Siga este link para ver outros tipos de publicações sobre o tema: Kerääjät.
Artigos de revistas sobre o tema "Kerääjät"
Crie uma referência precisa em APA, MLA, Chicago, Harvard, e outros estilos
Veja os 20 melhores artigos de revistas para estudos sobre o assunto "Kerääjät".
Ao lado de cada fonte na lista de referências, há um botão "Adicionar à bibliografia". Clique e geraremos automaticamente a citação bibliográfica do trabalho escolhido no estilo de citação de que você precisa: APA, MLA, Harvard, Chicago, Vancouver, etc.
Você também pode baixar o texto completo da publicação científica em formato .pdf e ler o resumo do trabalho online se estiver presente nos metadados.
Veja os artigos de revistas das mais diversas áreas científicas e compile uma bibliografia correta.
1
Santonen, Pia. "Kommenttikenttien kutsu: Millaisia kommentteja paikallistoimituksen artikkelit keräävät?" Media & viestintä 44, n.º 4 (17 de dezembro de 2021): 61–70. http://dx.doi.org/10.23983/mv.112868.
Texto completo da fonte
2
Polojärvi, Katja,, Mika Luimula, Pertti Verronen, Mika Pahkasalo, Markku Koistinen e Jouni Tervonen. "Täsmäviljelyn paikkatietojen käsittelyn ja yhteensopivuuden kehittäminen". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de janeiro de 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75582.
Texto completo da fonteResumo:
Täsmäviljelyn suunnittelu, toteutus ja arviointi perustuvat paikkatietoihin, joita esimerkiksi työkoneisiin ja maatilaympäristöön sijoitettavat sensorit ja laitteistot keräävät. Laitteistojen kirjo johtaa siihen, että maatilalla tuotettu paikkatieto vaihtelee laadultaan ja on vaikeasti yhdistettävissä toisiinsa. Paikkatiedon tehokas hyödyntäminen viljelyssä edellyttää tietojärjestelmää, jonka avulla viljelijä pystyy yhdistämään maatilan tietoja toisiinsa ja täydentämään niitä ulkopuolisten toimijoiden tuottamilla aineistoilla. Erilaiset tietomallit, -formaatit, rajapinnat ja koordinaattijärjestelmät haastavat tietojen yhteensovittamisen eri laitteistojen, ohjelmistojen ja tietojärjestelmien välillä. Hajautetut järjestelmäarkkitehtuurit mahdollistavat eri lähteistä peräisin olevan paikkatiedon yhdistämisen. Järjestelmäkehitystyön tavoitteena oli toteuttaa ja demonstroida erilaisten arkkitehtuuri- ja protokollavaihtoehtojen pohjalta tietojärjestelmä, joka vastaa täsmäviljelyjärjestelmien yhteentoimivuuden vaatimuksia. Tietojärjestelmän toteutuksessa sovellettiin paikkatietostandardeja, paikkaperustaisten järjestelmien ja palveluiden alustaa sekä sensoriverkkoteknologiaa. OGC:n (Open Geospatial Consortium) Web Feature Service -rajapinnan (WFS) avulla sensoritietoa välitettiin SQL-tietokantaan langattomasti maanpinnan alta sekä toisen organisaation palvelimelta. Lisäksi järjestelmään välitettiin valmiiksi käsiteltyä ja analysoitua peltotietoa. Taustalla on ajatus viljelijöille suunnattavasta tietopalvelutoiminnasta. Demonstraatiossa testattiin langattoman sensoriverkkoradion kuuluvuutta maanpinnan alta (syvyys 30 cm). Testauksissa signaalin voimakkuus riitti ihanneolosuhteissa muutaman kymmenen metrin päähän. Järjestelmässä maaperän lämpötila- ja kosteustiedot välittyvät langattomasti pääsolmulaitteelle, joka on kytkettynä tietokoneeseen. PC:lle kehitetty sovellus kysyy tietoja pääsolmulaitteelta CENTRIA Protokollaa käyttäen sekä välittää viestin (HTTP POST) WFS:lle käytettävissä olevaa yhteyttä (esim. WLAN, 3G) käyttäen. MTT:n peltotyökoneiden keräämää vektorimuotoista satotietoa siirrettiin WFS:lle luomalla palvelinyhteys MTT:n palvelimelta. MTT:n täsmäviljelyaineistoja hyödynnettiin myös AgriHandler -sovelluksen kehitystyössä. Tietokannan ylläpitämiseen kehitetyllä sovelluksella tietojen käsittelijä voi ladata tietokantaan maatilaa ja sen peltolohkoja koskevia paikkatietoja kuten lohkorajat ja ravinnetasekartan. Lisäksi kehitettiin aineistojen tarkastelua varten AgriViewer -web-sovellus. Toteutetun hajautetun järjestelmäarkkitehtuurin toiminnallisuus demonstroitiin ja testattiin. Rajapintojen toteutus täytti järjestelmän yhteentoimivuuden ja skaalautuvuuden vaatimukset. WFS-rajapinta soveltui hyvin monimuotoisten vektoriaineistojen välittämiseen. Jatkokehityskohteita ovat paikkatietojen automaattisen käsittelyn ohella rasteriaineistojen ja analyysipalvelujen välittäminen OGC:n WCS- ja WPS-rajapinnoilla.
3
Markus, Juutinen. "Koltansaamen Näätämön murteen ja merisaamen välinen koodien sekoittuminen vuonna 1920". Puhe ja kieli, n.º 2 (28 de outubro de 2019): 165–85. http://dx.doi.org/10.23997/pk.75742.
Texto completo da fonteResumo:
Tässä artikkelissa tutkin koltansaamen Näätämön murteen ja pohjoissaamen merisaamen murteen välistä koodien sekoittumista. Tutkimusaineistona käytän kahdelta kaksikieliseltä puhujalta vuonna 1920 Norjan Näätämössä kerättyjä folkloretekstejä. Aineiston kerääjän Eliel Lagercrantzin mukaan osa teksteistä on merisaamea ja osan kieltä hän kuvailee termillä koltansaamen ja merisaamen sekakieli.
Tutkimuksessa selvisi, että tekstit sisältävät kolme erilaista rekisteriä: koltansaame, merisaame sekä rekisteri, jota kutsun koltansaame-merisaame -rekisteriksi. Kaksi ensimmäistä rekisteriä sisältävät lyhyitä koodinupotuksia toisesta kielestä. Koltansaame-merisaame -rekisteri sisältää sekä kielioppia että sanastoa molemmista kielistä. Kutsun tätä kongruentiksi leksikalisaatioksi. Koska kielet ovat lähisukukieliä ja jakavat sekä perussanaston että paljon yhteisiä kieliopillisia rakenteita, puhuja voi täyttää kielten yhteiset kieliopilliset rakenteet molempien kielten sanastolla. Lisäksi tutkimuksessa kävi ilmi, että aineisto sisältää sekä äänteellisiä että kieliopillisia hybridimuotoja. Äänteelliset hybridimuodot sisältävät äänteellisiä piirteitä molemmista kielistä, kun taas kieliopillisissa hybridimuodoissa yhdestä kielestä peräisin olevaa sanaa on taivutettu toisen kielen mukaisesti.
4
Sinisalo, Alina. "Maatalouden työvoimatilastot Suomessa ja niiden vertailtavuus". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de janeiro de 2012): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75633.
