Artigos de revistas sobre o tema "Maapallo"
Siga este link para ver outros tipos de publicações sobre o tema: Maapallo.
Crie uma referência precisa em APA, MLA, Chicago, Harvard, e outros estilos
Veja os 34 melhores artigos de revistas para estudos sobre o assunto "Maapallo".
Ao lado de cada fonte na lista de referências, há um botão "Adicionar à bibliografia". Clique e geraremos automaticamente a citação bibliográfica do trabalho escolhido no estilo de citação de que você precisa: APA, MLA, Harvard, Chicago, Vancouver, etc.
Você também pode baixar o texto completo da publicação científica em formato .pdf e ler o resumo do trabalho online se estiver presente nos metadados.
Veja os artigos de revistas das mais diversas áreas científicas e compile uma bibliografia correta.
1
Helle, Anna, e Kaisa Kurikka. "Kirjallisuuden(tutkimuksen) kuvitteluvoima". AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, n.º 2 (3 de julho de 2017): 3–4. http://dx.doi.org/10.30665/av.66198.
Texto completo da fonteResumo:
Amerikkalaisen Neal Stephensonin post-apokalyptinen romaani seveneves (2015) alkaa tehokkaasti toteamalla, että kuu on räjähtänyt varoittamatta ja ilman selvää syytä. Melkein 900-sivuisessa romaanissa kuvataan erilaisia strategioita ja yrityksiä selvitä räjähdyksestä, joka merkitsee maapallon tuhoa ja kaiken elämän päättymistä. Romaanin kolmas osa alkaa sanoilla ”Five thousand years later.” Virkkeeseen tiivistyy monta asiaa. Tämä ilmoitus, ”viisi tuhatta vuotta myöhemmin”, ei kerro pelkästään kirjallisuuden kyvystä hypätä ajallisesti ja tilallisesti toisiin maailmoihin ja todellisuuksiin. Se kertoo myös siitä, että kirjallisuudessa ja taiteissa voidaan kuvitella tulevaisuuksia myös tilanteissa, joissa maapallo tuhoutuu.
2
Rosenberg, Mikko. "Kasvatus monilajiseen empatiaan". Aikuiskasvatus 40, n.º 3 (24 de setembro de 2020): 176–86. http://dx.doi.org/10.33336/aik.98363.
Texto completo da fonteResumo:
Meneillään oleva aikakausi on muuttamassa maapalloa yhä elinkelvottomammaksi. Ympäristöongelmat odottavat ratkaisua, jotta pahimmilta uhkakuvilta voidaan välttyä. Muutosvaatimus kohdistuu sekä yhteiskunnan rakenteisiin että yksilön kulutustottumuksiin. Avaan artikkelissani kulutuskäytäntöjen ongelmallisuutta aikalaiskriittisellä otteella, joka on sekä tapa kirjoittaa että näkökulma nykyisyyteen. Nykyisyyden ymmärtäminen on tarpeen, jotta tulevaisuutta voidaan muuttaa.Yksinkertaisimpia tapoja ehkäistä ilmastonmuutoksen vaikutuksia yksilötasolla on siirtyä lihaproteiinien kuluttamisesta kasvisproteiineihin. Erityisesti miehillä on kuitenkin vähemmän valmiutta vähentää lihaproteiinien käyttöä kuin naisilla. Lihaproteiinien erityisyyttä korostavat ajattelutavat ovat yhteydessä länsimaisen ajattelun traditioihin, joissa korostuvat ihmiskeskeisyys ja luonnon ja ihmiskunnan välinen kahtiajako.Ekologisesti yhä kestävämmän tulevaisuuden tavoittelu edellyttää muutoksia kasvatustieteessä. Monitieteinen perspektiivi auttaa maailman tarkastelemisessa marginalisoitujen ihmisten näkökulmasta käsin. Näkökulman avartaminen tarjoaa uudenlaisia käsitteitä, joiden varassa voidaan synnyttää ekologisesti kestävämpään maailmaan suuntaavaa kasvatustiedettä.Havaitsemalla maapallon monilajiset ja hauraat vuorovaikutusketjut voidaan ymmärtää, että elämän ylläpitäminen vaatii kanssaeläjien hyvinvoinnin huomioon ottamisen. Monilajisessa empatiassa yhdistyvät tieto monilajisen maailman tärkeydestä ja tunne siitä, että elämän säilyttäminen maapallolla edellyttää epäitsekästä käytöstä.
3
Haila, Yrjö. "Maapallon elämän vaiheet". Tiede & edistys, n.º 4 (1 de abril de 2016): 338–42. http://dx.doi.org/10.51809/te.105239.
Texto completo da fonte
4
Silvennoinen, Heikki. "Maapallon kestokyvyn rajat on saavutettu". Aikuiskasvatus 35, n.º 2 (15 de maio de 2015): 147–49. http://dx.doi.org/10.33336/aik.94138.
Texto completo da fonteResumo:
Pohjoismaat ovat monessa suhteessa oma erityinen alueensa. Aikuiskasvatustutkijoiden soisi kiinnostuvan alueen ympäristöasioista ja planeetan tilasta. – Kuudes pohjoismainen aikuiskasvatustutkimuksen konferenssi teemalla Adult Education and the Planetary Condition pidettiin 25.–28. maaliskuuta 2015 Tampereen yliopistossa.
5
Salonen, Arto O., e Marjatta Brady. "Ekososiaalinen sivistys herättää luottamusta tulevaisuuteen". Aikuiskasvatus 35, n.º 1 (15 de fevereiro de 2015): 4–15. http://dx.doi.org/10.33336/aik.94118.
Texto completo da fonteResumo:
Ihmiskunnan tulee omaksua uudenlainen sivistyskäsitys, jossa hyvää elämää tavoitellaan yhden maapallon rajoissa. Ekososiaalisesti sivistynyt ihminen tunnistaa keskinäisriippuvuuksia ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen todellisuuden välillä. Pohjimmiltaan ekososiaalinen sivistys on myös talouden toimintaedellytysten varmistaja.
6
Foster, Raisa, Arto O. Salonen e Katja Sutela. "Taidekasvatuksen ekososiaalinen kehys: Kohti kestävyystietoista elämänorientaatiota". Kasvatus 53, n.º 2 (22 de abril de 2022): 118–29. http://dx.doi.org/10.33348/kvt.115918.
Texto completo da fonteResumo:
Antroposeenin ajassa ihminen muovaa maapallon tulevaisuutta luonnonvoimiakin enemmän. Kun maapallon rajat tulevat vastaan, kasvaa inhimillisen ja ei-inhimillisen todellisuuden välistä siltaa rakentavan ajattelun ja toiminnan tarve. Kysymme tässä artikkelissa: 1) millaisia piirteitä ja ominaisuuksia on ihmisen ja muun todellisuuden yhteenkietoutuneisuuden tunnistavalla ja tunnustavalla taidekasvatuksella sekä 2) miten tällainen taidekasvatus voi toimia yhteiskunnan muutosajurina kohti kestävää tulevaisuutta? Ekososialisaatioteoriaan ja esteettiseettisen taidekasvatuksen perinteeseen pohjautuen tunnistamme ekososiaalista kestävyyttä tukevalle taidekasvatukselle kolme ulottuvuutta – kehollisuuden, kuvittelukyvyn ja huolenpidon – jotka voivat vauhdittaa kestävyystietoisen elämänorientaation valtavirtaistumista yhteiskunnassa. Ihmiskeskeisen ajattelun ongelmallisten piirteiden paljastuessa on ihmisen maailmasuhteessa olevia ristiriitaisuuksia mahdollista korjata. Kun ihmiselämän koetaan kietoutuvan erottamattomaksi osaksi planetaarista kokonaisuutta, on arvokkaan ja merkitykselliseksi koetun elämän tavoittelun mahdollista toteutua entistä ehyemmin. Kaiken elämän itseisarvoisuutta ja kietoutuneisuutta näkyväksi tekevä taidekasvatus voi vauhdittaa planetaaristen kriisien ratkaisemista, mikä puolestaan vahvistaa tulevaisuuden toivoa.
7
Väänänen, Niina. "Kestävä käsityö auki purettuna ja yhteen koottuna". Aikuiskasvatus 40, n.º 3 (24 de setembro de 2020): 239–46. http://dx.doi.org/10.33336/aik.98370.
Texto completo da fonteResumo:
Tulevaisuuden kuvat maapallon kantokyvyn riittämättömyydestä ja ilmastonmuutoksesta vaikuttavat niin ihmisiin kuin luontoon. Ihmisen perustarpeisiin kuuluvat suoja, vaatetus, ravinto ja työ mutta myös itsensä toteuttaminen ja sosiaalinen kanssakäyminen. Millaisena käsityö näyttäytyy kestävään kehitykseen pyrkivässä yhteiskunnassa?
8
Isopahkala-Bouret, Ulpukka. "Jatkuva oppiminen on lupaus paremmasta tulevaisuudesta". Aikuiskasvatus 42, n.º 4 (16 de dezembro de 2022): 268–69. http://dx.doi.org/10.33336/aik.125282.
Texto completo da fonteResumo:
Taidoista ja osaamisesta tarvitaan laaja-alaista keskustelua. Jatkuvaan oppimiseen sisältyvä tulevaisuudenlupaus vahvistuvasta kilpailukyvystä ei riitä. Työn, teknologian ja organisaatioiden muutosten aiheuttamat haasteet eivät saa ylittää yksilöiden kapasiteettia, oppimiselle on oltava riittävästi aikaa, eikä ketään tule jättää yksin oppimisvaikeuksiensa kanssa. Turhautumista ja merkityksettömyyden kokemusta oppimisen äärellä emme halua. Tarvitaan politiikkaa, jossa uutta oppimalla edistetään laaja-alaista sivistystä, rauhanomaista konfliktien ratkaisua ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä turvataan maapallon ekologinen kestävyys.
9
Lummaa, Karoliina. "Antroposeeni: ihmisen aika geologiassa ja kirjallisuudentutkimuksessa". AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, n.º 1 (3 de abril de 2017): 68–77. http://dx.doi.org/10.30665/av.66194.
Texto completo da fonteResumo:
Yhdysvaltalaisen runoilijan Max Cafardin yhdeksän säkeistön pituinen ”Tervetuloa idioseeniin” on jo useamman vuoden ajan kiertänyt internetissä vihaisena ja turhautuneena kommenttina antroposeenikeskusteluihin, jotka ovat 2000-luvun aikana nopeasti levinneet geologiasta muihin luonnontieteisiin, yhteiskuntatieteisiin ja humanistisiin tieteisiin sekä taiteeseenkin. Antroposeeni on geologien puntaroima ehdotus uudeksi planeetan historiaa jäsentäväksi epookiksi holoseenin jälkeen. Se merkitsee planetaarisen ihmisvaikutuksen aikaa, joka jättää pysyvät jäljet Maapallon maa- ja kallioperään, kryosfääriin, ilmastoon, meriin, vesistöihin ja elonkehään sekä siten koko maapallojärjestelmän toimintaan.
