Littérature scientifique sur le sujet « Kokeminen »

Kielteisten tunteiden kokeminen on hyödyksi kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen oppimiselle, jos tunteet vain tunnistetaan ja otetaan huomioon työyhteisökoulutuksissa. Kouluttajan on tuettava tunteiden käsittelemistä ja hyödynnettävä osallistujien kokemuksia.

Alusta-paviljonki Helsingissä Arkkitehtuuri- ja Designmuseoiden tapahtumapihalla tarjoaa tilan monilajisille kohtaamisille heinäkuusta 2022 lokakuuhun 2023. Tutkimuspaviljonki etsii keinoja tukea luonnon monimuotoisuutta rakennetussa ympäristössä sekä ilmentää luonnon ja kulttuurin yhteenkietoutunutta luonnetta arkkitehtuurin keinoin. Pölyttäjäystävälliset perennat, lahopuu sekä savesta muovatut rakenteet kutsuvat ihmisiä ja toislajisia eläimiä viihtymään jaetussa tilassa. Alustan on toteuttanut Suomi/Koivisto arkkitehtien luotsaama monialainen työryhmä. Paviljonki on osa Maiju Suomen käytäntölähtöistä väitöskirjatutkimusta Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen Empirica-tutkimusryhmässä. Työssään hän tutkii, miten arkkitehtuurin tekeminen ja kokeminen muuttuu, kun haastamme ihmiskeskeisen maailmankuvan arkkitehtuurin perustana. Samalla paviljonki toimii koelaboratoriona Elina Koiviston luonnonmateriaalien rakennuskäyttöä tarkastelevassa tutkimuksessa.

Ihminen ratkaisee koko elämänsä ajan jännitettä, joka rakentuu hänen omien pyrkimystensä sekä yhteisöön ja yhteiskuntaan sopeutumisen välille. Jos ihminen sopeutuu liikaa yhteisön ajattelu- ja toimintatottumuksiin, hän menettää vapautensa ja mahdollisuutensa rakentaa itse valitsemaansa elämää. Jos ihminen haluaa vapautua ajatteluaan ja toimintaansa rajoittavasta sopeuttamisesta, hänen on etsittävä ja löydettävä tie muutokseen. Jotta hän voi muuttaa elämäänsä, hänen on saatava kokemus toisin elämisestä. Kuinka toisin kokeminen ja toisin eläminen voisi olla mahdollista? Tässä tekstissä pohdin ihmisen pyrkimyksiä vapautua holhouksesta oman elämänsä eläjäksi sekä sosiaalipedagogisen kasvatuksen ja ohjauksen roolia sen mahdolliseksi tekemisessä. Toisin elämisen mahdollisuutta pohdin Jürgen Habermasin kehittämän ja Juhani Pietarisen täydentämän tiedonintressiteorian valossa.

Aikuisten bändisoiton harrastaminen on tullut osaksi suomalaista uudistuvaa musiikkikasvatusta vaihtoehtona perinteisemmille myöhäisiän harrastusmuodoille. Tutkimuksessa tarkastellaan aikuisbänditoimintaan osallistumista transformatiivisen oppimisen tilana tarjoumien ja sosiaalisen tunnustamisen näkökulmista. Tavoite on syventää ymmärrystä bändisoittoa harrastavien myöhäisikäisten aikuisten kokemuksista. Miten osallistujien identiteettityöskentely nousee esiin aikuisbändin oppimiskontekstissa? Minkälaisia tarjoumia aikuisbändissä opiskelu ja esiintyminen antavat osallistujille? Tutkimusaineisto koottiin haastattelemalla kuutta bändeihin osallistunutta aikuisopiskelijaa puolistrukturoidulla menetelmällä, jota avustettiin esiintymistilanteiden videoinneilla. Haastatteluissa ilmeni mielekkään ja transformatiivisen oppijaidentiteetin rakentuvan oppimisen kamppailun kautta. Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kokeminen toteutui bändin ohjaajan ammattitaidon, vastuullisuuden ja monimuotoisessa yhteisössä tapahtuvien neuvotteluiden onnistuessa. Julkiset esiintymiset aikuisbändin osallistujana laajensivat oppimistapahtumaa. Ne loivat tarjoumia oman identiteetin uudelleen konstruointiin sekä musiikin oppijana että yhteiskunnan toimijana.

