Letteratura scientifica selezionata sul tema "Tekstilajit"

Tarkastelen artikkelissani lukiolaisten kirjoittamista ja selvitän, mitä kirjoittamisen diskursseja lukiolaisten omaa kirjoittamista pohdiskelevat tekstit kaiuttavat. Käsittelyni perustuu Ivaničin (2004) viitekehykseen: kirjoittamisessa ja sen oppimisessa voi olla kyse taidosta, luovuudesta tai prosessista; se voi olla tekstilajien tuottamista, sosiaalisten käytänteiden noudattamista tai sosiopoliittista toimintaa. Tutkin näitä diskursseja 50 kirjoitelmasta koostuvassa aineistossa diskurssianalyysin keinoin ja vertaan tuloksia lukion opetussuunnitelman perusteiden ja ylioppilaskokeen määräysten analyysista (Erra & Svinhufvud 2017) saatuihin tuloksiin. Analyysi osoittaa, että lukiolaisten käsitykset kirjoittamisesta eroavat opetusta ohjaavien dokumenttien käsityksistä etenkin luovuusdiskurssin osalta. Lukiolaisten tekstejä dominoivat taito- ja luovuusdiskurssi, jotka ovat osin vastakkaisia näkemyksiä. Opetussuunnitelmissa taitodiskurssi kuitenkin vaikuttaa enemmän taustalla ja ylioppilaskokeessa se ilmentää sitä osaa kirjoittamisesta, joka on vähimmillään osattava. Luovuusdiskurssiin on opetusta ohjaavissa dokumenteissa vain yksittäisiä viittauksia. (Erra & Svinhufvud 2017). Prosessidiskurssiin on aineistossa joitakin viittauksia, mutta vain harva opiskelija kertoo suunnittelevansa tai muokkaavansa tekstejään. Prosessidiskurssi on täsmällisesti läsnä opetussuunnitelmissa mutta ei käytännössä lainkaan ylioppilaskokeen määräyksissä (Erra & Svinhufvud 2017). Genrediskurssi painottuu sekä opetussuunnitelmissa että ylioppilaskokeessa (ma.), ja myös aineistossani kirjoittaminen on toisinaan tekstilajin tuottamista. Kirjoittamisen sosiaalisuuden ja sosiopoliittisuuden vähäisyys kirjoitelma-aineistossa on linjassa opetussuunnitelmien ja ylioppilaskokeen kanssa (ma.). Tutkimukseni valossa kokonaisvaltaisuuden tavoittelu voi olla toimiva lähtökohta lukion kirjoittamisen opettamisen kehittämiselle. Se tarjoaisi hyvän lähestymistavan myös kirjoittamisen opiskelun tavoitteiden pohtimiselle koulukontekstissa.

Artikkelissa tarkastellaan tutkivan opettajan kenttäpäiväkirjojen (n=19) heijastamia kieli- ja kielenoppimiskäsityksiä. Päiväkirjamerkintöjä tarkastellaan sekä itsenäisesti että suhteessa niissä kuvattuun keskusteluvuorovaikutukseen. Lisäksi havainnoidaan päiväkirjamerkintöjen diskursiivisuutta ja sitä, miten kieli(taito)käsitykset suhteutuvat siihen sosiokulttuuriseen kontekstiin, jossa aineisto on tuotettu. Tutkimus on laadullinen, ja keskeisimpänä analysointimenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Havainnot osoittavat, että päiväkirjassa risteilee useita, osin ristiriitaisiakin käsityksiä kielestä ja kielitaidosta. Formalistinen, monologinen näkemys kielestä on voimakas, ja päähuomio kohdentuu oppilaiden kielitaidon kuvailuun yksittäisten osa-alueiden kautta. Myös kielen vuorovaikutuksellinen funktio nousee esille, mutta kieli näyttäytyy silti ennen kaikkea yksilön tuottamana koodina, ei vuorovaikutuksessa muotoutuvana. Kielitaidon vertailukohdaksi hahmottuu sekä eksplisiittisesti nimettynä että implisiittisesti kielitaidon kuvauksen kautta natiivi-ideaali, jota kohti kielenoppija taivaltaa. Tekstilajina tutkivan opettajan päiväkirja on monikerroksinen. Vaikka sen ainoa ilmeinen kirjoittaja ja oletuslukija on kirjoittaja itse, siihen rakentuu moniäänisyyttä, jonka kautta kirjoittajan sosiaaliset ja kulttuuriset sidokset tulevat näkyviin.

