Siga este link para ver outros tipos de publicações sobre o tema: Amerikkalaiset.
Artigos de revistas sobre o tema "Amerikkalaiset"
Crie uma referência precisa em APA, MLA, Chicago, Harvard, e outros estilos
Veja os 29 melhores artigos de revistas para estudos sobre o assunto "Amerikkalaiset".
Ao lado de cada fonte na lista de referências, há um botão "Adicionar à bibliografia". Clique e geraremos automaticamente a citação bibliográfica do trabalho escolhido no estilo de citação de que você precisa: APA, MLA, Harvard, Chicago, Vancouver, etc.
Você também pode baixar o texto completo da publicação científica em formato .pdf e ler o resumo do trabalho online se estiver presente nos metadados.
Veja os artigos de revistas das mais diversas áreas científicas e compile uma bibliografia correta.
1
Kortti, Jukka. "Amerikkalaisen markkinoinnin jalanjäljillä". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 18, n.º 2 (1 de junho de 2005): 5–22. http://dx.doi.org/10.23994/lk.115958.
Texto completo da fonte
2
Räsänen, Elisa. "Toimijuus ja vuorovaikutusjärjestys amerikkalaisten suomenoppijoiden itsenäisessä kielenkäytössä". Puhe ja kieli, n.º 3 (2 de dezembro de 2021): 225–45. http://dx.doi.org/10.23997/pk.112565.
Texto completo da fonteResumo:
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet vastakkainasettelun luokassa ja luokan ulkopuolella tapahtuvassa kielenkäytössä ja oppimisessa. Tässä artikkelissa tarkastelen neljää amerikkalaista suomenoppijaa ja sitä, miten he hakeutuvat aktiivisina toimijoina itsenäisiin suomen kielen käyttötilanteisiin. Artikkelin aineistona on portfoliotehtävä, jossa oppijat ovat dokumentoineet ja reflektoineet itsenäistä, luokkahuoneen ulkopuolella tapahtuvaa kielenkäyttöään. Tarkastelen aineistoa Scollonin ja Scollonin (2004) neksusanalyysia ja van Lierin (2010) ekologista viitekehystä hyödyntäen. Artikkelin analyysimenetelmänä on diskurssianalyysi. Portfolioissa dokumentoidut vuorovaikutustilanteet rakentuivat hierarkkisesti, mikä usein syntyi oppijan pyrkimyksestä saada vuorovaikutuskumppanista ja -tilanteesta maksimaalinen hyöty ja kielellinen altistus. Lisäksi hierarkkisuutta loivat oppijan ja asiantuntevan suomenpuhujan erilaisiksi koetut roolit. Vuorovaikutus rakentuikin usein oppijan aloitteen ja asiantuntevan kielenkäyttäjän vastausten varaan. Tämä artikkeli osoittaa, kuinka suuri merkitys aloitteellisuudella, toimintaympäristöllä ja vuorovaikutuskumppaneilla on vieraan kielen oppijoiden itsenäisessä kielenkäytössä. Tutkimustuloksia voi hyödyntää vieraan kielen pedagogiikan kehittämiseen, jotta se vastaisi paremmin oppijoiden todellisia kielenkäyttötarpeita.
3
Helle, Anna, e Kaisa Kurikka. "Kirjallisuuden(tutkimuksen) kuvitteluvoima". AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, n.º 2 (3 de julho de 2017): 3–4. http://dx.doi.org/10.30665/av.66198.
Texto completo da fonteResumo:
Amerikkalaisen Neal Stephensonin post-apokalyptinen romaani seveneves (2015) alkaa tehokkaasti toteamalla, että kuu on räjähtänyt varoittamatta ja ilman selvää syytä. Melkein 900-sivuisessa romaanissa kuvataan erilaisia strategioita ja yrityksiä selvitä räjähdyksestä, joka merkitsee maapallon tuhoa ja kaiken elämän päättymistä. Romaanin kolmas osa alkaa sanoilla ”Five thousand years later.” Virkkeeseen tiivistyy monta asiaa. Tämä ilmoitus, ”viisi tuhatta vuotta myöhemmin”, ei kerro pelkästään kirjallisuuden kyvystä hypätä ajallisesti ja tilallisesti toisiin maailmoihin ja todellisuuksiin. Se kertoo myös siitä, että kirjallisuudessa ja taiteissa voidaan kuvitella tulevaisuuksia myös tilanteissa, joissa maapallo tuhoutuu.
4
Parente-Čapková, Viola. "Keskusteltu ja keskusteleva strukturalismi". AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, n.º 4 (31 de dezembro de 2016): 73–76. http://dx.doi.org/10.30665/av.66182.
Texto completo da fonteResumo:
Český strukturalismus v diskusi. Toim. Ondřej Sládek. Brno: Host, Strukturalistická knihovna 16. 2014. 394 s. Strukturalistická knihovna (”Strukturalistinen kirjasto”) on Tšekin brnolaisen Host-kustantamon korkeatasoinen sarja, jossa on ilmestynyt jo kohta 20 strukturalismi-aiheista teosta. Niihin kuuluu muun muassa ranskalaisen strukturalismin piiriin lukeutuvia teoksia sekä strukturalismin kanssa keskustelevien saksalaisten, amerikkalaisten, tarttolaisten, puolalaisten ja muiden ajattelijoiden ja tutkijoiden tekstejä. Valtaosa julkaisuista kuitenkin viittaa tai suorastaan kuuluu tšekkiläisen tai oikeastaan prahalaisen strukturalismin traditioon.
5
Savonen, Tuomas. "Koodisanana proletaarinen internationalismi". Työväentutkimus Vuosikirja 35 (20 de dezembro de 2021): 55–70. http://dx.doi.org/10.37456/tvt.109576.
Texto completo da fonteResumo:
Yhdysvaltain kommunistisen puolueen pitkäaikainen, suomalaissyntyinen pääsihteeri Gus Hall oli malliesimerkki proletaarisen internationalismin edustajasta. Kansainvälisen kommunistisen liikkeen yhtenäisyys oli hänelle kaikki kaikessa, tosin sillä edellytyksellä, että yhtenäisyys toteutui Neuvostoliiton määrittelemissä puitteissa. Hallin neuvostomielisyys juonsi lapsuusvuosista, kun hän jo alle kymmenvuotiaana poikasena seurasi innolla lokakuun vallankumouksen etenemistä. Opinnot Neuvostoliitossa Moskovan kansainvälisessä Lenin-koulussa vahvistivat nuoren Hallin neuvostomielisyyttä 1930-luvun alussa, ja sitä vahvisti entisestään Hallin johtaman puolueen hänen pääsihteeri kaudellaan Moskovasta saa-ma taloudellinen tuki, jonka käytöstä hän pääsi varsin itsevaltaisesti päättämään. Puoluejohdon kapeakatseinen neuvostomielisyys oli kuitenkin omiaan eristämään kommunistisen puolueen amerikkalaisen politiikan valtavirrasta ja kansalaisjärjestökentästä, ja puolue ja sen pääsihteeri jäivätkin Yhdysvaltain poliittisessa elämässä marginaalisen kuriositeetin asemaan.
