Gotowa bibliografia na temat „Itsetuntemus”

Dokumenttielokuva genrenä sijoittuu usein ihmisten mielikuvissa jonnekin uutisten ja fiktioelokuvien välimaastoon. Joillekin se saattaa olla todellisuuden taltiointia ja näyttämistä suoraan ja sellaisenaan. Toisille se on elokuvantekijän subjektiivinen näkökulma tai kokemus maailmasta. Kolmansille taas elokuva itsessään muovaa todellisuutta – oli se faktaa tai fiktiota. Yhteistä on kuitenkin ajatus dokumenttielokuvan erityisestä suhteesta todellisuuden kanssa. Katsauksessa dokumenttielokuvaa käsitellään mediakasvatuksen työkaluna, jonka avulla voi kehittää kriittistä medialukutaitoa, kriittistä ajattelua ja itsetuntemusta.

Tarkastelemme artikkelissamme yksin Suomeen tulleiden turvapaikanhakijanuorten ja suomalaistaustaisten nuorten kanssa toteutettuja taidetyöpajoja. Artikkelimme tuo nuorisotutkimuksen kentälle lisää tietoa monikulttuuristen kohtaamisten ja osallisuuden rakentumisesta sekä sosiomateriaalisten suhteiden merkityksestä osana näitä. Analyysimme osoittaa, että taidelähtöinen työskentely on yksi keino lisätä yksin tulleiden nuorten itsetuntemusta ja osallisuuden kokemusta uudessa yhteiskunnassa. Artikkelimme metodologinen kontribuutio nostaa esiin kielellisten ja kehollisten kokemusten ja materiaalisuuden dynamiikan. Johtopäätöksenä esitämme, että nuorten monikulttuurisia kohtaamisia tulisi tukea jokapäiväisen arjen ympäristöissä, kuten koulussa ja asumisyksikössä. Edellä mainitun toteutuminen vaatii kuitenkin luotettavien aikuisten läsnäoloa, kaikkia huomioivien sosiomateriaalisten suhteiden mahdollistamista ja usein tunnepitoisten sosiaalisten tilanteiden aktiivista fasilitointia. Asiasanat: kohtaaminen, osallisuus, sosiomateriaalisuus, etnografia, monikulttuurisuus, turvapaikanhakijanuoret *** From encounters towards participation – construction of socio-material relations in multicultural art workshopsAnna-Kaisa Kuusisto & Kristiina Korjonen-KuusipuroThe Finnish Journal of Youth Research(Nuorisotutkimus) Vol 41 (4), 22–38 This article examines art workshops with un­accompanied asylum-seeking young people and with young people with a Finnish background. The article contributes to the field of youth research on the construction of multicultural encounters and inclusion, and the importance of socio-material relations as part of this construction. Our analysis shows that art-based work is one way to increase the self-esteem and sense of inclusion of young people who have come to a new society alone. The methodological contribution of the article highlights the dynamics of linguistic, embodied and material experiences. In conclusion, we argue that young people’s multicultural encounters should be supported in everyday environments, such as schools and housing units. However, this requires the presence of trustworthy adults, the enabling of inclusive socio-material relations, and the active facilitation of often emotionally charged social situations. Keywords: encounter, participation, socio­materiality, ethnography, multiculturalism, asylum-seeking young people

Tässä artikkelissa tarkastellaan psykososiaalisen tuen ja kuntoutuksen lähtökohdista kirjoittamisen ja kirjoittajaryhmään osallistumisen potentiaalia rintasyöpään sairastuneiden tukimuotona. Rintasyöpään sairastuvilla on monia psykologisia tarpeita, joihin pyritään vastaamaan psykososiaalisen tuen keinoin. Kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä hyödyntämällä tuetaan osallistujien itseilmaisua, edistetään itsetuntemusta ja vuorovaikutustaitoja. Ryhmämuotoisessa toiminnassa keskeistä on vuorovaikutus osallistujien, ohjaajien ja tekstien kesken. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää rintasyövän sairastaneiden kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä hyödyntävän kirjoittajaryhmän toiminnan merkityksiä osallistujilleen (n = 6). Tutkimuksen aineisto kerättiin vuosina 2018–20. Tutkimusaineisto koostui puolistrukturoiduista teemahaastatteluista ja yhdessä kokoontumisessa kirjoitetuista teksteistä. Aineisto analysoitiin fenomenografista menetelmää hyödyntämällä ja tuloksina kuvattiin eri tapoja kokea tutkittava ilmiö. Osallistujien antamat merkitykset esitettiin neljänä kuvauskategoriana, joita ovat ryhmä vertaistoimintana, ohjattuna toimintana, yhteisönä ja reflektiivisenä toimintana. Kirjoittaminen tarjosi monipuolisen lähestymistavan sairauden kokemuksiin, niihin liittyvien tunteiden tunnistamiseen ja ilmaisemiseen. Sairauden kokemusten tarkastelu ensin kirjoittamalla ja sitten jakamalla vertaisten kanssa tuotti vertaiskokemuksia ja sosiaalista tukea. Tulokset viittaavat kirjallisuusterapeuttisten menetelmien ja kirjoittamisen käytön potentiaaliin rintasyövän sairastamisen kokemusten käsittelyn välineenä. Kirjallisuusterapeuttista ryhmätoimintaa voisi kehittää ja hyödyntää rintasyöpään sairastuneiden psykososiaalisena tukimuotona kuntoutuksessa. Abstract Writing as a support of rehabilitation–Experiences of breast cancer survivors in a writing group This article explores the potential of writing and participating in a writing group operating within framework of poetry therapy. The experiences of participants with breast cancer are examined from the perspective of psychosocial support and rehabilitation because breast cancer sufferers have many psychological needs which need to be considered. Poetry therapy methods facilitate participants' self-expression, foster self-awareness and enhance interpersonal skills. Interaction between participants, instructors and texts are important in a poetry therapy group. The purpose of this study was to examine experiences on the group and its meanings by six participants within the group. The qualitative research data was gathered 2018–20. The research material consisted of semi–structured thematic interviews and texts written in one meeting. A phenomenographic research orientation was used to analyze the research data to identify different ways of experiencing the phenomenon. Participants experienced group as peer action, as guided action, as reflective action and community. Poetry therapy methods which used as handle breast cancer related experiences provided avenues for writing, sharing and reflecting of texts. Working offered peer experiences and social support. The results are considered to represent the potential of poetry therapy as a tool for dealing with experiences of illness. By further developing similar group activities, poetry therapy could serve as a viable form of rehabilitation for individuals dealing with breast cancer. Keywords: breast cancer, poetry therapy, psychosocial support, rehabilitation, phenomenography

Tutkimushankkeen nimenä on The Impact of Socio-Pedagogic Equine-Activities intervention on Special Education Pupils with Neurological Disorders. Tutkimus suoritetaan Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa soveltavan kasvatustieteen laitoksella. Tässä tutkimuksessa tutkitaan hevosen ja talliyhteisön avulla tapahtuvaa sosiaalista kuntoutusta ja syrjäytymisen ehkäisyä. Tutkimuksen aihe on poikkitieteellinen (erityispedagogiikka, sosiaalipedagogiikka, psykologia ja antrozoologia). “Talliyhteisö ja hevonen tarjoavat maksimaalisen kokemuksen, joka ei ole verrattavissa muihin, koska se sisältää sekä ainutlaatuisen fyysisen kokemuksen että riemukkaan sosiaalisen ympäristön” (Hart 2000, 94). Vuonna 2002 Kuopion yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskuksessa aloitettiin pilottihankkeena uuden interventiomenetelmän täydennyskoulutus, sosiaalipedagoginen hevostoiminta kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Menetelmä on Suomessa uraauurtava yhteisöllisyyden ja eläinavusteisen kuntoutuksen kombinaatio, jonka viitekehys lähtee sosiaalipedagogiikasta. Se voidaan määritellä sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemiseksi hevosen kanssa tapahtuvassa yhteisöllisessä toiminnassa. Sosiaalipedagogiikan työkäytänteet sisältävät kolme