Kaupunkikokemukset rakentuvat yksityisistä ja yhteisistä muistoista ja aistitusta ympäristöstä. Tähän perustuen ympäristön kokeminen voidaan ymmärtää ihmissuhteisiin liittyvänä toimintana, joka rakentaa ja pitää yllä ihmisten yhteenkuuluvuutta ja muokkaa siten yhteisön sosiaalisia suhteita. Artikkelissa tarkastellaan eri tyyppisiä taiteellisia ja kaupunkitilapoliittisia interventioita ja erityisesti sitä, kuinka niihin liittyvien kaupunkisuhteiden on mahdollista rakentua dialogissa kahden ympäristöstään kertovan henkilön välillä. Tutkimustehtävänä on tarkastella ylisukupolvisen kaupunkitilan muodostumista kävelyjen ja keskustelujen yhteydessä sekä sitä, kuinka näin saatu tutkimusaineisto voidaan kontekstoida kaupunkia koskevaan kulttuurihistorialliseen tietoon ja tutkimukseen. Teoreettis-metodologisesti artikkeli nojaa yhteisvaranto-käsitteeseen sekä ympäristökokemuksia tutkivaan aistielämäkerralliseen kävelymenetelmään (sensobiographic walking). Artikkeli on osa aistittuja elinympäristöjä, niiden kokemista sekä muistoja tarkastelevaa [anonymisoitu] -tutkimushanketta. Kävelyjen perustella voidaan tulla johtopäätökseen, että yhdessä aistitut, muistellut ja keskustellut ympäristöt rakentavat diskursiivista ja kerroksista kaupunkitilaa, joka näyttäytyy tutkimuksessa enemmän kuin osiensa summana. Lisäksi niiden myöhemmät mentaaliset ja virtuaaliset representaatiot ylläpitävät ja muokkaavat yhdessä ja erikseen koettua kaupunkisuhdetta sekä jatkavat kaupunkipoliittista neuvottelua tilan ja kulttuuritarjonnan symbolisista omistussuhteista.

Liikunnallisesti aktiivinen elämäntapa ylläpitää tehokkaasti ikääntyneiden terveyttä ja toimintakykyä. Liikunnan harrastamiseen vaikuttavat kuitenkin monet yksilölliset tekijät, jotka tulisi huomioida kannustettaessa ikääntyneitä henkilöitä liikkumaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälaiset liikkumisen kannustimet ovat yhteydessä aktiiviseen liikunnan harrastamiseen ikääntyneillä ihmisillä, joilla riski muistisairauteen sairastumiseen on kohonnut. Tämä poikkileikkaustutkimus on osa laajempaa FINGER-tutkimusta (Finnish Geriatric Intervention Study to Prevent Cognitive Impairment and Disability), johon osallistui 1 260 keski-iältään 69-vuotiasta henkilöä. Tutkittavien fyysistä aktiivisuutta ja liikkumisen kannustimia kartoitettiin kyselylomakkeen avulla. Liikkumisen kannustimien ja fyysisen aktiivisuuden yhteyttä tarkasteltiin logistisella regressioanalyysillä. Tutkimuksessa havaittiin, että liikunnan kokeminen hauskaksi, sairauden vuoksi lisätty liikunta, liikunnan myönteinen vaikutus terveydentilaan ja mielialaan sekä ystävien tapaaminen liikunnan parissa lisäsivät todennäköisyyttä kuulua liikuntaa aktiivisesti harrastavien ryhmään. Myös tiedotusvälineistä saatu tieto lisäsi liikunnan harrastamisen todennäköisyyttä. Tutkimuksen tulokset osoittivatkin, että erityisesti muistisairauksien riskiryhmään kuuluville ikääntyneille henkilöille on tärkeää antaa oikeaa tietoa liikunnan hyödyistä, ohjata mielekkääksi koettujen liikuntaharrastusten pariin sekä kannustaa sosiaalisen aktiivisuuden lisäämiseen liikunnan keinoin. Motivational factors associated with physical activity engagement among older adults Physical activity is an effective way to promote the health of older adults. However, several individual factors may affect motivation to engage in physical activity. The purpose of this study was to investigate which motivational factors are associated with high levels of physical activity among older people. The study is part of a larger FINGER study, which includes 1260 people with a mean age of 69 years. Physical activity and motivational factors were assessed using questionnaires and the associations were analyzed with multivariate logistic regression models. The results showed that persons who perceived physical activity as fun, who wanted to maintain physical and mental health, and who met other people when engaging in physical activity were more physically active. The results indicate that it is important to provide information about the benefits of physical activity, to support engaging activities that are perceived joyful, and to provide possibilities to be socially active.