6
Hämäri, Severi. "John Deweyn kasvatusfilosofinen testamentti vihdoin suomeksi". Aikuiskasvatus 44, n.º 1 (5 de abril de 2024): 76–77. http://dx.doi.org/10.33336/aik.144398.
Texto completo da fonteResumo:
John Dewey (1859–1952) kuulunee historian kolmen suurimman kasvatusfilosofin joukkoon Platonin ja Jean-Jacques Rousseaun rinnalle. Hänen poikkeuksellisen pitkä elämänsä mahdollisti vielä viirun vaille kahdeksankymmenvuotiaana katseen taaksepäin omaan uraan sekä sen vaikutukseen kasvatustieteelliseen keskusteluun ja koulun käytäntöihin Yhdysvalloissa. Viimeinen Deweyn elämän aikana julkaistu kasvatusfilosofinen teos, vuonna 1938 ilmestynyt Kokemus ja koulutus, on kriittinen kommentti 1930-luvun amerikkalaiseen aikalaiskeskusteluun, jossa konservatiivit yhä haikailivat vanhan perinteisen koulun perään ja toisaalta progressivismi oli osoittanut jäävänsä pahasti vaillinaiseksi yliampuvista lupauksistaan huolimatta.
7
Malmio, Kristina, Risto Turunen, Tarmo Kunnas, Markku Lehtimäki, Kaisa Kurikka e Tanja Sitomaniemi. "Arvostelut". AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, n.º 3-4 (1 de dezembro de 2005): 119–38. http://dx.doi.org/10.30665/av.74643.
Texto completo da fonteResumo:
Kristina Malmio Nöyryyden retoriikka — naiskirjailijoiden paikoista 1840-luvun Suomessa Heidi Grönstrand: Naiskirjailija, romaani ja kirjallisuuden merkitys 1840-luvulla Risto Turunen Romaani teorioiden puristuksessa Matti Kuhna: Kahden maailman välissä — Marko Tapion Arktinen hysteria Väinö Linnan haastajana Tarmo Kunnas Moderni Milan Kundera Liisa Saariluoma: Milan Kundera — viimeinen modernisti Markku Lehtimäki Kuvasta ja sanasta sanoin ja kuvin Kai Mikkonen: Kuva ja sana Kaisa Kurikka Lukemisen taito Päivi Kosonen: Elämisen taito Tanja Sitomaniemi Tapaamisia amerikkalaisten identiteettien kanssa Goldblatt, Roy, Nyman, Jopi, and John A. Stotesbury: Close Encounters of an Other Kind
8
Kuusela, Pekka. "Yleistynyt toinen ja muuttuva yhteiskunta – G. H. Meadin ajatuksia ihmisen ja yhteiskunnan välisestä suhteesta". Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 16 (30 de novembro de 2015): 9–30. http://dx.doi.org/10.30675/sa.122644.
Texto completo da fonteResumo:
George Herbert Meadin tuotanto on ollut laajan huomion kohteena viimeisten neljän vuosikymmenen kuluessa sosiaalitieteissä Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Meadia pidetään yhtenä kaikkein tärkeimmistä yhteiskuntateorian edustajista, sillä hänen näkemyksensä yksilön toimijuudesta, minuuden kehityksestä ja kielellisen kommunikaation merkityksestä ovat avanneet teoreettisesti uudenlaisen näkökulman yksilön toimintaan. Hänen ajatteluaan voidaan pitää myös kiinnostavana, jos ajatellaan sosiaalipedagogiikan teoreettisena lähtökohtana ihmisen kehityksen, kasvun ja niiden yhteiskunnallisten ehtojen tarkastelua. Mead tarkasteli nimittäin paitsi kielellistä kommunikaatiota ja sosialisaatiota myös kasvatusta koulussa ja yhteiskunnassa. Hänen ajattelunsa perustui yleisesti klassiseen amerikkalaiseen pragmatismiin, mutta hänen lähestymistapansa oli sosiaalisempi kuin muiden suuntauksen edustajien (Dewey, James, Peirce). Artikkelissani tarkastelen sitä, millaisen näkökulman tämä tarjoaa yleisesti sosiaalipedagogiselle teorialle ja tutkimukselle. Erityisenä huomion kohteena on Meadin näkemys yleistyneestä toisesta ja yksilön kasvusta yhteiskunnan jäsenyyteen. Tämän ohella tuon esille uudemman neomeadilaisen tutkimuksen näkemyksiä. Niitä ovat esittäneet positionvaihtoteorian kehittäneet Alex Gillespie ja John Martin. Kehys korostaa sitä, että yksilön sosiaalisuuden kannalta olennaista on hänen kykynsä yhdistää omassa toiminnassaan muiden odotukset osaksi toimintaansa.
9
Uosukainen, Marjatta. "Puuvartiset viherrakentamiskasvien harvinaisuudet". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de janeiro de 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75803.
Texto completo da fonteResumo:
Puutarhakasvien kokeilut alkoivat Suomessa jo keskiajalla ja puutarhatalous elinkeinona alkoi kehittyä maassamme 1700-luvulla. Suomeen on viimeisten 400 vuoden aikana kulkeutunut vierasperäisiä kasvilajeja puutarhoissa viljeltäviksi ja puistoihin ja puutarhoihin istutettaviksi. Aluksi kasvivalikoima oli varsin suppea ja valikoima palveli kaupunkirakentamisessa ensisijaisesti paloturvallisuutta. Puistojen rakentaminen yleistyi kaupungeissa 1800-luvulla ja samalla alkoi myös määrätietoinen ulkomaisten kasvilajien kokeilu kasvitieteellisillä puistoissa ja Metsähallinnon kokeilumetsiköissä. Helsingin kaupunki oli etunenässä istuttamassa vieraita kasvilajeja lisäämään kaupunkiasukkaiden tuohon aikaan varsin ankean elinympäristön viihtyisyyttä. Suomeen tulivat perinteikkäät koristekasvit, kuten syreenit, omenapuut, vaahterat, ruusut jne. Vuosisadan vaihtuessa 1900-luvun alussa kasvien saatavuus parani suurten kansainvälisten kasviretkikuntien työn tuloksena. Kasvivalikoimaamme tulivat amerikkalaisten ja eurooppalaisten lajien lisäksi japanilaiset, korealaiset ja kiinalaiset kasvilajit. Helsingissä vuonna 2005 valmistuneessa kartoituksessa rekisteröitiin yli 200 lehtipuulajia tai lajiketta. Suomeen kotiutetuista ja täällä hyödynnetyistä kasviharvinaisuuksista merkittävimmät ovat alppiruusut, erityisesti mustilanalppiruusu (Rhododendron brachycarpum subsp. tigerstedtii Nitz.), höyhenpensas (Fothergilla major (Sims) Loddiges), hortensiat (Hydrangea sp.), koristekirsikat (Prunus sp.), magnoliat (Magnolia sp.) sekä kotakuusamat (Weigela sp.) ja kellokuusama (Kolkwitzia amabilis Graebn.). Puutarhojen ja puistojen kasveja valittaessa luonnonkasvien antamat mahdollisuudet ovat meillä jääneet vähälle huomiolle. Havupuista katajan lisäksi meillä on kauniita muotoja erityisesti kuusesta. Kotimaisten puulajien erikoismuotoja on kerätty Metsäntutkimuslaitoksen rekisteriin ja istutuksiin näytetarhoihin. Joitakin erikoistyyppejä on aika ajoin lisätty taimimyyntiä varten. Suomessa on vain pari kotimaisten kasvilajien taimien tuotantoon erikoistunutta taimitarhaa, joten kotimaisten havupuiden erikoismuotojen taimia on niukasti saatavilla. Harvinaisuudet osoittavat, että meillä arkojenkin lajien sisällä on vaihtelua, joka sellaisenaan monipuolistaa meillä viljeltävien kasvien valikoimaa. Ne myös osoittavat, että geneettistä vaihtelua voidaan hyödyntää kasvinjalostuksessa ja siten parantaa lajikkeistomme viljelyvarmuutta. Suomessa vuosikymmeniä menestyneet kasviyksilöt ovat myös maailmanlaajuisesti merkityksellisiä, sillä ne ovat meillä altistuneet ankaralle luonnonvalinnalle, jossa kriittisiä tekijöitä ovat keskitalven kylmänkestävyys, kasvukauden aikainen kuivuuden sieto, nopea kasvurytmi ja sen seurauksena sadon aikaisuus.
