Academic literature on the topic 'Ystävät'

Tässä artikkelissa tarkastellaan sitä, millä tavoin pelaamista ja pelikulttuuria representoidaan ja millaisia merkityksiä ne saavat kotimaisessa 2010- ja 2020-luvulla ilmestyneessä nuortenkirjallisuudessa. Analysoitavan kaunokirjallisen aineiston muodostavat valitut osat Aleksi Delikouraksen Nörtti-kirjasarjasta (2012–2017) sekä Annukka Salaman nuortenromaani Ripley: nopea yhteys (2022). Kontekstualisoivan ja tematisoivan lähiluvun avulla artikkelissa selvitetään 1) millä tavoin pelaajuus ja nörttiys teoksissa määrittyy, 2) millaisia merkityksiä pelaamiselle annetaan ja 3) millaisia mahdollisuuksia pelaaminen kohdeteosten nuorille henkilöhahmoille avaa. Lisäksi artikkelissa tarkastellaan kertomusteoreettisesta näkökulmasta itse pelaamisen representoitumista. Pelaamisen rooli ja merkitykset painottuvat tarkastelluissa teoksissa eri tavoin. Yhteistä teoksille kuitenkin on pelaamisen keskeisyys henkilöhahmojen identiteettiä rakentavana elementtinä. Teoksissa toisinnetaan peli- ja nörttikulttuuriin liittyviä stereotypioita, mutta niitä pyritään myös kyseenalaistamaan ja murtamaan. Lisäksi pelaamisen ja pelimaailmojen representaatiot ovat keskeinen osa kertomuksia. Artikkelissa argumentoidaan, että näillä representaatioilla on merkittävä funktio, sillä ne luovat teoksiin tarttumapintaa tehden niiden maailmoista samastuttavia lukijoille. Asiasanat: nuortenkirjallisuus, digitaalinen kulttuuri, pelikulttuuri, representaatio *** “Friends are temporary, but levels are forever”. Meanings and representations of gaming in Aleksi Delikouras’ Nörtti book series and Annukka Salama’s YA novel Ripley: Nopea yhteysHeta MarttinenThe Finnish Journal of Youth Research (Nuorisotutkimus) Vol 41 (3), 29–43 The article examines representations of gaming and game culture in Finnish young adult literature published in the 2010s and 2020s. The main corpus consists of selected parts of the Nörtti book series (“The Nerd”; 2012–2017) by Aleksi Delikouras, and Ripley: nopea yhteys (“Ripley: a fast connection”; 2022), a young adult novel by Annukka Salama. Through contextual and thematic close reading, the article aims to answer the following questions: 1) How are gamer and nerd identities defined in the novels? 2) What meanings and functions are associated with video games and gaming? 3) What opportunities does gaming offer to the characters in the novels? Additionally, the article analyzes representations of gaming and game worlds from the point of view of narrative theory. The novels portray gaming with varying degrees of significance, ranging from a meaningful and rewarding hobby to a goal-oriented and competitive activity. However, a common aspect among these novels is the emphasis on gaming and game culture as an integral part of the teenage characters’ identity. Although both Delikouras’ and Salama’s novels reproduce stereotypes associated with game and nerd culture, they also aim to update and diversify the image of a (stereo)typical gamer and/or nerd character. Moreover, the analysis shows that representations of game worlds play a crucial role in the narratives. These representations are significant not only at the level of the story, as they carry the plot forward but, more importantly, because they create story worlds that are familiar and therefore relatable to young readers, as they are representations of real-world phenomena. Keywords: youth literature, digital culture, game culture, representation

Nuorisotutkimuksen historiaa, tyttötutkimusta ja murrosiän kulttuurista muotoutumista sekä kakkua ja laulua. Muun muassa niistä muodostui Nuorisotutkimusverkoston tutkimusjohtajan Sinikka Aapola-Karin 60-vuotisjuhlaseminaari Tieteiden talolla Helsingissä 25.5.2023. Puolen päivän mittaisessa seminaarissa Aapola-Karin tutkijakollegat ja ystävät perehdyttivät kuulijat Aapola-Karin uran tärkeisiin tutkimusaiheisiin henkilökohtaisia tasoja unohtamatta. Kaikkiaan 11 tutkijakollegaa puhui seminaarissa lämmöllä merkkivuottaan viettävästä tutkimusjohtajasta. Julkaisemme Nuorisotutkimus-lehdessä tilaisuuden ensimmäisen, professori emerita Elina Lahelman puheenvuoron kokonaan ja muusta seminaarin annista Nuorisotutkimusverkoston harjoittelijan Pihla Takkisen kirjoittaman tiivistyksen.

