Literatura académica sobre el tema "Matkustajat"

Terveydenhuoltoon ja kuntoutukseen suuntautuvien matkojen kustannuksia korvataan sairausvakuutuksesta. Kela siirtyi sairausvakuutuksen korvaamissa taksimatkoissa vuosina 2010–2014 sairaanhoitopiirikohtaisen tilausvälityskeskuksen käyttöön tavoitteena säästää kustannuksissa matkoja yhdistelemällä. Oikeus palvelun käyttöön ei välttämättä merkitse oikeuden toteutumista. Resurssit täytyy pystyä muuntamaan toiminnoiksi. Kysymme, miten matkustajat kokevat matkakorvausjärjestelmän lisäävän tai rajoittavan liikkumiseen liittyviä toimintavalmiuksia. Tutkimuksessa haastateltiin vuodenvaihteessa 2014–2015 yhteensä 16 henkilöä. Toimintavalmiuksiin vaikuttivat matkustajaan ja läheiseen, ympäristöön, palvelujen järjestämiseen ja kuljettajan toimintaan liittyvät konversiotekijät, kuten henkilökohtaisia tarpeita vastaava apu. Sosiaaliset seikat kuten matkustajan tunteminen, aloitteellisuus, kommunikaatio ja luottamus koettiin tärkeiksi.

Viipuri oli rajakaupunkina 1800-luvun alkupuoliskollakin liikkumisen keskus, jonka kautta kulki runsain määrin matkustajia niin itään ja erityisesti Pietariin, kuin myös lännen suuntaan. Matkustaja- ja passirekistereiden kautta on mahdollista analysoida, mitä matkustusdokumentteja liikkujat käyttivät, ja keitä kulkijat olivat. Jossakin määrin aineisto mahdollistaa myös kurkistuksen kaupungissa tapahtuneeseen majoitustoimintaan ja vieraanvaraisuuteen. Tämän ohessa on mahdollista tehdä johtopäätöksiä matkaajien sukupuolesta ja sosiaalisesta asemasta, mutta kokonaisuudessaankin rekisterien tarjoama kuva liikkumisesta on ennen kaikkea suuntaa antava. Esimerkiksi passirekisterit kertovat vain passin saajasta, vaikka niillä saattoi matkustaa kokonaisia perheitä. Kaikkia kulkijoita tuskin muutenkaan saatiin kirjattua rekistereihin ja osa epäilemättä vältteli tietoisesti viranomaisten kohtaamista, kenties juuri puuttuvien matkustusdokumenttien vuoksi. Artikkeli tarjoaa kuitenkin uutta tietoa erityisesti kaupungin rajojen ylittämisestä, joka on tutkimuksessa jäänyt melko niukasti tutkituksi teemaksi. Osa liikkumisesta oli selkeästi arkipäiväisen kulkemisen, kuten rahdinajon ja kaupankäynnin piiriin kuuluvaa, mutta lisäksi lukuisia piikoja, työmiehiä ja käsityöläisoppipoikia tuli Viipuriin työtä etsimään, osa taas jatkoi matkaansa edelleen Pietariin. Vuosisadan alkuvuosikymmenten Viipurin maltillinen väestönkasvu suhteessa matkustajien jatkuvasti kasvavaan määrään kertoo taloudellisen aktiivisuuden lisääntymisestä, mutta myös Viipurin luonteesta liikkumisen solmukohtana. Keskeinen havainto on, että yhteiskunta oli liikkeessä laajemmin kuin aikaisemmin on ajateltu, ja oli tavallista lähteä etsimään elantoa kotipitäjää tai -kaupunkia kauempaa, oli tavoitteena sitten pysyvämpi tai tilapäinen toimeentulo.

