Siga este link para ver outros tipos de publicações sobre o tema: Valokuvaus.
Artigos de revistas sobre o tema "Valokuvaus"
Crie uma referência precisa em APA, MLA, Chicago, Harvard, e outros estilos
Veja os 37 melhores artigos de revistas para estudos sobre o assunto "Valokuvaus".
Ao lado de cada fonte na lista de referências, há um botão "Adicionar à bibliografia". Clique e geraremos automaticamente a citação bibliográfica do trabalho escolhido no estilo de citação de que você precisa: APA, MLA, Harvard, Chicago, Vancouver, etc.
Você também pode baixar o texto completo da publicação científica em formato .pdf e ler o resumo do trabalho online se estiver presente nos metadados.
Veja os artigos de revistas das mais diversas áreas científicas e compile uma bibliografia correta.
1
Männistö-Funk, Tiina. "Ei yksin kuvien tähden : valokuvaus teknisenä harrastuksena Suomessa 1900-1939". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 24, n.º 4 (1 de abril de 2011): 11–29. http://dx.doi.org/10.23994/lk.121117.
Texto completo da fonte
2
Villi, Mikko. "Valokuvan olemassaolosta". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 15, n.º 3 (1 de setembro de 2002): 92–93. http://dx.doi.org/10.23994/lk.116116.
Texto completo da fonte
3
Elo, Mika. "Valokuva ja me". Tiede & edistys 39, n.º 4 (1 de abril de 2014): 373–76. http://dx.doi.org/10.51809/te.105170.
Texto completo da fonte
4
Laakso, Harri, e Jaakko Suominen. "Katso kuvat! : valokuvan kulttuuriset kontekstit". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 24, n.º 4 (1 de abril de 2011): 3–10. http://dx.doi.org/10.23994/lk.121116.
Texto completo da fonte
5
Heljakka, Katriina. "Lelukuvasta kuvaleikkiin : lelukulttuurin kuriositeetti ja kaksoisrepresentaatio valokuvassa". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 24, n.º 4 (1 de abril de 2011): 42–57. http://dx.doi.org/10.23994/lk.121119.
Texto completo da fonte
6
Elo, Mika. "Valokuvaruumis : valokuva, kasvot ja ruumiillinen skematismi". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 24, n.º 4 (1 de abril de 2011): 58–71. http://dx.doi.org/10.23994/lk.121120.
Texto completo da fonte
7
Matila, Tuuli. "Suomalaiset siirtolaiset Pohjois-Amerikassa: Valokuvat ja empatia siltana nykyisyyteen". Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 23, n.º 1 (10 de março de 2023): 74–89. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.120997.
Texto completo da fonteResumo:
Tarkastelen tässä artikkelissa suomalaisten siirtolaisten elämää Michiganin ”Copper Countryn” alueella Pohjois-Amerikassa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Arkistovalo-kuvat valottavat suomalaissiirtolaisten kokemuksia vieraassa maassa ja sitä, kuinka he ilmaisivat identiteettiään alueella. Käytetty teoria, proteesinen muisti, korostaa ensinnäkin teknologian, tässä tapauksessa valokuvien, tärkeyttä integraation välineenä. Toisaalta pro-teesinen muisti korostaa nykypäivänä teknologian, kuten juuri valokuvien, tärkeyttä työka-luna: valokuvat välittävät menneisyydestä tietoa empatiaa herättävällä tavalla. Siirto-laisuudessa on tiettyjä yleismaailmallisia piirteitä, joita esiintuomalla voitaisiin herättää hyödyllistä keskustelua tästä poliittisesti painavasta aiheesta. Empatian kautta voitaisiin luoda yhteyksiä myös nykysiirtolaisuuteen ja ymmärryksen lisäämiseen maahantulijoita kohtaan.
8
Villi, Mikko. "Kuvien virtaa ja valokuvallista viestintää : kamerapuhelimet ja valokuvan viestintäteknologinen konteksti". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 24, n.º 4 (1 de abril de 2011): 30–41. http://dx.doi.org/10.23994/lk.121118.
Texto completo da fonte
9
Pitkänen, Silja. "Neuvostoliittolainen lapsiperhearki 1930-luvun propagandavalokuvissa". Idäntutkimus 26, n.º 4 (30 de dezembro de 2019): 37–60. http://dx.doi.org/10.33345/idantutkimus.88847.
Texto completo da fonteResumo:
Vuonna 1930 perustettu aikakauslehti SSSR na Stroike oli Neuvostoliitolle keskeinen propagandan väylä. Lehti ilmestyi 1930-luvulla viidellä kielellä: englanniksi, ranskaksi, saksaksi, venäjäksi, ja Espanjan sisällissodan myötä myös espanjaksi. Tarkastelen tässä artikkelissa lehden englanninkielisen version, USSR in Constructionin, kautta, millaisena neuvostoliittolainen lapsiperhearki esitettiin lehdessä, etenkin sen kuvituksessa käytetyissä valokuvissa. Olen ryhmitellyt lehden valokuvat temaattisiin kategorioihin visuaalista sisällönanalyysia soveltamalla, ja tarkastelen ja analysoin valokuvia yksityiskohtaisemmin kulttuurintutkija Stuart Hallin (1997) kehittämän representaatioteorian avulla. Kuvista hahmottuu, kuinka Stalinin aikakauden esimerkillinen lapsiperhe ja lapsiperhearki esitettiin.
10
Näsi, Altti. "Digitaalisen valokuvan merkitys visuaalisena keskusteluna ja yhteisöllisyyden rakentajana pirkanmaalaisen päiväkodin WhatsApp-ryhmässä". Media & viestintä 42, n.º 2 (27 de junho de 2019): 122–40. http://dx.doi.org/10.23983/mv.83375.
Texto completo da fonteResumo:
Tutkimus pyrkii lisäämään ymmärrystä modernin viestintäteknologian avulla välitettyjen valokuvien merkityksistä yhteisöjen sisäisessä viestinnässä. Tapaustutkimuksen kohteena on pirkanmaalaisen päiväkodin perustama WhatsApp-ryhmä ja siellä jaetut valokuvat, joita analysoidaan visuaalisena keskusteluna ja joiden merkitystä tarkastellaan yhteisöllisyyden kokemisen näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat Mikko Villin tutkimus (2010) valokuvajakamisen aikaansaamasta etäläsnäolon tunteesta sekä Asko Lehmuskallion (2012) pohdinta filmiajan ja digitaalisen ajan amatöörivalokuvan käytön eroista. Edellä mainittuun valokuvatutkimukseen yhdistetään lisäksi Seymor Sarasonin (1974) kehittämiä ajatuksia yhteisöstä ja yhteisöllisyyden tunteen rakentumisesta.
