Artykuły w czasopismach na temat „Tiedekunnat”

Jyväskylän yliopistosta valmistuu aineenopettajia LUMA-aineissa kaikilta matemaattisluonnontieteellisen tiedekunnan ainelaitoksilta, lisäksi tietotekniikan opettajia informaatioteknologian tiedekunnasta. Matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta valmistuu vuosittain reilut 40 aineenopettajaa, kaikkiaan valmistuneista maistereista noin joka neljännellä on opettajan pätevyys. Tietotekniikan laitokselta valmistuu vuosittain noin 10 aineenopettajaa. Tulevan aineenopettajan opintopolku muodostuu opinnoista ainelaitoksilla, opettajankoulutuslaitoksella ja Normaalikoulussa. Opettajia kouluttavien yhteistyö on tärkeää opintojen kokonaisvaltaisessa suunnittelussa. Ainelaitosten, opettajankoulutuslaitoksen ja Normaalikoulun kolmikantayhteistyö on kehittämistyössä avaintekijä.

Avoimen yliopiston opiskelija : kokovartalokuvasta eriytyneisiin muotokuviin / Risto Rinne & Arto Jauhiainen & Hanna Tuomisto & Marika Alho-Malmelin & Nina Halttunen & Kimmo Lehtinen. (Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan julkaisuja ; A:200) Turku, 2003. 202 s.

Edellisessä tekstissä kuvattiin Oulun yliopiston korkeakouluopetuksen kehittämistoimikunnan KOTKAN toteuttamaa opetuksen arviointiprojektia Kotkan silmä. Siinä arviointityötä teki seitsemän tiimiä, joista kunkin arviointikohteena oli yhden tiedekunnan laitokset (ks. sivut 42–43). Seuraavassa artikkelissa paneudutaan yhden tiimin työhön tarkemmin. Lukija saa hyvän kuvan yhden yliopiston opetuksen arviointityöstä tutustumalla molempiin artikkeleihin.

Yliopistoissa annettavalla yrittäjyyskoulutuksella on oma erityinen tehtävänsä: tarkoituksena on kasvattaa yrittäjyyttä syvemmin ymmärtäviä yhteiskunnan päättäjiä ja toimijoita sekä samalla aktivoida osaa yliopistotutkinnon suorittaneita nuoria ryhtymään yrittäjiksi. Artikkelin tapauskuvaus on Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta.

Artikkelissa tarkastellaan suomalaisten ja ulkomaalaisten tohtoriopiskelijoiden käsityksiä tohtoroitumisesta nykymuotoisen tohtorikoulutuksen kehyksessä. Käsitysten muodostumisessa merkittävässä asemassa ovat arviot itsestä suhteessa tulevaisuuden uraan. Artikkelissa paikannetaan sitä, miten tohtoriopiskelijat suuntautuvat tohtoriopintoihinsa ja sen jälkeiseen työhön. Aihetta on tutkittu Suomessa vain vähän erityisesti ulkomaalaisten tohtoriopiskelijoiden näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto koostuu humanistisen, kasvatustieteiden sekä yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tohtoriopiskelijoiden teemahaastatteluista (N = 12) yhdessä suomalaisessa yliopistossa. Analysointi tehtiin sisällönanalyysillä teemoitellen ja tyypitellen. Aineistosta muodostettiin kolme tohtoriopiskelijatyyppiä: Tieteellisen uran tavoittelija, Kilpailun paineessa epäröijä ja Itsellinen sivistyjä. Tyypit todentavat tohtoriopiskelijoiden monimuotoisuutta, eivätkä kaikki tohtoriopiskelijat niiden mukaan suuntaudu tohtoroitumiseen koulutuspoliittisten tavoitteiden mukaisesti. Lisäksi tulokset kertovat ulkomaalaisten tohtoriopiskelijoiden tähtäävän suomalaisia päämäärätietoisemmin akateemiselle uralle.

Kirjallisuus oli ensimmäisten oppiaineiden joukossa, kun Oulun yliopistoon perus- tettiin humanistinen tiedekunta vuonna 1965. Oppiaineen värikästä varhaishistoriaa leimasi marxilaisuus, ensin Raoul Palmgrenin, sitten Pentti Karkaman ja Esko Ervastin johdolla. 1970-luvun lopussa suoraan Cambridgesta Ouluun siirtynyt Kirsti Simonsuuri taas ei tuntenut oloaan laitoksella kotoisaksi, kuten hänen kuuluisasta tilityskirjastaan Pohjoinen yökirja voimme lukea.

Lämpimiä makuuparsipihattoja koskevat tutkimukset ovat kahden hankkeen, ”Lypsykarjarakennustentoiminnalliset vaihtoehdot” ja ”Eläinterveydenhuollon kehittämishanke Pohjois-Savossa” (ELKE)yhteystyössä 2004–2006 toteuttama kuusiosainen tutkimussarja, jonka osia ovat: 1) Lypsykarjarakennustentoiminnalliset vaihtoehdot, 2) Navetan rakenteellisten ratkaisujen yhteys lehmien terveyteenlämpimissä makuuparsipihatoissa, 3) Hyvinvointi-indeksit pihattonavetoiden arvioinnissa: indeksienvalidointi ja kehittäminen, 4) Vasikoiden fysikaaliset ympäristöolosuhteet lypsykarjapihatoissa, 5)Lehmien syöntikäyttäytyminen ja sen yhteys navetan rakenteellisiin ratkaisuihin, ja 6) Lehmien syöntikäyttäytyminenja sen yhteys navetan rakenteellisiin ratkaisuihin. Tutkimusten toteuttajatahoina ovatMTT/Vakola, Työtehoseura, Valio, Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta, Savoniaammattikorkeakoulu,ja Kuopion yliopiston soveltavan biotekniikan instituutti.

