Literatura científica selecionada sobre o tema "Käsikirjoitukset"

Kutsumme kirjoittajia Avaimen vuoden 2020 toiseen ja kolmanteen numeroon. Numeroilla ei ole erityisiä teemoja. Toivotamme tervetulleiksi kirjallisuudentutkimukseen liittyviä – myös moni- tai poikkitieteellisiä – artikkeleita sekä muita kirjallisuutta ja kirjallista elämää käsitteleviä esseitä, katsauksia, puheenvuoroja, haastatteluja ja kirja-arvosteluja. Arvosteluja toivomme niin kotimaisesta kuin ulkomaisesta tutkimuskirjallisuudesta tai muusta kirjallisuustieteellisestä julkaisusta. Otamme myös jatkuvasti vastaan julkaisuehdotuksia artikkeleista, arvosteluista ja muista teksteistä. Refereeartikkeleiksi tarkoitetut käsikirjoitukset ovat pituudeltaan 20 000–40 000 merkkiä välilyönteineen. Kirja-arvostelujen ohjepituus on 5000–7000 merkkiä välilyönteineen. Katsauksien, esseiden ja muiden vapaamuotoisempien kirjoitusten laajuudesta sovitaan päätoimittajien kanssa. Avaimen ohjeet kirjoittajille löytyvät lehden journal.fi-sivuilta: https://journal.fi/avain/about/submissions. Numeron 2/2020 artikkeliehdotusten deadline on 1.4.2020. Muiden kirjoitusten deadline on 22.4.2020. Numeron 3/2020 artikkeliehdotusten deadline on 8.6.2020. Muiden kirjoitusten deadline on 17.8.2020. Ehdotukset refereeartikkeleiksi lähetetään sähköisesti valmiin käsikirjoituksen muodossa, ei abstraktimuotoisena. Ehdotukset esseiden, katsausten, arvostelujen ja haastattelujen aiheista voivat olla vapaamuotoisempia. Avain käyttää digitaalista OJS-julkaisujärjestelmää journal.fi. Järjestelmää käytetään myös lehden toimitustyössä. Pyydämme lehden lukijoita ja kirjoittajia kirjautumaan järjestelmään journal.fi-sivuston kautta ja tarjoamaan artikkeleita, arvosteluja ja muita puheenvuoroja sen kautta. Mikäli kirjautumisessa on ongelmia, pyydämme teitä ottamaan yhteyttä toimitussihteeriin (jari.kakela_at_gmail.com). Kirjoituksia koskevissa muissa kysymyksissä ottakaa yhteyttä päätoimittajiin.

Nostamme artikkelissa tarkasteluun opinnäytteen ohjaukseen keskeisesti kuuluvan resurssin, opinnäytteen käsikirjoituksen ja sen läsnäolon ohjauksen vuorovaikutuksessa. Tutkimushankkeessamme Ohjauskäytänteet yliopistopedagogiikassa olemme tuottaneet keskusteluanalyysin avulla peruskuvauksia ohjausvuorovaikutuksesta. Ohjauksen kehittämisen yksi edellytys on perusteltu käsitys siitä, mitä ohjaustilanteissa tapahtuu ja millaisia mahdollisuuksia ja rajoituksia nykykäytännöt sisältävät.

Vanhenemiseen liittyvä kulttuurinen kuvasto rakentuu helposti kaksijakoisesti. Janan toisessa päässä ovat aktiiviset, elämästä nauttivat ja yhteiskuntaan panoksensa antavat seniorikansalaiset ja toisessa päässä tarvitsevat ja sairaat vanhukset. Tarkastelemme tässä artikkelissa ikääntyneiden lappilaisten kerrontaa itsestään arkielämän kontekstissa. Tutkimuksen aineisto koostuu 16 ikääntyneen haastatteluista, jotka tehtiin kotiteknologiakokeilun yhteydessä eri puolilla Lappia vuosina 2017-2018. Aineisto on analysoitu kategoria-analyysillä ja tulkinnassa on käytetty resilienssin ja haurauden käsitteitä. Kaikki haastateltavat sijoittivat puheessa itsensä kategorioihin, joiden voidaan katsoa kiinnittyvän haurauteen ja resilienssiin. Voimien väheneminen, kivut ja luopuminen, toisin sanoen hauraus, oli osa ikääntyneiden elämäntodellisuutta. Tämä ei kuitenkaan poissulkenut resilienssiä: ikääntyneiden pystyvyyttä tai asemoitumista oman arkensa aktiivisiksi toimijoiksi. Ikääntyneitä ei tulisi tarkastella yksipuolisesti vain haurauden tai resilienssin näkökulmista, vaikka he ensi silmäyksellä näyttäisivätkin kuuluvan vain toiseen kategoriaan, vaan nämä molemmat ulottuvuudet tulisi nähdä luontevana osana ikääntymistä ja ikääntymisen kulttuurisia käsikirjoituksia. Ikääntyneillä tulisi olla mahdollisuus toimia ja osallistua, mutta samalla mahdollisuus olla täysivaltaisena aikuisena myös tarvitseva, heikko tai hauras.

