Artículos de revistas sobre el tema "Kadonneet"
Siga este enlace para ver otros tipos de publicaciones sobre el tema: Kadonneet.
Crea una cita precisa en los estilos APA, MLA, Chicago, Harvard y otros
Consulte los 25 mejores artículos de revistas para su investigación sobre el tema "Kadonneet".
Junto a cada fuente en la lista de referencias hay un botón "Agregar a la bibliografía". Pulsa este botón, y generaremos automáticamente la referencia bibliográfica para la obra elegida en el estilo de cita que necesites: APA, MLA, Harvard, Vancouver, Chicago, etc.
También puede descargar el texto completo de la publicación académica en formato pdf y leer en línea su resumen siempre que esté disponible en los metadatos.
Explore artículos de revistas sobre una amplia variedad de disciplinas y organice su bibliografía correctamente.
1
Jokivuori, Pertti. "Sitoutuminen työorganisaatioon ja luottamus". Aikuiskasvatus 24, n.º 4 (1 de diciembre de 2004): 284–94. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93582.
Texto completoResumen
Väitteet, joiden mukaan kollektiiviset siteet ovat jälkiteollisessa, yksilökeskeisessä yhteiskunnassa heikkoja ja hauraita, ov at osaltaan samaa ”postmodernia melua” kuin puheet siitä, että yhteiskuntaluokat olisivat kadonneet, kirjoittaa Pertti Jokivuori suomalaisten palkansaajien työorganisaatioon sitoutumista koskevasta tutkimuksesta. Erik Allardtia lainaten hän sanoo: Sitoutumisessa organisaatioon on kyse yhteisyyssuhteista, jotka ovat keskeinen elementti yksilön pyrkimyksessä rakentaa arjestaan mielekästä.
2
Kokotkiewicz, Martyna. "Immigrants in Finland as a Problem Discussed in Leena Lehtolainen’s Minne Tytöt Kadonneet". Folia Scandinavica Posnaniensia 16, n.º 1 (1 de diciembre de 2014): 66–76. http://dx.doi.org/10.1515/fsp-2015-0005.
Texto completoResumen
Abstract Leena Lehtolainen belongs to the most appreciated Finnish authors of crime fiction. One of the significant features of her works is that she discusses some most alarming social issues in them. The problem concerning immigration and its different aspects can definitely be considered as an example of such an issue. Since the problem of cultural antagonisms, racial hatred and xenophobia has been widely discussed by many other Scandinavian authors of crime fiction as well, it is worth analyzing how Lehtolainen herself approaches the problem. The aim of this article is to discuss some aspects concerning the problems of immigrant societies in Finland, basing on one of Leena Lehtolainen’s novels, Minne tytöt kadonneet, which main subject could be described as a collision of two completely different cultures and attitudes to the reality. Its aim is not, however, to discuss any formal aspects of the text, since such a kind of detailed analysis cannot be the subject of one article only. That is why the article concentrates on the plot of the novel and its possible relations to some actual problems the Finnish society faces. Taking it all into consideration it may be seen as an introduction to a wider analysis of Leena Lehtolainen’s works.
3
Lindén, Leena, Laura Hauta-aho, Inka Juntheikki-Palovaara, Outi Temmes y Satu Tegel. "Vanhoja pihasyreeni- ja koristeomenakantoja Helsingin puistoissa". Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, n.º 26 (31 de enero de 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75799.
Texto completoResumen
Helsingin puistoissa kasvaa runsas valikoima puu- ja pensaskantoja ja –lajikkeita. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin Helsingin vanhojen viheralueiden pihasyreenejä ja koristeomenapuita. Tutkimuksen tavoitteena oli etsiä kiinnostavimmat syreeni- ja koristeomenakannat, kuvata niiden morfologiset ominaisuudet, tehdä niille DNA-sormenjäljet ja selvittää, mitä lajiketta tai lajikeryhmää ne edustavat. Tutkimus toteutettiin vuosina 2005-2009. Arkistomateriaalin, puistoinventaarioiden ja asiantuntijahaastattelujen perusteella valittiin lähemmin tutkittaviksi 60 syreenipensasta ja 30 koristeomenapuuta. Kaikkien tutkimuskasvien morfologiset tuntomerkit mitattiin, kasvit valokuvattiin ja merkittiin kartoille ja niistä kerättiin näytteet herbaariota ja DNA-analyysejä varten. Alustava käsitys Suomessa tarjolla olleesta lajikevalikoimasta saatiin vanhan puutarhakirjallisuuden ja taimistoluetteloiden avulla. Tutkimuskasvien morfologisia ominaisuuksia verrattiin keskenään ja kirjallisuudesta löytyviin lajikekuvauksiin. Pihasyreenit jaettiin ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella 30 fenotyyppiryhmään. Ryhmistä kahdeksan kyettiin alustavasti nimeämään joksikin tunnetuksi lajikkeeksi. Yleisimpiä tutkimusaineistossa olivat lajikkeita ’Andenken an Ludwig Späth’, ’Mme Lemoine’ ja ’Michel Buchner’ muistuttavat pihasyreenit. Muut nimetyt lajiketyypit olivat ’Charles Joly’, ’Katherine Havemeyer’, ’Krasavitsa Moskvy’, ’Lemoinei’ ja ’Prince Notger’. Näistä kiinnostavimpia ovat historialliset, jo viljelystä kadonneet ’Lemoinei’ ja ’Prince Notger’ sekä Suomenlinnan todennäköisesti hyvin vanha pihasyreenityyppi. Pihasyreeneille on kehitetty mikrosatelliittimerkit DNA-analyysiä ja lajikemääritysten varmentamista varten. Tutkittujen koristeomenien joukossa oli 24 puna- ja 6 valkokukkaista puuta. Kaikkiaan 16 puuyksilöä määritettiin morfologisten ominaisuuksiensa avulla johonkin lajikkeeseen, lajikeryhmään, risteymään tai lajiin kuuluvaksi. Mikrosatelliittimerkkien avulla seitsemän puun määritystulos vahvistui ja kahdeksan puun määritys osoittautui virheelliseksi. Yhdelle puista ei löytynyt vertailumateriaalia. Osa tutkimusaineiston puista on otettu lisäykseen jo 1990-luvulla. Näiden lajikeidentiteettiä ei tässä tutkimuksessa kyetty varmistamaan. Uusia lisäämisen arvoisia puita löytyi nyt vähintään viisi, joukossa ensimmäisiin Rosybloom-lajikkeisiin kuuluva ’Nipissing’ ja historiallinen Malus ×arnoldiana.