Ympäristöopissa kuvilla voidaan esittää sisältöjä, jotka eivät näyttäydy arkikokemukselle. Artikkelissa tarkastellaan monilukutaitoa peruskoulun ympäristöopin oppikirja-aukeaman äärellä verbaalisen ja visuaalisen modaliteetin työnjakoon fokusoiden. Peruskoulun toisen ja viidennen luokan oppilailta (N = 20) kysyttiin oppimateriaaliaukeaman avulla heidän silmäily- ja lukustrategioitaan. Tulokset osoittavat, että toisluokkalaisten silmäilyreitit ovat yhdenmukaisempia kuin viidesluokkalaisten. Useimmat oppilaat silmäilevät oppimateriaalia kuvavetoisesti, mutta kuvilla ei ole yhtä keskeistä roolia lukemisstrategioita kuvattaessa. Viidesluokkalaisten vastauksissa on havaittavissa enemmän tekstilajiin ja tekstin rakenteeseen liittyvistä kielennyksiä kuin kannanottoja kuvien tehtäviin. Oppilaat mielsivät tärkeimmän tiedon löytyvän sanallisesta tekstistä eivätkä he yhdistäneet kuvaa ja sanaa. Tulokset viittaavat tarpeeseen kehittää tietoisesti eri modaliteettien yhteen lukemisen strategioita. Multiliteracy when reading a school textbook: How do primary school pupils read the many modes in environmental studies textbook pages? Abstract This article approaches multiliteracies in primary school environmental studies (science), focusing on the interaction between verbal and visual modalities. Primary school pupils, year 2 (8-year-olds) and 5 (11-year-olds) (N = 20), were asked to demonstrate and explain their scanning and reading paths while multireading environmental studies textbooks. The majority of students browsed the actual material with an image-driven style while images did not play a central role when explaining reading patterns. The students thought that the most important information was found in the verbal text and did not combine the image with the written word. The results suggest a need to develop explicit instructional strategies for multiliteracies to enhance multimodal combining in making sense of texts. Keywords: Multiliteracy, multimodality, textbook, environmental studies, science, primary school

Artikkeli käsittelee neuvostokalevalaisen runouden eli sosialistisen ideologian mukaisesti virittyneiden, kalevalamittaan runonlaulajien sepittämien uusaiheisten runojen kasvua tekstilajina Neuvosto-Karjalassa 1930-luvulta 1950-luvulle. Neuvostoliitossa harrastettiin samaan aikaan muidenkin kulttuurien parissa neuvostoideologiaa ilmaisevan kansanperinteen hankkimista, mihin kuului perinteen tuottajien ideologista opastusta, ja sensuurinkin sävyttämää julkaisua. Neuvosto-Karjalassa tämän uusaiheisen perinteen hallitsevaksi muodoksi valikoitui kalevalamitta. Artikkelissa kuvataan historiallisen kontekstin roolia neuvostokalevalaisen runouden synnyssä ja kuvataan itse tekstilajin kehittymistä tässä kontekstissa. Artikkelissa käsitellään myös runojen yleisiä piirteitä suhteessa suulliseen perinteeseen niin tekstien kuin tekijyydenkin näkökulmasta.

