Journal articles: 'Taloudelliset vaikutukset'

1

Simola, Heli. "Pakotteiden vaikutuksesta Venäjän talouteen." Idäntutkimus 30, no. 3 (October 24, 2023): 4–20. http://dx.doi.org/10.33345/idantutkimus.129815.

Full text

Abstract:

Tässä artikkelissa esitetään alustavia arvioita Venäjälle vuonna 2022 asetettujen pakotteiden kokonaistaloudellisista vaikutuksista ja tarkastellaan niitä aiemman tutkimuskirjallisuuden valossa. Lisäksi arvioidaan tekijöitä, jotka ovat vahvistaneet ja heikentäneet nykyisten pakotteiden vaikutuksia Venäjän talouteen. Analyysin pohjalta Venäjään kohdistettujen pakotteiden taloudelliset vaikutukset eivät ole olleet pieniä aiemmassa kirjallisuudessaesitettyihin arvioihin verrattuna. Vaikutukset eivät kuitenkaan ole pakotteiden laajuudesta huolimatta olleet myöskään poikkeuksellisen suuria. Venäjään kohdistuvien pakotteiden taloudellisia vaikutuksia ovat vahvistaneet niiden laajuus sekä toimien että niitä noudattavien maiden osalta ja Venäjän tärkeiden talouskumppaneiden osallistuminen niihin. Vaikutuksia ovat heikentäneet nousevien talouksien pidättäytyminen pakotteista ja Venäjän valtion tukitoimet. Pakotteiden vaikutukset ovat olleet voimakkaimpia niillä talouden osa-alueilla, joihin niitä on erityisesti kohdistettu.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

2

Karhula, Timo. "Hyvinvointimuutosten taloudelliset vaikutukset kananmunantuotannossa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–4. http://dx.doi.org/10.33354/smst.77019.

Full text

Abstract:

Suomen Euroopan unionin jäsenyyden seurauksena kananmunatilojen taloudellinen tilanne on varsinkinpienillä tiloilla joutunut muita tuotantosuuntia vaikeampaan asemaan. Tilojen taloudellisen ahdingon lisäksikanasektorilla on useita muitakin epävarmuutta aiheuttavia tekijöitä, kuten tuotteeseen liittyvät ylituotanto-ongelmat ja markkinahäiriöt, pakkaamotoimintaan liittyvät ongelmat ja kanataloutta koskeviinmaataloustukiin liittyvä epävarmuus. Suomen Euroopan unionin jäsenyysaikana kananmunatilojen lukumääräonkin vähentynyt erittäin voimakkaasti, peräti 70 %.Euroopan unionin neuvoston direktiivi (1999/74/EY) määrittää kananmunantuotantoon käytettävienkanojen suojelua koskevat vähimmäismääräykset. Maa- ja metsätalousministeriö on antanut tähän direktiiviinperustuvan asetuksen (10/EEO/2000) kanojen pidolle asetettavista eläinsuojeluvaatimuksista. Asetuskieltää perinteisten häkkien käytön munivien kanojen pitopaikkana vuoden 2012 alusta alkaen, jolloinhäkkituotannosta on siirryttävä virikehäkki- tai lattiakanalatuotantoon tai vaihtoehtoisesti lopetettava kananmunantuotantokokonaan. Edelleen kuitenkin noin 80 % kananmunista tuotetaan häkkikanaloissa. Kanojenhyvinvointimuutoksiin perustuvat vaatimukset aiheuttavat kananmunantuottajille suuria investointejaaivan lähitulevaisuudessa, jos tiloilla aiotaan jatkaa tuotantoa vuoden 2012 jälkeen.Investoinnit virikehäkkeihin tai lattiakanaloihin muodostuvat tiloille kalliiksi ja lisäävät riskejä epävarmassatoimintaympäristössä. Kananmunien tuotantokustannuksen on arvioitu nousevan hyvinvointimuutostenseurauksena keskimäärin 0,30 €/kg. Tuotot eivät riitä ennen eivätkä varsinkaan investointiensuorittamisen jälkeen kattamaan tuotantokustannuksia. Häkkikanaloista luopumisen myötä työvaltaisempaanteknologiaan siirtymisen seurauksena tuottojen ja tuotantokustannusten erotus kasvaa edelleen jasiten tilojen kannattavuus laskee. Ellei kananmunan hinta käänny nousuun, kananmunantuottajien on tingittävätulevaisuudessa tuntipalkastaan vielä noin kaksi euroa.Suomessa kananmunantuotannon asema on jo nyt hyvin haastava ja tulevaisuudessa sektorilla tulleeolemaan suuria muutoksia ja ongelmia. Heikosti kannattavilta tiloilta vaaditaan investointeja kanojenhyvinvoinnin edistämiseksi ja samalla odotetaan myös investointeja rakennekehityksen nimissä. Suoritetutinvestoinnit kuitenkin pakottavat jatkamaan tuotantoa pitkään, vaikka taloudelliset toimintaedellytyksetheikkenisivät ja toimintaympäristö muuttuisi. Oman epävarmuutensa sektorille tuovat maatalouspoliittisetuudistukset. Kananmunantuottajat ovatkin reagoineet epävarmaan toimintaympäristöön, sillä noin puoletkananmunantuottajista harkitsee luopuvansa tuotannosta lähitulevaisuudessa. Tutkimuksen valossa kananmunantuottajieninvestointihaluttomuus ja tuotannosta luopumisinnokkuus ovat hyvin ymmärrettävissä.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

3

Ruuskanen, Anna-Maria, Hanna Ristolainen, Elisa Tiilikainen, Päivi Topo, and Eila Kankaanpää. "Ikääntyneiden ryhmätoiminnan taloudellinen arviointi ja vaikutukset osallisuuteen." Gerontologia 37, no. 1 (March 10, 2023): 36–52. http://dx.doi.org/10.23989/gerontologia.115373.

Full text

Abstract:

Osallisuuden edistämistä pidetään keskeisenä yhteiskuntapoliittisena tavoitteena ja ikääntyneiden osallisuutta vahvistavaa toimintaa järjestetään laajasti eri sektoreilla. Erityisesti erilaisten ryhmämuotoisten toimintamallien on nähty edistävän ikääntyneiden osallisuuden kokemusta. Tämä systemaattinen kirjallisuuskatsaus käsittelee tutkimusjulkaisuja, joissa on tarkasteltu ikääntyneiden ryhmätoiminnan vaikutuksia osallisuuteen ja toiminnan taloudellista arviointia. Osallisuuden kokemuksia oli tarkasteltu monissa tutkimuksissa, mutta taloudellisen arvioinnin näkökulma oli harvinaisempi. Lopulliseen tarkasteluun valikoitui viisi artikkelia. Näissä osallisuutta oli arvioitu monilla erilaisilla mittareilla, mikä vaikeutti vertailtavuutta. Lähes kaikissa tutkimuksissa havaittiin, että interventio paransi osallisuutta jolla-kin mittarilla. Koska tutkimusartikkeleita oli vähän ja taloudelliset arvioinnit oli toteutettu erilaisilla menetelmillä, ei interventioiden kustannusvaikuttavuudesta voida tehdä päätelmiä. Economic evaluation of group-based intervention for older people and effects on social inclusion Increasing social inclusion is a central goal of social policy. Activities to increase social inclusion of older people are widely organized in different sectors. Especially, various group-based approaches seem to increase social inclusion of older people. In this systematic review, we examine studies which evaluated the effects of group-based interventions to increase social inclusion of older people, and which also applied an economic evaluation. The perspective of economic evaluation was not common. We could include only five articles in the review. In these articles, social inclusion had been assessed with many different indicators, making studies difficult to compare. Four studies reported that the intervention increased social inclusion regardless of the indicator used. Because the methods in the studies varied, no numerical conclusions could be drawn about the cost-effectiveness of the interventions.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

4

Niemi, Jarkko K., Tapani Lyytikäinen, Leena Sahlström, Heikki Lehtonen, Jonna Kyyrö, and Alina Sinisalo. "Afrikkalaisen sikaruton taudinpurkauksen simuloidut taloudelliset vaikutukset Suomessa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 33 (January 31, 2016): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75212.

