Artículos de revistas sobre el tema "Kasvatusala"
Siga este enlace para ver otros tipos de publicaciones sobre el tema: Kasvatusala.
Crea una cita precisa en los estilos APA, MLA, Chicago, Harvard y otros
Consulte los 50 mejores artículos de revistas para su investigación sobre el tema "Kasvatusala".
Junto a cada fuente en la lista de referencias hay un botón "Agregar a la bibliografía". Pulsa este botón, y generaremos automáticamente la referencia bibliográfica para la obra elegida en el estilo de cita que necesites: APA, MLA, Harvard, Vancouver, Chicago, etc.
También puede descargar el texto completo de la publicación académica en formato pdf y leer en línea su resumen siempre que esté disponible en los metadatos.
Explore artículos de revistas sobre una amplia variedad de disciplinas y organice su bibliografía correctamente.
1
Ikonen, Risto. "Kasvatusta vai sosialisaatiota?" Aikuiskasvatus 20, n.º 1 (15 de febrero de 2000): 43–51. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93265.
Texto completoResumen
Kasvatuksen ja sosialisaation välinen suhde on osoittautunut varsin problemaattiseksi. Toisaalta väitetään, että kasvatus on sosialisaatiota, toisaalta taas on todettu, että kasvatuksen sivistyksellinen erityislaatu tekee siitä sosialisaatioon nähden täysin erillisen ilmiön. Nämä käsitykset ovat ristiriidassa keskenään, ja yksi tämän artikkelin tavoitteista onkin selvittää, mistä moinen käsitysten vastakkaisuus voisi johtua. Ensiksi tarkastellaan kriittiseen sävyyn ns. pedagogisen teorian avainkäsityksiä. Tämän jälkeen ongelmaa lähestytään arkikielen suunnasta. Tarkoituksena on osoittaa, että kasvatuksen ja sosialisaation erottaminen toisistaan saattaa perustua yksittäisten kielien (saksa, englanti) erityislaatuun. Lopuksi hahmotellaan ehdotus kasvatuksen ja sosialisaation toisiinsa liittämiseksi. Argumentoinnin avulla pyritään osoittamaan, että (1) kasvatus on aina sosialisaatiota, että (2) sosialisaatio on kasvatuksen yläkäsite, ja että (3) kaikki sosialisaatio ei ole kasvatusta.
2
Varto, Juha. "Onko kasvatusta Valistuksen jälkeen?" Research in Arts and Education 2008, n.º 1 (1 de febrero de 2008): 41–51. http://dx.doi.org/10.54916/rae.118702.
Texto completo
3
Kokkonen, Lotta. "Johdanto uuteen kulttuurienväliseen viestintään ja kasvatukseen". Prologi 9, n.º 1 (15 de diciembre de 2013): 35–38. http://dx.doi.org/10.33352/prlg.95887.
Texto completo
4
Toimituskunta. "Kuusi laudaturia – kuusi uratyyppiä". Aikuiskasvatus 22, n.º 2 (15 de mayo de 2002): 142–43. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93410.
Texto completo
5
Thuneberg, Terhi, Sirpa Pussinen, Minna Mäenpää y Suvi Louhelainen. "Kilpailukykyinen hevostalous tarvitsee kotimaista kasvatusta". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 33 (31 de enero de 2016): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75258.
Texto completoResumen
Elinvoimaisen ja kilpailukykyisen hevostalouden perusta on vahva kotimainen hevoskasvatus. Kasvatuksella tuotetaan käyttötarkoitukseensa sopivia hevosia, niin ratsuja, ravihevosia kuin poneja, yritystoiminnan, harrastuksen ja urheilun käyttöön. Suomalainen hevostalous on viimeisten 20 vuoden aikana ollut kasvusuunnassa, mutta hevoskasvatuksen tunnusluvut ovat kääntyneet rajuun laskuun. Suomen Hippoksen tilastojen mukaan vuonna 2014 varsoja syntyi noin 30 % vähemmän kuin vuonna 2010. Erityisenä huolenaiheena on alkuperäisrotumme suomenhevonen, jota ei kasvateta missään muualla maailmassa. Hämeen ammattikorkeakoulussa tehtiin Suomen Hippoksen toimeksiannosta opinnäytetöinä kaksi kyselytutkimusta. Tavoitteena oli selvittää niin ratsu ja ratsuponikasvattajien kuin ravihevoskasvattajien profiileja. Lisäksi haluttiin kartoittaa kasvatustyön motiiveja, jalostusvalinnan perusteita sekä tulevaisuuden näkymiä. Vastauksia saatiin ratsu- ja ratsuponikasvattajien kyselyyn 109 ja ravihevoskasvattajien kyselyyn 369. Kummassakin aineistossa enemmistö vastaajista oli 40-59-vuotiaita. Ratsu- ja ratsuponikasvattajat olivat lähestulkoon kaikki naisia (95%), kun ravihevoskasvattajista 36 % miehiä. Suurin osa astutti vuosittain 1-2 tammaa, enimmillään astutettiin 15 vuosittain. Tulokset osoittavat, että tulevaisuuden suunnitelmissa on sekä laajentamis- että lopettamisaikeita. Ratsukasvattajista puolet (53 %) aikoi pitää kasvatustoimintansa ennallaan ja 10 % aikoi lisätä kasvattien määrää. Lopettamisaikeita oli viidesosalla (22 %), ja ravihevoskasvattajista jopa kolmanneksella (31 %). Tyypillisimpiä syitä vähentämis- ja lopettamissuunnitelmille olivat heikko taloudellinen tilanne ja varsojen myynnin vaikeudet. Myönteistä on, että kasvattajat asettavat tavoitteet korkealle. Valtaosalla ratsukasvattajista tavoitteena oli kasvattaa hevosia kansainvälisen tason kilpailuihin tai tasolle 3-5 (entinen kansallinen taso). Ravihevoskasvattajien suurimpana kasvatustyön suurimpina motiiveina oli niin laadukkaiden hevosten tuottaminen kuin kasvattien menestyminen kilparadoilla. Perinteinen sukutietoihin perustuva valinta näyttää pitävän pintansa, mutta oriiden kohdalla arvostettiin myös oritestejä ja kilpailutuloksia, ravihevosilla lisäksi BLUP-indeksejä. Jotta sukupolvien välinen aika lyhenisi ja vaikuttaisi myönteisesti perinnölliseen edistymiseen, kasvattajien tulisi suosia nuoria hevosia niin isinä kuin eminä. Johtopäätöksenä voi todeta, että hevoskasvatuksen nykytilanne on ristiriitainen, sillä ennusmerkit eivät viittaa hevosiin kohdistuvan kiinnostuksen laantumiseen. Laadukkaiden varsojen kasvattamisessa avainsanoina ovat jalostusvalintojen lisäksi ammattitaitoiset hevosten koulutus- ja valmennuspalvelut sekä kasvattajien hevostaidot. Taloudellisia tukia on kohdennettava erityisesti hevosaineksen laadun säilyttämiseen ja kehittämiseen. Tarvetta on neuvonnan ja koulutuksen kohdentamisesta uusille, nuorille kasvattajille sekä hevosten myynti- ja markkinointikanavien parantamiselle. Useiden tekijöiden yhteisvaikutuksena on ajauduttu tilanteeseen, jossa kasvatustoiminta tarvitsee uudistumiskykyä, kannustusta ja innostusta. Suomen Hippos ja HAMK ovat yhteishankkeena hakeneet rahoitusta Uudet hevoskasvattajat koulutushankkeelle, jonka tavoitteena on vaikuttaa hevoskasvatustoiminnan tietojen ja taitojen kehittymiseen ja siirtymiseen kokeneilta kasvattajilta toimintaa aloittaville.
6
Pesonen, Maiju y Arto Huuskonen. "Naudanlihantuotannon ympäristövaikutukset". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 33 (31 de enero de 2016): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75219.
Texto completoResumen
Tämän kirjallisuusselvityksen tarkoituksena oli selvittää naudanlihantuotannon ympäristövaikutuksia sekä mahdollisuuksia parantaa tuotannon ympäristötehokkuutta. Selvityksen perusteella suomalaisen naudanlihantuotannon vahvuus on tehokas nurmentuotanto. Tuotannossa tulisi tavoitella intensiivistä tuotantoa, jossa nurmi- ja eläinresurssit on hyödynnetty maksimaalisesti. Toinen vaihtoehto on keskittyä laajaperäisempään tuotantoon, jossa tuotannon tukijalkana ovat tuottavat ja pitkäikäiset laidunnurmet. Nopea kasvu ja lyhyt kasvatusaika ovat ympäristön kannalta edullisia. Nautojen teurasikä tulisi pitää noin 16 kuukaudessa. Korkeiden teuraspainojen tavoittelu aiheuttaa enemmän ympäristökuormitusta kuin eläinten teuraskypsyyden saavuttaminen nopeasti ennen kasvun hidastumista. Lyhyen kasvatusajan saavuttaminen karkearehuvaltaisella ruokinnalla voi olla haasteellista. Karkearehun ravitsemuksellisen ja säilönnällisen laadun tulisi olla koko kasvatuskauden ajan erinomaista. Nautojen valkuaisruokinnassa on selkeästi tarkastelun paikka. Valkuaisrehujen käytön vähentäminen on kannattavaa sekä ympäristön että tuottajan kannalta. Ruokinnan matalampi valkuaistaso vähentää virtsan ja sonnan typpipäästöjä. Suomessa tyypillisesti käytettävillä, säilörehua ja viljaa sisältävällä ruokinnoilla yli 200 kg:n painoisten kasvavien nautojen pötsimikrobien typen tarve täyttyy säilörehun ja viljan kautta. Tutkimusaineistojen perusteella valkuaislisällä saadut tuotannolliset hyödyt liittyvät tilanteisiin, joissa eläinten energian saanti ja kasvu ovat heikkoja perusruokinnalla eli eläimet on ruokittu heikkolaatuisilla karkearehuilla ja vähäisellä määrällä väkirehua. Tällöin valkuaislisää vastaavat hyödyt voidaan saavuttaa energian saantia (väkirehun määrää) lisäämällä. Noin 80 % Suomessa tuotetusta naudanlihasta tuotetaan maidontuotannon sivutuotteena. Ympäristöjalanjälki on sivutuotteena tuotetussa naudanlihassa pienempi kuin emolehmiin perustuvassa erikoistuneessa naudanlihantuotannossa, koska kuormitus jakaantuu sekä maidon että naudanlihantuotannolle. Emolehmätuotannon ympäristöjalanjälkeä lisää emon pitkä ylläpitokausi, jossa emojen ruokinta perustuu ravintoarvoltaan heikkoihin karkearehuihin. Sulavuudeltaan heikoista karkearehuista muodostuu puolestaan runsaasti metaania. Emojen ruokinnan toinen haaste on matala ylläpitoajan ravintoaineiden tarve, jossa yliruokinta aiheuttaa ravintoaineiden hukkaantumista. Ravintoaineiden ylimäärä lisää lannasta muodostuvia kasvihuonekaasuja. Naudanlihantuotannon ympäristökuormitus pienenee samansuuntaisilla toimenpiteillä, joilla voidaan parantaa tuotannon taloudellista kannattavuutta. Ympäristöjalanjäljen pienentämissä korostuu kokonaisuuden hallinta. Yksittäisillä toimenpiteillä voidaan saavuttaa pieniä vaikutuksia, mutta kokonaisuuden hallitsemisella ympäristökuormitus voi muodostua huomattavasti pienemmäksi. Olemassa olevien resurssien mahdollisimman hyvä hyödynnys parantaa kannattavuutta, mutta on myös ympäristöteko.
7
Kivelä, Ari. "Huomioita kasvatuksen, sivistyksen ja sosialisaation välisistä suhteista". Aikuiskasvatus 20, n.º 1 (15 de febrero de 2000): 52–61. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93266.
Texto completo
8
Koskela, Jani. "Kohtaamisia ja kriisejä läpi ihmiselämän". Aikuiskasvatus 29, n.º 4 (15 de diciembre de 2009): 248–55. http://dx.doi.org/10.33336/aik.94205.
Texto completoResumen
Kirjoittaja kuvaa artikkelissaan kohtaamisen ja kriisin käsitteen avulla Bollnowin kasvatusta ja sivistystä koskevan ajattelun luonnetta, jonka hän näkee voimakkaasti andragogisena. Se mikä näyttäytyy sivistymisenä ja kehityksenä, näyttäytyy samalla kriiseinä ja konflikteina. Käytännön esimerkkeinä tästä ajattelusta hän kuvaa aikuiskasvatukseen soveltuvia tilanteita.
9
Kõrgesaar, Jaan. "Panksepp soovitab mängu, möllu ja hoolimist, kuid mitte ainult". Eesti Haridusteaduste Ajakiri. Estonian Journal of Education 12, n.º 1 (25 de abril de 2024): 260–64. http://dx.doi.org/10.12697/eha.2024.12.1.11.
Texto completoResumen
Jaan Kõrgesaar tutvustab rahvusvaheliselt tunnustatud eestlasest neuroteadlase Jaak Panksepa ja tema kolleegi Lucy Biveni 2022. aastal ilmunud tõlkeraamatut "Vaimu arheoloogia: inimemotsioonide neuroevolutsiooniline algupära". Mahukas teos keskendub vaimse tervise teemadele, sisaldades arutlusi nii hariduse ja kasvatusega kui mitmete naaberteadustega seonduvatest nähtustest. Süvitsi on käsitletud psühhofarmakone, mis seostuvad sõltuvuse, ärevuse, depressiooni ja hüperaktiivsuse kasvuga.
10
Varto, Juha. "Jatkuvasti terapian tarpeessa. Draamaa koko elämä mutta kasvatusta vain ravinnealustoilla?" Research in Arts and Education 2009, n.º 1 (1 de febrero de 2009): 32–48. http://dx.doi.org/10.54916/rae.118713.
Texto completo
11
Vapalahti, Kati, Laura Hokkanen y Jatta Juhola. "Erilaiset taide- ja luontotoimijat innostamassa ja tukemassa osallisuutta". Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 23, n.º 2 (20 de diciembre de 2022): 41–70. http://dx.doi.org/10.30675/sa.122200.
Texto completoResumen
Tämän artikkelin tavoite on tuottaa tietoa taide- ja luontotoimijoista osallisuudentukijoina. Haastattelimme 11 sosiaali-, terveys- ja kasvatusalojen toimijaa, jotka sovelsivat käytäntöön Parasta Etelä-Savoon -hankkeen yhteiskehittämispajoissakehittämiään taide- ja luontomenetelmiä. Haastatteluissa haimme vastausta siihen, miten nämä taide- ja luontotoimijat arvioivat käyttämiensä menetelmien lisänneen toimintoihin osallistuneiden osallisuutta. Lisäksi olimme kiinnostuneita siitä, miten he kuvasivat omaa työtään ja työtapaansa. Kaikilla toimijoilla näytti olevan samansuuntainen orientaatio organisoidessaan demokraattista, arvostavaa ja turvallista toimintaa. Heillä oli rohkeutta kokeilla uusia työtapoja. Löysimme orientaatioista myös tyypillisiä eroja, jotka koottiin viideksi taide- ja luontotoimijatyypiksi. Toimijatyyppien tarkastelun kautta voidaan pohtia sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan työn kehittämistä sosiokulttuurisen innostamisen suuntaan. Tämä artikkeli tarjoaa yhden näkökulman siihen, kuinka taide- ja luontotoimintaa voidaan toteuttaa eri tavoin ja erilaisista lähtökohdista.
