Gotowa bibliografia na temat „Julkinen talous”

Kiihtyvä ilmastokriisi, ikääntyvä ja keskittyvä väestö, digitalisaatio ja sen aiheuttama työn murros sekä globaalistuva ja muuttuva talous haastavat kuitenkin hallinnon rakenteita ja toimenpiteitä, jotka on luotu pääasiassa viime vuosisadan aikana. Lisääntyvät kriisit ja poikkeustilanteet haastavat demokraattisen järjestelmän kykyä toimia ja ohjata yhteiskunnallista kehitystä. Ne nostavat esiin jännitteitä esimerkiksi demokraattisen päätöksenteon ja yli vaalikausien ulottuvien kehityskaarien sekä asiantuntijatiedon ja poliittisen päätöksenteon välille. Siksi tarvitaan uusia tapoja varmistaa hyvinvointi kestävällä tavalla. Julkisen hallinnon strategia rakentaa suomalaisen hallinnon uudistamisen kehyksen, jotta suomalaisella yhteiskunnalla on valmiuksia kehittää vastauksia tämän vuosikymmenen isoihin periaatteellisiin kysymyksiin ja vahvistaa demokraattisen oikeusvaltion tulevaisuutta. Strategian kuusi päämäärää määrittävät suomalaisen hallinnon uudistamiselle yhteisen suunnan. Sen toimintalinjaukset puolestaan tunnistavat konkreettiset muutoksen kohteet, joilla lisätään hallinnon toimintaedellytyksiä ja kyvykkyyksiä, jotta suomalainen yhteiskunta on valmis vastaamaan tämän vuosikymmenen akuutteihin haasteisiin ja muutoksiin. Nämä molemmat näkökulmat ja uudistamisen tasot tarvitaan, jotta suomalainen hallinto kykenee luomaan kestävää hyvinvointia vielä 2030-luvulla.

Tässä artikkelissa tarkastellaan julkisen velkaantumisen vähentämisen pakkoa politiikkaideana, joka versoo talouden ja politiikan asiantuntijakeskusteluista, mutta saa tukea myös laajemmin jaetuista vastuullisen taloudenpidon järjestämistä koskevista käsityksistä. Erityisenä tutkimuskysymyksenä on, kuinka arkinen ymmärrys kestävän taloudenpidon ehdoista tukee poliittista argumenttia velan vähentämisen välttämättömyydestä. Analyysi perustuu vuodelta 2015 kerättyyn verkkokeskusteluaineistoon, joka sisältää 1060 kommenttia velkaantumiseen ja valtiontalouden tasapainoon liittyvistä uutiskeskusteluista. Analyysissa eritellään kolme diskursiivista muodostelmaa, velkapelon rationaliteettia, jotka yhdessä tukevat julkisen velkaantumisen vähentämisen pakon politiikkaidean ymmärrettävyyttä ja hyväksyttävyyttä: talous neutraaleina tosiasioina, talous moraalisena vastuunkantamisena sekä talous politiikan reunaehtoina. Lisäksi artikkelissa tarkastellaan näitä rationaliteetteja haastamaan pyrkiviä vastapuheita. Artikkeli osoittaa, että velkaa koskevan keskustelun taustalta voidaan tunnistaa syväänjuurtuneita periaatteita, jotka ilmentävät käsityksiämme talouden, politiikan ja moraalin suhteista.

Tämä artikkeli analysoi kotitaloustyötä ja siihen kytkeytyvää eriarvoisuutta Suomessa. Kansain­välisesti tarkasteltuna kotitaloustyö eli kodeissa tapahtuva palkattu siivous- ja hoivatyö on yksi nopeimmin kasvavista toimialoista, joka työllistää miljoonia ihmisiä Euroopassa. Silti työ jää usein näkymättömäksi. Uusliberaalin talouskurin nimissä julkisen sektorin osuutta ja vastuuta hoivasta on pyritty vähentämään niin globaalissa pohjoisessa kuin etelässä, minkä johdosta hoiva siirtyy instituutioista enenevässä määrin koteihin. Hoivan ja siivoustyön siirtyminen koteihin synnyttää globaaleja liikkuvuuksia kotitaloustyön perässä. Artikkeli tarkastelee kotitaloustyötä tekevien työntekijöiden asemaa Suomessa. Se tutkii, minkälaisena kotitaloustyö näyttäytyy Suomessa kansainvälisesti verrattuna ja millaisia moninaisen eriarvoisuuden muotoja koti­taloustyöhön liittyy. Artikkeli taustoittaa kotitaloustyön ilmiötä kansallisilla tilastoilla kotitaloustyötä tekevistä henkilöistä ja heitä palkkaavista kotitalouksista. Empiirinen aineisto koostuu kotitalous­työtä palkkaavien työnantajien ja kotitaloustyötä tekevien ulkomaalaisten työntekijöiden haastatte­luista. Artikkeli osoittaa, että kotitaloustyöhön liittyvä eriarvoisuus juontuu työntekijöiden oikeudel­lisesta asemasta, kotitaloustyön statuksesta ja luonteesta sekä työsuhteen muodosta.

