Academic literature on the topic 'Ympäristövastuu'

Suomessa kasvatetun kirjolohen pääasialliset ympäristövaikutukset tutkittiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen tekemässä yhteistyöhankkeessa 2009-2012. Tutkimus suoritettiin elinkaariarviointimenetelmällä ja tutkitut kvantitatiivisesti lasketut ympäristövaikutusluokat olivat rehevöityminen, ilmastonmuutos ja happamoituminen. Tutkimuksen pääasiallinen tavoite oli päivittää kymmenen vuoden takaiset tutkimustulokset (Seppälä ym. 2001). Tutkimustarve tiedostettiin, koska ennakolta tiedettiin kalankasvatuksen rehevöittävän kuormitusten pienentyneen johtuen rehun käyttömäärien pienentymisestä suhteessa kasvatettuun kalamäärään sekä rehujen kehityksestä. Saaristomeren ja Ahvenanmeren kalankasvatus poistettiin Suomen ympäristöministeriön vaatimuksesta Itämeren pahimpien ympäristökuormittajien niin kutsutulta hotspot-listalta Itämeren suojelukomission Helcomin 18.-19.11.2002 Tukholmassa pidetyssä kokouksessa. Tutkimuksen tavoitteena oli myös osoittaa kirjolohen kasvatuksen kehittämismahdollisuudet, vertaamalla erilaisten tuotantomenetelmien ympäristövaikutuksia. Kirjolohen kasvatuksen elinkaarisia ympäristövaikutuksia verrattiin myös ravitsemuksen kannalta muiden vaihtoehtoisten tuotteiden ympäristövaikutuksiin. Tässä vertailussa erityistä huomiota kiinnitettiin tuotteiden erilaiseen ravintosisältöön, nimenomaan kirjolohen sisältämiin arvokkaisiin omega3-rasvahappoihin. Elinkaariarvioinnissa huomioitiin kasvatetun kirjolohen tuotejärjestelmän toiminnot sisältäen rehun tuotantoketjuun kuuluvien alkutuotannon panostuotannon, raaka-aineiden viljely- sekä kalastusprosessin, rehun valmistusprosessin, poikaslaitoksen toiminnot, kasvatustoiminnat, erilaisten raaka-aineiden sekä rehun kuljetukset, pakkausten valmistuksen sekä kalan fileoinnin. Vertailtavien lihatuotteiden rajaukset tehtiin yhteneväisiksi ja siten vertailukelpoisiksi kirjolohen kanssa. Tärkein havainto oli se, että rehevöittävät päästöt olivat suhteessa tuotettuun kalamäärään vähentyneet vuosina 2002-2009 26 % johtuen sekä rehujen että ruokintatekniikan kehittymisestä. Elinkeinon absoluuttiset päästöt olivat pienentyneet noin 10 %. Muiden muutosten arviointi on vielä kesken, mutta rehun kulutusmäärä suhteessa kasvatettuun kalamäärään (rehukerroin) oli pienentynyt noin 10 %, mikä vaikuttaa hiilijalanjälkeen, happamoitumiseen ja primaarienergian kulutukseen. Hiilijalanjäljeksi saatiin fileetonnia kohti 4060 kg CO2-ekv/t ja rehevöittäviksi päästöiksi 38,6 kg PO4-ekv/t. Huomattava mahdollisuus vähentää kirjolohen kasvatuksen rehevöittäviin päästöihin havaitiin olevan tutkimustulosten mukaan Itämeren kalan käyttäminen kirjolohen ravintona. Tällöin ravinteita poistuisi Itämerestä kalastuksen mukana enemmän kuin mitä kirjolohen kasvatuksessa päätyy vesistöön.

