Rozprawy doktorskie na temat „Siirto”

Abstract One of the roles of Technology Parks is to stimulate and manage knowledge transfer. Studies have been conducted on large Technology Parks, but studies on small ones are rare. However, small Technology Parks are of interest as innovation promoters, and thus regional developers. This study explores how knowledge is transferred to the product development processes of firms, and how the local innovation system influences the transfer. First the existing research is examined to understand what kind of factors affect knowledge transfer in the product development processes of firms from and through a local innovation system with incomplete services. The framework resulting from the study consists of innovation enabler analyses, and process analyses. The enablers are the Technology Park and local innovation systems, and social capital. The processes are the product development processes, and interorganisational networking. Furthermore, an empirical study was conducted on how knowledge is transferred in the product development processes of firms in two Technology Parks namely, Digipolis in Kemi in the North of Finland and Electropolis in Kalix in the North of Sweden. A qualitative embedded multiple case study was chosen as the research approach. The study consists of two levels: the product development processes of the firms, the Technology Parks as single cases and cross case analyses; and the. The latter were based on one single case, a cross case within each Technology Park, and a cross-Technology Park cross case levels. The results indicate that the characteristics of the firms have a higher influence on knowledge transfer processes than the local innovation systems, and higher education combined with an attraction strategy draws subsidiaries with minimal local links and knowledge transfer. Strong ties within local social networks favour knowledge transfer, but they have to be fostered
Tiivistelmä Yksi teknologiakylien tehtävistä on stimuloida ja hallita tietämyksen siirtoa. Suurten teknologiakylien osalta tutkimuksia on tehty, mutta pienistä hyvin vähän. Niillä on merkitystä innovaatioiden edistäjinä ja siten ne ovat aluekehittäjiä. Tämä tutkimus selvittää, miten tietämystä siirretään yritysten tuotekehitysprosesseihin ja, miten paikallinen innovaatiojärjestelmä vaikuttaa siirtoon. Ensin tarkastellaan aiempaa tutkimusta tavoitteena luoda ymmärrys, mitkä tekijät vaikuttavat tietämyksen ohjautumiseen yritysten tuotekehitysprosesseihin paikallisesta heikommin resursoidusta innovaatiojärjestelmät. Johdettu viitekehys sisältää innovaation mahdollistajien ja prosessien analyysin. Mahdollistajia ovat teknologiakylä ja paikallinen innovaatiojärjestelmä sekä sosiaalinen pääoma. Prosessit ovat tuotekehitysprosessi ja organisaatioiden välinen verkottumisprosessi. Seuraavaksi suoritettiin kokeellinen tutkimus siitä, miten tietämys siirretään tuotekehitysprosesseihin kahdessa teknologiakylässä: Digipoliksessa Kemissä Pohjois-Suomessa ja Elektropoliksessa Kalixissa Pohjois-Ruotsissa. Tutkimusmenetelmäksi valittiin laadullinen tapaustutkimus. Siinä on kaksi tasoa: teknologiakylät tapauksittain ja tapauksien välillä analysoituna sekä yritysten tuotekehitysprosessit, jotka analysoitiin tapauksittain, tapausten kesken teknologiakylittäin ja tapausten kesken teknologiakylien kesken. Tulokset ehdottavat, että yritystyyppi vaikuttaa tietämyksen siirtoon enemmän kuin paikallinen innovaatiojärjestelmä. Korkea-asteen koulutus yhdistettynä atraktiostrategiaan houkuttaa teknologiakylään sivutoimipisteitä, jotka toteuttavat hyvin vähän paikallisia yhteyksiä ja tietämyksen siirtoa. Vahvat siteet paikallisissa sosiaalisissa verkostoissa edistävät tietämyksen siirtoa, mutta verkostoja tulee ylläpitää

Abstract At present, collaborative strategies are an important part of developing the capabilities to be able to compete in the 21st Century since knowledge or innovations cannot develop entirely within a single firm. Collaboration provides invaluable resources that a firm cannot create through knowledge transfer mechanisms. The purpose of this doctoral dissertation is to enhance understanding of knowledge transfer in requirements engineering in the context of collaborative product development. The research is qualitative by nature and utilises the case study methodology. Data collection was conducted through interviews and surveys with informants in high-tech enterprises. The results indicate that collaboration in product development is very important and acts as a means of obtaining external resources, especially knowledge. However, collaboration is not an easy practice; it involves many challenges. In order to improve the practice of collaboration, it is necessary to manage and leverage the transfer of knowledge. According to the results, in order to increase the effectiveness of knowledge transfer over enterprise interfaces, each knowledge type needs to be transferred through the suitable transfer channel at the right time. The results also indicate that the individual relationships among buyers and suppliers are an essential element for long-term collaboration and common platforms or tools need to be developed to support collaborative product development over enterprise interfaces
Tiivistelmä Kiristyvän kilpailun tilanteessa yritykset etsivät keinoja tehostaakseen toimintaansa. Yksi keino tähän on yhteistyökumppanina toimivien yritysten hyödyntäminen tuotekehityksessä. Yhteistyökumppanien hyödyntämisellä yritykset pyrkivät muun muassa tukemaan innovatiivisuutta ja täydentämään tuotekehityksessä tarvittavia kyvykkyyksiä. Tähän pyritään hankkimalla lisää resursseja, erityisesti tietämystä ja osaamista, jota yrityksellä ei itsellään ole tai joka on ulkoistettu aiemmin. Tässä väitöskirjassa perehdytään yritysyhteistyötä hyödyntävään tuotekehitystoimintaan ja tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä osaamisen siirrosta erityisesti vaatimusten hallinnan prosessissa. Tämä väitöskirjatyö on laadullinen tapaustutkimus. Tutkimuksen empiirinen aineisto on hankittu haastatteluilla ja kyselyillä korkeanteknologian yrityksistä. Tutkimustulosten mukaan yritysten välinen yhteistyö tuotekehityksessä on merkittävässä roolissa moderneissa yrityksissä. Tällöin voidaan puhua ulkopuolisten resurssien, erityisesti ulkoisen osaamisen hyödyntämisestä tuotekehityksessä. Tulosten mukaan on kuitenkin huomioitava, että yritysyhteistyö on varsin monimutkaista ja haastavaa toteuttaa. Yritysten tulee paremmin johtaa osaamisen siirtoa yhteistyökumppaneiden välillä ja panostaa osaamisen siirtoon liittyviin toimintatapoihin ja työkaluihin. Yritysten välisen osaamisen siirron tehokkuuden lisäämiseksi tulee huomioida, että erityyppinen osaaminen tulee siirtää sille ominaisen kanavan kautta juuri oikeaan aikaan. Tulosten mukaan yrityksissä toimivien henkilöiden väliset suhteet ovat keskeisessä roolissa pitkän aikavälin yritysyhteistyölle. Tukeakseen paremmin yritysyhteistyötä tuotekehityksessä yritysten tulisi kehittää yhteisiä alustoja tai työkaluja osaamisen siirtoon