Texto completo da fonteResumo:
Maataloudessa työ on merkittävä osan kustannuksista. Työstä aiheutuvien kustannuksien takia työtietojen keruu on tarpeellista. Työvoimatietoja käytetään erilaisten tunnuslukujen laskennassa, ja niiden avulla voidaan tarkastella työvoiman merkitystä elinkeinossa. Maatalousyritysten sisäisen laskennan lisäksi työaikatietoja käytetään neuvontapalveluissa, tutkimuksessa, poliittisten päätösten vaikuttavuuden seurannassa ja lainsäädännön valmistelussa. Suomessa maatalouden työaikatietoja keräävät muun muassa Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (Tike), Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT), Työtehoseura (TTS) ja ProAgria-keskukset. Kaikilla näillä organisaatioilla on pitkät perinteet maatalouden työvoimatietojen keruussa. Tike julkaisee työvoimatietoja maatalouden rakennetutkimusten yhteydessä ja niihin pohjautuvissa raporteissa. TTS julkaisee työnormeja, erilaisia oppaita ja tutkimuksia. MTT:n tulokset perustuvat kirjanpitotilojen tuntikirjanpitoon ja erilaisiin tutkimustöihin. Eri organisaatioiden ilmoittamien työaikatietojen keräämistavoissa, edustavuudessa ja kattavuudessa on eroavaisuuksia ja usein tiedot eivät ole vertailukelpoisia sellaisenaan. Tuloksissa voi olla rakennevinoumia, tulkinnassa voidaan tarvita painokertoimia tai tuloksiin voi liittyä muita epävarmuustekijöitä. Tässä tutkimuksessa tehdään katsaus maatalouden rakennekehitykseen työvoiman näkökulmasta viime vuosina. Maatalouden työaikatietojen tilastointia selvitetään, mitkä organisaatiot ovat työaikatietoja tutkineet ja miten työaikatietoja voidaan vertailla, miten luotettavia kerätyt tiedot ovat ja mistä eri tilastotietojen erot voivat johtuvat. Pääasiassa tarkastelussa keskitytetään MTT:n kirjanpitotiloilta keräämiin työaikatietoihin. MTT:n tuloksia vertaillaan Tiken työaikatietoihin.
5
Hakala, Kaija, e Marjo Keskitalo. "Erikoiskasvien juuriston ja ravinteiden allokoinnin monimuotoisuus". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76651.
Texto completo da fonteResumo:
Jokioisilla järjestetyssä astiakokeessa tutkittiin yhdeksän erikoiskasvin (hamppu, kinua, kitupellava, kumina, morsinko, nokkonen, ruokohelpi, tattari ja öljypellava) ja kahden yleisemmän viljelykasvin (ohra ja timotei) biomassan ja ravinteiden (typpi, kalsium, kalium, magnesium ja fosfori) allokaatiota kasvin eri osiin. Astiat olivat suuria 11 litran vetoisia astioita, ja maaperä hienoa hietaa. Astiat lannoitettiin ennen koetta NPK- ja hivenravinneliuoksilla siten, että ravinteita oli ylimäärin kaikkien kasvien tarpeisiin. Lannoitus oli sama kaikille kasveille.Monivuotiset kasvit kumina, morsinko, nokkonen, ruokohelpi ja timotei allokoivat jo ensimmäisenä kasvuvuonna enemmän biomassaa juuristoon kuin yksivuotiset hamppu, kinua, kitupellava, tattari, öljypellava ja ohra. Suurin juuri-versosuhde oli kuminalla (2), toiseksi suurin morsingolla (1.5). Suurimat kokonaisbiomassat olivat kuminalla ja ruokohelpillä.Monivuotisilla kasveilla, joilla juurimassaa oli enemmän, oli myös enemmän ravinteita varastoituna juuriin. Varsinkin kuminalla ja morsingolla tämä oli selvästi nähtävissä, kun puolet kasvien Mg-, P- ja N –määristä oli juuristossa. Kumina keräsi kasvustoonsa yleisestikin ottaen paljon ravinteita, koska sen biomassa oli suuri. Tämä logiikka ei kuitenkaan toteutunut ruokohelven kohdalla, jonka biomassa oli kasveista toiseksi suurin, mutta joka keräsi sanottavasti vain fosforia ja typpeä nyt tutkituista ravinteista. Sen sijaan biomassaltaan keskinkertainen kinua oli paras magnesiumin, fosforin ja kaliumin kerääjä. Hamppu ja nokkonen keräsivät erityisen paljon kalsiumia kokonaisbiomassaansa, tattari oli huomattava fosforin kerääjä. Typpeä kasvit keräsivät tasaisemmin; sen määrä astiaa kohden riippui lähinnä biomassan määrästä.Koska juuret jäävät korjuun jälkeen maahan, ne ovat tärkeitä ravinteiden lyhytaikaisia varastoja. Jos maasta kuitenkin halutaan poistaa ravinteita esim. valuma-alueiden suojakaistojen avulla, tärkeä rooli on korjuussa poistuvilla ravinteilla. Typpeä ja fosforia pellolta olisi näiden nyt tutkittujen kasvien mukana poistunut eniten siemensatoa tuottavilla kasveilla eli yksivuotisilla ohralla, tattarilla ja kitupellavalla. Öljyhamppu ja öljypellava poistaisivat erityisen paljon typpeä jafosforia maasta, koska niistä korjataan sekä siemenet että varret. Muita ravinteita poistuisi eniten kasveilla, joista korjataan biomassaa (edellä mainitut hamppu ja öljypellava sekä morsinko, nokkonen ja ruokohelpi). Yksivuotisilla siemenkasveilla muut ravinteet kuin suurin osa typestä ja osa fosforista palautuvat suurimmaksi osaksi maahan, jos puintijäte silputaan ja palautetaan peltoon. Kaksivuotisen kuminan siemensadon sisältämiä ravinteita ei vielä tässä vaiheessa ole voitu määrittää, koska toisen kasvuvuoden (jolloin siemenet valmistuvat) tuloksia ei vielä ole saatavissa.Tutkimus osoittaa, että erikoiskasvien välillä on eroja ravinteiden allokoinnissa eri kasvinosiin. Nyt tutkimusta jatketaan kenttäkokeen avulla. Sen tavoitteena on saada tietoa erityisesti maanpäällisen biomassan muodostumisesta ja ravinteiden allokoitumisesta tilanteessa, jossa kasveja lannoitetaan kasvikohtaisesti ja kasvien kasvua rajoittavat todelliset ympäristöolot. Monivuotisten kasvien kohdalla biomassan määrän muuttuminen vuosien edetessä on myösoleellista ottaa huomioon tehtäessä johtopäätöksiä niiden ravinteiden käytöstä. Kokeen tulosten perusteella pyritään päättelemään, missä määrin viljelykasvin valinnalla voidaan vaikuttaa pellon ravinnetasapainoon, orgaanisen aineen pitoisuuteen ja siten pellon kasvukuntoon. Tiettyjä kasveja voitaisiin myös käyttää köyhdyttämään peltomaata ravinteista esim. valuma-alueiden suojakaistoilla.
6
Pyykkönen, Miikka, Sakarias Sokka e Ari Kurlin Niiniaho. "Yrittäjätaiteilijat vapauden, luovuuden ja toimeentulon rajapinnoilla". Työelämän tutkimus 19, n.º 1 (12 de março de 2021): 57–81. http://dx.doi.org/10.37455/tt.102880.