4
Lönnroth, Harry y Liisa Laukkanen. "Kalevala på svenska – kansalliseepoksen ruotsinnokset ja niiden peritekstit 1800-luvulta 2000-luvulle". Sananjalka 62, n.º 62 (30 de octubre de 2020): 195–214. http://dx.doi.org/10.30673/sja.90729.
Texto completoResumen
Suomen kansalliseepos Kalevala ilmestyi vuosina 1835 (Vanha Kalevala) ja 1849 (Uusi Kalevala). Se on yksi harvoja suomalaisen kirjallisuuden edustajia, joiden voidaan katsoa kuuluvan maailmankirjallisuuteen. Kalevala on Elias Lönnrotin (1802–1884) luomus, ja se on käännetty tähän päivään mennessä yli 60 kielelle. Kalevalan käännökset koostuvat runomuotoisten käännösten lisäksi erilaisista proosakäännöksistä, lyhennetyistä laitoksista sekä kokonaan tai osittain mukautetuista käännöksistä.
Tämä artikkeli käsittelee Kalevalan ruotsinkielistä käännöshistoriaa, joka on jäänyt aiemmassa tutkimuksessa vähälle huomiolle. Tutkimustehtävämme on kahtalainen: laadimme kansalliseepoksen ruotsinkielisen käännöshistorian 1800-luvulta 2000-luvulle ja tarkastelemme käännösten sisältämiä peritekstejä ensisijaisesti kääntäjän näkökulmasta. Ajallinen kaari on näin ollen laaja, ja analyysissamme käännöshistoriallinen katsaus edeltää peritekstianalyysia. Kirjallisuus- ja käännöstieteessä peritekstillä tarkoitetaan tekstiä välittömästi ympäröivää tekstimateriaalia (Hosiaisluoma 2003). Selvitämme, mitä peritekstejä Kalevalan ruotsinnoshistoriasta löytyy ja mitä niiden avulla on mahdollista sanoa kääntäjien tekemistä valinnoista. Keskiöön nousevat muun muassa kysymykset kääntäjien strategiasta, intentiosta ja kohderyhmästä. Analysoimme peritekstejä kvalitatiivisen lähiluvun menetelmin ja saamme näin lisätietoa siitä, miten Kalevalaa on käännetty ruotsiksi eri aikakausina. Aineistomme koostuu sekä kirjamuodossa julkaistujen Kalevala-ruotsinnosten ensimmäisistä painoksista (12 kpl) että sanoma- ja aikakauslehdissä ilmestyneistä yksittäisistä runokäännöksistä (23 kpl) 1800-luvulta 2000-luvulle (ks. Laukkanen – Lönnroth 2018, jossa dokumentoimme myös joitakin Kalevalan julkaisemattomia ruotsinnoksia). Tutkimuksemme uutuusarvo on ennen kaikkea vanhemman sanoma- ja aikakauslehdistön hyödyntäminen Kalevalan käännöshistorian ja peritekstien näkökulmasta.
Kalevalan kääntäjiä ja käännöksiä tutkineen E. N. Setälän (1909, 166) mukaan oli ”luonnollista, että ruotsi oli se kieli, jolle Kalevalaa ensinnä yritettiin kääntää, ja luonnollista myös, että kääntäjät olivat kaikki suomalaisia”. Käännöshistoriallista tutkimusta Kalevalan ruotsinnoksista ei Setälän toteamuksesta huolimatta kuitenkaan ilmaantunut. Kalevalan yleisen käännöshistorian kannalta keskeisiä julkaisuja ovat Setälän lisäksi Rauni Purasen The Kalevala abroad. Translations and Foreign-language Adaptations of the Kalevala (1985), Pertti Anttosen ja Matti Kuusen Kalevala-lipas (uusi laitos 1999) ja Petja Aarnipuun toimittama Kalevala maailmalla. Kalevalan käännösten kulttuurihistoria (2012). Artikkelimme perustuu siihen tutkimukseen, jonka teimme kootessamme Kalevalan ruotsinkielisten käännösten bibliografiaa vuosilta 1835–2018 (Laukkanen – Lönnroth 2018). Viimeisin Kalevalan käännöshistoriaa käsittelevä tutkimus on Kaisa Häkkisen artikkeli Matthias Alexander Castrénin Kalevalan ruotsinnoksesta (2019).