Toivo Särkän ohjaama 1918 – Mies ja hänen omatuntonsa (1957) oli toisen maailmansodan jälkeisen suomalaisen elokuvan painokkain kuvaus kansalaissodan tapahtumista. Jarl Hemmerin romaanin filmatisointi oli Särkän pitkäaikainen tavoite, ja se sai ensi-iltansa kansainvälisellä foorumilla, Berliinin elokuvajuhlilla kesäkuussa 1957. Artikkeli analysoi elokuvan tulkintaa vuoden 1918 tapahtumista ja myös tekijöiden suhdetta traumaattiseen historiaan: millaisia inhohimoja ja näkemyksiä vuoden 1918 elokuvalliseen käsittelyyn liittyi ja miten Särkän ohjaus tulkitsi neljän vuosikymmenen takaisia tapahtumia. Lähdeaineistona artikkeli käyttää elokuvaa ja sen pohjana ollutta romaania, mutta tukeutuu myös elokuvantekijöiden henkilöhistoriaan, siihen menneisyyteen, jota aikalaiset kantoivat mukanaan vuoden 1918 jälkeen. Vuonna 1890 syntynyt Särkkä oli itse elänyt tuon aikakauden ja palasi siihen elokuvantekijänä. Käsikirjoituksen toteutti kreditoimattomasti Ilmari Unho, jolla oli taustaa äärioikeistolaisen puolueen Isänmaallisen kansanliikkeen, IKL:n, aktiivina. Artikkelin lähtökohta on enemmän historiantutkimuksellinen kuin teoreettinen, mutta tarkastelutapa on saanut innoitusta saksalaisen egyptologin Jan Assmannin muistiteoriasta, joka tekee eron kommunikatiiviseen ja kulttuuriseen muistiin. Artikkeli jatkaa Assmannin ajatuksia kutsumalla sukupolvellista menneisyyden kokemusta muistihorisontiksi. On tärkeä kiinnittää huomiota siihen, millaisesta historiallisesta horisontista vuoden 1918 tulkitsijat nousivat. Elokuva 1918 – Mies ja hänen omatuntonsa oli muistihorisonttien leikkauspiste, valkoisen ja punaisen Suomen neuvottelun paikka, jossa henkilökohtaiset kokemukset kietoutuivat yhteen muovautuvan kulttuurisen muistin kanssa.