Empiirinen aineisto koostuu lasten huoltajien puolistrukturoiduista teemahaastatteluista, joita tyypiteltiin sisällönanalyysillä. Tutkimuksen tulokset vahvistavat digiajan perhevalokuvauksen tutkimuksista saatuja tuloksia siltä osin, että kuvat herättävät voimakkaita tunteita ja aikaansaavat vastaanottajissa läsnäolonkokemuksen. Päiväkodin henkilöstö valikoi jaettavaksi päiväkodin tapahtumia myönteisessä valossa esittäviä kuvia (vrt. Lehmuskallio 2012), jolloin kuvat lisäsivät vanhempien kokemaa turvallisuudentunnetta sekä paransivat ryhmän jäsenten keskinäistä tunnistamista. Koska päiväkoti on lähiyhteisö ja perhettä julkisempi ryhmä, huoltajat eivät halunneet itse aktiivisesti osallistua vapaa-ajalla otettujen valokuvien jakamiseen. Päiväkodin WhatsApp-ryhmä toimikin perinteisen yksisuuntaisen tiedotuskanavan tavoin. Huoltajien valokuville antama merkitys vaihteli sen mukaan, millaisia odotuksia heillä oli valokuvia kohtaan ja miten hyvin nämä odotukset täyttyivät tai olivat täyttymättä.
11
Katajisto-Korhonen, Irina, Emilia Laine e Sanna Niemelä. "Minun elämäni kirja – Kuvallisen elämäntarinan hyödyntäminen mielenterveyskuntoutuksessa". Kuntoutus 45, n.º 1 (16 de março de 2022): 47–52. http://dx.doi.org/10.37451/kuntoutus.115421.
Texto completo da fonteResumo:
”Minun elämäni kirja” on menetelmä elämäntarinan laatimiseen asiakkaan kanssa, ja se perustuu narratiiviseen, ratkaisukeskeiseen ja voimauttavaan työskentelytapaan. Menetelmä soveltuu kuntouksen ammattilaisten käyttöön monipuolisesti. Menetelmä on alun perin suunniteltu hyödynnettäväksi mielenterveyskuntoutujen parissa, mutta sitä voidaan soveltaa laajasti eri asiakasryhmille. Kuka tahansa voi ottaa menetelmän käyttöön perehtymällä oppaaseen. Menetelmän hyödyntäminen edellyttää tutustumista taustalla olevaan teoriaan, jota esitellään tässä katsauksessa. Kirjoituksessa esitellään ratkaisukeskeisen ja narratiivisen lähestymistavan perusteita sekä valokuvan mahdollisuuksia kuntoutuksessa. ”Minun elämäni kirja” koostuu viidestä vaiheesta, jotka ovat elämäntarinan koostaminen haastatellen, elämäntarinan syventäminen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen suuntautuminen, omakuvaprosessin toteuttaminen sekä valokuvakirjan koostaminen yhteistyössä asiakkaan kanssa. ”Minun elämäni kirja” -menetelmässä tavoitteena asiakkaan näkökulmasta on lisätä itseymmärrystä sekä saavuttaa voimaantumisen kokemuksia ja toiveikkuutta.
12
Juntunen, Anna Elisabet. "Nuoret ja elävä toimijuuden tunto elämänkulun käännekohdissa". Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 28, n.º 1 (10 de março de 2020): 20–41. http://dx.doi.org/10.30668/janus.70093.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelissa tutkin 14-20-vuotiaiden nuorten elämänkulun käännekohtia toimijuuden tunnon näkökulmasta. Toimijuuden tunnolla viitataan nuoren kokemukseen mahdollisuudesta tehdä valintoja ja toteuttaa niitä (Gordon 2005). Aineistona ovat nuorten haastattelut, heidän elämänspiraalinsa ja valokuvat heille tärkeistä asioista tai ihmisistä. Artikkelin tulokset rakentuvat kolmen pääteeman ympärille: 1. kokemus sosiaalisesta tuesta, vastuusta ja yhteenkuuluvuudesta elämänkulun käännekohdissa, 2. autonomian kokemukset elämänkulun käännekohdissa ja 3. minäpystyvyys elämänkulun käännekohdissa. Tulokset osoittavat nuorten toimijuuden tunnon vaihtelevan elämänkulun sosiaalisissa, institutionaalisissa, sattumanvaraisissa ja voimaantumisen käännekohdissa. Nuoren toimijuuden tuntoa ei voi tarkastella vain vahvana tai heikkona, sillä usein nuoressa on monia erilaisia toimijuuksia tilanteesta riippuen. Käännekohdat voivat muokata nuoren toimijuuden tuntoa ja toisaalta toimijuuden tunto voi vaikuttaa nuoren suhtautumiseen elämään elämänkulun moninaisissa käännekohdissa.
13
Böök, Marja Leena, e Johanna Mykkänen. "Arjen järjestyksistä arjen nautintoihin. Lapsiperheen arki". Väki Voimakas, n.º 28 (2 de novembro de 2023): 247–70. http://dx.doi.org/10.55286/vv.122914.
Texto completo da fonteResumo:
Johanna Mykkänen ja Marja Leena Böök käyttävät muista kirjan kirjoittajista poikkeavaa aineistoa analysoidessaan 2010-luvun lapsiperheiden jokapäiväistä elämää. Mykkänen ja Böök antoivat lapsiperheiden käyttöön kamerat, joilla heidän tuli kuvata arjen hetkiä, tiloja ja tilanteita perheessä. Syntyneiden kuvien perusteella Böök ja Mykkänen analysoivat perheiden arjen rakentumista. He osoittavat, että valokuvaaminen ja valokuvista keskusteleminen yhdessä tutkittavien kanssa on osallistava menetelmä, jonka avulla arjen käytänteistä, tunteista ja abstrakteistakin asioista voi keskustella konkreettisesti.