10
Pecoraro, Maria, Miia Grénman, Roni Lappalainen, Juulia Räikkönen, Ilari Sääksjärvi e Outi Uusitalo. "Planetaariset rajat: Kirjallisuuskatsaus kulutuksen ja biodiversiteetin välisistä yhteyksistä". Kulutustutkimus.Nyt 17, n.º 1-2 (11 de dezembro de 2023): 9–33. http://dx.doi.org/10.54333/kulutustutkimus.127427.
Texto completo da fonteResumo:
Ekologinen kestävyyskriisi uhkaa ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuutta. Biodiversiteetti ja luontokato ovat nousseet ilmastokysymysten rinnalle yhteiskunnallisessa ja tieteellisessä keskustelussa. Luontokadon perimmäiset syyt liittyvät kestämättömiin tuotantotapoihin ja liialliseen kulutukseen. Tästä huolimatta kulutuksen ja biodiversiteetin välisiä yhteyksiä on tutkittu niukasti. Tämä tutkimus tuo yhteen eri tieteenalojen näkemykset kulutuksen ja biodiversiteetin välisistä kytköksistä integratiivisen kirjallisuuskatsauksen menetelmää soveltaen. Analyysi etenee tutkimuskentän ajallisen kehityskaaren kuvauksesta tutkimuksista piirtyvään kokonaiskuvan luomiseen. Tutkimus luo perustaa aihetta käsittelevälle tulevaisuuden kulutustutkimukselle. Johtopäätökset kutsuvat tarkastelemaan kulutuksen ja biodiversiteetin välisiä yhteyksiä monitieteisesti, systeemisesti ja luontokeskeisesti.
11
Veijalainen, Anu, Miia Grenman e Juulia Räikkönen. "KATSAUS: Kun kestävyys ei riitä – Kohti regeneratiivista kulutusta?" Kulutustutkimus.Nyt 17, n.º 1-2 (11 de dezembro de 2023): 113–21. http://dx.doi.org/10.54333/kulutustutkimus.138555.
Texto completo da fonteResumo:
Kestävä kehitys ei ole onnistunut ratkaisemaan ekologista kestävyyskriisiä, vaan esimerkiksi luonnonvarojen ylikulutus ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen etenevät yhä kiihtyvällä vauhdilla. Kestävän kehityksen rinnalle onkin viime vuosien aikana noussut regeneratiivinen eli uusintava tai uudistava kehitys, joka perustuu maailmankuvan muutokseen ja elävien systeemien teoriasta johdettuun ajattelutapaan. Tässä katsauksessa tarkastelemme, mitä regeneratiivinen kehitys tarkoittaa ja miten se eroaa kestävästä kehityksestä. Lisäksi esittelemme regeneratiivisen talouden perusperiaatteita ja pohdimme, minkälaista voisi olla regeneratiivinen kulutus ja kulutustutkimus. Regeneratiivisiin järjestelmiin siirtyminen on jatkuva, aikaa vievä ja vastavuoroisesti kehittyvä prosessi, jossa näkemys ihmisestä osana luontoa syvenee ja ihmistoiminnan nivoutuminen maapallon järjestelmään tiivistyy. Regeneratiivisuuden omaksuminen edellyttääkin perustavanlaatuista maailmankuvan ja toimintatapojen muutosta niin talouteen kuin kulutukseen kietoutuvissa järjestelmissä.
12
Heikkinen, Hannu L. T., Tomi Kiilakoski, Mervi Kaukko e Stephen Kemmis. "Miten muuttaa käytäntöjä ihmisen ja luonnon kannalta kestäviksi? Ekososiaalinen sivistys käytäntöarkkitehtuuriteorian valossa". Kasvatus 54, n.º 1 (18 de fevereiro de 2023): 64–76. http://dx.doi.org/10.33348/kvt.127187.
Texto completo da fonteResumo:
Aikamme suurin haaste ei ole luotettavan tiedon puuttuminen vaan toimintatapojemme muuttaminen. Kasvatus ja koulutus ovat ratkaisevia, jotta käytäntöjämme voisi muuttaa sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämmiksi maapallon ekosysteemien ollessa kriisissä. Tässä artikkelissa hahmotellaan käytäntöteoreettista näkökulmaa kestävän elämänmuodon edistämiseksi kasvatuksen ja sivistyksen avulla. Ratkaisuksi ongelmaan on ehdotettu ekososiaalisen sivistyksen lisäämistä. Perinteinen tulkinta sivistyksestä on kuitenkin ongelmallinen sen ollessa kognitiivisesti painottunutta, abstraktia ja ihmiskeskeistä. Ehdotamme sivistyksen tulkintaa, joka painottaa käytäntöjen ontologista ensisijaisuutta. Huomio kohdistuu tällöin erityisesti käytäntöjen ennakkoehtoihin, jotka estävät tai mahdollistavat käytäntöjen muuttamisen. Kutsumme näitä käytäntöarkkitehtuureiksi, jotka ovat sosiaalisten käytäntöjen järjestäytymismuotoja samanaikaisesti rajaten ja mahdollistaen arkisten toimintatapojen muuttamista. Muutoksen edellytyksenä on, että tiedostamme näiden käytäntöarkkitehtuurien luonteen ja niiden merkityksen käytäntöjen muuttamiselle kestävään suuntaan. Tämä tuo uusia haasteita myös kouluille.
13
Pulkki, Jani Matti. "Ajatuksia ekoindividuaation kasvatusfilosofiasta". Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 22 (15 de dezembro de 2021): 43–62. http://dx.doi.org/10.30675/sa.90594.
Texto completo da fonteResumo:
Tässä artikkelissa muotoilen ekoindividuaation ajatusta. Sosialisaation tavoin individuaatio, eli ihmisen ainutlaatuiseksi yksilöksi ja persoonaksi kehittyminen, kuuluu kasvatuksen perustehtäviin. Individuaation ongelmana on individualistinen, kilpailuun, omistamiseen ja hallintaan suuntautunut välineellinen orientaatio. Ihminen ymmärretään ihmiskeskeisesti sekä ihmisen ja luonnon irrallisuuden oletuksen valossa. Muusta luonnosta erillinen ja sen yläpuolella oleva ihminen on ottanut oikeudekseen luonnon pidäkkeettömän käytön ilman velvoituksen tunteita muita eliöitä kohtaan. Yksilöksi kehittyminen, individuaatio, tapahtuu ekologisesti ongelmallisissa puitteissa ja ongelmallisten subjektikäsitysten kehyksessä. Jotta ekokriiseihin voidaan löytää ratkaisuja, onkin kasvatusta ajateltava ekoindividuaatioprosessina, jonka kautta ihminen nivoutuu yksilöllisenä oliona ekosysteemien toiminnalliseksi ja elämää ylläpitäväksi osaksi. Tarkastelen ekoindividuaatiota monilajisissa yhteyksissä systeemisen psykologian, ekopsykologian, ekofenomenologian ja syväekologian valossa. Kahden erillisen eliön ja ympäristön oletuksen sijaan ekoindividuaatio lähtee yhden eliö–ympäristö-systeemin lähtökohdasta. Käsitys oikeudesta kaikkiin luonnon resursseihin (oikeutuksentunto) voi laantua, kun näemme ihmisyksilön olevan lähtökohtaisesti osa ympäristöjä ja keskinäisriippuvaisessa suhteessa näihin. Ekologisen minuuden ajatuksen ja asubjektiivisen kokemuksen avulla tarkastelen sitä, miten ihmisestä voisi kehittyä maapallon elonyhteisön yhteistyökykyinen jäsen eikä tätä vastaan taisteleva individualistinen yksilö.
14
Peltonen-Sainio, Pirjo, Lauri Jauhiainen, Kaija Hakala e Hannu Ojanen. "Kasvukauden pitenemisen ja olosuhteiden muuttumisen vaikutukset alueellisiin viljelymahdollisuuksiin ja tuotantokykyyn Suomessa ilmaston lämmetessä". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de janeiro de 2010): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75684.
Texto completo da fonteResumo:
Ilmastonmuutos tulee ratkaisevasti muuttamaan suomalaista kasvintuotantoa. Vaikka hillintätoimin onnistuttaisiinkin hidastamaan ilmaston lämpenemistä, emme välty ilmastonmuutoksen vaikutuksilta. Siksi sopeutuminen on ainoa mahdollinen tapa reagoida ilmastonmuutoksen vaikutuksiin tilanteessa, jossa kuluu useita vuosikymmeniä ennen kuin hillintätoimet purevat. Suomi on maailman pohjoisin laajamittaisen ja monipuolisen kasvintuotannon maa. Koska erityisesti pohjoiset osat maapalloa lämpenevät muita nopeammin, vaaditaan Suomen kasvintuotannolta ripeää sopeutumista. Ilmaston lämpenemisen myötä nykyisiä päätuotantokasvejamme on mahdollista viljellä yhä pohjoisempana, ja niiden satopotentiaalit kasvavat merkittävästi. Lisäksi nykyään vähän viljeltyjen rapsin, herneen ja härkäpavun tuotanto voi muuttua Suomessa laajamittaiseksi. Lähivuosikymmenien aikana talvien leudontuessa nykyisin vähän viljellyistä tuotantokasveistamme syysvehnä ja ruisvehnä yleistyvät ensimmäisinä. Niiden kilpailuetu paranee merkittävästi johtuen hyvästä sadontuottokyvystä, mutta ne ovat haluttuja myös talviaikaisen kasvipeitteisyyden takia. Kun talvet leudontuvat pysyvästi vuosisadan puolivälin jälkeen, syysrapsin, syysohran ja syyskauran viljely todennäköisesti yleistyy. Myös muiden nykyviljelyssämme alihyödynnettyjen lajien viljelyedellytykset paranevat. Uusista lajeista rehumaissinkin (mutta ei jyvämaissin) viljely onnistunee tulevaisuudessa, mutta vain Etelä-Suomessa ja vasta vuosisadan loppupuolella. Vaikka tulevaisuudessa peltoviljelykasviemme satopotentiaali kasvaa merkittävästi, peltokasvituotannon merkittävä parantuminen edellyttää ilmastonmuutoksen vahvistamien, tuotantoa rajoittavien haasteiden ratkaisemista sekä sopeutumisstrategioiden ennakoivaa suunnittelua ja toimeenpanoa. Spontaanisti sopeuduttaessa maataloustuotantomme ei tule hyötymään ilmastonmuutoksesta, vaan satotasojen voi ennakoida säilyvän korkeintaan nykyisellään, kun taas tietoisesti sopeutuen maataloutemme voi hyötyä merkittävästikin ilmaston lämpenemisestä. Ilmastonmuutoksen tuomia haasteita ja mahdollisuuksia ja niihin sopeutumista tutkittiin kattavasti MMM:n Ilmastonmuutoksen sopeutumistutkimusohjelmaan (ISTO) kuuluvassa ILMASOPU-hankkeessa (Ilmastonmuutokseen sopeutuminen maa- ja elintarviketaloudessa). Tästä hankkeesta ja muista ilmastonmuutokseen ja maatalouteen liittyvistä hankkeista saa lisätietoa MTT:n verkkosivuilta (www.mtt.fi – tutkimus – hankehaku – ILMASOPU sekä www.mtt.fi – Kestävä tuotanto – Muuttuva ilmasto ja maatalous).