Puu- ja metsäaiheisen taiteen, monitieteisen tutkimuksen ja julkisen keskustelun runsastuminen ilmentää ihmisten kasvavaa kiinnostusta luontoon, metsiin ja ei-inhimilliseen elämään. Tässä artikkelissa tutkimme puiden ja puusuhteiden merkityksiä minuuden ja oman elämän jäsentäjinä kahdessa erilaisessa aineistossa, suomalaisessa 2019–2021 aikana julkaistussa puuaiheisessa nykyrunoudessa ja vuosina 2019–2020 toteutetun lempipuuaiheisen verkkokyselyn vastauksissa. Molemmat tekstilajit liittyvät vahvasti itseilmaisuun ja omien tuntemusten ja kokemusten sanoittamiseen. Keskitymme puihin ja puusuhteisiin minuuden, identiteetin ja ihmiselämän jäsentämisen näkökulmista, koska nämä merkitykset nousevat keskeisiksi molemmissa aineistoissa. Runo- ja kyselyaineistossamme minuutta ja identiteettiä jäsennetään suhteessa tiettyyn puuhun ensinnäkin siihen liittyvien, usein perheeseen tai sukuun liittyvien muistojen ja kokemusten perusteella. Toiseksi puut voivat olla myös merkittäviä elämänkatsomuksen, maailmankuvan ja arvomaailman kannalta, ja keskeiseksi huoleksi nousee puun menettäminen. Tutkimusmenetelminä artikkelissa hyödynnetään teemoittelevaa analyysia ja ekokriittistä lähilukua. Puusuhteiden, minuuden ja identiteetin kytkösten käsitteellistämisessä tukeudumme humanistisen ympäristötutkimuksen, erityisesti monilajisten suhteiden tutkimuksen sekä posthumanistisen filosofian tarjoamiin näkökulmiin. Aineistojen analyysissa nostamme esiin myös suomalaisten puusuhteiden kulttuuri- ja kirjallisuushistoriallisia taustoja. Artikkelissa osoitamme, että puut antavat välineitä jäsentää ja sanoittaa ihmiselämän perustavimpia vaiheita ja kokemuksia sekä ihmisen omaksumia arvoja ja identiteettiä. Runoissa ja kyselyvastauksissa näkyy, kuinka ihminen inhimillistää puuta ja samalla puullistaa omaa ihmisyyttään.

Hilkka Paldaniuksen suomen kielen alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin lauantaina 5. syyskuuta 2020 Jyväskylän ylipistossa. Vastaväittäjänä toimi professori Anne Mäntynen Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Minna-Riitta Luukka. Hilkka Paldanius: Kuka aloitti kylmän sodan? Lukion historian aineistopohjaisen esseen tekstilaji tiedonalan tekstitaitojen näkökulmasta. Jyväskylä Studies in Humanities 227. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja on luettavissa osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/70172.

