Artículos de revistas: "Ryhmät"

1

Salin, Siru, Kari Elo, Pirjo Pursiainen, Juhani Taponen, Aila Vanhatalo y Tuomo Kokkonen. "Ummessaolokauden energiansaannin vaikutus lypsylehmien aineenvaihdunnan säätelyyn, syöntiin ja maitotuotokseen". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de enero de 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75611.

Texto completo

Resumen

Poikimisen läheisyydessä lehmän on sopeuduttava nopeasti lisääntyvän maidontuotannon aiheuttamiin tarpeisiin mobilisoimalla rasvaa, valkuaista ja kivennäisaineita kudoksistaan. Tiineyden lopulla ääreiskudoksiin kehittyvän insuliiniresistenssin avulla glukoosi ohjautuu sikiön ja utareen käyttöön. Liialliseen ummessaolokauden ruokintaan liittyy aiempien tutkimusten mukaan voimakas syönnin väheneminen poikimisen lähestyessä. Poikimisen aikainen lihavuus voi vaimentaa insuliinin vaikutusta kudoksissa ja voimistaa rasvakudosten käyttöä energianlähteenä tuotoskauden alussa. Tämä heikentää lehmän syöntikykyä ja altistaa eläimen aineenvaihduntasairauksille.Tutkimuksessa selvitettiin, miten ummessaolokauden vapaa (V) tai rajoitettu (R) ruokinta vaikuttaa lehmien kuntoluokan ja elopainon kehittymiseen. Ruokinnan vaikutusta rasvakudosmobilisaatioon ja aineenvaihdunnan säätelyyn tutkittiin glukoosirasituskokein tiineyden lopussa (-7 pv) ja tuotoskauden alussa (+10 pv). Lisäksi tutkittiin, miten energiansaanti vaikuttaa lehmien syöntiin ja maitotuotokseen poikimisen jälkeen.Kokeessa oli 16 vähintään toista kertaa poikivaa ay-lehmää. V-ryhmä sai viikoilla 6–4 ennen poikimista säilörehua 142 % (141 MJ ME/pv) ja R-ryhmä 100 % (99 MJ ME/pv) energiantarpeesta. Tunnutusruokinnan alkaessa (3 vk ennen poikimista) V-ryhmän energiansaantia alettiin rajoittaa asteittain R-ryhmän tasolle odotettuun poikimapäivään mennessä. Tunnutusruokintana ryhmät saivat väkirehua 30 % ME:stä. Poikimisen jälkeen ryhmät saivat vapaasti säilörehua, väkirehuannos nostettiin asteittain 16 kg/pv.V-ryhmä söi säilörehua viikoilla 6–4 ennen poikimista 12,6 kg ka/pv ja R-ryhmä 8,8 kg ka/pv.Poikimisen jälkeen kuiva-aineen syönnissä ei ollut eroja. R-ryhmän vasikat olivat painavampia kuin V-ryhmän (47,0 vs. 40,7 kg, p=0,08), elopainon lisäys V-ryhmässä oli odotettua pienempi ennen poikimista. R-ryhmän maitotuotos oli suurempi (44,3 vs. 40,5 kg/pv, p=0,05) ja V-ryhmän EKM-tuotos oli viikoilla 4 ja 6 pienempi kuin R-ryhmän.V-ryhmän plasman NEFA-pitoisuus oli ennen poikimista pienempi ja insuliinipitoisuus suurempi (p=0,09) kuin R-ryhmän. Glukoosirasituskokeissa ei havaittu muutoksia insuliiniherkkyyttä kuvaavissa glukoosiparametreissa. NEFA-pitoisuuden muutos rasituskokeen aikana viittaa siihen, että rasvakudoksen insuliiniherkkyys oli mahdollisesti suurempi R-ryhmällä ennen poikimista ja V-ryhmällä poikimisen jälkeen.Ummessaolokauden runsas energiansaanti ei aiheuttanut merkittäviä muutoksia lehmien aineenvaihdunnan säätelyssä ja kudosmobilisaatiossa tai elopainossa ja kuntoluokan muutoksissa poikimisen läheisyydessä rajoitettuun ruokintaan verrattuna.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

2

Latukka, Arto. "Maitotilojen kannattavuuserojen syyt". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de enero de 2010): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75766.

Texto completo

Resumen

Tutkimusaineistona on MTT Taloustutkimuksen kannattavuuskirjanpitoaineiston tilivuoden 2008 maitotilat. Keskimäärin kannattavuuskerroin oli näillä 0,62 ja vaihteli pienimmän 7 leh-män tilakokoluokan 0,43:sta 93 lehmän tilakokoluokan 0,8:aan. Jotta pelkkä tilakoko ei olisi syynä kannattavuuseroihin, tarkastelu tulee tehdä tilakokoluokittain. Seuraavassa tarkastellaan kokoluokkaa ”suuri”, jossa on keskimäärin 32 lehmää ja kannattavuuskerroin 0,71. Tuet muodostavat keskimäärin 34 prosenttia kokonaistuotosta. Ryhmän kannattavuus on A/B -tukialueilla keskimäärin 0,67 ja C-tukialueilla vain hiukan suurempi, 0,71. Siksi tarkastelua ei ole tarvetta tehdä tukialueittain. Kannattavuusvaihtelu yksittäisen kokoluokan sisälläkin on suuri. Parhaimman viidenneksen kannattavuuskerroin on 1,32 ja heikoimman negatiivinen, -0,01. Parhaimman viidenneksen hyvät tulokset johtuvat osin poikkeuksellisista onnistumisista ja ne kääntyvät laskuun jo seuraavana vuonna. Heikoimmalla viidenneksellä omavaraisuusaste on 39 prosenttia eli kannattavuutta heikentävät juuri tehdyt investoinnit. Näillä puolestaan kannattavuus kääntyy investointikustannusten pienentyessä nousuun. Äärimmäisten viidennesten (ja myös neljännesten) poikkileikkaustarkastelu yliarvioi kannattavuuseroja ja näiden ryhmien perusteella ei löydy todellisia tuotannosta aiheutuvia syitä kannattavuuseroihin. MTT:n Taloustohtorin maa- ja puutarhatalous -verkkopalvelun hajontatarkasteluissa jätetään sekä heikot- että hyvät -ryhmistä äärimmäiset kymmenen prosenttia tiloista pois ja kumpikin ryhmä sisältää seuraavat 20 prosenttia tiloista. Heikot -ryhmän tulokset eivät kuvaa enää pelkästään juuri investoineita tiloja, sillä niiden omavaraisuusaste on 65 ja kannattavuuskerroin 0,36. Hyvät -ryhmän kerroin on 1,13. Nämä ryhmät pysyvät kannattavuustasoillaan pidempiaikaisesti ja niiden perusteella voidaan paremmin tarkastella kannattavuuseroihin vaikuttavia pysyviä tekijöitä. Usein jako hyviin ja heikkoihin tehdään edellä kuvatusti sen muuttujan perusteella, jonka eroja sitten tarkastellaan. Vaikka äärimmäiset havainnot on jätetty pois, tällainen tarkastelu kuitenkin korostaa eroja ja ryhmittely tulisikin tehdä riippumattoman tekijän perusteella. Mikäli tilakokoluokan ”suuri” ryhmäjako tehdään lehmämäärän perusteella, niin pienemmän 25 lehmän ja suuremman 40 lehmän ryhmän kannattavuuskertoimet ovat vastaavasti 0,67 ja 0,73. Näin päädytään siis entistäkin pienempään kannattavuuseroon. Lähes vastaavaan kannattavuuseroon päädytään, jos käytetään keskituotosta. Yritysten tilakokoluokkien sisäiset kannattavuuserot ovat selvästi pienempiä kuin yleisesti ajatellaan. Taloustohtorin Maa- ja puutarhatalous-verkkopalvelu (www.mtt.fi/taloustohtori) tarjoaa erittäin monipuoliset mahdollisuudet tarkastella eri luokittelevien tekijöiden (vuodet, eri alueluokittelut, tuotantosuunnat ja –haarat, tilakokoluokat) kombinaatioina muodostettujen tilaryhmien keskiarvotuloksia ja myös näistä eri perustein tehtyjä hyvät/heikot -ryhmiä ja niiden talouslaskelmia.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

3

Tuominen, Heta, Riikka Hirvonen, Henriikka Juntunen, Jaana Viljaranta y Markku Niemivirta. "Tavoitteet ja huolet koronapandemian aikana: Perfektionistiset taipumukset opiskelustressin ja siitä selviämisen selittäjänä". Kasvatus 54, n.º - (20 de mayo de 2023): 5–22. http://dx.doi.org/10.33348/kvt.130129.

Texto completo

Resumen

Selvitämme koronapandemian alussa yliopisto-opiskelijoiden (N=737) etäopetukseen siirtymisen seurauksena kokemaa stressiä, heidän soveltamiaan hallintakeinoja ja opiskelun aiheuttamasta kuormituksesta palautumista. Lisäksi selvitämme erilaisten perfektionististen pyrkimysten ja huolten painotuksien (perfektionismiprofiilien) yhteyksiä näihin kokemuksiin. Opiskelijat vastasivat sähköiseen kyselyyn touko–kesäkuussa 2020. Keskimäärin opiskelijat kokivat enemmän haastestressiä kuin haittastressiä. Tyypillisimmät hallintakeinot olivat hyväksyminen ja myönteinen tulkinta, kun taas muiden tukeen ja apuun turvauduttiin vähiten. Havaitsimme eroja näissä kuitenkin suhteessa latentin profiilianalyysin avulla tunnistettuihin neljään ryhmään: kunnianhimoiset (36 %), perfektionistit (25 %), ei-perfektionistit (24 %) ja huolestuneet (15 %). Huolia korostavat ryhmät (perfektionistit ja huolestuneet) kokivat stressiä enemmän kuin muut. Korkeita tavoitteita korostavat ryhmät (kunnianhimoiset ja perfektionistit) suosivat hallintakeinoista suunnitelmallista toimintaa. Perfektionistit arvioivat palautuvansa kuormituksesta muita heikommin. Tulostemme mukaan tavoitteita ja niiden saavuttamista koskevat erilaiset painotukset ovat yhteydessä koronapandemian aiheuttaman poikkeustilanteen stressikokemuksiin. Etenkin kovien tavoitteiden ja niitä koskevien huolten yhdistelmä vaikuttaisi riskiltä hyvinvoinnille. Yliopistoissa tulisi kiinnittää huomiota siihen, minkälaista tukea opiskelijoille tarjotaan tavoitteiden asettamiseen, omiin suorituksiin suhtautumiseen ja jaksamiseen.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

4

Ruusunen, Marita, Liisa Voutila y Eero Puolanne. "Sian sisäpaisteista valmistettujen kinkkuleikkeiden laatu". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 23 (31 de enero de 2008): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76989.

Texto completo

Resumen

Sian sisäpaisteissa on todettu PSE-tyyppistä väri/rakennevirhettä. Virheellisten sisäpaistien väri onvaalea ja siinä voidaan lihassyykimput erottaa helposti toisistaan sormin repimällä. Laatuvirhe voiesiintyä joko vain pienellä alueella sisäpaistia syvällä luun vieressä, tai paisti voi olla kauttaaltaan virheellinen.Kokeessa tutkittiin normaaleista (ryhmä 1) ja laatuvirheellisistä (ryhmä 2) sian sisäpaisteista valmistettujenkinkkuleikkeiden ominaisuuksia. Raaka-aineena käytettävät sisäpaistit luokiteltiin leikkaamossaryhmään 1 (ei poikkeavaa väriä/rakennetta) ja ryhmään 2 (väri ja rakennemuutoksia kokolihaksessa). Sisäpaistien pH-arvo sekä vaaleus, punaisuus ja keltaisuus mitattiin leikkaamossa, jostapaistit kuljetettiin tuotteiden valmistuspaikkaan. Sisäpaisteista mitattiin kuljetuksen ja varastoinninaikainen valuma. Kinkkuleikkeiden valmistus aloitettiin n. 26 tunnin kuluttua näytteenotosta hienontamallasisäpaistit 13 mm laipalla. Maseeraus kesti 1 h 15 min, mutta laukan annettiin vaikuttaa ennenruiskutusta ja kypsennystä 15 tuntia. Kypsistä kinkkuleikkeistä määritettiin kypsennyspainotappio,kuoren alle irronneen geelin määrä, pH-arvo sekä aistinvaraisesti veden sitoutuminen, leikkauspinnanrakenne, värin tummuus ja punaisuus. Triangelitestillä selvitettiin, pystyvätkö arvioijat erottamaanryhmien kinkkuleikkeet maun ja ulkonäön perusteella toisistaan.Ryhmän 2 sisäpaistit olivat kauttaaltaan vaaleampia (suurempi L*-arvo) kuin ryhmän 1 sisäpaistit.Kaikki mitatut pH-arvot olivat ryhmässä 2 alempia kuin ryhmässä 1.Ryhmän 1 sisäpaisteissa oli valuma kuljetuksen ja säilytyksen (26 h) aikana 7 g/kg lihaa ja ryhmän2 sisäpaisteissa 29 g/kg lihaa. Kypsennyspainotappio oli ryhmän 1 kinkkuleikkeissä 19 g/kg jaryhmän 2 kinkkuleikkeissä 16 g/kg. Kypsien kinkkuleikkeiden kuoren alla ei ryhmässä 1 ollut juurikaanirronnutta geeliä (3 g/kg), mutta ryhmässä 2 irronnutta geeliä oli 22 g/kg.Vaikka ryhmän 1 kinkkuleikkeissä oli aistinvaraisesti arvioituna hieman parempi vedensidonta jaleikkauspinnan rakenne kuin ryhmän 2 kinkkuleikkeissä sekä selvästi tummempi ja punaisempi värikuin ryhmän 2 kinkkuleikkeissä, eivät arvioijat pystyneet erottamaan ryhmien kinkkuleikkeitä toisistaantriangelitestillä. Eräänä syynä pieniin aistinvaraisiin eroihin oli se, että lihat jauhettiin ennen maseerausta13 mm laipalla. Tällöin kinkkuleikkeiden leikkauspinnalla ei ole näkyvissä suuria lihapaloja,joissa rakenne-erot näkyisivät helpommin.Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tutkimuksen kohteena olevaa PSE-tyyppistä väri/rakennevirhettä esiintyy eriasteisena melko runsaasti sisäpaisteissa. Tästä aiheutuu ongelmia valumanmuodossa sekä mahdollisesti myös tuotteen ulkonäössä. Ilmiö on yhteydessä sisäpaistin pHarvoon.Jos sisäpaistin pH-arvo on korkea, ongelmaa ei juurikaan esiinny.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

5

Vuopala, Essi, Sari Harmoinen, Jari Laru y Jussi Näykki. "Alakoululaiset yhteisöllisinä oppijoina– Tapaustutkimus 4. luokkalaisten STEAM-projektin kontekstissa". Ainedidaktiikka 7, n.º 1 (8 de junio de 2023): 51–72. http://dx.doi.org/10.23988/ad.120462.

Texto completo

Resumen

Tämän tutkimuksen tavoitteena on syventää ymmärrystä STEAM (Science, Technology, Engineering, Arts, Mathematics) -pedagogiikan vaikutuksista oppimiseen. Tapaustutkimuksessa keskitytään kuvaamaan alakouluikäisten oppilaiden yhteisöllistä työskentelyä sekä siihen liittyviä taitoja ja asenteita seitsemän viikkoa kestäneen STEAM-projektin aikana. Tutkimukseen osallistui 21 neljännen luokan oppilasta. Aineisto koostuu kyselylomakkeista sekä ryhmäpäiväkirjoista, jotka on analysoitu laadullista sisällönanalyysiä ja kuvailevia tilastollisia menetelmiä hyödyntäen. Tulokset osoittavat, että pienryhmien työskentelyn fokus säilyi hyvin STEAM-projektin aikana, ja pääsääntöisesti ryhmät olivat tyytyväisiä työskentelyynsä. Haasteeksi mainittiin ryhmän jäsenten epätasainen osallistuminen ryhmän työskentelyyn. Tulokset osoittavat, että oppilaat arvioivat yhteisöllisen oppimisen taitonsa hieman heikommiksi projektin lopuksi kuin aluksi. Asenteiden osalta hienoista muutosta tapahtui sekä positiivisempaan että negatiivisempaan suuntaan. Tulokset osoittavat myös, että ryhmänsä työskentelyä positiivisimmin ja negatiivisimmin arvioineet ryhmät erosivat toisistaan niin työskentelyntapojen kuin arvioitujen yhteisöllisen oppimisen taitojen ja asenteiden suhteen. Tuloksista hyötyvät opettajat, jotka haluavat hyödyntää STEAM-pedagogiikkaa tulevaisuuden oppimisen taitojen tukemisessa. Primary school students as collaborative learners – A case study in the contexts of STEAM-project among 4th graders The aim of this study is to deepen our understanding of the impact of STEAM (Science, Technology, Engineering, Arts, Mathematics) -pedagogy on learning. The case study focuses on describing primary school students’ collaborative learning as well as related skills and attitudes during the STEAM project. Participants were 21 fourth-graders. The STEAM -project lasted seven weeks. The data consists of questionnaires and group diaries. Qualitative content analysis and descriptive statistical methods have been applied in the analysis. The results show that the focus of the small group work was well maintained during the STEAM project, and the groups were generally satisfied with their work. Group members’ unequal participation was mentioned as a main challenge. The results also show that students evaluate their collaborative learning skills as slightly weaker at the end of the project than at the beginning. In terms of attitudes, there was a slight change for both a more positive and a negative direction. The results also show that the groups that rated their group work the most positively and negatively differed in terms of both work habits and assessed collaborative learning skills and attitudes. The results will benefit teachers who want to apply STEAM -pedagogy to enhance future learning skills of their students. Keywords: Collaborative learning, STEAM, problem solving, learning skills

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

6

Sormunen-Cristian, Riitta, Päivi Kurki y Lauri Jauhiainen. "Säilörehun osittaisen neutraloinnin ja valkuaislisän vaikutus karitsoiden ruokinnassa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de enero de 2010): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76894.

