Artykuły w czasopismach na temat „Työnantajat”

Artikkelin tutkimuskohteena on sosiaalisten kontaktien hyödyntäminen rekrytoinnissa. Tavoitteena oli selvittää, millaiset työnantajien harjoittamat käytännön toimet liittyvät menestyksekkääseen sosiaalisten kontaktien hyödyntämiseen rekrytoinnissa. Teoreettisessa viitekehyksessä rekrytointiprosessi jaettiin työnhakijoiden keräämisvaiheeseen, seulontavaiheeseen ja työntekijän valintavaiheeseen. Tutkimuksessa haastateltiin kahtatoista rakennusalan pk-yrityksen rekrytoinnista vastaavaa henkilöä. Teemahaastatteluaineisto analysoitiin käyttäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Artikkelissa kuvataan, miten työnantajat hyödyntävät sosiaalisia kontakteja rekrytoinnin eri vaiheissa ja mitkä käytännön toimet liittyvät menestyksekkään sosiaalisten kontaktien hyödyntämiseen. Työnantajat voidaan jakaa kolmeen ideaalityyppiin: passiivisiin, reaktiivisiin ja proaktiivisiin. Tavoitteellisesti ja ennakoivasti sosiaalisia kontakteja hyödyntävät työnantajat hyötyvät sosiaalisista kontakteista kaikissa rekrytoinnin vaiheissa. Passiivisia ja epäjohdonmukaisia toimia harjoittavilla työnantajilla sitä vastoin sosiaalisten kontaktien kautta saadut rekrytointihyödyt jäävät keskimääräistä heikommiksi. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että erityisesti yrityksen henkilöstön sosiaaliset verkostot tulisi hahmottaa hyödynnettävänä pääomana, jonka aktivointiin suunnatut investoinnit voidaan muuntaa rekrytointia tukevien hyötyjen kautta taloudelliseksi pääomaksi.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon ja yliopistollisen maisterin tutkinnon oletetaan tuottavan samantasoista mutta eri tavoin profiloitunutta osaamista. Tutkimus osoittaa, että käytännössä tutkintojen profiilierot eivät ole riittävän selkeitä ja yksiselitteisiä. Lisäksi työnantajat arvioivat ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden osaamista kriittisemmin kuin yliopistosta valmistuneiden osaamista, kun lähtökohtana käytetään eurooppalaisessa ja kansallisessa tutkintojen viitekehyksessä määriteltyjä oppimistuloksia. Artikkelin tutkimus pohjautuu laajaan työnantajakyselyyn sekä ylemmän AMK-tutkinnon ja yliopistollisen maisterin tutkinnon suorittaneiden haastatteluihin sosiaali-, terveys- ja kaupalliselta alalta.

Maataloustukien valvontaa tekevät pääsääntöisesti työvoima- ja elinkeinokeskusten tarkastajat. Tässä työssä keskityttiin maataloustukivalvojien työhön ja heidän hyvinvointiinsa. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, missä määrin ja millaista väkivaltaa tai sen uhkaa tarkastajat ovat työssään kohdanneet ja miten työnantajat ovat hoitaneet tarkastajien työturvallisuuden. Lisäksi selvitettiin, miten tarkastajat jaksavat työssään ja mitkä tekijät vahvistavat työssä jaksamista. Tutkimus toteutettiin vuosina 2007–2008. Tutkimusaineisto kerättiin kyselyllä, joka suunnattiin kaikille työvoima- ja elinkeinokeskusten maataloustukivalvontaa tekeville tarkastajille. Kysely toteutettiin tammikuun 2008 aikana. Kyselyn vastausprosentti oli 73 ja kohderyhmän koko 268 (N=268). Tämän tutkimuksen mukaan maataloustukivalvojien työhön liittyy turvallisuusriskejä. Joka viides (21 %) tarkastaja oli kohdannut jonkinlaista väkivaltaa tai sen uhkaa työssään. Väkivallan tai sen uhkan uhreista naisia oli 43 % ja miehiä 57 %. Kolme neljäsosaa (72 %) tarkastajista oli joutunut verbaalisen väkivallan kohteeksi. Lähes puolella (46 %) tarkastajista oli ongelmia työssä jaksamisessa. Työssä jaksamista vahvistavista tekijöistä nousivat selvästi esille työilmapiiri, työkaverit sekä perhe ja vapaa-aika. Tässä tutkimuksessa selvitettiin myös vaaratilanteiden jälkihoitoa työpaikoilla. Tutkimuksen mukaan työpaikoilla ei ole hoidettu vaaratilanteiden jälkihoitoa kunnolla. Kaikilla työpaikoilla ei ole myöskään laadittu riittäviä turvallisuusohjeita tarkastajille. Tutkimuksessa saatuja tuloksia voidaan hyödyntää valvontatyön kehittämisessä ja tarkastajien kouluttamisessa sekä heidän työhyvinvointinsa parantamisessa. Tutkimuksen tulosten pohjalta on laadittu tarkastajien turvallisuusohjeet Etelä-Savon työvoima- ja elinkeinokeskukselle, joka toimi tämän tutkimuksen toimeksiantajana.

Onko työssä kehittyminen työntekijän oikeus vai työnantajan asettama velvollisuus? Tietotyössä se on osa psykologista sopimusta, johon kuuluu kaksisuuntaisuus ja vastavuoroisuus. Yleensä työntekijä kuitenkin itse huolehtii omien oikeuksiensa toteutumisesta, kuten lisäkouluttautumisesta.

Työskentely laivanrakennusteollisuudessa osana metalliteollisuutta on tilastollisesti tarkastellen yksi vaarallisimmista tavoista tienata leipänsä. Suomen suurin laivanrakennusteollisuuden työnantaja Kvaerner Masa Yards (nykyinen Aker Finnyards) aloitti vuonna 2000 uudenlaisen panostuksen työsuojeluun. Mitä hyötyä interventiosta oli ja mitä lopulta jäi käteen?

