Littérature scientifique sur le sujet « Maaseutuväestö »

Analysoin artikkelissani maaseutuväestön liikkuvuutta 1840-luvun aikana kahdessa maaseutupitäjässä: Hämäläisessä Hollolassa ja karjalaisessa Jaakkimassa. Lähdeaineistona toimivat niin kutsutut annettujen todistusten diaarit, joihin papit kirjasivat muistiin heiltä pyydetyt erilaiset todistukset. Lähdeaineisto antaa kuitenkin vain tilaisuuden hahmottaa liikkuvuuden rajoja, sillä kirkon hallintoarkistoon kuuluvia annettujen todistusten diaareja ei ole pidetty tai säilynyt kovinkaan monesta seurakunnasta. Artikkelissani kysyn, ketkä yleensä lähtivät liikkeelle oman kotipitäjän ulkopuolelle, miksi ja millaisin todistuksin? Samalla selvitän liikkuvuuden kontrollointiin liittyviä yleisiä seikkoja ja annettujen todistusten luonnetta. Kahden erilaisen seurakunnan vertailu paljastaa hyvin erilaisen kuvan 1840-luvun liikkuvuudesta: Karjalasta oli totuttu kulkemaan Pietarissa, Hämeestä ja Hollolasta väki kävi Helsingissä etsimässä tilapäisiä työtilaisuuksia. Maaseutuväestön erilaisiin liikkumissuuntiin vaikuttivat niin muuttorajoitukset kuin lähtöpitäjien taloudelliset ja sosiaaliset seikat sekä maantiede. Suomi ei ollut yhtenäinen maa.

Lounais-Suomen peltoviljelyalueella käytetty perinnönjakostrategia pyrki säilyttämään maatilat jakamattomina ja suosi vanhinta poikaa maatilan jatkajaksi. Perinnönjako kohteli perillisiä epätasa-arvoisesti, ja jatkajan sisaruksia uhkasi aleneva säätykierto. Tämä artikkeli käsittelee perinnönjakostrategian sosiaalisia seurauksia väistyvien perillisten kannalta. Jatkajien sisarusten elämänkulkuja seurataan Huittisissa ja Loimaalla 1700- ja 1800-luvuilla. Elämänkulkujen avulla esitetään, minkälaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja oli niillä maatilojen lapsilla, jotka eivät jatkaneet kotitilansa emäntänä tai isäntänä. Yli puolet väistyvistä perillisistä päätyi tilallisiksi eli samaan asemaan kuin vanhempansa. Väestönkasvua seurannut taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntyminen tutkitulla ajalla vaikeutti tilallisasemaan pääsemistä, ja muutos vaikutti erityisesti poikien mahdollisuuksiin. Lisäksi väistyvien perillisten elämään vaikutti kotitilan kameraalinen koko. Suurten tilojen lapsilla oli parhaat mahdollisuudet sosiaalisen aseman säilyttämiseen. Tilan jakaminen perillisten kesken mahdollisti lyhyellä tähtäimellä usealle perilliselle aseman tilallisena, mutta heikensi tilojen talouden perustaa ja siten myös seuraavan sukupolven mahdollisuuksia sijoittua sosiaalisesti hyvään asemaan. 1800-luvulla perinnönjakokäytäntö tuki maanomistuksen keskittymistä, mikä entisestään kiihdytti maaseutuväestön eriarvoistumisen kierrettä. The article focuses on the inheritance practice of peasant farms and its social consequences in Southwest Finland. Holdings were kept undivided and the eldest son had priority in order of succession of the farm. The possibilities and options of other children are studied by following the life course of successor’s siblings in Huittinen and Loimaa in the 18th and 19th centuries. More than a half of the non-succeeding siblings managed to become farmers in some other way. Population growth increased economic and social inequality during the period and made it more difficult to maintain the social position, especially for sons. In addition to gender, social success was influenced by the economic features of the home farm. Children from large farms maintained social position most likely. The partitioning of the farm between two or more heirs weakened the economy of the farms and the possibilities of the next generation to reach a socially desirable position. Instead, the possibilities of the offspring were improved by acquiring several holdings, so that the concentration of land ownership accelerated the cycle of inequality.

Tässä poliittisen historian alaan kuuluvassa artikkelissa tarkastellaan maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelun ulottuvuuksia Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä vuosina 1916–1918. Käytettyä argumentaatiota arvioidaan suhteessa modernisaatiokehitykseen, joka 1860-luvulta eteenpäin alkoi muokata Suomen agraaria elinkeino- ja yhteiskuntarakennetta. Maaseudun ja talonpoikien yhteiskunnallisen merkityksen ja elämäntavan nähtiin vaarantuvan. Tilalliset järjestäytyivät puolustamaan etujaan maalaisliiton ja Maataloustuottajain Keskusliiton ympärille. Maaseudun Tulevaisuus oli tärkeä näiden järjestöjen puolestapuhuja. Maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelu näkyi lehdessä kahden teeman kautta. Kaupunkien suurteollisuus ja sosialistinen kiihotus olivat leviämässä maaseudulle. Ne uhkasivat talonpoikien hegemonista asemaa, pienomistajuutta sekä maaseutuväestön yhtenäisyyttä. Kaupungit ja kaupunkimainen elämäntapa olivat myös moraalinen ja fyysinen uhka maaseudun elämäntavalle ja sen asukkaille sekä laajemmin koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Kansakunnan tulevaisuuden nähtiin olevan maaseudulla, ei kaupungissa.

Artikkelissa tarkastellaan käsityksiä painajaisista 1800-luvun lopun Suomessa. Tapaustutkimuksen aineistona on Anders Allardtin (1855–1942) vuonna 1886 ilmestynyt tarina Släktingar emellan, jossa Allardt kuvaa uusmaalaisen maaseutuväestön elämää ja ahdinkoja. Tutkimus osoittaa, että aikalaiskäsitys painajaisista muodostui monista ajallisista ja aatteellisista kerrostumista. Vanhempi, kansanomainen käsitys painajaisista ulkoisen painajaisolennon aikaansaamana tilana tunnistettiin yhä. Samoin katsottiin yhä melankolisen luonteen altistavan painajaisille. Tarina ilmentää kuitenkin myös jo psykologisempia käsityksiä, joiden mukaisesti yksilön valveilla kokemat voimakkaat, kielteiset tunteet ja ajatukset sekä ahdistukset aikaansaivat painajaisia. Nämä ahdistavat ajatukset ja tunteet saattoivat olla luonteeltaan niin moraalisia kuin maallisiakin. Pahat unet saattoivat pitkittyessään johtaa myös mielen järkkymiseen. Tässä psykologisemmassakin painajaiskäsityksessä sielu ja ruumis ja niiden sairaudet ja ahdistukset olivat kuitenkin yhä olennaisesti yhtä. Asiasanat: painajaiskäsitykset, mara, 1800-luku (Suomi), Anders Allardt