Tutkimuksessa kuvataan opiskelijoiden kokemuksia tiedekuntarajat ylittävästä opiskelusta ”Moniammatillinen vuorovaikutusosaaminen” -opintojaksolla, joka toteutetaan verkossa yliopistossa. Moniammatillinen työskentely on merkittävä osa erityispedagogiikan, sosiaalityön sekä psykologian alan opiskelijoiden työelämää tulevaisuudessa, ja virtuaalisen moniammatillisen yhteistyön muodot ovat lisääntyneet. Tarve harjoitella näitä taitoja opintojen aikana on tärkeää. Aineistona olevat opiskelijoiden (N = 89) reflektoinnit omasta oppimisestaan ja kokemuksistaan kerättiin opintojakson jälkeen verkkolomakkeella. Analyysissä hyödynnettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Moniammatillinen opiskelu motivoi, kiinnostaa ja koetaan tärkeäksi, koska tulevaisuudessa toimitaan yhä enemmän moniammatillisissa ryhmissä. Verkko on toivottava tapa toteuttaa tiedekunta- ja kampusrajat ylittävää opetusta, mutta tärkeitä ovat myös kasvokkaiset kohtaamiset opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Ryhmässä opiskelu toi työnjakoa tai työtehtävien tasaista jakautumista koskevia haasteita tai myönteisiä huomioita. Moniammatillisuus on opiskelijoiden mukaan toisilta oppimista, dialogisuuden ymmärtämistä ja asiakkaan osallisuuden mahdollistamista. Tuloksia hyödynnetään opintojakson kehittämisessä ja muun verkko-opetuksen suunnittelussa, kehittämisessä ja toteutuksessa.

Puna-apila on käytetyin ja Suomen olosuhteissa parhaiten menestyvä nurmipalkokasvi. Puna-apila sisältää kasviestrogeeneista isoflavoneja biokaniini A:ta, genisteiiniä, daidtseiiniä ja formononetiinia. Isoflavonit pystyvät sitoutumaan elimistön estrogeenireseptoreihin. Yhdisteiden sitoutumiskyky vaihtelee suuresti ja vaatii hyvin korkeita pitoisuuksia. Estrogeenisesti aktiivisin on formononetiinin ja daidtseiinin metaboliatuote ekuoli. Hyvin runsas kasviestrogeenien saanti voi alentaa lampaiden hedelmällisyyttä tai aiheuttaa muita lisääntymiseen liittyviä häiriöitä. Tapausselostuksia kasviestrogeenien aiheuttamista lisääntymishäiriöistä naudoilla löytyy hyvin vähän, vaikka isoflavoneiden metabolia on todennäköisesti hyvin samankaltainen lampailla ja naudoilla.Puna-apilan virallisesta lajikekokeesta kerättiin kasviestrogeeninäytteet MTT:n Ekologisen tuotannon Mikkelin toimipaikasta ja Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalta Ruukista vuosina 2003 ja 2004. Näytteet otettiin ruuduittain viidestä puna-apilalajikkeesta (Betty, Bjursele, Borealin linja [Bor], Ilte ja Jokioinen). Kasviestrogeenit biokaniini A, genisteiini, daidtseiini ja formononetiini analysoitiin eläinlääketieteellisen tiedekunnan Kotieläinhygienian laboratoriossa nestekromatografimenetelmällä.Tutkituista puna-apilalajikkeista eniten kasviestrogeeneja sisälsi Ilte, 1,4 % kuiva-aineesta. Betty ja Jokioinen sisälsivät kasviestrogeeneja 1,2 % kuiva-aineesta sekä Bjursele ja Bor keskimäärin 1,1 % kuiva-aineesta. Pääosa isoflavoneista oli formononetiinia. Ilten formononetiinipitoisuus oli lajikkeista suurin, 0,8 % kuiva-aineesta. Kasviestrogeenien pitoisuus Suomessa viljellyssä puna-apilassa on vaihdellut välillä 1 –2,5 % kuiva-aineesta. Kasvukauden olosuhteilla oli selvä vaikutus kasviestrogeenien pitoisuuksiin. Vuonna 2004 pitoisuus oli 1,3 % kuiva-aineesta ja vuonna 2003 1,1 %. Formononetiinia muodostui kesän 2004 aikana enemmän kuin 2003. Kasvupaikka vaikutti jonkin verran pitoisuuksiin. Kasviestrogeeneja oli Ruukista kerätyissä näytteissä vähän enemmän kuin Mikkelistä kerätyissä näytteissä. Kesän eri niittojen pitoisuudet erosivat selvästi toisistaan. Ensimmäisessä niitossa heinäkuun alussa kasviestrogeenien kokonaismäärä oli 1,1 % kuiva-aineesta ja toisessa niitossa syyskuun alussa vastaavasti 1,3 %.

