Journal articles on the topic 'Vaaran vuodet'
To see the other types of publications on this topic, follow the link: Vaaran vuodet.
Create a spot-on reference in APA, MLA, Chicago, Harvard, and other styles
Consult the top 50 journal articles for your research on the topic 'Vaaran vuodet.'
Next to every source in the list of references, there is an 'Add to bibliography' button. Press on it, and we will generate automatically the bibliographic reference to the chosen work in the citation style you need: APA, MLA, Harvard, Chicago, Vancouver, etc.
You can also download the full text of the academic publication as pdf and read online its abstract whenever available in the metadata.
Browse journal articles on a wide variety of disciplines and organise your bibliography correctly.
1
Hatavara, Mari, Sari Kivistö, and Saija Isomaa. "Monitieteistä tekstianalyysia, teoreettista kunnianhimoa, uusia tutkimussuuntauksia." AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, no. 4 (December 31, 2016): 82–83. http://dx.doi.org/10.30665/av.66185.
Full textAbstract:
Tampereen yliopiston kirjallisuudentutkimuksen historia alkaa vuodesta 1950, jolloin Unto Kupiaisesta tehtiin silloisen Yhteiskunnallisen korkeakoulun kirjallisuudenhistorian professori. Huumorista väitellyt Kupiainen suhtautui varauksellisesti oppilaitoksen siirtämiseen pääkaupungista Tampereelle, sillä kalliinpaikan lisä laski yhdellä pykälällä, vaikka kirjat ja viski maksoivat Tampereella yhtä paljon kuin Helsingissäkin. Myös oppilaitoksen ripeä kasvu huoletti Kupiaista, sillä vaarana oli, että ”Tampereellekin muodostettaisiin Suomen vesipöhöinen kulttuuripää”. Huoli osoittautui sentään turhaksi.
2
Scotson, Mia. "Suomen kielen käyttämiseen liittyvät tunteet, käsitykset ja toimijuus - Finnish language users’ emotions, beliefs and agency." Apples - Journal of Applied Language Studies 13, no. 3 (June 25, 2019): 107–29. http://dx.doi.org/10.17011/apples/urn.201910224568.
Full textAbstract:
Tässä artikkelissa tarkastelen sosiokulttuurisen teorian näkökulmasta kahden korkeakoulutetun suomen kielen käyttäjän kielenoppimiseen ja kielen käyttämiseen liittyviä tunteita sekä sitä, miten tunteet ja käsitykset kytkeytyvät heidän toimijuuteensa kielenkäyttäjinä. Selvitän myös, millaisia muutoksia tunteissa, käsityksissä ja toimijuudessa on havaittavissa vuoden kuluessa. Pitkittäistutkimuksen aineisto koostuu pääasiassa haastatteluista, jotka on toteutettu aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen loppupuolella ja vuoden kuluttua koulutuksen päättymisestä. Kotoutumiskoulutuksen lopussa avainosallistujat kokivat kieliahdistukselle tyypillisiä tunteita ennen kaikkea suullisissa vuorovaikutustilanteissa informaalissa oppimisympäristössä. Tunteisiin kytkeytyivät osallistujien käsitykset itsestä, omasta kielitaidosta, kielenoppimisesta sekä puhe-kumppanista. Vuorovaikutusta vaikeutti erityisesti virheiden tekemisen pelko. Negatiiviset tunteet ja käsitykset rajoittivat osallistujien suomen kielen käyttäjän toimijuutta siten, että kotoutumiskoulutuksen lopussa osallistujat eivät hyödyntäneet ympäristönsä tarjoamia oppimismahdollisuuksia, vaan käyttivät mieluummin englantia vuorovaikutuksessa. Vuoden kuluessa kotoutumiskoulutuksen päättymisestä osal-listujien toimijuus suomen kielen käyttäjänä kehittyi eri suuntiin.
3
Toimitus. "Kanssakulkijuudesta, jälkikirjoitus." Tiede & edistys, no. 2 (August 31, 2023): 87. http://dx.doi.org/10.51809/te.131974.
Full textAbstract:
Tiede & edistyksen viime vuoden viimeinen pääkirjoitus käsitteli vertaisarviointia ja päätyi Madeleine Reevesiä (2022) seuraten ajatuksiin vertaisarvioinnista kanssakulkijuutena: arvioinnin ei pitäisi olla virheiden osoittelua, kurittamista tai portinvartijuutta, vaan yhdessä ajattelua kirjoittajan ja hänen tekstinsä kanssa – hoivaa, sotkuisia affekteja ja sitkeyttä tekstin äärellä.
4
Alapuro, Risto. "Millainen oli Suomen vallankumous 1918?" Väki Voimakas, no. 30 (November 15, 2022): 253–70. http://dx.doi.org/10.55286/vv.122623.
Full textAbstract:
Risto Alapuro tarkastelee vuoden 1918 sisällissotaa vallankumouksena ja palaa samalla teokseensa State and Revolution (1988) ja sen aikalaisarvioihin. Alapuro painottaa, että sisällissodan syitä ei voi palauttaa pelkästään sosiaalisen ahdingon ja tyytymättömyyden syvenemiseen vuonna 1917. Olennaisempaa oli, että valtiovallan rapautuessa ihmiset tukeutuivat niihin kansalaisyhteiskunnan toimijoihin, jotka pysyivät toimintakykyisinä mutta jotka ajautuivat vuoden 1917 edetessä vastakkain pyrkiessään täyttämään valtatyhjiötä. Kyse ei ollut vallankumouksellisen puolueen määrätietoisesta vallanotosta, vaan kumoukseen ajauduttiin vailla tarkkoja suunnitelmia vakiintuneen järjestötoiminnan kehyksessä. Alapuron mukaan vertailevasta näkökulmasta Suomen vallankumoukselle oli ominaista myös sen huomattava proletaarisuus: eliittien rooli kumouksessa oli hyvin vähäinen, ja työväenliike asettui lopulta kumouksen tueksi varsin yksimielisesti.
5
Pekola, Sami. "Länsirajan rakentaminen ja ylittäminen vuodesta 1809." Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 21, no. 6 (December 17, 2021): 3–26. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.110966.
Full textAbstract:
Artikkelissa tarkastellaan, miten vuodesta 1809 lähtien Suomen ja Ruotsin välistä pohjoista maarajaa rakennettiin etenkin oikeudellisesti aiemmin jakamattomalle alueelle. Lisäksi selvitetään, miten elämä silti jatkui uudesta rajasta huolimatta ja sen yli, toisinaan valtiollisten pyrkimysten kanssa ristiriidassa. Tarkastelu painottuu vilkkaista rajan ylittävistä yhteyksistään tunnetun Tornionlaakson eteläosiin, erityisesti Tornion ja Haaparannan alueeseen. Jäsentämällä ja yhdistämällä olemassa olevaa tutkimusta sekä oikeudellista lähdeaineistoa kuvataan temaattisesti pohjoisen länsirajan rakentamisen kehityskaari Suomen autonomian ajalla. Monilta osin ajanjaksolla tehtiin perusta myös nykyisille pohjoisen länsirajan oloille. Rajan historia on osoitus siitä, miten tilannesidonnaisesta ja paikallisväestöstä riippumattomasta rajan vetämisestä voi ajan myötä seurata kauaskantoisia ja alueen ihmisiin vaikuttavia seurauksia. Vaikka raja on aluksi vain sopimustekstiä, se konkretisoidaan toiminnalla. Raja ei synny vaan rakentuu. Kuitenkin pohjoisen rajaseudun paikalliseen elämänmuotoon kuuluva rajattomuus ja sen osittainen huomiointi myös valtioiden välisissä suhteissa tuo aiheeseen mielenkiintoista ristiriitaisuutta.
6
Pietola, Liisa, and Perttu Virkajärvi. "Laadukkaan nurmen fosforitalous ja -lannoitus ympäristöä hoitaen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75721.
Full textAbstract:
Nurmien ongelmana on liukoinen fosfori, jota huuhtoutuu nurmen pinnasta. Huuhtoutumisen riski kasvaa korkean fosforitilan maissa ja etenkin pintalannoituksen jälkeen. Toisaalta laadukas sato vaatii fosforitilaltaan hyvän tai vähintään tyydyttävän kasvualustan. Kriittisen rajan tarkempi arvio vaatii lisätutkimuksia, sillä suomalaiset nurmien fosforilannoituskokeet on pääsääntöisesti tehty joko fosforiluokaltaan heikoissa (PAAc ≤10 mg/l) tai arveluttavan korkeissa luokissa (PAAc >50). Joka tapauksessa ravinnehuuhtoutumisen vähentäminen vaatii muita keinoja kuin maan köyhdyttämisen kohti heikkoa fosforitilaa. Jotta nurmet saisivat tarvitsemansa fosforin ilman maan pintakerroksen fosforipitoisuuden nostamista ja ympäristöhaittoja, nurmien pintalannoituksesta pitäisi luopua ja fosfori pitäisi voida jakaa kasvukausille ja maanpintaa syvemmälle muulla tavoin. MTT ja Yara Suomi Oy:n yhteistyönä on tutkittu nurmen eri fosforilannoitusvaihtoehtoja Maaningalla vuodesta 2003: Kenttäkokein selvitettiin, olisiko fosfori mahdollista antaa varastoon käyttämällä hidasliukoista lannoitetta. Toisena vaihtoehtona tutkittiin lyhytkiertonurmea, jolloin pintamaa ja sen fosfori voitiin muokata syvempään kerrokseen normaalikäytäntöä useammin. Kolmantena vaihtoehtona seurattiin karjanlannan fosforin riittävyyttä. Kenttäkoe perustettiin hietamaahan, jonka PAAc oli 20 mg/l. Koko nurmikierron lannoituksen antaminen varastolannoituksena kerralla nurmea perustettaessa ei ratkaissut ongelmaa, sillä perustamisessa annettu fosfori ei riittänyt viimeisille nurmivuosille. Hidasliukoinen varastofosforilannoitus ja normaali varastofosforilannoitus eivät juuri poikenneet toisistaan. Varastolannoituksen vaikutus näkyi kohonneina fosforipitoisuuksina syksyn maanäytteissä, mikä ei ole tavoiteltavaa. Myöskään lyhytkiertonurmi ei tarjonnut ratkaisua fosforin huuhtoutumisen estämiseksi. Naudanlannan fosfori ei yksin riittänyt säilyttämään maan fosforitilaa. Viiden vuoden tarkasteluvälillä havaittiin, että intensiivisessä nurmiviljelyssä muokkauskerroksen fosforitila laski negatiivisella fosforitaseella tasolta 20 mg/l (PAAc) tasolle 15 mg/l. Pintakerroksen (0-2,5 cm) fosforitila ei laskenut vastaavasti vaan fosforin rikastuminen pintaan näkyi etenkin varastolannoitetuissa koeruuduissa. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että mikäli muokkauskerroksen fosforitilaa ei köyhdytetä liikaa, nurmivuosien pintalannoituksesta voidaan ajoittain luopua sadon laadun ja määrän siitä kärsimättä. Ympäristön kannalta olisi edullisinta, että nurmivuosien lannoituksessa fosfori sijoitettaisiin kasvavaan nurmeen. Maan rakenteeseen on muistettava kiinnittää huomiota edelleenkin: Irtovesi maan pinnassa johtaa aina liukoisen fosforin huuhtoutumiseen kasviaineksesta vaikka maan fosforivarastot olisivat vähäiset ja/tai maata ei lannoitettaisi ollenkaan.
7
Niiranen, Jarkko. "Alkusanat." Rakenteiden Mekaniikka 51, no. 1 (August 16, 2018): ii. http://dx.doi.org/10.23998/rm.74224.
Full textAbstract:
Rakenteiden Mekaniikka -lehti juhli 50-vuotista taivaltaan viime elokuussa Vaasan yliopistossa järjestetyssä juhlaseminaarissa. Seminaarin esitelmien pohjalta kirjoitetuista lyhyistä artikkeleista koottiin lehteemme paksu erikoisnumero (Vol 50, Nro 3), jollaisia on itse asiassa vuosien varrella julkaistu lehdessämme lukuisia. Perinne jatkuu tänäkin vuonna: loppuvuodesta on tarkoitus koota erikoisnumerot sekä Teräsrakentamisen T&K-päivien (15.–16.8. Hämeenlinnassa) että Suomen mekaniikkapäivien (29.–31.8. Helsingissä) esitelmien pohjalta.
Lehden uutena päätoimittajana pyrkimykseni on muiltakin osin jatkaa vuosien saatossa hyväksi havaittujen periaatteiden ja linjausten mukaista julkaisutoimintaa. Lehteä on luonnollisesti myös tarkoitus tarpeen mukaan uudistaa. Osa uudistuksista tulee todennäköisesti kytkeytymään lehtemme uuteen verkkojulkaisualustaan, jona on vuoden ajan toiminut Tieteellisten seurain valtuuskunnan ylläpitämä, tiedelehtien toimittamiseen ja julkaisemiseen tarkoitettu Journal.fi-palvelusivusto. Sivustolla on tällä hetkellä noin 60 suomalaista tieteellistä lehteä ja vuosikirjaa ja se käyttää voittoa tavoittelemattoman Public Knowledge Project -yhteenliittymän kehittämää Open Journal Systems -järjestelmää, joka perustuu avoimeen lähdekoodiin ja on tällä hetkellä maailman yleisimmin käytetty julkaisujärjestelmä tieteellisessä julkaisemisessa.
Kunhan järjestelmän käyttöönoton alkukankeuksista selvitään, tämän digitaalisen palvelualustan on jatkossa tarkoitus helpottaa lehtemme kirjoittajien, arvioijien ja toimituskunnan työskentelyä, mahdollistaa artikkelien nopeampi julkaiseminen sekä lisätä lehdessä julkaistujen artikkelien näkyvyyttä ja uskottavuutta.
Lopuksi haluan vielä lehden puolesta kiittää edeltäjääni, professori Reijo Kouhiaa, joka toimi lehden päätoimittajana viimeiset yksitoista vuotta – toimittaen lehden volyymit 40–50 käsittäen yhteensä 228 vertaisarvioitua artikkelia – ja jatkaa edelleen lehden toimituskunnan jäsenenä.
Helsingissä, 1. elokuuta 2018
Jarkko NiiranenRakenteiden Mekaniikka -lehden päätoimittaja, akatemiatutkija, apulaisprofessori
8
Tala, Henrik. "Tervakoski, sisällissodan onnellisten laakso." Väki Voimakas, no. 31 (June 1, 2018): 27–55. http://dx.doi.org/10.55286/vv.122382.
Full textAbstract:
Janakkalassa Hämeenlinnan ja Riihimäen puolivälissä sijaitseva Tervakosken paperitehdas oli Suomen sisällissodan aikana hämmästyttävä poikkeus. Siellä ei tapahtunut varsinaista vallankumousta, vaan tehdas jatkoi toimintaansa punaisen vallan aikanakin. Sodan kuluessa tehtaalla ja sitä ympäröineessä kylässä ei tapahtunut yhtään väkivallantekoa, valta palautui valkoisille täysin aseettomasti eikä sodasta seurannut väkivaltaisia jälkiselvittelyjä. Tervakoski oli sodan ajan kuin onnellisten laakso, joka oli eristäytynyt väkivallan kierteeseen ajautuneesta ympäristöstään. Poikkeuksellisen tapahtumakulun taustalla oli pitkäaikainen sosiaalista koheesiota parantanut kehitys yhteisössä, talven 1918 aikana ilmennyt osapuolien aktiivinen pyrkimys välttää vastakkainasettelua sekä sotatapahtuminen onnekas kulkeutuminen Tervakosken ohitse sodan väkivaltaisimmassa vaiheessa.Artikkelissa tarkastellaan Tervakosken tehdasyhteisön taivalta 1800-luvun lopulta vuoden 1918 sisällissotaan ja sen jälkiselvittelyihin. Keskeisenä kysymyksenä on, miten Tervakoskesta oli ajan myötä kehittynyt yhteisö, jossa sisällissodan vastakkainasettelut eivät aiheuttaneet kamppailua paikallisesta vallasta eivätkä väkivaltaisuuksia.
9
Sipiläinen, Timo, Alfons Oude Lansink, and Kyösti Pietola. "Tavanomaisen ja luonnonmukaisen maidontuotannon tehokkuus." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76120.
Full textAbstract:
Luonnonmukainen tuotantoteknologia on melko tuntematon viljelijöille, kun he aloittavat siirtymisen tavanomaisesta tuotannosta luonnonmukaiseen. Sen vuoksi ajan myötä saatu kokemus saattaa olla tärkeä tekijä, joka vaikuttaa luonnonmukaisen tuotannon tekniseen tehokkuuteen. Teknisellä tehokkuudella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa tietyillä panoksilla todellisuudessa saavutetun ja saavutettavissa olevan tuotoksen suhdetta. Jos tuotanto on täysin tehokasta, todellinen ja saavutettavissa oleva tuotos (tietyillä panoksilla) ovat samat. Jos kokemuksen kautta tapahtuu oppimista, sen pitäisi olla havaittavissa tehokkuuden lisääntymisenä kokemuksen myötä. Toisaalta muun muassa maaperän sopeutuminen luonnonmukaisen viljelyn prosesseihin saattaa viedä aikaa. Tämäkin muutos vaikuttaa tehokkuuden muutoksiin. Tuotannon tekninen tehokkuus määritetään stokastisen tuotosetäisyysfunktion avulla. Etäisyysfunktiossa on kaksi tuotosta (maitomäärä ja muu tuotos) sekä viisi panosta (työtunnit, maa-ala, energia, muut muuttuvat panokset sekä kone- ja rakennuspääoma). Rahamääräiset panokset ja tuotokset on deflatoitu vuoden 2000 reaaliseen tasoon. Etäisyysfunktiot määritetään sekä kaikille maitotiloille yhdessä että tavanomaisille ja luonnonmukaisille erikseen. Etäisyysfunktioiden perusteella estimoidaan tekninen kehitys ja tekninen tehokkuus sekä sen muutokset. Myös skaalavaikutus määritetään niiden perusteella. Etäisyysfunktion estimoinnissa käytetään Battesen ja Coellin (1995) mallia, jonka perusteella voidaan arvioida myös kokemuksen vaikutusta tekniseen tehokkuuteen. Tutkimusaineistona käytettiin MTT taloustutkimuksen kannattavuuskirjanpitoaineiston maitotiloja vuosilta 1995 – 2002. Tutkimusaineistossa on kaikkiaan 1921 havaintoa, joista luomutukea saatiin 159 tapauksessa. Luonnonmukaisen tuotannon tiloiksi luokitellut tilat eivät välttämättä tuottaneet luomumaitoa, vaan ainoastaan niiden peltoviljely täytti luomuehdot. Tulosten mukaan joustojen ja teknisen kehityksen erot tavanomaisten ja luonnonmukaisten tilojen välillä ovat vähäisiä. Luonnonmukaisten tilojen tekninen tehokkuus on keskimäärin alempi kuin tavanomaisten verrattiinpa sitä kaikkien tai vain luonnonmukaisten tilojen kesken. Luonnonmukaisten tilojen tehokkuus verrattuna tavanomaisiin alenee aluksi selvästi luonnonmukaiseen tuotantoon siirryttäessä mutta hidastuen. 6-7 vuoden kuluttua luonnonmukaisen tuotannon aloittamisesta tekninen tehokkuus näyttää alkavan jälleen kohota. Siten siirtymä- ja oppimisprosessi luonnonmukaisessa tuotannossa näyttää olevan melko pitkä mm. siirtymäkauden tuen pituuteen verrattuna.
10
Forsman, Kristian, Elina Virtanen, Erkki Joki-Tokola, and Olavi Rautiainen. "Maan rakenneputkitusta seurataan Tyrnävällä." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76707.
Full textAbstract:
Maan rakenneputkitus on salaojituksen erikoismuoto, jossa putket asennetaan matalampaan ja tiheämpään kuin tavanomaisessa salaojituksessa. Tavallisesti salaojituksessa käytettävän viisi senttisen putken optimaalinen asennussyvyys on yksi metri maanpinnan alapuolella. Soraa ei käytetä, vaan putkien ympärysaineena käytetään orgaanista kangasta, kuten kookoskuitua. Lisäksi rakenneputkitukseen kuuluu olennaisena osana maan tasokohotus. Maan tiivistymät rikotaan ja maan ilmatilavuutta lisätään kohottamalla koko tiivistynyttä maakerrosta kauttaaltaan ylöspäin. Toimenpiteen avulla parannetaan juuriston kasvua ja sadevesien infiltraatiota.Tyrnävälle perustettiin syksyllä 2004 rakenneputkituksen seurantaa varten koekenttä, jonka avulla pystytään tilamittakaavassa vertaamaan rakenneputkitusta vanhaan säätösalaojitukseen. Tutkimuslohkon suunnitteli ja perustamistoimenpiteistä vastasi Maanrakenne ja vesitalous O&M Oy, ja MTT Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema havainnoi lohkolla viljellyn perunakasvuston sadon ja sadon kehityksen. Käytännön viljelytoimenpiteistä vastasi lohkoa viljelevä maanomistaja.Rakenneputkitus antoi ensimmäisenä seurantavuonna varsin rohkaisevat tulokset. Kasvu oli silmämääräisestikin arvioituna erittäin runsasta. Satotasossa tämä realisoitui 4,1 t/ha (+10,4 %) parempana satona kuin säätösalaojituksessa (p=0,01). Rakenneputkituksen ongelmana oli kuitenkin kasvuston hidas alkukehitys, jo taimettuminen kesti rakenneputkituksessa 1,5 vrk kauemmin kuin verrannelohkolla (p=0,069). Rakenneputkitus ei pystynyt koko kasvukautena ottamaan eroa kiinni, ja sadon kuiva-aine- ja tärkkelyspitoisuudet jäivät säätösalaojitusta huomattavasti alhaisemmalle tasolle (p<0,05). Kasvuston hitaampi kehittyminen oli mitä ilmeisimmin seurausta rakenneputkitetun lohkon huonommasta maan lämpötaloudesta, mutta tämä saattaa olla vain ensimmäistä seurantavuotta koskeva ongelma. Sadon ravinnepitoisuudet olivat rakenneputkituksessa korkeita, samoin kuin sadon maasta poistamat ravinteet. Kaliumin, magnesiumin ja kalsiumin osalta erot olivat tilastollisesti merkitseviä.Varsinaisia johtopäätöksiä tutkimuksesta ei kannata ensimmäisen vuoden jälkeen vielä tehdä, vaan se vaatii pidempiaikaisen seurannan.