Full text

Abstract:

Afrikkalainen sikarutto on helposti leviävä virustauti, jota ei ole tavattu Suomessa. Tauti voi aiheuttaa mittavia kustannuksia kotieläinalalle ja veronmaksajille, sekä häiritä sioista saatavien tuotteiden kansainvälistä kauppaa. Afrikkalainen sikarutto on levinnyt viimeisten kahden vuoden aikana Venäjältä Puolaan ja Baltian maihin. Esimerkiksi marraskuuhun 2015 mennessä Virossa oli raportoitu 18 kotisikatapausta ja lähes 500 villisikatapausta. Suomen ja Baltian välillä on vilkas matkailijaliikenne, ja maatilojen välillä on yhteistyötä, joten riski taudin leviämiseksi Suomeen on jatkuvasti olemassa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia taloudellisia tappioita afrikkalainen sikarutto voisi aiheuttaa Suomeen levitessään. Tutkimusmenetelmänä käytettiin stokastista Monte Carlo-simulaatiomallia, joka jäljittelee taudin leviämistä Suomessa sen jälkeen kun tauti on levinnyt yhdelle Suomen sikatiloista, sekä osittaisen tasapainon mallia, joka jäljittelee sikamarkkinoiden tilannetta Suomessa. Simulaatiot tehtiin sekä vuoden 2009 tilarakenteella että vuoteen 2033 sijoittuvina projektioina. Afrikkalaisen sikaruton simuloitiin aiheuttavan tyypillisesti 10,5 miljoonan euron (95 % välillä 4,6-22,7 miljoonaa euroa, keskimäärin noin 7400 € per sikatila) menetykset suomalaiselle sika-alalle. Verovaroista korvattavien välittömien kustannusten arvioitiin jäävän tyypillisesti alle puoleen miljoonaan ja useimmissa tapauksissa alle miljoonaan euroon. Tulos johtui sitä, että simulaatioiden perusteella taudin arvioitiin leviävän useimmiten vain 1-2 sikatilalle. Tartunnan saaneen tilan koko, tyyppi ja sijainti vaikuttivat tappioihin. Verovaroista korvattavat kustannukset ovat kuitenkin vain osa kokonaiskustannuksista. Suurimmat taloudelliset tappiot arvioitiin aiheutuvan kotieläinyrityksille (sikatilat, lihateollisuus), joiden menetysten arvioitiin olevan 7,4–38,1 miljoonaa euroa. Taudin esiintyminen Suomessa keskeyttänee sikatuotteiden viennin EU:n ulkopuolisiin maihin, ja jossain määrin myös EU:n alueelle. Siten kotimaan markkinoille syntyy ylitarjontaa, joka laskee sianlihan hintaa Suomessa. Kuluttajien (kuluttajat, kauppa) simuloitiin hyötyvän hetkellisestä ylitarjonnasta 3,1-15,8 milj. euroa. Lisäksi tappioiden suuruuteen vaikuttaa se, miten voimakkaasti ja miten pitkäksi ajaksi sianlihan vienti heikkenee. Tulokset viittaavat siihen, että jokainen lisäkuukausi aiheuttaisi kansantaloudelle 2-3 miljoonan euron lisätappiot. On mahdollista, että rajoitukset kestävät joidenkin vientikohteiden osalta useita kuukausia, jopa vuosia, ja ne voivat koskea koko Suomen sianlihantuotantoa riippumatta siitä, miten laajalle tauti pääsee leviämään. Afrikkalaisen sikaruton taloudelliset tappiot olivat samaa suuruusluokkaa vuoden 2009 tilanteessa ja vuoteen 2033 sijoittuvissa projektioissa, joskin verovaroista korvattaviin kustannuksiin liittyvä riski nousi nykytilanteeseen verrattuna

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

5

Niemi, Jarkko K., Tapani Lyytikäinen, Leena Sahlström, Terhi Virtanen, and Heikki Lehtonen. "Tartuntatautiepidemian koko, kesto ja välilliset vaikutukset ratkaisevat taloudelliset menetykset." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76839.

Full text

Abstract:

Herkästi tarttuvat eläintaudit, kuten suu- ja sorkkatauti, voivat Suomeen levitessään aiheuttaa mittavaa taloudellistavahinkoa. Menetyksiä aiheuttavat mm. taudin hävittämiseen liittyvien toimenpiteiden kustannuksetja kansainväliseen kauppaan liittyvien rajoitusten riski. Riskinhallintatoimien kohdistamiseksi on tärkeäätietää, miten suuria menetyksiä taudinpurkaus voi aiheuttaa ja mitkä tekijät vaikuttavat menetyksiin.Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten suurta taloudellista vahinkoa suu- ja sorkkatautipurkausvoisi aiheuttaa tuottajille, kuluttajille ja veronmaksajille ja mistä menetykset johtuisivat. Tässä keskitytäänsikatuotantoon rajoittuvaan tautipurkaukseen ja taloudellisia vaikutuksia tarkastellaan vain sikataloudenosalta. Sikatalous on pitkälle eriytynyt muista tuotantomuodoista, ja vain harvalla sikatilalla on muitaeläimiä. Siat eivät ole taipuvaisia saamaan tartuntaa ilmavälitteisesti.Tutkimusaineistona oli rekisteritietoja, tiloilta ja alan toimijoilta kerättyjä tietoja, sekä aineistoa lihankulutuksesta, viennistä, hinnoista, tuotantokustannuksista ja taudin hävityksen resurssitarpeista. Suu- jasorkkataudin leviämistä sikatilojen välillä arvioitiin Monte Carlo-simulaatiomallilla ja tautipurkauksen taloudellisiavaikutuksia sikamarkkinoilla osittaisen tasapainon mallilla. Taudin leviäminen oletettiin mahdolliseksinaapurileviämisenä alle 3 km säteelle tartuntatilasta sekä tartuntatilalta lähtevän eläinkuljetuksen,eläinkuljetusajoneuvon tai eläinsuojassa tai tilalla käyvän ihmisen välityksellä. Taloudellisia vaikutuksialaskettiin kuluttajille, tuottajille (alkutuotanto ja teurastamot) ja veronmaksajille.Simuloitujen tautipurkausten kuluttajille, tuottajille ja veronmaksajille aiheuttaman taloudellisenhyvinvointitappion mediaani oli 20,5 miljoonaa euroa. Sikatuottajien menetys oli 25,4 miljoonaa euroa javeronmaksajien 1,4 miljoonaa euroa. Kuluttajat hyötyivät alentuneista markkinahinnoista 6,3 miljoonaaeuroa. Mikäli tauti sattui leviämään monelle tilalle, menetykset saattoivat nousta enimmillään yli 50 miljoonaaneuroon.Taloudelliset menetykset olivat yhteydessä tartuntatilojen määrään, tautipurkauksen kestoon, rajoittaviamääräyksiä saavien tilojen määrään ja lihan hintaa alentavaan vientikaupan vähenemiseen. Ensimmäinentautihavainto aiheuttaakin pääosan menetyksistä, mikäli vientikumppanit toimivat eläintautijärjestöOIE:n ohjeiden mukaan. Suurin tuotantovaikutus liittyi rajoittavien määräysten aiheuttamiin menetyksiintartunnasta vapaille tiloille.Taudin maahantulon estäminen on tärkeää. Lisäksi riskinhallinnassa kannattaa kiinnittää huomiotatoimenpiteisiin, joilla taudin leviäminen saadaan pysäytettyä ja tauti hävitettyä maasta nopeasti, sekä tuotantomenetystenehkäisemiseen tartunnasta vapailla tiloilla ja vientimarkkinoilla. Mahdollisia toimenpiteitäovat mm. taudin seurannan tehostaminen tautivapaana aikana, eläinliikenteen putkitus ja teurastusjärjestelytsuoja- ja valvontavyöhykkeillä.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

6

Niemi, Jarkko K., Tapani Lyytikäinen, Leena Sahlström, Terhi Virtanen, and Heikki Lehtonen. "Kuka hyötyisi sikatilojen tautiriskiluokittelusta?" Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75786.

Full text

Abstract:

Herkästi tarttuvat eläintaudit, kuten suu- ja sorkkatauti, voivat Suomeen levitessään aiheuttaa mittavaa taloudellista vahinkoa. Menetyksiä aiheuttavat mm. taudin hävittämiseen liittyvien toimenpiteiden kustannukset ja kansainväliseen kauppaan liittyvien rajoitusten riski. On tärkeää kohdistaa riskinhallintatoimenpiteet siten, että ne estävät tarpeettomat taloudelliset menetykset. Tässä voi auttaa kotieläintilojen riskiluokittelu niiden taudinlevittämiskyvyn mukaan. Tutkimuksessa selvitettiin, miten sikatilan riski levittää suu- ja sorkkatautia vaikuttaa tautipurkauksen sikasektorille aiheuttamiin taloudellisiin menetyksiin. Tässä keskitytään sikatiloihin rajoittuvaan tautipurkaukseen, koska sikatalous on pitkälle eriytynyt ja vain harvalla sikatilalla on muita eläimiä. Siat eivät ole taipuvaisia saamaan tartuntaa ilmavälitteisesti. Suu- ja sorkkataudin leviämistä sikatilojen välillä arvioitiin Monte Carlo-simulaatiomallilla ja tautipurkauksen mahdollisia taloudellisia vaikutuksia sikamarkkinoihin arvioitiin osittaisen tasapainon mallilla. Taudin leviäminen oletettiin mahdolliseksi naapurileviämisenä alle 3 km säteelle tartuntatilasta sekä tartuntatilalta lähtevän eläinkuljetuksen, eläinkuljetusajoneuvon tai eläinsuojassa tai tilalla käyvän ihmisen välityksellä. Taloudelliset vaikutukset simuloitiin kuluttajille, tuottajille (ml. teurastamot) ja veronmaksajille. Tilat luokiteltiin klusterianalyysilla neljään ryhmään (pieni, keskisuuri, suuri tai erittäin suuri riski) sen mukaan, miten vakavia tiloilta alkaneet tautipurkaukset olivat. Erittäin suuren riskiluokan tiloilla oli yleensä enemmän eläinkontakteja ja ne sijaitsivat eläintiheämmällä alueella kuin pienen riskiluokan tilat. Muun muassa nämä tekijät lisäävät tilan riskiä levittää tautia. Tilan todennäköisyys levittää tauti toiselle sikatilalle vaikutti tilojen välisiin eroihin menetyksissä. Vaihtelu menetyksissä oli suurta. Pienen tautiriskin tilalta alkava tautipurkaus aiheutti yhteiskunnalle keskimäärin 18 miljoonan euron menetykset. Erittäin suuren riskiluokan tiloilta alkaneiden tautipurkausten aiheuttama menetys oli keskimäärin 26 miljoonaa euroa. Tuottajien menetykset olivat pienen riskin tiloilta alkaneissa tautipurkauksissa keskimäärin 23 miljoonaa euroa ja suuren riskin tilalta alkaneissa tautipurkauksissa 28 miljoonaa euroa. Suhteellisesti voimakkaimmin kasvoivat verovaroista maksettavat kustannukset. Erittäin suuren riskiluokan tiloilla ne olivat 4 miljoonaa euroa, mikä oli 18 kertaa enemmän kuin pienen riskiluokan tiloilla. Kuluttajien hyöty tilapäisesti alemmista hinnoista väheni kun riskiluokka kasvoi. Tulokset viittaavat siihen, että etenkin pienen riskin tilat ja veronmaksajat hyötyisivät, mikäli tiukimmat taudin leviämistä ennaltaehkäisevät riskinhallintatoimenpiteet kohdennettaisiin ensi sijassa suuren riskin tiloille. Pitkällä aikavälillä myös kuluttajat voisivat hyötyä. Riskiluokittelutietoa voidaan hyödyntää kohdennettaessa riskinhallintatoimenpiteitä ja mahdollisesti määriteltäessä tilojen riskiperusteista vastuuta tautivahingoista.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

7

Satokangas, Pasi. "Matkailun taloudelliset vaikutukset: tutkimusmenetelmän pohdintaa ja tuloksia Tunturi-Lapista." Matkailututkimus 16, no. 1 (June 10, 2020): 111–16. http://dx.doi.org/10.33351/mt.91341.

Full text

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

8

Simola, Antti, Jouko Kinnunen, Hannu Törmä, and Jukka Kola. "Bioenergian tuotannon talous-, työllisyys-, ja ympäristövaikutukset aluetasolla – yleisen tasapainon mallinnustarkastelu." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75811.

Full text

Abstract:

Bioenergian tuotannolle on julkisessa keskustelussa asetettu useita toiveita. Kansallisella tasolla sen toivotaan auttavan kasvihuonekaasupäästöjen torjunnassa ja ilmastonmuutoksen ehkäisyssä. Lisäksi bioenergian tuotannon toivotaan synnyttävän uutta taloudellista toimintaa maaseutualueille ja tehostavan luonnonvarojen hyödyntämistä. Kansallisessa pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa on asetettu selkeät tavoitteet bioenergian käytön lisäämiselle. Bioenergian tuotannon vaikutuksia eri alueiden tasolla ei ole kuitenkaan tätä ennen kattavasti selvitetty. Tämä tutkimus pyrkiikin tuomaan lisävalaistusta bioenergian tuotannon lisäämisen aluetaloudellisiin vaikutuksiin. Käytimme analyysissämme rekursiivisesti dynaamista yleisen tasapainon aluemallia RegFin-DynBio. Mallissa on mukana 20 Suomen maakuntaa, yhteensä 38 toimialaa ja bioenergian sisältävä energian tuotantorakenne. Hyödyntäen maa- ja metsätalouden bioenergiapotentiaaliaineistoja selvitimme mallin avulla kuinka bioenergian tuotannon lisääminen vaikuttaa talouden eri indikaattoreihin. Tutkimme bioenergian tuotannon lisäämistä kolmella eri suuruusluokalla: 1) varovainen lisäys, 2) ilmasto- ja energiastrategian mukainen lisäys, sekä 3) koko teknis-taloudellisen bioenergiapotentiaalin hyödyntäminen. Rajoitimme tarkastelumme koskemaan maa- ja metsätalouden sivutuote- ja jätevirtojen hyödyntämistä sähkön- ja lämmöntuotannossa. Tällä tavalla pystyimme rajaamaan tarkastelumme ulkopuolelle kysymykset elintarvikkeiden ja puumateriaalin poistumisesta markkinoilta sekä myös valtaosan biopolttoaineiden tuotantoon liitetyistä ympäristöhaitoista. Johtopäätöksenä toteamme, että bioenergian tuotanto aiheuttaa melko lieviä kustannuksia koko kansantalouden tasolla sekä talouskasvulle että työllisyydelle. Tulos johtuu siitä, että bioenergialla korvattava olemassa oleva tuotanto on nykyisellä hintatasolla kannattavampaa kuin markkinoille syötettävä bioenergia. Suurimmat menetykset koituivat energian tuotannoltaan kapea-alaisille maakunnille, joissa teollisuuden osuus kokonaistuotannosta oli suhteellisesti suurin. Parhaiten pärjäsivät eteläisen Suomen palveluvaltaisemmat maakunnat, joissa oli mahdollisuuksia kasvattaa maakaasun käyttöä energian tuotannossa. Kaiken kaikkiaan vaikutukset jakautuivat eri maakuntien välillä varsin epätasaisesti. Merkittävä poikkeus on Etelä-Pohjanmaan maakunta, jossa bioenergian teknis-taloudellinen potentiaali on verrattain suuri omaan energiankulutukseen verrattuna. Koko potentiaalin hyödyntäminen tuottaa maakunnalle vientituloja ja vaikuttaa positiivisesti sekä BKT:hen että työllisyyteen. Eniten bioenergian voimakkaasta hyödyntämisestä kärsivät rakennekehityksessä jo ahtaalla oleva Kainuu sekä Itä-Uusimaa, jossa on paljon öljynjalostusteollisuutta maakunnan koko taloudelliseen toimintaan suhteutettuna. Loppupäätelmänä voidaan joka tapauksessa todeta, että bioenergian vaikutukset aluepolitiikan kannalta eivät näyttäisi olevan niin suotuisia kuin on toivottu.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

9

Juntti, Lauri, Anna-Maija Heikkilä, Lauri Jauhiainen, and Merja Manninen. "Nurmisäilörehun D-arvon ja väkirehun valkuaispitoisuuden vaikutus here-ford-sonnien loppukasvatuksessa b)Tuotannon talous." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76682.

Full text

Abstract:

MTT:n emolehmänavetalla tehdyssä kokeessa selvitettiin nurmisäilörehun D-arvon ja väkirehun val-kuaispitoisuuden vaikutuksia hf-sonnien kasvuun, rehun muuntosuhteeseen, ruhojen luokittumiseen, lihan laatuun ja tuotannon taloudellisiin tuloksiin vieroituksen jälkeisessä kasvatuksessa. Tässä tutkimusosiossa tarkastellaan kasvatuksen taloutta.Kokeessa oli mukana 32 hf-sonnivasikkaa. Koetekijöinä olivat säilörehun D-arvo (A 75 %, vs. B 70 %) ja väkirehun valkuaispitoisuus (M 17 % vs. H 21 % ). Eri ruokintavaihtoehtojen taloudellista tulosta selvitettiin katetuottolaskelmilla, joissa kokonaistuotosta vähennettiin vasikka- ja rehukustannus sekä eläin- ja liikepääoman korkokustannus. Saadut ylijäämät ovat siten katetta työ-, pääoma- ja yleiskustannukselle. Laskelmat tehtiin vuoden 2004 hinta- ja tukitasoilla.Kate eläintä kohden koko kokeen ajalta oli suurin B-säilörehulla ja M-väkirehulla ruokituilla sonneilla. Samalla säilörehulla mutta H-väkirehulla ruokittujen sonnien kate oli toiseksi paras. A-säilörehulla ruokittujen ryhmien taloudelliset tulokset olivat lähes samat kummallakin väkirehun valkuaispitoisuudella. A- ja B-säilörehuryhmien väliset erot olivat suuntaa antavia (p<0,10). Väkirehun valkuaispitoisuudella ei ollut tuloksiin merkitsevää vaikutusta.Koepäivää kohden laskettuna BM-ruokinta säilytti asemansa edullisimpana vaihtoehtona, mutta kaikki kolme muuta vaihtoehtoa antoivat tulokseksi lähes saman katteen. Eläin- ja päiväkohtaisten tulosten ero johtuu säilörehun D-arvon merkitsevästä vaikutuksesta kasvunopeuteen. Taloudellisessa päätöksenteossa keskeisten päiväkohtaisten katteiden erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.Säilörehun D-arvon nostolle 70 prosentista 75 prosenttiin ei tutkimuksen tulosten mukaan ole taloudellisia perusteita. Paremmalla säilörehulla ruokittujen eläinten paremmat kasvutulokset eivät riit-täneet kompensoimaan kalliimmasta säilörehusta aiheutunutta kustannusta. Parempi kasvu mahdollistaa nopeamman eläinkierron loppukasvatuksessa ja parantaa siten aikayksikköä kohti saatavaa taloudellista tulosta. Aikatekijän vaikutus näkyi tässä kokeessa siinä, että päiväkohtaisten katteiden erot olivat selvästi pienemmät kuin eläinkohtaisten katteiden erot. Kasvunopeus ei kuitenkaan käytetyillä hintasuhteilla riittänyt kääntämään tulosta paremman säilörehun eduksi. Väkirehun valkuaispitoisuuden nostamisella 17 prosentista 21 prosenttiin ei saavuteta taloudellista hyötyä silloin, kun käytössä on koerehujen kaltaista hyvää säilörehua.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

