Littérature scientifique sur le sujet « Lapsen huolto »

Lähtökohdat. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin äitien ja isien vanhempana toimimiseen liittyviä huolia ja psyykkistä hyvinvointia tilanteessa, jossa lapsella esiintyy kliinisesti merkittävää neuropsykiatrista oireilua ja samanaikaisia tunteiden säätelyn ja käyttäytymisen pulmia. Menetelmät. Tutkimusaineisto kerättiin perhelähtöisen hoito-ohjelman alkaessa. Hoito-ohjelma on tarkoitettu lapsille (5–12-vuotiaat), joille on asetettu neuropsykiatrinen diagnoosi, ja heidän perheenjäsenilleen. Poikkileikkausaineistoon perustuvassa kuvailevassa tutkimuksessa hyödynnettiin lasten huoltajille suunnattua aloitusvaiheen lomakekyselyä, johon vastasi 198 perhettä. Kyselyt toteutettiin varsinaisen hoitoprosessin alkaessa ja niihin vastasi 186 äitiä ja 144 isää. Tulokset. Vanhemmuuteen liittyvien huolenaiheiden esiintyvyys oli yleistä tutkimusaineistossamme. Osalla äideistä (n. 30 %) ja isistä (n. 55 %) huoli vanhemmuudesta oli korkeintaan lievää. Huoltajien esille tuoma merkittävä huoli vanhemmuudesta ei vaihdellut esimerkiksi lapsen ICD-10-tautiluokituksen mukaisten diagnoosiryhmien mukaan. Huoltajien keskinäiset erot muodostuivat tärkeimmäksi tekijäksi aineistossamme. Äidit ilmaisivat enemmän vanhemmuuteen liittyviä huolenaiheita, mielialaoireita, yksinäisyyttä ja ahdistuneisuutta kuin isät. Toisaalta voimakkaampi huoli omasta vanhemmuudesta oli yhteydessä äitien ja isien mielialaoireiluun, heikompaan koettuun elämänlaatuun, yksinäisyyteen ja ahdistuneisuuteen. Päätelmät. Neuropsykiatristen oireiden ja samanaikaisten tunne-elämän ja käyttäytymisen pulmien johdosta hoitoon ohjattujen lasten huoltajien kasvatushaasteet ja psyykkinen kuormittuneisuus tulee tunnistaa. Huoli omasta vanhemmuudesta on yhteydessä huoltajien heikentyneeseen psyykkiseen hyvinvointiin, mikä on tärkeää ottaa huomioon hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa. Abstract Parenting related worry and self-expressed psychological wellbeing among parents of children with neuropsychiatric disorders Background. The present study examines parenting related worry and its association with psychological wellbeing in parents enrolled to family intervention. Multi-systemic intervention program is designed for children (aged 5–12) with neuropsychiatric disorders and possible comorbid disruptive behavior problems, and their family members. Methods. We utilized pen-and-paper questionnaires in this correlational and cross-sectional study design. Altogether 186 mothers and 144 fathers from 198 families participated in the study. Results. Parenting related concerns were relatively common in our study sample. Yet, for some parents the concerns were at most mild. Surprisingly, parenting related worry was not related to child-related factors (e.g. ICD-10 diagnostic groups). Mothers expressed more parenting stress than fathers. Mothers were also more likely to express depressiveness, loneliness and anxiety when compared to fathers. Importantly, however, increased parenting related worry was associating with depressiveness, decreased quality of life, loneliness and anxiety among mothers and fathers in a similar way. Conclusions. Children’s neuropsychiatric disorders and possible comorbid disruptive behavior problems are associating with the increased parenting related concerns and difficulties. The relatively strong association between parenting related worry and decreased parental psychological wellbeing should be acknowledged when providing personalized care for children and their families. Keywords: attention-deficit/hyperactivity disorder, Asperger’s syndrome, parenting, psychological stress, cross-sectional study

