Journal articles on the topic 'Tyyli'
To see the other types of publications on this topic, follow the link: Tyyli.
Create a spot-on reference in APA, MLA, Chicago, Harvard, and other styles
Consult the top 36 journal articles for your research on the topic 'Tyyli.'
Next to every source in the list of references, there is an 'Add to bibliography' button. Press on it, and we will generate automatically the bibliographic reference to the chosen work in the citation style you need: APA, MLA, Harvard, Chicago, Vancouver, etc.
You can also download the full text of the academic publication as pdf and read online its abstract whenever available in the metadata.
Browse journal articles on a wide variety of disciplines and organise your bibliography correctly.
1
Peltonen, Milla. "Hannu Salaman v-tyyli." AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, no. 3-4 (December 1, 2005): 44–61. http://dx.doi.org/10.30665/av.74636.
Full text
2
Helle, Anna. "Sianhoito-oppaan röyhkeä tyyli riemastutti ja raivostutti." AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, no. 4 (December 1, 2008): 71–75. http://dx.doi.org/10.30665/av.74750.
Full text
3
Hakola, Outi, and Satu Kyösola. "Tyyli, ilmaisu ja kokeellisuus elokuvassa ja elokuvatutkimuksessa." Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 30, no. 1 (April 24, 2017): 3. http://dx.doi.org/10.23994/lk.63314.
Full text
4
Ovaska, Juho. "Murroksia ja jatkuvuutta." Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 20, no. 2 (May 12, 2020): 87–111. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.90739.
Full textAbstract:
Artikkelissa analysoidaan 1980-lukua käsittelevän suomalaisen historiantutkimuksen ja presidentti Mauno Koiviston muistelmien pohjalta muodostuvia historiakuvia. Lähtökohtana artikkelissa on arkikäsitykseen pohjautuva vuosikymmenjaottelu, jonka avulla tarkastellaan historiantutkimuksen kohdistumista 1980-luvun eri aihepiirien tutkimukseen. Suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneita merkittäviä rakenteellisia muutoksia oli 1980-luvulla sisäpoliittisten voimasuhteiden muuttuminen, talouselämän sääntelyn ja ideologisen ajattelun muutokset sekä media-alan murros. Ulkopolitiikassa sen sijaan korostettiin jatkuvuutta. Koiviston tyyli kuvata tapahtumat muistelmissaan rauhallisina, vailla paniikkia ja kriisitunnelmia, on korostanut 1980-luvusta vallitsevaa vakauden vaikutelmaa. Muistelmissa heijastuu Koiviston ”matalan profiilin” poliittinen strategia 1980-luvun tapahtumahistorian kuvauksessa. Kansallisesta näkökulmasta vuosikymmen ei sisällä suurta dramatiikkaa syksyn 1981 presidentin virkakauden ennenaikaisen päättymisen ja syksyn 1989 kansainvälisten murrosten välisenä ajanjaksona, mutta 1980-lukua käsittelevä historiantutkimus heijastaa yhteiskunnan eri osa-alueilla tapahtuneita laaja-alaisia muutoksia. Tapahtuneiden muutosten hidastempoisuus on saanut muutokset näyttämään vakailta ja hallituilta, jolloin vuosikymmen näyttäytyy poikkeuksellisen kriisittömänä ajanjaksona Suomen 1900-luvun historiassa.
5
Ovaska, Juho. "Kriisitön vuosikymmen." Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 20, no. 2 (May 12, 2020): 112–28. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.91513.
Full textAbstract:
Artikkelissa analysoidaan 1980-lukua käsittelevän suomalaisen historiantutkimuksen ja presidentti Mauno Koiviston muistelmien pohjalta muodostuvia historiakuvia. Lähtökohtana artikkelissa on arkikäsitykseen pohjautuva vuosikymmenjaottelu, jonka avulla tarkastellaan historiantutkimuksen kohdistumista 1980-luvun eri aihepiirien tutkimukseen. Suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneita merkittäviä rakenteellisia muutoksia oli 1980-luvulla sisäpoliittisten voimasuhteiden muuttuminen, talouselämän sääntelyn ja ideologisen ajattelun muutokset sekä media-alan murros. Ulkopolitiikassa sen sijaan korostettiin jatkuvuutta. Koiviston tyyli kuvata tapahtumat muistelmissaan rauhallisina, vailla paniikkia ja kriisitunnelmia, on korostanut 1980-luvusta vallitsevaa vakauden vaikutelmaa. Muistelmissa heijastuu Koiviston ”matalan profiilin” poliittinen strategia 1980-luvun tapahtumahistorian kuvauksessa. Kansallisesta näkökulmasta vuosikymmen ei sisällä suurta dramatiikkaa syksyn 1981 presidentin virkakauden ennenaikaisen päättymisen ja syksyn 1989 kansainvälisten murrosten välisenä ajanjaksona, mutta 1980-lukua käsittelevä historiantutkimus heijastaa yhteiskunnan eri osa-alueilla tapahtuneita laaja-alaisia muutoksia. Tapahtuneiden muutosten hidastempoisuus on saanut muutokset näyttämään vakailta ja hallituilta, jolloin vuosikymmen näyttäytyy poikkeuksellisen kriisittömänä ajanjaksona Suomen 1900-luvun historiassa.
6
Kivistö, Sari, and Sanna Nyqvist. "Tyylin syvemmästä merkityksestä." AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, no. 4 (December 1, 2008): 3–7. http://dx.doi.org/10.30665/av.74745.
Full text
7
Weiste, Elina, Sanna Aaltonen, Hanna Savolainen-Peltonen, and Melisa Stevanovic. "Ohjaussuhteen tyylit puntarissa." Aikuiskasvatus 37, no. 2 (May 15, 2017): 122–29. http://dx.doi.org/10.33336/aik.88412.
Full text
8
Tuulas-Inkinen, Minna. "”Tyylin luojat, tunnelman tuojat”." Tahiti 13, no. 1 (May 10, 2023): 101–6. http://dx.doi.org/10.23995/tht.127324.
Full textAbstract:
Lectio praecursoria: Minna Tuulas-Inkisen taidehistorian alan väitöskirja “'Tyylin luojat, tunnelman tuojat'. Taiteilijatapetit Suomessa 1950-luvulla" tarkastettiin Turun yliopistossa 10.2.2023. Vastaväittäjänä toimi Dos. Susanna Aaltonen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena Prof. Tutta Palin (Turun yliopisto).
9
Nieminen, Tommi. "Miten arvioida käännöksen tyyliä?" Mikael: Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen aikakauslehti 12 (April 1, 2019): 75–89. http://dx.doi.org/10.61200/mikael.129368.
Full textAbstract:
Most studies in stylistics have concentrated on one language at a time, even if the texts were translations. On the other hand, much of translational stylistics has been concerned either with identifying translators’ individual styles or limited itself to situational variation. There seems to be no stable methodology for assessing the stylistic adequacy of a translation. In this article I briefly examine how the usual techniques of stylistic analysis apply to a bilingual corpus, and propose the concept of “frame” as a methodological aid for bounding the textual context in which stylistic match should be attained.
