Articoli di riviste sul tema "Mediakulttuuri"

Tässä artikkelissa käsittelen Donald J. Trumpia tapaustutkimuksena siitä, miten populismi on strategisesti valjastanut audiovisuaalista populaarikulttuuria käyttöönsä. Näen strategisuuden monitasoisena toimintana, jossa populaarikulttuuriset esiintymiset ja esitykset pyrkivät rakentamaan tavoiteltuja mielikuvia populismista ja populistisesta johtajuudesta. Artikkelissa tarkastelen Trumpin tunnetuksi tehnyttä televisiosarja Diiliä (The Apprentice, 2004–2017), jossa rakennettiin mielikuvia Trumpin johtajuudesta, ja Trumpien kannattajien sosiaaliseen mediaan tuottamia Trumpwave-videoita, joissa vastaavasti ylistetään näitä johtajataitoja. Sekä Trumpin omat populaarikulttuuriset esiintymiset että hänestä tehdyt esitykset osoittavat populismin ja populaarikulttuurin monitasoista suhdetta. Ensinnäkin ne osoittavat, miten populaarikulttuuria voidaan hyödyntää poliittisen imagon luomiseen osana populistista toimintaa. Toiseksi ne tuovat esille erityisesti populaarikulttuuriin liittyviä strategioita, joita ovat kertomuksellisuus, tunteiden merkitys ja osallistuva mediakulttuuri. Kertomuksellisuudella rakennetaan tarinoita, jotka ovat helposti lähestyttäviä ja tunnistettavia, kuten tositelevisiomainen pelillisyys osana politiikkaa. Kertomuksiin liittyy myös tunteellisten ja affektiivisten mielikuvien luonti esimerkiksi nostalgisuuden ja kansanomanomaisuuden avulla. Tällä tavalla katsojia kutsutaan kokemaan asioita populistisesta näkökulmasta ja vedotaan äänestäjiin ”tavallisten ihmisten” tasolla. Osallistuva mediakulttuuri mahdollistaa ”kansan” mobilisoinnin, jossa koettuja tarinoita uudelleen tuotetaan, muokataan ja jaetaan omaehtoisten viestien ja yhteisöllisyyden kautta. Kertomuksellisuuden, tunteiden ja osallistavuuden sisältä voidaan tunnistaa samoja strategioita, joita populismissa on laajasti hyödynnetty populaarikulttuuristen kontekstien ulkopuolella. Muun muassa johtajuuden, maskuliinisuuden ja intersektionaalisten sosiaalisten hierarkioiden (rotu, sukupuoli, seksuaalisuus, luokka) kautta rakennetaan populismille tyypillisiä erontekoja ”meidän” ja ”heidän” välille. Populaarikulttuurin maine laajojen yleisöjen kulttuurimuotona vahvistaakin ajatusta kansalle puhumisesta ja kansan edustamisesta. Samalla populaarikulttuurin hyödyntäminen osana populistista toimintaa korostaa tämän kulttuurimuodon potentiaalia poliittiseen, ideologiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Audiovisual popular culture as populist strategy: Case study of Donald J. Trump In this article, I consider Donald J. Trump as a case study of how populism has strategically utilized audiovisual popular culture. Here, I understand populist strategy as a complex phenomenon, where popular performances and representations aim to construct desired understanding of populism and populist leadership. My analysis is based on the reality television show The Apprentice (2004–2017), which enhanced Trump as a popular culture figure and built an image of his leadership, and on the Trumpwave videos where Trump’s supporters produce social media videos that idealize his populist leadership. The complex relationship between populism and popular culture is visible both in Trump’s performances and in the representations of him. First, these performances and representations show how popular culture can be used to create political brands that serve populist goals. Second, they bring forward strategies that are typical for popular culture, including importance of stories, emotions, and participatory media culture. By using recognizable and accessible stories, such as a game show model of reality television, politics becomes recognizable for general audiences. Stories often invoke emotions and affects, such as nostalgia or vulgarity, that invite audiences to experience issues from the populist viewpoint and that address the audiences through shared culture. Participatory culture enables mobilization of “the people”, who can then reproduce, modify and share their stories and experiences with their own popular culture products. Within stories, emotions, and participatory culture we can recognize the similar strategies that have been widely used by various populist movements. For example, representations of leadership, masculinity and intersectional social categories (race, gender, sexuality, class) construct typical populist differentiations between “the people” and “the elite”, or “us” and “them”. While popular culture is understood as a culture for masses, its utilization in populist narratives supports the idea of talking to and representing “the people”. At the same time, using popular culture as part of populist strategies emphasizes the political, societal and ideological potentials of popular culture.