10
Mäkelä, Asko. "Alvar Aalto mainonnan häilyvällä rajalla". Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 24, n.º 2 (28 de maio de 2024): 21–36. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.130316.
Texto completo da fonteResumo:
Tässä artikkelissa esitän, että Alvar Aallon markkinointitapojen perustana oli 1920-luvun uusi amerikkalainen psykologinen mainonta. Uutena lähteenä tähän käytän Aallon ystävän Gustaf Strengellin vuonna 1924 julkaistua kirjaa Nykyajan ilmoitusreklaami. Myös Le Corbusierin ja László Moholy-Nagyn uuden mainonnan kaltaisilla näkemyksillä oli Aaltoon vahva vaikutus. Aallon markkinoinnissa modernin tyylin arkkitehtuurivalokuvilla oli poikkeuksellisen iso asema. Aalto toteutti propagandaa tuotannostaan testaten Arkkitehtiliiton sääntöjä ja ammattikunnassa vallinnutta mainoskielteisyyttä. Artek mainosti tuotemerkin kaltaiseksi muuttunutta Alvar Aalto -nimeä ja arkkitehtuuria epäsuorasti Aaltojen osittain omistaman ”epäitsekkään kulttuuri-instituution” varjolla. Henkilökohtaisia ominaisuuksiaan Alvar Aalto osasi käyttää tehokkaasti tuotantonsa markkinoinnissa. Hän kehitti markkinointitavan, jota nimitän ”Aallon mielikuvaleikiksi”. Sen mallintamisessa sovellan Evert Gummessonin ja Erving Goffmanin teorioita mielikuva- ja suhdemarkkinoinnista. Alvar Aallon suhdemarkkinointia voi pitää varhaisena brändin rakentamisena. Se sisälsi tunnetun tuotemerkin lisäksi vahvan julkisuudessa rakentuneen mielikuvan Alvar Aallon arkkitehtitoimiston tuotteista ja aatemaailmasta. Tutkimuksen perusteella voi todeta, että Alvar Aallon mainonnan ja markkinoinnin tavat olisivat päteviä myös nyt 2020-luvulla. In this article I suggest that Alvar Aalto's marketing methods were based on the new American psychological advertising of the 1920s. As a new source for this, I use the 1924 book Nykyajan ilmoitusreklaami (Modern Advertising) by Aalto's friend Gustaf Strengell. Views such as those of Le Corbusier and László Moholy-Nagy on the new advertising also had a strong influence on Aalto. In Aalto's marketing, architectural photographs in the modern style played an exceptionally important role.Aalto carried out propaganda about its production, testing the rules of the Finnish Architects' Association and the ban on advertising that prevailed in the trade union. Artek promoted the Alvar Aalto name and architecture, which became like a brand, indirectly under the guise of a "selfless cultural institution" partly owned by the Aaltos.Alvar Aalto knew how to use his personal qualities effectively in the marketing of his production. He developed a marketing method that I call "Aalto's imagination game". In modeling it, I apply Evert Gummesson's and Erving Goffman's theories on image and relationship marketing.Alvar Aalto's relationship marketing can be considered early brand building. It involved not only a well-known brand but also a strong public image of the products and ideals of Alvar Aalto's architectural practice. The research suggests that Alvar Aalto's advertising and marketing practices would still be valid in the 2020s.
11
Kosonen, Heidi. "Rituaalikuolema ja perhetragedia". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 34, n.º 2-3 (8 de setembro de 2021): 23–41. http://dx.doi.org/10.23994/lk.111159.
Texto completo da fonteResumo:
Elokuvissa ja erityisesti angloamerikkalaisissa elokuvissa kuvataan itsemurhaa usein. Niiden representaatiot heijastelevat kulttuurisia käsityksiä itsemurhasta, mutta myös itsenäisesti vaikuttavat käsitysten syntymiseen. Tässä artikkelissa tarkastelen Ari Asterin folk-kauhugenreä edustavaa elokuvaa Midsommar – loputon yö (2019). Elokuvassa sisarensa tekemää murha-itsemurhaa sureva Dani matkustaa Yhdysvalloista Ruotsiin fiktiiviseen Hårga-kommuuniin poikaystävänsä ja tämän ystävien kanssa. Hårgalainen juhannusrituaali paljastaa eroja amerikkalaisen ja hårgalaisen kulttuurin välillä muun muassa kuolemasuhteeseen, tunteiden ilmaisuun ja perheeseen liittyen.Keskityn artikkelissa yhtäältä itsemurhaan tai omaehtoiseen kuolemaan tabuluonteisena kuolemana, johon liittyvää samanaikaisen näkymättömyyden ja hypernäkyvyyden dynamiikkaa elokuva mielenkiintoisella tavalla käsittelee. Midsommarin tarinankaaressa itsemurha näyttäytyy vaiettuna traumana ja oikeuttamattomana surun lähteenä, jonka käsittelyä Danin lähipiiri ei tue. Samalla elokuva heijastelee itsemurhan välineellistymistä ja pornoistumista angloamerikkalaisessa viihteessä.Toisaalta keskityn omaehtoisen kuoleman määrittelyn kysymyksiin tarkastelemalla elokuvan esittämää kulttuurista törmäyspistettä, jossa vastakkain asettuvat kahdenlaisten selitysmallien alle asettuvat itsemurhat. Näitä kuolemia voidaan määritellä egoistiseksi ja altruistiseksi viitaten durkheimilaiseen typologiaan, jossa itsemurha esiintyy aina suhteessa yhteiskuntaan. Toisaalta Midsommarin tarinamaailmassa itsemurhat redusoituvat ”diagnostisiksi” ja ”kultistisiksi” marginalisoiduiksi kuolemiksi ja siten heijastelevat normatiivisen biovallan selitysmallien valtaa itsemurhan määrittelyn kysymyksiin.Avainsanat: tabu, kuolema, itsemurha, folk-kauhu, biovaltaRitual Death and Family Tragedy: On Suicide’s Definition and Taboo in Folk Horror Film MidsommarFilms, especially Anglo-American ones, frequently depict suicide. Their representations reflect cultural understandings of suicide, but also independently influence how self-willed death is perceived. In this article I study how suicide is depicted in Ari Aster’s folk horror film Midsommar (2019). In the film, the protagonist Dani, who is mourning her sister’s murder-suicide, travels from the US to a Swedish commune, Hårga, with her boyfriend and his friends. The Hårgan midsummer ritual reveals differences in the two cultures’ relationships to death, emotional expression, and family.One the one hand, I focus on the way the film reflects suicide’s nature as a taboo, as something simultaneously hidden and hypervisible. In the diegesis, suicide appears as a silenced trauma, as a source of disenfranchised grief, and as a death the protagonist is not allowed to mourn. Simultaneously the film reflects suicide’s instrumentalization and pornification in Anglo-American entertainment.On the other hand, I focus on questions related to the definition of suicide or self-willed death. The film depicts conflicts between two cultures, where different explanation models of self-willed death are juxtaposed with one another. On display are two types of suicides that can be referred to as “egoistic” and “altruistic” by reference to Durkheim’s typology, which takes into account suicide’s relationship to society. Yet in Midsommar’s diegesis, these deaths appear as psychologized and culturally marginalized “diagnostic” and “cultist” suicides, and thus reflect the power of normative biopower over how self-willed death is understood and made sense of in the west.Keywords: taboo, death, suicide, folk-horror, biopower