10
Muikku-Werner, Pirkko. "Tyyni ja Myrsky ‒ etunimien kiehtova kirjo." Gerontologia 36, no. 3 (September 30, 2022): 337–38. http://dx.doi.org/10.23989/gerontologia.120985.
Full text
11
Eerola, Tuomas. "Beatles-yhtyeen kokeilevan tyylin nousu ja tuho." Etnomusikologian vuosikirja 9 (December 1, 1997): 158–82. http://dx.doi.org/10.23985/evk.101075.
Full text
12
Xia, Hui Li, Hui Zheng, and Jin Jun Zhang. "Establishment of Multiple-PCR for Diagnosing Three Food-Borne Pathogenic Bacteria in Aquatic Products." Advanced Materials Research 554-556 (July 2012): 1029–32. http://dx.doi.org/10.4028/www.scientific.net/amr.554-556.1029.
Full textAbstract:
A rapid multiplex-PCR method was established in order to detect three foodborne pathogenic bacteria including Salmonella typli，Vibrio parahaemolyticus and Listeria monocytogenes in aquatic products. Three pairs of oligonucleotide primers were designed for multiplex-PCR amplification according to gene coding invasion protein A of Salmonella typli，gene coding immune response of Vibrio parahaemolyticus and regulation histone gene of Listeria monocytogenes. The amplified fragment sizes of these three bacteria were 213 bp, 369 bp and 517bp, respectively．The specificity of the multiplex- PCR was high and the minimum detection limit reached 103 CFU/mL. The multiplex-PCR method was used to analyze three aquatic product samples compared with national standard methods, the coincidence rate of two methods reached 100%. The method developed in this study had high sensitivity and specificity, which could be applied for the rapid detection and molecular epidemiology survey of food-borne pathogenic bacteria in aquatic products．
13
Karlovich, Alexei, and Eugene Shargorodsky. "On an analogue of a theorem by Astala and Tylli." Archiv der Mathematik 118, no. 1 (November 23, 2021): 73–77. http://dx.doi.org/10.1007/s00013-021-01679-w.
Full text
14
Sandbacka, Kasimir. "Myöhäismoderni melankolia Tove Janssonin novelleissa ”Aikakäsite” ja ”Lokomotiivi”." AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, no. 4 (December 16, 2018): 22–37. http://dx.doi.org/10.30665/av.74415.
Full textAbstract:
Tässä artikkelissa tarkastelen, kuinka Tove Janssonin novelleissa ”Aikakäsite” (viitteissä A) ja ”Lokomotiivi” (viitteissä L) kokoelmasta Dockskåpet och andra berättelser (1978, suom. Nukkekaappi ja muita kertomuksia, 1980) melankolia ilmentää modernille tai myöhäismodernille ajalle ominaista tapaa ymmärtää ja kokea yksilön suhde yhteiskuntaan.
Tulkintani lähtökohtana on Karin Johannissonin (2012) melankolian kulttuurihistoria, jossa melankoliaa tarkastellaan nimenomaan modernina tuntemuksena. Johannissonin teorian avulla pyrin löytämään henkilöhahmojen melankolisten tuntemusten kulttuuriset ja yhteiskunnalliset vaikuttimet ja osoittamaan, ettei melankoliassa ole kyse vain yksilön sairaudesta tai poikkeamasta. Johannisson hyödyntää tarkastelussaan Raymond Williamsin (1977) tuntemusrakenteen käsitettä, johon minkäkin tässä artikkelissa tukeudun. Tuntemusrakenne tarkoittaa aikakaudelle ominaista kokemisen ja tuntemisen tapaa ja kirjallisuudessa se ilmenee Williamsin mukaan ennen kaikkea tyylissä. Toisinaan hankalaksi ja epämääräiseksikin koetun tyylin käsitteen selkiyttämiseen ja kontekstuaalisen ja tekstuaalisen tason kytkemiseen käytän Daniel Hartleyn (2017) kerronnan ja tyylin jäsentelyä.
Novelleissa on kiintoisa ristiveto yksilökeskeisen psykopatologian ja yhteiskunnallisemmin kontekstualisoitavan tuntemusrakenteen välillä. ”Aikakäsite” tuntuu kutsuvan meitä sulkemaan päähenkilön normaalin ulkopuolelle; ”Lokomotiivin” näkökulma on monisyisempi ja sen metafiktiivinen rakenne antaa enemmän tilaa tulkita päähenkilön tuntemuksia yksilön ja yhteiskunnan suhteen heijastumina. Siinä näennäisen objektiivinen kertoja ei astu ottamaan kertomuksen totuutta haltuunsa, vaan kertojan pyrkimys ottaa omaa kokemustaan haltuun fiktionsa avulla taittuu kuin prismassa totuuksien kirjoksi. Toisaalta voidaan ajatella, että ”Aikakäsite” nimenomaan tekee näkyväksi sen, miten meitä kutsutaan arvioimaan toistemme normaaliutta ja suuntaamaan normalisoiva katseemme toisiimme. Näin se tuo esiin melankolisen jännitteen modernin subjektin ja modernin yhteiskunnan normatiivisen kontrollin välillä, kroonisen vierauden ja riittämättömyyden tunteesta kumpuavan alakulon.
15
Arpo, Robert, Markku Lehtimäki, Sami Kolamo, Kukku Melkas, Aino Mäkikalli, and Risto Turunen. "Arvostelut." AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, no. 2 (June 1, 2010): 68–86. http://dx.doi.org/10.30665/av.74797.
Full textAbstract:
Robert Arpo Fanit tekstien ja tulkintojen verkostoissa Irma Hirsjärvi: Faniuden siirtymiä. Suomalaisen Science Fiction -fandomin verkostot Markku Lehtimäki Sekoitettuja satuja Karin Kukkonen: Storytelling Beyond Postmodernism. Fables and the Fairy Tale. Sami Kolamo Jalkapallokirjoitus työväenluokan ja maskuliinisen tyylin tekohengityksenä Marianne Roivas: Jalkapalloa kirjoittamassa. Jalkapallon merkityksiä uudessa englantilaisessa jalkapallokirjoituksessa Kukku Melkas Suomalaista kirjallisuutta uusissa kehyksissä Riikka Rossi: Särkyvä arki. Naturalismin juuret suomalaisessa kirjallisuudessa Aino Mäkikalli 1700-luvun kirjallisuuden ja historian kehässä Teemu Ikonen: 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia eli Don Quijoten perilliset Risto Turunen Poeta Laureatuksen puolustus Martti Häikiö: V. A. Koskenniemi. Suomalainen klassikko. 1 & 2.
16
Antti, Ahmala. "Nykyaika ja viimeinen ihminen." AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, no. 4 (February 11, 2018): 4–19. http://dx.doi.org/10.30665/av.69303.