”Tietoyhteiskunta on sellainen tuhatkunta että se tietää kaiken eikä ymmärrä mitään” Paavo Haavikko ”Eihän sillä loppujen lopuksi ole väliä, mistä tuutista se mesitsi tulee” – Jari Halosen elokuvasta Joulubileet

Myös verkkopohjaisessa opiskelussa sosiaalinen vuorovaikutus on tärkeä osa oppimista sekä katalysaattorina että omien ajatusten peilauskenttänä, kirjoittaa TYT:n projektipäällikkö Ilkka Mäyrä esitellessään mediakulttuurin perusopintojen toteutusta verkko-opiskeluna.

Ketkä ovat nykypäivän mediakulttuurin ikääntyneitä: työelämän yli 45-vuotiaat vai työelämästä eläkkeelle siirtyneet? Mielenkiintoinen tutkimusaihe sekin, toteavat artikkelin kirjoittajat. Kirjoittajat luovat katsauksen siihen, miten ikääntyneet ovat edustettuina viimeaikaisessa mediakasvatuskirjallisuudessa ja tutkimuksessa ja toteavat ikääntyneet jokseenkin unohdetuksi väestöryhmäksi. Tietotekniikan osaaminen koetaan nykyisyyden symbolina. Sen riittävä hallinta tuo ajassa ja kulttuurissa mukana olemisen tunnetta ja siitä syrjäytyminen häpeää. Mutta symbolista arvoa tärkeämpää on tietotekniikan välineellinen merkitys.

LÄHIKUVA 2/2019Teemana MusiikkiToimittaneet Ira Österberg ja Taneli HiltunenPääkirjoitusIra Österberg ja Taneli Hiltunen: Musiikki, elokuvat ja arvostusArtikkelitIra Österberg: Musiikki ja kerronnan tasot Kirill Serebrennikovin elokuvassa KesäKari Kallioniemi: Toposkartta, kliseekokoelma ja moderni panoraama – kansallisen musiikkitähden elämäkertaelokuva mediakulttuurin jatkumossaKaapo Huttunen: Nordic noir -televisiosarjan Rikos ääniraidan Lähi-itään viittaavat topoksetKatsauksetTaneli Hiltunen: Tunteiden ja tunnelmien voimalla: brittinaiset historiallisten elokuvien ja tv-sarjojen säveltäjinäRoos Hekkens: Todellisuutta esittämässä: dokumentaaristen elementtien käytöstä musiikkivideoissaSirpa Reinikainen: Tribuuttiesitykset populaarimusiikin ilmiönäOlli Lehtonen: Countrymusiikin käyttö alkuperäismusiikissa elokuvassa Nuori BonnerArkistojen aarteetJukka Sarjala: Kinomusiikkia salonkiorkesterille: affektien luokittelusta mykkäelokuvakulttuurissaAnu Juva: Glamourista arkeen: huomioita kotimaisen elokuvamusiikin muutoksista 1950- ja 1960-luvullaKirja-arviotBolivia Erazo (2019) How Sound Cinema Arrived in Ecuador: Case Study of Quito in the Late 1920s and Early 1930s (Kimmo Laine)Ira Österberg (2018) What is that song? Aleksej Balabanov’s Brother and rock as film music in Russian cinema (Mia Öhman)