Artikkeli keskittyy keräämäni muistitietoaineiston kertojien esittämiin perusteluihin, joilla he oikeuttivat firabelitöiden tekemisen. Erittelen heidän firabelitöitä käsittelevässä muistelmapuheessaan esittämiään rajanvetoja: Mikä on kertojien tulkinta varastamisen, näpistämisen ja sallitun eroista? Miten kertojat kokivat ja määrittelivät rajat? Analysoin rajanvedon suhdetta työntekijäyhteisön sisäiseen kontrolliin ja työnantajan määrittelemään ulkoiseen kontrolliin.

Puheviestinnän asiantuntijuutta tarvitaan vahvasti erilaisissa työpaikoissa, joissa palveluita tarjotaan asiakaslähtöisyys strategisena kärkenä. Yksi alamme tärkeä näytön paikka on piilotettu kuntaorganisaatioihin. Kunta saattaa vaikuttaa työnantajana jokseenkin vieraalta puheviestinnän asiantuntijan näkökulmasta. Miten vuorovaikutus näkyy kuntatyössä ja miten sitä voidaan kehittää?

Tarkastelen artikkelissani miesten identiteettityötä ja affektiivis-diskursiivisia käytäntöjä puheessa, joka käsittelee työpaikoilla tapahtuvaa terveyden edistämistä. Analyysini kohteena on sosioekonomisesti moninainen 17 miehen haastatteluista koostuva aineisto. Analyysi osoittaa terveyden olevan miehille onnellisuusobjekti, jonka saavuttaminen ja ylläpitäminen asemoidaan välttämättömäksi ehdoksi hyvälle työelämälle. Miehet asemoivat itsensä oikeutetuksi työnantajan apuun. Samalla terveyttä edistävät toimet tunnistetaan valtasuhteiksi. Terveystietoisen ja yhteistyökykyisen terveyskansalaisuuden ohella haastateltavat tuottavat mieheyttä, jossa korostuvat työn autonomia ja vastustava suhde työnjohtoon. Epätarkoituksenmukaiseksi tai riittämättömäksi katsottuun terveyden edistämiseen suhtaudutaan vihamielisesti. Mieheys on osa myönteistä itseymmärrystä sekä terveyden edistämiseen mukautuvassa että sitä vastustavassa identiteettityössä.

Pankit ovat perinteisesti olleet työnantajia, jotka ovat tarjonneet vakaita työsuhteita sekä sisällöltään ja työympäristöltään laadukkaita tehtäviä. Digitalisaatio ja kiristynyt EU-sääntely ovat kuitenkin viime vuosina muuttaneet pankkityötä monella tavoin. Artikkelissa pyritään ymmärtämään suomalaispankkeja koskevan empiirisen laadullisen tutkimuksen avulla eurooppalaisten työolotutkimusten tuloksia, joiden mukaan työn autonomia ja työn sisältämä ongelmanratkaisu ovat lisääntyneet finanssialalla samanaikaisesti työn standardiohjautuvuuden ja toisteisuuden kanssa. Pankkityön muutosta tarkastellaan tietokoneistumisen, virtualisoinnin, autonomian ja standardoinnin ulottuvuuksilla. Empiirisen analyysin mukaan digitalisaation aiheuttama työn standardointi ei ole ristiriidassa asiantuntijatehtävissä toimivien pankkitoimihenkilöiden työn lisääntyneen autonomian ja ongelmanratkaisun kanssa. Sen sijaan EU-sääntelyn asettamat uudet vaatimukset, kuten lisääntyvä dokumentointi ja vastuiden osittaminen, näyttäisivät jo tässä vaiheessa kaventaneen merkittävästi rahoituksen ja varainhoidon asiantuntijoiden työn autonomiaa.

