Letteratura scientifica selezionata sul tema "Suomi-kuva"

Suomi viettää itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa vuonna 2017. Luvassa on tapahtumia kaikilla mahdollisilla aloilla, niin myös kirjallisuudessa. Esimerkiksi Yle on tehnyt Kirjojen Suomi -nimisen ohjelmakokonaisuuden, jossa on ilmestynyt muun muassa radio-ohjelmasarja 101 kirjaa. Se esittelee yhden suomalaisen kirjan jokaiselta itsenäisyyden vuodelta. Mukana on paitsi itsestään selviä merkkipaaluja myös vähän yllättävämpiä nimiä, mikä on jo ehtinyt herättää kysymyksiä siitä, miksi tietyt kirjat on valittu ja toiset, kenties olennaisemmat, taas on sivuutettu. Millaista käsitystä kansallisesta kirjallisuudesta yleisradioyhtiö 2010-luvun lukijoille tarjoaa? Ylen aihetta koskevan internet-artikkelin otsikkoa mukaillen voidaan myös kysyä, minkälainen kuva Suomesta tämän kirjavalikoiman pohjalta syntyy.

Artikkelissa tarkastellaan uskonnon näkyvyyttä ja sen muutosta pohjoismaisissa sanomalehdissä 1988, 1998 ja 2008. Analyysi pohjautuu 14 eri pohjoismaisessa sanomalehdessä julkaistuun, noin 5000 sanomalehtiartikkeliin, joita on tarkasteltu kvantitatiivisen sisällönerittelyn keinoin. Artikkeli linkittyy pohjoismaiseen tutkimushankkeeseen ”The role of religion in the public sphere” (Norel). Tulokset osoittavat viiden Pohjoismaan välillä niin huomattavia eroja kuin yhtäläisyyksiä. Luterilaista kirkkoa koskevat artikkelit ovat vähentyneet lähes kaikissa maissa, erityisen voimakkaasti Ruotsissa. Tutkimuksen perusteella Islanti ja Suomi ovat kuitenkin traditionaalisempia, ja luterilaisen kirkon näkyvyys lehdistössä on niissä suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa lehtien kuva uskonnosta on kirjavampi, ja erityisesti Tanskassa ja Ruotsissa luterilainen kirkko saa vain vähän palstatilaa lehdissä. Kokonaisuudessaan tutkimuksen tulokset antavat tukea uskonnollisen monimuotoisuuden vahvistuneelle asemalle ja näkyvyydelle sekä perinteisen uskonnollisuuden ja luterilaisen kirkon aseman heikentymiselle. Sanomalehdissä tämä muutos näkyy vielä korostetummin kuin esimerkiksi uskonnollisten yhteisöjen jäsentilastoissa.

Kekkonen and Power. The Image of Urho Kekkonen in Helsingin Sanomat’s References to the 1960s This article explores the history of President Urho Kekkonen as it appeared in the pages of daily newspaper, Helsingin Sanomat (HS). His history is produced in different sections and historical references in every-day work of a newspaper. Separate pieces of representations produced by writers, editors and interviewees construct the image which is as much about representing and remembering as it is about forgetting and omitting. This article’s material is limited to references to the 1960s in the HS’s volumes of 2008 and 2013. The sample is limited in order to analyse the idea of “different types of Kekkonen” in Finnish history culture. This study shows that the image of Kekkonen constructed in these references to 1960s is that of a powerful president. For example, young Kekkonen, Prime Minister Kekkonen, and the frail President after 25 years reign, are all omitted. Representations and meanings in these newspaper references are limited to Kekkonen, his legacy, and influence in public and private life in the 1960s and 1970s. In this study’s material Kekkonen is a progressive force in the modernization period of the 1960s Finland. Also, the legacy of Kekkonen and his foreign policy are strong in HS’s references. The debate concerning Cold War shows the dynamism of the image of the past of President Urho Kekkonen and his lasting relevance to Finnish history culture. His legacy and history can be used for various lines of argument. Different emphasis leads to different, even opposing, views and visions. The public debate over Cold War and Kekkonen represents a broader aspect, noticed earlier by historian Henrik Meinander (2010): The debate concerning the legacy of President Urho Kekkonen is a debate of Cold War Finland and Finland’s position between the East and the West.Kekkonen vallankäyttäjänä ja vallankäytön välineenä. Urho Kekkosen historiakuva Helsingin Sanomien 1960-lukuviittauksissa Artikkelissa selvitetään, millainen historiakuva presidentti Urho Kekkosesta muodostuu Helsingin Sanomien (HS) 1960-lukuviittauksista vuosien 2008 ja 2013 lehdissä. Sanomalehden tuottama historiakuva syntyy päivä päivältä lehden eri osastoissa historiaa koskevissa jutuissa ja historiaviittauksissa. Kekkosen historiakuva on yksittäisistä paloista rakentuva, valikoitu esitys siitä, mikä Kekkosessa on vielä 2000-luvulla merkityksellistä. Se kertoo sekä HS:n valinnoista että suomalaisesta historiakulttuurista.HS:ssa 1960-lukuviittauksista muodostuu kuva Urho Kekkosesta presidenttinä ja vallankäyttäjänä. Otoksen rajaus nostaa esiin erityisesti Torstin (2012) määrittelemän ” 1960-luvun ja kuulentojen sukupolven” Kekkosen. Viittauksissa painottuvat modernisoituva 1960-luvun Suomi sekä 1960–1970-lukujen lännen ja idän välillä tasapainotellut kylmän sodan Suomi. Historiakuvan rakentuminen perustuu aina valintoihin ja historian käyttöön eli muistamisen ohella rajaamiseen ja unohtamiseen. HS:n 1960-lukuviittauksissa ei ole nuorta Kekkosta, ei pääministeri Kekkosta eikä sairauden vuoksi valtaoikeuksistaan luopuvaa Kekkosta. Jäljelle jää vahva vaikuttaja, jonka elämäntyötä arvioidaan niin henkilökohtaisen kuin julkisenkin kautta. Kekkosen merkitys HS:ssa ja suomalaisessa historiakulttuurissa näkyy hänen presidenttiajan perinnössään mutta myös siinä, kuinka hänen perintöään arvioidaan yhä uudelleen. Kekkosen historiakuvaan liittyvä poliittinen ulottuvuus paljastuu etenkin niissä tapauksissa, joissa Kekkosta tai häneen liitettyjä merkityksiä käytetään erilaisten argumenttien tukena. Erilaisilla painotuksilla Kekkonen taipuu HS:ssa erilaisiin asentoihin. Kuten Meinander (2010) on huomioinut, on keskustelu Kekkosesta myös keskustelua kylmän sodan Suomesta ja Suomen paikasta idän ja lännen välissä.

