Thèses sur le sujet « Puheet »

Abstract There are multiple factors simultaneously affecting speech perception in elderly people. These factors include hearing acuity, aging of the auditory system, and changes in both perception and cognitive processes, all of which can interfere with speech comprehension, especially in cognitively demanding situations. The aim of this study is to clarify which factors influence the use of an automatic phone service system designed for elderly (N = 36) people. More specifically, the aim is to investigate whether it is the factors connected to the system itself or the factors connected to the elderly users and their actions with the system that are the most crucial for using the system successfully. Both quantitative and qualitative methods are used in the study. There were four people who performed as speakers in the system. Analysis of the prosodic features of their speech was performed using acoustic analysis software. The variables connected to the elderly participants (n = 30) were investigated using interviews, pure-tone and speech audiometric tests, the Mini-Mental State Examination test (MMSE), and the Token Test for speech comprehension. Statistical analyses were used to explore whether there was a statistical connection between the acoustic measurements or the variables connected to participants themselves and their performance in usability test situation. In addition, the elderly participants’ actions in the test situation were observed using a material-based, qualitative video-analysis. The individuals who performed as speakers in the system were observed to use features of elderspeak in their speech. However, these speaker characteristics had little effect on the participants’ performance in the tasks. It was the voice-menu that contained the most semantically complex text structure that proved to be the most difficult for participants. Both low scores in the Token test and poor word recognition were connected to poor performance in the tasks. It was found based on the qualitative analysis that in addition to speech comprehension, there were other cognitive processes that were important for completing the tasks successfully, i.e. remembering the instructions given (memory), and the ability to direct, divide and maintain attention during the tasks. Poor performance in the tasks and in the Token Test, as well as problems in executive functions observed in the test situation, were found to be factors predicting dropping out of the next phase of the study the following year. Qualitative analysis of language use in cognitively demanding situations can be used in evaluation of high-level language performance. It may be useful for detecting mild changes in language skills that can be symptomatic of early stages of memory disorders. The results of this study can also be utilized when designing voice-based interfaces. In addition, it is important to consider both advantages and disadvantages of using elderspeak in the fields of nursing and speech therapy
Tiivistelmä Ikääntyvien ihmisten puheen vastaanotossa vaikuttavat samanaikaisesti monet tekijät: kuulokyky, auditiivisen järjestelmän ikääntymismuutokset sekä havaintotoimintojen ja kognitiivisten toimintojen muutokset. Nämä voivat vaikeuttaa puheen ymmärtämistä erityisesti kognitiivisesti vaativassa tilanteessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää ikääntyneille osallistujille (N = 36) suunnitellun automaattisen puhelinpalvelujärjestelmän käyttöön liittyviä tekijöitä. Tavoitteena on selvittää se, missä määrin toisaalta kokeiltuun järjestelmään liittyvät tekijät ja toisaalta käyttäjien ominaisuudet sekä heidän toimintansa tutkimustilanteessa olivat yhteydessä järjestelmän menestykselliseen käyttöön. Tutkimuksessa käytetään kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia menetelmiä. Järjestelmässä kokeiltiin neljän eri puhujan äänillä nauhoitettuja toimintaohjeita. Heidän puheensa prosodisia piirteitä analysoitiin äänen ja puheen analyysiohjelmilla. Ikääntyneisiin osallistujiin (n = 30) liittyviä muuttujia tutkittiin haastattelulla, kuulon tutkimuksilla (äänesaudiometria ja puheaudiometria), kognitiivisella seulontatestillä (Mini-mental state examination = MMSE) ja puheen ymmärtämistä mittaavalla Token-testillä. Mittaustulosten ja muuttujien yhteyttä tehtävistä suoriutumiseen tarkasteltiin tilastollisesti. Osallistujien toimintaa havainnoitiin järjestelmän käyttötilanteessa aineistolähtöisellä laadullisella videoanalyysillä. Järjestelmän puhujilla havaittiin ikääntyneille suunnatun puheen piirteitä. Tehtävistä suoriutuminen oli kuitenkin hyvin samanlaista puhujasta riippumatta. Semanttisesti monimutkaisin tekstivalikko oli osallistujille vaikein äänite. Matala Token-testin pistemäärä ja heikko puheen tunnistuskyky liittyivät heikkoon tehtävistä suoriutumiseen. Laadullisen analyysin perusteella puheen ymmärtämisen ohella keskeisiä kognitiivisia prosesseja tehtävissä menestymisen kannalta olivat seuraavat: ohjeiden muistaminen, huomion suuntaaminen, jakaminen ja ylläpito. Heikko suoriutuminen tehtävissä ja Token-testissä sekä tutkimustilanteessa havaitut toiminnan ohjauksen ongelmat ennustivat toisesta tutkimusvaiheesta poisjääntiä seuraavana vuonna. Kognitiivisesti vaativista kielen käyttötilanteista tehtävillä laadullisilla analyyseilla voidaan arvioida monimutkaisia kielellis-kognitiivisia toimintoja ja löytää mahdollisesti alkaviin muistisairauksiin liittyviä lieviä kielellisiä muutoksia. Tuloksia voidaan hyödyntää ääneen perustuvien käyttöliittymien suunnittelussa. Ikääntyneille suunnatun puheen etuja ja haittoja on tärkeää pohtia myös hoitotyön ja puheterapian näkökulmasta

Tässä kandidaatin tutkielmassa perehdytään varhaisiän musiikkikasvatuksen vaikutuksiin puheen ja kielen kehittymisessä. Puheen ja kielen kehittyminen on lapsen kommunikatiivisen vuorovaikutuksen perusta. Puhe ja kieli kehittyvät voimakkaimmin kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana. Jo raskausaikana saadut ärsykkeet luovat pohjaa puheen kehittymiselle, sillä kuulojärjestelmä on aktiivinen raskauden viimeisellä kolmanneksella. Puheen kehittymisen edellytyksiä ovat kuuloelimistön sekä puhe-elimistön riittävä kehittyminen. Puheen kehittyminen jakautuu esikielelliseen ja kielelliseen vaiheeseen. Esikielellisessä vaiheessa ääntely on ensin vegetatiivista ja refleksinomaista ääntelyä. Muutaman kuukauden ikäinen lapsi alkaa tuottaa tahdonalaista ääntelyä. Ääntely spesifioituu ja muuttuu puhetta jäljitteleväksi kanoniseksi jokellukseksi noin seitsemän kuukauden iässä. Toisen ikävuoden aikana ilmaantuvat ensisanat, josta alkaa kielellinen vaihe. Ensisanojen oppimisen jälkeen sanasto laajenee nopeasti. 50 sanan oppimisen jälkeen, yleensä kolmantena ikävuotena, sanoja opitaan todella nopeasti, ja lapsi pystyy liittymään itsenäisesti puhuvaan ympäristöön. 3–6-vuotiaana opitaan kaikki kielen eri merkitykset. Taivutukset, sanaluokat, lauserakenteet, lausemuodot ja kielioppi on omaksuttu kuudennen ikävuoden loppuun mennessä. Varhaisiän musiikkikasvatus on 0–6-vuotiaiden lasten musiikkikasvatusta. Puheen kehittyminen ajoittuu myös näihin ikävuosiin, joten varhaisiän musiikkikasvatus on osaltaan vaikuttamassa puheen kehittymiseen. Varhaisiän musiikkikasvatuksen työtapoja ovat loruaminen, laulaminen, liikkuminen, soittaminen, kuunteleminen, maalaaminen ja dramatisointi. Näistä työtavoista puheen kehitystä tukee eniten laulaminen. Laulujen toistaminen kehittää sanallista muistia ja kielen oppimista. Musiikin on todettu edistävän myös luku- ja kirjoitustaidon oppimista. Varhaisiän musiikkikasvatus luo lapsille edellytyksiä saada musiikillisten kokemuksen lisäksi hyvää tukea kielellisen kehittymisen eri osa-alueisiin. Musiikilla ja puheella sekä kielellä on paljon yhteisiä ominaisuuksia. Yhteisiä piirteitä ovat esimerkiksi äänen kesto, rytmi, äänenkorkeudet, äänen taso, melodia, lauserakenne ja sointivärit. Musiikki ja kieli ovat molemmat vuorovaikutuksellisia toimintoja, joita tuottaakseen yksilön täytyy ensin kyetä vastaanottamaan ja käsittelemään niistä tulevia ärsykkeitä. Koska kielellinen vuorovaikutus on ihmisen yksi tärkeimmistä viestintämuodoista, ja musiikillisen altistumisen tukiessa sitä vahvasti on varhaisiän musiikkikasvatus tärkeä puheen ja kielen kehittymisen tukemisen työväline.

Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko lyhyellä PRT-menetelmään perustuvalla interventiolla vaikutusta autistisen henkilön jäljittelytaitojen kehitykseen sekä kommunikatiivisten aloitteiden ja puheen määrään. Lapsuusiän autismi on neurobiologinen keskushermoston kehityshäiriö (Minshew, 1996), jonka syytä ei tarkasti tunneta. Lapsuusiän autismi ilmenee sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikeutena, viestinnän ja kommunikaation häiriönä ja kapea-alaisena juuttuvana käyttäytymisenä (ks. esim. Loncola & Graig-Unkefer, 2005; Mundy & Stella, 2000). Oireiden ja erilaisten taitojen esiintyminen on henkilötasolla kuitenkin hyvin vaihtelevaa (Lord ym., 2000; Timonen, 1991; Williams, 1996, s. 8). Vaikka autismin oireet saattavat muuttua radikaalistikin lapsen kasvaessa, ne säilyvät silti läpi elämän erilaisina sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin vaikeuksina sekä poikkeavina kiinnostuksen kohteina (WHO, 1999). Autististen henkilöiden kommunikointiin liittyviä keskeisimpiä piirteitä ovat aloitteettomuus (Stone & Caro-Martinez, 1990), kykenemättömyys jaettuun tarkkaavaisuuteen (American Psychiatric Association, 2000; Mundy & Crowson, 1997) ja imitoinnin kommunikatiivisesti käytön puuttuminen(Southgate, Gergely, & Csibra, 2008; Hamilton, 2008). Pivotal Response Training (PRT) tarkoittaa ydinvalmiuksien harjaannuttamisohjelmaa. Ydinvalmiuksiin ajatellaan kuuluvan sosiaaliset taidot, leikkitaidot ja puhe (Koegel, Opender, Fredeen & Koegel, 2006). PRT pohjautuu käyttäytymisterapeuttiseen malliin. Sitä varten on luotu selkeä viitekehys, jota tulee noudattaa, jotta lapsen saamaa kuntoutusta voidaan kutsua PRT-kuntoutukseksi. Lapselle luodaan kommunikointitilaisuuksia, joissa häneltä edellytetään reaktiota (Koegel ym., 1988). Kommunikointitilaisuus eli oppimisjakso koostuu iskusanasta, reaktiosta ja vahvistuksesta. PRT-tilanteet rakennetaan niin, että ohjaaja luo lapselle mahdollisuuden reagoida saadakseen häntä kiinnostavan esineen sen hetkistä kehitystasoa vastaavalla tavalla. Esitetyn iskusanan tulee olla selkeä, vaikeustasoltaan sopiva ja liittyä selvästi lapsen tavoittelemaan kohteeseen. Palkkion ja iskusanan välillä tulee olla selvä suoraviivainen yhteys ja riippuvuus. Lapsen täytyy myös saada palkkio välittömästi hyväksyttävästi reagoituaan. Tämä pro gradu -tutkielma on tapaustutkimus. Koehenkilönä toimi 14-vuotias Lauri (nimi muutettu), jolla on diagnosoitu lapsuusiän autismi ja lievä älyllinen kehitysvammaisuus. PRT-menetelmään perustuva puheterapia toteutui yhteensä 17 kertaa (á 30min), joista 6 videoitiin. Videot kuvattiin säännöllisin väliajoin terapiajakson aikana niin, että ne kattoivat mahdollisimman hyvin koko intervention. Videoidut terapiat litteroitiin. Kultakin videoilta tarkasteltiin erityisesti tarkoituksenmukaisten ilmausten ja spontaanien kommunikointialoitteiden määrää sekä jäljittelyn onnistumista. Tutkimuksessa saatiin selville, että Laurin tuottamien tarkoituksenmukaisten ilmaisujen (Functional verbal utterance, FVU), tuottamien sanojen ja jäljittely-yritysten määrät kasvoivat intervention edetessä. Spontaanien aloitteiden määrät vaihtelivat terapiakerrasta toiseen merkittävästi, eikä niiden sen vuoksi voitu sanoa kasvaneen. Keskimääräinen tarkoituksenmukaisten ilmausten pituus kasvoi intervention edetessä, mutta spontaanien ilmausten pituus pysyi suunnilleen samana koko intervention ajan. Onnistuneiden jäljittely-yritysten määrä väheni intervention edetessä johtuen vaatimustason vaikeutumisesta Laurin oppimisen myötä. Onnistuminen PRT-tehtävissä ei aineiston perusteella aikaistunut tehtävän sisällä, vaan Lauri onnistui jäljittelyissä selkeästi eniten ensimmäisellä yrityksellä jokaisella videolla. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että PRT-tekniikalla voidaan vaikuttaa autistisen lapsen tai nuoren puheilmaisun laajuuteen ja näin kuntouttaa puhuttua kieltä. Kyseessä on tapaustutkimus, joten sen tulokset eivät ole suoraan yleistettävissä toisiin autistisiin lapsiin tai nuoriin. Tarkoituksena oli paitsi saada lisätietoa PRT-tekniikan soveltumisesta puhutun kielen lisääjänä teini-ikäisellä lapsella, myös tuoda lisätukea aiemmille aiheesta tehdyille tutkimuksille.

Tiivistelmä. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena oli tarkastella, mistä sanavääristymien tuotto johtuu sujuvissa afasioissa sekä millaisia ovat puheen piirteet, kun verrataan puhetta sujuvissa afasioissa tyypilliseen puheeseen. Tulokset perustuvat kahdeksaan tieteellisessä aikakauslehdessä julkaistuun tutkimusartikkeliin vuosilta 1996–2019. Tutkimusten tulokset osoittivat, että sanavääristymien lähde on yksiosainen ja sijoittuu postleksikaaliseen hakuun: kun sanan leksikaalinen edustuma on haettu ja puheentuottoprosessissa on siirrytty morfofonologisen koodauksen vaiheeseen, tapahtuu fonologisessa koodauksessa häiriö. Tosin yhdessä tutkimuksessa sanavääristymien todettiin johtuvan fonologisen ja semanttisen systeemin välisten yhteyksien häiriöstä. Puheen piirteitä tutkittaessa selvisi, että monet puheen piirteet, kuten äänne-, tavu- ja sanafrekvenssit sekä kieliopilliset säännöt, kuten fonotaksi, olivat merkittävästi samankaltaisia kuin tyypillisessä puheessa. Lisäksi sanavääristymien fonologinen samankaltaisuus kohdesanojen kanssa oli merkittävä, ja afaattisten henkilöiden kertomusten aiheet olivat samankaltaisia kuin normaaliverrokeilla. Tulokset olivat samansuuntaisia useiden aiempien tutkimusten kanssa. On todennäköistä, että sujuvien afasioiden sanavääristymät syntyvät puheentuottoprosessin toisessa vaiheessa eli morfofonologisessa koodauksessa. Kuitenkaan muita vaihtoehtoja, kuten kolmannen vaiheen artikulatorista suunnittelua, ei pystytty sulkemaan täysin pois. Tulokset puheen piirteistä osoittivat, että äänteet eivät korvaudu sanavääristymissä täysin sattumanvaraisesti, vaan afaattiset henkilöt pyrkivät selvästi tuottamaan kohdesanan. Lisäksi voitiin todeta, että monet puheen piirteet, kuten äänne-, tavu- ja sanafrekvenssit, fonotaksi ja morfologia ovat säilyneet lähes ennallaan sujuvasta afasiasta huolimatta. On otettava huomioon, että valtaosa käytetyistä tutkimusartikkeleista käsitteli tapaustutkimuksia ja koehenkilöiden joukko oli varsin heterogeeninen, joten tuloksia ei voida yleistää liian laajalti. Sekä sanavääristymien lähdettä että puheen piirteitä sujuvissa afasioissa olisi hyvä tutkia lisää ja mahdollisesti myös suuremmilla koehenkilöjoukoilla.