12
Räty, Anu, Vesa Järvelin y Janne Ylijoki. "Avomaankurkkua kausihuoneesta ja avomaalta". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 30 (31 de enero de 2014): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75377.
Texto completoResumen
MTT Sotkamossa, Ruukissa ja Rovaniemellä verrattiin avomaankurkun kasvatusta kausihuoneessa ja avomaalla kasvukausina 2012–2013. Kokeet tehtiin osana EU:n maaseuturahaston rahoittamaan Vihannesviljelystä vahva elinkeino Pohjois-Suomeen – hanketta. Kokeessa käytettiin kahta partenokarppista lajiketta, Corentine ja Monolit. Kevään koleuden ja märkyyden takia taimia päästiin istuttamaan vasta kesäkuussa puolen välin tienoilla. Avomaalle taimet istutettiin kesäkuun loppupuolella. Kurkut istutettiin sekä kausihuoneessa että avomaalla mustalla kurkkukalvolla katettuihin mataliin penkkeihin. Kastelut ja lisälannoitus annettiin penkkeihin sijoitettujen tihkuletkujen kautta. Kausihuoneessa taimet tuettiin naruilla pystyasentoon. Avomaalla taimet saivat kasvaa vapaasti. Avomaankurkun satokausi alkoi 2012 kaikilla kolmella tutkimuspaikkakunnalla lähes samaan aikaan. Ensimmäinen sato korjattiin kausihuoneesta heinäkuun puolen välin jälkeen ja avomaalta elokuun alussa. Kausihuoneessa satokausi alkoi noin kaksi viikkoa aikaisemmin kuin avomaalla. Rovaniemellä kausihuoneen ensimmäistä satoa päästiin keräämään neljän viikon päästä istutuksesta, kun Sotkamossa ja Ruukissa tähän meni reilu viisi viikkoa. Molempina tutkimusvuosina parhaan satokauden aikaan satoa korjattiin 2-3 päivän välein. Satokausi jatkui syyskuun puolelle. Sotkamossa ja Ruukissa kausihuoneen kurkkusato oli 2012 yli kolminkertainen avomaan satoon verrattuna. Rovaniemellä päästiin kausihuoneessa lähes kaksi kertaa suurempaan satoon kuin avomaalla. Sekä kausihuoneessa että avomaalla sadon laatu oli erinomainen, huonoja kurkkuja esiintyi vasta satokauden loppupuolella. Kaudella 2013 satoerot tasoittuivat. Luultavasti yksi syy vuoden 2012 suuriin satoeroihin kausihuoneen ja avomaan välillä löytyy kasvukauden säistä. Kolea sää suosi kausihuoneessa kasvatusta. Kausihuoneen tuuletuksesta ja kurkun versojen karsimisesta huolimatta esiintyi kausihuoneen kurkun versoissa loppukesällä pahkahometta. Sen sijaan avomaakasvustot säästyivät pahkahomeelta.
13
Heikkilä, Mirva y Ville Mankki. "Luokanopettajien toimijuus koronapandemian aikana: Armollisuutta, olennaisuutta ja epävarmuutta". Kasvatus 54, n.º 2 (21 de abril de 2023): 118–29. http://dx.doi.org/10.33348/kvt.129148.
Texto completoResumen
Tässä artikkelissa keskitymme luokanopettajien pandemia-aikaiseen toimijuuteen ja haasteisiin, joita koronapandemia etäopetuksineen sekä rajoitus- ja varotoimineen toimijuudelle aiheutti. Toimijuus ymmärretään ammatillisesta näkökulmasta tarkasteltuna yksilön moninaisina mahdollisuuksina vaikuttaa omaan työhönsä. Tutkimusaineistomme koostui 20 luokanopettajan teemahaastatteluista, jotka toteutettiin keväällä 2021, vuosi pandemian alkamisen jälkeen. Hyödynsimme aineistolähtöisessä analyysissä kerronnallisten käytänteiden metodologiaa, joka suuntaa tarkastelun yksittäisen kertojan puheessa heijastuviin yhteiskunnallisiin näkökulmiin. Tutkimustuloksemme paljastivat luokanopettajien pandemia-aikaisen toimijuuden kiinnittyvän 1) armollisuuden, 2) olennaisuuden ja 3) epävarmuuden teemoihin. Opettajien toimijuus ei rajautunut vain aktiiviseen tai passiiviseen toimijuuteen, vaan se sisälsi sävyvaihteluita. Lisäksi opettajat ammensivat hahmottaessaan toimijuuttaan sekä mahdollistavista että rajoittavista rakenteista. Tulokset myös alleviivasivat opettajan ammatillisen kehittymisen ja hyvinvoinnin rakentumista osana yhteiskunnallisia ilmiöitä. Tuloksia voidaan hyödyntää pandemian jälkihoidollisissa prosesseissa, kehitettäessä kasvatusalan johtamista sekä pedagogiset näkökulmat huomioivaa päätöksentekoa ja opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa sekä vertaismentoroinnissa.
14
Pihu, Maret, Henri Tilga y Merike Kull. "Physical literacy – a new educational goal". Eesti Haridusteaduste Ajakiri. Estonian Journal of Education 9, n.º 2 (1 de noviembre de 2021): 244–69. http://dx.doi.org/10.12697/eha.2021.9.2.10.
Texto completoResumen
Viimase kahekümne aasta jooksul on märgatavalt suurenenud kehalise kirjaoskuse alaste uuringutulemuste avaldamine. Kehalist kirjaoskust kirjeldatakse kui inimese motivatsiooni, enesekindlust, kehalist kompetentsust, teadmisi ja mõistmist kehalise aktiivsuse väärtusest ja isiklikku vastutust selles. Kehaline kirjaoskus toob välja iga inimese võimalused, individuaalsuse ja võimekuse kehalise kirjaoskuse omandamisel. Koolitasandi uuringud keskenduvad kehalise kirjaoskuse kujundamise õpetuslikule aspektile ja selle tulemusel ka muutuvale traditsioonilisele spordikeskse lähenemisega kehalisele kasvatusele. Kehalise kirjaoskuse eesmärk on luua eeldused, et inimene oskaks tervislikult elada ning tervisliku eluviisiga kaasnevat potentsiaali rakendada. Siinse artikli eesmärk on anda ülevaade kehalise kirjaoskuse olemusest ja komponentidest rahvusvaheliste teadusuuringute kaudu.
Summary
15
Tuunainen, Petra, Erja Koivunen, Jarmo Valaja y Essi Tuomola. "Uusia ruokintastrategioita broilerinuorikoiden ruokintaan". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 30 (31 de enero de 2014): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75307.
Texto completoResumen
Viimeisten 20 vuoden aikana broilerivanhempaispolven ruokinta on vaikeutunut. Broilerinuorikoiden ruokintaa joudutaan rajusti rajoittamaan, koska lintuhybridi on jalostettu tehokkaaksi rehunkäyttäjäksi. Rajoitetussa ruokinnassa vaarana on, että lintujen kilpailu rehusta ja stereotyyppinen käyttäytyminen ja liiallinen veden juonti lisääntyvät, mikä lisää parven epätasaisuutta. Elopainon oikea kehitys varhaisvaiheessa on erityisen tärkeää sillä, ellei varhaisvaiheen painotavoitteita saavuteta parven tasaisuus ja sukukypsyyden saavuttamiseen liittyvät luuston kehitys ja höyhenpeitteen kehitys häiriintyvät. Parvi ei tällöin saavuta parasta mahdollista tuotantotulosta ja jälkeläistuotanto jää alle tavoitellun. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää optimaalista kasvua, hyvinvointia sekä taloudellista kannattavuutta edistäviä ruokintastrategioita broilerinuorikoille. Kokeessa oli 1680 Ross 508 vanhempaispolven kanauntuvikkoa. Ruokintaryhmiä oli kokeessa neljä viikkoa kestävällä starttirehukaudella neljä, joista osalle linnuista annettiin prestarter- rehua neljän vuorokauden ikään asti (RV 19 %; 19 %+prestart; 21,6 %; 21,6 %+prestart). Kasvatusrehua linnut saivat neljän viikon iästä 18 viikon ikään asti. Kasvatusrehuvaiheessa ruokintakäsittelyjä oli kaksi; viljarehu ja kokonainen kauran jyvä sekä täysrehu. Kokeen perusteella prestarter- rehustus ja starttirehun laimentaminen sekä kasvatusajan viljaruokinta soveltuivat hyvin broilerinuorikoiden ruokintaan. Prestarter- rehustuksella ja laimealla starttirehulla ruokittujen lintujen elopaino on startti rehuvaiheen jälkeen pienempi kuin ilman prestarter- rehua ja vahvempaa starttirehua syöneiden lintujen elopainot (P=0,003). Linnut kuluttavat tällöin hieman enemmän rehua (P<0,0001) ja niiden rehunhyötysuhde on suurempi (P<0,0001) verrattuna vahvempaa starttirehua syöviin lintuihin. Lisäksi jo pienet rehumäärän lisäykset päivässä, voivat vähentää rehusta kilpailua ja lisätä lintujen kylläisyyden tunnetta ja näin ollen parantaa lintujen hyvinvointia. Myös parven tasaisuus on parempi prestarter- rehua saaneilla linnuilla (P=0,043) ja tasaisuus näyttäisi säilyvän koko kasvatusajan. Kasvatusrehuvaiheessa viljarehulla ja kokonaisella kauralla ruokittujen lintujen elopaino on kasvatusrehuvaiheen jälkeen pienempi kuin täysrehulla ruokittujen lintujen elopaino (P=0,002). Viljarehuruokinta näyttäisi näin ollen sopivan hyvin kasvavien nuorikoiden ruokinnaksi. Lisäksi näyttäisi siltä, että prestarter- rehun jälkeen rehut voisivat olla vielä laimeampia kuin tässä kokeessa käytetyt. Laimeamman starttirehun rakeistaminen voi olla haastavaa, mutta viljarehu voisi olla laimeampaa tai kokonaista viljaa voisi ehkä syöttää enemmän kuin tässä kokeessa.
16
Mönkkönen, Seppo, Hannu Viitala, Risto Kauppinen, Arto Huuskonen y Maiju Pesonen. "Hiehojen rahtikasvatuksen kannattavuus emolehmätiloilla". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 33 (31 de enero de 2016): 1–3. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75209.
Texto completoResumen
Kehitystä naudanlihantuotantoon hankkeessa hiehojen kasvatuksen kustannuksia vertailtiin kahdella pohjoissavolaisella emotilalla ja yhdellä talouslaskelmiin nojaavalla tilamallilla. Hiehojen tuotantokustannuksesta rehujen osuus on merkittävä. Rehujen hintoina käytettiin markkinahintoja eikä tilahintoja. Näin laskelmista saatiin vertailukelpoisia. Jos tilan rehuntuotanto on kovin kallista, ei hiehonkasvatuksen kustannuksella ole merkitystä kokonaisuudessa. Tällöin hiehon tuotantokustannuksesta ei saa todellista kuvaa. Tilamallien lähtökohtana oli, että hiehot kasvatetaan tilalla, ja tätä vertaillaan hiehonkasvatuksen ulkoistamiseen eri päiväkasvatushinnoilla. Ulkoistamisvaihtoehdossa eläimet siirrettiin kasvattamoon vieroituksen jälkeen 6 kuukauden iässä. Kasvattamoaika oli 12 kuukautta tai vaihtoehtoisesti 18 kuukautta. Kasvattamossa hiehoja pystytään kasvattamaan tietyin edellytyksin halvemmalla kuin omalla tilalla. Tilalla hiehon kasvatuspäivä maksaa 3,55 4,10 euroa. Ulkoistettaessa kasvatuskustannus vaihtelee 3,38 eurosta 3,44 euroon, kun kasvatuspäivän hinta on 2 euroa ja kasvatusaika 18 kuukautta. Kuljetuskustannuksena on käytetty 2,5 euroa kilometriltä. Emolehmätuottajan kannalta kiinnostavampi vaihtoehto kasvatusajaksi olisi 12 kuukautta. Tämä siksi, että eläimiä karsittaessa tilan tuotantorakennukseen ei jää tyhjiä paikkoja. Hiehokasvattamon kannalta 12 kuukauden kasvatusaika mahdollistaa kapasiteetin tehokkaimman käytön. Logistiikka olisi myös tällöin helpompi hoitaa, koska uudistuseläinten paluukuormassa voidaan viedä vasikoita kasvattamoon. Hiehonkasvatuksen ulkoistamisen vaihtoehdossa rahtikasvatus mallinnettiin tilalle, jossa kasvattamon koko oli 90 hiehoa. Hiehot tulivat kasvattamoon lokakuussa kuuden kuukauden ikäisinä ja palasivat emotilalle tiineinä. Jos päiväkasvatushinta on kaksi euroa, hiehon ulkoistuksen hinnaksi muodostuu 18 kuukaudelta 1080 euroa. Päiväkasvatushinta vaihtelee 0,74 4,0 euroon. Jos uudistuseläinten tuotanto on omalla tilalla edullista, kasvattamon käyttö ei tuo erityistä lisähyötyä. Ulkoistamisen kannattavuuden emotilalla ratkaisee se, saadaanko tuotantoa tehostettua elikäytännössä saadaanko emojen määrää lisättyä ulkoistamisen ansiosta. Kasvattamon perustaminen ja päätoiminen pyörittäminen on käytännössä vaikeaa, koska kannattava toiminta vaatii paljon kasvatettavia hiehoja. Lypsykarjapuolella hiehokasvattamossa tulisi olla mielellään vähintään 150 hiehoa kasvatuksessa, jotta toiminta olisi kannattavaa. Kasvattamon taloudellista toimintaa vaikeuttaa se, että kasvattamo ei saa tukia. Lisäksi päiväkasvatushinnan tulee olla juuri oikea, että se peittäisi kaikki aiheutuvat kulut. Päätoiminen uudistuseläinten kasvatus on taloudellisesti varsin haastavaa. Toiminta sopisi emotiloille, joilla on ylimääräisiä tyhjiä rakennuksia. Vanhat toimivat rakennukset parantavat kasvattamon kannattavuutta. Kasvatustoiminta voisi tuoda lisäansioita päätuotannon ohelle. Tällöin kasvattamo voisi toimia vähemmillä uudistuseläimillä.
17
Asikainen, Sini-Emilia. "Sota jäi elämään naisen roolissa ja mentaliteetissa". Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 21, n.º 4 (25 de agosto de 2021): 104–20. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.110545.
Texto completoResumen
Talvi- ja jatkosota aiheuttivat radikaalin muutoksen ihmisten arkeen, rikkoen naisten ja miesten välisen työnjaon. Sota ja sitä seurannut jälleenrakennuskausi lisäsivät naisten vastuuta niin perheestä, kodista ja elannosta huolehtimisesta, mikä näkyy yhä nykypäivänä. Naisten tuli uhrata omat tarpeensa muiden hyvinvoinnin puolesta. Sodan jälkeen työtä riitti, ja tuon ajan lapset saivat pärjätä monesti omillaan. Pienemmistä sisaruksista huolehtimista odotettiin lähinnä isosiskoilta ja tytöt auttoivat arjen askareissa.