Näkökulmamme on kulttuurihistoriallisesti kontekstualisoiva, mikä korostaa käännösten historian, kirjallisuushistorian ja kulttuurihistorian välistä vuorovaikutussuhdetta (esim. Riikonen 2007, 2010). Emme vertaile käännettyjä tekstejä keskenään, vaan nostamme esiin tekstejä, jotka osaltaan tuovat lisävalaistusta Kalevalan ruotsinkieliseen käännöshistoriaan. Esittelemme käännösten yhteydessä kääntäjiä ja kustantajia sekä analysoimme erityisesti kääntäjien esipuheita ja muita tekstejä, joissa he valottavat käännöstensä funktioita ja kohderyhmiä. Läheskään kaikissa käännöksissä ei kuitenkaan ole varsinaista esipuhetta, mutta niissä on usein esimerkiksi takakansiteksti, joka avaa käännöksen tarkoitusta lähinnä kustantamon näkökulmasta. Suojapaperit sen sijaan melkein poikkeuksetta kadonneet. Peritekstit kertovat kääntäjän näkemyksestä omaan käännöstyöhönsä sekä nivovat käännöksen osaksi omaa aikaansa ja kulttuurista kontekstiaan.
5
Moilanen, Teppo. "Moottoriajoneuvot museoajoneuvoina ja museo-objekteina". Tekniikan Waiheita 39, n.º 1 (5 de marzo de 2021): 44–57. http://dx.doi.org/10.33355/tw.103128.
Texto completoResumen
Tässä artikkelissa käsittelen moottoriajoneuvojen museaalisuutta. Museaalisten esineiden merkitykset muodostuvat hyvin erilaisista lähtökohdista. Museoajoneuvoiksi entisöityihin vanhoihin moottoriajoneuvoihin liittyvä keskeinen pyrkimys on niiden toiminnallisuuden ylläpitäminen. Hyötyajoneuvojen kohdalla museoajoneuvoksi entisöimisen lopputulos on ristiriitainen. Kun ajoneuvo entisöidään, se palautetaan tilaan, jollainen se ei ole koskaan ollut. Tiettyä käyttötarkoitusta varten valmistetun laitteen käytön jäljet ja käytettävyyden menneisyys katoavat. Museokokoelmien objekteilla toiminnallisuus on yleensä toissijaista. Niissä arvokkaimpana pidetään käyttöhistoriaa ja autenttisuutta todisteina.
Esittelen myös lyhyesti Tie- ja vesirakennushallituksen hankinta-arkistoa ja Tiehallinnon kokoelmaa esimerkkinä laajasti kadonneen materiaalisen kulttuurin runsaasti kontekstualisoidusta kokonaisuudesta. Kokoelmiin kuuluu tienhoitokalustoa ja niiden hankintaan liittyviä asiakirjoja usealta vuosikymmeneltä. Museaalisesti nämä ovat siten arvokas kokonaisuus.
6
Kouvola, Karolina. "Ambiguous characters". Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 21, n.º 1 (18 de enero de 2021): 3–21. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.97588.
Texto completoResumen
Artikkelissa selvitetään, miten tietäjä-hahmot esitetään 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta kerätyssä folkloristisessa aineistossa. Aineistoa lähestytään kvalitatiivisen tekstianalyysin kautta. Esitän, että pohjanmaalaiset ruotsinkieliset uskomustarinat tietäjistä pohjautuvat vakiintuneisiin vernakulaareihin uskomuksiin, jotka ovat samankaltaisia länsieurooppalaisen cunning folk-mallin kanssa. Uskomusaineistossa esiintyvät tietäjähahmot olivat yhteisön jäseniä, jotka paransivat sairauksia, löysivät kadonneita esineitä, ihmisiä ja eläimiä sekä harjoittivat vahingoittavaa magiaa. Artikkeli tarjoaa uutta tietoa vähän tutkitusta uskomusperinteestä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Tietäjiin liitettyjä vernakulaareja uskomusmalleja voidaan hyödyntää myös muiden ruotsinkielisten alueiden perinteen tutkimuksessa. Artikkelissa tarkastellaan myös sitä, oliko tietäjäperinne katoamassa ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta perinteenkeräyksen aikaan uskomustarinoiden perusteella. Tulokset osoittavat, että ruotsinkielisellä Pohjanmaalla tietäjäperinne oli vakiintunut osa paikallista folklorea.
7
Sahari, Aaro. "Ruotsinsalmen aaveet – 1700-luvun merisodan virtuaalisen mallintamisen ja immersiivisen esittämisen haasteet". Tekniikan Waiheita 38, n.º 3-4 (22 de diciembre de 2020): 48–68. http://dx.doi.org/10.33355/tw.100576.
Texto completoResumen
Virtuaaliteknologialla voidaan rakentaa museoon kokemus kadonneesta fyysisestä menneisyydestä ja antaa nykyihmisille mahdollisuus aistia kadonnutta historiaa ja kulttuuriperintöä. Teknologia tehostaa historiallisen kulttuuriperinnön ja siitä lähteiden varassa tehtyjen tulkintojen saavutettavuutta. Virtuaali historia eroaa kirjallisesta historiasta ja perinteisistä museotuotannoista erityisesti siinä, että virtuaali teknologialla toteutettu menneisyyden uudelleentulkinta vaatii tutkijoiden ja virtuaaliteknologian am mattilaisten saumatonta yhteistyötä. Merikeskus Vellamossa Kotkassa avautui kesällä 2020 näyttely Kohtalona Ruotsinsalmi, joka avaa Kustaan sodan (1788–1790) kulkua merellä ja seurauksia ranni kolla sekä esittää Ruotsinsalmen toisen meritaistelun monimediaisesti. Yksi näistä on peliteknologialla toteutettu Savua aalloilla elämys, jossa sodan päättänyt Ruotsinsalmen toinen meritaistelu tuodaan museokävijän nähtäville virtuaalisesti. Elämystä varten tehtiin merkittävä määrä historiantutkimusta, jotta saaristolaivastojen alukset ja miehistöt voitiin rakentaa digitaalisesti uudelleen tulkittuina. Täs sä katsauksessa esittelen Ruotsin ja Venäjän Itämerellä 1700luvun lopussa toimineiden saaristo laivastojen alusten digitaalista mallintamista, siihen liittyviä tiedollisia ongelmia ja sitä käsittelevää virtuaalitodellisuushanketta.