Abstract The main goal of in vitro fertilization (IVF) and intracytoplasmic sperm injection (ICSI) treatment is a healthy mother and a healthy child. The most important complication following IVF/ICSI arises from the increased risk of multiple pregnancies. An elective single embryo transfer (eSET) with the freezing of spare embryos and subsequent treatment with frozen embryo transfer (FET) is the only way to avoid this complication. For this reason, the number of children born after FET is steadily rising. The aim of this study was to provide more detailed evidence on the safety of FET, particularly focusing on serum hormone profiles during the first trimester weeks of singleton pregnancies after IVF/ICSI fresh embryo transfer (ET), after FET during a natural menstrual cycle, and after spontaneous conception. Another part of this study compared the perinatal outcomes, congenital anomalies (CAs), and morbidity of singletons born after FET and IVF/ICSI fresh ET. The reference group was those born after spontaneously conceived (SC) pregnancies. In the clinical prospective study, the maternal serum estradiol and progesterone levels in pregnancies after fresh ET (n=39) were higher during early pregnancy weeks than in FET (n=30) and SC pregnancies (n=41), while the hormonal profiles after FET did not differ from SC pregnancies. In the large register study, FET children (n=1830) were found to have a reduced risk for adverse perinatal outcomes, such as preterm birth, a low birthweight, and being small for their gestational age compared with children born after fresh ET (n=2942). However, FET children have an increased risk for being large for their gestational age. The major CAs and morbidity until three years of age did not differ between groups. When compared with SC children (n =31 243), the perinatal outcome was worse and the rates of CAs and morbidity were higher in FET children. The FET cycle seemed to provide a better physiological environment for early fetal development than fresh ET. Further, FET protects against some of the adverse perinatal outcomes of children when compared with fresh ET, but not when it comes to the major CAs and early somatic health. This study provides further evidence of the safety of FET in comparison with fresh ET. This information should further encourage clinicians to implement eSET combined with cryopreservation in their IVF/ICSI program
Tiivistelmä Koeputkihedelmöityshoidon (in vitro fertilization, IVF ja intracytoplasmic sperm injection, ICSI) tavoitteena on terve äiti ja terve lapsi. Monisikiöraskaus on hoidon komplikaatio, koska siihen liittyy selkeästi kohonnut riski äidille ja lapselle. Yhden alkion siirto, jäljelle jääneiden alkioiden pakastus ja myöhemmin tehtävä pakastetun alkion siirto (PAS) ovat lisänneet IVF/ICSI-hoitojen turvallisuutta ja tehokkuutta. Täten PAS:sta syntyneiden lasten määrä kasvaa. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä PAS-hoitojen turvallisuutta tarkastelemalla veren steroidihormonien muutoksia alkuraskaudessa naisilta, jotka olivat tulleet raskaiksi IVF/ICSI-tuorealkion siirroista, luonnollisen kuukautiskierron aikana tehdystä PAS:sta ja luonnollisesti. Lisäksi tutkimuksessa verrattiin PAS- ja IVF/ICSI-tuorealkion siirrosta alkunsa saaneiden lasten terveyttä kolmeen ikävuoteen asti. Viiteryhmän muodostivat luonnollisesti alkunsa saaneet lapset. Kliinisessä prospektiivisessa tutkimuksessa havaittiin naisilla, joilla oli tuorealkion siirrosta alkanut raskaus (n=39), merkittävästi koholla olevat seerumin estradioli- ja progesteronipitoisuudet 7-8 raskausviikolle asti verrattuna naisiin, joilla raskaudet olivat alkaneet PAS:sta (n=30) tai luonnollisesti (n=41). Vastaavasti PAS-raskauksissa hormonipitoisuudet eivät eronneet merkittävästi luonnolliseen raskauteen verrattuna. Laajassa rekisteritutkimuksessa havaittiin PAS-lapsilla (n=1830) olevan pienempi riski ennenaikaisuuteen ja pienipainoisuuteen kuin tuorealkiolapsilla (n=2942). Kuitenkin PAS-lapsilla oli lisääntynyt riski syntyä isokokoisina raskausviikkoihin nähden. Synnynnäisten epämuodostumien ja eri sairauksien esiintyvyyksissä ei ollut eroja. Luonnollisesti alkunsa saaneisiin lapsiin (n= 31 243) verrattaessa, PAS-lapsilla oli vastasyntyneisyyskaudelta lähtien enemmän terveyteen liittyviä ongelmia. Tutkimus osoitti PAS-raskaudessa sikiön kehittyvän alkuviikkoina luonnollisemmassa ympäristössä kuin tuorealkion siirtoraskaudessa. Vaikka suurin osa PAS- ja tuorealkiolapsista oli terveitä, tuorealkiolapsilla oli vastasyntyneisyyskaudella enemmän ongelmia kuin PAS-lapsilla. Muita terveyseroja lasten välillä ei todettu. Tutkimus antaa lisänäyttöä PAS hoidon turvallisuudesta. Alkion pakastamisella voidaan välttää koeputkihedelmöityshoidon riskejä pyrkimällä mahdollisimman usein yhden alkion siirtoon