10

Himanen, Sari, Karoliina Rimhanen, Hanna Mäkinen, Miia Kuisma, and Helena Kahiluoto. "Ilmastonmuutos ja maaseutu (ILMASE) –hanke: tutkimustietoa ja verkostoitumista maaseudun toimijoille." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75454.

Full text

Abstract:

Ilmastonmuutos on yhä keskeisempi osa Suomenkin maa- ja elintarviketalouden arkipäivää. Maaseutuyrittäjät ovat lisääntyvän tietomäärän ja ilmastonmuutoskytkentäisen hanketarjonnan ympäröimiä, mutta harvalle on kirkastunut millaisia ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeutumistoimia tiloilla käytännössä voitaisiin kehittää ja toteuttaa kannattavasti. Kannattavuus mietityttää monia ja uskomuksia ympäristö- ja talousnäkökulmien vastakkainasettelusta löytyy edelleen. Moni ei kykene hahmottamaan miten tie kestävään ja taloudellisesti kannattavaan toimintaan voisi lähteä ilmastonmuutosta paremmin ennakoivista toimista. Valtakunnallinen tiedonvälityshanke ”Ilmastonmuutos ja maaseutu (ILMASE)” pyrkii välittämään ilmastonmuutostietoa maaseudun toimijoille käytännönläheisesti, lähestyen aihetta myös taloudellisen kannattavuuden parantamisen ja maaseudun kehittämisen kannalta. Ilmastonmuutokseen varautumisessa korostuvat yhä enemmän taloudelliset riskit (ääri-ilmiöiden lisääntyminen) ja innovaatiot (uudet viljelykasvit ja uusiutuvan energian liiketoimintamahdollisuudet). Ilmastonmuutoskommunikaatiosta tekee vaikeaa ihmisten subjektiivinen tapa nähdä oikeutettuina itselle nykyhetkessä hyödylliset lyhytnäköiset toimintatavat, sekä erot tutkijoiden, päätöksentekijöiden ja viljelijöiden käsityksissä ilmastonmuutoksen vaikuttavuudesta ja keinoista sopeutua. Tiedotus ilmastonmuutoksen ennustamisen epävarmuudesta, hillintäpoliittisten neuvottelujen hankaluuksista ja sään ääreistymisestä ja hitaasta muuttumisesta voi jopa heikentää toimijoiden reagoimista ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja sopeutuminen Suomessa kaipaa toimijatasojen välistä kommunikaatiota, joka muokkaa syvällä olevia asenteita ja helpottaa epävarmuutta. ILMASE-hanke selvitti kyselyn avulla käsityksiä maaseutuyrittäjien ilmastonmuutostiedon tarpeista, esteitä tiedon kiinnostavuudelle ja käytäntöön viemiselle ja kannustimia tuoda ilmastonmuutokseen varautuminen lähemmäksi käytäntöä. Maaseutuyrittäjät olivat vastaanottavaisimpia ilmastonmuutoksen taloudellisia vaikutuksia avaavalle käytännön tiedolle sekä käytännönläheisille keinoille, jotka olisivat sekä ympäristöä vähemmän kuormittavia että taloudellisesti kannattavia. Tutkijoiden haluttiin tiedostavan entistä paremmin tarpeen esittää ja suodattaa faktatietoaan kohderyhmän tarpeisiin. Myös epävarmuus ilmastotiedossa on hyvä tiedostaa, mutta sen jatkuva korostaminen ei kannusta toimintaan. Toivottiin perusteltua tutkimustietoa ilmastonmuutoksen merkityksestä, positiivisessa hengessä ja keskustellen. ILMASE-hanke järjestää vuonna 2012 alueellisia työpajoja ja kokoaa niiden aineistot verkkosivustolleen keskusteluun. Mukaan vuoropuheluun ilmastonmuutokseen varautumisesta kutsutaan maaseutuyrittäjiä, tutkijoita, neuvojia, maaseudun kehittäjiä ja päätöksentekijöitä.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

11

Sairanen, Auvo, and Marketta Rinne. "Nurmisäilörehun korjuuajan merkitys ruokinnansuunnittelussa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 30 (January 31, 2014): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75300.

Full text

Abstract:

Nurmirehujen korjuun ajoitukseen vaikuttavat monet tekijät. Tärkeimpiä näistä ovat tavoiteltu rehuarvo, kesän sääolosuhteet ja käytettävissä oleva korjuuketju. Karpe–hankkeessa tutkittiin ensimmäisen niiton myöhästyttämisen vaikutusta nurmen satoon, rehuarvoon ja tuotannon kannattavuuteen lyhyellä aikavälillä. Nurmenkorjuun ajoituksessa ei riitä tavoitteen asettaminen ensimmäiselle niitolle. Tilan täytyy ymmärtää miten eri niitot vaikuttavat toisiinsa ja mitä esimerkiksi tavoitteena olevan niittoajan myöhästyttäminen vaikuttaa koko kasvukauden aikana korjattavan sadon laatuun ja määrään. Nurmenkorjuun ajoituksen tavoite tulee taloudellisesti järkevässä toiminnassa perustua eri vaihtoehtojen euromääräisen ylijäämän maksimointiin. Tässä kirjoituksessa käytetään lyhyen aikavälin suunnittelua, joka ei sisällä kiinteitä kustannuksia. Suunnittelun täytyy olla kaksivuotinen, koska ennen kasvukautta asetettava tavoite nurmirehun pinta-alalle ja niittoajankohdalle riippuu edellisen kesän jäännösvarastosta. Ruokinnansuunnittelun kannalta hyvin sulava säilörehu on helpoin vaihtoehto ja se tuottaa samalla eniten maitoa. Tuotantovaikutukseltaan paras rehu saadaan ensimmäisestä niitosta kun rehun sulavuus on yli 700 g/kg kuiva-ainetta (ka). Kesän myöhemmistä sadoista voidaan saada sulavuudeltaan yhtä korkeaa rehua, mutta tuotantovaikutus jää yleensä laadukasta ensimmäistä satoa pienemmäksi. Esimerkiksi sateisen jakson sattuessa kohdalle tila joutuu päättämään tehdäänkö rehu sulavana ja märkänä vai odotetaanko sään poutaantumista. Odottaminen laskee ensiniiton säilörehun D-arvoa keskimäärin 5 g/kg ka vuorokaudessa. D-arvon lasku täytyy huomioida ruokinnansuunnittelussa väkirehumäärän nostolla. Karjatasolla 9000 kilon tuotostaso voidaan saavuttaa vielä rehulla, jonka D-arvo on 650 g/kg ka. Lyhyen aikavälin laskelmien perusteella tähän rajaan saakka korjuuajan taloudelliset vaikutukset ovat suhteellisen pieniä. Talouslaskelmat eivät kuitenkaan huomioi lisääntyvän väkirehun mukanaan tuomia kaikkia riskitekijöitä lehmien terveydelle ja kestävyydelle. Keskituotos voidaan laskennallisesti ylläpitää 30 kilon tuotostasolla myös alle D 650 g/kg ka D-arvoilla, mutta käytännössä tämä ei välttämättä ole mahdollista. Tuotosvasteyhtälöt vaativat jatkokehittämistä ääriruokintojen osalta. Säilörehun tuotantokustannus vaikuttaa ruokinnan optimoinnin tulokseen. Tuotantokustannus on tilakohtainen ratkaisu ja keskimääräisen kustannuksen käyttö voi johtaa harhaan. Ruokintasuunnittelun kannalta säilörehun nollahinta optimoinnissa on kuitenkin turvallinen vaihtoehto. Kaikkien kasvukauden aikana korjattujen rehuerien määrän ja laadun dokumentointi on keskeistä, jotta rehujen käyttö eri eläinryhmille ja sopiva väkirehutäydennys voidaan suunnitella optimaalisesti.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

12

Huhtanen, Pekka, Juha Nousiainen, and Marketta Rinne. "Lypsylehmien rehuannoksen taloudellinen optimointi tuotosvasteiden perusteella." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–9. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75896.