12
Kaukio, Virpi. "Rakkaus marginaaliseen paikkaan". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 36, n.º 2 (17 de setembro de 2023): 8–25. http://dx.doi.org/10.23994/lk.136792.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkeli tarkastelee audiovisuaalisia kerronnantapoja, joilla fiktiivinen elokuva kuvaa ja tuottaa ihmisen affektiivista luontosuhdetta länsimaisessa kulttuurissa väheksytyssä suoympäristössä. Analyysin kohteena on Suon villi laulu -elokuva (Where the Crawdads Sing, USA 2022). Artikkelin tutkimukselliset lähtökohdat ovat ympäristöestetiikan ja ekokritiikin teorioissa. Taustalla vaikuttavat amerikkalaisen luontokirjoittamisen traditio ja positiivinen luonnonestetiikka.
Elokuvan tapahtumapaikkana on syrjäinen marskimaa, johon liittyvät marginaalisen paikan merkitykset muokkaavat suhdetta esitettyyn luontoon. Suon villin laulun kerrontaa tarkastellaan toisaalta suhteessa elokuvan taustalla olevan romaanin (Delia Owens, 2018) kerrontaan ja toisaalta luonnon esittämisen tapoihin luontoelokuvissa.Tarkastelussa sovelletaan jälkikäteisen käsikirjoittamisen ideaa, jossa huomioidaan luontoon liittyvien käsitysten diskursiivisuus ja konstruktiivisuus. Menetelmänä tämä tarkoittaa niiden tapojen havainnoimista ja jäsentämistä, joilla audiovisuaalisen kerronnan yksityiskohdat ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa ja toimivat merkityksiä luovina elementteinä. Elokuvan katsojan kokemus syntyy sanallisista ja affektiivisten, aistien ja tunteiden välittämistä merkityksistä. Artikkelissa esitetään, että luontorakkaus on käsikirjoitettu elokuvaan kaikin aistein ja suhteessa luonnon esittämisen konventioihin niin, että ne voivat herättää myös katsojassa rakkautta luontoa kohtaan. Luonto tarjoillaan elokuvassa eskapistisena turvasatamana; rakkautta sitä kohtaan eivät samenna ympäristöhuolet.Avainsanat: affektiivinen luontosuhde, audiovisuaalinen kerronta, ekokritiikki, marginaalinen ympäristö, ympäristöestetiikkaLoving a Marginal Place: Affective Human-Nature Relationship in the Film Where the Crawdads SingThe article examines the audiovisual narratives through which fictional cinema depicts but also produces the affective relationship of humans to nature in a wetland environment that is disparaged in Western culture. The analysis focuses on the film Where the Crawdads Sing (USA 2022). The article is based on the theories of environmental aesthetics and ecocriticism, drawing inspiration from the tradition of American nature writing and the positive aesthetics of nature.The film takes place in a remote marshland, where the meanings of a marginal place shape the relationship with the represented nature. The narrative of Where the Crawdads Sing is examined in relation to the narrative of the novel on which the film is based (Delia Owens, 2018) on the one hand, and the ways in which nature is represented in nature films on the other.The study applies the idea of retrospective scriptwriting, which takes into account the discursive and constructed quality of conceptions of nature. As a method, this means observing and structuring how the details of the audiovisual narrative interact with each other and act as meaning-making elements. The viewer’s experience of a film is created by the meaning conveyed by the textual and affective senses and emotions. The article proposes that the love of nature is scripted into the film with all the senses and in relation to the conventions of nature representation, allowing them to evoke a love of nature also in the spectator. Nature in the film is presented as an escapist sanctuary; love for it is not overshadowed by environmental concerns.Keywords: affective human-nature relationship; audiovisual narrative; ecocriticism; environmental aesthetics; marginal environment
13
Laakso, Maria. "Romantiikkagenren parodia, voice-over-kerronta ja metalepsis televisiosarjassa Jane the Virgin". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 36, n.º 2 (17 de setembro de 2023): 43–59. http://dx.doi.org/10.23994/lk.136794.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelissa tarkastellaan romanttista draamakomediaa Jane the Virgin (USA 2014–2019). Suosittu yhdysvaltalaissarja perustuu venezuelalaiseen telenovela-sarjaan Juana la Virgen (2002). Alkuperäinen sarja on latinalaisessa Amerikassa suositun telenovelan lajivaateiden mukaisesti täynnä jännittäviä ja romanttisia käänteitä, jotka ovat tyypillisiä myös yhdysvaltalaiselle versiolle. Kummankin sarjan päähenkilö on nuori venezuelalais-amerikkalainen nainen Jane, joka on tehnyt neitsyyslupauksen. Onnettomien sattumusten takia hän päätyy kuitenkin keinohedelmöitetyksi. Lapsen isä on rikas ja komea liikemies, ja monien vaiheiden ja esteiden jälkeen pari rakastuu ja menee naimisiin.Yhdysvaltalaissarja Jane the Virgin poikkeaa esikuvastaan parodisuudessaan ja ironisuudessaan. Nykyromanssille, erityisesti niin kutsutulle postmodernille romanssille, tyypillisesti sarja on jatkuvasti hyvin tietoinen niistä romanttisista lajitraditioista, joiden varaan se rakentuu. Romantiikka tunkeutuu sarjan fiktiiviseen todellisuuteen jopa henkilöhahmojen kautta. Amerikkalaissarjassa Jane on aloitteleva kirjailija, joka on lapsesta saakka ihaillut romanssikirjallisuutta. Hänen isänsä puolestaan on kuuluisa ja suosittu telenovela-tähti. Näiden hahmojen kautta sarjan metafiktiivisessä kudoksessa tuotetaan jatkuvasti romanssin tekstuaalisia ja audiovisuaalisia esityksiä: lähes jokaisessa jaksossa joko kirjoitetaan romanssia tai kuvataan ja käsikirjoitetaan telenovelaa. Sarja suhtautuu romantiikkagenreen ironisesti ja kääntyykin usein romantiikkagenren parodiaksi.Artikkelissa tarkastellaan sarjan teemoja ja kerrontaa kohdentaen erityisesti romantiikkagenren parodiaan. Tarkastellun sarjan parodian ytimessä ovat erityisesti intertekstuaalisuus, metalepsis ja voice-over-kerronta. Tällaisen parodisen kerronnan tarkastelun kautta artikkelissa keskustellaan myös laajemmin romantiikkagenren asemasta nykykulttuurissa.Avainsanat: parodia, romanssi, voice-over, intertekstuaalisuus, metalepsisParody of the Romance Genre, Voice-over Narration and Metalepsis in the Television Series Jane the VirginThe article examines the romantic drama comedy Jane the Virgin (USA 2014–2019). The popular American series is based on the Venezuelan telenovela Juana la Virgen (2002). The original series is full of exciting and romantic twists, which are also typical of the US version, in accordance with the popular telenovela genre in Latin America. The protagonist of both series is Jane, a young Venezuelan-American woman who has taken a vow of virginity. However, due to unfortunate coincidences, she ends up artificially inseminated. The child’s father is a rich and handsome