Academic literature on the topic 'Vaaran vuodet'

Tampereen yliopiston kirjallisuudentutkimuksen historia alkaa vuodesta 1950, jolloin Unto Kupiaisesta tehtiin silloisen Yhteiskunnallisen korkeakoulun kirjallisuudenhistorian professori. Huumorista väitellyt Kupiainen suhtautui varauksellisesti oppilaitoksen siirtämiseen pääkaupungista Tampereelle, sillä kalliinpaikan lisä laski yhdellä pykälällä, vaikka kirjat ja viski maksoivat Tampereella yhtä paljon kuin Helsingissäkin. Myös oppilaitoksen ripeä kasvu huoletti Kupiaista, sillä vaarana oli, että ”Tampereellekin muodostettaisiin Suomen vesipöhöinen kulttuuripää”. Huoli osoittautui sentään turhaksi.

Tässä artikkelissa tarkastelen sosiokulttuurisen teorian näkökulmasta kahden korkeakoulutetun suomen kielen käyttäjän kielenoppimiseen ja kielen käyttämiseen liittyviä tunteita sekä sitä, miten tunteet ja käsitykset kytkeytyvät heidän toimijuuteensa kielenkäyttäjinä. Selvitän myös, millaisia muutoksia tunteissa, käsityksissä ja toimijuudessa on havaittavissa vuoden kuluessa. Pitkittäistutkimuksen aineisto koostuu pääasiassa haastatteluista, jotka on toteutettu aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen loppupuolella ja vuoden kuluttua koulutuksen päättymisestä. Kotoutumiskoulutuksen lopussa avainosallistujat kokivat kieliahdistukselle tyypillisiä tunteita ennen kaikkea suullisissa vuorovaikutustilanteissa informaalissa oppimisympäristössä. Tunteisiin kytkeytyivät osallistujien käsitykset itsestä, omasta kielitaidosta, kielenoppimisesta sekä puhe-kumppanista. Vuorovaikutusta vaikeutti erityisesti virheiden tekemisen pelko. Negatiiviset tunteet ja käsitykset rajoittivat osallistujien suomen kielen käyttäjän toimijuutta siten, että kotoutumiskoulutuksen lopussa osallistujat eivät hyödyntäneet ympäristönsä tarjoamia oppimismahdollisuuksia, vaan käyttivät mieluummin englantia vuorovaikutuksessa. Vuoden kuluessa kotoutumiskoulutuksen päättymisestä osal-listujien toimijuus suomen kielen käyttäjänä kehittyi eri suuntiin.

Tiede & edistyksen viime vuoden viimeinen pääkirjoitus käsitteli vertaisarviointia ja päätyi Madeleine Reevesiä (2022) seuraten ajatuksiin vertaisarvioinnista kanssakulkijuutena: arvioinnin ei pitäisi olla virheiden osoittelua, kurittamista tai portinvartijuutta, vaan yhdessä ajattelua kirjoittajan ja hänen tekstinsä kanssa – hoivaa, sotkuisia affekteja ja sitkeyttä tekstin äärellä.

Risto Alapuro tarkastelee vuoden 1918 sisällissotaa vallankumouksena ja palaa samalla teokseensa State and Revolution (1988) ja sen aikalaisarvioihin. Alapuro painottaa, että sisällissodan syitä ei voi palauttaa pelkästään sosiaalisen ahdingon ja tyytymättömyyden syvenemiseen vuonna 1917. Olennaisempaa oli, että valtiovallan rapautuessa ihmiset tukeutuivat niihin kansalaisyhteiskunnan toimijoihin, jotka pysyivät toimintakykyisinä mutta jotka ajautuivat vuoden 1917 edetessä vastakkain pyrkiessään täyttämään valtatyhjiötä. Kyse ei ollut vallankumouksellisen puolueen määrätietoisesta vallanotosta, vaan kumoukseen ajauduttiin vailla tarkkoja suunnitelmia vakiintuneen järjestötoiminnan kehyksessä. Alapuron mukaan vertailevasta näkökulmasta Suomen vallankumoukselle oli ominaista myös sen huomattava proletaarisuus: eliittien rooli kumouksessa oli hyvin vähäinen, ja työväenliike asettui lopulta kumouksen tueksi varsin yksimielisesti.