Abstract Treatment-related late effects have increasingly become important, since the majority of children, adolescents and young adults with cancer become long-term survivors. Osteonecrosis (ON) is recognized as a potential debilitating sequel in patients with cancer. The aims of this work were to define the incidence of and clinical risk factors for ON identified with end-of-therapy magnetic resonance imaging (MRI) screening among patients with childhood cancer and to investigate the incidence of and risk factors for ON requiring total joint arthroplasty (TJA) in patients treated for cancer in childhood, adolescence or young adulthood in a register-based study. MRI of the lower extremities revealed ON in 23 (24%) of the 97 patients with acute lymphoblastic leukemia (ALL) at the end of treatment. High body mass index, female gender, older age at diagnosis, and higher cumulative dexamethasone dose were independent risk factors for ON. Six of the 32 patients (19%) treated for lymphoma or solid tumor had ON in MRI scans at the end of the treatment. All of these patients with ON had non-Hodgkin lymphoma or Hodgkin lymphoma. In a register-based study, patients diagnosed with cancer before 31 years of age were identified from the Finnish and Danish Cancer registries. These data were combined with data from the National Hospital Discharge and the Finnish Arthroplasty registers. The cohort consisted of 6,358 patients diagnosed with hematologic malignancy and 18,542 patients diagnosed with solid tumor from 1975 to 2000 in Finland and from 1975 to 2006 in Denmark. The estimated cumulative incidence of TJA was 4.5% at 20 years for patients treated for chronic myeloid leukemia, followed by 2.1% for patients treated for acute myeloid leukemia and 0.4% for patients treated for ALL. Allogeneic stem cell transplantation increased the risk of TJA. In conclusion, ON as determined with MRI is a common complication in children after treatment for ALL. High BMI was identified as a new significant risk factor for ON in patients with pediatric ALL. The incidence of ON requiring TJA was highest among children, adolescents and young adults treated for myeloid leukemias
Tiivistelmä Syöpähoitojen aiheuttamien myöhäisvaikutusten merkitys on viime vuosina kasvanut, koska suuri osa lapsena tai nuorena aikuisena syöpään sairastuneista paranee. Syöpähoitojen seurauksena voi syntyä luukuolioita, jotka heikentävät merkittävästi elämänlaatua ja liikuntakykyä. Tämän väitöskirjatyön tarkoituksena oli selvittää magneettitutkimuksella luukuolioiden ilmaantuvuus ja riskitekijät syöpähoitojen lopetusvaiheessa lapsuusiän syövän sairastaneilla sekä selvittää rekisteritutkimuksella tekonivelleikkausta vaativan luukuolion ilmaantuvuus ja riskitekijät lapsena tai nuorena aikuisena hoidetuilla syöpäpotilailla. Akuutin lymfaattisen leukemian (ALL) sairastaneista 23/97:lla (24 %) todettiin alaraajojen magneettitutkimuksessa luukuolioita. Korkea painoindeksi, naissukupuoli, vanhempi ikä diagnoosihetkellä ja suurempi kumulatiivinen deksametasoniannos lisäsivät luukuolion todennäköisyyttä. Lymfooman tai kiinteän kasvaimen sairastaneista 6/32:lla (19 %) todettiin luukuolioita. Tutkimme tekonivelleikkausta vaativan luukuolion ilmaantuvuutta Suomen ja Tanskan väestöpohjaisten rekistereiden avulla. Tutkimuskohorttimme muodostui 6 358 leukemiaan ja lymfooman sekä 18 542 kiinteään kasvaimeen Suomessa ja Tanskassa alle 31-vuotiaana sairastuneesta potilaasta. Tekonivelleikkausta vaativan luukuolion kumulatiivinen ilmaantuvuus 20 vuoden seurannan aikana oli kroonisen myelooisen leukemian sairastaneilla 4,5 %, akuutin myelooisen leukemian sairastaneilla 2,1 % ja ALL:n sairastaneilla 0,4 %. Allogeeninen kantasolujen siirto lisäsi luukuolioiden todennäköisyyttä. Tässä väitöskirjatyössä osoitettiin, että ALL:n sairastaneilla lapsilla magneettitutkimuksella todetut luukuoliot ovat yleinen haittavaikutus. Korkea painoindeksi on luukuolioiden uusi merkittävä riskitekijä. Tutkimus antoi myös uutta tietoa tekonivelleikkausta vaativan luukuolion ilmaantuvuudesta ja riskitekijöistä lapsuusiällä tai nuorella aikuisiällä syövän sairastaneilla

Tiivistelmä. Pro gradu tutkielmamme tavoitteena on selvittää, miten lahjakkaat oppilaat ovat kokeneet vuosiluokan yli siirtämisen ja minkälaisia vaikutuksia sillä on ollut heidän elämäänsä. Tarkastelemme myös sitä, kuinka koulussa työskennelleet ihmiset, jotka ovat uransa aikana olleet mukana ainakin yhdessä vuosiluokan yli siirtämis -tapauksessa, ovat kokeneet siirrot. Näitä kokemuksia keräsimme haastattelujen ja kirjoitelmien avulla. Vuosiluokan yli siirtämisestä ei kuule käytävän keskustelua, eikä aiheesta ole juuri tehty aiempaa tutkimusta Suomen kontekstissa. Vuosiluokan yli siirtäminen on kuitenkin edelleen käytössä oleva lahjakkaan lapsen tukimuoto, joka vaikuttaa moneen asiaan siirretyn lapsen elämässä. Vaikka siirtoprosessit ovatkin aina tapauskohtaisia, on siirroissa kuitenkin usein paljon yhteneväisyyksiä, kuten tutkimuksessamme tuli ilmi. Tutkimuksestamme voisivatkin näin hyötyä tulevaisuudessa siirtoa harkitsevat ihmiset, joihin me itse saatamme myös tulevaisuuden opettajina kuulua. Tutkimuksessamme tutkimme nimenomaan ihmisten kokemuksia vuosiluokan yli siirrosta, ja siksi metodologisena lähestymistapana oli luontevaa käyttää narratiivista tutkimusta, jossa korostuu ihmisläheisyys. Narratiivisen tutkimuksen käyttö oli myös perusteltua, sillä muistuttivathan aineistonamme käyttämät kirjoitelmat ja haastattelut jo itsessään tarinoita. Emme varsinaisesti noudattaneet mitään yhtä, tiettyä analyysimenetelmää aineistoa käsitellessämme, vaan rakensimme omamme yhdistelemällä erilaisia menetelmiä. Tämä on perusteltua, sillä tapoja tehdä narratiivista tutkimusta on monenlaisia ja niinpä myös tapoja toteuttaa sen analysointia. Aineistosta muodostui lopulta neljä teemaa: tunteet ja tuntemukset, siirron kehitys, haasteet sekä muutokset. Teoreettinen viitekehyksemme koostuu lahjakkuuteen sekä itse siirtoprosessiin liittyvistä teorioista. Vuosiluokan yli siirtämisen taustalla nähdään yleensä olevan lahjakkuus ja siksi päätimme avata lahjakkuuden monisyistä käsitettä tarkemmin tutkimuksessamme. Siirtoprosessi -luvussa kerromme muun muassa siirtoprosessin vaiheista sekä siihen osallistuvien tahojen yhteistyöstä. Tutkimuksemme perusteella näyttää siltä, että vuosiluokan yli siirto on koettu päällisin puolin toimivana lahjakkaan lapsen tukimuotona. Siirtoihin liittyi aineistomme perusteella myös haasteita ja negatiivisia muistoja, erityisesti ikään liittyvissä asioissa, kuten murrosiässä ja täysi-ikäisyyden yhteydessä. Rikas aineisto antoi myös mahdollisuuden tutkia sitä, miten itse siirtoprosessi on kehittynyt vuosikymmenien myötä. Vuosiluokan yli siirron hyödyllisyyttä ei voida yleistää, sillä jokainen siirto on ainutlaatuinen. Se on kuitenkin perusteltua silloin kun sille oikeasti on tarvetta ja eriyttäminen omassa luokassa ei enää riitä. Tällöin tulee kuitenkin taata se, että lapsi on oikeasti valmis siirtoon sekä tiedoiltaan, taidoiltaan että muulta kehitykseltään.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisia pieniä äänitekustantajia ja alakulttuurien parissa tapahtuvaa äänitteiden julkaisutoimintaa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat kulttuurituotannon kenttä (Bourdieu 1996), DIY-levy-yhtiöiden toiminta suhteessa suuriin levy-yhtiöihin (O’Connor 2008) sekä pienkustantajan ideaalityyppi ja kulttuurisen pääoman suosiminen taloudellisen pääoman sijaan (Halttunen 1995). Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia äänitekustantajien puheessa esiintyviä diskursseja. Tutkimuskysymyksiä ovat: mitä diskursseja sisältyy pienten äänitekustantajien julkaisutoimintaa koskevaan puheeseen, miten diskurssit kuvaavat henkilöiden harjoittamaa julkaisutoimintaa ja julkaisutoiminnassa noudatettuja periaatteita, millainen kuva julkaisutoiminnan kentästä muodostuu diskurssien perusteella ja mitä on kulttuurinen pääoma pienen äänitekustantajan näkökulmasta? Aineisto on kerätty haastattelemalla viittä eri pienlevy-yhtiötä hoitavaa henkilöä. Lisäaineistona on käytetty pilottitutkimuksen haastattelulomakkeella kerättyä materiaalia, josta tässä tutkimuksessa on mukana kaksi haastattelua. Haastatteluaineistoa on tutkittu diskurssianalyyttisella metodilla. Tutkimusaineistossa esiintyy neljä repertuaaria: luottamus-, vaihtoehto-, pääoma- ja kenttärepertuaari. Luottamusrepertuaari korostaa eri kustantajien ja julkaistavien artistien välistä luottamusta ja sosiaalista kanssakäymistä. Vaihtoehtorepertuaarissa korostuvat kustannustoiminnan periaatteelliset ominaisuudet. Pääomarepertuaarissa nousevat esiin kulttuurisen pääoman ominaisuudet ja sen suosiminen taloudellisen sijaan. Kenttärepertuaarissa ilmenevät kustannustoiminnan kentän vakiintuneet ominaisuudet ja kustantajien toiminnan reunaehdot. Tutkimustulokset osoittavat pienkustantajien olevan omaehtoisia ja suurista levy-yhtiöistä riippumattomia toimijoita. Pienet äänitekustantajat harjoittavat julkaisutoimintaansa pääasiassa vapaa-ajallaan ja painottavat kulttuurisen pääoman merkitystä taloudellisten arvojen sijasta. Pienlevyjen ostamiskulttuuri on valtavirtaisesta kulutuskulttuurista irrallinen ilmiö ja levymyynnin lasku on vaikuttanut pienkustantajiin vähemmän kuin suuriin levy-yhtiöihin eivätkä riippumattomat pienkustantajat ole päätymässä suurten levy-yhtiöiden omistuksen piiriin. Pienkustantajat hoitavat myös jakelunsa suurista yhtiöistä irrallisten, pienkustantajia muistuttavien toimijoiden kautta ja julkaisut myydään useimmiten kädestä käteen yleisötapahtumissa ja itse hoidetun postimyynnin välityksellä. Vaikka digitaalinen jakelu on muuttanut ostokulttuuria, internetin myötä verkostoituminen ja yhteydenpito muihin toimijoihin on helpottunut. Jatkotutkimuksena voitaisiin tarkastella pienkustantajien julkisuuskuvaa verrattuna suuriin levy-yhtiöihin ja äänilevytuotannon dokumentaarisuutta verrattuna kirjatuotantoon. Myös musiikkikirjastojen valintaperusteita ja toimintaa olisi mielekästä tarkastella sen suhteen, mikä merkitys niillä on pienkustantajan kannalta.