Artikkelissa tarkastellaan lukion opetussuunnitelman perusteissa 2003 sekä syksyllä 2012 annetuissa ylioppilaskokeen äidinkielen määräyksissä esiintyviä kirjoittamisen diskursseja. Opetusta ohjaavien dokumenttien analyysivälineenä on Ivaničin (2004) malli kirjoittamisen diskursseista: kirjoittamisessa voi olla kyse taidosta, luovuudesta tai prosessista, se voi olla tekstilajien tuottamista (genrediskurssi), sosiaalisten käytänteiden noudattamista tai sosiopoliittista toimintaa. Artikkelissa selvitetään, miten eri diskurssit näkyvät dokumenteissa, ovatko dokumenttien kirjoittamiskäsitykset keskenään samanlaisia sekä miten käytetty malli soveltuu äidinkielen opetusta ohjaavien dokumenttien analyysiin. Analyysi osoittaa, että opetusta ohjaavat dokumentit eivät perustu mihinkään yksittäiseen kirjoittamisdiskurssiin. Sekä opetussuunnitelmissa että ylioppilaskokeen määräyksissä on useita diskursseja, jotka toisinaan kimputtuvat hybrideiksi: etenkin taitodiskurssi ja genrediskurssi liittyvät muihin näkemyksiin. Molemmissa dokumenteissa kirjoittaminen näyttäytyy taitona ja tekstilajin tuottamisena, toisinaan myös luovuutena. Sosiopoliittiseen diskurssiin on dokumenteissa joitakin yksittäisiä viittauksia. Kirjoittaminen prosessina tai sosiaalisena käytänteenä sen sijaan näkyy opetussuunnitelmissa mutta ei ylioppilaskokeen arviointia ohjaavissa määräyksissä. Ivaničin malli perustuu kronologiaan, mutta dokumenttien analyysi paljastaa, että ylioppilaskokeen arviointiperusteissa kirjoittamisen diskurssit muodostavat myös eräänlaisen hierarkian: Kirjoittamisessa on kyse taidosta, mutta vaatimustason kasvaessa edellytetään myös tekstilajien hallintaa ja sosiokriittisyyttä. Hierarkian huipulla on luovuus. Opetussuunnitelmissa ei ilmene vastaavanlaista hierarkiaa. Artikkeli tuo esiin, että opetussuunnitelmat tarjoavat mahdollisuuden melko monipuoliseen kirjoittamisen opetukseen, mutta ylioppilaskokeen kirjoittamiskäsitys on hieman opetussuunnitelmia kapeampi. Kirjoittamisen opetuksen kehittämisen kannalta onkin jatkossa pohdittava opetuksen ja arvioinnin suhdetta sekä kiinnitettävä huomiota kirjoittamiskäsitysten monipuolisuuteen. Analyysin perusteella Ivaničin malli soveltuu, tietyin varauksin, opetusta ohjaavien dokumenttien analyysiin. Writing discourses in Finnish mother-tongue and literature curriculum and in evaluation criteria for the mother-tongue component of the Finnish matriculation examination The article discusses the discourses of writing present in the National Core Curriculum for Upper Secondary School 2003 and the Regulations of the Finnish Matriculation Examination of the Mother Tongue. The document analysis is based on Ivanič’s (2004) framework, which can be used for identifying six discourses of writing: skills discourse, creativity discourse, process discourse, genre discourse, social practices discourse, and socio-political discourse. This article examines how the different discourses are instantiated in the documents, whether the documents are discursively similar, and whether this framework is suitable for analysis of the documents governing the teaching of the mother tongue. The analysis shows that these documents are not based on just one writing discourse. There are in fact several discourses in both the curriculum and the regulations of the matriculation examination. In both documents, writing is considered a skill and production of genre, at times even creativity. There are also some indications of the socio-political approach in both. However, only the curriculum sees writing as a process and as a social practice. In this sense, the matriculation examination is more limited in its view on writing. At times, the discourses create hybrids – notably the skills discourse and the genre discourse interlock with other views. Ivanič’s framework is based on chronology. However, the available evidence suggests that, in the evaluation criteria of the matriculation examination, the discourses of writing also adhere to a certain hierarchy. At the basic level, writing is evaluated merely as a skill. After that, it is seen as a production of genre. The next step in the hierarchy is the socio-politics of writing, and at the top of the hierarchy is creativity. However, the curriculum does not disclose a similar hierarchy. The article argues that the analysed curriculum provides an opportunity to employ relatively diverse forms of teaching of writing, but the matriculation examination sees writing from a narrower perspective. On these grounds, it can be argued that in the future development of writing pedagogics it is important to consider the relationship between the teaching and assessment of writing, and to pay attention to the diversity of writing discourses. The article further claims that the framework employed is, with certain reservations, suitable for document analysis.