11
Tuunainen, Petra, Erja Koivunen, Jarmo Valaja, and Essi Tuomola. "Uusia ruokintastrategioita broilerinuorikoiden ruokintaan." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 30 (January 31, 2014): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75307.
Full textAbstract:
Viimeisten 20 vuoden aikana broilerivanhempaispolven ruokinta on vaikeutunut. Broilerinuorikoiden ruokintaa joudutaan rajusti rajoittamaan, koska lintuhybridi on jalostettu tehokkaaksi rehunkäyttäjäksi. Rajoitetussa ruokinnassa vaarana on, että lintujen kilpailu rehusta ja stereotyyppinen käyttäytyminen ja liiallinen veden juonti lisääntyvät, mikä lisää parven epätasaisuutta. Elopainon oikea kehitys varhaisvaiheessa on erityisen tärkeää sillä, ellei varhaisvaiheen painotavoitteita saavuteta parven tasaisuus ja sukukypsyyden saavuttamiseen liittyvät luuston kehitys ja höyhenpeitteen kehitys häiriintyvät. Parvi ei tällöin saavuta parasta mahdollista tuotantotulosta ja jälkeläistuotanto jää alle tavoitellun. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää optimaalista kasvua, hyvinvointia sekä taloudellista kannattavuutta edistäviä ruokintastrategioita broilerinuorikoille. Kokeessa oli 1680 Ross 508 vanhempaispolven kanauntuvikkoa. Ruokintaryhmiä oli kokeessa neljä viikkoa kestävällä starttirehukaudella neljä, joista osalle linnuista annettiin prestarter- rehua neljän vuorokauden ikään asti (RV 19 %; 19 %+prestart; 21,6 %; 21,6 %+prestart). Kasvatusrehua linnut saivat neljän viikon iästä 18 viikon ikään asti. Kasvatusrehuvaiheessa ruokintakäsittelyjä oli kaksi; viljarehu ja kokonainen kauran jyvä sekä täysrehu. Kokeen perusteella prestarter- rehustus ja starttirehun laimentaminen sekä kasvatusajan viljaruokinta soveltuivat hyvin broilerinuorikoiden ruokintaan. Prestarter- rehustuksella ja laimealla starttirehulla ruokittujen lintujen elopaino on startti rehuvaiheen jälkeen pienempi kuin ilman prestarter- rehua ja vahvempaa starttirehua syöneiden lintujen elopainot (P=0,003). Linnut kuluttavat tällöin hieman enemmän rehua (P<0,0001) ja niiden rehunhyötysuhde on suurempi (P<0,0001) verrattuna vahvempaa starttirehua syöviin lintuihin. Lisäksi jo pienet rehumäärän lisäykset päivässä, voivat vähentää rehusta kilpailua ja lisätä lintujen kylläisyyden tunnetta ja näin ollen parantaa lintujen hyvinvointia. Myös parven tasaisuus on parempi prestarter- rehua saaneilla linnuilla (P=0,043) ja tasaisuus näyttäisi säilyvän koko kasvatusajan. Kasvatusrehuvaiheessa viljarehulla ja kokonaisella kauralla ruokittujen lintujen elopaino on kasvatusrehuvaiheen jälkeen pienempi kuin täysrehulla ruokittujen lintujen elopaino (P=0,002). Viljarehuruokinta näyttäisi näin ollen sopivan hyvin kasvavien nuorikoiden ruokinnaksi. Lisäksi näyttäisi siltä, että prestarter- rehun jälkeen rehut voisivat olla vielä laimeampia kuin tässä kokeessa käytetyt. Laimeamman starttirehun rakeistaminen voi olla haastavaa, mutta viljarehu voisi olla laimeampaa tai kokonaista viljaa voisi ehkä syöttää enemmän kuin tässä kokeessa.
12
Niskanen, Olli, and Eeva Lehtonen. "Maatilojen tilusrakenne ja pellonraivaus Suomessa 2000-luvulla." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 30 (January 31, 2014): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75419.
Full textAbstract:
Rakennekehitys on kasvattanut maatilojen kokoa. Tässä tutkimuksessa tutkittiin rakennemuutoksen vaikutusta tilusrakenteeseen. Aineistona käytettiin peltolohko- ja maaseutuelinkeinorekisterin tietoja, sekä MTT:n kannattavuuskirjanpitoaineistoa maitotilojen osalta. Linnuntieetäisyydet maatilan tilakeskusten ja peltolohkojen väliltä laskettiin koordinaattitiedoista Pythagoraan lauseen avulla. Lasketuista etäisyyksistä muodostettiin aikasarja. Tilojen keskipinta-alat ovat kasvaneet voimakkaasti. Pinta-alalla mitattuna sika- ja siipikarjatiloilla olivat suurimmat keskimääräiset tilakoot. Tilakoon kasvu onkin kasvattanut peltojen etäisyyttä erityisesti kotieläintalouden tuotantosuunnilla. Pinta-alalla painotettu keskietäisyys (hehtaarin keskimääräinen etäisyys) kasvoi esimerkiksi lypsykarjatiloilla 22 prosenttia ja sika- sekä siipikarjatiloilla 24 prosenttia. Peruslohkojen keskikoko pysyi likimain ennallaan koko tarkastelujakson ajan. Alueittain tarkasteltuna Savossa ja Pohjois-Karjalassa tilusrakenne on tiiviimpi kuin muualla maassa, kun taas Vaasan seudulla ja Lapissa tilojen etäisyydet pelloille ovat keskimääräistä merkitsevästi suuremmat. Puutteena laskennassa oli, etteivät linnuntie-etäisyydet huomioi maaston muotoja tai vesistöjä, jotka voivat käytännössä lisätä matkaa huomattavasti. Tilusrakenteen kehitykseen vaikuttaa olennaisesti pellon saatavuus ja hinta. Heikko saatavuus on joillakin alueilla lisännyt mielenkiintoa uuden pellon raivaukseen. Uusien peltojen pinta-alat ja sijainnit selvitettiin niin ikään peltolohkorekisterin avulla. Lain mukaan kaikki maatalousmaa on ilmoitettava, joten voidaan olettaa että kaikki pelloksi raivattu ala on ilmoitettu myös peltolohkorekisteriin. Nämä lohkot eroteltiin lohkorekisteristä tarkempaa tutkimusta varten. Uusien lohkojen havaittiin sijaitsevan erityisesti Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Pohjois-Savossa. Tuotantosuunnittainen tarkastelu paljasti maidontuotannon olevan suurin yksittäinen peltoa raivannut tuotantosuunta yli 40 % osuudellaan. Uusia tukioikeuksia raivatuille lohkoille ei ole myönnetty vuoden 2004 jälkeen ja vuotuinen pellonraivauksen määrä onkin alentunut huomattavasti 2000-luvun alkuvuosista. Tarkastellun jakson viimeisinä vuosina raivaus on kuitenkin taas alkanut vähitellen lisääntyä. Yhteensä uusia peltoja on vuosina 2000–2009 raivattu noin 95 000 hehtaaria. Raivattujen peltojen maalaji selvitettiin Suomen maannostietokannan avulla. Digitaaliset peltolohkokuviot leikattiin maannostietokannan maannoskartalla, jolloin saatiin selville jako kivennäis-, multa ja turvemaihin. Tutkimuksessa selvisi, että noin 30 % 2000-luvulla raivatuista peltolohkoista sijaitsee turvemailla, kun koko peltopinta-alasta turvemailla sijaitsee noin 10 %. Turvemaiden osuus raivatusta pinta-alasta on pysynyt melko vakiona eri vuosina.
13
Elo, Kimmo. "Koeporauksia laskennallisin menetelmin kansanedustajien eduskuntapuheeseen vuosina 1991–1999 FinParl-aineiston avulla." Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 22, no. 4 (December 5, 2022): 16–32. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.122233.
Full textAbstract:
Tässä katsausartikkelissa esitellään pienten analyyttisten koeporausten avulla eduskunnan täysistuntopuheet vuodesta 1907 lähtien koneluettavassa muodossa tarjoavan FinParl-aineiston mahdollisuuksia digitaaliselle parlamenttitutkimukselle. Analyyseissä havainnollistetaan laskennallisten menetelmien käyttöä isojen aineistojen eksploratiivisen eli uutta kartoittavan analyysin välineinä ja tarkastellaan saatuja tuloksia suhteessa parlamenttitutkimuksen kenttään. Analyyseissä fokusoidutaan erityisesti kansanedustajien täysistuntopuheiden sanastoon, jonka avulla analysoidaan hallitus-oppositio-asetelman sekä edustajien puoluetaustan vaikutusta täysistuntopuhuntaan. Lisäksi havainnollistetaan sanapohjaisen analyysin mahdollisuuksia tutkittaessa puhujien semanttista läheisyyttä sekä täysistuntokeskusteluissa käsiteltyjä teemoja. Kokonaisuutena esitetyt analyysit osoittavat laskennallisten menetelmien avaavan kiinnostavia mahdollisuuksia juuri laajojen tekstikokonaisuuksien tutkimukselle ja siten mahdollistavat esimerkiksi pitkän aikavälin muutosten analysoinnin parlamenttipuheelle tyypillisten konventioiden, piilevien argumentaatiorakenteiden tai temaattisen syklisyyden tutkimiseksi. Laskennallisia menetelmiä ei tulisikaan nähdä kilpailija muille menetelmille, vaan tutkimusvälineistöä rikastuttavana tutkijan työkaluna.
14
Itkonen, Hannu. "Neuvostourheilun nousu ja tuho." Työväentutkimus Vuosikirja 35 (December 20, 2021): 24–38. http://dx.doi.org/10.37456/tvt.112968.
Full textAbstract:
Venäjä oli yksi Kansainvälisen Olympiakomitean perustajajäsenistä vuonna 1894. Venäläiset osallistuivat Lontoon olympiakisoihin vuonna 1908 ja Tukholman kisoihin neljää vuotta myöhemmin. Vuoden 1917 sosialistinen vallankumous muutti koko valtion – mukaan luettuna urheilun käytännöt. Vuosina 1918–1921 käydyn verisen sisällissodan ja vuonna 1922 tapahtuneen Neuvostoliiton perustamisen jälkeen valtio pyrki organisoimaan uudelleen koko ruumiinkulttuurin. Neuvostoliittolaisessa ruumiinkulttuurissa ihannoitiin sotilaallista valmiutta, työkuntoisuutta ja urheilullisuutta.
Kilpaurheilun suosio kasvoi huomattavasti 1920-luvulla. Vuonna 1928 venäläiset organisoivat mahtavat urheilukisat, Moskovan spartakiadit. Kyseessä oli lukuisia urheilumuotoja käsittänyt työläistapahtuma vastapainoksi Amsterdamissa samana vuonna järjestetyille ”porvarillisille” olympiakisoille. Neuvostoliiton urheilijat osallistuivat kesäolympiakisoihin ensi kertaa Helsingissä vuonna 1952.
Olympiakisoissa Neuvostoliitto oli menestyksekäs. Vuosina 1952–1988 neuvostourheilijat saavuttivat 1 010 mitalia kesäkisoissa ja vastaavasti 194 mitalia vuosien 1956–1988 talvikisoissa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän urheilijat ovat kilpailleet Kansainvälisen Olympiakomitean lipun alla. Aiemmat neuvostotasavallat ovat osallistuneet kansainvälisiin urheilutapahtumiin itsenäisinä valtioina. Neuvostoliittolainen urheilujärjestelmä on kuitenkin vaikuttanut merkittävästi ei vain Venäjällä vaan myös monissa muissa uusista valtioista. Neuvostoliitossa urheilulla oli merkittävä sija opetusjärjestelmässä ja kansallisen itsetunnon rakentamisessa. Monet neuvostourheilun käytännöt ovat tiiviisti jatkaneet olemassaoloaan myös NL:n hajoamisen jälkeen.
15
Eriksson, Sirkka-Liisa, and Elina Viro. "Projektioppiminen yläkoulun matematiikassa." Lumat: International Journal of Math, Science and Technology Education 3, no. 7 (December 30, 2015): 1005–11. http://dx.doi.org/10.31129/lumat.v3i7.984.
Full textAbstract:
Yläkoulun matematiikan opetuksen haasteena on sytyttää oppilaiden innostus ja auttaa heitä ymmärtämään matematiikan kokonaiskuva. Nykyisiä matematiikan opetusmenetelmiä pidetään usein teoreettisina ja ne opettavat vain osan tarvittavista taidoista. Projektiopiskelu tai -oppiminen saattaa olla vastaus näihin haasteisiin. Projektioppiminen on tapa järjestää opetus muotoon, jossa keskitytään ympäröivään maailmaan. Tavoitteena on liittää opiskeluaiheet osaksi opiskelijoiden jokapäiväistä elämää ja tulevaa työuraa. Matematiikkaa ei opeteta vain jatko-opintoja varten, vaan sitä tarvitaan muutenkin elämässä. Tutkimukset osoittavat, että projektioppiminen kehittää paitsi matemaattisten sisältöjen osaamista, myös työnantajien arvostamia meta-taitoja, kuten ongelmanratkaisutaitoja, spontaaniutta, vuorovaikutustaitoja ja yhteistyötaitoja, pitkäjänteisyyttä sekä tietotekniikkataitoja. Toisaalta projektit ovat usein toiminnallisia, mikä vaikuttaa positiivisesti tunnelmaan ja työrauhaan luokassa. Projektit, jotka tehdään yhteistyössä yritysten kanssa, lisäävät myös opiskelijoiden tietoa paikallisesta elinkeinoelämästä. Ulkomaiset tutkimukset projektioppimisesta osoittavat, että opiskelutavan käyttöönotossa on tiettyjä haasteita. Suomessa projektioppimista on sovellettu vähän yläkoulun matematiikan opetuksessa, joten sen käyttöönottoon tarvitaan lisätukea. Vuoden 2015 alussa käynnistetyn Projektioppiminen-kehittämishankkeen tavoitteena on lisätä opiskelijoiden innostusta matematiikkaan ja auttaa heitä ymmärtämään opiskeltavien asioiden laajempia yhteyksiä. Hankkeen aikana luodaan projektipankki yläkoulun matematiikan opettajien käyttöön ja testataan pankin projekteja käytännössä useissa eri peruskouluissa.
16
Ryynänen, Sanna, Sirkku Varjonen, Emma Nortio, Pinja Hahtola, Jenni Urpilainen, Pertti Ylikojola, and Niina Hosiasluoma. "Maahanmuuttotutkimus meni baariin." Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 18 (November 30, 2017): 57–72. http://dx.doi.org/10.30675/sa.63676.
Full textAbstract:
Vuoden 2017 alussa joukko yhteiskuntatieteilijöitä ja tanssi- ja teatteriammattilaisia järjesti kaksi maahanmuuttoaiheista Puhekupla-tilaisuutta helsinkiläisessä lähiöbaarissa. Tilaisuuksissa käsiteltiin maahanmuuttoa tutkimustietoon perustuen, esittävän taiteen keinoin, yhdessä baarin asiakkaiden kanssa. Taustamateriaalina käytettiin sosiaalipsykologian alan tutkimuksia, jotka tarkastelivat maahanmuuttajienidentiteettiä ja asemaa Suomessa sekä maahanmuuttajien ja suomalaisten tapoja käsitellä monikulttuurisuutta ja jäsenyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tavoitteena oli lähestyä tätä ajankohtaista ja kiistanalaistakin aihepiiriä draaman ja keskustelun kautta, tavalla, joka purkaa rajalinjoja ja vastakkainasettelun sijaan tuottaa epätodennäköisiä kohtaamisia, aidosti vastavuoroisia oppimiskokemuksiaja uudenlaisia näkökulmia kaikille osapuolille. Menetelmällisesti tilaisuuksien suunnittelua inspiroivat yhteiskunnallisen ja osallistavan teatterin käytännöt, erityisesti brasilialaisen Augusto Boalin (1931–2009) kehittämät yleisön osallistumiseen perustuvat toimintamallit, kuten forumteatteri. Tässä katsaustekstissä esittelemme Puhekupla-tilaisuuksiin johtanutta prosessia ja reflektoimme siitä kertyneitä kokemuksia Tavoitteemme on kirjata läpikäymämme prosessi näkyväksi, pohtia sen merkityksiä sekä onnistumisten ja ongelmien paikkoja, oppia itse ja olla inspiraationa muille. Katsausteksti tarjoaa myös uudenlaisen näkökulman tieteen popularisoimiseen. Kyse ei ole vain tiedon välittämisestä uusille yleisöille vaan tieteen- ja taiteentekijöiden yhdessä yleisön kanssa luomasta kokonaisvaltaisesta prosessista, jossa yhteiskunnallisestimerkittäviä asioita työstetään osallistavan teatterin keinoin, tutkimustietoa hyödyntäen ja sitä edelleen prosessoiden.
17
Kapuinen, Petri, Tapio Salo, and Teija Paavola. "Orgaaniset lannoitevalmisteet ohran typenlähteenä." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75489.
Full textAbstract:
Orgaaniset lannoitevalmisteet ovat Suomen lainsäädännön mukaan joko orgaanisia lannoitteita, orgaanisia maanparannusaineita, mikrobivalmisteita tai kasvualustoja. Suurin osa tutkimuksemme orgaanisista lannoitevalmisteista luokitellaan maanparannusaineiksi, koska niiden ravinnepitoisuudet ovat liian pieniä lannoitteeksi tai niiden raaka-aineissa on mukana puhdistamolietettä. Viranomaiset soveltavat nykyisin ns. nitraattiasetuksen kokonaistyppirajaa, 170 kgha-1, raakalannan lisäksi kaikkiin orgaanisiin lannoitevalmisteisiin, vaikka niissä ei olisi lainkaan lantaa raaka-aineena. Tulkinnalla on huomattava vaikutus orgaanisten lannoitevalmisteiden levityskäytäntöihin, koska koko Suomi on julistettu nitraattiherkäksi alueeksi. Ilman kokonaistyppirajaa niiden levitys toistuisi viiden vuoden välein haitallisten metallien tai fosforin pitoisuuden sallimissa rajoissa. Tässä tutkimuksessa käytettiin 170kgha-1 suurempia kokonaistyppimääriä, koska lainsäädännön kirjallinen muoto ei rajoita orgaanisten lannoitevalmisteiden kokonaistypen käyttömääriä, vaan rajoitus perustuu viranomaisten tulkintaan ns. nitraattiasetuksesta. Niinpä kokeessa käytetyt suurimmat kokonaistyppimäärät olivat 450 – 475 kgha-1. Puhdistamolietepohjaisissa orgaanisissa maanparannusaineissa liukoisen typen osuus kokonaistypestä on tyypillisesti pieni, kun raaka-aineena on käytetty pääasiassa puhdistamolietettä. Tällöin orgaanisista lannoitevalmisteista tulevan liukoisen typen määrä hehtaaria kohti jää pieneksi ns. nitraattiasetuksen kokonaistyppirajan puitteissa, ja liukoisen typen annosta pitää täydentää mineraalilannoitteiden typellä, jonka käyttöä kyseinen kokonaistyppiraja ei koske, kasvien typen tarpeen tyydyttämiseksi. Sian lietelannasta valmistetuissa orgaanisissa lannoitevalmisteissa liukoisen typen pitoisuus ja osuus kokonaistypestä on tyypillisesti suuri. Elintarviketeollisuuden sivutuotteiden käyttö osana orgaanisten lannoitevalmisteiden raaka-aineita nostaa yleensä niiden liukoisen typen pitoisuutta ja osuutta kokonaistypestä, jolloin viiden vuoden fosforiannoksen ja haitallisten metallien sallitun kuormituksen puitteissa liukoisen typen annos lähes vastaa yhden vuoden tarvetta viljakasveilla. Tämäntyyppiset orgaaniset lannoitevalmisteet kiinnostavat viljelijöitä enemmän kuin puhdistamolietepohjaiset, koska niistä saatavalla liukoisen typen suurella määrällä on suurempi välitön typpilannoitusvaikutus. Tämä asettaa kuitenkin suuret vaatimukset niiden levitysteknologialle, koska huono levitysmäärän hallinta ja huono levitystasaisuus pääasiallisessa typpilähteessä johtaa helposti suuriin määrällisiin ja laadullisiin satotappioihin. Pidettäessä kokonaistyppiannos nitraattiasetuksen uuden nitraattiasetuksen tulkinnan mukaisena orgaaniset lannoitevalmisteet ovat tyypillisesti fosforin, kaliumin ja sivu- sekä mikroravinteiden lähteitä, ja niitä lisätään peltoon tyypillisesti useiden vuosien keskiarvona. Lisäksi orgaanisten maanparannusaineiden ravinteiden arvo on tyypillisesti pienempi kuin niiden kuljetus- ja levityskustannus. Orgaanisten lannoitevalmisteiden typen lannoitusvaikutusta ohralla tutkittiin Kaarinassa savimaalla vuonna 2009 ohralla. Suomalainen lannoitevalmistelainsäädäntö ja maatalouden ympäristötukijärjestelmä arvostaa orgaanisten lannoitevalmisteiden liukoisen typen pitoisuuden 1:5 vesiuutolla saatavan mukaiseksi. Menetelmä aliarvostaa liukoisen typen pitoisuutta sitä enemmän mitä enemmän kiinteässä tuotteessa on ammoniumtyppeä. Uuttosuhteella 1:60 määritetty liukoisen typen pitoisuus ennustaa tätä paremmin näiden tuotteiden lannoitusvaikutusta. Myös suomalainen lanta-analyysimenetelmä ennustaa lantojen liukoisen typen lannoitusvaikutusta hyvin, kun suurin osa liukoisesta typestä on ammoniummuodossa, mutta ei esimerkiksi lietetuotteiden kaltaisissa orgaanisissa lannoitevalmisteissa. Tutkimuksen mukaan veteen liukenemattomilla orgaanisilla typpiyhdisteillä ei ole typpilannoitusvaikutusta ohrassa. Levitysvuotta seuraavana vuonna orgaanisten lannoitevalmisteiden typen lannoitusvaikutus oli samaa tasoa kuin suurten typpitasojenkin 120 ja 150 kg N ha-1, kun kokonaistypen levitysmäärät olivat noin 450 kgha-1. Viranomaisten nykytulkinnan mukaisella kokonaistypen käyttömäärällä 170 kgha-1 vuodessa, ei ole odotettavissa typpilannoitusvaikutusta seuraavana vuonna.