8
Kärrylä, Ilkka. "Mihin katosi vaatimus taloudellisesta demokratiasta?" Väki Voimakas, n.º 32 (13 de septiembre de 2022): 299–338. http://dx.doi.org/10.55286/vv.121755.
Texto completoResumen
Taloudellisen demokratian käsite on viime vuosikymmeninä kadonnut poliittisesta kielenkäytöstä. Läpi 1900-luvun erityisesti työväenliike esitti vaatimuksia demokraattisen päätöksenteon laajentamisesta yrityksiin, työmarkkinoille ja kansantalouteen. 1990-luvun alussa taloudellinen demokratia jasen naapurikäsitteet, kuten yritysdemokratia, kuitenkin katosivat poliittisesta keskustelusta. Ilkka Kärrylä tulkitsee artikkelissaan, että vaatimukset kansalaisten tai työntekijöiden vallasta taloudessa ja yrityksissä sopivat huonosti yhteen kapitalistisen yksityisomistuksen sekä markkinamekanismiin ja asiantuntijuuteenperustuvan vallankäytön kanssa. Näiden legitimiteetti on vahvistunut 1970-luvulta alkaen talouskriisien, globalisaation ja reaalisosialismin romahduksen myötä. Uusliberaali ajattelu on esittänyt markkinatalouden ja yksityisomistuksen yksilönvapauden ja hyvinvoinnin takeina. Vaihtoehtoiset tavat järjestää talous ja yhteiskunta ovat jääneet marginaaliin, ja demokraattinen keskustelu niistä on hiipunut. Vahvasta yksilönvapauden eetoksesta huolimatta taloudellinen toiminta ei näytä erityisen vapaalta, vaan niin valtiot kuin yksilötkin joutuvat sopeutumaan erilaisiin välttämättömyyksiin kilpaillessaan muiden kanssa. Kärrylä esittää, että keskustelu taloudellisesta demokratiasta olisi edelleen aiheellista, vaikka todelliset muutokset pääoman vallan rajoittamiseksi edellyttäisivätkin ylikansallista yhteistyötä.
9
Veinio, Joanna. "Uuden ajan alun lasimaalausvaakunat perheen, sosiaalisen aseman sekä muistamisen keinoina". Mirator 22, n.º 1 (19 de diciembre de 2022): 59–71. http://dx.doi.org/10.54334/mirator.v22i1.119802.
Texto completoResumen
Suomessa on säilynyt keskiajalta ja uuden ajan alusta vain yksittäisiä ehjähköjä lasimaalauksia. Keskiajalla kuva-aiheet liittyivät pääosin pyhimyskultteihin. Säilyneisiin lasimaalauksiin kuuluu myös keskiajan loppuun ajoittuva lasimaalausvaakuna. Tämän yksittäisen vaakunamaalauksen lisäksi 1500-luvun lopulta ja 1600-luvun alusta on säilynyt parikymmentä lasimaalausvaakunaa. Nämä uuden ajan alkuun ajoittuvat henkilövaakunat kuuluivat aikakauden sosiaalisen rakenteen huipulle kuuluvalle rälssille. Tämän artikkelin tavoitteena on analysoida ja esitellä nykyisen Suomen alueen uuden ajan alkuun ajoittuva lasimaalausvaakuna-aineisto. Lähdeaineistona on säilyneiden lasimaalausten lisäksi nykyisin kadonneita maalauksia, joista on tietoa myöhemmissä lähteissä. Liitän ilmiön osaksi laajempaa pohjoismaista kontekstia. Vastausta haen myös siihen, millaisia motiiveja lasimaalausvaakunoiden lahjoittamisen taustalla on mahdollisesti ollut. Lasimaalausaineiston avulla voidaan päätellä, että uuden ajan alussa tapa liittyy niin kutsuttuun vanhaan aateliin eli rälssiin. Vaakunoiden lahjoittamisen tapa on koskenut vain osaa aikakauden aatelistosta. Lasimaalausvaakunat liittyvät muistamisen traditioon ja sen ylläpitämiseen. Lisäksi kyse on myös vallasta ja sen esittämisestä. Ensimmäiset maalaukset ovat 1400-luvulta ja viimeisimmät 1600-luvun puolivälistä. Huolimatta siitä, että aineisto on pieni, voidaan siitä kuitenkin päätellä, että lahjoittamisen tapa jatkuu keskiajalta pitkälle reformaation jälkeen Artikkelin tutkimuksen näkökulmina on lasimaalausvaakunailmiön laajuus ja se kuinka lasimaalaukset ilmensivät perheen ja suvun merkitystä sekä sosiaalista asemaa. Näiden rinnalla artikkelissa tarkastellaan millaisia lahjoittamisen ja muistamisen motiiveja on ollut lahjoittamisen taustalla. Lasimaalausaineisto on laajalti tuntematon ja sen merkitykset oman aikansa ilmiöiden kuvaajana on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tämä artikkeli pyrkii paikkaamaan tätä tutkimuksellista vajetta.
10
Mäkipelto, Ville. "Kuolleenmeren kadonnut kansa: Qumranin kirjoituksia, edited by Raija Sollamo and Mika S. Pajunen Kuolleenmeren kirjakääröt: Kriittinen suomennosvalikoima, edited by Raija Sollamo and Mika S. Pajunen". Dead Sea Discoveries 26, n.º 1 (7 de marzo de 2019): 119–21. http://dx.doi.org/10.1163/15685179-12341495.