Leena Immosen suomen kielen alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin lauantaina 17. lokakuuta 2020. Vastaväittäjänä toimi tohtori Elina Heikkilä Kotimaisten kielten keskuksesta ja kustoksena professori Anne Mäntynen. Leena Immonen: Television haastattelu-uutinen multisemioottisena tekstilajina. Helsinki: Helsingin yliopisto 2020. Kirja on luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-6478-0.

Pörssiyhtiöt suunnittelevat liiketoiminnan tulosta ja siitä tiedottamista tarkoituksena välittää positiivinen kuva yhtiön toiminnasta ja talousjohdon pätevyydestä. Ilmiö tunnetaan laskentatoimen alueella tuloksen hallintana (earnings management; earnings game). Aiempi tutkimus liiketaloustieteissä ja yritysviestinnän alueella on keskittynyt määrällisiin tutkimusmenetelmiin ja haastatteluihin. Tässä artikkelissa tutkitaan genreen perustuvin tekstianalyysin menetelmin tuloksenhallintaa suomalaisessa sijoittajaviestinnässä: miten ilmiö näkyy diskursiivisesti ja kielellisesti tilinpäätöstiedotteissa? Tutkimus tuo lisää tietoa tuloksenhallinnan viestinnällisistä keinoista ja ilmiön yhteiskunnallisesta merkityksestä ja osoittaa, että tiettyjen kielellisten ja rakenteellisten valintojen kautta taloushallinnon ja viestinnän ammattikäytännöt kohtaavat pörssitiedotteiden säännellyssä tekstilajissa. Samalla eri tekstilajien piirteet sekoittuvat niin, että pörssiyhtiöiden vertailu sijoituskohteen näkökulmasta tekstien pohjalta vaikeutuu. Tutkimusaineistona on Suomessa listattujen eri toimialojen yhtiöiden tilinpäätöstiedotteita keväältä 2006.

Suomen kielen lautakunta julkaisi lokakuun 2018 lopussa kannanoton, jossa se kiinnitti huomiota Suomen kansalliskielten, suomen ja ruotsin, asemaa uhkaavaan käyttöalan kaventumiseen. Yksi tärkeä alue, jolla suomen kielen käyttöä voi vaalia ja edistää, on kääntäminen – tämän numeron teema. Huomattava osa suomenkielisistä teksteistä, joita päivittäin luemme, on käännöksiä, kuten televisio-ohjelmien tekstityksiä, käyttöohjeita, reseptejä, ulkomaanuutisia ja kirjojen suomennoksia. Niin tärkeää kuin vieraiden kielten taito kulttuurienvälisessä viestinnässä onkin, se ei poista eikä edes vähennä kääntämisen tarvetta. Tämän osoittaa se, että valtaosa käännöksistä on nykyään englannista, vaikka englannin kieltä osataan yhä laajemmin ja paremmin. Suomessa painetuista suomenkielisistä kirjoista suomennosten määrä on suuri, vaikka osuus vaihteleekin huomattavasti kirjallisuuden lajin mukaan. Aikuisten proosasta ja nuorten kirjoista suurin piirtein puolet on kotimaisia teoksia ja puolet suomennoksia. Lastenkirjoista sen sijaan vuoden 2017 tilaston mukaan peräti 75 prosenttia oli suomennoksia. Tietokirjoista vastaavia lukuja on vaikea löytää, ja niiden joukkokin on hyvin heterogeeninen. Tietokirjallisuuteen kuuluvat paitsi tieteelliset teokset myös esimerkiksi yleistajuiset tietokirjat, elämäkerrat, esseet ja oppaat, kuten lääkärikirjat, kasvioppaat ja keittokirjat. Kirjakauppaliiton lokakuun 2018 myyntitilastossa 20:n eniten myydyn tietokirjan listalla puolet teoksista on suomennoksia. Näistä taas puolet on käännöksiä englannista, vaikka englanninkielisiä tietokirjoja luetaan todennäköisesti yhä enemmän alkukielellä. Vaikka tieteen kieli on englanti, on vaikea kuvitella arkea ilman suomenkielisiä tietoteoksia. Niissä tarvitaan suomenkielisiä termejä, ja ne on kotoutettava suomenkielisille lukijoille Suomessa käytettäviksi. Esimerkiksi keittokirjojen ohjeissa annetut mitat on lokalisoitava eli muutettava paikallisiksi, jokin ainesosa on