Kirjallisuuden ytimessä on kuvittelukyky. Lukeminen vie meidät erilaisiin maailmoihin, tutkimaan aikoja, paikkoja ja kokemisen tapoja, joihin meillä ei muuten olisi pääsyä. Mutta koska elämme ajassa, jota hallitsee kaikki elämänalueet läpäisevä hyötyajattelu, myös kirjallisuudentutkijat kohtaavat yhä useammin kysymyksen: mitä hyötyä kuvittelemisesta on ja miksi tutkia jotakin mikä on vain kuviteltua?

Tiivistelmä. Tässä tutkimuksessa tutkin Pietarsaaren Kielikylpykoulun oppilaiden kokemuksia kaksikielisestä kotikaupungistaan ja kaupungin toisesta kieliryhmästä. Selvitän, kuinka vahvasti toinen kotimainen kieli — on se sitten suomi tai ruotsi — on osa lasten jokapäiväistä elämää. Pyrin selvittämään, kokevatko lapset Pietarsaaren suomenkieliseksi, ruotsinkieliseksi vai kaksikieliseksi kaupungiksi, ja kumpaa kieltä he kuulevat enemmän vapaa-ajallaan. Pohdin oppilaiden ajatuksia kotikaupungistaan myös heidän suosikkipaikkojensa kautta. Teoreettisena lähtökohtana avaan joitain maantieteen avainkäsitteitä, kuten paikkaa, identiteettiä ja kulttuuria, ja niiden lisäksi kielikylpypedagogiikkaa, kaksikielisyyttä ja suomenruotsalaisuutta. Pääasiallisena tutkimusmenetelmänä käytän kyselyä, johon vastasi Pietarsaaren Kielikylpykoulun molempien kieliryhmien 3.-5. luokkien oppilaat. Kyselyssä tiedusteltiin lasten kielitottumuksia, asenteita toista kieliryhmää kohtaan, paikan tuntua sekä lempipaikkoja Pietarsaaressa. Lisäksi tuon omakohtaista näkökulmaa tuloksiin Pietarsaaren keskustasta keräämieni havaintojen avulla, joilla pyrin saamaan vahvistusta lasten huomioille kotikaupunkinsa kielellisestä jakaumasta. Osaltaan tuloksiin vaikuttaa myös aiemmat kokemukseni entisenä pietarsaarelaisena ja oma suhteeni kaupunkiin. Kyselyn vastauksista käy ilmi, että Pietarsaaren Kielikylpykoulu saavuttaa kielikylpypedagogiikan tärkeimmän tavoitteen: lasten toiminnallisen kaksikielisyyden. Toinen kotimainen kieli on vahvasti osana kielikylpykoululaisten arkea ja vapaa-aikaa, ja kielen käyttöön on valmiudet, vaikka toisinaan kielitaidon käyttö jääkin kuuntelun ja ymmärtämisen asteelle. Suhtautuminen toiseen kieliryhmään on myönteistä. Monet oppilaat mieltävät Pietarsaaren enemmän ruotsin- kuin suomenkieliseksi kaupungiksi, mikä selittyy osittain Pietarsaaren väestön kielellisellä jakaumalla. Muutamien oppilaiden mielestä — ja omien havaintojeni perusteella Pietarsaarta tulisi kutsua pikemminkin kaksikieliseksi kaupungiksi, sillä paitsi että Pietarsaari määritelmän mukaan on kaksikielinen, se myös tuntuu siltä. Lempipaikoikseen lapset mainitsevat äidinkielestään riippumatta kodin, ystävät ja harrastukset. Vastausten perusteella koti on kielikylpykoululaisille ”kullan kallis”, mutta myös muita tärkeitä paikkoja tuntuu Pietarsaaresta löytyvän. Vastausten perusteella näyttää siltä, että Kielikylpykoulun lapset ovat löytäneet paikkansa Pietarsaaressa.

Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten oppilaat kokevat kyläkoulujen lakkautukset. 2000-luvulla kyläkoulujen määrä on vähentynyt huimasti, ja oppilaat opiskelevat entistä isommissa kouluissa. Tutkimuksessa halutaan selvittää, onko lakkautuksilla vaikutusta oppilaiden kokemuksiin koulusta ja koulunkäynnistä ja mitkä asiat ovat oppilaille merkityksellisiä koulussa. Tutkimuksen aineisto on kerätty helmi–maaliskuussa 2015. Aineisto koostuu 8. ja 9. luokan oppilaiden eripituisista kirjoitelmista, joita on yhteensä 11. Kirjoitelmia on sekä tytöiltä että pojilta. Oppilaat ovat entisiä kyläkoulun oppilaita, jotka ovat koulun lakkautuksen jälkeen siirtyneet yhtenäiskouluun. Heillä on siis kokemusta sekä kyläkoulussa että yhtenäiskoulussa opiskelusta ja he pystyvät vertaamaan näitä kouluja keskenään. Aineisto on analysoitu aineistolähtöisesti sisällönanalyysin menetelmiä käyttäen. Tutkimustulokset on esitetty teoriaosan kyläkoulu- ja oppimisympäristösisältöjä hyödyntäen. Tulosten perusteella ei voida vetää yhtenäistä linjaa siitä, miten oppilaat koulujen lakkautukset kokevat. Jokainen näkee asiat yksilöllisesti. Kuitenkin oppilaiden mielestä eniten hyviä asioita löytyy kyläkoulusta ja eniten huonoja asioita yhtenäiskoulusta. Tärkeimpinä kouluun liittyvinä asioina oppilaat nostavat esille koulun arkeen liittyviä asioita, yhteisöllisyyden, kouluviihtyvyyden sekä koulumatkat ja -kyydit. Näiden asioiden osalta oppilaat näkevät molemmista kouluista niin vahvoja kuin heikkojakin puolia. Koulumatkojen ja -kyytien toimimattomuudesta kaikki oppilaat ovat samaa mieltä. Kouluviihtyvyyteen liittyy olennaisena osana koulukiusaaminen. Sitä esiintyy molemmissa kouluissa, joten se ei ole yhteydessä koulun kokoon ja oppilasmäärään. Kyläkoulun yhteisöllisyys näkyy koulun sisäisessä toiminnassa sekä koulun ja kodin välisessä yhteistyössä. Yhtenäiskoulussa ei ole havaittavissa samanlaista yhteisöllisyyttä kuin kyläkoulussa, vaan oppilaat jakautuvat ryhmiin ”suosittuuden” ja ”nynnyyden” perusteella. Sama ilmenee myös koulun arkisissa tilanteissa, esimerkiksi välitunneilla. Kyläkoulussa kaikki oppilaat pelaavat ja leikkivät yhdessä, kun taas yhtenäiskoulussa oppilaat leikkivät omissa porukoissaan. Myös oppituntien pedagogiset ratkaisut ja opettajan toiminta ovat kouluissa erilaisia, koska yhtenäiskoulussa oppilasmäärä on suurempi. Tämä tutkimus osoittaa oppilaiden kokemuksia vain yhden kunnan koulujen lakkautuksista, joten se ei ole yleistettävissä. Oppilasnäkökulmaa on kyläkouluteeman ympärillä tutkittu verrattain vähän, joten tälle tutkimukselle on tutkimuskentässä sijaa. Kiinnostavaa olisi tehdä aiheesta tutkimusta pitemmällä aikavälillä. Miten oppilaat kokevat koulun lakkautuksen vuoden jälkeen ja mitä he ajattelevat siitä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua? Tämä tutkimus tarjoaa tietoa kuntien päättäjille opetuksen suunnittelun ja kehittämisen kannalta. Kyläkoulujen ainutlaatuista toimintakulttuuria on vaikea siirtää isoihin kouluihin, joten tärkeämpää olisi kehittää kyläkoulujen toimintaa nykyisiä opetuksen vaatimuksia vastaavaksi.