Texto completo

Resumen

Karitsoiden sisäruokintakauden karkearehuna käytetään yhä enenevässä määrin hyvälaatuista säilörehua. Säilörehu on syrjäyttänyt perinteisesti käytetyn heinän, vaikkakin karitsat syövät säilörehua kuiva-aineena (ka) selvästi, jopa 40 % vähemmän kuin samassa kasvuasteessa valmistettua heinää. Heinän suurempi syönti ei kuitenkaan ole aina näkynyt säilörehuruokintaa parempana tuotoksena. Säilörehun orgaanisen aineen sulavuus on heinän sulavuutta parempi, joten karitsa voi pienemmälläkin säilörehumäärällä tyydyttää heinäruokintaa paremmin energian ja valkuaisen tarpeensa.Säilörehun syöntiä rajoittavina tekijöinä pidetään mm. rehun alhaista kuiva-ainepitoisuutta, happamuutta sekä lyhytketjuisten rasvahappojen ja maitohapon suurta pitoisuutta. Happamuutta voidaan vähentää mm. neutraloimalla säilörehua natriumbikarbonaatilla (NaHCO3, ruokasooda). Neutraloinnin vaikutukset ovat olleet vaihtelevia ja riippuneet mm. eläinlajista ja NaHCO3:n määrästä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin NaHCO3:lla osittain neutraloidun säilörehun ja valkuaislisän vaikutusta karitsoiden kuiva-aineen syöntiin ja kasvuun.Säilörehu valmistettiin timotei - nurminatavaltaisesta nurmesta juuri ennen juhannusta (22. 6.) muurahaishappopohjaisella säilöntäaineella (80 % muurahaishappoa ja 2 % ortofosforihappoa) (4 l/tn) laakasiiloon MTT:ssä (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) Jokioisilla. Ruokintakokeessa ajalla 9.12. – 2.3. oli 48 syksyllä syntynyttä suomenlammaspässi- ja uuhikaritsaa yksilöruokinnassa. Kokeen alussa karitsat olivat 14 viikon ikäisiä ja painoivat keskimäärin 29 kg. Ruokintaryhmiä oli neljä. Karitsat saivat vapaasti nurmisäilörehua, 50 g heinää ja 0,5 kg väkirehua eläintä kohden päivässä. Kontrollina oli käsittelemätön säilörehu (ryhmä 1). Ryhmien 2 – 4 säilörehua neutraloitiin ruokintaa edeltävänä päivänä NaHCO3:lla sekoittamalla sitä säilörehukiloa kohden joko 8 (alempi taso, ryhmä 2) tai 16 g (korkeampi taso, ryhmät 3 - 4). Ryhmissä 1 – 3 väkirehuna oli ohra jyvinä (raakavalkuaista 12,1 % ka:ssa). Puolet ryhmän 4 ohraväkirehusta korvattiin valkuaisväkirehulla (raakavalkuaista 23,2 % ka:ssa). Lisäksi karitsat saivat vapaasti vettä, kivennäistä ja suolaa. Ruokintakokeen pituus oli 84 pv.Alempi neutralointitaso nosti säilörehun pH:n 3,95:stä 4,41:een ja korkeampi taso 5,45:een. Säilörehujen syönneissä oli selvä ero. Karitsat söivät käsittelemätöntä säilörehua keskimäärin 0,51 kg ka/pv. Korkeampi neutralointitaso nosti syöntiä enemmän kuin alempi taso (108 vs. 40 g, NaHCO3:n lineaarinen vaikutus, P=0,02). Valkuaislisäyksellä ei ollut vaikutusta säilörehun syöntiin (P=0,24). Karitsoiden saama natriummäärä jo pelkästään NaHCO3:sta ja suolasta ylitti moninkertaisesti karitsoiden tarpeen. Terveysongelmia ei kuitenkaan esiintynyt.Kun säilörehun osuus karitsoiden ruokinnassa on keskimäärin 60 %, säilörehun neutralointi natriumbikarbonaatilla parantaa kuiva-aineen syöntiä.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

7

Korhonen, Hannu T., Pekka Eskeli y Juhani Sepponen. "Ruokinnan vaikutus siniketun hormonaaliseen tasapainoon ja lisääntymiseen". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 33 (31 de enero de 2016): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75172.

Texto completo

Resumen

Tutkimuksessa tarkasteltiin siniketun elimistön tärkeimpiä sääteleviä hormoneja ja niiden vaikutusta lisääntymistulokseen. Kokeessa oli 228 sinikettunaarasta, jotka jaettiin kolmeen ryhmään. Ryhmä 1: ”Voimakas laihdutus” Rajoittamaton ruokinta syyskuun alusta marraskuun loppuun asti, tavoitteena erittäin lihavat eläimet. Voimakas laihdutus ennen siitoskautta, tavoitteena ihanteellinen siitosajan paino. Ryhmä 2: ”Kunnon ylläpitäminen” Ruokinnan rajoitus 35- 45 % ryhmän 1. ruokinnasta loka-marraskuun loppuun asti. Kunnon ja painon ylläpito tammikuuhun asti. Luontainen laihtuminen ihanteelliseen siitosajan painoon. Ryhmä 3: ”Nouseva kunto” Ruokinnan rajoitus 50-60 % marraskuun loppuun asti, tavoitteena laihat eläimet. Eläimillä nouseva kunto tammikuulle mentäessä, tavoitteena ihanteellinen siitosajan paino. Tulosten mukaan ureapitoisuuksissa oli nähtävissä selvää vuodenaikaista vaihtelua. Pitoisuudet olivat alhaisimmat talvikaudella. Ryhmällä 1 voimakas paasto alensi eniten ureapitoisuuksia talvikauden alussa. Ryhmällä 3 voimakas ruokinnan rajoitus syyskaudella näkyi ureapitoisuuksissa. Kreatiniiniarvot olivat korkeimmillaan alku- ja keskikesästä kaikilla ryhmillä. Ryhmien välillä ei ollut mitään merkitsevää eroa. Glukoosipitoisuus vaihteli vuodenajoittain (P<0.001). Voimakas ruokinnan rajoitus vuodenvaihteessa kohotti ryhmän 1 glukoosipitoisuuksia. Syyskaudella voimakas ruokinta selvästi kohotti insuliinieritystä (P<0.01). Vuodenvaihteen paasto pudotti ryhmän 1 insuliinitasot normaaleiksi. Prolaktiinitasot olivat samalla tasolla kaikissa koeryhmissä keinosiemennykseen asti. Tiineyskaudella prolaktiinitasot kohosivat samalla lailla kaikissa ryhmissä, mutta penikoimisen jälkeen ryhmän 1 tasot olivat matalampia (P<0.05). Leptiinipitoisuus oli kaikilla ryhmillä korkeimmillaan vuodenvaihteessa ja laski kesää kohden. Kasvuhormonissa ei ollut tilastollista eroa koeryhmien välillä. IGF-1 -tasot olivat korkeimmillaan alkusyksystä. Ne tasaantuivat vuodenvaihteessa, mutta alenivat jälleen tiineysajan edetessä (P<0.001). Kasvukaudella alhaisimmat Triglyseridi (TG)-pitoisuudet olivat ryhmällä 3, jota rajoitettiin kaikkein voimakkaimmin (P<0.01). Korkein pitoisuus taas oli vapaalla ruokinnalla. Alkuvuodesta alkanut paasto laski ryhmän 1 TG-tasoja. Ruokinnan tasolla ja paastolla on selvää vaikutusta kettujen hormonaaliseen tasapainoon ja lisääntymiseen.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

8

Elo, Kari, Zohaib Gulzar, Fabian Hoti, Seija Jaakkola, Siru Salin, Mikko Sillanpää, Juhani Taponen, Aila Vanhatalo y Tuomo Kokkonen. "Ummessaoloajan ruokintatason vaikutus lypsylehmien maksan geenitoimintaan". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de enero de 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75436.

Texto completo

Resumen

Ummessaolokaudella kahta kahdeksan ayrshire-lehmän ryhmää ruokittiin joko rajoitetusti tai vapaasti. Lehmät saivat pelkästään säilörehua 6–4 viikkoa ennen odotettua poikimista. Tänä aikana rajoitetusti ruokitut lehmät saivat 100 % (ryhmän keskiarvo 95 MJ/d) ja vapaasti ruokitut käytännössä 150 % (keskiarvo 144 MJ/d) laskennallisesta energiantarpeestaan. Tunnutusruokinnan alkaessa kolme viikkoa ennen odotettua poikimista, vapaasti ruokitun ryhmän energian saantia alettiin rajoittaa siten, että laskennallinen energian saanti aleni vertailuryhmän tasolle ennustettuun poikimapäivään mennessä. Molempien ryhmien ruokintaan sisältyi kolmen viimeisen tiineysviikon aikana väkirehua 30 % rehuannoksen energiasisällöstä. Tunnutusruokinnan aikana ryhmien energian saannin keskiarvot olivat 107 MJ/d rajoitetusti ja 135 MJ/d vapaasti ruokitulla ryhmällä. Poikimisen jälkeen molempien ryhmien ruokinta oli samanlainen. Molemmista ryhmistä jouduttiin poistamaan yksi lehmä ensimmäisellä viikolla poikimisen jälkeen. Maksanäytteet kerättiin biopsioimalla kahdeksan päivää ennen odotettua poikimista ja yksi ja yhdeksän päivää poikimisen jälkeen. Maksanäytteistä eristettiin kokonais-RNA, jonka laatu analysoitiin sekä elektroforeettisesti että spektrofotometrisesti. Geenitoiminnan kvantitointi tehtiin 32 RNA-näytteestä Affymetrix Bovine GeneChip -siruilla. Näytteenottoajankohtien suhteen näytteet jakautuivat siten, että rajoitetusti ruokittujen ryhmästä analysoitiin 15 näytettä (5 + 6 + 4) ja vapaasti ruokitusta ryhmästä 17 näytettä (5 + 6 + 6). Geenitoiminnan voimakkuutta kuvaavien lukujen keskiarvojen kaksinkertaisen keskihajonnan avulla pareittaisista aineistoista valikoitiin 5 % eniten eri tavalla toimivista geeneistä. Empiiristä Bayes-menetelmää käyttävällä t-testillä tehtiin pareittaisia vertailuja, ja tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin P<0,05. Verrattaessa 8 päivää ennen ja 9 päivää jälkeen poikimisen otettuja näytteitä kontrolliryhmässä havaittiin geenitoiminnan eroja 96 geenissä ja koeryhmässä 39 geenissä. Kummassakin em. ryhmässä yhteisiä geenejä oli 11. Näiden geenien toiminnan muutokset ovat todennäköisesti koekäsittelystä riippumattomia ja liittyvät poikimisen yhteydessä tapahtuviin fysiologisiin muutoksiin. Verrattaessa koe- ja kontrollikäsittelyn välisiä eroja empiiristä Bayes-menetelmää käyttävällä t-testillä havaittiin 54, 44 ja 33 geenin toimivan eri tavalla 8 päivää ennen sekä 1 ja 9 päivää jälkeen poikimisen. Hierarkkinen ryhmittely käyttäen Pearson-korrelaatiota jakaa geenit neljään ryhmään sekä 8 päivää ennen että 1 ja 9 päivää jälkeen poikimisen.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

9

Mannerström, Rasmus, Joona Muotka, Sointu Leikas y Jan-Erik Lönnqvist. "Hyvin toimeentuleva, terve ja suvaitsematon – Suomalaisten nuorten poliittiset ideologiat asenneprofiileina tarkasteltuna". Politiikka 62, n.º 1 (15 de abril de 2020): 9–32. http://dx.doi.org/10.37452/politiikka.83247.

Texto completo

Resumen

Yksilön asenteet eivät ole satunnaiset. Sen sijaan ihmiset omaksuvat tiettyjä asennekokonaisuuksia – poliittisia ideologioita, joita eri sosiaaliset ryhmät ylläpitävät. Esimerkiksi maahanmuuton kannatus tai vastustus tuo useimmiten mukanaan tukun muita asenteita sosiaali-, talous- ja turvallisuuspolitiikasta. Tavanomainen muuttujakeskeinen lähestymistapa asenteisiin ei kuitenkaan tavoita tätä. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten aikuisten (N=744, ikä 18-29, M = 24,65) poliittisia asenteita henkilösuuntautuneesta näkökulmasta, toisin sanoen mitä latentteja ryhmiä (vrt. ideologioita) asenteista muodostuu ja miten vastaajat siirtyvät niiden välillä pitkittäisseurannassa. Asenteet maahanmuutosta, sosiaalietuuksista, tuloeroista, ympäristön huomioimisesta ja puolustusvoimien vahvuudesta muodostivat neljä asenneprofiilia: (1) vihervasemmistolaiset, (2) markkinaliberaalit, (3) populistit ja (4) oikeistokonservatiivit. Naiset ja miehet sijoittuivat odotetusti epätasaisesti eri profiileihin. Odotusten vastaisesti tosin, kaikkein parhaiten toimeentulevat, terveimmät ja keskiverto-koulutustason omaavat suhtautuivat kaikkein kielteisimmin maahanmuuttoon. Asenneprofiilien välillä ei tapahtunut merkittäviä siirtymiä yhdeksän kuukauden seurantajakson aikana. Tulokset kyseenalaistavat julkisuudessa ylläpidettyjä mielikuvia mm. enemmistön maltillisuudesta maahanmuttokysymyksissä, Perussuomalaisista kansan syvien rivien puolueena sekä yhteydestä syrjäytyneisyyden ja maahanmuuttovastaisuuden välillä.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

10

Tyrmi, Jaana y Tero Ikävalko. "Akustinen äänenlaatuindeksi kuormittumisen ja palautumisen mittarina". Puhe ja kieli, n.º 3 (31 de diciembre de 2020): 183–200. http://dx.doi.org/10.23997/pk.101518.

Texto completo

Resumen

Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten AVQI (akustinen äänenlaatuindeksi) reagoi äänen kuormittumiseen ja kuormittumisesta palautumiseen. Lisäksi selvitettiin, eroavatko palautumisen myötä äänentuottoon tulleet muutokset kahden aktiivisen palautumisharjoitteen (vesivastusterapia ja nasaaliharjoitus) ja passiivisen levon välillä. Kolmekymmentä tutkimushenkilöä suoritti äänen kuormitustehtävän (15 min.), jonka jälkeen heidät jaettiin palautumisessa käytettyjen menetelmien mukaan kolmeen ryhmään. Palautumisharjoitteen jälkeen (10 min.) kaikki ryhmät kävivät läpi passiivisen lepovaiheen (10 min.). Ennen jokaista tutkimusvaihetta ja niiden jälkeen koehenkilöiltä tallennettiin luenta- ja vokaali näytteet, joista analysoitiin AVQI, sen osaparametrit (CPPS, HNR, shimmer, slope ja tilt) sekä äänenpainetaso (SPL). Äänen kuormitus lisäsi merkitsevästi shimmeriä ja nosti SPL:ää. Tiltmuutos korreloi negatiivisesti kuormitustuntemusten kanssa. Kuormitusta seuranneiden palautumisvaiheiden aikana shimmer pieneni ja tilt sekä HNR kasvoivat koko tutkimusryhmällä. SPL-muutoksella oli yhteys käytettyyn palautumismenetelmään: SPL-arvot kasvoivat vesivastusryhmällä ja pienenivät nasaali- ja leporyhmällä. Vesivastusryhmällä havaittu SPL:n kasvu saattaa johtua subglottaalisen ilmanpaineen kasvusta tai äännön kynnyspaineen alenemisesta. Vesivastusterapiassa veden kuplimisen aiheuttama hierova vaikutus saattaa lisätä verenkiertoa kuormittuneessa äänihuulikudoksessa ja nopeuttaa palautumista.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

11

Vanhanen-Nuutinen, Liisa, Sirpa Laitinen-Väänänen, Riikka Michelsson y Hanna Laitinen. "Yhteisöllisyydestä pedagogista hyvinvointia oppilaitoksiin? Kaksi casea pedagogisen hyvinvoinnin valmennuspiloteista". Ammattikasvatuksen aikakauskirja 26, n.º 1 (22 de febrero de 2024): 68–77. http://dx.doi.org/10.54329/akakk.143461.

Texto completo

Resumen

Monessa oppilaitoksessa on huolestuttu yhteisöllisyyden heikkenemisestä ja sitä halutaan vahvistaa erilaisin toimenpitein. Tällä tavoitellaan myönteisiä vaikutuksia yksilöille, lähiyhteisöille ja organisaatioille. Tässä artikkelissa tarkastelemme yhteisöllisyyttä oppilaitoksissa pedagogisen hyvinvoinnin näkökulmasta kahdessa valmennuspilotissa, joista toinen toteutettiin ammatillisessa koulutuksessa ja toinen korkeakoulukentällä. Pedagoginen hyvinvointi käsitteenä antaa oppilaitosyhteisöille välineen jäsentää työ- ja opiskeluhyvinvoinnin suhdetta. Pedagoginen hyvinvointi yhdessä työhyvinvoinnin ja opiskeluhyvinvoinnin kanssa muodostaa ’hyvinvoinnin kehän’, jossa oppilaitosyhteisön toimijoiden hyvinvointi kietoutuu yhteen. Valmennuspilotit toteutettiin HyPe-hankkeessa. Hanke on yksi TYÖ2030-ohjelman rahoittamista työpaikkojen toimintatapojen kehittämishankkeista. HyPe-hankkeen valmennuspilottien tavoitteet ja valmentava työote olivat yhteiset, mutta lähtökohdissa ja valmennusryhmän kokoamisessa oli eroja. Korkeakoulujen pilotissa lähtökohta oli pedagogisen hyvinvoinnin avaintekijöissä (johtaminen, työorientaatio, rakenteet ja prosessit sekä yhteisöohjautuvuus), ja osallistuvat tiimit ja työryhmät olivat jo toiminnassa olevia ryhmiä. Ammatillisen koulutuksen pilotin lähtökohta painottui yhteisölliseen vuorovaikutukseen verkossa, ja ryhmät muodostuivat henkilöistä oppilaitosten eri yksiköistä. Valmennuspiloteissa tunnistettiin yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia edistäviä tekijöitä, mutta myös haasteita yksilö-, esihenkilö-, yhteisö- ja oppilaitostasolla. Valmennusprosessit vahvistivat pedagogista hyvinvointia luomalla foorumeita tarkastella työtä eri tasoilla ja näkökulmista.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

12

Illman, Karl-Johan y Nils Martola. "Book reviews". Nordisk Judaistik/Scandinavian Jewish Studies 6, n.º 2 (1 de septiembre de 1985): 104–8. http://dx.doi.org/10.30752/nj.69398.

Texto completo

Resumen

Blant skriftlærde of fariseere. Jødedommen i oldtiden (ed. Hans Kvalbein, 1984) is reviewed by Karl-Johan Illman.Zionismen og Israel. Religion – ideologi – stat belyst ved det moderne Israel som eksempel (eds. Per Bilde & Peter Steensgaard, 1983) is reviewed by Karl-Johan Illman.Juutalaissota 66–74 jKr. Sodan syyt ja siihen osallistuneet ryhmät (Pauli Huuhtanen, 1984) is reviewed by Nils Martola.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

13

Kujala, Päivi, Matti Ylätalo y Pekka Lehtonen. "Maatilakytkentäisten yritysten innovatiiviset liiketoimintakonseptit". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de enero de 2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76028.