Tutkijat löysivät aineistostaan esimerkiksi kulttuurisen ideaalin jaetusta ja tasa-arvoisesta vanhemmuudesta, mutta tämä ideaali ei välttämättä konkretisoitunut käytännön arjessa. Valokuvat ja kerronta saattoivat olla eriparisia ja ristiriidassa keskenään. Tämän tuloksen perusteella voikin esittää hedelmällisen kysymyksen jatkotutkimusta varten. Mistä nämä eriparisuudet ja hiljaiset ristiriitaisuudet kertovat? Miten nykypäivänä perheille tarjottavat tuet ja rakenteelliset rajoitteet vaikuttavat (työläis)perheiden arkeen? Millaisia mahdollisuuksia ja toisaalta tapoja ylittää rakenteita perheillä voi olla tulevaisuudessa?
Mykkäsen ja Böökin mukaan perheiden arki on parhaimmillaan silloin, kun töissä menee hyvin, ”kotiasiat” ovat kunnossa ja jokaiselle perheenjäsenelle jää myös omaa tilaa ja aikaa. Tämä näyttää olevan eräänlainen normaalin, onnellisen perhe-elämän ideaali. Mutta entä sitten, kun arjen kulku häiriintyy? Kriisitilanteissa ”normaalin” arjen poliittisuus tulee esiin. Millaisia turvaverkkoja tulevaisuuden työläisperheellä on? Sysätäänkö vastuu onnellisuudesta yksinomaan perheelle itselleen vai auttaako yhteiskunta toimivan arjen edellytysten luomisessa?
14
Toivanen, Anna-Leena. "Kirjallisuudentutkijain Seuran historian keruukutsu". AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 16, n.º 1 (25 de março de 2019): 91. http://dx.doi.org/10.30665/av.79344.
Texto completo da fonteResumo:
Hyvä KTS:n jäsen, entinen jäsen tai seuran toiminnassa mukana ollut,
Onko Sinun hallussasi tai oppiaineesi hyllyssä Kirjallisuudentutkijain Seuran historiaan liittyvää materiaalia – valokuvia, pöytäkirjoja, valmisteluaineistoa, kirjeenvaihtoa, vuosiseminaariohjelmia tms.? KTS kokoaa aineistoaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon, jossa sitä on ennestään KTS:n perustamisvuodesta 1927 lähtien. Toivomme aineiston karttuvan jatkossakin mahdollisimman täydellisenä.
Tieteellisten seurojen aineistojen arkistointi oli esillä myös Tieteiden talolla 2.11.2018 järjestetyssä tieteellisten seurojen edustajien tapaamisessa. Tieteellisten seurojen arkistoaineistojen talteen saaminen olisi tärkeää tieteenalojen historiankirjoituksen kannalta, mutta vaatii vaivannäköä, jotta aineistot eivät katoaisi oppiaineiden muuttaessa ja luottamushenkilöiden vaihtuessa.
Kirjallisuudentutkijain Seuran arkiston tilanne on yleisesti ottaen hyvä, sillä suuri osa aineistosta on jo arkistossa, toisin kuin monen muun tieteellisen seuran. KTS:n aineistoa on SKS:n arkistossa yhteensä 1,64 hyllymetriä, ja aineisto on osin järjestetty. Arkisto sisältää pöytäkirjoja ja esityslistoja, talousasiakirjoja, seminaari- ja juhla-aineistoja, sääntöjä, vuosikertomuksia, jäsenluetteloita, kirjeenvaihtoa ja painotuotteita. Lisäksi yksittäisiä Kirjallisuudentutkijain Seuran tilaisuuksia on valokuvattu ja äänitetty.
Aineistojen talteen saaminen tulevaisuudessakin edellyttää aktiivisuutta. Jos Sinulla tai oppiaineesi tiloissa on Kirjallisuudentutkijain seuran arkisto-aineistoa (esim. pöytäkirjoja, valmisteluaineistoa, vuosiseminaarien ohjelmia), ota yhteyttä KTS:n sihteeriin Kasimir Sandbackaan (sihteeri.kts@gmail.com) tai suoraan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon (arkisto@finlit.fi) aineiston luovuttamiseksi. Jos hallussasi on seuran toimintaan tai tilaisuuksiin liittyviä valokuvia, jotka voisit luovuttaa, ota yhteyttä SKS:n arkistoon (arkistokuvat@finlit.fi). Voit vapaasti luovuttaa itse ottamiasi valokuvia. Mikäli kuvat ovat jonkun toisen ottamia, kerro se kuvia luovuttaessasi, sillä valokuviin liittyy tekijänoikeus. Liitä mukaan myös tieto siitä, missä ja milloin kuvat on otettu. Valokuvat olisivat hieno lisä KTS:n aineistoon!
KTS:n hallitus
15
Mäenpää, Jenni. "Uutisvalokuvan paradoksi". Media & viestintä 35, n.º 3-4 (1 de abril de 2012). http://dx.doi.org/10.23983/mv.62883.
Texto completo da fonteResumo:
Journalismin objektiivisuuden ideaali on tullut uudelleen ajankohtaiseksi erityisesti kuvajournalismin kontekstissa digitalisoitumisen jälkeen. Valokuvan suhde sen esittämään todellisuuteen nousee toistuvasti esiin esimerkiksi sanomalehtien digitaalisesta kuvankäsittelystä puhuttaessa. Toisaalta kysymys on puhuttanut valokuvatutkijoita kautta historian, ja siinä mielessä keskustelu kuvan totuudenmukaisuudesta asettuu osaksi historiallista jatkumoa. Tässä artikkelissa pyrin avaamaan objektiivisuuden käsitettä journalismissa, kuvajournalismissa ja laajemmin visuaalisen kulttuurin tutkimuksessa. Etsin vastauksia kysymykseen uutisvalokuvan paradoksista eli siitä millä tavoin sekä luonto että kulttuuri on nähty osana valokuvaa. Toinen tutkimuskysymys, joka liittyy olennaisesti ensimmäiseen, koskee sitä, mistä valokuvaan kohdistuva objektiivisuuden vaatimus juontaa juurensa. Näihin kysymyksiin haen vastauksia kolmesta suunnasta: journalismintutkimuksessa erityisesti 1970–80-luvuilla käydystä objektiivisuuskeskustelusta, toiseksi valokuvatutkimukseen liittyvästä indeksisyyskeskustelusta ja kolmanneksi tieteellisen objektiivisuus-käsitteen historiasta.