18
Aura, Erkki. "Kastelugeeli rypsin kylvön apuna." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75979.
Full textAbstract:
Ongelmat kylvön onnistumisessa ovat yleensä savi- ja hiesumailla paljon suuremmat kuin hieta- tai multamailla. Erityisesti pienisiemenisten kaksisirkkaisten kasvien, kuten rypsin, viljelyssä kevättöiden onnistumisen riski on suuri. Kuivumisvaaran vuoksi maa on muokattava hienoksi pienisiemenisille kasveille. Tällöin kuitenkin kasvaa maan liettymisvaara. Hydrofiiliset lankamaiset maan rakennetta stabiloivat orgaaniset polymeerit ovat luonnossa yleisiä. Eräs tapa vähentää muokkausalustan kuivumisesta tai kuorettumisesta aiheutuvia haittoja on keinotekoisten vahvasti vettä sitovien polymeerien käyttö siemenen itämisen ja taimettumisen varmentajina. MTT:llä Jokoisissa on muutamana vuotena kokeiltu kastelugeeliä rypsin kylvön apuna. Polymeeriksi valittiin lievästi hapan polyakryyliamidi (K504, Kemira). Käyttömäärä oli kenttäkokeissa 1 -1,5 kg/ha. Polymeeri liuotettiin veteen 0,7 prosenttiseksi geeliksi. Osmometrillä mitattuna saatiin vedelle noin 1,3 baarin osmoottinen arvo. Kylvön aikana pumpataan säiliöstä geeli ensin paksua silikoniletkua pitkin mäntäkalvopumpulla jakotukkiin, josta geeli jaetaan liittimien kautta kylvövantaiden sisässä oleviin paineletkuihin. Ajossa geeli laskeutuu kylvövaon pohjalle ja siemenet tippuvat geelin päälle. Geelinauhan tarkoituksena on: 1. Luoda hyvä kontakti siemeneen ja luovuttaa nopeasti siemenelle itämiseen tarvittava vesi. 2. Koska geelissä lähes kaikki vesi on sidottuna makromolekyyleihin, niin geelin tehtävänä on myös hidastaa veden kapillaarista nousua maan pintaan päin ja näin säästää vettä siemenelle. 3. Geelin tarkoituksena on stabiloida maan rakennetta siemenen ympärillä, mikä vähentää märkänä alkukesänä liettymisen vaaraa. Geelitekniikkaa testattiin vuosina 2003 – 2005 kenttäkokeiden avulla. Vuonna 2003 oli alustava koe, jossa seitsemässä kylvössä yksinkertaisesti geeliä syötettiin vain toiseen puoliskoon kylvökonetta, ja verrattiin rypsin kehittymistä kylvökoneen puoliskojen välillä. Vuosina 2004 ja 2005 tehtiin molempina kesinä 2 kenttäkoetta, jossa kerranteiden lukumäärä oli neljä ja ruutujen sijainti oli satunnaistettu. Vuonna 2003 ensimmäistä kylvöä lukuunottamatta tulokseksi saatiin suurempi taimitiheys geelikylvöllä tavalliseen tekniikkaan verrattuna. Myös vuonna 2004 geelikylvö oli parantanut taimitiheyttä kummassakin kenttäkokeessa. Parantanut taimistuminen näkyi molempien kokeiden sadoissa. Vuoden 2005 laskentatulosten mukaan geelikylvöllä oli positiivinen vaikutus taimistumiseen, jos kylvö tehtiin 18.5, mutta toukokuun lopun kylvössä ei ollu juuri eroja kylvötekniikoiden välillä. Kesäkuun kylvössä geelillä on saattanut olla jopa negatiivinen vaikutus taimistumiseen. Sadoissa ei vuonna 2005 ollut kylvötekniikoiden välillä eroja. Silmähavainnot osoittivat, että geelikylvöllä ei voida poistaa hyvin karkean kylvöalustan haitallista vaikutusta rypsin itämiseen. Suurella ajonopeudella kylvökoneen vantaat värähtelevät voimakkaasti, mikä on voinut kokeissa pahasti katkoa kylvöalustan pohjaan laskeutuvaa geelinauhaa.
19
Vähämäki, Maija. "Hierarkiasta jaettuun johtajuuteen." Prologi 6, no. 1 (December 15, 2010): 34–46. http://dx.doi.org/10.33352/prlg.95815.
Full textAbstract:
Työelämän johtamisjärjestelmät on totuttu näkemään hierarkkisina, ja tämä käsitys heijastuu väistämättä myös vuorovaikutuksen käytäntöihin työpaikoilla. Viimeaikoina johtajuuden käsitys on laajentunut sisältämään myös työntekijöiden toiminnan osana johtajuutta, ei pelkästään sen kohteena (esim. Collinson 2009; Crevani, Lindgren & Packendorff 2010; Lawler 2004). Puhutaan jaetusta johtajuudesta (Grint 2005; Pearce & Conger 2003), mikä väistämättä vaatii myös johtajuussuhteiden ja siihen liittyvien valtakäsitysten ja viestinnän demokratisoitumista. Dualistisen johtaja-alaissuhteen tilalle tulisi kehittyä dialoginen suhde, jossa kaikkien osapuolten toiminta tunnistetaan osaksi johtamisen ja organisoinnin rakentumista. Tässä artikkelissa kuvaan viisivuotista kehitysprosessia työpaikalla, jossa tuotanto järjestäytyi itseohjautuvaan tiimityöskentelyyn. Tiimeillä ei ollut nimettyä johtajaa, vaan tiimeillä oli kiertävät edustajat tuotantopalavereissa ja tiimit saivat itsenäisesti sopia omien tehtäviensä järjestelyistä. Kyseinen työpaikka oli aiemmin noudattanut perinteistä hierarkkista esimiesmallia. Kehitysprosessin aikana seurasin, minkälaiseksi tiimien itseohjautuvuus kehittyi. Erityisesti tarkastelen, miten vallan ja vastuun rajat löydetään dialogisessa neuvottelussa. Neuvottelulla tarkoitan käytännön työn eri tilanteissa tapahtuvaa sopimista. Käytäntölähtöisessä tarkastelussani huomio kiinnittyy perinteisten valtakäsitysten ja uudenlaisen, toivotun ja tasa-arvoon pyrkivän toimintatavan välisiin ristiriitoihin. Vaikka työyhteisö kehitti itselleen uuden, neuvottelevan tavan toimia, kehityksessä on nähtävissä ongelmakohtia, joissa perinteiset valtakäsitykset ja sosiaaliset normit törmäävät uuden käytännön kanssa. Tässä artikkelissa nostetaan esille osittain piiloisia, mutta merkityksellisiä vuorovaikutuksen tilanteita, joita on tulkittu haastateltavien puheesta ja ryhmäkeskustelusta intervention jälkeisellä, noin neljän vuoden ajanjaksolla. Esimerkkien avulla pohdin jaetun johtajuuden edellytyksiä perinteisen tuotantotyön kontekstissa.
20
Salasuo, Mikko. "Suomalainen ”kilju-stoori”." Nuorisotutkimus 40, no. 1 (May 10, 2022): 38–53. http://dx.doi.org/10.57049/nuorisotutkimus.9115800.
Full textAbstract:
Kiljulla on ollut ainakin sadan vuoden ajan paikka suomalaisten nuorten kulttuurissa. Erityisen suosittua kiljun juominen oli 1970-luvulla ja vielä 1990-luvulla noin joka kymmenes 15–16-vuotiais kertoi juoneensa kiljua viimeisen kuukauden aikana. Kiljuperinne alkoi hiipua vuosituhannen taitteessa ja nykyään vain muutama prosentti nuorista kertoo juovansa kiljua. Vaikka kilju on koskettanut kymmenien tuhansien nuorten elämää, on kiljukulttuuri tutkimusaiheena jäänyt näkymättömäksi alkoholi- ja nuorisotutkimuksen välimaastoon. Kaunokirjallisia kuvauksia lukuun ottamatta kiljukulttuuri on unohduksiin painuva kulttuurinen perinne. Artikkelissa paikataan tutkimuksessa olevaa aukkoa tarkastelemalla nuorten kiljukokemuksia ja -muistoja aina 1960-luvulta nykypäivään asti. Aiheeseen tarttumisen mahdollistavat 521 kirjoitettua kiljumuistelua, jotka kerättiin Nuorisotutkimusverkoston vuonna 2019 toteuttamasta ”Kilju-stoorit”-muistitietokeräyksestä. Artikkelissa kysytään, millaisia kulttuurisia ja sosiaalisia merkityksiä kiljun valmistamiselle ja juomiselle annetaan muisteluissa ja millainen muistamisen maisema kiljumuisteluista rakentuu. Aineistolähtöisellä otteella muisteluista nousevat esiin nuoruuden ainutkertaiset kiljukokemukset, mutta muistamisen sosiaalinen maisema on lopulta hämmästyttävän yhtenäinen. Artikkelin lopussa aineistosta konstruoidaan nuoruuden kiljumuistelun tyyppitarina: Suomalainen ”kilju-stoori”. Kiljumuisteluista paljastuu merkitysrikas sosiaalinen maailma. Noin 15 ikä - vuoteen ajoittuvista kiljumuisteluista aukeaa näkymä nuoruuden salattuun seremoniaan ja kiellettyyn leikkiin. Tärkeää siinä ei ole humala vaan jännityksen, innostuksen, riemun, kielletyn tekemisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tuntemukset ja kokemukset. Tämä tunnekuvasto yhdistyy muisteluissa sellaiseen nuoruuden maisemaan, johon kuuluvat kotiseutu, kaverit, kesä, tytöt, pojat, punk, ensimmäiset humalakokemukset, bileet ja huolettomuus.
Asiasanat: kilju, nuorisokulttuuri, muistitieto, juomatavat, sosiaalihistoria
21
Sipiläinen, Timo, Gudbrand Lien, Subal Kumbhakar, and Marte Bjørnsen. "Suomalaisten ja norjalaisten maitotilojen tuottavuusvertailu – onko EU jäsenyydellä vaikutusta?" Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–8. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75637.
Full textAbstract:
Suomalaiset ja norjalaiset maitotilat ovat kooltaan pieniä ja toimivat ilmaston kannalta haastavissa olosuhteissa. Suomen EU-jäsenyyden alkuun saakka Suomessa ja Norjassa noudatettiin samankaltaista maatalouspolitiikkaa, jonka ytimenä olivat korkeahintalinja ja ulkomaiselta tuonnilta suojatut markkinat. Molemmissa maissa 1980-luvulla käyttöön otetut tilakohtaiset kiintiöt rajoittivat myös voimakkaasti maitotilojen kehittämistä. EU-jäsenyyden myötä Suomessa on harjoitettu EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa. Jäsenyyden alussa useimpien maataloustuotteiden hinnat laskivat voimakkaasti. Suomessa on ollut mahdollisuus käyttää monia kansallisia toimia maatalouden toimintaedellytysten turvaamiseksi. Lisäksi investointituet ovat olleet merkittäviä. Norjassa on puolestaan harjoitettu kansallista maatalouspolitiikkaa, mutta EU:n politiikka ja maatalouskaupan vapauttamiseen tähtäävät toimet ovat osaltaan suunnanneet myös Norjassa harjoitettua maatalouspolitiikkaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella ja verrata suomalaisten ja norjalaisten maitotilojen tuottavuuden ja kannattavuuden kehitystä kirjanpitoaineistojen pohjalta. Ajanjaksona ovat vuodet 1991 – 2008. Maitotila-aineisto sisältää yhteensä yli 10 000 havaintoa. Aineisto sisältää keskeiset tilakohtaiset panos-, tuotos- ja tukimuuttujat sekä hinnat/hintaindeksit sekä eräitä yleis- ja aluetaloudellista kehitystä kuvaavia muuttujia. EU-jäsenyyden vaikutusta ei luonnollisesti voida yksityiskohtaisesti erottaa muista kehitykseen vaikuttaneista tekijöistä, vaan mahdolliset kehityserot tilojen tuottavuudessa ja kannattavuudessa kytkeytyvät kaikkiin ajanjaksolla tehtyihin toimenpiteisiin. EU-jäsenyys ja sen mukaiset politiikkamuutokset ovat kuitenkin keskeisessä asemassa suomalaisten maatilojen toimintaympäristön muutoksissa. Tilojen kehitystä tarkastellaan kannattavuuden kehittymisen näkökulmasta. Kannattavuuden/voitollisuuden muutoksen osatekijöiden määrittämisessä tarvittavat joustot ja tekninen tehokkuus määritetään stokastisia panosetäisyysfunktioita käyttäen. Voitollisuuden muutos jaotellaan hintasuhteiden ja tuottavuuden/tehokkuuden muutosten mukaisiin osatekijöihin. Norjalaiset maitotilat ovat suomalaisia tiloja pienempiä ja monipuolisempaa kotieläintuotantoa harjoittavia. Norjalaiset maitotilat ovat myös kasvaneet hitaammin kuin suomalaiset. Tulosten mukaan tuottavuuskehitys on ollut suomalaisilla tiloilla keskimäärin nopeampaa kuin norjalaisilla tiloilla. Tuottavuuskehitykseen vaikuttaa myös se, miten tuet otetaan huomioon ja mitä tilaryhmää tarkastellaan. Merkittävä osa tuottavuuden paranemisesta on saavutettu yrityskoon kasvun kautta. Hintasuhteiden kehitys on ollut norjalaistiloilla suomalaistiloja suotuisampaa.
22
Sipiläinen, Timo, Mika Kortelainen, Sami Ovaska, and Matti Ryhänen. "Maitotilojen kehittämispotentiaalin arviointi." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75719.
Full textAbstract:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli suomalaisten maitotilojen kehittämispotentiaalin arviointi ja sellaisten tekijöiden etsiminen, jotka selittävät olemassa olevia tuottavuuseroja. Kuten tunnettua, tekniset ja taloudelliset tulokset vaihtelevat merkittävästi tilojen välillä. Vaihtelun olemassa olo viittaa siihen, että tehokkuuden kehittäminen on mahdollista ja että yrittäjien voisi olla mahdollista oppia muiden tilojen parhaista käytännöistä. Tutkimuksen tutkimusaineistona käytettiin ProAgrian maidontuotannon tulosaineistoa vuodelta 2005. Aineistoa käytettiin, koska siihen sisältyy useita tuotantoa kuvaavia muuttujia, joita ei ole saatavissa muista aineistoista. Ongelmana toisaalta on, että aineisto on ainoastaan yhdeltä vuodelta. Tällöin poikkeavien havaintojen huomioon ottaminen on erityisen tärkeää. Tämä ei koske pelkästään poikkeuksellisen hyviä vaan myös poikkeuksellisen heikkoja tuloksia. Poikkeaviin havaintoihin on kiinnitettävä erityistä huomiota, koska maataloustuotantoon liittyy säänvaihtelujen vuoksi satunnaisuutta. Edelleen monet tuotantoresurssit (mm. maa) ovat laadultaan heterogeenisia. Maidontuotannon tehokkuutta ja sen vaihtelua selittäviä tekijöitä tarkastellaan useilla eri menetelmillä. Tutkimuksessa sovelletaan ei-parametrisen DEA (verhokäyrä)menetelmän ohella myös order-m osittaisrintamamenetelmää sekä parametrista stokastista rintamamenetelmää tehokkuuden mittaamiseen, joita käytettäessä tehdään erilaisia oletuksia tehokkuusrintamaan ja tehottomuuden jakaumaan liittyen. Edellä mainittuihin tehokkuusmittauksiin yhdistettiin tehokkuuden selitysmallit. Tarkastelussa olivat mukana sekä parametrinen, semiparametrinen että kokonaan ei parametrinen lähestymistapa. Vertailukohtana käytettiin kaksivaiheista DEA - katkaistu regressio –mallia, joka on helppo estimoida mutta jonka käyttöön liittyy eräitä tilastollisia ongelmia. Tämän selitysmalliyhdistelmän lisäksi käytettiin order-m ja tavanomaista regressiota, stokastista tehokkuusvaikutusmallia sekä ehdollisen tehokkuuden selitysmallia. Nämä mallit ovat kukin tilastollisten oletustensa osalta oikeampia kuin ensin mainittu DEA/katkaistu regressio yhdistelmä. Ehdollinen tehokkuuden selitysmalli on kehitetty aivan viime vuosina ja sen etuna on, että panos-tuotostasoihin ja tehokkuuteen vaikuttavien tekijöiden ei tarvitse olettaa olevan toisistaan erillisiä. Eri mallit tuottavat varsin yhdenmukaisia tuloksia tehokkuusjärjestyksen ja tehokkuuteen vaikuttavien tekijöiden suhteen. Sen sijaan tehokkuuden tasot poikkeavat määritysmenetelmittäin huomattavasti toisistaan. Tulokset osoittavat myös, että tuottavuuspotentiaalia arvioitaessa tuotanto-olosuhteet on otettava huomioon realististen vertailukohtien saavuttamiseksi. Useimmat tuotantoprosessia kuvaavat indikaattorimuuttujat eivät olleet merkitseviä tuotannon tehokkuuden kannalta. Sen sijaan keskituotos on merkitsevä tehokkuustekijä, mutta korkeimmilla tuotostasoilla se ei enää paranna tehokkuutta. Separoituvuusoletuksella on merkitystä maidon rasvapitoisuuden vaikutuksen kannalta. Rasvapitoisuus on merkitsevä tehokkuuteen vaikuttava tekijä kaikissa muissa paitsi ehdollisen tehokkuuden malleissa. Näin ollen maidon korkea rasvapitoisuus ei välttämättä ole yhteydessä tuotannon tehokkuuteen.
23
Nykänen-Kurki, Päivi, Riitta Sormunen-Cristian, Lauri Jauhiainen, and Oiva Nissinen. "Valkoapilan ja typpilannoituksen vaikutus laitumen kivennäiskoostumukseen ja karitsoiden kivennäisten saantiin." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76750.
Full textAbstract:
Valkoapilan vaikutusta laiduntavan eläimen kivennäisten saantiin on tutkittu huomattavasti vähemmän kuin sen vaikutusta rehun sulavuuteen ja valkuaispitoisuuteen. Karitsoiden valkoapila- ja heinälaidun-koetta jatkettiin analysoimalla laidunten kivennäiskoostumus ja karitsoiden kivennäisten saanti kol-men vuoden tutkimusjakson aikana. Heinälaitumia oli kolme. Ne saivat typpeä 0, 120 tai 250 kg ha-1 vuodessa. Valkoapilaheinälaitumia oli yksi ja sitä ei lannoitettu typellä. Karitsat laidunsivat kaksi kolmesta viiteen viikon jaksoa kaikkien tutkimuskesien aikana.Valkoapilalaitumen valkoapilapitoisuus oli ensimmäisellä laidunjaksolla keskimäärin 25 % ja toisella 42 %. Laidunrehun kivennäispitoisuus (Ca, Mg, P, K, Se ja N) ja laidunrehun nitraattipitoisuus määritettiin. Syönnin määrittämiseen käytettiin n-alkaaneja merkkiaineena, minkä pohjalta laskettiin karitsoiden kivennäisten saanti. Laitumen typpilannoituksen tehokkuutta arvioitiin kriittisen typpikäyrän avulla.Valkoapilalaitumen laidunrehun kuiva-aineen kalsiumpitoisuus (7,8 vs 4,7 g kg-1), magnesiumpitoisuus (2,1 vs 1,8 g kg-1) ja Ca/P suhde (1,9 vs 1,2) olivat kaikki korkeampia kuin heinälaitumien. K/(Ca+Mg) -ekvivalenttisuhde (1,7 vs 2,5) oli matalampi valkoapilalaitumessa kuin heinälaitumessa. Karitsoiden kalsiuminsaanti oli riittävä valkoapilalaitumella, mutta jäi 50 %:iin tarpeesta heinälaitu-milla. Kasvilaji ei vaikuttanut fosfori-, kalium- ja seleenipitoisuuksiin. Kaikilla laitumilla fosforinsaanti oli riittävä, kaliuminsaanti liian suuri ja seleeninsaanti liian pieni tarpeeseen nähden. Typpilan-noitus lisäsi sekä kaliumin- (33,5 vs 38,5 g kg-1) että seleeninottoa (0,08 vs 0,14 mg kg-1) heinälaitumilla.Kriittisen typpikäyrän avulla tarkasteltuna pääosassa laitumia typen niukkuus rajoitti laitumen kuiva-aineen tuotantoa. Muutamalla korkeimman typpilannoituksen saaneella heinälaitumella todettiin sadonmuodostuksen kannalta turhan korkea kasvuston typpipitoisuus. Tämä tarkoittaa, että kaikki kasvissa oleva typpi ei tule käytetyksi kuiva-aineen ja valkuaisentuotantoon vaan kasviin alkaa kerääntyä nitraatteja. Näillä ruuduilla mitattiinkin karitsoille liian korkeita nitraattipitoisuuksia (>10 000 mg kg-1). Lisäksi karitsoilla ilmeni terveysongelmia samoilla ruuduilla. Seleeniä lukuun ottamatta valkoapilalaitumen kivennäiskoostumus oli karitsan kannalta heinälaidunta tasapainoisempi.