Texto completo da fonteResumo:
Keskitymme artikkelissamme nuorten (alle 35-vuotiaiden), taiteilijoina toimivien yrittäjien ja freelancereiden näkemyksiin omasta työstään, työolosuhteistaan ja tuloistaan. Aineistonamme on Kulttuuripolitiikan edistämissäätiön ja Taiteen edistämiskeskuksen keräämä Nuoret taiteentekijät ‑kyselyaineisto vuodelta 2018 (n = 565). Erotimme aineistosta artikkelimme otokseksi yrittäjien ja freelancereiden (n = 209) edellä mainittuja asioita koskevat vastaukset. Käytämme heistä yhteisnimitystä yrittäjätaiteilijat. Tutkimme eri tekijöiden vaikutuksia yrittäjätaiteilijoiden työtyytyväisyyteen suorien jakaumien sekä ristiintaulukointien ja niitä koskevien riippumattomuustestien ja korrelaatiokertoimien avulla. Lähestymme aihetta kulttuuri- ja taidealojen työtä koskevien aiempien tutkimusten tulosten ja teoretisointien valossa. Tulkintakehyksen keskeisiä käsitteitä ovat taiteilijoiden työn hybridisyys ja työnteon prekaarisuus, joita kuvaavia esimerkkejä nostamme esiin myös aineistoon sisältyvistä kirjallisista vastauksista. Keskeisimpinä tuloksina toteamme, että yrittäjätaiteilijat ovat työssään muita nuoria taiteilijoita monialaisempia ja monituloisempia, ja he pärjäävät muita paremmin prekaarin työelämän epävarmuustekijöiden kanssa.
7
Häggman, Johanna, e Jarmo Juga. "Navetan olosuhteiden vaikutus lypsylehmien sorkkaterveyteen parsinavetoissa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de janeiro de 2012): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75440.
Texto completo da fonteResumo:
Hyvä sorkkaterveys on lypsylehmille tärkeää, koska useat sorkkasairaudet ovat kivuliaita ja aiheuttavat ontumista. Pihattojen yleistymisestä huolimatta vuonna 2010 Suomessa tuotantoseurannassa olevista lypsykarjatiloista 74,3 % oli parsinavetoita. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin parsinavetoiden erilaisten ympäristöolosuhteiden vaikutuksia suomalaisten ayrshire- ja holstein-rotuisten lypsylehmien sorkkaterveyteen. Tutkimuksessa käytettiin sorkkahoitajien vuosien 2005 ja 2009 välisenä aikana keräämää aineistoa, joka sisälsi tiedot 18 038 ayrshire- ja holstein-rotuiselta lehmältä yhteensä 609 parsinavetasta. Aineisto sisälsi tiedot kahdeksasta eri sorkkasairaudesta. Tässä tutkimuksessa kaikki sorkkasairaudet yhdistettiin yhdeksi binomiaaliseksi (terve/sairas) sorkkaterveys muuttujaksi. Analyyseihin käytettiin R tilasto-ohjelmaa ja mallina logistista yleistettyä lineaarimallia, jossa oli satunnaistekijöinä sorkkahoitaja sekä karja (sorkkahoitajan sisällä). Saatujen tulosten perusteella rodulla oli suuri vaikutus sorkkaterveyteen. Holstein-rotuisista lehmistä 43,1 % ja ayrshire-rotuisista lehmistä 32,4 % oli yksi tai useampi sorkkasairaus. Sorkkasairaus riski kasvoi yhdessä poikimakertojen kanssa. Lehmät, joiden poikimakerta oli >3, olivat 5,19 kertaa suuremmassa riskissä sairastua sorkkasairauksiin verrattuna ensimmäistä kertaa poikiviin lehmiin. Erilainen väkirehuruokinta vaikutti sorkkasairauksien yleisyyteen. Tiloilla, joissa käytettiin tasaväkirehuruokintaa (OR = 1,49, p < 0,001) oli enemmän sorkkasairauksia verrattuna tiloihin, jotka käyttivät tuotoksen mukaista ruokintaa. Lehmillä, joita pidettiin kuivalanta pitkäparsinavetoissa, oli 1,37 kertaa (p <0,001) suurempi riski sairastua sorkkasairauksiin verrattuna lehmiin, jotka olivat navetoissa joissa käytettiin lietelanta menetelmää. Kumimatot parsissa vähensivät sorkkasairausriskiä verrattuna betonialustaan (OR = 0,74, p < 0,001). Kesällä laitumella ja talvella ulkotarhassa olevilla lehmillä oli vähemmän sorkkasairauksia verrattuna aina sisällä pidettäviin lehmiin. Tulokset viittaavat siihen, että tuotoksenmukaista ruokintaa tulisi suosia ja kuivalanta pitkäparsinavetta lisäisi sorkkasairausriskiä. Tulosten perusteella lehmien olisi myös hyvä päästä ulos (laitumelle) ainakin kesäkaudella.
8
Launis, Kati Johanna. "Mitä naiset lukevat?" AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, n.º 4 (16 de dezembro de 2018): 4–21. http://dx.doi.org/10.30665/av.76461.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkeli käsittelee nykyistä lainaus- ja lukemiskulttuuria ja erityisesti naisia – kirjaston suurinta käyttäjäkuntaa – kaunokirjallisuuden lukijoina. Aineistonamme on Vantaan kaupunginkirjaston keräämä digitaalinen lainausdata. Sitä analysoimalla selvitämme, mitä lajeja ja teoksia naislukijat suosivat. Entä vieläkö vallitseva lukutapa on 1970–1980 -lukujen tavoin realistinen, kansallinen ja yhtenäinen? Artikkelissa pohdimme myös kolmen naisten lainatuimman kaunokirjallisen teoksen suosiota keskittyen niistä ylivoimaisesti suosituimpaan, Enni Mustosen (oik. Kirsti Manninen) historialliseen romaaniin Ruokarouva (2016).
Artikkelissa käytetty otos (20.7.2016–22.10.2017) osoittaa, että Vantaan kaupunginkirjaston aktiivisimpia kaunokirjallisuuden lainaajia ovat 40–49 -vuotiaat naiset, ja heidän suosikkilajinsa on romaani. Naisten lainatuimpia kirjoja – Ruokarouva (2016), Risto Räppääjä ja pullistelija (2016) sekä Lopotti (2016) – yhdistää muun muassa se, että ne kaikki ovat uusinta kotimaista proosaa. Kaikki ne myös myivät hyvin ja saivat näkyvyyttä mediassa. Räppääjä ja Ruokarouva ovat osia laajemmissa kirjasarjoissa, ja Räppääjien näkyvyyttä ovat edistäneet niiden elokuva-adaptaatiot.
Digitaalinen aineisto – ja varsinkin Mustosen viihteellisen, historiallisen romaanin suosio – osoittaa, että erityisesti vanhemmat naislukijat suosivat arjen, työn ja lähihistorian todentuntuista kuvausta. Muutos muhii kuitenkin nuorten lukukulttuurissa. Tästä kertoo angloamerikkalaisen, nuorille aikuisille suunnatun romanttisen kirjallisuuden (esim. John Greenin ja Estelle Maskamen romaanien) suosio otoksen 15–19-vuotiaiden naislainaajien keskuudessa. Nuorten lukukulttuuri ei aineistomme perusteella ole kansallista eikä realistista vaan murtaa näitä totuttuja lukutapoja vahvasti; yhtenäisestä lukukulttuurista ei otoksen eri-ikäisten naislainaajien kohdalla voi puhua.
9
Pietilä, Julia, Johanna Tolonen e Elina Helander. "Työtapaturmaisten olka- ja polvivammojen hoitotoimenpiteet ja -kustannukset sekä hoidon ja sairauslomien kesto vakuutusyhtiön rekisteriaineistoon perustuen". Finnish Journal of eHealth and eWelfare 10, n.º 1 (8 de março de 2018): 113–32. http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.65092.