Tiivistelmä. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää 5.–6.-luokkalaisten oppilaiden sosiaalisen kompetenssin yhteyttä häiriökäyttäytymisen kokemiseen luokkatilanteessa. Sosiaalista kompetenssia tutkittiin MASK-monitahoarvioinnin perusteella, jossa tarkastelun kohteena olivat oppilaiden itsearviot sekä opettajien arviot. Häiriökäyttäytymistä tutkittiin tarkkaavaisuushäiriön ydinoireiden; tarkkaamattomuuden, levottomuuden ja impulsiivisuuden pohjalta. Tutkimuksessa tutkittiin myös tyttöjen ja poikien sekä yleisopetuksen ja erityisopetuksen oppilaiden välisiä eroja sosiaalisessa kompetenssissa ja häiriökäyttäytymisen kokemisessa. Lisäksi tutkittiin opettajan keinoja puuttua häiriökäyttäytymiseen. Tutkimuksen otos muodostui seitsemän kainuulaisen alakoulun 5.–6.-luokan oppilaista (N=457), joista tyttöjä oli 222 ja poikia 234. Lisäksi tutkimukseen osallistuivat oppilaiden opettajat. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella joulukuussa 2011 ja se analysoitiin SPSS for Windows -ohjelman avulla käyttäen analyysimenetelminä frekvenssijakaumia, korrelaatiota, t-testiä, Cohenin d:tä sekä yksisuuntaista varianssianalyysia (ANOVA) ja post hoc -testiä. Kainuulaiset 5.–6.-luokkalaiset oppilaat arvioivat oman sosiaalisen kompetenssinsa yleisesti ottaen heikommaksi kuin heidän opettajansa. Korrelaatio oppilaan itsearvion ja opettajan arvion välillä oli pieni. Tytöt arvioivat sosiaalisen kompetenssinsa paremmaksi kuin pojat ja yleisopetuksen oppilaat arvioivat sosiaalisen kompetenssinsa paremmaksi kuin erityisopetuksen oppilaat. Oppilaat kokivat impulsiivisen käytöksen kaikista häiritsevimpänä ja vähiten oppilaita häiritsi tarkkaamaton käytös. Sosiaaliselta kompetenssiltaan vahvoja oppilaita häiriökäyttäytyminen häiritsi eniten ja he myös puuttuivat siihen herkimmin. Sosiaaliselta kompetenssiltaan heikkoja oppilaita häiriökäyttäytyminen puolestaan häiritsi vähiten ja he myös puuttuivat siihen vähiten. Oppilaat kokivat opettajan käyttävän eniten kehumista saadakseen häiriökäyttäytymisen loppumaan. Sosiaalisen kyvykkyyden kehittäminen on yksi koulujen ja opettajien tehtävistä. Heikon sosiaalisen kompetenssin ja käytöshäiriöiden välillä on todettu olevan yhteys ja se voi pahimmillaan johtaa koulun kesken jättämiseen. Opettajilla tulee olla välineitä tukea ja arvioida oppilaan sosiaalisen kyvykkyyden kehittymistä. Tutkimustulosten pohjalta opettajat saavat hyödyllistä tietoa siitä, miten sosiaaliselta kompetenssiltaan eritasoiset oppilaat kokevat häiriökäyttäytymisen luokassa. Näin opettajat pystyvät herkemmin puuttumaan sellaiseen käytökseen, joka häiritsee oppilaita eniten ja suuntaamaan tukitoimia juuri niille oppilaille, jotka niitä tarvitsevat.