Viimeaikaisessa kasvatusalan keskustelussa korostuu huoli suomalaisnuorten heikentyneestä kouluviihtyvyydestä, nuorten osallisuuden toteutumattomuudesta ja nuorten kouluyhteisöönsä kokemasta kuulumattomuuden tunteesta. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita, miten koulu olisi nuorille turvallinen ympäristö. Tutkimuskohteena toimi kerho, jota oli järjestetty yhdellä paikkakunnan koululla nuorten koulunkäynnin ja sosiaalisten taitojen tukemiseksi. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, toimiko kerho nuorille turvallisena yhteisenä omana paikkana ja mikäli näin oli, mitkä tekijät turvallista yhteistä omaa paikkaa määrittivät. Tutkimuksen menetelmänä toimi grounded theory. Aineisto kerättiin havainnoinnilla ja kerhoon osallistuneiden nuorten ja aikuisten haastatteluilla. Aineisto analysoitiin ja siitä tuotettiin aineistoperustainen teoria. Analyysin perusteella kerho toimi nuorille turvallisena yhteisenä omana paikkana ja tätä paikkaa määrittivät soljuva osallisuus, moninainen kuunteleminen, välittävä yhteenkuuluvuus sekä kehkeytyvä turvallisuus. Turvallinen yhteinen oma paikka rakentui, kun näitä kaikkia toteutettiin yhtäaikaisesti. Soljuva osallisuus oli vapautta tuoda ääni kuuluviin ja mahdollisuutta vaikuttaa toimintaan. Moninainen kuunteleminen oli itsensä ja toisten kuuntelemista ja luonteeltaan monimuotoista. Välittävä yhteenkuuluvuus syntyi ryhmään kuulumisesta. Se ei poistanut ristiriitoja, mutta niitä voitiin sanoittaa. Kehkeytyvä turvallisuus muodostui hyväksynnästä, luottamuksesta ja toisten kokemisesta turvallisina. Pääkategorioita tarkasteltiin suhteessa aiempiin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen. Tutkimus nosti esiin uusia näkökulmia. Nuorten arkipäivän osallisuus oli tärkeää, kun taas kirjallisuudessa osallisuus tulee esiin muodollisena koulun asioihin vaikuttamisena. Kuunteleminen näyttäytyi vastavuoroisempana ja monimuotoisempana. Vertaisten ja omien tunteiden kuunteleminen koulussa oli tärkeää. Yhteenkuuluvuuteen kuului myös ristiriitoja, eivätkä ne rikkoneet sitä. Merkittäviksi nousivat tavat, joilla niitä käsiteltiin. Turvallisuus ja sitä heikentäneet tilanteet syntyivät vuorovaikutuksessa. Kirjallisuudessa turvallisuutta kuvataan usein sääntöjen kautta. Tutkimuksessa keskeisiksi tekijöiksi nousivat vapaus ja nuoria vastaan tuleminen
Recent educational discussion is emphasized by a concern regarding to Finnish youth’s weakened school satisfaction, issues related to youth’s participation and their feeling of not belonging to the school community. The interest of this study was to examine how school could be a safe environment for the youth. Research subject was a club that was arranged to support youth’s schooling and social skills at one school in the region. The aim was to study whether the club functioned as a safe place, shared and everyone’s own, for the youth and if it did, which were the factors determining the place. The study was conducted by grounded theory. Data was collected by observation and interviews of the youth participants and the adults of the club. Data was analyzed to generate a substantive theory. Based on the analysis the club was a safe place, shared and everyone’s own, for the youth and this place was determined by flowing participation, multiple listening, caring togetherness and emerging safety. This place was created when these factors were implemented simultaneously. Flowing participation referred to freedom to have a voice and opportunity to influence decisions. Multiple listening referred to listening to oneself and listening to others. It occurred in polymorphic ways. Caring togetherness developed by the feeling of belonging to the group. It did not prevent conflicts but they were able to be discussed. Emerging safety formed by acceptance, trust and others feeling safe. Core categories were examined in the context of other studies and literature. The study raised new viewpoints. The everyday participation of the youth was important, while in the literature participation is defined as an activity influencing formal issues at school. Listening was more reciprocal and polymorphic. Listening to the peers and to the feelings of oneself at school was important. Togetherness included conflicts but they did not break it. The ways conflicts were handled were fundamental. Safety and situations decreasing it were born in interaction. In literature safety is often described by rules. In this study freedom and meeting the youth at half-way were relevant