Kolmannen sektorin merkitys työnantajana on kasvanut viime vuosikymmeninä. Kasvun syynä ovat erityisesti järjestöjen palveluntarjonnan laajeneminen ja hankerahoitusten lisääntyminen. Samalla kun työntekijöiden määrä on lisääntynyt, myös määräaikaisten työntekijöiden suhteellinen osuus on kasvanut ja on muita työelämän sektoreita suurempi. Uudet toimintamuodot lisäävät osaamistarpeita. Artikkelissa selvitetään, eroavatko määräaikaisten ja vakituisten työntekijöiden osaamisen kehittämisen käytännöt ja onko järjestön koolla tai toimialalla merkitystä. Tutkimus perustuu 844 eri alojen järjestötyöntekijöiden vastausaineistoon. Tulokset osoittavat, että vakituiset työntekijät kehittävät määräaikaisia useammin osaamistaan työpaikan ulkopuolisessa ammatillisessa koulutuksessa. Määräaikaiset työntekijät hyödyntävät puolestaan enemmän informaalin oppimisen lähteitä, kuten työkavereita ja sosiaalista mediaa. Järjestöissä, joissa ollaan tekemisissä ulkoisen rahoittajan kanssa, koulutus koetaan tärkeämmäksi kuin sellaisissa, joissa näin ei ole. Suurimmaksi osaamisen kehittämisen esteeksi vastaajat sanovat kiireen sekä resurssien ja kehittämiskäytäntöjen puutteen. Ne korostuvat pienillä työnantajilla. Verkostomaisten oppimismuotojen aiempaa monipuolisempi hyödyntäminen on kannattavaa järjestöille tyypillisillä osaamisalueilla.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin kunta-alan ja yksityisen sektorin palkansaajien välisiä eroja työkyvyttömyyseläkealkavuuksissa ja sitä, miten yksilötason tekijät ovat yhteydessä näihin eroihin. Täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle ja osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä tarkasteltiin erikseen. Tarkasteluissa otettiin huomioon myös työkyvyttömyyden syy ja se, onko työkyvyttömyyseläke alkanut kuntoutustukena vai jatkuvana. Lisäksi otettiin huomioon työnantajan koko. Aineistona oli Eläketurvakeskuksen rekisteriaineisto (kokonaisotos), johon on liitetty tietoja Tilastokeskuksesta ja Digi- ja väestötietovirastosta. Tarkastelun kohteena oli ei-eläkkeellä oleva 30–62-vuotias työeläkevakuutettu väestö vuonna 2013. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä mallinnettiin vuosien 2014–2017 tiedoilla käyttäen Coxin suhteellisten vaarojen mallia ja logistista regressioanalyysiä. Tulokset osoittavat, että kunta-alan ja yksityisen sektorin väliset erot työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä ovat suuremmat osatyökyvyttömyyseläkkeissä kuin täysissä työkyvyttömyyseläkkeissä. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen on myös yleisempää suuremmilla kuin pienemmillä työnantajilla. Tämä näkyy erityisesti osatyökyvyttömyyseläkkeiden osalta. Havaitut erot kunta-alan ja yksityisen sektorin palkansaajien välillä osatyökyvyttömyyseläkealkavuuksissa pienenevät, kun yksilötason tekijät otetaan huomioon. Kunta-alalta siirrytään selkeästi useammin osatyökyvyttömyyseläkkeelle kuin yksityiseltä sektorilta. Yksilötason tekijöiden vakiointi pienentää jonkin verran kunta-alan ja yksityisen sektorin työntekijöiden välisiä havaittuja eroja osatyökyvyttömyyseläkealkavuudessa. Abstract Differences in disability retirement between municipal and private sector employees This study examines the differences in disability retirement between municipal and private sector employees and how individual-level factors associate with these differences. Disability retirement on a full and partial pension is studied separately. Differences are also studied by the cause of disability, which is the basis for a pension being granted temporarily or until further notice. In addition, the importance of company size is taken into account. Register data (100 per cent sample of Finns) from the Finnish Centre for Pensions, which include information from Statistics Finland and the Digital and Population Data Services Agency, are used. Analysis is restricted to the non-retired pension-insured population aged 30–62 in 2013. The Cox Proportional Hazard Model and logistic regression analysis are used to analyze disability retirement between 2014 and 2017. The results show that differences in disability retirement between the private and municipal sector employees were greater among those who retired on a partial disability pension than those who retired on a full disability pension. In particular, partial disability retirement was more common in larger than in smaller companies. Differences in partial disability retirement between the municipal and private sector employees were reduced after controlling for all individual-level factors. Disability retirement is more common in the municipal sector than for private sector employees. Differences are particularly large among those who retire on a partial disability pension. Adjustment of individual-level factors reduces the differences in disability retirement between private and municipal sector employees. Keywords: municipal sector, private sector, disability retirement, partial disability pension, full disability pension, temporary pension.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää erityistä tai vaativaa erityistä tukea saaneiden nuorten työllistymistä. Tutkimus tehtiin osana Tulevaisuuden työelämän starat -hanketta (Euroopan sosiaalirahasto 4/2019–2/2022), jossa kehitettiin työelämälähtöisiä oppimisympäristöjä ja -menetelmiä, valmiuksia työhön ja elämään sekä osaavaa ohjausta ja tukea työllistymiseen neljässä erityisammattioppilaitoksessa ja yhdessä ammattioppilaitoksessa. Tutkimukseen haastattelimme 11 valmistumisensa jälkeen työllistynyttä tai työkokeilussa olevaa nuorta. Lisäksi haastateltiin kunkin nuoren työllistymispolkuun liittyvä ammattilainen (N = 10), kuten työnantaja tai työhönvalmentaja. Aineistosta jäsensimme narratiivisen analyysin keinoin neljä tyypillistä työllistymispolkua ja tyyppikertomusta: 1) työelämässä oppimisesta työlliseksi, 2) itsenäisen työnhaun polku, 3) tuetun työllistämisen polku sekä 4) työkokeilun polku. Keskeinen havaintomme on, että työllistymisessä merkityksellistä on toisaalta nuoren aktiivisuus ja toisaalta työpaikan ja työntekijän yhteensopivuus. Työelämälähtöiset oppimismenetelmät olivat nuorten mukaan edistäneet heidän työllistymistään, erityisesti työelämässä oppiminen. Nuorten tuensaanti ammatillisten opintojen aikana vaihteli, mutta lähes jokainen koki saaneensa tarpeeksi tukea. Sopivan työpaikan löydyttyä nuorilla ei enää ollut tarvetta tuelle. He olivat tyytyväisiä työtilanteeseensa riippumatta siitä, työskentelivätkö he koulutustaan vastaavalla alalla vai eivät. Luottamus siihen, että tulevaisuus on omissa käsissä, oli suuri. Abstract From vocational education and training to employment with help of special support The aim of this study was to explore the ways of employment of young people with (diagnosed) special or intensive special support needs. The study was a part of bigger project Tulevaisuuden työelämän starat funded by ESF (European Social Fund). In the main project, the aim was to develop work-based learning environments and methods in vocational education and training, and to develop new ways to support students with special needs and help them to get employed. We interviewed eleven, voluntary students (young people) who either got employed after graduation or were in work trial. In addition, we interviewed ten adults who were linked to students’ paths of employment. Among those adults were employers, job coaches and teachers. We applied narrative methods analysing the data, and we identified four different, typical paths to employment: 1) from on-the-job training to the employed citizen, 2) independent job-seeking, 3) supported employment and 4) work trial. Important for the act of becoming employed was on the one hand the young person’s own activity and on the other hand, the “goodness of fit” between the employee and the job. The young people expressed no need for support after graduation when they have found an appropriate job. They emphasised that work-based learning methods, especially on-the-job training, facilitated their employment. Also, they thought that during the studies, the received support varied but it was sufficient. All the interviewed young people were satisfied with their work situation although some of them worked on a field where they had no vocational qualification. They had confidence in the future. Keywords: special needs support, intensive special needs support, student with special needs, vocational education and training, employment, path to employment, transition phase, job coaching

Saksan liittotasavallassa on perinteisten aikuiskasvatusorganisaatioiden suosio ollut laskemassa samalla, kun uusien yhteiskuntaliikkeiden suosio on kasvanut. Aikuiskasvatuksessa ovat työnantajat ja poliitikot korostaneet tuottavuutta lisäävää aikuisopetusta. Näistä syistä ei aikuiskasvatustutkimus ole riittävästi kirjoittajan mukaan kehittynyt. Artikkelissa esitellään myös liittotasavallan aikuiskasvatustutkimuksen painopistealueita ja tuloksia.