kenties korvattava sellaisella, joka on Suomessa varmemmin saatavilla kuin alkutekstissä mainittu, ja tekstilaji on mukautettava suomen konventioiden mukaiseksi. Kääntämisessä tarvitaan monenlaista asiantuntijuutta, jotta lopputuote olisi toimiva ja nautittava. Tämä käy ilmi myös Anne Mäntysen ja Jyrki Kalliokosken artikkelista tässä teemanumerossa. Kääntämisellä ja kääntäjillä on koko suomen kirjakielen historian ajan ollut ratkaiseva merkitys suomen kielen kehittymiselle, kuten voimme havaita Kaarina Pitkänen-Heikkilän ja Taru Nordlundin artikkeleista. Kääntäjät ovat luoneet nimityksiä uusille käsitteille, ja käännökset ovat vaikuttaneet kirjallisuuden kielen ja lajien sekä ylipäätään tekstilajien muotoutumiseen. Ilman käännöksiä ei olisi maailmankirjallisuutta, ja suomennosten ansiosta voimme nauttia teoksista, jotka on alun perin kirjoitettu meille vierailla kielillä. Vaikka osaisimmekin hyvin vierasta kieltä, emme useinkaan taida kaikkia sen vivahteita tai kielimuotoja niin syvällisesti, että voisimme nauttia tekstistä samalla tavoin kuin äidinkielellämme. Suomennos ei silti ole alkuperäisen kaksoiskappale. Vaikka luemme kirjailijan kirjoittamaa kirjaa, sen kieli, jokainen sana ja tyyli, ovat kääntäjän luomia. Ei siis ole sama, miten käännetään, eikä suomentamiseen riitä hyvä vieraan kielen taito – joskin myös se on välttämätön. Marraskuun alussa otsikoihin nousi Ruutu+-palvelun rikosdraamasarja, jonka tekstitys oli paikoin täysin käsittämätöntä. Sen epäiltiin olevan konekääntämisen tulosta. Konekäännösten ajatellaan olevan uhka käännösten laadulle, mutta kuva ei ole näin mustavalkoinen – käännösteknologiaa tarvitaan. Nykymaailmassa ja monikielisessä Suomessa käännösten tarve on niin suuri, ettei sitä pystytä tyydyttämään ihmisvoimin. Käännösteknologia helpottaa myös kääntäjän työtä. Riippuu kuitenkin käännöksen kielestä ja tarkoituksesta, voiko automaattisesti käännetty teksti toimia sellaisenaan tai edes editoituna. Mutta mitä kertoo suhtautumisesta kääntämiseen se, että tällaisia käsittämättömiä käännöksiä käytetään suurelle yleisölle esitetyissä televisio-ohjelmissa? Mitä se kertoo ylipäätään kielen arvostuksesta? Oli kyse sitten painetusta tai audiovisuaalisesta tuotteesta, joka on laadittu vieraalla kielellä, vasta käännös tavoittaa sen suomenkielisen käyttäjän. Jos tähän vaiheeseen ei kunnolla panosteta vaan siinä säästetään, tuotteen saavutettavuus jää kyseenalaiseksi. Laatu syntyy asiantuntijan vaativan työn tuloksena, ja ammattimaisesta työstä on maksettava kunnollinen palkka. Käännöspalkkioiden polkeminen johtaa siihen, että pätevät kääntäjät siirtyvät muihin tehtäviin ja käännöksiä teetetään taitamattomilla. ”Pelkkä intohimo kieleen ei riitä”, kuten jo vuonna 2009 julkaistussa kielipoliittisessa toimintaohjelmassa Suomen kielen tulevaisuus todettiin. Liisa Tiittula

Abstract The topic of my study is the text type of alcohol education and the changes in it between the years 1755 and 2001. I had two research goals. The primary aim was to find out what kind of a text type alcohol education is. The secondary aim was to outline the changes in alcohol education during the study period. The data consisted of 55 texts, which were divided into five stages based on the changes in the Finnish alcohol policies. One underlying assumption of the study was that written alcohol education is a text type that specifically aims to influence the readers. I therefore utilized Chaïm Perelman's theory of argumentation along with the text type theory. I especially aimed to describe