Full textAbstract:
Artikkeli tarkastelee antimodernia subjektiasemaa Antti Nylénin esseistiikassa. Antimodernius ymmärretään sekä kulttuuriseksi protestiasemaksi että laajemmin yhteiskunnallisen ajattelun virtaukseksi. Taustalla on 1800-luvun taitteen vastavalistuksesta ja romantiikasta alkunsa saanut traditio, jossa on kyseenalaistettu Ranskan vallankumouksen ja teollisen aikakauden saavutukset. Kritiikki kohdistuu erityisesti edistysajatteluun ja sen pohjalla olevaan ihmis- ja maailmankuvaan. Antimodernien huolenaiheena on modernisaation pirstova vaikutus yhteen tai useampaan kolmesta tekijästä: kulttuuriin, elämän hengelliseen ulottuvuuteen ja/tai luontoon.
Nylénillä ekologiset huolenaiheet nivoutuvat laajempaan modernin projektin kritiikkiin. Artikkelissa huomio kiinnittyy erityisesti Nylénillä keskeiseen ajatukseen moderniudesta ”kivunlievityksen” projektina. Friedrich Nietzsche on kuvannut tätä moderniuden tendenssiä ja siihen liittyvää hengen latistumista Näin puhui Zarathustran (1883–1885) ”viimeisessä ihmisessä”. Nietzschen tapaan Baudelaire, Huysmans ja muut antimodernit ovat kokeneet elämän kaventuvan, ihmisen pienentyvän porvariston aikakaudella. Nylénillä tämä huoli suhteutuu ekologiseen perspektiiviin, joka on antimodernissa ajattelussa tuoreempaa perua. Artikkeli käsittelee myös Nylénin esseistisen tyylin piirteitä osana antimodernia positiota.
17
Ding, Yi, and Xin Gao He. "Scenario: A New Paradigm for Replaying Day-to-Day Activities." Advanced Materials Research 846-847 (November 2013): 1748–52. http://dx.doi.org/10.4028/www.scientific.net/amr.846-847.1748.
Full textAbstract:
Modern information technologies enable information systems to record the changing history of information units, and then play back such histories under users requests. This paper proposes a scenario paradigm equipped with a scenario-oriented approach to support the idea of replaying day-to-day activities. The proposed method attempts to organize related information and knowledge elements as a context (scenario) so that the history of daily activities can be recorded, and then be queried and replayed as a flow of information scenarios for a specified interval of time. Thats Your Life Information System (TYLI) is employed as an example in this paper for evaluating the usability of the scenario paradigm and the scenario-oriented approach.
18
TAUKINAITYTĖ-NARBUTIENĖ, RŪTA. "PRANCŪZIŠKASIS KNYGOS ĮRIŠAS: SĄVOKOS KILMĖ IR APRAIŠKOS LIETUVOJE." Knygotyra 65 (January 1, 2015): 269–90. http://dx.doi.org/10.15388/kn.v65i0.8466.
Full textAbstract:
Vilniaus knygrišių gildija Šv. Jono g. 4, LT-01122 VilniusStraipsnyje siekiama apibrėžti prancūziškojo knygos įrišo tipą, jo ypatybes ir skiriamuosius bruožus, panagrinėti šios sąvokos genezę ir istoriografiją, aptikti šio įrišimo būdo taikymą ir paplitimą Lietuvoje. Šis itin sudėtingas ir tobulas įrišimo būdas, naudojamas visame pasaulyje, neretai laikomas knygrišystės amato etalonu ir siejamas tik su profesionaliąja knygrišyste bei bibliofilinę vertę turinčiais leidiniais. Nepaisant to, Lietuvoje jis nėra tyrinėtas. Ankstyviausi rasti (XIX a.) rašytiniai šaltiniai jį mini gana kukliai ir miglotai, vėlesniuose (tarpukario Lietuvos laikotarpio) šaltiniuose jau galime aptikti išsamesnių jo aprašymų, pateiktų dviejų to meto knygrišių, o šiandienos šaltiniai visai apie tai tyli. Straipsnyje gretinamos ir lyginamos knygrišystės amato tendencijos pasaulyje ir Lietuvoje, analizuojama užsienio mokyklų (daugiausia estų) įtaka šiuolaikinei Lietuvos knygrišystei, pagal technologijas ir uždavinius, santykį su tradicija ir knygos turiniu išskiriamos kelios šiuolaikinės rankų darbo knygrišystės kryptys. Tikimasi, jog straipsnis paskatins prancūziškojo įrišo sklaidą Lietuvoje, leis nubrėžti aiškesnę takoskyrą tarp įrišo vidaus struktūros ir išorinės apdailos bei atkreipti tyrėjų ir kūrėjų dėmesį į įrišo konstrukcijas, į meno ir amato koreliaciją, prancūziškojo įrišo reikšmę knygos kultūroje.
19
Mäkelä, Asko. "Alvar Aalto mainonnan häilyvällä rajalla." Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 24, no. 2 (May 28, 2024): 21–36. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.130316.
Full textAbstract:
Tässä artikkelissa esitän, että Alvar Aallon markkinointitapojen perustana oli 1920-luvun uusi amerikkalainen psykologinen mainonta. Uutena lähteenä tähän käytän Aallon ystävän Gustaf Strengellin vuonna 1924 julkaistua kirjaa Nykyajan ilmoitusreklaami. Myös Le Corbusierin ja László Moholy-Nagyn uuden mainonnan kaltaisilla näkemyksillä oli Aaltoon vahva vaikutus. Aallon markkinoinnissa modernin tyylin arkkitehtuurivalokuvilla oli poikkeuksellisen iso asema. Aalto toteutti propagandaa tuotannostaan testaten Arkkitehtiliiton sääntöjä ja ammattikunnassa vallinnutta mainoskielteisyyttä. Artek mainosti tuotemerkin kaltaiseksi muuttunutta Alvar Aalto -nimeä ja arkkitehtuuria epäsuorasti Aaltojen osittain omistaman ”epäitsekkään kulttuuri-instituution” varjolla. Henkilökohtaisia ominaisuuksiaan Alvar Aalto osasi käyttää tehokkaasti tuotantonsa markkinoinnissa. Hän kehitti markkinointitavan, jota nimitän ”Aallon mielikuvaleikiksi”. Sen mallintamisessa sovellan Evert Gummessonin ja Erving Goffmanin teorioita mielikuva- ja suhdemarkkinoinnista. Alvar Aallon suhdemarkkinointia voi pitää varhaisena brändin rakentamisena. Se sisälsi tunnetun tuotemerkin lisäksi vahvan julkisuudessa rakentuneen mielikuvan Alvar Aallon arkkitehtitoimiston tuotteista ja aatemaailmasta. Tutkimuksen perusteella voi todeta, että Alvar Aallon mainonnan ja markkinoinnin tavat olisivat päteviä myös nyt 2020-luvulla. In this article I suggest that Alvar Aalto's marketing methods were based on the new American psychological advertising of the 1920s. As a new source for this, I use the 1924 book Nykyajan ilmoitusreklaami (Modern Advertising) by Aalto's friend Gustaf Strengell. Views such as those of Le Corbusier and László Moholy-Nagy on the new advertising also had a strong influence on Aalto. In Aalto's marketing, architectural photographs in the modern style played an exceptionally important role.Aalto carried out propaganda about its production, testing the rules of the Finnish Architects' Association and the ban on advertising that prevailed in the trade union. Artek promoted the Alvar Aalto name and architecture, which became like a brand, indirectly under the guise of a "selfless cultural institution" partly owned by the Aaltos.Alvar Aalto knew how to use his personal qualities effectively in the marketing of his production. He developed a marketing method that I call "Aalto's imagination game". In modeling it, I apply Evert Gummesson's and Erving Goffman's theories on image and relationship marketing.Alvar Aalto's relationship marketing can be considered early brand building. It involved not only a well-known brand but also a strong public image of the products and ideals of Alvar Aalto's architectural practice. The research suggests that Alvar Aalto's advertising and marketing practices would still be valid in the 2020s.