16
Seppänen, Janne. "Valokuva, materiaalisuus, representaatio". Media & viestintä 37, n.º 2 (19 de junho de 2014). http://dx.doi.org/10.23983/mv.62859.
Texto completo da fonteResumo:
Kameran sulkimen avautuessa kuvauksen kohteesta tulevat valonsäteet kohtaavat filmin tai kuvakennon. Syntyy materiaalinen jälki, josta erinäisten vaiheiden jälkeen saadaan aikaiseksi näkyvä valokuva. Kutsun tuota jälkeä valokuvan materiaaliseksi ytimeksi, koska se on valokuvan kaikkien muiden materiaalisuuksien perusta. Ilman sitä kuva ei ole valokuva. Artikkeli pohtii ytimen materiaalisuutta ja sen suhdetta semioottiseen indeksisyyteen. Lähtökohtana on, ettei materiaalinen ydin vain kuorru semioottisilla merkityksillä eri käytännöissä. Se on toiminnallinen artefakti, joka muodostaa tarjoumia (affordansseja) monille eri käytännöille, eikä vähiten tutkimukselle itselleen. Lopuksi tarkastelen, millaisen tarjouman materiaalinen ydin muodostaa valokuvatutkimuksen klassikolle, Roland Barthesin Valoisalle huoneelle.
17
Vahtikari, Tanja. "Valokuvaus kaupunkitilan merkitysten rakentajana – Aukusti Tuhkan valokuvien Viipuri jatkosodan aikana ja 1950-luvun alussa". Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 25, n.º 25 (29 de abril de 2024). http://dx.doi.org/10.47564/vskst.145386.
Texto completo da fonte
18
Kellokoski, Reetta-Mari, e Ari Sivenius. "Kulttuuribunkkerin valtaus tilana, paikkana ja kenttänä". Kasvatus & Aika 16, n.º 4 (21 de dezembro de 2022). http://dx.doi.org/10.33350/ka.112083.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelissa tarkastellaan talonvaltausvalokuvia representaatioina. Tutkimuksessa kysytään, miten Joensuussa vuonna 1989 tapahtunut Kulttuuribunkkerin valtaus esitetään valokuvissa. Tutkimusaineisto koostuu Pohjois-Karjalan museon arkistossa säilytettävistä valokuvista. Artikkelin teoriaohjaavassa analyysissa syvennytään tulkitsemaan seitsemää Viikko Pohjois-Karjala ja Karjalan Maa -lehtien kuvakokoelmien valokuvaa tilan, paikan ja kentän käsitteiden avaaman ymmärryksen kautta. Kulttuuribunkkerin valokuvat ilmentävät talonvaltaukseen osallistuneiden kohtaamista ja kuvista paljastuvaa monikerroksisuutta. Talonvaltaustoiminta kuvastuu keskinäisenä yhteisöllisyytenä, joka edustaa nuorille mahdollisuutta ja vaatimusta muutokseen. Toisaalta nuorten toiminta näyttäytyy laittomana ja yhteiskunnallisia normeja rikkovana. Valokuvat Kulttuuribunkkerin valtauksesta haastavat ja vahvistavat totuttuja käsityksiä talonvaltauksesta.
19
Hautala-Hirvioja, Tuija. "Koti sydämessä". Tahiti 10, n.º 4 (7 de março de 2021). http://dx.doi.org/10.23995/tht.103183.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelissani tarkastelen pääasiassa runoistaan ja musiikistaan tunnetun saamelaistaiteilijan Nils-Aslak Valkeapään (1943–2001) myöhempää 1980- ja 1990-luvun kuvataidetta. Tutkimukseni on monitieteinen, ja rakennan analyysikehikkoni taidehistorian tutkimusperinteen sekä saamen- ja alkuperäiskansatutkimuksen pohjalta. Esitän, että erityisesti intertekstuaalisuus tarjoaa oivan taustan pohtia materiaalisuutta ja immateriaalisuutta sekä niiden merkitystä Valkeapään taiteessa. Tarkastelen hänen teoksiaan länsimaisen ja perinteisen saamelaistiedon, vanhan perinteen ja uuden saamelaispoliittisen ajattelun valossa sekä osana modernistuvaa saamelaiskulttuuria. Valkeapää oppi länsimaisen piirustus- ja maalaustavan valmistuttuaan kansakoulun opettajaksi Kemijärven seminaarista. Hän ei halunnut hyödyntää pelkästään saamaansa taideopetusta, vaan hän alkoi kehittää saamelaiskulttuuriin pohjautuvaa kuvakieltä. Valkeapää tunsi henkistä yhteyttä ensimmäisiin saamelaistaiteilijoihin ja erityisesti Johan Turinin (1854–1943) tuotantoon. Valkeapää oli vahvasti kiinni monikulttuurisessa porosaamelaisuudessa. Hänen laajan taiteellisen toimintansa tarkoituksena oli tukea ja vahvistaa saamelaisten kulttuuria sekä tuoda esille vähemmistökielen ja -kulttuurin oikeutta olla olemassa, kehittyä ja muuntua. 1970-luvun myötä kansainvälinen alkuperäiskansa-ajattelu laajensi hänen maailmankuvaansa, mikä näkyi myös hänen taiteessaan. Valokuvaus ja installaatiot tulivat tärkeäksi osaksi Valkeapään ilmaisua 1980- ja 1990-luvulla. Hänen monipuolinen taiteensa on esikuva monelle nuorelle saamelaistaiteilijalle ja jälleen ajankohtaista. Nils-Aslak Valkeapää / Áillohaš -retrospektiivinen näyttely on esillä Henie Onstad Kunstsenterissa Oslossa (23.10.2020–2.5.2021).