Artikkelissa tarkastellaan suomalaisista musiikkitähdistä viime vuosina tehtyjä elämäkertaelokuvia ja niiden luonnetta mediahistorian kontekstissa. Millainen yhteys 1800-luvun mediakulttuurin todellisuudella ja sen topoksilla on musiikkitähdistä kertoviin melodramaattisiin elämäkertaelokuviin? Historiallisen ja vertailevan musiikkielokuvien lähiluvun kautta artikkeli pohtii kysymystä siitä, millä tavoin nämä elokuvat ovat kuvanneet musiikkitähtien elämää ja taidetta valkokankaalla. Käsittelemissäni suomalaiselokuvissa topokset, kliseet ja muut banaalin kansallisuuden merkit ovat osa digitaalisen kulttuurin kierrätystä, niiden avulla voidaan rakentaa emotionaalinen silta digitaalisen maailman ulkopuolella olevaan kansalliseen materiaaliseen todellisuuteen.Varhaisen eurooppalaisen kulttuuriperinnön topokset löysivät paikkansa 1800-luvun media- ja massakulttuurin panoraamoissa ja varhaisessa elokuvassa. Erityisesti Timo Koivusalon kansallisista musiikkitähdistä kertovat elokuvat ovat tietynlainen reaktionäärinen osa digitaalisen aikakauden mediakulttuurista murrosta. Elokuvien edustamat kliseet, topokset ja panoraamakerrontaan viittaava rakenne eivät niinkään pyri olemaan osa elokuvataidetta, vaan viittaavat elokuvan muodon avulla enemmän nykypäivän kulttuuriseen nationalismiin, joka hakee elinvoimansa kansallisista myyteistä, suurmiehistä, kansallisen historian käännekohdista, traditioista ja rituaaleista, maisemista, esineistä ja musiikkiesityksistä.Topos map, cliché collection, and modern panorama: The national music star biopic in media culture continuumThe article examines recent Finnish music star biopics and their characteristics in the context of media history. I apply historical and comparative close reading in analyzing the ways in which earlier films have represented the lives and art of great music stars. Melodramatic biographical films were in many ways successors to 19th century media culture as carriers of European cultural heritage in depicting the lives and art of musical heroes. The Finnish films discussed in this article use topoi and clichés which represent banal nationalism.The 21st century Finnish national musical hero biopics, and especially the films by Timo Koivusalo, can be seen as a kind of reactionary response to the digital disruption of media culture. The films’ clichés, topoi, and panoramic style of narration are not used to create film art as such. Instead, film form is applied to flag today’s cultural nationalism, which uses national myths, great men, national historical turning points, traditions and rituals, landscapes, artifacts, and music to gain vitality. The films construct an emotional bridge to a nationalistic, materialistic past which exists outside the digital world.

Viime aikoina humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on enenevässä määrin alettu kiinnittää huomiota ei-inhimillisiin olentoihin, toimijuuksiin ja eläinsuhteisiin. Melko vähäiselle tutkimukselliselle huomiolle humanistisissa tieteissä ovat kuitenkin toistaiseksi jääneet eläimet, joita kohtaamme arkielämässämme päivittäin: ihmisasutuksen piirissä viihtyvät, villeiksi kategorisoidut nisäkkäät, linnut ja matelijat. Tyypillisesti länsimaiset kaupungit on mielletty ihmiskeskeisiksi ympäristöiksi, mutta yhä useampien eläinlajien tottuessa ihmisen läsnäoloon ja urbaanien ympäristöjen laajentuessa kaupunkiympäristöt ovat muotoutuneet monilajisiksi. Vaikka kohtaamiset kaupunkien villieläinten kanssa voivat olla lyhytaikaisia, niiden merkityksellisyyttä osoittaa se, että niistä kerrotaan ja raportoidaan sosiaalisessa mediassa, ja aika ajoin eläinten edesottamukset ylittävät perinteisenkin median uutiskynnyksen.Käsittelen artikkelissani erilaisia mediakuvauksia ihmisten ja villieläinten kohtaamisista kaupunkimaisissa ympäristöissä. Kysyn, minkälaiset eläimet tulevat näkyviksi uutismedioissa ja sosiaalisessa mediassa, entä millaiset tilanteet? Millaisia tunteita tai affektiivisia reaktioita tilanteet herättävät? Minkälaisia toimijuuksia kohtaamisissa rakentuu? Aineistoina käytän Twitteristä kokoamiani päivityksiä, joissa kuvaillaan kohtaamisia kaupunkieläinten kanssa, sekä Helsingin Sanomien ja Yleisradion verkkosivuilla julkaistuja kaupunkieläimiä käsitteleviä uutisia, ja uutisista kommenttiosioissa käytyjä keskusteluja. Molemmissa aineistoissa keskeisessä asemassa ovat eläimiä esittävät kuvat tai videot. Jäsennän aineistoja sisällönanalyysin keinoin, kiinnittäen erityistä huomiota tunteiden ja toimijuuksien ilmaisuihin.Tarkastelen kaupunkieläinten esityksiä affektiivisuuden näkökulmasta, yhdistäen ihmistieteellisessä eläintutkimuksessa ja mediakulttuurin tutkimuksessa esille tuotuja näkemyksiä. Ymmärrän kaupunkiympäristöjen monilajiset kohtaamiset Nina Nygrenin ja Taru Peltolan (2014) ajatusten mukaisesti kehollisina affektiivisina tilanteina, joihin usein kytkeytyvät erilaiset odotukset ja yllätykset. Joidenkin eläinten havaitseminen ihmisasutuksen keskellä on tavanomaista ja näitä kohtaamisia jopa odotetaan ja etsitään. Usein eläimet kuitenkin onnistuvat yllättämään – toiminnallaan tai pelkällä olemassaolollaan tietyssä paikassa. Tavallisesti näkymättömiin jäävien lähiympäristön eläinkohtaamisten tarkastelu tuo näkyviin uusia puolia suhteestamme luontoon ja muunlajisiin olentoihin.Avainsanat: eläimet, kaupunkieläimet, villiys, monilajisuus, affektiivisuus, TwitterAffective Animal Encounters in Urban Environments: Multispecies Local Nature in Web MediaWestern cities and other urban areas are typically understood as human environments although more and more non-human animal species have accustomed themselves to human presence and started to live in urban environments. Thus, cities may be seen as multispecies settings. Even though encounters with urban wild animals may be short, their significance is shown in the fact that they are often reported on the social media, and the antics of non-human animals rather regularly also make to the headlines of traditional media.In this article, I discuss media representations of encounters of humans and wild animals in urban environments in Finland. My questions are: What kinds of animals and situations become visible in news media and social media? What kinds of affective reactions arise in these encounters and what kinds of agencies are constructed? As research materials, I use Twitter posts and their comments that describe encounters with urban animals. In addition, I discuss news and comments related to urban animals published in two news websites: newspaper Helsingin Sanomat, and the Finnish National Broadcasting Company YLE. In both materials, photos and videos representing animals are focal. The materials are analysed through theoretically informed content analysis.Theoretically, I use affectivity as a starting point, and combine views from human-animal studies and media studies. I understand multispecies encounters in urban environments as bodily affective situations, intertwined with many kinds of expectations and surprises. Seeing certain animal species near human settlement is common and anticipated, but often animals take humans by surprise, either through their behaviour or simply by dwelling in a certain place. Exploring the usually inconspicuous animal encounters in local nature displays novel aspects about our relationships with nature and non-human beings.Keywords: animals, urban wild animals, multispecies, affectivity, Twitter