Pro graduni on laadullinen tutkimus varhaiskasvastusikäisten lasten käsityksistä kiusaamisesta ja siihen puuttumisesta. Tavoitteenani on tutkimuksella herättää keskustelua pienten lasten parissa, erityisesti päiväkodissa esiintyvästä kiusaamisesta sekä lisätä tietoisuutta aiheesta. Suomessa on kirjoitettu ainoastaan kaksi väitöskirjatason tutkimusta kiusaamisesta päiväkodeissa, joten näin ollen voidaan väittää suomalaisen tutkimuksen aiheesta olevan vähäistä. Lisätutkimukselle on selkeästi tarvetta, ja tutkimukseni aihetta voidaan pitää perusteltuna. Kiusaamistilanteessa voidaan havaita monia samoja piirteitä, oli kyse sitten nuoremmista tai vanhemmista lapsista. Varhaiskasvatuksen kontekstissa ei myöskään ole olemassa omaa määritelmää kiusaamiselle. Tässä tutkimuksessa määrittelenkin kiusaamisen pitkälti koulukiusaamisen perusteella. Tutkimuskysymyksiä on kaksi. Ensimmäisenä pyrin selvittämään, millaisia käsityksiä varhaiskasvatusikäisillä lapsilla on kiusaamisesta. Toinen tutkimuskysymyksistä on, mitä keinoja lapset hahmottavat kiusaamistilanteessa toimimiseen. Tutkimuksen empiirinen aineisto on kerätty haastattelemalla päiväkoti-ikäisiä, 3–6-vuotiaita lapsia. Yhteensä haastateltuja oli 13, ja haastattelut tapahtuivat pienissä ryhmissä. Analysoin tutkimusaineiston aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Analyysissa on näkyvissä myös fenomenografinen ote, sillä tutkimuksen kohteena on lasten käsitykset. Tämän tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että suurin osa lapsista käsitti kiusaamisen suorana kiusaamisena, eli kiusaamisena, joka kohdistuu uhriin suoraan. Tällaista oli haastattelemieni lasten mukaan erityisesti fyysinen kiusaaminen, mutta he mainitsivat myös omaisuuteen liittyvän sekä sanallisen kiusaamisen. Lapset kuvasivat tämän lisäksi ei-perinteisiä kiusaamisen muotoja, joihin katsoin sisältyvän yksittäisen lapsen nimeämisen kiusaajaksi ja lapsen kotona tapahtuvan kiusaamisen. Kiusaamiseen puuttumiseen lapset mainitsivat sellaisia keinoja, jotka liittyivät aikuiseen. Heidän mukaansa kiusaamisesta voi esimerkiksi kertoa aikuiselle, tai aikuinen voi antaa kiusaajalle jäähyrangaistuksen. Lapset kertoivat myös omista tavoistaan reagoida kiusaamiseen. Enimmäkseen he pyrkivät puolustautumaan fyysisesti kiusaajaa vastaan. Tutkimusta varten hain tarvittavat luvat sekä kaupungilta, jossa haastattelut suoritin, että lasten vanhemmilta. Luotettavuuteen vaikuttaa se, että olen pyrkinyt esittämään tutkimuksen etenemisen ja saadut tulokset mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Haastattelemani lapset osasivat pääasiallisesti kertoa omista kiusaamiseen liittyvistä käsityksistään. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka aineisto oli pienikokoinen, joten yleistettävyys ei ole tavoiteltavaa. Pyrkimyksenä oli saada lisää tietoa kiusaamisesta päiväkodissa, ja kuulla erityisesti lasten käsityksiä tästä ilmiöstä. Toivon tutkimukseni herättävän pohdintaa kiusaamisaiheesta, ja että siitä on hyötyä varhaiskasvatuksen arkipäivään.

Tutkimuksessa kerrotaan, kuinka järjestettiin elämäkerrallinen tarinatyöpaja oululaisessa palvelukodissa ja millaista aineistoa se tuotti. Tarinatyöpajassa kirjoitettiin ja kerrottiin muistoista kertovia tarinoita kahdeksassa tapaamisessa. Työpajaan osallistui kuusi palvelukodissa asuvaa henkilöä, jotka olivat iältään noin 70–99 -vuotiaita. Tutkimuksessa esitellään ja tutkitaan työpajan tuottamaa tarinallista aineistoa kehitysvaiheiden, tärkeiden teemojen sekä elämän käännekohtien (Denzinin (1989) määritelmät) näkökulmista. Tutkimuksen pääasiallisena tutkimuskysymyksenä on: Miten ja millaisia tarinoita muistoista tuotetaan työpajassa vanhemmalla iällä? Tutkimuskysymys jakautuu työssä kahden tutkimusongelman alle. Ensinnäkin pohditaan kuinka muistoista kertovia tarinoita voidaan kerätä ja kerättiin sekä arvioidaan, kuinka se onnistui. Toiseksi tutkitaan, millaista kerätty tarinallinen aineisto on. Aineiston sisältöä luonnehditaan aluksi yleisesti ja sitten suhteessa kolmeen valittuun näkökulmaan. Elämäkerrallisen tarinatyöpajan suunnitteleminen ja toteuttaminen lähti liikkeelle kirjallisuusterapian ajatuksista, joiden mukaan kirjoittamisesta ja tarinoimisesta voi olla hyötyä ihmisille (lähteenä erityisesti McCarty Hynes ja Hynes-Berry (1986)). Lisäksi taustalla vaikuttavat positiivisen psykologian ajatukset siitä, että hyvinvoinnin lisääminen on yhtä arvokasta kuin sairauksien parantaminen (keskeisenä lähteenä Seligman (2002)). Elämäkerrallisen tarinatyöpajan tarkoituksena oli tukea osallistujien hyvinvointia ja tuottaa hyvää mieltä kirjoittamisen ja tarinoimisen kautta. Koko tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin, kuinka muistoista tarinoiminen voi olla ihmisille merkittävää. Tutkimuksessa korostuvat muistoista kertovien tarinoiden rikas sisältö ja niiden jakaminen. Elämäkerrallisen tarinatyöpajan keskeisin esikuva oli Share Your Lifestory Workshop -työpajatoiminta (lähteenä mm. Sierpina (2007) ja Mastel-Smith et al. (2007)). Näissä ja muissa lähteissä esiteltyjä toimintatapoja hyödynnettiin. Suunnitelma ja käytännön toteutus sovellettiin tähän tutkimukseen sopiviksi. Tutkimuksessa havaittiin, että työpajaan osallistujat pitivät muistojen jakamisesta erityisesti ryhmän kanssa. Ryhmän kautta muistoihin saatiin uusia näkökulmia ja muistettiin asioita, jotka olivat unohtuneet. Tarinallista aineistoa kertyi runsaasti. Siinä ilmeni yhteyksiä ihmisen kehitysvaiheisiin (verrataan Eriksonin ja Eriksonin (1997) ajatuksiin). Tarinoiden välillä havaittiin teemoja, joita oli lähestytty tarinoissa eri näkökannoilta. Tärkeimmiksi teemoiksi nousivat terveys ja sairaus, sota ja kuolema sekä luonto ja eläimet. Näitä tutkittiin narratiivien analyysin avulla (lähteenä erityisesti Polkinghorne (1995)). Käännekohtien kuvaukset liittyivät esimerkiksi sotaan ja muuttamiseen. Näiden kuvauksille oli yhteistä se, että niihin liittyivät ajatukset selviytymisestä. Tulosten perusteella esitetään, että muistojen jakaminen ryhmässä antaa ihmisille uusia näkökulmia, kuten kirjallisuusterapian pohjalta voitiin olettaa. Ryhmän toiminnan muokkaaminen osallistujien tarpeita vastaaviksi edisti ryhmän onnistumista. Muistojen nähdään tuottavan monipuolista aineistoa. Tutkimustulokset nähdään suppean tutkimusjoukon vuoksi suuntaa-antavina esimerkkeinä, jotka tukevat tutkimuksessa esitettyjä teorioita.