Texto completo da fonteResumo:
Polven ja olan alueen vammat ovat tyypillisiä työtapaturmavammoja ja aiheuttavat merkittävän osan työtapaturmavammojen hoitokustannuksista. Tutkimusaineistona käytettiin suomalaisen vakuutusyhtiön keräämää rekisteriaineistoa korvattujen työtapaturmavammojenhoidosta yksityisissä lääkärikeskuksissa vuosilta 2010-2015. Yhteensä 555 (miehiä: 57 %, ikä: 40,9±11,8 vuotta) ICD-10-tautiluokituksen pääluokkaan S83 kuuluvaa polven ja 377 (miehiä: 56 %, ikä: 42,4±12,1 vuotta) pääluokkaan S43 tai S46 kuuluvaa olan alueen vammaa tarkasteltiin tehtyjen hoitotoimenpiteiden, hoitokustannusten, hoidon keston sekä sairauslomien pituuksien suhteen. Lisäksi leikattujen ja/tai kuntoutettujen potilaiden osalta tarkasteltiin suomalaisten hoitosuositusten toteutumista ensisijaisen hoitomuodon sekä leikkausajankohdan suhteen.
Polven ja olan alueen vammoista kaksi kolmasosaa aiheutui työpaikkatapaturmissa henkilön kaatuessa, pudotessa tai fyysisesti kuormittuessa ja loput työmatkatapaturmissa jalankulkijan tai pyöräilijän kaatuessa, liukastuessa tai kompastuessa. Suurin osa vammoista oli lieviä: 84 % potilaista hoidettiin tavanomaisilla lääkärinvastaanottokäynneillä ja 54 %:lla potilaista sairausloma oli korkeintaan viikon. Vain 16 % potilaista hoidettiin kuntouttamalla ja/tai leikkauksella, mutta nämä hoidot aiheuttivat 61 % kaikista hoitokustannuksista ja puolilla (51 %) näistä potilaista sairausloma kesti yli 3 kuukautta. Toteutuneessa hoidossa fysioterapeuttista kuntoutusta annettiin ennen leikkaushoitoa neljäsosalle polven ja kolmasosalle olan alueen vammoista. Hoitosuositusten mukaiset leikkausajankohdat toteutuivat aineistossa, kun leikkausajankohdan suositus oli yli 2 kuukautta vammautumisesta. Esimerkiksi 80 % kiertäjäkalvosinvammoista leikattiin hoitosuositusten mukaisesti noin 4 kuukauden kuluessa vammautumisesta, mutta nivelkierukkavammoista vain 5 % leikattiin hoitosuositusten mukaisesti 1-2 viikon kuluessa vammautumisesta.
Työtapaturmista aiheutuu vain vähän vakavia polven ja olan alueen vammoja, mutta niiden hoitoon keskittyminen on tärkeää, koska ne aiheuttavat sekä suuria kustannuksia että pitkiä sairauslomia. Ylimääräisten hoitokustannusten ja sairauslomapäivien ehkäisy työtapaturmavammoissa vaatii toisaalta lääketieteellisesti oikeita ja varhaisia diagnooseja sekä optimaalisia hoitokäytäntöjä, mutta myös joustavia ja tapauskohtaisia toimia vakuutusyhtiöltä.
10
Turakainen, Marja, Mervi Seppänen e Helinä Hartikainen. "Seleenin merkitys kasvintuotannossa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76127.
Texto completo da fonteResumo:
Tutkijat totesivat 1950-ja 1960-luvulla seleenin (Se) puutteen olevan perimmäinen syy useisiin eläinten aineenvaihduntasairauksiin, joihin ei oltu keksitty siihen mennessä mitään hoitoa. Myöhemmin osoitettiin, että maataloustuotteiden alhaisella Se-pitoisuudella on negatiivisia vaikutuksia myös ihmisten terveyteen, sillä se vähentää solujen kykyä puolustautua happiradikaalien haitallisilta vaikutuksilta. Alhaisen Se:n saannin on arveltu lisäävän sydän- ja verisuonisairauksien ja syövän riskiä. Koska Suomen maaperässä on niukasti biologisesti käyttökelpoista Se:ä, sitä on vuodesta 1985 lisätty lannoitteisiin kansanterveydellisistä syistä. Vallinneen käsityksen mukaan kasvit eivät tarvitse Se:ä, vaikka kierrättävät sitä maasta eläimiin ja ihmisiin. Helsingin yliopistossa tehdyissä pitkäaikaisissa kokeissa on kuitenkin havaittu, että Se-lannoituksella on positiivisia vaikutuksia myös kasvien kasvuun ja niiden sadon laatuun.Raiheinällä ja salaatilla tehdyissä kokeissa pieni Se-lisä edisti kasvien kasvua. Tulos selittyi mm. parantuneella antioksidatiivisten entsyymien tuotolla. Positiivinen vaikutus näkyi myös E-vitamiinin pitoisuuksissa, mikä osoitti Se-lannoituksen parantaneen myös kasvien ravitsemuksellista arvoa. Toisaalta lisäyksen ollessa suuri havaittiin kasveissa vakavia myrkytysvaikutuksia. Salaatilla tehdyissä kokeissa Se hidasti kasvin vanhenemista. Myöhemmissä kokeissa tehtiin mielenkiintoinen havainto, että lyhytaikainen UV-B –valokäsittely kasvihuoneessa alensi salaatin satoa, mutta yhdessä Se-lisän kanssa vaikutti kasvuun positiivisesti. Kun sopivan Se-annoksen havaittiin lisäävän tärkkelysjyvästen kertymistä salaatin lehtiin, tutkimuskasviksi otettiin runsaasti tärkkelystä keräävä kasvi, peruna. Niissä Se nopeutti kasvin palautumista hallasta sekä edisti tärkkelyksen ja sokereiden kertymistä perunan nuoriin lehtiin, kasvun myöhemmässä vaiheessa myös rönsyihin. Lisäksi Se:n huomattiin vaikuttavan positiivisesti sadonmuodostukseen, sillä Se-lannoitetut kasvit tuottivat suuremman sadon ja sekä vähemmän että keskikooltaan suurempia perunoita. Varastoinnin aikana ei tapahtunut muutoksia mukuloiden Se-pitoisuudessa. Se-lannoitus vaikutti edullisesti myös perunan sisäiseen laatuun. Raakatummuminen, joka on etenkin perunatuotteita valmistavan teollisuuden ongelma, väheni Se:ä saaneissa koejäsenissä. Hyvin korkea Se-lisä vähensi myös varhaisperunan glykoalkaloideja, jotka ovat perunan mukuloille tyypillisiä luonnollisia aineenvaihduntatuotteita.Tulosten perusteella voidaan päätellä, että optimaalisena annoksena Se toimii kasveissa vastaavalla tavalla kuin eläin- ja ihmissoluissa eli puolustaa soluja happiradikaalien aiheuttamia hapettumisvaurioita vastaan. Seleeni hidastaa kasvien vanhenemista ja lisää kasvien stressinkestävyyttä tehostamalla kasvien antioksidatiivista puolustusjärjestelmää. Aikaisempien tutkimusten perusteella Se:ä ei luokitella kasveille välttämättömäksi hivenravinteeksi. Pitkäaikaisista Helsingin yliopistossa tehdyistä tutkimuksista saadut tulokset ovat kuitenkin vahvistaneet käsitystä siitä, että Se on kasveille erittäin tarpeellinen alkuaine.