Joukkueurheiluun perustuvassa Icehearts-toimintamallissa tuetaan pitkäkestoisesti lapsia, joista on jo varhain herännyt erityinen huoli. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää vanhempien kokemuksia Icehearts-toiminnasta saadusta sosiaalisesta tuesta ja sen vaikutuksista. Aineisto kerättiin ryhmähaastatteluin viiden Icehearts-poikajoukkueen lasten (n=54) vanhemmilta (n=28) keväällä 2019. Aineistolähtöinen analyysi toteutettiin ATLAS.ti-ohjelmalla. Toiminta tarjosi vanhemmille konkreettista apua, kasvattajan saatavilla olon 24/7 sekä tukea lapsen kasvatukseen ja koulunkäyntiin sekä palvelutapaamisiin. Vaikutukset näkyivät vanhemmuudessa ja lapsen koulunkäynnissä. Tuloksia pohditaan perheiden selviytymisen, emotionaalisen kannattelun ja myönteisen roolimallin näkökulmista. Icehearts-toiminta täydentää julkisia palveluja tarjoamalla ehkäisevää lastensuojelua lapsille, joilla on kohonnut riski syrjäytyä. Tutkimus on osa THL:n toteuttamaa Icehearts-pitkittäistutkimusta (2015–2028).

Koronaepidemia on muuttanut perheiden arkea. Epidemian alussa ei ollut tietoa viruksen tarttuvuudesta raskaana olevaan tai sen vaarallisuudesta raskaana olevalle, sikiölle ja vastasyntyneelle. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää koronaepidemiaan liittyviä huolia ja vanhempien sosiaalisissa suhteissa ja jaksamissa koettuja muutoksia. Aineistona oli 3–6 kuukauden ikäisten vauvojen vanhemmille suunnatun FinLapset-kyselytutkimuksen syksyn 2020 otoksiin vastanneet (äidit, N= 4550; isät, N= 2955). Tuloksia tarkasteltiin vanhemman sukupuolen, koulutuksen ja iän, perheen lapsiluvun ja taloudellisen tilanteen mukaan. Logistisessa regressioanalyysissa yhden lapsen vanhempia verrattiin useamman lapsen vanhempiin vakioiden vanhemman ikä, koulutus ja perheen taloudellinen tilanne. Äitien vastausaktiivisuus oli 50 % ja isien 36 %. Useampi äideistä, erityisesti yhden lapsen äideistä, kuin isistä kertoi koronaepidemiaan liittyvistä huolista. Yleisimmät huolet olivat synnytys ja synnytyssairaalassa olo korona-aikana. Iso osa vanhemmista ei kokenut koronaepidemian vaikuttaneen sosiaalisiin suhteisiin tai jaksamiseen. Äideillä jaksaminen polarisoitui: osa koki jaksamisen vähentyneen (25 %) ja osa lisääntyneen (16 %). Lähes puolet vanhemmista koki perheen yhteisen ajan lisääntyneen ja 13 % äideistä ja 5 % isistä vähentyneen. Vanhemmista huomattavasti useampi koki yhteydenpidon ystäviin ja isovanhempiin vähentyneen kuin lisääntyneen. Yksinäisyyden tunteen koki lisääntyneen selvästi useampi äiti (48 %) kuin isä (21 %). Jaksamisen polarisoitumisesta ja sosiaalisten suhteiden vähentymisestä raportoi isompi osa useamman kuin yhden lapsen vanhemmista ja perheen yhteisen ajan vähentymisestä isompi osa yhden kuin useamman lapsen vanhemmista. Koronaepidemialla on kielteisiksi ja myönteisiksi koettuja vaikutuksia vauvaperheiden hyvinvointiin. Sekä isien että äitien jaksamiseen ja heille tarjottuun tukeen ja palveluihin tulee kiinnittää huomiota ja seurata pikkulapsiperheiden terveyttä ja hyvinvointia myös tulevaisuudessa.