businessman, and after numerous obstacles the couple finally falls in love and gets married.The American series Jane the Virgin strongly deviates from its model in its parody and irony. As is typical for postmodern romance, the series is constantly aware of the romantic genre traditions on which it is built. In the American series, Jane is a writer who has admired romance literature since she was a child. His father, on the other hand, is a famous and popular telenovela star. Through these characters, textual and audiovisual representations of romance are constantly produced in the metafictional fabric of the series: in almost every episode, either a romance is being written or a telenovela is being filmed and scripted. The series takes an ironic approach to the romance genre and often turns into a parody of the romance genre.This article examines the themes and narrative of the series, focusing especially on the parody of the romance genre. Intertextuality, metalepsis, and voice-over narration are at the core of the parody of the examined series. Through the examination of such a parodic narrative, the article also discusses more broadly the position of the romance genre in contemporary culture.Keywords: parody, romance, voice-over, intertextuality, metalepsis
14
Fields, Marek. "Poliittisia viestejä kulttuurin vaalimisen ohessa". Historiallinen Aikakauskirja 120, n.º 2 (13 de junho de 2022). http://dx.doi.org/10.54331/haik.111009.
Texto completo da fonteResumo:
Tarkastelen artikkelissani Yhdysvaltojen lyhytelokuvatoimintojen pääasiallisia tavoitteita ja toteutusmahdollisuuksia Suomessa kylmän sodan alkuvuosikymmeninä. Tarkemmin sanottuna osoitan, kuinka merkittävä rooli elokuvatoiminnoilla oli osana Yhdysvaltojen tiedotus- ja kulttuurioperaatioita. Elokuvia esitettiin Suomessa runsaasti koko tarkastelujakson ajan, ja amerikkalaiset onnistuivat tavoittamaan tärkeimmät kohdeyleisönsä, kuten työväenryhmät ja opiskelijat, osittain paikallisten organisaatioiden avustuksella. Suurin osa Suomessa esitetyistä elokuvista esitteli amerikkalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa sekä maassa tehtyjä tieteellisiä innovaatioita suhteellisen neutraalisti, mutta poliittisissa elokuvissa painotettiin suoraviivaisemmin Yhdysvaltojen roolia demokraattisen maailman johtajana ja välitettiin myös kommunisminvastaista sanomaa. Vaikka neuvostovastaisiksi tulkitut viestit jäivät välillä suomalaisten viranomaisten sensuroimiksi, amerikkalaiset pystyivät etenkin 1960-luvulla elokuviensa avulla välittämään täällä arkaluonteiseksi koettuja poliittisia viestejä usein tehokkaammin kuin sanomalehtien tai television kautta. Artikkelin lähdeaineiston muodostavat Yhdysvaltojen valtiollisten elinten asiakirjat sekä nimenomaisesti Suomessa esitetyt amerikkalaiselokuvat. Käytetyssä tutkimusmetodissa yhdistyvätkin historiantutkimukselle ominainen tapahtumien kriittinen tarkastelu ja analysointi sekä elokuvien välittämien keskeisten sanomien tunnistaminen. Asiasanat: Yhdysvallat, elokuvat, kylmä sota, poliittinen propaganda, kulttuuridiplomatia
15
Hytönen, Kirsi-Maria, e Eerika Koskinen-Koivisto. "Amerikkalaiset folkloristiikan alkujäljillä". Elore 19, n.º 2 (1 de dezembro de 2012). http://dx.doi.org/10.30666/elore.79026.
Texto completo da fonte
16
Koskinen, Maija. "Kylmää sotaa kotitalousrintamalla". Historiallinen Aikakauskirja 120, n.º 2 (13 de junho de 2022). http://dx.doi.org/10.54331/haik.114555.
Texto completo da fonteResumo:
Kulutuskulttuuria ja taideteollisuutta esitelleet kiertonäyttelyt olivat osa Yhdysvaltojen 1950-luvun kylmän sodan kulttuuridiplomatiaa. Ne olivat propagandavälineitä kommunismin vastaisessa taistelussa, joilla myytiin eurooppalaisille amerikkalaista elintasoa ja elämäntapaa sekä ne tuottanutta yhteiskuntajärjestystä. Tällainen oli myös Helsingissä vuonna 1953 järjestetty ”Amerikkalainen koti” -näyttely. Tarkastelen tässä artikkelissa näyttelyä Suomalais-Amerikkalaisen Yhdistyksen toimijuutena maiden välisten suhteiden rakentamisessa ja amerikkalaisen kulttuurin esittelemisessä sekä Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan ja Suomen-politiikkaan sidottuna kulttuuritoimintana, joka tähtäsi Suomen länsiyhteyksien vahvistamiseen ja Neuvostoliiton vaikutusvallan patoamiseen. Lähteinä olen käyttänyt näyttelyyn liittyvää lehtikirjoittelua, yhdistyksen arkistoaineistoa ja Yhdysvaltain lähetystön raportteja Yhdysvaltojen ulkoministeriölle. Osoitan näyttelyn olleen vaikuttava poliittinen ja yhteiskunnallinen propagandaväline kylmän sodan otollisissa olosuhteissa. Sen esittelemää amerikkalaista elämäntapaa ja kulutustuotteita pidettiin tavoittelemisen arvoisina; vain laitavasemmisto torjui ne. Näyttely edisti suomalaisen arjen modernisoitumista ja ”amerikkalaistumista”, ja kotityön korostamisen kautta se tarttui naisten asemaan. Näyttely innosti myös suomalaista taide- ja kodinkoneteollisuutta. Yhdysvaltalaiset katsoivat näyttelyn muuttaneen suomalaisten mielikuvia Yhdysvalloista ja sen kulttuurista ja tasoittaneen asemaansa suhteessa Neuvostoliiton vastaavaan kulttuuriseen näkyvyyteen Suomessa. Tie suomalaisten ”sydämiin ja mieliin” kävi 1950-luvulla modernin kodin ja kulutustuotteiden kautta. Asiasanat: Kylmä sota, kulttuuridiplomatia, Suomalais-Amerikkalainen Yhdistys, näyttelyt, taideteollisuus, kulutuskulttuuri
17
Repo-Kaarento, Saara. "Yhteistoiminnallisen oppimisen teoreettista taustaa". Aikuiskasvatus 14, n.º 1 (15 de fevereiro de 1994). http://dx.doi.org/10.33336/aik.96920.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelissa käsitellään yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmän teoreettista ja historiallista taustaa ja erityisesti sen sosiaalipsykologisia kytkentöjä. Yhteistoiminnallisella oppimisella käsitetään lähinnä amerikkalaisten David ja Roger Johnsonin kehittämää menetelmää, jossa opettaja rakentaa oppimistapahtuman siten, että oppilaiden välille syntyy positiivinen riippuvuus. Opiskelu tapahtuu pääasiallisesti 2–4 hengen ryhmissä ja opettaja toimii lähinnä oppimisen ohjaajan roolissa. Menetelmä pohjautuu amerikkalaisen sosiaalipsykologi Morton Deutschin teoriaan sosiaalisesta riippuvuudesta (social interdependence). Deutsch puolestaan on työskennellyt sosiaalipsykologian klassikoksi luokitellun Kurt Lewinin 1940-luvulla perustamassa ns. ryhmädynamiikan tutkimuksen koulukunnassa. Sosiaalista riippuvuutta on Deutschin mukaan kahdenlaista: positiivista ja negatiivista. Jos yksilöiden tavoitteet ovat positiivisesti riippuvaisia toisistaan, ryhmän työskentelyä sävyttää yhteistoiminta. Jos taas yksilöt ovat negatiivisesti riippuvaisia toisistaan, kilpailu yksilöiden välillä korostuu. Yksilöllisesti työskennellessään ihmisten välillä ei ole riippuvuutta, he ovat itsenäisiä, mutta yksin. Lopuksi pohditaan, mitä yhteistoiminnallisen oppimisen soveltaminen vaatii opettajalta.