Artikkelissa tarkastellaan, miten vuodesta 1809 lähtien Suomen ja Ruotsin välistä pohjoista maarajaa rakennettiin etenkin oikeudellisesti aiemmin jakamattomalle alueelle. Lisäksi selvitetään, miten elämä silti jatkui uudesta rajasta huolimatta ja sen yli, toisinaan valtiollisten pyrkimysten kanssa ristiriidassa. Tarkastelu painottuu vilkkaista rajan ylittävistä yhteyksistään tunnetun Tornionlaakson eteläosiin, erityisesti Tornion ja Haaparannan alueeseen. Jäsentämällä ja yhdistämällä olemassa olevaa tutkimusta sekä oikeudellista lähdeaineistoa kuvataan temaattisesti pohjoisen länsirajan rakentamisen kehityskaari Suomen autonomian ajalla. Monilta osin ajanjaksolla tehtiin perusta myös nykyisille pohjoisen länsirajan oloille. Rajan historia on osoitus siitä, miten tilannesidonnaisesta ja paikallisväestöstä riippumattomasta rajan vetämisestä voi ajan myötä seurata kauaskantoisia ja alueen ihmisiin vaikuttavia seurauksia. Vaikka raja on aluksi vain sopimustekstiä, se konkretisoidaan toiminnalla. Raja ei synny vaan rakentuu. Kuitenkin pohjoisen rajaseudun paikalliseen elämänmuotoon kuuluva rajattomuus ja sen osittainen huomiointi myös valtioiden välisissä suhteissa tuo aiheeseen mielenkiintoista ristiriitaisuutta.

Nurmien ongelmana on liukoinen fosfori, jota huuhtoutuu nurmen pinnasta. Huuhtoutumisen riski kasvaa korkean fosforitilan maissa ja etenkin pintalannoituksen jälkeen. Toisaalta laadukas sato vaatii fosforitilaltaan hyvän tai vähintään tyydyttävän kasvualustan. Kriittisen rajan tarkempi arvio vaatii lisätutkimuksia, sillä suomalaiset nurmien fosforilannoituskokeet on pääsääntöisesti tehty joko fosforiluokaltaan heikoissa (PAAc ≤10 mg/l) tai arveluttavan korkeissa luokissa (PAAc >50). Joka tapauksessa ravinnehuuhtoutumisen vähentäminen vaatii muita keinoja kuin maan köyhdyttämisen kohti heikkoa fosforitilaa. Jotta nurmet saisivat tarvitsemansa fosforin ilman maan pintakerroksen fosforipitoisuuden nostamista ja ympäristöhaittoja, nurmien pintalannoituksesta pitäisi luopua ja fosfori pitäisi voida jakaa kasvukausille ja maanpintaa syvemmälle muulla tavoin. MTT ja Yara Suomi Oy:n yhteistyönä on tutkittu nurmen eri fosforilannoitusvaihtoehtoja Maaningalla vuodesta 2003: Kenttäkokein selvitettiin, olisiko fosfori mahdollista antaa varastoon käyttämällä hidasliukoista lannoitetta. Toisena vaihtoehtona tutkittiin lyhytkiertonurmea, jolloin pintamaa ja sen fosfori voitiin muokata syvempään kerrokseen normaalikäytäntöä useammin. Kolmantena vaihtoehtona seurattiin karjanlannan fosforin riittävyyttä. Kenttäkoe perustettiin hietamaahan, jonka PAAc oli 20 mg/l. Koko nurmikierron lannoituksen antaminen varastolannoituksena kerralla nurmea perustettaessa ei ratkaissut ongelmaa, sillä perustamisessa annettu fosfori ei riittänyt viimeisille nurmivuosille. Hidasliukoinen varastofosforilannoitus ja normaali varastofosforilannoitus eivät juuri poikenneet toisistaan. Varastolannoituksen vaikutus näkyi kohonneina fosforipitoisuuksina syksyn maanäytteissä, mikä ei ole tavoiteltavaa. Myöskään lyhytkiertonurmi ei tarjonnut ratkaisua fosforin huuhtoutumisen estämiseksi. Naudanlannan fosfori ei yksin riittänyt säilyttämään maan fosforitilaa. Viiden vuoden tarkasteluvälillä havaittiin, että intensiivisessä nurmiviljelyssä muokkauskerroksen fosforitila laski negatiivisella fosforitaseella tasolta 20 mg/l (PAAc) tasolle 15 mg/l. Pintakerroksen (0-2,5 cm) fosforitila ei laskenut vastaavasti vaan fosforin rikastuminen pintaan näkyi etenkin varastolannoitetuissa koeruuduissa. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että mikäli muokkauskerroksen fosforitilaa ei köyhdytetä liikaa, nurmivuosien pintalannoituksesta voidaan ajoittain luopua sadon laadun ja määrän siitä kärsimättä. Ympäristön kannalta olisi edullisinta, että nurmivuosien lannoituksessa fosfori sijoitettaisiin kasvavaan nurmeen. Maan rakenteeseen on muistettava kiinnittää huomiota edelleenkin: Irtovesi maan pinnassa johtaa aina liukoisen fosforin huuhtoutumiseen kasviaineksesta vaikka maan fosforivarastot olisivat vähäiset ja/tai maata ei lannoitettaisi ollenkaan.