24
Tontti, Tiina, Helvi Heinonen-Tanski, and Kati Martikainen. "Puhdistamolietepohjaiset lannoitevalmisteet kevätviljapellolla – hygieniaindikaattorien tuloksia." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75649.
Full textAbstract:
Yhdyskuntien jätevesien käsittelyssä syntyy puhdistamolietettä vuosittain noin 150 000 tonnia kuivapainona. Suuri osa puhdistamolietteistä ja muista orgaanisista materiaaleista prosessoidaan lannoitevalmisteiksi kompostoimalla, anaerobisella mädätyksellä tai kalkkikäsittelyllä. Orgaanisia lannoitevalmisteita voidaan käyttää kasvintuotannossa pitkävaikutteisina ravinnelähteinä ja niiden avulla on mahdollista parantaa maan viljavuutta ja rakennetta. Orgaanisiin jätemateriaaleihin pohjautuvien lannoitevalmisteiden turvallinen käyttö maataloudessa edellyttää tuotteiden korkeaa hygieenistä laatua. Puhdistamolietteen mädätysjäännöksestä valmistettuja lannoitevalmisteita käytettiin ohran ja kevätvehnän lannoitteena Etelä-Savossa vuosina 2010 ja 2011. Ensimmäisen vuoden viljelykokeeseen valittiin tarkasteltavaksi neljä lietetuotetta: mädätetty ja kuivattu puhdistamoliete (kuivattu liete), mädätetty ja turpeen kanssa tunnelikompostoitu puhdistamoliete (kompostoitu liete), termofiilisessä seosprosessissa mädätetty ja kuivattu puhdistamoliete (kuivattu seosliete), sekä mädätetty ja termisesti pelletöity ureatäydennetty puhdistamoliete (rakeistettu liete). Vuonna 2011 tarkastelussa oli kompostoitu liete ja rakeistettu liete. Peltokokeissa käytetyistä lannoitevalmiste-eristä analysoitiin hygieniaindikaattoreina Escherichia coli, enterokokit ja Salmonella. Hygieniaindikaattorit määritettiin ensimmäisenä vuonna myös maasta 2 ja 4 viikkoa lannoituksen jälkeen sekä syksyllä sadonkorjuun jälkeen. Toisena vuonna hygieniaindikaattorit analysoitiin vehnäkokeen lannoitevalmisteista, mutta ei peltomaasta. Lannoitevalmisteiden hygieniaindikaattorien määrissä oli selkeitä tasoeroja lietetuotteiden välillä vuonna 2010. Pelkkä kuivatus ei riittänyt hygienisoimaan lietettä, vaan riittävän hygienisointiasteen (E. coli < 1000 pmy/g, ei Salmonellaa) saavuttamiseksi liete on muulla tavoin aktiivisesti käsiteltävä. Hygienisoitu termofiilisesti mädätetty jäteseos, kompostoitu liete ja rakeistettu liete olivat hygieeniseltä laadultaan selkeästi lannoitevalmistesäädösten mukaisia. Vuonna 2011 sekä kompostoitu liete että rakeistettu liete olivat hygienialtaan hyvänlaatuisia. Lannoitteiden levityksen jälkeen vuonna 2010 seurattiin kuivatun lietteen vaikutusta peltomaan hygieniaindikaattorien määriin käsittelemättömän peltomaan pitoisuuksiin verrattuna. Kuukauden kuluessa lannoitevalmisteiden levityksestä E. colin määrä oli kuivatulla lietteellä lannoitetussa peltomaassa 3,9–4,4 log10 pmy/g ja lannoittamattomassa peltomaassa 3,5–4,0 log10 pmy/g. Ohran sadonkorjuun jälkeen lannoittamattomassa maassa oli 3,8 log10 pmy/g ja lannoitetussa maassa 3,5–4,2 log10 pmy/g. Puhdistamolietetuotteiden hygieeninen laatu varmistetaan tehokkaalla ja huolellisella prosessoinnilla. Termofiilinen mädätys, kompostointi tai terminen rakeistus voivat tuottaa hygienialtaan moitteettomia puhdistamolietetuotteita lannoituskäyttöön. Hyvälaatuisilla lietetuotteilla peltomaan hygieeninen laatu säilyy hyvänä.
25
Soukka, Maarit. ""Luonto puhukoon itse puolestaan"." Historiska och litteraturhistoriska studier 97 (September 20, 2022): 155–88. http://dx.doi.org/10.30667/hls.112211.
Full textAbstract:
"Luonto puhukoon itse puolestaan. Modernismin jäljittelyssä on paljon sellaista, mikä tekee syntiä tätä vastaan", totesi Rabbe Enckell vuoden 1958 Parnassossa ja otti samalla osaa ilmaisun ongelmista käytävään keskusteluun. Ilmaisu ja kieli sen osana olivat todella olleet kriisin ja uuden suunnan määrittelyn alaisena sotienjälkeisen modernismin kontekstissa jo 1940-luvun lopulta alkaen. Vanha kieli oli koettu aikansa eläneeksi, harhaanjohtavaksi, tyhjäksi käyneeksi ja jopa vaaralliseksi. Uuden kielen löytäminen oli selkeä tavoite mutta prosessi tavoitteen saavuttamiseksi ei ollut muodostunut suoraviivaikseksi: 1950-luvun kirjallisuuskeskustelua leimaavat tiukat kannanotot puolesta ja vastaan ja samaan aikaan moninaisuutta ilmentävä podhinta, reflektointi ja relatiivisuuden kanssa painiskelu. Keskeisenä kysymyksenä koko ajan kuitenkin oli, mistä löytää malli uudelle kielelle, ilmaisulle ja näihin kytkeytyvälle tavalle hahmottaa maailmaa.
Yhdeksi vahvaksi kandidaatiksi uuden suunnan mallia etsittäessä ilmaantui luonto. Suomenruotsalaisen 1950-luvun modernistisen runouden yhteydessä luonto on usein nostettu esiin keskeisenä elementtinä ja teemana. Suomenkielisen sotienjälkeisen modernismin runouden kohdalla usein painopisteon ollut muissa piirteissä, mutta oikeastaan luonto on vahvasti läsnä myös suomenkielisessä 1950-luvun runoudessa. Eikä luonto ole ruotsin- ja suomenkielisessä runoudessa vain läsnä, vaan se myös on laitettu toimimaan osana keskustelua kielestä, merkitysten muodostamisesta, ilmaisusta ja maailman hahmottamisesta. Luonto on näin merkittävässä roolissa sotienjälkeisessä keskustelussa kirjallisuuden ja kielen suunnasta ja ihmisen roolista tässä suunnanotossa.
Artikkelissani tarkastelen rinnakkain ja vertailevasti 1950-luvulla suomenruotsalaisen ja suomenkielisen kirjallisuuden piirissä käytyä keskustelua luonnon, kielen, merkitysten ja maailmanhahmottamisen keskinäisistä suhteista. Artikkeliani varten olen käynyt läpi yli sadan 1940-luvun lopulta 1960-luvun alkuun ilmestyneen runoteoksen aineiston ja analysoinut niissä esiintyviä kielen ja luonnon kytkösten metalyyrisiä pohdintoja. Siinä missä luonto aiheena, elementtinä ja teemana levittäytyy yli kielirajan, kielen metatason pohdinta on selvästi tyypillistä 1950-luvun suomenkielisessä runoudessa, kun taas ruotsinkielisessä runoudessa pohdinta keskittyy enemmän merkityksen muodostukseen ja ilmaisuun yleisemmällä tasolla. Merkitykset, ilmaisu ja kieli kuitenkin liittyvät toisiinsa tiiviisti, ja oikeastaan on kyse saman ongelmakentän – maailman, kokemuksen ja ilmaisun keskinäisten suhteiden haasteiden – lähestymisestä eri suunnista. 1950-luvun runoudessa ja keskusteluissa luonto ei ole näistä kielen ja merkityksen pohdinnoista irrallinen saarekkeensa, vaan sijoittuu vahvasti tämän keskustelun ytimeen.
Luonto esimerkillisyydessään, ihanteellisuudessaan, alkukantaisessa puhtaudessaan asettuu runoissa usein vastakohdaksi turmeltuneelle, harhaanjohtuneelle ihmiselle, ongelmissa rypevälle ihmisen kielelle ja ihmisen konventionaalistuneelle tavalle hahmottaa merkityksiä ja maailmaa. Tätä kriisitynyttä ja poolittunutta mutta samalla dynaamista, parempaa suuntaa etsivää asetelmaa tarkastelen artikkelissani kontrapunktisen luennan läpi. Samalla kartoitan tämän luentatavan avulla kytköksiä – eroja, yhtäläisyyksiä, vuoropuhelua – ruotsin- ja suomenkielisen 1950-luvulla ilmestyneen modernistisen runouden välillä ja sisällä:tarkastelen kytköksiä niin luonnolle annetuissa rooleissa ja funktioissa kuin myös suhteessa luontoon ja samalla suhteessa kieleen, merkityksiin ja ihmiseen. Pohdin myös sitä, miksi luonto on modernisteille niin keskeinen, minkälainen luontosuhde tarkemmin ottaen modernistien teksteistä välittyy ja mihin suuntaan luontosuhteen tarkastelu johtaa käsitystä Suomen sotienjälkeisestä modernismista.
26
Sormunen-Cristian, Riitta, Merja Manninen, and Lauri Jauhiainen. "Laidun tehokäyttöön emolehmien ja karitsoiden yhteislaidunnuksella." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76760.
Full textAbstract:
Emolehmien ja karitsoiden yhteislaiduntamista tutkittiin ensimmäistä kertaa Suomessa MTT:n emolehmänavetalla Tohmajärvellä 2003. Tutkimuksessa oli mukana kaksi nauta- ja kaksi nauta-karitsaryhmää. Nautaryhmässä oli kahdeksan hereford (hf)-emoa ja näiden kahdeksan vasikkaa. Nauta-karitsaryhmässä oli hf-nautojen lisäksi 45 suomenlammaspässikaritsaa. Jokaista ryhmää varten varattiin 4,2 ha laidunta. Multaiselle hietamaalle perustettu laidun oli kokeen alkaessa toisen vuoden timotei-nurminata-puna-apilanurmea. Laidunruohon laadun ja maittavuuden parantamiseksi laitumeen kylvettiin toukokuussa 2003 valkoapila-alsikeapilaniittynurmikkaseosta 7,5 kg/ha. Typpeä laitumet saivat kaksi kertaa kesässä, yhteensä 75 kg/ha.Keväällä 2003 osa emoista oli poikinut vasta pari päivää ennen yhteislaidunnuksen alkua ja tämä näkyi myös emojen aggressiivisena käyttäytymisenä karitsoita kohtaan. Kun emo-vasikkasuhde höltyi ja ryhmät tottuivat toisiinsa, naudat ja karitsat muodostivat yhtenäisen lauman. Seuraavana keväänä tutkimusta toistettaessa emojen ja karitsoiden välillä ei esiintynyt sopeutumisvaikeuksia.Kesäkuussa kolea sää heikensi nurmen kasvua selvästi. Heinäkuussa nurmen kasvua heikensi puolestaan pitkään jatkunut helle ja kuivuus. Myös alhainen typpilannoitus näkyi nurmen kasvussa.Laiduntaminen kesti 83 päivää. Nauta-karitsaryhmä söi laitumen tarkempaan kuin nautaryhmä (5 vs. 7-10 cm). Matalaan syöttö ei heikentänyt laitumen jälkikasvua, vaan seuraavan laidunnusjakson alussa satomäärä oli molemmissa ryhmissä lähes aina yhtä suuri. Yhteislaiduntaminen ei vaikuttanut haitallisesti myöskään ruohon laatuun. Puhdistusniittoa ei nauta-karitsalaitumella tarvittu. Lampaat hävittivät erityisesti hevonhierakkaa (Rumex longifolius DC.), joka on laidunnurmen haitallisimpia rikkakasveja. Nautalaitumelta hevonhierakat niitettiin leviämisen estämiseksi.Nautaryhmän vasikat kasvoivat kesän aikana paremmin kuin vasikat nauta-karitsaryhmässä (1,26 vs. 1,08 kg/pv/vasikka, P<0,001). Vaikka ero oli tilastollisesti merkitsevä, sitä voidaan pitää käytännön kannalta vähäisenä. Suurempi laiduntiheys ja karitsoiden mukanaolo ei vaikuttanut emojen kuntoon. Emojen kunto molemmissa ryhmissä oli hyvä kokeen alussa ja lopussa. Karitsat tuottivat lihaa keskimäärin 18,2 kg/eläin. Teurastettaessa karitsat olivat kuluttajan kannalta sopivan rasvaisia. Hyvälaatuisten ruhojen myynti ei tilateurastamolle tuottanut vaikeuksia. Karitsoiden mukaanotto laitumelle lisäsi lihan kokonaistuotosta runsaat 150 kg/ha.Puhtaalla, ensi kertaa laidunnettavalla alueella nautojen ja karitsoiden loismäärä oli vähäinen. Kirjallisuuden mukaan yhteislaiduntaminen vähentää loisongelmaa. Tutkimuksessa pidettiin mahdollisena, että emojen läsnäolo suojeli karitsoita villieläimiltä.
27
Rantala, Olli. "Maksuvalmiuslaskelmat ja tunnusluvut." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75768.
Full textAbstract:
Maa- ja puutarhataloudessa toiminnan rahoituksen ja maksuvalmiuden merkitys on kannattavuuden ohella taloudellisten toimintaedellytysten tarkastelussa tärkeää. Yrityksen on selviydyttävä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä maksuvelvoitteistaan, jotta toiminta voisi häiriöttä jatkua. Maksuvalmius tarkoittaa tulorahoituksen riittävyyttä ja sen tarkastelussa käytetään perinteisen taseanalyysin tunnuslukuja ja erilaisia rahavirtalaskelmia. Maatilayritysten kannattavuuskirjanpidossa maksuvalmiuden tarkastelu perustuu kassavirtalaskelmiin (www.mtt.fi/taloustohtori). Laskelman rakenne on Ytn:n suosituksen mukainen, jossa tarkastellaan tulorahojen riittävyyttä rahankäytön eri kohteisiin niiden taloudellisessa etuoikeusjärjestyksessä. Rahoituksen riittävyyttä mitataan eri tasoille lasketuilla toiminta-, rahoitus-, investointi- ja kassajäämillä. Kassavirtojen kuvauksen avulla voidaan tutkia paitsi rahoituksen riittävyyttä, pääomarahoituksen tarvetta, lainojen hoito- ja verorasitetta, erilaisten maksujen ja velvoitteiden hoitokykyä ja yleensäkin rahoituksen hallintaa ja tehokkuutta. Vuonna 2008 maa- ja puutarhatalouden kassatulot olivat keskimäärin 130 700 euroa, josta lyhytvaikutteisiin toiminnan menoihin kului 83 700 eli 64 %, joten toimintajäämäksi jäi 47 000 euroa. Rahoitusmenojen ja verojen vähentämisen jälkeen rahoitusjäämäksi jäi 36 700 euroa. Kun siitä vähennetään siitä nettomääräiset investointimenot, saadaan investointijäämäksi 7 200 euroa. Nettomääräiset investointimenot olivat 29 500 euroa. Kassajäämään päästään lisäämällä investointiavustukset ja lainojen nettomuutos. Kassan ylijäämäksi muodostui 17 800 euroa, joka kattaa rahoitusomaisuuden muutoksen ja jäi käytettäväksi yksityiseen kulutukseen. Kassamenojen kasvu on viime vuosina ollut hieman tulojen kasvua nopeampaa, mutta tulorahoitus ei ole kuitenkaan merkittävästi heikentynyt. Tulorahoituksella on pystytty maksamaan toiminnan menot, rahoitusmenot ja verot ja myös investointeihin on jäänyt rahaa. Positiivinen investointijäämä osoittaa, että investoinnit on keskimäärin voitu rahoittaa tulorahoituksella. Isompia investointeja sillä ei kuitenkaan pystytä rahoittamaan, vaan rahoitukseen käytetään avustuksia ja velkaa. Investointitukien määrä oli vuosina 2007 - 2008 keskimäärin 2 900 euroa ja lainojen nettolisäys 8 400 euroa tilaa kohti. Kassaperusteisen tulorahoituksen riittävyyttä voidaan arvioida suhteessa vieraan pääoman hoitomenoihin tai suhteessa investointeihin. Lainojen hoitokate mittaa tulorahoituksen riittävyyttä vieraasta pääomasta aiheutuviin maksuihin ja vieraan pääoman takaisinmaksuaika puolestaan mittaa velkojen takaisinmaksukykyä. Molemmat tunnusluvut voidaan laskea eri olettamuksilla yrittäjän voitonjako-osuudesta tulorahavirrasta. Kun yrittäjän osuutena tulorahoituksesta käytetään työlle saatua korvausta eli työn tuottoa, on lainojen hoitokate 2000-luvulla ollut keskimäärin 1,2 ja vieraan pääoman takaisinmaksuaika 4,8 vuotta. Käytetyillä laskentaperusteilla maksuvalmiutta voidaan pitää yleisten ohjelukujen mukaan tyydyttävänä eli liiketoiminnan kassavirta riittää lainojen hoitokuluihin ja takaisinmaksuajat ovat kohtuullisia. Lainojen hoitokatteella mitattu velkojen hoitokyky oli vuonna 2008 heikoin muilla kotieläintiloilla ja sikatiloilla ja paras lypsykarjatiloilla. Muilla nautakarjatiloilla suuri velkaisuus ja puutarhayrityksissä puolestaan pieni rahoitusjäämä pidensivät selvästi takaisinmaksuaikoja. Tunnuslukujen valossa viljatilojen maksuvalmius pysyi kohtuullisena vuonna 2008 vaikka kannattavuus ja yrittäjätulo putosivat rajusti edellisvuodesta. Viljatilojen velkaisuus on myös pysynyt viime vuodet varsin kohtuullisena. Sikatilojen maksuvalmius heikkeni selvästi vuonna 2008 kannattavuuden pudotessa. Lypsykarjatilojen maksuvalmius on pysynyt vähintäänkin tyydyttävänä. Rahoitusjäämä on kasvanut 2000-luvulla rahatulojen vauhdissa ja velkaisuus on pysynyt kohtuullisena.
28
Kjäldman, Ritva. "The Impact of Socio-Pedagogic Equine-Activities intervention on Special Education Pupils with Neurological Disorders." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75762.