Laatutyö on olennainen osa suomalaista elintarvikeketjua. Tuotteiden ja toiminnan laadun ohella viime vuosina keskusteluissa on nostettu esiin yhteiskuntavastuullisen toimintatavan vahvistaminen elintarvikeketjussa. Myös Suomen kansallisessa laatustrategiassa vastuullisuus on kirjattu keskeiseksi elintarviketaloutta ohjaavaksi arvoksi. Yhteiskuntavastuulla tarkoitetaan yrityksen aktiivista vastuullisuutta, joka perustuu yrityksen omista lähtökohdista asetettuihin arvoihin ja strategioihin. Yhteiskuntavastuun kantaminen tarkoittaa yritykseen kohdistettujen odotusten täyttämistä. Laatu- ja vastuukysymyksiä eri toimijoiden rajapinnoilla tarkastelevassa tutkimuksessa eräänä teoreettisena lähtökohtana oli yhteiskuntavastuu käsitteenä. Kirjallisuuden mukaan yhteiskuntavastuu jaetaan kolmeen osa-alueeseen: taloudelliseen vastuuseen, sosiaaliseen vastuuseen ja ympäristövastuuseen. Tavoitteena oli tutkia miten elintarvikeketjun eri toimijat määrittelevät laatu- ja vastuukysymyksiä ja miten laaja-alaiseksi vastuu koetaan oman yrityksen tai organisaation näkökulmasta suhteessa muihin toimijoihin. Tarkastelua suunnattiin erityisesti toimijoiden välisiin vuorovaikutussuhteisiin, miten laatu- ja vastuukäsitykset kohtaavat ketjun toimijoiden rajapinnoilla. Tämän tarkastelun teoreettisena lähtökohtana tutkimuksessa oli ketju- ja verkostojohtamisen näkökulma (Chain ja network management). Tutkimusta varten haastateltiin henkilökohtaisesti kaikkiaan 61 toimijaa elintarvikeketjun eri osista: panosteollisuuden edustajat, viljelijät, elintarviketeollisuuden ja –kaupan edustajat, kuluttajat sekä viranomaiset ja elinkeinon edunvalvojat. Haastattelujen pohjana oli yhtenäinen teemarunko, jota tarpeen mukaan räätälöitiin haastateltavan ja hänen edustamansa tahon mukaan. Haastattelurunko sisälsi seuraavat pääteemat: 1) laatu, 2) tuoteturvallisuus, 3) jäljitettävyys ja alkuperä, 4) elintarvikeketjun läpinäkyvyys 5) vastuu yleisesti, 6) ympäristövastuu, 7) sosiaalinen vastuu, 8) taloudellinen vastuu, 9) vastuusta viestiminen ketjun rajapinnoilla sekä 10) vastuu ja vaikutusmahdollisuudet. Tutkimusta varten valittiin kolme esimerkkituotetta, jotka ohjasivat haastateltavien valintaa ja joiden avulla konkretisoitiin laatuun ja vastuuseen liittyviä kysymyksiä. Esimerkkituotteet olivat marinoidut broilerinfileet, tuore mansikka / mansikkahillo sekä juustokermaperunat. Aineiston käsittelyssä hyödynnettiin kehysanalyysiä. Ensimmäisessä vaiheessa aineisto luokiteltiin teemoittain ja toimijoittain. Tämän jälkeen eri toimijoiden samaan teemaan kuuluvat aineistot järjestettiin tulkintakehikkoon sisällön tarkastelua varten. Tulkintakehikon avulla tarkasteltiin erityisesti eri käsitteiden sisältöä ja ulottuvuuksia. Tulokset ovat tässä vaiheessa osittain alustavia. Tulokset kertovat, minkä tekijöiden kautta vastuuta elintarvikeketjussa voidaan jäsentää. Tutkimus osoittaa, että elintarvikeketjun eri toimijoiden toiminnan vastuullisuus omassa yrityksessä tai organisaatiossa liittyy keskeisesti tuotelaatuvastuuseen ja vastuuseen tuotteen turvallisuudesta. Alkutuotannon ja teollisuuden rooli on tuotelaadun tuottaminen, ja elintarvikekaupan ja kuluttajien tehtävänä on hyvän tuotelaadun säilyttäminen. Käsitykset vastuukysymyksistä elintarvikeketjussa ja kuluttajilla olivat osin jaettuja, osin näkemykset vaihtelivat. Käsitteiden tarkastelun lisäksi esityksessä tullaan ottamaan kantaa myös siihen, miten yhteiskuntavastuu ja kotimaisen elintarvikeketjun laatutyö linkittyvät toisiinsa ja mitkä ovat niitä rajapintoja, joissa laatu- ja vastuukysymyksistä kommunikointi aiheuttaa ongelmia.