Psykososiaalisen tuen tutkimusta tarvitaan lapsiperheiden auttamiseksi mahdollisimman varhain. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa, mitä lapsiperheiden psykososiaalinen tuki on suomalaisessa kontekstissa ja miten tutkimus on ilmiötä tarkastellut lapsiperheiden psykososiaalisen tuen hoito- ja asiakastyön käytännöissä. Integratiivisen katsauksen aineistohaku toteutettiin CINAHL Complete (Ebsco), Social Services Abstracts (ProQuest), PsycINFO ja Medic tietokannoista ja manuaalisesti Julkari-sivustolta. Haku rajattiin vuosiin 2014–18. Lapsiperhe rajattiin tarkoittamaan yhden tai kahden vanhemman ja lapsen tai lapsien kokonaisuutta raskausajasta aina lapsen 12 vuoden ikään. Katsaukseen sisällytettiin 39 tutkimusta. Aineiston laatua arvioitiin käyttämällä Joanna Briggs -arviointivälineitä ja aineisto analysointiin sisältölähtöisesti luokittelemalla. Lapsiperheiden psykososiaalisen tuen hoito- ja asiakastyön käytännöt kuvataan kolmen pääkategorian kautta: osallisuuden ja voimavarojen tuki (sisältäen vanhemmuuden tuki, parisuhteen tuki, vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tuki, toiminnallisuuden vahvistaminen, kouluympäristöjen kehittäminen), oikea-aikainen tuki ja huolen tunnistaminen (sisältäen puheeksi ottaminen, valmentava työote, yhteistyön rakentaminen), ja tieto muutoksen tukena (sisältäen oikea-aikainen tieto ymmärryksen edistämiseksi, digitaaliset interventiot lapsiperheille). Nykyisin psykososiaalisen tuen käsitettä käytetään harvoin lapsiperheiden tutkimuksissa. Kun sen rinnalla käytetään monia rinnakkaiskäsitteitä, ilmiökenttä pirstaloituu. Psykososiaalisen tuen käsitteen selkeyttäminen tieteellisessä keskustelussa voi tukea psykososiaalisen tuen käytäntöjen kehittämistä ja korostaa niiden tärkeyttä kaikessa sosiaali-, terveys-, ja kasvatusalan työssä. Psykososiaalinen tuki auttaa universaalisti ja kattavasti kaikkia lapsiperheitä, myös riskiryhmiä. Ennaltaehkäisevänä käytäntönä psykososiaalinen tuki edellyttää oikea-aikaisuutta ja ammatillista osaamista erityisesti vuorovaikutustaidoissa.

Artikkeli käsittelee kolmen esimerkkimaalauksen kautta muutosta lapsen kuvauksessa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen Suomessa. Ennen vuosisadan vaihdetta lapsuutta kuvattiin lähes yksinomaan tyypitellen. Lapsi esitettiin joko pienikokoisena aikuisena ylhäisön jälkikasvustaan tilaamissa muotokuvissa tai vanhempiensa auttajana maaseudulla laatukuvissa, joissa lapsi eli hänelle suotuisissa olosuhteissa. Ihanteellinen näkemys lapsesta säilyi maalaustaiteessa pitkään, mutta sai 1800-luvun lopun realismin myötä rinnalleen uudenlaisen tavan kuvata lasta, johon sairasta lasta esittävät teokset voidaan liittää. Artikkelissa tarkastelen Magnus Enckellin (1870–1925) öljypastellia Lapsi kuolinvuoteella (1910), Hanna Frosterus-Segerstrålen teosta (1867–1946) Pieni potilas (1889) ja Helene Schjerfbeckin (1862–1946) maalausta Toipilas (1888) tekoajankohdan taide- ja sosiaalihistoriallista taustaa vasten. Sairasta lasta esittävät kuvat saattoivat olla muistoesineitä tai ilmentää lapsen elämään vaikuttaneita sosiaalisia ilmiöitä, kuten kaupungistumista ja teollistumista. Kuvaustavan muutos näyttäytyy osana yhteiskunnallisessa ajattelussa virinnyttä yleisempää huolta lapsista ja lasten asemasta.