Texto completo

Resumen

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia maatilakytkentäisten yritysten kehittämistä ja kasvua erityisesti innovatiivisten liiketoimintakonseptien näkökulmasta. Tämä tavoite jaettiin seuraaviin osatavoitteisiin.1. millä tavalla innovatiivisuus vaikuttaa maatilakytkentäisten yritysten kehittämiseen ja taloudelliseenkasvuun2. millainen on menestyvän maatilakytkentäisen yrityksen liiketoimintakonsepti3. mikä on yrittäjäjohtajuuden merkitys innovaatioiden hyödyntämisessä4. miten innovaatioympäristö tukee yritystoiminnan syntymistä ja kasvua maaseudulla.Tutkimuksen kohderyhmänä oli Etelä-Pohjanmaan TE-keskuksen alueella vuosina 1995 - 1999 maaseutuelinkeinolain mukaista pienyritystoiminnan rahoitustukea saaneet yritykset. Tutkimus toteutettiin strukturoituna lomakekyselynä osoitetietojen luovutusluvan tutkimus- ja neuvontatarkoitukseen antaneelle 351 yrittäjälle. Kyselylomakkeella tiedusteltiin mm. liikevaihdon, työllistävyyden, koulutus- ja tuotekehitysmenojen kehitystä vuoteen 2004 mennessä, yritysten verkostoitumista, omia näkemyksiä yritystoiminnan innovatiivisuudesta sekä tulevaisuuden kehittämissuunnista. Lomakekyselyn lisäksi tutkimuksessa tehtiin kuuden pienyritystoiminnan asiantuntijan ja kuuden yrittäjän haastattelut puolistrukturoidulla teemahaastattelulla.Kyselytutkimus lähetettiin helmikuussa 2005. Vastauksia saatiin yhteensä 199 yrittäjältä, joten vastausprosentiksi saatiin korkeahko osuus, 57 %. Kyselytutkimukseen vastanneista yrittäjistä 85 % oli miehiä ja 14 % naisia. Yrittäjien keski-ikä oli 49 vuotta. Yritykset työllistivät keskimäärin 1,52 henkilötyövuotta.Kyselyaineiston analysointi tehtiin SPSS- tilasto-ohjelmalla. Kyselytutkimuksen analysointia varten muodostettiin kolme vertailuryhmää perustuen yrittäjän omaan näkemykseen yritystoiminnan kehittämisen luonteesta. Ryhmät nimettiin sisältönsä mukaisesti: tuoteinnovaatio-ryhmä, muu innovaatio- ryhmä ja perinteinen konsepti-ryhmä. Lisäksi haastatteluosuudessa yrittäjät jaettiin vertailuryhmiin yrittäjäjohtajuuden mukaan. Johtajat luokiteltiin joko sarjayrittäjyyttä tai portfolioyrittäjyyttä harjoittaviksi yrittäjiksi. Tutkimusmenetelmänä oli siis yhdistetty kysely- ja haastattelututkimus.Tutkimuksen kyselylomakkeen tulosten perusteella vertailuryhmien välillä oli tilastollisesti merkitsevä ero markkina-alueiden, vuoden 2004 ja ennustevuosien liikevaihdon, velkamäärän, tuotekehitysmenojen, patentin hakemisen ja oman työn osuudessa yritystoiminnassa.Haastatteluihin perustuen voitiin todeta, että maatilakytkentäisten yritysten liiketoimintakonseptien kivijalkana olivat luovat, rohkeat ja samalla rauhalliset, eteenpäin katsovat yrittäjäjohtajat. Sarjayrittäjien oman alan ydinosaaminen oli muodostunut useiden yritysten johtamiskokemuksen kautta. Portfolioyrittäjien ydinosaaminen oli syntynyt tuotekehityksen ja kokeilujen kautta. Portfolioyrittäjät pystyivät hyödyntämään maatilan omaisuuseriä muun yritystoiminnan strategisina omaisuuserinä (RBV). Saman pystyivät tekemään myös haastatellut sarjayrittäjät.Tutkimus vahvistaa sen näkemyksen, että innovaatioiden syntyminen maatilakytkentäisissä yrityksissä on pitkälti yrittäjien varassa. Innovaatioiden syntymisessä tärkeintä on ollut yrittäjän omat ideat, tieto, osaaminen ja rohkeus idean kehittelyssä innovaatioksi. Innovaatioympäristön osalta tutkimuksessa nousee esille tarve tukea yrityksen innovatiivista ja kasvuhakuista toimintaa liiketoimintaosaamiseen ja verkostoitumiseen liittyvillä instrumenteilla. Innovaatioympäristölle asetetaan yleisesti haasteita ja siihen sijoitetaan verraten paljon yhteiskunnan resursseja. Kasvun aikaansaamiseksi maatilakytkentäisissä yrityksissä innovaatioympäristön resurssien käytön tehostamiseen ja kohdentamiseen on selkeä tarve tämän tutkimuksen tulosten valossa.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

14

Huuskonen, Arto. "Lihanautojen valkuaisruokinnan optimointi kokoviljasäilörehuruokinnalla". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 30 (31 de enero de 2014): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75401.

Texto completo

Resumen

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää valkuaislisän merkitystä maitorotuisten sonnien kokoviljasäilö-rehuruokinnalla. Koe-eläimet (36 kpl maitorotuisia sonneja) olivat ruokintakokeen alkaessa keskimäärin 217 vuorokauden ikäisiä. Sonnit jaettiin kokeen alussa elopainon ja rodun perusteella yhdeksään neljän eläimen blokkiin, joista ne edelleen arvottiin neljälle koeruokinnalle. Ryhmän 1 sonnit saivat vapaasti seosrehua, jossa oli kokoviljasäilörehua (60 % kuiva-aineesta) ja litistettyä ohraa (40 % kuiva-aineesta). Ryhmä ei saanut valkuaistäydennystä. Ryhmän 2 sonnit ruokittiin muutoin kuten ryhmä 1 mutta sonneilla oli valkuaistäydennyksenä rypsipohjainen Krono-Tiiviste 35. Tiivisteen annostelumäärä oli kokeen aikana keskimäärin 620 g/eläin/vrk. Tiiviste korvasi vastaavan määrän litistettyä ohraa sonnien päiväannoksessa. Ryhmän 3 sonnit ruokittiin muutoin kuten ryhmä 1 mutta sonneilla oli valkuaistäydennyksenä Krono-Tiiviste 45, jossa oli käytetty valkuaisena rypsin lisäksi rehu-ureaa. Tiivisteen annostelu toteutettiin siten, että raakavalkuaislisäys (g/pv) oli sama kuin ryhmän 2 eläimillä. Annostelumäärä oli tällöin 480 g/eläin/vrk keskimäärin kokeen aikana. Tiiviste korvasi vastaavan määrän litistettyä ohraa sonnien päiväannoksessa. Ryhmän 4 sonnit toimivat kontrollikäsittelynä, ja ne ruokittiin seosrehulla, jossa oli nurmisäilörehua (60 % kuiva-aineesta) ja litistettyä ohraa (40 % kuiva-aineesta). Ryhmä ei saanut valkuaistäydennystä. Kokeessa käytetty nurmisäilörehu oli ravitsemukselliselta koostumukseltaan hyvälaatuista. Se sisälsi muuntokelpoista energiaa 10,8 MJ/kg ka, raakavalkuaista 151 g/kg ka ja NDF-kuitua 581 g/kg ka. Kokoviljasäilörehun raakavalkuaispitoisuus oli 30 %, NDF-pitoisuus 17 % ja energia-arvo 10 % matalampi kuin nurmisäilörehulla. Sonnien kasvutulokset olivat nurmisäilörehuruokinnalla 6–8 % paremmat kuin kokoviljasäilö-rehuruokinnoilla. Kasvuerot olivat todennäköisesti suurimmaksi osaksi seurausta nurmisäilörehusonnien suuremmasta energian saannista, mikä selittyi kokoviljasäilörehun nurmisäilörehua heikommalla sulavuudella. Myös kokoviljasäilörehuruokinnoilla saavutettiin tässä tutkimuksessa hyvät kasvutulokset (nettokasvu keskimäärin 618 g/pv), mikä osoittaa kokoviljasäilörehun olevan varteenotettava vaihtoehto lihanautatilan rehuviljelyssä. Tutkimushypoteesin vastaisesti valkuaistäydennys ei parantanut sonnien kasvua kokoviljasäilörehuruokinnalla. Lisääntynyt raakavalkuaisen saanti ja dieetin korkeampi PVT-arvo valkuaistäydennystä saaneilla ruokinnoilla ei realisoitunut parempina kasvuvasteina, vaikka kokoviljasäilörehuruokinnan PVT-arvo oli ilman valkuaislisää nykyisiä suomalaisia lihanautojen ruokintasuosituksia alemmalla tasolla. Tulosten perusteella maitorotuisten sonnien valkuaisen saanti on riittävä, kun rehuannoksen PVT on yli -20 g/kg ka ja dieetin raakavalkuaispitoisuus yli 110 g/kg ka. Valkuaistäydennyksen laadulla (tavanomainen vs. ureapitoinen) ei ollut vaikutusta tuotantotuloksiin.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

15

Koskinen, Nita, Juhani Sepponen, Ilpo Pölönen y Jarmo Valaja. "Kotimainen herne sinikettujen rehussa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de enero de 2006): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76696.

Texto completo

Resumen

Rehuvalkuaisen omavaraisuus EU:ssa ja Suomessa on vain 30 prosenttia. Tärkein rehuvalkuaisen lähde on tuontisoija. Kiinnostus herneen käyttöön kotieläinten valkuaisrehuna on lisääntynyt mm. EU:n lihaluujauhon käyttökiellon myötä. Kasvivalkuaisen käyttöä myös turkiseläinten, erityisesti sinikettujen, rehussa on mahdollista lisätä, koska valkuaisen määrää rehussa on voitu alentaa. Näin ollen rehun valkuaislisien ei tarvitse olla runsasvalkuaisia. Herneen käyttökelpoisuutta siniketun rehuraaka-aineena ei ole aikaisemmin tutkittu.Tutkimuksessa selvitettiin herneen tuotantovaikutuksia kasvavilla siniketuilla loppukasvatuksen aikana. Lisäksi selvitettiin hernelisäyksen vaikutuksia rehun sulavuuteen.Koe toteutettiin MTT:n turkistutkimusasemalla Kannuksessa 75 sinikettu-uroksella. Käsittelyitä oli viisi (15 eläintä/ryhmä). Koemallina oli jatkuva kasvatuskoe, johon sisältyi merkkiainemenetelmällä tehty sulavuuskoe. Koerehuissa esikypsennetty ohra (EO) ja soijarouhe (SR) korvattiin asteittain raa’alla tai kypsällä herneellä: 1) 12 % EO + 6 % SR, 2) 9% EO + 4,5 % SR + 4,5 % raakaa hernettä, 3) 6% EO + 3 % SR + 9 % raakaa hernettä, 4) 9% EO + 4,5 % SR + 4,5 % kypsää hernettä, 5) 6% EO + 3 % SR + 9 % kypsää hernettä. Tutkittavina muuttujina olivat eläinten kasvu ja rehunkulutus, rehujen sulavuus, nahkojen laatu ja pituus.Siniketut kasvoivat hyvin kaikilla rehuilla. Eroja koeryhmien välille ei syntynyt kasvussa eikä rehunkulutuksessa. Kaikkien rehujen raakavalkuaisen ja raakarasvan sulavuudet olivat hyviä, 76,1-78,4% ja 89,7-92%, eikä tilastollisia eroja ryhmien välillä ilmennyt. Sen sijaan hiilihydraattien sulavuuksissa oli selviä eroja. Sulavuus oli korkein kontrollirehussa, 64,5±1,0 %, joka sisälsi ainoastaan esikypsennettyä ohraa ja soijarouhetta, matalin, 46,8±1,6 %, rehussa, joka sisälsi 9 % raakaa hernettä. Nahkojen pituudessa tai laadussa ryhmät eivät poikenneet toisistaan.Tämän kokeen perusteella kypsä herne on käyttökelpoista siniketun rehuraaka-ainetta, vaikka sen raakahiilihydraattien sulavuus olikin hieman kontrollirehua heikompi. Raa’an ja kypsennetyn herneen valkuainen ja rasva sekä kypsennetyn herneen hiilihydraatit ovat hyvin sulavia. Herneen kypsennys nostaa kuitenkin raaka-ainekustannuksia. Mikäli kotimaisen herneen rehuhinta on kilpailukykyinen, se voi korvata muita valkuaisraaka-aineita kuten tuontisoijaa.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

16

Hakkarainen, Heidi. "Oppineiden liikkuminen ja sanomalehti-ilmoitukset 1800-luvun alun Viipurissa". Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 22, n.º 1 (4 de abril de 2022): 20–37. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.113382.

Texto completo

Resumen

Tämä artikkeli käsittelee oppineiden liikkumista Viipurin alueella Anders Cederwallerin kirjapainon painaman saksankielisen sanomalehden ilmoitusmateriaalin pohjalta. Viipurissa vuosina 1823–1832 ilmestynyt Wiburgs Wochenblatt -lehti palveli aikanaan erilaisia päämääriä. Se julkaisi uutisten, artikkeleiden ja kaunokirjallisten tekstien lisäksi viranomaisten tiedonantoja ja matkustajalistoja, sekä myös ihmisten omia ilmoituksia, jotka liittyivät kaupunkiin tuloon tai kaupungista lähtemiseen. Sanomalehteä käyttivät monet ryhmät, kuten kauppiaat, käsityöläiset ja kiertävät teatteriryhmät, mutta myös liikkuvat yksityisopettajat, kuten tanssinopettajat ja kieltenopettajat, jotka eivät olleet kiinnittyneet mihinkään instituutioon, vaan joille liikkumisella ja kokemuksella eri maissa työskentelystä oli tärkeä rooli osana ammattitaitoa. Ihmisten liikkumisen myötä levinneet varhaisen lehdistön ylirajaiset käytännöt, kuten sanomalehti-ilmoitukset, auttavat ymmärtämään sitä, miten varhaiset sanomalehdet eivät vain toimineet liikkumisen valvonnan ja rajoittamisen välineinä, vaan varsinkin luku- ja kirjoitustaitoiset oppineet hyödynsivät niitä eri tavoin liikkumisessa: niiden avulla tuotiin näkyväksi liikkumisen verkostoja, hyödynnettiin julkisuutta ja luotiin kontakteja.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

17

Maunu, Antti. "Sosiaalinen luottamus ryhmäilmiönä". Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 19 (28 de diciembre de 2018): 9–42. http://dx.doi.org/10.30675/sa.70196.

Texto completo

Resumen

Tutkin artikkelissa sosiaalisen luottamuksen muodostumista ryhmäprosessina. Käsitteellistän sosiaalista luottamusta relationaalisesti ja intersubjektiivisesti vuorovaikutuksessa kehkeytyvänä ilmiönä, ja pidän sitä keskeisenä resurssina yhteiskuntaan ja sen yhteisöihin kiinnittymisessä. Empiirisenä tapaustutkimuksena hyödynnän kahden ammatillisen opiskelijaryhmän (A ja B) vuorovaikutusta ryhmähaastattelutilanteessa. Aineiston analyysissa sovellan keskustelunanalyysin työkaluja. Ryhmä A:ssa puheenvuorot ja vuorovaikutukseen osallistuminen jakautuivat epätasaisesti eikä ryhmällä ollut valmiuksia säädellä itse omaa yhteistoimintaansa. Ryhmä B ilmeni vuorovaikutuksen suhteen tasapuolisena sekä ruokki jäsentensä yhteistyötä, aktiivista osallistumista ja tuotti myönteistä palautetta kaikille ryhmän jäsenille. Esitän, että ryhmä B antaa jäsenilleen ryhmä A:ta paremmat valmiudet sosiaaliseen luottamukseen sekä sitä tukeviin toimintatapoihin. Keskeiseksi selittäväksi tekijäksi ryhmien vuorovaikutuksessa nousi oppilaitosten ja ryhmänohjaaja-opettajien panos ja rooli ryhmien yhteistyökyvyn rakentajina. Sosiaalipedagogiikan ja koulutuspolitiikan näkökulmasta tulokset kertovat, että sosiaalista luottamusta sekä laajemminyhteisöllisyyttä ja yhteisöihin kasvamista on mahdollista ohjata ja harjoitella aktiivisesti. Koulut ja oppilaitokset ovat luonteva toimintaympäristö tehdä tätä, mutta se edellyttää oppilaitosten henkilökunnalta valmiuksia ja resursseja.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

18

Sormunen-Cristian, Riitta, Merja Manninen y Lauri Jauhiainen. "Laidun tehokäyttöön emolehmien ja karitsoiden yhteislaidunnuksella". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de enero de 2006): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76760.

Texto completo

Resumen

Emolehmien ja karitsoiden yhteislaiduntamista tutkittiin ensimmäistä kertaa Suomessa MTT:n emolehmänavetalla Tohmajärvellä 2003. Tutkimuksessa oli mukana kaksi nauta- ja kaksi nauta-karitsaryhmää. Nautaryhmässä oli kahdeksan hereford (hf)-emoa ja näiden kahdeksan vasikkaa. Nauta-karitsaryhmässä oli hf-nautojen lisäksi 45 suomenlammaspässikaritsaa. Jokaista ryhmää varten varattiin 4,2 ha laidunta. Multaiselle hietamaalle perustettu laidun oli kokeen alkaessa toisen vuoden timotei-nurminata-puna-apilanurmea. Laidunruohon laadun ja maittavuuden parantamiseksi laitumeen kylvettiin toukokuussa 2003 valkoapila-alsikeapilaniittynurmikkaseosta 7,5 kg/ha. Typpeä laitumet saivat kaksi kertaa kesässä, yhteensä 75 kg/ha.Keväällä 2003 osa emoista oli poikinut vasta pari päivää ennen yhteislaidunnuksen alkua ja tämä näkyi myös emojen aggressiivisena käyttäytymisenä karitsoita kohtaan. Kun emo-vasikkasuhde höltyi ja ryhmät tottuivat toisiinsa, naudat ja karitsat muodostivat yhtenäisen lauman. Seuraavana keväänä tutkimusta toistettaessa emojen ja karitsoiden välillä ei esiintynyt sopeutumisvaikeuksia.Kesäkuussa kolea sää heikensi nurmen kasvua selvästi. Heinäkuussa nurmen kasvua heikensi puolestaan pitkään jatkunut helle ja kuivuus. Myös alhainen typpilannoitus näkyi nurmen kasvussa.Laiduntaminen kesti 83 päivää. Nauta-karitsaryhmä söi laitumen tarkempaan kuin nautaryhmä (5 vs. 7-10 cm). Matalaan syöttö ei heikentänyt laitumen jälkikasvua, vaan seuraavan laidunnusjakson alussa satomäärä oli molemmissa ryhmissä lähes aina yhtä suuri. Yhteislaiduntaminen ei vaikuttanut haitallisesti myöskään ruohon laatuun. Puhdistusniittoa ei nauta-karitsalaitumella tarvittu. Lampaat hävittivät erityisesti hevonhierakkaa (Rumex longifolius DC.), joka on laidunnurmen haitallisimpia rikkakasveja. Nautalaitumelta hevonhierakat niitettiin leviämisen estämiseksi.Nautaryhmän vasikat kasvoivat kesän aikana paremmin kuin vasikat nauta-karitsaryhmässä (1,26 vs. 1,08 kg/pv/vasikka, P<0,001). Vaikka ero oli tilastollisesti merkitsevä, sitä voidaan pitää käytännön kannalta vähäisenä. Suurempi laiduntiheys ja karitsoiden mukanaolo ei vaikuttanut emojen kuntoon. Emojen kunto molemmissa ryhmissä oli hyvä kokeen alussa ja lopussa. Karitsat tuottivat lihaa keskimäärin 18,2 kg/eläin. Teurastettaessa karitsat olivat kuluttajan kannalta sopivan rasvaisia. Hyvälaatuisten ruhojen myynti ei tilateurastamolle tuottanut vaikeuksia. Karitsoiden mukaanotto laitumelle lisäsi lihan kokonaistuotosta runsaat 150 kg/ha.Puhtaalla, ensi kertaa laidunnettavalla alueella nautojen ja karitsoiden loismäärä oli vähäinen. Kirjallisuuden mukaan yhteislaiduntaminen vähentää loisongelmaa. Tutkimuksessa pidettiin mahdollisena, että emojen läsnäolo suojeli karitsoita villieläimiltä.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

19

Heiskanen, Eva, Kaisa Matschoss, Senja Laakso, Jenny Rinkinen y Eeva-Lotta Apajalahti. "Energiamurroksen jännitteet kansalaisten arjessa". Alue ja Ympäristö 50, n.º 1 (15 de junio de 2021): 124–38. http://dx.doi.org/10.30663/ay.102992.