20
Krumhansl, Carol L., Jukka Louhivuori, Petri Toiviainen, Topi Järvinen, and Tuomas Eerola. "Melodic Expectation in Finnish Spiritual Folk Hymns: Convergence of Statistical, Behavioral, and Computational Approaches." Music Perception 17, no. 2 (1999): 151–95. http://dx.doi.org/10.2307/40285890.
Full textAbstract:
This study of Finnish spiritual folk hymns combined three approaches to understanding melodic expectation. The first approach was a statistical style analysis of a representative corpus of 18 hymns, which determined the relative frequencies of tone onsets and two- and three-tone transitions. The second approach was a behavioral experiment in which listeners, either familiar (experts) or unfamiliar (nonexperts) with the hymns, made judgments about melodic continuations. The third approach simulated melodic expectation with neural network models of the self-organizing map (SOM) type (Kohonen, 1997). One model was trained on a corpus of Finnish folk songs and Lutheran hymns (Finnish SOM), while another was trained with the hymn contexts used in the experiment with the correct continuation tone (Hymn SOM). The three approaches converged on the following conclusions: (1) Listeners appear to be sensitive to the distributions of tones and tone transitions in music, (2) The nonexperts' responses more strongly reflected the general distribution of tones, whereas the experts' responses more strongly reflected the tone transitions and the correct continuations, (3) The SOMs produced results similar to listeners and also appeared sensitive to the distributions of tones and tone transitions, (4) The Hymn SOM correlated more strongly with the experts' judgments than the Finnish SOM, and (5) the principles of the implication-realization model (Narmour, 1990) were weighted similarly by the behavioral data and the Hymn SOM. /// Tässä suomalaisia hengellisiä kansansävelmiä käsittelevässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään melodisia odotuksia kolmen tutkimusmenetelmän avulla. Ensimmäinen menetelmä oli kyseistä tyyliä edustavien 18 sävelmän tilastollinen analyysi, jossa määritelteltiin sävelkorkeuksien sekä kahden ja kolmen sävelen siirtymien tilastolliset jakaumat. Toinen menetelmä oli behavioraalinen koe, jossa kuulijat arvioivat sävelmien jatkoja. Kuulijat jakaantuivat kahteen ryhmään: sävelmät tunteviin (asiantuntijoihin) ja sävelmiä tuntemattomiin (ei-asiantuntijoihin). Kolmannessa menetelmässä simuloitiin melodisia odotuksia itsejärjestäytyvään karttaan (Kohonen, 1997) perustuvalla keinotekoisella hermoverkkomallilla. Ensimmäiselle mallille opetettiin joukko suomalaisia kansanlauluja ja luterilaisia virsiä (suomalainen verkko), toiselle kokeessa käytettyjä hengellisiä kansansävelmiä (hengellinen verkko). Käytetyt menetelmät tuottivat yhteneviä tuloksia ja antoivat aihetta seuraaviin johtopäätöksiin: (1) kuulijat näyttävät olevan vastaanottavaisia musiikin säveljakaumille ja sävelsiirtymille, (2) ei-asiantuntijoiden vastaukset noudattivat enemmän sävelten yleistä jakaumaa, kun taas asiantuntijoiden vastaukset heijastivat enemmän sävelsiirtymiä ja sävelmien oikeita jatkoja, (3) hermoverkot tuottivat tuloksia, jotka olivat samankaltaisia kuulijoiden arvioiden kanssa ja jotka noudattivat sävelten ja sävelsiirtymien jakaumia, (4) hengellisen verkon tulokset korreloivat suomalaisen verkon tuloksia voimakkaammin asiantuntijoiden arvioiden kanssa, ja (5) behavioraaliset tulokset ja hengellinen verkko painottavat implikaatio-realisaatio-mallin (Narmour, 1990) periaatteita samalla tavalla.
21
Bufienė, Giedrė. "Still Waters: Symbolism of the Image in Lithuanian and Slavic Paremias." Tautosakos darbai 50 (December 28, 2015): 75–99. http://dx.doi.org/10.51554/td.2015.28991.
Full textAbstract:
The aim of the article is discussing the peculiar image of still waters encountered in paremias: its origins, spread, formation of connotations, and its symbolism, with special emphasis on the differences in Lithuanian and Russian (and other Slavic) languages. The global type Still waters are / run deep / deepest or have a deep bottom emerged already in antiquity, based on a literary image, and subsequently spread across the whole of Europe. Proverbs belonging to this type in Lithuanian, Russian, Polish, and Latin are analyzed here with regard to their structure and semantics. The still waters symbolically describe a certain mode of human behavior or a characteristic complex of human features. The metaphoric transformation of meaning is based on an important peculiarity of water: its ambivalence, since a still or quietly running river can quickly turn into a dangerous and destructive force. The proverbial images tend to abstract these characteristics and by way of association transfer them to a social level: a quiet, equable person is usually wise, deep feeling, but under certain circumstances, he / she can surprise others with dauntless behavior. In Slavic languages, the negative connotation of the image in question has developed, still waters having come to symbolize feigned modesty and covert intrigues (or persons behaving that way). With time, the negative connotation became so pervasive, that with the standard text of the proverb shortened, it turned into a phraseological unit popular in many Slavic languages: Russian, Belorussian, Ukrainian, Polish, Bulgarian, and Serbo-Croatian.Apparently, in Lithuanian language the negative connotation of the image in question did not develop due to existing synonymous proverb of an identical syntactic type Tyli kiaulė gilią šaknį knisa [‘A quiet pig roots up a deep root’], which used to be uttered in similar situations as proverbs with the still waters image. Whenever resentment against the selfish or treacherous behavior of the community members had to be vented, Lithuanians found the proverb mentioning the cunning, roguish pig to be more appropriate and expressive.In the second half of the article, two texts characterized by archaic poetical structure are taken into consideration: namely, a Lithuanian verbal charm and a popular Russian proverbial phrase actively used until nowadays. In their imagery, two equivalent parts of the syntactic parallelism are brought together, i.e. the [still] waters and the [low] grass. They reflect but a single side of the ambivalent water image, symbolizing quietness, indulgency, peacefulness, and weakness. The author of the article assumes that in the Slavic languages the verbal charm could have existed as well, since the absence of Christian elements testifies to its archaism. The dictionary by Vladimir Dal contains a longer version of the Russian text with the verb in imperative still preserved, which completely corresponds to the Lithuanian charm. Therefore, it is quite possible that the verbal charming formula having cut adrift from the ritual, the conditions of its use have also changed and the transformation of the genre occurred: the same text continued existing according to the principles of a different genre, acquiring status of another folklore item (i.e. the proverbial phrase).The established symbolic meaning of the image in question fits smoothly within the mythic symbolism of water as determined by other kinds of folklore (songs, tales, and legends), enriching it with peculiar qualities. It establishes a vivid and accurate parallel with characteristic human behavior and certain peculiarities of human character, and surprises us with variety of changing connotations inherent in the phrase itself.
