Literatura académica sobre el tema "Hoivatyö"

Ikääntyneiden kotihoidossa on käytössä paljon erilaisia hoivatyötä tehostavia ja hoivapalvelujen laatua sekä riittävyyttä varmistavia teknologioita. Yksi keskeisimmistä on hoivatyön päivittäiseen johtamiseen ja organisoimiseen sekä asiakastietojen kirjaamiseen tarkoitettu toiminnanohjausjärjestelmä. Kysymme, millaisia muutoksia toiminnanohjausjärjestelmä tuo hoivatyön toteuttamiseen ja hyvän hoivasuhteen rakentamiseen kotihoidossa. Tarkastelemme sosiomateriaaliseen ja käytäntöteoreettiseen viitekehykseen nojaten, miten kotihoidon työntekijät kertovat ratkaisevansa hyvän hoivan tuottamiseen ja mobiilin toiminnanohjausjärjestelmän käyttöön liittyviä jännitteitä työn arjessa. Toteutimme laadullisen tapaustutkimuksen kahdessa julkisessa kotihoidon organisaatiossa, kahdessa suomalaisessa kaupungissa. Tutkimusaineisto koostuu 12 hoitajan puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastatteluaineiston analysoimme sisällönanalyysilla. Analyysin tuloksena löysimme viisi mobiilikirjaamisen ja hyvän hoivan yhteensovittamisen keinoa sekä neljä keinoa, joilla hoitajat sovittavat yhteen toiminnanohjausjärjestelmän mitoittamaa aikaa ja hyvään hoivaan tarvittavaa aikaa. Hoitajien hyödyntämät keinot ilmentävät heidän pyrkimystään vaalia ja suojella hyvää hoivasuhdetta asiakkaan kanssa. Kotihoitoa tekevillä hoitajilla on arjessaan autonomiaa toteuttaa hoivatyötä ihmisen ehdoilla ja ylittää toiminnanohjausjärjestelmään ”sisäänkirjoitettuja” ominaisuuksia ja sen käyttöön liittyviä odotuksia.

Kotihoidon organisaatioissa yleistynyt toiminnanohjaus edustaa hoito- ja hoivatyön johtamiselle ominaista medikaalis-manageristista suuntausta, jossa korostuu työn kustannustehokkuus tietojärjestelmiä hyödyntämällä (Wrede & Henriksson 2004; Henriksson & Wrede 2008). Artikkelissani kysyn, mitkä työntekijän taidot korostuvat ajankäyttöä ja kirjaamista yhdenmukaistavassa toiminnanohjauksessa ja miten toiminnanohjaus sopii yhteen hoivan logiikan (Mol 2008) eli asiakkaan tarpeet kokonaisvaltaisesti ja yksilöllisesti huomioivan työntekijäihanteen kanssa. Aineiston analyysi perustui 24 kunnallisen kotihoidon esihenkilön ja heidän työparinaan toimivan palveluohjaajan haastatteluihin. Analysoin vuosina 2010–2011 toteutetut haastattelut laadullisen deduktiivisen sisällönanalyysin metodein. Käytin aineiston sisällönanalyysissä käsitteitä näkyvyys, kontrolli ja vertailtavuus (Bowker & Star 1999). Ne ovat tietoteknisen luokittelujärjestelmän ja johtamisen periaatteita, jotka ohjaavat työntekijöiden työtä toiminnanohjauksessa. Toiminnanohjaus korostaa hoivatyötä teknisenä, kirjallisena ja ajanhallinnallisena taitona, ei niinkään kokonaisvaltaisena ja ruumiillisena taitona. Onkin tärkeää tukea työntekijän mahdollisuuksia arvioida ja sovittaa itse työtään toiminnanohjaukseen, jotta työntekijöiden hoivan logiikan mukaiset taidot säilyvät toiminnanohjauksen määrittämässä työssä. The skills of a good worker in elderly home care regulated by enterprise planning system Enterprise resource planning (ERP) systems are widespread in home care organizations and represent medico-managerial management of care work, emphasizing cost-effective organization of care work by using information systems (Wrede & Henriksson 2004; Henriksson & Wrede 2008). Based on a content analysis of interviews with middle managers from two municipal homecare organizations in Finland and their service adviser colleagues, this study examines which worker skills are emphasized in ERP that standardizes the use of time and documentation of care work, and how ERP supports the worker ideal according to a logic of care (Mol 2008). This ideal refers to a worker who takes care of customers’ needs holistically and individually. The analysis uses the concepts of visibility, control, and comparability (Bowker & Star 1999), which are the principles of the classification systems of information infrastructures as well as management, and principles which direct workers’ work in the ERP. ERP emphasizes documenting and time management skills, which partly contradicts holistic worker conduct. ERP also emphasizes technical and written skills of care workers, not so much embodied and situational skills. It is, therefore, important to support workers’ discretion and possibilities to adjust their work to ERP, so that they can retain worker skills consistent with the logic of care while engaging in work determined by ERP.