Full textAbstract:
Tutkimushankkeen nimenä on The Impact of Socio-Pedagogic Equine-Activities intervention on Special Education Pupils with Neurological Disorders. Tutkimus suoritetaan Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa soveltavan kasvatustieteen laitoksella. Tässä tutkimuksessa tutkitaan hevosen ja talliyhteisön avulla tapahtuvaa sosiaalista kuntoutusta ja syrjäytymisen ehkäisyä. Tutkimuksen aihe on poikkitieteellinen (erityispedagogiikka, sosiaalipedagogiikka, psykologia ja antrozoologia). “Talliyhteisö ja hevonen tarjoavat maksimaalisen kokemuksen, joka ei ole verrattavissa muihin, koska se sisältää sekä ainutlaatuisen fyysisen kokemuksen että riemukkaan sosiaalisen ympäristön” (Hart 2000, 94). Vuonna 2002 Kuopion yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskuksessa aloitettiin pilottihankkeena uuden interventiomenetelmän täydennyskoulutus, sosiaalipedagoginen hevostoiminta kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Menetelmä on Suomessa uraauurtava yhteisöllisyyden ja eläinavusteisen kuntoutuksen kombinaatio, jonka viitekehys lähtee sosiaalipedagogiikasta. Se voidaan määritellä sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemiseksi hevosen kanssa tapahtuvassa yhteisöllisessä toiminnassa. Sosiaalipedagogiikan työkäytänteet sisältävät kolme elementtiä: toiminnallisuus, yhteisöllisyys ja elämyksellisyys. Se on luova tieteenala, joka edellyttää rohkeutta kokeilla uusia, erilaisia työskentelytapoja. Pedagogisen suhteen kautta mahdollistetaan perusta yksilön muutokselle ja saadaan aikaan uusi elämänorientaatio, ”uinuvan ihmisyyden herättäminen” (Hämäläinen 2002). Tavoitteena on lasten ja nuorten sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen hevosen kanssa tapahtuvassa yhteisöllisessä toiminnassa.Beck ja Katcher (2001) ovat huomanneet lasten tulevan rauhallisemmiksi eläinten läheisyydessä. Tämä rohkaisee käyttämään eläimiä vaikuttavuuden vahvistajina käyttäytymisen ja sosiaalisten taitojen interventio-ohjelmissa. Eläinavusteiset interventiot jaetaan neljään kategoriaan: lemmikkien vierailuohjelmat, eläinavusteinen terapia, hippoterapia ja terapeuttinen ratsastus (All & al. 1999, 49-51). Eläimet ja niistä huolehtiminen antaa lapsille mahdollisuuden oppia hoivaamista (Hanselman 2001, 160). Läheinen dialogisuus, tässä ja nyt -oleminen, hoivaaminen, rauhoittuminen ja eläimen menetys ovat aspekteja koskien lasten ja eläinten välisiä siteitä ja bondingia (Melson 2001, 70). Hevosen käyttäminen kuntoutuksessa on jo useassa maassa pitkään käytetty toimintamalli. Keski-Euroopassa, Yhdysvalloissa sekä Pohjoismaista Ruotsissa ja Tanskassa on talleja, jotka yhteisöllisen ja sosiaalisen kasvun näkökulmasta tekevät työtä lasten ja nuorten syrjäytymiskierteen katkaisemiseksi ja jo syntyneiden vaurioiden korjaamiseksi. Lapset ja nuoret ovat tämän hevostoiminnan piirissä monenlaisten diagnoosien pohjalta Sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa talliyhteisö tiedostaa kokonaisvaltaisen tehtävänsä kasvatuksellisena yhteisönä. Toiminta on turvallisuutta ja vuorovaikutusta herättävä, jonka tavoitteena on vastuullisuuteen ja yhteisöön kasvaminen. Talliyhteisö pyrkii tiedostetusti antamaan vastuuta lapsille ja nuorille, oikeassa suhteessa ikäkauteen ja kehitysedellytyksiin (Koistinen 2005, s. 4-5). Kaikkein vaikuttavin tapa opettaa ja oppia edellyttää kaikkien aistien käyttämistä. Eläinten kanssa toimiminen antaa lapsille sensorisia kokemuksia (Melson 2001, 79-80.) Taatakseen näiden eläinavusteisten ohjelmien laadun, on merkittävää se, ettei eläimiä käytetä hyväksi vaan niitä kohdellaan tasavertaisina kuntoutuskumppaneina (Fredrickson-MacNamara,and Butler 2006, 140). Yhdysvalloissa on viimeisen viiden vuoden aikana tutkittu runsaasti hevosen roolia sosiaalistamis-prosesseissa. Psykologian tohtori Kay Sudekum Trotter (2006) tutki riskilasten ohjausta hevosten avulla. Hän löysi tutkimuksessaan tilastollisesti merkitsevää parantumista koeryhmän kokonaiskäytöksessä, positiivisen käytöksen lisääntymisessä ja negatiivisen käytöksen vähenemisessä. Magnell & al. (2006) tutki hevosavusteisen psykoterapian vaikutusta riskinuoriin. Hänen tutkimuksessaan löydettiin samankaltainen tilastollisesti merkitsevä tulos kokonaiskäytöksen parantumisessa. Lisäksi saatiin tilastollisesti merkitsevä tulos kommunikaatiotaidoissa ja sosiaalisissa taidoissa. Heinäkuussa 2008 tutkija matkusti Yhdysvaltoihin, Washburnin yliopistoon Kansasiin, tapaamaan professori Pamelyn MacDonaldia, joka on tutkinut hevosen vaikutusta sosiaalisessa kuntoutuksessa erityisluokkien parissa. Hänen tutkimuksessaan löydettiin tilastollisesti merkitsevät erot tarkasteltaessa hevostoimintaan osallistuneita ryhmiä yksittäisinä tapauksina. Eräässä ryhmässä saatiin tilastollisesti merkitsevä ero itsetunnon kohoamisessa, toisessa hoivaamisen lisääntymisessä ja aggression vähenemisessä.Ottaessaan vastuuta eläimistä lasten ja nuorten motivaatio ja ymmärrys syvenevät (Melson 2001, 90). Lasten ja nuorten kanssa toimiville aikuisille voidaan antaa kuusi periaatetta, jotka sovellettuina ohjaustyöhön tukevat myönteisen minäkäsityksen muodostumista:- Anna oppilaan kokea, että opettaja tukee häntä.- Anna oppilaiden tuntea olevansa vastuullisia ihmisiä.- Anna oppilaiden tuntea itsensä pystyviksi.- Opeta oppilaat asettamaan realistiset tavoitteet.- Auta oppilaita arvioimaan itseään realistisesti.- Kannusta realistista itsekiitosta (Korpinen 1990).Omanarvontunnetta ja itsetuntemusta voidaan oppia kokemusten ja elämysten kantta. Hevoskokemusten kautta tämä on mahdollista. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan pilottityössään koulupudokkaiden kanssa tutkija muotoili em. periaatteet talliympäristöön sopiviksi:- Ohjaaja on mukana auttamassa alkuun. Annetaan yrittää aina itse, mutta ollaan taustalla valmiina.- Oppilas saa tärkeitä ja merkittäviä tehtäviä (esim. hevosen hyvinvoinnin tai tallin toiminnan kannalta). Hän kokee olevansa tärkeä osa kokonaisuutta.- Oppilaalle annetaan tallilla kykynsä mukaisia tehtäviä, joiden kautta onnistumisenelämykset ovat mahdollisia.- Hevostoiminta suunnitellaan yhdessä oppilaan ja ohjaajan kanssa. Toiminnan tulee olla tavoitteellista, mutta se ei saa ylittää eikä alittaa oppilaan suorituskykyä.- Toiminnan jälkeen käydään se yhdessä läpi. Pohditaan keskustellen asetettujen tavoitteiden kautta miten toiminta sujui. Mietitään mahdollisia muita tapoja toiminnan suorittamiseksi.- Harjoitellaan olemaan tyytyväisiä omaan suoriutumiseen. Opetellaan löytämään arjesta niitä pieniäkin kiitoksen paikkoja. Opetellaan iloitsemaan pienistäkin onnistumisista ja siirtämään tätä iloa hevostoiminnan ulkopuolelle (Kjäldman 2003, 10).Opettajan näkökulmasta hevostoiminta oli mielekäs toimintamuoto koulupudokkaiden motivoimiseksi opiskeluun. Talliympäristö poikkesi perinteisestä kouluympäristöstä antaen mahdollisuuden työstää oppiaineita uudella tavalla. Hevostoiminta avasi uudenlaisen pedagogisen suhteen opettajan ja oppilaan välille. Oppitunnit olivat aidommin vastavuoroisia kuin perinteisessä kouluopetuksessa. Parhainta antia olivat tunne kasvamisesta kunnioitukseen toista kohtaan, luottamuksen lisääntymiseen, vastuullisuuteen, ymmärtämiseen ja kokemusten kohtaamisiin ainutkertaisina (Kjäldman 2003, 20).
29
Tähtinen, Tero. "Lu-vuoren todelliset kasvot." AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 16, no. 1 (March 25, 2019). http://dx.doi.org/10.30665/av.75072.
Full textAbstract:
Artikkelini käsittelee maiseman käsitettä kiinalaisessa, erityisesti Tang- ja Song-dynastioiden luontorunoudessa. Toisin kuin länsimaisessa perinteessä, missä maisema määrittyy udein visuaalisesti havaittuna staattisena "tauluna", kiinalainen perinne näkee maiseman energeettisenä kenttänä, jossa vastakohtaiset voimat tulevat päättymättömään "korrelaatioiden leikkiin" keskenään. Yhtenä keskeisenä pyrkimyksenäni on osoittaa, että kiinalaisessa maisemaorientaatiossa ihminen ei ole vain passvinen tarkkailija ("katsoja") vaan olennainen osa villin luonnon kosmologiaa.
Teoreettisena taustana hyödynnän erityisesti ranskalainen sinologin François Jullienin teosta Living off Landscape, joka on ensimmäinen länsimaisen tutkijan yritys ymmärtää ja hahmottaa kiinalainen käsitys "vuorten-vesien" holistisesta kokonaisuudesta. Jullienin teoriat ovat ajoittain sangen korkealentoisia, ja yksi artikkelini pyrkimyksistä on havainnollistavien runoesimerkkien avulla konkretisoida ja täsmentää hänen näkemyksiään. Lisäksi runoanalyysieni kautta haluan kehitellä hänen ajatuksiaan edelleen suhteessa kiinalaiseen filosofiaan ja poetiikkaan.
30
Rusi-Pyykönen, Mari. "Lectio praecursoria: Hetkestä syntynyttä." Musiikki-lehti 51, no. 4 (December 29, 2021). http://dx.doi.org/10.51816/musiikki.113253.
Full textAbstract:
Kirjoitin väitöskirjani kiitokset lähes vuosi sitten. Työ oli tehty. Pitkäkestoisen tutkimusprosessin pääteasema siinsi horisontissa, vaan ei kuitenkaan. COVID-19-rajoitukset aiheuttivat äkkipysähdyksen. Oli kuin pohjoisesta Kolarin rautatieasemalta alkanut matkanteko olisi tyssännyt juuri ennen Pasilaa. Jouduin kasvokkain ennakoimattoman kanssa. Kulunutta puolen vuoden odotusta voisi kutsua kynnyksellä viipymiseksi käsillä olevan tilanteen ja tulevan – ei vielä olevan eikä tiedetyn – välissä.
31
Houni, Topi. "Kansan eheyttäminen." Historiallinen Aikakauskirja 120, no. 1 (April 1, 2022). http://dx.doi.org/10.54331/haik.115468.
Full textAbstract:
Kansan eheytyminen on Suomessa tunnettu ja paljon tutkittu aihe. Sanaparilla viitataan useimmiten kehitykseen tai prosessiin, jossa vuoden 1918 sisällissodassa kahtiajakautunut kansa muuttui eheäksi kokonaisuudeksi viimeistään talvisotaan mennessä. Artikkelissa haastan ja monipuolistan vallitsevaa tulkintaa keskittymällä siihen, mitä poliittiset toimijat aikanaan tarkoittivat, kun he puhuivat ja kirjoittivat eheästä kansasta ja kansan eheyttämisestä. Käsitehistoriallisesta näkökulmasta tarkasteltuna kansan eheyttä ja eheyttämistä käytettiin 1860-luvulta lähtien käsitteinä, joilla jäsennettiin maan sisäisiä ristiriitoja ja sitä kenellä on oikeus puhua Suomen kansan nimissä. Digitoituihin lehtiaineistoihin ja eduskunnan pöytäkirjoihin perustuen esitän, että eheä-kantaisen käsitteistön käyttötapoihin kerrostui selvästi toisistaan eroavia merkityksiä. Jäsennän pitkän linjan merkityskerrostumia jaottelulla, jonka mukaan käsite politisoitui, ajallistui, demokratisoitui ja historiallistui reilun sadan vuoden aikana. Käsitehistoriallisesta näkökulmasta tarkasteltuna sisällis- ja talvisota eivät näyttäydy eheyttämispuheen alkuna ja päätöksenä, kuten aiemmissa tutkimuksissa on oletettu, vaan pikemminkin murroskohtina, jolloin käsitteen käytön edellytykset muuttuivat merkittävästi. Vaikka artikkeli keskittyy Suomeen, käsittelen erityisesti 1930-luvun osalta myös sitä, minkälaisina stimulantteina ulkomaiset rinnakkaiskäsitteet – ruotsin folkhem ja saksan Volksgemeinschaft – toimivat suomalaisessa eheyttämiskeskustelussa
32
Hakamäki, Pia, Vesa Saaristo, Pirjo Lindfors, and Timo Ståhl. "Tukityöllistäminen interventiona ja sen vaikutus perusterveydenhuollon palvelujen käyttöön." Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 59, no. 4 (December 13, 2022). http://dx.doi.org/10.23990/sa.103415.
Full textAbstract:
Pitkittynyt työttömyys voidaan katkaista lyhytkestoisella tukityöllistämisellä, jolla voi olla vaikutusta työttömien hyvinvointiin, terveyteen ja toimintakykyyn. Työllistäminen voi vaikuttaa myös perusterveydenhuollon avopalvelujen käyttöön esimerkiksi tuomalla näkyväksi piilevää palvelutarvetta. Artikkelissa tutkitaan harvaan asutun kunnan tukityöllistämistoimenpiteisiin osallistuneiden ja työllistämisen ulkopuolelle jääneiden perusterveydenhuollon avopalvelujen käyttöä viiden vuoden aikana (2 vuotta ennen ja jälkeen interventiovuoden). Tutkimusjoukkona olivat yli 500 päivää työttömänä olleet. Yksilötason tiedot poimittiin rekistereistä kokonaisotantana (ikä: 17–63 vuotta, sukupuoli: 61 % miehiä, 39 % naisia, N = 152). Tiedot perustuivat kolmeen eri rekisteriin: Kelan työttömyysturvatiedot, Pudasjärven kaupungin työllistämispalvelujen asiakastiedot ja Oulunkaaren kuntayhtymän potilasrekisteri. Tutkimusjoukosta muodostettiin kaksi pseudonymisoitua ryhmää: interventioryhmä eli tukityöllistetyt (n = 67) ja vertailuryhmä (n = 85). Aineisto analysoitiin kvantiiliregressiolla. Tulosten mukaan interventio- ja vertailuryhmien terveyspalveluiden käytössä oli eroja ja palvelujen käyttö jakautui epätasaisesti molemmissa tutkimusryhmissä. Interventioryhmässä käynnit lisääntyivät intervention jälkeisen vuoden loppuun asti, mutta vähenivät sitä seuraavana vuonna 2016. Vertailuryhmän käynnit lisääntyivät koko seuranta-ajan vuoteen 2016 saakka. Palvelujen käyttö ei jakaantunut tasaisesti, vaan 17 prosenttia käytti puolet kaikista palveluista. Paljon palveluja käyttäneiden osuudet erosivat interventio- ja vertailuryhmän välillä. Interventioryhmässä paljon palveluja käyttäneiden palvelujen käyttö oli tilastollisesti merkitsevästi matalampaa kuin vertailuryhmässä (p=0,000–0,002). Pitkäaikaistyöttömille kohdennetun tuen ja työllistämistoimenpiteiden arvioinnin näkökulmasta tietoa perusterveydenhuollon avopalveluiden käytöstä tarvitaan. Relevanttia rekisteritietoa on harvoin käytössä.
33
Majamaa, Karoliina, and Anna-Riitta Lehtinen. "Järjestelylainaan Takuusäätiön takausta hakeneiden velkarakenteen muutos ajanjaksolla 2013–2018." Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 32, no. 2 (May 31, 2024). http://dx.doi.org/10.30668/janus.126101.
Full textAbstract:
Artikkelissa tarkastellaan järjestelylainaan Takuusäätiön takausta hakeneiden velkojen koostumusta, hakijarakennetta ja koettua velkaantumisen syytä ajanjaksolla 2013–18. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään talousosaamista, joka kuvaa kuluttajien taloudellisia mahdollisuuksia ja käyttäytymistä tiedon ja taidon lisäksi. Talousosaamiseen liittyvä velkaantuminen oli yleisintä alle 30-vuotiailla, ja se oli miehillä naisia yleisempää suhteessa muihin velkaantumisen syihin. Takausta hakeneiden velat sisälsivät euromääräisesti aiempaa suurempia pikalainoja vuoden 2015 jälkeen, jolloin myös hyvätuloiset hakijat korostuivat talousosaamisen takia velkaantuneiden ryhmässä verrattuna niihin, jotka olivat velkaantuneet muista syistä. Kaupalliset järjestelyluotot ovat saattaneet osaltaan edistää tätä muutosta, ja saadut tulokset osoittavat, etteivät ne aina ratkaise velkaongelmaa, vaan ovat usein osa sitä. Liiallisen velkaantumisen ehkäisy vaatii kuluttajien talousosaamisen ja toimijuuden vahvistamisen lisäksi sääntelyä.
34
Brunila, Tuukka. "Miten tutkia valtiovaltaa?" Tiede & edistys, no. 2 (August 31, 2023). http://dx.doi.org/10.51809/te.131970.
Full textAbstract:
Mitchell Dean & Daniel Zamora, The Last Man Takes LSD – Foucault and the End of Revolution London: Verso, 2021. 256 s. Viimeisen kymmenen vuoden aikana valtiovalta on palannut keskeiseksi teemaksi poliittiseen teoriaan. Esimerkiksi uusliberalismia käsittelevät tutkimukset painottavat, että siinäkään kyse ei ole niinkään valtion vähenevästä roolista vaan pikemminkin valtion tehtävien uudelleenjärjestelystä pakkovaltana, eli välineenä pakottaa yksilöt tottelemaan taloudellista järjestystä. Uusliberaalissa hallinnossa valtiovallan tehtäväksi on tullut taloudellista järjestelmää haastavien toimijoiden, kuten työväenliikkeen, tukahduttaminen. (Ks. esim. Harvey 2007, 75–79 tai Slobodian 2018.) Toisaalta taas erilaiset kriisit, kuten pandemiat tai talouden ja ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat vaikeudet, ovat palauttaneet valtiovallan toimet ja valtion laajemman merkityksen yhteiskuntajärjestykselle teoreettisen keskustelun ytimeen (ks. Brunila & Lehtinen 2021). Valtion merkitys ei siis globalisaatiosta huolimatta ole millään yksinkertaisella tavalla vähentynyt. Lisäys: Tekstin verkkoversioon lisätty tieto kirjoittajan tutkimusrahoituksesta.
35
Rautajoki, Hanna. "Kasvokkain julkison kanssa:vastaanottajan multimodaalinen muotoilu televisiokeskustelun aloituksissa." Media & viestintä 37, no. 3 (September 26, 2014). http://dx.doi.org/10.23983/mv.63045.
Full textAbstract:
Artikkelissa tutkitaan ohjelmantekijöiden keinoja puhutella ja osallistaa televisiokatsojia ohjelman avauksessa. Aineistona on kolme suoraa Ylen keskusteluohjelmaa syyskuun 11:nnen terrori-iskuista vuodelta 2001. Sama puheenaihe voidaan avata hyvin erilaisten strategioiden avulla ja valitulla tyylillä on implikaationsa tietynlaisen katsojakonstruktion tuottamiseen. Verbaalisen kommunikaation lisäksi artikkelissa kiinnitetään huomiota myös tilallisten, kehollisten ja materiaalisten resurssien hyödyntämiseen vastaanottajan puhuttelussa. Keskeiset havainnot kutoutuvat julkison eli julkiseen keskusteluun osallistuvan kansalaisjoukon käsitteeseen. Aiempi keskustelu aiheesta on jakautunut sen suhteen, luetaanko ajankohtaiskeskustelua seuraava televisiokatsoja kuuluvaksi kuluttavan yleisön vai julkison piiriin. Artikkelissa esitetään, että ohjelmien puhuteltu vastaanottaja ei ole ensisijaisesti kutsuttu seuraamaan esitystä, vaan sitä puhutellaan ajankohtaisen, yhteiskunnallisesti merkittävän aiheen pohtimiseen osallistuvana toimijana. Aloituksissa toimittajat rakentavat katsojaan osallistavan kontaktin, operoivat yhteisöllisyyttä tuottavien episteemisten ja moraalisten positioiden varassa ja korostavat avointa poliittista toimintatilaa. Suhdetta vastaanottajaan ei tuoteta vain järkiperustaisten argumenttien avulla, vaan ohjelmien avaukset on ladattu erilaisin julkisoutta virittävin tunnetiloin.
36
Pietiläinen, Jukka. "Glamourin markkinamiehet: kiiltopaperilehdet Venäjällä." Media & viestintä 38, no. 4 (December 14, 2015). http://dx.doi.org/10.23983/mv.62078.
Full textAbstract:
Ensimmäiset kiiltopaperilehdet (eng.: glossy magazines, ven.: gljantsevyje žurnaly) ilmestyivät Venäjälle vasta 1990-luvulla. Ulkomaisten brändien Cosmopolitan (1994) ja Elle (1996) myötä perinteiset venäläiset naistenlehdet alkoivat muuttua sisällöltäänkin kiiltopaperimaiseksi. Tämän myötä (tai tämän vuoksi) venäläiset naistenlehdet alkoivat menettää myös lukijoitaan. Hyvin nopeasti käsite ”kiiltopaperilehti” sai oman merkityksensä: se ei viitannut vain lehtien painopaperiin vaan myös niiden sisältöön. Kiiltopaperilehdet markkinoivat kallista elämäntapaa sekä unelmia kauneudesta, terveydestä, vapaudesta, rikkaudesta ja mielihyvästä. Rinnakkainen käsite ”glamour-kiiltopaperilehdet” (glamurnyje gljantsevyje žurnaly) korostaa vielä edellistä enemmän lehtien ideologista roolia kulutusyhteiskunnan ja kalliiden tavaroiden kuluttamisen promoottorina. Glamour-lehden venäjänkielinen painos alkoi ilmestyä vuonna 2004. Kansainvälinen venäjänkielen opettajien liitto valitsi sanan glamur venäjän kielen vuoden sanaksi vuonna 2007. Suuri osa kiiltopaperilehdistä perustuu länsimaisiin formaatteihin ja useiden lehtien nimi on kannessa latinalaisin kirjaimin. Kiiltopaperilehdet muokkaavat venäläisen keskiluokan kulutuskäyttäytymistä ja yhteiskunnallisia asenteita markkinoidessa modernia yhteiskuntaa ja sen elämäntapaa. Siten ne toimivat samaan tapaa uudenlaisen yhteiskunnan markkinoijina kuin sanomalehdet joskus aikaisemmin.
37
Lappalainen, Hanna. "Suunvuoro." Virittäjä 125, no. 4 (December 21, 2021). http://dx.doi.org/10.23982/vir.112724.