22
Hänninen, Sakari. "Intellektuellit, tyyli, valta." Tiede & edistys 10, no. 2 (February 1, 1985). http://dx.doi.org/10.51809/te.103906.
Full text
23
Mäkinen, Katja. "Kenttätyöraportti: Kulttuuriperinnön paikka, aika ja tyyli." Elore 23, no. 2 (December 23, 2016). http://dx.doi.org/10.30666/elore.79265.
Full text
24
Heinämaa, Sara. "Sukupuoli, valinta ja tyyli : huomautuksia Butlerin ja Beauvoirin ongelmanasettelun yhteyksistä." Tiede & edistys 20, no. 1 (January 1, 1995). http://dx.doi.org/10.51809/te.104375.
Full text
25
Syrjälä, Pauliina. "Kantelepelimannit Arvi, Aarne ja Alfred." Etnomusikologian vuosikirja 30 (December 4, 2018). http://dx.doi.org/10.23985/evk.70101.
Full textAbstract:
Tämä artikkeli käsittelee suomalaisen kanteleperinteen yhtä lajia, tikkusoittoa. Aihetta on tähän saakka tutkittu vain vähän, vaikka arkistoaineiston perusteella perinteisten tikkusoittotyylien kirjo on ollut laaja. Näkökulmani tässä artikkelissa on musiikkianalyyttinen, mutta arkistoaineiston tutkiminen on tapahtunut ensisijaisesti soittamalla havainnoiden.
Artikkelin kysymyksenasettelu kytkeytyy tikkusoiton perinnetyyleihin ja niiden tutkimiseen soittamalla. Tarkastelen kolmen tikkusoittoperinnettä edustavan pelimannin henkilökohtaista tyyliä. Millaisina nämä soittotyylit näyttäytyvät, kun niitä lähestyy kaikilta näiltä soittajilta tallennetun Hienohelma-kappaleen versioita vertaillen? Selvitän myös tyylintutkimuksen prosessia, kun muusikko tutkii perinnetyylejä soittonsa avulla arkistomateriaaliin perustuen. Millaisia haasteita hän tässä työssä kohtaa?
Artikkelin taustatyössä olen tutkinut ja opiskellut perinnettä arkistotallenteilta soittaen sekä analysoiden, esittänyt perinnetyylejä konsertissa ja pohtinut syvällisesti suhdettani traditioon. Tärkein menetelmäni on ollut soittamalla havainnoiminen ja lähestymistapana musisoiva tutkija, tutkiva muusikko on tässä tutkimuksessa olennainen.
Artikkelin tutkimusaineisto koostuu vuosina 1937–1983 kerätyistä tikkusoiton arkistotallenteista, jotka ovat peräisin neljästä eri arkistosta. Analyysiosuudessa keskityn vertailemaan ja erittelemään kolmen pelimannin, Arvi Pokelan, Aarne Moision ja Alfred Backmanin soittotyylien piirteitä. Keskinäisten eroavaisuuksiensa vuoksi nämä tyylit muodostavat kattavan otoksen tikkusoiton arkistomateriaalista.
Kolmelta soittajalta tallennettujen Hienohelmojen myötä avautui mahdollisuus tarkastella, kuinka nämä pelimannit ovat toteuttaneet saman kappaleen kukin omalla henkilökohtaisella tyylillään. Soittotyylejä vertailtaessa huomio kiinnittyy ennen kaikkea niiden moninaisuuteen. Moision ja Pokelan tyylit asettuvat tämän vertailun ääripäihin Backmanin tyylin sijoittuessa näiden välimaastoon.
Perinteisten soittotapojen opetteluun liittyy monenlaisia haasteita, kun se perustuu pelkästään arkistotallenteiden hyödyntämiseen, eikä pelimannin tyyliin ole mahdollista tutustua yhdessä hänen kanssaan musisoiden. Tällainen työskentely kuitenkin kannattaa, sillä sen avulla voi ymmärtää menneisyyttä ja mahdollistaa tradition jatkumista.
26
Mäenpää, Marjo. "Susanna Helke 2006: Nanookin jälki - tyyli ja metodi dokumentaarisen ja fiktiivisen elokuvan rajalla." Elore 13, no. 2 (December 1, 2006). http://dx.doi.org/10.30666/elore.78617.
Full text
27
Kurkela, Vesa. "Helppotajuista arvokkuutta ja mandoliininsoittoa: suomalaisen keskimusiikin juurilla." Etnomusikologian vuosikirja 29 (December 11, 2017). http://dx.doi.org/10.23985/evk.60930.
Full textAbstract:
Artikkeli lähtee huomiosta, että 1900-luvun alun Suomessa oli laaja musiikin alue elitistyvän taidemusiikin (highbrow) ja tanssimusiikin (lowbrow) välissä. Tämä ’middle-music’ eli keskimusiikki koostui monista eri alalajeista, joiden tausta oli 1800-luvun helppotajuisessa konsertti- ja käyttömusiikissa: ravintoloiden orkesterimusiikissa, torvisoitossa, kotimusiikissa, kuorolaulussa ja jopa koululauluissa. Musiikillisesti keskimusiikin tyyli kiteytyi salonkiorkesterien sovituskäytännöissä ja ohjelmistossa, jota hallitsivat tunnelmakappaleet sekä fantasiat ja potpurit erilaisista näyttämöllisistä ja kansallisista aiheista. 1900-luvun alussa keskimusiikin keskeistä kasvualustaa olivat mykkäelokuvien säestysmusiikki sekä iltamien juhlamusiikki. Niiden ohessa tarjontaa monipuolistivat vernakulaaristen kielisoitinten (sitra, mandoliini, balalaikka, kitara) varaan rakentuvat orkesterit. Artikkelin toinen puoli koostuu laajasta ekskurssista. Sen aiheena on varieteemusiikin kotouttaminen osaksi arvostettua kansallista konsertti- ja iltamatoimintaa. Päähenkilönä on saksalainen muusikko ja musiikkikauppias Josef Binnemann (1865–1942). Hän toimi aktiivisesti Helsingissä 1890-luvulta alkaen sitran, mandoliinin ja kitaran soitonopettajana ja populaaristajana.
28
Saresma, Tuija, and Urho Tulonen. "Halla-ahon ahdistus ja ironia." Joutsen/Svanen - Erikoisjulkaisut, no. 4 (December 23, 2020). http://dx.doi.org/10.33347/jses.85310.