Artikkelissa tarkastellaan teollisuustyöntekijäin erilaisia kouluttautumisen asenne-esteitä työnantajan järjestämässä henkilöstökoulutuksessa. Jos koulutushalukkuuden mittarina pidetään koettuja koulutustarpeita, vain kolmannes työntekijöistä katsoo lisäkoulutuksen tarpeelliseksi. Myös työnantaja suhtautuu varauksellisesti riskiin "tuhlata" rajallisia koulutusresursseja "vääriin" kohderyhmiin. Oma-aloitteisuus, koulutushalukkuus ja motivaatio ovatkin koulutettavaksi valinnan tärkeimpiä kriteereitä. Koulutushalukkuus ja koulutukseen valikointi vahvistavat vuorostaan toisiaan. Artikkelissa tarkastellaan toisaalta odotuksia koulutuksen tuomasta välinearvosta, toisaalta koulutuksen välinearvoa itsessään. Yrityksen kilpailukyky on entistä riippuvaisempi siitä, kuinka tehokkaita oppimisympäristöjä ne pystyvät rakentamaan, todetaan artikkelissa.

Tietojärjestelmälääkäri tekee terveydenhuollon tietojärjestelmiin liittyvää työtä osana työnkuvaansa. Vuodesta 2012 lähtien lääkärit ovat voineet suorittaa Suomen Lääkäriliiton erityispätevyysjärjestelmän puitteissa terveydenhuollon tietotekniikan erityispätevyyden. Nykyään myös hammas- ja eläinlääkärit voivat hakea ohjelmaan. Terveydenhuollon tietotekniikkaan perehtyneiden ammattilaisten ja aiheeseen liittyvän koulutuksen tarve on kasvanut erityisesti viime vuosien nopean tietojärjestelmäkehityksen ja isojen tietojärjestelmähankkeiden myötä. Tästä huolimatta tietojärjestelmälääkärien roolia ja kokemuksia on tutkittu kansainvälisestikin hyvin vähän. Keväällä 2019 toteutetun kyselytutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa tietojärjestelmälääkärien koulutustaustoja, työnkuvaa, työskentelyolosuhteita sekä terveydenhuollon tietotekniikan erityispätevyysohjelmaan liittyviä kokemuksia ja kehittämiskohteita. Kohderyhmänä olivat terveydenhuollon tietotekniikan erityispätevyyden suorittaneet, erityispätevyysohjelmaan ilmoittautuneet ja tietojärjestelmälääkärin työtä tekevät lääkärit ja hammaslääkärit. Kyselyyn vastasi 90 henkilöä (54% kohderyhmän 167 lääkäristä/hammaslääkäristä), joista 27 työskenteli tietojärjestelmälääkärinä terveydenhuollon organisaatiossa ja 59 oli suorittanut erityispätevyyden. Tuloksia verrattiin soveltuvin osin vuonna 2014 toteutettuun kyselyyn (35 vastaajaa). Keskeisenä tuloksena oli, että verrattuna vuoteen 2014 tietojärjestelmälääkärien rooli ja tarve tunnistetaan organisaatioissa paremmin. Työtehtävät painottuivat tietojärjestelmien ja tiedonhallinnan kehittämiseen, ja työhön oli varattu enemmän työaikaa. Työnantajat suhtautuivat työpaikan ulkopuoliseen koulutukseen myönteisesti. Erityispätevyyden suorittamisen koettiin tuovan ammatillista hyötyä ja vaikutusmahdollisuuksia tietojärjestelmien kehittämiseen, mutta sen vaikutus työsuhteen ehtoihin jäi vähäiseksi. Erityispätevyysohjelmaan oltiin varsin tyytyväisiä, mutta teoreettiseen koulutukseen toivottiin strukturoitua runkoa. Vahva kliininen osaaminen, laaja-alainen työkokemus ja erityispätevyys luovat hyvän pohjan tietojärjestelmälääkärin työssä tarvittavalle kokonaisvaltaiselle osaamiselle. Terveydenhuollon digitalisaation myötä tietojärjestelmälääkäreitä tarvitaan jatkossa yhä enemmän.

Vuoden 2020 lopussa valmistuneessa, Maaseudun työnantajaliiton (MTA) toimeksi antamassa, ja Hämeen ammattikorkeakoulun julkaisemassa opinnäytetyössä tarkasteltiin työlainsäädännön toteutumista hevosalalla. Yhdeksän hevosalan työnantajaa eri puolilta Suomea antoi aiheesta haastattelun, jonka lisäksi palkansaajille suunnatun verkkokyselyn 166 vastaajaa kertoi kokemuksistaan hevostalliyritysten työntekijänä. Tutkimusten päämääränä oli selvittää, millaisia ongelmia hevosalan työsuhteissa työlainsäädännön näkökulmasta on, kuinka laajalti ja miksi. Lisäksi tutkimuksen puitteissa paljastui missä määrin työsopimusosapuolet tuntevat työlainsäädäntöä, mikä on heidän kouluttautumis- ja järjestäytymisasteensa, sekä näiden seikkojen vaikutus työtyytyväisyyteen. Tutkimusosion perusteella Maaseutuelinkeinojen työehtosopimuksen noudattamisessa on puutteita merkittävässä osassa hevosalan työpaikoista. Osa työnantajista jopa kokee TES:n säntillisen noudattamisen olevan este työntekijän palkkaamiselle, siitäkin huolimatta, että TES ottaa huomioon alakohtaiset realiteetit ja mahdollistaa joustoa esimerkiksi työaikoihin. Samaan aikaan pääasiassa nuorista naisista koostuvan työvoiman järjestäytymisaste, 29%, on heikko verrattuna maanlaajuiseen järjestäytymisasteeseen, joka on noin 67%. Haastatelluista yrittäjistäkin vain kolme kertoi olevansa MTA:n jäsen. Työntekijät luettelivat pitkän listan ongelmia, jotka koskivat mm. työyhteisön kommunikaatiota, työaikoja ja palkkausta. Työn mitoittamisessa, työn vaativuusryhmän määrittämisessä, työvuorolistojen tekemisessä, työturvallisuudessa ja työterveyshuollossa kerrottiin olevan puutteita. Lisäksi palkattoman ja/tai pimeän työvoiman käyttö on edelleen yleistä alalla, mikä hankaloittaa kouluttautuneiden ammattilaisten työllistymistä talliyrityksiin, sekä heikentää heidän mahdollisuuksiaan vaatia työnteon vähimmäisehtojen toteutumista. Yhtenä opinnäytetyön johtopäätöksenä korostui tarve päivittää työsopimusosapuolten tietämystä työlainsäädännön heille määrittelemistä velvollisuuksista ja oikeuksista. Lisäksi havaittiin liiketaloudellisen menestyksen käyvän käsi kädessä hyvän työilmapiirin ja lakisääteisten työolojen toteutumisen kanssa, jolloin hinnoittelu ja markkinointiviestintä luovat edellytyksiä myös työlainsäädännön noudattamiselle. Tulokset vahvistavat käsityksen, että nuoria, järjestäytymättömiä naisia on hyvin helppo käyttää työelämässä hyväksi, jonka johdosta työsuhteet hevosalalla ovat usein kestämättömiä. Hevosalan yrittäjille olisi tärkeää välittää viestiä, jossa muistutetaan vastuun yrityksen toiminnasta sekä työnantajan velvollisuuksien täyttämisestä olevan heillä itsellään. Järjestäytymisestä olisi paljon hyötyä työnantajille, sillä tuen ja neuvonnan lisäksi MTA:n jäsenyys mahdollistaa esimerkiksi työpaikkakohtaisia ratkaisuja paikallisen sopimisen muodossa.