Vuoden 2006 Avain-lehdessä Marguerite Durasin tuotantoa trauman estetiikan näkökulmasta tutkinut Sirkka Knuuttila (2006, 22) pohtii Andreas Huysseniin viitaten sitä, ”onko innostus tarkastella muistamisen kulttuureita traumatut- kimuksen avulla vain tilapäiseksi jäävä nostalginen fin de siècle -ilmiö, jonka pinnan alla kytee globaalisti kutistuvan nykyhetkemme epävarmuus”. Kuluneet vuodet ovat näyttäneet, että 2000-luvun myötä traumatutkimus on vain voimistunut samalla kun trauman saamat merkitykset ovat moninaistuneet. Globalisaation aikakaudella trauma voidaan valjastaa monenlaisiin tarkoitusperiin. Nykyinen mediakulttuuri nostaa jatkuvana virtana mitä erilaisimpia traumaattisiksi tulkittuja ilmiöitä, joiden jakamisen myötä rajat yksityisen ja julkisen välillä ovat liikkeessä. Trauma-sanan käytöllä on voimakas lataus ja se herättää kiinnostuksen mediatilassa, jossa huomiosta kamppaillaan.

Artikkelissa lähestytään nykyistä poliittista mediakulttuuria kysymällä millaiseksi poliitikot ymmärtävät mediajulkisuuden merkityksen työssään ja miten he sen henkilökohtaisesti kokevat. Artikkelin lähtökohtina ovat Bourdieun teoretisointeihin nojaava ajatus mediapääomasta sekä Pelsin idea poliittisesta tyylistä poliitikon yleisösuhteen perustana. Empiirisenä aineistona ovat kevättalvella 2011 tehdyt neljätoista poliitikkojen teemahaastattelua. Tulosten mukaan mediapääoma on tärkeä osa politiikan pääomaa, mutta sen kaikki muodot eivät ole yksiselitteisesti arvostettuja vaan voivat myös heikentää poliitikon asemaa politiikan kentällä. Mediajulkisuudessa viihtymisen tärkeimmiksi tekijöiksi poliitikkojen keskuudessa osoittautuivat julkisuuden älyllisyys ja autenttisuus.

