Littérature scientifique sur le sujet « Työväenluokka »

Aino Tiihonen analysoi artikkelissaan työväenluokan äänestyskäyttäytymistä 2010-luvun Suomessa. Tarkastelukohteena ovat erityisesti puoluevalintoihin vaikuttavat arvot ja asenteet. Artikkelissa nousee esiin, että luokkasamaistuminen ja ammattiasema eivät enää kulje yhtä voimakkaasti käsi kädessä kuin ennen. Myös työväenluokkaisuus on muuttanut muotoaan, ja sitä on syytä tarkastella monimuotoisemmin kuin pelkkänä ammattiasemana. Tiihosen vaalitutkimusaineistoihin perustuvassa analyysissä korostuu suomalaisen poliittisen kentän murros. Perussuomalaiset on noussut suosituksi niin perinteisenammattiin sidotun työväenluokan kuin myös uudenlaisiin työväenluokkapositioihin sidottujen äänestäjien keskuudessa. Jo 1960-luvun lopulta asti niin sanotun populistit ovat aika ajoin saaneet merkittävää suosiota länsimaisen ”vauraan” työväestön keskuudessa. Nyt tämä trendi on rantautunut myös Suomeen.

Jussi Lahtinen johdattelee lukijan toisen maailmansodan jälkeisten suurten yhteiskunnallisten kertomusten pariin luoden pitkittäiskatsauksen vauraan työläisen tematiikkaan 1950-luvulta 2020-luvulle asti. Niin yleisesti länsimaissa kuin Suomessakin kokemus vauraudesta ja edistyksestä muutti työväenluokan asemaa yhteiskunnassa. Artikkelissa seurataan, miten unelmat omistusasunnosta tai -osakkeesta sekä henkilöautosta konkretisoituivat yhä laajempien kansanosien keskuudessa ja miten unelmat osin romahtivat deindustrialisaation ja teollisen rakennemuutoksen seurauksena.

Kirjan päättää Osmo Soininvaaran näkökulmateksti, jossa katse siirretään tulevaan. Soininvaaran vuonna 2021 julkaistuun teokseen 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka perustuva artikkeli maalaa synkkää kuvaa erityisesti ammattitaidottoman, lyhyen koulupolun käyneen väestönosan tulevaisuudesta. Jos aikaisemmin kansalaiskoulun tai peruskoulun päättäneellä nuorella oli ainakin teoreettinen mahdollisuus saavuttaa keskiryhmien elintaso teollisuuden palveluksessa, ei 2020-luvun maailmassa tätä mahdollisuutta enää ole. Soininvaara luettelee omia ratkaisumallejaan siihen, miten sosiaali- ja talouspolitiikalla voidaan vastata modernin työelämän vaatimuksiin. Samalla teksti herättää kysymään: onko vaurauden ja työväenluokan pitkään jatkunut liitto ohi?

Robert Arpo Fanit tekstien ja tulkintojen verkostoissa Irma Hirsjärvi: Faniuden siirtymiä. Suomalaisen Science Fiction -fandomin verkostot Markku Lehtimäki Sekoitettuja satuja Karin Kukkonen: Storytelling Beyond Postmodernism. Fables and the Fairy Tale. Sami Kolamo Jalkapallokirjoitus työväenluokan ja maskuliinisen tyylin tekohengityksenä Marianne Roivas: Jalkapalloa kirjoittamassa. Jalkapallon merkityksiä uudessa englantilaisessa jalkapallokirjoituksessa Kukku Melkas Suomalaista kirjallisuutta uusissa kehyksissä Riikka Rossi: Särkyvä arki. Naturalismin juuret suomalaisessa kirjallisuudessa Aino Mäkikalli 1700-luvun kirjallisuuden ja historian kehässä Teemu Ikonen: 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia eli Don Quijoten perilliset Risto Turunen Poeta Laureatuksen puolustus Martti Häikiö: V. A. Koskenniemi. Suomalainen klassikko. 1 & 2.

Tarkastelen artikkelissani marxilaisten teoreettisten ja poliittisten keskustelujen peruskysymystä teorian ja käytännön suhteesta. Analyysin keskiössä on Karl Marxin Feuerbach-teesit (kirj. 1845) ja varsinkin viimeinen, yhdestoista teesi, jossa nousevat esille ”maailman tulkitseminen” ja ”maailman muuttaminen”. Feuerbach-teesejä koskevan esitykseni pohjustukseksi luon katsauksen Marxin näkemyksiin hänen intellektuaalisen työnsä kahdesta ”kohdeyleisöstä”, työväenluokasta ja porvaristosta, sellaisina kuin ne nousevat esille hänen Pääomansa yhteydessä. Artikkelissani luen Feuerbach-teesejä eräänlaisena ”agendana”, toimintasuunnitelmana, joka pohjustaa ja suuntaa Marxin käsityksiä teorian ja käytännön, työväenluokan ja hänen (”marxilaisen”) teoriansa suhteista. Artikkelin loppuosassa valaisen sitä, millaisia aineksia nämä Marxin näkemykset ovat tarjonneen Antonio Labriolalle ja Antonio Gramscille heidän työstäessään Marxin materialistista historiankäsitystä ”praksiksen filosofiana”. Tässä yhteydessä tuon esille Louis Althusserin esittämän näkemyksen, jonka mukaan Marx ja Gramsci (kuten myös Lenin) avasivat näkymiä ”filosofian uuteen käytäntöön”. Artikkelini viimeisessä osiossa pohdin Gramscin Vankilavihkojen (kirj. 1929–1935) valossa sitä, mitä tämä ”filosofian uusi käytäntö” voisi konkreettisesti tarkoittaa. Avainsanat: teoria, käytäntö, filosofia, historiallinen materialismi