Artikkelin aiheena on väitöskirjatutkimusta varten toteuttamani firabelitöitä käsittelevän muistitiedon keruu ja muistitiedon muodostumisprosessi oral historyn näkökulmasta. Firabelitöillä tarkoitetaan työntekijöiden omaan käyttöönsä työpaikallaan, työnantajan välineillä sekä materiaaleilla ja usein myös työajan Artikkelin aiheena on väitöskirjatutkimusta varten toteuttamani firabelitöitä käsittelevän muistitiedon keruu ja muistitiedon muodostumisprosessi oral historyn näkökulmasta. Firabelitöillä tarkoitetaan työntekijöiden omaan käyttöönsä työpaikallaan, työnantajan välineillä sekä materiaaleilla ja usein myös työajan puitteissa tekemiä esineitä. Lähdeaineisto on luotu yhteistyössä haastateltavien kanssa muistitietohistorialle tyypilliseen tapaan. Aineisto syntyy haastattelijan ja haastateltavan vuorovaikutuksesta, johon molemmat osapuolet osallistuvat aktiivisesti. Artikkelissa tarkastelen haastattelemalla tuotetun muistitiedon muodostumisprosessia yhteisen tekijyyden (a shared authority) näkökulmasta. Erittelen miten yhteinen tekijyys ilmenee muistitiedon muodostumisessa ja millaisia vaikutuksia sillä on tutkimusprosessiin kokonaisuudessaan. Työväen muistitietotoimikunnan kanssa toteutetun keruun haastatteluaineistot muodostuivat haastattelijan ja haastateltavan intersubjektiivisen yhteistyön tuloksena. Firabelitöitä käsittelevän muistitiedon moniäänisyys ja yhteinen tekijyys ilmenivät varsinkin keruun ensimmäisessä ryhmäkeskustelussa ja aineiston arkaluontoisuuden määrittelyssä. Ryhmäkeskustelu oli tutkimuksen käännekohta, joka vaikutti tutkimusprosessin jatkoon monella tapaa. Käänne sai alkunsa haastateltavan aloitteellisuudesta, joka ohjasi tutkijan itsereflektioon tutkimusaiheen sensitiivisyydestä. Keskustelu osoitti, että työläisidentiteetti rakennetaan mieluummin positiivisen kuvan – tehdasperinteen ja työkulttuurin varaan – ja vahvasti negatiivinen käsite, varastamisen, tuomitaan ehdottomasti. Haastatteluiden perusteella teollisuustyöntekijät eivät pidä firabelitöitä arkaluontoisena ilmiönä. Häpeällisyyden tai peiteltävyyden sijaan firabelityöt koetaan enemmänkin työpaikan arkeen kuuluvana osana. Ilmiön arkaluontoisuus juontuu osaltaan sen puutteellisesta kontekstualisoinnista, mistä johtuen aihetta ei tunneta tehdasyhteisön ulkopuolella tarpeeksi hyvin tai tiedot siitä ovat virheellisiä. Asiasanat: Muistitieto, haastattelut, suullinen perinne, metodologia, työläiset

Suomen ulkomaalaistaustaisen väestön määrän kasvaessa on entistä tärkeämpää saada luotettavaa tietoa tämän väestöryhmän hyvinvoinnista, terveydestä, elinoloista, osallisuudesta, toimintakyvystä ja palveluiden käytöstä. Tiedon saantiin liittyy haasteita, joihin on etsitty ratkaisuja muun muassa kehittämällä tutkittavien tavoittamista ja haastattelujen toteutusta sekä hakemalla toimivia käytäntöjä viranomaisten ja tutkimuslaitosten väliseen yhteistyöhön. Tässä artikkelissa kuvataan kahdessa ulkomaalaistaustaisiin kohdennetussa väestötutkimuksessatoimineen monikulttuurisen kenttätutkimushenkilöstön kokemuksia tiedonkeruusta. Empiirisenä aineistona on Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (Maamu) ja Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi Suomessa (UTH) -tutkimuksen ulkomaalaistaustaisen kenttähenkilöstön puolistrukturoidut teemahaastattelut. Kenttätutkimushenkilöstön kokemusten karttuminen ja varmuuden kasvaminen auttoivat tutkittavien suostuttelussa. Tutkittavien epäluuloisuus viranomaisia kohtaan laski halukkuutta osallistua tutkimukseen. Kenttätutkimushenkilöstön ja tutkittavien yhteinen kulttuuritausta toisaalta edisti mutta toisaalta myös hankaloitti tutkittavien tavoittamista. Lisäksi työnantajan kenttähenkilöstölle tarjoama tuki koettiin tärkeänä. Kohdennetussa väestötutkimuksessa tutkittavien tavoittelemiseen on varattava riittävästi aikaa ja resursseja. Resursseja tarvitaan erityisesti kaikista heikoimmassa asemassa olevien tavoittamiseen. Tutkittavien tavoittamiseen ja kenttähenkilöstön kouluttamiseen liittyviä käytäntöjä on hyödyllistä kehittää viranomaisyhteistyönä. Myös kohdeväestö on tärkeä ottaa mukaan tutkimuksen suunnitteluun, toteutukseen ja raportoimiseen.