Texto completo
11
Mikhailov, Mikhail. "Minne reaaliat kadonneet? Suomenkieliset tekstitykset venäläisessä TV-sarjassa". Mikael: Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen aikakauslehti 5 (1 de diciembre de 2011). http://dx.doi.org/10.61200/mikael.129633.
Texto completoResumen
Culture-bound elements (CBEs) were one of the very first challenges of translation to be recognized. Some scholars have tried to study the use of CBEs in audio-visual translation with approaches employed in research into literary translation. AV translation, however, is very different from literary translation. In most cases the translator's solutions are dictated by lack of space and/or time. The aim of this research was to investigate the ways in which CBEs function in different environments and to evaluate their importance. A literary text, its translation, and a subtitled version of its film adaptation were compared. More than 1,600 occurrences of CBEs were found in the source text, while less than 200 in the subtitles. The loss of CBEs during subtitling is often a result of omission or domestication. These are obviously the preferred strategies in AV translation. Nevertheless, not all "lost" CBEs are actually lost. Most of the "lost" items do occur at the visual and/or audio levels, i.e. the carriage (troika), the inn (postojalyj dvor) and the peasant (muzhik) do not actually disappear. Thus, in many cases the audience can see or hear many of those culture-specific items which are introduced verbally in the original text.
12
Haanpää, Riina y Simo Laakkonen. "Teemanumeron saatteeksi: Ajattelevan maiseman kerrostumia". Elore 25, n.º 1 (19 de junio de 2018). http://dx.doi.org/10.30666/elore.72809.
Texto completoResumen
Itämerensuomalaiset tarkastelivat maisemaa kysymysten sarjana. He lähestyivät maisemaa pienten ja suurten kysymysten muodostamana aineellisena ja aineettomana karttana, joka ylti yksittäisen ihmisen arjen arvoituksista maailman synnyn syövereihin. Claude Lévi-Straussin mukaan myytit ajattelevat meissä (Siikala 2013, 20). Maiseman meille muovaamat arvoitukset eivät ole kadonneet jääkauden jälkeisenä aikana mihinkään. Kun nykyihminen istuu illan tullen rantanuotiolla tai vaaran laella aamun sarastaessa, maisema tiedustelee pelkällä olemassaolollaan: mikä minä olen, mistä olen tullut, mikä minua muovaa ja miten ehkä muutun tulevaisuudessa? Mikä minun paikkani on ihmisen maailmassa?
13
Sappinen, Jorma. ""Kadonneen realistisuuden metsästäjä"". Tiede & edistys 16, n.º 1 (1 de enero de 1991). http://dx.doi.org/10.51809/te.104197.
Texto completo
14
Helén, Ilpo. "Kadonneen rahvaan metsästys". Tiede & edistys 14, n.º 1 (1 de enero de 1989). http://dx.doi.org/10.51809/te.104097.
Texto completo
15
Vähämäki, Jussi. "Kadonneen aarteen metsästyksestä eksaktiksi tieteeksi". Tiede & edistys 15, n.º 2 (1 de febrero de 1990). http://dx.doi.org/10.51809/te.104153.
Texto completo
16
Reiman, Arto y Teemu Suokko. "Mihin ergonomia on kadonnut yritysten kehittämisessä?" Työelämän tutkimus 18, n.º 2 (25 de mayo de 2020). http://dx.doi.org/10.37455/tt.90736.
Texto completo
17
Westergård, Ira. "Miten museokokoelman merkitystä voisi arvioida?" Tahiti 9, n.º 1 (18 de marzo de 2019). http://dx.doi.org/10.23995/tht.79916.
Texto completoResumen
Kirja-arvio teoksesta Visa Immonen & Elina Räsänen, toim. "Kauneus, arvo ja kadonnut menneisyys – Näkökulmia Klaus Holman muistokokoelmaan". THT – Taidehistoriallisia tutkimuksia (Taidehistorian Seura, 2018).
18
Kurki, Tuulikki. "Rajojen ja liikkumisen kokemusten jäljillä". AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 17, n.º 2 (25 de junio de 2020). http://dx.doi.org/10.30665/av.91775.
Texto completoResumen
Kadonnut kinnas ja muita tarinoita on tutkimusta ja taidelähtöisiä menetelmiä yhdistävä hanke, joka tarkastelee rajojen ja liikkumisen kokemuksia sekä uusien naapuruuksien ja dialogin rakentumista esineiden ja esineistä kertomisen kautta.
19
Hentilä, Seppo. "TUL - satavuotias, joka karkasi ikkunasta mutta ei kadonnut". Työväentutkimus Vuosikirja, 24 de enero de 2020, 24–32. http://dx.doi.org/10.37456/tvt.85662.
Texto completoResumen
[The article is based on the book by the author, TUL liikuttaa, kasvattaa, vaikuttaa. Suomen Työväen Urheiluliitto 1919–2019. Suomen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2019.]
The Finnish sports movement was divided in two as a consequence of the Civil War in 1918. Worker athletes who had fought on the Red side were expelled from The Finnish Gymnastic and Sport Federation (SVUL) after the war. Hence, in January 26, 1919, The Finnish Workers Sport Federation (TUL) was founded by 56 workers’ sports clubs. What is the reason for the TUL, as one of the few traditional people’s movements in Finland, reaching the age of 100 years? Most importantly, the sense of belonging to a community was traditionally considered important among workers. As long as there was a vivid working-class culture in Finland, sports were an essential part of life in the workers’ communities. Workers’ sports clubs formed a versatile school of life in which young people learned much more than only sports and gymnastics. The club activities were based on the rules of organised democracy, and they helped young people to understand the value of cooperation, respect for others and participation in society. The TUL’s role has been manifold; it has got people moving, brought people up, and influenced the sports politics. Many of the original political, educational and social values of the TUL are still actual today. The most important is the promotion of equality between different population groups through sports.