Tutkimuksessa selvitettiin, miten ammatillisen koulutuksen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat kokevat siirtymän peruskoulusta toiselle asteelle ja millaista tukea he toivoisivat siirtymän aikana. Teoreettisen tarkastelun kehyksenä käytettiin ekologista lähestymistapaa ja siirtymää tarkasteltiin kolmiosaisena jatkumona, jossa yksilö on niin sanotussa liminaaliprosessissa. Tutkimusaineisto (N=94) kerättiin sähköisellä kyselyllä ja se toteutettiin monimenetelmäisesti. Määrällistä aineistoa analysoitiin kuvailevilla tilastollisilla menetelmillä ja laadullista aineistoa tematisoitiin teoriaohjautuvasti. Avointen vastausten perusteella tuen tarpeiden pääteemat vaihtelivat siirtymäprosessin aikana. Tuen tarpeet voidaan jakaa tiedollisiin tarpeisiin, psykososiaalisen tuen ja arjen hallinnan tarpeisiin sekä opintoihin liittyviin tuen tarpeisiin. Siirtymäprosessin aikana eniten tukea kaivattiin stressinhallintaan, opintojen suunnitteluun ja jännittämiseen. Näillä tuen tarpeilla oli yhteys sukupuoleen siten, että tytöt kaipasivat tilastollisesti merkitsevästi useammin tukea kuin pojat. Kaikista suurimpina tuen antajina nuorille olivat läpi siirtymäprosessin vanhemmat ja ystävät. Kaksi eniten tukea antavaa ammattiryhmää olivat opinto-ohjaajat ja luokanvalvojat/omanohjaajat. Noin kolmannes opiskelijoista ei kokenut tarvitsevansa tukea lainkaan. Lisäksi noin kolmanneksella vastaajista ei ollut selkeää mielikuvaa itseä koskevien tietojen siirrosta oppilaitosten välillä. Tulokset auttavat hahmottamaan ekologisessa lähestymistavassa tarkasteltavien eri kasvuympäristöjen ja niiden yhteistyön merkitystä siirtymävaiheen kannalta. Asiasanat: ammatillinen koulutus, ekologinen lähestymistapa, koulutussiirtymän preliminaali-, liminaali- ja postliminaalivaiheet

Tietotekniikkaan erikoistunut tietokirjailija Petteri Järvinen tarjoaa tuoreessa Tekoäly ja minä -kirjassaan syvempää ymmärrystä tekoälystä. Hän keskittyy asioihin, joita tekoäly ei vielä osaa tehdä. Heti alkuun hän myös toteaa, että älyn määritteleminen on liki mahdotonta, eikä tekoäly ole samanlaista kuin ihmisäly.

Vastaitsenäistyneistä Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maista kotoisin olevien opiskelijoiden kouluttamista varten vuonna 1960 perustettu moskovalainen Kansojen ystävyyden yliopisto nimesi toimintansa tavoitteeksi sen, että opiskelijat valmistumisensa jälkeen palaavat kotimaihinsa Neuvostoliiton “hyvinä ystävinä” . Keskeinen osa opiskelijoihin kohdistunutta ideologista kasvatustyötä, joka tuki tätä tavoitetta, oli neuvostoyhteiskunnan saavutusten monipuolinen esittely niin osana opetusohjelmaa kuin opiskelijoiden vapaa-aikaakin. Artikkeli analysoi tämän Neuvostoliiton poliittisia ja ideologisia tavoitteita tukeneen ”neuvostotodellisuuden” eri osa-alueiden merkitystä sosialistisesta yhteiskuntajärjestelmästä luodulle kokonaiskuvalle. Artikkeli pureutuu tätä ideaalikuvaa osaltaan kyseenalaistaneisiin arjen kokemuksiin niin Moskovassa kuin sen ulkopuolellakin. Analyysi pohjaa venäläisiin arkistolähteisiin, joiden pohjalta on pyritty nostamaan esiin koulutusyhteistyön toimintamuotoja, arkitodellisuutta ja siihen liittyneitä ongelmia. Producing ”good friends” of the Soviet Union Founded in 1960 specifically to receive students from the newly independent countries of Asia, Africa and Latin America, the Moscow-based Peoples’ Friendship University stated the goal of its activities was for their graduates to return home as “good friends” of the Soviet Union. The most important feature of the ideological work conducted among the students to reach this goal was presenting the achievements of Soviet society both as part of the curriculum and during the extra-curricular activities organized for the students. This article analyzes the role that different features of this representation of “Soviet reality” had for creating an overall image of the state socialist system. At the same time, those everyday experiences both in Moscow and outside it that question this ideal image are discussed. The analysis is based on Russian archival sources and their descriptions of forms of work and the everyday realities of the cooperation, as well as the problems encountered.