Artikkelissa esitetään, että ekonomismi on eräs tärkeimmistä porvarillisen hegemonian ideologisista perustoista, mikä estää yhteiskunnallisesti alistetussa asemassa olevia ryhmittymiä osallistumasta poliittiseen kamppailuun hegemoniasta. Marxismi-leninismissä, jota voi pitää ekonomismin ja sen vastustamisen historiallisena lähtökohtana, antagonistiset tuotantosuhteet muodostavat yhteiskuntaluokat, jotka redusoituvat yhteiskunnan ”taloudelliseen perustaan”. Toisin sanoen työväenluokka artikuloituu tiukasti talouden perustalta, mikä määrää sen politiikan ja ideologian. Antonio Gramscin Vankilavihkot kytkee kamppailun hegemoniasta konkreettisemmin ja historiallisesti erityisemmin ideologian alueelle. Työväenluokka käy hegemoniasta ideologista kamppailua talouden ohella kulttuurin rintamalla, jossa poliittista kamppailua organisoivien intellektuellien tavoitteena on muodostaa ‘historiallinen blokki’ (blocco historico) suhteellisen itsenäisen maailmankuvan pohjalta. Gramsci käyttää termiä ‘terve järki’ (senso comune) arkijärkisistä tavoista ajatella ja toimia, jotka eivät ole vielä artikuloituneet johdonmukaiseksi ja systemaattiseksi maailmankuvaksi. Tässä yhteydessä Gramsci palauttaa mieliin Friedrich Engelsin huomautuksen, jonka mukaan talous on vasta ‘viime kädessä’ historian liikkeellepaneva voima, jota Louis Althusser on vienyt ideologiateoriassaan eteenpäin. Althusserin mukaan se, että talous määrää kapitalistista yhteiskuntamuodostumaa ‘viime kädessä’, tulisi liittää Karl Marxin tekemään havaintoon siitä, että ihmiset tulevat tietoiseksi ristiriidoista ”ideologian alueella”. Artikkeli tarkastelee marxilaista käsitystä yhteiskunnasta politiikan, talouden ja ideologian suhteiden muodostamana kompleksisena kokonaisuutena (Gliederung), eli yhteiskunnallisten suhteiden artikulaationa kriittisessä suhteessa ekonomismiin, jossa talous ja politiikka erotetaan ideologisesti toisistaan.

Kirja-arvio teoksesta Anu Kantola ja työryhmä (Sanna Aaltonen, Lotta Haikkola, Lotta Junnilainen, Eeva Luhtakallio, Pauliina Patana, Joonas Timonen & Pekka Tuominen): Kahdeksan kuplan Suomi. Yhteiskunnan muutosten syvät tarinat. Gaudeamus, Helsinki 2022. 335 s. Suuri ruuvi vääntää kansakuntaa kauttaaltaan, väittää Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola työryhmänsä kanssa kirjoittamassaan teoksessa Kahdeksan kuplan Suomi. Teoksessa työryhmä seuraa yhteiskunnan muutosten syviä tarinoita valitsemansa kahdeksan yhteiskunnallisen ryhmän kautta. Nämä ryhmät ovat yritysjohtajat suurissa kaupungeissa, joita nimitetään globaalin talouden etujoukoksi; palvelualojen keskituloiset ja keskiluokkaiset kaupunkilaiset; teollisuuden työväenluokka tehdaskaupungeissa; kaupunkien ja esikaupunkien yrittäjät ja itsensätyöllistäjät; maahanmuuttajayrittäjät; keskituloiset taantuvalla maaseudulla; palvelualojen pienituloiset suurissa kaupungeissa sekä suurten kaupunkien työttömyydestä kärsivät asukkaat. Valitut ryhmät eivät ole selvärajaisia eivätkä ainoita kuviteltavissa olevia, mutta ne tarjoavat valaisevia esimerkkejä siitä, mitä liikkuu suomalaisessa mielenmaisemassa 2020-luvun alussa. Ryhmissä on huomioitu myös Suomen alue-erot ja alueiden jatkuva eriytyminen.