Full textAbstract:
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on julkaissut blogiaan Scripta – kirjoituksia uppoavasta lännestä 2000-luvun alusta saakka. Blogi ja sen vieraskirjasta irrotettu Hommaforum on ollut merkittävässä roolissa kansallismielisen ja maahanmuutto-vastaisen liikehdinnän noustessa Suomessa. Tässä artikkelissa tarkastelemme suomalaisuuden ja kansallistunteen affektiivista performoimista blogissa. Luemme blogia retoris-performatiivisesti eli kiinnittäen huomiota tekstin retoriikkaan ja siihen, miten se tuottaa affektiivisia reaktioita. Tarkastelemme tekstien tapaa rakentaa populistiselle vastakkainasettelulle ominaisesti ”meidän” ja ”muiden” kategorioita, kaksoispuhetta strategiana sekä blogikirjoitusten tyyliä, erityisesti ironiaa tyylikeinona. Tarkastelemme myös blogissa lanseerattuja oikeistopopulistisia uudissanoja.
Yhdistämällä oikeistopopulismin, nationalismin, affektiivisuuden ja retorisen tyylin tutkimisen osoitamme Halla-ahon Scripta-blogin hyödyntävän muun muassa ironiaa affektiivisena keinona, jolla tuotetaan kuviteltua suomalaista kansakuntaa. Isänmaan-rakkauden kaltaisten positiivisten tunteiden sijaan suomalaisuus rakentuu blogissa ulossulkevan nationalismin, kielteisiksi koettujen asioiden, kuten maahanmuuton vastustamisen ja viholliskuvien luomisen varaan.
29
Silvonen, Viliina. "Apeus välittyvänä, kuunneltuna ja koettuna." Elore 27, no. 2 (December 20, 2020). http://dx.doi.org/10.30666/elore.97359.
Full textAbstract:
Artikkeli syventyy itkuvirsien tunteisiin ja affektiivisuuteen. Alakuloiset tunteet ja esittäjän niihin vajoamien – apeus ja apeutuminen – ovat olennaisia itkuvirsissä. Analysoin, mitä tunne on itkuvirsien arkistoäänitteillä sekä millä tavoilla apeus ja apeutuminen ilmenevät. Lähestyn tunnetta itkijän ilmaisuna ja kokemuksena sekä tunteen ilmenemistä jäljiteltynä ja koetusta kumpuavana, jotka molemmat ovat äänellä itkemiselle ominaisia, toisiinsa limittyviä piirteitä. Itkuvirsien ympärille muodostuvia vaihtelevia affektiivisuuden ilmiöitä ja vaikutusaloja kutsun affektiivisiksi kehiksi. Analysoitavat itkuvirret on äänitetty Aunuksen Karjalassa vuosina 1940–2001. Teoreettisessa viitekehyksessä yhdistyy monialaisia näkemyksiä tunteesta, niiden kompleksisesta luonteesta ja affektiivisuudesta.
Tutkimus tuo keinoja arkistoäänitteiden tunteiden analysointiin. Tutkimusmenetelmän keskiössä on kaksitasoinen analyyttinen kuunteleminen, jossa hyödynnän myös aistietnografiaa. Auditiivisessa äänen analyysissa erittelen tunteisiin ja affektiivisuuteen liittyviä äänenpiirteitä, ja empaattisessa kuuntelussa havainnoin esityksen intensiteettiä oman kuuntelukokemukseni kautta. Tutkimukseen kuuluu myös vertailukuuntelijoiden haastatteluaineisto, joka täydentää omaa kuunteluanalyysiani. Itkuvirsistä kielenulkoisella tasolla välittyvä affektiivinen teho perustuu kykyyn tunnistaa hienovaraisia tunneintensiteettiin liittyviä eroja ja muutoksia äänessä. Mikään yksittäinen tekijä ei osoita apeutumista, vaan tulkinnassa eri tekijöitä tarkastellaan kontekstiin sidoksissa olevina yhdistelminä eri analyysitasoja yhdistellen. Tulkintaan vaikuttavat kunkin itkijän henkilökotainen tyyli ja esityskohtaiset seikat.
Arkistoaineistosta hahmottuu apeuden ilmenemisen kannalta kolmentyyppisiä itkuvirsiesityksiä: affektiivisia, tunnetta jäljitteleviä ja tunneilmauksettomia. Nämä asettuvat selvärajaisia luokkia paremmin jatkumoksi esitystavasta toiseen, ja siitä, mitä kaikkia erilaisia esityskäytäntöjä yhteisössä on rituaalisissa tilanteissa käytetty ja pidetty sopivanlaisina, ei ole varmuutta. Affektiivisia kehiä syntyy itkijän, itkuvirren, läsnä olevien kuulijoiden ja perinteisten myyttisten käsitysten mukaisen tuonpuoleisen kesken. Myös arkistoäänitteen itkuvirren ja kuuntelijan välille voi syntyä eräänlainen affektiivinen kehä.
30
Rüütel, Ingrid. "Virolaisen kansanmusiikin historialliset kerrostumat ja tyylit." Etnomusikologian vuosikirja, December 1, 1992, 183–99. http://dx.doi.org/10.23985/evk.101014.
Full text
31
Virtanen, E. A. "Tyyni Vahter Ornamentik der Ob-Ugrier." Finnisch-Ugrische Forschungen 1953, no. 31 (February 7, 2022). http://dx.doi.org/10.33339/fuf.110484.
Full text
32
Rossi, Riikka. "Ääniä pohjoisesta." AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 19, no. 1 (March 29, 2022). http://dx.doi.org/10.30665/av.112650.
Full textAbstract:
Artikkeli tarkastelee Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu -romaanin (1964) kieltä ja kerrontaa fonoemotionaalisesta näkökulmasta. Se on kirjallisuuden ja tunteiden tutkimuksen osa-alue, jossa on kysymys kielen äänteellisten elementtien yhteydestä tekstin tunnevaikutuksiin. Kohderomaanissa korostuvien imitatiivisanojen, onomatopoeettisuuden, äänen kuvausten ja tyylin foneettisten piirteiden tarkastelu valaisee Mukan arktisen balladin tunnevaikutuksia ja niiden rakentumista. Artikkelissa kartoitan Maa on syntisen laulun runojen ja dialogikerronnan foneettista jakaumaa myös laskennallisesti, ja arvioin tämän menetelmän hyötyjä kirjallisuuden ja tunteiden tutkimuksessa. Kyseessä on pieneen aineistoon nojaava metodologinen kokeilu, mutta alustavat tulokset ovat kiinnostavia: laskennallisen analyysin perusteella Mukan tyylin foneettiset ominaisuudet poikkeavat osin yleissuomen keskiarvoista. Esitän, että Mukan romaanin foneettiset ominaisuudet rakentavat osaltaan teoksen intensiivistä kokonaistunnelmaa. Ehdotan, että suomen kieleen soveltuvaa digitaalista tunneanalyysia (sentimenttianalyysia) kannattaisi kehittää eteenpäin myös tekstin foneettiset ominaisuudet huomioiden.
33
Tiittula, Liisa. "Suunvuoro." Virittäjä 122, no. 4 (November 27, 2018). http://dx.doi.org/10.23982/vir.76449.