Rakenteiden Mekaniikka -lehti juhli 50-vuotista taivaltaan viime elokuussa Vaasan yliopistossa järjestetyssä juhlaseminaarissa. Seminaarin esitelmien pohjalta kirjoitetuista lyhyistä artikkeleista koottiin lehteemme paksu erikoisnumero (Vol 50, Nro 3), jollaisia on itse asiassa vuosien varrella julkaistu lehdessämme lukuisia. Perinne jatkuu tänäkin vuonna: loppuvuodesta on tarkoitus koota erikoisnumerot sekä Teräsrakentamisen T&K-päivien (15.–16.8. Hämeenlinnassa) että Suomen mekaniikkapäivien (29.–31.8. Helsingissä) esitelmien pohjalta. Lehden uutena päätoimittajana pyrkimykseni on muiltakin osin jatkaa vuosien saatossa hyväksi havaittujen periaatteiden ja linjausten mukaista julkaisutoimintaa. Lehteä on luonnollisesti myös tarkoitus tarpeen mukaan uudistaa. Osa uudistuksista tulee todennäköisesti kytkeytymään lehtemme uuteen verkkojulkaisualustaan, jona on vuoden ajan toiminut Tieteellisten seurain valtuuskunnan ylläpitämä, tiedelehtien toimittamiseen ja julkaisemiseen tarkoitettu Journal.fi-palvelusivusto. Sivustolla on tällä hetkellä noin 60 suomalaista tieteellistä lehteä ja vuosikirjaa ja se käyttää voittoa tavoittelemattoman Public Knowledge Project -yhteenliittymän kehittämää Open Journal Systems -järjestelmää, joka perustuu avoimeen lähdekoodiin ja on tällä hetkellä maailman yleisimmin käytetty julkaisujärjestelmä tieteellisessä julkaisemisessa. Kunhan järjestelmän käyttöönoton alkukankeuksista selvitään, tämän digitaalisen palvelualustan on jatkossa tarkoitus helpottaa lehtemme kirjoittajien, arvioijien ja toimituskunnan työskentelyä, mahdollistaa artikkelien nopeampi julkaiseminen sekä lisätä lehdessä julkaistujen artikkelien näkyvyyttä ja uskottavuutta. Lopuksi haluan vielä lehden puolesta kiittää edeltäjääni, professori Reijo Kouhiaa, joka toimi lehden päätoimittajana viimeiset yksitoista vuotta – toimittaen lehden volyymit 40–50 käsittäen yhteensä 228 vertaisarvioitua artikkelia – ja jatkaa edelleen lehden toimituskunnan jäsenenä. Helsingissä, 1. elokuuta 2018 Jarkko NiiranenRakenteiden Mekaniikka -lehden päätoimittaja, akatemiatutkija, apulaisprofessori

