Articles de revues sur le sujet « Asiakastyö »

Artikkelissa tarkastellaan asiakastyön dokumentointia osana asiakasturvallisuuden rakentumista sosiaalityössä. Sosiaalityössä yksi keskeinen tiedonmuodostuksen työväline ovat asiakastyössä kirjoitetut asiakirjat. Oikeusasiamiehen kanteluratkaisuja (n=41) analysoimalla vastataan kysymykseen, millaisia asiakasturvallisuutta heikentäviä asiakastyön dokumentointiin liittyviä ongelmakohtia esiintyy oikeusasiamiehelle tehdyissä kanteluissa. Sisällönanalyysin perusteella ryhmiteltiin aineistosta seuraavia asiakirjoihin liittyviä huomautuksia: 1) puutteellinen asiakastyön dokumentointi, 2) tiedon keräämisen virheet, tietopyyntöjen laiminlyönti ja tiedon väärinkäyttö ja 3) suunnitelmien puutteet ja päätöksenteon virheet. Asiakastyön dokumentointi on keskeisessä asemassa työskentelyn jälkikäteisarvioinnissa ja asiakkaiden oikeusturvakeinojen käyttämisessä. Erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien sosiaalihuollon asiakkaiden on tärkeää voida luottaa saamiensa palvelujen oikeellisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen sekä yhdenvertaiseen kohteluun palveluissa.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon asiakkaiden tavoitteita omalle hoidolleen. Lisäksi selvitettiin, miten tavoitteiden määrä oli yhteydessä asiakkaan kognitiiviseen suoriutumiseen. Vastaukset tavoitteisiin saatiin osana asiakkaan RAI-arviointia. Tutkimusaineistoon kuului 1 101 kotihoidon lomakkeella arvioitua asiakasta ja 509 ympärivuorokautisen hoidon lomakkeella arvioitua asiakasta. Ympärivuorokautisen hoidon asiakkaat olivat arkitoiminnoista suoriutumisen (ADL) ja kognition (CPS) perusteella toimintakyvyltään keskimäärin selkeästi heikompia kuin kotihoidon asiakkaat. Ympärivuorokautisen hoidon lomakkeella arvioiduista asiakkaista 31 prosenttia ei maininnut yhtäkään tavoitetta. Kotihoidon lomakkeella arvioiduilla asiakkailla vastaava osuus oli 15 prosenttia. Ympärivuorokautisen hoidon asiakkailla kuntoon (15 %) ja mielihyvää tuoviin asioihin (13 %) liittyvät tavoitteet olivat yleisimpiä. Kotihoidon asiakkailla arkiaskareiden sujuminen (24 %), kunnon paraneminen tai ylläpitäminen (22 %) ja asumisjärjestelyt (19 %) olivat muita tavoitteita yleisempiä. Vastausten määrä laski voimakkaasti kognition heikentyessä, mutta kaikilla kognition tasoilla oli tavoitteita. Iäkkäät asiakkaat asettivat hoidolleen konkreettisia tavoitteita, jos niitä tiedusteltiin systemaattisesti.

Artikkelissa tarkastellaan toimintakyvyn arviointimenetelmien käytön ja arkityön välistä tasapainottelua kotiin vietävissä, liikkuvissa palveluissa. Tutkimuksen aineistona on yhdeksän työntekijähaastattelua. Analyysi pohjautuu etnometodologiaan. Siinä tarkastellaan, miten haastateltavat jäsentävät ja järkeilevät arviointimenetelmien käyttöä sekä toisaalta puolustavat ja oikeuttavat tavallisesta poikkeavaa käyttöä osana arkityötään. Analyysi osoittaa, että asiakkaiden yksilölliset tilanteet ja erityispiirteet, arviointimenetelmien käytettävyys ja sisällöt sekä asiakastyön rytmi asettavat työntekijöille tarpeen arviointimenetelmien käytön tasapainotteluun arkityössään. Arviointimenetelmien käyttö asiakastilanteissa ja erityisesti asiakkaiden kodeissa vaatii työntekijöiltä sensitiivisyyttä ja tilannekohtaista harkintaa siinä, milloin niitä on sopivaa käyttää ja milloin käyttöä tulee perustella ja selittää asiakkaalle tarkemmin.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa vammaisten ihmisten käyttämien sosiaalipalveluiden asiakasvuorovaikutukseen liittyviä diskursseja, jotka ilmenevät asiakkaiden keskusteluissa sosiaalisessa mediassa. Keskusteluista analysoitiin, kuinka sosiaalipalveluiden asiakkaat representoivat asiakkaan ja sosiaalipalveluiden työntekijän ja kuinka keskusteluissa representoidaan asiakas-työntekijävuorovaikutusta. Blogikirjoituksia analysoitiin käyttämällä diskurssianalyysia. Aineistosta rakentui kolme erilaista diskurssia, jotka tunnistettiin analysoimalla representoituja identiteettejä ja erilaisten vuorovaikutustilanteiden ja -suhteiden kuvauksia; 1) kansalaisdiskurssiksi, 2) sortamisdiskurssiksi ja 3) yhteistyödiskurssiksi. Sekä kansalais- että sortamisdiskurssissa vuorovaikutus näyttäytyy asiakasta toiseuttavana, mutta erityisesti kansalaisdiskurssi toiseuttaa myös sosiaalipalveluiden työntekijää sekä koko sosiaalialaa. Yhteistyödiskurssissa korostuu puolestaan sosiaalisen tuen merkitys asiakas-työntekijäsuhteessa.