Irjala, Marja, Osallinen, syrjässä, marginaalissa, onnellinen? Tutkimus oppisopimuskoulutuksen erityisopiskelijoista Suomessa ja Saksassa Oulun yliopiston tutkijakoulu; Oulun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta. Oulu Tiivistelmä Maassamme on tuhansia vammaisia ja pitkäaikaissairaita sekä muita erityisopiskelijoihin kuuluneita työelämän marginaalissa tai täysin ulkopuolella. Useat tahot ovat peräänkuuluttaneet vaikeimmin työllistyvien työvoiman käyttöön ottoa lisäämällä oppisopimuskoulutusta eli työpaikalla oppimisen ja teoriaopiskelun yhdistelmään perustuvaa ammatillisen koulutuksen menetelmän sen edelläkävijämaan, Saksan, malliin. Tutkimus on monitieteinen, ammatillisen erityisopetuksen ja kasvatussosiologian aloihin kuuluva. Aineiston muodostavat 30:n Suomessa ja Saksassa oppisopimuskoulutuksen avulla ammattiin valmistuneen tai valmistuvan erityisopiskelijan haastattelut sekä molempien maiden koulutusjärjestelmien kartoitukset. Haastattelut toteutettiin suomeksi, saksaksi sekä kummankin maiden viittomakielellä. Analyysimenetelmänä on sovellettu kolmivaiheista mallia sekä osittain narratiivista menetelmää. Teoreettinen viitekehys muodostuu vammaisuuden ja osallisuuden sekä hyvinvoinnin ja arjen subjektiivisten kokemusten määrittelyistä. Tulokset osoittivat, että Saksassa oppisopimuskoulutusta on kehitetty keskeytyksettä yhteistyössä maan työelämän kanssa. Ammatillinen koulutus, myös erityisopiskelijoiden osalta, tapahtuu siellä työpaikoilla. Suomessa taas ammatillista koulutusta on rakennettu laitosmaiseksi järjestelmäksi. Erityisopiskelijoiden oppisopimuskoulutus on ollut pienimuotoista kokeilu- ja kehittämistoimintaa. Saksassa työnantajien lakisääteinen velvoite työllistää vammaisia yhdessä koulutusmallin valta-aseman kanssa antavat erityisopiskelijoille paremmat mahdollisuudet kuin Suomessa työllistyä avoimille työmarkkinoille kokopäivätyöhön. Palkattoman avotyön käyttäminen oppisopimuskoulutuksen suorittaneiden vammaisten pysyvänä työllistämismuotona osoittautui molemmissa maissa ongelmaksi. Suurin osa haastatelluista oli kuitenkin sijoittunut koulutuksen jälkeen työsuhteeseen joko kokopäivä- ja erityisesti Suomessa osa-aikatyöhön. Ennen oppisopimuskoulutusta ja sen aikana haaastatellut olivat saaneet tukea perheeltään ja koulutuksen tukipalveluilta sekä vertaisiltaan. He olivat arjen hyvinvoinnin kokemuksissaan yhdenvertaisia ja sosiaalisia. Monet olivat sisukkaita, valoisia onnistujia. Työ on heille tärkeä arjen jäsentäjä, tuo riittävän toimeentulon ja antaa mahdollisuuden tulevaisuuden myönteiseen suunnitteluun. Avainsanat: oppisopimuskoulutus, osallisuus, pitkäaikaissairaus, subjektiivinen hyvinvointi, vammaisuus, yhdenvertaisuus

Hilkka Sisko Kuusi (ent. Lamminen, o.s. Niemelä) jäi eläkkeelle vuonna 1987, takanaan yli kolme vuosikymmentä kestänyt ura Helsingin yliopiston kirjastolaitoksessa. Pisimpään hän toimi Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastossa (1966–1987), jossa meillä oli ilo työskennellä hänen alaisinaan. Kollegoiksi hän meitä useimmiten kutsui niin työssä ollessaan kuin eläkevuosinaankin, jolloin meistä tuli osa hänen laajaa ystävä- ja tuttavapiiriään. Meille tieto hänen menehtymisestään viime vuoden lopulla oli suruviesti, joskaan täydellisenä yllätyksenä se ei tullut. Hilkan kausi tiedekunnan kirjastossa ajoittui vuosiin, jolloin tietotekniikka alkoi tehdä tuloaan kirjastoihin ja jolloin käsitykset tieteellisten kirjastojen tehtävistä olivat muuttumassa. Tieteellisen tiedon välittäminen ja tietopalvelutyö nousivat tiedon tallentamisen rinnalle. Tämä kehitys ei välttämättä näkynyt vielä 1970-luvulla Helsingin yliopiston yhteiskuntatieteellisten ja humanististen alojen tiedekunta- ja laitoskirjastojen arjessa. Valtiotieteellisen tiedekunnankirjastossa kuitenkin näkyi, sillä kirjastomme luotsaaja oli ajan hermolla. Se, että kyseessä oli pienehkö, lähinnä omaa tiedekuntaa palvelemaan perustettu kirjasto, ei estänyt häntä tarttumasta uusiin haasteisiin.