15
Ruosteenoja, Kimmo, Jouni Räisänen, Ari Venäläinen e Matti Kämäräinen. "Ilmastonmuutos lämmittää Suomen kasvukausia". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 33 (31 de janeiro de 2016): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75245.
Texto completo da fonteResumo:
Ihmiskunnan tuottamien kasvihuonekaasupäästöjen vuoksi maapallon ilmasto on lämpenemässä. Lämpiäminen pidentää kasvukausia ja suurentaa kasvukauden aikana kertyvää lämpösummaa. Tässä Luonnonvarakeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen yhteiseen Ilmapuskuri-hankkeeseen kuuluvassa tutkimuksessa on arvioitu, millaisiksi Suomen kasvukaudet muotoutuvat tulevaisuudessa. Tutkimuksen pohjana on käytetty noin 20 ilmastonmuutosmallin antamia arvioita odotettavissa olevasta lämpötilan noususta. Ilmaston tulevat muutokset riippuvat luonnollisesti kasvihuonekaasujen päästöjen kehityksestä. Sen tähden laskelmat tehtiin erikseen kahdelle erilaiselle tulevaisuuden skenaariolle. RCP8.5-skenaarion mukaan kasvihuonekaasujen päästöjen annetaan jatkaa hallitsematonta kasvuaan, jolloin lämpötila kohoaa todella voimakkaasti. RCP4.5-skenaariota luotaessa taas on oletettu, että päästöjen rajoittamisessa onnistutaan edes tyydyttävästi. Terminen kasvukausi käsittää sen osan vuodesta, jolloin vuorokauden keskilämpötila on korkeampi kuin 5 astetta. Kasvukauden lämpösumma lasketaan vähentämällä jokaisesta kasvukauden päivän vuorokausikeskilämpötilasta viisi astetta ja ynnäämällä näin saadut lämpötilajäännökset. Jos suurten kasvihuonekaasupäästöjen RCP8.5-skenaario toteutuisi, kasvukausi venähtäisi sadassa vuodessa noin kahdella kuukaudella. Kasvukauden lämpösumma vastaavasti suurentuisi 800-1000 astepäivällä. Etelä-Suomessa koettava kasvukausi olisi tuolloin yhtä lämmin kuin tätä nykyä Ranskassa ja Ukrainassa. Joissakin malleissa muutos toki jää pienemmäksi mutta toisissa on vielä näitäkin lukemia suurempi. Vaikka päästöjä rajoitettaisiinkin (RCP4.5-skenaario), astepäivät lisääntyisivät noin 500:lla. Tämä toisi Etelä-Suomeen nykyistä Keski-Euroopan pohjoisosaa (Puola, Itä-Saksa) vastaavat lämpöolot. Jo lähitulevaisuudessa suuri osa kasvukausista on olemassa olevaan kokemustietoon suhteutettuna varsin lämpimiä. Esimerkiksi 2020-luvulla enää alle 10 % kasvukausista jää lämpösummaltaan jakson 1971–2000 keskiarvon alapuolelle. Vastaavasti hyvin lämpimien kasvukausien, jollaisia esiintyi 1900-luvun lopulla vain kerran 20 vuodessa, todennäköisyys olisi 2020-luvulla jo yli puolet. Viljelijät voivat hyödyntää muuttuvia olosuhteita ottamalla käyttöön entistä pidempää kasvukautta ja runsaampaa lämpöä vaativia lajikkeita. Joka vuosi ei kuitenkaan ole lämmintä, joten jonkinmoinen varovaisuus on paikallaan ei kaikkia munia samaan koriin. Ilmastonmuutosarvioihin liittyy kyllä vielä monia epävarmuustekijöitä. Tulokset vaihtelevat mallista toiseen, ja kuten edellä todettiin, muutoksen voimakkuus riippuu ratkaisevasti kasvihuonekaasujen tulevista päästöistä.
16
Hakala, Kaija, e Pirjo Peltonen-Sainio. "Tuleeko Suomesta vilja-aitta, kun ilmasto muuttuu?" Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 23 (31 de janeiro de 2008): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75877.
Texto completo da fonteResumo:
Suomen kasvintuotantoa rajoittaa lyhyt kasvukausi, matala kasvukauden lämpötila ja siten alhaiseksi jäävä lämpösumma. Ilmastonmuutoksen myötä koko maapallon ja myös Suomen keskilämpötila nousee. Suomelle tämä merkitsee kasvukauden pidentymistä ja lämpösumman nousua. Pidempi kasvukausi mahdollistaa satoisten pitkän kasvuajan lajikkeiden käyttöönoton Suomessa. Uusien kasvilajien ja -lajikkeiden myötä kasvintuotanto voi vähitellen tehostua. Myös ilman hiilidioksidipitoisuuden nousu lisää viljelykasvien fotosynteesiä ja satoa. Lisäys on suurinta kasveilla, joiden kehitys tuleentumista kohti ei etene tiukasti lämpösumman mukaan ja jotka voivat lisätä sadoksi kerättävää massaa rajatta. Tällaisia kasveja ovat esim. nurmet ja bioenergiakasvit sekä juurisatokasvit. Viljoilla kehityksen sitoutuminen lämpösummaan ja jyvän rajoitettu koko estävät hiilidioksidipitoisuuden nousun täyden hyödyntämisen. Alkukesän kuivuus tulee olemaan ongelma myös tulevassa ilmastossa. Vaikka sademäärä keskimäärin nousee, suurin nousu tapahtuu kasvukauden ulkopuolella. Lisääntynyt haihdunta kohonneessa lämpötilassa, samoin kuin suuremmat satotasot vaativat kuitenkin entistä enemmän vettä. Syyskylvöisten ja monivuotisten kasvien paremmat viljelymahdollisuudet tulevaisuudessa helpottavat osaltaan kuivuusongelmaa, kun kasvit voivat käyttää hyväkseen talvisateiden tuomaa kosteutta alkukasvukaudella. Lämpimämmät olot tuovat Suomen kasvintuotannolle myös erilaisia haittoja ja riskejä. Lämpimämmässä ilmastossa kasvitaudit ja tuholaiset tulevat mitä suurimmalla todennäköisyydellä lisääntymään, ja niiden torjuntakustannukset pienentävät sadonlisäyksen tuomaa taloudellista hyötyä. Myös maan mikrobitoiminta kiihtyy, jolloin vaarana on humuksen väheneminen ja ravinteiden lisääntynyt mineralisaatio ja huuhtoutuminen. Runsaammat talvisateet puolestaan edelleen lisäävät huuhtoutumisriskiä ja eroosiota. Monivuotisten runsasjuuristen kasvien viljely, pellon tiivistymisen välttäminen ja toimiva salaojitus vähentävät näitä riskejä. Sääolojen kannalta Etelä-Suomesta saattaa lähivuosikymmeninä tulla nykyisen Tanskan veroinen maataloustuottaja. Suomen tulo osaksi Euroopan vilja-aittaa riippuu kuitenkin Suomen maatalouden sopeutumiskyvystä uudenlaisen ilmaston hyötyihin ja haittoihin, maailmankaupasta ja kasvintuotannon tuotteiden kysynnästä. Kasvintuotannon tuotteiden kysyntään vaikuttaa lähitulevaisuudessa vahvasti kasvintuotanto-olojen kehitys muualla maailmassa. Myös viimeaikainen bioenergiabuumi sekä elintason nousu runsaan väkiluvun alueilla, esim. Kiinassa ja Intiassa, lisäävät peltokasvituotannon ja maataloustuotteiden kysyntää ja hintaa ja siten tuotannon kannattavuutta.
17
Tuikkanen, Noora, Anu Jaakola, Elina Virtanen, Anja Hohtola e Robin Manelius. "Perunatärkkelyksen kerääntyminen ja sijoittuminen, ennen ja jälkeen tuleentumisen, perunamukuloiden eri kudoksissa. Esitutkimus." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76726.
Texto completo da fonteResumo:
Tärkkelys on, selluloosan jälkeen, maapallon yleisin biopolymeeri. Perunatärkkelystä käytetään runsaasti elintarvike-, vaatetus-, ja, erityisesti, paperiteollisuudessa. Uusia käyttötarkoituksia tärkkelykselle etsitään koko ajan ja lupaavimmat mahdollisuudet uudet lienevät uusilla biomuoveilla ja polttoainekäyttöön tarkoitetulla bioetanolilla. Kasvukauden aikana peruna varastoi tärkkelyksen varastoeliminä toimiviin mukuloihin ja varastointikauden aikana mukulalla tapahtuu luontaisia fysiologisia muutoksia jotka vaikuttavat tärkkelyksen saantoon. Yhtenä tekijänä, lajikeominaisuuksien lisäksi, tärkkelyksen määrään ja ominaisuuksiin vaikuttavat kasvukauden olosuhteet ja mukuloiden maturaatio niin että mukuloissa onmaksimaalinen määrä tärkkelystä silloin kun varret alkavat kuolla ja yli puolet kasvuston lehdistä ovat jo kuolleet. Mukulan irrotessa noston yhteydessä tai perunan yhteyttäminen estyy varsiston hävityksen aikaansaamana, siitä tulee fysiologisesti itsenäinen jollin sen ominaisuudet vaihtelevat varastoajan kuluessa.Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää tärkkelysjyvästen kerääntymistä, sijoittumista ja jyvästen kokojakaumaa mukulassa sen kehityksen aikana, eri perunalajikkeilla jotta saadaan viitteitä mahdollisista perunatärkkelyksen molekyylitason muutoksista. Lisäksi selvitämme Pohjois-Suomen pitkän päivän olosuhteiden sekä eri viljelytekniikoiden, mm. lannoitusten, vaikutuksia perunatärkkelykseen. Tehdyssä esitutkimuksessa keräsimme näytteitä perunamukuloiden (lajike, van Gogh) ytimestä, varastosolukosta ja johtojännekehän ja kuoren välisestä solukosta ennen ja jälkeen tuleentumisen. Fiksoidut näytepalat valettiin parafiiniin ja blokeista leikattiin mikrotom:illa leikkeitä, joka värjättiin jod-jodkalium liuoksella. Leikkeet valokuvattiin, mikroskoopin avulla, jonka jälkeen kuvista laskettiin tärkkelysjyvien määrä sekä määritettiin niiden kokojakauma. Tärkkelysjyvien totaalinen määrä, mukulan kaikissa osissa, oli suurempi ennen maturaatiota ja niiden määrä oli korkeampi kuoriosissa kuin ytimessä sekä ennen että jälkeen maturaation. Ero jyvien määrässä oli suurin ( noin 2 x) verratessa mukuloiden ydintä, niiden kuoriosiin, maturaation jälkeen. Selvä yleiskehitys, tärkkelysjyvien kokojakauman osalta, oli että jyvät olivat pienemmät ennen maturaatiota mukulan kaikissa osissa. Huomattavin osuudessa kasvu nähtiin keskisuurten ja suurten tärkkelysjyvien osalta perunamukuloiden ytimessä. Tulokset osoittavat että mukulan maturaation taso vaikuttaa merkitsevästi tärkkelysjyvästen paikallistumiseen ja kokojakaumaan. Näillä seikoilla saattaa olla huomattava vaikutus perunatärkkelyksen fysikaaliskemiallisiin ominaisuuksiin vaikkakin tutkimustieto, maturaation vaikutuksesta perunatärkkelykseen molekyylitasolla, on vähäinen. Nämä tekijät ovat keskeisessä asemassa esimerkiksi kun tärkkelystä hyödynnetään teollisuudessa.