Texto completo

Resumen

Energiamurros, eli siirtymä kohti hiilineutraaleja yhteiskuntia, joissa energiajärjestelmä rakentuu uusiutuviin energianlähteisiin perustuvaan energiantuotantoon, on käynnissä kaikkialla maailmassa. Tässä katsauksessa tarkastelemme energiamurrosta neljän käsitteen kautta: energiakansalaisuuden ja -demokratian, energiahaavoittuvuuden, identiteettipolitiikan ja reilun energiamurroksen kautta. Tavoitteenamme on tunnistaa ja tarkentaa näihin käsitteisiin liittyviä paikallisia jännitteitä nostamalla esiin suomalaisia esimerkkejä. Energiamurros näkyy suomalaisten arjessa muun muassa autoiluun ja asumiseen sekä elinkeinoihin liittyvinä muutostarpeina sekä uusina mahdollisuuksina osallistua energiamarkkinoille. Nämä muutokset tuottavat uudenlaisia, osin risteäviä eriarvoisuuksia. Energiademokratia painottaa energiantuotantoon osallistumisen ja ruohonjuuritason innovatiivisuuden kautta saavutettavia vaikutusmahdollisuuksia, jotka Suomessa ovat pääosin vielä esiasteella eivätkä kaikkien saavutettavissa. Uusin energiahaavoittuvuutta koskeva tutkimus osoittaa, että kaikki haavoittuvat ryhmät eivät myöskään näy politiikan teossa. Energiamurroksen reiluudesta puhuttaessa oikeudenmukaisuus ymmärretäänkin tulonjako-oikeudenmukaisuuden ja menettelytapaoikeudenmukaisuuden rinnalla tunnustamisen oikeudenmukaisuutena, joka painottaa eri ryhmien kunnioitusta ja erityistarpeiden tunnustamista. Koska energiamurroksen toteutuminen kansalaisten arjessa näyttää myös politisoituvan, yhteiskuntaa hyödyttävän energiamurroksen edistämiseksi on kiinnitettävä erityistä huomiota risteäviin eriarvoisuuksiin sekä etsittävä keinoja vahvistaa erilaisten kansalaisryhmien osallisuutta.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

20

Koistinen, L., E. Pouta, J. Heikkilä, S. Forsman-Hugg, J. Kotro, J. Mäkelä y M. Niva. "Lihalajin, rasvaprosentin, tuotantotapojen ja hiilijalanjälkitiedon vaikutus kuluttajien jauhelihan valintaan". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de enero de 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75508.

Texto completo

Resumen

Kasvanut huolestuneisuus muun muassa ruoan ympäristö- ja terveysvaikutuksista on lisännyt kuluttajien kiinnostusta elintarvikkeiden tuotantomenetelmistä ja muista ominaisuuksista. Aiempien tutkimusten mukaan erityisesti ruoan turvallisuus, luonnonmukainen tuotanto, eläinystävällisyys ja kotimaisuus ovat olleet toivottuja piirteitä lihatuotteilla. Useat tutkimukset ovat korostaneet kuluttajien heterogeenisuuden huomioimisen tärkeyttä, mutta hiilijalanjälkitiedon vaikutusta kuluttajien lihatuotteiden valintaan ei tietääksemme ole tutkittu. Tämän tutkimuksen tarkoitus on tuottaa tietoa kuluttajien suhteellisista preferensseistä jauhelihatuotteiden ominaisuuksien suhteen, eli paljastaa mitkä tuoteominaisuudet luovat heille eniten lisäarvoa. Tutkimme ensinnäkin vaikuttavatko lihalaji (sika, sika-nauta ja nauta), tuotantotapa (tavanomainen, luonnonmukainen, eläinystävällinen ja tuoteturvallisuuteen ja terveyteen panostava), rasvaprosentti ja hiilijalanjälkitieto kuluttajien valintoihin ja onko näillä tuoteominaisuuksilla yhteisvaikutuksia kuluttajan valintatodennäköisyyteen. Toisekseen tutkimme löytyykö kuluttajista preferenssiensä suhteen toisistaan poikkeavia ryhmiä ja miten nämä ryhmät eroavat toisistaan vastaajien taustatietojen (sosio-demografiat, kulutustottumukset, asenteet) perusteella. Viimeisenä tutkimme kuinka paljon ominaisuudet vaikuttavat kuluttajan halukkuuteen maksaa erilaisista tuotteista ja kuinka maksuhalukkuus poikkeaa ryhmien välillä. Kuluttajien suhteellisia preferenssejä mitattiin valintakokeella. Aineisto kerättiin internet-pohjaisella kyselylomakkeella, johon vastasi 1623 suomalaista. Valintoja mallinnettiin ehdollisella logistisella regressiolla (conditional logit model) ja kuluttajien heterogeenisuus huomioitiin käyttämällä latenttia luokkamallia (latent class model). Matalalla rasvaprosentilla oli erityisen positiivinen vaikutus kuluttajien valintaan. Tuotantomenetelmistä luonnonmukaisella tuotannolla oli suurin positiivinen vaikutus verrattuna eläinystävälliseen, turvallisuuteen ja terveyteen panostavaan ja tavanomaiseen tuotantoon. Naudan jauhelihaa suosittiin enemmän kuin sika-naudan tai sian jauhelihaa. Naudan jauhelihalla on suurempi hiilijalanjälki kuin sian jauhelihalla, ja tämän hiilijalanjälkitiedon mainitsemisella oli selvä vaikutus lihatyypin valintaan: naudan jauhelihan suhteellinen suosittuus pieneni hiilijalanjäljen koon mainitsemisen yhteydessä. Analyysissa paljastui kuusi toisistaan eroavaa kuluttajaluokkaa: hintatietoinen (23% vastaajista), rasvaprosenttitietoinen (20%), tiedostava mutta passiivinen (17%), indifferentti (17%), naudanlihaa arvostava (13%) ja tuotantotapatietoinen (11%) kuluttajaryhmä. Kuluttajat olivat valmiita maksamaan erityisesti matalasta rasvaprosentista, mutta heidän maksuhalukkuutensa lihasta ei muuttunut suuresti hiilijalanjälkitiedon mainitsemisen vuoksi. Suhteellinen maksuhalukkuus vaihteli kuitenkin huomattavasti kuluttajasegmenttien välillä.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

21

Turkki, Nella. "Ilmaan kietoutuneet". Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 23, n.º 1 (29 de agosto de 2022): 85–96. http://dx.doi.org/10.30675/sa.109417.

Texto completo

Resumen

Käytäntökuvaus havainnollistaa kahta erilaista ryhmälähtöistä tanssiprojektia, jotka molemmat tutkivat yksilön suhdetta ekologisiin kriiseihin sekä ilmastonmuutoksen herättämiin tunteisiin. Käytäntökuvaus avaa ymmärrystä siitä, miten monimuotoisen ryhmän kanssa toteutettu esitysprojekti voi toimia alustana ilmastonmuutoksen käsittelyssä. Ensimmäinen projekti oli nimeltään #LUFT (suom. ilma). Se toteutettiin Saksassa Herneessä 9–17-vuotiaiden lasten ja nuorten kanssa. Ryhmä oli hyvin monimuotoinen erilaisten kulttuuritaustojen ja osallistujien ikäerojen vuoksi. #LUFT esitystä harjoiteltiin syksyn 2019 aikana, ja projekti sai ensi-iltansa Flottmannhallen-kulttuuritalossa marraskuussa 2019. Toinen projekti, ILMA-tanssiteos, toteutettiin Zodiakissa, joka on Helsingissä sijaitseva uuden tanssin keskus, yhdessä monimuotoisen ja ylisukupolvisen ryhmän kanssa. Ryhmän osallistujat olivat 14–84-vuotiaita. ILMA tutki tanssin keinoin ilmastonmuutoksen herättämiä tunteita sekä luontosuhdetta tässä ajassa. ILMA sai ensi-iltansa Zodiak Uuden tanssin keskuksessa maaliskuussa 2020. #LUFT- ja ILMA-projektit rakennettiin samankaltaisia työkaluja käyttäen, ja esitysmateriaalin tuottivat esiintyjät itse autobiografisten harjoitteiden, tanssi-improvisaation ja keskustelun keinoin. Käytäntökuvaus perustuu kokemukseeni teosten ohjaajana sekä ryhmiltä keräämääni suulliseen ja kirjalliseen palautteeseen.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

22

IKONEN, T., O. RUOTTINEN y E. L. SYVÄOJA. "Effect of milk coagulation properties of herd bulk milks on yield and composition of Emmental cheese". Agricultural and Food Science 8, n.º 4-5 (4 de enero de 1999): 411–22. http://dx.doi.org/10.23986/afsci.5638.

Texto completo

Resumen

Tutkimuksessa selvitettiin tankkimaidon juoksettumis-ominaisuuksien vaikutusta Emmental-juuston määrään sekä juuston ja juustoheran koostumukseen ja laatuun.Juustokoetta varten kerättiin 26 lypsykerran tankkimaidot yhteensä kahdeksasta karjasta,jotka muodostivat kaksi neljän karjan ryhmää .Ryhmän A karjat olivat tuottaneet kohtalaisen hyvin juoksettuvaa maitoa ja ryhmän B karjat huonosti juoksettuvaa maitoa.Hyvin juoksettuvaa maitoa tuottaneessa ryhmässä A a s1 -kaseiinin C-alleeli,ß -kaseiinin A 1 -ja B-alleelit sekä . K-kaseiinin B-alleeli olivat yleisem- piä ,friisiläislehmien suhteellinen osuus oli suurempi ja maidon . K-kaseiinin,a -laktalbumiinin ja ß -lak- toglobuliinin pitoisuudet olivat korkeammat kuin ryh- mässä B. Kummankin karjaryhmän tuottamasta maidosta valmistettiin kaksi Emmental-juustoa.Kunkin juuston valmistamiseen käytettiin noin 740 l maitoa.Ryhmä A hyvin juoksettuneesta maidosta saatiin keskimäärin 2 kiloa enemmän juustoa kuin ryhmän B huonosti juoksettuneesta maidosta.Tämä johtui pääosin siitä, että hyvin juoksettuneen maidon heraan hukkaantui vähemmän kaseiinia ja rasvaa kuin huonosti juoksettuneen maidon. Tankkimaidon juoksettumisominaisuuksissa esiintyy runsaasti vaihtelua karjojen välillä .Tankkimaitojen juoksettumisominaisuuksilla oli vaikutus maidon käyttö kelpoisuuteen juuston valmistuksessa. Tämän vuoksi maidon juoksettumisominaisuuksien pysyvä parantaminen on yksi edellytys juustontuotannon tehostumiselle.;

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

23

Näsi, Altti. "Digitaalisen valokuvan merkitys visuaalisena keskusteluna ja yhteisöllisyyden rakentajana pirkanmaalaisen päiväkodin WhatsApp-ryhmässä". Media & viestintä 42, n.º 2 (27 de junio de 2019): 122–40. http://dx.doi.org/10.23983/mv.83375.

Texto completo

Resumen

Tutkimus pyrkii lisäämään ymmärrystä modernin viestintäteknologian avulla välitettyjen valokuvien merkityksistä yhteisöjen sisäisessä viestinnässä. Tapaustutkimuksen kohteena on pirkanmaalaisen päiväkodin perustama WhatsApp-ryhmä ja siellä jaetut valokuvat, joita analysoidaan visuaalisena keskusteluna ja joiden merkitystä tarkastellaan yhteisöllisyyden kokemisen näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat Mikko Villin tutkimus (2010) valokuvajakamisen aikaansaamasta etäläsnäolon tunteesta sekä Asko Lehmuskallion (2012) pohdinta filmiajan ja digitaalisen ajan amatöörivalokuvan käytön eroista. Edellä mainittuun valokuvatutkimukseen yhdistetään lisäksi Seymor Sarasonin (1974) kehittämiä ajatuksia yhteisöstä ja yhteisöllisyyden tunteen rakentumisesta. Empiirinen aineisto koostuu lasten huoltajien puolistrukturoiduista teemahaastatteluista, joita tyypiteltiin sisällönanalyysillä. Tutkimuksen tulokset vahvistavat digiajan perhevalokuvauksen tutkimuksista saatuja tuloksia siltä osin, että kuvat herättävät voimakkaita tunteita ja aikaansaavat vastaanottajissa läsnäolonkokemuksen. Päiväkodin henkilöstö valikoi jaettavaksi päiväkodin tapahtumia myönteisessä valossa esittäviä kuvia (vrt. Lehmuskallio 2012), jolloin kuvat lisäsivät vanhempien kokemaa turvallisuudentunnetta sekä paransivat ryhmän jäsenten keskinäistä tunnistamista. Koska päiväkoti on lähiyhteisö ja perhettä julkisempi ryhmä, huoltajat eivät halunneet itse aktiivisesti osallistua vapaa-ajalla otettujen valokuvien jakamiseen. Päiväkodin WhatsApp-ryhmä toimikin perinteisen yksisuuntaisen tiedotuskanavan tavoin. Huoltajien valokuville antama merkitys vaihteli sen mukaan, millaisia odotuksia heillä oli valokuvia kohtaan ja miten hyvin nämä odotukset täyttyivät tai olivat täyttymättä.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

24

Morney, Elisabeth y Hanna Vilkka. "Lajityypit ylittävä laatu televisio-ohjelmissa". Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 34, n.º 4 (20 de diciembre de 2021): 40–56. http://dx.doi.org/10.23994/lk.112963.

Texto completo

Resumen

Artikkelin tavoitteena on kuvata televisioalan tekijöiden näkemyksiä laatukriteereistä sekä sitä, millaisia lajityypit ylittäviä laatukriteereitä löytyy audiovisuaalisella alalla. Aineisto on koottu Yhdysvalloissa ja Suomessa haastattelemalla alan ammattilaisia, jotka toimivat tuottajina, ohjaajina, kouluttajina tai johtavissa asemissa palkintojärjestöissä.Analyysi on toteutettu fenomenografisesti. Laatukeskustelun ja televisio-ohjelmien keskinäisen vertailun tuloksena nousi esiin kolme lajityypit ylittävää laatukriteeriryhmää. Nämä ryhmät ovat 1) ammattitaito, 2) vaikutus ja 3) suosio.Avainsanat: laatu, televisiotuotanto, televisiotutkimus, lajityyppi, fenomenografiaQuality in Television Across Genres: Views on Criteria of Quality Amongst Television ProfessionalsThe aim of this article is to explore criteria of quality in the views of professionals in the field of television and what kind of criteria of quality across genre can be found in the audiovisual field. Data has been compiled in the United States and Finland by interviewing professionals in the field of television, who act as producers, directors, educators or in leading positions in award organizations, such as Peabody- and Emmy Awards.The analysis has been carried out phenomenographically. As a result of the quality discussion and the mutual comparison of television programs, three groups of quality criteria exceeding the genres emerged. These groups are 1) professionalism, 2) impact, and 3) popularity.Keywords: quality, genre, television production, television research, phenomenography

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

25

Kemppainen, Birgitta y Anne Laajalahti. "Viestintätoimijuuden edellytykset ja tukeminen asiantuntijatyössä". Prologi 12, n.º 1 (15 de diciembre de 2016): 6–23. http://dx.doi.org/10.33352/prlg.95910.

Texto completo

Resumen

Toimijuus on noussut viime aikoina keskeiseksi kiinnostuksen kohteeksi työssä oppimista ja ammatillisia identiteettejä koskevassa keskustelussa sekä laajemminkin aikuiskasvatustieteissä. Tässä artikkelissa keskitytään tarkastelemaan toimijuutta työyhteisöviestinnän näkökulmasta ja pohditaan, mitä viestintätoimijuus on tai voisi olla asiantuntijatyössä. Artikkelissa pyritään näin ollen valottamaan asiantuntijoiden viestinnällisen toimijuuden edellytyksiä ja tukemista. Artikkeli perustuu eräässä Väli-Suomen julkishallinnollisessa asiantuntijaorganisaatiossa tehtyyn haastattelututkimukseen. Tutkimusaihetta lähestyttiin laadullisen tutkimusotteen avulla asiantuntijoiden itsensä kokemana ja kuvaamana. Tutkimusaineisto kerättiin 12 teemahaastattelulla, ja se analysoitiin teoriasidonnaista sisällönanalyysia noudattaen. Tutkimustulokset tarjoavat näkökulmia asiantuntijoiden viestintätoimijuuden rakentumiseen ja rakentamiseen. Artikkelin keskeisintä antia on uuden viestintätoimijuuden käsitteen esille nostaminen ja esitteleminen. Käsitteellä viitataan ammatillista toimijuutta rajatumpaan prosessiin, jossa asiantuntijayksilöt, ryhmät tai kokonaiset työyhteisöt ilmaisevat ja työstävät työnsä viestinnällisiin aspekteihin liittyviä valintoja ja pyrkimyksiä, ottavat kantaa, osallistuvat ja vaikuttavat viestintään työssään sekä neuvottelevat ammatillisista identiteeteistään viestinnän osalta. Lisäksi artikkeli tarjoaa konkreettisia ehdotuksia, joiden avulla asiantuntijaorganisaatiot voivat yhdessä jokaisen jäsenensä voimin kehittää toimintaansa yksilöiden ja koko työyhteisön viestintätoimijuutta tukevaksi. Artikkelin lopussa pohditaan viestintätoimijuuden näkökulman merkitystä työyhteisöviestinnän ymmärtämisessä, kouluttamisessa ja tutkimisessa sekä viestintätoimijuuden tukemisen tärkeyttä yksilöiden ja työyhteisöjen kehittymisessä ja kehittämisessä. Tulokset tarjoavat hyödyllistä tietoa asiantuntijaorganisaatioille ja asiantuntijoille, jotka tahtovat panostaa aktiivisempien, vuorovaikutteisempien ja osallistavampien viestintätapojen hyödyntämiseen ja jalkauttamiseen. Artikkelissa tuodaan esille myös viestintätoimijuutta käsitteleviä jatkotutkimusaiheita työyhteisöviestinnän tutkijoille ja muille aiheesta kiinnostuneille.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

26

Aro, Eetu, Seppo Vehkamäki y Matti Ylätalo. "Yrittäjyyteen vaikuttavat tekijät - empiirinen tutkimus Etelä-Pohjanmaan maitotiloilla". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 23 (31 de enero de 2008): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75865.