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi vaaditaan nopeita toimia monilla eri aloilla, myös liikenteessä. Liikenteen ympäristövaikutuksia voidaan vähentää ajoneuvoteknisillä keinoilla, polttoaineisiin liittyvillä keinoilla sekä matkustussuoritteen vähentämisellä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on arvioida, kuinka paljon kulkutapamuutoksilla on mahdollista edistää kestävää liikennettä ja tukea liikenteen ilmastopoliittisia tavoitteita. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Kuinka paljon eri tulo- ja perheryhmiin kuuluvat matkustavat eri kulkutavoilla? ja 2) Kuinka paljon henkilöautomatkojen kokonaismäärä vähenisi, jos päivittäin vähintään neljä henkilöautomatkaa tekevien henkilöautomatkamäärää rajoitettaisiin ja oletettaisiin nämä matkat kestävämmillä kulkutavoilla tehdyiksi? Analyysit perustuvat valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen vuoden 2016 aineistoon. Vastaajat jaoteltiin 15 perhe- ja tuloryhmään. Analyyseissä tarkasteltiin ryhmien keskimääräisiä matkalukuja kulkutavoittain, kulkutapajakaumia sekä henkilöautolla tehtyjen matkojen määriä. Tulokset vahvistavat kirjallisuudesta löydettyjä havaintoja siitä, että hyvätuloiset matkustavat enemmän ja useammin autolla kuin pienituloiset. Tulosten perusteella hyvätuloiset tunnistavat automatkoilleen pienituloisempia useammin vaihtoehtoisen kulkutavan, mikä viittaa siihen, että pienituloisemmat käyttävät autoa useammin vain pakollisilla matkoilla ja valitsevat toisen kulkutavan muille matkoille. Artikkelissa laadittiin kolme skenaariota, joiden perusteella arvioitiin, kuinka paljon henkilöautomatkojen määrä voisi vähentyä, jos paljon autoa päivittäin käyttävät valitsisivat kestävämmän kulkutavan osalla henkilöautomatkoista. Tulosten perusteella henkilöautomatkojen vähennyspotentiaali on jopa 25 prosenttia. Pienillä muutoksilla arkiliikkumisessa on mahdollista vähentää liikenteen ympäristövaikutuksia nopealla aikataululla.

Artikkelin kirjoittajat tutkivat kolmea tieteiselokuvaa: 2001: Avaruusseikkailu, Pimeä tähti ja Alien – kahdeksas matkustaja, joiden yksi keskeisistä teemoista on älykkään koneen ja ihmisen välinen vuorovaikutus. Kirjoittajat erittelevät elokuvien ihmisten ja koneiden muodostamia suljettuja yhteisöjä, erityisesti keinoälyn ja miehistön suhteita ja dialogia. Kirjoittajat tarkastelevat elokuvia yhtäältä tekijälähtöisesti, keskittyen niiden tulevaisuuskuviin sisältyviin kysymyksiin, varoituksiin ja uhkakuviin sekä toisaalta tarkastelemalla keinoälytematiikkaa suhteessa elokuvien omaan historialliseen kontekstiin.Keinoälytematiikan kautta elokuvantekijät ovat käsitelleet laajoja kysymyksiä, jotka liittyvät ihmisyyden eri puoliin, kuten tiedonjanoon ja uteliaisuuteen, ihmislajin ekspansiivisuuteen, taloudelliseen hyödyn tavoitteluun, väkivaltaisuuteen ja sosiaalisiin valtasuhteisiin. Samalla elokuvat esittävät kysymyksiä koneiden ja ihmisten rajojen hämärtymisestä, toiseuden kokemuksista sekä keinoälyyn liitetyistä pelon, pyhyyden ja kiehtovuuden ja ylevän teemoista.In space, even the machine doesn't hear your scream. The human-AI dialogue in three science fiction films of 1968-1979Grönholm and Kärki research three science fiction films: 2001: A Space Odyssey (Stanley Kubrick, 1968), Dark Star (John Carpenter, 1974), and Alien (Ridley Scott, 1979). They all contain the interaction of the intelligent machine and human as one of their central themes. In particular, the authors analyse the closed communities of the space ships, focusing on the relations and dialogue between the human crew and the Artificial Intelligence (AI). Special emphasis is given to the intentions of the filmmakers – both directors and screenplay writers – and how the questions, warnings and threats about the future were envisioned in each film. On the other hand, the theme of AI itself is also historically contextualized.Furthermore, the authors consider the wider questions these films ask about the nature of humanity: thirst for knowledge, curiosity, expansion of our species, reach for profit, violence, and social hierarchies. Simultaneously, these films also seem to ask questions about the blurring of the boundaries between the human and machine, experiences of otherness, and feelings of fear, sacral, fascination, and sublime that are associated with the AI.