Yhteiskuntavastuu on viime vuosina noussut liiketoiminnan keskiöön myös suomalaisessa keskustelussa. Yhteiskuntavastuu (vastuullisuus, yritysvastuu) tuo uudenlaisia ulottuvuuksia ja haasteita myös elintarvikealan yritysten johtamiseen; yritysten tulee muun muassa osoittaa toimintansa vastuullisuus käytännön todennettavina tekoina ja avoimuuden lisäämisenä. Ketjunäkökulma tekee vastuullisuudesta entistä moniulotteisemman. Kun elintarvikeketjuun monesti sisältyy useita raaka-aineketjuja ja yritykset toimivat globaaleilla markkinoilla, ketjun ja informaation hallinta niin ympäristön, sosiaalisten kuin taloudellistenkin kysymysten kannalta on entistä haasteellisempaa. Ruoan tuottaminen vastuullisesti edellyttää, että koko elintarvikeketju huolehtii toimintansa vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan. Vastuullisuuden sisällön rakentamiseksi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) ja Kuluttajatutkimuskeskus selvittävät yhteistyössä elintarvikealan yritysten ja sidosryhmien kanssa, mitä vastuullisuus elintarvikeketjussa tarkoittaa ja miten sitä voisi mitata. Hankkeessa arvioidaan ja kehitetään vastuullisuutta ja vastuullisuuden tuotteistamista suomalaisessa elintarvikeketjussa ja osallistutaan vastuullisuuden jaetun käsityksen rakentamiseen. Vastuullisuutta lähestytään Triple Bottom Line (TBL) –kolmijaon mukaan taloudellisen vastuun, sosiaalisen vastuun ja ympäristövastuun näkökulmista. Artikkelin tavoitteena on yhtäältä kuvata vastuullisuuden sisällön rakentamista iteratiivisena prosessina ja sidosryhmädialogina ja toisaalta muodostaa käsitys vastuullisuuden sisällöstä kolmen esimerkkituotteen – ruisleipä, margariini ja broilerituotteet – ja niiden tuotantoketjujen osalta. Vastuullisuuden sisältöä rakennetaan hankkeessa yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa tutkijoiden, mukana olevien yritysten ja niiden sidosryhmien - mukaan lukien kuluttajat - sekä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Hanke yhdistää useita lähestymistapoja ja menetelmiä, muun muassa monipuolista aineistonkeruuta, toimintatutkimusta, konstruktiivista teknologian arviointia (CTA) ja työpaja-työskentelyä. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kerättiin ketjukohtaista aineistoa esimerkkituotteiden tuotantoketjusta erityisesti vastuullisuuden näkökulmasta. Tämän pohjalta laadittiin tausta-aineistot sidosryhmätyöpajoja varten. Artikkelissa esitetään sidosryhmädialogin tuotoksia perustuen kolmeen tapauskohtaiseen työpajaan, joissa tuotettiin vastuullisuuteen liittyviä ideoita, jäsenneltiin ideoita TBL-ulottuuvuuksien alle ja arvotettiin niitä. Sidosryhmädialogin perusteella ympäristöasiat ovat vastuullisuuden kannalta keskeisessä roolissa. Huoli ympäristöstä on yhteinen ja jaettu kaikkien esimerkkiketjujen osalta. Vastuullisuuteen liitettiin vahvasti myös oikeudenmukainen tulonjako ketjussa, terveellisyys, puhtaus ja tuoteturvallisuus, kuluttajan vastuu sekä broileriketjun kohdalla eläinten hyvinvointi. Sidosryhmädialogissa oli jonkin verran tapauskohtaisia eroja. Elinkaarilähtöinen ajattelutapa vastuullisuuden arviointiin sai kannatusta sidosryhmäkeskusteluissa. Ketjulähtöinen vastuullisuuden tarkastelu edellyttäisi elinkaariajattelun laajentamista myös sosiaalisen vastuun kysymyksiin. Hanke vahvistaa sidosryhmädialogin tarvetta vastuullisuuden sisällön rakentamisessa, vaikka konsensuksen saavuttaminen vastuullisuuden jaetun käsityksen rakentamiseksi onkin haasteellinen ja pitkä prosessi. Tulokset auttavat elintarvikealalla toimivia yrityksiä hahmottamaan, millä vastuullisuuden osa-alueella olisi eniten merkitystä kuluttajille ja muille sidosryhmille. Hanke tarjoaa myös aineksia vastuullisuudesta käytävään yhteiskunnalliseen ja poliittiseen keskusteluun.