11
Blomster, Risto, e Kati Mikkola. "Kenen perinnettä? Romani-informantit Suomen Kansan Vanhat Runot -aineistoissa". Etnomusikologian vuosikirja 29 (11 de dezembro de 2017). http://dx.doi.org/10.23985/evk.63130.
Texto completo da fonteResumo:
Kansanrunouden keruun historiassa kalevalamittaan perustuvaa laulettua runoutta on pidetty vanhimpana, arvokkaimpana ja kiireellisimmin kerättävänä perinteen muotona. Kalevalamittaisen runouden kohdalla on kiistelty pitkään ja toistuvasti siitä, missä määrin perinne on karjalaista ja missä määrin sen juuret ovat Länsi-Suomessa. Suomen etnisten ja kulttuuristen vähemmistöjen rooliin vanhan runoperinteen välittäjinä ei sen sijaan ole kiinnitetty juurikaan huomiota. Tässä artikkelissa tarkastellaan Suomen romanien roolia Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran organisoimassa kansanrunouden keruussa ja sen pohjalta syntyneissä aineistoissa. Artikkelissa selvitetään, kerättiinkö romaneilta 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla vanhaa suomenkielistä runoperinnettä ja kenen perinteenä sitä pidettiin: romanien, suomalaisten vai molempien. Tutkimusaineistona ovat Suomen Kansan Vanhat Runot -julkaisusarja (34 osaa vuosina 1908–1948, 1997) ja julkaisematon SKVR-kortisto, joka sisältää 1960-luvulla luetteloidut noin 60 000 tekstiä.
Artikkelissa rakennetaan kuvaa SKVR-aineistoista löytyvien 16 romanikertojan taustoista, heidän välittämänsä perinteen sisällöstä ja muodosta sekä keruutilanteista. Tarkemmin analysoidaan yhtä romanikertojaa, August Herman Bergiä, ja hänen kohtaamisiaan kansanperinteenkerääjä Antti Valven kanssa 1910-luvun alussa. Tutkimusaineistojen avulla pyritään tavoittamaan aikanaan keruutyötä tehneiden kerääjien, romanikertojien ja arkiston työntekijöiden käsityksiä toimintansa luonteesta: mitä kerääjät olivat keräämässä, mitä kertojat ajattelivat kertovansa ja millaista aineistoa arkistoon ja ainesjulkaisuihin haluttiin. Näkemys suomalaisen perinteen ja romaniperinteen suhteesta rakentuu näin kolmesta suunnasta: kerääjien, kertojien ja arkiston näkökulmista.
Artikkelissa osoitetaan, että silloin, kun romanikertojan kertoma perinne on sopinut suomalaisen kansanperinteen kategorioihin, se on otettu aineistoihin ja kokoelmiin mukaan suomalaisena kansanperinteenä. Romanien omaa perinnettä ja romanikielisiä aineistoja ei kuitenkaan ole tietoisesti kerätty – ennen kuin vasta 1960-luvulla keruuideologiassa tapahtuneiden painopisteen muutosten myötä. Romanikertojien tarkastelu SKVR-aineistoissa tuo näkyväksi rajanvetoja sen suhteen, millaisesta aineksesta suomalaisen kansanperinteen on kulloinkin ajateltu koostuvan. Samalla se myös havainnollistaa romanien osallisuutta suomalaisesta kulttuurista ja perinteestä.
12
Katto, Tina, Jaana Koski-Alahainen e Arja Halkoaho. "Biopankkitutkimuksen haasteet tutkijoille". Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 59, n.º 3 (30 de setembro de 2022). http://dx.doi.org/10.23990/sa.115916.
Texto completo da fonteResumo:
Suomessa toimii 11 biopankkia, jotka jaetaan valtakunnallisiin ja alueellisiin biopankkeihin. Nämä biopankit ovat sairaanhoitopiirien, yliopistojen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Veripalvelun sekä Terveystalon yhteydessä. Valtakunnalliset biopankit keräävät näytteensä koko Suomesta. Alueelliset biopankit keräävät näytteensä sairaanhoitopiirien alueelta. Biopankit ovat kehittyneet nopeasti. Ne ovat yhdenmukaistaneet ja kehittäneet väestöaineistojen näyte- ja tietohallintaa. Biopankkitutkimuksen tavoitteenaon terveyden ylläpitäminen, sairauksien hoito sekä ennaltaehkäisy. Biopankkitutkimus lisääntyy geenilääketieteen ja digitalisoitumisen myötä. Samaan aikaan tämän nopean kehittymisen myötä kasvaa tarve eri toimijoiden saumattomalle yhteistyölle. Lisäksi tutkijoiden osaamisen kehittyminen erityisesti lupaprosessissa on tärkeä. Kuitenkin käytännön kokemukset ovat osoittaneet tutkijoiden ja tutkimusryhmien haasteet biopankkitutkimus-prosesseissa.
13
Karhu, Hanna. "Suullisen perinteen arkistoaineistot ja kirjoituksen transmissioon liittyvä variaatio – Antti Rytkösen keräämät rekilaulut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston kokoelmissa". Elore 26, n.º 2 (17 de dezembro de 2019). http://dx.doi.org/10.30666/elore.84544.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkeli käsittelee rekilaulumuistiinpanojen variaatiota Antti Rytkösen 1890-luvulla keräämien aineistojen avulla. Kyseiset aineistot ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston kokoelmissa. Artikkelissa verrataan arkistossa olevia erilaisia kirjoitettuja versioita samoista lauluista ja osoitetaan, että perinnearkistojen tekstianeistoissa on havaittavissa kirjoituksen prosesseihin liittyvää variaatiota. Rytkönen on siis muunnellut keräämiään laulutekstejä jonkin verran, ennen niiden lähettämistä SKS:n arkistoon.
Artikkelissa hyödynnetään tekstikritiikin ja geneettisen kritiikin näkökulmia.
14
Gillberg, Susanna, e Inkeri Ruokonen. "Varhaiskasvatuksen henkilöstön kokemuksia koronapandemian aiheuttamista muutoksista työssä keväällä 2020". Kasvatus & Aika 16, n.º 1 (18 de março de 2022). http://dx.doi.org/10.33350/ka.111295.
Texto completo da fonteResumo:
Koronavirustaudin (Covid-19) aiheuttama pandemia toi poikkeusolot myös suomalaiseen varhaiskasvatukseen maaliskuussa 2020. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, miten varhaiskasvatuksen henkilöstö koki päiväkoteihin kohdistuneet toimenpiteet maalis–kesäkuussa 2020 erityisesti työyhteisön ja työtehtävissä tapahtuneiden muutosten näkökulmasta. Tutkimusaineistona käytettiin Lastentarhamuseon nykydokumentointitarkoitukseen keräämää verkkokyselyaineistoa, johon vastasi 587 varhaiskasvatuksen työntekijää ympäri Suomea 26.3.–30.6.2020 välisenä aikana. Tutkimusaineistoa analysoitiin aineistolähtöisen laadullisen sisällönanalyysin periaattein. Aineisto pelkistettiin ja ryhmiteltiin poimimalla vastausten ydinviestit, joista muodostettiin yksinkertaistettuja teemoja tulkintaa varten. Tutkimustulosten mukaan varhaiskasvatuksen henkilöstön kokemukset poikkeusajalta vaihtelivat. Poikkeustilannetta käsiteltiin toisissa työyhteisöissä lähinnä jakamalla virallisia tiedotteita, kun toisissa työyhteisöissä yhteinen keskustelu koettiin tärkeäksi. Poikkeusaikana varhaiskasvatuksen henkilöstöllä oli esimerkiksi enemmän aikaa paneutua varhaiskasvatussuunnitelmien kirjaamiseen ja oppimisympäristön järjestämiseen. Muutoksia raportoitiin myös pedagogiikassa, ja osa päiväkodeista alkoi järjestää niin kutsuttua etävarhaiskasvatusta, vaikkei siihen ollut mitään yleisiä ohjeistuksia tai välineitä. Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot voidaan nähdä päiväkodeissa työyhteisöä kohdanneena kriisitilanteena. Päiväkotien johtajat ovat avainasemassa vastaavien kriisien käsittelyssä, ja tutkimustulokset osoittavat, millaisiin asioihin ja toimenpiteisiin henkilöstö olisi kaivannut tukea erityisesti varhaiskasvatuksen johdolta.