Full textAbstract:
Virittäjän 125. vuosikerta huipentuu tähän numeroon. Niinpä onkin luontevaa luoda katse taaksepäin ja tehdä sukelluksia muutamiin lehdessä tarkasteltuihin aihepiireihin ja tutkimusaloihin. Jos haluaa saada yleiskuvan eri tutkimusalojen käsittelystä eri vuosikymmenillä, kannattaa aloittaa Riku Erkkilän ja Teemu Palkin havaintokirjoituksesta. Jussi Ylikosken artikkeli muistuttaa aiheellisesti, että Virittäjä ei ole vain fennistinen aikakauslehti, vaan se on perustamisestaan asti ollut myös fennougristiikan keskeinen julkaisukanava. Tätä kuvaa vahvistaa osaltaan Sampsa Holopaisen, Santeri Junttilan ja Petri Kallion syväluotaus siihen, miten lainasanatutkimuksen erilaiset kaudet näkyvät Virittäjän lehdillä. Kolmannen ikkunan lehden historiaan avaa Terhi Ainialan ja Paula Sjöblomin artikkeli, jossa tarkastellaan Virittäjässä esiteltyä nimistöntutkimusta metodologisesta näkökulmasta. Artikkelien antia täydentävät havaintokirjoitukset. Minna Jaakola ja Johanna Komppa selvittävät, millaiset julkaisut on nimetty Virittäjässä perusteoksiksi; huomio on erityisesti kirja-arvioissa. Jyrki Kalliokoski puolestaan esittelee kaunokirjallisuuden kielen tutkimusta Virittäjän eri vuosikymmenillä. Viimeinen havaintokirjoitus ei tarkastele lehden historiaa, vaan linkittyy juhlavuoteen ja -numeroon sitä kautta, että se on viimevuotisen opiskelijoille suunnatun kirjoituskilpailun satoa. Milla Juhosen tutkimuskohteena on Mika Waltarin Komisario Palmu -kirjojen nimistö. Vaikka Virittäjän historiaa valottavien kirjoitusten näkökulmat ovat monipuolisia, on helppo huomata myös isoja aukkoja. Olisi kiehtovaa tarkastella esimerkiksi sitä, miten puhutun kielen tutkimus tai vaikkapa tekstintutkimus ovat vuosikymmenten saatossa muuttaneet muotoaan. Entä miten erilaiset kielioppinäkemykset ja paradigmojen muutokset ovat nähtävissä julkaisussa? Tutkittavaa riittää siis seuraavaankin merkkivuoteen. Virittäjän juhlinta ei pääty tähän vuosikertaan vaan jatkuu ensi vuonna etenkin Virittäjä 125 -verkkosivuston muodossa. Ensi vuoden toiminnan mahdollistaa osaltaan Jenny ja Antti Wihurin rahasto, jota kiitämme juhlavuoden apurahasta. Tämä suunvuoro on viimeiseni Virittäjän päätoimittajan roolissa. Kauteni on ollut lyhyt verrattuna pitkäaikaisimpiin edeltäjiini, kuten Lauri Hakuliseen ja E. A. Tunkeloon, jotka hoitivat tehtävää vähintään 20 vuotta. Nämä kuusi vuotta (joista ensimmäinen varapäätoimittajana) ovat olleet antoisia ja avartavia, eivät kuitenkaan aina helppoja. Kiitän lämpimästi kaikkia yhteistyökumppaneitani ja työtovereitani: kirjoittajia, toimitusneuvoston jäseniä ja muita arvioijia, Kotikielen Seuran johtokuntaa ja erityisesti kaikkia toimituksen jäseniä, joiden kanssa olen saanut tehdä sujuvaa yhteistyötä. Toivotan onnea ja menestystä seuraajalleni Laura Visapäälle, joka on laskujeni mukaan Virittäjän 21. päätoimittaja. Hanna Lappalainen
38
Ruohonen, Voitto, and Heikki Hellman. "Helsingin Sanomat kirjallisuuden kuluttaja-asiamiehenä." AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 19, no. 4 (January 2, 2023). http://dx.doi.org/10.30665/av.121693.
Full textAbstract:
Kuoleeko kritiikki, kysyttiin Helsingin Sanomien kulttuuriosaston pääjutussa 13. helmikuuta 2022. Antti Majanderin artikkeli perustui kiertohaastatteluun, jossa 15:n eri median päätoimittajaa oli pyydetty vastaamaan, onko kritiikki uhanalainen laji sekä miten hänen mediansa toimii kulttuurijournalismissa ja -kritiikissä. Vastaajat olivat yksimielisiä siitä, että kulttuurikritiikillä on arvoa sinänsä eikä päähuomio ole verkkojuttujen klikkausmäärissä tai massoihin vetoavissa sisällöissä. Yksikään päätoimittajista ei silti sanonut edustamansa viestimen suunnittelevan kritiikin lisäämistä. (Majander 2022a.) Majanderin artikkelia täydensi kulttuuritoimituksen esihenkilön Aino Miikkulaisen kommentti. Hän nosti esille kaksi seikkaa. Teoksia ja esityksiä on koko ajan enemmän, mutta lehtiä ja toimittajia vähemmän, jolloin kaikkea ei ole mahdollista arvioida. Tilannetta korvaa epäinstitutionaalinen eli vernakulaari viestintä. Toiseksi Miikkulainen (2022) viittasi ”jo vuosia sitten” toimituksissa puheeksi tulleeseen palvelujournalismiin: lukijalle tarjotaan neuvoja ja suosituksia. ”Kulttuurikritiikki on palvelujournalismia parhaimmillaan. Koulutettu alan asiantuntija kertoo teoksesta mielipiteensä, josta voi päätellä, haluaako siihen uhrata aikaansa ja rahaansa”, Miikkulainen tiivisti. Kuukautta myöhemmin lehden kulttuuritoimittaja Juuso Määttänen korosti kolumnissaan, että kriitikko ei ole suosittelija: ”Kritiikin idea on nimenomaan se, että tiettyyn kulttuurin alaan perehtynyt kirjoittaja kirjoittaa arvioimastaan teoksesta oman huolellisesti perustellun näkemyksensä. [--] Kritiikki on armottoman tärkeää aikana, joka on täynnä laiskaa hehkutusta, somepöhinää ja rahalla maksettuja ’suosituksia’. Olen todella hädissäni, jos kritiikin määrä vähenee enää yhtään nykyisestä.” Määttänen ei sulkenut pois suosituksia, vaan arvioi niiden täydentävän kritiikkejä. (Määttänen 2022.) Mihin Helsingin Sanomien kirjallisuusjournalismi 2020-luvulla suuntautuu? Kulttuuriosaston sisällönanalyysiin perustuvissa tutkimuksissa (Hellman & Ruohonen 2019; Ruohonen & Hellman 2020a) havaitsimme, että lehden siirtyminen tabloidiksi ei heikentänyt kirjallisuuden asemaa, vaan se päinvastoin hienokseltaan vahvistui. Oliko kyse satunnaisesta ilmiöstä, vai oliko se oire tulevasta ja kenties ajan kuluessa vahvistuvasta suuntauksesta? Sitä selvitimme syys-marraskuussa 2021 ilmestyneiden Helsingin Sanomien kulttuuriosastosta ja siinä julkaistuista kirjallisuusjutuista tekemämme uuden sisällönanalyysin avulla. Kysyimme, millainen kirjallisuuden ja kirjallisuuskritiikin asema lehdessä on vuonna 2021 verrattuna vuoden 2016 tilanteeseen.
39
Karjalainen, Anne-Maria, Ilkka Pietilä, and Tuulikki Ukkonen-Mikkola. "Hyvinvointivaltiokansalaisuusdiskurssit neljän suurimman puolueen eduskuntavaaliohjelmissa 1991–2019." Politiikka 62, no. 3 (September 20, 2020). http://dx.doi.org/10.37452/politiikka.89052.
Full textAbstract:
Tutkimuksen tavoitteena on tehdä näkyväksi millaisia ideologisia valintoja Suomen neljä suurinta puoluetta ovat tehneet eduskuntavaaliohjelmissaan suhteessa hyvinvointivaltiokansalaisuusdiskursseihin 1991 vuodesta alkaen. Tarkastelemme erityisesti vaaliohjelmissa tuotettuja kansalaisen poliittisia ja sosiaalisia oikeuksia ja velvollisuuksia sekä kansalaisen ja valtion välistä oikeudellinen sidettä ja sen legitimointia. Tarkastelemme puolueiden hyvinvointivaltiokansalaisuusdiskursseja pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista käytävän kamppailun viitekehyksessä. Kansalaisuustulkinnat ohjaavat yhteiskuntapolitiikkaa ja esimerkiksi määritelmät kansalaisten tarpeista vaikuttavat palvelurakenteeseen. Tutkimuksen aineisto koostuu Kansallinen Kokoomus r.p.:n, Perussuomalaiset r.p.:n, Suomen Keskusta r.p.:n ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.:n eduskuntavaaliohjelmista vuosilta 1991–2019. Perussuomalaiset r.p.:n osalta aineisto kattaa vaalivuodet 1999–2019. Tutkimuksen menetelmällinen lähestymistapa on kriittinen diskurssianalyysi ja sen avulla pyritään erityisesti löytämään argumentaatiota ja keinoja, joilla vaaliohjelmissa perustellaan kansalaisuustulkintoja. Kansalaisen poliittisiin ja sosiaalisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyen tunnistimme kaksi diskurssia: palveluiden kohteena olevan kansalaisen ja omatoimisen kansalaisen diskurssit. Kansalaisen ja valtion oikeudelliseen siteeseen ja legitimiteettiin liittyen tunnistimme kansanvallan diskurssin. Puolueiden diskurssien välillä ei ollut löydettävissä perustavanlaatuisia näkemyseroja, vaan erot liittyivät enemmänkin painotuksiin.
40
Hiidenmaa, Pirjo. "Yhä moniulotteisempi lukutaito." Virittäjä 122, no. 2 (June 19, 2018). http://dx.doi.org/10.23982/vir.70975.
Full textAbstract:
Nykyaikaisesta lukutaidosta puhumiseen tarvitaan monirivinen määritelmä. Määritelmään sisältyy esimerkiksi seuraavia ulottuvuuksia: millä alustalla luettava sisältö on (painettu, digitaalinen), millaisella merkitysjärjestelmällä luettava ilmaistaan (infograafeilla, teksteillä, emojeilla, kuvilla, numeroilla), mihin tarkoitukseen luetaan (tiedon soveltamiseen, oppimiseen tai ihan vain huvin vuoksi), onko luettava valmis vai voiko lukija itse osallistua sen tuottamiseen (vuorovaikutteinen vai ei), miten lukija käsittelee lukemaansa (lukeeko vai myös tuottaa itse) ja miten lukija suhtautuu lukemaansa (kriittisesti eritellen ja konteksteihin suhteuttaen vai myötäsukaisesti taustaoletukset hyväksyen). Lukutaito-sanakaan ei oikein riitä, vaan puhutaan muun muassa tekstitaidoista, monilukutaidosta tai literacystä. Kyse ei ole erillisten taitojen omaksumisesta vaan yksilön kyvystä mukautua eri lukutilanteisiin ja teksteihin – kasvaa lukijana koko ikänsä.
Lukutaidon tutkimus on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosisadasta tähän päivään. Tällä vuosituhannella on ilmestynyt jo liki kaksi miljoonaa tieteellistä julkaisua, joissa käsitellään lukutaidon eri puolia. Koko edeltävän vuosisadan aikana lukutaitojulkaisuja kertyi ”vain” vähän yli 600 000.
Lukutaitoa on tarkasteltu niin yksilön kognitiivisena kykynä kuin myös sosiaalisena taitona. Lisäksi huomiota on kiinnitetty tekstien ymmärrettävyyteen ja luettavuuteen. Näkökulmien moninaisuus johtaa siihen, ettei mikään tieteenala yksinään pysty käsittelemään kokonaisuutta vaan tarvitaan yhä enemmän eri alojen välistä yhteistyötä.
Lukutaito ei ole vain yksilöiden asia, vaan se on yhä suuremmassa määrin myös yhteiskunnallinen ilmiö. Tämän vuosituhannen lukutaitotutkimuksen valtavirtaa on ollut tarkastella lukutaidon kasvavia vaatimuksia ja moninaisuutta länsimaisissa yhteiskunnissa. Kehittyvien maiden lukutaitokampanjoiden rinnalle ja ohi ovat nousseet hankkeet, joissa pohditaan teollistuneiden maiden uuslukutaidottomuuden syitä ja jatkuvasti kasvavia ja monipuolistuvia lukutaitovaatimuksia.
Viime vuoden aikana ammattikouluissa toteutettu Sanat haltuun -hanke (http://www.sanathaltuun.fi/) osoitti meille Suomen kaltaisille Pisa-sankareille, miten haavoittuva koulutusjärjestelmämme ja samalla koko yhteiskuntamme on, jos oppilaat eivät saa riittävää lukutaitoa peruskouluvuosiensa aikana: ammattiin ei voi valmistua eikä työtehtävistä selviä, jos ei lue riittävän monipuolisesti. Pisa-tutkimuksissa on käynyt ilmi, että peruskoulun päättävistä noin 10 prosenttia ei saa riittävää lukutaitoa, jolla selviäisi koulutuksen, työn ja kansalaisuuden vaatimuksista. Jos lukutaidon kriteerit eivät vielä tunnu tarpeeksi vaativilta, voidaan ilmiötä monimutkaistaa muistuttamalla valemediasta, tieteellisen tutkimuksen systemaattisesti kiistävästä denialismista ja tahallisesta tietojen hämärtämisestä.
Elina Vitikka osoittaa artikkelissaan, miten monella tavalla kirjoitetut tekstit muuttuvat, kun kirjoittajalla on käytössään digitaalisen maailman keinot kielen normaalien resurssien lisäksi. Linkkien avulla lukijat saavat lisätietoa mutta joutuvat eriarvoiseen asemaan siinä, saavatko linkkejä edes auki tai osaavatko muodostaa kokonaisuutta erifunktioisten tekstien sisällöistä.
Lukutaidosta puhuttaessa muistetaan korostaa kriittisyyttä. Yhden innostavan esimerkin kriittisestä lukutaidosta toi Suomeen 1990-luvulla kriittisenä diskurssianalyysinä tunnettu kielitieteen suuntaus, joka ohjasi tarkastelemaan sitä, miten tekstit rakentavat eriarvoisuutta luomalla ja pönkittämällä valta-asetelmia ja ideologisia valintoja. Irina Herneaho osoittaa artikkelissaan kriittisen diskurssianalyysin mahdollisuudet maahanmuuttoa koskevien vaaliohjelmatekstien analyysissä.
Nämä esimerkit vahvistavat käsitystä siitä, että kielentutkimuksella on entistäkin painokkaampaa annettavaa tekstien ja lukemisen maailmassa. Tieteenalalla on sekä pitkät perinteet että uudistuvat tutkimusmenetelmät monipuoliseen tekstien, esitystapojen ja tulkintojen tarkasteluun. Tarvitaan toki runsaasti muidenkin tutkimussuuntausten kontribuutiota, kuten vuorovaikutuksen tutkimusta, psykologiaa ja mediatutkimusta. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajiksi valmistuvat saavat opinnoistaan vankan pohjan edistää lukutaitoa kouluissa, mutta lukutaitoa ei saa jättää heidän varaansa. Nykykoulussa tekstitaidot ovat kaikkien opettajien asia. Uusissa opetussuunnitelmissa äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineeseen on sisällytetty kaunokirjallisuuden rinnalle tietokirjallisuus. Sen lisäksi, että kauno- ja tietokirjallisuuden rinnakkainen lukeminen harjaannuttaa erilaisia lukustrategioita, tietokirjallisuus kytkee luontevalla tavalla oppiaineita yhteen. Hyvät ja valveutuneet opettajatkaan eivät riitä, jos kouluilla ei ole käytössään kirjastoa ja lukutaitoon kannustavia ympäristöjä.
Pirjo Hiidenmaa
41
Sorjonen, Marja-Leena. "Suunvuoro." Virittäjä 121, no. 4 (December 14, 2017). http://dx.doi.org/10.23982/vir.67744.
Full textAbstract:
Puhuttu kieli on ollut osa suomen kielen tutkimusta fennistiikan alusta alkaen, milloin keskeisemmin, milloin vähemmän keskeisesti. Tutkittavat ilmiöt, näkökulmat ja kiinnostuksen kohteet ovat muovautuneet kulloisenkin aikakauden tieteen paradigmojen, kulttuuristen ja yhteiskunnallisten kysymysten sekä yksittäisten tutkijoiden ja tutkijaryhmien tieteellisten intohimojen mukaan. Niin nytkin.
Yksi suomen kielen ja suomalaisen puhutun kielen tutkimuksen ydinalueista on jo jonkin aikaa ollut keskustelunanalyyttinen ja vuorovaikutuslingvistinen tutkimus. Vuodesta 2012 kuluvan vuoden loppuun Helsingin yliopistossa on työskennellyt Suomen Akatemian rahoittama monikielinen ja -tieteinen huippuyksikkö Intersubjektiivisuus vuorovaikutuksessa. Samoissa tiloissa työskentely on antanut mahdollisuuden tehdä intensiivistä yhteistyötä ja pohtia tutkimusta, ja niinpä spontaanien ja satunnaistenkin keskustelujen tuloksena on syntynyt uusia tutkimuskysymyksiä ja yhteistyösuhteita. Keskustelut ja aineistosessiot erikielisiä aineistoja ja erilaisia vuorovaikutusilmiöitä tutkivien kanssa ovat suhteuttaneet omaa tutkimusta. Merkittäviä ovat olleet myös resurssit avustavien työntekijöiden palkkaamiseen.
Jo jonkin aikaa vuorovaikutustutkijoiden kiinnostuksen ja teoreettis-metodisten kiistojen kohteena on ollut se, missä määrin vuorovaikutuskäytänteet ovat kielikohtaisia ja sosiokulttuurisia, missä määrin puolestaan universaaleja. Empiirisen tutkimuksen menetelmät ovat vaihdelleet eksploratiivisista ja syväluotaavista analyyseista aina tiukkaa kooditusta noudattaviin tutkimuksiin ja yleistyksiin. Nämä frekvenssitietoihin perustuvat yleistykset ovat voineet muuttua jopa yksinomaiseksi totuudeksi.
Vuorovaikutuspuheen ja kirjoitetun dialogin kannalta olennaisia ovat kielen keinot, jotka osoittavat sanojansa asennoitumista muiden tilanteen osanottajien toimintaan, tiedolliseen asemaan tai affektin ilmaisuun. Suomen kielen osalta on analysoitu vilkkaasti muun muassa erilaisten partikkelien vuorovaikutustehtäviä, ja tutkimus on kansainvälisestikin tunnustettua. Tässä numerossa Aino Koivisto selvittää suomen kognitiivista muutosta ilmaisevien partikkelien (esim. aijaa, aha) semantiikkaa ja työnjakoa vuorovaikutuksessa sekä suhteuttaa suomen puhujien leksikaalistamia erontekoja muihin kieliin. Toisenlaista, lausuman osana esiintyvää vaan-partikkelia puolestaan tutkivat Outi Duvallon ja Rea Peltola. Eriaikaisten ja erityyppisten aineistojen avulla he hahmottelevat tämän diskurssinmerkitsimen merkitystä ja sen eri käyttöjen semanttista ydintä.
Puhuttua kieltä tarkastellaan myös alueellisen ja sosiaalisen vaihtelun näkökulmista. Sosiolingvistiikka ja murteentutkimus elävät monimuotoisina, ja murteiden äänne- ja muotopiirteiden vaihtelu herättää pysähtymään ja kysymään, miksi tämä on näin, mitä tällä tehdään. Marjatta Palander tarkastelee havaintokirjoituksessaan foneettista piirrettä, Toroppalan t:tä, ja pohtii myös sen matkaa nykytelevision viihdeohjelmaan.
Tällä hetkellä on aiempaakin selvemmin tarve tutkia monikulttuurista ja monikielistä vuorovaikutusta työpaikalla. Tällöin kielentutkija liikkuu siellä, missä arjen toimijatkin – esimerkiksi monikulttuurisilla lääkärinvastaanotoilla tai sairaalan lääkärinkierroilla. Johanna Komppa ja Lari Kotilainen kertovat havaintokirjoituksessaan hankkeesta, jossa testataan puheentunnistamisteknologian tuottamien litteraatioiden hyödyntämistä kielenopetuksessa.
Virittäjän historiassa ja yleisemminkin merkkipaaluna voi pitää Mirkka Salon artikkelia, joka käsittelee romanikielisen ja romanikieleen perustuvan kieliaineksen määrää, tyyppiä ja tehtäviä verkkokeskustelussa. Se on ensimmäinen Virittäjässä julkaistu artikkeli, jossa tarkastellaan Suomen romanien suomea ja joka tekee näkyväksi näin tätä kielivähemmistöämme.
Millainen kielellisen vuorovaikutuksen tutkimus on vahvistumassa, ja mitä tarvittaisiin lisää? Yksi selvästi vahvistuva tutkimuskohde on vuorovaikutuksen multimodaalisuus sekä kielellisten ja kehollisten käytänteiden yhteispeli – kehollisuuden vaikutus kieleen ja kielen keinojen valintaan. Tällä alueella FiDiPro-professorina Helsingin yliopistossa vuosina 2015–2017 toimineen Lorenza Mondadan vaikutus suomalaiseen tutkimukseen on ollut suuri. Tutkimus, jota on Suomessa tehty vielä varsin vähän ja jolle olisi tarvetta, on keskustelupuheen foneettis-prosodinen tutkimus.
Yliopistojen henkilökunta ja opiskelijat työskentelevät tällä hetkellä hämmentävien rakenteellisten muutosten keskellä. Tutkimuksessa tämän hetken perustavanlaatuiset haasteet, jotka koskevat laajemminkin aineistopohjaista ihmistieteellistä tutkimusta, liittyvät aineistojen infrastruktuuriin ja juridisiin käytänteisiin – aineistojen hankintaan, käsittelyyn, arkistointiin ja jatkokäyttöön. Kansallinen tutkimuspolitiikka, tutkimuksen rahoittajat ja EU:n aineistopolitiikka edellyttävät asianmukaista aineistonhallintaa. Siihen kuuluvat muun muassa aineiston tietosuoja, tietoturva ja aineiston käyttökelpoisuuden varmistaminen sen elinkaaren ajan. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännön toimet ovat osoittautuneet hyvinkin monisyisiksi ja hankaliksi. Vuorovaikutus- ja muutkin puhutun kielen aineistot näyttävät putoavan yliopistojen infrastruktuurijärjestelyjen väliin. Aineiston säilyttämis- ja käsittelymahdollisuuksiin liittyvien hankaluuksien lisäksi eettisten ja tietosuojakysymysten ratkaisu on tällä hetkellä hankalaa. Tarvitaan juristien ja käytännön kysymyksiä ratkovien tutkijoiden tiivistä keskusteluyhteyttä, jotta tietämättömyys puolin ja toisin vähenee ja ongelmia saadaan ratkaistua niin, että kielentutkijat ja muut ihmistieteilijät pystyvät edelleenkin hankkimaan tutkimusaineistoja.
Marja-Leena Sorjonen
42
Lappalainen, Hanna. "Suunvuoro." Virittäjä 121, no. 3 (October 16, 2017). http://dx.doi.org/10.23982/vir.65889.
Full textAbstract:
Tänä vuonna paitsi juhlitaan satavuotiasta Suomea myös vietetään reformaation merkkivuotta. Sen ajoitus perustuu Martti Lutherin teeseihin, jotka hän naulasi lokakuussa 1517 Wittenbergin linnankirkon oveen. Vaikka viime aikoina 500 vuoden takaisiin tapahtumiin on viitattu reformaatio-sanalla, monelle tutumpi ilmaus on uskonpuhdistus. Sanan uskonpuhdistus taustaa valottaa katsauksessaan Tuomo Fonsén.