Texto completo

Resumen

Artikkelin tavoitteena oli analysoida, miten yrittäjyys ilmenee maidontuotantotiloilla ja millaisia erilaisia yrittäjyystypologioita niiltä löytyy. Päätavoitteena oli tarkastella maatilayrittäjien yrittäjyysmotivaatiota ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi haluttiin selvittää maatilayrittäjien keskeisiä arvoja, asenteita ja tavoitteita. Tarkastelunäkökulma on ensi sijassa taloustieteellinen, mutta yrittäjyyttä tarkasteltiin myös käyttäytymistieteellisessä ja sosiologisessa kontekstissä.Artikkelin kohderyhmänä olivat Etelä-Pohjanmaan maitotilat. Tutkimusote on kvantitatiivinen ja eksploratiivinen. Tutkimusaineisto hankittiin postikyselynä ja tilojen valinta suoritettiin satunnaisotantana. Kyselylomake käsitti yhteensä 100 kysymystä, joiden avulla pyrittiin kartoittamaan yrittäjien ominaisuudet, keskeiset yritystoimintaa, maatilan elinkaaren vaihetta ja tilanpidon jatkuvuutta kuvaavat muuttujat. Lopullisessa aineistossa oli 191 tilaa vastausprosentin ollessa 50. Aineiston analysoinnissa käytettiin pääasiallisesti faktori- ja ryhmittelyanalyysiä. Tuottajien yrittäjyysmotivaatio vaihteli, mutta suurimmalla osalla se oli kohtalaisen hyvä. Nuorilla yrittäjyysmotivaatiota vahvistivat etenkin onnistuminen työssä ja hyvä taloudellinen tulos. Vanhoilla viljelijöillä yrittäjyysmotivaatiota vahvisti etenkin tieto maatilan jatkajasta. Motivaatiota lisäsivät karjaan liittyvät seikat, kuten karjan hyvä terveystilanne sekä maidon hyvä tuotos ja laatu. Yrittäjyysmotivaatiota heikensivät taas ulkoiset tekijät, etenkin maatalouden yleinen epävarmuus ja maidon hinnan lasku. Vanhoilla yrittäjillä motivaatiota heikensivät sisäiset tekijät, kuten epävarmuus jatkajasta ja oman terveyden heikentyminen. Maidontuottajien jaottelemiseksi erilaisiin yrittäjyystypologioihin käytettiin faktorianalyysin tuloksiin perustuvaa ryhmittelyanalyysiä, jonka perusteella maidontuottajat jaoteltiin neljään ryhmään. Ensimmäisen ryhmän yrittäjillä oli hyvä ammatillinen koulutus. Heille tärkeitä asioita olivat tuottavuus, tilakoon kasvu ja karjaan liittyvät haasteet. Heidän tavoitteissaan korostuivat maidon hyvä laatu, eläinten hyvinvointi, työn mielekkyyden parantaminen sekä kannattavuuden parantamisen ohella myös elämän laadun parantaminen. Toisen ryhmän yrittäjät olivat iäkkäitä ja heidän ammatillinen koulutuksensa oli alhainen. Tilakoko oli pieni. Toisen ryhmän yrittäjät aikoivat investoida vähän lähitulevaisuudessa ja tilan toiminnan jatkuvuus oli epävarmempaa kuin muilla ryhmillä. Heille olivat tärkeitä sisäinen tehokkuus, sosiaalinen arvostus, turvattu ja itsenäinen työ sekä karjatalouteen liittyvät haasteet. Kolmannen ryhmän yrittäjillä oli hyvä ammatillinen koulutus. Heidän keskimääräinen peltoalansa oli suurin ja maidon keskituotos alhaisin verrattuna muihin ryhmiin. Tuotantosuunnan vaihtajia oli suhteellisesti eniten tässä ryhmässä. Tämän ryhmän yrittäjille oli tärkeää tuotannon tehostaminen, tilakoon kasvu sekä maatilan jatkuvuus. Heillä korostuivat taloudelliset tavoitteet. Neljännen ryhmän yrittäjillä oli alhainen ammatillinen koulutus. Ryhmässä oli voimakkaasti tuotantoaan laajentavia yrittäjiä suhteellisesti eniten ja tuotantosuunnan vaihtajia vähiten muihin ryhmiin verrattuna. Heille tärkeitä asioita olivat tuottavuus, turvattu työ sekä varovaisuus. Neljännen ryhmän yrittäjien tavoitteissa korostuivat taloudelliset tavoitteet ja tilan kokonaisvaltainen kehittäminen. Neljännen ryhmän yrittäjät suhtautuivat myönteisimmin maatalouden rakennekehitykseen.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

27

Kokkila, Hanne. "Kiinnostaako Noste-koulutus sen kohteena olevia ihmisiä?" Aikuiskasvatus 24, n.º 3 (15 de septiembre de 2004): 222–33. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93568.

Texto completo

Resumen

Aikuisten puolesta ei voida päättää mitä koulutusta he tarvitsevat, vaan koulutuksen tarpeen on lähdettävä aikuisista itsestään. Suunnittelu- ja valmisteluasiakirjoissa Noste-ohjelman kohdejoukosta puhutaan laskennallisena ja varsin yhtenäisenä 330 000 ihmisen ryhmänä. AKU2000-aineiston valossa kohdejoukko näyttää hyvin heterogeeniseltä ja monenlaisia koulutuskokemuksia omaavalta ryhmältä, jota yhdistää muodollisen tutkinnon puuttuminen.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

28

Mäkijärvi, Essi, Pasi Rikkonen y Matti Ylätalo. "Maatilayritysten tulevaisuusstrategiat – empiirinen tarkastelu tilojen tulevaisuustavoitteista, taloudellisesta menestymisestä ja rakenteellisesta kehityksestä". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de enero de 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75540.

Texto completo

Resumen

Strategian avulla yritys voi saavuttaa asetetut tulevaisuuden tavoitteet. Yhä nopeammat ja arvaamattomammat muutokset toimintaympäristössä tekevät kuitenkin tulevaisuudesta yhä epävarmemman. Kriittisiä vaiheita ennakoimalla voidaan tarvittaessa muuttaa strategiaa siten, että tavoitteet on edelleen mahdollista saavuttaa muuttuvassa toimintaympäristössä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia maatilayrityksessä käytettäviä ennakoinnin lähestymistapoja osana liiketoimintaosaamista. Tutkimusaineistona käytettiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) kannattavuuskirjanpitoaineiston tilivuosia 2004–2008. Tutkimuksessa käytettiin aineistona myös vuonna 2007 suoritettua viljelijäkyselyä kannattavuuskirjanpitotiloille. Tilat poimittiin tutkimukseen sen mukaan, että ne olivat sekä vastanneet vuoden 2007 viljelijäkyselyyn että olleet mukana kannattavuuskirjanpitopaneelissa vuosina 2004–2008. Havaintoaineistossa oli mukana 260 kirjanpitotilaa. Tutkimusongelmina oli selvittää, minkälaista tulevaisuuden suunnittelu on maatilayrityksissä, minkälaista on yritysten taloudellinen menestyminen ja rakenteellinen kehitys erilaisia tulevaisuuden tavoitteita omaavissa tilaryhmissä sekä mitä tekijöitä ja menestymisen konsepteja tilojen tulevaisuuden suunnittelussa on löydettävissä. Maatilayrittäjien tavoitemuuttujia analysoitiin faktorianalyysin avulla. Klusterianalyysissä hyödynnettiin faktorianalyysin tuloksena syntyneitä faktoripisteitä. Näiden pisteiden avulla mahdollisimman samankaltaiset muuttujat yhdistettiin ryhmiksi. Syntyneet ryhmät nimettiin seuraavasti: ympäristö- ja hyvinvointitietoiset, taloussuuntautuneet sekä kehittymis- ja kasvuhaluiset. Kyselyyn vastanneiden maatilayrittäjien tulevaisuuden suunnittelu painottui strategiselle tasolle. Muutokseen suhtauduttiin lähinnä reaktiivisesti ja preaktiivisesti. Tiedonhaku painottui kansalliselle ja paikkakunnan tasolle. Ympäristö- ja hyvinvointitietoiset tilat olivat pieniä ja vakavaraisia, mutta niillä oli heikko kannattavuus. Ennakointi oli vähäisempää kuin muissa ryhmissä. Taloussuuntautuneet tilat olivat suurimpia ja ne olivat kasvaneet tasaisesti viiden vuoden aikavälillä. Niissä tiedonhaku oli aktiivisinta ja tulevaisuuteen suhtautuminen preaktiivista. Suunnittelu ulottui operationaaliselta tasolta visionääriselle tasolle. Kehittymis- ja kasvuhalukkaat tilat olivat muiden ryhmien tiloja keskimäärin kannattavampia. Suhteellinen velkaantuneisuus oli kuitenkin suuri. Näillä tiloilla ennakoitiin melko aktiivisesti.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

29

Laakkonen, Erja. "Kohtuullinen kasvattaja". Aikuiskasvatus 41, n.º 2 (8 de junio de 2021): 113–26. http://dx.doi.org/10.33336/aik.109321.

Texto completo

Resumen

Perinteisen järjestötoiminnan rinnalle on muodostunut uudenlaista liikehdintää, ei-hierarkkisesti organisoitunutta kansalaistoimintaa. Pohjois-Karjalassa toimiva Kohtuus vaarassa -kansalaisliike on verkosto, joka tavoittelee kulutuskeskeisen ajattelun- ja elämäntavan muutosta. Se järjestää muun muassa seminaareja, keskustelutilaisuuksia ja retkiä. Ryhmä on valtakunnallisen kohtuusliikehdinnän alullepanija. Tarkastelen ryhmää ekososiaalisena sivistäjänä. Tulkinta pohjautuu kestävyystutkijoiden Arto O. Salosen ja Marjatta Bardyn jaotteluun ekososiaalisen sivistyksen piirteistä. Sen pohjalta analysoin seitsemän aktiivin haastatteluja teorialähtöisellä laadullisella analyysilla: hain aineistosta vastuullisuuden, kohtuullisuuden ja ihmistenvälisyyden kuvauksia. Tausta-aineistona ovat liikkeen julkaisut ja osallistuva havainnointi. Tulosten mukaan Kohtuus vaarassa -ryhmässä vastuullisuus ymmärretään laajana, koko elonkehää koskevana huolenpitona. Liikkeen ytimessä oleva kohtuullisuus on kulutuskriittisyyttä, hankkimista tarpeen mukaan. Luonnonvarojen käytön tulee olla kohtuuden rajoissa. Ihmistenvälisyys on keskeistä, ja kasvokkaisia tapaamisia arvostetaan. Kohtuus vaarassa -toimijat välittävät ekososiaalisen sivistyksen sanomaa paitsi luentojen ja muiden yleisötapahtumien avulla myös arkisissa kohtaamisissaan kuten tavatessaan ystäviään.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

30

Dovbysh, Olga. "Hyperlokaalin median rooli kansalaiskeskustelussa Venäjällä". Idäntutkimus 28, n.º 2 (12 de julio de 2021): 20–30. http://dx.doi.org/10.33345/idantutkimus.110176.

Texto completo

Resumen

Hyperlokaalista mediasta on tullut tärkeä osa paikallisen median kenttää eri puolilla Venäjää. Sitä edustavat kaupunkikohtaiset julkiset keskusteluryhmät sosiaalisen median alustoilla. Tämän kaltaiset ryhmät tarjoavat alustan yhteiskunnallisille keskusteluille, tukevat paikallisia yhteisöjä ja erilaisia kansalaisaloitteita sekä informoivat asukkaita kaupungin tapahtumista. Hallinnon edustajien aktiivinen osallistuminen tekee näistä ryhmistä tärkeitä foorumeita ja kommunikaatiokanavia paikallisen hallinnon ja asukkaiden välillä. Artikkelissa käytetään esimerkkinä paikkakuntakohtaisia julkisia ryhmiä ja analysoidaan, missä määrin ruohonjuuritason aloitteet voivat mahdollistaa viestinnän viranomaisten ja kansalaisten välillä ja kuinka tämänkaltainen asukkaiden osallistuminen kaupunkia koskevien asioiden käsittelyyn vaikuttaa paikallishallintoon. Tutkimuksessa haastateltiin sosiaalisessa mediassa toimivien ryhmien ylläpitäjiä ja moderaattoreita seitsemästä venäläisestä kaupungista. Tutkimus osoitti, että hyötyjen lisäksi hyperlokaalin median kasvuun liittyy myös riskejä: vallanpitäjien mielipiteisiin mukautuminen ja näennäinen osallistuminen saattavat heikentää kansalaisten todellisia vaikuttamismahdollisuuksia. Siinä, miten kansalaiset osallistuvat päätöksentekoon sosiaalisessa mediassa, ja siinä, miten he todellisuudessa osallistuvat paikallishallintoon, on huomattava ero. Kaupunkiryhmien kehitykseen viestintäkanavana vaikuttaa niiden epävakaus ja omistajan halu kaupallistaa projekti, mikä tuottaa viihteellistä, neutraalia ja harmitonta sisältöä. Hyperlocal media as a communication channel between state and society in Russia’s regions Hyperlocal media in Russia, represented mainly by city public groups on social network websites, have recently become important elements of local media ecosystems in Russia’s regions. Along with the dissemination of information on local news and affairs, these groups act as platforms for public discussions and support community initiatives and local activism. The active involvement of local state bodies in these groups has made these sites important spaces of public participation as well as a communication channel between city administrations and local society. Taking the example of city public groups, this article explores to what extent non-professional and non-commercial media initiatives can enhance public engagement and citizen participation in local governance, as well as to what extent these digital media can serve as communication channels between state bodies and citizens in the Russian regions. The empirical data include eighteen interviews with owners and moderators of public city groups, conducted during the author’s fieldwork in seven Russian cities in 2017-2018. Based on the empirical evidence, I explore how grassroots digital media shows growing potential for public engagement. Compared to professional local newsrooms, these groups demonstrate higher freedom in the selection of topics and issues for public discussion. Moreover, hyperlocal media offer wider opportunities for local citizens to express their opinions by commenting and publishing their own materials. Constraining factors include co-optation strategies of state bodies, evidence of “pseudo-participation” and a significant gap between the share of people involved in “information engagement” and in offline activities.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

31

Manni, Katariina, Marketta Rinne y Arto Huuskonen. "Väkirehuruokinnan vaikutus maitorotuisten sonnien kasvu- ja teurasominaisuuksiin". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 33 (31 de enero de 2016): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75205.

Texto completo

Resumen

Ruokintakustannukset sekä kasvu- ja teurasominaisuudet ovat keskeisiä naudanlihantuotannon kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä. Väkirehuruokinta vaikuttaa tuotantotuloksiin ja tuotannon kannattavuuteen. Runsaalla väkirehuruokinnalla tavoitellaan yleensä nopeita päiväkasvuja ja lihakkaita ruhoja. Kasvuun voidaan vaikuttaa myös ruokintaa jaksottamalla. Tällöin ruokintaa rajoitetaan tietty aika kasvatuskaudella, jolloin kasvu yleensä hidastuu. Kun ruokinnan rajoitus lopetetaan, eläinten kasvu tyypillisesti nopeutuu. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää väkirehuruokinnan jaksotuksen vaikutusta maitorotuisten sonnien lihantuotanto-ominaisuuksiin. Lisäksi selvitettiin, millaisiin tuloksiin päästään pelkällä hyvälaatuisella säilörehulla sonnien loppukasvatuksessa. Kokeessa oli 36 maitorotuista sonnia. Ne olivat kokeen alkaessa keskimäärin 200 päivän ikäisiä ja 230 kilon painoisia. Tavoiteteurasikä oli 560 - 570 päivää. Ensimmäisen koeryhmän (SR) sonnit saivat koko kokeen ajan vapaasti nurmisäilörehua. Toisen koeryhmän (TV) sonnit olivat tasaisella väkirehuruokinnalla, ja saivat koko kokeen ajan vapaasti seosrehua, jonka kuiva-aineesta 70 % oli nurmisäilörehua ja 30 % litistettyä ohraa. Kolmannen koeryhmän (NV) sonnit ruokittiin nousevalla väkirehutasolla. Ne saivat kasvatuskauden alkujakson (eläinten ikä 6,5-12,5 kk) pelkkää nurmisäilörehua vapaasti ja loppujakson (eläinten ikä 12,5-18,5 kk) vapaasti seosrehua, jonka kuiva-aineesta 40 % oli nurmisäilörehua ja 60 % litistettyä ohraa. Neljännen ryhmän sonnit (LV) olivat laskevalla väkirehuruokinnalla, ja saivat alkujakson vapaasti seosrehua, jonka kuiva-aineesta 40 % oli nurmisäilörehua ja 60 % litistettyä ohraa ja loppujakson pelkkää nurmisäilörehua vapaasti. Väkirehun saanti lisäsi kokonaiskuiva-aineen syöntiä 7,97 kilosta 8,55 kiloon päivässä koko kokeen ajalta laskettuna SR-ryhmän sonneihin verrattuna. SR-ryhmän sonnit kasvoivat keskimäärin 1119 g/pv ja lisättäessä väkirehua keskimääräinen kasvunopeus oli 1222 g/pv. Keskimääräinen väkirehun syönti koko kasvatuskaudelta laskettuna oli 2,70 kg ka/pv. Kasvun lisäys yhtä lisättyä väkirehukiloa kohden oli 38 g/pv. Väkirehun saanti lisäsi teuraspainoa 25 kg ja teurasruhon osuutta 12 g/kg SR-ryhmään verrattuna. Väkirehuruokinta lisäsi hieman lihakkuutta mutta ruhojen rasvaisuuteen se ei vaikuttanut. Väkirehuruokinta tehosti rehun muuntosuhdetta. Kasvu- tai teurastuloksissa ei havaittu eroa verrattuna tasaisesti väkirehua saaneita jaksotetusti väkirehua saaneisiin. Väkirehuruokinnan jaksotus vaikutti väkirehun syöntiin. LV-ryhmässä väkirehun syönti oli keskimäärin 2,42 kg ka/pv, NV-ryhmässä 3,16 kg ka/pv. NV-ryhmässä saavutettiin 157 g/pv parempi päiväkasvu ja 27 kg suurempi teuraspaino LV-ryhmään verrattuna johon vaikutti osaltaan suurempi väkirehun saanti. Vaikka pelkällä hyvällä säilörehulla voidaan saavuttaa hyviä kasvutuloksia, väkirehulisällä voidaan tehostaa maitorotuisten sonnien tuotanto-ominaisuuksia. Tulokset myös osoittivat sonnien kyvyn sopeutua erilaisiin ruokintoihin ilman, että se vaikutti merkittävästi niiden tuotanto-ominaisuuksiin

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

32

Matilainen, Kaarina, Ismo Strandén, Anna-Maria Tyrisevä y Esa Mäntysaari. "Pohjoismaisten punaisten rotujen hedelmällisyysarvostelu genomisella eläinmallilla". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 33 (31 de enero de 2016): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75207.