15
Nätkin, Ritva, e Laura Sahlgren. "”Velka on rumaa sanoi momma”". Kasvatus & Aika 17, n.º 2 (22 de junho de 2023). http://dx.doi.org/10.33350/ka.120078.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelissa lähestytään perheiden talouskasvatusta ja perhesukupolvien välisiä suhteita laadullisin tutkimusmenetelmin. Aineistona on syyskuussa 2021 Helsingin Sanomien keräämä ”Rahakysely”. Artikkelissa kysytään, miten informanttina oleva välisukupolvi, 74 vastaajaa 355:stä, kuvaa aikuistuville lapsille antamaansa talouskasvatusta, kuten neuvoja ja ihanteita. He pohtivat myös oman, lapsuudenperheessä saamansa talouskasvatuksen vaikutusta antamaansa kasvatukseen. Informanttien pääasiassa 1990-luvulla syntyneet lapset ovat aikuisuuteen siirtymisvaiheessa, mitä pidämme strategisena elämänvaiheena talouskasvatuksen ja taloustaitojen kannalta. Myös eriarvoisuus tulee näkyviin tässä vaiheessa. Toisen nuoren aikuistumista tuetaan perheessä rahallisesti ja toinen siirtyy aikuisuuteen velkataakka mukanaan. Aineistossa aikuistumisihanteiden normatiivisuus oli vahvaa. Hyvätuloisuutta ja vakavaraisuutta pidettiin usein tavoiteltavana aikuisuutena. Kysymys voi olla arvopuheen luonteesta, jossa ihanteilla on suuri rooli. Aineistoa voi luonnehtia myös keskiluokkaiseksi, sillä kysymys on pääosin hyvätuloisesta, korkeasti koulutetusta ja pääkaupunkiseudulla asuvasta vastaajakunnasta. Kovin yksiselitteisesti ja suoraviivaisesti eivät taloustaidot näytä siirtyvän sukupolvisuhteissa eteenpäin. Riippuu perhekulttuurista, paljonko lasten yksilöllisyyttä ja toimijuutta korostettiin niin välisukupolven omilta vanhemmiltaan saadussa kasvatuksessa kuin omille lapsille annetuissa neuvoissa.
16
Liukkonen, Erno, Liisa Näpärä, Tuula Pääkkönen e Juha Rautiainen. "Aineistopaketit ja rajapinnat tutkijoiden työkaluna Kansalliskirjastossa: mahdollisuudet ja rajoitteet". Informaatiotutkimus 40, n.º 3 (5 de novembro de 2021). http://dx.doi.org/10.23978/inf.107887.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelissamme tarkastelemme Kansalliskirjaston datapakettien ja rajapintojen tutkijakäytön mahdollisuuksia ja rajoitteita vertailemalla niitä muiden kirjastojen tekemiin ratkaisuihin. Tutkijoiden digitaalisten aineistojen käyttötarpeet ovat erilaisia riippuen tutkimusasetelmasta, tutkimusalasta, käytettävistä menetelmistä ja kunkin teknisestä osaamisesta. Tutkijat lähestyvät Kansalliskirjaston aineistoja ja dataa tutkimustarpeidensa ohjaamina. He toivovat saavansa Kansalliskirjastosta tutkimuskirjallisuutta ja lähdeaineistoja. Kansalliskirjasto puolestaan tarjoaa tutkijoille aineistoa ja dataa kirjaston kokoelmista, joita on digitoitu valikoiden ja muunnettu datapaketeiksi tutkijoiden käyttötarpeiden ja -pyyntöjen perusteella sekä muiden kriteerien perusteella. Lisäksi data on tarjolla avointen ohjelmistorajapintojen kautta. Tässä artikkelissa datapaketilla tarkoitetaan digitoiduista aineistoista tiettyjen periaatteiden mukaan suuriksi valmiiksi datakokonaisuuksiksi luotuja sisältöjä, jotka ovat avoimesti saatavilla. Datapaketit ja rajapinnat soveltuvat käytettäviksi esimerkiksi digitaalisiin ihmistieteisiin, joissa pyritään kehittämään uusia menetelmiä ja tekniikoita. Nykykäytössä datapaketit ja rajapinnat ovat kuitenkin Kansalliskirjaston keräämän aineiston mukaan vielä alikäytettyjä, ja ne näyttäytyvät perinteiselle humanistitutkijalle vaikeasti lähestyttävinä. Sekä tutkijoiden omat taidot, asenteet ja ymmärrys rajapinnoista että rajapintojen käyttöön liittyvät ongelmat ovat niiden käyttöä rajoittavia tekijöitä. Esimerkiksi rajapintojen dokumentaation taso, dokumentaation sisältämät esimerkit ja dokumentaation näkyvyys verkkosivuilla, eivät välttämättä vastaa tutkijoiden odotuksia. Eri maiden kansalliskirjastoissa on toteutettu työkaluja, joiden avulla rajapintojen käyttöä on pyritty opastamaan ja helpottamaan.
17
Närvä, Margit, Leena Rantamäki-Lahtinen e Matti Ryhänen. "Monialaiset maatilat maatalouden rakennemuutoksessa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 35 (18 de julho de 2018). http://dx.doi.org/10.33354/smst.73200.