18
Antikainen, Ari. "Amerikkalainen kasvatussosiologia, nyt!" Aikuiskasvatus 11, n.º 1 (15 de fevereiro de 1991). http://dx.doi.org/10.33336/aik.96720.
Texto completo da fonteResumo:
Amerikkalaisella kasvatussosiologialla on pitkä historia. Vuosisadan vaihteessa syntynyt pedagoginen sosiologia alkoi korkein odotuksin, mutta sisälsi vähän korkeatasoista tutkimusta. Utopia muuttui tragediaksi, joka päättyi kasvatustieteilijäin ja sosiologien paluuseen omiin emotieteisiinsä. Tuoreempi kasvatussosiologinen tutkimus jakaantuu valtavirtaan (funktionalismiin) ja radikaaleihin – tai eurooppalaisittain kriittisiin – teorioihin. Edellisen vahva puoli on empiiristen menetelmien käyttö ja jälkimmäisen vakava pyrkimys rakentaa teoria. Artikkelissa kerrotaan ensimmäisiä tuloksia kymmenen tutkijan teemahaastattelusta. He kertovat ammatillisesta identiteettikuvastaan, arvioivat kasvatussosiologian tilaa ja haasteita sekä kertovat käsityksensä amerikkalaisen yhteiskunnan ja koulutuksen muutoksesta. Lopuksi pohditaan kasvatussosiologian tulevaisuutta. Kirjoituksesta on löydettävissä rinnastuksia meidän tilanteeseemme.
19
Koivusalo, Markku. "Eurooppalaiset vastatulet ja amerikkalainen vapaapalokunta". Tiede & edistys 24, n.º 4 (1 de abril de 1999). http://dx.doi.org/10.51809/te.104596.
Texto completo da fonte
20
Sundholm, John. "Gunvor Nelson ja amerikkalaisen avantgarde-elokuvan instituutio". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 23, n.º 4 (1 de abril de 2010). http://dx.doi.org/10.23994/lk.121088.
Texto completo da fonte
21
Steinbock, Dan. "Amerikkalainen prime time -televisio ja suomalaiset yleisöt". Tiede & edistys 14, n.º 3 (1 de março de 1989). http://dx.doi.org/10.51809/te.104118.
Texto completo da fonte
22
Mikkonen, Jenni, e Johanna Lahikainen. "PILVIÄ JA SATEENKAARIA – KESÄ NEW YORKISSA JULKAISUALAN KOULUTUKSESSA". Signum 51, n.º 2 (3 de julho de 2019). http://dx.doi.org/10.25033/sig.83522.
Texto completo da fonteResumo:
Julkaisualan koulutus Columbian yliopistossa New Yorkissa opetti amerikkalaista työkulttuuria ja kustannusmaailmaa. Sen parasta antia olivat henkilökohtainen ohjaus, irtiotto ja unelman saavuttaminen. Haasteensa toivat pitkät päivät ja lähes tauottoman sosiaalisuuden vaatimus.
23
Kilpiö, Juha-Pekka. "Mannerlaatta analogisen ja digitaalisen välissä". AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 18, n.º 2 (7 de junho de 2021). http://dx.doi.org/10.30665/av.101832.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkeli käsittelee Mika Taanilan ja Harry Salmenniemen kokeellista elokuvaa Mannerlaatta (2016), joka on tehty ilman kameraa. Mannerlaatassa vuorottelevat Taanilan kuvat ja Salmenniemen tekstit, ja se on valmistettu käyttäen sekä analogista filmiä että digitaalista teknologiaa. Pohdin erityisesti sen mediaalisia ominaispiirteitä tässä analogisen ja digitaalisen sekä kirjallisen ja elokuvallisen risteyskohdassa. Analyysi tarkentaa paitsi katsomiskokemukseen myös elokuvan valmistusprosessiin, ja siinä hyödynnetään media-arkeologiaa, jonka avulla analysoidaan, miten teknologiat eri ajoilta elävät teoksessa rinnakkain. Käsittelen ohessa myös korealais-amerikkalaisen Young-Hae Chang Heavy Industries -taiteilijaparin tekstuaalisia elokuvia, jotka on samoin toteutettu ilman kameraa. Vertailu tarkentaa Mannerlaatan asemaa digitaalisessa kulttuurissa.
24
Hämeenaho, Pilvi, e Sirkka Komulainen. "Sosiaalisen solidaarisuuden käänne vammaisten lasten tutkimuksessa". Kasvatus & Aika 13, n.º 4 (20 de dezembro de 2019). http://dx.doi.org/10.33350/ka.76842.