18
Lamminen, Marjukka. "Mikrolevien käyttö kotieläinten ravitsemuksessa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 30 (31 de janeiro de 2014): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75373.
Texto completo da fonteResumo:
Mikrolevät ovat fotosynteesiin kykeneviä mikroskooppisen pieniä yksisoluisia eliöitä. Niitä voidaan hyödyntää muun muassa biopolttoaineiden tuotannossa, ihmis- ja eläinravitsemuksessa, lannoitteiden raaka-aineena ja jätevesien puhdistuksessa. Mikrolevät kasvavat nopeasti, niiden vaatimat kasvuolosuhteet ovat vaatimattomat ja tuottavuus maa-alaa kohden on suuri. Nämä ominaisuudet ovat erityisen kiinnostavia maapallon viljelypinta-alan ollessa rajallinen, väestömäärän lisääntyessä ja eläinperäisten tuotteiden kysynnän kasvaessa. Mikrolevien valkuaispitoisuus on suuri ja ne sisältävät runsaasti ihmis- ja eläinravitsemuksen kannalta tärkeitä aminohappoja sekä omega-rasvahappoja ja muita monityydyttymättömiä rasvahappoja. Mikrolevät sisältävät raakavalkuaista keskimäärin 500–700 g/kg ka, hiilihydraatteja 100–200 g/kg ka ja lipidejä 50–200 g/kg ka, joskin lajien välinen vaihtelu on suurta. Märehtijöiden ravinnoksi mikrolevät soveltuvat koostumuksensa perusteella hyvin. Sen sijaan yksimahaisten ravitsemuksessa mikrolevien käyttöä saattaa rajoittaa niiden suuri nukleiinihappo- ja selluloosapitoisuus. Mikrolevien käyttöä lisäravinteena ja niiden vaikutusta maidon ja lihan tuotantoon ja näiden koostumukseen on tutkittu jossain määrin. Sen sijaan vähemmän tutkittu aihe on se, voidaanko mikrolevillä korvata ruokinnan valkuaisrehuja. Ruokinnan sisältäessä levää märehtijöiden kuiva-aineen syönnin on raportoitu sekä vähenevän että pysyvän ennallaan. Suurimmassa osassa tutkimuksista vaikutuksia ei ole havaittu maitotuotoksessa eikä maidon valkuaispitoisuudessa. Sen sijaan maidon rasvapitoisuuden väheneminen ja maidon rasvahappokoostumuksessa tapahtuneet muutokset ovat tyypillisiä ruokinnan levälisän vaikutuksia. Monityydyttymättömien rasvahappojen määrä lisääntyy ja tyydyttyneiden rasvahappojen vähentyy. Jo melko pieni pitoisuus levää rehuannoksessa (10 g/kg ka) on ollut riittävän suuri aiheuttamaan muutoksia maidon rasvapitoisuudessa ja rasvan koostumuksessa. Nämä muutokset johtuvat mikrolevien sisältämästä dokosaheksaeenihaposta (DHA), joka aiheuttaa linolihapon ja linoleenihapon epätäydellisen biohydrogenaation pötsissä. Tällöin biohydrogenaation välituotteiden määrä lisääntyy. Osalla näistä välituotteista on osoitettu olevan maitorauhasen lipidiaineenvaihduntaa estävä vaikutus. Muutoksia tapahtuu myös pötsin mikrobistossa. Levälisän on havaittu alentavan myös metaanintuotantoa in vitro -kokeissa, mutta tätä tulosta ei ole onnistuttu toistamaan in vivo -kokeissa. Yksimahaisten eläinten ravitsemuksessa levälisän ei ole raportoitu vaikuttavan elopainoon eikä rehuhyötysuhteeseen. Sen sijaan lihan ja kananmunien rasvahappokoostumuksessa on havaittu samanlaisia muutoksia kuin maidossakin. Sikojen sperman laadun ja kananmunien hedelmöittymisen on havaittu paranevan. Myös vasikoiden, lihasikojen ja munijakanojen suoliston maitohappobakteerien määrän on raportoitu lisääntyvän.
19
Ahokas, Jukka, e Hannu Mikkola. "Peltobioenergian mahdollisuudet ja haasteet". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 23 (31 de janeiro de 2008): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75867.
Texto completo da fonteResumo:
Bioenergian mielikuvana on luonnonmukainen tuote ja se antaa polttoaineelle ’vihreän’ ilmeen. Bioenergian tuotannosta on kuitenkin muistettava, että mitä pidemmälle tuotetta jalostetaan, sitä enemmän kulutetaan jalostukseen energiaa ja tuotetaan päästöjä. Kun nämä summataan yhteen, voidaan tulla tilanteeseen, jossa biopolttoaine on kuluttanut tuotantovaiheessa runsaasti energiaa ja tuottanut päästöjä ja sen kokonaishyöty voi jäädä vähäiseksi. Tuotannosta on tehtävä sekä energia- että päästöanalyysit, jotta tuotannon järkevyyttä voitaisiin arvioida ja sitä voitaisiin kehittää ympäristöystävällisempään suuntaan. Peltobioenergia kilpailee ruuan tuotannon kanssa. Tällä hetkellä arvioidaan, että maassamme olisi 0,5 milj. ha käytettävissä peltobioenergian tuotantoon. Ruuan ja rehun tuotannosta on muistettava, että suuret sadot perustuvat erityisesti typpilannoitukseen ja typen valmistus on runsaasti energiaa kuluttava prosessi. Jos väkilannoitteiden käyttö vähenee esim. hinnan tai saatavuuden takia, myös satotasot alenevat ja suurempi ala pelloista tarvitaan ruuan ja rehun tuotantoon. Maailmanlaajuisesti maapallon väkimäärä on jatkuvassa kasvussa, jolloin tarvitaan myös enemmän ruokaa. Tämä tarvitsee suurempia peltoaloja eli tulevaisuudessa peltobioenergian tuotantoon ei välttämättä ole kovin suuria aloja käytettävissä. Nykyisin pellolla tapahtuva tuotanto on joko ruuan, rehun tai kuitujen tuotantoa. Kasvit on jalostettu tätä tarkoitusta varten. Peltobioenergian tuotantoon tarvitaan hieman erilaista lähestymistapaa, pääasiana onkin runsaan ja energiakäyttöön sopivan kokonaismassan tuotanto. Tämä tarkoittaa erityyppisten kasvien tarvetta ja myös niiden jalostamista energian tuotannon kannalta. Biomateriaalien tuotannossa pitää pyrkiä niiden kokonaishyödyntämiseen. Esimerkiksi etanolin tai biodieselin tuotannossa on oleellista, että prosessissa syntyvät ’jätteet’, rankki ja rouhe käytetään eläinten rehuksi ja olki energiaksi. Tällöin energiasuhteet saadaan korkeiksi. Bioenergian tuotannossa on muistettava myös taloudelliset ja tekniset edellytykset. Bioenergian käyttöön tai tuotantoon liittyy investointeja ja huoltotyötä, jotka aiheuttavat kustannuksia. Tämän takia yhteiskunta joutuu usein tukemaan bioenergian käyttöä, koska fossiilista polttoainetta on saatavissa halvemmalla kuin bioenergiaa. Bioenergian käyttö aiheuttaa myös teknisiä muutoksia, tuotantoketjut on rakennettava ja koneistettava. Lisäksi biopolttoaineet poikkeavat fossiilisista polttoaineista, jolloin esim. poltto- ja moottori-tekniikassa tarvitaan muutoksia. Tällä hetkellä osa peltoalasta voidaan käyttää bioenergian tuotantoon ja sillä voidaan korvata osa fossiilisen energian käytöstä. Peltoa voidaan kuitenkin myöhemmin tarvita ruuan ja rehun tuotantoon, joten peltobioenergia ei välttämättä ole lopullinen ratkaisu. Peltobioenergian tuotantoa täytyy kehittää kokonaisvaltaisesti edelleen siten, että otetaan tarkasteluun mukaan kaikki näkökannat ja pyritään saamaan aikaiseksi ekologinen ja kestävä ratkaisu. Peltobioenergian tuotantoon liittyvät analyysit eivät ole nykyisellään kovin tarkkoja, epävarmuudeksi ja vaihteluksi on arvioitu jopa 100 prosentin luokkaa. Analyyseissä pitäisi päästä tarkempiin arvioihin, tämä tietäisi menetelmien standardisointia sekä lähtötietojen tarkempaa selvitystä. Ongelmana on myös vuotuiset säävaihtelut, viljelyyn tarvittavat energiamäärä, tuotteen kuivatus ja dityppioksidipäästöt riippuvat sääoloista.
20
Antola, Laura. "Hämähäkkimiehen seikkailut ”totuuden jälkeisessä” ajassa". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 33, n.º 3-4 (11 de dezembro de 2020): 77–91. http://dx.doi.org/10.23994/lk.100441.