Artikkelissa tarkastellaan talvi- ja jatkosodan ylisukupolvisia vaikutuksia naisen rooliin ja mentaliteettiin suurten ikäluokkien naisten muistitiedon kautta. Suurten ikäluokkien naisilla on nähtävissä huolehtijan ja vastuunkantajan rooleja sekä sinnikkyyden ja selviytymisen mentaliteettia. Hyvinvointivaltiokaudella Suomessa on ollut enemmän resursseja pohtia esimerkiksi lasten kasvatusta, ja millaisia ominaisuuksia omalla toiminnallaan voi ylisukupolvisesti siirtää. Kuitenkin vielä suurten ikäluokkien tyttäret ovat omaksuneet vastuuntunnon mentaliteetin, jota yhteiskunnalliset rakenteet pitävät yllä.
18
Tuul, Maire, Tiia Õun y Uljana Botvina. "Hea Alguse programmi rakendavate ja mitterakendavate rühmade õpetajate hinnangud oma tegevusele lapsekeskse kasvatuse kontekstis". Eesti Haridusteaduste Ajakiri. Estonian Journal of Education 6, n.º 1 (1 de mayo de 2018): 102–35. http://dx.doi.org/10.12697/eha.2018.6.1.05.
Texto completoResumen
Lapsekesksele kasvatusele üleminek on alushariduse valdkonnas olnud üks olulisimaid eesmärke alates Eesti taasiseseisvumisest. Selle eesmärgi täitmisel on õpetajatele abiks olnud Hea Alguse programm, milles rõhutatakse lapse individuaalsuse toetamist valikute võimaldamise ja last toetava pedagoogilise praktika kaudu. 2008. aastal tehtud kirjaliku küsitlusega selgitati välja, milliseid erinevusi esineb Hea Alguse programmi rakendavate ja mitterakendavate õpetajate hinnangutes oma tegevusele lapsekeskse kasvatuse kontekstis. Küsimustiku koostamise aluseks oli rahvusvahelise Hea Alguse Ühingu õpetajate hindamise standard. Uuringu tulemustest ilmneb, et Hea Alguse rühmade õpetajad rakendasid enda hinnangul oma tegevuses lapsekeskset kasvatust enam kui nende lasteaedade õpetajad, mis ei kuulu Hea Alguse programmi. 2016. aastal tehti sama uurimisvahendiga võrdlusuuring, et välja selgitada, kas Hea Alguse programmi rakendavate ja mitterakendavate õpetajate hinnangutes on varasema uuringuga võrreldes erinevusi. Küsitluse tule mustest selgub, et 2016. aastal olid Hea Alguse programmi mitterakendavate õpetajate hinnangud oma tegevusele lapsekeskse kasvatuse kontekstis oluliselt kõrgemad kui 2008. aastal ning ei erinenud enam statistiliselt olulisel määral Hea Alguse õpetajate hinnangutest.
Summary
19
Huuskonen, Arto, Maiju Pesonen, Maarit Hyrkäs, Hilkka Kämäräinen y Risto Kauppinen. "Maito-liharoturisteytyssonnien ja -hiehojen kasvu- ja teurasominaisuudet". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de enero de 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75462.
Texto completoResumen
Tutkimuksella selvitettiin risteytyseläinten kasvu- ja teurasominaisuuksia puhtaisiin maitorodun nautoihinverrattuna. Tutkimusaineistona käytettiin teurastamoilta saatua naudan ruhojen teurasaineistoa, johon yhdistettiin ProAgria Maatalouden Laskentakeskuksen kautta saatu eläimen emän rotutieto. Teurastamoilta saatua aineistoa oli käytössä HK Agri Oy:ltä ja Snellman Lihanjalostus Oy:ltä vuodesta 2007 lähtien, A-Tuottajat Oy:ltä vuodesta 2008 lähtien ja Saarioinen Lihanjalostus Oy:ltä vuodesta 2010 lähtien. Hiehojen osalta alle 8 kk:n (alle 240 pv) ja yli 20 kk:n ikäiset (yli 600 pv) eläimet jätettiin datasta pois. Vastaavasti sonnien osalta alle 12 kk:n (alle 365 pv) ja yli 24 kk:n ikäiset (yli 730 pv) eläimet jätettiin datasta pois. Rajausten jälkeen tutkimusaineisto sisälsi 268 895 teurastettua sonnia ja 32 410 teurashiehoa.Puhtailla ayrshire-rotuisilla (ay) sonneilla keskimääräinen kasvatusaika oli aineistossa 592 vrk, nettokasvu 532 g/pv, teuraspaino 330 kg, ruhojen lihakkuusluokka 4,7 (O-luokka) ja rasvaisuusluokka 2,4. Puhtaiden holstein-friisiläisten (fr) vastaavat tulokset olivat kasvatusaika 587 vrk, nettokasvu 542 g/pv, teuraspaino 333 kg, lihakkuusluokka 4,1 (O-) ja rasvaisuusluokka 2,4. Ay- ja fr-rotujen sonnit erosivat merkitsevästi (p<0,001) toisistaan kaikkien muiden parametrien paitsi ruhon rasvaisuuden osalta. Liharoturisteytysten käyttö paransi selkeästi sonnien päiväkasvua (p<0,001), lisäsi teuraspainoa (p<0,001) ja paransi ruhojen lihakkuutta (p<0,001) sekä ay- että fr-rodulla. Kaikilla testatuilla liharoturisteytyksillä [aberdeen angus (ab), hereford (hf), limousin (li), charolais (ch), simmental (si), blonde d’Aquitaine (ba)] oli samansuuntainen vaikutus edellä mainittuihin ominaisuuksiin. Suurimmat teuraspainot ja korkeimmat nettokasvut saavutettiin ch-, si- ja ba-rodulla risteytettäessä. Ruhojen lihakkuus puolestaan parani eniten ba-, li- ja ch-rodun risteytyksiä käytettäessä. Ruhon rasvaisuuden osalta risteyttäminen ba-rodulla vähensi (p<0.001) ruhojen rasvaisuutta puhtaisiin maitorotusonneihin verrattuna. Sen sijaan muilla liharoduilla risteyttäminen näytti lisäävän (p<0.001) ruhojen rasvaisuutta puhtaisiin ay- ja fr-sonneihin verrattuna. Sekä ruhojen lihakkuuden että rasvaisuuden osalta on kuitenkin huomioitava myös teuraspainon vaikutus, sillä teuraspainon kasvu paransi ruhojen lihakkuutta ja lisäsi rasvaisuutta kaikilla roduilla ja rotuyhdistelmillä. Samoin nettokasvun lisääntyminen paransi ruhojen lihakkuutta ja lisäsi rasvaisuutta kaikilla roduilla ja rotuyhdistelmillä. Teurashiehojen osalta tulokset olivat hyvin samansuuntaiset kuin sonneilla. Liharoturisteytysten käyttö paransi teurashiehojen päiväkasvua (p<0,001), lisäsi teuraspainoa (p<0,001) ja paransi ruhojen lihakkuutta (p<0,001) sekä ay- että fr-rodulla. Korkeammista teuraspainoista huolimatta ba-rodulla risteyttäminen vähensi (p<0.001) ruhojen rasvaisuutta puhtaaseen maitorotuun verrattuna. Sen sijaan muilla liharoduilla risteyttämien näytti lisäävän (p<0.001) ruhojen rasvaisuutta myös hiehoilla. Tulosten perusteella liharotusiemennysten käyttöä maitotiloilla lisäämällä on mahdollista lisätä naudanlihantuotannon tehokkuutta maidontuotantotiloilta peräisin olevien risteytysvasikoiden kautta.
20
Pulkki, Jani, Jutta Pulkki y Tere Vadén. "Ekoterveyskasvatus luontopohjaisena ratkaisuna". Alue ja Ympäristö 48, n.º 2 (19 de diciembre de 2019): 69–82. http://dx.doi.org/10.30663/ay.83089.
Texto completoResumen
Artikkelimme muotoilee ekologisoidun ja elämäkeskeisen terveyskasvatuksen, ekoterveyskasvatuksen, perusideaa. Ekoterveyskasvatus voidaan nähdä luonto-pohjaisena kokonaisratkaisuna, joka pitää toteutuessaan sisällään sekä erilaisten luonto-pohjaisten terveyden edistämiskeinojen esiintuomisen että vaikuttamisen vallalla oleviin ajattelutapoihin näiden ratkaisujen käyttämiseksi. Ekoterveyskasvatuksen lähtökohta on ihmisten terveyteen liittyvien ajattelu- ja toimintatapojen ekologisen uudelleenarvioinnin tarve ilmastonmuutoksen ja muiden ekokriisien aikakaudella. Tässä artikkelissa keskitytään nykyisten ajattelutapojen tunnistamiseen ja niiden muutostarpeiden hahmottamiseen. Analysoimme nykyisen terveyden edistämisen ja siihen liittyvän terveystiedon opetuksen filosofisia lähtökohtia ja perustelemme ekoterveyskasvatuksen tarvetta. Käytännöllisenä esimerkkinä viittaamme muun muassa peruskoulun opetussuunnitelman perusteiden terveystieto -oppiaineen kuvaukseen, jonka individualistinen ja ihmiskeskeinen filosofinen pohjavire ylläpitää luonnosta irtautunutta terveyskäsitystä ja ajatusta terveyden edistämisestä. Perusväitteemme on, että luonnon kiertokuluista irtautunut ihminen ei tuota kestävällä tavalla terveyttä tai hyvää kasvatusta. Ekoterveyskasvatus perustuu teoreettisesti eko-oikeudenmukaisuuskasvatukseen, jossa ihminen ja muut eliöt ovat arvokkaita olentoja, joiden hyvinvointi kuuluu hyvän kasvatuksen alaan. Vain tuottamalla terveyttä ja hyvinvointia kaikille eläville olennoille ja näiden yhteisille hyvinvoinnin edellytyksille, ts. ekosysteemeille, voi ihminen tuottaa terveyttä itselleenkin.
21
Pulkki, Jani Matti. "Ajatuksia ekoindividuaation kasvatusfilosofiasta". Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 22 (15 de diciembre de 2021): 43–62. http://dx.doi.org/10.30675/sa.90594.
Texto completoResumen
Tässä artikkelissa muotoilen ekoindividuaation ajatusta. Sosialisaation tavoin individuaatio, eli ihmisen ainutlaatuiseksi yksilöksi ja persoonaksi kehittyminen, kuuluu kasvatuksen perustehtäviin. Individuaation ongelmana on individualistinen, kilpailuun, omistamiseen ja hallintaan suuntautunut välineellinen orientaatio. Ihminen ymmärretään ihmiskeskeisesti sekä ihmisen ja luonnon irrallisuuden oletuksen valossa. Muusta luonnosta erillinen ja sen yläpuolella oleva ihminen on ottanut oikeudekseen luonnon pidäkkeettömän käytön ilman velvoituksen tunteita muita eliöitä kohtaan. Yksilöksi kehittyminen, individuaatio, tapahtuu ekologisesti ongelmallisissa puitteissa ja ongelmallisten subjektikäsitysten kehyksessä. Jotta ekokriiseihin voidaan löytää ratkaisuja, onkin kasvatusta ajateltava ekoindividuaatioprosessina, jonka kautta ihminen nivoutuu yksilöllisenä oliona ekosysteemien toiminnalliseksi ja elämää ylläpitäväksi osaksi. Tarkastelen ekoindividuaatiota monilajisissa yhteyksissä systeemisen psykologian, ekopsykologian, ekofenomenologian ja syväekologian valossa. Kahden erillisen eliön ja ympäristön oletuksen sijaan ekoindividuaatio lähtee yhden eliö–ympäristö-systeemin lähtökohdasta. Käsitys oikeudesta kaikkiin luonnon resursseihin (oikeutuksentunto) voi laantua, kun näemme ihmisyksilön olevan lähtökohtaisesti osa ympäristöjä ja keskinäisriippuvaisessa suhteessa näihin. Ekologisen minuuden ajatuksen ja asubjektiivisen kokemuksen avulla tarkastelen sitä, miten ihmisestä voisi kehittyä maapallon elonyhteisön yhteistyökykyinen jäsen eikä tätä vastaan taisteleva individualistinen yksilö.
22
Kuusela, Pekka. "Yleistynyt toinen ja muuttuva yhteiskunta – G. H. Meadin ajatuksia ihmisen ja yhteiskunnan välisestä suhteesta". Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 16 (30 de noviembre de 2015): 9–30. http://dx.doi.org/10.30675/sa.122644.
Texto completoResumen
George Herbert Meadin tuotanto on ollut laajan huomion kohteena viimeisten neljän vuosikymmenen kuluessa sosiaalitieteissä Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Meadia pidetään yhtenä kaikkein tärkeimmistä yhteiskuntateorian edustajista, sillä hänen näkemyksensä yksilön toimijuudesta, minuuden kehityksestä ja kielellisen kommunikaation merkityksestä ovat avanneet teoreettisesti uudenlaisen näkökulman yksilön toimintaan. Hänen ajatteluaan voidaan pitää myös kiinnostavana, jos ajatellaan sosiaalipedagogiikan teoreettisena lähtökohtana ihmisen kehityksen, kasvun ja niiden yhteiskunnallisten ehtojen tarkastelua. Mead tarkasteli nimittäin paitsi kielellistä kommunikaatiota ja sosialisaatiota myös kasvatusta koulussa ja yhteiskunnassa. Hänen ajattelunsa perustui yleisesti klassiseen amerikkalaiseen pragmatismiin, mutta hänen lähestymistapansa oli sosiaalisempi kuin muiden suuntauksen edustajien (Dewey, James, Peirce). Artikkelissani tarkastelen sitä, millaisen näkökulman tämä tarjoaa yleisesti sosiaalipedagogiselle teorialle ja tutkimukselle. Erityisenä huomion kohteena on Meadin näkemys yleistyneestä toisesta ja yksilön kasvusta yhteiskunnan jäsenyyteen. Tämän ohella tuon esille uudemman neomeadilaisen tutkimuksen näkemyksiä. Niitä ovat esittäneet positionvaihtoteorian kehittäneet Alex Gillespie ja John Martin. Kehys korostaa sitä, että yksilön sosiaalisuuden kannalta olennaista on hänen kykynsä yhdistää omassa toiminnassaan muiden odotukset osaksi toimintaansa.
23
Huuskonen, Arto, Maiju Pesonen y Maarit Hyrkäs. "Liharotuisten sonnien ja hiehojen kasvu- ja teurasominaisuudet". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de enero de 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75461.