Texto completo

Resumen

Pohjoismaista lypsykarjan hedelmällisyysominaisuuksien jalostusarvostelua ollaan päivittämässä. Koska yhä useammasta eläimestä on genominen tieto, uutta mallia halutaan testata myös niin että genominen tieto on yhdistettynä arvosteluihin. Yleinen menetelmä genomisen ja perinteisen tiedon yhdistämiseen on ns. genominen eläinmalli eli single-step –menetelmä. Menetelmässä voidaan käyttää suoraan samoja havaintoja kuin perinteisessä arvostelussakin, mutta eläinten sukulaisuudet perustuvat sekä genotyyppi- että sukupuutietoihin. Tässä tutkimuksessa hedelmällisyyden genominen eläinarvostelu toteutettiin pohjoismaiselle punaiselle lypsyrodulle. Arvostelussa käytetyt mallin tekijät ja varianssiparametrit olivat samat kuin perinteisellä eläinmallilla. Malli sisälsi yksitoista toisistaan riippuvaa ominaisuutta. Eri lypsykausien havainnot käsiteltiin eri ominaisuuksina. Uusimattomuusprosentti ja aika ensimmäisestä siemennyksestä viimeiseen siemennykseen määriteltiin sekä hiehoille että kaikille kolmelle ensimmäiselle lypsykaudelle erikseen. Aika poikimisesta ensimmäiseen siemennykseen mitataan vain lehmiltä. Kaikilla ominaisuuksilla oli matala periytymisaste (0,01-0,04) ja lehmien ominaisuuksien välillä oli korkeat geneettiset korrelaatiot (0,60-0,88 lypsykausien välillä). Aineisto sisälsi havaintoja neljältä miljoonalta eläimeltä ja sukupuutiedot olivat yli viidelle miljoonalle eläimelle. Arvostelussa mukana olevista eläimistä genomitieto oli saatavilla 23520 eläimeltä. Genominen eläinmalliarvostelu, samoin kuin alkuperäinen perinteinen eläinmalliarvostelukin, tehtiin MiX99-ohjelmalla. Genominen eläinmalliarvostelu osoittautui hitaasti suppenevaksi. Tulosten ratkaisemiseen tarvittiin 7 päivää ja 29063 iteraatiota, kun perinteisen eläinmalliarvostelun tulokset ratkesivat viiden tunnin ja 3052 iteraation jälkeen. Genomisessa eläinmallissa kahdesta eri lähteestä olevien tietojen yhteensopivuus eläinten geneettisen samankaltaisuuden määrittämisessä on tärkeää. Siksi genomista arvostelua muutettiin niin, että geneettiset ryhmät otettiin huomioon sekä sukupuuhun että genotyyppitietoihin perustuvassa informaatiossa. Tämän jälkeen ratkaisut saatiin kolmentoista tunnin ja 2453 iteraation jälkeen. Genomisen ja perinteisen arvostelun geneettiset trendit seurasivat hyvin toisiaan ja syntymävuosittain lasketut jalostusarvojen korrelaatiot olivat pääasiassa yli 0,97. Ensimmäiset ajot hedelmällisyysominaisuuksien genomiselle arvostelulle osoittivat, että siirtyminen eläinmallista täyteen genomiseen eläinmalliin on toteutettavissa.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

33

Kolehmainen, Marjo y Leena Kautto-Koukka. "Näkyväksi tulevia nuoria". Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 18 (30 de noviembre de 2017): 87–99. http://dx.doi.org/10.30675/sa.63509.

Texto completo

Resumen

Katsauksemme tarkastelee sosiaalipedagogisesti Jyväskylän kaupungin Nuorisopalveluiden etsivän nuorisotyön Akku-ryhmää. Avoin ja toiminnallinen ryhmätoiminta on kohdennettu 15–29-vuotiaille nuorille. Etsivän nuorisotyön tavoitteena on edistää sellaisten nuorten yhteiskunnallista osallisuutta, joiden opiskelu- ja työelämätavoitteet ovat mutkistuneet tai joille nämä tavoitteet eivät ole vielä mahdollisia tai ajankohtaisia. Etsivä nuorisotyö on usein yksilökeskeistä, mikä tekee Akun toiminnasta poikkeuksellista. Toiminnan tavoitteena on tukea nuorta selviytymään arjessaan, auttaa nuorta tulevaisuuden suunnittelussa sekä ohjata tarvittaviin palveluihin. Akku-ryhmä mahdollistaa yhteisön, joka tarjoaa psykososiaalista tukea sekä luo yhteenkuuluvuuden, osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunteita. Se myös vahvistaa sosiaalisia valmiuksia olemalla kasvualusta vuorovaikutussuhteiden luomiselle. Toiminta tuo positiivisia kokemuksia arkeen ja lisää siten mielen hyvinvointia, edistää päihteettömyyttä sekä vahvistaa päihde- ja mielenterveysongelmilta suojaavia tekijöitä. Havaitsimme, että Akku-ryhmässä on useita sosiaalipedagogisia toimintaperiaatteita ja että sosiaalipedagogiikka on toimintaa ohjaava viitekehys. Toiminnassa on sovellettu useita ydinkäsitteitä kuten dialogi, pedagoginen suhde, yhteisö, osallisuus, toiminnallisuus ja innostaminen. Akku-toiminnan toteuttamismalli ja jäsentymättömät käytänteet tavoitteiden seuraamisen osalta vaativat vielä kehittämistä. Vastaavan toiminnan järjestämiselle on tarvetta etsivässä nuorisotyössä.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

34

Sairanen, Auvo, Elina Juutinen y Sari Kajava. "Yö- ja kokoaikalaiduntamisen vaikutus lehmien syöntiin ja maitotuotokseen". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de enero de 2012): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75610.

Texto completo

Resumen

Suomen olosuhteissa kokoaikalaiduntamisen toteutus on haastavaa karjakoon kasvaessa. Laitumen- ja vihantaviljan osuus ProTuotos-lehmien rehunkulutuksesta vuonna 2010 oli 6,3 % kuiva-aineesta (Huhtamäki 2011). Haasteellisuus on seurausta nurmen vaihtelevasta kasvunopeudesta laidunkauden aikana sekä navetan läheisyydessä sijaitsevien peltolohkojen riittämättömästä alasta tarpeeseen verrattuna. Pihattonavetassa väkirehu voidaan kokoaikalaiduntavilla lehmillä jakaa vain lypsyn yhteydessä ja kerta-annos voi nousta suureksi. Lisäksi väkirehun jako asemalla on yleensä käsityötä. Osa-aikalaidunnus tuo ratkaisun näihin ongelmiin. Osa-aikaisuuden astetta voidaan säätää käytettävissä olevan peltoalan mukaan. Lehmät saavat väkirehun sisälläoloaikana kioskista, lypsyrobotilta tai seosrehun mukana, jolloin väkirehunjako-ongelma lypsyasemalla poistuu. Osa-aikalaiduntamisessa laitumen osuus ruokinnassa on alkukesällä suuri ja nurmen kasvun hiipuessa osuutta pienennetään. Yö- ja kokoaikalaiduntamisen vaikutusta lypsylehmien syöntiin ja maitotuotokseen tutkittiin laidunkokeessa kesällä 2011. Ennen koetta lehmät olivat 12 vrk yölaiduntajia ja niiden väkirehuruokinta oli sama. Kokeessa oli 36 lypsylehmää ja muuttujina oli laidunnusaika (osa-aikainen, OL tai kokoaikalaidun, KL) sekä kaksi väkirehun raakavalkuaispitoisuus (matala MRV 153 g/kg ka, korkea KRV 197 g/kg ka). Kokeessa oli kaksi jaksoa ja eläin oli samalla laidunkäsittelyllä koko kokeen ajan, mutta valkuaiskäsittely muuttui jaksojen välissä. OL-ryhmä laidunsi ilta- ja aamulypsyn välisen ajan 12,5 h/vrk ja ne saivat vapaasti säilörehua navetassa päivällä 9,5 h/vrk eli karkearehua oli saatavilla noin 22 h/vrk. KL-ryhmän laidunnusajaksi muodostui 18,5 h/vrk. Väkirehuannos oli koko kokeen ajan 9 kg/vrk. KL-ryhmä sai väkirehun kahteen annokseen jaettuna lypsyasemalta ja OL-ryhmä puolet päivittäisestä väkirehuannoksesta aamulypsyn aikana lypsyasemalta ja puolet väkirehukioskista päivän aikana. Laidunalaksi oli mitoitettu OL-ryhmälle 0,6 aaria/lehmä/vrk ja KL-ryhmälle 1,0 aaria/lehmä/vrk. Laitumen nurmimassa mitattiin kehikkomittausmenetelmällä. Laidunruohon syönti arvioitiin lypsylehmien maidontuotantoon tarvittavan energian tarpeen ja sisäruokinnan energiansaannin erotuksena. Lisäksi laidunnuskäyttäytymistä tarkkailtiin suoraseurannalla. Säilörehun syöntimäärä sisällä oli suuri, 8,9 kg ka/vrk. Osa-aikalaiduntajilla laidunrehun laskennallinen osuus koko dieetistä jäi siten suhteellisen pieneksi. Laidunrehun laatu oli vähintään kohtuullista ja laidunolosuhteet eivät olleet poikkeuksellisen vaativat. OL-ryhmän laskennallinen laidunsyönti oli pieni ottaen huomioon sekä laidunajan että laitumen syöntiin käytetyn ajan. Lehmät käyttivät lypsyjen välillä laiduntamiseen aikaa noin neljä tuntia vuorokaudenajasta tai laidunaikaryhmästä riippumatta. Samasta yökaudella syöntiin käytetystä ajasta huolimatta OL-lehmien kokonaissyöntimäärä oli KL-lehmiä pienempi eli syöntinopeus tuntia kohti oli osa-aikalaiduntajilla todella pieni (0,7 kg ka/h). Kokeessa ei mitattu laitumen todellista syöntiä, mutta laskennallinen syönti ja visuaalinen arvio laitumesta tukevat havaintoa pienestä laidunrehun syöntimäärästä OL-ryhmässä. Tässä kokeessa kokoaikalaiduntajien maitomäärä oli sama kuin osa-aikalaiduntajilla. Kokoaikalaiduntaminen laski maidon rasvapitoisuutta ja samalla kokoaikalaiduntajien energiakorjattu maitotuotos jäi 1,1 kg/vrk osa-aikalaiduntajia pienemmäksi. Laidunrehun laskennallinen OIV-arvo on korkea, mikä näkyi myös käytännössä lisävalkuaisruokinnan heikkona tuotosvasteena. Tämä tulos tukee aikaisempia lisävalkuaiskokeita laitumella. Yhdysvaikutusta laidunnusajan (OL vs. KL) ja valkuaisvasteen välillä ei ollut, mikä on hieman yllättävää. Osa-aikalaiduntajilla säilörehun osuus ruokinnassa on huomattava ja olisi voinut olettaa lisävalkuaisesta saatavan hyödyn olevan osa-aikalaiduntajilla lähellä säilörehudieettien vasteita. Lehmät vähentävät laidunrehun syöntiä huomattavasti, mikäli tarjolla on säilörehua sisällä vapaasti. Laidunrehun hyväksikäyttöä saattaa lisätä laidunalan rajaaminen pienemmäksi nykyisiin suosituksiin verrattuna tai sisällä tarjotun säilörehun rajoittaminen.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

35

Matikainen, Janne y Ulla Puro. "Tutor oppivan ryhmän tukena". Aikuiskasvatus 17, n.º 4 (1 de diciembre de 1997): 307–12. http://dx.doi.org/10.33336/aik.92468.

Texto completo

Resumen

Alkuaan tutor syntyi yksilöiden oppimisen auttajaksi. Opintokeskuksissa oppiminen on perinteisesti tapahtunut opintokerhoissa, joten on ollut luontevaa soveltaa tutortoimintaa myös oppivaan ryhmään. Seuraavassa kerrotaan, millaisia kokemuksia ja mitä suuntaviivoja ryhmätutoroinnin kehittämiseksi saatiin.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

36

Valkonen, Tarja y Tomi Laapotti. "Katsaus ryhmän vuorovaikutuksen analysointimenetelmiin". Prologi 7, n.º 1 (15 de diciembre de 2011): 44–73. http://dx.doi.org/10.33352/prlg.95973.

Texto completo

Resumen

Ryhmän vuorovaikutuksen tutkimukseen on kehitetty useita analysointimenetelmiä, joiden tavoitteena on kuvata, ymmärtää ja selittää ryhmän jäsenten välistä vuorovaikutusta ja ryhmän vuorovaikutusprosesseja. Tunnetuimpia lienevät keskusteluanalyysi (ks. esim. Heritage 1997; Peräkylä 1995) ja Balesin (1951) vuorovaikutuksen prosessianalyysi (IPA). Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on jäsentää ja arvioida, millaisia ryhmän vuorovaikutuksen havainnointiin perustuvia analyysimenetelmiä on käytetty tehtäväkeskeisten ryhmien ja tiimien tutkimuksessa vuosina 1999–2009. Artikkeli pohjautuu systemaattiseen tiedonhakuun, joka keskittyi tärkeimpiin puheviestinnän ja lähitieteiden artikkelitietokantoihin. Tiedonhaku kohdennettiin tieteellisissä lehdissä julkaistuihin tutkimusartikkeleihin. Tulokset osoittavat, että tehtäväkeskeisten ryhmien tutkimuksessa on sovellettu erityisesti kvantitatiivista vuorovaikutusanalyysia, IPA-menetelmää sekä erilaisia tiedonrakentumista tarkastelevia menetelmiä. Myös tietokoneavusteisia analyysimenetelmiä on jonkin verran käytetty. Laadullisista menetelmistä tutkimuksissa käytettiin keskusteluanalyysiä ja ankkuroituun teoriaan tai muuhun sisällönanalyysiin perustuvia menetelmiä sekä etnografista lähestymistapaa. Mielenkiintoista oli havaita, että vain reilu kolmasosa (39 %) tutkimuksista kohdistui niin sanottujen luonnollisten ryhmien vuorovaikutukseen. Valtaosa työryhmiä ja tiimejä koskevaa tutkimusta kuvaa tämän selvityksen perusteella edelleenkin vain tutkimusta varten koottujen tai laboratorioryhmien vuorovaikutusta. Artikkelissa pohditaan lisäksi ryhmän vuorovaikutusta koskevan tutkimuksen teoreettisia lähtökohtia ja kehityssuuntia.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

37

Pikkumäki, Sisko y Maija Peltola. "Poissulkeminen ja siihen liittyvät vaikuttamiskeinot varhaiskasvatuksessa". Prologi 13, n.º 1 (15 de diciembre de 2017): 8–23. http://dx.doi.org/10.33352/prlg.95919.

Texto completo

Resumen

Lastenvälinen kiusaaminen on vakava vuorovaikutussuhteissa rakentuva ongelma, jolla on todettu olevan kauaskantoisia seurauksia kiusaajien ja kiusatuksi tulleiden lasten hyvinvoinnille. Vaikka jo alle kouluikäisten lasten on havaittu kykenevän kiusaamiseen, pienten lasten kiusaamiseen kohdistuvaa viestinnän tutkimusta on tehty vasta vähän. Tässä ryhmähaastattelumenetelmällä tehdyssä tutkimuksessa varhaiskasvatuksen opettajat kertoivat käsityksiään ja havaintojaan lapsiryhmissä ilmenneestä poissulkemisesta, joka on yksi yleisimmistä kiusaamisen muodoista pienten lasten keskuudessa. Lisäksi varhaiskasvatuksen opettajat kertoivat, millaisia viestinnällisiä vaikuttamiskeinoja he olivat käyttäneet poissulkemiseen. Tulosten perusteella poissulkeminen on lastenvälisiin vuorovaikutussuhteisiin kytkeytyvä ilmiö, joka rakentuu interpersonaalisen ja ryhmäviestinnän tasoilla. Poissulkemiselle ei havaittu olevan mitään erityisiä perusteita, vaan syiden katsottiin vaihdelleen sen mukaan, millainen lapsiryhmä oli koolla ja millaisista vuorovaikutussuhteista ryhmä rakentui. Myös varhaiskasvatuksen opettajien käyttämät vaikuttamiskeinot kytkeytyivät vuorovaikutussuhteisiin liittyviin tekijöihin. Suoralla kerronnalla, leikkiin mukaan menemisellä sekä ryhmäyttämisellä vaikutettiin koko ryhmän vuorovaikutukseen, mutta myös kahdenkeskisiin vuorovaikutussuhteisiin. Tärkeimmäksi vaikuttamiskeinoksi nähtiin varhaiskasvatustiimin jäsenten keskinäinen sekä lasten vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö, joka parhaimmillaan mahdollisti yhteisistä käytännöistä sopimisen sekä koko kasvatusyhteisön viestinnän vaikutusten arvioimisen ja tiedostamisen. Tällaisen yhteistyön pohjalta poissulkemistilanteet voivat muodostua myönteisen vuorovaikutuksen oppimisprosesseiksi, joista on hyötyä ennen kaikkea lapsille mutta myös varhaiskasvattajille ja vanhemmille.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

38

Tuomisto, Leena, Minna Lyyra y Arto Huuskonen. "Sonnien sosiaalinen käyttäytyminen erikokoisissa ryhmissä". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de enero de 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75653.