Kirja-arvio Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan tilaamasta 75-vuotishistoriikista Valtaan ja vastavirtaan, jonka on kirjoittanut Jukka Kortti. Tiedekunnan oppiainevalikoima on vaihdellut vuosikymmenten varrella, mutta valtio-oppi on kuulunut siihen alusta asti. Kirjassa käydään läpi tiedekunnan vaiheita ja roolia suomalaisen hyvinvointivaltion ja yhteiskunnan rakentamisessa, yliopistoradikalismissa ja yliopistohallinnonuudistustaistelussa yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden puolesta. Nykyvaihetta määrittävät historiikin mukaan talous ja tulosjohtaminen, ja Berndtson viittaakin myös yliopistodemokratian purkamiseen rakenteellisten muutosten seurauksena. Nykytilanteessa huomiota saavat lisäksi uusien oppiaineiden ja opintokokonaisuuksien synty, virkarakenteen muuttaminen, uudenlainen opetukseen panostaminen, kansainvälistyminen sekä tasa-arvokysymykset.

Artikkeli liittyy työelämän koulutuksen historiaan ja käsittelee Suomen valtion hallintovirkamiesten koulutusta vuosina 1905–1945. Nykyaikaisessa valtiossa virkamiehen tulisi toimia alallaan aktiivisesti ja järjestävästi eikä vain soveltaa voimassa olevaa oikeutta. Siksi virkamiessivistykseksi ei riitä pelkkä lainoppi. Tällainen käsitys esitettiin ns. virkamieskysymystä käsiteltäessä jo vuosisadan alussa. Artikkelissa tarkastellaan, millaisia ajatuksia, ehdotuksia ja toimenpiteitä esitettiin virkamiesten perus- ja lisäkoulutuksen muuntamiseksi enemmän yhteiskunnallista näkemystä ja ajankohtaistietoa sisältäväksi. Toteutuneista suunnitelmista merkittävin oli valtiotieteellisen tiedekunnan perustaminen Helsingin yliopistoon v. 1945. Tiedekunnan syntyyn johtivat ensi sijassa virkamieskoulutuksen tarpeet. Hallintovirkamieskoulutuksen pitkää kiistaa ei silti saatu ratkaistuksi.

Raimo Mäkinen & Olli Poropudas (toim.) Irtiotto 90-luvun koulutuspolitiikasta : koulutuspoliittinen artikkelikokoelma. (Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan julkaisuja B:67).Turun yliopiston kasvatustieteiden laitos, 2001. 212 s. ISBN 951-29-1907-9

Arvioitava teos: Kasa, Tuija, Kouros, Kristiina & Skottman-Kivelä, Piatta 2020. Perus- ja ihmisoikeudet opetus- ja kasvatusalalla. Oikeudellinen ja pedagoginen opas alan opiskelijoille ja asiantuntijoille. Helsingin yliopisto, kasvatustieteellinen tiedekunta. 65 s. http://hdl.handle.net/10138/314105

Covid-19-pandemian vaikutuksia elämän eri osa-alueille on jo tutkittu ympäri maailman. Jyväskylän yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa haluttiin saada parempi käsitys pandemian ja siitä aiheutuneiden poikkeusolojen vaikutuksista jatko-opintoihin ja niiden suorittamiseen. Niinpä tiedekunnassa päätettiin toteuttaa keväällä 2020 jatko-opiskelijoille suunnattu kysely, jossa selvitettiin esimerkiksi poikkeusolojen vaikutuksia opintojen edistämiseen ja vastaajien poikkeusolojen aikana kohtaamia haasteita jatko-opintojen eri osa-alueilla. Kyselyyn vastasi 164 jatko-opiskelijaa tiedekunnan eri laitoksilta. Koska poikkeusolot pitkittyivät, tiedekunnassa päätettiin toistaa kyselytutkimus vuotta myöhemmin, keväällä 2021. Tähän kyselyyn vastasi 78 jatko-opiskelijaa. Tässä raportissa esitellään kootusti kummankin kyselyn tulokset ja niiden pohjalta koostetut ehdotukset toiminnan kehittämiseksi. Kyselyvastausten perusteella voidaan sanoa, että pandemian ja sen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutus jatko-opintoihin polarisoituu: Toisten opintoihin poikkeusolot ovat vaikuttaneet merkittävästi, kun taas toisten mielestä vaikutuksia on ollut vain vähän tai ei lainkaan. Myös vaikutusten koettu laatu vaihtelee vastaajittain: Jotkut vastaajista kokivat pandemian vaikuttaneen positiivisesti esimerkiksi niin, että tutkimukseen keskittyminen on mahdollista aiempaa paremmin. Toisille poikkeusoloista on ollut huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä, ja pandemian takia on voinut joutua esimerkiksi keskeyttämään aineistonkeruun tai ulkomaille suuntautuneen tutkimusvierailun. Keskeisimmäksi pandemian haittavaikutukseksi jatko-opintojen kannalta nousi niin paikallisen, kansallisen kuin kansainvälisenkin verkostoitumisen mutkistuminen. Lisäksi poikkeusolojen pitkittyminen on lisännyt verkostoitumiseen liittyviä haasteita. Kyselyiden tulosten perusteella näyttää siltä, että olisi hyvä tarttua kehittämismielessä ainakin seuraaviin kysymyksiin: 1. Pandemiasta riippumatta jatko-opintojaan etäyhteyksien kautta edistävien opiskelijoiden lisätuen tarve ja yliopistoyhteisöön sitoutuminen 2. Tarvittaessa tarjottava matalan kynnyksen etäohjaus, jossa keskiössä jatko-opiskelijan hyvinvointi 3. Yliopistoyhteisöön kuulumisen kokemuksen lisääminen vertaistuella 4. Poikkeusolojen aikana hyväksi havaittujen käytäntöjen säilyttäminen jatkossakin.