Texto completoResumen
Tutkimuksella haluttiin selvittää liharotuisten nautojen kasvu- ja teurasominaisuuksia. Tutkimusaineistona oli teurastamoilta saatu naudan ruhojen teurasaineisto, johon yhdistettiin ProAgria Maatalouden Laskentakeskuksen kautta saadut rotutiedot. Teurastamoaineistoa oli käytössä HK Agri Oy:ltä ja Snellman Lihanjalostus Oy:ltä vuodesta 2007 lähtien, A-Tuottajat Oy:ltä vuodesta 2008 lähtien ja Saarioinen Lihanjalostus Oy:ltä vuodesta 2010 lähtien. Hiehojen osalta alle 300 ja yli 550 vrk:n ikäiset eläimet jätettiin datasta pois. Vastaavasti sonnien osalta alle 365 ja yli 660 vrk:n ikäiset eläimet jätettiin datasta pois. Tutkimuksessa vertailtavia rotuja olivat aberdeen angus (ab), hereford (hf), li-mousin (li), charolais (ch), simmental (si) ja blonde d’Aquitaine (ba). Eläimen katsottiin edustavan kyseistä rotua, jos sen molemmat vanhemmat olivat ProAgria Maatalouden Laskentakeskuksen aineis-tossa luokiteltu ao. rodun edustajiksi. Näiden rajausten jälkeen tutkimusaineisto sisälsi 21 643 teurastettua liharotuista sonnia ja 8 743 liharotuista teurashiehoa. Roduittain ja sukupuolittain lopullinen aineisto muodostui seuraavasti: ab 4 068 sonnia, 1 692 hiehoa; hf 6 323 sonnia, 2 385 hiehoa; li 4 335 sonnia, 1 951 hiehoa; ch 4 421 sonnia, 1 794 hiehoa; si 2 152 sonnia, 774 hiehoa; ba 344 sonnia, 147 hiehoa. Sonnien kasvatusaika (vrk) ja teuraspaino (kg) muodostuivat roduittain seuraaviksi: ab (571 vrk, 368 kg), hf (572 vrk, 368 kg), li (571 vrk, 391 kg), ch (552 vrk, 413 kg), si (565 vrk, 402 kg) ja ba (570 vrk, 393 kg). Teuraspainojen osalta ainoastaan ab- ja hf-rodun sonnit sekä li- ja ba-sonnit eivät eronneet keskenään tilastollisesti merkitsevästi toisistaan. Kaikkien muiden rotujen välillä ero teuraspainossa oli merkitsevä (p<0.001). Sonnien nettokasvu (g/pv), lihakkuusluokka (EUROP) ja rasvaisuusluokka (EUROP) olivat roduittain seuraavat: ab (619 g/pv, R-, 3,3), hf (618 g/pv, R-, 3,2), li (660 g/pv, U-, 2,2), ch (724 g/pv, R+, 2,2), si (686 g/pv, R, 2,3) ja ba (663 g/pv, U-, 1,8). Nettokasvuissa ab ja hf-rodun sonnit sekä li- ja ba-sonnit eivät eronneet keskenään tilastollisesti merkitsevästi toisistaan, mutta kaikkien muiden rotujen välillä ero oli merkitsevä (p<0.001). Ruhojen lihakkuudessa ei ollut tilastollista merkitsevyyttä ab- ja hf-rotujen välillä; kaikki muut erot olivat tilastollisesti merkitseviä. Ruhojen rasvaisuudessa kaikki rodut erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Hiehojen keskimääräinen kasvatusaika oli 462 vrk. Teuraspaino (kg), nettokasvu (g/pv), lihakkuusluokka (EUROP) ja rasvaisuusluokka (EUROP) olivat roduittain seuraavat: ab (233 kg, 478 g/pv, O, 3,9), hf (252 kg, 468 g/pv, O, 3,9), li (250 kg, 504 g/pv, R-, 2,9), ch (255 kg, 538 g/pv, R-, 2,9), si (244 kg, 510 g/pv, O+, 3,0) ja ba (252 kg, 500 g/pv, R, 2,3). Teuraspainojen osalta ab- ja hf-rodun hiehot, ba- ja ch-hiehot sekä li- ja ba-hiehot eivät eronneet keskenään tilastollisesti merkitsevästi toi-sistaan, mutta muiden rotujen välillä ero teuraspainossa oli merkitsevä (p<0.001). Nettokasvuerot ba-, li- ja si-rotuisten hiehojen välillä eivät olleet merkitseviä; kaikki muut nettokasvuerot olivat tilastolli-sesti merkitseviä (p<0.001). Ruhojen lihakkuudessa kaikki rodut erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi (p<0.001). Ruhojen rasvaisuudessa ei ollut tilastollista merkitsevyyttä ab- ja hf-rotujen eikä ch- ja li-rotujen välillä; kaikki muut erot olivat tilastollisesti merkitseviä (p<0.001).
24
Sintonen, Sara, Alexandra Nordström, Heidi Sairanen y Kristiina Kumpulainen. "Pedagogisen Haltijan kuiskaus -materiaalin soveltaminen varhaiskasvatuksessa J. A. Hollon sivistyskasvatusajattelun luentana". Ainedidaktiikka 4, n.º 2 (9 de junio de 2020): 44–62. http://dx.doi.org/10.23988/ad.79782.
Texto completoResumen
Artikkeli liittyy kulttuurikasvatuksen toteuttamiseen varhaiskasvatuksessa. Tarkastelemme, kuinka sivistyskasvatus heijastuu varhaiskasvatuksen opettajien erilaisissa tavoissa soveltaa erästä suomalaisiin luontouskomuksiin ja myytteihin liittyvää pedagogista materiaalia. Sivistyskasvatuksella viittaamme J. A. Hollon (1895–1967) ajatuksiin kasvatuksesta. Hollon sivistyskasvatusajattelun ytimessä ovat muun muassa luovuus, mielikuvittelu ja ilo, jotka kiteytyvät älyllisen, eettisen, esteettisen ja toiminnallisen kasvatuksen toteuttamisessa. Kulttuuri, sivistys ja taiteet olivat Hollolle tärkeitä kasvatusta ohjaavia seikkoja; myös tarinoiden merkitys ja voima korostuvat Hollon ajattelussa. Nämä näyttäytyvät tutkimuksessamme tärkeinä varhaiskasvatukseen liittyvän kulttuurikasvatuksen ja pedagogisen kehittämisen taustoittajina.
The adaptation of pedagogical material Whisper of the Spirit in early childhood education as a reading of J. A. Hollo's educational thinking
Abstract
This article is related to implementing cultural education in early childhood education. We consider how early childhood education teachers' various ways of adapting a pedagogical material about Finnish nature beliefs and myths are reflecting the idea of Bildung. We are especially focusing on Juho August Hollo's (1895–1967) educational thinking. Hollo emphasized creativity, imagination and joy, together with intellectual, ethical, aesthetic and experiential education. In his educational thinking, culture, education and arts were influential, as well as the meaning and power of stories. In our research, these are important bases of cultural education and pedagogical development in early childhood education.
Keywords: Juho August Hollo, culture education, nature beliefs, Bildung, early childhood education
25
Risku-Norja, Helmi, Sirpa Kurppa, Kirsi Silvennoinen y Jonna Skinnari. "Liturgiasta käytäntöön: Kestävä kehitys ja julkiset ruokapalvelut". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de enero de 2010): 1–8. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75701.
Texto completoResumen
Julkisessa ruokahuollossa ja kouluruokailussa painotetaan erityisesti terveellisyyttä ja ravitsemusta. Nykyisin kuitenkin hyvän ravitsemuksen yhteiskunnallinen ja kansantaloudellinen merkitys tuntuu usein jäävän taloudellisuus- ja tehokkuusvaatimusten jalkoihin, kun haetaan välittömiä kustannussäästöjä. Kunnissa ruokahuollon toimijat ovat tietoisia ongelmista ja heillä on runsaasti ammatillista kiinnostusta kehittää toimintaansa kestävän kehityksen periaatteiden pohjalta. Kestävä ruokahuolto ei ole pelkästään kunnan ruokahuoltohenkilöstön asia, vaan se tulisi istuttaa osaksi kunnan kokonaisvaltaista kehittämisstrategiaa. Koska resurssit ja käytännön toteutustavat vaihtelevat eri kunnissa, tulee ratkaisut räätälöidä tilanteen mukaan yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Lähtökohtana ovat kestävän ruokahuollon kriteerit, joiden pohjalta tunnistetaan vahvuudet ja kehittämistarpeet omassa kunnassa ja asetetaan konkreettiset tavoitteet. Tietoinen ruokakasvatus on avain nykyistä kestävämmän kunnallisen ruokahuollon toteuttamiseksi. Ruokakasvatus toteutuu parhaiten käytännössä, kun arkiruokailua kouluissa ja työpaikoilla kehitetään miellyttävänä sosiaalisen kanssakäymisen muotona. Ruokapalveluja voidaan kehittää vuorovaikutteisesti kohentamalla asiakkaille suunnattua tiedottamista ja rohkaisemalla asiakkaita toimintaan kestävämmän ruokakulttuurin puolesta. Ruokakasvatuksessa kannattaa kiinnittää huomiota nimenomaan kouluihin ja päiväkoteihin, sillä valtaosa kunnallisista ruokapalveluista kohdistuu näihin. Kouluissa kuntien ruokahuoltostrategia ilmenee kouluruokailun toteutuksena. Valtakunnallinen perusopetuksen opetussuunnitelma painottaa kestävää kehitystä opetuksen arvoperustana, mutta ei anna valmiita toimintamalleja. Koulut voivat siten miettiä omien tarpeidensa pohjalta, miten kestävä kehitys kouluissa ilmenee. Kouluruokailun ja ruokakasvatuksen kytkeminen kiinteästi opetuksen tavoitteisiin sekä käytännön yhteistyö kouluruokalahenkilöstön kanssa ovat tapoja toteuttaa kestävän kehityksen kasvatusta ja istuttaa kestävä kehitys koulujen päivittäiseen toimintakulttuuriin. Tämä tutkimus tuo kestävän kehityksen käsitteen arkipäivän käytäntöön tarkastelemalla, miten kestävä kehitys nykyisin otetaan huomioon kuntien julkisissa ruokapalveluissa ja minkälaisia kytkentöjä kouluruokailulla on kestävän kehityksen kasvatukseen ja opetuksen tavoitteisiin. Tutkimus perustuu kahden laajan kyselyn tuloksiin, joista toinen oli osoitettu kuntien ruokapalveluista vastaaville henkilöille ja toinen koulujen opettajille.
26
Valaskivi, Liekki y Varpu Alasuutari. "”Mä tiesin et mä jollain tapaa en kuulu joukkoon”". Nuorisotutkimus 42, n.º 2 (20 de junio de 2024): 3–18. http://dx.doi.org/10.57049/nuorisotutkimus.9146601.
Texto completoResumen
Yhä useampi lapsi ja nuori ilmaisee sukupuoltaan normatiivisesta sukupuolikäsityksestä poikkeavilla tavoilla. Siksi tarvitsemme tutkimusta siitä, miten sukupuoli ja sukupuolen moninaisuus ovat läsnä peruskoulussa. Tässä artikkelissa lähestymme sukupuolta peruskoulussa transtutkimuksen näkökulmasta. Tarkastelemme elämäkertahaastattelujen ja laadullisen sisällönanalyysin avulla sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten aikuisten kokemuksia siitä, miten heidän on ollut mahdollista toimia koulussa sukupuolisina subjekteina. Esitämme, että koulun informaaleihin rakenteisiin sisältyy monia sukupuolittuneita käytäntöjä, jotka ovat ristiriidassa peruskoulun tasa-arvotavoitteiden kanssa ja jotka vahingoittavat erityisesti sukupuoltaan normeista poikkeavilla tavoilla ilmaisevia oppilaita. Näiden rakenteiden näkyväksi tekemiseen ja purkamiseen tarvitaan transpedagogiikkaa ja sukupuolitietoista kasvatusta, jossa huomioidaan sukupuolen moninaisuus. Asiasanat: peruskoulu, sateenkaarinuoret, sukupuolen moninaisuus, sukupuolitietoinen kasvatus, sukupuolivähemmistöt, transtutkimus *** “I knew that somehow I didn’t belong”: Experiences of transgender students in Finnish comprehensive education Liekki Valaskivi & Varpu AlasuutariThe Finnish Journal of Youth Research(Nuorisotutkimus) Vol 42 (2), 3–18 As the number of gender non-conforming students increases, there is a growing need for research into how gender and gender diversity are presented in comprehensive education. In this article, we approach gender in schools from the perspective of trans studies. Using life story interviews and qualitative content analysis, we examine transgender young adults’ experiences of operating at school as gendered subjects. We propose that the informal structures within the school institution contain many gendered practices that contradict the gender equality goals of comprehensive education, and which are particularly harmful to gender non-conforming students. To make these structures visible and eventually dismantle them, we must employ trans pedagogy and gender-conscious education that acknowledges gender diversity. Keywords: Finnish comprehensive education, LGBTQ youth, gender diversity, gender-conscious education, transgender, trans studies
27
Tuovinen, Jyri, Hannu Viitala, Seppo Mönkkönen, Janne Räisänen, Jarkko Partanen, Risto Kauppinen, Maiju Pesonen y Arto Huuskonen. "eMulli – Ruokinnan suunnittelu- ja tulosennusteohjelma lihanautojen loppukasvatukseen". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 33 (31 de enero de 2016): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75260.
Texto completoResumen
Luonnonvarakeskus (Luke) ja Savonia-ammattikorkeakoulu tuottivat Kehitystä naudanlihantuotantoon -hankkeessa pilottiversion lihanautojen rehun syöntipotentiaaliin perustuvasta ruokinnan suunnittelu ja tulosennusteohjelmasta. eMulli-ohjelma kehitettiin lihanautatilan strategisen suunnittelun tarpeisiin, ja se ennustaa valitulla kasvatusstrategialla saavutettavan kasvun, teuraspainon, lihakkuus ja rasvaluokan sekä teurastilin. Ohjelman sisältämiin biologisiin malleihin on linkitetty tiedot rehukustannuksesta, lihan hinnasta sekä kasvatettavien eläinten kiertonopeuden ja tukipolitiikan vaikutuksista. Hankkeessa asetettujen tavoitteiden mukaisesti eMulli toimii tällä hetkellä loppukasvatettavien sonnien osalta. Myöhemmin on mahdollista laajentaa kokonaisuutta käsittämään myös teurashiehojen kasvatus.Työn pohjaksi haluttiin luotettava arvio kasvavan naudan rehun syöntikyvystä. Meillä nykyisin käytössä olevat ruokinnan suunnittelun välineet eivät ota kantaa eläimen syöntikykyyn, vaan laskelmat perustuvat tiettyyn kasvutasoon tarvittavaan laskennalliseen energiamäärään. Tässä uudessa mallissa lähtökohdaksi haluttiin ottaa eläimen rehun syöntipotentiaali vapaalla seosrehuruokinnalla. Syöntipotentiaali määritetään syöntikykyä ennustavan mallin sekä rehuarvojen (analyysitulokset ja taulukkoarvot) perusteella. Laskentaohjelmassa toteutettava ruokinnan suunnittelu perustuu käytettävissä oleviin kotoisiin rehuihin sekä ostorehuihin. eMullin rehuvarastossa oleville rehuille syötetään rehuanalyysitulosten mukaiset arvot tai käytetään virallisten rehutaulukoiden rehuarvoja. Ohjelma laskee rehuannoksen koostumuksen ja syöntipotentiaalin perusteella, paljonko eläin syö rehua kussakin elopainoluokassa. Syöntimäärän ja rehuseoksen energiapitoisuuden perusteella muodostuu energian saanti (MJ/pv), joka puolestaan määrittää sen kasvutason, joka kyseisellä ruokinnalla voidaan saavuttaa. Energian saantia vastaava kasvutaso lasketaan rehutaulukoiden ja ruokintasuositusten perusteella. Kasvutuloksen perusteella lasketaan, missä ajassa eläin saavuttaa tietyn teuraspainon, ja paljonko kyseiseen tulokseen pääsemiseen tarvitaan rehua. Tietojen pohjalta voidaan valita haluttu kasvatusaika tai teuraspaino sekä saadaan tietoon tarvittava rehukomponenttien määrä. Laskurissa olevat rehujen hinnat ovat päivitettäviä tietoja, jotka kertovat rehukustannuksen kasvatuskauden aikana. Ohjelma tuo uusia keinoja lihanautojen loppukasvatuksen ruokinnan suunnitteluun ja tuloksen hallintaan. Se antaa mahdollisuudet tuloksen suunnitteluun ennakolta. On tärkeää, että tuottaja voi rehun ja lihan hintojen vaihdellessa testata etukäteen ruokinnan ja kasvunopeuden vaikutuksia taloudelliseen tulokseen ruokintajaksoittain ja vuositasolla. Ohjelmaa testataan edelleen erilaisissa suunnittelutilanteissa todellisilla tilaaineistoilla. Tämänhetkinen versio on saatavilla Maatila2020-sivustolla osoitteessa maatila2020.savonia.fi ja Luke Ruukin hankesivustolla osoitteessa www.mtt.fi/ruukki.