Artikkelissa tarkastellaan Jos Rakastat -elokuvan herättämää keskustelua internetin YouTube-sivustolla sekä maahanmuuttoa vastustavalla Homma-forumilla. Monikulttuurisuutta, rotua ja rasismia käsittelevät internetkeskustelut kytkeytyvät Suomessa käytävään ajankohtaiseen maahanmuuttokeskusteluun. Tapaus ilmentää mediakulttuurin intermediaalista kiertoa ja keskustelukulttuurin uusia paikkoja. Artikkelissa tarkastellaan Sara Ahmedin kirjoituksiin nojautuen erityisesti sitä, millaisia tunteita keskustelusta on luettavissa; miten tunteita esitetään ja miten tunteet kytkeytyvät tiettyihin teemoihin ja kulttuuriseen kontekstiin. Tutkimus kertoo muuttoliikkeen ja muuttuvan maailman herättämistä peloista ja ennen kaikkea siitä, miten rotuajattelu on yhteydessä näihin pelkoihin. Keskustelut tuovat esiin myös maahanmuuttokysymyksen sukupuolittuneisuuden: muutoksen uhkakuvia esittävät ennen kaikkea miehiksi identifioituvat keskustelijat, joiden silmissä monikulttuurisuutta kannattavat naiset rapauttavat (idealisoitua) suomalaista kulttuuria.

Avaimia nettimeemien tulkintaan – Meemit transnationaalina mediailmiönä Monitulkintaisia internetmeemejä käytetään yhä useammin myös valtavirtajulkisuudessa esimerkiksi ajankohtaisten asioiden kommentointiin. Netin meemikuvat ovat transnationaali mediailmiö, joka liittyy niin verkon alakulttuureihin, nuorisokulttuuriin kuin poliittiseen pilantekoonkin. Meemit ovat kopioinnin ja matkimisen kautta leviävää kulttuurista sisältöä ja verkon kansantaidetta. Tämä artikkeli on tarkoitettu avaukseksi suomalaiseen meemitutkimukseen. Mediatutkija Limor Shifmanin työhön tukeutuen määrittelen nettimeemin osaksi mediakulttuuria ja pohdin meemien kiertoa verkossa.Pohdin, millä tavoin meemikuvat asettuvat osaksi transnationaalia verkkokulttuuria. Transnationalismilla tarkoitetaan kansallisvaltioiden rajat ylittäviä ja maailmanlaajuisia taloudellisia, sosiaalisia ja poliittisia kytköksiä ihmisten, paikkojen ja instituutioiden välillä. Transnationalismi liittyykin olennaisesti globalisaatioon. Käsitettä voidaan käyttää myös tutkimuksellisena lähestymistapana. Pohdin myös, mitä meemien suomalaiset elementit kertovat ja miten ne sekoittuvat globaalien vaikutteiden kanssa. Analysoin artikkelissa kahta suosittua suomalaisella anonyymillä kuvafoorumilla esiintynyttä meemiä.Meemeistä toinen ”Sad Frog” on tahmaista ja helposti levitettävää sisältöä, jota käytetään ikävien tunteiden ilmaisemiseen ja kuvittamiseen. Toinen analysoimani meemi ”Liekkipipo ja pirikiikarit” voidaan ymmärtää yhteiskuntaluokkaa kommentoivana karnevalistisena ja dadaistisena pilantekona. Meemit ovat usein niin pitkälle intermediaalisia – mediarajat ja -genret ylittävää merkitysten liikettä sisältäviä –, että niiden esittämät hahmot, kuten Muumien Haisuli tai Disneyn Nalle Puh, ovat irtautuneet alkuperäisestä merkityksestään symboloimaan myös jotain muuta. Meemien karnevalistinen pilkanteko voikin olla varsin satunnaista, ja meemin kantaaottavuus syntyy lopulta siitä, minkälaiseen kontekstiin se asetetaan. Keys to Interpreting Internet Memes – Memes as a Transnational Media PhenomenonAmbiguous internet memes are increasingly seen in the mainstream public where they stand as commentaries on current affairs. Internet memes are a transnational media phenomenon connected to online subcultures, youth culture, and political humour. They are cultural content that spreads through copying and imitation. This article maps out ways to analyse internet memes. In order to do this, I study two popular memes that have appeared on a Finnish anonymous image-board. I build on the work of media scholar Limor Shifman.I define internet memes as a part of media culture, and reflect on their transnational online circulation. Transnationalism connects to globalization, and refers to global and cross-national economic, social and political connections between people, places, and institutions. The concept can also be used as an academic approach. I argue that the analysed memes express distinctly Finnish elements while incorporating global content. Of the two memes analysed here, ‘Sad Frog’ is a piece of ‘sticky’ and spreadable content which is often used to express difficult feelings. The other meme, ‘Flame Beanie and Speed Goggles’, can be understood as a carnivalesque commentary, and as mockery of a social class. Memes are often intermedial, containing movement of meaning across media genres. For this reason, the characters represented in the memes have constantly evolved, and their original meanings have transferred into something different. The carnivalesque mockery evident in memes is often random, and ultimately, the ironic edge of the meme depends on the context in which it is placed.