Asiasanat: alkuperäiskansatutkimus, arktinen luonto, saamen tutkimus, saamelaiskulttuuri
20
Schreck, Hanna-Reetta. "Valokuvan nainen". Tahiti 9, n.º 3 (30 de dezembro de 2019). http://dx.doi.org/10.23995/tht.88664.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkeli tutkii kuvataiteilija Ellen Thesleffin (1869-1954) valokuvia ja niiden suhdetta hänen elämäänsä, aikakauteensa ja maalarin työhönsä. Tarkemman tarkastelun kohteeksi on valikoitunut seitsemän omavalokuvaa Thesleffistä noin 1890-luvun alusta. Lisäksi artikkelissa rinnastetaan Thesleffin valokuvia hänen vuosina 1894-95 maalaamaansa Omakuvaan sekä siitä otettuun valokuvaan.
Kuvien Ellen Thesleff ilmentää koko ruumiillaan, valokuvallisella olemassaolollaan, jotakin erityistä. Kuvissa esiintyy kapinallinen nainen, joka katsoo suoraan kohti, myös kameraan ja hänellä on lyhyet hiukset. Tutkija Juliet McMasterin mukaan naisten kajoaminen omiin hiuksiinsa oli ”feminiininen itsenäisyydenjulistus”, koska saksia käyttävä henkilö oli nainen itse. Taiteilijan sukupuolipiirteitä liudentavan olemuksen voi lukea 1800-luvun asenneilmastossa itsevarmuutena, joka pohjautui oman kyvykkyyden tiedostamiseen ja sen korostamiseen. Queer-teoreetikko Judith Halberstamin (Female Masculinity 1998) mukaan maskuliinisuus ei palaudu vain miehen kehoon, vaan maskuliinisuutta tekevät myös naiset – se määrittyy toiminnan, asennoitumisen ja itseilmaisun kautta.
Thesleffin omavalokuvien avulla voimme tutkia, miten hän otti osaa modernin naissubjektin synnyttämiseen ja siihen liittyviin keskusteluihin, ja eli modernia ruumiillisuutta. Thesleffin omavalokuvia on mahdollista lähestyä vapauttavina ja demokratisoivina kuvina. Hänen omissa verkostoissaan nämä valokuvat saattoivat toimia emansipoivasti, tuoden niin Thesleffille kuin hänen lähipiirilleen uusia kuvia ja käsityksiä siitä, mitä ruumiillisuus, sukupuoli ja toimijuus oli ja voisi olla.
21
Väliaho, Pasi. "Valokuvan aika". Tiede & edistys 31, n.º 1 (1 de janeiro de 2006). http://dx.doi.org/10.51809/te.104834.
Texto completo da fonte
22
Laakso, Harri. "Valokuvan työmaa". Tiede & edistys 31, n.º 2 (1 de fevereiro de 2006). http://dx.doi.org/10.51809/te.104846.
Texto completo da fonte
23
Lintonen, Kati. "Valokuvallistunut metsä". Tahiti 9, n.º 2 (10 de dezembro de 2019). http://dx.doi.org/10.23995/tht.88072.
Texto completo da fonteResumo:
Tarkastelen artikkelissani valokuvan ontologista perustaa, ei-inhimillistä, ihmisestä riippumatta tapahtuvaa valokuvallistumista, nostamalla esiin Maa-planeetan yhden perustilan, metsän, valokuvallistumisia Suomessa.
Nykytaiteessa on etsitty valokuvan tarjoamia mahdollisuuksia nähdä ja ymmärtää ei-inhimillistä. Yhtenä keinona on ollut paluu valokuvan alkujuurille: neulanreikäkamera. Aineistonani Marja Pirilän ja Tuula Närhisen neulanreikäkameraprojektit pohdin, kuinka nämä valokuvan katsomista outouttavat menetelmät avaavat ihmiselle uusia tapoja nähdä ja ymmärtää metsää. Neulanreikäkameramenetelmä tarjoaa samalla ei-inhimilliselle keinoja valokuvallistua, tai Joanna Zylinskan termiä käyttäen maailmallistua, toisin.
24
Elo, Mika. "Valokuvan historiallinen indeksi". Tiede & edistys 29, n.º 2 (1 de fevereiro de 2004). http://dx.doi.org/10.51809/te.104770.
Texto completo da fonte
25
Seppänen, Janne. "Postmodernin "valokuvan" lähteillä". Tiede & edistys 16, n.º 3 (1 de março de 1991). http://dx.doi.org/10.51809/te.104219.
Texto completo da fonte
26
Kaartti, Heini, Miina Savolainen e Outi Nuutinen. "Rakastavaa katsetta etsimässä - Voimauttavan valokuvan menetelmä aikuisten syömishäiriöiden hoidossa". Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 61, n.º 2 (13 de maio de 2024). http://dx.doi.org/10.23990/sa.108017.
Texto completo da fonteResumo:
Syömishäiriöt ovat moniammatillista ja monimuotoista hoitoa vaativia mielenterveyden häiriöitä, joihin liittyy kohonnut kuolleisuuden riski. Niiden hoito ja tulokset eivät ole optimaaliset, minkä vuoksi tarvitaan potilaslähtöisempää hoitoa. Tutkimuksemme tavoite oli selvittää, mitä apua voimauttavan valokuvan menetelmä voisi tuoda syömishäiriöiden hoitoon. Kyseessä on työpajoista ja teemahaastatteluista koostuva, toimintatutkimuksena toteutettu mini-interventio syömishäiriötä sairastaville tai siitä toipuville. Lisäksi selvitimme terveydenhuollon ammattilaisten käsityksiä voimauttavan valokuvan menetelmän käytöstä kliinisessä työssä. Voimauttavan valokuvan menetelmän työotteessa huomio on potilaan ja hänen läheistensä mentalisaatiota edistävissä tunnevuorovaikutustaidoissa sekä autonomiaa tukevassa identiteettityössä. Ammattilaiselle menetelmätaidoissa keskeistä on herkkyys kohdata potilas turvalliseen katseyhteyteen perustuvassa prosessissa, jota potilas johtaa. Muuttamalla hoitotyötä molemminpuoliseen tunnesiteeseen perustuvaksi dialogiksi, jossa potilas saa itse määritellä sairauttaan, paranemistaan sekä näiden merkityksiä, luodaan toipumista edistävää toivon kokemusta sekä parannetaan yhteistyötä hoitosuhteessa. Interventioon osallistuneiden suhde omakuvaan helpottui ja muuttui syvällisemmäksi. Kaikkien tapa katsoa itseään muuttui rakastavammaksi ja lempeämmäksi. Osallistujat kokivat, että syömishäiriöiden hoidossa olisi oleellista huomioida ihmisen nähdyksi tulemisen tarve ja oma sisäinen kokemus itsestä. Ammattilaiset kokivat menetelmän mahdollistavan potilaan kohtaamisen tasavertaisena, läsnä olevana ja tämän itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Voimauttavan valokuvan menetelmä voi edistää syömishäiriöstä toipumista esimerkiksi tuomalla ihmiselle uutta ajattelutapaa sekä auttamalla häntä itsensä hyväksymisessä. Ammattilaisia voimauttavan valokuvan menetelmä voi tukea edistämällä potilaan hoidon kokonaisvaltaisuutta sekä potilaan ja ammattilaisen vuorovaikutusta.