28
Viitala, Hannu, Risto Kauppinen, Pirjo Suhonen, Ville Hautalahti, Esa-Pekka Oinonen, Arto Huuskonen y Maiju Pesonen. "Uudistuseläinten kasvatuksen ulkoistaminen emolehmätuotannossa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 30 (31 de enero de 2014): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75406.
Texto completoResumen
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tilojen välisen työnjaon mahdollisuuksia emolehmätilojen uudistuseläinten kasvatuksessa. Keväällä 2012 toteutetussa kyselyssä selvitettiin tuottajien kiinnostusta uudistuseläinten kasvatuksen ulkoistamiseen ja ulkoistamisen vaikutusta tilojen tuotantokustannuksiin. Kysely lähetettiin 245 emolehmätilalle. Kyselyyn vastasi 120 tilaa (vastausprosentti 48,9 %). Tilat jaettiin vastausten perustella neljään kokoluokkaan: alle 20, 21–50, 51–80 ja yli 80 emolehmän tiloihin. Reilu viidennes (22,5 %) vastaajista oli kiinnostunut uudistuseläinten kasvatuksen ulkoistamisesta. Kiinnostus oli jokseenkin tasaisesta kaikissa kokoluokissa. Eniten kiinnostusta (28 % vastaajista) oli tilakokoluokassa 21–50 emoa. Kyselyyn vastanneista 61 % ostaisi uudistuseläimen mieluummin toiselta tilalta, kuin käyttäisi ammattimaista hiehojen kasvattajaa. Yleisin tilojen vuosittainen uudistuseläinmäärä oli 3–8 kappaletta. Vastaajista 42 % uskoi tilan työmäärän vähenevän, jos tila ulkoistaisi uudistuseläinten kasvatuksen. Tilat arvioivat emolehmiensä määrän kasvavan 10–20 kappaleella mahdollisen ulkoistamisen myötä. Tämän todettiin vaikuttavan kannattavuuteen, koska myytävät lihamäärät kasvaisivat (40 % vastaajista). Toisaalta arvioitiin, että uudistuseläimiltä vapautuneita paikkoja ei kaikilta osin voida ottaa emojen käyttöön. Uudistuseläimille tarkoitetut paikat ja rakenteet ovat liian pieniä täysikasvuisille emolehmille. Tiloista 74 % olisi valmis maksamaan hiehon kasvattajalle 500–900 euroa eläintä kohti kasvatusajalta. Kasvatusaika ajoittuu välille vieroitus–kaksi kuukautta ennen poikimista, jolloin hieho siirretään takaisin emolehmätilalle. Kasvattamon kannattavuuden kannalta tärkein tekijä on hinta, jonka emolehmätuottajat olisivat valmiita maksamaan kasvatuspäivää kohti. Tämän tutkimuksen mukaan yleisin päivältä maksettava hinta olisi 1–2 euroa (1,81±1,07) päivältä. Korkein hinta oli 5 euroa päivältä. Päivähinta 0,74 € ei kata kasvattamon kustannuksia. Kasvatuspäivän hinta 2,88 € on taas niin korkea, että jos kasvattamo pyytäisi tätä hintaa, olisi eläinten tuotantokustannus korkeampi kuin omalla tilalla kasvattaessa (1296–1497 €). Päätoiminen uudistuseläimen kasvatus on taloudellisesti haastavaa. Toiminta sopisi emolehmätiloille tai muille nautatiloille, joilla on ylimääräisiä, toimivia rakennuksia. Kasvatustoiminta voisi tuoda lisäansioita päätuotannon ohessa. Kasvatuspäivän hintaa koskevaan kysymykseen vastaajia oli vähän (n=20). Hinnan suuri keskihajonta viittaa siihen, että uudistuseläinten kasvatuksen kustannuksia ei riittävästi tunneta.
29
Niemi, Jarkko K., Alina Sinisalo, Anna Valros y Mari Heinonen. "Hännänpurenta – syy vai seuraus?" Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de enero de 2012): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75558.
Texto completoResumen
Tutkimuksissa on löydetty lukuisia sikojen elinympäristöön liittyviä tekijöitä, joiden poistaminen vähentää hännänpurennan esiintymisen riskiä. Purentaongelman puhkeamiseen ei aina ole yhtä syytä. Kun riskitekijöitä on tarpeeksi, pienikin häiriötekijä voi johtaa purentaan. MTT:n ja Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan hännänpurenta aiheuttaa jopa 10–20 €/sika taloudellisen tappion, koska purtuja sikoja on mm. lääkittävä tavanomaista enemmän ja niiden kasvu on puremattomia sikoja heikompi. Purruilla sioilla on havaittu tavanomaista enemmän myös muita terveysongelmia, mutta toistaiseksi ei ole tutkittu, onko purennan ja muiden oireiden välillä ajallista yhteyttä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, 1) onko muiden oireiden esiintyvyys yleisempää purennan jälkeen, ja 2) onko purennan esiintyvyys yleisempää muiden oireiden havaitsemisen jälkeen. Tutkimusaineistona käytettiin Suomen sianjalostus Oy:n sikalasta kerättyä aineistoa, joka käsitti tiedot vuosina 2007–2008 kas-vatetusta 6 812 siasta. Aineistoon sovitettiin tilastolliset elonjäämismallit, jotka selittivät, miten pitkään ominaisuuksiltaan tietynlainen sika selvisi ilman hännänpurentaa, jalkavaivoja tai muita terveysongelmia. Tarkastelussa kasvatusaika jaettiin kahteen eri jaksoon: 1) aika ennen oireen (hännänpurenta, jalkavaiva, muu terveysongelma) havaitsemista ja 2) aika oireen havaitsemisen jälkeen mukaan lukien päivä, jolloin oire havaittiin. Etenkin jalkavikojen esiintyvyys purruilla sioilla oli puremattomia suurempaa. Tutkimustulosten mukaan riski havaita purrulla sialla jalkavika purennan jälkeen oli puremattomaan sikaan verrattuna 3,4-kertainen (95 % LV 1,7─6,5). Riski havaita purrulla sialla jokin muu oire purennan jälkeen oli puremattomaan sikaan verrattuna 7,6-kertainen (2,8–20,5). Riski havaita jalkavikaisella sialla purenta jalkavian jälkeen oli tervejalkaiseen sikaan verrattuna 1,6-kertainen (1,1–2,3). Hännänpurennan havaitseminen toisella sialla samassa karsinassa lisäsi purennan riskiä. Samassa karsinassa havaittujen purentatapausten tarkastelu osoitti, että peräkkäisten purentahavaintojen väli oli tyypillisesti alle kaksi päivää. Tulokset viittaavat siihen, että hännänpurennan esiintymiseen liittyy sian heikentynyt terveydentila, ja että hännänpurennan tai jonkin muun oireen, erityisesti jalkavian, esiintyessä riski usean eri terveysongelman esiintymiseen kasvaa. Useiden oireiden kasaantumisen samoille sioille laskettiin lisäävän hännänpurennan kustannuksia. Aineisto ei kuitenkaan paljasta, onko hännänpurenta syy vai seuraus, koska terveysongelmien taustalla voi olla molemmille yhteinen tekijä. Koska yksittäisestä tapauksesta voi kuitenkin kehittyä epidemia, hännänpurentaan ja muihin terveysongelmiin kannattaa puuttua rivakasti heti, kun niitä havaitaan.
30
Hyyppä, Seppo, Susanna Särkijärvi, Niina Tolvanen, Anna-Kaisa Myllykoski, Emma Laakkonen y Hanna-Leena Lindman. "Varsakasvatus Suomessa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de enero de 2010): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75710.
Texto completoResumen
Suomen hevosmäärä on kasvanut viime vuosikymmenet tasaisesti ja nyt hevosia on noin 70000. Suomenhevosista kaikki ja lämminveriravureistakin pääosa on kotimaista kasvatusta. Ratsujen kasvatus on ollut vähäistä, mutta kiinnostus siihenkin on lisääntynyt viime vuosina. Valtaosalla kasvattajista on vain 1 tai 2 siitostammaa ja aloittelevia kasvattajia on paljon. Kantavan tamman hoito ja ruokinta, varsominen sekä varsan hoito ja ruokinta vaativat kuitenkin kasvattajalta paljon osaamista ja huolellisuutta, jotta kaikki menisi hyvin. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää varsojen kasvatusolosuhteita, ruokintaa ja hoitokäytäntöjä Suomessa. Työ liittyy yhteispohjoismaiseen NKJ tutkimushankkeeseen: Group Housing Horses under Nordic conditions, jonka tavoitteena on parantaa hevosten ryhmäkasvatusolosuhteita. Tutkimusaineistoa kerättiin tilakäynnein, jotka tehtiin 2009 helmi-maaliskuussa 20 hevostilalle Etelä-Suomessa. Tiloilla oli vuonna 2008 syntyneitä varsoja yhteensä 165 (2–23/tila). Varsat olivat suomenhevosia, lämminverisiä, puoliverisiä, arabeja, poneja sekä risteytyksiä. Ne olivat iältään 8-12 kk. Osalla tiloista talli tai pihatto oli hevosen pitoon suunniteltu ja rakennettu rakennus. Joissakin paikoissa pihaton virkaa hoiti kolmiseinäinen katos. Rakennuksen iällä ei ollut aina suoraa yhteyttä tallin hevosystävällisyyteen ja viihtyvyyteen. Vaikka parannettavaakin oli, useimmat tilat täyttivät lain asettamat vaatimukset hevosten pitopaikoille. Useimmilla tiloilla varsoilla oli hyvät mahdollisuudet liikkua ryhmässä. Tarhojen puhdistuksessa on osalla parannettavaa. Varsat olivat hyväkuntoisia muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tilaratkaisu tuntui vaikuttavan käsittelymääriä enemmän varsojen lähestyttävyyteen tarhassa, sillä lähes kaikki pihattovarsat tulivat tutkimaan uusia ihmisiä, kun taas muutama yksittäiskarsinassa asuva ei päästänyt lähellekään. Korsirehuruokinnassa noudatetaan hyvin varsojen luontaista syömiskäyttäytymistä pitämällä sitä vapaasti saatavilla tai jakamalla sitä useita kertoja päivässä. Korsirehun rehuanalyysejä pitäisi tehdä ja hyödyntää nykyistä useammin, jotta varsat saavat parhaat mahdolliset lähtökohdat kasvuun. Väkirehuruokinnassa olisi parannettavaa tiloilla, joilla varsojen ruokailurauhaa ei taattu väkirehuruokinnan ajaksi. Varsojen juotto oli yllättävän usein kantoveden varassa. Kesäisin laiduntaminen on erittäin suositeltavaa kasvaville varsoill, mutta laidunten viljavuustutkimuksissa, kalkituksissa ja lannoituksissa on osalla tiloista parannettavaa. Puutteellinen vasta-aineiden saanti tammanmaidosta voi johtaa jopa varsan menehtymiseen. Silti vain harvalla tilalla varmistetaan jokaiselta varsalta vasta-aineiden riittävä taso. Lähes kaikilla tiloilla huolehdittiin siitostammojen ja varsojen loishäädöistä ja rokotuksista hyvin. Lanta-analyysien teettäminen loisten varalta oli harvinaista. Monella tilalla on parannettavaa varsojen kavioiden hoidossa.
31
Huuskonen, Arto, Maiju Pesonen, Maarit Hyrkäs, Hilkka Kämäräinen y Risto Kauppinen. "Risteytyksellä lisäarvoa ay-sonnin ruholle". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 30 (31 de enero de 2014): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75400.
Texto completoResumen
Tutkimuksella selvitettiin risteytyseläinten lihantuotanto-ominaisuuksia puhtaisiin ayrshire-sonneihin (ay) verrattuna. Tutkimusaineistona käytettiin teurastamoilta saatua naudan ruhojen teurasaineistoa, johon yhdistettiin ProAgria Maatalouden Laskentakeskuksen kautta saatu eläimen emän rotutieto. Teurasaineiston analysoinnin lisäksi toteutettiin kasvatuskoe, jossa selvitettiin puhtaiden ay-sonnien rehun syöntiä ja hyväksikäyttöä ay×aberdeen angus, ay×limousin ja ay×blonde d’Aquitaine-sonneihin verrattuna. Teurasdatassa oli yhteensä 164 812 havaintoa puhtaista ay-sonneista. Risteytyssonnien määrät datassa olivat seuraavat: 2 329 ay×aberdeen angus (ay×ab), 1 466 ay×blonde d’Aquitaine (ay×ba), 1 044 ay×charolais (ay×ch), 782 ay×hereford (ay×hf), 5 293 ay×limousin (ay×li) ja 1 270 ay×simmental (ay×si). Puhtailla ay-sonneilla keskimääräinen kasvatusaika oli aineistossa 592 vrk, nettokasvu 532 g/pv, teuraspaino 330 kg, ruhojen lihakkuusluokka 4,7 (O-luokka) ja rasvaisuusluokka 2,4. Liharoturisteytysten käyttö paransi sonnien kasvua, lisäsi teuraspainoa ja paransi ruhojen lihakkuutta puhtaisiin ay-sonneihin verrattuna. Suurimmat teuraspainot ja korkeimmat nettokasvut saavutettiin ch-, si- ja ba-roduilla risteytettäessä. Ruhojen lihakkuus parani eniten (51–57 %) ba-, li- ja ch-rodun risteytyksiä käytettäessä. Kasvatuskokeen sonnit olivat kokeen alkaessa noin kuuden kuukauden ikäisiä, ja ne teurastettiin 18 kuukauden iässä. Kokeen aikana sonnit saivat vapaasti seosrehua, joka sisälsi nurmisäilörehua ja litistettyä ohraa; molempia 50 % seoksen kuiva-aineesta. Kokeessa käytetty säilörehu oli kohtuullisen hyvin sulavaa (D-arvo 672 g/kg ka) ja rajoitetusti käynyttä sekä säilönnälliseltä laadultaan hyvää. Sonnit söivät rehua keskimäärin 9,41 kg ka/pv kokeen aikana. Rotujen välillä ei ollut merkitseviä eroja rehun syöntimäärissä. Tällöin myöskään energian ja valkuaisen saanti ei eronnut eri rotuyhdistelmien välillä. Ay-, ay×ab-, ay×li- ja ay×ba-sonnien nettokasvut olivat kokeen aikana 708, 742, 765 ja 797 g/pv. Korkeammista kasvutuloksista johtuen rehun hyväksikäyttö kasvuun oli liharoturisteytyksillä puhtaita ay-sonneja tehokkaampaa. Liharoturisteytysten paremmat teurasominaisuudet näkyivät tuottajan saamassa tilityshinnassa. Laskelmien perusteella blonde d’Aquitaine-, charolais-, limousin- ja simmental-risteytyksillä eläinkohtainen teurastili oli 19–23 % suurempi puhtaisiin ay-sonneihin verrattuna. Aberdeen angus- ja hereford-risteytyksillä teuraspaino ja ruhojen lihakkuus olivat suuria rotuja matalammat, joten myös tilityshinta jäi matalammalle tasolle ollen kuitenkin 11–12 % parempi kuin puhtaalla ay-sonnilla. Koska kasvatuskokeen perusteella rehujen syönnissä ei ole merkitseviä eroja rotuyhdistelmien välillä, erot teurastilityksessä kuvaavat hyvin rotujen välistä taloudellista eroa loppukasvattajan kannalta.