Erkki-Jussi Nylénin väitöskirja ”Theorizing Ideological Steering: The journey of the circular economy” tarkastettiin Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa perjantaina 22.9.2023. Vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori Hayley Stevenson Torcuato Di Tellan (Argentiina) yliopistosta. Kustoksena toimii professori Pekka Jokinen Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnasta. Tämä teksti perustuu Nylénin väitöstilaisuuden lektioon. Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2994-5. Vastaväittäjä Hayley Stevensonin kirjoittama väitösikkuna-teksti Erkki-Jussi Nylénin väitöskirjasta on julkaistu samassa numerossa: https://doi.org/10.30663/ay.141247.

Tässä Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimushankkeessa on tuotettu kaikille avoin suomenkielinen verkkobibliografia, johon on koottu tematisoidusti suomalaista urheilujournalismia käsittelevät kirjalliset julkaisut. Bibliografian lisäksi sivustolla esitellään tiiviisti keskeisiä käsitteitä, urheilujournalismin ominaispiirteitä ja suomalaisen urheilujournalismin historiaa. Sivuston tavoitteena on tarjoilla helposti tavoitettavaa tutkimustietoa laajalle käyttäjäkunnalle. Bibliografian sisältämät julkaisut on jäsennetty aiheittain kahdeksaan pääteemaan, jotka puolestaan jakautuvat kahdesta neljään alateemaan. Pääteemat ovat Urheilujournalismi ihmis- ja mielikuvien luojana; Urheilujournalismin historia ja kirja-arvostelut; Urheilujournalismin pelikentällä; Urheilukieli ja -selostukset; Urheilulehdistö; Urheilulähetykset ja niiden kuluttajat; Urheilun sankarit ja konnat; sekä Urheilutoimittajat ja heidän työnsä. Pääteemoista on laadittu niiden keskeisiä piirteitä ja tutkimustuloksia esittelevät kirjoitukset, jotka ovat luettavissa teemasivuilla. Aiheittain teemoittelun lisäksi bibliografian aineisto on luokiteltu julkaisutyypeittäin. Tyypittelyssä on noudatettu opetus- ja kulttuuriministeriön määrittelemää julkaisutyyppiluokittelua. Pääluokkia on kahdeksan: Vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit; Vertaisarvioimattomat tieteelliset artikkelit; Ammattiyhteisölle suunnatut artikkelit; Ammattiyhteisölle suunnatut teokset; Yleistajuiset artikkelit; Yleistajuiset teokset; Väitöskirjat ja lisensiaatintyöt sekä pro gradu -tutkielmat. Aineiston keruu on rajautunut suomalaista urheilujournalismia käsitteleviin kirjallisiin lähteisiin, jotka sijoittuvat johonkin bibliografiaan sisällytetyistä julkaisutyypeistä. Yleistajuisista artikkeleista bibliografiaan on sisällytetty ammatti- ja aikakauslehdissä julkaistut jutut, mutta sanomalehdet on rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Julkaisuja on koottu bibliografiaan useista eri tietokannoista ja hakupalveluista. Hakusanoja ovat olleet urheilu-alkuisesti muun muassa journalismi, media, lähetys, kieli, toimittaja ja selostaja erilaisine sijapäätteineen. Tavoitteena on ollut paikantaa kattavasti alaa ja sen tekijöitä tarkastelevat tekstit. Bibliografia päivitetään kerran vuodessa. Tällä hetkellä se sisältää vuoden 2022 loppuun mennessä ilmestyneet julkaisut.