Elokuvissa ja erityisesti angloamerikkalaisissa elokuvissa kuvataan itsemurhaa usein. Niiden representaatiot heijastelevat kulttuurisia käsityksiä itsemurhasta, mutta myös itsenäisesti vaikuttavat käsitysten syntymiseen. Tässä artikkelissa tarkastelen Ari Asterin folk-kauhugenreä edustavaa elokuvaa Midsommar – loputon yö (2019). Elokuvassa sisarensa tekemää murha-itsemurhaa sureva Dani matkustaa Yhdysvalloista Ruotsiin fiktiiviseen Hårga-kommuuniin poikaystävänsä ja tämän ystävien kanssa. Hårgalainen juhannusrituaali paljastaa eroja amerikkalaisen ja hårgalaisen kulttuurin välillä muun muassa kuolemasuhteeseen, tunteiden ilmaisuun ja perheeseen liittyen.Keskityn artikkelissa yhtäältä itsemurhaan tai omaehtoiseen kuolemaan tabuluonteisena kuolemana, johon liittyvää samanaikaisen näkymättömyyden ja hypernäkyvyyden dynamiikkaa elokuva mielenkiintoisella tavalla käsittelee. Midsommarin tarinankaaressa itsemurha näyttäytyy vaiettuna traumana ja oikeuttamattomana surun lähteenä, jonka käsittelyä Danin lähipiiri ei tue. Samalla elokuva heijastelee itsemurhan välineellistymistä ja pornoistumista angloamerikkalaisessa viihteessä.Toisaalta keskityn omaehtoisen kuoleman määrittelyn kysymyksiin tarkastelemalla elokuvan esittämää kulttuurista törmäyspistettä, jossa vastakkain asettuvat kahdenlaisten selitysmallien alle asettuvat itsemurhat. Näitä kuolemia voidaan määritellä egoistiseksi ja altruistiseksi viitaten durkheimilaiseen typologiaan, jossa itsemurha esiintyy aina suhteessa yhteiskuntaan. Toisaalta Midsommarin tarinamaailmassa itsemurhat redusoituvat ”diagnostisiksi” ja ”kultistisiksi” marginalisoiduiksi kuolemiksi ja siten heijastelevat normatiivisen biovallan selitysmallien valtaa itsemurhan määrittelyn kysymyksiin.Avainsanat: tabu, kuolema, itsemurha, folk-kauhu, biovaltaRitual Death and Family Tragedy: On Suicide’s Definition and Taboo in Folk Horror Film MidsommarFilms, especially Anglo-American ones, frequently depict suicide. Their representations reflect cultural understandings of suicide, but also independently influence how self-willed death is perceived. In this article I study how suicide is depicted in Ari Aster’s folk horror film Midsommar (2019). In the film, the protagonist Dani, who is mourning her sister’s murder-suicide, travels from the US to a Swedish commune, Hårga, with her boyfriend and his friends. The Hårgan midsummer ritual reveals differences in the two cultures’ relationships to death, emotional expression, and family.One the one hand, I focus on the way the film reflects suicide’s nature as a taboo, as something simultaneously hidden and hypervisible. In the diegesis, suicide appears as a silenced trauma, as a source of disenfranchised grief, and as a death the protagonist is not allowed to mourn. Simultaneously the film reflects suicide’s instrumentalization and pornification in Anglo-American entertainment.On the other hand, I focus on questions related to the definition of suicide or self-willed death. The film depicts conflicts between two cultures, where different explanation models of self-willed death are juxtaposed with one another. On display are two types of suicides that can be referred to as “egoistic” and “altruistic” by reference to Durkheim’s typology, which takes into account suicide’s relationship to society. Yet in Midsommar’s diegesis, these deaths appear as psychologized and culturally marginalized “diagnostic” and “cultist” suicides, and thus reflect the power of normative biopower over how self-willed death is understood and made sense of in the west.Keywords: taboo, death, suicide, folk-horror, biopower

Artikkelissa tarkastellaan teoriakirjallisuuden ja suppean kenttätyöaineiston pohjalta Helsingissä liikennöivän matalalattiaraitiovaunun äänimaisemien ja matkustajien erilaisten kosketusrekisterien välisiä suhteita. Keskeisiä kysymyksiä ovat: Miten raitiovaunussa on sallittua koskea ventovierasta ihmistä suhteessa raitiovaunua paikkana rakentavaan hiljaisuuteen? Miten sallittu tai ei-sallittu kosketus julkisessa liikennevälineessä kytkeytyy ihmisten yhä laajenevaan henkilökohtaisen mediateknologian kosketusrepertuaariin? Teoreettisena kehyksenä käytetään filosofi Erin Manningin kirjoituksia kosketuksen politiikasta sekä liikkeen ja ruumiillisuuden kytköksistä. Tarkastelun perusteella helsinkiläiset raitiovaunut ovat eräänlaisia pidättyneiden esitysten paikkoja, joiden erityisluonne rakentuu vaunun liikkumisen ja pysähdysten dynamiikoissa sekä erilaisissa ruumiiden politiikoissa: kosketusten ja katseiden aavistuksissa ja väistämisissä, etäisyyksien ja läheisyyksien hengittävässä aaltoilussa. Matkan ajan matkustajat ovat toisilleen samanaikaisesti sekä mykkiä esiintyjiä että äänetöntä yleisöä liikkuvassa julkisessa tilassa.