Tiivistelmä. Terveyspalvelut ovat astumassa uuteen palvelusukupolveen digitalisaation muuttaessa niiden johtamista ja palvelumalleja, joten digitaalisten palvelujen käyttöönottoa on syytä tutkia eri näkökulmista. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata, miten hoitotyön ammattilaiset kokevat Oirearvioiden käytön ja miten johtamisen hyvät käytännöt toteutuvat perusterveydenhuollon tasoisessa yksikössä, kun digitaaliset Oirearviot on otettu käyttöön. Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa, miten Oirearviopalvelun käyttö on alkuvaiheessa toteutunut ja mihin seikkoihin on syytä kiinnittää huomiota, jotta palvelun käyttö on sujuvaa ja mielekästä hoitotyön ammattilaisen näkökulmasta katsottuna. Tutkimusaineisto kerättiin Webropol verkkokyselynä strukturoiduin kysymyksin sekä kolmen avoimen kysymyksen avulla 376 hoitotyön ammattilaiselta joulukuun 2018 – maaliskuun 2019 välisenä aikana. Vastauksia saatiin 56 kpl, vastausprosentti oli 14,8 %. Laadullinen aineisto käsiteltiin induktiivisella sisällön analyysilla ja määrällinen aineisto R-tilasto-ohjelmalla 3.5.1. Oirearviopalvelun hyötyinä nähtiin työn hallintaan ja palvelun laatuun liittyviä seikkoja. Hoidontarpeen arvion systematisoituminen ja kriteerien samankaltaisuus parantavat hoitoon ohjautumista ja asiakas päätyy oikealle ammattilaiselle oikea-aikaisesti. Haasteena ammattilaiset kokivat palveluprosesseihin ja tietojärjestelmien integraatioon liittyvät ongelmat, kuten asiakkaiden mahdollisuuden yhteydenottoon monia kanavia pitkin, työskentelyn siirtymisen verkkoon sekä liian herkästi vastaanotolle ohjaavan palvelun. Terveydenhuollon toimintatavoissa käydään läpi kulttuurin muutosta, joka nähdään sekä hyötynä että haittana riippuen näkökulmasta. Johtamisen hyvät käytännöt toteutuvat kohtuullisesti. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että älykkään Oirearviopalvelun käyttöönotto on lähtenyt hitaasti liikkeelle, mutta palvelu vaatii vielä paljon ennen kaikkea ketterää kehitystyötä, jotta palvelu toimisi kuten sen on tarkoitus toimia; oikea-aikaisesti, oikealle ammattilaiselle ja oikeaan paikkaan ohjaavana, kustannustehokkaasti, vapauttaen resursseja kasvokkain tapahtuvaan hoitotyöhön ja siirtäen rutiininomaiset työt sekä itsehoidolla hoituvat oireet asiakkaan itsensä tekemäksi.The role of digital patient portal services in healthcare : symptom assessmets and good management practices experienced by health care professionals. Abstract. Health services are entering a new generation of service digitalisation, changing their leadership and service models, so there is a need to investigate digital services from different perspectives. The purpose of this study was to investigate how health care professionals to experience symptom assessment services and how good implementation of leadership come realized in primary health care after their implementation. The aim of the study is to get information on how the use of the symptom assessment service has been implemented in the early stages and what aspects should be paid attention to, so that the use of the service is smooth and meaningful from the perspective of a health care professional. The research material was collected as a Webropol online survey with seven structured questions and three open questions from 376 health care professionals between December 2018 and March 2019. The response rate was 14.8%. The qualitative data were analyzed using inductive content analysis and statistical analysis was performed for the quantitative data using R-program 3.5.1. As the main results in this study were, work management and quality of service aspects were seen benefits. Systematization of care needs assessment and similarity of criteria improve referral to treatment and the client ends up with the right professional in right time. As a challenge, professionals experienced problems related to service processes and cultural change, such as the ability of customers to communicate across multiple channels, the transition of work procedures to the network, and the service that was too sensitive to reception. Information systems needed better integration. Health care practices go through a change in the transformation of culture, which was seen both a benefit and a challenge, depending on the point of view. Good management practices are reasonably implemented. In conclusion, the introduction of the intelligent symptom assessment service has slowly started and the service still requires much agile development, so that the service works as it is supposed to work; timely, right for the right professional and in the right place, guiding and cost-efficiently, releasing resources to personal care and transferring routine jobs to the customer’s self-management.