20
Kurki, Tuulikki. "Kinnas ja lääkeruisku". Elore 29, n.º 1 (23 de junio de 2022). http://dx.doi.org/10.30666/elore.115633.
Texto completoResumen
Artikkeli tarkastelee Kadonnut kinnas ja muita tarinoita -museonäyttelyä ja näyttelystä tehtyä, avoimesti saatavilla oleva virtuaalinäyttelyä. Näyttelyjen taustalla on vuosina 2018–2022 toteutettu Kadonnut kinnas ja muita tarinoita -hanke, joka tutki rajojen, liikkuvien identiteettien, dialogin ja uudenlaisten naapuruuksien teemoja etnografisten menetelmien sekä taidelähtöisten menetelmien keinoin. Artikkeli tarkastelee näyttelyjä interaktiivisina tiloina, joissa museovieraan toiminta vuorovaikutuksessa näyttelytilan esineiden ja tarinoiden kanssa toimii rajoihin ja liikkumiseen liittyvän refleksiivisen ymmärryksen muodostamisen välineenä. Artikkelin tavoitteena on myös pohtia teemoja, jotka voivat auttaa erilaisia tutkimushankkeita suunnittelemaan tulostensa esittämistä tai julkaisemista yhteistyössä esimerkiksi museoiden ja gallerioiden kanssa. Teoreettiselta taustaltaan artikkeli sijoittuu 2010-luvulle tyypillisen museopedagogiikan ja näyttelytoiminnan sekä uusmaterialistisen teoriakeskustelun leikkauspisteeseen. Artikkelin aineistona on museonäyttelyiden saama vierailijapalaute. Artikkeli tuo esille, että museovieraan aktiivinen osallistuminen näyttelyn pelillisyyteen, dialogin luominen näyttelyn tarjoaman sanallisen, kuvallisen ja esineellisen informaation ja omien kokemusten välillä sekä eläytyminen ovat keskeisiä keinoja näyttelyn teemojen ymmärtämiseksi ja vastaanottamiseksi holistisesti sekä edellytyksiä toisen kokemuksen ymmärtämiseksi. Vastaavasti passiivinen näyttelyn vastaanotto johtaa helposti kokemukseen, ettei kävijä saa mitään irti näyttelystä ja se jää vieraaksi ja etäiseksi.
21
Kaarlenkaski, Taija. "Anna Makkonen 2005: Kadonnut kangas. Retkiä Ida Digertin päiväkirjaan". Elore 13, n.º 1 (1 de mayo de 2006). http://dx.doi.org/10.30666/elore.78572.
Texto completo
22
Korolainen, Kari. "Kulttuurinen kansalaisuus materiaalisen kulttuurin lävistäjänä". Elore 29, n.º 1 (23 de junio de 2022). http://dx.doi.org/10.30666/elore.109259.
Texto completoResumen
Artikkelissa pohditaan kulttuurista kansalaisuutta suhteessa ihmisten kertomuksiin heille tärkeiden tai muuten heidän elämässään mukana kulkevien esineiden käyttämisestä. Tutkimusaineistona on Kadonnut kinnas ja muita tarinoita -hankkeen teemahaastatteluja etenkin siltä osin, mitä haastateltavat kertovat esineiden käyttämisestä arvostetuksi, kuulluksi ja nähdyksi tulemisen sekä kulttuuristen elämäntapojen kannalta. Aihetta lähestytään materiaalisen kulttuurin tutkimuksen näkökulmasta keskittyen siihen, mitä haastateltavat kertovat esineidensä käyttämisestä. Teoreettisena viitekehyksenä taas on kulttuurinen kansalaisuus ymmärrettynä yhtäläisten sosiaaliskulttuuristen oikeuksien ja erilaisten kulttuuristen elämäntapojen kannalta. Metodologisesti tutkimuksessa tukeudutaan temaattiseen sisällönanalyysiin ja narratiiviseen tutkimukseen. Keskeistä on kysymys siitä, miten yhteiskunnassa mukana oleminen, näkyväksi, kuulluksi ja arvostetuksi tuleminen sekä erilaisten elämäntapojen ylläpitäminen ilmenevät mukana kulkevien tai muuten tärkeiden esineiden käyttämisestä kertomisen kautta tarkasteltuna? Tutkimustulokset havainnollistavat materiaalisen kulttuurin kannalta sitä, miten kulttuuristen elämäntapojen sekä mukana olemisen, näkyväksi tekemisen ja ylläpitämisen kontekstit konkreettisesti ulottuvat kodin piiristä vaikkapa työ- ja koulumaailman piiriin. Lisäksi esiin tulee, miten kulttuurinen mukana oleminen ja elämäntapojen ylläpitäminen näyttäytyvät aineellisesti ja tilallisesti arjen käytäntöihin kietoutuneena, joskus myös ristiriitaisina asioina. Näin artikkeli valottaa esineiden käyttämisen ja kulttuurisen kansalaisuuden taustatekijöiden erilaisia kytkentöjä konkreettisesti ja teoreettisesti poikkitieteellisesti. Kulttuurien tutkimuksen kannalta tutkimus tarjoaa esimerkkejä niin kansalaisuuteen kuin kulttuuriperintöön liittyvien moniulotteisen aihepiirien tutkimiseen.
23
Välimäki, Reima y Anna Ristilä. "Muinainen itsenäisyys suomalaisessa historiantutkimuksessa ja historiakulttuurissa 1920–2020". Historiallinen Aikakauskirja 119, n.º 4 (7 de diciembre de 2021). http://dx.doi.org/10.54331/haik.113155.