Julkisen talouden kestävyysvaje on noussut viime vuosina näkyväksi osaksi talouspolitiikkaa. Euroopan unionin Vakaus- ja kasvusopimuksen tiukentamiseksi tehty niin sanottu budjettikurisopimus pyrkii vastaamaan valtiontalouden kestävyysvajeeseen lisäämällä jäsenvaltioiden talouden ”kestävyyttä”. Vaikka kestävyyden sisältö on määritelty sopimuksessa objektiivisin kriteerein, ei tällä näytä olevan suurta käytännön merkitystä unionin talouspoliittisessa viitekehyksessä. Myös sopimuksen oikeudelliset mahdollisuudet budjettikurin lisäämiseksi vaikuttavat vähäisiltä. Sopimus edustaa uusliberaaliin politiikkaan perustuvaa uudeksi konstitutionalismiksi kutsua kehityskulkua, joka eristää politiikkaa taloudesta ja oikeudesta. Sopimuksen laajempi merkitys paljastuu, kun sopimusta tarkastellaan tämän viitekehyksen puitteissa. Sopimus voidaan ymmärtää yritykseksi naamioida tiettyjä poliittisia valintoja neutraaliin kaapuun. Se paljastaa myös Euroopan talous- ja rahaliiton nykyisen rakenteen todennäköisen kestämättömyyden.

Taloustieteen, talouspolitiikan ja taloutta koskevan julkisen keskustelun tavoin myös poliittisen talouden tutkimus on Suomessa ollut varsin miehistä, eivätkä feministiset näkökulmat ole olleet sen keskiössä. Puheenvuorossaan Poliittinen talous -lehden uudet päätoimittajat Anna Elomäki ja Hanna Ylöstalo esittelevät feministisiä näkökulmia poliittisen talouden tutkimukseen. He tuovat esiin kaksi feministisen poliittisen talouden tutkimuksen erityistä kontribuutiota poliittisen talouden keskusteluun. Ensinnäkin, feministinen tutkimus on lisännyt ymmärrystä taloudesta paitsi poliittisena, myös sukupuolittuneena järjestelmänä. Toiseksi, feministinen tutkimus on haastanut talousteorialle ja talouspolitiikalle tyypillisen erottelun uusintavan ja tuottavan työn ja talouden välillä teoretisoimalla sosiaalista uusintamista ja hoivaavaa taloutta. Puheenvuorossa pohditaan myös feministisen poliittisen talouden näkökulmien selitysvoimaa käytännössä tarkastelemalla niiden avulla koronakriisiä. Koronakriisi on syventänyt sukupuolittunutta ja rodullistunutta epätasa-arvoa, lisännyt sosiaaliseen uusintamiseen kohdistuvia paineita ja vahvistanut finansialisoituneen kapitalismin ja 2010-luvun talouskurin tuottamaa sosiaalisen uusintamisen kriisiä.