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on määritelty työtavaksi, jonka tavoitteena on sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen hevosen kanssa tapahtuvassa yhteisöllisessä toiminnassa. Tavoitteenamme oli tutkia hevostoiminnan ohjaajien käsityksiä siitä, mitkä tekijät toiminnassa lisäävät osallistujan hyvinvointia ja mikä on hevosen rooli asiakastyössä. Tutkimuksemme viitekehyksenä on kestävän hyvinvoinnin teoria, johon peilaten analysoimme ohjaajien käsityksiä ihmisen ja hevosen välisestä yhteistoiminnasta. Tutkimusaineistomme koostui hevostoimintaohjaajien vuosina 2021–2022 täyttämistä laatukäsikirjadokumenteista (n=67), joista analysoimme kahden avoimen kysymyksen vastauksia laadullisella sisällönanalyysillä teoriaohjaavasti. Ohjaajien käsitysten mukaan hevostoiminnan vaikuttavat tekijät liittyvät merkityksellisiin vuorovaikutussuhteisiin, läsnäoloon, toimijuuteen sekä elämisen perustarpeiden merkityksen osoittamiseen. Ohjaajien käsitysten mukaan hevosen rooli on tukea niin ohjaajaa kuin asiakasta vuorovaikutteisessa työskentelyssä. Tutkimuksen perusteella hevoselle annetaan emotionaalisen työn tekijän rooli, mikä edellyttää työn luonteen pohdintaa myös siitä näkökulmasta, miten hevonen toiminnan kokee. Jatkotutkimuksissa tulisi tarkastella monilajisen vuorovaikutuksen etuja, haittoja ja edellytyksiä sekä sopivia tutkimusmenetelmiä vaikutusten arvioimiseksi niin ihmisen kuin eläimen näkökulmasta.

Tässä artikkelissa kuvataan kotona asuvien iäkkäiden ihmisten kokemuksia yksinäisyydestään. Tutkimus on osa Satakunnan Vanhustuki ry:n Yksinäisyydestä aitoon kohtaamiseen -hanketta. Aineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä, hankkeen ensimmäisen puolen vuoden aikana tavattua asiakasta. Haastattelut toteutettiin avoimina ja keskustelunomaisina. Ne nauhoitettiin, ja niistä pidettiin päiväkirjaa. Aineisto analysoitiin induktiivisesti teema-analyysillä. Haastateltavien keski-ikä oli 85 vuotta. He olivat yksin asuvia, leskeytyneitä, ja useimmat heistä olivat muuttaneet lähiaikoina uuteen asuinympäristöön. Heidän sosiaaliset suhteensa olivat harventuneet, terveys ja toimintakyky alentunut, ja lähes kaikilla oli ollut elämänhistoriassa haavoittavia kokemuksia. Yksinäisyyden kokemus vaihteli jatkuvasta yksinäisyydestä ajoittaiseen. Se ilmeni sekä emotionaalisena että sosiaalisena yksinäisyytenä. Osa haastateltavista korosti ihmisen omaa vastuuta elämästään ja myös yksinäisyydestään. Enemmistö heistä toivoi yksinäisyyteen apua ulkopuoliselta taholta, esimerkiksi asuinyhteisöltä, ystäviltä tai tuttavilta. Tulosten mukaan yksinäisyyteen yhteydessä olevien tekijöiden kasautuminen aiheuttaa yksinäisyyden kokemuksen. Haasteeksi yksinäisyyden lievittämiseen tähtäävissä interventioissa tulee näiden ikäihmisten uudelleen aktivointi ja elämänpiirin laajentaminen osallistaviin toimintoihin ja sosiaalisiin suhteisiin. Näitä interventioita tullaan tässä hankkeessa kehittämään yhdessä iäkkäiden henkilöiden kanssa. Loneliness in the lives of elderly people living at home This article describes the experiences of loneliness among elderly people living at home. The study is part of the project From Loneliness to Genuine Encounters carried out by the association Satakunnan Vanhustuki. The data were collected by interviewing ten clients encountered during the first six months. The interviews were open and conducted as conversation. The interviews were audiotaped and diary notes were taken. The material was analysed inductively using thematic analysis. The average age of the interviewees was 85 years. They lived alone, were widows/widowers, and most of them had recently moved to a new residence. Their social relationships had become fewer, their health and functional ability had decreased, and nearly all of them had at some point had hurtful life experiences. The experience of loneliness varied from constant to occasional. It manifested as both emotional and social loneliness. Some of the interviewees underlined individuals' responsibility for their own lives as well as for their loneliness. The majority wished they could get help with loneliness from an outside party, such as the community where they lived, friends or acquaintances. According to the findings, the accumulation of factors associated with loneliness causes people to experience loneliness. Activation of these elderly people and widening their life spheres to include participatory activities and social relationships poses a challenge for interventions aimed at reducing loneliness. Within this project, such interventions will be developed in collaboration with the elderly people themselves.