Tässä artikkelissa käsitellään Pohjanmaan ruotsinkielisten opiskelijoiden suomen kieltä ja sen läsnäoloa heidän ruotsinkielisessä arjessaan. Artikkelissa keskitytään tarkastelemaan Kristiinankaupungin ja Närpiön alueen 18−20-vuotiaiden ruotsinkielisten lukiolaisten kokemuksia ja käsityksiä suomen kielen puhumisesta, käytöstä ja oppimisesta. Tutkimusaineisto koostuu 62 lukion kolmasluokkalaisten teemakirjoituksesta, jotka on analysoitu kulttuurianalyyttisesti. Lähes kaikkien näiden opiskelijoiden äidinkieli on ruotsi ja perhetausta ruotsinkielinen. Artikkelissa kysytään, keiden kanssa ja missä yhteyksissä suomen kieli on läsnä opiskelijoiden arjessa, ja miten tämä näkyy heidän suomen kielen käytössä ja osaamisessa? Millaisia kokemuksia ja käsityksiä opiskelijoilla on suomen kielestä ja sen oppimisesta?. Teoreettisena kehyksenä käytetään identiteetti käsitettä. Keskeinen havainto on, että suomi on monelle opiskelijalle vieras ja etäinen kieli. Opiskelijoilla on ollut erittäin vähän tai ei juuri ollenkaan käytännön kokemuksia suomen kielestä ja sen puhumisesta. Suurimman osan perhe- ja lähipiiri ovat kokonaan ruotsinkielisiä, eikä heillä ole kontakteja suomenkielisiin. Vapaa-aikana suomen kieltä käytetään harvoin. Tällöin se on rajoittunut lähinnä yksittäisiin ja harvoihin asiakaspalvelu- ja ostostilanteisiin Pohjanmaan ulkopuolella. Lisäksi suomenkielisen median käyttö on erittäin vähäistä. Monelle opiskelijalle ainoa kontakti suomen kieleen on koulussa, suomen kielen tunnilla. Aineistosta on tulkittavissa, että opiskelijoilla ei ole riittäviä valmiuksia puhua suomea. Monet opiskelijat arvioivat oman suomen kielen taitonsa heikoiksi, erityisesti suullisen kielen taidot. Opiskelijoista tuntuu, etteivät he osaa puhua suomea, vaikka ovat opiskelleet sitä vuosia. Monien mielestä koulussa suomen kielen opetus on liian kielioppipainotteista. Suomen kieli koetaankin haastavaksi ja vaikeaksi oppia. Aineistosta välittyi kuitenkin kuva, että etenkin suullisen suomen kielen taidolla on merkitystä tutkittaville. Pieni osa opiskelijoista puhuu suomea perhepiirissään. Tälle joukolle suomen kieli on ollut vahvasti mukana heidän arkielämässään ruotsin rinnalla. Lisäksi osa opiskelijoista on saanut kokemuksia suomen kielen puhumisesta harrastustensa sekä töidensä kautta, jonka he ovat kokeneet myönteiseksi ja hyödylliseksi asiaksi. Monilla onkin suunnitelmissa parantaa suomen kielen taitojaan lukion jälkeen, koska kieli nähdään kommunikaation ja oman tulevaisuuden kannalta tärkeänä taitona osana. Monet opiskelijat kokivat suomen kielen taitonsa puutteellisiksi. Kielitaidottomuus saattaa aiheuttaa epävarmuuden tunteita ja haastavia tilanteita omaa tulevaisuutta suunniteltaessa. Koska koulun ulkopuolella tarvitaan puhuttua arkikieltä, pitäisi siihen kiinnittää enemmän huomiota myös koulujen kieltenopetuksessa. Kielten opetus tulisikin nähdä yhteisöllisenä toimintana, jossa kieli opittaisiin vuorovaikutuksen ja osallisuuden kautta monikielisissä tilanteissa, vaikka esimerkiksi ruotsin- ja suomenkielisten koulujen välillä järjestettävien kurssien ja tapaamisten kautta. Opiskelijoiden omien kokemusten ja näkemysten huomioiminen auttaa ymmärtämään niitä toiveita ja arvostuksia, joita he liittävät suomen oppimiseen.