Full textAbstract:
Suomen kielen lautakunta julkaisi lokakuun 2018 lopussa kannanoton, jossa se kiinnitti huomiota Suomen kansalliskielten, suomen ja ruotsin, asemaa uhkaavaan käyttöalan kaventumiseen. Yksi tärkeä alue, jolla suomen kielen käyttöä voi vaalia ja edistää, on kääntäminen – tämän numeron teema. Huomattava osa suomenkielisistä teksteistä, joita päivittäin luemme, on käännöksiä, kuten televisio-ohjelmien tekstityksiä, käyttöohjeita, reseptejä, ulkomaanuutisia ja kirjojen suomennoksia. Niin tärkeää kuin vieraiden kielten taito kulttuurienvälisessä viestinnässä onkin, se ei poista eikä edes vähennä kääntämisen tarvetta. Tämän osoittaa se, että valtaosa käännöksistä on nykyään englannista, vaikka englannin kieltä osataan yhä laajemmin ja paremmin.
Suomessa painetuista suomenkielisistä kirjoista suomennosten määrä on suuri, vaikka osuus vaihteleekin huomattavasti kirjallisuuden lajin mukaan. Aikuisten proosasta ja nuorten kirjoista suurin piirtein puolet on kotimaisia teoksia ja puolet suomennoksia. Lastenkirjoista sen sijaan vuoden 2017 tilaston mukaan peräti 75 prosenttia oli suomennoksia. Tietokirjoista vastaavia lukuja on vaikea löytää, ja niiden joukkokin on hyvin heterogeeninen. Tietokirjallisuuteen kuuluvat paitsi tieteelliset teokset myös esimerkiksi yleistajuiset tietokirjat, elämäkerrat, esseet ja oppaat, kuten lääkärikirjat, kasvioppaat ja keittokirjat. Kirjakauppaliiton lokakuun 2018 myyntitilastossa 20:n eniten myydyn tietokirjan listalla puolet teoksista on suomennoksia. Näistä taas puolet on käännöksiä englannista, vaikka englanninkielisiä tietokirjoja luetaan todennäköisesti yhä enemmän alkukielellä.
Vaikka tieteen kieli on englanti, on vaikea kuvitella arkea ilman suomenkielisiä tietoteoksia. Niissä tarvitaan suomenkielisiä termejä, ja ne on kotoutettava suomenkielisille lukijoille Suomessa käytettäviksi. Esimerkiksi keittokirjojen ohjeissa annetut mitat on lokalisoitava eli muutettava paikallisiksi, jokin ainesosa on kenties korvattava sellaisella, joka on Suomessa varmemmin saatavilla kuin alkutekstissä mainittu, ja tekstilaji on mukautettava suomen konventioiden mukaiseksi. Kääntämisessä tarvitaan monenlaista asiantuntijuutta, jotta lopputuote olisi toimiva ja nautittava. Tämä käy ilmi myös Anne Mäntysen ja Jyrki Kalliokosken artikkelista tässä teemanumerossa.
Kääntämisellä ja kääntäjillä on koko suomen kirjakielen historian ajan ollut ratkaiseva merkitys suomen kielen kehittymiselle, kuten voimme havaita Kaarina Pitkänen-Heikkilän ja Taru Nordlundin artikkeleista. Kääntäjät ovat luoneet nimityksiä uusille käsitteille, ja käännökset ovat vaikuttaneet kirjallisuuden kielen ja lajien sekä ylipäätään tekstilajien muotoutumiseen. Ilman käännöksiä ei olisi maailmankirjallisuutta, ja suomennosten ansiosta voimme nauttia teoksista, jotka on alun perin kirjoitettu meille vierailla kielillä. Vaikka osaisimmekin hyvin vierasta kieltä, emme useinkaan taida kaikkia sen vivahteita tai kielimuotoja niin syvällisesti, että voisimme nauttia tekstistä samalla tavoin kuin äidinkielellämme. Suomennos ei silti ole alkuperäisen kaksoiskappale. Vaikka luemme kirjailijan kirjoittamaa kirjaa, sen kieli, jokainen sana ja tyyli, ovat kääntäjän luomia. Ei siis ole sama, miten käännetään, eikä suomentamiseen riitä hyvä vieraan kielen taito – joskin myös se on välttämätön.
Marraskuun alussa otsikoihin nousi Ruutu+-palvelun rikosdraamasarja, jonka tekstitys oli paikoin täysin käsittämätöntä. Sen epäiltiin olevan konekääntämisen tulosta. Konekäännösten ajatellaan olevan uhka käännösten laadulle, mutta kuva ei ole näin mustavalkoinen – käännösteknologiaa tarvitaan. Nykymaailmassa ja monikielisessä Suomessa käännösten tarve on niin suuri, ettei sitä pystytä tyydyttämään ihmisvoimin. Käännösteknologia helpottaa myös kääntäjän työtä. Riippuu kuitenkin käännöksen kielestä ja tarkoituksesta, voiko automaattisesti käännetty teksti toimia sellaisenaan tai edes editoituna. Mutta mitä kertoo suhtautumisesta kääntämiseen se, että tällaisia käsittämättömiä käännöksiä käytetään suurelle yleisölle esitetyissä televisio-ohjelmissa? Mitä se kertoo ylipäätään kielen arvostuksesta?
Oli kyse sitten painetusta tai audiovisuaalisesta tuotteesta, joka on laadittu vieraalla kielellä, vasta käännös tavoittaa sen suomenkielisen käyttäjän. Jos tähän vaiheeseen ei kunnolla panosteta vaan siinä säästetään, tuotteen saavutettavuus jää kyseenalaiseksi. Laatu syntyy asiantuntijan vaativan työn tuloksena, ja ammattimaisesta työstä on maksettava kunnollinen palkka. Käännöspalkkioiden polkeminen johtaa siihen, että pätevät kääntäjät siirtyvät muihin tehtäviin ja käännöksiä teetetään taitamattomilla. ”Pelkkä intohimo kieleen ei riitä”, kuten jo vuonna 2009 julkaistussa kielipoliittisessa toimintaohjelmassa Suomen kielen tulevaisuus todettiin.
Liisa Tiittula
34
Helle, Anna. ""Kuitenkin siellä synkässä maailmassa näkyy myös toivoa"." AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 20, no. 2 (June 16, 2023). http://dx.doi.org/10.30665/av.124802.
Full textAbstract:
Artikkeli käsittelee tapaustutkimusta, jossa pieni joukko kirjallisuuden yliopisto-opiskelijoita luki Emmi Itärannan Teemestarin kirjan (2013) ilmastonmuutoksen näkökulmasta ja kirjoitti ja keskusteli lukemastaan. Tutkimus kuuluu empiirisen ekokritiikin alaan ja sen menetelmänä on teorialähtöinen temaattinen analyysi. Artikkelissa käsitellyt viisi teemaa ovat teoksen lukijoiden erilaiset lukukokemukset, teoksen dystooppinen maailma, fiktiivisen maailman suhde nykytodellisuuteen, kerronnan ja tyylin vaikutus sekä Teemestarin kirjan kannustavuus ja lannistavuus. Aineiston lukijat ovat todennäköisesti keskivertoa taitavampia lukijoita, joille myös ilmastonmuutos on etukäteen tuttu aihepiiri, joten heidän ei voi katsoa edustavan ketä tahansa lukijoita. Tämän tapaustutkimuksen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että Teemestarin kirjan lukeminen auttaa kuvittelemaan, millaisia seurauksia ilmastonmuutoksella on paitsi ympäristölle myös ihmisille ja yhteiskunnille. Yksi keskeinen havainto on se, että henkilöhahmot jäävät lukijoille etäisiksi, kun taas teoksen fiktiivinen maailma koetaan vaikuttavaksi.