In this project, the carbon and biodiversity footprints of the most significant activities of the University of Turku in 2022 were assessed. The project was a collaboration between the University of Turku and the University of Jyväskylä. The calculation method is based on EXIOBASE, LC-IMPACT, and ecoinvent databases, that can be used to calculate the climate and biodiversity impacts of different products and services based on financial accounts. The biodiversity footprint of the University of Turku in 2022 was 96,7 nBDe (potentially disappeared fraction of species globally) and the carbon footprint 19 080 t CO2e. Energy consumption caused 41 % of the biodiversity footprint, and a significant contributor to that was the use of wood in energy production. Other major causes for the biodiversity footprint were the purchases of laboratory appliances and services (18 %), machinery and equipment (11 %), and IT equipment and services (8 %). Energy consumption contributed to 8 % of the carbon footprint. The purchases of laboratory appliances and services (24 %), machinery and equipment (18 %), IT equipment and services (14 %) and services related to research, education, and development (10 %) contributed to a larger share of the carbon footprint. Examination by unit shows that the Faculty of Medicine had the largest biodiversity footprint, with the purchases of laboratory appliances and services as a major contributor. The largest carbon footprint was caused by the joint procurements of the University, especially the purchases of IT equipment and services. According to the model, geographically a majority of the biodiversity impacts of the University of Turku were located outside of Finland. The results and suggestions of this report help identify the activities that cause the greatest carbon and biodiversity footprints, and thus also support reducing the footprints. In the future, the assessment can be fused with the annual operations and environmental impact monitoring of the University of Turku, and where necessary, the assessment can be developed to be more comprehensive and less demanding of manual work. The method used in the report assesses the global extinction risk caused to different species under one unit of measurement, similar to a carbon footprint. This makes the comparison of biodiversity footprints of different organizations and international supply chains possible, as well as the parallel calculation and examination of carbon and biodiversity footprints. In the future, universities as well as other kinds of organizations around the world can utilize the presented methodology to develop and implement measurable strategies towards carbon neutrality and nature positive impacts. Tässä hankkeessa selvitettiin Turun yliopiston merkittävimpien toimintojen hiili- ja luontojalanjälki vuodelle 2022 Turun ja Jyväskylän yliopistojen välisenä yhteistyönä. Laskentamenetelmä perustuu EXIOBASE-, LC-IMPACT- ja ecoinvent-tietokantoihin, joiden avulla pystytään talouskirjanpitoon perustuen selvittämään eri tuotteiden ja palveluiden aiheuttamat ilmasto- ja luontohaitat sekä niiden maantieteelliset sijainnit. Turun yliopiston luontojalanjälki vuonna 2022 oli 96,7 nBDe (globaali osuus lajeista, jotka ovat riskissä kuolla sukupuuttoon) ja hiilijalanjälki 19 080 t CO2e. Energiankäyttö aiheutti 41 % luontojalanjäljestä, ja merkittävänä tekijänä sen taustalla oli puun käyttö energiantuotannossa. Seuraavaksi suurimmat osuudet luontojalanjäljestä aiheutuivat laboratoriolaitteiden ja -palveluiden (18 %), koneiden ja muiden tarvikkeiden (11 %), sekä IT-tarvikkeiden ja -palveluiden (8 %) hankinnoista. Hiilijalanjäljestä energiankulutus aiheutti 8 %. Sitä merkittävämmän osan muodostivat laboratoriolaitteiden ja -palveluiden (24 %), koneiden ja muiden tarvikkeiden (18 %), IT-tarvikkeiden ja -palveluiden (14 %) sekä tutkimus-, koulutus- ja kehityspalveluiden (10 %) hankinnat. Yksiköittäin tarkasteltuna suurin luontojalanjälki aiheutui lääketieteellisen tiedekunnan hankinnoista, erityisesti laboratoriolaitteista ja -palveluista. Suurimman hiilijalanjäljen aiheuttivat yliopiston yhteiset hankinnat, erityisesti IT-tarvikkeet ja -palvelut. Mallinnuksen mukaan Turun yliopiston luontohaitat kohdistuivat maantieteellisesti merkittäviltä osin Suomen rajojen ulkopuolelle. Tämän raportin tulokset ja kehitysehdotukset auttavat tunnistamaan, mitkä organisaation toiminnot aiheuttavat suurimman hiili- ja luontojalanjäljen, ja toimivat siten tukena myös haittojen vähentämisessä. Jatkossa laskentaa voidaan jalkauttaa osaksi Turun yliopiston vuotuista toimintaa ja ympäristövaikutusten seurantaa, ja sitä voidaan tarpeen mukaan kehittää kattavammaksi ja vähemmän manuaalista työtä vaativaksi. Luontojalanjäljen laskentamenetelmä kokoaa erilaisille lajeille aiheutetun sukupuuttoriskin yhden mittayksikön alle hiilijalanjäljen tavoin. Tämä mahdollistaa organisaatioiden ja kansainvälisten tuotantoketjujen luontojalanjäljen vertailun, sekä luonto- ja hiilijalanjälkien rinnakkaisen laskennan ja tarkastelun. Tulevaisuudessa niin yliopistot kuin muunkinlaiset organisaatiot ympäri maailman voivat hyödyntää tässä raportissa käytettyä menetelmää kehittääkseen ja toteuttaakseen mitattavia strategioita hiilineutraalisuuden ja luontopositiivisuuden saavuttamiseksi.