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, kuinka suomalaiset skitsofreniapotilaat tunnistavat tunteita kasvojen ilmeistä ja puheen prosodiasta. Tutkimukseen osallistui kuusi skitsofreniapotilasta, joista neljällä oli diagnosoitu paranoidinen skitsofrenia ja kahdella skitsoaffektiivinen häiriö. Lisäksi tutkittiin seitsemää tervettä vertailuhenkilöä. Skitsofreniapotilaiden ja terveiden verrokkien väliltä ei löytynyt tilastollisesti merkitsevää eroa tunteiden tunnistustesteissä. Osa skitsofreniapotilaista suoriutui tunteiden tunnistuksesta verrokkeja huonommin. Yksittäisissä tunteissa surun tunnistus prosodiatestissä oli potilailla tilastollisesti merkitsevästi heikompaa kuin verrokeilla. Potilaat tunnistivat verrokkeja huonommin myös inhoa kasvoista ja silmistä ja neutraalia tunnetilaa prosodiasta. Kuitenkin he tunnistivat silmien osatestissä pelkoa paremmin kuin verrokit. Virhetulkinnoissa ei löytynyt tilastollisesti merkitsevää erota ryhmien välillä, mutta potilailla oli enemmän taipumusta tulkita iloa, hämmästystä ja neutraalia tunnetilaa kielteisiksi tunteiksi kuin verrokeilla. Prosodiatestissä potilaat tulkitsivat verrokkeja useammin surua neutraaliksi tunnetilaksi. Myös neutraalin tunnetilan tulkinta surulliseksi prosodiatestissä ja inhon tulkinta vihaksi silmien osatestissä oli skitsofreniapotilailla yleisempää kuin verrokeilla. Verrokit puolestaan tulkitsivat pelkoa hämmästykseksi useammin kuin potilaat. Vaikka tässä tutkimuksessa ei skitsofreniapotilailla havaittu yleistä tunteiden tunnistusvaikeutta, yksittäisten tunteiden tulkinnassa löytyi yhteneväisyyksiä muiden tutkimusten kanssa. Isommalla aineistolla voi löytyä luotettavampia ryhmien välisiä eroja. Skitsofreniapotilaat ovat heterogeeninen ryhmä, joten jatkotutkimuksissa tulisi selvittää tarkemmin tunteiden tunnistusvaikeuden taustatekijöitä. Myös pitkittäistutkimuksen sekä tunteiden tunnistuskyvyn kuntoutustutkimuksen toteuttaminen olisi kiinnostavaa.

Tämän pro gradu -tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko varhaisella puheen ja kielen kehityksellä yhteyttä myöhempään änkytysoireen esiintymiseen kahdeksan vuoden iässä. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin perinataalisten ja kehityksellisten riskitekijöiden sekä vanhempien koulutustason yhteyttä änkytykseen. Tutkimuksen väestöpohjainen aineisto koostui Pohjois-Suomen vuoden 1986 syntymäkohortin (NFBC 1986) lasten tiedoista. Kohorttiaineisto on kerätty Oulun yliopiston kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitoksessa Pohjois-Suomen alueelta. Syntymäkohorttiin (n=9432) tulivat mukaan kaikki pohjoissuomalaiset lapset, joiden arvioitu syntymäajankohta oli välillä 1.7.1985 ja 30.6.1986. Kahdeksanvuotiaiden änkytysoireisten lasten lukumäärä oli koko aineistossa 68. Tutkimuksessa poissulkukriteereinä toimivat lapsen kuulo- tai kehitysvamma, jolloin lopullinen aineisto muodostui 40 änkyttävän ja 8841 verrokkiryhmän lapsen tiedoista. Tutkimuksessa selvisi, että viive joko varhaisessa (9kk) tai myöhemmässä (5v) puheen ymmärtämisen kehitysvaiheessa voi olla suuntaa antava merkki myöhemmästä änkytysoireen ilmaantumisesta. Tutkimus osoitti myös vahvasti sen, että epänormaalit piirteet lapsen kokonaiskehityksessä, todettu muu puhehäiriö seitsemään ikävuoteen mennessä ja puheterapian tarve alle 4-vuotiaana ovat kaikki riskitekijöitä, joilla on tilastollisesti merkitsevä yhteys änkytysoireen esiintymiseen 8-vuotiaana. Änkytysoireisilla lapsilla havaittiin esiintyvän myös merkittävästi enemmän kuumeiluun liittyviä kouristuksia sujuvasti puhuviin lapsiin verrattuna. Perinataalikauteen liittyvistä riskitekijöistä mikään ei noussut esiin merkittävästi änkytysoireisten lasten keskuudessa. Tässä tutkimuksessa vanhemman koulutustason ja änkytyksen myöhemmän esiintyvyyden välillä ei todettu olevan mitään yhteyttä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että änkytykseen liittyy kielellistä heikkoutta ja että nämä vaikeudet voivat näyttäytyä jo suhteellisen varhaisissa kielen ja puheen kehityksen vaiheissa. Tulokset viittaavat siihen, että niitä lapsia, joilla on havaittu viive puheen ymmärtämisen taidoissa, jokin muu puhehäiriö, varhainen puheterapian tarve tai jokin epänormaali piirre kokonais-kehityksessä, tulisi seurata myöhemmän änkytyksen puhkeamisen varalta yli kouluikään asti.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisia pieniä äänitekustantajia ja alakulttuurien parissa tapahtuvaa äänitteiden julkaisutoimintaa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat kulttuurituotannon kenttä (Bourdieu 1996), DIY-levy-yhtiöiden toiminta suhteessa suuriin levy-yhtiöihin (O’Connor 2008) sekä pienkustantajan ideaalityyppi ja kulttuurisen pääoman suosiminen taloudellisen pääoman sijaan (Halttunen 1995). Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia äänitekustantajien puheessa esiintyviä diskursseja. Tutkimuskysymyksiä ovat: mitä diskursseja sisältyy pienten äänitekustantajien julkaisutoimintaa koskevaan puheeseen, miten diskurssit kuvaavat henkilöiden harjoittamaa julkaisutoimintaa ja julkaisutoiminnassa noudatettuja periaatteita, millainen kuva julkaisutoiminnan kentästä muodostuu diskurssien perusteella ja mitä on kulttuurinen pääoma pienen äänitekustantajan näkökulmasta? Aineisto on kerätty haastattelemalla viittä eri pienlevy-yhtiötä hoitavaa henkilöä. Lisäaineistona on käytetty pilottitutkimuksen haastattelulomakkeella kerättyä materiaalia, josta tässä tutkimuksessa on mukana kaksi haastattelua. Haastatteluaineistoa on tutkittu diskurssianalyyttisella metodilla. Tutkimusaineistossa esiintyy neljä repertuaaria: luottamus-, vaihtoehto-, pääoma- ja kenttärepertuaari. Luottamusrepertuaari korostaa eri kustantajien ja julkaistavien artistien välistä luottamusta ja sosiaalista kanssakäymistä. Vaihtoehtorepertuaarissa korostuvat kustannustoiminnan periaatteelliset ominaisuudet. Pääomarepertuaarissa nousevat esiin kulttuurisen pääoman ominaisuudet ja sen suosiminen taloudellisen sijaan. Kenttärepertuaarissa ilmenevät kustannustoiminnan kentän vakiintuneet ominaisuudet ja kustantajien toiminnan reunaehdot. Tutkimustulokset osoittavat pienkustantajien olevan omaehtoisia ja suurista levy-yhtiöistä riippumattomia toimijoita. Pienet äänitekustantajat harjoittavat julkaisutoimintaansa pääasiassa vapaa-ajallaan ja painottavat kulttuurisen pääoman merkitystä taloudellisten arvojen sijasta. Pienlevyjen ostamiskulttuuri on valtavirtaisesta kulutuskulttuurista irrallinen ilmiö ja levymyynnin lasku on vaikuttanut pienkustantajiin vähemmän kuin suuriin levy-yhtiöihin eivätkä riippumattomat pienkustantajat ole päätymässä suurten levy-yhtiöiden omistuksen piiriin. Pienkustantajat hoitavat myös jakelunsa suurista yhtiöistä irrallisten, pienkustantajia muistuttavien toimijoiden kautta ja julkaisut myydään useimmiten kädestä käteen yleisötapahtumissa ja itse hoidetun postimyynnin välityksellä. Vaikka digitaalinen jakelu on muuttanut ostokulttuuria, internetin myötä verkostoituminen ja yhteydenpito muihin toimijoihin on helpottunut. Jatkotutkimuksena voitaisiin tarkastella pienkustantajien julkisuuskuvaa verrattuna suuriin levy-yhtiöihin ja äänilevytuotannon dokumentaarisuutta verrattuna kirjatuotantoon. Myös musiikkikirjastojen valintaperusteita ja toimintaa olisi mielekästä tarkastella sen suhteen, mikä merkitys niillä on pienkustantajan kannalta.

Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää Downin oireyhtymä -diagnoosin saaneiden lasten oraali- ja puhemotoriikan erityispiirteitä sekä niiden yhteyttä puheen selkeyteen. Down-lasten oraali- ja puhemotoriikan taitoja verrattiin tyypillisesti kehittyneisiin lapsiin, joiden iät vastasivat suurin piirtein Down-lasten kehityksellisiä ikiä. Tutkimukseen osallistui kolme Down-lasta, jotka rekrytoitiin Oulun alueen erityiskoulun kautta. Heidän iät vaihtelivat 6;6–7;10 vuoden välillä. Kaikilla Down-lapsilla oli diagnosoitu lievä kehitysvamma. Tutkimuksen verrokkiryhmä muodostui kolmesta tyypillisesti kehittyneestä lapsesta, joiden iät vaihtelivat 3;1–4;3 vuoden välillä. Verrokkiryhmän lapset rekrytoitiin Oulun yliopiston opiskelijoiden kautta. Pro gradu -tutkielmassa käytettiin tutkimusmenetelmänä Ihalaisen (2008) Pro gradu -tutkielmaansa varten suomentamaa arviointimenetelmää, joka pohjautuu Robbinsin ja Kleen (1987) laatimaan oraali- ja puhemotoriikan arviointimenetelmään. Lisäksi oraali- ja puhemotoriikan erityispiirteiden yhteyttä puheen selkeyteen tutkittiin Fonologiatestin (Kunnari, Savinainen-Makkonen & Saaristo-Helin, 2012) sekä fonologisten keskipituuksien laskemisen avulla. Tutkimuksesta saatujen tulosten mukaan oraali- ja puhemotoriikan taidot ovat heikompia Down-lapsilla verrattuna tyypillisesti kehittyneisiin lapsiin. Down-lapset suoriutuivat heikommin kuin verrokkilapset osa-alueissa, joissa tutkittiin huulten ja kielen toimintaa sekä osa-alueissa, jotka sisälsivät tavujen, sanojen ja lauseiden toistoa sekä spontaanin puhenäytteen. Oraali- ja puhemotoriikan taitojen yhteydestä puheen selkeyteen voitiin todeta, että oraali- ja puhemotoriikan arviointimenetelmän pisteiden kasvaessa myös Fonologiatestin pisteet kasvoivat. Down-lapset suoriutuivat Fonologiatestistä verrokkiryhmän lapsia heikommin. Fonologisten keskipituuksien avulla havaittiin myös, että oikein tuotettujen sanojen määrä jäi Down-lapsilla pienemmäksi verrattuna tyypillisesti kehittyneisiin lapsiin. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että Down-lasten oraali- ja puhemotoriikan taidot ovat heikompia verrattuna suunnilleen kehitysiältään vastaaviin lapsiin. Lisäksi oraali- ja puhemotoriikan erityispiirteillä voidaan todeta olevan yhteys puheen epäselvyyteen. Pienen tutkimusaineiston sekä osittain puuttuvien tutkimustulosten vuoksi tuloksia voidaan kuitenkin pitää vain suuntaa antavina.

Abstract The speech and language abilities of preterm and low birthweight children were studied at the age of 8 in the northern Finland 1-year birth cohort for 1985 - 86. The language abilities of 42 8-year-old preterm children with birthweight < 1750 g were studied with four different language tests: the Illinois Test of Psycholinguistic Abilities (ITPA), the Token Test for Children (TTC), the Morphological Test for Finnish speaking children (MT) and the Peabody Picture Vocabulary Test (PPVT). Full-term control children with birthweight ≥ 2500 g (n = 42) from the same birth cohort matched individually with their preterm pairs for age, sex, twinship, mother's education, place of residence, birth order and family type were also studied. In addition, linguistic and motor abilities of low birthweight (LBW, < 2500 g) 8-year-old children (n = 279) were studied using parental (n = 8370, 90 %) and teacher (n = 8525, 92 %) evaluations by mailed questionnaire. The results showed that the 8-year-old preterm (< 1750 g) children scored significantly poorer than their controls in visual subtests measured by ITPA and that the poor performance in visual tests was associated with neonatal infections, continuous positive airway pressure (CPAP) and patent ductus arteriosus (PDA). In addition, the preterm children with minor neurodevelopmental dysfunction (MND) scored worst and differed significantly from their matched controls in verbal comprehension measured by TTC. They also differed significantly from other preterm groups, namely healthy preterm and preterm children with cerebral palsy (CP) in TTC. Periventricular leukomalasia (PVL) findings in magnetic resonance imaging (MRI) were not associated with the performance in the language ability tests. The parents evaluated the LBW (< 2500 g) children to have more problems in speech and language than the normal birth-weight (NBW, ≥ 2500 g) children. The LBW boys were the poorest in linguistic and motor skills compared with the NBW boys or any of the groups of girls. There was also a clear relationship between speech/linguistic and motor disabilities. Multivariate logistic regression analyses showed that the lower birthweight and some sociodemographic factors, for example mother's younger age (20 - 24y), having more than four children in the family, a reconstructed family, as well as hearing impairment and male gender were the most important determinants of poor speech and language abilities at 8 years of age, with and without adjustment for neonatal risk factor. Smallness for gestational age was also a risk factor for poor speech and language skills. Preterm birth was associated with poor skills only after removal of the neonatal risk factor from the model. Brain auditory evoked potential (BAEP) findings did not associate to poor language abilities of preterm children. To conclude, the preterm (< 1750 g) and the LBW children experienced speech and language disabilities at 8 years of age more than their full-term mates with NBW. Problems in speech production and especially in speech perception were more frequent among them both in clinical studies and parental evaluations.The visual problems were typical for preterm children (< 1750 g), which should be taken into account also in speech therapy. A closer and regular follow-up of language development in the preterm children with MND is important. Parental and teachers evaluations are useful in studying children's speech and language abilities
Tiivistelmä Pohjoissuomalaisen vuoden 1985 - 86 syntymäkohortin ennenaikaisina ja pienipainoisina syntyneiden lasten puheen- ja kielenkehitystä tutkittiin heidän ollessaan 8-vuotiaita. Aluksi testattiin 42 ennenaikaisena ja alle 1750 g syntyessään painanutta 8-vuotiasta lasta sekä heidän 42 täysiaikaisina syntynyttä ja ≥ 2500 g painanutta kontrollipariaan neljällä kielellisellä testillä, nimittäin Illinois Test of Psycholinguistic Abilities -testillä (ITPA), Lasten Token testillä, Morfologiatestillä ja Peabody Picture Vocabulary Test nimisellä sanavarastotestillä (PPVT). Kontrollilapset valittiin samasta kohortista ja kaltaistettiin ennenaikaisina syntyneiden lasten kanssa iän, sukupuolen, kaksosuuden, äidin koulutuksen, asuinpaikan, syntymäjärjestyksen ja perhetyypin perusteella. Koko syntymäkohortin kaikkien pienipainoisina (LBW, < 2500 g) syntyneiden 8-vuotiaiden lasten (n=279) kielellisiä ja motorisia taitoja tutkittiin lisäksi vanhemmille (n = 8370, 90 %) ja opettajille (n = 8525, 92 %) osoitetun kyselyn perusteella. Tulokset osoittivat, että ennenaikaisina (< 1750 g) syntyneet lapset saivat merkitsevästi heikommat pisteet kuin heidän kontrollinsa ITPA:n visuaalisissa