Texto completo da fonteResumo:
Monialaisella maatilalla tarkoitetaan suomalaisessa viitekehyksessä maatilayritystä, jolla harjoitetaan maa- ja metsätalouden lisäksi myös muuta yritystoimintaa. Maatilayrittäjälle muun yritystoiminnan harjoittaminen on strateginen valinta, jossa hän hakee resurssien yhteiskäytöllä kilpailuetua.Monialaisia maatiloja on ollut aina, moni maamme kärkiyritys on saanut alkunsa maatilayrityksen sivuelinkeinona. 1990 -luvun puolessa välissä maatilayrittäjien kiinnostus muun yritystoiminnan aloittamiseen lisääntyi. Vuonna 2005 monialaisia maatiloja oli yli kolmannes maatilayrityksistä. Maatilayritysten määrän laskiessa myös monialaisten maatilojen määrä on vähentynyt viime vuosina, mutta niiden osuus on edelleen noin 30 % maatilayrityksistä.Maatalouden toimintaympäristön muuttuessa maatilayritysten määrä on laskenut nopeasti ja tilarakenne on polarisoitunut. Osa maatilayrittäjistä on kasvattanut yrityskokoa ja erikoistunut. Suurin osa maatilayrittäjistä on osa-aikaisia, jotka harjoittavat maataloutta palkkatyön tai muun yritystoiminnan ohessa. Merkittävä osa nykyisistä maatalousyrittäjistä on luopumassa maataloustuotannosta.Artikkelissa on tavoitteena tuottaa tietoa monialaisten maatilojen roolista eri ajan jaksoina ja niiden merkityksestä tulevaisuudessa. Aineistona käytetään Eurostatin ja Luken keräämää maatalouden rakennetutkimuksen tilastotietoa maatilayrityksissä harjoitettavasta muusta yritystoiminnasta ja vuosina 2001, 2006 ja 2012 kerättyä laajaa kyselyaineistoa monialaisilta maatiloilta.Toimintaympäristö on muuttumassa, jolloin esimerkiksi lähiruoan ja kestävän luontomatkailun kysyntä kasvaa. Muutos tuo uusia mahdollisuuksia maatilayrittäjille. Maatalouden rakennemuutoksen ja erikoistumisen myötä maatilayrittäjät tekevät entistä enemmän yhteistyötä ja urakointipalveluiden kysyntä kasvaa. Näin käy etenkin maidon ja sianlihan tuotannossa.Muutosta voimistaa maatilayrittäjien keskimäärin korkea ikä ja maatalouden kannattavuuden viimeaikainen heikkeneminen. Nämä muutokset vaikuttavat osaltaan monialaisten maatilojen määrään ja niiden kehittymisedellytyksiin. Tutkimuksissa on havaittu, että muun yritystoiminnan harjoittaminen maatilayrityksen yhteydessä on useimmiten tietoinen ja pitkäaikainen strategiavalinta. Toisaalta on nähtävissä, että osalla monialaisista maatiloista luovutaan maatalouden harjoittamisesta ja erikoistutaan johonkin muuhun yritystoimintaan. Näin käy, kun muu yritystoiminta kasvaa ja maatalous ei tuo enää kilpailuetua yrityskokonaisuuden kannalta. Näyttää siltä, että monialaisten maatilojen määrä vähenee, mutta niiden osuus maatilayrityksistä tuskin laskee kovinkaan paljon. Muun yritystoiminnan harjoittaminen maatalouden rinnalla tuo edelleenkin monille maatilayrittäjille mahdollisuuden luoda lisäarvoa maataloustuotteilleen, tehostaa resurssien käyttöä ja parantaa kannattavuutta.
18
Salonen, Reito Visajaani, e Markku S. Hannula. "Matematiikan osaamistaso ja matemaattisen minäkäsityksen kehitys alakoulusta toiselle asteelle". LUMAT: International Journal on Math, Science and Technology Education 10, n.º 1 (8 de agosto de 2022). http://dx.doi.org/10.31129/lumat.10.1.1732.
Texto completo da fonteResumo:
Matematiikan osaamisen ja matemaattisen minäkäsityksen välillä on vahva positiivinen yhteys. Matematiikkaan liittyvän minäkäsityksen ja osaamistason pitkittäiset muutokset ja näiden vaikutukset auttavat ymmärtämään erilaisten oppijoiden valintojen taustoja suomalaisen koulu-uran aikana aina toisen asteen loppuun asti. Kartoitimme suomalaisten oppijoiden minäkäsityksen ja osaamistason yhteyttä Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (KARVIn) vuosina 2008–2015 keräämän matematiikan arviointiaineiston pohjalta. Tarkasteluun käytimme ristiviiveyhteyksien paneelimallia (cross-lagged panel model, CLPM) sekä KARVIn pitkittäistutkimuksessa tunnistettua lukiolaisten luokittelua heidän suorittamiensa matematiikan kurssien määrän perusteella. Havaitsimme opiskelijoiden minäkäsityksen heikkenevän ja eri koulupolkujen osaamistasojen välisten erojen kasvavan. Ammatillisella puolella minäkäsitys vakiintuu peruskoulun lopun tasolle, kun taas lukiossa paljon kursseja suorittaneiden keskuudessa peruskoulun aikainen korkea minäkäsitys laskee voimakkaasti. Näillä ryhmillä peruskoulun osaamistaso on voimakkaammin yhteydessä toisen asteen lopun minäkäsitykseen kuin peruskoulun lopun minäkäsitys toisen asteen lopun osaamistasoon. Muissa luokittelun ryhmissä vastaavissa yhteyksissä ainoastaan peruskoulun lopun minäkäsityksellä on merkitsevä yhteys toisen asteen lopun osaamistasoon. Tutkimuksemme mukaan oppilaan vertaisryhmän tason vaikutus (ns. ”Big Fish, Little Pond” -vaikutus) selittää minäkäsityksen muutoksia toisella asteella. Development of self-concept and proficiency in mathematics from primary school to upper secondary school The positive correlations between mathematics achievement, enjoyment in mathematics, and self-efficacy beliefs in mathematics are well established. In this study, examining the longitudinal changes in mathematics attitudes and their effects help us to understand the reasons behind different choices the Finnish students make in their school path until the end of secondary grade. We have examined the relation between self-concept and proficiency in mathematics using the national longitudinal mathematics learning outcomes evaluation data collected by the Finnish Education Evaluation Centre (FINEEC) during 2008–2015. The relation between the variables is analysed using a cross-lagged panel model (CLPM) and FINEEC’s classification of mathematics course completed (2017) in the upper secondary education. Proficiency level gap increased over time between students and self-concept decreased. For students who chose the vocational track, there was no decrease in self-concept after lower secondary school. In the academic track, self-efficacy decrease strongest in high achievers group. In transition to upper secondary education, among vocational school and high achievers strongest cross-effect was from proficiency to self-concept. For others, only significant cross-effect was from previous self-concept to profession. Based on our research, “Big Fish Little Pond Effect” is related to changes in self-concept.
19
Niemi, Laura, Jari Metsämuuronen, Markku Hannula e Anu Laine. "Matematiikan parhaiden osaajien siirtyminen toiselle asteelle: koulutusvalinnat ja matematiikan osaamisen kehittyminen". LUMAT: International Journal on Math, Science and Technology Education 9, n.º 1 (9 de junho de 2021). http://dx.doi.org/10.31129/lumat.9.1.1511.
Texto completo da fonteResumo:
Tutkimus on osa pitkittäistutkimusta, jossa samaan ikäluokkaan kuuluvia oppilaita seurattiin perusopetuksen kolmannelta vuosiluokalta toisen asteen koulutuksen loppuun neljällä eri mittauskerralla. Tutkimuksessa käytetään Opetushallituksen ja Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen vuosien 2005–2015 aikana keräämää kansallisesti edustavaa tutkimusaineistoa. Tutkimusaineisto käsittää kaikkiaan 3896 oppilasta. Tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan matematiikan parhaita osaajia, joita on yhteensä 292 (7,5 %). Poikien osuus on 64,0 % (n = 187) ja tyttöjen 36,0 % (n = 105). Osaaminen määritetään yhdeksännen vuosiluokan kokeessa menestymisen perusteella. Kansallisten matematiikan kokeiden lisäksi oppilaat ovat vastanneet erilaisiin kyselyihin, joissa heiltä on kerätty tietoa yksilöön, kouluun ja kotitaustaan liittyvistä tekijöistä. Tutkimuksessa selvitetään näiden tekijöiden yhteyttä toisen asteen koulutusvalintaan ja osaamisen kehittymiseen toisen asteen opintojen aikana. Tulosten analysoinnissa käytettiin päätöspuuanalyysia (DTA) ja regressioanalyysia. Tutkimuksessa havaittiin, että suurin osa (60,0 %) yhdeksännen vuosiluokan parhaista osaajista oli parhaita osaajia myös toisen asteen päättyessä ja muiden osaaminen laski hyvien tai keskitason osaajien tasolle. Yksilöön liittyvät tekijät selittävät parhaiten matematiikassa menestymistä myös toisella asteella. Myönteiset asenteet matematiikkaa kohtaan ja vahva matematiikan osaamisen pohja perusopetuksessa luovat edellytyksiä menestyä matematiikassa erinomaisesti toisella asteella. Matematiikan parhaiden osaajien osaamisen taso heikkenee todennäköisemmin, jos oppilas ei mene lukioon tai ei suorita lukiossa vähintään 11 matematiikan kurssia. Yhdeksännen vuosiluokan parhaista osaajista lukioon hakeutuivat todennäköisemmin ne, jotka menestyivät arvosanatiedon perusteella erinomaisesti äidinkielessä.