Tässä Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen toteuttamassa ja Työsuojelurahaston rahoittamassa (hankenumero 210129) hankkeessa kehitettiin työn merkityksellisyyden ja työhyvinvoinnin tukemisen toimintamallit organisaatioille ja työelämä- ja uraohjausalan ammattilaisille asiakkaineen. Toimintamalleja sovellettiin myös ammattiliitoille sekä opiskelijoita työelämään saattaville koulutusohjelmille. Toimintamallit pohjautuivat 1) inhimillisesti kestävien urien malliin, 2) työn merkityksellisyyttä edistävien tekijöiden monitasoiseen viitekehykseen, 3) työn merkityksellisyyden lähteiden nelikenttään sekä 4) työn merkitysten ja täyttymysten yhteensopivuuden näkökulmaan. Toimintamallit tähtäsivät ensisijaisesti työn merkityksellisyyden ja työhyvinvoinnin ja toissijaisesti organisaatioiden toimivuuden tukemiseen. MEANWELL-toimintamallien keskeisenä osana hyödynnettiin työn merkitysten ja täyttymysten eli TMT-kyselymenetelmää, joka tarjoaa vastaajalle visuaalisen profiilin siitä, miten hyvin hänen yleisesti työlle asettamansa odotukset täyttyvät hänen nykyisessä työssään seitsemällä osa-alueella: 1) perustarpeet, 2) uramenestys, 3) osaaminen, 4) itsenäisyys, 5) yksilöllisyys, 6) yhteisöllisyys ja 7) hyvän tekeminen. Menetelmää voidaan käyttää niin yksilö- kuin organisaatiotasolla. Kun työntekijän tai koko henkilöstön työn merkityksellisyys ja työhyvinvointi kaipaavat parannusta, voidaan tarkastella, mille osa-alueille kehittämistoimenpiteet kannattaa kohdentaa. MEANWELL-toimintamalleista laajin oli 7–9 kuukauden pituisena ajanjaksona toteutettu organisaatioiden kehittämistoimintojen kokonaisuus. Tämä sisälsi aloitus- ja päätöskehittämispäivät koko henkilöstölle ja näiden välissä esihenkilövalmennussarjan (3 x 2 h), esihenkilöiden ja työntekijöiden yhteisen pienryhmävalmennussarjan (6 x 1,5 h) sekä yhden kehityskeskustelun esihenkilö-työntekijäparien välillä. Hankkeen laaja työhyvinvointikartoitus, joka sisälsi TMT-kyselymenetelmän, muodosti pohjan kaikille kehittämistoiminnoille. Osallistuneet organisaatiot olivat: opetustoimen palvelut (n = 144), muut kunnallispalvelut (n = 95), yliopiston tiedekunta (n = 135), vähittäiskaupan myymäläverkosto (n = 75) ja henkilöstöpalveluyritys (n = 66). Tutkimustietoa kerättiin kyselyillä sekä fokusryhmä ja -yksilöhaastatteluilla. MEANWELL-toimintamalli työelämä- ja uraohjausalan kontekstissa sisälsi ammattilaisille pidetyn TMT-kyselymenetelmän käyttökoulutuksen (4 h), jonka jälkeen ammattilaiset (n = 240) käyttivät menetelmää osana asiakastyötään yksilöiden tai ryhmien kanssa. Asiakkaat (n = 1022) vastasivat hankkeen työhyvinvointikartoitukseen ennen aiheeseen liittyvää ohjauskeskustelua saaden oman TMT-profiilin ohjauskeskustelun pohjaksi. Yhteensä 46 ammattilaista sekä 183 asiakasta vastasi joko palautekyselyyn tai osallistui yksilöhaastatteluun koskien TMT-kyselymenetelmän käyttökokemuksia asiakastapaamisissa. MEANWELL-toimintamalli ammattiliitoille sekä koulutusohjelmille sisälsi työn merkityksellisyyden ja työhyvinvoinnin teemoja käsittelevän sekä osallistujien kokemuksia reflektoivan luennon, työpajan tai webinaarin (1–4 h). Näiden ennakkotehtävänä osallistujat (n = 3136) vastasivat hankkeen TMT-kyselyn sisältävään työhyvinvointikartoitukseen oman profiilin saaden. Sekä määrälliset että laadulliset tulokset osoittavat, että TMT-kysely profiileineen on psykometrisesti pätevä ja sisällöllisesti kattava sekä käytännönläheinen ja hyödyllinen työkalu. Se toimii hyvin haluttaessa tunnistaa työn merkityksellisyyden lähteiden osa-alueita, joita huomioida yksilöiden kestäviä uria tuettaessa, olipa sitten kyseessä esihenkilön kehityskeskustelu työntekijän kanssa tai työelämä- ja uraohjausalan ammattilaisen keskustelu asiakkaan kanssa. Erityisesti työn merkitysten ja täyttymysten yhteensopivuudet osaamisen, itsenäisyyden ja yksilöllisyyden muodossa ovat mahdollisesti muita TMT-kyselyn osa-alueita tärkeämpiä yksilöiden kestävien urien kannalta. Työyhteisötason TMT-profiilit puolestaan tuovat tärkeää tietoa työn merkityksellisyyden yhteisen kehittämisen pohjaksi, ja hankeorganisaatioissa korostuivat mm. TMT-kyselyn arvostuksen ja yhteisöllisyyden osa-alueet. Laadullisiin tuloksiin perustuen MEANWELL-toimintamallien sisältämistä elementeistä osallistujat kokivat saaneensa monenlaisia työkaluja ja keinoja sekä oman työnsä että työyhteisönsä kehittämiseen. Hankkeen tilaisuuksien koettiin tarjonneen tilaa keskustella, jakaa kokemuksia ja määrittää yhdessä työn kehittämisen kohteita. Kehitystoimien jatkuvuudesta huolehtiminen myös ohjattujen valmennuskertojen välillä ja niiden jälkeen koettiin olennaisena. Hankkeen vaikuttavuuden näkökulmasta ei voida kuitenkaan todeta hyvien oivallusten, ideoiden ja tavoitteiden siirtyneen kaikkien kohdalla arkeen työn merkityksellisyyttä ja työhyvinvointia edistäviksi käytänteiksi. Osalla tätäkin oli tapahtunut ja se oli yksilötasolla tyypillisempää kuin työyhteisötasolla. Hankkeen toimintamalleista hyötyminen yhteisötasolla hankaloitui mm. sen takia, että aina riittävä määrä henkilöstön jäseniä sen eri tasoilta ei osallistunut kehitystyöhön tai riittävä panostus tai tuki tunnistettuihin kehittämiskohteisiin jäi syystä tai toisesta puuttumaan. Kokoavana johtopäätöksenä voidaan todeta, että hankkeessa tuotetut uudet välineet työn merkityksellisyyden tukemiseen otettiin suomalaisella työelämäkentällä hyvin vastaan. Työn merkityksellisyyden yhteisöllinen kehittäminen organisaatioissa osoittautui hyvin vaativaksi tehtäväksi, minkä osalta MEANWELL-toimintamallin kehittämiseksi saatiin paljon tietoa. Tuloksissa korostuu, että toimintamalli ei tarjoa organisaatioille helppoja pikaratkaisuja. Sen sijaan tarvitaan koko henkilöstölle – niin työntekijöille, esihenkilöille kuin johdolle – hyvin resursoitu ja arjen tekemisen tasolla tuettu prosessi käytännön muutosten aikaansaamiseksi. MEANWELL project was implemented by the Department of Psychology at the University of Jyväskylä and funded by the Finnish Work Environment Fund (project number 210129). The project developed operating models to support meaningful work and well-being for organizations and work life and career counseling professionals with their clients. The operating models were also applied to trade unions and educational programs. The operating models were based on 1) a model of sustainable careers, 2) an integrative multilevel framework of factors fostering meaningful work, 3) a four-dimensional conceptualization of meaningful work, and 4) a vocational meaning and fulfillment fit perspective. The operating models were primarily aimed at supporting meaningful work and work well-being and, secondarily, supporting the functioning of organizations. A central part of the operating models was the Vocational Meaning and Fulfillment Survey (VMFS) method, which provides the respondent a profile of how well the expectations they have for work, in general, are met in their current job in seven dimensions: 1) basic needs, 2) career success, 3) self-enhancement, 4) agency, 5) self-realization, 6) team enhancement, and 7) transcendence. The VMFS method can be used at both individual and organizational levels. When the work meaningfulness of an employee or the entire personnel needs improvement, examining the dimensions on which the development actions should be focused is possible. The most extensive of the operating models was the set of organizational development activities implemented over a period of 7 to 9 months. This model included two development days for the entire personnel and, in between these, a supervisor coaching series (3 x 2 h), a team coaching series (6 x 1.5 h) for the supervisors and employees, and a development discussion between the supervisor-employee pairs. An extensive work well-being survey, which included the VMFS, formed the basis for all development activities. The organizations involved were: 1) school district (n = 144), 2) municipal services (n = 95), 3) university faculty (n = 135), 4) retail network (n = 75), and 5) temporary work agency (n = 66). Research data was collected through surveys, as well as focus group and individual interviews. The operating model in the context of work life and career counseling included VMFS method training for professionals (4 h), after which the method was used by professionals (n = 240) as part of their client work with individuals or groups. Clients (n = 1022) responded to the work well-being survey before counseling with their professional and received their personal VMF profile to form the basis for the counseling discussion. A total of 46 professionals and 183 clients responded to either a feedback survey or participated in an individual interview about VMFS user experiences in client meetings. The operating model for trade unions and educational programs included a lecture, workshop, or webinar on themes of meaningful work and work well-being (1-4 h). As a preliminary task for these, the participants (n = 3136) responded to the work well-being survey containing the VMFS method and received their personal profiles. The quantitative and qualitative results show that the VMFS method is psychometrically valid, comprehensive, practical, and useful. It works well if one wants to identify dimensions of meaningful work that should be considered when supporting the sustainable careers of individuals, whether this happens in a development discussion between a supervisor and an employee or in a discussion between a professional and a client in the field of work life and career counseling. In particular, the vocational meaning-fulfillment fit in the dimensions of self-enhancement, agency, and self-realization may be more important than other dimensions of the VMFS for the sustainable careers of individuals. Organizational VMF profiles, on the other hand, provide central information for the co-development of meaningful work. At the organizational level, the participants highlighted VMFS recognition and team enhancement dimensions. Based on the qualitative results, the participants felt that they had received a variety of tools and means for developing both their work and their work community. The project provided a space to discuss, share experiences, and define areas for co-development efforts. Continuity of development actions between and after the guided coaching sessions was also considered essential. However, from the point of view of the project's impact, it cannot be claimed that good insights, ideas, and goals transferred to everyday practices to promote meaningful work and well-being for every participant. The transfer happened to a certain extent and was more typical at the individual level than at the organizational level. Benefiting from the operating models at the organizational level was hindered, for example, because a sufficient number of members from different staff levels were not involved in the development work, or sufficient investment or support for the development work was missing. In conclusion, the new tools produced in the MEANWELL project to support meaningful work were well received in the Finnish work life. Organizational development of meaningful work proved to be a very demanding task, providing much information for further developing the MEANWELL operating model. The results highlight that providing easy, quick solutions to organizations is not likely. Employees, supervisors, and management need a well-resourced and supported process to implement changes to day-to-day work.