tehtävissä. Heikko visuaalinen suoriutuminen oli yhteydessä neonataalikauden infektioihin, ylipainehoitoon (CPAP) ja avoimeen valtimotiehyeen (PDA). Lisäksi ne ennenaikaisina syntyneet lapset, joilla oli lievää neurologista toiminnan häiriötä (MND) saivat puheen ymmärtämistä mittaavasta Token testistä heikommat pisteet kuin kontrollinsa. MND-lapset erosivat myös merkitsevästi muista ennenaikaisina syntyneistä lapsista, terveistä ja CP-vammaisista, Token testillä mitattuna. Periventrikulaarisen leukomalasian (PVL) löydökset aivojen magneettikuvauksessa (MRI) eivät olleet yhteydessä suoriutumiseen kielellisissä testeissä. Vanhempien arvioiden perusteella LBW lapsilla oli enemmän ongelmia puheessa ja kielessä kuin normaalipainoisina (NBW, ≥ 2500 g) syntyneillä kahdeksan vuoden iässä. LBW-pojat olivat heikompia kielellisissä ja motorisissa taidoissa kuin NBW-pojat tai kummatkaan tyttöjen ryhmät. Tutkimuksen perusteella puheen ja kielellisten taitojen sekä motoriikan välillä oli selvä yhteys. Monimuuttujaisen logistisen regressioanalyysin perusteella matala syntymäpaino sekä tietyt sosiodemografiset tekijät, kuten äidin nuori ikä (20 - 24 v.), perheen yli neljän menevä lapsimäärä, uusperhe sekä kuulovika ja poikasukupuoli olivat lasten keskeisimpiä heikkoon puheen- ja kielenkehitykseen liittyviä riskitekijöitä 8 vuoden iässä riippumatta siitä, oliko analyysissa mukana neonataalikauden riskitekijä vai ei. Pienipainoisuus raskauden kestoon nähden oli myös riski heikolle puheen ja kielen kehitykselle. Ennenaikaisuus oli yhteydessä heikkoon puheen ja kielen kehitykseen, kun neonataalikauden riskitekijä poissuljettiin analyysista. Aivorunkoaudiometrian (BAEP) löydökset puolestaan eivät olleet yhteydessä kielenkehityksen ongelmiin. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan esittää, että ennenaikaisina (< 1750 g) syntyneillä ja LBW-lapsilla oli enemmän ongelmia kuin täysiaikaisina syntyneillä NBW-lapsilla puheen- ja kielenkehityksessään 8 vuoden iässä. Ongelmat puheen tuotossa ja erityisesti vastaanotossa olivat heillä yleisempiä sekä kliinisen tutkimuksen että vanhempien arvion perusteella. Visuaalisen hahmottamisen vaikeudet olivat tyypillisiä ennenaikaisina (< 1750 g) syntyneille lapsille, mikä olisi hyvä huomioida myös puheterapiassa. Tutkimuksen perusteella ennenaikaisina syntyneiden MND-lasten kielenkehityksen tarkka ja säännöllinen seuranta on tärkeää. Vanhempien ja opettajien arviot ovat hyödyllinen lisä lasten puheen- ja kielenkehityksen tutkimuksessa
Čoahkkáigeassu Davvisuopmelaš jagi 1985-86 riegadankohortta ovdaláigge ja menddo geahpasin riegádan mánáid hupman- ja giellaovdaneapmi dutkojuvvui go mánát ledje 8-jahkáččat. Álggos testejuvvojedje 42 riegádettiin vuollái 1750 g deaddán 8-jahkásaš máná ja sin 42 dievasáigge šaddan ja ≥2500g deaddán kontrollapára njeljiin giellateasttain, namalassii ITP:ain (Illinois Test of Psycolinguistic Abilities), Mánáid Toke-teasttain, Morfologiijateasttain ja Peabody Picture Vocabulary Test-sátnerádjoteasttain (= PPTV). Kontrollapárat válljejuvvojedje seamma kohorttas ja dahkkojuvvojedje seammaláganin čuovvovaš áššiid ektui: ahki, sohkabealli,jumešvuohta,eatni skuvlejupmi,orrunbáiki,riegádanortnet ja bearaštiipa. Riegádankohortta menddo geahpasin (< 2500) riegádan 8-jahkásaš mánáid (n = 279) gielalaš ja motora dáiddut dutkojuvvojedje dasa lassin váhnemiid ja oahpaheaddjiid árvvoštallamiid vuođul. Mánáid váhnemiin 8370 (90%) ja oahpaheaddjiin 8525 (92%) vástidedje jearahallamii. Bohtosat čájehedje, ahte ovdaláigge riedágan mánát ožžo statistihkalaččat mearkkašahtti heajut čuoggaid go sin kontrollapárat ITPA visuála bargguin. Heajos visuála návccain lei oktavuohta neonatála-áiggi infekšuvnnaide, alladeaddodikšui (CPAP) ja rabas váibmosutnii (PDA). Dasa lassin ovdaláigge riegádan mánát, geain ledje muhtun veardde neurologalaš doaibmanváttut(MND) ožžo Toke-teasttas, mainna mihtidit hupmama ipmirdeapmi,heajut čuoggáid go sin kontrollapárat. MND-mánát sierranedje maiddái mearkkašahtti veardde Toke-teasttas eará ovdaláigge riegádan mánáin, sihke dearvasiin ja CP-váttogiin. Periventikuláralaš leukomasiija (PVL) gávdnosiin ii lean oktavuohta gielalaš teasttain birgemii. Periventikuláralaš leukomasiija (PVL) gávdnosiin magnehtagovvideamis(MRI) ii lean oktavuohta gielalaš teasttain birgemii. Váhnemiid árvvoštallama mielde menddo geahpasin riegádan mánáin ledje eambbo váttisvuođat hupmamis go normáladeattogin riegádan mánáin. Menddo geahpasin riegádan bártnit ledje heajubut gielalaš ja ja motora dáidduid ektui go normáladeattogin riegádan bártnit dahje goabbáge nieddaid joavkkuin. Dutkamuša vuođul hupmama ja gielalaš dáidduid ja motoriikka gaskkas lea čielga oktavuohta. Logistihkalas regreššuvdna-analiissa,mas ledje máŋga rievdi, vuođul menddo geahppa riegádandeaddu ja dihto sosiodemográfalaš dahkkit, dego eatni ahki (20-24 j.), mánáid lohku > 4 bearrašis, ođđabearaš ja lossa gullu ja bárdnesohkabealli ledje mánáid deaháleamos heajos hupmama ja giela ovdaneami einnosteaddjit 8 jagi agis, fuolakeahttá das, leigo analiissas mielde neonatála-áiggi várradahkki vai ii. Menddo geahppa riegádandeaddu ohkeagi ektui lasihii maiddái vára ahte mánná hupmagoahtá heajut ja su giella ovdana funet. Ovdaláigge riegádeamis lei oktavuohta heajos hupmama ja giela ovdaneapmái, go neonatála-áigge várradahkki ii váldojuvvon vuhtii analiissas. BAEP-gávdnosiin ii lean fas lean oktavuohta giela heajos ovdaneapmái. Dutkamuša jurddaboađusin sáhttá buktit ovdan,ahte ovdaláigge ja menddo geahpasin riegádan mánáin ledje 8- jahkásažžan eambbo váttisvuođat hupmama ja giela ovdaneamis go ollesáigge ja normáladeattogin riegádan mánáin. Maiddái hupmama ipmirdeamis ledje eambbo váttisvuođat. Heajos visuála návccat ledje sidjiide mihtilmaččat ja dan galggašii váldit vuhtii maid hupmanterapiijas.Dutkamuša vuođul MND-mánáid giellaovdaneami dárkilit ja regulára čuovvun lea deahálaš. Váhnemiid ja oahpaheaddjiid árvvoštallamat sáhttet leat ávkkalaččat mánáid hupmama ja giela ovdameami dutkamis

Parkinsonin tauti on parantumaton, etenevä neurologinen sairaus, jossa aivojen liikesäätelyyn osallistuvat hermosolut alkavat tuhoutua. Lihaksiston ongelmat vaikuttavat myös puhe-elimistön tasolla heikentäen puheen ymmärrettävyyttä ja äänen laatua. Aivojen syvien osien pitkäaikainen stimulaatio (Deep Brain Stimulation, DBS), joka kohdistuu subtalaamiseen tumakkeeseen (STN) hillitsee Parkinson-potilaan poikkeavan vilkasta neuronaalista aktivaatiota. Hoito helpottaa merkittävästi Parkinson-potilaiden motorisia oireita, mutta vaikutukset puheeseen ja ääneen ovat ristiriitaisia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä vaikutus STN-stimulaatiolla on Parkinsonin tautia sairastavien potilaiden puheen ymmärrettävyyteen ja mitattaviin äänen akustisiin parametreihin kuukauden kuluttua leikkauksesta. Tutkimuksen osallistui neljä aivojen subtalaamisen tumakkeen DBS-asennukseen osallistunutta Parkinsonin tautia sairastavaa potilasta. Koehenkilöiden puhe ja ääni analysoitiin leikkausta edeltävänä päivänä ja kuukausi operaation jälkeen stimulaattorin ollessa päällä. Koehenkilöille tehtiin Frenchayn dysartriatesti kokonaisuudessaan sekä he lukivat ääneen listan erillisiä testilauseita ja -sanoja. Puhe- ja ääninäytteistä arvioitiin kuulonvaraisesti puheen ymmärrettävyys. Tätä verrattiin koehenkilöiden omaan arvioon puheensa ymmärrettävyydestä ja vokaaliartikulaatiota kuvaaviin formanttianalyysein määritettyihin akustisiin parametreihin. Äänen laadullista puolta arvioitiin fonaatiota kuvaavien akustisten muuttujien avulla. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että STN-stimulaatiolla on kuukauden kuluttua leikkauksesta vain pientä vaikutusta Parkinsonin tautia sairastavien potilaiden puheeseen ja ääneen. STN-stimulaatiolla ei ryhmätasolla tarkasteltuna ollut vaikutusta kuulonvaraisesti arvioituun puheen ymmärrettävyyteen eikä ääninäytteistä määritettyihin akustisiin parametreihin. Yksilötasolla tarkastellen joitakin pieniä muutoksia oli kuitenkin havaittavissa. Koehenkilöllä, jonka puheen ymmärrettävyys sekä äänen laadulliset parametrit olivat heikoimmat ennen leikkausta, STN-stimulaatiolla oli hienoinen myönteinen vaikutus vokaaliartikulaatiota kuvaaviin parametreihin. Myös hän itse koki puheensa sujuvan paremmin STN-stimulaation aikana. Lisäksi joissain äänen laadullisissa parametreissa oli yksilötasolla havaittavissa kohenemista. Toisaalta yksilötasolla muutamat äänen laadulliset parametrit puolestaan hieman heikkenivät STN-stimulaation seurauksena. Saadut tulokset ovat linjassa julkaistun kirjallisuuden kanssa. Seuranta-ajan lyhyyden vuoksi koehenkilöiden puheessa ja äänessä ei havaittu vielä suuria muutoksia. Aiempien tutkimusten perusteella puhekyvyn heikkenemistä tapahtuu eniten 1–3 vuotta operaation jälkeen. Kuitenkin lyhyelläkin seuranta-ajalla on havaittu, että fonaatiota tai artikulaatiota kuvaavat yksittäiset parametrit, voivat STN-stimulaation seurauksena jopa parantua, vaikka puheen kokonaisymmärrettävyys on heikentynyt. Nämä vaikutukset ovat yksilöllisiä riippuen useista eri taustatekijöistä, joiden tarkempi tuntemus olisi jatkossa hyödyllistä selvittää sivuoireiden minimoimiseksi.

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten erilaisia puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja voidaan käyttää apuna dementiapotilaiden kommunikoinnin tukemisessa keskustelussa ja potilas-hoitaja-vuorovaikutuksessa. Tutkimuksen tulokset perustuvat kahdeksaan kansainvälisissä tieteellisissä aikakauslehdissä julkaistuun artikkeliin ja näiden pohjalta tehtyyn kirjallisuuskatsaukseen. Tutkimuksissa dementiapotilaat kävivät keskusteluja läheisten, hoitajien tai tutkijoiden kanssa käyttäen apuna erilaisia puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja. Tulokset osoittivat, että puhetta tukevista ja korvaavista kommunikointikeinoista voi olla hyötyä dementiapotilaiden keskustelutaitojen ja vuorovaikutuksen tukemisessa. Keskustelujen aiheeseen liittyvien ilmausten, informatiivisten ilmausten sekä keskustelujen pituus kasvoivat. Kommunikointikeinojen käyttö koettiin pääosin positiiviseksi. Myös kynnys aloittaa keskustelu madaltui ja jaettua tarkkaavaisuutta esiintyi enemmän. Toisaalta keskustelun aiheella, kommunikointikumppanilla ja kommunikointikeinon käyttöön annetulla opastuksella oli vaikutusta vuorovaikutuksen onnistumiseen, ja laitteeseen äänitetty puhe näyttäisi häiritsevän dementiapotilaan keskustelussa suoriutumista. Tutkimuksesta saadut tulokset olivat pääosin samansuuntaisia aiheesta aikaisemmin julkaistujen tutkimusten kanssa. Tulosten perusteella puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja voitaisiin laajemmin käyttää dementiapotilaiden kommunikoinnin tukemiseen ja vuorovaikutuksen sekä muistivaikeuksien helpottamiseen. Ne voivat myös lisätä vuorovaikutuksen laatua ja määrää dementiapotilaan ja hoitajien välillä. Puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen käytössä tulee kuitenkin ottaa huomioon keskustelukumppanin harjaantuneisuus ja tuttuus, dementiapotilaan kognitiiviset kyvyt ja kiinnostuksen kohteet sekä dementiasairauden etenevä luonne.

Tutkielman tavoitteena oli tutkia, miten puhe on taidetta. Tutkimus tarjosi metodiksi puhetaiteelle puheen ilmaisumuotoja, jotka olivat tutkimuksen keskeinen ongelma. Tutkielma kuvasi ja kartoitti puheenmuodostuksesta peräisin olevia ilmaisumuotoja. Puheenmuodostus on kehitetty 1910-luvulla Rudolf Steinerin antroposofian pohjalta. Puheenmuodostusta ei ole ymmärrettävä kieleksi, johon liittyy pelkkä subjektin tarve puhua, vaan eläväksi käytännöksi, joka olemassaolollaan välittömästi liittää yleisön esitykseen. Tutkielman kirjoittaja on 30 vuotta työskennellyt ilmaisumuodoista tietoisena. Tutkielma kartoitti laadullisesti puheen ilmaisumuotojen valintaa diskurssianalyysillä ja niiden käyttöä esityksessä. Lisäksi tutkielma kuvasi akustisen fonetiikan analyysilla perustaajuuden- ja ajoituksenpiirteitä puheen ilmaisumuotojen esiintymisessä. Tutkielmaa voi luonnehtia monimenetelmälliseksi eli triangulaatio tutkimukseksi, jossa kvalitatiivista tutkimusta täydentää kvantitatiivinen osuus, vahvistaen ilmaisumuotojen näkyvyyttä ja lisäten tutkimuksen luotettavuutta. Tutkielma jakautuu teoriaosuuteen kirjallisuuskatsauksineen, laadulliseen osuuteen, jossa analysointi toteutettiin heuristisella reflektoivalla analyysilla ja määrälliseen fonetiikan osuuteen. Tutkimuksen molemmissa empiirisissä osioissa käytettiin primääriaineistoa, jonka tutkija itse loi. Kvalitatiivisen osion aineistona oli tutkijan laatima työpäiväkirja ja kvantitatiivisen tutkimuksen aineiston tutkija loi nauhoittaen ilmaisumuotoista puhettaan. Tutkielma vahvisti tekijän kokemuksellisen etukäteisodotuksen puheen ilmaisumuotojen ominaisuuksista. Kuudesta ilmaisumuodosta ’osoittava’, ’kysyvä’ ja ’erottava’ suuntautuvat ulospäin, ulkoisiin havaintoihin ja ’miettivä’, ’liittävä’ ja ’todistava’ sisäänpäin, sisäisyyden havaintoihin. Tulokset olivat luettavissa erityisesti perustaajuuden ja sen muutosnopeuden muutoksista. Tutkielmassa kehitettiin ilmaisumuotojen valintametodi diskurssianalyyttista ajattelua hyödyntäen. Tutkielman teoriaosuus selvensi Steinerin näyttämötaiteen impulssin luonnetta kommentoiden David Mametin kirjoituksilla. Tutkielma vastasi puheen olevan taidetta ilmaisumuotojen avulla. Fonetiikka näyttäytyi puhetaiteen tutkimusalustaksi. Tutkielma oli tapaustutkimus ja sen luotettavuus näyttäytyy yksittäisen puhetaiteilijan kontekstissa. Tutkielmaan liittyy pedagoginen aspekti. Taiteellinen pedagogiikka voi yksinkertaisimmillaan toimia jo ihmisen puheessa. Tutkielma selvensi puheen olevan pedagoginen alue tuoda kasvatukseen ihmisen kokonaisuuden kokemus. Tutkielma opettaa ihmisiä löytämään tekstistä puheen ilmaisumuotoja ja käyttämään niitä. Ilmaisumuotojen avulla lasten parissa toimivat aikuiset voivat esimerkiksi rohkaistua tavoittelemaan vivahteikasta puheilmaisua. Kun puhe on puhetaiteen laadullisuuksilla työstettyä, voi laadut heijastua lapsen arkeen iässä, jolloin ympäristön vaikutukset jättävät lapsiin pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia jälkiä. Jatkotutkimuksia aiheesta voi odottaa niin teatterin, fonetiikan kuin pedagogiikan alalta.