Texto completoResumen
Tarkastelemme artikkelissa 1900-luvun alun, erityisesti 1920–1930-lukujen historiantutkimuksen ja historian yleisesitysten jälkivaikutusta 2000-luvun historiakulttuurissa ja kulttuurisessa muistissa. Kohteena on ”varhais-” tai ”muinaishistorian”, joskus myös ”heimokaudeksi” tai ”kalevala-kulttuuriksi” kutsuttu aika, joka Suomen tapauksessa tarkoittaa myöhäistä rautakautta ennen kirjoitettua historiaa ja aikaa osana Ruotsin keskiaikaista kuningaskuntaa. Epämääräinen aikarajaus viittaa käytännössä usein ajanjaksoon, jota nykyään myös suomalaisessa tutkimuksessa kutsutaan viikinkiajaksi, eli aikaan 800-luvulta 1100-luvulle. Esitämme, että 1900-luvun alun valtavirtaisessa historiantutkimuksessa, historian popularisoinneissa ja amatöörihistorioissa muotoiltiin ajatuksia, jotka vaikuttavat edelleen rautakautta ja keskiaikaa käsittelevissä keskusteluissa, vaikka niiden alkuperäinen historiakulttuurinen ja -poliittinen konteksti on kadonnut. Tarkemman analyysin kohteena on ajatus Suomen muinaisesta itsenäisyydestä ja sen päättymisen ajankohdasta eli ristiretkistä ja Suomen alueen liittämisestä Ruotsin kuningaskuntaan. Tämä on paitsi ollut yksi suomalaisen historiantutkimuksen keskeisiä kysymyksiä, myös suurta yleisöä kiinnostanut aihe. Tutkimme, miten näihin kysymyksiin liittyvä keskustelu on käynyt rajaa akateemisen tutkimuksen, julkisen ja jaetun historiakulttuurin ja pseudohistorioiden välillä. Artikkelin keskeinen havainto on, että pseudohistoriat Suomen muinaisista kuninkaista ovat noudattaneet yleistä kiinnostusta Suomen keskiaikaan ja varhaishistoriaan ja hyödyntäneet argumenteissaan akateemisen tutkimuksen johtopäätöksiä. Muinaisten kuninkaiden yksi kukoistus oli suomalaisen medievalismin huippukausi itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä. Uusin kiinnostus muinaissuomalaisten kuningaskuntiin syntyi samaan aikaan kuin yleinen keskiaikaharrastus ja uusi akateeminen kiinnostus keskiaikaan. Varsinkin jälkimmäistä on leimannut eurooppalaisuuden projekti. Pseudohistoriat tulee näin ollen ymmärtää äärimmäisenä esimerkkinä kansallismielisestä keskiajan tulkinnasta, jonka edustajat kokevat olevansa jaetun historiakulttuurin marginaalissa.
24
Lappalainen, Hanna. "Suunvuoro". Virittäjä 124, n.º 3 (24 de septiembre de 2020). http://dx.doi.org/10.23982/vir.98341.
Texto completoResumen
Puoli vuotta poikkeusoloja on jo tehnyt selväksi useita etätyön varjopuolia. Vaikka Zoom- ja Teams-kokoukset ovat avuksi yhteydenpidossa, ne eivät korvaa saman pöydän ääressä istumista. Kun fyysinen työyhteisö on kadonnut ympäriltä, huomaa satunnaisten kahvihuone- ja lounaspöytäkeskustelujen arvon omien tutkimusideoiden kehittelylle. Tutkimuksen tekoa hankaloittaa myös se, että työhuoneen kirjahyllyjen sisältöä ei noin vain siirretä kotiin. Sähköiset julkaisut ja aineistot nousevat arvoonsa, mutta on vaarallista, jos lähteiden saatavuus ohjaa tutkimuksen suuntaa. Huomattava määrä relevanttia kielitieteellistäkin tutkimusta on edelleen vain painetussa muodossa. On toivottavaa, että nykytilanne nopeuttaa ponnisteluja aiemman kirjallisuuden saattamiseksi sähköiseen muotoon. Hyvä tahto vain ei yksin riitä; tarvitaan myös rahoitusta.
Onneksi koronakriisistä on seurannut jotain myönteistäkin. Hyviin puoliin kuuluu esimerkiksi mahdollisuus seurata tieteellisten seurojen kokouksia ja väitöstilaisuuksia etäyhteyksin. Harva pystyy matkustamaan toiselle paikkakunnalle pelkästään yhden tilaisuuden vuoksi, mutta nyt osallistumisen kynnys on matala, vaikka tilaisuus olisi fyysisesti satojen kilometrien päässä ja samana päivänä olisi muutakin ohjelmaa. Vaikka tämä mahdollisuus palveleekin kiinnostunutta kuulijaa, esiintyjille tuntemattomaksi jäävä etäyleisö voi aiheuttaa lisäpaineita.
Vasta pidempi aika näyttää, miten pandemia vaikuttaa tutkimus- ja julkaisutoimintaan. Kansainvälisellä kielitieteellisten lehtien päätoimittajien sähköpostilistalla on esitetty toistuvasti huolestuneita huomioita siitä, että arvioijien saanti on vaikeutunut. Poikkeusolot ovat ilmeisesti lisänneet siinä määrin työn kuormittavuutta, että tällaiseen talkootyöhön ei löydy nyt voimavaroja. Myös perhe-elämän ja uran yhteensovittaminen on monen kokemuksen mukaan vaikeutunut.