Spatiaalisen semantiikan alalla spatiaalisten grammien eli kieliopillisten sanojen tutkimuksessa on vanhastaan keskitytty tilanteisiin, joissa muuttuja eli suhteutettava sijaitsee kiintopisteen eli suhteutuskohdan ulkopuolella, kuten ilmauksen pallo on puun edessä kuvaamassa relaatiossa. Muuttuja voi kuitenkin sijaita myös kiintopisteen sisäpuolella, jolloin voidaan puhua sisältävästä kiintopisteestä. Sisältävän kiintopisteen sisällä voi muuttujan lisäksi sijaita muita kiintopisteitä (teatterissa Heikki istui aivan pylvään edessä). Sisältävä kiintopiste voi myös liikkua muut osallistujat mukanaan. Esimerkkejä ovat bussi, jonka sisä­puolella on matkustajia, tai letka, joka koostuu useasta juoksijasta. Artikkelissa selvitetään kahden kyselyaineiston avulla, millaisia grammirakenteita äidinkieliset suomenpuhujat pitävät sopivina ilmaisemaan liikkuvan sisältävän kiintopisteen sisäpuolella olevien osallistujien sijaintia suhteessa toisiinsa (istua bussissa toisen edessä) sekä osallistujien sijaintia suhteessa sisältävään kiintopisteeseen itseensä (istua bussin perällä). Tutkimuksen aineisto koostuu yhteensä 229 suomenpuhujan vastauksista. Päähuomion kohteena ovat perusmerkityksessään tilaa ilmaisevat grammit edellä, edessä, takana, perässä ja jäljessä sekä temporaaliset grammit ennen, jälkeen, alussa ja lopussa. Artikkelissa osoitetaan, että grammirakenteiden soveltuvuuteen vaikuttavat sekä sisältävän kiintopisteen säiliömäisyyden aste että osallistujien rooli liikkujina. Esi­merkiksi säiliömäisessä bussissa matkustava on pikemminkin toisen edessä tai takana, epäsäiliömäisessä jonossa seisova tai letkassa juokseva taas toisen edellä, perässä tai jäljessä. Artikkelin esittämiin tuloksiin on kuitenkin suhtauduttava suuntaa-antavina, sillä vastaajien arviot grammirakenteiden sopivuudesta vaihtelivat suuresti niin kyselyiden sisällä kuin niiden välillä. Lisäksi kohtalaisen pieni vastaajajoukko heikentää tulosten yleistettävyyttä. ‘At the back’ of a bus or ‘at the end’ of a line: How Finnish grams code the location of entities inside a moving container This article explores the acceptability of Finnish front–back grams (multi­functional grammatical words) for the expression of the location of smaller entities (Figures) inside a moving, encompassing entity (Ground), e.g., passengers in a bus or runners in a pack. Finnish front–back grams comprise two sets: 1) two-mover grams that indicate motion by Figure and Ground in the same direction: edellä (‘ahead of’ ~ ‘before’), perässä and jäljessä (‘behind ~ after’), and 2) general front–back grams: edessä (‘in front of ~ ahead of’) and takana (‘behind’). In two surveys, the acceptability of the grams in different gram constructions (adpositional, adverbial) was rated using pictorially illustrated scenarios. The two surveys comprise a total of 229 respondents, all of which are native speakers of Finnish. The overall result is that the specialised two-mover grams are least felicitous for scenarios in which the encompassing entity is a prototypical container (such as a bus) and most felicitous for scenarios in which the encompassing entity is a container only in a weak sense (such as a pack of runners). In the latter case, the entities inside the container (the runners) are conceptualised as independent movers. The result is the opposite for the semantically general grams. However, these results should be taken as approximations, as the acceptability ratings of different gram constructions vary both within and between the surveys, and the number of respondents is relatively small.

AbstractTravelling by land is a phenomenon that utilizes different surface transport modes, such as trains, buses, bicycles etc. The slow travel contributes also to the concerns about ecological footprint and climate change derived from air travel. Slow travel aims to encourage individuals to travel to their destinations more slowly, stay for a longer period in the chosen destination, and travel less. For slow travellers, travelling to the destination is a significant part of the travel experience. The qualitative research aimed to understand the phenomena of travelling by land and the tourist experience holistically using a netnographic approach. The data was collected from the Finnish Facebook -group, Maata pitkin matkustavat. (Those who travel by land) in January 2020. The data consisted of 185 posts and their comments. The goal of the data analysis was to understand the role of consumer value in the slow travel experience. The research findings show the importance of minimizing travel time and the costs of travelling by land. Also, leisure time, and “having fun” are valued in travelling by land experience. Thus, self-oriented, active value components, Efficiency, and Play, were most applicable in the collected data set. These findings help us to understand slow travel as a tourism experience better and provide important insights into the requirements to develop consumer-centric slow travel for sustainable development in the future.