the different techniques of argumentation. In addition to this, I discussed the contents and cognitive key metaphors of the texts, the relationship between the writer and the reader and the use of hedging. I present a synthesis of the text type of alcohol education, aiming to describe as comprehensively as possible the alcohol education texts published at different times. The following textual features are characteristic of this text type: 1) Alcohol education texts refer explicitly to the reader, whereas explicit references to the writer are rare. 2) Readers' actions are guided implicitly by providing information about the effects of alcohol that is likely to negatively influence their attitudes towards alcohol. Readers are guided explicitly by using imperative verb forms and necessive constructions. 3) Alcohol education is targeted communication, and the most important criteria for defining the audience are age and gender. 4) Argumentation is mainly based on the demonstration of causes and consequences. The most typical indicators of the course of argumentation are connectors indicating causal and argumentative relationships. 5) The content of alcohol education typically pivots on the themes of health and family. 6) Alcohol education is based the personifying key metaphor ALCOHOL IS KING. 7) Alcohol education texts contain a lot of hedging, to show that the claims do not necessarily hold in all cases, but that they are valid in most individual cases. Alcohol education changed in many ways during the study period. Few of these changes were linear. The changes in alcohol educations texts could probably best be described as fluctuation. Some features also seemed to change cyclically. The changes in alcohol education were usually closely associated with extratextual reality. One of the most important changes was the institutionalisation of alcohol education and the increasing mildness of its style
Tiivistelmä Tutkimukseni käsittelee alkoholivalistuksen tekstilajia ja sen muuttumista vuosien 1755 ja 2001 välisenä aikana. Sen tavoitteet ovat pääosin kahtalaiset: ensimmäisenä päätavoitteena on selvittää, millainen tekstilaji alkoholivalistus on. Toisena päätavoitteena on hahmottaa, miten alkoholivalistus muuttuu tarkastelujakson aikana. Tutkimusaineisto koostuu 55 tekstistä, jotka on jaoteltu viiteen vaiheeseen suomalaisessa alkoholipolitiikassa tapahtuneiden muutosten perusteella. Tutkimuksen yhtenä lähtökohtana on oletus alkoholivalistuksesta tekstilajina, jossa lukijaan vaikuttaminen on erityisen keskeistä. Siksi tutkimuksessa hyödynnetään tekstilajiteorian lisäksi Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa. Tutkimuksen keskiössä on erilaisten argumentaatiotekniikoiden kuvaaminen. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan tekstien sisältöä ja kognitiivisia perusmetaforia, kirjoittajan ja lukijan suhdetta sekä varausten käyttöä. Tutkimuksessa luodaan alkoholivalistuksen tekstilajista synteesi, joka kuvaa mahdollisimman kattavasti eri aikoina julkaistuja alkoholivalistustekstejä. Tekstilajin keskeisimpiä ominaispiirteitä ovat seuraavat: 1) Alkoholivalistustekstissä viitataan eksplisiittisesti lukijaan, kun taas suora viittaaminen kirjoittajaan on harvinaista. 2) Lukijan toimintaa ohjaillaan implisiittisesti tarjoamalla lukijalle alkoholin vaikutuksista sellaista tietoa, joka oletettavasti vaikuttaa hänen alkoholiasenteisiinsa kielteisesti. Eksplisiittisesti lukijan toimintaa ohjaillaan käyttämällä imperatiivimuotoisia käskyjä ja nesessiivirakenteita. 