Full text

Abstract:

Maidontuotannon toimintaympäristö on muuttumassa nopeasti. Rehujen ja maidon hinnan muutokset aiheuttavat sen, että perinteiset ruokintaa optimoivat mallit eivät pysty määrittämään parhaan taloudellisen tuloksen antavaa ruokintaa, eivätkä pysty ohjaamaan tilan rehuntuotantoa taloudellisesti oikeaan suuntaan. Nykymallit eivät myöskään pysty ottamaan huomioon riittävän hyvin ruokintojen aiheuttamia ravinnepäästöjä. Ruokinta on yksi tärkeimmistä keinoista ravinneylijäämien vähentämiseksi ja siksi optimointimalleilla pitää pystyä määrittelemään ravinneylijäämien vähentämisen kustannukset. Tuotosvasteisiin perustuva ruokinnan optimointi edellyttää, että: (1) rehuannoksen määrällisesti tärkeimmän ja eniten rehuarvoltaan vaihtelevan säilörehun rehuarvot pystytään määrittämään tarkasti, (2) rehuarvojärjestelmät arvioivat rehujen ravintoarvon ja tuotantovaikutuksen suhteessa toisiin rehuihin mahdollisimman oikein, (3) rehuannoksen koostumusten muutosten vaikutukset rehun syöntiin pystytään ennustamaan riittävällä tarkkuudella ja (4) ravintoaineiden saannin muutosten aiheuttamat tuotosvasteet pystytään mallintamaan. Pitkäjänteisen tutkimustyön tuloksena olemme päässeet tilanteeseen, jossa nämä osa-alueet on voitu yhdistää tuotosvasteisiin perustuvaksi ruokinnan suunnittelu- ja optimointimalliksi. Mallin etuja aikaisempiin malleihin verrattuna ovat mm. dieetin ja eläimen syöntipotentiaalin perusteella määritettävä maksimisyönti ja rehujen yhdysvaikutusten huomioon ottaminen. Optimointi perustuu ruokintatason ja rehujen yhdysvaikutukset huomioon ottavaan todelliseen ravintoaineiden saantiin. Merkittävä edistysaskel on se, että dieetin minimihinnan lisäksi voidaan optimoida maitotuoton ja rehukustannuksen erotus joko maitolitraa tai lehmäpäivää kohti. Kun annetaan energian ja valkuaisen ruokintasuosituksen vaihdella tietyissä rajoissa, voidaan määrittää taloudellisesti kannattavin ruokintaintensiteetti nykyisillä hinnoilla tilan rehuvarastoihin ja ostorehuihin perustuen. Malli antaa mahdollisuudet asettaa rajoitukset, jotka tähtäävät eläinten terveyden ylläpitoon. Samaten ruokinta voidaan optimoida tietyn maksimaalisen ravinneylijäämän alittavaksi ja näin verrata ruokinnallisin toimenpitein saavutettavan ravinnekuormituksen vähentämisen hintaa muiden toimenpiteiden kustannuksiin. Simulointien tulokset osoittivat, että tuotosvasteisiin perustuvilla optimoinneilla voidaan taloudellista tulosta parantaa jopa 100 – 150 euroa lehmää kohti vuodessa riippuen lähtötilanteesta, rehujen hinnasta ym. Ruokinnan optimointi tuotosvasteiden perusteella, jopa kiinteillä mutta erityisesti joustavilla suosituksilla, parantaa taloudellista tulosta dieetin minimihinnan optimointiin verrattuna. Tuotosvasteisiin perustuva optimointi osoitti selvästi, että hintasuhteiden vaihdellessa ruokinnan intensiteettiä kannattaa muuttaa. Väkirehun ollessa halpaa intensiteettiä kannattaa lisätä yli nykyisten ruokintasuositusten, kun kiintiöiden ylitys ei ole todennäköinen uhka. Toisaalta nykyisillä väkirehun hinnoilla eli ole kannattavaa tavoitella korkeita tuotoksia jos pötsin normaalin toiminnan ylläpitävän kuituminimi uhkaa alittua (240 g karkearehun NDF-kuitua/kg KA). Simuloinnit osoittivat, että virheelliset rehuarvot tai analyysitulokset voivat aiheuttaa merkittäviä taloudellisia menetyksiä. Mallia voidaan käyttää myös tilan rehuntuotannon ohjaamiseen. Esimerkiksi liian vähän mutta erittäin hyvää säilörehua tuottavan tilan kannattaa hieman tinkiä sadon laadusta määrän kustannuksella ennemmin kuin ostaa heinää kuidun minimitarpeen tyydyttämiseksi.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

13

Hallivuori, Virva, Tuija Huhtamäki, Marketta Rinne, Martin Lidauer, Tuomo Kokkonen, and Juha Nousiainen. "KarjaKompassi käyttöön karjatilojen tuotannonohjauksessa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75446.

Full text

Abstract:

KarjaKompassi-kokonaisuuden kehittäminen ja sen taustalle tehty tutkimustyö ovat merkittävä panostus, joka on nyt saatu käyttöön suomalaisen maidontuotannon ja maitotilojen kilpailukyvyn kehittämiseksi. KarjaKompassi-palvelukokonaisuus on tehty karjatilojen tuotannonohjaukseen, jolla seurataan ja suunnitellaan ruokintaa, maidon- ja rehuntuotantoa ja sen taloutta. Uusien ohjelmistojen ja palveluiden avulla tutkimuksesta saatu tieto jalkautuu yksittäisten karjojen tasolle. KarjaKompassia on työstetty vuosina 2008-2011 projektissa, jossa olivat mukana ProAgria Keskusten Liitto ja ProAgria Laskentakeskus, Valio Oy, SLU, MTT, HY ja TTS. Suomen meijeriyhdistys ja TEKES ovat osallistujien lisäksi rahoittaneet projektia. Ruokinnan suunnitteluun lähdetään KarjaKompassissa uudelta pohjalta. Työ aloitetaan lähtötilanteen huolellisella tarkastelulla Ruokinnan seurannan päivälaskelman avulla. Se otettiin käyttöön vuoden 2010 alussa ja sen perusteella voidaan arvioida ruokinnan onnistumista, tarvittaessa säätää ruokinta kohdalleen ja arvioida karjan vakiotuotos. Syksyllä 2011 otettiin käyttöön ruokinnan suunnittelu, joka on kiinteässä yhteydessä ruokinnan seurannan kanssa. Yhdessä ruokinnan seuranta ja suunnittelu muodostavat Ruokinnanohjauspalvelun, jossa analysoidaan laskelmista saadut tulokset ja havainnoidaan toteutuksen ongelmakohdat tilatasolla navetassa ja pellolla. Ruokinnan taloudellisessa optimoinnissa KarjaKompassi huomioi ruokinnan muutosten taloudelliset vaikutukset rahatuloihin maidon määrän ja koostumuksen muutosten kautta. Valittavana on myös muita optimointiperusteita. Monipuoliset optimointimahdollisuudet ovat tarpeellisia, koska tuotantopanosten ja tuotteiden hinnat todennäköisesti vaihtelevat jatkossakin nopeasti ja niihin on pystyttävä tilatasolla reagoimaan. Tuottoennuste-osio valmistuu talven 2011-2012 aikana. Tuottoennusteesta saadaan tietoa karjan tulevista eläinmääristä, maitotuotoksista sekä maidon pitoisuuksista, joiden perusteella voidaan arvioida maidosta saatava rahallinen tuotto vuosibudjetoinnin taustalle tai investointeja suunniteltaessa. KarjaKompassi-kokonaisuuden avulla voidaan tarkastella erilaisia vaihtoehtoja maidontuotannon, kasvinviljelyn ja talouden näkökulmasta. Suunnitelmassa lähdetään liikkeelle siitä, että karja on pellon asiakas. KarjaKompassin nettipohjaisilla ohjelmilla tehdyt laskelmat tallentuvat ProAgrian tietopankkeihin, joissa on tietoa maitotilojen eläinaineksesta, maidontuotannosta, rehuvaroista, rehujenkulutuksesta ja ruokinta- ja lypsytekniikoista, sadoista sekä peltojen lannoituksesta. Näitä tietoja maitotilat voivat yhteisesti hyödyntää ProAgrian Tilakunnon kautta tekemällä erilaisia vertailuja. Tässä kirjoituksessa esitellään KarjaKompassi-kokonaisuutta karjatilojen tuotannonohjauksen näkökulmasta ja uusia tutkimustuloksia, joihin se perustuu.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

14

Juntti, Lauri, Anna-Maija Heikkilä, Reetta Palva, Mika Peltonen, Veli-Matti Tuure, and Merja Manninen. "Ruokintafrekvenssin vaikutus täysikasvuisten emolehmien tuotantoon." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76010.