Neuropsykiatriset häiriöt vaikuttavat monin tavoin nuoren arjen toimintaan ja osallistumiseen. Uudenmuotoisessa moniammatillisessa Oma väylä -kuntoutuksessa autetaan nuorta hänen yksilöllisissä arjen haasteissaan, jotka liittyvät opiskelu-, työ-, koti- ja vapaa-ajan elämään. Kuntoutus sisältää ryhmä- ja yksilötapaamisia lähi- ja etäkontaktein sekä nuoren verkoston kanssa työskentelyä. Artikkeli perustuu meneillään olevaan Oma väylä -kuntoutuksen implementaatiotutkimukseen, joka on osa Kelan rekisteröitymismenettelyn kokeilua ja sen tutkimusta. Artikkelissa tarkastellaan Oma väylä -kuntoutuksen implementaatiota hyödyntäen Wierengan ja kumppaneiden (2013) viitekehystä siitä näkökulmasta, millaisia odotuksia nuorilla on kuntoutuksen toteutumisesta kuntoutuksen alkuvaiheessa ja miten uudenlaisen, moniammatillisen kuntoutusmuodon toteuttaminen on käynnistynyt palveluntuottajien näkökulmasta. Artikkelin käsitteellinen kehystys muodostuu implementaatiotutkimuksen viitekehyksestä, jonka valittuja determinantteja tarkastellaan (kuntoutukseen hakeutumista sekä kuntoutuksen toteuttamista hyvien, asiakaslähtöisen toiminnan edellytysten mukaisesti sekä kuntoutuksessa tärkeiksi koettuja sisältöjä). Vertailemme asiakkaiden ja palveluntuottajien näkemyksiä toisiinsa sekä asiakkaiden, joilla on eri diagnoosit (autismikirjon häiriö, aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö tai kumpikin näistä diagnooseista), näkemyksiä toisiinsa. Aineisto koostuu kuntoutuksen palveluntuottajille ja asiakkaille suunnatuista kyselyistä. Määrällinen kyselyaineisto analysoidaan kuvailevin tilastollisin menetelmin ja laadullinen aineisto (kyselyjen avoimet vastaukset) luokitellaan sisällönanalyysillä. Suurin osa nuorista oli tarvinnut apua kuntoutukseen hakeutumiseen ja hakemuslomakkeen täyttämiseen. Nuoret, joilla oli sekä aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö että autismikirjon häiriö, kokivat kuntoutukseen hakeutumisen useammin haastavaksi kuin nuoret, joilla oli ainoastaan toinen näistä diagnooseista. Sekä palveluntuottajat että nuoret itse, riippumatta diagnoosista, arvioivat tärkeiksi erilaiset asiakaslähtöistä ja asiakasta osallistavaa kuntoutusta kuvaavat elementit kuten nuoren osallistumisen itseään koskeviin päätöksiin ja tavoitteiden asettamiseen. Nuorten arvioissa tärkeistä kuntoutuksen sisällöistä oli enemmän variaatiota kuin palveluntuottajien arvioissa. Abstract The implementation of Oma Väylä rehabilitation assessed by young clients and service providers Neuropsychiatric disorders affect everyday life and participation in multiple ways. The new Oma Väylä rehabilitation offers support for young people in their individual challenges related to studies, work, and leisure activities. The Oma Väylä rehabilitation includes individual and group sessions as well as working with the client’s network. This article is based on the ongoing research on the implementation of Oma Väylä rehabilitation, which is a part of the Social Insurance Institution Kela’s registration trial for service providers and research thereof. In this article, we examine the implementation of the Oma Väylä rehabilitation from two different perspectives: First, the expectations young people have regarding their rehabilitation and, second, the views of service providers on the implementation of the new Oma Väylä rehabilitation. The implementation research framework forms the theoretical framework and defines the determinants examined in this article (applying for the rehabilitation, implementing rehabilitation according to client-centered principles, and the experienced meaningful contents of the rehabilitation). We compare the perspectives of both the clients and the service providers, in addition to which we look at the experiences of clients with different diagnoses (attention deficit hyperactivity disorder ADHD, autism spectrum disorder ASD, or a combination of both). The data consists of survey data from questionnaires targeted to the service providers and clients. Quantitative data are analyzed by descriptive statistical analysis and qualitative data by content analysis. A majority of the young people needed help with applying to rehabilitation and filling out the application form. Young people diagnosed with both ADHD and ASD found applying to rehabilitation more challenging than those who only had one of the two diagnoses. Both the service providers and the young people found the client-centered and participatory elements, such as shared decision-making and goal setting, important. Regarding the meaningful contents of the rehabilitation, more variation was found in the young people’s responses than in those from the service providers. Keywords: rehabilitation, neuropsychiatric disorders, youth, implementation research

Artikkelissa tarkastellaan lastensuojelun asiakastyön kehittämistä lastensuojelutiimin tuottamienryhmäkeskustelujen näkökulmasta. Lastensuojelun asiakastyön kehittäminen on tärkeää lasten ja perheiden hyvinvoinnin kannalta. Tutkimme, millaisia edellytyksiä tukea asiakkaiden valtautumista lastensuojelutiimi tuottikehittämisprosessin alussa. Valtautumisella tarkoitetaan vallan siirtämistä asiakkaalle osallisuudenvahvistamisen ja osallisuusmahdollisuutta heikentäviin epäoikeudenmukaisuuksiin puuttumisen kautta. Asiakkaiden valtautumisen tukemisen edellytyksinä tulivat esiin seuraavat teemat: asiantuntijuudenmuutos ja moniäänisyys sekä oikea-aikainen auttaminen ja hyvä vuorovaikutussuhde, jotka osoittivattarpeen järjestää lastensuojelun asiakastyö uudelleen ja auttaa kokonaisvaltaisesti. Kokonaisuudessaan asiakkaiden valtautumisen tukemisen edellytykset kiinnittyvät kaikissasuhteissaan lapsen turvallisuuden varmistamisen perustavoitteeseen, joka toimii valtautumisentukemisen kontekstina.