32
Huuskonen, Arto, Susanna Jansson, Markku Honkavaara, Leena Tuomisto y Risto Kauppinen. "Laidunnuksen vaikutus hereford-sonnien ruhon ja lihan laatuun". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 23 (31 de enero de 2008): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75914.
Texto completoResumen
Sonnien laiduntaminen on harvinaista, ja siitä on hyvin vähän tutkimustuloksia. Yli vuodenikäisten sonnien laiduntamisesta pelätään yleensä olevan enemmän haittaa kuin hyötyä, koska sonnien katsotaan olevan tehottomia laiduntajia ja hankalia käsitellä laitumella. Laiduntamisen on todettu useissa tutkimuksissa muuttavan nautojen lihaksensisäisen rasvan rasvahappokoostumusta lisäämällä muun muassa terveellisen konjugoidun linolihapon eli CLA:n pitoisuutta. Ulkomaiset tutkimukset on kuitenkin suureksi osaksi tehty härillä ja usein niissä on verrattu voimakasta väkirehuruokintaa laidunruokintaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten laidunkasvatus vaikuttaa yli vuodenikäisten hereford-sonnien kasvuun, ruhon laatuun sekä lihan rasvahappokoostumukseen pihattokasvatukseen verrattuna. Kokeessa oli 29 hereford-rotuista sonnia, jotka olivat kokeen alkaessa keskimäärin 14 kuukauden ikäisiä. Laidunryhmässä oli 15 sonnia, jotka laidunsivat kolmessa viiden sonnin ryhmässä. Vertailuryhmä (14 sonnia) kasvatettiin eristämättömässä pihatossa ryhmäkarsinoissa. Pihattoryhmät koostuivat yhdestä neljän ja kahdesta viiden sonnin ryhmästä. Koe kesti 62 vuorokautta (1.6.–1.8.2005). Laitumet oli jaettu lohkoihin, joita oli jokaisella ryhmällä käytössä neljä kesäkuun alusta heinäkuun puoliväliin. Heinäkuun puolivälin jälkeen otettiin käyttöön kaksi lisälohkoa, joilta oli korjattu ensimmäinen säilörehusato. Laidun oli timoteinurmea, jota lannoitettiin ja puhdistusniitettiin tarpeen mukaan. Laidunlohkoja syötettiin 3–7 päivän ajan. Pihattosonnit saivat vapaasti hyvälaatuista nurmisäilörehua. Sekä laitumella että pihatossa annettiin päivässä väkirehua (ohra) 5 kg/sonni ja kivennäistä 150 g/sonni. Kasvatustavalla ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta kasvutuloksiin, mutta laidunnusjakson aikana päiväkasvut näyttivät kuitenkin olevan hieman heikompia laitumella kuin pihatossa. Kasvatustapa ei vaikuttanut sonnien teurasprosenttiin eikä ruhon lihakkuuteen, mutta sonnit rasvoittuivat enemmän pihatossa (EUROP-rasvaisuusluokka 3,3) kuin laitumella (2,9) (P<0,05). Laidunsonnien liha oli väriltään tummempaa kuin pihattosonnien (P<0,05). Pihattosonnien liha taas oli punaisempaa ja keltaisempaa kuin laidunsonnien (P<0,05). Laidunsonnien lihassa 18:1 n-7 (vakseenihappo), 18:2 n-5 (linolihappo), cis-9, trans-11-/ A ja 18:3 n-3 (α-linoleenihappo) rasvahappojen osuus ulkofileen rasvahapoista oli suurempi kuin pihattosonneilla. Pihattosonnien lihassa puolestaan 16:0 (palmitiinihappo) ja 14:1 n-5 (myristoleiinihappo) rasvahappojen osuus ulkofileen rasvahapoista oli suurempi kuin laidunsonneilla. Laiduntamisella ei tässä kokeessa ollut vaikutusta tyydyttyneiden tai tyydyttymättömien rasvahappojen osuuteen ulkofileessä. Laidunsonnien ulkofileissä oli enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Kasvatustavalla ei ollut vaikutusta rasvan n-6/n-3 rasvahappojen suhteeseen.
33
Partanen, Kirsi, Marja-Liisa Sevón-Aimonen, Markku Honkavaara y Heikki Hassinen. "Syntymäpainon vaikutus porsaiden menestymiseen teurastukseen saakka". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 28 (31 de enero de 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75574.
Texto completoResumen
Emakon pahnuekoko vaihtelee suuresti, ja pahnuekoon kasvaessa myös kuolleena syntyneiden porsaiden lukumäärä kasvaa. Suurin osa elävänä syntyneiden porsaiden kuolemista tapahtuu ensimmäisten elinpäivien aikana. Pieni syntymäpaino ja heikko elinvoima lisäävät porsaan riskiä menehtyä ensimmäisten elinpäivien aikana joko emakon ruhjomana tai nälkiintymisen ja kylmettymisen seurauksena. Toisaalta pienikin porsas voi kasvaa normaalisti teurastukseen saakka, mutta isompana syntyneitä hitaammin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten pahnuekoko vaikuttaa porsaan syntymäpainoon ja sen hajontaan, ja mikä on syntymäpainon merkitys porsaan selviytymisen, kasvun ja teuraslaadun kannalta. Aineistona oli 59 norjanmaatiasrodun ensikkoa, jotka oli siemennetty duroc-karjuilla. Pahnueisiin syntyi yhteensä 665 porsasta, joista 45 syntyi kuolleena. Pahnueisiin syntyi keskimäärin 11,5 porsasta, joista 10,5 elävänä. Pahnueen porsaiden keskimääräinen syntymäpaino pieneni 45 g ja pahnueen pienimmän porsaan paino 81 g pahnuekoon kasvaessa porsaalla. Samalla myös syntymäpainojen variaatiokerroin suureni. Porsaan syntymäpainon ja kasvunopeuden välillä oli positiivinen korrelaatio. Syntymäpainon ja kasvun välinen yhteys on luonnollisesti suurin, kun porsaan ravinnon saanti on emakon tuottaman maidon varassa (r = 0,45, P < 0,001). Syntymäpainon ja kasvunopeuden välinen yhteys heikkeni porsaan kasvaessa, mutta vaikutti kuitenkin päiväkasvuun syntymästä teurastukseen saakka (r = 0,35, P < 0,001). Pieni syntymäpaino lisäsi porsaan riskiä menehtyä kasvatuksen aikana. Enintään 1 kg painoisina syntyneistä porsaista 37 % kuoli kasvatusaikana, ja näistä suurin osa jo ennen välitystä. Elävänä syntyneiden porsaiden kuolleisuus pieneni porsaiden syntymäpainon kasvaessa. Porsaan vieroituspaino ja kasvu ennen vieroitusta suurenivat lineaarisesti syntymäpainon kasvaessa. Syntymäpainon lisäksi imevien porsaiden kasvuun ja vieroituspainoon vaikutti emakon imettämien porsaiden lukumäärä. Kasvu hidastui ja vieroituspaino pieneni imetettävien porsaiden lukumäärän kasvaessa. Syntymäpainon ja välikasvatusajan kasvun välillä havaittiin käyräviivainen yhteys, kuten myös kasvussa syntymästä välitykseen. Kun analysointiin otettiin mukaan vain ongelmitta teurastukseen asti kasvaneet siat, emakon imettämien porsaiden lukumäärä vaikutti myös näiden vaiheiden kasvuun. Porsaan syntymäpainolla ei ollut kuitenkaan merkitsevää vaikutusta lihasikojen kasvuun. Sen sijaan syntymän ja teurastuksen välisen päiväkasvun välillä oli positiivinen yhteys ja elinikäinen päiväkasvu suureni lineaarisesti syntymäpainon kasvaessa. Syntymäpainolla oli käyräviivainen vaikutus sikojen teurastusikään, ja vaikutus oli erilainen tanskalaisen ja norjalaisen duroc-isälinjan jälkeläisissä. Tanskalaisen durocin jälkeläisillä pienimmät syntymäpainot pidensivät teurastusikää voimakkaammin kuin norjalaisen durocin jälkeläisillä Syntymäpaino ei kuitenkaan vaikuttanut merkitsevästi ruhon tai sen osien (kinkku, selkä, kylki, lapa) lihaprosenttiin. Tulosten perusteella porsaan syntymäpainolla on merkitystä porsaan selviytymisen ja kasvun kannalta. Syntymäpainon vaikutus on suurin imetyksen ja välikasvatuksen aikana, mutta se näkyy myös sikojen kasvunopeudessa syntymästä teurastukseen. Enintään kilon painoisilla porsailla on suurin riski menehtyä kasvatusaikana. Ne myös kasvavat porsasvaiheessa hitaasti ja selviävät harvemmin koko kasvatusajan ongelmitta teurastukseen saakka. Syntymäpaino vaikuttaa porsaiden kasvuun syntymästä välitykseen, muttei enää lihasikojen kasvuun. Pahnue- ja välikasvatusajan hitaammasta kasvusta johtuen siat saavuttavat teuraspainotavoitteen vanhempina. Syntymäpaino ei kuitenkaan vaikuta ruhojen lihakkuuteen.
34
Lähde, Erkki, Olavi Laiho y Timo Pukkala. "Jatkuvaa kasvatusta vai tasaikäismetsätaloutta?" Metsätieteen aikakauskirja 2011, n.º 2 (2011). http://dx.doi.org/10.14214/ma.6643.
Texto completo
35
Lilja, Arja, Katri Himanen, Anna Poimala y Marja Poteri. "Metsäpuiden taimituotantoa ja joulupuiden kasvatusta uhkaavat taudit". Metsätieteen aikakauskirja 2013, n.º 4 (2014). http://dx.doi.org/10.14214/ma.6599.
Texto completo
36
Kasa, Tuija y Reetta Toivanen. "Ihmisoikeuskasvatuksen tietämättömyyden historiasta kohti ihmisoikeuksia reflektoivaa kasvatusta". Kasvatus & Aika 17, n.º 1 (21 de marzo de 2023). http://dx.doi.org/10.33350/ka.117107.
Texto completoResumen
Suomi profiloituu mielellään ihmisoikeuksien ja koulutuksen edelläkävijäksi, mutta opettajille ei tarjota systemaattista ihmisoikeuskasvatusta. Tarkastelemme tässä artikkelissa ihmisoikeuskasvatuksen historiaa Suomessa ja lähtökohtia ihmisoikeuksia reflektoivan kasvatuksen edistämiseksi. Argumentoimme koulutuspoliittisiin dokumentteihin ja kirjallisuuteen nojaten, että Suomessa on vallinnut ihmisoikeuksiin liittyvä tietämättömyyden kulttuuri erityisesti opettajankoulutuksessa. Tarkastelemme ihmisoikeuskasvatuksen historiaa 1980-luvulta 2020-luvulle. Tietämättömyyttä hahmotetaan episteemisen, strategisen ja eettisen näkökulman avulla. Toiseksi tarkastelemme reflektiivisyyden merkitystä tietämättömyyden ylittämisessä kysyen, millaista ihmisoikeuksia reflektoiva kasvatus on. Tarkastelutapamme soveltuu laajempaan, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvään hiljaisuuksien ja tietämättömyyden muotojen analyysiin, mutta se rajautuu tässä kontekstissa erityisesti ihmisoikeuksien reflektoimiseen. Tutkimuksemme valottaa historiallista taustaa sille, miksi ihmisoikeuksiin on suhtauduttu Suomessa ylimalkaisesti olettaen kaikkien (opettajien) tietävän itsestään selvästi, mitä ne ovat. Pohdimme, mitä seuraa, kun ihmisoikeuksiin kasvattamisen tärkeyttä korostetaan useimmissa koulutuksen linjavedoissa, mutta käytännössä niitä ei voida opettaa tiedonpuutteesta johtuen. Tietämättömyyden vastavoimana hahmottuvat 1) tietoperustainen reflektio, 2) kriittinen itsereflektio sekä opetustyön osana että esimerkiksi valtionhallinnossa ja 3) eettisen reflektion tärkeys osana opetustyötä.
37
Hämäri, Severi. "Aikuiskasvattajan opas dialogitaitoihin". Aikuiskasvatus 41, n.º 4 (11 de diciembre de 2021). http://dx.doi.org/10.33336/aik.112761.
Texto completoResumen
Aikuisten kasvattamiseksi dialogitaitoihin tarvitaan lisäksi monia uusia menetelmiä täydentämään olemassa olevia. Ajattelu kasvatuksessa on siihen hyvä lähtökohta. Ajattelun kasvatus on kasvatusta demokratiaan.
38
Sarvimäki, Anneli. "Kasvatustoiminta". Aikuiskasvatus 6, n.º 4 (1 de diciembre de 1986). http://dx.doi.org/10.33336/aik.96472.
Texto completoResumen
Artikkelissa kuvataan kasvatusta kommunikatiivisena vuorovaikutuksena, jossa opiskelija kehittyy persoonana ja subjektina. Kasvatus nähdään myös luovana yhteistoimintana, jossa opiskelija ja opettaja yhdistävät voimansa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Kasvatusinteraktiossa kehittynyt subjekti osallistuu kulttuurin ja yhteiskunnan luomiseen.
39
Sepänmaa, Yrjö Heikki. "Eeden Kainuussa – piha ja puutarha jalostettuna luontona". Alue ja Ympäristö, 4 de abril de 2023, 00. http://dx.doi.org/10.30663/ay.125931.
Texto completoResumen
Kirja-arvio Marjukka Piirainen teoksesta "Kansan ja kasvien kasvatusta. Puutarhatieto kainuulaisen pihakulttuurin muutoksessa". Publications of the University of Eastern Finland, Dissertations in Education, Humanities, and Theology 189, Joensuu, 2022. (196 s. + alkuperäisjulkaisut 92 s.)
40
Paavilainen, Aleksi. "Onko ekososiaalinen kasvatusteoretisointi riittävän ekofeminististä?" Kasvatus & Aika 16, n.º 4 (21 de diciembre de 2022). http://dx.doi.org/10.33350/ka.125166.