Virittäjässä on onneksi riittänyt tekijöitä. Tässä numerossa tarkastellaan direktiivejä kahdessa eri kontekstissa, piirustusmetodia kieli-ideologioiden tutkimuksessa sekä murrerajojen ja historiallisten rajalinjojen yhteyttä. Anu Rouhikosken tutkimuskohteena ovat nollapersoonaiset direktiivit Kelan vuorovaikutuksessa. Direktiivit ovat fokuksessa myös Elina Salomaan artikkelissa, jossa lienee ensi kertaa Virittäjän historiassa aineistona Twitter-keskusteluja. Heidi Niemelä puolestaan esittelee piirustusmetodia, jota hän on käyttänyt tutkiessaan alakoululaisten ja luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä suomen kielestä. Artikkeliosaston päättää Harri Mantilan ja Matti Leiviskän monitieteinen artikkeli, jossa tarkastellaan Keski- ja PohjoisPohjanmaan murrerajaa. Samalla he osallistuvat keskusteluun historiallisen Pähkinäsaaren rauhan rajan sijainnista.
Virittäjä valmistautuu jo 125-vuotisjuhlintaan. Juhlavuoden visuaalisen ilmeen suunnittelu ja teemanumeron toimitus ovat käynnissä ja juhlaverkkosivuston sisällöt kehiteltävänä. Juhlahumu näkyy myös Facebookissa ja Twitterissä (@Virittajalehti), joissa lukijat saavat oman äänensä kuuluviin erilaisissa kampanjoissa.
Hanna Lappalainen
25
Salo, Mirkka. "Romanikielinen ja romanikieleen pohjautuva kieliaines Suomen romanien suomenkielisessä verkkokeskustelussa". Virittäjä 121, n.º 4 (14 de diciembre de 2017). http://dx.doi.org/10.23982/vir.50950.
Texto completoResumen
Tiivistelmä
Tämä artikkeli tarkastelee romanikielisten ja romanikieleen pohjautuvien sanojen käyttöä Suomen romanien suomenkielisessä verkkokeskustelussa. Aineistona ovat verkkokeskustelupalstan suomi24.fi-romano tekstit ajalta 22.2.2003 – 18.7.2013. Tutkimusmetodi on tutkimusaineiston empiiriseen tarkasteluun perustuva. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata romanikieltä sisältävää suomea pararomanien määrittelyn valossa aiemmin tutkimattoman verkkokeskustelun kielen avulla. Pararomaneilla tarkoitetaan kielimuotoja, joista on kadonnut romanikielen kielioppi. Tutkimuksessa tarkastellaan myös romanien suomenkielen varieteetissa esiintyvien romanikielisten elementtien alkuperää, sanaluokkia ja taivutusta.
Suomen romanit käyttävät verkkokeskustelussa suomen yleis- ja puhekielen ja taivutetun Suomen romanikielen lisäksi suomen varieteettia, jossa on romanikieleen perustuvia sanoja, kieliopillisia muotoja ja lauseita. Aineiston romanikieleen pohjautuva sanasto edustaa alkuperältään seitsemäätoista eri kieliryhmää. Suurin osa lekseemeistä perustuu historialliseen indoarjalaiseen sanastoon. Kontaktikielten vaikutusta on huomattavasti vähemmän, yleisimpinä skandinaaviset vaikutteet. Sanoja taivutetaan useissa eri taivutusmuodoissa sekä suomen että romanikielen kieliopin mukaan. Joissakin sanoissa on sekä suomen että romanikielen taivutuksen aineksia. Kaikki sanaluokat esiintyvät vähintään kerran, mutta substantiivit ovat selvästi yleisin sanaluokka. Tämä on yleinen ilmiö lainautumisessa ja kielen rapautumisessa. Suomenkielisten kommenttien romanikielinen sanasto on suppeaa ja romanikielisten sanojen käyttö vaihtelee yksilöllisesti. Nämä seikat kertovat yleensä kielitaidon ja kielen käytön yleisestä vähenemisestä. Sanojen muodostaminen on verkkokeskustelussa kuitenkin luovaa. Taivutetusta Suomen romanikielestä voidaan ottaa käyttöön uusia, myös kieliopillisia romanikielisiä elementtejä. Siten verkkokeskustelun etnolektiin ei sovi pararomanin määrittely.
Avainsanat: suomi, romani, etnolekti, leksikko, taivutus, verkkokeskustelu
Romani and Romani-based words and structures in Finnish web discussion of the Finnish Roma
This article investigates the use of Romani and Romani-based-words inweb discussion of the Finnish Roma. The data consist of the whole archive of Internet discussion board suomi24.fi-romano from date 22.2.2003 to date 18.7.2013. The data are studied empirically. The aim of this study is to compare the ethnolect of the Finnish Roma against the definition of Para-Romani. Para-Romanis have the grammatical structure of another language and only vocabulary from Romani. The origin, the use of parts of speech and inflection of the Romani lexemes in Finnish sentences have also been studied for this article.
Finnish Roma use in their web discussion both Finnish and Romani but also the variety of Finnish, which has words, grammatical forms and sentences based on Romani. The vocabulary based on Romani represents in its origin seventeen different language groups, most of them on the historical Indo-Arian languages. The effect of contact languages is considerably smaller, and the most common influences are the Scandinavian ones. The Romani-based-words are used in several inflected forms of Finnish and Romani grammar. Some words include structures of both languages.
All parts of speech occur at least once in the Romani-based-vocabulary but nouns are notably the most common. This is a common phenomenon in borrowing. The Romani vocabulary in Finnish comments in the data is narrow and the use of Romani words varies individually. These facts tell usually about weakening of the language skills and decrease in the use of the language. Hovewer, constructing the Romani-based- or Romani-mixed-words is creative in web discussions. The ethnolect of the Finnish Roma takes also grammatical linguistic elements from inflected Romani language. So, the definition of pararomani does not fit to the ethnolect of web discussions of the Finnish Roma.
Key words: Finnish, Romani, ethnolect, lexicon, inflection, web discussion