Full text

Abstract:

Tämä tutkimus selvitti, voidaanko täysikasvuisten emolehmien ruokintakertoja harventaa pidettäessä eläinten energian saanti samana kuin päivittäisessä ruokinnassa ja voidaanko näin menetellen parantaa tuotannon taloudellista tulosta. Tutkimus jakaantui tuotantotuloksia ja eläinten hyvinvointia sekä työnmenekkiä ja tuotannon taloutta käsitelleisiin osioihin. Tässä osiossa tarkastellaan harvennetun ruokinnan vaikutusta työnmenekkiin ja sitä kautta emolehmätilan taloudelliseen tulokseen. Emolehmien hoitotöihin kuluvaa aikaa mitattiin ruokintakokeen eri vaiheissa MTT:nn emolehmänavetalla Tohmajärvellä. Pääpaino työaikatutkimuksissa oli sisäruokintakauden töissä, joissa eläinten ruokintaan liittyvät työt eri ruokintafrekvensseillä erosivat toisistaan; osalle eläimistä rehut jaettiin tavalliseen tapaan päivittäin, osalle kolmen päivän rehuannos kerralla joka kolmas päivä. Tulokset perustuvat mahdollisuuksien mukaan usean mittauskerran tietoihin. Työnmenekit määritettiin yksityiskohtaisille työnosille, joiden perusteella laskettiin laajempien kokonaisuuksien työnmenekkejä. Eri ruokintatapojen taloudellisia vaikutuksia tutkittiin vertaamalla niiden kustannuksia keskenään. Ainoa kustannusero eri menetelmien välillä oli työkustannuksissa, mutta työkustannuksen merkityksen selvittämiseksi laskettiin vertailussa mukaan myös muut tuotantokustannuksen erät. Tutkimuksen mukaan säilörehun ja kuivan heinän jako joka kolmas päivä vähensi ruokintatyönmenekkiä 35 prosenttia kerran päivässä tapahtuvaan verrattuna. Tohmajärven emolehmänavetan olosuhteissa tämä merkitsi vajaan kolmen tunnin työnmenekin säästöä emoa ja vuotta kohti laskettuna. Joka kolmas päivä tehtävän ruokinnan koko työkustannuksen ja muuttuvien kustannusten summa on kuitenkin vain noin neljä prosenttia alempi kuin vastaava summa kerran päivässä tapahtuvassa ruokinnassa. Koko tuotantokustannusta tarkasteltaessa kustannussäästö on noin kolme prosenttia. Joka kolmas päivä tapahtuvalla ruokinnalla saavutettava kustannussäästö suhteutettuna koko tuotantokustannukseen ei ole kovin suuri. Suhteutettuna vasikkatuotannossa saavutettavaan verrattain pieneen katteeseen säästöä voidaan kuitenkin pitää merkittävänä. Kustannussäästöä oleellisempaa voi olla harvennetun ruokinnan tarjoama jouston mahdollisuus emolehmätilan töiden järjestämiseen, mikä puolestaan voi edesauttaa viljelijäperhettä parantamaan tilansa taloudellista kokonaistulosta esimerkiksi sivuansioiden avulla.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

15

Mustajärvi, Linda Johanna, Janne Sakari Kotiaho, Atte Moilanen, Mikko Mönkkönen, and Leila Suvantola. "Ekologisten haittojen hyvittäminen suojelualueita ennallistamalla." Alue ja Ympäristö 48, no. 2 (December 19, 2019): 83–98. http://dx.doi.org/10.30663/ay.70941.

Full text

Abstract:

Ihmistoiminnasta aiheutuvat ekologisesti haitalliset vaikutukset voidaan kompensoida tuottamalla luonnon kannalta hyötyjä, esimerkiksi ennallistamalla elinympäristöjä tai perustamalla uusia luonnonsuojelualueita. Elinympäristön ennallistaminen mahdollistaa elinympäristön palautumisen kohti luonnontilaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voitaisiinko jo aiemmin suojelluilla alueilla tehtävällä ennallistamisella saavuttaa ekologisessa kompensaatiossa tarvittava luontohyöty. Voi ehkä vaikuttaa siltä, että tällä tavoin tuotetut hyödyt eivät ole luonnon kannalta lisäisiä, koska toimenpiteet kohdistuvat alueisiin, jotka ovat jo suojeltu. Suomessa on kuitenkin tällä hetkellä monia suojelualueita, joilla tehtävät ennallistamistoimet tuottaisivat luontohyötyjä, mutta joihin ei ole taloudellisia resursseja. Ihmisen toiminnasta aiheutuvia ekologisesti haitallisia vaikutuksia ei pääsääntöisesti kompensoida lainkaan. Näin ollen elämme tilanteessa, jossa vapaaehtoiset kompensaatiot olisivat joka tapauksessa lisäisiä, sillä vaihtoehtoisesti ennallistamista ei tehtäisi lainkaan. Tässä työssä esitetään myös laskentamalli suojelualueilla tuotettavien ennallistamishyötyjen arviointiin.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

16

Komp, Kathrin, and Tuukka Niemi. "Elämänkaaren vaikutukset eläkkeeseen." Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 26, no. 3 (September 13, 2018): 264–68. http://dx.doi.org/10.30668/janus.66684.

Full text

Abstract:

Väestön ikääntyminen siirtää huomion eläkejärjestelmän asemaan. Tutkijat, työmarkkinajärjestöt ja päätöksentekijät pohtivat, miten eläkejärjestelmää tulisi uudistaa sekä järjestelmän taloudellisen kestävyyden että ikääntyvien toimeentulon takaamiseksi. Tämä artikkeli korostaa elämänkaarinäkökulman merkitystä näissä kysymyksissä. Yksilöiden elämänkaaret koostuvat mm. yksittäisistä tapahtumista tai jaksoista, jotka voivat vaikuttaa jopa vuosikymmenien ajan ihmisen elämässä. Esimerkiksi nuorena koettujen työttömyysjaksojen vuoksi työuran kehitys voi keskeytyä ja johtaa lopulta pienempiin eläkkeisiin, tai keski-ikäisenä tapahtuneen maasta- tai maahanmuuton vuoksi nuorempana kerätyt eläkkeet voivat olla myöhemmin riittämättömiä. Tämän kaltaiset vuosienkin päähän ulottuvat vaikutukset kaikilla elämänalueilla tulee ottaa huomioon eläkeuudistuksissa. Tehokkain lähestymistapa eläkejärjestelmän uudistukselle näyttää olevan koordinoitu, varhainen puuttuminen ongelmiin eri päätöksenteon alueilla.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

17

Yli-Halla, Markku. "Happamien sulfaattimaiden luokittelu ja viljelyn vaihtoehdot." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75806.

Full text

Abstract:

Euroopan laajimmat happamien sulfaattimaiden esiintymät ovat Suomessa, Pohjanmaan rannikolla. Ne ovat kuivatuksen ja kalkituksen jälkeen hyviä viljelysmaita. Niiden pohjamaassa on lisäksi runsaat kasveille käyttökelpoisen typen varat, joita syväjuuriset kasvit voinevat hyödyntää. Salaojitetun sulfaattimaan pohjamaassa oleva sulfidi hapettuu vähitellen rikkihapoksi, joka liuottaa metalleja maa-aineksesta. Sulfaattimailta tulevat valumavedet ovatkin johtaneet kalakantojen heikkenemiseen ja suoranaisiin kalakuolemiin varsinkin kuivien kesien jälkeen. Ongelmia alkoi laajemmin ilmetä 1970-luvulla, kun sulfaattimaiden salaojitus yleistyi. Sulfaattimailta tulevaa happamuusongelmaa pidetäänkin yhtenä vaikeimmin ratkaistavana vesiensuojeluongelmana maassamme. Viljeltyjen sulfaattimaiden tarkkaa levinneisyyttä Suomessa ei tiedetä, koska kattavia maaperäkartoituksia niiden esiintymisestä ei ole tehty. Arviot vaihtelevat 50 000 - 330 000 ha:n välillä sen mukaan, millaiset maat luetaan sulfaattimaiksi. Nämä maat eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan suurinta kuormitusta tulee todennäköisesti sellaisilta hiljattain salaojitetuilta alueilta, joilla sulfidikerrokset ovat lähellä maan pintaa (<1,5 m). Usein tällaisia alueita ovat lähellä rannikkoa olevat pengerrysalueet. Sulfaattimaat tulisikin jakaa erilaisiin luokkiin sen perusteella, minkä suuruista kuormitusta niiltä oletetaan tulevan. Erityyppisillä sulfaattimailla tarvitaan erilaisia toimia niiden maatalouskäytön ja ympäristönsuojelun tavoitteiden yhteensovittamiseksi. Kun pyritään sulfaattimailta tulevan happamuuskuormituksen hallintaan, keskeistä on sulfidien hapettumisen estäminen. Tähän tavoitteeseen päästään, kun sulfidit pystytään pitämään mahdollisimman suuren osan vuotta pohjaveden pinnan alapuolella. Säätösalaojitus, varsinkin yhdistettynä kalkkisuodinojitukseen, on vähentänyt kuivatusvesien happamuutta ja metallipitoisuuksia. Menetelmä näyttää toimivan, jos sulfidikerrokset ovat melko syvällä (2-3 m). Viljelykasvien runsas vedenkäyttö kesällä johtaa väistämättä pohjaveden pinnan merkittävään laskuun säätösalaojituksesta huolimatta. Sellaisilla mailla, joilla sulfidikerrokset ovat lähellä maan pintaa, ne jäävät kesällä kuivilleen säätösalaojitetulla pellollakin, jolloin sulfidi pääsee hapettumaan. Tällaisilla mailla happamuuden syntyä voitaneen ehkäistä kuivatusvesien kierrättämisellä ja suoranaisella veden pumppaamisella ojastoon. Korkeaa pohjaveden pintaa sietävien kasvien viljely sulfaattimailla on tutkimisen arvoista. Äärimmäisenä toimena, joka saattaa tulla kysymykseen kaikkein vaikeimmilla alueilla, on kuivatuksen huomattava vähentäminen tai kuivatuksesta luopuminen. Näillä äärimmäisillä toimilla on huomattava vaikutus maatalouden harjoittamiseen ja tuotannon kannattavuuteen. Ennen kuin maatalouden kannattavuuteen ja tuotantoedellytyksiin kohdistuvia toimia ruvetaan edellyttämään, on selvitettävä, kuinka suurta maatilojen määrää ja kuinka suurta osuutta niiden pinta-alasta erilaiset toimenpiteet kohdistuisivat ja arvioitava tällä perusteella toimenpiteiden taloudelliset vaikutukset ja niiden toteuttamisen realistisuus. Tukijärjestelmiä on kehitettävä uusia vaatimuksia vastaaviksi. Luontoarvokaupan ulottaminen sulfaattimaille ja maanvaihtona toteutettavat tilusjärjestelyt voimakkaimmilla happamilla sulfaattimailla ovat harkinnanarvoisia vaihtoehtoja mahdollisten sulfaattimaihin kohdistuvien käyttörajoitusten kompensoimiseksi. Vaikka kattavia kartoituksia ei toistaiseksi ole olemassa, erilaisiin toimiin happamuuden syntymisen ehkäisemiseksi voidaan jo nyt ryhtyä tiedossa olevilla sulfaattimaa-alueilla.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

18

Sinisalo, Alina, and Jarkko Niemi. "Lihasikojen hännänpurenta on sikapaikan tuottoa laskeva monisyinen ongelma." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75777.

Full text

Abstract:

Sikojen hännänpurenta on monisyinen ongelma. Suomessa on havaittu hännänpurentajälkiä tai muita häntävaurioita 10–30 %:lla sioista. Purentaa voi esiintyä kaikenikäisillä sioilla. Hännänpurentaongelma voi alkaa jo porsaan kasvatusvaiheessa, lihasikavaiheessa ja sitä voidaan havaita myös lähes teuraspainoisilla sioilla. Hännänpurenta on sian stressin aiheuttama käytöshäiriö. Sen taustalla voi olla useita syitä. Useimmat sikojen hyvinvointiin vaikuttavat tekijät, kuten virikkeiden määrä, sikojen yleinen terveydentila, lattiarakenne ja ruokinta vaikuttavat hännänpurennan esiintymiseen. Hännänpurenta saattaa puhjeta, kun tuotannossa tai eläinten elinolosuhteissa tapahtuu häiritsevä äkillinen muutos. Stressitekijöitä voi myös esiintyä tilalla, mutta hännänpurentaa ei havaita. Hännänpurennan laukaisevista teki-jöistä ei tiedetä vielä tarpeeksi, joten lisätutkimuksia tarvitaan. Purenta aiheuttaa kärsimystä sialle ja taloudellisia menetyksiä kasvattajalle. Menetykset syntyvät heikentyneen kasvun ja rehumuuntosuhteen, hoitokulujen, teurastamohylkäysten ja eläinten kuo-lemantapausten takia. Hännänpurenta aiheuttaa kipuja ja heikentää sian yleistä terveydentilaa. Hännänpurenta on syynä infektioon ja lihantarkastushylkäyksiin monissa tapauksessa. Tässä tutkimuksessa selvitetään lihasikojen hännänpurennan taustasyitä sekä purentaongelman taloudellista merkitystä lihasikalassa. Taustasyitä selvitetään aikaisempia tutkimuksia hyödyntäen. Taloudellista merkitystä selvitetään stokastisella dynaamisella simulointimallilla, joka kuvaa hännänpurentaongelman kehittymisen karsinassa. Esitetyllä lähestymistavalla voidaan tarkastella hännänpurennan ja sen ennaltaehkäisyn taloudellista merkitystä sekä arvioida ennaltaehkäisyn ja hoidon taloudellisuutta. Hännänpurennan taloudellisia vaikutuksia arvioitiin esimerkkisimulaatiomalleilla. Säännöllisesti esiintyessään hännänpurennan vaikutus sikapaikan keskituottoon voi olla useita euroja. Havaittiin, että karsinatasolla purennan aiheuttamiin taloudellisiin menetyksiin vaikuttaa olennaisesti purennan esiintyvyys, sen aiheuttaman kasvuhäiriön kesto, ruhohylkäysten määrä, lääkityksen tarve sekä tuottajan toiminta ensimmäisen purennan jälkeen lisätapausten ehkäisemiseksi. Jos purentaa esiintyy esimerkkitapauksessa 51 %:ssa karsinoista, mutta esiintyvyys pystytään ennaltaehkäisyn keinoin vähentämään 41 %:iin karsinoista, silloin hännänpurennan pitkällä aikavälillä aiheuttama menetys ilman tehostetusta ennaltaehkäisystä aiheutuvia lisäkustannuksia vähenee 4,8 eurosta 2,6 euroon sikapaikkaa ja vuotta kohti. Vähentämällä sikojen hännänpurentaa voidaan parantaa eläinten hyvinvointia ja lihasikatalouden kilpailukykyä Suomessa.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

19

Partanen, Jussi, Leena Forma, and Pekka Rissanen. "Ikääntyneille suunnatun sosiaalisen markkinoinnin interventioiden taloudellinen arviointi - kartoittava kirjallisuuskatsaus." Gerontologia 32, no. 2 (June 25, 2018): 79–101. http://dx.doi.org/10.23989/gerontologia.66682.

Full text

Abstract:

Käyttäytymisen muutokseen tähtääviä kohdennettuja, kansalaisten, ryhmien ja yhteisöjen osallistamista hyödyntäviä menetelmiä on kuvattu lupaaviksi keinoiksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Tällaisten interventioiden taloudellista arviointia on tehty kuitenkin melko vähän. Taloudellinen arviointitutkimus on systemaattista toimintaa, jossa tunnistetaan, mitataan ja verrattaan vaihtoehtoisten interventioiden kustannuksia ja vaikutuksia. Tähän kirjallisuuskatsaukseen etsittiin tietoa ja tuloksia ikääntyneille suunnatun sosiaalisen markkinoinnin tehokkuudesta. Sosiaalista markkinointia kuvataan käyttäytymisen muutokseen tähtääväksi prosessiksi, jonka alkuperä on kaupallisen markkinoinnin ohella myös sosiaali- ja yhteiskuntatieteissä. Katsauksen aineiston muodostavat yhdeksän kansainvälistä taloudellista arviointitutkimusta, jotka valikoituivat kriteerien mukaan lopulliseen analyysiin. Arvioitujen interventioiden tavoitteet liittyivät ikääntyneiden terveyden edistämiseen ja/tai sairauksien ennaltaehkäisyyn. Katsauksessa arvioitiin myös taloudellisten arviointitutkimusten laatua. Tutkimusten tulosten yhteenvetoa hankaloittavat erot interventioiden tutkimusasetelmissa, arviointinäkökulmissa, vaikuttavuuden mittaustavoissa sekä kansallisiin palvelujärjestelmiin liittyvät erot. Tuloksiin liittyvästä epävarmuudesta huolimatta tutkimusten tulokset viittaavat siihen, että sosiaalista markkinointia hyödyntävät interventiot voivat olla vaikuttavia ja potentiaalisesti myös kustannus-vaikuttavia ikääntyneiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Economic evaluation of social marketing interventions targeting older adults – A scoping literature review Behavioural change methods that seek to involve individuals, groups, and communities have been described as a promising approach to promote health and well-being. Yet, only few economic evaluation studies are found. Economic evaluation is a systematic attempt to identify, measure and compare the costs and outcomes of alternative interventions. The aim of this literature review was to analyse the previous evidence on the cost-effectiveness of social marketing targeting older adults and the elderly. Social marketing has been described as a behavioral change approach that has its origins both in commercial marketing and social sciences. The review is based on nine international economic evaluation studies, which were selected for the final analysis based on eligibility criteria. Objectives of the evaluated interventions involved health promotion and/or illness prevention targeting older adults. The second aim of this review was to assess the previous economic evaluation studies. Summarising the research findings is impeded by the variation in research designs, the perspectives for the evaluation, the methods used to measure effectiveness, and the differences in health care and welfare systems between national states. Despite these uncertainties, the international research indicates that interventions applying social marketing techniques appear to be effective and potentially cost-effective approach to promote health and well-being of older adults.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

20

Karhula, Timo. "Kuminanviljelyn taloudellinen toimintaympäristö." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 30 (January 31, 2014): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75274.