Texto completoResumen
Kirjoitus on vastine artikkelini ”Sosialisaatio ja varhaiskasvatus kapitaloseenin aikakaudella – Ekososiaalisen kasvatusteorian ekofeministinen kritiikki” (Paavilainen 2022) saamiin vastineisiin (Pulkki, Foster & Keto 2022; Saari, Kallio & Varpanen 2022). Vastaan kritiikkeihin liittyen artikkelini ekososiaalisen kasvatusteorian rajaukseen, lähestymiseni ihmiskeskeisyyteen sekä antamiini kuviin itsekasvatuksesta ja leikistä. Summaan (eko)feminististen teoretisointien voivan tarjota vielä enemmän virikettä kasvatusta ja ympäristökysymyksiä käsittelevään tutkimukseen kuin mitä ekososiaalisen kasvatuksen tutkimusartikkeleista saa irti.
41
Fagerlund, Janne. "Tietokonevallankumous ja ohjelmoinnillinen ajattelu peruskoulussa – Havaintoja mikro- ja makrotasoilta". Kasvatus & Aika 16, n.º 1 (18 de marzo de 2022). http://dx.doi.org/10.33350/ka.111888.
Texto completoResumen
Lectio praecursoria kasvatustieteen väitöskirjaan Teaching, Learning and Assessing Computational Thinking through Programming with Scratch in Primary Schools, Jyväskylän yliopistossa 5.11.2021. Väitöskirjassa tutkitaan ”ohjelmoinnilliseksi ajatteluksi” lanseeratun tieto- ja taitokokonaisuuden oppimista, opettamista ja arviointia perusopetuksessa. Tämän erityisesti ohjelmoinnin kautta opittavan osaamiskokonaisuuden tuloa koulumaailmaan on kiihdyttänyt ennen kaikkea tietokoneiden ja tietokoneohjelmien kasvanut läsnäolo eri elämänalueilla. Ohjelmoinnillinen ajattelu on kuitenkin ollut jokseenkin hajanaisesti ymmärretty aihepiiri kasvatusalalla, mistä kielii muun muassa sen varsin suppea jalansija peruskoulumme opetussuunnitelmassa. Väitöstutkimuksessa selkeytettiinkin ohjelmoinnillisen ajattelun kasvatustavoitteita määrittelemällä aihealueen opetuksen perusprinsiipit. Tutkimuksen keskiössä oli lisäksi lapsille ja nuorille suunnattu ohjelmointiympäristö Scratch, jonka kontekstissa toteutettiin empiirinen tapaustutkimus kolmessa 4.-luokassa. Löydökset luokkahuoneista havainnollistivat, miten Scratch-ohjelmoinnissa voidaan monipuolisesti opettaa, oppia ja arvioida oppilaiden ohjelmoinnillista ajattelua luovaan ongelmanratkaisuun perustuvassa projektiluontoisessa työskentelyssä. Yhteiskunnallisesti tärkeään aihepiiriin on kaikkiaan oleellista kiinnittää eri kasvatusalan toimijoita paremmin jatkossa.
42
Chydenius, Heidi, Eeva-Leena Onnismaa, Jarmo Kinos, Jaana Lahdenperä-Laine, Arniika Kuusisto y Jonna Kangas. "Opettajuuden rakentuminen ja muuttuminen varhaiskasvatuksen ja siihen sisältyvän esiopetuksen opetussuunnitelmissa vuosina 1972–2022". Kasvatus & Aika 17, n.º 4 (20 de diciembre de 2023). http://dx.doi.org/10.33350/ka.129229.
Texto completoResumen
Artikkelissa tarkastellaan opettajuuden rakentumista ja muutoksia suomalaisen varhaiskasvatuksen ja siihen sisältyvän esiopetuksen opetussuunnitelmissa vuosina 1972–2022. Artikkelin aineisto koostuu varhaiskasvatusta ohjanneista opetussuunnitelmista sekä niihin verrattavista ohjausasiakirjoista. Artikkelissa pyritään opettajuuden rakentumisen ja muutosten kuvaamiseen koulutussosiologisen ja -historiallisen tekstinanalyysin avulla. Tutkimustehtävänä on kuvata, miten varhaiskasvatuksen opettajuus on rakentunut ja muuttunut vuosina 1972–2022 suhteessa varhaiskasvatuksen perustehtävään. Tarkastelujakson alkupuolen tekstit heijastelevat varhaiskasvatuksen ambivalenttia asemoitumista opetus- ja kasvatusalan ja sosiaalihuollon rajapinnalle. Siirto sosiaalihallinnon alaisuudesta opetushallintoon selkiytti varhaiskasvatuksen paikkaa ja tehtävää. Asiakirjoissa esiintyvä tapa käsitellä opettajan tehtävää ja roolia varhaiskasvatuksessa näyttäytyy niin ikään ambivalenttina, ristiriitaisena ja väistelevänä. Ylipäätään opetuksesta puhumista on vältetty tarkastelujakson alkupuolella. Ambivalenssi ilmenee asiakirjoissa myös suhteessa varhaiskasvatuksen opettajuuteen. Opettajuus rakentuu jossain määrin selkeämpänä vasta Opetushallituksen laatimissa opetussuunnitelmissa erityisesti esiopetuksen mutta myös muun varhaiskasvatuksen ohjaavissa teksteissä. Johtopäätöksissä tarkastellaan, mitkä yhteiskunnalliset tekijät ovat tutkitulla ajanjaksolla olleet yhteydessä tapoihin esittää opettajan tehtävät ja rooli opetussuunnitelmissa ja osaltaan vaikuttaneet opettajuuden rakentumiseen varhaiskasvatuksessa.
43
Latomäki, Ilkka, Gun Wirtanen, Risto Lauhanen, Jarkko Niemi, Maija Karhapää y Sandra Mellberg. "Hyönteiskasvatuksen edistäminen Etelä-Pohjanmaalla (ENTOLAB) – kokemuksia ja tuloksia hankkeesta". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 38 (7 de marzo de 2020). http://dx.doi.org/10.33354/smst.89390.
Texto completoResumen
Hankkeen tavoitteena oli auttaa hyönteiskasvatukseen perustuvan yritystoiminnan käynnistymistä ja kehittymistä Etelä-Pohjanmaalla. Hanke toteutettiin ajanjaksolla 1.1.2016-31.3.2019. Hankkeen tavoitteena oli tuottaa tietotaitoa, joka auttaa hyönteisalan tuotannon aloittamista EteläPohjanmaalla. Hanke koostui viidestä osiosta:
1.Tuotannonhallinta tarkoituksena on arvioida tuotannon taloudellisuutta ja tunnistaa hyviätuotantotapoja hyönteiskasvatuksen toteuttamiselle Suomessa. Osion tarkoituksena oli kartoittaahyönteisten tuotantoprosessin kriittiset tekijät ja tekniset mahdollisuudet.2.Eri ravintolähteiden soveltuvuus kotisirkkatuotannossa -osion tavoitteena oli selvittäävarteenotettavien ravintolähteiden soveltuvuutta kotisirkkojen kasvatuskokeella. Kotisirkat olivalittu selvityksen kohteeksi, koska niiden kasvatusta harjoitetaan jo Etelä-Pohjanmaalla.3.Tuote- ja tuotantoturvallisuuden varmistaminen -osiossa tavoitteena oli laatia tuottajien käyttöönohjeistus, joka sisältää käytännönläheisiä ohjeita tuotannon riskien hallitsemiseksi.4.Tuotteiden käyttöarvo ja saattaminen markkinoille -osion tavoitteena oli selvittää hyönteistenkäyttöarvoa elintarvikkeena ja rehuna. Lisäksi järjestettiin asiantuntija- ja sidosryhmätyöpajoja,joissa kehitettiin keinoja tuoda hyönteisiä ruokapöytiin.5.Tulosten jalkauttaminen -osion tavoitteena oli viestiä hankkeen tuloksia niiden hyödyntäjilleerilaisten tiedotus- ja viestintäkeinojen avulla. Loppuseminaarissa käsittelimme hyönteistenkäyttöä eri näkökulmista.
Hankkeessa tehtyjen ruokintakokeilujen avulla, voidaan todeta, että kotisirkkojen kasvatus tapahtuu tuoteturvallisuuden kannalta haastavissa olosuhteissa ja että kotisirkkojen rehuja on suunniteltava hyönteislajin ravintovaatimukset ja rehulainsäädäntö huomioiden. Ruokintakokeilussa käytettyjen rehujen raaka-aineet kerättiin Etelä-Pohjanmaan alueelta. Rehut pyrittiin myös valmistamaan siten, että yksittäisellä kasvattajalla olisi mahdollisuus rehunvalmistukseen tilallaan. Ruokintakokeilun tuloksena voidaan todeta, että hyönteisten ruokinnan suunnittelu vaatii enemmän tietoa ja tutkimusta kasvatuksen optimoinnin tueksi. Hankkeen aikana järjestetyissä työpajoissa todettiin, että automatisointi on suuren mittakaavan tuotannon kriittinen menestystekijä. Hankkeen tuotoksina syntyi kaksi opasta, joista ensimmäinen keskittyy hygieenisten kasvatustilojen suunnitteluun ja toinen hyönteisten yleisemmin hyönteisten kasvattamiseen elintarvikkeeksi. Hygieniaoppaasta löytyy kiinnostuneille viljelijöille ohjeita, miten pystytään luomaan hygieeniset sirkkojen kasvatustilat. (Taustalla European Hygienic Engineering & Design Groupin (EHEDG) ohje 44 “Hygienic Design Principles for Food Factories”). Kasvatusoppaassa keskitytään kotisirkkojen kasvatukseen, prosessointiin ja elintarvikekäyttöön. Lisäksi käsitellään mm. jauhomatojen ja mustasotilaskärpästen kasvatusta ja taloudellisia tunnuslukuja.
44
Säntti, Janne y Mikko Puustinen. "Mitä on merkityksellinen kasvatustieteellinen tieto ja miten sitä voisi rakentaa opettajankoulutuksessa?" Kasvatus & Aika 18, n.º 2 (20 de junio de 2024). http://dx.doi.org/10.33350/ka.129467.
Texto completoResumen
Tarkastelemme artikkelissamme, mitä on merkityksellinen kasvatustieteellinen tieto ja miten sitä voisi rakentaa opettajankoulutuksessa. Tutkimuksemme metodi on käsitteellinen analyysi. Tarkastelemme Basil Bernsteinin (2000) esittämiä tiedon muotoja ja diskursseja koskevia teoreettisia näkökulmia, joiden avulla analysoimme kasvatustieteellisen tiedon rakentuneisuutta ja sosiaalista järjestäytymistä. Paikallistamme suomalaisen opettajankoulutuksen integroivaan traditioon, jolle olennaista on pyrkiä yhdistämään kasvatuksen teoreettinen ja käytännöllinen tarkastelu. Analysoimme niitä seikkoja, jotka edistävät tai estävät merkityksellisen tiedon (powerful knowledge) syntymistä suomalaisen opettajankoulutuksen kontekstissa. Päädymme esittämään, että opettajankoulutuksessa tuleville opettajille rakennettaisiin sellaista merkityksellistä tietoa (powerful knowledge), joka ei pelkästään auta ymmärtämään kasvatuksen monimuotoisuutta, mutta jonka avulla paljastuu myös kasvatuksellisten intressien ja ilmiöiden mahdollinen ristiriitaisuus, ideologisuus ja kontekstuaalisuus. Argumentoimme, että pelkkä kokemuspohjainen kasvatusta koskeva arkitieto ei riitä merkityksellisen kasvatustieteellisen tiedon edellytykseksi. Myös kasvatustieteellisen tiedon rakentumisen ehtoja ja erilaisia lähestymistapoja on syytä esitellä opettajankoulutuksessa.
45
Pulkki, Jani, Raisa Foster y Sami Keto. "Mitä on ekososiaalinen kasvatusteoria?" Kasvatus & Aika 16, n.º 4 (21 de diciembre de 2022). http://dx.doi.org/10.33350/ka.122418.
Texto completoResumen
Aleksi Paavilaisen artikkeli Sosialisaatio ja varhaiskasvatus kapitaloseenin aikakaudella – Ekososiaalisen kasvatusteorian ekofeministinen kritiikki sisältää tärkeitä huomioita mutta myös huomattavia ongelmia. Ekososiaalisen kasvatusteorian edustajiksi nimettyinä tutkijoina oikaisemme tässä vastineessamme joitakin artikkelin merkittävimpiä virheitä. Puolustamme ekososiaalista kasvatusta moninaisena tutkimusalana, johon liittyy Paavilaisen edustaman ekofeminismin lisäksi myös muita perspektiivejä. Teorian, joka soveltaa kaikkien elollisten olentojen välistä sosiaalista vuorovaikutusta kasvatukseen, on oltava rakenteeltaan huokoinen, täydentyvä ja moninaisuutta kunnioittava. Ekologian ja sosiaalisen käsitteet sisältävä ekososiaalinen kasvatusteoria ei viittaa Paavilaisen kuvaamalla tavalla erityisesti itsekasvatukseen tai yksilöiden sivistämiseen. Ekososiaalisuuden käsite viittaa pyrkimykseen ratkaista toisiinsa kietoutuvia ekologisia ja sosiaalisia ongelmia, joiden taustalla kapitalisminkin voidaan nähdä vaikuttavan. Paavilaisen valitsema käsite kapitaloseeni viittaa ihmisten välisiin suhteisiin, minkä näemme ekososiaalisen kasvatusteorian kannalta rajallisena. Sukupuolinäkökulmat ja risteävien eriarvoisuuksien tunnistaminen ovat tärkeitä ekososiaalisia kysymyksiä, mutta keskittyminen vain ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ei huomioi riittävästi muunlajisten eliöiden toimijuutta sekä niiden ja ihmisten yhteenkietoutuneisuutta.
46
Sorsa, Minna, Hanna Hopia, Tarja Heino-Tolonen y Suvi Raitakari. "Lapsiperheiden psykososiaalinen tuki Suomessa". Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 59, n.º 1 (21 de febrero de 2022). http://dx.doi.org/10.23990/sa.97265.
Texto completoResumen
Psykososiaalisen tuen tutkimusta tarvitaan lapsiperheiden auttamiseksi mahdollisimman varhain. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa, mitä lapsiperheiden psykososiaalinen tuki on suomalaisessa kontekstissa ja miten tutkimus on ilmiötä tarkastellut lapsiperheiden psykososiaalisen tuen hoito- ja asiakastyön käytännöissä. Integratiivisen katsauksen aineistohaku toteutettiin CINAHL Complete (Ebsco), Social Services Abstracts (ProQuest), PsycINFO ja Medic tietokannoista ja manuaalisesti Julkari-sivustolta. Haku rajattiin vuosiin 2014–18. Lapsiperhe rajattiin tarkoittamaan yhden tai kahden vanhemman ja lapsen tai lapsien kokonaisuutta raskausajasta aina lapsen 12 vuoden ikään. Katsaukseen sisällytettiin 39 tutkimusta. Aineiston laatua arvioitiin käyttämällä Joanna Briggs -arviointivälineitä ja aineisto analysointiin sisältölähtöisesti luokittelemalla. Lapsiperheiden psykososiaalisen tuen hoito- ja asiakastyön käytännöt kuvataan kolmen pääkategorian kautta: osallisuuden ja voimavarojen tuki (sisältäen vanhemmuuden tuki, parisuhteen tuki, vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tuki, toiminnallisuuden vahvistaminen, kouluympäristöjen kehittäminen), oikea-aikainen tuki ja huolen tunnistaminen (sisältäen puheeksi ottaminen, valmentava työote, yhteistyön rakentaminen), ja tieto muutoksen tukena (sisältäen oikea-aikainen tieto ymmärryksen edistämiseksi, digitaaliset interventiot lapsiperheille). Nykyisin psykososiaalisen tuen käsitettä käytetään harvoin lapsiperheiden tutkimuksissa. Kun sen rinnalla käytetään monia rinnakkaiskäsitteitä, ilmiökenttä pirstaloituu. Psykososiaalisen tuen käsitteen selkeyttäminen tieteellisessä keskustelussa voi tukea psykososiaalisen tuen käytäntöjen kehittämistä ja korostaa niiden tärkeyttä kaikessa sosiaali-, terveys-, ja kasvatusalan työssä. Psykososiaalinen tuki auttaa universaalisti ja kattavasti kaikkia lapsiperheitä, myös riskiryhmiä. Ennaltaehkäisevänä käytäntönä psykososiaalinen tuki edellyttää oikea-aikaisuutta ja ammatillista osaamista erityisesti vuorovaikutustaidoissa.