Laadukas ja huolellinen asiakastyön kirjaaminen on tärkeä osa sosiaalityötä. Sosiaalityö on muutostyötä, jonka tuloksia ja vaikuttavuutta voidaan esittää huolellisten ja laadukkaiden asiakasasiakirjojen kautta. Sosiaalityön paikallinen ja valtakunnallinen kehittäminen sekä siihen liittyvä päätöksenteko edellyttää yhtenäisesti tuotettua ja huolellisesti kerättyä tietoa. Laadukas kirjaaminen on edellytyksenä myös asiakastyön ja asiakastiedon jatkuvuudelle. Sosiaalityössä tuotetulla asiakasasiakirjoilla on monia eri käyttötarkoituksia, mutta ensisijaisesti ne laaditaan asiakkaille itselleen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, millaisia käsityksiä sosiaalityöntekijöillä on laadukkaasti kirjattavista rakenteisista asiakasasiakirjoista sekä niiden edellytyksistä. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla aikuissosiaalityössä työskenteleviä sosiaalityöntekijöitä (n=6), jotka kirjaavat ja käsittelevät työssään rakenteisia asiakasasiakirjoja. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa käytettiin hoitotyön viitetietomallia, joka sovitettiin sosiaalityön kontekstiin. Tutkimusaineisto analysoitiin sisällönanalyysilla. Tulosten mukaan sosiaalityön laadukkaan rakenteisen kirjaamisen edellytyksinä ovat rakenteisten asiakasasiakirjojen käyttäminen kirjaamisessa, kirjaamisen perusteellinen perehdytys, työyhteisössä yhteisesti sovitut kirjaamisen toimintakäytännöt sekä riittävä ajallinen resursointi kirjaamiseen. Laadukkaat rakenteiset asiakasasiakirjat on haastattelujen mukaan kirjattu ajantasaisesti ja kirjatut tiedot ovat asiakastyön kannalta olennaisia. Asiakirjat ovat lukijoilleen ymmärrettäviä, kun niissä käytetty kieli on selkää, ytimekästä ja loogisesti etenevää. Asiakirjoissa tulee asiakkaan ääni kuuluviin ja eri tietolähteet erottuvat selkeästi toisistaan. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sosiaalityöntekijät kuvaavat asiakasasiakirjojen laatua ensisijaisesti asiakkaiden osallisuuden ja asiakastyön näkökulmasta.

Sote-alalla tuotetaan, tallennetaan ja hyödynnetään lisääntyvissä määrin tietoa eri toimijoiden yhteistyönä ja tarpeesta. Tietoa tuottavat niin kansalaiset kuin alan ammattilaiset erilaisiin organisaatiotasoisiin, kansallisiin ja kansainvälisiin järjestelmiin ja rekistereihin. Tiedon laadun merkitys on saanut enenevästi huomiota sote-palveluissa, koska tiedon laatu vaikuttaa yksilöön, organisaatioon ja yhteisöön liittyvään päätöksentekoon. Laadukkaan tiedon muodostumisen edellytyksenä on tiedon tuottajien ymmärrys tiedon merkityksestä ja osaaminen. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojenkäsittely-yhdistys on järjestänyt tutkimuspäiviä vuodesta 1998 lähtien. Näitä "Sosiaali- ja terveydenhuollon tietotekniikan ja tiedonhallinnan (SoTeTiTe)" -tutkimuspäiviä pidetään vuosittain ja niissä käsitellään Suomessa toteutettavaa alan monitieteisestä tutkimusta ja kehittämistyötä. Toimivat tietotekniikan ja tiedonhallinnan ratkaisut rakentuvat sote-alalla monialaiselle yhteistyölle, joka edellyttää, että ymmärretään oman asiantuntijuusalueen lisäksi myös muiden asiantuntijuutta. Yhteinen keskustelufoorumi luo mahdollisuuden oppia, jakaa innovaatioita ja keskustella alan vaatimuksista yksilötasosta kansalliseen näkökulmaan asti sekä verkostoitua yhteisön sisällä. Vuoden 2023 tutkimuspäivillä käsitellään tiedon laatua ja sen merkitystä sote-palveluiden kokonaisuudessa. Tässä FinJeHeW-lehden numerossa julkaistaan vuoden 2023 SoTeTiTe-tutkimuspäivillä esitetyt tieteelliset tutkimukset ja hankkeet

Psykososiaalisen tuen tutkimusta tarvitaan lapsiperheiden auttamiseksi mahdollisimman varhain. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa, mitä lapsiperheiden psykososiaalinen tuki on suomalaisessa kontekstissa ja miten tutkimus on ilmiötä tarkastellut lapsiperheiden psykososiaalisen tuen hoito- ja asiakastyön käytännöissä. Integratiivisen katsauksen aineistohaku toteutettiin CINAHL Complete (Ebsco), Social Services Abstracts (ProQuest), PsycINFO ja Medic tietokannoista ja manuaalisesti Julkari-sivustolta. Haku rajattiin vuosiin 2014–18. Lapsiperhe rajattiin tarkoittamaan yhden tai kahden vanhemman ja lapsen tai lapsien kokonaisuutta raskausajasta aina lapsen 12 vuoden ikään. Katsaukseen sisällytettiin 39 tutkimusta. Aineiston laatua arvioitiin käyttämällä Joanna Briggs -arviointivälineitä ja aineisto analysointiin sisältölähtöisesti luokittelemalla. Lapsiperheiden psykososiaalisen tuen hoito- ja asiakastyön käytännöt kuvataan kolmen pääkategorian kautta: osallisuuden ja voimavarojen tuki (sisältäen vanhemmuuden tuki, parisuhteen tuki, vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tuki, toiminnallisuuden vahvistaminen, kouluympäristöjen kehittäminen), oikea-aikainen tuki ja huolen tunnistaminen (sisältäen puheeksi ottaminen, valmentava työote, yhteistyön rakentaminen), ja tieto muutoksen tukena (sisältäen oikea-aikainen tieto ymmärryksen edistämiseksi, digitaaliset interventiot lapsiperheille). Nykyisin psykososiaalisen tuen käsitettä käytetään harvoin lapsiperheiden tutkimuksissa. Kun sen rinnalla käytetään monia rinnakkaiskäsitteitä, ilmiökenttä pirstaloituu. Psykososiaalisen tuen käsitteen selkeyttäminen tieteellisessä keskustelussa voi tukea psykososiaalisen tuen käytäntöjen kehittämistä ja korostaa niiden tärkeyttä kaikessa sosiaali-, terveys-, ja kasvatusalan työssä. Psykososiaalinen tuki auttaa universaalisti ja kattavasti kaikkia lapsiperheitä, myös riskiryhmiä. Ennaltaehkäisevänä käytäntönä psykososiaalinen tuki edellyttää oikea-aikaisuutta ja ammatillista osaamista erityisesti vuorovaikutustaidoissa.