Tämä artikkeli analysoi kotitaloustyötä ja siihen kytkeytyvää eriarvoisuutta Suomessa. Kansain­välisesti tarkasteltuna kotitaloustyö eli kodeissa tapahtuva palkattu siivous- ja hoivatyö on yksi nopeimmin kasvavista toimialoista, joka työllistää miljoonia ihmisiä Euroopassa. Silti työ jää usein näkymättömäksi. Uusliberaalin talouskurin nimissä julkisen sektorin osuutta ja vastuuta hoivasta on pyritty vähentämään niin globaalissa pohjoisessa kuin etelässä, minkä johdosta hoiva siirtyy instituutioista enenevässä määrin koteihin. Hoivan ja siivoustyön siirtyminen koteihin synnyttää globaaleja liikkuvuuksia kotitaloustyön perässä. Artikkeli tarkastelee kotitaloustyötä tekevien työntekijöiden asemaa Suomessa. Se tutkii, minkälaisena kotitaloustyö näyttäytyy Suomessa kansainvälisesti verrattuna ja millaisia moninaisen eriarvoisuuden muotoja koti­taloustyöhön liittyy. Artikkeli taustoittaa kotitaloustyön ilmiötä kansallisilla tilastoilla kotitaloustyötä tekevistä henkilöistä ja heitä palkkaavista kotitalouksista. Empiirinen aineisto koostuu kotitalous­työtä palkkaavien työnantajien ja kotitaloustyötä tekevien ulkomaalaisten työntekijöiden haastatte­luista. Artikkeli osoittaa, että kotitaloustyöhön liittyvä eriarvoisuus juontuu työntekijöiden oikeudel­lisesta asemasta, kotitaloustyön statuksesta ja luonteesta sekä työsuhteen muodosta.

Kapitalismissa työ on normi. Työssäkäynti on luonnollista, koko elämä hahmottuu siitä käsin. Työn ulkopuolinen oleminen sitä vastoin on ka­pitalismille ohimenevä ei-olemisen tila. Tämän asetelman murtamiseksi työstäkieltäytyjät pu­huvat yhteiskunnasta, jossa ”rehdisti” tehty työ, oma panos ja meriitit eivät määritä asemaamme, toimeentuloamme tai ihmissuhteitamme. Työstä­kieltäytyminen hahmottuu tilana, jossa elämästä nauttiminen loputtoman tuotteliaisuuden sijaan on keskeisin lähtökohta olemisen järjestämiselle. Tässä puheenvuorossani viittaan työstäkieltäyty­jistä puhuessani erityisesti Työstäkieltäytyjän käsi­kirjan (Kankila ym. 2019) esittelemiin ajatuksiin työstäkieltäytymisestä. Kirjan mukaan työstäkiel­täytyjää voisi pitää kapinallisena, joka pyrkii vas­tustamaan pääoman valtaa ja käyttämään työvoi­maansa kapitalistisen työn ja lisäarvontuotannon ulkopuolisiin tekemisen muotoihin. (Kankila ym. 2019, 208.) Tässä puheenvuorossa tarkastelen kapitalis­mia yhteiskuntajärjestelmänä, joka markkinoi­den, sääntelyn ja talouspolitiikan lisäksi yllä-pitää myös moraalikäsityksiä, sosiaalisia suhteita ja valtiollisen vallan toimintaa. Ymmärrän kapitalismin marxilais-feministisistä ja postkoloniaalisista traditioista käsin, jolloin kapitalismi näyttäytyy yhteiskunta-, arvo ja talousjärjestelmänä, joka aina jo itsessään sisältää eriarvoistavia asetelmia. Näissä perinteissä kapitalismi nähdään rasistise­na (Gilmore 2006), heteronormatiivisena (Butler 1998), luokkajärjestelmään perustuvana (Fede­rici 1975), kyvykkyyttä korostavana (Kafer 2013) ja länsikeskeisenä (Kapur 2018; Spivak 1988) jär­jestelmänä. Kapitalismi ja siihen ehdottomasti kiinnittynyt palkkatyöinstituutio eivät kykene kannattelemaan kumouksellisten feminismien ajamaa muutosta, koska kapitalismi hyötyy eriar­voistavista järjestelmistä. Työstäkieltäytymisen tarkasteleminen on mer­kityksellistä näin jälkikapitalistisen murroksen partaalla, kun yhtäältä ilmastokatastrofi ja toi­saalta työn prekarisoituminen ja eriarvoistumi­nen kiihdyttävät työinstituution kriisiytymistä. Palkkatyön murros näkyy silppu- ja pätkätöiden lisääntymisenä, edelleen jatkuvina sukupuolten välisinä palkkaeroina, tiettyjen alojen sukupuo­listumisena ja hoivatyön kriisinä (Jyrkinen ym. 2020; Hansen ym. 2020; Mulinari ja Selberg 2013; Näre 2013). Myös koronapandemia, lisääntynyt automatisaatio, informaatiotulva ja teknologinen kehitys luovat haasteita palkkatyön yhteiskunnal­liselle järjestämiselle. Teknologinen kehitys, in­formaatiovirrat tai automatisaatio eivät itsessään asetu palkkatyöinstituutiota vastaan, mutta ne muuttavat sen luonnetta. Pääoman kerryttämi­sen keinot ja työläisten riiston tavat muuttuvat, kun esimerkiksi informaatiossa on kiinni enem­män pääomaa kuin materiaalisissa tuotteissa.