27
Kupiainen, Jari. "Valokuvat historian toisin esittäjinä". Elore 26, n.º 2 (5 de novembro de 2019). http://dx.doi.org/10.30666/elore.86926.
Texto completo da fonte
28
Kulkki-Nieminen, Auli. "Journalistisen valokuvan rekontekstualisoiminen selkouutiseen". Virittäjä 127, n.º 1 (13 de março de 2023). http://dx.doi.org/10.23982/vir.112488.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkeli käsittelee journalististen valokuvien rekontekstualisointia osaksi selkokielistä uutista. Aineistona on Selkosanomien koronaepidemiaa käsittelevien uutisten kuvia ja kuvatekstejä sekä otsikoita ja ingressejä. Olen tarkastellut multimodaalisesti sitä, miten koronaviruspandemiaa representoitiin selkouutisissa vuoden 2020 tammi–toukokuussa. Suomea ja ulkomaita käsittelevissä uutisissa näkyvät epidemian laajenemisen ja rajoitustoimien lisäksi talouden, yhteisöllisyyden ja arkielämän teemat. Kuva-aineiston analyysi perustuu kuvien luokitteluun uutis-, kuvitus- ja tunnistevalokuviin, mutta eri kuvatyypit saavat selkokontekstissa erityispiirteitä, mikä näkyy myös kuvatekstien käytännöissä ja muotoilussa. Uutisvalokuvia on aineistossa eniten, mutta uutisissa käytetään myös kuvitusvalokuvia etenkin abstraktien ja sosiaalisesti vaikeiden aiheiden esittämiseen. Kuvitusvalokuvien havainnollistava idea sekä yhteys pandemian teemaan selitetään kuvatekstissä. Tunnistevalokuvien funktiona selkouutisessa on paitsi identifioida esimerkiksi paikkoja, henkilöitä ja esineitä, myös kontekstoida eli siten lisätä lukijan tietoa aiheesta. Erilaisten kuvien valinnassa on sattumanvaraisuutta, eikä kuvista ja oheisteksteistä välttämättä muodostu selkolukijalle kohdennettua kokonaisuutta. Journalististen valokuvien tulkinnassa kuvatekstillä on merkittävä hahmottamista ja tulkintaa ohjaava tehtävä. Kuvateksti sisältää osallistujia ja toimintaa nimeävän selosteen, joka voi olla myös pelkkää kuvaan liittyvää metatekstiä. Lisäksi on kehystäviä jaksoja, joissa on esimerkiksi uutisaiheeseen liittyvää lisätietoa ja käsitteiden selityksiä. Kuvateksteissä on huomattavan paljon variaatiota, eikä niiden funktio tekstikokonaisuudessa ole aina selvä. Selkouutisen kuvan ja oheistekstien tehtävien selkeyttäminen edistäisi selkokielisen uutisen ymmärrettävyyttä. Recontextualisation of journalistic photographs in Easy Llanguage news texts This article deals with the recontextualisation of journalistic photographs in Easy Language news items. The research material consists of images and captions taken from news coverage of the Covid-19 pandemic, as well as headlines and leads in the newspaper Selkosanomat. This material has been studied multimodally, concentrating on how the pandemic is represented in news stories between January and May 2020. In addition to the pandemic and the restrictions it caused, these news items include other themes such as the economy, communality and everyday life. The analysis of journalistic images is based on their classification into two types: news photos on the one hand and illustrative and identifying photos on the other. However, these different types have special features in an Easy Language context, something that is also reflected in the practices of their respective captions. Most of the images are classified as news photographs, but there are also many illustrative photographs, especially when used to represent abstract and socially complex topics. The illustrative idea of the symbolic images and their connection to the theme of the pandemic are explained in the caption. The function of identifying photos is not only to identify places, people and objects, but also to increase the reader’s knowledge of the subject and to provide information about the context. There is an element of randomness in the choice of images, and the images and accompanying texts do not necessarily form a semantic unit targeted at the Easy Language reader. In the interpretation of journalistic photographs, the caption plays a crucial role in guiding the reader’s perception and interpretation. The caption contains a description of the people and activities in the image; this can also be simply a meta-text associated with the image. In addition, there are framing sections with additional illustrative information on the news topic as well as additional information and explanations of the concepts discussed. There is considerable variation in the form of these captions, and it is therefore necessary to define their contents and formal features more precisely. This, in turn, would also improve the overall accessibility of Easy Language news items.
29
Seppänen, Janne. "Don Slater: valokuva kulutuskulttuurissa (esittely)". Media & viestintä 20, n.º 3 (1 de setembro de 1997). http://dx.doi.org/10.23983/mv.61314.
Texto completo da fonte
30
Seppänen, Janne. "Millainen kieli, sellainen kertomusMuistiinpanoja valokuvan narratiivisuudesta". Media & viestintä 19, n.º 3 (13 de setembro de 1996). http://dx.doi.org/10.23983/mv.63241.
Texto completo da fonte
31
Heikkinen, Pekka. "Varautuminen EU:n yleiseen tietosuoja-asetukseen". Signum 49, n.º 3 (20 de dezembro de 2017). http://dx.doi.org/10.25033/sig.68828.
Texto completo da fonteResumo:
EU:n yleinen tietosuoja-asetus tuli voimaan keväällä 2016 ja sitä ryhdytään soveltamaan 25.5.2018 alkaen. On tärkeää, että kirjastot ja arkistot varautuvat asetuksen vaikutuksiin jo ennalta. Asetus velvoittaa suojaamaan henkilötiedot sekä säätelee niiden käyttöä. Henkilötietoja ovat kaikki tiedot jotka voidaan yhdistää johonkin elossa olevaan yksityiseen henkilöön kuten nimitieto, osoitetieto, sähköpostiosoite, kirjastokortin numero, puhelinnumero, valokuva josta henkilö on tunnistettavissa tms.