Texto completo

Resumen

Lihanautojen loppukasvatuksessa sonnit pidetään tyypillisesti lämpimissä rakennuksissa rakolattiapohjaisissa karsinoissa. Pienellä ryhmäkoolla ja uudelleenryhmittelyn välttämisellä tavoitellaan sosiaalisesti vakaata ryhmää. Joillakin tiloilla on kuitenkin saatu hyviä tuloksia sonnien kasvattamisesta tavallista suuremmissa ryhmissä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää loppukasvatettavien sonnien sosiaalista käyttäytymistä keskisuurissa ja suurissa eläinryhmissä. Tutkimus toteutettiin tilatutkimuksena lihanautojen loppukasvatustiloilla. Tutkimuksessa oli mukana kaksi tilaa, joilla sonnit kasvatettiin keskisuurissa ryhmissä (32–40 sonnia/ryhmä) osittain tai kokonaan rakolattiapohjaisissa karsinoissa (tilaa 3,0–3,7 m2/eläin) sekä kolme tilaa, joilla sonnit kasvatettiin suurissa ryhmissä (130–237 sonnia/ryhmä) eristämättömissä pihatoissa tai tarhassa, jossa oli katettu makuualue (tilaa 4,4–8,8 m2/eläin). Yhteensä tutkittavia sonniryhmiä oli kymmenen. Sonneja tarkkailtiin joka tilalla suoralla seurannalla kahtena peräkkäisenä päivänä klo 6:00–20:00 välisenä aikana. Eläinten yleisen aktiivisuuden selvittämiseksi käytettiin hetkellistä seurantaa 15 minuutin havaintovälillä. Hetkellisen seurannan havaintopisteiden välissä laskettiin erityyppisten sosiaalisten kontaktien määrä käyttäen yksi-nolla seurantaa. Tutkimustiloillamme sonniryhmän koolla ei näyttänyt olevan vaikutusta tappelujen, muussa kuin ruokailutilanteessa tapahtuvan puskemisen ja syrjäyttämisen tai makuulta ylös ajamisen osuuksiin kaikista sosiaalisista kontakteista. Vain yhdessä suuressa ryhmässä kiinteäpohjaisessa karsinassa nujuamisen ja leikkitappelun osuus kaikista kontakteista oli selkeästi suurempi kuin keskisuurissa ryhmissä rakolattiakarsinoissa. Tutkimustiloillamme oli havaittavissa suuntaus, että ruokailutilanteessa tapahtuvan puskemisen ja syrjäytysten sekä sosiaalisen nuolemisen osuus kaikista kontakteista oli suurempi keskisuurissa rakolattiakarsinoiden ryhmissä kuin suurissa ryhmissä kiinteäpohjaisissa karsinoissa. Lisäksi suuntauksena oli, että toisen eläimen selkään hyppäämisen osuus kaikista kontakteista oli suurempi suurissa kiinteäpohjaisten karsinoiden ryhmissä kuin keskisuurissa ryhmissä rakolattiakarsinoissa, joskin suurissa ryhmissä hajonta oli huomattavaa. Tilatutkimuksessamme emme havainneet, että aggressiivisen käyttäytymisen osuus kaikista sosiaalisista kontakteista olisi suurempi suurissa sonniryhmissä kiinteäpohjaisissa karsinoissa kuin keskisuurissa sonniryhmissä rakolattiakarsinoissa. Suhteellisen alhainen eläintiheys saattoi hillitä aggressiivista käyttäytymistä suurissa ryhmissä. Sosiaalisen nuolemisen suurempi osuus kaikista kontakteista keskisuurissa ryhmissä voi merkitä sitä, että pienemmissä ryhmissä eläimet pystyivät muodostamaan kiinteämpiä suhteita toisiinsa. Tutkimuksemme aineisto oli hyvin pieni ja tulokset kuvailevia, joten johtopäätösten luotettavuuteen ja tulosten yleistettävyyteen on suhtauduttava varauksella.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

39

Kokkinen, Katja, Maaret Rutanen y Tiia Luotojoki. "Pelaamalla hyvinvointia?" Kuntoutus 47, n.º 1 (2 de abril de 2024): 45–51. http://dx.doi.org/10.37451/kuntoutus.144682.

Texto completo

Resumen

Monet huolestuttavat kehityskulut, kuten yksinäisyys ja huoli tulevaisuudesta, nousevat esiin työelämän ja opintojen ulkopuolella olevia nuoria ja nuoria aikuisia koskevissa tutkimuksissa. Samaan aikaan digipelaaminen on yleistynyt. Pelaamista ei kuitenkaan vielä hyödynnetä palveluissa motivoinnin tukena tai työmenetelmänä. Tämän kirjoituksen tavoitteena on kuvata digipelivalmennukseen yhdistetyn hyvinvointivalmennuksen toteuttamista, siitä saatuja kokemuksia sekä valmennukseen osallistuneiden NEET-nuorten (n = 48) tavoitteita valmennukselle ja niiden saavuttamista. Artikkelin aineisto koostuu puolistrukturoiduista alku- ja loppuhaastatteluista, jotka analysoitiin laadullisin menetelmin. Kaikilla valmennuksiin osallistuneilla oli haasteita elämäntavoissaan, ja suurin osa asetti valmennukselle hyvinvointiaan koskevan tavoitteen. Aineistosta tunnistettiin kolme erilaista ryhmää tavoitteiden saavuttamisen ja oman toiminnan osalta: toimijat, pohtijat ja epäröijät. Pelivalmennus ja yhdessä pelaaminen motivoi heitä kaikkia osallistumaan ja sitoutumaan ryhmään. Merkitykselliseksi koettiin huomion kiinnittäminen arjen valintoihin ja onnistumisen kokemukset myös pelattaessa. Tällaisella nykykulttuurin mukaisella mielekkäällä toiminnalla voisi olla jatkossa mahdollisuuksia tavoittaa ja saada NEET-nuoria osallistumaan hyvinvointia tukevaan toimintaan. Ongelmakeskeistä pelipuhetta olisi syytä kääntää kohti pelaamisen tarjoamia mahdollisuuksia.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

40

Huuskonen, Arto y Eveliina Turpeinen. "Monipuolisen väkirehun merkitys ja valkuaisruokinnan optimointi maitorotuisten sonnien ruokinnassa eri ikäkausina". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de enero de 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75464.

Texto completo

Resumen

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää maitorotuisten sonnien saaman valkuaislisän ja monipuolisen väkirehun merkitystä. Päätavoitteena oli tutkia ja optimoida koko kasvatuskauden valkuaisruokintaa ja selvittää vaikuttaako monipuolinen väkirehu tuotantotuloksiin verrattuna yksinkertaiseen ohraruokintaan, kun karkearehuna käytetään hyvälaatuista nurmisäilörehua. Koko koe muodostui kahdesta erillisestä osakokeesta. Ensimmäinen kasvatuskoe alkoi marraskuussa 2007 ja loppui toukokuussa 2009. Kasvatuskoe toistettiin tammikuun 2009 ja heinäkuun 2010 välisenä aikana. Yhteensä kokeessa oli 60 maitorotuista sonnia, jotka kasvatettiin viiden eläimen ryhmäkarsinoissa. Eläimet tulivat kokeeseen ternivasikoina keskimäärin kahden viikon iässä ja ne arvottiin kokeen alussa kolmelle erilaiselle koeruokinnalle: 1) väkirehuna litistetty ohra (O-ryhmä), 2) väkirehuna litistetty ohra + rypsirouhe (OR-ryhmä) ja 3) väkirehuna teollinen täysrehu (TR-ryhmä) (Primo –sarja). Eläimet olivat samoilla koeruokinnoilla kahden viikon iästä teurastukseen saakka. Juottokaudella (vasikoiden ikä 2 vk–2,5 kk) vasikat saivat vapaasti väkirehua, nurmisäilörehua, kuivaa heinää ja vettä. Juomarehua oli tarjolla rajoitetusti maksimiannoksen ollessa 8,5/eläin/vrk. Juoton jälkeisellä teinikaudella (ikä 2,5–6 kk) eläimet saivat vapaasti nurmisäilörehua, kuivaa heinää ja vettä mutta väkirehun maksimiannos oli rajoitettu (3 kg/eläin/vrk). Loppukasvatuskaudella (ikä 6–18 kk) sonnit ruokit-tiin vapaasti seosrehulla. Seosrehun väkirehuprosentti oli 50 kaikilla väkirehuruokinnoilla. Rypsilisän keskimääräinen annostelumäärä oli kokeen aikana keskimäärin 0,5 kg/eläin/vrk.Säilörehun kemiallinen ja ravitsemuksellinen koostumus sekä käymislaatu olivat molemmissa kokeissa hyviä samoin kuin säilörehun sulavuus (D-arvot 675 ja 695 g/kg ka). Juottokaudella eläinten kasvu, rehun syönti tai ravintoaineiden saanti ei eronnut ruokintaryhmien välillä toisistaan, koska jokaisessa ryhmässä pääasiallinen ravinnonlähde oli juomarehu. Teinikaudella päiväkasvu oli litistettyä ohraa saaneilla vasikoilla selvästi matalampi kuin ohraa + rypsiä tai teollista täysrehua saaneilla vasikoilla. Sonnit hyötyivät rypsin ja teollisen täysrehun ohraa korkeammasta valkuaispitoisuudesta, kun taas ohraruokinnalla valkuaisen saanti rehusta ei riittänyt parhaan kasvutuloksen saavuttamiseen. Puolen vuoden iässä OR- ja TR-ryhmien sonnien painot eivät eronneet toisistaan (241 vs. 242 kg), mutta O-ryhmän sonnit olivat 26 kg kevyempiä. Ero kuitenkin kompensoitui loppukasvatuskauden aikana ja loppupainoissa 18 kuukauden iässä ei ollut enää eroa ruokintaryhmien välillä. Loppukasva-tuskaudella eikä koko koeajalle lasketuissa kasvu-, syönti tai teurastuloksissa ollut eroja väkirehuruokintaryhmien välillä. Lisävalkuaisruokinnasta ei koko kasvatuskautta ajatellen ole etua naudanlihantuotannossa, jos sonnit kasvatetaan välitysvasikoista teurasikään samalla tilalla. Valkuaislisän alkukasvatuskaudella saatu lisäkasvu kompensoituu loppukasvatuskauden aikana eikä valkuaislisään sijoitettu panos tuota taloudellista etua. Täysrehulla ei saavutettu etuja viljaväkirehuun nähden. Täysrehun ohraa suurempi valkuaispitoisuus paransi kasvuja alkukasvatuskaudella samoin kuin rypsilisä, mutta tämäkin ero kompensoitui loppukasvatuskauden aikana.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

41

Virolainen, Meri y Panu Kallio. "Vientitukien poistamisen vaikutukset maitosektorille". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de enero de 2006): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76132.

Texto completo

Resumen

Tutkimuksen selvitettiin vientitukien poistamisen vaikutuksia EU:n ja Suomen maitosektorille. Tätä tarkoitusta varten rakennettiin Armington –tyyppinen kaupan osittaistasapaino malli. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 1) Jos vientituet poistettaisiin WTO-neuvottelujen lopputuloksena, mitä EU:n maitosektorille tapahtuisi tämän jälkeen? 2) Miten Suomen maitosektori sopeutuisi vientitukien muutokseen ja kuinka maitotuotteiden kauppa muuttuisi? Tutkimuksessa perehdyttiin aluksi kirjallisuuden avulla eri osittaistasapainomalleihin, joita tutkimalla luotiin katsaus mallien teoreettisiin peruslähtökohtiin ja selvitettiin vaihtoehtoisia tapoja mallintaa EU:n maatalouspolitiikka ja WTO:n rajoitteita. Mallityyppien vertailun jälkeen rakennettiin Armington –tyyppinen kaupan osittaistasapainomalli. Tässä simulointimallissa on 7 maata/maaryhmää: Suomi, EU-14 –maat, kahdeksan KIE-maata ja Yhdysvallat, nettoviejät eli NEC -ryhmä (Kanada, Uusi Seelanti ja Australia), Venäjä ja muu maailma. Mallia varten kerättiin huomattava määrä dataa. ZMP:ltä saatiin EU-maitomarkkinoita koskevaa dataa, YK:sta ulkomaankauppaan liittyvä Comtrade -dataa, Tullihallitukselta Suomen ulkomaankauppa-aineistoa. Lisäksi aineisto on kerätty lukuisista muista lähteistä. Malli koodattiin lopuksi Exceliin. Tutkimuksessa käytetyn mallin tulokset voidaan tiivistää seuraavasti. Vientitukien poistolla olisi suhteellisen vähän vaikutusta maidon tuottajahintoihin, vaikka implikaatiot kauppaan olisivat melko suuria. Vientitukien poiston vaikutukset olisivat kuitenkin selvästi suurimmat Suomen maitosektorille, jossa sekä tuottajahinta että maidontuotanto alentuisivat noin 4 %. Myös EU-14 -maissa tuottajahinnat ja maidontuotanto vähentyisivät hieman, noin pari prosenttia. Toinen merkittävä tulos oli, että vientitukien poistaminen alentaisi eniten EU-14 –maiden, Suomen ja USA:n maitotuotteiden vientiä. Näin ollen nämä maat myös menettäisivät eniten maitotuotteiden kaupan maailmanmarkkinaosuuksia. Suomen maitotuotteiden viennin määrä sekä viennin arvo alentuisivat noin viidenneksellä. Eniten maitotuotteiden vientitukien poistosta kärsisi rasvattoman maitojauheen ja muiden maitotuotteiden vienti. Vientitukien poistamisen seurauksena NEC –ryhmän maat ja EU:n uudet jäsenmaat hyötyisivät selvästi lisäten markkinaosuuksiaan maitotuotteiden maailmanmarkkinoilla. Tämä on tutkimuksen kolmas keskeinen tulos. NEC –ryhmän maitotuotteiden viennin volyymi lisääntyisi lähes 7 %, mutta viennin arvo kasvaisi lähes 15 %, koska vientihinnat nousisivat kaikissa tuoteryhmissä. Neljäs merkittävin tulos oli, että maitotuotteiden maailmankauppa vähentyisi vientituen poistettaessa noin 13 %. Eniten alentuisi etenkin voin ja muiden maitotuotteiden kauppa. Mallin kahden tärkeimmän tuojan (Venäjä ja muu maailma) tuonti alentuisi noin 15 %. Maitotuotteiden maailmankaupan volyymin alentumisesta huolimatta, tuonnin arvo kasvaisi noin 5 %. Tämä johtuu tuontihintojen noususta.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

42

Siitonen, Marko y Maarit Valo. "Yhteisö ja ryhmä verkko-opiskelussa". Aikuiskasvatus 27, n.º 1 (15 de febrero de 2007): 56–61. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93739.

Texto completo

Resumen

Yhteisöllisyyttä korostavien, toisiaan sivuavien oppimiskäsitysten ja -teorioiden mukaan vuorovaikutus oppijoiden kesken on oppimisen edellytys. Yhteisölliseen oppimiseen on myös vahvasti liitetty opetusteknologian ja verkkoympäristöjen hyödyntäminen. Mutta kuinka tukea yhteisöllistä oppimista silloin, kun oppijat eivät ole vuorovaikutuksessa kasvokkain, vaan teknologian välityksellä? Kuinka ohjata ja edistää osallistujien vuorovaikutusta niin, että yhteistoiminnallisen oppimisen ehdot täyttyvät?

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

43

Pietikäinen, Arto. "Mitä ryhmää ohjatessa on hyvä tietää". Aikuiskasvatus 23, n.º 3 (15 de septiembre de 2003): 246–47. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93505.

Texto completo

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

44

Vara, Katariina, Seija Jaakkola, Siru Salin, Juhani Taponen, Aila Vanhatalo, Tuomo Kokkonen y Kari Elo. "Poikimista edeltävän ruokinnan vaikutus lypsylehmien rasvakudoksen energia-aineenvaihduntaan liittyvien geenien toimintaan". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de enero de 2012): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75662.

Texto completo

Resumen

Aiemmissa tutkimuksissa poikimista edeltävän ruokinnan korkea energian saanti on yhdistetty lisääntyneeseen metaboliseen stressiin poikimisen jälkeen. Lehmillä stressiä ilmentäviä tekijöitä ovat esimerkiksi lisääntynyt kudosten insuliiniresistenssi, lisääntynyt rasvan kertyminen ja mobilisaatio. Tutkimuksen hypoteesina on että ummessaoloajan energian saanti vaikuttaa insuliiniresistenssiin, lipogeneesiin ja lipolyysiin liittyvien geenien toimintaan. Tutkimukseen valittiin 9 geeniä, jotka liittyvät em. ilmiöihin ja joiden toimintaa tutkittiin ihonalaisesta rasvakudoksesta otetuilla näytteillä. Geenitoiminnan eroja arvioitiin kahden energian saanniltaan eri tavoin ruokitun lehmäryhmän välillä sekä eri näytteenottoaikojen välillä. Ummessaolokaudella kahta kahdeksan ayrshire-lehmän ryhmää ruokittiin joko rajoitetusti tai vapaasti. Lehmät saivat pelkästään säilörehua 6–4 viikkoa ennen odotettua poikimista. Tänä aikana rajoitetusti ruokitut lehmät saivat 100 % (ryhmän keskiarvo 95 MJ/d) ja vapaasti ruokitut käytännössä 150 % (keskiarvo 144 MJ/d) laskennallisesta energiantarpeestaan. Tunnutusruokinnan alkaessa kolme viikkoa ennen odotettua poikimista, vapaasti ruokitun ryhmän energian saantia alettiin rajoittaa siten, että laskennallinen energian saanti aleni vertailuryhmän tasolle ennustettuun poikimapäivään mennessä. Molempien ryhmien ruokintaan sisältyi kolmen viimeisen tiineysviikon aikana väkirehua 30 % rehuannoksen energiasisällöstä. Tunnutusruokinnan aikana ryhmien energian saannin keskiarvot olivat 107 MJ/d rajoitetusti ja 135 MJ/d vapaasti ruokitulla ryhmällä. Poikimisen jälkeen molempien ryhmien ruokinta oli samanlainen. Molemmista ryhmistä jouduttiin poistamaan yksi lehmä ensimmäisellä viikolla poikimisen jälkeen. Ihonalaisesta rasvakudoksesta kerättiin biopsioimalla näytteet kahdeksan päivää ennen sekä yksi ja yhdeksän päivää jälkeen poikimisen. Kudosnäytteistä eristettiin kokonais-RNA, jonka laatu analysoitiin sekä elektroforeettisesti että spektrofotometrisesti. Geenitoiminnan tutkimus tehtiin kvantitatiivisellä PCR:llä. Tutkitut geenit olivat: adiponektiini (ADIPOQ), interleukiini-6 (IL-6), insuliinireseptorisubstraatti (IRS), leptiini (LEP), fosfoenolipyruvaattikarboksikinaasi 1 (PCK1), peroksisomiproliferaattoreilla aktivoituva reseptori gamma (PPARγ), retinolia sitova proteiini 4 (RBP4), resistiini (RES) ja tuumorinekroositekijä-alfa (TNFα). Koko aineistossa lehmien rasvakudoksen geenitoiminnasta löytyi eroja kolmen näytteenottoajankohdan välillä seuraavilla geeneillä: ADIPOQ, LEP, RES, PPARγ, RBP4 ja PCK1 (P<0,05). Selkein ajallinen geenitoiminnan ero havaittiin leptiinigeenissä (P=0,001), jonka toiminta oli poikimisen jälkeen 46 % siitä mitä se oli 8 päivää ennen poikimista. Rajoitetusti ja vapaasti ruokittujen ryhmien välillä oli geenitoiminnassa eroja ennen poikimista. Tilastollisesti merkitsevin ero oli insuliinireseptorisubstraattigeenin toiminnassa (P=0,021). Lisäksi suuntaa antavasti (P<0,10) eroja oli adiponektiini- ja resistiinigeenien toiminnassa. Poikimisen jälkeen (1 ja 9 päivää) kandidaattigeenien toiminnassa tapahtuneita muutoksia analysoitiin yksilöittäin insuliiniresistenssin näkökulmasta. Tällöin geenitoiminnan perusteella kolmella vapaasti ruokitulla lehmällä on suuntaa antavasti (P<0,10) ja yhdellä rajoitetusti ruokitulla lehmällä on tilastollisesti merkitsevästi (P<0,05) insuliiniresistenssin piirteitä.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

45

Kokkonen, Tuomo, Siru Salin, Kari Elo, Rashid Safari, Juhani Taponen y Aila Vanhatalo. "Ummessaolokauden ruokinnan koostumuksen vaikutus lypsylehmien insuliiniresistenssiin". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de enero de 2012): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75512.