3) Alkoholivalistus on kohdistettua viestintää, ja tärkeimpiä yleisön rajaamisen kriteerejä ovat ikä ja sukupuoli. 4) Argumentointi perustuu pitkälti syy- ja seurausargumenttien käyttöön. Tyypillisimmät argumentoinnin kulun indikaattorit ovat kausaalisia ja perustelevia suhteita osoittavia konnektoreita. 5) Alkoholivalistuksen sisällössä korostuvat terveys- ja perheteema. 6) Alkoholivalistuksen alkoholiajattelu pohjautuu alkoholia elollistavaan perusmetaforaan ALKOHOLI ON HALLITSIJA. 7) Alkoholivalistusteksteissä käytetään paljon varauksia osoittamaan, että esitetyt väitteet eivät pidä välttämättä paikkaansa kaikissa tapauksissa mutta että ne pätevät kuitenkin useimpiin yksilöihin. Alkoholivalistus myös muuttuu monin tavoin tarkastelujakson aikana. Muutokset ovat suhteellisen harvoin lineaarisia. Tavallisimmin alkoholivalistustekstien muutosta voisi kuvata aaltoilevaksi. Muutamia piirteitä tarkasteltaessa muutos näyttää myös sykliseltä. Tavallisesti alkoholivalistuksen muuttuminen on tiiviissä yhteydessä tekstinulkoiseen todellisuuteen. Keskeisimpiä muutoksia on alkoholivalistuksen institutionaalistuminen sekä sen sävyn lieveneminen

Syftet med föreliggande uppsats är att undersöka hurdan textgenre en hemsida är, vilken funktion hemsidor har vid konstruktionen av ett personligt varumärke och hur idrottare brandar sig själva på sina hemsidor. I uppsatsen studeras två elitidrottare, Teemu Selänne och Tero Pitkämäki, samt deras hemsidor. I studien används en textanalytisk metod.   Resultaten visar att deras hemsidor skiljer sig från andra hemsidor genom att de består av många olika texttyper och är mer visuella. Vidare kunde man observera att hemsidorna är relevanta för idrottarens varumärke. Hemsidorna ger en positiv bild av idrottaren, till fördel för denne. Samarbete mellan sponsorer och idrottaren syns och blir en del av idrottarens varumärke. I Selännes fall kan man säga att han återbrandar sig efter sin elitidrottarkarriär. En återkommande symbol är ’8’. Det framgår också att Selänne både är en beundrad person och en vanlig människa, vilket tillsammans med hans positiva personlighet blir hans varumärke. Varumärket för Pitkämäki som idrottare består av den österbottniska bakgrunden, ett långvarigt och stabilt sponsorsamarbete samt personligheten, som är anspråkslös men hårt arbetande.
The purpose of the study was to establish what kind of text genre a home page is, which functions home pages have as constructors of personal brands, and how athletes brand themselves on their home pages. In the essay two elite athletes, Teemu Selänne and Tero Pitkämäki and their home pages, were studied. A text analysis method was used in the study. The results showed that homepage as a genre seems to differ from other text genres since it consists of many different text types parts and forms a varied visual entity. The homepages presented a significant relationship with the athletes’ brands. Homepages are thus for the benefit of the athlete. A collaboration between an athlete and a sponsor may offer much and it can become an integrated part of the athlete’s brand. In his homepages Selänne is re-branding himself, after he has finished his elite athlete career. The repetition of the number and symbol ‘8’, a combination of signs of admiration and the man on the street, as well Selänne’s positive personality together make up his athlete’s brand. Tero Pitkämäki’s brand consists of his Ostrobothnian background, a strong sponsor collaboration and a personality which is modest but hardworking.