Kutsumme kirjoittajia Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimen vuoden 2024 aikana ilmestyviin numeroihin. Tulevana vuonna priorisoimme erityisesti erilaisia kirjallisuutta, kirjallista elämää ja kirjallisuudentutkimusta käsitteleviä esseitä, katsauksia, puheenvuoroja, haastatteluja ja kirja-arvosteluja. Arvosteluja toivomme niin kotimaisesta kuin ulkomaisesta tutkimuskirjallisuudesta sekä muista kirjallisuustieteellisistä julkaisuista. Pyydämme tieteellisiä, vertaisarvioitavaksi lähetettäviä käsikirjoituksia tarjoavia huomioimaan, että vertaisarvioitujen artikkelien julkaisua ei voida taata vuoden 2024 aikana, sillä niitä on jo runsaasti työn alla ja ne käsitellään lähettämisjärjestyksessä. Vertaisarvioitavan artikkelin pituuden tulee olla 20 000–40 000 merkkiä välilyönteineen, mukaan lukien viitteet ja lähdeluettelo. Kirja-arvostelujen ohjepituus on 5000–7000 merkkiä välilyönteineen. Muita kirjoituksia varten on kaksi kategoriaa, joista pidempi voi olla 15 000–30 000 ja lyhyempi 10 000–20 000 merkkiä välilyönteineen. Pidemmän kirjoituksen aiheeksi sopii kirjoitus, jossa aineiston kuvauksen ja analyysin sijasta keskitytään (kirjallisuuden)tutkimukselliseen teemaan, teoreettiseen keskusteluun tai metodologiaan. Lyhyemmiksi jutuiksi kutsumme yleistajuisia ja laajalle yleisölle sopivia tekstejä kirjallisuuteen, kirjallisuusinstituutioon tai sen tutkimukseen liittyvistä ajankohtaisista ilmiöistä. Tyyliltään ja muodoltaan vapaamuotoisempia lyhyempiä kirjoituksia jaetaan linkkien välityksellä kirjallisuudesta kiinnostuneelle yleisölle sosiaalisessa mediassa ja kirjallisuuteen keskittyvillä sivustoilla. Ehdotukset vertaisarvioitaviksi artikkeleiksi lähetetään valmiina käsikirjoituksina. Esseiden, katsausten, arvostelujen ja haastattelujen aiheet voivat olla vapaamuotoisempia, ja niiden toimitusaikataulusta sovitaan erikseen päätoimittajien kanssa. Vuoden 2024 numeroihin lähetettävien ehdotusten määräpäivät ovat seuraavat: Numero 2/2024: muut kirjoitukset 19.2.2024. Numero 3/2024: vertaisarvioidut artikkelit 14.4.2024, muut kirjoitukset 19.5.2024. Numero 4/2024: vertaisarvioidut artikkelit 18.8.2024, muut 22.9.2024. Otamme jatkuvasti vastaan artikkeleihin, arvosteluihin ja muihin teksteihin liittyviä julkaisuehdotuksia seuraavia numeroita ennakoivasti. Avain käyttää digitaalista OJS-julkaisujärjestelmää journal.fi. Järjestelmää käytetään myös lehden toimitustyössä. Kirjoittajien tulee kirjautua järjestelmään journal.fi/avain -sivuston kautta ja tarjota artikkeleita ja muita kirjoituksia sen kautta. Mikäli kirjautumisessa on ongelmia, pyydämme ottamaan yhteyttä toimitussihteeri Jari Käkelään (jari.kakela[at]gmail.com). Kirjoituksia koskevissa muissa kysymyksissä ottakaa yhteyttä päätoimittajiin Hanna-Riikka Roine (hanna.roine[at]tuni.fi) ja Esko Suoranta (esko[at]mailfence.com). Avaimen ohjeet kirjoittajille löytyvät lehden journal.fi-sivuilta: https://journal.fi/avain/about/submissions.

Jokainen teoksen käsikirjoitus ja kopio on potentiaalisesti tärkeä osa lähdeketjua, kun tehdään esimerkiksi tutkimusta ja kriittisiä editioita. Vaikka käsikirjoitus ei olisikaan autografinen, saattaa sillä olla todistusarvoa, kun pohditaan säveltäjän tarkoitusperiä teoksen lopullisen ilmiasun suhteen. Autografin ja painetun nuotin väliin sijoittuvien kopioiden avulla voidaan tehdä myös ajoituksia ja jäljittää teoksiin pujahtaneita virheitä.

Jag hade trott få färdig förra och förnämste delen af Kanteletarrunorna till Sällsk’s årsdag (Elias Lönnrotin kirje C. G. Borgille 14.3.1883). Elias Lönnrot kirjoitti keväällä 1883 asianhoitajalleen Carl Gustav Borgille valmisteilla olevasta kansanlyriikan kokoelmasta, niin sanotusta uudesta Kanteletar-laitoksesta. Lönnrot ryhtyi 1870–1880-lukujen vaihteessa toimittamaan uudistettua, laajempaa versiota vuosina 1840 ja 1841 ilmestyneestä Kantelettaresta. Hänen mukaansa siitä tulisi ainakin puolet aikaisempaa laajempi, laitos, johon hän suunnitteli käyttävänsä kaiken siihen asti kerätyn lyyrisen runomateriaalin. Lönnrotin kuolema maaliskuussa 1884 keskeytti työn. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa on parikymmentä käsikirjoitusnidettä koskien uuden Kanteletar-laitoksen toimitustyötä. Käsikirjoitukset sisältävät esiversioita, uudelleen kirjoitettuja vihkoja, toisinto- ja sanaluetteloita ja puhtaaksikirjoitettua aineistoa. Aineistot ovat vapaasti saatavilla, mutta ne ovat olleet vailla lukijoita eikä niitä ei ole tutkittu, saati tunnustettu. Keskityn artikkelissani tarkastelemaan käsikirjoituksia suhteessa painettuun Kantelettareen esimerkkinä laajalti tunnettu lyyrinen runo Parempi syntymättä. Runoanalyysin myötä pohdin arkistoon liittyviä valikoinnin ja unohduksen mekanismeja kysyen, miksi kansallisesti tunnustetun toimijan laaja käsikirjoitusaineisto on jäänyt tutkimuksen varjoon ja mitä unohduksesta on mahdollisesti seurannut.