Artikkelissa tarkastelen sitä, kuinka erityislasten vanhempien tieto ja asiantuntemus lasta koskevissa asioissa rakentuu ja kuinka siihen suhtaudutaan auttamistyön tilanteissa. Aineistoni koostuu vanhempien kokemuskertomuksista, joissa he kuvaavat erityislapsen vanhemmuuteen kasvua sekä kohtaamisia ammattilaisten kanssa auttamistyön kentillä. Tutkimukseni rakentaa kuvan epäsymmetriselle vallalle perustuvasta vuorovaikutuksesta, jossa ammattilaisen ja asiakkaan roolia määrittelevät kulttuuriset kategoriat vaikuttavat vanhempien mahdollisuuksiin osallistua auttamistyön neuvotteluihin. Näiden kategorioiden mukaan asiakkaan roolina on olla tiedon ja avun vastaanottaja, minkä seurauksena heidän asiantuntijuudelleen ei ole luontevaa paikkaa lapsen hoitoa ja kuntoutusta koskevissa neuvotteluissa. Vanhempien kokemuskertomusten mukaan heidän monipuolinen asiantuntemuksensa ei aina tule tunnistetuksi, eikä heidän tietojaan kuulla tai huomioida riittävästi. Tämän vuoksi vanhemmat kokevat joskus voimakasta tarvetta puolustaa lapsensa asiaa rikkomalla asiakkaalle annettua tiedon vastaanottajan roolia. Vanhempien toiminnan taustalla on huoli lapsesta ja siitä, pystyvätkö ammattilaiset omien erityisalojensa tuntijoina näkemään lapsen kokonaisvaltaiset tarpeet. Lapselle parasta hoitoa ja kuntoutusta ei ole mahdollista suunnitella ilman riittävää ymmärrystä lapsen arkielämästä. Vaikka hoitoa koskevan päätöksenteon tulee perustua ammattilaisten tiedolle, myös vanhemmilla oleva kokonaisvaltainen ymmärrys lapsen arjesta on tietoa, jota tarvitaan hoidon suunnittelun tueksi. Nostankin artikkelissani esiin tarpeen uusintaa asiakkaan kategoriaan sisäänkirjoitettuja käsityksiä asiakkaan toimijuudesta ja asiantuntemuksesta. Tutkimukseni osoittaa myös, kuinka tärkeää on pyrkiä erilaisten tietoperustojen tunnistamiseen ja yhteensovittamiseen, jotta toiminnan tavoitteena oleva lapsen paras voidaan saavuttaa.

Tutkimuksessa selvitettiin 1) millaisiin ryhmiin oikeuspsykiatriset potilaat jakautuvat hoito- ja rikosrekisterihistoriansa perusteella, 2) millaisia eroja näiden ryhmien välillä on lapsuuden ja aikuisuuden huono-osaisuudessa sekä paranoidisuuden diagnosoinnin yleisyydessä ja 3) onko lapsuuden ja aikuisuuden huono-osaisuuden indikaattoreiden välisissä yhteyksissä ryhmäkohtaisia eroja. Aineiston (n=218) lähteinä ovat 2000-luvulla mielentilatutkimuksessa olleiden ja tahdosta riippumattomaan hoitoon määrättyjen henkilöiden 1) mielentilatutkimuslausuntoja, 2) Terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisterin psykiatristen sairaalahoitojaksojen tietoja ja 3) aiempien rikosten ja rangaistusjaksojen tietoja. Laitoshoitourat ja niihin liittyvät tilastolliset yhteydet on analysoitu latentin luokittelu- ja polkumallianalyysin avulla. Potilaat jakautuvat kolmeen ryhmään aikaisemman psykiatrisen hoidon ja rikosseuraamusten perusteella. Mielenterveyspotilaiden ryhmä (n=79) profiloituu työmarkkinoiden ulkopuolella oleviksi ja aikaisemmin psykiatriseen sairaalahoitoon tukeutuneiksi henkilöiksi. Rikostaustaisten ryhmän (n=79) muodostavat toistuvasti rikosseuraamusjaksoilla ja psykiatrisessa sairaalahoidossa olleet henkilöt. Ryhmän jäsenyys on yhteydessä pitkittyneeseen huono-osaisuuteen ja paranoidiseksi arvioimiseen. Näkymättömien ryhmän (n=60) muodostavat henkilöt, joiden mahdollinen psykiatrinen hoito on rajautunut avohoitoon. Noin kolmannes oikeuspsykiatrian potilaista on elänyt jo lapsena huono-osaisessa asemassa, ja heidän käyttäytymistään on arvioitu poikkeavaksi sekä rikosoikeudellisin että lääketieteellisin kriteerein.