Detaljhandeln och dess konsumenter har sedan andra världskriget genomgått en stor förändring. Hos kunden skildras denna förändring i ett mer oberäkneligt konsumtionsmönster, samtidigt som detaljhandeln då tvingas utvecklas för att möjliggöra uppfyllandet av kundens nya behov. Forskning har visat att kundens köpbeteende allt mer styrs av värdeupplevelsen och att om en detaljist kan leverera kundvärde kan denne bli framgångsrik. Det är problematiskt att förstå vad en kund upplever som värdeskapande i köpprocessen, vilket vår uppdragsgivare önskar få hjälp med att åskådliggöra.Syfte: Syftet med denna kandidatuppsats är att ta fram en modell som utifrån värdeskapande variabler skall hjälpa uppdragsgivaren att förstå de faktorer som leder till att kunden upplever värde under köpprocessen och vilka effekter dessa ger för detaljhandelns förändringsarbete.Metod: Uppsatsen består av en litteraturstudie som inkluderar en systematisk litteraturöversikt och en analys av kvalitativ karaktär. Metodvalet resulterar i byggandet av en modell, vilken ämnar besvara uppsatsens syfte.Resultat: Den genomförda studien har visat att det finns fyra viktiga förutsättningar som ligger till grund för den utveckling som detaljhandeln har genomgått. Dessa förutsättningar påverkar ett detaljhandelsföretags existens och består av demografi, teknisk utveckling, globalisering och kundens ökade köpkraft. Vidare har detaljhandels utveckling påverkat kunden genom att denne erhållit ett förändrat kundbeteende som tenderar att vara allt mer värdestyrt. Det förändrade kundbeteendet har resulterat i att ett detaljhandelsföretag måste förstå hur denne kan leverera kundvärde för att kunna bli framgångsrik. Slutsatsen är att den framtagna modellen visar för uppdragsgivaren hur ett detaljhandelsföretag kan skapa upplevt värde för kunden och resulterar i ökad förståelse för givet ämnesområde.Vidare forskning Förslag till vidare forskning är att uppdragsgivaren testar den skapade forskningsmodellen i ett verklighetsförankrat sammanhang för att fastställa dess lämplighet. Görs detta är det lättare att uttala sig om modellens slutgiltiga trovärdighet.

Since the Second World War, the retail industry and its consumers have changed. The consumers have developed an unpredictable consuming pattern, which has forced the retail industry to adjust in order to fulfill the new needs of the consumer. Research has indicated that the consumer has become more value driven, and if the retailer delivers consumer value, the possibility of success will increase. To understand what the consumer perceives as value in the buyer decision process is problematic, and to help visualizing this problematic matter is what our client wishes.

Purpose: The purpose of this thesis is to create a model based on value adding factors, aiming to help the client’s understanding in which of these factors that lead a customer to perceive value during the buyer decision process, and also in what changes this will bring to the retail industry.

Method: The thesis consists of a literary study. This literary study focuses on a systematic literature review and a qualitative analysis. The research method results in the construction of a model, which aims to answer the purpose of this thesis.

Result: The findings show four important conditions underlying the development of the retail industry and these conditions are; demography, technological development, globalization and increased consumer buying power. These four conditions are crucial for a retailer’s existence. Further, the development of the retail industry has affected the consumer in a way that has changed the consumer behavior towards being more value driven. The change in consumer behavior has made it important for the retailer to deliver consumer value in order to become successful. The conclusion is that the developed model shows the client how a retailer can create perceived value for customer and will result in a greater understanding in the given field of study.

Further research: The suggestion for future research is to examine how well suited the developed model is in the reality. Through this examination the trustworthiness of the model will be easier to comment on.

Program: Textilekonomutbildningen

Kandidaatintutkielmassani tutkin koodinvaihtoa suomenruotsalaisen puheessa nauhoitetusta, pääosin suomenkielisestä keskusteluaineistosta. Keskustelussa on mukana kaksi osallistujaa, joista toinen on natiivi suomenpuhuja ja toinen ei-natiivi suomenruotsalainen. Tarkasteltavana ovat vain sellaiset koodinvaihdot, joissa suomenruotsalainen osallistuja vaihtaa kieltä suomesta ruotsiksi. Koodinvaihtoa on aineistossani myös suomen ja englannin välillä, mutta jätän sellaiset tapaukset analyysini ulkopuolelle. Hyödynnän tutkimusmetodinani keskustelunanalyysia, ja analysoin keräämääni aineistoa kvalitatiivisin keinoin. Tärkeimmät havaintoni liittyvät koodinvaihtokohtiin liittyviin korjausrakenteisiin. Jaottelen ne työssäni koodinvaihtoihin, joihin ei-natiivi antaa suomennoksen, jotka natiivi suomentaa, ja jotka jäävät suomentamatta keskustelussa. Niistä yleisimpiä koko aineistossani ovat tapaukset, joissa natiivi suomentaa koodinvaihtoa sisältämän ilmauksen. Vähiten puolestaan on tapauksia, joissa koodinvaihto jätetään kokonaan suomentamatta.