Artikkelissa tutkitaan tilastollisin menetelmin, 1) miten koettu mahdollisuus työssä oppimiseen ja työelämän luottamus ovat yhteydessä sosioekonomiseen asemaan, sukupuoleen, työnantajasektoriin ja työsuhteen luonteeseen, 2) miten koetut työssäoppimismahdollisuudet ja luottamus ovat yhteydessä toisiinsa, ja 3) miten oppimismahdollisuuksien ja luottamuksen yhteys on mahdollisesti muuttunut vuosien 2004–2016 välillä. Aineistona (N = 3 896) käytetään työolobarometrin 2004, 2010 ja 2016 kyselyaineistoa (Työministeriö & Tilastokeskus 2004; Työ- ja elinkeinoministeriö & Tilastokeskus 2010; 2016). Koko tarkastelujakson ajan tärkeät selittäjät hyville työssäoppimismahdollisuuksille ovat ylemmän ja alemman toimihenkilön asemat sekä luottamuksellinen alaisten ja johdon välinen suhde. Valtio työnantajana ja määräaikainen työsuhde ennustavat hyviä työssäoppimismahdollisuuksia. Naiset kokevat työssäoppimismahdollisuutensa miehiä paremmiksi. Alaisten ja johdon väliset luottamukselliset suhteet ovat kahdentoista vuoden kuluessa parantuneet lähes kaikkien kokemuksissa.

Tarkastelemme tutkimuksessamme yksityisissä yrityksissä vuonna 2007 työskennelleiden 30–50-vuotiaiden suomalaisten työuria vuosina 2007–2015. Analysoimme Tilastokeskuksen työntekijä–työnantaja-aineiston (FLEED-FOLK) ja siihen yhdistetyn tilinpäätöspaneelin avulla yksilö-, perhe- ja yritystekijöiden, erityisesti yritysten kannattavuuden (käyttökate), yhteyttä työuriin. Työuria mittaamme vuotuisilla työssäolokuukausilla. Ensiksi tutkimme trajektorianalyysilla, miten työurat eriytyvät erilaisiksi työurapoluiksi. Toiseksi tutkimme multinomiaalisella logistisella regressiolla, miten eri yksilö-, perhe- ja yritystekijät ennakoivat eri polkuryhmiin sijoittumista. Trajektorianalyysi tuotti kuusi erilaista työurapolkutyyppiä. Tutkimusperiodille ajoittuneesta taantumasta huolimatta neljä viidestä työntekijästä sijoittui joko vakaalle tai seurannan aikana vakautuvalle työurapolulle. Korkeampi koulutusaste yhdistyi vakaampiin urapolkuihin. Lasten syntymä eriytti voimakkaasti naisten työuria, mutta ei juurikaan miesten. Parisuhde ennusti vakaata työuraa, ja eroaminen ja yksin eläminen vaihtelevia työuria. Myös parisuhteen muodostuminen seurantajaksolla liittyi epävakaampiin työuriin. Yritystekijöistä vakain urapolku oli niillä, jotka työskentelivät kannattavuudeltaan stabiileilla toimipaikoilla. Kannattavuudeltaan vaihtelevien samoin kuin laskevien yritysten toimipaikoissa työskentelevillä oli epävakaimmat työurat. Tulostemme mukaan työurat olivat enemmistöllä vakaita myös finanssikriisin aiheuttaman taloudellisen taantuman aikana. Tulos koskee niitä yksityisen sektorin työntekijöitä, jotka olivat työssä finanssikriisiä edeltävänä vuonna 2007.

Tallilla toimivan työnantajan velvollisuus on laatia turvallisuusohjeet, jotka takaavat työntekijän turvallisuuden,terveyden ja hyvinvoinnin. Työntekijän puolestaan on noudatettava annettuja ohjeita ja huomioitavamuita riskitekijöitä ja ilmoittaa, jos jossain ilmenee puutteita.Tämän työn tarkoituksena oli laatia suurille hevostiloille ja talleille soveltuva ja tallien tarpeita palvelevapelastussuunnitelma. Pelastussuunnitelma on turvallisuusasiakirja, jonka tulee löytyä jokaiselta suurehkoltamaatilalta. Pelastussuunnitelman tekoon velvoittavat Suomen pelastuslaki (468/03 8 § ja 9 §) sekä pelastusasetus(787/03 9 § ja 10 §). Suomen Kuluttajavirasto vaatii, että palveluntarjoajilla, esim. ratsastustalleilla,tulee olla myös ajan tasalla oleva turvallisuussuunnitelma. Nämä kaksi asiakirjaa voidaan yhdistääyhdeksi pelastussuunnitelmaksi. Sen voi tehdä itse, mutta se pitää hyväksyttää pelastusviranomaisella ennenkäyttöönottoa.Tässä työssä pelastussuunnitelman laadinta toteutettiin case-tutkimuksena kokoluokaltaan suurelle, yli50 hevosen tilalle; Ylä-Savon ammattiopiston Hingunniemen opetumaatilalle. Pelastussuunnitelmaa vartenhenkilökunnalle ja opiskelijoille suunniteltiin ja järjestettiin alkusammutuskoulutus ja pelastusharjoitus yhteistyössäpalo- ja pelastusviranomaisten kanssa. Turvallisuuskoulutukset antoivat tarvittavaa tietoa siitä,kuinka talleilla toimitaan tulipalossa.Tämän työn tuloksena tuotettu pelastussuunnitelma lisää toiminnan turvallisuutta ja ohjaa turvallisiinmenettelytapoihin mahdollisissa kriisitilanteissa. Tuotetussa pelastussuunnitelmassa keskitytään tallirakennustenturvallisuuteen. Suunnitelma sisältää riskianalyysin ja mm. tallirakennusten tiedot sekä tiedot turvallisistarakenneratkaisuista. Lisäksi suunnitelmassa on ohjeet siitä, kuinka toimia onnettomuustilanteissa jaennaltaehkäistä onnettomuuksia ja vaaratilanteita: henkilökunnan tehtävät, ohjeet hevosten pelastamisesta jatallien pohjapiirustukset poistumisreitteineen. Paloviranomainen on tarkastanut pelastussuunnitelman luotettavuuden.Talliyrittäjät voivat hyödyntää tehtyä suunnitelmaa taustatietoineen laatiessaan pelastus- tai turvallisuussuunnitelmaatalleilleen.