Texto completo da fonteResumo:
Tarkastelen artikkelissani sitä, miten John Wattsin ohjaamassa elokuvassa Spider-Man: Far from Home (2019) käytetään supersankarielokuvalle tyypillisiä genrepiirteitä rakentamaan totuuden jälkeisen ajan diskurssia. Genrepiirteiden, joita ovat ainutlaatuinen sankarihahmo, korotettu realismi ja erikoistehosteet, avulla elokuvassa käsitellään mediavälitteisen sankaruuden, valeuutisten ja totuuden jälkeisen ajan teemoja. Sekä elokuvan juoni että teemat liittyvät media- ja esitysteknologioihin, mikä tekee elokuvasta kiinnostavan tutkimuskohteen mediavälitteisten tarinoiden ja valemedian analysoimiseen.
Marvelin supersankarielokuvat ovat kuluneen kymmenen vuoden aikana nousseet maailman tuottoisimmaksi elokuvasarjaksi. Niissä näyttävät erikoistehosteet yhdistyvät realistisiin elementteihin, ja monet supersankarielokuvat kommentoivat yhteiskunnan tapahtumia. Far from Homessa nykyajan tunnistettava teinikulttuuri, joka pyörii mobiililaitteiden ja sosiaalisen median ympärillä, on yksi elokuvan tavoista tuoda fantastiseen tarinaan realismin piirteitä. Elokuvan antagonisti, yleisön huomiota janoava versio vihaisesta valkoisesta miehestä, käyttää mediaa hyväkseen luodakseen itsestään kuvan ainutlaatuisena sankarina, joka pystyy vastaamaan maapalloa kohtaavaan uuteen uhkaan. Valheet ja totuuden muuntelu yhdistetään elokuvassa mediateknologioihin ja erikoistehosteiden käytöllä korostetaan valheellisuutta ja totuuden muuntelua.
Supersankarielokuvan genrepiirteet ovat keskeinen väline, jonka avulla elokuva osallistuu totuuden jälkeisen ajan diskurssin tuottamiseen. Pyyteetön, totuudenmukainen päähenkilö taistelee yhteisen hyvän puolesta, tarina tapahtuu meidän maailmaamme muistuttavassa korotetun realismin maailmassa ja media välittää erikoistehosteilla tuotettuja valeuutisia yleisöille.
Adventures of Spider-Man in a post-truth era: Generic conventions of superhero films in building a discourse
In this article, I analyse how generic conventions of superhero films are used in John Watts’ Spider-Man: Far from Home (2019) to build the discourse of a post-truth era. The film uses these generic conventions, including an exceptional hero, heightened realism, and special effects, to discuss the themes of mediated heroism, fake news, and a post-truth era. Both the plot and themes of the film revolve around media technologies, granting an interesting point of view to the analysis of mediated storytelling and fake media.
In the past decade, Marvel’s superhero films have become the highest grossing media franchise of all time. The films combine fantastic special effects and realistic elements, and many superhero films comment on current events and the society. In Far from Home, realism is presented through e.g. the representation of current teenage culture, revolving around mobile devices and social media. The film’s antagonist is an attention-seeking version of the “angry white male” trope, who uses media to create an image of himself as a hero with exceptional abilities to stop a new threat facing the world. Lies and altering the truth are connected to media technologies in the film’s narrative, and the use of special effects highlights deceitfulness and alternative facts.
Generic conventions of superhero films are central in how the film constructs the discourse of a post-truth era: an altruistic hero fighting for the common good in a world reminiscent of our own, with the media spreading fake news created by special effects to the public.
21
Lintunen, Jarmo. "”Maapallo falskaa”". Joutsen/Svanen - Erikoisjulkaisut, n.º 2 (1 de setembro de 2017). http://dx.doi.org/10.33347/jses.140836.
Texto completo da fonte
22
Wilenius, Markku. "Kristallipallo ja maapallo : ympäristö sosiologin kohteena". Tiede & edistys 21, n.º 4 (1 de abril de 1996). http://dx.doi.org/10.51809/te.104461.
Texto completo da fonte
23
Lahelma, Marja. "Maapallon sydämenlyönnit". Tahiti 9, n.º 3 (30 de dezembro de 2019). http://dx.doi.org/10.23995/tht.88663.
Texto completo da fonteResumo:
Kirkkaat värit ja säkenöivä auringonvalo ilmaantuivat Ellen Thesleffin taiteeseen ensimmäistä maailmansotaa edeltävänä ajanjaksona, jolloin Firenzestä tuli hänelle toinen koti. Artikkeli luo katsauksen Thesleffin Italian vuosien tuotantoon tarkastellen sitä suhteessa aikakauden taiteellisiin ja filosofisiin suuntauksiin. Keskeisimmiksi näistä nousevat vitalismi ja futurismi.Vitalismin ja siihen kiinnittyvän bergsonilaisen aatemaailman valossa Thesleffin maalauksissa sykkivä elämänvoima saa syvemmän filosofisen merkityksen. Bergsonin kautta muodostuu yhteys myös Italian futuristeihin, jotka 1910-luvun taitteessa kokoilivat joukkojaan Firenzessä. Jos huomio kiinnitetään vain tyyliin ja aiheisiin liittyviin seikkoihin, ei Thesleffillä ja futurismilla näytä olevan juurikaan yhteistä. Ajatuksellisia jatkumoita on kuitenkin helppo paikantaa. Futuristien tavoin Thesleff asettui vastustamaan mekanistista ja materialistista maailmankuvaa ja tavoitteli taiteessa täydellistä vapautta sekä yhteiskunnan että perinteen vaatimuksista. Energiat, rytmit ja synestesiat sekä ajatus taiteen kyvystä ilmaista syvempiä totuuksia yhdistää Thesleffiä myös aikakauden avantgarden suuriin nimiin, Matisseen ja Kandinskyyn. Näiden taiteilijoiden tuotannossa korostuu mielikuvituksen merkitys ja katsojan aktiivinen rooli.
24
Karhu, Mikko, Ilkka Luoto e Antti Mäenpää. "Maapallon ulkopuolisen asuttamisen maantiedettä yläkoululaisten ja aikuisten kuvittelemana". Alue ja Ympäristö, 14 de junho de 2023, 00. http://dx.doi.org/10.30663/ay.119610.
Texto completo da fonteResumo:
Tässä artikkelissa tutkitaan, millaiseksi aikuiset ja yläkoululaiset kuvittelevat asumisen Maan ulkopuolella, millaiset ihmismaantieteen keskeiset teemat nousevat tällöin esille ja miten tätä tietoa voidaan hyödyntää todellisessa avaruustoiminnassa? Aineisto kerättiin avaruusaiheisilla esseekirjoituksilla, joita yläkoululaiset ja aikuiset kirjoittivat. Esseissä ilmeni ihmismaantieteen keskeisiä teemoja kuviteltaessa asumista avaruudessa, kuten asuttaminen (dwelling), koti (home), valta, ihmisen ja ympäristön välinen suhde, geopolitiikka, kuuluminen (belonging) ja identiteetti. Molempien ryhmien esseet kuvasivat usein koti-ikävää ja luonnon kaipuuta avaruudessa. Yläkoululaisten esseet kuvasivat enemmän kouluelämää ja vapaa-aikaa, kun taas aikuiset keskittyivät työolosuhteisiin avaruudessa. Yläkoululaisten esseet olivat hieman useammin science fictionin ja romantiikan sävyttämiä, ja niissä ilmeni vahva usko demokratian ja monikulttuurisuuden toimivuuteen avaruuden asuttamisessa. Aikuisten esseissä avaruuden asuttamista luonnehdittiin harvainvallan, ihmisten välisten konfliktien ja pääomataloudellisten intressien leimaamaksi. Yläkoululaiset ja aikuiset olivat yhtä mieltä siitä, että ihmisten siteet Maahan eivät katkea, vaikka avaruutta onnistuttaisiin asuttamaan. Arkielämän näkökulmaa avaruuden asuttamiseen tarvitaan suurten avaruusalan toimijoiden rinnalle muun muassa avaruusrakettien, avaruusasemien, mahdollisten avaruussiirtokuntien ja avaruusdemokratian kehittämisessä.
25
Ranta-Meyer, Tuire. "Saara Vaherjoki-Honkala: Haaveiden haaksirikko". Musiikki 53, n.º 4 (28 de dezembro de 2023). http://dx.doi.org/10.51816/musiikki.142337.
Texto completo da fonteResumo:
Kulosaaren huvilallaan tapaninpäivänä 1916 kuolleen Latvian kansallistaiteilijan, taidemaalari Janis Rozentālsin muistonäyttely pidettiin Ateneumissa vuodenvaihteen jälkeen jo helmikuussa 1917. Hufvudstadsbladetin kriitikko A. G–s totesi näyttelyarvionsa aluksi, miten vähän itse asiassa tunnemme tämän ei suinkaan toisella puolella maapalloa elävän ja kehittyvän vaan aivan rajojemme tuntumassa olevan kansan taidetta. ”Jos venäläinen on meille jokseenkin tuntematonta, sitä suuremmassa määrin tämä koskee latvialaista taidetta, jonka eturivin edustajiin Rosenthal kuului”, hän kirjoitti (Hbl 7.2.1917).
26
Sarlio, Sirpa. "Kestävää kehitystä ja terveyttä edistävä ravitsemus- ja ruokapolitiikka". Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 56, n.º 4 (4 de dezembro de 2019). http://dx.doi.org/10.23990/sa.83340.
Texto completo da fonteResumo:
Ruokavaliolla on keskeinen merkitys terveyden edistämisessä ja ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kestävyys ja terveellisyys ovat osa kansallisia ja pohjoismaisia ravitsemussuosituksia mutta ne toteutuvat puutteellisesti. Ongelmina on nykyään esimerkiksi liiallinen energian ja punaisen lihan kulutus ja liian vähäinen kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttö. Ravitsemus- ja ruokapolitiikassa tulisi nykyistä selvemmin huomioida ihmisen terveyden ja ruokajärjestelmän lisäksi myös ympäristö ja maapallon kantokyvyn rajat. Kestävää ja terveellistä ruokavaliota voi edistää vaikuttamalla maatalouspolitiikkaan sekä hyödyntämällä fiskaalisia keinoja, ruokapalveluja ja julkisia hankintoja, koulutusta ja informaatiota, tutkimusta ja tuotekehitystä sekä vaikuttamalla ruokaympäristöön. Ruokajärjestelmän muutos kohti kestävää ja terveellistä ruokavaliota vaatii monia erilaisia poikkihallinnollisia toimia. Mukaan tulee saada hallituksen lisäksi kunnat, joilla on vastuu monista käytännön ratkaisuista liittyen esimerkiksi ruokaympäristöön, julkisten ruokapalvelujen tarjontaan ja opetuksen järjestämiseen.
27
Pulkki, Jani Matti, e Pasi Takkinen. "Ekososiaalinen kysymys". Kasvatus & Aika 16, n.º 4 (21 de dezembro de 2022). http://dx.doi.org/10.33350/ka.120359.