Tutkimus ”Päiväkodin johtajien käsityksiä jaetusta pedagogisesta johtajuudesta” on varhaiskasvatuksen jaettua pedagogista johtajuutta käsittelevä laadullinen fenomenografinen tutkimus. Tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä varhaiskasvatuksen jaetun pedagogisen johtajuuden ilmiöstä sekä tuottaa tietoa sen käytännön toteuttamistavoista. Tutkimuskysymykset ovat 1) Millaisia käsityksiä päiväkodin johtajilla on jaetusta pedagogisesta johtajuudesta? ja 2) Millaisia käsityksiä päiväkodin johtajilla on jaetun pedagogisen johtajuuden toteuttamisesta? Tutkimuksen teoreettisessa taustassa perehdytään suomalaiseen varhaiskasvatukseen ja sen pedagogiikkaan. Varhaiskasvatuksen johtamista avataan johtajuustutkimuksen eri näkökulmien kautta tarkentaen näkökulmaa erityisesti pedagogiseen johtajuuteen ja jaettuun pedagogiseen johtajuuteen. Tutkimuksen teoriatausta on rakentunut empirian ja teorian vuoropuhelussa. Tutkimusaineisto koostuu neljän päiväkodin johtajan teemahaastatteluista, jotka on toteutettu tammi- ja helmikuussa 2017. Tutkimushenkilöt valittiin tarkoituksenmukaisesti siten, että tutkimukseen otettiin mukaan johtamisessaan pedagogiikkaa painottavia johtajia. Tutkittavat työskentelevät Pohjois-Pohjanmaalla yksityisellä ja kunnallisella sektorilla. Aineisto on analysoitu fenomenografisen analyysin neljän vaiheen mukaisesti. Ensimmäisessä vaiheessa aineistoon on tutustuttu huolellisesti ja etsitty tutkimuskysymysten kannalta merkitykselliset ilmaisut. Toisessa vaiheessa ilmaisuja on teemoiteltu. Kolmannessa vaiheessa teemoja yhdistelemällä on luotu käsityskategoriat. Neljännessä ja viimeisessä vaiheessa käsityskategorioista on luotu ylemmän tason kuvauskategoriat, joita on peilattu myös teoriaan. Päiväkodin johtajat määrittelivät pedagogisen johtamisen perustaksi koko johtamistyölleen. Johtajien mukaan pedagoginen johtajuus on ennen kaikkea arvovalinta lapsen edun huomioimiseksi. Kun pedagoginen johtajuus on jaettua, on se koko työyhteisön yhteinen asia. Se on yhteisen ymmärryksen luomista, yhteistä vastuuta sekä yhdessä tehtyjä päätöksiä. Jaettu pedagoginen johtajuus on vastuuta toiminnan ammatillisuudesta ja varhaiskasvatuksen laadusta. Se on jatkuvaa asiakastyytyväisyyden mittaamista, henkilöstön osaamisen hyödyntämistä sekä ohjaavien asiakirjojen noudattamista. Se on arviointia, kehittämistä ja ajan tasalla pysymistä. Sen toteuttamisessa painottuu tasavertaisuus. Kaikki osallistuvat pedagogisen toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin sekä noudattavat yhteisiä sopimuksia. Johtaja kantaa kokonaisvastuun. Lastentarhanopettajalla on vastuu tiimistään ja ryhmästään. Jaettu pedagoginen johtajuus toteutuu jatkuvassa pedagogisessa keskustelussa. Tiedonkulku on keskeinen tekijä. Johtajat määrittelevät palaverit keskeisimmiksi tiedonkulunkanaviksi. Toimivat rakenteet mahdollistavat toimivan jaetun pedagogisen johtajuuden.

Suomalaisten oppilaiden kouluviihtyvyys on hyvistä oppimistuloksista huolimatta kansainvälisessä vertailussa heikohkoa. Tässä tutkimuksessa kartoitetaan oppilaiden näkökulmia heille hyvän koulun saavuttamiseksi. Koulua tarkastellaan ensisijaisesti monitahoisena oppimisympäristönä, jonka ulottuvuudet tässä tutkimuksessa ovat sosiaalinen, pedagoginen ja fyysinen oppimisympäristö. Tutkimuksessa käytetty aineisto on kerätty vuonna 2011 osana laajempaa Oppiminen, toimijuus ja pedagoginen hyvinvointi -tutkimushanketta (Pietarinen, Pyhältö & Soini 2011). Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina ryhmähaastatteluina, joihin osallistui yhteensä 161 oppilasta kolmesta eri suomalaisesta peruskoulusta. Haastattelut analysoitiin käyttämällä laadullista sisällönanalyysiä. Aineisto analysoitiin hyödyntäen induktiivis-deduktiivista analyysistrategiaa. Oppilaat antoivat suurimman painoarvon sosiaaliselle oppimisympäristölle mielekkään kouluympäristön rakentajana. Sosiaalisen oppimisympäristön opettaja–oppilassuhde ja oppilaiden väliset vertaissuhteet muodostivat merkityksellisimmän tekijän oppilaiden koulukokemuksen muodostumisessa. Oppilaat korostivat erityisesti koulukiusaamiseen puuttumisen sekä opettajan vuorovaikutustaitojen merkitystä. Myös laadukas pedagogiikka lähtien yksittäisen opettajan toiminnasta ja ulottuen koko koulun tai jopa koulujärjestelmän toimintaan nähtiin tärkeäksi. Samanaikaisesti oppilaat painottivat fyysisen oppimisympäristön merkitystä verrattain vähän. Kaikki oppimisympäristön ulottuvuudet huomioiden oppilaat nostivat opettajan sosiaalisen ja pedagogisen toiminnan keskeisimmäksi oppimisympäristön hyvyyttä sääteleväksi tekijäksi. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että oppilaiden kannalta mielekkään kouluympäristön rakentamisessa tulisi ensisijaisesti keskittyä laadukkaaseen vuorovaikutukseen sekä opettajan ja oppilaan välillä että oppilaiden vertaissuhteissa. Lisäksi on syytä kiinnittää huomiota pedagogisten käytäntöjen kehittämiseen. Oppilaiden kannalta mielekäs oppimisympäristö vaatii opettajilta vuorovaikutusosaamista ja monipuolista, oppilaita osallistavaa ja aktivoivaa pedagogiikkaa.

Opetuksen eriyttäminen eli opetuksen erilaiseksi tekeminen ei ole uusi ilmiö, mutta silti moni luokanopettaja kokee eriyttämisen haastavaksi. Oppilasaines koulussa on hyvin heterogeenista muun muassa inkluusion lisääntymisen johdosta. Koululiikunnan tarkoituksena on oppilaiden innostaminen omaehtoiseen liikuntaan. Eriyttämisellä voidaan huomioida jokainen oppilas yksilöllisesti, mikä mahdollistaa motivaation, taidoissa kehittymisen ja liikunnallisen innostuksen vahvistamisen. Alkuopetuksella tarkoitetaan kouluopetuksen 1. ja 2. luokan opetusta. Koulunsa aloittavilla lapsilla on suuria eroja motorisissa taidoissa ja kehitystasossa, joten eriyttäminen tulee huomioida jo alkuopetuksessa. Lähtökohtana tutkimuksen tekemiselle oli koettu haastavuus liikunnanopetuksen eriyttämisestä alkuopetuksen liikuntatunneilla. Tutkimuksen tarkoituksena oli etsiä uusia näkökulmia ja käsityksiä opetuksen eriyttämisestä alkuopetuksen liikunnassa. Tutkimukseen osallistui kuusi luokanopettajaa Oulun alueelta. Tavoitteena oli selvittää luokanopettajien tapoja ja kokemuksia opetuksen eriyttämiseen liittyen alkuopetuksen liikuntatunneilla. Aineisto kerättiin teemahaastattelulla ja liikuntatuntien havainnoinnilla keväällä 2013. Tutkimus on kvalitatiivinen ja menetelmä laadullinen sisällönanalyysi, joka tutkii kielellisen aineiston sisällön merkitystä. Tutkimuksessa on myös etnografisia piirteitä, koska osa aineistosta kerättiin havainnoiden. Kerätty aineisto analysoitiin neljän tutkimusongelman pohjalta laadullista sisällönanalyysia hyödyntäen. Luokanopettajat eriyttivät opetusta alkuopetuksen liikuntatunneilla opettajan didaktisilla ratkaisuilla ja koulun resursseilla. Opettajat kokivat, että liikunnanopetuksen eriyttämisessä oppilaslähtöisyys on tärkeää. Eriyttämiseen vaikuttaa sekä opettaja itse että työyhteisö. Eriyttäminen on tilannesidonnaista. Alkuopetuksen liikuntatuntien eriyttämisen erityispiirteiksi nousi opettajien puheista oppilaantuntemuksen tarvitseminen ja riemullisuuden keskeisyys. Opettajat kokivat eriyttämisen erilaiseksi alkuopetuksessa verrattuna ylempien luokkien oppilaiden eriyttämiseen. Liikunnanopetuksen eriyttämisen haasteeksi muodostuivat erilaiset oppilaat ja edesauttavaksi tekijäksi työyhteisön tuki. Ammattitaito ja resurssit miellettiin tilanteesta riippuen haasteiksi tai edesauttaviksi tekijöiksi. Tutkimuksen tulokset todentavat aiempaa tutkimustietoa oppilaantuntemuksen merkityksestä eriyttämisen mahdollistamiseksi. Suuret oppilasryhmät ja niiden kanssa yksin pärjääminen huolestuttivat opettajia ja vaikeuttivat opetuksen eriyttämistä liikuntatunneilla. Opettajat kokivat, että yhteistyö kollegojen kanssa on tärkeää, auttaa työssä ja sitä tulisi tehdä enemmän. Omaa ammattitaitoa vahvisti kokemus ja liikunnan sivuaine.