Texto completo da fonteResumo:
Artikkelissa luomme katsauksen vammaisten lasten tutkimuksessa tapahtuneisiin tutkimusparadigman muutoksiin. Pohdimme, millaiset vammaisuuteen liittyvät käsitykset ja määritelmät vaikuttavat siihen, miten tutkimme ”vammaista lasta”. Tarkastelemme muutoksia vammaisuuden määrittelyssä ja määrittelyjen vaikutuksia käytäntöihin erityisesti koulutuksellisen inkluusion kontekstissa. Määritelmät ja tutkimusorientaatiot ovat muuttuneet vammaisten yhteiskunnallisen aseman muutoksien myötä. 1980-luvulta lähtien haavoittuvuuden sijaan tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota lasten oikeuksiin ja heidän toimijuutensa. Samalla yksilön oikeuksia korostavia, uusliberalistisia diskursseja on myös kritisoitu lapsen tarpeita, vamman vaikutuksia ja ympäristön vastuuta vähätteleviksi. Laajasti anglo-amerikkalaisen, niin sanotun ”vammaisuuden sosiaalisen mallin” mukaisen tutkimuksen pohjalta nostamme esiin myös viimeisimmän käänteen vammaisten lasten tutkimuksessa, joka peräänkuuluttaa arvoperustaista siirtymää yksilökeskeisyydestä yhteisöllisyyteen. Käänne on tuonut tutkimukseen sosiaalisen solidaarisuuden sekä keskinäisen riippuvuuden käsitteistöä lapsen oikeuksia ja toimijuutta korostavien näkökulmien ja tutkimusotteiden sijaan. Keskenään ristiriitaisilta vaikuttavia tutkimusotteita ei kuitenkaan tarvitse nähdä toisiaan poissulkevina, eikä sosiaalista solidaarisuutta tavoitteleva tutkimus kiellä oikeusperustaisuuden tärkeyttä. Uusi käänne korostaa yhteisöllisyyden merkityksen tunnistamisen tärkeyttä. Siten se edistää vammaisten osallisuutta, sekä laajemmin yhteiskunnallisen inkluusion tavoitteita.
25
Kallioniemi, Kari, e Kimi Kärki. "Viihdettä vai valistusta?" Historiallinen Aikakauskirja 119, n.º 4 (7 de dezembro de 2021). http://dx.doi.org/10.54331/haik.113158.
Texto completo da fonteResumo:
Erityisesti Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi marraskuussa 2016 herätti henkiin aiemmin 1930-luvulla yhdysvaltalaisessa julkisuudessa laajasti esillä olleet vaihtoehtohistorialliset esitykset – romaanit ja elokuvat – joissa Yhdysvallat liukui Euroopan vanavedessä erityisen amerikkalaisen fasismin tai autoritäärisyyden hallintaan. Myös #MeToo- ja Black Lives Matter -identiteettipolitiikkaan kytkeytynyt liikehdintä väritti vahvasti aikalaiskokemusta, joka kiinnittyi Yhdysvaltain historian traumaattisiin muistoihin. Kesäkuussa 2016 toteutunut Brexit-äänestys, joka johti Britannian eroamiseen Euroopan unionista, synnytti vastaavaa poliittista ja kulttuurista liikehdintää Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Vaihtoehtohistorioista on kasvanut osa tämän päivän ”vaihtoehtoista ymmärrystä”, jossa asiantuntijuus ja faktat eivät enää välttämättä ole historiaa koskevien määrittelyjen keskiössä. Tämä artikkeli keskittyy erityisesti neljään fasismia sen eri muodoissa tarkastelevaan vaihtoehtohistorialliseen prestiisitelevisiosarjaan, The Man in the High Castle (2015–), SS-GB (2017), The Plot Against America (2020) ja The Handmaid’s Tale (2017–), joissa historiallisia tapahtumia muokataan eri suuntiin, sekä näiden sarjojen näkymiseen 2010-luvun ruohonjuuritason politiikassa. Artikkelissa tarkastellaan sarjojen vaikutushistoriallista kontekstia, audiovisuaalista estetiikkaa, historiakulttuurista dynamiikkaa sekä niiden vaihtoehtohistoriallisten spekulaatioiden näkymistä niin uuspopulististien kuin kansalaisoikeus- ja identiteettipolitiikkaan kiinnittyvien ryhmittymien toiminnassa.
26
Ahonen, Sirkka, e Jukka Rantala. "Taaksepäin katsoen". Kasvatus & Aika 14, n.º 2 (28 de maio de 2020). http://dx.doi.org/10.33350/ka.91260.
Texto completo da fonteResumo:
Historianopetus on kulttuurisesti ja poliittisesti herkkä alue, jonka sisällöstä ja tavoitteista käydään ajoittain kiistoja. Katsauksessani tarkastelen Suomen historianopetuksen vaiheita toisen maailmansodan jälkeisistä ajoista 2010-luvulle. Viittaan historiandidaktikkourani aikaisiin ammatillisiin keskusteluihin, opetussuunnitelmakehitykseen ja oppikirjojen muutoksiin. Erityisesti painotan kansainvälisen tieteellisen keskustelun osuutta historianopetusta koskevien näkemysten muutoksessa. Peruskoulu-uudistuksen aikana pedagogista ajattelua hallitsi amerikkalainen behaviorismi, joka valoi eri oppiaineet samaan muottiin. Behaviorismin jälkeisen historiandidaktiikan lähtökohtana on historiallisen tiedon ominaislaatu. Historian opetuksen ja oppimisen tutkimus on Suomessa edennyt kahden vastakkaisen tradition ristivedossa. Keskieurooppalainen humanistinen historiandidaktiikka tutkii historiaa identiteettiaineena ja toimii vasta-argumenttina angloamerikkalaiselle positivismille, jota noudattava tutkimus keskittyy kriittisen historiallisen ajattelun taitoihin. 2000-luvun arviointijärjestelmät tukevat positivistista traditiota ja painottavat kriittisen tiedonkäsittelyn harjoittamista kouluopetuksessa. Historianopetuksen politiikassa ovat eri vuosikymmeninä ottaneet yhteen sekä kylmän sodan osapuolet että kulttuurikeskustelun konservatiivit ja liberaalit.
27
Kauppi, Veli-Mikko, e Henri Pettersson. "John Deweyn reflektiivinen ajattelu ja nykyinen kriittisen ajattelun kasvatusideaali". Kasvatus & Aika 17, n.º 1 (21 de março de 2023). http://dx.doi.org/10.33350/ka.119405.
Texto completo da fonteResumo:
Kriittinen ajattelu on ollut jo vuosikymmeniä yksi aikamme keskustelluimmista kasvatuspäämää-ristä. Kriittisen ajattelun tunnuspiirteitä analysoineet tutkijat ovat määritelleet sen ilmiönä kaik-kien niiden henkisten taitojen ja asenteiden ryppääksi, jonka osatekijät saavat yksilön aktiivisesti ja menestyksekkäästi harjoittamaan perusteisiin nojaavaa uskomustenmuodostusta ja päätöksente-koa. Reflektiivinen ajattelu on puolestaan ilmiönä kriittisen ajattelun lähisukulainen, niin syntyhis-torialtaan kuin sisällöltäänkin. Huomion määrässä mitattuna se on sittemmin jäänyt kriittisen ajat-telun varjoon. Reflektiivisen ajattelun kasvatuspäämäärän esitteli viime vuosisadan alkupuolen amerikkalainen kasvatusfilosofi John Dewey, ja hänet nostetaan vakiintuneesti myös kriittisen ajattelun keskeiseksi varhaisvaikuttajaksi. Artikkelimme esittää, että vaikka pintapuolisesti de-weyläinen reflektiivinen ajattelu muistuttaa monin tavoin nykyaikaista kriittistä ajattelua, lähem-mässä vertailussa näiden ilmiöiden väliset erot kasvavat merkityksellisiksi. Ihanteellisen kriittisen ajattelijan toimintaa kuvataan alan tutkimuskirjallisuudessa tunnusleimallisesti tietoteoreettisten kriteerien ja loogisten säännöstöjen toteuttamisen kautta, jolloin tämä toiminta abstrahoituu teo-reettisena ilmiönä erilleen arkisesta elämismaailmastamme eräänlaiseksi ideaaliteoriaksi. Reflek-tiivinen ajattelija sen sijaan kuvaillaan Deweyn teoksissa normatiivisesti tavoiteltavana asiana, mutta ilman ideaaliteorioihin yhdistettyjä ongelmia. Artikkelissamme asetamme rinnakkain kriitti-sen ja reflektiivisen ajattelun, mikä voi auttaa tunnistamaan ja ylittämään kriittisen ajattelun kas-vatustavoitteen ongelmakohtia.