Texto completo da fonteResumo:
Ekososiaalinen sivistys on tullut keskeiseksi käsitteeksi suomalaisessa kasvatuskeskustelussa, mutta ekososiaalisen aatteen sisältöä ei vielä tunneta kovin hyvin. Filosofinen artikkelimme tarkastelee ekososiaalisen kasvatuksen teoreettisia lähtökohtia. Pohdimme ekososiaalista kysymystä, jolla tarkoitamme toisiinsa kietoutuneita ekologisia ja sosiaalisia ongelmia: ihmisen sosiaalinen toiminta aiheuttaa maapallon elämää ylläpitäville järjestelmille uhkia, jotka lankeavat meidän ja tulevien sukupolvien ratkaistavaksi. Esitämme yhdenlaisen tulkinnan ekososiaaliseen ajatteluun liittyvistä aatevirtauksista analysoiden myös näiden vahvuuksia ja heikkouksia ekososiaalisen kasvatusajattelun kannalta. Artikkelimme pyrkii ymmärtämään ekososiaalisen ajattelun luonnetta kahdeksan ajattelutradition kautta: ekososiaalinen sivistys, sosiaalinen ekologia, systeemiteoria, monilajisuus, enemmän-kuin-ihmisen maailma, ekofeminismi, ekologinen oikeudenmukaisuus sekä teknologia-analyysi. Emme tarjoa yhtä, tarkkarajaista ekososiaalisen kasvatuksen määritelmää, mutta uskomme tarkastelumme syventävän ekososiaalista ymmärrystä ja mahdollistavan ekososiaalisen kasvatuksen entistä parempaa ajattelua sekä sen suunnittelua.
28
Boguna, Julija. "Multilingualism and Translation: A Case Study on Exile Periodicals (1933–1945) / Mitmekeelsus ja tõlge: juhtumiuuring pagulasperioodikast (1933–1945)". Methis. Studia humaniora Estonica 25, n.º 31-32 (15 de dezembro de 2023). http://dx.doi.org/10.7592/methis.v25i31-32.23321.
Texto completo da fonteResumo:
Abtract: Exile journals have a fixed place in German-language Exile Studies, which is strongly influenced by literary history. New research projects on translation history, such as Exil:Trans (2019–2022) on German-speaking Translators in Exile (1933–1945), are in the vanguard of a re-evaluation of exile journals and their translation-historical potential, including questions of multilingualism. Who translated what in the journals, and how, and what can it tell us about translation under conditions of exile and the related approach to multilingualism?
Mitmekeelsus ja tõlge: juhtumiuuring pagulasperioodikast (1933–1945)
Tõlkimine kui keeltevaheline suhtlusakt on üks kultuurilisi aluspraktikaid ning seda on võimalik kasutada eri eesmärkidel mitmesugustes kontekstides. Tõlge on alati ajalooline nähtus ning seda saab uurida üksnes sellisel moel. Pagulus kui tegevusraam pakub tõlkega seoses arvukaid võimalusi, sest seostub keele- ja kultuuripiiride ületamisega sunnitud mobiilsuse tingimustes. Saksakeelne eksiil aastatel 1933–1945 ei ole erandiks ning selle mitmesuguseid tahke on uuritud enam kui 70 aastat, eriti kirjandusloo kontekstis. Kuni viimase ajani mängis tõlge sellises teadustöös üksnes marginaalset rolli. On tehtud mõningaid uurimusi paguluse keeleliste aspektide kohta, mis on puudutanud ka tõlkega seotud teemasid, nagu näiteks keelevahetus või tuntud autorite enesetõlkimine. Kuid tõlget kasutati sageli migratsiooniprotsessis tõlgituks osutumise metafoorina või siis piirduti kirjandusloominguga, nt selliste autorite puhul nagu Klaus Mann, Paul Celan, Hilde Domin jr. Tõlke või tõlkimise pragmaatilistele aspektidele tegevusena, mis on kirjandusliku autoriloominguga võrdne, kuid seisab sellest eraldi, ei pööratud tavaliselt tähelepanu, nagu ka ajakirjanduslikule ja teadustõlkele.
Projekt „Exil:Trans“ (2019–2022) oli esimene katse täita seda uurimislünka saksa keelt kõnelevate pagulaste osas. Projektis uuriti Saksamaalt põgenenud isikute tõlkealast tegutsemist. Võimalik, et need inimesed jõudsid tõlkimise juurde üksnes maapao kaudu või pärast seda. Tegu ei olnud ainuüksi kirjanikega, vaid ka ajakirjanike ja teadlastega ning ka kunstnike, arstide ja paljude teiste valdkondade esindajatega. Projekti osana vaadeldi ka tarbetõlke (argitõlke) aspekte. Materjali otsimisel osutus väga viljakaks pagulasperioodika. Perioodiliste väljaannete kaudu tuli päevavalgele palju materjali: avaldamata teoseid (tõlkeid), tundmatuid tõlkijaid, kelle hulgas oli ka tuntud kirjanikke. Projekti raames viidi läbi alusuuringuid, kogudes biobibliograafilisi baasandmeid: KES tõlkis maapaos MIDA ja KUIDAS? Eespool mainitud eksiiliuuringute, s.t maapaole pühendatud ajaloolis-kirjanduslike käsitluste tulemused pakuvad olulist sissevaadet sellesse teemasse. Siiski tuleb need autori- ja lähtekultuurikesksed andmed ümber tõlgendada tõlkelooliste küsimuste valguses.
Paguluses toimuva tõlkimisega seonduvas mängib alati rolli mitmekeelsus. Ometi ei ole selle poole kuni viimase ajani eksplitsiitselt pöördutud. Käesolev artikkel esindab katset uurida mitmekeelsuse esinemisviise pagulaste tõlketegevustes. Sel eesmärgil analüüsitakse ajakirjandusest leitud tõlkijate, kirjastajate ning kirjanike tõlketeemalisi arvamusavaldusi. Lisaks kasutatakse kvantitatiivseid meetodeid: koostatakse perioodiliste väljaannete individuaalsed tõlkeprofiilid ning kogutakse kokku kõik tõlked saksa keelde (kuupäev, koht, number), vastavate tõlkijate nimed ja lähtekeeled. Mõlemat meetodit kasutades püütakse vastata järgmistele küsimustele: kuidas tegeldi mitmekeelsusega, kas seda käsitleti ning esitati tõlkega seoses eksplitsiitselt? Milliseid strateegiaid ning tegevusvorme tõlkimisel rakendati? Kuidas kasutati tõlget maapao mitmekeelsetele kontekstidele reageerides, millistele identifitseerimisnõuetele selle abil vastati?
Teadlikult kasutatakse ruumis ja ajas hajusaid näiteid – kirjandusajakiri Wort Moskvas (Nõukogude Liit), nädalaleht Orient Haifas (Palestiina), ajaleht Aufbau New Yorgis (USA), ajaleht Pariser Tageblatt (Prantsusmaa), kirjandusajakiri Die Sammlung Amsterdamis (Madalmaad). Vaadeldavad tekstid ja perioodilised väljaanded ilmusid saksakeelse eksiili väga erinevates staadiumides ning kohtades. Ilmnes, et tõlke kohtlemise ja kasutamise kaudu töötasid pagulased välja väga erinevaid mitmekeelsusega toimetulemise strateegiaid. Need ulatusid tõlkimast keeldumisest intensiivse tõlketegevuseni ning neid kasutati nii valitsevatest mitmekeelsustingimustest eraldumiseks kui ka nendega lõimumiseks.
Artiklis ei esitata süstemaatilist ülevaadet, vaid soovitakse algatada diskussiooni ning rõhutatakse perioodikaväljaannete käsitlemise olulisust mitmekeelsuse uurimisel kirjandus- ja tõlkeloos.
29
Elo, Kimmo, e Jenni Karimäki. "Luonnonsuojelusta ilmastopolitiikkaan". Politiikka 63, n.º 4 (19 de novembro de 2021). http://dx.doi.org/10.37452/politiikka.109690.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelissa tarkastelemme sitä, miten ympäristöpolitiikan käsitteistö ja termistö ovat muuttuneet ja kuinka niiden hallinnasta ja oikeasta käyttötavasta on käyty kamppailua eduskunnan täysistuntokeskusteluissa vuosina 1960–2020. Artikkelin aineistona ovat eduskunnan digitoidut täysistuntopöytäkirjat, joita analysoimme yhdistämällä laskennallisten yhteiskuntatieteiden tekstinlouhinnan ja eksploratiivisen data-analyysin menetelmiä perinteiseen laadulliseen analyysiin. Artikkelissa esitellyt tulokset osoittavat eduskunnassa käydyn ympäristöteemaan liittyvän keskustelun muuttuneen merkittävästi sekä määrällisesti että sisällöllisesti. Keskustelun intensiteetti ja volyymi ovat kasvaneet tasaisesti, mutta samalla aikasarja-analyysi heijastelee politiikan aikapelitiloja, joka näkyy etenkin keskusteluintensiteetin melko voimakkaana vaihteluna. Sisällöllisesti keskeinen muutos näkyy siirtymisenä luontokeskeisestä puhunnasta ilmastonmuutosvetoiseen retoriikkaan. Erityisesti 2000-luvulla ilmastonmuutos-johdannaisista käsitteistä on muodostunut yläkäsitteitä, mikä nähdäksemme ilmentää ilmastonmuutos- vetoisen retoriikan valtavirtaistumisen heijastumista parlamenttipuheeseen: ilmastonmuutoskeskustelu on nykyisin metakeskustelu, jonka alla keskustellaan niin ympäristönsuojelusta, luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä kuin konkreettisista toimista maapallon lämpenemisen hillitsemiseksi.
30
Pyyry, Noora. "Kasvatusmaantiede antroposeenin tutkimussuuntana". Kasvatus & Aika 16, n.º 3 (5 de outubro de 2022). http://dx.doi.org/10.33350/ka.111742.