Tiivistelmä. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on saada tietoa avioeron vaikutuksista lapseen ja hänen elämäänsä vanhemman kuvailemana. Lähestymme aihetta vanhempien kokemuksien kautta tutkien lasta ja hänen uutta arkea avioeron jälkeen. Vaikka lapsi on tutkimuksemme keskiössä, tutkimme myös vanhempien kokemuksia omasta avioliitosta ja avioerosta, sillä niillä on yhteys lapsen erosta selviytymiseen sekä uuden arjen kokemiseen. Nykypäivänä avioerot ovat hyvin yleisiä ja ne koskettavat Suomessa tuhansia perheitä vuosittain. Avioero on koko perheen kriisi ja näin ollen se koskettaa merkittävästi myös lapsia. Avioerolla on todettu olevan monimuotoisia vaikutuksia lapseen ja ne ilmenevät jokaisessa lapsessa yksilöllisesti. Pro gradu -tutkielma toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena. Taustalla vaikutti fenomenologis-hermeneuttinen tutkimusote, josta johdettiin fenomenologinen lähestymistapa. Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Tutkimukseen osallistui viisi naista ja viisi miestä, joiden lapset olivat alle 18-vuotiaita avioerotilanteessa. Haastateltavien avioeroista oli kulunut aikaa 0,5–23 vuotta. Haastateltavien eroperheissä oli kaikkiaan 24 lasta, jotka olivat avioerohetkellä 3–14-vuotiaita. Haastatteluun osallistujat saimme erilaisten nettisivustojen sekä omien tuttavaverkostojen kautta. Haastattelut toteutettiin kasvokkain yhtä lukuun ottamatta. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin etsien tutkimuskysymyksiin vastauksia. Tutkimustulosten mukaan vanhempien avioliiton laatu on yhteydessä siihen, millainen kokemus avioero on ja millaista on avioeron jälkeinen vanhempien välinen yhteistyö. Avioerokokemuksiin vaikuttavat myös avioeron taustalla olevat syyt. Lähes kaikki vanhemmat kokivat, että avioero oli oikea ratkaisu. Ainoastaan joissakin lasta koskevissa asioissa vanhemmat olisivat mielestään voinut toimia toisin tai huomioida lasta paremmin. Vanhempien mukaan avioero näkyi lapsissa monilla tavoilla joko heti avioeron jälkeen tai vasta myöhemmin. Haastetta vanhemmille toi erottaa avioeron vaikutukset ja normaaliin kehitykseen kuuluvat asiat toisistaan. Avioeron jälkeinen uusi arki koettiin usein haastavaksi, erityisesti uusperheen tuomien muutosten vuoksi. Vanhemmat kokivat, että lapsi tarvitsee aikaa sopeutuakseen avioeroon ja selviytyäkseen siitä. Avioeroprosessin eri vaiheissa vanhempien tulee muistaa huomioida lapsi, jotta hänen selviytymisensä on mahdollista. Sukupuolten välillä on havaittavissa jonkin verran eroavaisuuksia siinä, miten he kokevat avioeron ja sen vaikutukset lapseen. Johtopäätöksenä tutkimustuloksista voidaan todeta, että avioerokokemukset voidaan nähdä hyvin yksilöllisinä ja henkilökohtaisina kokemuksina, mutta niissä on kuitenkin nähtävissä avioeroprosessin perusluonne. Yksilöllisyydestä johtuen vanhemmille eikä lapsille ole olemassa yhtä oikeaa tapaa avioeron hoitamisessa ja siitä selviytymisessä.

Tiivistelmä. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä keinoilla erityisluokanopettaja voi edistää kodin ja koulun yhteistyön onnistumista sellaisten oppilaiden kohdalla, joilla on sosioemotionaalisia haasteita. Lisäksi selvitämme, millaisia toimia kodin ja koulun yhteistyöllä on saatu aikaan ja miten yhteistyön tuki on vaikuttanut oppilaaseen. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan sosioemotionaalisten haasteiden käsitettä sekä haasteiden ilmenemistä koulussa. Sosioemotionaalisen kompetenssin, eli pätevyyden avulla oppilas luo ja ylläpitää sosiaalisia ja emotionaalisia vuorovaikutussuhteita. Sosioemotionaalisen kompetenssin puutteet ovat sosioemotionaalisten haasteiden taustalla. Sosioemotionaaliset haasteet voivat ilmetä ulos- tai sisäänpäin suuntautuneena ei-toivottuna käyttäytymisenä vuorovaikutustilanteissa. Lisäksi viitekehyksessä tarkastellaan kodin ja koulun välistä yhteistyötä ja sen merkitystä oppilaan tukemisessa. Kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön velvoitetaan lainsäädännössä ja opetussuunnitelmassa. Tämä pro gradu -tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus, jossa hyödynnetään fenomenografista tutkimusotetta. Fenomenografisen tutkimusotteen avulla tutkitaan havaintoja, tunteita, ajattelua ja käsityksiä tutkittavasta aiheesta. Tässä tutkimuksessa aineistona on kuuden erityisluokanopettajan haastattelut, jotka on analysoitu nelivaiheisen fenomenografisen aineistonanalyysin avulla. Tutkimuksen tulosten perusteella tasavertaisuus opettajan ja huoltajien välillä, erityisluokanopettajan itsereflektio sekä moniammatillinen yhteistyö ovat merkityksellisiä kodin ja koulun yhteistyön onnistumisen kannalta. Tutkimuksen tulosten perusteella onnistuneella kodin ja koulun yhteistyöllä on voitu aktivoida tukiverkosto kodin ja oppilaan tueksi. Tällä toimella on ollut vaikutus oppilaan haastavan käyttäytymisen vähenemiseen.