32
Tanhuanpää, Ari. "Kuvia kaikesta huolimatta – Gerhard Richterin Birkenau ja Georges Didi-Hubermanin Images malgré tout". Tahiti 12, n.º 1 (15 de março de 2022). http://dx.doi.org/10.23995/tht.113567.
Texto completo da fonteResumo:
Gerhard Richterin Birkenau-maalaussarja (2014) oli näytteillä viime vuonna Berliinin Alte Nationalgaleriessa. Alkusysäyksen teoksen valmistumiselle ovat antaneet juutalaisvankien Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä 1944 salaa ottamat ns. Sonderkommando-valokuvat sekä Georges Didi-Hubermanin niiden pohjalta kirjoittama teos Images malgré tout (2004). Artikkelissa esitetään, että Richter jakaa Didi-Hubermanin kanssa traumaattisen omakohtaisen suhteen sodanaikaisen Saksan tapahtumiin. Valotan myös Richterin Birkenaun suhdetta joihinkin hänen tuotantonsa muihin teemoihin. Laajemmin käsitellään Didi-Hubermanin mainitun teoksen kriittistä vastaanottoa, joka liittyi toisen maailmansodan jälkeen puhjenneeseen holokaustin kuvallista esittämistä koskevaan moraaliseen kiistaan. Richterin teokset sulautuvat osaksi näitä keskusteluja.
33
Pienimäki, Mari. "Tukea journalististen valokuvien tulkintaan". Media & viestintä 35, n.º 3-4 (1 de abril de 2012). http://dx.doi.org/10.23983/mv.62884.
Texto completo da fonteResumo:
Genren käsite on osoittautunut hedelmälliseksi mediakasvatuksessa, sillä sen avulla voidaan yhdistää mediaesityksen sisällön, tuotannon ja vastaanoton näkökulmat. Genreajattelun tuominen esimerkiksi peruskouluihin edellyttää etenkin luovaan tekemiseen sitoutuvassa opetuksessa sitä, että työskentelyn lähtökohdaksi on olemassa oppilaille tuttu genre tai edes jonkinlainen alustava tyypittely. Aiemmin luodut genreytykset voivat tukea tulkintaa myös kuva-analyysiin perustuvassa opetuksessa, jonka haasteeksi muodostuvat kuitenkin ristiriitaiset genrekuvailut. Artikkeli perustuu design-tutkimukseen, jossa suunnitellaan konstruktiiviseen oppimiseen soveltuva journalististen valokuvien genreytysmalli itseopiskeluun ja koulukäyttöön. Genre voidaan ajatella tulkintakehykseksi ja siten työkaluksi. Genret voivat auttaa oppijaa suuntaamaan huomiota valokuvan tulkinnassa. Journalististen valokuvien erilaisten funktioiden pohjalta konstruoidaan neljä genreä, joita kehitetään edelleen dokumentaarisen elokuvan genretutkimuksessa ilmennyttä moodiajattelua soveltaen. Artikkelin tavoitteena on medialukutaidon edistäminen valokuvien tulkinnassa.
34
Yli-Annala, Kari. "Kinima-sommittumia". Tiede & edistys, n.º 4 (31 de dezembro de 2022). http://dx.doi.org/10.51809/te.125861.
Texto completo da fonteResumo:
Olen liikkuvan kuvan tutkija, kirjoittaja, kuraattori ja opettaja. Teen myös performanssiesityksiä, installaatioita ja maalauksia. Joskus taiteeni esittäytymisissä on mukana myös löydettyjä esineitä ja valokuvia. Vuonna 2009 perustin Kokeellisen taiteen nomadisen akatemian, vähätaiteellisen kollektiivisen yhteisön. Kinima-sommittumia (2022) on sarja valokuvamuotoisia dokumentteja vuosina 2021–2022tekemistäni teoksista ja kohtaamistani havainnoista. Ottamani valokuvat ovat tallentumia, joissa näkyy valokuvaamisen performatiivisuus valintana ja tekona. Prosessia kuvaa hyvin ranskan sana agencement, jonka runoilija Kari Aronpuro on kääntänyt ”sommittumaksi”. Sanasta on käytetty myös suomenkielistä käännöstä ”kooste”. Pyrin välittämään omat teokseni mahdollisimman yhdenvertaisina muiden vastaani tulleiden sommittumien kanssa. Yksi valokuvista on toisen kuvaajan ottama dokumentointi performanssistani ja eräs valokuvista näyttää osan talomme pihalla näkemästäni lasten liitupiirustuksesta. Valokuvasarja on osa Kokeellisten taiteiden nomadinen akatemia -projektini Kinima-hanketta (Kínima = kreikan liike).
35
Niemelä-Nyrhinen, Jenni, e Janne Seppänen. "Kuvajournalismi ja eettisen kuluttamisen haaste". Media & viestintä 42, n.º 3 (6 de outubro de 2019). http://dx.doi.org/10.23983/mv.85780.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelissa tarkastelemme Aamulehdessä julkaistuja eettistä kuluttamista representoivia kuvajournalistisia valokuvia. Keskeinen kysymyksemme on: Millaista eettisen kuluttamisen todellisuutta kuvajournalistiset valokuvat rakentavat? Pohdimme myös, millainen kuvajournalismi voisi edesauttaa ihmisten sitoutumista ympäristön kannalta kestävään arkeen. Tutkimuksessa hyödynnämme muun muassa aiempaa kuluttajakäyttäytymisen tutkimusta, jonka pohjalta rakennamme moniulotteisen kuvan eettisestä kuluttamisesta. Analysoimme aineistoa määrälliseen sisällönanalyysiin nojautuvan kehysanalyysin keinoin. Eettinen kuluttaminen on Aamulehdessä kehystetty kapeaksi ilmiöksi, jossa yksittäisen kuluttajan vaikutusmahdollisuudet painottuvat lähinnä ruokaan liittyviin valintoihin. Kuvia hallitsevat iloiset kuluttajat ja ruokaan liittyvät ammattihenkilöt. Lisäksi kuvissa on ruokaa, ruokapakkauksia ja teknologiaa. Kuvien ihmiset esittelevät ratkaisuja tai poseeraavat. Toimintaa on siis rajallisesti ja yhteys ihmisten arkeen ja kokemuksiin jää pinnalliseksi. Lisäksi ratkaisujen ja ongelmien välinen kytkös on usein jutuissa niin kuvallisesti kuin sanallisestikin löyhä, jolloin on lukijan vastuulla hahmottaa, mihin ongelmaan jutussa esiteltyä eettisen kuluttamisen ratkaisua tarjotaan. Aikaisemman tutkimuskirjallisuuden valossa tarkasteltuna Aamulehden kuvasto ei herättele lukijoita eettiseen kuluttajuuteen.