Puhe- ja oraalimotoriikan välinen yhteys on logopedian alalla ajankohtainen ja kiistelty teema eikä aiheesta ole tehty kovin paljoa tutkimuksia. Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena oli perehtyä 18‒40-vuotiaiden aikuisten normaaleihin ja maksimaalisiin puhe- ja artikulaationopeuksiin lukunäytteen avulla sekä tarkastella, onko artikulaationopeudella tai sen säätelytaidoilla ja oraalimotorisilla taidoilla yhteyttä keskenään. Koehenkilöinä toimi 40 tervettä suomenkielistä puhujaa, joista 20 oli miehiä ja 20 oli naisia. Tutkimusnäytteet kerättiin osana laajempaa puhe- ja oraalimotorista tutkimusprojektia, jossa oli mukana kaikkiaan viisi tutkijaa. “Aurinko ja pohjatuuli” -tekstiin perustuvat lukunäytteet analysoitiin Praat-puheanalyysiohjelmalla, jossa näytteistä erotettiin erilaiset sujumattomuudet sekä vähintään 200 millisekuntia kestävät tauot. Tämän jälkeen puhe- ja artikulaationopeudet laskettiin Excel 2010 -ohjelmalla tehdyn laskentapohjan avulla. Puhe- ja artikulaationopeudet ilmoitettiin foneemeina ja tavuina aikayksikköä kohden. Lisäksi määritettiin normaaleiden ja nopeiden lukunäytteiden välinen nopeusmuutos sekä tarkasteltiin yksilöllistä puheennopeuttamiskapasiteettia jakamalla koehenkilöjoukko normaalin nopeuden suhteen kolmeen ryhmään. Oraalimotorisia taitoja tutkittiin tutkimusryhmän laatimalla tutkimusprotokollalla, jossa oli 13 suun ja kasvojen alueen lihasten hallintaan perehtyvää tehtävää. Kukin kohta arvioitiin neliportaisen asteikon avulla. Oraalimotoristen taitojen tutkimiseen käytettiin lisäksi Pohjoismaista orofakiaalista testi -seulontaa (NOT-S). Tilastollinen analyysi toteutettiin SPSS 21 -ohjelman avulla. Tutkimustulosten mukaan suomenkielisten aikuisten normaali puhenopeus oli 4,96 tavua/s ja maksimaalinen puhenopeus 7,40 tavua/s. Artikulaationopeuden osalta vastaavat arvot olivat 5,77 tavua/s ja 7,93 tavua/s. Keskimääräinen puheennopeuttamiskapasiteetti oli puhenopeuden osalta noin 49,2 % ja artikulaationopeuden osalta noin 37,5 %. Ryhmittäisessä vertailussa suurimmalla normaalilla nopeudella puhuneen ryhmän puheennopeuttamiskapasiteetti oli suurin. Normaalin ja maksimaalisen artikulaationopeuden sekä oraalimotoristen taitojen välillä oli heikko yhteys siten, että keskimääräistä suurempi nopeus korreloi parempien oraalimotoristen taitojen kanssa. Artikulaationopeuden säätelytaitojen ja oraalimotoristen taitojen välillä ei ollut tilastollista yhteyttä, mutta sirontakuviossa erottui pienempiä alaryhmiä, jotka osoittivat epälineaarisen yhteyden olemassaolon. Erityisesti erottui alaryhmä, johon kuuluvat henkilöt nopeuttivat puhettaan alle 1,5 tavua/s. Kyseisen ryhmän oraalimotoriset taidot olivat keskimääräistä heikommat. Tutkimus antaa normitietoa suomenkielisen aikuisväestön puhe- ja artikulaationopeudesta. Lisäksi tutkimus osoittaa puhemotoriikan säätelytaitojen vaihtelevan huomattavasti yksilöllisen neuromuskulaarisen kapasiteetin mukaan. Tutkimus antaa alustavia viitteitä puhe- ja oraalimotoriikan yhtenevästä taustasta puhemotoriikan säätelytaidoiltaan heikoimman alaryhmän kohdalla. Aihepiiri vaatii kuitenkin lisätutkimuksia, jotta varmoja johtopäätöksiä voidaan tehdä.

Abstract This work was aimed at studying speech perception and auditory performance in the everyday lives of Finnish-speaking postlingually severely or profoundly hearing-impaired adults before and after receiving a multichannel cochlear implant. The association between the formal speech perception results and auditory performance in everyday life was also determined, and an effort was made to define how well a smaller sample represents the nationwide results. The patient series comprised a nationwide retrospective survey (N = 67), in which data on hearing level and word recognition were requested from the hospitals, and a prospective sample from the city of Oulu (N = 20), in whom hearing level, sentence, word and phoneme recognition and phoneme confusions were examined using standardised audiometric measures and formal speech perception tests in a study with a prospective repeated measure design. Categories of auditory performance in everyday life were assessed in both samples. The median sound field hearing level at frequencies of 0.5, 1, 2 and 4 kHz for the subjects in the nationwide survey one year after the switch-on of the implant was comparable to the level of mild hearing impairment. All the subjects achieved at least some open-set word recognition auditorily only (mean 71%, 95% CI 61-81%). The results in the Oulu sample were in line with the nationwide survey. A majority of the subjects (31/40) was able to understand conversation without speechreading one year after switch-on. Sentence recognition by the subjects in the Oulu sample improved most during the initial six months after the switch-on of the implant, whereas word and phoneme recognition improved steadily during the two-year follow-up period. Estimated average sentence recognition after two years was 89% (95% CI 71 to 106%), word recognition 73% (95% CI 58 to 87%), syllable recognition 53% (95% CI 42 to 63%), vowel recognition 80% (95% CI 68 to 92%) and consonant recognition 67% (95% CI 57 to 76%). Confusion of phonemes took place more in the direction a spectral energy distribution at higher frequencies. The association between auditory performance in everyday life and the formal speech perception tests was high (rs > 0.81, p < 0.0001). Systematic prospective assessment of speech perception with tests of differing difficulty is recommended for the follow-up of adult cochlear implant users
Tiivistelmä Tämän työn tarkoituksena oli tutkia suomenkielisten, kielen oppimisen jälkeen vaikean tai erittäin vaikean kuulovian saaneiden aikuisten kuulon tasoa, puheen vastaanottoa ja kuulon toiminnallista tasoa monikanavaisen sisäkorvaistutteen avulla. Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten puheen vastaanottoa mittaavat testit kuvaavat selviytymistä arkipäivän elämässä sisäkorvaistutteen mahdollistaman kuulon avulla. Tarkoituksena oli myös määrittää, millä tavalla pieni otos edustaa kansallisia tuloksia. Tutkimuksessa on retrospektiivinen kansallinen otos (N=67) ja prospektiivinen Oulun otos (N=20). Kansallisessa otoksessa tiedot kuulon tasosta ja sanojen tunnistuskyvystä kerättiin yliopistosairaaloista koehenkilöiden sairauskertomuksista. Oulun otoksessa kuulon tasoa, sekä lauseiden, sanojen ja äänteiden tunnistuskykyä ja äänteiden sekoittuvuuksia tutkittiin audiometrian ja puheenvastaanottoa mittaavien testien avulla kahden vuoden seurannan aikana. Kuulon toiminnallista tasoa arvioitiin kuulon toiminnallisen tason luokituksella molemmissa otoksissa. Kansallisen otoksen koehenkilöiden kuulokynnysten mediaani äänikentässä sisäkorvaistutteella taajuuksilla 0,5, 1, 2 ja 4 kHz oli verrattavissa lievän kuulovian tasoon vuosi sisäkorvaistutteen käyttöönoton jälkeen. Kaikki koehenkilöt kykenivät tunnistamaan vähintään joitain sanoja pelkästään kuulonvaraisesti (keskiarvo 71 %, 95 %:n luottamusväli 61-81 %). Oulun otoksen ja kansallisen otoksen tulokset olivat yhteneväiset. Vuosi sisäkorvaistutteen käyttöönoton jälkeen suurin osa (31/40) koehenkilöistä pystyi keskustelemaan ilman huulioluvun tukea hiljaisessa ympäristössä. Oulun otoksen koehenkilöiden lauseiden tunnistuskyky parani eniten ensimmäisten kuuden kuukauden aikana. Sanojen ja äänteiden tunnistuskyky parani koko kahden vuoden seurannan ajan. Kaksi vuotta sisäkorvaistutteen käyttöönoton jälkeen, estimoitu keskimääräinen lauseiden tunnistusprosentti oli 89 % (95 %:n luottamusväli 71-106 %), sanojen tunnistusprosentti oli 73 % (95 %:n luottamusväli 58-87 %), tavujen tunnistusprosentti oli 53 % (95 %:n luottamusväli 42-63 %), vokaalien tunnistusprosentti oli 80 % (95 %:n luottamusväli 68-92 %) ja konsonanttien tunnistusprosentti oli 67 % (95 %:n luottamusväli 57-76 %). Koehenkilöt sekoittivat vokaaleja ja konsonantteja useimmiten spektraaliselta energialtaan läheisimpään suuremmille taajuuksille sijoittuvaan äänteeseen. Kuulon toiminnallisen tason luokituksen ja puheen vastaanottoa mittaavien testien välinen korrelaatio oli korkea (rs > 0.81, p < 0.0001). Sisäkorvaistutteen saavien aikuisten kuulon tason ja puheen vastaanottokyvyn systemaattinen seuranta vaikeudeltaan eritasoisten testien avulla on tärkeää monipuolisen kuntoutuksen suunnittelun tueksi