elementtiä: toiminnallisuus, yhteisöllisyys ja elämyksellisyys. Se on luova tieteenala, joka edellyttää rohkeutta kokeilla uusia, erilaisia työskentelytapoja. Pedagogisen suhteen kautta mahdollistetaan perusta yksilön muutokselle ja saadaan aikaan uusi elämänorientaatio, ”uinuvan ihmisyyden herättäminen” (Hämäläinen 2002). Tavoitteena on lasten ja nuorten sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen hevosen kanssa tapahtuvassa yhteisöllisessä toiminnassa.Beck ja Katcher (2001) ovat huomanneet lasten tulevan rauhallisemmiksi eläinten läheisyydessä. Tämä rohkaisee käyttämään eläimiä vaikuttavuuden vahvistajina käyttäytymisen ja sosiaalisten taitojen interventio-ohjelmissa. Eläinavusteiset interventiot jaetaan neljään kategoriaan: lemmikkien vierailuohjelmat, eläinavusteinen terapia, hippoterapia ja terapeuttinen ratsastus (All & al. 1999, 49-51). Eläimet ja niistä huolehtiminen antaa lapsille mahdollisuuden oppia hoivaamista (Hanselman 2001, 160). Läheinen dialogisuus, tässä ja nyt -oleminen, hoivaaminen, rauhoittuminen ja eläimen menetys ovat aspekteja koskien lasten ja eläinten välisiä siteitä ja bondingia (Melson 2001, 70). Hevosen käyttäminen kuntoutuksessa on jo useassa maassa pitkään käytetty toimintamalli. Keski-Euroopassa, Yhdysvalloissa sekä Pohjoismaista Ruotsissa ja Tanskassa on talleja, jotka yhteisöllisen ja sosiaalisen kasvun näkökulmasta tekevät työtä lasten ja nuorten syrjäytymiskierteen katkaisemiseksi ja jo syntyneiden vaurioiden korjaamiseksi. Lapset ja nuoret ovat tämän hevostoiminnan piirissä monenlaisten diagnoosien pohjalta Sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa talliyhteisö tiedostaa kokonaisvaltaisen tehtävänsä kasvatuksellisena yhteisönä. Toiminta on turvallisuutta ja vuorovaikutusta herättävä, jonka tavoitteena on vastuullisuuteen ja yhteisöön kasvaminen. Talliyhteisö pyrkii tiedostetusti antamaan vastuuta lapsille ja nuorille, oikeassa suhteessa ikäkauteen ja kehitysedellytyksiin (Koistinen 2005, s. 4-5). Kaikkein vaikuttavin tapa opettaa ja oppia edellyttää kaikkien aistien käyttämistä. Eläinten kanssa toimiminen antaa lapsille sensorisia kokemuksia (Melson 2001, 79-80.) Taatakseen näiden eläinavusteisten ohjelmien laadun, on merkittävää se, ettei eläimiä käytetä hyväksi vaan niitä kohdellaan tasavertaisina kuntoutuskumppaneina (Fredrickson-MacNamara,and Butler 2006, 140). Yhdysvalloissa on viimeisen viiden vuoden aikana tutkittu runsaasti hevosen roolia sosiaalistamis-prosesseissa. Psykologian tohtori Kay Sudekum Trotter (2006) tutki riskilasten ohjausta hevosten avulla. Hän löysi tutkimuksessaan tilastollisesti merkitsevää parantumista koeryhmän kokonaiskäytöksessä, positiivisen käytöksen lisääntymisessä ja negatiivisen käytöksen vähenemisessä. Magnell & al. (2006) tutki hevosavusteisen psykoterapian vaikutusta riskinuoriin. Hänen tutkimuksessaan löydettiin samankaltainen tilastollisesti merkitsevä tulos kokonaiskäytöksen parantumisessa. Lisäksi saatiin tilastollisesti merkitsevä tulos kommunikaatiotaidoissa ja sosiaalisissa taidoissa. Heinäkuussa 2008 tutkija matkusti Yhdysvaltoihin, Washburnin yliopistoon Kansasiin, tapaamaan professori Pamelyn MacDonaldia, joka on tutkinut hevosen vaikutusta sosiaalisessa kuntoutuksessa erityisluokkien parissa. Hänen tutkimuksessaan löydettiin tilastollisesti merkitsevät erot tarkasteltaessa hevostoimintaan osallistuneita ryhmiä yksittäisinä tapauksina. Eräässä ryhmässä saatiin tilastollisesti merkitsevä ero itsetunnon kohoamisessa, toisessa hoivaamisen lisääntymisessä ja aggression vähenemisessä.Ottaessaan vastuuta eläimistä lasten ja nuorten motivaatio ja ymmärrys syvenevät (Melson 2001, 90). Lasten ja nuorten kanssa toimiville aikuisille voidaan antaa kuusi periaatetta, jotka sovellettuina ohjaustyöhön tukevat myönteisen minäkäsityksen muodostumista:- Anna oppilaan kokea, että opettaja tukee häntä.- Anna oppilaiden tuntea olevansa vastuullisia ihmisiä.- Anna oppilaiden tuntea itsensä pystyviksi.