Janakkalassa Hämeenlinnan ja Riihimäen puolivälissä sijaitseva Tervakosken paperitehdas oli Suomen sisällissodan aikana hämmästyttävä poikkeus. Siellä ei tapahtunut varsinaista vallankumousta, vaan tehdas jatkoi toimintaansa punaisen vallan aikanakin. Sodan kuluessa tehtaalla ja sitä ympäröineessä kylässä ei tapahtunut yhtään väkivallantekoa, valta palautui valkoisille täysin aseettomasti eikä sodasta seurannut väkivaltaisia jälkiselvittelyjä. Tervakoski oli sodan ajan kuin onnellisten laakso, joka oli eristäytynyt väkivallan kierteeseen ajautuneesta ympäristöstään. Poikkeuksellisen tapahtumakulun taustalla oli pitkäaikainen sosiaalista koheesiota parantanut kehitys yhteisössä, talven 1918 aikana ilmennyt osapuolien aktiivinen pyrkimys välttää vastakkainasettelua sekä sotatapahtuminen onnekas kulkeutuminen Tervakosken ohitse sodan väkivaltaisimmassa vaiheessa.Artikkelissa tarkastellaan Tervakosken tehdasyhteisön taivalta 1800-luvun lopulta vuoden 1918 sisällissotaan ja sen jälkiselvittelyihin. Keskeisenä kysymyksenä on, miten Tervakoskesta oli ajan myötä kehittynyt yhteisö, jossa sisällissodan vastakkainasettelut eivät aiheuttaneet kamppailua paikallisesta vallasta eivätkä väkivaltaisuuksia.

Luonnonmukainen tuotantoteknologia on melko tuntematon viljelijöille, kun he aloittavat siirtymisen tavanomaisesta tuotannosta luonnonmukaiseen. Sen vuoksi ajan myötä saatu kokemus saattaa olla tärkeä tekijä, joka vaikuttaa luonnonmukaisen tuotannon tekniseen tehokkuuteen. Teknisellä tehokkuudella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa tietyillä panoksilla todellisuudessa saavutetun ja saavutettavissa olevan tuotoksen suhdetta. Jos tuotanto on täysin tehokasta, todellinen ja saavutettavissa oleva tuotos (tietyillä panoksilla) ovat samat. Jos kokemuksen kautta tapahtuu oppimista, sen pitäisi olla havaittavissa tehokkuuden lisääntymisenä kokemuksen myötä. Toisaalta muun muassa maaperän sopeutuminen luonnonmukaisen viljelyn prosesseihin saattaa viedä aikaa. Tämäkin muutos vaikuttaa tehokkuuden muutoksiin. Tuotannon tekninen tehokkuus määritetään stokastisen tuotosetäisyysfunktion avulla. Etäisyysfunktiossa on kaksi tuotosta (maitomäärä ja muu tuotos) sekä viisi panosta (työtunnit, maa-ala, energia, muut muuttuvat panokset sekä kone- ja rakennuspääoma). Rahamääräiset panokset ja tuotokset on deflatoitu vuoden 2000 reaaliseen tasoon. Etäisyysfunktiot määritetään sekä kaikille maitotiloille yhdessä että tavanomaisille ja luonnonmukaisille erikseen. Etäisyysfunktioiden perusteella estimoidaan tekninen kehitys ja tekninen tehokkuus sekä sen muutokset. Myös skaalavaikutus määritetään niiden perusteella. Etäisyysfunktion estimoinnissa käytetään Battesen ja Coellin (1995) mallia, jonka perusteella voidaan arvioida myös kokemuksen vaikutusta tekniseen tehokkuuteen. Tutkimusaineistona käytettiin MTT taloustutkimuksen kannattavuuskirjanpitoaineiston maitotiloja vuosilta 1995 – 2002. Tutkimusaineistossa on kaikkiaan 1921 havaintoa, joista luomutukea saatiin 159 tapauksessa. Luonnonmukaisen tuotannon tiloiksi luokitellut tilat eivät välttämättä tuottaneet luomumaitoa, vaan ainoastaan niiden peltoviljely täytti luomuehdot. Tulosten mukaan joustojen ja teknisen kehityksen erot tavanomaisten ja luonnonmukaisten tilojen välillä ovat vähäisiä. Luonnonmukaisten tilojen tekninen tehokkuus on keskimäärin alempi kuin tavanomaisten verrattiinpa sitä kaikkien tai vain luonnonmukaisten tilojen kesken. Luonnonmukaisten tilojen tehokkuus verrattuna tavanomaisiin alenee aluksi selvästi luonnonmukaiseen tuotantoon siirryttäessä mutta hidastuen. 6-7 vuoden kuluttua luonnonmukaisen tuotannon aloittamisesta tekninen tehokkuus näyttää alkavan jälleen kohota. Siten siirtymä- ja oppimisprosessi luonnonmukaisessa tuotannossa näyttää olevan melko pitkä mm. siirtymäkauden tuen pituuteen verrattuna.

