Gotowa bibliografia na temat „Muistomerkit”

Näkökulmakirjoituksessa tarkastelemme julkisen muistamisen sukupuolittuneisuutta Suomessa. Olemme tutkineet keskiaikaan liittyviä muistomerkkejä Suomessa ja havainneet niiden olevan vahvasti yhteyksissä maskuliiniseen menneisyyskuvaan ja historianarratiiviin, jota rakennettiin erityisesti 1920- ja 1930-luvuilla. Esitämme esimerkkejä näistä, ja teemme lyhyen katsauksen siihen, ketkä naiset ovat saaneet muistomerkin tai -laatan.

Sisällissota ja sen tulkintoihin liittyvät erimielisyydet olivat läsnä valtuustokeskusteluissa heti vuonna 1919. Huomattavin ja laajaa valtakunnallista huomiotakin saavuttanut tapaus oli kuitenkin vuosien 1920–1923 niin sanottu patsaskiista, joka käytiin Hämeenpuistoon pystytetystä muistopatsaasta. Patsas jäi lopulta paikalleen Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 19.9.1923 ja seisoo paikallaan tänäkin päivänä. Kaupungin porvarillinen osa käytti patsaasta useimmiten vapaussotadiskurssin mukaista käsitettä “vapaudenpatsas”. Patsaan valtakunnallista merkitystä valkoisessa sisällissodan muistamisessa alleviivaa kuitenkin Riitta Kormanon havainto, että Helsingissä sen nimitykseksi vakiintui ”Itsenäisyydenpatsas”. Myös nimitystä ”Tampereen valloituksen muistomerkki” saatettiin käyttää, millä viitattiin valkoisen armeijan suorittamaan punaisen Tampereen kukistamiseen. Työväenliikkeen sanastossa patsas taas oli valkoisen teloittajan Johannes Frommin mukaan ”Rummin Jussi”, samaan terroritematiikkaan viitaten ”Lahtaripatsas” tai patsaan kiistanalaisuutta korostaen ”Valkoisten voitonpatsas”. Artikkelissa arvioidaan, mitä Tampereen “patsaskiista” kertoo työväenliikkeen mahdollisuuksista vaikuttaa sisällissodan muistamiseen kaupungissa, jossa sillä oli kunnallispoliittinen valtaasema. Kiista liitetään myös yhteiskunnan porvarillisten rakenteiden ja valtuuston enemmistön väliseen vuorovaikutukseen, mikä muodostui tapahtumien edetessä erityisen keskeiseksi. Yhteiskunnalliset rakenteet ymmärretään artikkelissa muun muassa pankkien, oikeuslaitoksen, yliopistojen, suojeluskuntien ja elinkeinoelämän muodostamaksi verkostoksi, joka oli Suomessa länsieurooppalaisessa katsannossakin poikkeuksellisen vahvasti porvarillisen yhteiskuntakerroksen miehittämä ensimmäisen tasavallan aikana.