Добірка наукової літератури з теми "Ulkoasiainhallinto"

Tutkin pro gradussani Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon edustajien suhtautumista Etelä-Korean presidentti Syngman Rheehen. Tutkin, millaisia mielikuvia Rheen kanssa välittömästi tai välillisesti toimineilla Yhdysvaltain edustajilla oli hänestä, miksi mielikuvat olivat tietynlaisia ja miten ne muuttuivat ajan myötä. Tutkielmani rajautuu Yhdysvaltain presidentin Dwight D. Eisenhowerin virkakauden alusta keväästä 1953 Syngman Rheen eroon keväällä 1960. Tutkielmani lähdeaineistona on Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon dokumenteista koostettu asiakirjakokoelma Foreign Relations of the United States. Kokoelmaan sisältyy pääasiassa hallinnon kirjeenvaihtoa, kokouspöytäkirjoja ja muita raportteja. Käytin työssäni historiallis-kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, joka perustuu aineiston lähdekriittiseen analyysiin. Hyödynsin myös historiallisen kuvatutkimuksen teoreettista viitekehystä etsiessäni selityksiä sille, miksi mielikuvat Rheestä olivat tietynlaisia. Kuvatutkimus selittää mielikuvien syntymistä ja muuttumista. Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon suhtautumisessa Rheehen oli yksi kysymys yli muiden: oliko hän pohjimmiltaan poliittiset realiteetit ymmärtävä peluri vai sotaa lietsova vaarallinen fanaatikko? Rhee vastusti Korean sodan aselepoa, koska hän ei halunnut Koreoiden jaon Pohjois- ja Etelä-Koreaan jäävän voimaan. Hän ajoi koko presidenttikautensa ajan voimakkaasti Koreoiden yhdistämistä voimakeinoin, mikä herätti huolta uutta Korean sotaa kaikin keinoin välttelevässä Yhdysvaltain hallinnossa. Yhdysvaltain edustajat joutuivatkin arvioimaan, oliko Rhee todella aikeissa aloittaa uuden sodan Korean niemimaalla, vai oliko tämä sodanhaluinen retoriikka vain poliittista taktikointia. Jälkimmäinen näkemys muodostui vallitsevaksi; Rheen uskottiin pitävän Yhdysvallat tarkoituksella varpaillaan, jotta hän saisi neuvoteltua lisätukea Yhdysvalloilta vastineeksi siitä, ettei ryhtyisi sotatoimiin. Rheen hallintokauden viimeisinä vuosina hänen korkea ikänsä alkoi vaikuttaa heikentävästi hänen kuntoonsa ja muuttaa hänen käytöstään. Tämä vaikutti myös Yhdysvaltain edustajien suhtautumiseen. Kysymys Rheen arvaamattomuuden aiheuttamasta sodanuhkasta jäi syrjään, kun oli olennaisempaa miettiä, miten hajamielisen ja väsyneen Rheen kanssa tulisi parhaiten toimia. Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnossa vallitsi pitkään konsensus siitä, että vaikka Rhee oli hankala liittolainen, hän oli toisaalta vahva hallitsija, joka takasi Etelä-Korean sisäisen vakauden. Ikääntymisen alkaessa yhä enemmän vaikuttaa hänen toimintakykyynsä tämä näkemys alkoi horjua ja kääntyi lopulta päälaelleen. Viimeistään Etelä-Koreassa keväällä 1960 puhjennut kansannousu vakuutti Yhdysvaltain edustajat siitä, ettei Rhee enää ollut Korean vakauden tae vaan sen uhka. Tutkielmani vahvistaa aiempien tutkimusten käsityksiä Yhdysvaltain ja Syngman Rheen vaikeista suhteista. Aihetta ei kuitenkaan aiemmin ole tutkittu tällä tarkkuudella.