- Opeta oppilaat asettamaan realistiset tavoitteet.- Auta oppilaita arvioimaan itseään realistisesti.- Kannusta realistista itsekiitosta (Korpinen 1990).Omanarvontunnetta ja itsetuntemusta voidaan oppia kokemusten ja elämysten kantta. Hevoskokemusten kautta tämä on mahdollista. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan pilottityössään koulupudokkaiden kanssa tutkija muotoili em. periaatteet talliympäristöön sopiviksi:- Ohjaaja on mukana auttamassa alkuun. Annetaan yrittää aina itse, mutta ollaan taustalla valmiina.- Oppilas saa tärkeitä ja merkittäviä tehtäviä (esim. hevosen hyvinvoinnin tai tallin toiminnan kannalta). Hän kokee olevansa tärkeä osa kokonaisuutta.- Oppilaalle annetaan tallilla kykynsä mukaisia tehtäviä, joiden kautta onnistumisenelämykset ovat mahdollisia.- Hevostoiminta suunnitellaan yhdessä oppilaan ja ohjaajan kanssa. Toiminnan tulee olla tavoitteellista, mutta se ei saa ylittää eikä alittaa oppilaan suorituskykyä.- Toiminnan jälkeen käydään se yhdessä läpi. Pohditaan keskustellen asetettujen tavoitteiden kautta miten toiminta sujui. Mietitään mahdollisia muita tapoja toiminnan suorittamiseksi.- Harjoitellaan olemaan tyytyväisiä omaan suoriutumiseen. Opetellaan löytämään arjesta niitä pieniäkin kiitoksen paikkoja. Opetellaan iloitsemaan pienistäkin onnistumisista ja siirtämään tätä iloa hevostoiminnan ulkopuolelle (Kjäldman 2003, 10).Opettajan näkökulmasta hevostoiminta oli mielekäs toimintamuoto koulupudokkaiden motivoimiseksi opiskeluun. Talliympäristö poikkesi perinteisestä kouluympäristöstä antaen mahdollisuuden työstää oppiaineita uudella tavalla. Hevostoiminta avasi uudenlaisen pedagogisen suhteen opettajan ja oppilaan välille. Oppitunnit olivat aidommin vastavuoroisia kuin perinteisessä kouluopetuksessa. Parhainta antia olivat tunne kasvamisesta kunnioitukseen toista kohtaan, luottamuksen lisääntymiseen, vastuullisuuteen, ymmärtämiseen ja kokemusten kohtaamisiin ainutkertaisina (Kjäldman 2003, 20).

Tutkimuksessa kuvataan omaan perheväkivaltakäyttäytymiseensä vapaaehtoisesti apua hakeneiden naisten perheväkivaltakäyttäytymistä, aiemman väkivaltakäyttäytymisen kohteena olemista sekä niiden yhteyttä toisiinsa ja perheväkivaltakäyttäytymisen yhteyttä itsetuntemukseen ryhmäintervention aikana. Tutkimuksen kohteena olevan ryhmäintervention tavoitteena on naisten perheväkivaltakäyttäytymisen loppuminen. Tutkittavat naiset osallistuivat 15 viikkoa kestävään terapeuttiseen ryhmäinterventioon. He täyttivät osana työskentelyä väkivaltakäyttäytymistä ja -kokemista sekä itsetuntemusta mittaavan kyselylomakkeen ryhmäintervention alussa (N=134) ja lopussa (N=128). Naisista 70 prosentilla oli korkeakoulututkinto, eikä kenelläkään ollut akuuttia mielenterveys- tai päihdeongelmaa. Aineisto analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin.Tutkimustulosten mukaan vastaajista väkivaltaa lasta kohtaan oli käyttänyt yli puolet ja kumppania kohtaan noin kaksi kolmasosaa vastaajista. Lapsuudessa vastaajat olivat kokeneet fyysistä (81 %) tai emotionaalista (89 %) väkivaltaa tai nähneet väkivaltaa (83 %). Aikuisuudessa he olivat kokeneet emotionaalista (81 %) ja fyysistä väkivaltaa (67 %). Lapsuudessa nähdyn väkivallan ja aikuisuudessa koetun väkivallan välillä oli yhteys omaan väkivaltakäyttäytymiseen kumppania ja itseä kohtaan. Ryhmäintervention aikana riittämättömyys sekä ahdistus ja pelko vähenivät merkittävästi erityisesti naisilla, jotka käyttivät emotionaalista väkivaltaa kumppania kohtaan, ja äitiyden kokemus koheni merkittävästi niiden naisten joukossa, jotka käyttivät emotionaalista väkivaltaa lasta kohtaan. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan sanoa, että perheväkivaltaa käyttävä nainen on kokenut lapsuudessa ja aikuisuudessa väkivaltaa jane ovat yhteydessä omaan perheväkivaltakäyttäytymiseen. Ryhmäinterventio auttaa etenkin emotionaalista väkivaltaa käyttävien naisten itsetuntemuksen kehittymistä, joka voi mahdollistaa perheväkivaltakäyttäytymisen loppumisen.