Tarkastelen tässä artikkelissa, miten journalismissa on historiallisesti tulkittu talouskuria, talouspoliittista ideaa, josta on tullut erityisen kiistelty finanssikriisin ja eurokriisin vanavedessä. Pohdin artikkelissa kysymystä journalismin historiallisten ammatti-ihanteiden valossa ja käytän aineistona brittiläisen talouslehden The Economistin talouskuria koskevaa kirjoittelua vuosilta 1947–2012. Tukeudun artikkelissa genealogiseen luentaan, jonka avulla tulkitsen lehden talouskurikirjoittelua journalismin historiallisia ihanteita ja tavoitteita vasten. Artikkelissa väitän, että The Economistissa talouskuri saa oikeutuksensa markkinoiden vaatimuksista ja talouden tosiasioista. Talouskuria haastavat ideat näyttäytyvät usein järjettömyytenä, jota ajavat eteenpäin poliittiset paineet tai ideologiset pyrkimykset. Väitän, että lehden tapa käsitellä talouskurin kaltaista poliittista ideaa on ominainen liberaalille ammattijournalismille, joka on historiallisesti pyrkinyt toimimaan julkisena järjen ja yhteisen hyvän äänenä. Talouspolitiikkaan liittyvässä kirjoittelussa journalismin muut arvot, kuten demokratia ja kansan palvelu, joutuvat paikoin törmäyskurssille markkinoiden ja taloudellisten pakkojen vaatimuksia korostavan järjen kanssa. Näitä ristiriitoja käsitellessään journalismi joutuu kasvotusten liberalismin demokraattisten rajojen kanssa.

Artikkelissa analysoidaan suomalaisten sanomalehtien tapaa politisoida eurokriisi vuosina 2010–2012. Politisoinnilla viitataan lehtien tapoihin tuottaa vaihtoehtoisia näkemyksiä ja ratkaisumalleja kriisistä sekä tuoda julkiseen keskusteluun erilaisia toimijoita. Tutkimuksen aineisto koostuu 971 eurokriisiä käsitelleestä lehtiartikkelista, jotka kerättiin Helsingin Sanomista, Kauppalehdestä, Kalevasta ja Ilta-Sanomista. Tutkimus on osa Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin johtamaa kansainvälistä hanketta, jossa vertaillaan kymmenen EU-maan lehtien eurokriisijulkisuutta. Analyysin perusteella lehdistö käsitteli eurokriisiä enimmäkseen talouden näkökulmasta ja politisoi sitä pääosin erilaisten talouspoliittisten tulkintojen ja ratkaisutapojen kautta. Lehdistön hallitsevat kriisitulkinnat mukailivat eurooppalaisen päätöksentekoeliitin näkemyksiä, ja vaihtoehtoiset näkökulmat olivat harvinaisia. Vaihtoehtojen vähäisyyttä selittää pääosin se, että lehdistö suosi lähteenään varsin yksimielisesti esiintynyttä eurooppalaista päätöksentekoeliittiä. Myös ekonomisteilla oli merkittävä rooli julkisuudessa, ja he toivat keskusteluun jonkin verran vaihtoehtoisia näkemyksiä. Sen sijaan kansallisten poliitikkojen ja erityisesti kansalaisyhteiskunnan edustajien merkitys julkisuudessa jäi vähäiseksi. Yleissanomalehdet mukailivat eniten päätöksentekoeliittiä, talous- ja iltapäivälehti toivat keskusteluun hiukan useammin vaihtoehtoisia ääniä. Käsittelemällä kriisiä yksiäänisesti suomalainen lehdistö onnistui kaikkiaan varsin heikosti eurokriisin politisoimisessa.

Julkisen talouden tasapainoisuus tarkoittaa yleensä tilannetta, jossa julkisen talouden menot ja tulot ovat tasapainossa tai ainakin riittävän lähellä tasapainoa. Epätasapainoisuus näyttäytyy julkisessa taloudessa liiallisena alijäämänä ja velkaantumisena. Artikkelissa tarkastellaan oikeudellisesta näkökulmasta Euroopan unionin talous- ja rahaliiton (EMU:n) jäsenyyden myötä Suomen julkiseen talouteen kohdistuvia tasapainoisuusvelvoitteita ja niihin liittyvää valvontaa. Kirjoituksessa perehdytään myös siihen, mitä tasapaino tarkoittaa Suomen perustuslaista johdettavassa valtion talousarvion tasapainoperiaatteessa. EMU:ssa jäsenvaltion finanssipolitiikan tasapainoisuutta ohjataan talouspolitiikan koordinaatiolla sekä liiallisten julkistalouden alijäämien ja liiallisen velan välttämisvelvoitteella ja siihen liittyvällä valvontamenettelyllä. Keskeisiä toimijoita EU-tason finanssipolitiikan valvonnassa ovat Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan komissio.