In English
The study is part of a longitudinal research. Same students were followed from 3rd grade of primary education to the end of upper secondary level. The data was collected by EDUFI and FINEEC during 2005–2015. The data consists of 3896 students and the target group consists of mathematically high-achieving students. Total number of them is 292 (7,5 %). Definition of high-achieving students is based on success in the mathematics examination of 9th grade. In addition to math examinations it has been gathered information about students’ individual-, school- and home-related factors. The study examines the relationship between these factors and the choice between upper secondary vocational education and general upper secondary school. The aim is to investigate how high-achieving students’ mathematical competence develop during these studies and which factors are related to development. Decision tree analysis (DTA) and regression analysis were used to analyse the data. The results indicated that 60,0 % of mathematically high-achieving students were also high-achieving students at the end of upper secondary level. The individual-related factors were explanatory factors for mathematical success at the upper secondary level. Positive attitudes towards mathematics and strong mathematical competence in basic education predicted excellent success in mathematics later. The competence of high-achieving student most likely decreased if a student didn’t go to the general upper secondary school or didn’t complete at least 11 mathematics courses. They, who performed excellently in their studies of mother tongue in 9th grade, most likely applied to the general upper secondary school.
20
Tall, Anna, e Markku Niskanen. "Perunan typpilannoitus luonnonmukaisessa viljelyssä". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de janeiro de 2006). http://dx.doi.org/10.33354/smst.76721.
Texto completo da fonteResumo:
Luonnonmukaisesti tuotetun perunan keskisato Suomessa on 42–72 % tavanomaisen perunanviljelyn sadosta. Tällä hetkellä luomuperunatilojen lannoitus perustuu sekä kompostoidun karjanlannan käyttöön että viherlannoitukseen karjattomilla tiloilla. Selkeiden lannoitussuositusten ja ohjeiden puuttuminen aiheuttaa satotappiota ja laatuongelmia perunasadolle. Liiallisella karjanlannalla tai käytettäessä perunan esikasvina typensitojakasveja, vaarana ovat liian suuret määrät helppoliukoista typpeä kasvukauden lopulla, jolloin mukuloiden nitraattipitoisuudet nousevat liian korkeiksi. Luomuperunan kasvuston tuhoutuminen liian aikaisin (rutto,halla) lisää mukuloihin jäävää nitraattia. Nitraattipitoisuuksille perunalle ei ole virallista enimmäispitoisuusrajaa, mutta yleisrajana pidetään 200 mg perunakiloa kohden. Suomalaisten perunoiden keskimääräinen nitraattipitoisuus on 52 mg/kg, mutta vaihteluväli tutkituissa perunaerissä on ollut 2-260 mg/kg. Luonnonmukaisesti tuotetuissa perunoissakin on mitattu korkeita nitraattipitoisuuksia, jopa 250 mg/kg. Nitraattipitoisuuden nousu heikentää perunan laatua ja makua. Nitraatin muuttuminen elimistössä nitriitiksi on vaarallista etenkin pienille lapsille. Nitriitti haittaa hapen kulkeutumista veressä aiheuttaen methemoglobiaa. Tutkimuksen tarkoituksena oli MTT Etelä-Pohjanmaan tutkimusasemalla Ylistarossa vuosina 1998–2003 selvittää typensitojakasvien ja lannoituksen vaikutus maan typpivaroihin, perunasatoon,perunoiden nitraattipitoisuuteen sekä perunoiden ulkoiseen- että keittolaatuun. Tutkimustulosten päämääränä oli selkeyttää käytännön viljelijöille ristiriitaisia suosituksia viherlannoituksen ja karjanlannankäytöstä perunan lannoitteena. Perunan esikasveina olivat typpeä keräävä viherlannoitusseos, vilja, peruna, yksivuotinen puna-apilanurmi ja kaksivuotinen puna-apilanurmi. Viherlannoitusseoksessa käytettiin Ebena-rehuvirnaa, persianapilaa, raiheinää sekä kauraa. Toinen viherlannoitusseoksista välikorjattiin virnan tullessa kukalle ja toisen sato kynnettiin kokonaan maahan syksyllä. Vilja- koejäseninä oli lannoittamaton vilja,viljan lannoitus kompostoidulla naudan lannalla kerralla kaikki esikasville ja jaettuna esikasville ja perunalle sekä Luomu- yleislannos. Perunan ollessa esikasvina sitä lannoitettiin naudan lannalla. Toisena lannoitteena perunalle oli Luomu-yleislannos. Yksivuotisen apilanurmen vilja puitiin syksyllä ja puna-apila kynnettiin maahan. Kaksivuotisista apilanurmista toisesta välikorjattiin sato heinäkuun lopulla ja molemmat kasvustot kynnettiin syksyllä. Esikasvivuosien typensitojakasvustojen kehityksellä oli keskeinen merkitys kasvustoista peltoon jääviin typpimääriin. Virnaseoksien jälkeen maan nitraatti- ja ammoniumpitoisuudet pysyivät tasaisina koko kasvukauden ajan, ollen riittävät mukulanmuodostuksen alkaessa. Virnakasvuston välikorjuulla ei pystytty hillitsemään mukulan nitraattipitoisuuden nousua kuin yhtenä koevuonna 2002, jolloin kesä-heinäkuu oli lämmin ja kostea. Välikorjuun hyödyksi verrattuna välikorjaamattomaan virnakasvustoon jää varsinaisena perunavuonna suurempi kauppakelpoinen sato. Yksivuotisen apilaesikasvuston jälkeen korjattiin suurempi kokonais- ja kauppakelpoinen sato sekä mitattiin suurempi tärkkelyspitoisuus kuin kaksivuotisten apilaesikasvustojen jälkeen. Yksivuotisen apilaesikasvin jälkeen saatiinyhtä suuri (suurin) kokonaissato kuin välikorjaamattomasta virnasta. Toisena perunavuotena kaksivuotisen apilaesikasvin jälkeen saatiin suurimmat sadot ja korkeimmat tärkkelyspitoisuudet. Nicola tuotti suuremman sadon kuin Van Gogh, myös toisena perunavuonna, kaikkien muiden paitsi apilaesikasvien jälkeen. Nicolan sato oli terveempää ja siitä saatiin suurempi kauppakelpoinen sato. Kokeissa olleista viherlannoitusvaihtoehdoista kaksivuotinen välikorjattu apilaesikasvusto on suositeltavin perunan esikasvi. Välikorjaamattoman apilaesikasvin jälkeen maaperässä on liikaa typpivaroja ja kasvukauden keskeytyessä hallan tai ruton takia sadonmuodostus jää kesken ja mukulan nitraattipitoisuudet jäävät korkealle, varsinkin Nicolalla. Yksivuotisista viherlannoituksista suositeltavin on 1-vuotinen apilaesikasvusto. Virnaesikasvustoilla saadaan varsinaisina perunavuosina paras sato, mutta toisena perunavuotena sadot ovat kompostoidulla karjanlannalla lannoitetun esikasvin ja lannoittamattoman viljaesikasvin suuruisia.