Ympäristövastuu on ajankohtainen yhteiskunnallisen keskustelun aihe ja viimeaikaisessa tutkimuksessa ympäristövastuuta on tarkasteltu myös yksilön toiminnan ja valintojen suhteen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tunnistaa ja kuvata sitä, mihin terveysvalintoihin ympäristövastuullinen tarkastelu on kohdistunut ja millä tekijöillä niitä on selitetty. Tutkimusmenetelmänä käytettiin integratiivista katsausta, ja haut toteutettiin sekä tieteellisiin tietokantoihin että manuaalisina hakuina. Artikkelit valittiin sisäänotto- ja poissulkukriteereiden perusteella. Aineisto (n=11) analysoitiin jatkuvan vertailun menetelmällä. Tulosten mukaan ympäristövastuulliset terveysvalinnat kohdistuvat ensi sijassa ravitsemukseen. Ympäristövastuulliset terveysvalinnat kuvattiin osana yksilön elämäntapaa, mutta valintojen tekemisen todettiin voivan olla sattumanvaraista. Yksilöiden valinnat kytkeytyivät terveyden ja ympäristön arvoihin sekä tulkintoihin muiden ihmisten eettisyydestä. Ympäristövastuullisten terveysvalintojen kuvattiin voivan edistää yksilön terveyttä sekä laajempaa sosiaalista ja yhteiskunnallista kestävyyttä. Yksilön käsitysten valintojen oletetuista terveys- ja ympäristövaikutuksista todettiin olevan positiivisessa yhteydessä päätösten tekemiseen. Ympäristövastuullisten vaihtoehtojen saavutettavuus ja alhainen hinta helpottivat niiden valitsemista. Yhteiskunnallisten päätöksentekijöiden ja ruuan tuottajien koettiin voivan vaikuttaa yksilön mahdollisuuksiin tehdä ympäristövastuullisia terveysvalintoja. Aikaisempi tutkimustieto ympäristövastuullisista terveysvalinnoista kohdistuu osin rajallisesti vain ravitsemukseen ja etuoikeutettuihin väestönosiin. Jatkossa tarvitaan tietoa keinoista tukea yksilön arvoperusteisia terveysvalintoja ja niiden vaikutuksesta yksilön ja yhteisöjen terveyden sekä ympäristön tilan edistämiseen.

Ympäristö- ja ilmastokriisien ratkaiseminen vaatii muutoksia kaikkialla yhteiskunnassa, erityisesti tuotannossa, kulutuksessa ja infrastruktuurissa. Tarvittavan kestävyysmurroksen esteinä toimii mm. institutionaalisia, rakenteellisia ja yksilöiden psykologiaan liittyviä tekijöitä. Kestävyysmurroksen edellytys on, että yhteiskunnan eri tasoilla tulisi tapahtua samansuuntaista, synergistä muutosta. Tähän nojaa esimerkiksi transitiotutkimuksen monitasotarkastelu. Kestävyysmurroksen käytännön toteutumisen kannalta oleellinen kysymys on, mille tahoille asetetaan vastuuta ekologisten kriisien ratkaisemisesta. Ympäristöongelmiin liittyvää vastuunsiirtoa itseltä muille havaitaan eri yhteiskunnan tasoilla, mm. perusteluna yksilöiden valinnoille ja riittämättömälle ympäristöpolitiikalle. Vastuunsiirtoa on selitetty psykologiassa esimerkiksi kognitiivisella dissonanssilla eli tiedon ja toiminnan välisellä ristiriidalla sekä heikolla pystyvyyden tunteella. Tähän kontekstiin peilaten esittelemme uuden käsitteen, “En minä, mutta muut”-ilmiön, havainnollistamaan ympäristövastuun pakoilua kestävyysmurroksen hidasteena. “En minä, mutta muut”-ilmiö eli EMMI-ilmiö kuvaa ajattelu- ja argumentointitapaa, jossa ympäristöongelmiin liittyvä vastuu siirretään itseltä tai omalta ryhmältä muille. Ilmiön kontekstualisoinnin tueksi esittelemme ilmiötä koskevan kyselytutkimuksen, jonka kohderyhmänä oli suomalaisten yritysten johtoportaan edustajat. Havaitsimme positiivisen korrelaation ympäristöongelmiin liittyvän vastuun ja merkittävyyden kokemusten välillä ja saimme viitteitä siitä, että suurta vastuuta ja merkittävyyttä kokevat yrittäjät saattavat harjoittaa ekologisesti kestävämpää liiketoimintaa kuin vastuunsiirtoa ja alhaista merkittävyyttä (EMMI-ilmiötä) kokevat yrittäjät. EMMI-ilmiötä voidaan pitää mahdollisena esteenä ympäristömyönteiselle toiminnalle. Ilmiöllä voi olla yksilö- ja yritystason lisäksi laajempaa poliittista merkitystä esimerkiksi kansainvälisissä ilmastosopimusneuvotteluissa ja kansallisessa päästövähennysten toimeenpanossa, mutta lisätutkimuksia aiheesta tarvitaan.