28
Kortekallio, Kaisa, e Anna Ovaska. "Lähilukeminen ennen ja nyt". AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 17, n.º 3 (24 de novembro de 2020). http://dx.doi.org/10.30665/av.95530.
Texto completo da fonteResumo:
Lähilukeminen liitetään yleensä etenkin 1940-luvulta lähtien vaikuttaneeseen amerikkalaiseen uuskriittiseen kirjallisuudentutkimuksen suuntaukseen. Tämän kytköksen vuoksi lähilukemista kuvataan usein lukemisen tapana, joka pyrkii mahdollisimman kriittiseen ja objektiiviseen kaunokirjallisen tekstin tulkintaan. Uuskritiikkiä kuitenkin edelsi ja niiden rinnalla toimi joukko kirjallisuudentutkijoita ja -opettajia, jotka korostivat tarkan tekstianalyysin lisäksi myös lukemisen ruumiillisia ja poliittisia ulottuvuuksia ja vaikutuksia lukijoihin.Pohdimme tässä katsauksessa lähilukemisen ruumiillisia ja poliittisia ulottuvuuksia sekä lähilukemisen käytäntöjen sovellusmahdollisuuksia kirjallisuudentutkimuksessa ja sen ulkopuolella. Kartoitamme aluksi lähilukemisen vähemmälle huomiolle jäänyttä historiaa, jossa lähilukemista hahmotetaan ennen kaikkea vuorovaikutuksena tekstin ja lukijan välillä. Tämä ”vaihtoehtoinen” historia kulkee I. A. Richardsista ja Virginia Woolfista Louise Rosenblattin kautta feministiseen kertomuksentutkimukseen ja uusformalistisiin näkökulmiin sekä tuoreisiin mielen ruumiillisuudesta ammentaviin teorioihin ja niiden sovelluksiin. Uuskriittinen näkökulma lähilukemiseen on siis vain yksi muiden rinnalla. Lähilukemisen käytäntöihin on aina kuulunut myös sen huomioiminen, että todelliset lukijat ovat ruumiillisia olentoja, jotka lukevat tietyssä materiaalisessa ympäristössä ja tietyssä sosio-kulttuurisessa ja poliittisessa tilanteessa.
Katsauksen jälkimmäisessä osassa annamme esimerkkejä tuoreista lähilukemisen sovelluksista: pohdimme, miten lähilukemista on käytetty menetelmänä lääketieteellisessä humanismissa ja ympäristöhumanistisessa tutkimuksessa (medical humanities, environmental humanities), erityisesti kerronnallisessa lääketieteessä sekä posthumanistisessa ja ekokriittisessä tutkimuksessa. Lopuksi hahmottelemme lähilukemisen yhteiskunnallisia mahdollisuuksia.
29
Hakola, Outi. "Vallattomat naiset – Naisen muuttuva paikka Orange Is the New Black -sarjassa". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 29, n.º 3 (31 de outubro de 2016). http://dx.doi.org/10.23994/lk.59499.
Texto completo da fonteResumo:
Vallattomat naiset – Naisen muuttuva paikka Orange Is the New Black -sarjassaNaisvankilasta kertova yhdysvaltalainen komediallinen draamasarja Orange Is the New Black (Netflix, 2013–) on herättänyt keskustelua siinä esitettyjen naisrepresentaatioiden monipuolisuudesta. Sarjan on nähty sekä rikkovan että toistavan olemassa olevia luokkaan, sukupuoleen, etnisyyteen ja ihonväriin liittyviä stereotyyppisiä representaatioita.Sarjamuotoisuus on mahdollistanut erilaisia tulkintoja, sillä jaksosta toiseen eri henkilöhahmojen motivaatioita määritellään uusissa konteksteissa. Sarjan monipaikkaista kerrontaa rakennetaan vaihtuvilla kerronan näkökulmilla, kuten takaumilla. Tällä tavoin aiemmin esitettyjä tulkintoja esimerkiksi hahmojen syistä joutua vankilaan voidaan kääntää päälaelleen.Representaatioiden joustavuus mahdollistaa kurittomuutta kyseenalaistamalla sitä, millainen naiseus on ihannoitavaa. Tarinan päähahmot liikkuvat sujuvasti erilaisten sukupuolittuneiden normien lomitse haastaen oletuksia ”miesten” tai ”naisten” rooleista. Myös intiimi ruumiillisuuden ja seksuaalisuuden kuvaus kyseenalaistaa amerikkalaisen populaarikulttuurin kauneusihanteita korostamalla erilaisia kehoja ja arkisia ruumiintoimintoja. Analysoin naiseuden kerronnallistamista ja erityisesti Netflixin sarjallisuuden vaikutusta Orange is the New Blackin henkilöhahmojen kuvaukseen feministisestä ja intersektionaalisesta näkökulmasta. Tuon esille, miten valitut kerrontamuodot luovat kuvaa naisista, jotka haastavat yksiulotteisia määrittelyjä ja olemassa olevia sosiaalisia ja symbolisia käytänteitä toimimalla tavoilla, jotka rikkovat naisten sukupuoleen, luokkaan, etnisyyteen, ihonväriin tai ikään liitettyjä käytösnormeja. Unruly Women – Repositioning Women in Orange Is the New BlackOrange is the New Black (Netflix, 2013–), a women’s prison drama-comedy, has inspired critical discussion on the diversity of its representations of women. The series has been claimed to both break down and reproduce existing stereotypes of class, ethnicity, race and gender. Varied interpretations are partially explained by the serial format: every episode re-frames characters, their motivations and histories by using changing narrative perspectives and contradictory flashbacks.The constant adjustment of representations emphasizes also the unruliness of the characters. In this series, being a woman has no fixed meanings. The main characters move past the gendered norms and challenge existing gender roles, for example by welcoming criminality into the womanhood. Additionally, intimate imaginings of everyday bodily functions, varied sexualities, and bodies of different shapes, races and ages redefine idealized femininity in American popular culture.In this article, I analyze from feminist and intersectional perspective how the serial format of Netflix affects the representations and narration of women in Orange is the New Black. I will bring forward the narrative solutions that imagine women who at the same time are identifiable and challenge existing gender practices by breaking down the expectations for socially desired behavior.