Reformaatiolla ei ollut pelkästään teologisia vaikutuksia vaan myös merkittäviä yhteiskunnallisia seurauksia. Luther painotti sitä, että kansan tulee saada lukea Raamattua omalla kielellään, mikä johti kirjakielen kehittämiseen monelle sellaiselle kielelle, jota aiemmin oli käytetty vain suullisesti. Kuten tiedämme, näin tapahtui myös Suomessa. Muutamaa irrallista suomenkielistä virkettä lukuun ottamatta tällä tietoa vanhimmat suomenkieliset tekstit ovat 1540-luvulta. Yksi näistä on Sebastian Münsterin Cosmographiateokseen (1544) sisältyvä Isä meidän -rukous, jonka kielellisiä erityispiirteitä Petri Kallio esittelee havaintokirjoituksessaan.
Suomen kielen varhaisvaiheita valottavat myös Aino Kärnä ja Lauri Marjamäki, jotka tarkastelevat katsauksessaan sitä, miten vanhojen latinan kielioppien vaikutus näkyy ensimmäisissä suomen kieliopeissa. Varhaisten eurooppalaisten kielioppien systemaattiset digitoinnit avaavat uusia näkökulmia suomenkin kielioppeihin, sillä aiemmin läheskään kaikki niiden esikuvat eivät ole olleet kohtuuvaivalla tutkijoiden saatavilla.
Aila Mielikäinen puolestaan tarkastelee artikkelissaan 1800-luvun lopun murretutkimuksia. Hän selvittää, millaista metakieltä niissä käytetään. Kielenpiirteiden kuvailuissa on havaittavissa yhtymäkohtia nykymaallikoiden metakieleen, eikä ihme, sillä sekä pioneeritutkijoiden että ei-kielitieteilijöiden ongelma on sama: miten puhua kielenilmiöistä, joille ei tiedä nimitystä? 1800-luvun kansallisessa hengessä pyrkimyksenä oli etsiä näille ilmiöille suomenkielisiä nimityksiä.
Nykykirjoittajien haasteet ovat ainakin osin erilaisia kuin Agricolalla ja hänen aikalaisillaan. Tämän numeron avaakin artikkeli, joka on vankasti kiinni tässä ajassa. Satu Erra ja Kimmo Svinhufvud tarkastelevat, millaisia kirjoittamisen ideologioita on löydettävissä lukion opetussuunnitelmasta ja ylioppilaskokeen määräyksistä. Aihe on tärkeä, sillä juuri nuo dokumentit ohjaavat sitä, miten kirjoittamista opetetaan. Vaikka tarpeet ja haasteet ovatkin muuttuneet 500 vuodessa, kirjoittamisen merkitys ei ole ainakaan vähentynyt.
***
Virittäjän toimitussihteerinä on toiminut syksystä 2012 maisteri Armi Sinerkari. Haluan kiittää häntä lämpimästi koko toimituksen puolesta erinomaisesta yhteistyöstä ja ammattitaitoisesta toiminnasta Virittäjän hyväksi sekä toivottaa menestystä uusiin tehtäviin. Samalla on ilo esitellä uusi toimitussihteerimme, maisteri Henna Leskelä, joka ottaa ohjat käsiinsä nelosnumerosta lähtien.
Hanna Lappalainen
43
Visapää, Laura. "Suunvuoro." Virittäjä 127, no. 2 (June 14, 2023). http://dx.doi.org/10.23982/vir.130007.
Full textAbstract:
Virittäjä rakentuu palapelinä: lehden rungon muodostavat tutkimusartikkelit, jotka julkaistaan lehdessä alkuperäistä lähetysaikataulua ja toisaalta muokkausten ja hyväksymisten aikatauluja tarkasti seuraten. Artikkeleista ei toisin sanoen koota lehteä temaattisin perustein vaan nimenomaan yksittäisten kirjoitusten hyväksymisjärjestystä kunnioittaen. Virittäjään päätyessään artikkelit muodostavat aina silti jonkinlaisen kokonaisuuden: tekstit ilmestyvät osana samaa numeroa, joka rajaa niiden välille koherenssia. Eri suuntauksia edustavien tutkimussuuntausten ja varsin erilaistenkin aiheiden välillä alkaa helposti nähdä yhdenmukaisuuksia, kun niille luodaan yhteinen toimituksellinen raami. Tässä keskikesällä ilmestyvässä Virittäjässä tarkastellaan kieltä varsin moninaisista näkökulmista ja erilaisissa teoreettisissa kehyksissä, mutta tekstejä yhdistää kielellisten rajojen jatkuva liike. Harry Lönnroth piirtää kuvan Alvar Aallon elämän monista rinnakkaisista kielistä, ja Johanna Vaattovaara ja Elizabeth Peterson tarkastelevat damn-sanan käyttöä ja siihen liitettyjä merkityksiä osana suomea. Maria Sarhemaan tutkimus keskittyy etunimistä appellatiivistuneiden sanojen pejoratiivistuneeseen käyttöön, kun taas Leealaura Leskelä tarkastelee arviointia osana kehitysvammaisten työntekijöiden tehtävänohjausta; tutkimus korostaa sitä, miten kehumisen myönteiset ja kielteiset vaikutukset riippuvat aina siitä vuorovaikutustilanteesta, jossa ne ilmaistaan ja tulkitaan. Tutkimusartikkeleja täydentää Krista Teeri-Niknammoghadamin havaintokirjoitus, joka käsittelee kieliopillinen-käsitteen merkityksiä Virittäjän sivuilla. Muistokirjoituksia ilmestyy tässä lehdessä kaksi: Esa Itkonen kirjoittaa emeritusprofessori Raimo Anttilasta ja Susanna Shore ja Markus Hamunen yliopistonlehtori Tapani Kelomäestä. Sisäisen koherenssin ohella Virittäjälle hahmottuu ainakin sen silloisen lukijakunnan parissa yhteys kulloinkin ajankohtaisiin tapahtumiin. Kiinnostavaa tältä kannalta on se, että Virittäjässä julkaistavat tekstit ovat tyypillisesti käyneet läpi pitkän arviointi-ja toimitusprosessin ja usein odottaneet julkaisuaan jo pidemmän ajan; silti niille voi rakentua uutta ajankohtaisuutta nimenomaan julkaisuhetkellä. Esimerkiksi vuoden 2022 ensimmäisessä Virittäjässä julkaistiin raportti nimistöntutkimuksen konferenssista, jossa kommentoitiin Ukrainassa käytyä keskustelua siitä, minkälaista kirjoitusasua Kiova-nimestä pitäisi käyttää englanninkielisissä keskusteluissa, ja tuotiin esiin suurvaltojen vaikutus nimistöpolitiikkaan. Virittäjän queer-numero (2/2022) taas ilmestyi parahiksi ennen kuin eduskunta aloitti syksyllä 2022 translain uudistusta koskevan lakiesityksen käsittelyn. Nyt ilmestyvän Virittäjän taustalle voi lukea ainakin kiivaana käyvän, eri tavoin painottuneen keskustelun suomen kielen, englannin kielen ja monikielisyyden asemasta osana suomalaista yhteiskuntaa ja koulutusta. Ajankohtaisessa tulkintakehyksessä voidaan myös kysyä, onko tämä kirjoitus päätoimittajan vai tekoälyn kirjoittama. Chat GPT:tä lainaten: ”Tervetuloa lukijat tämän kielitieteellisen lehden pariin!” Laura Visapää
44
Kämäräinen, Hilkka, Sari Pietarila, Heli Wahlroos, and Pirkko Taurén. "Onko värillä väliä?" Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 38 (February 17, 2020). http://dx.doi.org/10.33354/smst.89321.
Full textAbstract:
Ayrshire on ollut pitkään Suomen yleisin lypsykarjarotu. Sen osuus maamme lypsylehmistä on kuitenkin vähentynyt jo pidemmän aikaa samalla kun holsteinin osuus on kasvanut. ProAgrian tuotosseurantatilastojen mukaan vuonna 2018 holsteinlehmien osuus (49.6%) on jo suurempi kuin ayrshirelehmien osuus (48.6%). Suomenkarjan osuus (1.1%) on säilynyt pitkään samana. Tutkimuksen tarkoituksena oli löytää syitä, joiden takia ayrshiresta luovutaan, tai syitä, jotka saavat ayrshiren säilymään karjassa. Toimeksiantajana toimi Faba, joka on valtakunnallinen tuotantoeläinten jalostuspalveluita tarjoava yritys. Tutkimuksen tavoitteena oli auttaa pitämään ayrshirerotu elinvoimaisena Suomessa. Yhteisen jalostusohjelman myötä tavoite kosketti samalla kaikkia punaisia rotuja Pohjoismaissa. Tutkimus toteutettiin teemahaastattelumenetelmällä. Haastateltavat valittiin tuotosseurantaan kuuluvien, yli 100 lehmän tilojen joukosta koko Suomen alueelta. Haastateltavien valintaan vaikutti tilan koon lisäksi myös ayrshirelehmien osuuden muutos karjassa vuodesta 2012 vuoteen 2017. Puhelinhaastatteluja tehtiin 12. Tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että yksi suurimmista syistä ayrshiren vähentämiseen karjassa on huono utarerakenne. Tämä näkyy myös tuotosseurannan tuloksissa, joiden mukaan ayrshireja on poistettu huonon utarerakenteen takia selkeästi holsteinia enemmän. Muita esiin nousseita syitä olivat muun muassa ayrshiren alhaisempi maitotuotos ja sekakarjan ruokinnalliset haasteet. Tiloilla, joilla ayrshiren osuus ei ollut pienentynyt, rodun hyvistä ominaisuuksista nousi esiin erityisesti kestävyys. Tutkimuksesta selvisi myös, että ayrshiren osuutta vähentäneet tilat aikovat pääasiassa vähentää rodun osuutta myös jatkossa. Sen sijaan tilat, joilla ayrshiren osuus ei ollut vähentynyt, aikoivat pääasiassa säilyttää rodun osuuden ennallaan tai jopa lisätä sitä. Tätä kannattaa tulevaisuudessa hyödyntää rodun markkinoinnin kohdentamisessa. Vaikuttaa siltä, että ayrshiresta luovutaan tietoisesti, mutta sen osuuden säilyttämistä tai lisäämistä ei koeta tietoiseksi päätökseksi. Tutkimuksen tulosten mukaan sidosryhmät eivät juurikaan vaikuta rotujen valintaan vaan karjanomistajat kokevat tekevänsä päätökset itse. Pienen aineiston vuoksi tulosten perusteella ei voida tehdä yleistyksiä, tosin suuri osa tuloksista on yhteneväisiä tuotosseurannan tulosten kanssa.
45
Toropainen, Tanja. "Sananalkuisen u-äänteen merkinnän muuttuminen Mikael Agricolan teoksissa." Sananjalka 64, no. 64 (December 8, 2022). http://dx.doi.org/10.30673/sja.115689.
Full textAbstract:
Tutkimuksessa tarkastellaan, millä tavoin sananalkuista u-äännettä on merkitty Mikael Agricolan teoksissa (1544–1552). Tavoitteena on selvittää, onko teosten välillä eroja sananalkuisen u:n merkinnässä, millaisia mahdolliset erot ovat ja miten niitä voi selittää. Aineistona ovat kaikki Agricolan teoksissa esiintyvät sananalkuisen u-äänteen merkintätavat. Tapauksia on 4221, ja sananalkuisena äännettä on lähes poikkeuksetta merkitty kirjaimilla v ja w. Sananalkuisen u-äänteen merkinnässä on tapahtunut selvä muutos vajaan vuosikymmenen kuluessa. Ero Rukouskirjan (1544) ja 1550-luvun teosten merkintätavoissa on niin selvä, että sitä ei voi pitää sattumana, vaan u:n merkintätapaa on tarkoituksellisesti ja varsin järjestelmällisesti muutettu. Kehityksestä hahmottuu kaksi linjaa: traditionaalinen ja uudistava. Traditionaalisessa linjassa sananalkuinen u on merkitty w-kirjaimella ja uudistavassa linjassa v-kirjaimella. Traditionaalista, väistyvää linjaa edustavat Rukouskirja ja vuonna 1549 ilmestyneet Käsikirja, Messu ja Piina. Myös Uuden testamentin (1548) alkuosassa traditionaalinen w-linja on vielä enemmistönä, mutta merkintätapa ei ole lainkaan yhtenäinen, ja v-kirjaimen käyttö onkin yleistynyt jo Uuden testamentin alkuosassa ja päässyt voitolle jälkiosassa. Kokonaisuudessaan Uusi testamentti edustaa sananalkuisen u:n merkinnässä muutosvaihetta, jossa erilaiset muodot esiintyvät rinnakkain. Uudistava, v-kirjaimen käyttöä suosiva linja vahvistuu vuosi vuodelta 1550-luvun Vanhan testamentin tekstejä sisältävissä teoksissa. Tutkimuksessa sananalkuisen u:n merkinnän kehitystä tarkastellaan myös frekventtien usko-kantaisten sanojen ja ulos-adverbien avulla. Kummassakin sanueessa w-kirjaisimet asut ovat yleisempiä varhaisimmissa teoksissa ja v-kirjaimiset asut myöhäisimmissä teoksissa. Uuden testamentin käytäntö ei kuitenkaan ole suoraviivainen. Vaikuttaa siltä, että tekstejä ei ole viimeistelty samassa järjestyksessä kuin ne on painettu kirjaan ja että yhden kirjankaan viimeistely ei ole edennyt alusta loppuun johdonmukaisen periaatteen mukaisesti. Yksi selitys voi olla, että Uuden testamentin alkuosan viimeistelytyöhön on osallistunut useita henkilöitä, jotka eivät ole noudattaneet yhtenäistä periaatetta. Sen sijaan Uuden testamentin jälkiosan viimeistelyssä yhtenäinen periaate on ollut. Agricolan teosten väliset kielelliset erot ovat aiemmin tulleet esiin fonologisten, morfologisten ja syntaktisten tutkimusten yhteydessä. Tämä tutkimus osoittaa, että teosten välisiä eroja on mahdollista tutkia myös ortografiaan keskittyvän tutkimuksen avulla.
46
Lauranto, Yrjö. "Suunvuoro." Virittäjä 124, no. 2 (June 18, 2020). http://dx.doi.org/10.23982/vir.94411.
Full textAbstract:
Maailma, jossa elämme, on ennalta arvaamaton. Se on koettu tänä vuonna hyvin konkreettisella tavalla ympäri maapalloa, kun koronavirusepidemia on sulkenut kokonaisia valtioita, jopa maanosia. Kukapa olisi keväällä 2019 uskonut, että vuoden kuluttua joudumme elämään pitkään eristyksissä muista? Tällaisissa tilanteissa ja olosuhteissa todellisuuttamme leimaava ennalta-arvaamattomuus tulee kiistattoman näkyväksi. Se liittyy kuitenkin kaikkeen monimutkaiseen: mitä enemmän on muuttujia, sitä vaikeampi on ennakoida, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, sillä mielikuvituksemme ei kykene rakentelemaan kaikkia mahdollisia syy-seuraussuhteita – eikä siihen riittäisi aikammekaan.
Kielentutkijalle sosiaalisen todellisuuden ennalta-arvaamattomuus on erityisen tuttua: sitä edustaa myös kielen muutos. Ei ole sellaista kielitieteellistä metodia, jonka avulla pystyttäisiin varmasti ennustamaan yksittäisen kielen tuleva kehitys. Menneisyyden tapahtumakulut voidaan toisinaan kirjata jälkikäteen, mutta emme me niidenkään kohdalla tunne kaikkia syitä emmekä taustatekijöitä. Ennaltaarvaamattomuus on tavallaan sisään rakennettuna myös itse kielijärjestelmään. Tätä sanasto-kieliopin ominaisuutta on kuvattu luonnontieteistäkin – ja kaiketi alun perin nimenomaan sieltä – tutulla emergenssin käsitteellä, Urho Määtän sanoin: ”Emergenssissä on yksinkertaistaen kyse siitä, että kompleksisten systeemikokonaisuuksien myötä syntyy ominaisuuksia, joita ei voida palauttaa elementtien ominaisuuksiksi.” (Virittäjä 4/2000.) Tämä kielijärjestelmän inherentti piirre, sen systeemitasolla ilmenevä epälineaarisuus, on rakentunut kieleen niin syvälle kuin ylipäätään on mahdollista rakentua, niin sanottuun kaksoisjäsennykseen. Mitä todenmukaisempi kuva kielestä järjestelmien järjestelmänä halutaan antaa, sitä kiinteämmin ja näkyvämmin systeeminen epälineaarisuus pitää rakentaa mukaan – M. A. K. Hallidayn termein − ”grammatiikkaan” (grammatics), kieliopin mallinnukseen.
Samaan tapaan kuin kielen muutos sukupolvien välillä, osin ennalta arvaamatonta on myös kielen muutos yhden yksilön elämän aikana. Tähän liittyy vahvasti kielen oppiminen. Jos kielenopettaja haluaa kehittää opetustaan funktionaaliseen suuntaan, hänen on tunnistettava ja ainakin tunnustettava kielenkäyttöön, oppimiseen ja omaan opetukseensakin kytkeytyvä ennalta-arvaamattomuus. Sen hyväksyminen tarkoittaa myös siirtymistä pois keskiöstä: ”Se, mitä opiskelijani oppivat, ei ole välttämättä sitä, mitä minä opetan – tai haluan heidän oppivan.” Tämä ei tarkoita sitä, ettei opetuksen ja oppimisen välillä olisi syy-seuraussuhteita, vaan sitä, että nämä suhteet ovat hyvin monimutkaiset, ja siksi ne usein yllättävät. Tällaisen ennalta-arvaamattomuuden pohtimisessa piilee kielenopetuksen funktionaalisuuden siemen.
Huonosta, jopa toivottomalta tuntuvasta, tilanteesta voi syntyä – ja usein syntyykin – jotain ennalta arvaamatonta hyvää. Sellaiset sosiaalisen todellisuuden kuvaajat kuin J. R. R. Tolkien ovat ilmiömäisiä muun muassa siksi, että he ovat ymmärtäneet todellisuuden ennalta-arvaamattomuuden ja monimutkaisten järjestelmien inherentin epälineaarisuuden – ja osaavat myös pukea ymmärryksensä kauniiksi sanoiksi. Tolkienille katastrofin vastavoima on eukatastrofi, ennakoimaton mutta lähemmin tarkasteltuna loogiselta ja jopa väistämättömältä tuntuva käänne hyvään toivottomuuden keskellä.
Pidin osan tämän kevään luennoistani Zoom-videoviestintäpalvelussa niin kuin moni muukin kollegani eri yliopistoissa. Kun Zoom-tapaamiset olivat jatkuneet muutaman viikon, eräs opiskelija nosti luennon alussa puheeksi kasvokkaistapaamisten tärkeyden ja kuvaili osuvin sanoin kontaktiopetuksen merkitystä. Moni muukin esitti kantansa, ja keskustelu laajentui siinä kohtaa sellaiseksi, mitä en ollut osannut suunnitella. Yliopisto-opetuksen ja yliopistossa oppimisen ytimessä on kasvokkaisvuorovaikutus – myös ja ennen kaikkea se opiskelijoiden kanssa käytävä käsikirjoittamaton luentokeskustelu, joka tuntuu toisinaan aikaa vievältä, toisten mielestä joskus jopa pelottavalta, mutta joka ennalta arvaamattomine tuloksineen on välttämätöntä asiantuntijuuteen kasvamisessa. Aitoa keskustelua asiantuntijan ja oppilaan välillä eivät korvaa kirjalliset tehtävät eivätkä myöskään oppilaiden keskinäiset keskustelut, niin hyviä ja välttämättömiä osia kuin ne kokonaisuudessa ovatkin. Koronavirusepidemia pakotti minut käyttämään videoviestintäpalvelua. Siellä syntyneen keskustelun herättämät ajatukset ovat minun pienen todellisuuteni viimeisin eukatastrofi.
Yrjö Lauranto
Virittäjä järjestää tulevan juhlavuoden kunniaksi kirjoituskilpailun opiskelijoille, joiden pro gradu -tutkielmakäsittelee suomea tai jotakin muuta suomalais-ugrilaista kieltä. Kilpailun osallistujat voivat olla tulevia opettajia, tutkijoita, kääntäjiä tai muita kieliasiantuntijoita. Osallistujat saavat kirjoituksistaan palautetta, ja parhaat kirjoitukset julkaistaan vuoden 2021 numeroissa. Kilpailun voittaja saa lahjaksi Virittäjän vuosikerran. Luvassa on myös kirjapalkintoja.
Kirjoituskilpailu on suunnattu ensi kertaa Virittäjän kirjoituskilpailuun osallistuville, pro gradu ‑tutkielmaansa kirjoittaville opiskelijoille tai vastikään työnsä loppuun saattaneille. Kilpailu on mahdollisuus akateemiseen keskusteluun ainakin kahdella tapaa: osallistujat saavat asiantuntijaraadilta palautetta kirjoituksestaan, ja sopivimmat kirjoitukset myös julkaistaan, jolloin niistä tulee osa tiedeyhteisön julkista keskustelua.
Kirjoitukset pitää lähettää viimeistään 5.10.2020 sähköpostitse osoitteeseen yrjo.lauranto@helsinki.fi. Tulokset julkistetaan joulukuussa 2020. Lisätietoa saa Virittäjän verkkosivuilta, ja siellä on myös tarkat kirjoitusohjeet.
47
Virtanen, Mikko T. "Suunvuoro." Virittäjä 124, no. 4 (November 19, 2020). http://dx.doi.org/10.23982/vir.99912.