The photosynthetic apparatus of anoxygenic purple bacteria such as Rhodobacter capsulatus is a remarkable example of membrane protein organization. Much remains to be understood about the factors that govern the proportionate synthesis of pigments and proteins, the assembly and maintenance of pigment-protein complexes in the membrane, and the long-range organization of these complexes through protein-protein interactions. The puh operon of R. capsulatus contains four genes, the first encoding a polypeptide of the photosynthetic reaction centre (RC). The remaining genes: puhB, puhC, and puhE, are found in all purple phototrophic bacteria examined to date. This study examines the roles of the three proteins PuhB, PuhC, and PuhE in assembly and decay of the RC and of the associated antenna called light harvesting complex 1 (LH1), in phototrophic growth, and in interactions with other proteins. Serendipitously, each protein was found to have a different functional relationship to PufQ, a protein implicated in many aspects of photosynthetic apparatus biogenesis, and new roles were discovered for PufX, a polypeptide of the RC-LH1 complex. Overall, the results emphasize the interrelatedness of assembly processes of the RC and LH1. . All three predicted transmembrane (TM) segments of PuhB were found to span a bacterial inner membrane, and the second TM segment was capable of self-association. In the absence of PuhB, the amount of RC was as little as 12% of the wild type level, and it did not bind bacteriochlorophyll (BChl) properly. There was an RC-dependent near-total loss of LH1, the PufX protein was almost completely absent, and cells required at least 12 hours to adapt to anaerobic phototrophic growth. A tag at the N-terminus of PuhB prevented complementation in trans, but co-translation with PufQ eliminated the lag and restored the specific growth rate to 84% of wild type. A plausible model for the function of PuhB is that a PuhB dimer co-operates with PufQ to assist in RC assembly. Without PuhC in the membrane, phototrophic growth was sustained with difficulty, and benefited from 48 hours, compared to 24 hours, of semiaerobic pre-incubation. PuhC of R. capsulatus could be substituted perfectly with PuhC of Rhodobacter sphaeroides, but distantly related PuhC proteins improved the specific growth rate from 14% of wild type to between 19% and 24%. The puhC growth defect depended on pufQ and puhE, genes that regulate BChl biosynthesis, and was mitigated by downregulation or loss of light harvesting complex 2 (LH2). When PufX was transcribed separately from the RC-LH1 proteins, its level was reduced when puhC was deleted. Because PuhC was required for optimum levels of the RC-LH1 complex, but proved to be at most a minor determinant of RC assembly and LH1 assembly, the role of PuhC may be to expand and reorganize the RC-LH1 core complex as a whole. A puhE deletion created a minor obstacle to the transition from aerobic respiratory growth to active phototrophy that could not be complemented in trans. PuhE, an integral membrane protein with seven predicted TM segments, was found to inhibit BChl production by 49%, counterbalancing PufQ, and reduced the individual rates of RC and LH1 assembly by about 30% and 26%, respectively, without affecting expression of the polypeptides. However, the puhE deletion reduced the steady-state level of RC-LH1 by as much as 53% under high light intensity. Therefore, PuhE may perform two functions: to modulate BChl biosynthesis and/or degradation in response to light intensity; and to direct BChl into RC-specific and LHl-specific pathways. When the puf operon encoding the RC and LH1 (as well as PufX) was deleted and portions of the puf operon were restored on a plasmid, the final amount of RC-specific absorption was increased by 74% by leaving the chromosomal pufX gene intact, only in the presence of PufB, the outer polypeptide of LH1, and only in the absence of the inner LH1 polypeptide, Puf A. PufX was not immunodetected at stoichiometric levels in the absence of any RC-LH1 polypeptide or PuhB. The pufX merodiploid strains expressed more PufX protein than strains that contained a single pufX gene, and the extra protein reduced the level of LH1 by 14% only in the presence of the RC. The chromosomal pufii. gene produced more protein but it affected LH1 absorption less (25% reduction) than PufX produced from the co-transcribed gene (43% reduction). The single T M segments of PufX from both R. capsulatus and R. sphaeroides were capable of homodimerization. Therefore, PufX could be the axis of twofold symmetry in dimers of RC-LH1, and may form an oligomer when overexpressed, by interacting with PufB, to enhance RC assembly. In short, this work has furthered our understanding of five important photosynthesis proteins.
Science, Faculty of
Microbiology and Immunology, Department of
Graduate

碩士
臺北市立大學
歷史與地理學系社會科教學碩士學位班
104
This study investigates on the third-grade students and how teachers integrate information technology into the local education in Puhe Elememtary School. An action research is adopted, and the local mangrove forests are involved in this research. This study investigates on the third-grade students and how teachers integrate information technology into the local education in Puhe Elememtary School. An action research is adopted, and the local mangrove forests are involved in this research. Observation method includes videos, photographs, student interviews, peer feedback from teachers, views of parents, instructor’s teaching reflection, and so on. Different aspects of teaching are therefore being analyzed and recorded. Student performances, response, and interaction with teachers in class are focused. This study also discusses the effect on student learning and the process of course implementation, which would help to reflect on the course design and find possible difficulties to resolve. Seven conclusions can be made in this study： 1. The instructor should be familiar with Geo-spatial Technology software. 2. Different teaching strategies of Heritage and Culture Education should be used to avoid students’ distraction. 3. Collaboration with peers colleague would help improve classroom order. 4. Role-play in the course gave students chances to deepen the learning impression 5. Students are able to know more about the cultures of their hometown with electronic teaching material of homeland. 6. The integrating teaching elevates more learning motivation than the traditional one-way teaching does. 7. Students can share the content of local curriculum with parents, facilitating parent-child interaction. Finally, the findings can be the significant references for schools, teachers and future studies. Keywords: local education, information integrated into teaching, action research