36
Vanha-Similä, Maria. "Sukupuolittunutta selviytymiskamppailua". Elore 30, n.º 1 (21 de junho de 2023). http://dx.doi.org/10.30666/elore.115425.
Texto completo da fonteResumo:
Karjatalous on suurten muutosten keskellä, sillä yhä useammat tilat lopettavat toimintansa Suomessa. Keskusteluun karjatilojen kustannusten noususta, ilmastonmuutoksesta, tuotantoeläinten olosuhteista sekä huoltovarmuudesta ottavat osaa eri tahot. Tässä artikkelissa tarkastelen karjatilallisten näkemyksiä omasta arjestaan. Artikkelin tutkimusaineistona on Suomen maatalousmuseo Saran nautakarjatiloille keväällä 2020 järjestämän Ammuu! Karjatilan elämää -valokuvakilpailun aineisto, joka pitää sisällään karjatilallisten ottamat valokuvat ja niihin liitetyt tekstit. Osallistava etnografinen ote teki karjatilallisista tutkimusaineiston luomisessa aktiivisia toimijoita. Tutkimukseni pääkysymys on, miten karjatilalliset ovat kuvanneet ja tulkinneet omaa arkeaan. Aineistoa olen tarkastellut valokuvatutkimuksen visuaalisten menetelmien sekä lähiluvun avulla. Analyysini osoittaa, miten valokuvakilpailusta tuli naisten areena. Valokuvakilpailun kautta siihen osallistuneet naiset ovat pyrkineet rakentamaan ja vahvistamaan naisten roolia karjatalouden ammattilaisina. Arki tiloilla on edelleen osin sukupuolittunutta, mutta artikkelini rikastaa kuvaa karjatilojen naisten arjesta. Tutkimuksessani esitän myös, miten karjatilalliset ovat halunneet kuvilla ja teksteillään laajemmin avata nautakarjatilojen arkea, joka usein näyttäytyy kuvissa ja tarinoissa jatkuvana selviytymiskamppailuna. Tutkimusaineistossa on paljon tilojen arkista iloa, mutta sukupuolen esittämisen ohella selviytymiskamppailun tematiikka on aineiston keskiössä. Tilojen heikko kannattavuus, pitkät työpäivät, sairastavat lehmät, työn sitovuus, konerikot ja vaihtelevat säät ovat esillä karjatilallisten ottamissa valokuvissa sekä niistä kirjoitetuissa teksteissä. Artikkelissa tuotan uutta tietoa karjatilojen arjesta 2020-luvun Suomessa. Itsedokumentoimalla tuotettu tutkimusaineisto tuo karjatilallisten näkökulmaa erittäin ajankohtaiseen aiheeseen.
37
Merivuori, Liisa. "Iida Rauman romaani Hävitys. Tapauskertomus todistuksena lapsiin kohdistuvasta sorrosta". AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 21, n.º 2 (25 de junho de 2024). http://dx.doi.org/10.30665/av.132014.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkeli tarkastelee Iida Rauman romaania Hävitys. Tapauskertomus (2022) todistuskirjallisuutena kouluväkivallasta ja lapsiin kohdistuvasta sorrosta sekä niiden aiheuttamasta traumasta. Sortoa lähestytään artikkelissa intersektionaalisesta näkökulmasta. Hävitys kuvaa kouluväkivallan tuottamaa traumaa vahvasti affektiivisella ja ruumiillisella tavalla. Romaani pohjaa osin Rauman omiin kokemuksiin kouluväkivallasta ja on nimensä mukaisesti tapauskertomus, mutta helposti luettavissa poliittisesti kantaaottavaksi ja yleisiä käsityksiä rikkovaksi puheenvuoroksi lasten oikeuksien puolesta. Sekä Hävityksen kerronta, rakenne että sisältö ohjaavat lukemaan teosta todistuksena (testimony). Teoksen kerronnassa viitataan sen olevan päähenkilönsä kertomus itselleen tapahtumista asioista, ja vaikutelmaa vahvistavat sen lopusta löytyvät, kuvattuihin tapahtumiin liittyvät valokuvat. Sisällöllisesti Hävitys kiinnittyy todistuskirjallisuuden perintöön kuvaamalla jotakin niin käsittämätöntä ja yleisten mielikuvien vastaista, että siitä kertomaan vaaditaan yksilö, joka näki kaiken omin silmin: teoksen mukaan koululaitos ylläpitää aikuisten ylivaltaa tukevia rakenteita, jotka johtavat lapsiin kohdistuvaan henkiseen ja ajoittain myös fyysiseen väkivaltaan. Päähenkilön lapsuudessaan kokema vuosia jatkunut pelko, yksinäisyys ja niiden aiheuttama itseinho rakentuvat upottavaksi traumaksi, jonka kylmänkosteaan silmäkkeeseen aikuistunut päähenkilö ja lukija putoavat yhdessä. Hävitys tuo näkyviin ”koulukiusaaminen” minuutta repivät vaikutukset, jatkuvan väkivallan traumatisoivuuden ja lapsiin kohdistuvan arkisen sorron vahingollisuuden. Hävitys antaa äänen lapsille ja nuorille, joilla on kriittisiä ajatuksia, poliittisia mielipiteitä ja huoli koko maapallon tulevaisuudessa – mutta joista puhutaan yhteiskunnassa lähinnä mykkänä ryhmänä, jonka edelleen kannattaisi kuulumisen sijaan vain näkyä, jos sitäkään.