Texto completo da fonteResumo:
Esittelen tässä kirjoituksessa kasvatusmaantieteen tutkimussuunnan yhtenä vastauksena antroposeenin asettamaan tieteellisen uudistumisen haasteeseen. Näkökulma on tarpeellinen tilanteessa, jossa koulutusta entistä enemmän suunnitellaan teknistaloudellisesta kilpailunäkökulmasta. Kasvatusmaantiede kutsuu meidät tarkastelemaan, mitä tieto ja oppiminen ovat, miten ne kehkeytyvät erilaisissa maantieteellisissä olosuhteissa. Tavoitteena on avata käsitteellisiä ja niihin kiinnittyviä pedagogisia ideoita planeetalle tuhoisan ihmiskeskeisen kasvatustieteen purkamiseksi ja uskottavien ratkaisujen löytämiseksi aikana, jolloin nuoret ovat sekä menettämässä uskoaan ”tietoon” että uupumassa yksilöön kohdistuvien paineiden ja synkkien globaalien tulevaisuudennäkymien alla. Kasvatusmaantieteen tilallinen lähestymistapa tarjoaa vaihtoehdon maapallon elinehtoja kaventavalle kuvitelmalle ihmisen erillisyydestä, erityisyydestä ja elämän hallinnasta. Haastaakseen välineellistä suhtautumista koulutukseen kasvatusmaantiede tuo uteliaisuuden rinnalle kasvatuskeskusteluun ajatuksen lumoutumisen pedagogisista tiloista. Taustalla vaikuttaa ”hengailutietämisen” käsite, joka pyrkii tavoittamaan tietämisen sommitelmallisuuden ja maailmaa rakentavan luonteen. Hengailun implisiittinen kritiikki suorituskeskeistä elämää kohtaan muistuttaa siitä, että niin oppiminen kuin huolenpitokin vaativat aikaa ja tilaa maailman tapahtumallisuuden äärellä viipyilyyn. Tutkimussuunnan kantavia pilareita ovat jälkihumanistinen sivistys, elämän itseisarvo ja erillisyyteen perustuvan ihmissubjektin purkaminen. Kasvatusmaantiede pyrkii edistämään koulutusta, joka perustuu ymmärrykseen ihmisestä osana maailman toisiinsa kytkeytyneitä ekologioita.
31
Leisiö, Timo. "Vertailevan musiikkitieteen alkuvaiheita Euroopassa". Etnomusikologian vuosikirja 31 (27 de novembro de 2019). http://dx.doi.org/10.23985/evk.83101.
Texto completo da fonteResumo:
Imperialismin kehitykseen kytkeytynyt tietoisuus globaalisuudesta synnytti 1800-luvulla muun muassa kulttuurimaantieteen alan sekä vahvisti kiinnostusta maapallon eläinten ja kasvien moninaisuuteen, mikä puolestaan johti biologisen kehityksen teoriaan, darvinismiin. Samaan aikaan Euroopassa vahvistui oletus väestöryhmistä tiettyjen kantakansojen jälkeläisinä, mikä nähtiin keskeisenä oikeutuksena kansallisvaltioiden perustamiseen. Tämä johti edelleen paikallisten kansanmusiikkien tutkimukseen.
Musiikintutkimuksen keskeinen uusi avaus syntyi, kun saksalainen Carl Stumpf yhdisti globaalin evolutionismin ja ihmismielen tutkimuksen ja kehitti musiikkipsykologian suuntauksen. Stumpf innosti oppilaikseen etenkin Keski-Euroopan nuoria juutalaisia, mikä synnytti Berliinissä vertailevan musiikkitieteen: tutkijat vertailivat musiikin globaaleja piirteitä samaan tapaan kuin biologi kasveja.
1900-luvun alussa katolinen pappi Wilhelm Schmidt puolestaan päätti nousta tieteellisin välinein darvinismia vastaan ja puolustamaan Raamatun luomiskertomusta. Hän loi tieteelliseksi hahmottelemansa teorian, jonka mukaan ihmisen alkukulttuuri oli laajentunut eri puolille maailmaa samaan tapaan kuin veteen putoava esine synnyttää kaikkiin suuntiin etenevän rengaslaineen. Vertailua helpottavasta teoriasta tuli keskeinen väline musiikintutkijoiden käyttöön.
Tässä vertailevan musiikintutkimuksen historiaa valottavassa kirjoituksessa kohteena ovat edellä mainitun Carl Stumpfin lisäksi itävaltalainen Erich von Hornbostel sekä suomalainen Armas Otto Väisänen. Hornbostel oli teoreetikkona, tutkijana ja opettajana keskeisin globaalia vertailua hyödyntänyt ajattelija ennen etnomusikologian syntyä. Väisänen puolestaan tuotti mittavan määrän uutta tietoa tutkimalla uralilaisten kansojen musiikkiperinteitä.
32
Merivuori, Liisa. "Iida Rauman romaani Hävitys. Tapauskertomus todistuksena lapsiin kohdistuvasta sorrosta". AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 21, n.º 2 (25 de junho de 2024). http://dx.doi.org/10.30665/av.132014.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkeli tarkastelee Iida Rauman romaania Hävitys. Tapauskertomus (2022) todistuskirjallisuutena kouluväkivallasta ja lapsiin kohdistuvasta sorrosta sekä niiden aiheuttamasta traumasta. Sortoa lähestytään artikkelissa intersektionaalisesta näkökulmasta. Hävitys kuvaa kouluväkivallan tuottamaa traumaa vahvasti affektiivisella ja ruumiillisella tavalla. Romaani pohjaa osin Rauman omiin kokemuksiin kouluväkivallasta ja on nimensä mukaisesti tapauskertomus, mutta helposti luettavissa poliittisesti kantaaottavaksi ja yleisiä käsityksiä rikkovaksi puheenvuoroksi lasten oikeuksien puolesta. Sekä Hävityksen kerronta, rakenne että sisältö ohjaavat lukemaan teosta todistuksena (testimony). Teoksen kerronnassa viitataan sen olevan päähenkilönsä kertomus itselleen tapahtumista asioista, ja vaikutelmaa vahvistavat sen lopusta löytyvät, kuvattuihin tapahtumiin liittyvät valokuvat. Sisällöllisesti Hävitys kiinnittyy todistuskirjallisuuden perintöön kuvaamalla jotakin niin käsittämätöntä ja yleisten mielikuvien vastaista, että siitä kertomaan vaaditaan yksilö, joka näki kaiken omin silmin: teoksen mukaan koululaitos ylläpitää aikuisten ylivaltaa tukevia rakenteita, jotka johtavat lapsiin kohdistuvaan henkiseen ja ajoittain myös fyysiseen väkivaltaan. Päähenkilön lapsuudessaan kokema vuosia jatkunut pelko, yksinäisyys ja niiden aiheuttama itseinho rakentuvat upottavaksi traumaksi, jonka kylmänkosteaan silmäkkeeseen aikuistunut päähenkilö ja lukija putoavat yhdessä. Hävitys tuo näkyviin ”koulukiusaaminen” minuutta repivät vaikutukset, jatkuvan väkivallan traumatisoivuuden ja lapsiin kohdistuvan arkisen sorron vahingollisuuden. Hävitys antaa äänen lapsille ja nuorille, joilla on kriittisiä ajatuksia, poliittisia mielipiteitä ja huoli koko maapallon tulevaisuudessa – mutta joista puhutaan yhteiskunnassa lähinnä mykkänä ryhmänä, jonka edelleen kannattaisi kuulumisen sijaan vain näkyä, jos sitäkään.
33
Lauranto, Yrjö. "Suunvuoro". Virittäjä 124, n.º 2 (18 de junho de 2020). http://dx.doi.org/10.23982/vir.94411.
Texto completo da fonteResumo:
Maailma, jossa elämme, on ennalta arvaamaton. Se on koettu tänä vuonna hyvin konkreettisella tavalla ympäri maapalloa, kun koronavirusepidemia on sulkenut kokonaisia valtioita, jopa maanosia. Kukapa olisi keväällä 2019 uskonut, että vuoden kuluttua joudumme elämään pitkään eristyksissä muista? Tällaisissa tilanteissa ja olosuhteissa todellisuuttamme leimaava ennalta-arvaamattomuus tulee kiistattoman näkyväksi. Se liittyy kuitenkin kaikkeen monimutkaiseen: mitä enemmän on muuttujia, sitä vaikeampi on ennakoida, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, sillä mielikuvituksemme ei kykene rakentelemaan kaikkia mahdollisia syy-seuraussuhteita – eikä siihen riittäisi aikammekaan.
Kielentutkijalle sosiaalisen todellisuuden ennalta-arvaamattomuus on erityisen tuttua: sitä edustaa myös kielen muutos. Ei ole sellaista kielitieteellistä metodia, jonka avulla pystyttäisiin varmasti ennustamaan yksittäisen kielen tuleva kehitys. Menneisyyden tapahtumakulut voidaan toisinaan kirjata jälkikäteen, mutta emme me niidenkään kohdalla tunne kaikkia syitä emmekä taustatekijöitä. Ennaltaarvaamattomuus on tavallaan sisään rakennettuna myös itse kielijärjestelmään. Tätä sanasto-kieliopin ominaisuutta on kuvattu luonnontieteistäkin – ja kaiketi alun perin nimenomaan sieltä – tutulla emergenssin käsitteellä, Urho Määtän sanoin: ”Emergenssissä on yksinkertaistaen kyse siitä, että kompleksisten systeemikokonaisuuksien myötä syntyy ominaisuuksia, joita ei voida palauttaa elementtien ominaisuuksiksi.” (Virittäjä 4/2000.) Tämä kielijärjestelmän inherentti piirre, sen systeemitasolla ilmenevä epälineaarisuus, on rakentunut kieleen niin syvälle kuin ylipäätään on mahdollista rakentua, niin sanottuun kaksoisjäsennykseen. Mitä todenmukaisempi kuva kielestä järjestelmien järjestelmänä halutaan antaa, sitä kiinteämmin ja näkyvämmin systeeminen epälineaarisuus pitää rakentaa mukaan – M. A. K. Hallidayn termein − ”grammatiikkaan” (grammatics), kieliopin mallinnukseen.
Samaan tapaan kuin kielen muutos sukupolvien välillä, osin ennalta arvaamatonta on myös kielen muutos yhden yksilön elämän aikana. Tähän liittyy vahvasti kielen oppiminen. Jos kielenopettaja haluaa kehittää opetustaan funktionaaliseen suuntaan, hänen on tunnistettava ja ainakin tunnustettava kielenkäyttöön, oppimiseen ja omaan opetukseensakin kytkeytyvä ennalta-arvaamattomuus. Sen hyväksyminen tarkoittaa myös siirtymistä pois keskiöstä: ”Se, mitä opiskelijani oppivat, ei ole välttämättä sitä, mitä minä opetan – tai haluan heidän oppivan.” Tämä ei tarkoita sitä, ettei opetuksen ja oppimisen välillä olisi syy-seuraussuhteita, vaan sitä, että nämä suhteet ovat hyvin monimutkaiset, ja siksi ne usein yllättävät. Tällaisen ennalta-arvaamattomuuden pohtimisessa piilee kielenopetuksen funktionaalisuuden siemen.