Georg Henrik von Wright (1916–2003) oli kantaa ottava intellektuelli par excellence. Alun perin ruotsiksi ilmestynyt kokoelma sisältää 13 kirjoitusta akateemikosta sekä hänen oman kirjoituksensa tieteenfilosofiasta. Hän oli 1900-luvun yhden tärkeimmän filosofin Ludwig Wittgensteinin ystävä ja hänen postuumien teostensa toimittaja, joka kutsuttiin 31-vuotiaana Wittgensteinin seuraajaksi Cambridgen professuuriin. Ensimmäisenä pohjoismaisena filosofina von Wright sai oman niteensä arvostettuun The Library of Living Philosophers -julkaisusarjaan.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millaisia kokemuksia ja käsityksiä Asperger-oppilailla on ystävyydestä koulussa sekä millä tavalla he näkevät itsensä muiden oppilaiden ystävänä. Tutkimus on laadullinen ja fenomenografinen, mutta luotettavuuden lisäämiseksi siinä on käytetty myös määrällisiä menetelmiä. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona on käytetty seitsemän 11–13-vuotiaan pohjoissuomalaisen Asperger-pojan haastatteluita. Tutkimushenkilöistä viisi opiskeli erityiskoulussa, yksi yleisopetusluokassa ja yksi osittain yleisopetusluokkaan pienryhmästä integroituna. Haastatteluiden lisäksi aineistona on käytetty oppilaiden sosiaalisen kompetenssin arvioimiseen tarkoitettua MASK-testiä sekä sosiometristä kyselyä. MASK-testi muodostui oppilaiden itsearvioinnista, luokkatovereiden suorittamasta vertaisarvioinnista sekä opettajien suorittamasta arvioinnista. Haastattelut olivat puolistrukturoituja, ja niillä kerätty aineisto on analysoitu fenomenografisesti. MASK-testi ja sosiometrinen kysely on analysoitu testistöön kuuluvien tietokoneohjelman ja vertailuaineiston avulla. Tutkimustulokset on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa kuvaa oppilaiden suhtautumista kouluystävyyteen. Tähän aiheeseen liittyvät lausumat haastatteluissa jakaantuivat positiivisiin, neutraaleihin/vaihteleviin ja negatiivisiin. Näistä eniten lausumia sisältyi positiivisten kategoriaan. Yksi oppilaista suhtautui kouluystävyyteen selkeästi negatiivisesti, mutta hänenkin haastattelustaan ilmeni positiivisia kokemuksia vertaissuhteista koulussa. Toinen osa tuloksista kuvaa oppilaiden näkemystä itsestään kouluystävänä. Tämän kategorian lausumat jaettiin positiivisiin, epävarmoihin ja negatiivisiin. Suurin osa lausumista sisältyi positiivisten tai epävarmojen kategorioihin. Yksi oppilaista piti itseään huonona ystävänä. Koko haastatteluaineistoa leimasivat epävarmuus sekä vaikeudet kuvata ilmiötä. Sekä MASK-testin että sosiometrisen kyselyn tulokset tukivat haastatteluaineistosta saatuja tuloksia. Tulosten pohjalta voidaan päätellä, että jokaisen oppilaan kokemukset ja käsitykset poikkeavat suuresti toisistaan, vaikka heitä yhdistää sama diagnoosi. Pääosiltaan tulokset olivat positiivisia ja oppilaan näkivät kouluystävyyden tavoittelemisen arvoisena asiana. Aiempien tutkimusten mukaan Asperger-oppilailla on usein vähemmän ja heikompilaatuisia ystävyyssuhteita kuin muilla. Tässä tutkimuksessa oppilaiden kokeman ystävyyden määrää ei voida pitää erityisen vähäisenä, mutta ystävyyssuhteiden heikosta laadusta oli joitain merkkejä. Tuloksia ei pienen otoksen vuoksi voida pitää yleistettävinä. Jatkotutkimusta aiheesta voitaisi tehdä esimerkiksi haastattelemalla Asperger-oppilaiden luokkatovereita ja opettajia aiheesta.