35
Jaakola, Minna, Tiina Onikki-Rantajääskö, and Ulla Vanhatalo. "Suunvuoro." Virittäjä 127, no. 1 (March 13, 2023). http://dx.doi.org/10.23982/vir.127674.
Full textAbstract:
Suomi on selkokielen käytön edelläkävijöitä. Selkokielen tutkimusperustainen kehittäminen on kuitenkin Euroopan laajuisestikin tuore ilmiö, ja myös Suomessa selkokieltä on tutkittu lähinnä opinnäytteissä. Käsillä oleva lehti on ensimmäinen Virittäjän teemanumero selkokielestä. Uusin, Leealaura Leskelän selkokielen väitöskirja julkaistiin vuonna 2022, ja ainut edellinen kielitieteellinen väitöstutkimus (Kulkki-Nieminen) on vuodelta 2010. Selkokieli on lyönyt itsensä hyvin läpi, mutta se ei ole valmis tuote, jonka saa apteekin hyllyltä. Se on ennen kaikkea kykyä mukauttaa kielellistä toimintaa vastaanottajan tarpeisiin. Selkokieli on osa saavutettavuutta ja jatkumolla suhteessa selkeään kieleen. Kotus, Selkokeskus ja monet selkotoimijat ovat aloittaneet yhteistyön, jonka jatkuvuus vaatii resursseja. Kansalliskielistrategiassa (2021) ja Avoimen hallinnon strategiassa 2030 edellytetään, että hallinnossa käytetään tarvittaessa selkokieltä. Selkokielen ja selkeän kielen työnjaon kehittäminen lisää kielitietoisuutta ja parantaa käytettävän kielen laatua. Selkokielen laaja kysyntä edellyttää korkeatasoista koulutusta. Tutkijoiden on oltava hereillä, jotta selkokielen koulutus saadaan tutkimukseen perustuvaksi. Tämän numeron kirjoitukset valaisevat selkokielen tutkimusta eri näkökulmista. Idastiina Valtasalmi korostaa, että selkokielen ohjeistuksessa pitäisi kiinnittää huomiota rakenteiden funktioihin pelkkien muotojen sijaan. Ritva Pallaskallion tutkimus tuo esiin kaunokirjallisuuden tyylin ja ilmaisukeinojen siirtymisen selkomukauttamisessa. Nuorten huomioiminen lukijoina on ajankohtaista, kun Kulttuurirahasto on käynnistämässä kouluihin suunnatun selkokirjakampanjan. Mitä on selkovisuaalisuus? Miten tekstin ja kuvan saa yhdessä palvelemaan selkoistusta? Näitä kysymyksiä käsittelee Auli Kulkki-Niemisen artikkeli, jossa hän analysoi journalistisia valokuvia osana selkouutisia. Muualla Euroopassa selkoistamista kohdellaan usein kielensisäisenä kääntämisenä. Selkoistaminen sopii myös osaksi kääntäjien koulutusta, kuten käy ilmi Päivi Kuusen ja kumppaneiden artikkelista. Johanna Komppa ja Kaarina Pitkänen-Heikkilä jatkavat havaintokirjoituksessaan kääntäjäopiskelijoiden tuottaman aineiston parissa ja nostavat esiin sen, että selkoistamisen keskeiset kysymykset liittyvät tekstin ja informaation rakenteisiin. Anneli Hanhisalo ja Jenni Stolt korostavat, miten eri kohderyhmissä selkoistamisen tarve voi osua erilaisiin seikkoihin. Tarvitaan ymmärrettävyyden tutkimusta, jota tehdään yhdessä käyttäjien kanssa. Arto Mustajoki puolestaan kuvaa havaintokirjoituksessaan selkokieltä Venäjällä. Kansainväliseen vertailuun antaa eväitä myös käsikirja Euroopan selkokielistä (Lindholm & Vanhatalo 2021). Selkokieli on tieteidenvälinen tutkimuskohde, joka kutsuu kielentutkijoita vaikuttamaan kieliympäristön kehittymiseen. Minna Jaakola, Tiina Onikki-Rantajääskö ja Ulla Vanhatalo
36
Strange, Stuart Earle. "Vengeful Animals, Involuntary Mourning, and the Ethics of Ndyuka Autonomy." Cultural Anthropology 36, no. 1 (February 9, 2021). http://dx.doi.org/10.14506/ca36.1.06.
Full textAbstract:
This article reflects on mourning and interspecies responsibility. Considering what Ndyuka Maroons in the Caribbean country of Suriname—historic fugitives from plantation capitalism—call kunu (avenging ghosts) I explore how Ndyukas attempt to secure personal and collective autonomy in an expansively relational reality where mourning is the quintessence of relatedness. Because grief impinges on Ndyuka autonomy, daily life is understood as a flawed struggle to maintain freedom from mourning. This can only be done by paying appropriate respect to others so that they do not return as vengeful spirits dedicated to the destruction of those who have harmed them and their entire families in perpetuity. This essay examines the ethics of such deeply relational notions of autonomy and ponders its implications for understanding accountability for anthropogenic extinction.
On sa a sikiifi ya wani taki
A sikiifi ya taki fu a fasi di Ndyuka sama e tyai fuka anga sowtu faantiwowtu de fu den meti di e kon toon libisama kunu. A e taki tu fu sani di sa pasa te libisama kii wan libi libi sani di o toon kunu, anga fa libi sama mu dini kunu fu den sa libi makandii a wan fii fasi. Te wan sama dede, da ala sama fu a famii e tyai a fuka de makandii. Te wan kunu kon a wan famii, da a sa meke a famii fu a sama di be kii en tyai a fuka de soseefi tu. Libisama ná e wani fu tyai a fuka, ma a kunu sa meke den tyai en namo namo, bika a so wan fasi a o meke den fii a seefi tyali di en famii be fii, di den kii en. Fu di kunu a wani sani di de tuu tuu, da libisama mu libi a wan lesipeki fasi fu den no mu meke kunu gi den famii di o tan fika gi den baka pikin fu pikin, paansu fu paansu. A sikiifi ya e taki tu fu a fasi di Ndyuka sama denki fu libi anga den busi sani, anga fa den mu meke mofu a makandii fu libi anga den sani di sa toon kunu, fu a no mu poti den a fuka. A sikiifi ya taki en so, bika somen sama ná e lesipeki den sowtu a sowtu meti ya, ofuso den bon, anga soseefi den peesi pe den e tan fu libi moo. A toli ya e soi taki Ndyuka sama abi fuu koni di sa leli den bakaasama fu soi den fa den mu libi a wan lesipeki fasi di o meke den ná o poli a goontapu, ma den o tan libi bun bun anga taawan.