Full textAbstract:
Kirja-arvioista harvemmin kirjoitetaan tällä palstalla, vaikka niitä julkaistaan Virittäjässä vuosittain enemmän kuin varsinaisia ”päätuotteita” eli tutkimusartikkeleita. Osaa kirja-arvioista voi kuitenkin pitää fennistisiltä vaikutuksiltaan yhtä merkittävinä kuin arvioituja teoksia. Esimerkkeinä voi mainita vaikkapa Heikki Paunosen laajan esittelyn sosiolingvisti William Labovin väitöskirjasta (Virittäjä 4/1971) sekä Pentti Leinon johdatuksen George Lakoffin ja Mark Johnsonin kognitiiviseen metaforateoriaan (Virittäjä 1/1983). Fennistiikan kehityskulkujen kannalta takavuosien kirja-arviot ovat kiinnostavaa aineistoa paitsi yksittäisten teosten aikalaisvastaanoton (tai sen puuttumisen) kannalta myös arvioihin monesti sisältyvien, teosta kontekstoivien historian esitysten kannalta. Keskustelukulttuurin osalta Virittäjän historiasta voi havaita monenlaisia kausia ja ilmapiirejä – ja tyyliniekkoja: toisaalla ovat kipeää tekevien sivallusten mestarit, toisaalla huikeisiin korkeuksiin kohoavat sinfonikot. Vanhat kirja-arviot, samoin kuin muidenkin osastojen sisällöt, odottavat nykylukijaansa digiarkistoissa Virittäjän (http://journal.fi/virittaja) ja Kansalliskirjaston (http://digi.kansalliskirjasto.fi) sivustoilla.
Nyky-Virittäjän kirjallisuusosasto heijastelee fennistiikan – ja epäilemättä koko tiedekentän – spesialisoitumista eli pirstoutumista yhä hienojakoisempiin erikoisaloihin. Asia ei toki ole mikään uutinen, vaan kehityskulkuun kiinnitti keskustelunavauksessaan huomiota Vesa Koivisto jo liki 30 vuotta sitten (Virittäjä 1/1993). Kirjallisuustoimittajan työssä erikoistuminen näkyy siinä, että teoksille ei ole aina helppo löytää arvioijaa erikoisalan ulkopuolelta. Jotkin teokset ovat jääneet tyystin vaille arviota siksi, että spesialistit ovat olleet jäävejä tai muista syistä estyneitä eikä muita halukkaita ole löytynyt. Jälkimmäisessä tapauksessa yhtenä huolena on monesti varmasti se, että oma, tietylle erikoisalalle suuntautuva asiantuntemus ei riitä tekemään oikeutta naapurialan teokselle. Kirja-arviot eivät kuitenkaan ole refereearvioita, eikä kirjoittaja ole portinvartijan roolissa. Vaikka spesialistin näkemys on kullanarvoinen kirjallisuusosastossakin, myös hieman ulkopuolisen mutta uteliaan lukijan näkökulma voi olla hedelmällinen, uusia näköaloja avaava niin teoksen tekijälle kuin arvioijalle itselleen. Myös fennistiikka – pirstoutunut mutta yhä meitä yhdistävä tieteenala – eittämättä hyötyisi oppisuuntien välisestä keskustelusta ja silloituksesta. Edellytyksenä tietenkin on toisen lähestymistapaa kunnioittava ja ymmärtämään pyrkivä asenne.
Kotimainen kirjasyksy on poikkeusoloista huolimatta ollut vilkas niin tiede- kuin tietokirjallisuuden osalta. Ilahduttavaa on ollut, että moni kieliaiheinen teos on ylittänyt uutiskynnyksen ja herättänyt keskustelua myös tiedeyhteisön ulkopuolella. Esimerkkinä voi mainita Valter Langin suomennetun teoksen Homo Fennicus, joka arvioitiin Virittäjässä tuoreeltaan alkukielisenä vuonna 2018. Syksyn kirjoista paljon on puhuttanut myös Mia Halosen ja kumppanien teos Helsingin puhekielestä ja erityisesti niin kutsutusta stadilaisesta s:stä. Teos arvioidaan Virittäjässä ensi vuoden puolella.
Tässä Virittäjän numerossa on jälleen tarjolla monipuolinen kattaus kirja-arvioita. Arvioitavien teosten aihepiirit ulottuvat partitiivin merkityksistä hätäpuheluiden prosodiikkaan ja kielenoppimiseen luokkahuoneen ulkopuolella. Myös kielten kirjo on laaja, sillä arvioitavana on useampiakin teoksia, joissa käsitellään suomelle läheisiä kieliä: karjalaa, viroa ja suomenruotsia. Karjalan osalta tarkastelussa on perustavia, kieltä voimistavia teoksia: aapinen, peruskielioppi ja sanakirja.
Virittäjässä on jatkuva tarve uusille kirja-arvioille. Mikäli mielessäsi on teos, jonka haluaisit arvioida, ota empimättä yhteyttä toimitukseen. Laajojen ja/tai monitieteisten teosten kohdalla myös yhteisarvio voi olla mielekäs ja näkökulmia lisäävä vaihtoehto. Arviokappaleen saa omaksi.
Päätän kauteni Virittäjän kirjallisuustoimittajana tähän numeroon. Lämmin kiitos kaikille kirja-arvioita laatineille panoksestanne ja vaivannäöstänne! Tahdon kiittää myös Virittäjän toimituksen jäseniä – nykyisiä ja entisiä – yhteen hiileen puhaltamisesta ja monista mukavista muistoista. Ensi numerosta alkaen kirjallisuusosastoa toimittaa Karita Suomalainen. Tervetuloa, Karita!
Mikko T. Virtanen
Virittäjän toimitus kiittää Mikkoa monivuotisesta ja paneutuneesta uurastuksesta lehden hyväksi sekä erinomaisesti sujuneesta yhteistyöstä. Samalla toivotamme Karitan tervetulleeksi toimitukseen.
48
Rouhikoski, Anu. "Nollapersoona Kelan virkailijoiden direktiiveissä." Virittäjä 124, no. 3 (August 12, 2020). http://dx.doi.org/10.23982/vir.60513.
Full textAbstract:
Artikkelissa tarkastellaan nollapersoonaisen modaaliverbirakenteen käyttöä direktiivinä (esim. tämä hakemus pitäs vielä täyttää). Aineistona on 11,5 tuntia Kansaneläkelaitoksen eli Kelan toimistoissa videolle tallennettuja aitoja asiakaspalvelutilanteita, 131 yksittäistä tilannetta. Aineistossa esiintyvät neljä virkailijaa ovat noin 30-vuotiaita; asiakkaiden ikä vaihtelee noin 18 ja 80 vuoden välillä.
Analyysi osoittaa, että nollapersoonan referenssi on ainakin muodollisesti avoin ja Kelan tilanteissa se usein kattaa sekä paikalla olevan asiakkaan että muut samassa tilanteessa olevat ihmiset. Siten nollapersoonalla ilmaistaan eksplisiittisesti, että kaikkia kohdellaan samoin säännöin eikä asiakkaalta vaadita mitään poikkeuksellista. Se ikään kuin perustelee itse itsensä. Modaaliverbi (esim. kannattaa, pitää, täytyä, voida) puolestaan tuo lausumaan jonkin keskustelun ulkoisen velvoitteen.
Aineistossa nollapersoonaisia modaaliverbidirektiivejä käytetään usein silloin, kun virkailija ei käsittele itsestään selvänä, että asiakas tulee noudattamaan saamaansa direktiiviä, vaan direktiiviin liittyy epävarmuustekijöitä. Näitä ovat arkaluonteisuus, erilinjaisuus, toiminnon aiheuttama vaiva tai toiminnon uutuus vuorovaikutustilanteessa. Nollapersoonainen modaaliverbidirektiivi ottaa hienovaraisesti huomioon toimintoon liittyvät epävarmuustekijät mutta osoittaa silti toiminnon olevan tilanteessa tarpeellinen.
Nollapersoonalausumia verrataan artikkelissa toiseen direktiivityyppiin, 2. persoonan modaaliverbilausumiin (esim. tää sun pitäs kuitenki täyttää vielä). Niissäkin modaaliverbi välittää tilanteen ulkopuolelta tulevan käskyn, mutta lausuma rajataan koskemaan ainoastaan yhtä asiakasta ja hänen velvollisuutensa tehdään näkyviksi. 2. persoonan modaaliverbidirektiiveillä annetaan yleensä lisäohjeita jo meneillään olevassa prosessissa tai toistetaan jokin jo annettu direktiivi. Lisäksi niitä käytetään yleensä vain silloin, kun asiakas on virkailijaa nuorempi, kun taas nollapersoonadirektiivejä esitetään kaikenikäisille asiakkaille.
Zero-person subjects and modal verbs in directives: a study of employees at the Social Insurance Institution of Finland
The article analyses the directive use of a Finnish zero person + modal verb construction, e.g. tämä hakemus pitäs vielä täyttää (‘one should fill in this application form’). The data comprises 11.5 hours of service encounters videotaped at the offices of the Social Insurance Institution of Finland (in Finnish: Kansaneläkelaitos = Kela), 131 encounters in total. The four employees in these encounters are all in their thirties, while their clients are between 18–80 years of age.
The referent of a zero-person construction is formally open, and in the service encounters analysed here its referent is often not only the client but anyone else who finds themselves in a similar situation. Therefore, the zero person explicitly expresses the notion that all clients are treated in an equal manner. The modal verb (e.g. pitää, täytyä ‘must, have to, should’; voida ‘be able to’; kannattaa ‘be worthwhile’) denotes an obligation that comes from outside the situation at hand.
The analysis of the data indicates that a zero person + modal verb construction is often used when the directive involves contingencies, such as delicacy, disalignment, imposition, or a previously undiscussed action. The zero person + modal verb construction displays the speaker’s orientation towards contingencies but also indicates the necessity of the action in question.
The zero-person construction stands in contrast to another directive construction, that of the 2nd-person subject + modal verb (e.g. tää sun pitäs kuitenki täyttää vielä ‘you should still fill in this one’). The modal verb conveys an external obligation, but the 2nd-person pronoun refers to one sole person and makes explicit his/her responsibilities. This construction is mainly used when reformulating a previous directive or giving additional advice. Moreover, it is usually only used when addressing younger clients, whereas the zero-person construction is suitable to clients of all ages.
49
Tiittula, Liisa. "Suunvuoro." Virittäjä 122, no. 4 (November 27, 2018). http://dx.doi.org/10.23982/vir.76449.
Full textAbstract:
Suomen kielen lautakunta julkaisi lokakuun 2018 lopussa kannanoton, jossa se kiinnitti huomiota Suomen kansalliskielten, suomen ja ruotsin, asemaa uhkaavaan käyttöalan kaventumiseen. Yksi tärkeä alue, jolla suomen kielen käyttöä voi vaalia ja edistää, on kääntäminen – tämän numeron teema. Huomattava osa suomenkielisistä teksteistä, joita päivittäin luemme, on käännöksiä, kuten televisio-ohjelmien tekstityksiä, käyttöohjeita, reseptejä, ulkomaanuutisia ja kirjojen suomennoksia. Niin tärkeää kuin vieraiden kielten taito kulttuurienvälisessä viestinnässä onkin, se ei poista eikä edes vähennä kääntämisen tarvetta. Tämän osoittaa se, että valtaosa käännöksistä on nykyään englannista, vaikka englannin kieltä osataan yhä laajemmin ja paremmin.
Suomessa painetuista suomenkielisistä kirjoista suomennosten määrä on suuri, vaikka osuus vaihteleekin huomattavasti kirjallisuuden lajin mukaan. Aikuisten proosasta ja nuorten kirjoista suurin piirtein puolet on kotimaisia teoksia ja puolet suomennoksia. Lastenkirjoista sen sijaan vuoden 2017 tilaston mukaan peräti 75 prosenttia oli suomennoksia. Tietokirjoista vastaavia lukuja on vaikea löytää, ja niiden joukkokin on hyvin heterogeeninen. Tietokirjallisuuteen kuuluvat paitsi tieteelliset teokset myös esimerkiksi yleistajuiset tietokirjat, elämäkerrat, esseet ja oppaat, kuten lääkärikirjat, kasvioppaat ja keittokirjat. Kirjakauppaliiton lokakuun 2018 myyntitilastossa 20:n eniten myydyn tietokirjan listalla puolet teoksista on suomennoksia. Näistä taas puolet on käännöksiä englannista, vaikka englanninkielisiä tietokirjoja luetaan todennäköisesti yhä enemmän alkukielellä.
Vaikka tieteen kieli on englanti, on vaikea kuvitella arkea ilman suomenkielisiä tietoteoksia. Niissä tarvitaan suomenkielisiä termejä, ja ne on kotoutettava suomenkielisille lukijoille Suomessa käytettäviksi. Esimerkiksi keittokirjojen ohjeissa annetut mitat on lokalisoitava eli muutettava paikallisiksi, jokin ainesosa on kenties korvattava sellaisella, joka on Suomessa varmemmin saatavilla kuin alkutekstissä mainittu, ja tekstilaji on mukautettava suomen konventioiden mukaiseksi. Kääntämisessä tarvitaan monenlaista asiantuntijuutta, jotta lopputuote olisi toimiva ja nautittava. Tämä käy ilmi myös Anne Mäntysen ja Jyrki Kalliokosken artikkelista tässä teemanumerossa.
Kääntämisellä ja kääntäjillä on koko suomen kirjakielen historian ajan ollut ratkaiseva merkitys suomen kielen kehittymiselle, kuten voimme havaita Kaarina Pitkänen-Heikkilän ja Taru Nordlundin artikkeleista. Kääntäjät ovat luoneet nimityksiä uusille käsitteille, ja käännökset ovat vaikuttaneet kirjallisuuden kielen ja lajien sekä ylipäätään tekstilajien muotoutumiseen. Ilman käännöksiä ei olisi maailmankirjallisuutta, ja suomennosten ansiosta voimme nauttia teoksista, jotka on alun perin kirjoitettu meille vierailla kielillä. Vaikka osaisimmekin hyvin vierasta kieltä, emme useinkaan taida kaikkia sen vivahteita tai kielimuotoja niin syvällisesti, että voisimme nauttia tekstistä samalla tavoin kuin äidinkielellämme. Suomennos ei silti ole alkuperäisen kaksoiskappale. Vaikka luemme kirjailijan kirjoittamaa kirjaa, sen kieli, jokainen sana ja tyyli, ovat kääntäjän luomia. Ei siis ole sama, miten käännetään, eikä suomentamiseen riitä hyvä vieraan kielen taito – joskin myös se on välttämätön.
Marraskuun alussa otsikoihin nousi Ruutu+-palvelun rikosdraamasarja, jonka tekstitys oli paikoin täysin käsittämätöntä. Sen epäiltiin olevan konekääntämisen tulosta. Konekäännösten ajatellaan olevan uhka käännösten laadulle, mutta kuva ei ole näin mustavalkoinen – käännösteknologiaa tarvitaan. Nykymaailmassa ja monikielisessä Suomessa käännösten tarve on niin suuri, ettei sitä pystytä tyydyttämään ihmisvoimin. Käännösteknologia helpottaa myös kääntäjän työtä. Riippuu kuitenkin käännöksen kielestä ja tarkoituksesta, voiko automaattisesti käännetty teksti toimia sellaisenaan tai edes editoituna. Mutta mitä kertoo suhtautumisesta kääntämiseen se, että tällaisia käsittämättömiä käännöksiä käytetään suurelle yleisölle esitetyissä televisio-ohjelmissa? Mitä se kertoo ylipäätään kielen arvostuksesta?
Oli kyse sitten painetusta tai audiovisuaalisesta tuotteesta, joka on laadittu vieraalla kielellä, vasta käännös tavoittaa sen suomenkielisen käyttäjän. Jos tähän vaiheeseen ei kunnolla panosteta vaan siinä säästetään, tuotteen saavutettavuus jää kyseenalaiseksi. Laatu syntyy asiantuntijan vaativan työn tuloksena, ja ammattimaisesta työstä on maksettava kunnollinen palkka. Käännöspalkkioiden polkeminen johtaa siihen, että pätevät kääntäjät siirtyvät muihin tehtäviin ja käännöksiä teetetään taitamattomilla. ”Pelkkä intohimo kieleen ei riitä”, kuten jo vuonna 2009 julkaistussa kielipoliittisessa toimintaohjelmassa Suomen kielen tulevaisuus todettiin.
Liisa Tiittula
50
Visapää, Laura, and Johanna Komppa. "Suunvuoro." Virittäjä 126, no. 1 (March 14, 2022). http://dx.doi.org/10.23982/vir.115314.
Full textAbstract:
Virittäjä on ilmestynyt säännöllisesti vuodesta 1897 lähtien. Virittäjän ensimmäisessä numerossa lehden tavoitteita luonnehdittiin näin: ”[Virittäjän tarkoitus on] mieltymyksen ja harrastuksen virittäminen ja vireillä pitäminen suomen kielen, suomalaisen kirjallisuuden historian, kansanrunouden ja kansatieteen tutkimiseen. Virittäjä ei esiinny korkeatieteellisen aikakauskirjan vaatimuksilla eikä ole siksi aiottu, vaan sen tarkoituksena on olla yhdyssiteenä Suomen kansan henkisen elämän tutkijain ja kaikkien tätä tiedonalaa harrastavien välillä.” Virittäjä julkaisee tänä vuonna 126. vuosikertansa ja viettää 125. juhlavuottaan. Lehti on ilmestynyt säännöllisesti koko mainitun ajan – vallinneesta maailmantilanteesta riippumatta –, ja tänä aikana siitä on muovautunut fennistiskielitieteellinen aikakauslehti, joka nimenomaisesti esiintyy korkeatieteellisen aikakauslehden vaatimuksilla. Virittäjän ala on toisin sanoen aloitusvuosistaan kaventunut ja muuttunut, mutta lehden rooli suomen kielen ja suomenkielisen tutkimuksen vireillä pitämisessä on edelleen keskeinen. On kuitenkin todettava, että vaikka englanninkieliseen tiedejulkaisemiseen on kasvavia paineita, Virittäjän toimituksessa kuhisee: vuonna 2021 lehteen tarjottiin ennätyksellisen suuri määrä arvioitavia käsikirjoituksia. Yksi Virittäjän alkuperäisistä tehtävistä oli toimia yhdyssiteenä tutkijoiden välillä, ja tässä lehden tehtävä on pysynyt samana koko sen 125-vuotisen historian ajan. Virittäjän toimituksesta aukeaa näkymä aktiiviselle tutkimuskentälle, jossa toimituksen tehtävänä on – metaforaa ryöstöviljelläksemme – viritellä verkkoja eri suuntiin, rakentaa sellaisia arviointi- ja toimitusketjuja, joiden kautta lehdessä julkaistavien kirjoitusten korkeatieteellisyys voidaan varmistaa. Niin diakronisesti kuin synkronisestikin tarkasteltuna tämän mahdollistaa vain lukuisten ihmisten välinen, jatkuva yhteistyö. Kirjoittajien ja toimittajien rooli on ehkä tässä prosessissa ilmeisin, mutta taustalla puurtavat aina myös toimitusneuvosto ja laajalta kentältä kutsutut arvioijat: jokaisen artikkelin taustalla on vähintään kahden asiantuntijan arviointityö. Vireillä pitämisen näkökulmasta Virittäjälle on aina ollut tärkeää, ellei suoranainen elinehto, myös tavoittaa uudet opiskelijapolvet. Kun lehti tänä vuonna jatkaa 125-vuotisjuhlintaansa, juhlinta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä opiskelijoiden kanssa. Virittäjä julkaisee 14. maaliskuuta Virittäjä 125-vuotta -verkkosivuston, https://virittaja125.kotikielenseura.fi, jonka tavoitteena on esitellä Virittäjää ja samalla fennistiikan ja tiedejulkaisemisen historiaa nykymedian ja tiedeviestinnän keinoin nykysukupolvea kiinnostavalla tavalla ja samalla tallentaa lähihistoriaa. Olemme halunneet luoda pysyvän sivuston, jossa on paljon Virittäjän historiaan liittyvää materiaalia ja jota voidaan käyttää esimerkiksi tieteenalan historian opetuksessa. Sivuston sisältöä on tehty suurelta osin opiskelijavoimin erilaisina kurssisuorituksina ja harjoitteluina, ja opiskelijoiden omat kiinnostuksen kohteet ovatkin esillä näkökulmissa, joista Virittäjää on tarkasteltu. Opiskelijoiden työn koordinointi ja sivustoprojektin eteneminen on ollut varapäätoimittajan vastuulla. Sivuston teknisestä toteutuksesta vastaa Tyylisivu, ja taloudellisesti sen toteutuksen ovat mahdollistaneet Koneen Säätiöltä ja Suomen tiedekustantajien liitolta saamamme apurahat, mistä lausumme kiitoksemme. Verkkosivujen julkaisemisen ohella Kotikielen Seura järjestää huhtikuun 22. päivä 2022 Virittäjän 125-vuotisjuhlaseminaarin, johon toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi. Tilaisuudessa kuullaan lehden entisen päätoimittajan ja Kotikielen Seuran kunniajäsenen, professori Lea Laitisen juhlaesitelmä; muilta osin tarkentunut ohjelma julkaistaan maaliskuun 2022 aikana. Virittäjän pitkässä historiassa on taas kerran aika aloittaa uuden toimituskokoonpanon voimin. Uuden jakson äärellä haluamme kiittää edellistä päätoimittajaa Hanna Lappalaista, joka itse toimituksellisen työnsä ohessa eri tavoin ideoi ja kehitti Virittäjän viestintää. Virittäjä siirtyi Twitteriin (@Virittajalehti), ja opiskelijavoimin toteutetun 125-vuotissivuston idea tuli niin ikään Lappalaiselta. Samaten hänen kaudellaan perustettiin Virittäjä-blogi, jonka tavoitteena on herättää kiinnostusta ajankohtaiseen kielitieteelliseen tutkimukseen populaarien tekstien keinoin. Korkeatieteellisyyden ohella Virittäjä pyrkii siis myös yleistajuisuuteen ja jatkaa näin jo vuonna 1897 viitoitetulla tiellä. Lämmin kiitos Suomen Kulttuurirahastolle, Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiölle ja Suomen tiedekustantajien liitolle Virittäjän onnittelemisesta sen 125. juhlavuonna. Laura Visapää ja Johanna Komppa