Opiskelijassa, asiakkaassa, tapahtuvat välittömät ja välilliset muutokset ovat aina keskeisin tuloksekkuuden mittari. Nykyaikaisesta laatutoiminnasta saatava hyöty syntyy käyttämällä laatutoimintaa koko organisaatiolle yhtenäisen, asiakasta korostavan ajattelutavan prosessikehikkona ja työvälineenä. Kirjoittajan mukaan nykyaikaisen laatutoiminnan systemaattista soveltamista koulutukseen on Suomessa suoritettu varsin vähän. Positiivisena esimerkkinä hän esittää "Teknillisen korkeakoulutuksen laatu" - kehittämisohjelman ensimmäisenä työvaiheena luotua KOLA-mallia, jonka ideaalitavoitteeksi määriteltiin kehittää korkeakoululaitos TQM-periaatteita noudattavaksi, asiakasläheiseksi palveluorganisaatioksi.

Tutkimuksessa tarkastellaan kevättalvella 2020 puhjenneen koronapandemian merkityksiä matalan kynnyksen päihdetyölle ja työntekijöiden toimijuudelle Helsingissä. Rajoitusten sulkiessa palveluita useissa organisaatioissa siirryttiin tekemään asiakastyötä kaduille. Tutkimustehtävänä on selvittää, millaisia toimintakategorioita rakentuu työntekijöiden reflektoidessa pandemian alkuvaiheen tapahtumia. Aineistona käytetään kaduille jalkautuneiden työntekijöiden kanssa syksyllä 2021 toteutettuja fokusryhmäkeskusteluita. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii etnometodologiseen tutkimussuuntaukseen nojaava kategoria-analyyttinen tulokulma. Toimintakategorialla viitataan niihin ominaisuuksiin ja piirteisiin, joita keskustelijat liittävät itseensä ja toisiinsa sekä muihin toimijoihin kuvailemiensa tapahtumien eri vaiheissa. Aineistoa on luokiteltu ensin kronologisesti etenevää aineistolähtöistä sisällönanalyysiä hyödyntämällä. Luokittelun pohjalta on muodostettu neljä teemaa: 1) alkuhämmennys ja uusien toimintatapojen luominen, 2) kadulle lähtö ja järjestäytyminen, 3) asiakaskunnan olosuhteet kadulla, 4) henkinen kuormittuneisuus muuttuneissa työskentelyolosuhteissa. Tämän jälkeen teemoja on tarkasteltu kategoria-analyyttisellä otteella. Tuloksena esiteltävät työntekijöille rakentuvat toimintakategoriat olivat vastuuntuntoinen ammattilaisuus, eettismoraalinen yhteistoimijuus, hätään reagoiva rajallinen toimijuus ja väsynyt toimijuus. Aineistossa korostui luovaa ammattilaisuutta ja vastuuntuntoisuutta ilmentäviin toimintakategorioihin identifioituminen, mutta samanaikaisesti toimintamahdollisuuksien rajallisuus, arvostuksen puute ja voimien ehtyminen tulivat esiin. Työntekijöiden henkisen kuormituksen tilaa tulisi tarkastella pidemmällä aikavälillä sekä pohtia keinoja matalan kynnyksen työn asianmukaiseen resurssointiin ja arvostuksen lisäämiseen. Yhteiskunnan valmiuksia kohdata kriisitilanteita tulisi jatkossa tarkastella monipuolisesti ja laatia toimintasuunnitelmat, jotka turvaisivat haavoittuvissa elämäntilanteissa olevien ihmisarvoisen elämän.

Psykiatriassa on alettu korostaa sellaisten osallistavien tutkimus- ja hoitostrategioiden merkitystä, joilla pyritään huomioimaan mielenterveyspalveluita käyttävien ja heidän läheistensä yksilöllinen avuntarve. Eräs esimerkki on Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin (LPSHP) alueella kehitetty avoimen dialogin hoitomalli, jolla on saavutettu lupaavia hoitotuloksia. On kuitenkin epäselvää, miten malli on juurtunut LPSHP:n psykiatrian palvelujärjestelmään kehityshankkeiden jälkeen. Lisätietoa tarvitaan myös siitä, miten sekä työntekijät että asiakkaat itse näkevät erilaiset hoitokäytännöt ja sen, mistä psykiatrisen hoidon tarve lähtökohtaisesti johtuu. Näihin kysymyksiin pyrimme vastamaan LPSHP:n psykiatrian kyselytutkimuksella, jonka yhtenä tavoitteena on mielenterveyspalveluiden välitön kehittäminen osallistavan tutkimusasetelman keinoin. Kyselyssä työntekijöiltä ja asiakkailta kysytään strukturoidulla kyselylomakkeella, mistä he ajattelevat palvelutarpeen johtuvan ja mitkä asiat ovat hoidossa auttaneet tai voisivat auttaa. Tässä tutkimuksessa raportoidaan kokemuksia kyselytutkimuksen pilotoinnista, joka toteutettiin Keroputaan sairaalan aikuispsykiatrian poliklinikalla. Pilottiin osallistui 12 asiakasta ja 11 työntekijää. Työntekijät kokivat kyselyn läpikäymisen asiakkaiden kanssa hoidonarviollisena tilanteena, joka sopi hyvin arjen mielenterveystyöhön. Joissakin tilanteissa kyselyn koettiin kuitenkin vievän liikaa aikaa. Asiakkaat kokivat kyselyn mielekkäänä, eikä negatiivista palautetta tai haittatapahtumia raportoitu. Sekä työntekijät että asiakkaat katsoivat asiakkaiden palvelutarpeen johtuvan pääasiassa sosiaalisista tekijöistä. Dialogisen hoitokäytännön mukaisesti työntekijät korostivat tarpeenmukaista, kotiin vietävää ja sekä läheisiä että muita viranomaisia osallistavaa hoitokäytäntöä. Asiakkaat korostivat hoitotapaamisten merkitystä ja sitä, että samat tutut työntekijät jatkavat hoidossa mukana. Merkittäviä näkemyseroja ei ilmennyt. Pilotin perusteella työntekijöitä ja asiakkaita osallistava kyselytutkimus on mahdollista toteuttaa osana arjen psykiatrista hoitoa. Tällainen tutkimusasetelma voi itsessään olla hoidollisesti merkityksellinen, ja se tuottaa välitöntä tietoa psykiatrisen hoidon tueksi.