47
Palander, Samu y Ida Nygård. "Lihasian yksi- ja kolmivaiheruokinnan vaikutus tuotantotuloksiin ja taloudellisuuteen". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 38 (16 de febrero de 2020). http://dx.doi.org/10.33354/smst.89495.
Texto completoResumen
Sianlihantuotannon ympäristövaikutuksista merkittävimpiä ovat typpi- ja fosforipäästöt. Proteiinityppi ja fosfori ovat tärkeitä ravintoaineita sioille, mutta valkuais- ja kivennäisruokinnan epätarkkuus voi lisätä tuotannon ympäristökuormitusta. Lihasiat tuottavat sikatalouden typpi- ja fosforipäästöistä 60–70%, joten lihasian ruokinnalla on suuri vaikutus sikataloudesta aiheutuviin päästöihin. Mahdollisimman tarkka ruokinnansuunnittelu on avainasemassa ympäristövaikutusten minimoinnin näkökulmasta. Sian kasvaessa muuttuva ruokinta, vaiheruokinta, nähdään oleellisena keinona vähentää päästöjä, mutta myös parantaa tuotannon tehokkuutta ja kannattavuutta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko yksi- ja kolmivaiheruokintojen välillä eroa sikojen kasvussa, rehunmuuntosuhteessa ja lihakkuudessa, ja kumpi ruokintatapa siten on taloudellisempi. Tutkimusta varten suoritettiin käytännön ruokintakoe, jossa 504 risteytyslihasikaa kasvatettiin välitysporsaasta teuraspainoon. 1-vaiheruokinnan siat saivat samaa rehuseosta koko kasvatusajan. 3-vaiheruokinnan sikojen ruokinnan vaihto alkukasvatusrehulta keskivaiheen rehulle tehtiin kasvatusviikolla 4, ja vaihto loppukasvatusrehulle kasvatusviikolla 8. Kasvu- ja teurastulokset analysoitiin regressio- ja varianssianalyysilla. Tutkimuksessa havaittiin, että yksi- ja kolmivaiheruokintojen välillä ei juurikaan ollut eroja päiväkasvussa (1187 g vs. 1195 g) ja energiankäytössä lisäkasvukiloa kohti (22,2 MJ vs. 21,7 MJ). Kolmivaiheruokinnan sikojen lihaprosentin ja teuraspainon hajonnat olivat suurempia. Tutkimuksessa myös todettiin, että kolmivaiheruokinnan sikoja ei ehkä ole kannattavaa kasvattaa aivan teurastamon kärkipainovälin ylärajalle saakka. Tutkimuksen mukaan hieman matalammasta lihaprosentista huolimatta kolmivaiheruokinta vaikutti tulevan edullisemmaksi kuin yksivaiheruokinta.
48
Salminen, Olli, Saija Kuusela, Pekka Punttila y Kimmo Syrjänen. "Luonnonhoidon ja lisäsuojelun vaikutukset metsien monimuotoisuudelle tärkeisiin rakennepiirteisiin ja puuntuotannon mahdollisuuksiin". Metsätieteen aikakauskirja, 2023. http://dx.doi.org/10.14214/ma.10721.
Texto completoResumen
Tutkimuksessa arvioitiin MELA-ohjelmiston mallipohjaiseen tarkasteluun perustuen nykyisen perusluonnonhoidon ja tehostetun luonnonhoidon vaikutuksia metsien monimuotoisuutta kuvaavien rakennepiirteiden kehitykseen vuosina 2015–2064. Vaikutusarviot tehtiin 70 miljoonan kuutiometrin vuosittaisen runkopuukertymän (Taso70) ja suurimman ylläpidettävän hakkuukertymän (TasoSY) mukaisilla hakkuiden tasoilla. Molemmat luonnonhoidon mallit perustuivat nykyisiin metsänhoitosuosituksiin ja vallitsevaan tasaikäisrakenteiseen metsien hoitoon. Voimaperäisimpänä toimenpiteenä tehostetun luonnonhoidon mallissa puuntuotannon ulkopuolelle siirrettiin monimuotoisuudelle arvokkaiden puuston rakennepiirteiden perusteella 1,2 miljoonaa hehtaaria nykyistä puuntuotannon metsämaata. Tämä lisäsuojelu, joka kohdistui etenkin korpiin ja iäkkäisiin kangasmetsiin, kasvatti suojellun metsämaan (ei sisällä kitu- tai joutomaata) pinta-alan nykyiseen nähden Etelä-Suomessa 2,7- ja Pohjois-Suomessa 1,4-kertaiseksi. Muina tehostetun luonnonhoidon toimina tarkasteltiin säästöpuiden määrän ja järeyden kasvatusta, sekapuuosuuden lisäystä harvennushakkuissa jätettävässä puustossa, ainespuukokoisen lehtipuun korjuun rajoittamista harvennushakkuiden aines- ja energiapuun yhdistetyssä korjuussa sekä kantojen nostosta luopumista. Puuntuotannon metsämaalla hakkuut määrittivät pitkälti metsien rakenteen kehitystä. Metsien monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden kehitys oli TasoSY-ratkaisuissa Taso70:n vastaavia selvästi heikompi, ja merkittävien monimuotoisuusvaikutuksien kehittymiselle on sitä paremmin mahdollisuuksia, mitä maltillisempia hakkuita toteutetaan. Hakkuutasosta riippumatta tehostetun luonnonhoidon mallissa säästyi enemmän monimuotoisuudelle merkittäviä rakennepiirteitä kuin perusluonnonhoidon mallissa. Erityisesti lisäsuojelun merkitys korostui kasvavien hakkuiden aikana, ja TasoSY:n tehostetun luonnonhoidon ratkaisun rakennepiirteiden kehitys oli hyvin lähellä Taso70:n perusluonnonhoidon mukaista ratkaisua. Merkittävästä lisäsuojelusta ja muista luonnonhoidon toimenpiteistä huolimatta tehostetun luonnonhoidon malli antaisi tämän tutkimuksen perusteella mahdollisuuksia myös runkopuun hakkuumäärien lisäykseen viime vuosikymmenen (2011–2020) aikana keskimäärin toteutuneeseen runkopuun hakkuumäärään (68 milj. m3 v–1) verrattuna.
49
Tanskanen, Saana, Hannu Viitala, Katriina Pylkkänen, Reetta Palva y Heli Wahlroos. "Työn tehokkuuden määrittäminen ja vertailtavuus loppukasvattamoissa – Case-tutkimus kahdessa loppukasvattamossa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 35 (18 de julio de 2018). http://dx.doi.org/10.33354/smst.73248.
Texto completoResumen
Naudanlihantuotannon kannattavuutta voidaan parantaa tehostamalla tuotantoa. Parantamalla työn tuottavuutta voidaan samalla työmäärällä hoitaa suurempi eläinmäärä. Lihantuotannossa ei kuitenkaan ole yleisesti käytössä työn tehokkuutta kuvaavaa yksikköä. Tutkimuksessa lanseerattiin uusi lihantuotantoon suunniteltu tehokkuusyksikkö tuotetut lihakilot per tehty kotieläintyön työtunti (kg h-1). Työssä selvitettiin, miten hyvin edellä mainittu yksikkö kuvaa case-tilojen tehokkuutta. Tiedonkeruumenetelminä käytettiin teemahaastatteluita ja videokuvaamista. Haastattelut tehtiin puhelimitse neljälle eri tilalle etukäteen laadittua kysymyspohjaa apuna käyttäen syys-lokakuussa 2016. Haastattelujen perusteella neljästä yhteistyötilasta valittiin kaksi case-tiloiksi. Varsinaiset työaikamittaukset case-tiloilla tehtiin videokuvaamalla päivittäiset eläintenhoitotyöt videokameran ja GoPro-kameran avulla lokakuussa 2016 ja tammikuussa 2017. Videoidut työvaiheet listattiin Excel-taulukkoon, jolloin saatiin selville päivittäisiin työvaiheisiin kulunut työaika. Harvemmin toistuviin eläintenhoitotöihin kulunut työaika selvitettiin teemahaastatteluiden avulla. Molemmilla tiloilla eniten työaikaa kului päivittäisiin rutiinitöihin. Eniten työaikaa kului ruokintaan eli tässä tapauksessa seosrehun valmistamiseen, jakamiseen sekä siirtymiin ruokinnan aikana. Ruokinta vei tilalla A 45% ja tilalla B 41% kaikista kotieläintyön työtunneista. Harvemmin toistuvista töistä eniten vuosityöaikaa kului molemmilla tiloilla karsinoiden pesuun ja desinfiointiin. Tehokkuus oli parempi tilalla A kuin tilalla B vaikka tilalla A on pidempi kasvatusaika (20,8 kuukautta) kuin tilalla B (18 kuukautta). Tulokseen vaikuttivat teuraspaino, tilan koko, eläinmäärä ja tehdyn työn suunnitelmallisuus ja yksinkertaisuus. Yhtä kotieläintyön työtuntia kohden tuotettiin lihaa tilalla A 82,3 kg ja tilalla B 57,7 kg. Molemmilla tiloilla työn tuottavuus on erittäin hyvä vertailuaineistoon verrattuna, jossa vaihteluväli on 3–80 kg h-1. Tehokkuuserot loppukasvattamoissa ovat suuria. Työt on kuitenkin mahdollista tehdä tehokkaasti ilman, että tuotannon laatu heikkenee. Työn tehokkuutta pystytään parantamaan kiinnittämällä huomiota työvaiheiden järkevyyteen ja yksinkertaisuuteen. Tämän työn jatkotutkimuksena voidaan tutkia muiden lihantuotannon tuotantosuuntien tehokkuutta ja tässä työssä lanseeratun tehokkuusyksikön käyttömahdollisuutta. Lisäksi voitaisiin vertailla taloudellisen kannattavuuden ja työn tehokkuuden välistä suhdetta lihantuotannossa. Jatkotutkimuksen aihe voisi olla myös tehokkuusyksikön kehittäminen myös muihin tuotantosuuntiin, esimerkiksi kasvintuotantoon, jossa yksikkö voisi olla tuotetut viljakilot/tehty työtunti.
50
Rönkä, Teija, Piia Kekkonen, Kirsi Mäkiniemi, Noora Ruuskanen, Minna Kivimäenpää y Rosa Mäkeläinen. "Hydroponisen rehuntuotannon mahdollisuudet Suomessa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 38 (14 de febrero de 2020). http://dx.doi.org/10.33354/smst.89466.
Texto completoResumen
Hydroponisella rehuntuotannolla tarkoitetaan siementen idätystä ja versotusta niin, että iduista ja versoista syntyy kokonaisuudessaan eläimille syötettävä rehumassa tai –matto. Hydrorehu-hankkeessa selvitettiin hydroponisen rehuntuotannon mahdollisuuksia Pohjois-Savon ja Etelä-Pohjanmaan olosuhteissa vuosina 2017–2018. Hankkeessa kokeiltiin ja kehitettiin hydroponista rehuntuotantoa Itä-Suomen yliopiston kasvatuskaapeissa sekä kuudella kotieläintilalla Pohjois-Savossa ja Etelä-Pohjanmaalla tarkoitusta varten vuokratussa siirrettävässä kasvatusdemokontissa. Kasvatuskokeissa optimaaliseksi kasvatuslämpötilaksi osoittautui +21 °C. Viljoilla ja herneellä riittävä kasvatusaika kasvatuskontissa oli 7 vrk, kun siemenet esikäsiteltiin vedellä ja liotettiin 4–12 h. Lisäksi havaittiin, että kasteluveden määrä on aina säädettävä kullekin siemenerälle ja kasvatussysteemille erikseen ja että suhteellisen edulliset kasveille tarkoitetut LED-valot soveltuivat hyvin hydroponiseen versonkasvatukseen. Homeet lisääntyivät kasvustoissa nopeasti, mikäli kasvatushuoneen lämpötila nousee korkeaksi ja kosteus on korkea. Optimaalinen tilanne kasvun kannalta on, kun kosteus on 50–60% ja huoneistossa on riittävä ilman vaihto. Kasvatuksessa kokeiltiin eri lajeja ja lajikkeita. Ohra, kaura ja härkäpapu kasvoivat huonosti ja kasvustoissa oli homeita. Vehnä ja herne kasvoivat hyvin. Tuoresatoa saatiin sekä vehnästä että herneestä keskimäärin 4,5 kg käytettyä siemenkiloa kohti, vaihtelu satomäärissä oli kohtalaisen suurta. Salmonellaa ei löydetty ja Escherichia coli –bakteerin pitoisuudet olivat kahta versorehunäytettä lukuun ottamatta hyvällä tasolla ja kahdella versorehunäytteellä tulokset sijoittuivat luokkaan, jota pidetään elintarvikekäytössä hyväksyttävänä rajana. Alkuperäiseen siemenmateriaaliin verrattuna versorehu sisälsi enemmän raakavalkuaista, NDF-kuitua sekä kivennäis- ja hivenaineita, mutta vähemmän solunsisällyshiilihydraatteja. Puhdas kasvusto maittoi eläimille pääasiassa hyvin. Havaittiin, että rehu tulee syöttää nopeasti, sillä se ei kestä varastointia.Ulkomailla tehtyjen tutkimusten mukaan hydroponinen viljely on hyvin harvoin nähty taloudellisesti kannattavana rehuntuotantomuotona. Hydrorehu-hankkeen demokasvatuksissa havaittiin, että työkustannukset, energiakustannukset, siemenkustannukset sekä haasteet rehun laadussa tuovat uhkia sekä kustannuksia hydroponisen rehun tuottoon. Mahdollisuudet kasvatuksessa voivat olla esimerkiksi virikerehun tuotannossa tai pieneläinten ja hyönteisten rehuntuotannossa. Sato tuotetaan ympäristöystävällisesti, sillä rehun tuotannossa ei tarvitse käyttää kemiallisia lannoitteita eikä kasvinsuojeluaineita tai muita kemikaaleja, mikäli siemen on hyvälaatuista. Lisätutkimuksia hydroponisesti tuotettujen rehujen merkityksestä kotieläinten hyvinvointiin tarvitaan, jotta saadaan selville hydroponisen tuotannon todellinen kannattavuus