Tarvitaan laajasti erilaisia joustoja ja toimenpiteitä, jotta ihmiset pystyvät osallistumaan työelämään erilaisista työkyvyn lähtökohdista. Tässä tutkimuksessa keskitymme työterveysneuvotteluun, joka on työterveysyhteistyön keskeinen keino tukea työntekijän työkykyä ja työhön paluuta pidemmän sairauspoissaolon jälkeen. Neuvottelussa päätetään yhdessä työntekijän, työnantajaa edustavan esihenkilön ja työterveyshuollon edustajien kanssa muun muassa tarvittavista työn muutoksista ja työhön paluun aikaisesta toimeentulon rakentumisesta. Tarkastelemme työmotivaatioon kytkeytyviä puhetapoja ja niiden säännönmukaista ilmenemistä työterveysneuvottelun vuorovaikutuksen aikana. Tutkimuksen aineisto muodostuu työterveysneuvottelujen videotaltioinneista (n=14). Analyysissa käytämme diskursiivista psykologiaa, jäsenyyskategoria-analyysia ja keskustelunanalyysia. Laadullinen analyysimme näyttää kolme päätulosta. Ensinnäkin osoitamme, miten työntekijät kohtelevat oman työhön paluun motivaationsa kuvaamista relevanttina tässä institutionaalisessa kontekstissa ja miten he suhteuttavat työmotivaatiotaan työkyvyn rajoitteisiin. Tämän tasapainottelun esitämme ilmentävän työhön palaavan henkilön kategoriaan orientoitumista, mutta myös oman työntekijyyden vahvistamista neuvottelutilanteessa. Toiseksi näytämme, kuinka kaikki keskusteluun osallistujat kohtelevat korkeaa työmotivaatiota jaettuna pohjaoletuksena ja rakentavat siten yhdessä moraalidiskurssia. Kolmanneksi osoitamme, että työntekijät voivat oman työmotivaationsa kuvaamisella joko 1) hyväksyä kannanoton tarvittavasta työhön paluun ratkaisusta, mutta kyseenalaistaa sen perusteluna esitetyn kuvauksen itsestään, tai 2) hyväksyä aiemmin esitetyn kannanoton perusteen, mutta vastustaa passiivisesti vuorovaikutuksen etenemistä kannanoton suuntaan. Tuloksemme valottavat suomalaisen työelämän kulttuurisia ja moraalisia odotuksia sekä niiden tilanteista ja neuvottelutoimintaan kiinnittyvää rakentumista työterveysneuvottelussa. Kulttuuriset ja moraaliset oletukset olisi tarpeen huomioida työterveyshuollon ja työelämän käytänteissä.

Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida, miten sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa, kuten kotisairaanhoidossa, kotisairaalassa tai palvelutalossa, työskentelevät sairaanhoitajat kokevat asiakas- ja potilastietojärjestelmien käytön työssään ja miten tietojärjestelmien käyttö eroaa eri toimintaympäristöissä. Sairaanhoitajaliiton, Tehyn sekä Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry:n (TAJA) jäsenrekistereihin kuuluneilta sairaanhoitajilta, kätilöiltä tai terveydenhoitajilta kerättiin sähköisellä kyselyllä kokemuksia tietojärjestelmien käytöstä keväällä 2020. Kysely osoitettiin julkisessa terveydenhuollossa, sosiaalihuollossa tai yksityisellä sektorilla toimiville. Kyselyyn vastasi 3610 sairaanhoitajaa. Vastaajista poimittiin sairaanhoitajat, jotka työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa joko kotisairaanhoidossa, kotisairaalassa tai palvelutalossa (n=370), ja heidän kokemuksiaan verrattiin terveydenhuollossa (n=3240) toimivien käyttökokemuksiin. Analyysimenetelmänä käytettiin ordinaalista logistista regressioanalyysia. Lisäksi analysoitiin yhteisissä palveluissa toimivien avovastausten tietojärjestelmäpalautetta. Yhteisissä palveluissa sairaanhoitajien käyttämistä asiakas- tai potilastietojärjestelmistä 13 oli samoja tuotemerkkejä kuin terveydenhuollossa toimivilla sairaanhoitajilla oli käytössä. Tietojärjestelmien käyttäjät arvioivat taitonsa hyviksi, mutta työnantajan tarjoamaa perehdytystä oli ollut liian vähän. Erityisesti yhteisissä palveluissa työskentelevät kokivat saaneensa heikompaa perehdytystä kuin terveydenhuollossa työskentelevät. Yhteisissä palveluissa työskentelevien kokemukset rakenteisen kirjaamisen tietojen hyödyntämisestä ja hoitokertomuksen saatavuudesta olivat myönteisempiä terveydenhuollossa toimiviin verrattuna. Molemmat vastaajaryhmät kokivat, että potilastietojen saaminen toisesta organisaatiosta vie usein liikaa aikaa. Yhteisissä palveluissa toimivat sairaanhoitajat käyttivät puhelinta tietojen hankintaan päivittäin tilastollisesti enemmän terveydenhuollossa toimiviin verrattuna. Molemmat vastaajaryhmät käyttivät Kanta-palveluja niukasti. Tietojärjestelmien kehittämistä tukemaan sairaanhoitajien työtä erilaisissa toimintaympäritöissä on edelleen syytä jatkaa. Työnantajien on jatkossa syytä vahvistaa perehdytystä ajoituksen, sisällön ja määrän suhteen, jotta järjestelmien hyödyt ja tuki työlle saadaan esiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön toteuttama kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu käynnistyi elokuussa 2021. Tämä raportti on osa kokeilun seurantaa ja arviointia. Sen tulokset perustuvat kahteen keväällä 2022 toteutettuun kyselytutkimukseen: kuntakyselyyn ja opettajakyselyyn. Kyselyissä tarkasteltiin valtakunnallisten kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opetussuunnitelman perusteiden toimeenpanoa sekä kuntien paikallisten kokeiluopetussuunnitelmien laadintaa ja toimeenpanoa toimintakaudella 2021–2022. Lisäksi tarkasteltiin, miten varhaiskasvatusjohtajat ja opettajat arvioivat kyseisten kokeiluasiakirjojen toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä kuinka työnantaja oli tukenut henkilökunnan perehtymistä kokeiluasiakirjoihin. Kuntakyselyyn vastasi 120 kuntien varhaiskasvatuksesta vastaavaa viranhaltijaa ja opettajakyselyyn 872 viisivuotiaiden esiopetus- ja varhaiskasvatusryhmien vastaavaa varhaiskasvatuksen opettajaa. Enemmistö varhaiskasvatusjohtajista ja opettajista koki, että kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun käynnistämiseen oli ollut liian vähän aikaa. Tämä heijastui paikallisen kokeiluopetussuunnitelman käyttöönottoon. Enemmistö kokeiluryhmien opettajista arvioi kokeiluopetussuunnitelman käyttöönoton sujuneen ryhmässään vain kohtalaisesti tai huonosti. Huonosti sujunutta käyttöönottoa perusteltiin kokemuksella kiireestä, ajanpuutteesta sekä henkilökunnan vaihtuvuudesta ja joissakin tapauksissa puutteellisella muutosjohtamisella. Varhaiskasvatusjohtajat arvioivat, että kokeiluopetussuunnitelman perusteiden käyttöönottoa oli edistänyt viisivuotiaiden esiopetusryhmien yhteistyö kuusivuotiaiden esiopetuksen kanssa ja kokeiluun osallistuvien päiväkotien henkilöstön pedagoginen osaaminen. Sen sijaan useimmin kokeiluopetussuunnitelman perusteiden käyttöönottoa oli haastanut varhaiskasvatuksen opettajien saatavuus. Käynnistymisen ja käyttöönoton haasteista huolimatta sekä varhaiskasvatusjohtajat että opettajat arvioivat kansallisia kokeiluopetussuunnitelman perusteita varsin myönteisesti. Enemmistö opettajista arvioi perehtyneensä hyvin kokeilun perusteisiin sekä paikalliseen kokeilusuunnitelmaan. Yli puolessa kunnista kokeiluryhmissä työskentelevälle henkilökunnalle oli tarjottu koulutusta tai kohdennettu henkilökohtaista työaikaa asiakirjoihin perehtymiseen. Kuntien kokeiluopetussuunnitelmia oli laadittu kunnissa monilla eri tavoilla, joita ohjasivat kuntien erityispiirteet ja erilaiset toimintatavat. Toimipaikkamäärältään ja väkiluvultaan suurissa kunnissa laadinnassa korostuivat hallinnon ja erilaisten asiantuntijoiden rooli, kun taas pienissä kunnissa suunnitelmia laadittiin kunnan varhaiskasvatushenkilöstön yhteistyönä. Lähes puolessa kokeilukunnista oli kuultu lapsia kunnan kokeiluopetussuunnitelman laatimisen yhteydessä eri tavoin. The two-year pre-primary education trial conducted by the Ministry of Education and Culture started in August 2021. This report is part of the trial’s follow-up study. The results are based on two surveys conducted in the spring of 2022: a municipal survey and a teacher survey. The surveys provided data on the implementation of the national two-year pre-primary education pilot curriculum as well as the preparations and implementation of the municipalities’ local pilot curriculum in the operating period of 2021–2022. In addition, it supplied information and insights on how the officials responsible for the municipalities’ early childhood education and care (ECEC) and pre-primary education and the ECEC teachers themselves evaluated the functionality and appropriateness of the pilot curriculum in question, and how the staff was supported in familiarizing themselves with the national pilot curriculum and local curriculum. The municipal survey was completed by 120 officials responsible for ECEC in the municipalities, and the teacher survey was completed by 872 ECEC teachers-in-charge of the trial and control groups. Most of the municipalities’ ECEC officials and ECEC teachers felt that there had been too little time allotted for preparation before starting the two-year pre-primary education trial. This was reflected in the implementation of the local pilot curriculum. The majority of the teachers in the trial groups estimated that the implementation of the local pilot curriculum proceeded only moderately or poorly in their group. The poor implementation was explained by the experience of having to hurry, lack of time, staff turnover, and, in some cases, insufficient change management. The municipalities’ ECEC officials estimated that the implementation of the national pilot curriculum had been fostered by the cooperation of the five-year-old pre-primary education groups with the six-year-old pre-primary education groups and the pedagogical expertise of the staff of the ECEC centers participating in the trial. However, we found that the implementation of the national pilot curriculum was most often seriously hampered by the limited availability of ECEC teachers. Nevertheless, despite the challenges encountered during the implementation, both the municipalities’ ECEC officials and teachers evaluated the national pilot curriculum positively. The majority of ECEC teachers felt that they were well acquainted with the national pilot curriculum and the local pilot curriculum. In more than half of the municipalities, the staff working in the trial groups had been offered training or allocated personal working time to familiarize themselves with the pilot curricula. The local pilot curriculum was prepared differently across the various municipalities, guided by and in keeping with each municipality’s special characteristics and established operating methods. In the large municipalities, the role of the administration and various experts was emphasized in the preparation, while in the small municipalities, the curriculum was prepared in collaboration with the municipality’s ECEC staff. In nearly half of the trial municipalities, children were consulted in various ways in connection with the preparations of the local pilot curriculum.