Artikkelissa tarkastellaan nollapersoonaisen modaaliverbirakenteen käyttöä direktiivinä (esim. tämä hakemus pitäs vielä täyttää). Aineistona on 11,5 tuntia Kansaneläkelaitoksen eli Kelan toimistoissa videolle tallennettuja aitoja asiakaspalvelutilanteita, 131 yksittäistä tilannetta. Aineistossa esiintyvät neljä virkailijaa ovat noin 30-vuotiaita; asiakkaiden ikä vaihtelee noin 18 ja 80 vuoden välillä. Analyysi osoittaa, että nollapersoonan referenssi on ainakin muodollisesti avoin ja Kelan tilanteissa se usein kattaa sekä paikalla olevan asiakkaan että muut samassa tilanteessa olevat ihmiset. Siten nollapersoonalla ilmaistaan eksplisiittisesti, että kaikkia kohdellaan samoin säännöin eikä asiakkaalta vaadita mitään poikkeuksellista. Se ikään kuin perustelee itse itsensä. Modaaliverbi (esim. kannattaa, pitää, täytyä, voida) puolestaan tuo lausumaan jonkin keskustelun ulkoisen velvoitteen. Aineistossa nollapersoonaisia modaaliverbidirektiivejä käytetään usein silloin, kun virkailija ei käsittele itsestään selvänä, että asiakas tulee noudattamaan saamaansa direktiiviä, vaan direktiiviin liittyy epävarmuustekijöitä. Näitä ovat arkaluonteisuus, erilinjaisuus, toiminnon aiheuttama vaiva tai toiminnon uutuus vuorovaikutustilanteessa. Nollapersoonainen modaaliverbidirektiivi ottaa hienovaraisesti huomioon toimintoon liittyvät epävarmuustekijät mutta osoittaa silti toiminnon olevan tilanteessa tarpeellinen. Nollapersoonalausumia verrataan artikkelissa toiseen direktiivityyppiin, 2. persoonan modaaliverbilausumiin (esim. tää sun pitäs kuitenki täyttää vielä). Niissäkin modaaliverbi välittää tilanteen ulkopuolelta tulevan käskyn, mutta lausuma rajataan koskemaan ainoastaan yhtä asiakasta ja hänen velvollisuutensa tehdään näkyviksi. 2. persoonan modaaliverbidirektiiveillä annetaan yleensä lisäohjeita jo meneillään olevassa prosessissa tai toistetaan jokin jo annettu direktiivi. Lisäksi niitä käytetään yleensä vain silloin, kun asiakas on virkailijaa nuorempi, kun taas nollapersoonadirektiivejä esitetään kaikenikäisille asiakkaille. Zero-person subjects and modal verbs in directives: a study of employees at the Social Insurance Institution of Finland The article analyses the directive use of a Finnish zero person + modal verb construction, e.g. tämä hakemus pitäs vielä täyttää (‘one should fill in this application form’). The data comprises 11.5 hours of service encounters videotaped at the offices of the Social Insurance Institution of Finland (in Finnish: Kansaneläkelaitos = Kela), 131 encounters in total. The four employees in these encounters are all in their thirties, while their clients are between 18–80 years of age. The referent of a zero-person construction is formally open, and in the service encounters analysed here its referent is often not only the client but anyone else who finds themselves in a similar situation. Therefore, the zero person explicitly expresses the notion that all clients are treated in an equal manner. The modal verb (e.g. pitää, täytyä ‘must, have to, should’; voida ‘be able to’; kannattaa ‘be worthwhile’) denotes an obligation that comes from outside the situation at hand. The analysis of the data indicates that a zero person + modal verb construction is often used when the directive involves contingencies, such as delicacy, disalignment, imposition, or a previously undiscussed action. The zero person + modal verb construction displays the speaker’s orientation towards contingencies but also indicates the necessity of the action in question. The zero-person construction stands in contrast to another directive construction, that of the 2nd-person subject + modal verb (e.g. tää sun pitäs kuitenki täyttää vielä ‘you should still fill in this one’). The modal verb conveys an external obligation, but the 2nd-person pronoun refers to one sole person and makes explicit his/her responsibilities. This construction is mainly used when reformulating a previous directive or giving additional advice. Moreover, it is usually only used when addressing younger clients, whereas the zero-person construction is suitable to clients of all ages.

