Добірка наукової літератури з теми "Uskomustarinat"

Artikkelissa selvitetään, miten tietäjä-hahmot esitetään 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta kerätyssä folkloristisessa aineistossa. Aineistoa lähestytään kvalitatiivisen tekstianalyysin kautta. Esitän, että pohjanmaalaiset ruotsinkieliset uskomustarinat tietäjistä pohjautuvat vakiintuneisiin vernakulaareihin uskomuksiin, jotka ovat samankaltaisia länsieurooppalaisen cunning folk-mallin kanssa. Uskomusaineistossa esiintyvät tietäjähahmot olivat yhteisön jäseniä, jotka paransivat sairauksia, löysivät kadonneita esineitä, ihmisiä ja eläimiä sekä harjoittivat vahingoittavaa magiaa. Artikkeli tarjoaa uutta tietoa vähän tutkitusta uskomusperinteestä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Tietäjiin liitettyjä vernakulaareja uskomusmalleja voidaan hyödyntää myös muiden ruotsinkielisten alueiden perinteen tutkimuksessa. Artikkelissa tarkastellaan myös sitä, oliko tietäjäperinne katoamassa ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta perinteenkeräyksen aikaan uskomustarinoiden perusteella. Tulokset osoittavat, että ruotsinkielisellä Pohjanmaalla tietäjäperinne oli vakiintunut osa paikallista folklorea.

This article investigates ague (malaria) in Finnish-Karelian belief legends. The author examines the legends that tell about ague in rural Finland. The concept of belief legends is hard to define, as the legends are very heterogeneous in their form and content. As the comparative method is one of the best possibilities to reveal the characteristics of a certain culture, the author uses it in examining Finnish and Estonian ague legends. The research material, altogether 1000 text units, originates from Finnish and Estonian Folklore Archives. Typically, in Finnish-Karelian tradition ague was present in the form of a man. The disease-spirit had an ability to transform, while it entered a human body. During the day it called its victim in a familiar voice. It was possible to imprison the transformed ague spirit, or take it on a horse to a farm nearby. The author suggests that these legends shared the information about the aetiology of ague disease. Furthermore, these legends enabled to acquire basic knowledge about the causes and symptoms of the disease, also providing guidance on how to avoid and defeat it. After ague had become eradicated as a dangerous disease, the legends were told more due to their entertaining function.

Karjalais-suomalaisten perinteisten rituaaliasiantuntijoiden eli tietäjien toiminnassa yksi tyypillinen osa loitsurituaalia on ollut tietäjän luonnon nostatus eli haltioituminen. Luontonsa nostattanut loitsija esitti loitsua jonkinlaisessa ekstaattisessa ja hurjistuneessa tilassa, ja tätä pidettiin oleellisena riitin onnistumisen kannalta. Folkloristi Anna-Leena Siikala on kuvannut nostatetun luonnon tai tietäjän haltioitumisen tilaa motoriseksi transsiksi, joka muistuttaa joiltain osin Itä- ja Keski-Siperian kansojen šamanistisissa rituaaleissa esiintyvää henkipossessiota eli ulkoisen hengen asettumista ihmisen kehoon ja sen kontrolloimista (Siikala 1992, 208–209). Siikalan esittämän vertauksen inspiroimana tarkastelen tässä artikkelissa, millä tavoin tietäjän luonnon nostatuksen ja haltioitumisen kuvaukset vertautuvat kulttuurienvälisiin tapoihin tulkita tietynlaista käyttäytymistä henkipossessioksi. Kiinnitän erityisesti huomiota siihen, millä tavoin henkipossessioilmiöiden tulkintaan liittyvät ihmismielen kognitiiviset ominaisuudet mahdollisesti ilmenevät tarkastelemissani kuvauksissa. Teoreettisena viitekehyksenä käytän antropologi Emma Cohenin teoriaa henkipossessioilmiöiden tulkinnasta kognition näkökulmasta (Cohen 2008). Tutkimusaineisona käytän 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa tallennettua kansanusko-, uskomustarina- ja loitsuaineistoa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta, ja tutkimusmenetelmäni ovat aineistolähtöinen sekä teoriaohjautunut sisällönanalyysi. Analyysini perusteella luonnon nostatusta ja haltioitumista ei yleensä ole käsitetty sellaiseksi henkipossessioksi, jossa jokin ulkoinen henki valtaisi ihmisen kehon. Sen sijaan tilannetta voidaan joissain tapauksissa pitää sentapaisena possessiona, jossa jokin ulkoinen olemus valtaa kehon. Aineistossa ilmenee kuitenkin myös erilaisia variaatioita aiheesta.

Artikkeli uudelleenarvioi käsityksiä Savo-Karjalan herännäisyyden syntyvaiheista rahvaan kirjallistumisen, eletyn uskonnon ja hengellisen auktoriteetin oikeuttamisen näkökulmista. Herännäisyyden syntyä on perinteisesti kuvattu Paavo Ruotsalaisen (1777–1852) elämänvaiheita seuraten. Pielisen Karjalassa herätysten alkusyynä on kuitenkin kerrottu Alakeyrityn kylällä asuneen tietäjä Paavo Kuosmasen (1761–1837) kääntymiskertomusta, jossa outo enkelihahmo nuhteli Kuosmasta pyhätyörikkomuksesta. Oudon kokemuksensa myötä Kuosmasen kerrotaan vaihtaneen tietäjän toimet sanan tutkisteluun. Kuosmasen ja keyrittyläisten herätyksen vuoksi heränneitä ryhdyttiin kutsumaan alkuun "keyrittyläisiksi" ja myöhemmin "kerettiläisiksi", joiden erityispiirteeksi nähtiin poikkeuksellinen uskonnollinen lukuhalu. Kuosmasen ja muiden keyrittyläisten rippikirjojen lukutaitomerkintöjen analyysi kuitenkin osoittaa, että pitkälle edennyt kirjallistuminen oli vasta heidän jälkeensä herätykseen liittyneiden ominaisuuksia. Kertomusta Kuosmasen kääntymyksestä levisikin alkuun rahvaan suulliskirjallisessa kulttuurissa pyhätyörikkomukseen liittyvänä uskomustarinana. Vaikka kerettiläisten seuroissa luettiin hartauskirjoja, niissä ilmeni myös ekstaattista hurmoksellisuutta ja unissasaarnaamista, joiden muuntuneissa tajunnantiloissa on nähtävissä yhtäläisyyksiä kansanuskon spesialistien tekniikoihin. Herätys kriisiytyi vuoden 1819 ”rytäkkäkesäksi” kutsuttuun hurmokseen, jonka sai asettumaan uskonnollista kokemusta hartauskirjojen avulla tulkinnut Paavo Ruotsalainen. Kriisin jälkeen herännäisyydessä vahvistui hengellisen auktoriteetin oikeuttaminen ekstaattisen kokemuksellisuuden sijaan kyvyllä tulkita hengellistä kokemistodellisuutta pietistisen hartauskirjallisuuden kehyksessä.