Maan rakenneputkitus on salaojituksen erikoismuoto, jossa putket asennetaan matalampaan ja tiheämpään kuin tavanomaisessa salaojituksessa. Tavallisesti salaojituksessa käytettävän viisi senttisen putken optimaalinen asennussyvyys on yksi metri maanpinnan alapuolella. Soraa ei käytetä, vaan putkien ympärysaineena käytetään orgaanista kangasta, kuten kookoskuitua. Lisäksi rakenneputkitukseen kuuluu olennaisena osana maan tasokohotus. Maan tiivistymät rikotaan ja maan ilmatilavuutta lisätään kohottamalla koko tiivistynyttä maakerrosta kauttaaltaan ylöspäin. Toimenpiteen avulla parannetaan juuriston kasvua ja sadevesien infiltraatiota.Tyrnävälle perustettiin syksyllä 2004 rakenneputkituksen seurantaa varten koekenttä, jonka avulla pystytään tilamittakaavassa vertaamaan rakenneputkitusta vanhaan säätösalaojitukseen. Tutkimuslohkon suunnitteli ja perustamistoimenpiteistä vastasi Maanrakenne ja vesitalous O&M Oy, ja MTT Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema havainnoi lohkolla viljellyn perunakasvuston sadon ja sadon kehityksen. Käytännön viljelytoimenpiteistä vastasi lohkoa viljelevä maanomistaja.Rakenneputkitus antoi ensimmäisenä seurantavuonna varsin rohkaisevat tulokset. Kasvu oli silmämääräisestikin arvioituna erittäin runsasta. Satotasossa tämä realisoitui 4,1 t/ha (+10,4 %) parempana satona kuin säätösalaojituksessa (p=0,01). Rakenneputkituksen ongelmana oli kuitenkin kasvuston hidas alkukehitys, jo taimettuminen kesti rakenneputkituksessa 1,5 vrk kauemmin kuin verrannelohkolla (p=0,069). Rakenneputkitus ei pystynyt koko kasvukautena ottamaan eroa kiinni, ja sadon kuiva-aine- ja tärkkelyspitoisuudet jäivät säätösalaojitusta huomattavasti alhaisemmalle tasolle (p<0,05). Kasvuston hitaampi kehittyminen oli mitä ilmeisimmin seurausta rakenneputkitetun lohkon huonommasta maan lämpötaloudesta, mutta tämä saattaa olla vain ensimmäistä seurantavuotta koskeva ongelma. Sadon ravinnepitoisuudet olivat rakenneputkituksessa korkeita, samoin kuin sadon maasta poistamat ravinteet. Kaliumin, magnesiumin ja kalsiumin osalta erot olivat tilastollisesti merkitseviä.Varsinaisia johtopäätöksiä tutkimuksesta ei kannata ensimmäisen vuoden jälkeen vielä tehdä, vaan se vaatii pidempiaikaisen seurannan.