Tässä Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen toteuttamassa ja Työsuojelurahaston rahoittamassa (hankenumero 210129) hankkeessa kehitettiin työn merkityksellisyyden ja työhyvinvoinnin tukemisen toimintamallit organisaatioille ja työelämä- ja uraohjausalan ammattilaisille asiakkaineen. Toimintamalleja sovellettiin myös ammattiliitoille sekä opiskelijoita työelämään saattaville koulutusohjelmille. Toimintamallit pohjautuivat 1) inhimillisesti kestävien urien malliin, 2) työn merkityksellisyyttä edistävien tekijöiden monitasoiseen viitekehykseen, 3) työn merkityksellisyyden lähteiden nelikenttään sekä 4) työn merkitysten ja täyttymysten yhteensopivuuden näkökulmaan. Toimintamallit tähtäsivät ensisijaisesti työn merkityksellisyyden ja työhyvinvoinnin ja toissijaisesti organisaatioiden toimivuuden tukemiseen. MEANWELL-toimintamallien keskeisenä osana hyödynnettiin työn merkitysten ja täyttymysten eli TMT-kyselymenetelmää, joka tarjoaa vastaajalle visuaalisen profiilin siitä, miten hyvin hänen yleisesti työlle asettamansa odotukset täyttyvät hänen nykyisessä työssään seitsemällä osa-alueella: 1) perustarpeet, 2) uramenestys, 3) osaaminen, 4) itsenäisyys, 5) yksilöllisyys, 6) yhteisöllisyys ja 7) hyvän tekeminen. Menetelmää voidaan käyttää niin yksilö- kuin organisaatiotasolla. Kun työntekijän tai koko henkilöstön työn merkityksellisyys ja työhyvinvointi kaipaavat parannusta, voidaan tarkastella, mille osa-alueille kehittämistoimenpiteet kannattaa kohdentaa. MEANWELL-toimintamalleista laajin oli 7–9 kuukauden pituisena ajanjaksona toteutettu organisaatioiden kehittämistoimintojen kokonaisuus. Tämä sisälsi aloitus- ja päätöskehittämispäivät koko henkilöstölle ja näiden välissä esihenkilövalmennussarjan (3 x 2 h), esihenkilöiden ja työntekijöiden yhteisen pienryhmävalmennussarjan (6 x 1,5 h) sekä yhden kehityskeskustelun esihenkilö-työntekijäparien välillä. Hankkeen laaja työhyvinvointikartoitus, joka sisälsi TMT-kyselymenetelmän, muodosti pohjan kaikille kehittämistoiminnoille. Osallistuneet organisaatiot olivat: opetustoimen palvelut (n = 144), muut kunnallispalvelut (n = 95), yliopiston tiedekunta (n = 135), vähittäiskaupan myymäläverkosto (n = 75) ja henkilöstöpalveluyritys (n = 66). Tutkimustietoa kerättiin kyselyillä sekä fokusryhmä ja -yksilöhaastatteluilla. MEANWELL-toimintamalli työelämä- ja uraohjausalan kontekstissa sisälsi ammattilaisille pidetyn TMT-kyselymenetelmän käyttökoulutuksen (4 h), jonka jälkeen ammattilaiset (n = 240) käyttivät menetelmää osana asiakastyötään yksilöiden tai ryhmien kanssa. Asiakkaat (n = 1022) vastasivat hankkeen työhyvinvointikartoitukseen ennen aiheeseen liittyvää ohjauskeskustelua saaden oman TMT-profiilin ohjauskeskustelun pohjaksi. Yhteensä 46 ammattilaista sekä 183 asiakasta vastasi joko palautekyselyyn tai osallistui yksilöhaastatteluun koskien TMT-kyselymenetelmän käyttökokemuksia asiakastapaamisissa. MEANWELL-toimintamalli ammattiliitoille sekä koulutusohjelmille sisälsi työn merkityksellisyyden ja työhyvinvoinnin teemoja käsittelevän sekä osallistujien kokemuksia reflektoivan luennon, työpajan tai webinaarin (1–4 h). Näiden ennakkotehtävänä osallistujat (n = 3136) vastasivat hankkeen TMT-kyselyn sisältävään työhyvinvointikartoitukseen oman profiilin saaden. Sekä määrälliset että laadulliset tulokset osoittavat, että TMT-kysely profiileineen on psykometrisesti pätevä ja sisällöllisesti kattava sekä käytännönläheinen ja hyödyllinen työkalu. Se toimii hyvin haluttaessa tunnistaa työn merkityksellisyyden lähteiden osa-alueita, joita huomioida yksilöiden kestäviä uria tuettaessa, olipa sitten kyseessä esihenkilön kehityskeskustelu työntekijän kanssa tai työelämä- ja uraohjausalan ammattilaisen keskustelu asiakkaan kanssa. Erityisesti työn merkitysten ja täyttymysten yhteensopivuudet osaamisen, itsenäisyyden ja yksilöllisyyden muodossa ovat mahdollisesti muita TMT-kyselyn osa-alueita tärkeämpiä yksilöiden kestävien urien kannalta. Työyhteisötason TMT-profiilit puolestaan tuovat tärkeää tietoa työn merkityksellisyyden yhteisen kehittämisen pohjaksi, ja hankeorganisaatioissa korostuivat mm. TMT-kyselyn arvostuksen ja yhteisöllisyyden osa-alueet. Laadullisiin tuloksiin perustuen MEANWELL-toimintamallien sisältämistä elementeistä osallistujat kokivat saaneensa monenlaisia työkaluja ja keinoja sekä oman työnsä että työyhteisönsä kehittämiseen. Hankkeen tilaisuuksien koettiin tarjonneen tilaa keskustella, jakaa kokemuksia ja määrittää yhdessä työn kehittämisen kohteita. Kehitystoimien jatkuvuudesta huolehtiminen myös ohjattujen valmennuskertojen välillä ja niiden jälkeen koettiin olennaisena. Hankkeen vaikuttavuuden näkökulmasta ei voida kuitenkaan todeta hyvien oivallusten, ideoiden ja tavoitteiden siirtyneen kaikkien kohdalla arkeen työn merkityksellisyyttä ja työhyvinvointia edistäviksi käytänteiksi. Osalla tätäkin oli tapahtunut ja se oli yksilötasolla tyypillisempää kuin työyhteisötasolla. Hankkeen toimintamalleista hyötyminen yhteisötasolla hankaloitui mm. sen takia, että aina riittävä määrä henkilöstön jäseniä sen eri tasoilta ei osallistunut kehitystyöhön tai riittävä panostus tai tuki tunnistettuihin kehittämiskohteisiin jäi syystä tai toisesta puuttumaan. Kokoavana johtopäätöksenä voidaan todeta, että hankkeessa tuotetut uudet välineet työn merkityksellisyyden tukemiseen otettiin suomalaisella työelämäkentällä hyvin vastaan. Työn merkityksellisyyden yhteisöllinen kehittäminen organisaatioissa osoittautui hyvin vaativaksi tehtäväksi, minkä osalta MEANWELL-toimintamallin kehittämiseksi saatiin paljon tietoa. Tuloksissa korostuu, että toimintamalli ei tarjoa organisaatioille helppoja pikaratkaisuja. Sen sijaan tarvitaan koko henkilöstölle – niin työntekijöille, esihenkilöille kuin johdolle – hyvin resursoitu ja arjen tekemisen tasolla tuettu prosessi käytännön muutosten aikaansaamiseksi. MEANWELL project was implemented by the Department of Psychology at the University of Jyväskylä and funded by the Finnish Work Environment Fund (project number 210129). The project developed operating models to support meaningful work and well-being for organizations and work life and career counseling professionals with their clients. The operating models were also applied to trade unions and educational programs. The operating models were based on 1) a model of sustainable careers, 2) an integrative multilevel framework of factors fostering meaningful work, 3) a four-dimensional conceptualization of meaningful work, and 4) a vocational meaning and fulfillment fit perspective. The operating models were primarily aimed at supporting meaningful work and work well-being and, secondarily, supporting the functioning of organizations. A central part of the operating models was the Vocational Meaning and Fulfillment Survey (VMFS) method, which provides the respondent a profile of how well the expectations they have for work, in general, are met in their current job in seven dimensions: 1) basic needs, 2) career success, 3) self-enhancement, 4) agency, 5) self-realization, 6) team enhancement, and 7) transcendence. The VMFS method can be used at both individual and organizational levels. When the work meaningfulness of an employee or the entire personnel needs improvement, examining the dimensions on which the development actions should be focused is possible. The most extensive of the operating models was the set of organizational development activities implemented over a period of 7 to 9 months. This model included two development days for the entire personnel and, in between these, a supervisor coaching series (3 x 2 h), a team coaching series (6 x 1.5 h) for the supervisors and employees, and a development discussion between the supervisor-employee pairs. An extensive work well-being survey, which included the VMFS, formed the basis for all development activities. The organizations involved were: 1) school district (n = 144), 2) municipal services (n = 95), 3) university faculty (n = 135), 4) retail network (n = 75), and 5) temporary work agency (n = 66). Research data was collected through surveys, as well as focus group and individual interviews. The operating model in the context of work life and career counseling included VMFS method training for professionals (4 h), after which the method was used by professionals (n = 240) as part of their client work with individuals or groups. Clients (n = 1022) responded to the work well-being survey before counseling with their professional and received their personal VMF profile to form the basis for the counseling discussion. A total of 46 professionals and 183 clients responded to either a feedback survey or participated in an individual interview about VMFS user experiences in client meetings. The operating model for trade unions and educational programs included a lecture, workshop, or webinar on themes of meaningful work and work well-being (1-4 h). As a preliminary task for these, the participants (n = 3136) responded to the work well-being survey containing the VMFS method and received their personal profiles. The quantitative and qualitative results show that the VMFS method is psychometrically valid, comprehensive, practical, and useful. It works well if one wants to identify dimensions of meaningful work that should be considered when supporting the sustainable careers of individuals, whether this happens in a development discussion between a supervisor and an employee or in a discussion between a professional and a client in the field of work life and career counseling. In particular, the vocational meaning-fulfillment fit in the dimensions of self-enhancement, agency, and self-realization may be more important than other dimensions of the VMFS for the sustainable careers of individuals. Organizational VMF profiles, on the other hand, provide central information for the co-development of meaningful work. At the organizational level, the participants highlighted VMFS recognition and team enhancement dimensions. Based on the qualitative results, the participants felt that they had received a variety of tools and means for developing both their work and their work community. The project provided a space to discuss, share experiences, and define areas for co-development efforts. Continuity of development actions between and after the guided coaching sessions was also considered essential. However, from the point of view of the project's impact, it cannot be claimed that good insights, ideas, and goals transferred to everyday practices to promote meaningful work and well-being for every participant. The transfer happened to a certain extent and was more typical at the individual level than at the organizational level. Benefiting from the operating models at the organizational level was hindered, for example, because a sufficient number of members from different staff levels were not involved in the development work, or sufficient investment or support for the development work was missing. In conclusion, the new tools produced in the MEANWELL project to support meaningful work were well received in the Finnish work life. Organizational development of meaningful work proved to be a very demanding task, providing much information for further developing the MEANWELL operating model. The results highlight that providing easy, quick solutions to organizations is not likely. Employees, supervisors, and management need a well-resourced and supported process to implement changes to day-to-day work.