Huonosta, jopa toivottomalta tuntuvasta, tilanteesta voi syntyä – ja usein syntyykin – jotain ennalta arvaamatonta hyvää. Sellaiset sosiaalisen todellisuuden kuvaajat kuin J. R. R. Tolkien ovat ilmiömäisiä muun muassa siksi, että he ovat ymmärtäneet todellisuuden ennalta-arvaamattomuuden ja monimutkaisten järjestelmien inherentin epälineaarisuuden – ja osaavat myös pukea ymmärryksensä kauniiksi sanoiksi. Tolkienille katastrofin vastavoima on eukatastrofi, ennakoimaton mutta lähemmin tarkasteltuna loogiselta ja jopa väistämättömältä tuntuva käänne hyvään toivottomuuden keskellä.
Pidin osan tämän kevään luennoistani Zoom-videoviestintäpalvelussa niin kuin moni muukin kollegani eri yliopistoissa. Kun Zoom-tapaamiset olivat jatkuneet muutaman viikon, eräs opiskelija nosti luennon alussa puheeksi kasvokkaistapaamisten tärkeyden ja kuvaili osuvin sanoin kontaktiopetuksen merkitystä. Moni muukin esitti kantansa, ja keskustelu laajentui siinä kohtaa sellaiseksi, mitä en ollut osannut suunnitella. Yliopisto-opetuksen ja yliopistossa oppimisen ytimessä on kasvokkaisvuorovaikutus – myös ja ennen kaikkea se opiskelijoiden kanssa käytävä käsikirjoittamaton luentokeskustelu, joka tuntuu toisinaan aikaa vievältä, toisten mielestä joskus jopa pelottavalta, mutta joka ennalta arvaamattomine tuloksineen on välttämätöntä asiantuntijuuteen kasvamisessa. Aitoa keskustelua asiantuntijan ja oppilaan välillä eivät korvaa kirjalliset tehtävät eivätkä myöskään oppilaiden keskinäiset keskustelut, niin hyviä ja välttämättömiä osia kuin ne kokonaisuudessa ovatkin. Koronavirusepidemia pakotti minut käyttämään videoviestintäpalvelua. Siellä syntyneen keskustelun herättämät ajatukset ovat minun pienen todellisuuteni viimeisin eukatastrofi.
Yrjö Lauranto
Virittäjä järjestää tulevan juhlavuoden kunniaksi kirjoituskilpailun opiskelijoille, joiden pro gradu -tutkielmakäsittelee suomea tai jotakin muuta suomalais-ugrilaista kieltä. Kilpailun osallistujat voivat olla tulevia opettajia, tutkijoita, kääntäjiä tai muita kieliasiantuntijoita. Osallistujat saavat kirjoituksistaan palautetta, ja parhaat kirjoitukset julkaistaan vuoden 2021 numeroissa. Kilpailun voittaja saa lahjaksi Virittäjän vuosikerran. Luvassa on myös kirjapalkintoja.
Kirjoituskilpailu on suunnattu ensi kertaa Virittäjän kirjoituskilpailuun osallistuville, pro gradu ‑tutkielmaansa kirjoittaville opiskelijoille tai vastikään työnsä loppuun saattaneille. Kilpailu on mahdollisuus akateemiseen keskusteluun ainakin kahdella tapaa: osallistujat saavat asiantuntijaraadilta palautetta kirjoituksestaan, ja sopivimmat kirjoitukset myös julkaistaan, jolloin niistä tulee osa tiedeyhteisön julkista keskustelua.
Kirjoitukset pitää lähettää viimeistään 5.10.2020 sähköpostitse osoitteeseen yrjo.lauranto@helsinki.fi. Tulokset julkistetaan joulukuussa 2020. Lisätietoa saa Virittäjän verkkosivuilta, ja siellä on myös tarkat kirjoitusohjeet.
34
Vlasta, Sandra. "Shifting Multilingualism: Jhumpa Lahiri’s Expansion from (Multilingual) Author to (Self-)Translator / Nihkuv mitmekeelsus: Jhumpa Lahiri kasv (mitmekeelsest) kirjanikust (enese)tõlkijaks". Methis. Studia humaniora Estonica 25, n.º 31-32 (15 de dezembro de 2023). http://dx.doi.org/10.7592/methis.v25i31-32.23319.
Texto completo da fonteResumo:
Abstract: This article traces Jhumpa Lahiri’s trajectory from writer to (self-)translator from the perspective of multilingualism. I am particularly interested in Lahiri’s transition from English to Italian and her return to English, this time as a translator. Indeed, it was not until she began writing in Italian that she became a translator. At the same time, the new language revealed her former bilingualism (English–Bengali). I analyse how Lahiri positions herself as a multilingual poet/translator and how she is positioned through paratexts.
Nihkuv mitmekeelsus: Jhumpa Lahiri kasv (mitmekeelsest) kirjanikust (enese)tõlkijaks
Jhumpa Lahiri sündis 1967. aastal Londonis ja kasvas üles Ameerika Ühendriikides. Tema vanemad olid emigreerunud India kirdeosas paiknevast Lääne-Bengali osariigist. Tema esimene raamat, novellikogu „Interpreter of Maladies“ (1999, eesti keeles „Murede mõistja“, 2007) leidis nii kriitikute kui ka laiema lugejaskonna seas väga head vastuvõttu. Nii pälvis ta 2000. aastal Pulitzeri kirjandusauhinna ning ka järgmiste teoste, romaanide „The Namesake“ („Nimekaim“, 2003) ja „Lowland“ („Madalmaa“, 2013) ning ka teise novellikogu „Unaccustomed Earth“ („Harjumatu Maa“ 2008) eest on ta väärinud kiitust kui oluline Ameerika kirjanik. Nüüdseks on temast saanud rahvusvaheliselt tunnustatud autor; 2009. aastal omistas Itaalia Firenze linn talle raamatu „Unaccustomed Earth“ eest Gregor von Rezzori preemia.
Itaalia keelt hakkas Lahiri õppima kahekümnendate eluaastate lõpus, olles viibinud Firenzes, kus, nagu ta ütleb oma keelememuaaris „In alter parole“ („Teisisõnu“, 2015; inglise keeles „In Other Words“, 2016), ta itaalia keelesse armuski. Nagu ta kirjutab, oli see „un colpo di fulmine“ (’armastus esimesest silmapilgust’, otsetõlkes ’välgulöök’, lk 21; ingliskeelses tõlkes „love at first sight“, lk 13). Pärast aastaid kestnud itaalia keele õppimist otsustas Lahiri 2011. aastal kolida oma perekonnaga Rooma, kuhu ta jäi kolmeks aastaks, ning langetas üllatava ja hulljulge otsuse: ta otsustas inglise keele kui kunstilise väljenduse keele vahetada itaalia keele vastu ning edaspidi kirjutada üksnes itaalia keeles. Erinevalt teistest autoritest – nii nüüdisaegsetest kui ka ajaloolistest – kes on läinud üle ühelt keelelt teisele kas maapao või põgenemise tõttu (nt Milan Kundera, Ágota Kristóf ja paljud teised) või seepärast, et nende emakeel ei võimaldanud neil kõnetada laiemat lugejaskonda (nt Nobeli laureaadid Wole Soyinka ja Abdulrazak Gurnah), lülitus Lahiri inglise keelelt itaalia keelele ümber ilma igasuguse välise surveta. Sel kombel keeras ta selja maailmakirjanduses domineerivale keelele, et kirjutada itaalia keeles, mis on palju väiksem nii selle kõnelejate (s.t potentsiaalsete lugejate) arvult kui ka sellest tehtavate ilukirjandustõlgete poolest (kõrvutades tavalisemate lähtekeeltega, nagu inglise ja prantsuse keel). Lahiri kirjutas oma itaalia keele kogemusest itaaliakeelse raamatu, keelememuaari „In alter parole“. Lisaks on ta itaalia keeles kirjutanud essee („Il vestito di libri“, 2016), romaani („Dove mi trovo“, 2018), lühijutte („Racconti romani“, 2022) ja luuletusi („Il quaderno di Nerina“, 2020).
Kuna ta keeldus inglise keeles kirjutamast, tõlkisid tema itaaliakeelseid raamatuid teised inimesed: tuntud tõlkija Ann Goldstein, kes on inglise keelde vahendanud Elsa Morante, Primo Levi ning kõige kuulsamana Elena Ferrante teoseid, tõlkis Lahiri „In alter parole“ raamatuks „In Other Words“. „Il vestito dei libri“ tõlkis Lahiri abikaasa Alberto Vouvoulias-Bush.
Lahiri on hiljuti inglise keele juurde naasnud, mitte niivõrd kirjanikuna (ehkki ta on inglise keeles avaldanud lühemaid mitteilukirjanduslikke tekste) kuivõrd tõlkijana, sh enesetõlkijana itaalia keelest. Nüüdseks on ta tõlkinud inglise keelde kolm Itaalia kirjaniku Domenico Starnone romaani. 2019. aastal toimetas ta itaalia novellide antoloogia „The Penguin Book of Italian Short Stories“, mis sisaldab neljakümmet novelli, millest mõned on ta ise tõlkinud. Lisaks tõlkis ta inglise keelde omaenda esimese itaaliakeelse romaani („Dove mi trovo“, pealkirja all „Whereabouts“ („Asukoht“, 2021), olles seega pöördunud enesetõlkimise juurde – tegevuse juurde, mida ta varem vältis.
Jhumpa Lahiri viimane raamat „Translating Myself and Others“ („Tõlkides ennast ja teisi“, 2022) on varem avaldatud või ette kantud tõlketeemaliste esseede kogu, mis on kirjutatud inglise ja itaalia keeles. Need tekstid keskenduvad tema kogemustele (enese)tõlkijana ning tema lähenemisele tõlkimisele. Viimast kirjeldades viitab ta tihti Ovidiuse „Metamorfoosidele“ ning rõhutab tõlkimise transformatiivset olemust. Nagu ta meile räägib, tegeleb ta koos oma Princetoni ülikooli kolleegi Yelena Baraziga parajasti „Metamorfooside“ inglise keelde tõlkimisega. Seega ei piirdu ta tõlkimisega itaalia ja inglise keele vahel ning näib täitvat tõlkija rolli avaramalt, hõlmates nii antiikset ladina keelt kui ka seda, mida võiks nimetada panusteks tõlketeooriasse.
Käesolevas artiklis järgin Lahiri kasvu (nagu näeme, siis oletatavalt) ükskeelsest autorist mitmekeelseks kirjanikuks ning tõlkijaks/enesetõlkijaks. Väidan, et seda arengut mõjutas tugevasti tema kirjandusliku mitmekeelsuse kogemus. Tõepoolest, temast sai tõlkija alles siis, kui ta hakkas kirjutama itaalia keeles. Oma analüüsis tunnen erilist huvi selle vastu, kuidas Lahiri positsioneerib ning kujundab iseennast mitmekeelse kirjaniku ja tõlkijana ning kuivõrd teda sellena positsioneerivad kirjastamismaailm ja kriitikud.