Radikaalia hoivaa -kollektiivi on syntynyt tarpeesta puhua hoivasta, hoivaten. Kollektiivi perustettiin syksyllä 2019, ja meitä sen jäseniä yhdistää kokemus, että hoivan näkökulma puuttuu lähes kaikesta poliittisesta keskustelusta sekä yhteiskunnan muuttamiseen tähtäävästä toiminnasta. Mukaan on tullut ihmisiä, joille hoiva on tavalla tai toisella tuntunut tärkeältä. Kollektiivissa olemme lähteneet hapuilemaan kohti yhteistä ymmärrystä, jossa hoiva asettuu maailmaa muuttavan toiminnan ja teorian keskiöön. Alusta asti se, miten tehdään, on ollut meille vähintään yhtä tärkeää kuin se, mitä tehdään. Asian hahmottaminen on vienyt aikaa ja vie sitä yhä. Monella meistä on kokemuksia siitä, kuinka aktivismissa tarkoitus pyhittää keinot. Ihmisten tunteille ja heidän arkensa todellisuudelle ei ole sijaa, koska se, mitä toiminnalla tavoitellaan on niin suurta, tärkeää ja kiireellistä verrattuna omiin piskuisiin elämiimme. Radikaalissa hoivassa olemme halunneet kääntää tämän järjestyksen ylösalaisin. Käytännössä tämä tarkoittaa oman hyvinvointimme asettamista toiminnan edelle. Meille on ollut tärkeää pystyä samaan aikaan kannattelemaan tietoisuutta kaikesta siitä, mikä on pielessä, ja silti jaksaa tehdä jonkinlaista aktivismia. Olemme halunneet haastaa käsityksen siitä, että poliittisia ja merkityksellisiä ovat vain asiat, jotka tapahtuvat niin sanotussa julkisessa piirissä. Tapaamisillamme ja toiminnallamme on itseisarvo. Ne eivät ole välineitä saavuttaa jotakin niille ulkoista tai päästä tulevaisuudessa tavoitteisiin. Puhumisen lisäksi olemme kirjoittaneet muistiinpanoja, podcast-käsikirjoituksia sekä manifestia – ja nyt tätä tekstiä. Hoivasta ja omasta jaksamisestamme huolehtiminen on kuitenkin johtanut siihen, ettemme juurikaan viesti toiminnastamme ulospäin emmekä muutenkaan pyri sopeutumaan ulkopuolisten tahojen toimintatapoihin. Kyse ei ole siitä, ettemmekö näkisi ympäröivään yhteiskuntaan kurottautumista tärkeänä. Mutta se ei ole meille ensisijaista, eikä itsemme uuvuttamisen arvoista. Kollektiivin toiminnassa on nähtävissä samankaltaisuutta feminististen tiedostamisryhmien toiminnan kanssa, joskaan tämä ei ollut alun perin tietoinen valinta. Kokoontumisissamme on myös vertaistuen elementtejä, vaikka sekään ei ole ollut ryhmän ensisijainen tavoite. Poikkeamme tavanomaisista vertaistukiryhmistä siinä, että keskusteluissamme on yksilön kokemukset ylittävä, poliittinen ulottuvuus. Kokemuksen kautta pääsemme kiinni hoivan todellisuuteen, jossa yksilöllinen ja poliittinen risteävät. Emme odota toiminnaltamme tuloksia siinä mielessä kuin ne yleensä ymmärretään, mutta emme toki pane pahaksemme, jos sellaisia syntyy esimerkiksi lehtiartikkelin muodossa.