Texto completo

Resumen

Liian runsas energian saanti poikimista edeltävänä ummessaoloaikana nostaa veren insuliinipitoisuutta huomattavasti, mikä saattaa voimistaa kudosten insuliiniresistenssiä. Rasvakudoksen insuliiniherkkyyden väheneminen voi lisätä rasvahappojen mobilisaatiota poikimisen läheisyydessä. Tutkimuksessa selvitettiin, miten ummessaolokauden ruokinnan energiasisältö vaikuttaa lehmien kuntoluokan kehittymiseen sekä insuliiniresistenssiin ja rasvahappojen mobilisaatioon tiineyden loppuvaiheessa ja tuotoskauden alussa. Kokeessa oli mukana 16 vähintään toista kertaa poikivaa ay-lehmää. Lehmiä ruokittiin 8 viikon ajan ennen odotettua poikimista vapaasti joko säilörehulla tai kuitupitoisella seosrehulla. Seosrehu sisälsi 55 % säilörehua, 40 % olkea ja 5 % rypsirouhetta kuiva-aineessa. Rypsirouhetta lisättiin seosrehuun, jotta ruokintojen raakavalkuaispitoisuus saatiin pidettyä samana (n. 120 g/kg ka). Tunnutusruokinnan aikana molemmat ryhmät saivat väkirehua 1 kg/pv alkaen 10 päivää ennen odotettua poikimista. Määrä nostettiin 2 kg:aan/pv 5 päivää ennen odotettua poikimista. Poikimisen jälkeen molemmilla ryhmillä oli samanlainen ruokinta. Säilörehua annettiin vapaasti ja väkirehumäärä nostettiin 16 kg:aan/pv 32 päivään mennessä. Säilörehua saaneiden lehmien keskimääräinen rehun syönti kokeen alusta tunnutuskauden alkuun oli 13,1 kg ka/pv ja seosrehua saaneiden lehmien rehun syönti 11,0 kg ka/pv. Säilörehua saaneet lehmät saivat keskimäärin 35 % enemmän energiaa (MJ/pv) kuin seosrehua saaneet lehmät. Säilörehua saaneiden lehmien elopaino lisääntyi ennen tunnutusruokinnan alkua enemmän kuin seosrehua saaneiden (1,4 vs. 1,0 kg/pv, p<0,05). Lehmien kuntoluokassa poikimisen läheisyydessä sekä kuntoluokan ja elopainon muutoksessa poikimisen jälkeen ei ollut eroja. Säilörehua saaneiden lehmien plasman insuliinipitoisuus (24,3 vs. 16,1 µIU/ml, p<0,05) ja glukoosipitoisuus (4,0 vs. 3,8 mmol/l, p<0,10) olivat ennen poikimista suurempia kuin seosrehua saaneiden. Plasman vapaiden rasvahappojen (NEFA) pitoisuuksissa ei ollut eroa ennen poikimista. Säilörehua saaneiden lehmien plasman glukoosipitoisuus oli poikimisen jälkeen suurempi (3,4 vs. 3,1 mmol/l, p<0,10) kuin seosrehua saaneiden lehmien. Plasman insuliini- ja NEFA-pitoisuuksissa ei ollut eroja. Ennen poikimista tehdyssä glukoosirasituskokeessa (-11 pv) säilörehua saaneiden lehmien plasman glukoosipitoisuuden käyrän alainen ala (AUC) oli pienempi (416 vs. 523 mmol*min, p<0,05) kuin seosrehua saaneiden lehmien. Glukoosin poistumisnopeudessa ja NEFAn AUC:ssa ei ollut eroja. Insuliinin huippupitoisuus (382 vs. 230 µIU/ml, p<0,05) ja AUC (21093 vs. 13729 µIU *min, p<0,10) olivat suuremmat säilörehua saaneilla lehmillä. Poikimisen jälkeen (+8 pv) tehdyssä glukoosirasituskokeessa ei havaittu ryhmien välisiä eroja. Runsas energian saanti ummessaolokaudella nosti veren insuliinipitoisuutta ja lisäsi lehmien elopainon kasvua, mutta ei vaikuttanut insuliiniresistenssiin tai lehmien kudosvarastojen mobilisaatioon.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

46

Sarja, Anneli. "Dialogioppiminen ryhmä- ja yksilötasoilla hoitotyön kontekstissa". Aikuiskasvatus 20, n.º 2 (15 de mayo de 2000): 99–108. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93275.

Texto completo

Resumen

Artikkelissa dialogioppimista on tulkittu hoitotyön oppimisen ja opettamisen erilaisissa käytänteissä. Käsitys dialogista perustuu Bahtinin puheen teoriaan, jossa näkökulmien vastakkaisuutta pidetään dialogin syntymisen ehtona. Käsitys oppimisesta perustuu kontekstuaaliseen näkemykseen, jossa oppimisen kohteeksi rajataan arkitodellisuus ja sieltä nousevat ongelmat. Koska arjen ristiriitaiset käytänteet kiinnittyvät erilaisiin ajattelu- ja toimintamalleihin, puheesta on etsitty historiallisia ääniä, vakiintuneiksi muodostuneita hoitamisen ja oppimisen muotoja. Tarkoituksena on ollut selvittää, millaisten dialogien avulla näistä erilaisista äänistä rakennetaan jaettua ja yksilöllistä tietämystä. Analyysimenetelmän avulla löytyi kaksi dialogioppimisen tapaa: kriittinen ja reflektiivinen dialogi. Näistä kehittyneemmässä, kriittisessä dialogissa vastakkaisia näkökulmia ei pyritty sulauttamaan toisiinsa, vaan käytettiin hyväksi ongelman monitasoiseen tarkastelemiseen. Reflektiivisen dialogin avulla jaettua tietämystä pyrittiin sitä vastoin tuottamaan yhdistämällä ryhmän jäsenten erilaisia näkökulmia toisiinsa.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

47

Mäntysaari, Päivi, Hannele Khalili, Juha Sariola y Juha Takala. "Ruokintakertojen vaikutus maidontuotantoon seosrehuruokinnalla". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 21 (31 de enero de 2006): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76685.

Texto completo

Resumen

Ruokintatyöpanoksen vähentämiseksi jaetaan seosrehutiloilla rehu usein vain kerran päivässä. Onko seoksen jakokerroilla vaikutusta syöntiin ja maitotuotoksiin ei paljoa ole selvitetty. Joissakin kokeissa on todettu, että jaettaessa seosrehu useamman kerran päivässä saadaan positiivinen vaikutus syöntiin ja tuotoksiin, mutta toisissa kokeissa on havaittu, että harvemmin ruokitut lehmät käyttäytyvät rauhallisemmin, syövät ja tuottavat enemmän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää seosrehun ruokintakertojen määrän vaikutusta lehmien syöntiin, maidontuotantoon, maidonkoostumukseen ja käyttäytymiseen. Koelehminä oli 38 Ay lehmää, joista 16 oli ensikoita. Kokeessa puolelle koelehmistä jaettiin seosta kerran (1x) ja puolelle viisi kertaa (5x) päivässä. Lehmät tulivat kokeeseen poikimisen jälkeen ja olivat kokeessa laktaatioviikolle 28 asti. Molempia ryhmiä ruokittiin samalla seoksella, jossa oli nurmisäilörehua ja väkirehuseosta, joka sisälsi (g/kg) ohraa (606), rypsipuristetta (270), melassileikettä (100) ja kivennäistä (24). Väkirehua seoksessa oli 510 g/ kg kuiva-ainetta. Seoksessa oli kuiva- ainekilossa 1,02 ry, 170 g raakavalkuaista ja 101 g OIV:ta. Lehmien maitotuotos, rehunkulutus ja elopaino mitattiin päivittäin. Maidon pitoisuudet määritettiin kahden viikon välein. Lehmät kuntoluokitettiin poikimapäivänä ja tämän jälkeen kahden viikon välein. Lehmien käyttäytymistä seurattiin kolmena päivänä 15 h ajan aikavälillä 6:00 – 21:00. Lehmät söivät seoksen kuiva-ainetta 20,9 kg, kun rehua jaettiin kerran päivässä ja 19,9 kg, kun seosta jaettiin viisi kertaa päivässä (P<0,05). Seoksen syönnissä mitattu ero jakokertojen välillä oli seurausta useammin poikineiden lehmien syöntieroista. Syyt runsaampaan syöntiin kerran päivässä jaettaessa eivät ole selvät. Koska ruokintakertojen vaikutus seosrehun syöntiin oli erilainen ensikoilla ja vanhemmilla lehmillä, niin voidaan olettaa, ettei 1x-ryhmän suurempi syönti voi olla seurausta rehun hukkaantumisesta suuria kerta-annoksia jaettaessa. Ruokintakertojen määrä vaikutti paitsi syöntimääriin, niin myös syöntikäyttäytymiseen. Kerran päivässä rehua saaneet lehmät olivat rauhallisempia, söivät isompia kerta-annoksia ja käyttivät enemmän aikaa makaamiseen kuin viisi kertaa päivässä ruokitut. Syöntihuippuja oli 5x-ryhmällä viisi ja 1x-ryhmällä kaksi. Keskimääräinen maitotuotos oli molemmilla ryhmillä 31,8 kg/pv, joten ruokintakertojen määrällä ei ollut vaikutusta tuotoksiin. Myöskään EKM-, rasva tai valkuaistuotoksissa ei ollut ryhmien välillä eroa. Maidon rasva-, valkuais- ja ureapitoisuudet olivat samat molemmilla ryhmillä. Energian ja valkuaisen hyväksikäyttö oli suuntaa-antavasti (P<0,10) heikompi 1x-ryhmän lehmillä kuin 5x-ryhmän lehmillä. On mahdollista, että lisääntynyt syönti ja suuremmat kerralla syödyt annokset harvemmin ruokittaessa johtivat alentuneeseen kuidun sulavuuteen ja näin heikentyneeseen rehun hyväksikäyttöön kuten on havaittu muissakin kokeissa. Koetulosten perusteella voidaan todeta, että seoksen jakaminen kerran tai viisi kertaa päivässä ei vaikuttanut lehmien maitotuotoksiin tai maidonpitoisuuksiin. Sen sijaan jako kerran päivässä lisäsi seosrehun syöntiä ja muutti syöntikäyttäytymistä vähentäen syöntihuippujen määrän viidestä kahteen ja lisäten makaamiseen käytettyä aikaa. Rehun hyväksikäyttö oli hieman heikompi kerran päivässä ruokittaessa.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

48

Huuskonen, Arto, Maiju Pesonen, Markku Honkavaara, Maarit Kärki y Sirpa Lunki. "Charolais- ja hereford-sonnien sekä hf×ch –risteytyssonnien lihantuotanto-ominaisuudet". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de enero de 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75460.

Texto completo

Resumen

Kotimaista tutkimustietoa pihvirotuisten nautojen lihantuotanto-ominaisuuksista on saatavilla rajoitetusti. MTT:n toteuttamassa tutkimuksessa vertailtiin hereford- (hf), charolais- (ch) ja hereford×charolais -risteytyssonnien lihantuotanto-ominaisuuksia. Syksyllä 2009 vieroituksen jälkeen 24 liharotuista sonnia (8 kpl ch, 8 kpl hf, 8 kpl hf×ch) otettiin tilakokeeseen. Sonnit jaettiin roduittain kylmäpihaton karsinoihin, kahdeksan sonnia kuhunkin karsinaan. Eläimet ruokittiin nurmisäilörehu-viljapohjaisella dieetillä. Sonnien rehustuksessa pyrittiin dieetin 40 % väkirehutasoon. Karsinakohtainen eläinten syömä rehu punnittiin kokeen ajan. Kaikki kokeessa tehdyt rehut analysoitiin. Sonnit teurastettiin Atrian Kuopion teurastamossa kahdessa erässä, kun oletettu tavoiteteuraspaino oli saavutettu. Ruhon laatu määritettiin luokittelemalla ruhojen lihakkuus ja rasvaisuus EUROP-luokituksen mukaisesti. Jokaisesta ruhosta leikattiin vasen puolisko Atrian leikkuutavalla ensin kahdeksaan alkupalaan ja sitten 51 kaupalliseen palaan. Kukin pala punnittiin erikseen. Leikkuussa arvioitiin entrecoten ja ulkofileen marmoroitumisaste sekä mitattiin ulkofileen pH-arvo ja väri. Lihateollisuuden tutkimuskeskukseen otettiin ulkofileenäyte kemiallista ja aistinvaraista analyysiä sekä leikkuuvastemittausta varten. Hereford-sonnit söivät vähemmän verrattuna charolais- ja hereford-charolais-risteytyssonneihin. Eläinten syöntiin ja energiansaantiin vaikutti eläinten erilainen koko sekä mieltymys syödä rehuja. Hf-sonnien teuraspaino oli keskimäärin 414 kg, hf×ch –risteytysten 476 kg ja puhtaiden ch-sonnien 507 kg. Puhtaiden ch-sonnien kasvutulokset ja teurasprosentti olivat korkeammat kuin hf-sonneilla. Risteytyssonnit sijoittuivat tuloksissaan puhtaiden eläinten väliin, kuitenkin lähemmäksi ch-eläinten tuloksia. Lihakkuudeltaan kaikki ryhmät luokittuivat pihviluokkiin. Hf×ch- ja puhtailla ch-sonneilla rasvaluokka oli keskimäärin 3, kun hf-sonneilla keskimääräinen rasvaluokka lähenteli luokkaa 4. Ulkofileen pH, vesipitoisuus, leikkuuvaste ja väri eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi koeryhmien välillä. Ch-sonneilla ulkofileen proteiinipitoisuus oli suurempi kuin hf- ja hf×ch-sonneilla (p<0.01). Aistinvaraisessa arviossa hf-sonnien ulkofile arvioitiin ch-sonnien ulkofilettä mureammaksi (p<0.05), mutta mehukkuudessa tai maussa ei ollut merkitseviä eroja rotujen välillä. Arvopalojen ja lihalajitelmien osuudessa teuraspainoon suhteutettuna oli havaittavissa merkitseviä eroja rotujen välillä. Ch-sonneilla ruhon arvokkaimpien palojen (trimmattu sisäfilee ja ulkofilee sekä entrecote: 10,00–18,90 euroa/kg) osuus teuraspainosta oli suurempi kuin hf-sonneilla (p<0.001). Lisäksi ruhon arvokkaiden palojen (sisä-, ulko-, kulma- ja paahtopaisti sekä N0-lajitelma: 4,30–6,70 euroa/kg) osuus teuraspainosta oli sekä ch- että hf×ch-sonneilla merkitsevästi hf-sonneja suurempi (p<0.001). Vähemmän arvokkaita paloja (N2- ja N3-lajitelmat: 2,10–2,90 euroa/kg) oli suhteellisesti enemmän hf-sonnien kuin ch-sonnien ruhossa (p<0.05). Lähes arvottomia paloja (N5 ja N6-lajitelmat ja luut: 0–0,34 euroa/kg) oli hf-sonnien ruhossa suhteellisesti enemmän kuin sekä ch- että hf×ch-sonneilla (p<0.001).

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

49

Isokorpi, Tia. "Oppimiselle pontta ryhmästä". Aikuiskasvatus 28, n.º 2 (15 de mayo de 2008): 156–57. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93822.

Texto completo

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

50

Eronen, Eija Maarit. ""Kaikki jäi pois" – oma aika äitien vertaisryhmässä". Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 28, n.º 4 (12 de diciembre de 2020): 341–56. http://dx.doi.org/10.30668/janus.66701.

Texto completo

Resumen

Tässä artikkelissa tarkastelen vertaisryhmätoimintaan osallistuneiden äitien kokemuksia ryhmän tarjoamasta omasta ajasta. Kysyn, mitä vertaisryhmän tarjoama oma aika äideille merkitsee. Tutkimuksen aineistona ovat kahdenkymmenenkolmen ryhmän toimintaan osallistuneen äidin haastattelut ja osallistuvan havainnoinnin perusteella kirjatut muistiinpanot. Aineisto on analysoitu fenomenologis-hermeneuttista lähestymistapaa soveltaen. Tulosten mukaan oma aika merkitsee äideille ensinnäkin hengähdystaukoa, joka tarkoittaa irtaantumista lapsen hoivasta. Se antaa mahdollisuuden irtiottoon, joka merkitsee arjesta irtaantumista. Vaikeissa elämäntilanteissa irtiotto saa merkityksensä henkireikänä. Tutkimuksen perusteella vertaisryhmän tarjoama oma aika voidaan ymmärtää kokonaisvaltaisena irtaantumisena niin hoivatyöstä kuin muustakin arkielämästä.

Los estilos APA, Harvard, Vancouver, ISO, etc.

Artículos de revistas sobre el tema "Ryhmät"

Crea una cita precisa en los estilos APA, MLA, Chicago, Harvard y otros