Full text

Abstract:

Suomessa kiinnostus kuminanviljelyyn on lisääntynyt koko viime vuosikymmenen ajan. Suomalainen kuminantuottaja viljelee kuminaa keskimäärin 15 hehtaarin alalla. Kuminapeltoja on maassamme yhteensä noin 15 000 - 20 000 hehtaaria ja satoa kuminapelloilta saadaan noin 8 - 10 miljoonaa kiloa. Sadosta laskettu markkinahintainen tuotto on kuminalla viime vuosina vaihdellut 5 – 10 miljoonan euron välillä. Tutkimustulosten mukaan kuminalla tuotot yltävät lähimmäs tuotantokustannuksia, joten syntyvän tappion määrä on tutkittavista viljelykasveista pienin. Kuminanviljely on taloudellisesti kannattavampaa kuin vertailukasvien viljely laskelmissa käytetyillä hinnoilla. Kuminalla on siten parempi mahdollisuus päästä kiinni kannattavan tuotannon edellytyksiin, esimerkiksi keskisatoa nostamalla. Taloudellisten mahdollisuuksien lisäksi kuminalla on positiivisia vaikutuksia viljelykierrossa ja se tasaa tilojen työhuippuja. Kuminanviljelyn ongelma on alhainen ja paljon vaihteleva satotaso. Hehtaarilta korjattava kuminamäärä voi vaihdella 0 – 2 000 kilon välillä, joten kumina ei ole tasainen sadontuottaja. Tästä aiheutuu epävarmuutta. Kohtuullisen kannattavuustason saavuttaminen edellyttää kuminalla vähintään 600 kilon keskisatoa hehtaarilta. Jotta kuminanviljely olisi myös pitkällä aikavälillä taloudellisesti mielekästä, olisi keskisadon noustava 1 000 kiloon hehtaarilta. Kuminalla on ongelmana myös sadoton kasvuston perustamisvuosi, jolloin syntyy kustannuksia, mutta ei vielä lainkaan myyntituottoja. Tähän ongelmaan etsittiin ratkaisu kylvämällä perustamisvuodelle suojavilja kuminan päälle, jolloin tuotantokustannukset jakaantuvat osin perustamisvuonna korjattavan viljasadon kanssa. Näin voidaan kuminanviljelyn kannattavuutta parantaa. Kuminanviljelyssä väärissä kohdissa säästäminen voi heikentää sen kannattavuutta. Säästökohteita nähdään usein vain muuttuvissa kustannuksissa, mutta kuminalla hyvän sadon saamiseksi esimerkiksi kasvinsuojeluun on panostettava. Kuminalla huomiota on kiinnitettävä myös kiinteisiin kustannuksiin, koska niiden osuus tuotantokustannuksesta on huomattava.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

21

Voutila, Liisa, Anna Ollila, Jarkko Niemi, Anna Valros, Claudio Oliviero, Mari Heinonen, and Olli Peltoniemi. "Valkuaisruokinnan tasojen vaikutukset immunokastroitujen karjujen tuotantotuloksiin." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 30 (January 31, 2014): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75312.

Full text

Abstract:

Karjunhajua esiintyy karjujen eli kastroimattomien urossikojen lihassa hyvin yleisesti, mikäli ne teurastetaan sukukypsyysiässä. Ulkomaisten tutkimusten perusteella immunokastraatio ja kasvatus normaaliin teuraspainoon on kannattavampaa kuin karjujen teurastaminen liian kevyenä. Lisäksi immunokastroiduista karjuista saadaan vähintään yhtä hyvälaatuista lihaa kuin leikoista. Immunokastroitujen karjujen valkuaisruokintasuositusta ja tuotannon kannattavuuden optimointia ei ole vielä tehty suomalaisen sianlihantuotannon näkökulmasta. Muutenkin suomalaisten sikojen valkuaisruokintasuositukset olisi syytä päivittää, koska eläinaines on muuttunut edellisen päivityksen jälkeen. Tutkimuksessa selvitettiin immunokastroitujen karjujen ja leikkojen kustannustehokasta valkuaisruokintaa. Immunokastroituja karjuja ja leikkoja kasvatettiin yhteensä 208 kpl kolmivaiheisella täysrehuruokinnalla MTT:n Hyvinkään tutkimusasemalla 27 kg:sta noin 114 kg loppuelopainoon. Immunokastraatiorokote annettiin 3. ja 7. kasvatusviikolla. Seitsemälle sialle annettiin kolmas rokote 9. tai 10. kasvatusviikolla immunokastraation onnistumisen varmistamiseksi. Kolme ryhmää sai ruokintavaiheissa standardoitua ohutsuolisulavaa (SID) lysiiniä rehuyksikössä (ry) R1: vähän (8,5; 7,2; 6,3), R2: noin nykysuositus (9,5; 8,1; 7,1) tai R3: paljon (10,0; 8,5; 7,4). SID metioniini-, kystiini-, treoniini- ja tryptofaanipitoisuudet vakioitiin suhteessa lysiiniin. Rehu jaettiin kahdesti päivässä ja 1., 2. ja 3. ruokintavaiheen lopussa annettu energiamäärä oli 2,44; 3,20 ja 3,40 ry/d. Teurastuksen yhteydessä sikojen ruhot luokitettiin Autofom-laitteistolla. Tilastollisessa mallissa lysiinitaso (3 kpl) ja sukupuoli (2 kpl) olivat vakioidut muuttujat. Kasvu- ja teurastietoaineistossa karsina oli satunnaismuuttuja. Sikojen päiväkasvu oli kaikissa ryhmissä samanlainen, vaikka alkupaino siihen vaikuttikin (p<0,001). R2 ja R3 rehuhyötysuhde oli parempi kuin R1 ja parempi immunokastroiduilla karjuilla kuin leikoilla (p<0,05). Immunokastroiduille karjuille ei suositella ruokinnan rajoittamista, koska se hidastaa kasvua, vaikka rehuhyötysuhde ei muutu. Tässä tutkimuksessa ruokinta oli lähes vapaa. Teurassaanto oli leikoista parempi kuin karjuista (75,8 vs. 74,9%; p<0,005), mikä oli odotettu tulos. Koko ruhon lihaprosentti oli R3:ssa korkeampi kuin R1:ssa (p<0,05). R3 immunokastroitujen karjujen koko ruhon lihaprosentti oli muita parempi (p<0,05). Tässä kokeessa immunokastroitujen karjujen kasvattaminen oli hyvän rehuhyötysuhteen ja ruhon lihaprosentin ansiosta taloudellisesti kannattavampaa kuin leikkojen mutta vain R3:ssa. Tämän tutkimuksen perusteella immunokastroiduilla karjuilla on parempi rehuhyötysuhde ja lihaprosentti ja niiden tuotanto on taloudellisesti kannattavampaa kuin leikoilla. Ero korostuu, kun rehu on kallista ja sioille annetaan paljon valkuaista.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

22

Lappalainen, Kari. "Terveydenhuollon hallinnan muutosajureista." Finnish Journal of eHealth and eWelfare 10, no. 1 (March 8, 2018): 60–78. http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.65423.

Full text

Abstract:

Hyvinvointiyhteiskuntien kansallisiin terveydenhuoltojärjestelmiin kohdistuu taloudellisia, yhteiskunnallisia sekä teknologisia muutospaineita, jotka korostavat terveydenhuollon asemaa yhteiskunnissa. Samalla kuin siilomaisesta toimintamallista siirrytään asteittain integroidumpaan ja verkostomaisempaan ekosysteemiin, tiedostetaan toimijoiden välinen tiedonkulku ja läpinäkyvyys innovaatioita synnyttäväksi tuottavuustekijäksi. Euroopan Unionin maiden terveydenhuollossa kansalaiset koetaan enenevässä määrin kuluttajiksi, jolla on sekä oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia. Julkisen sektorin perinteisiä hallinnan (governance) malleja joudutaan jatkuvasti uudelleen arvioimaan ja muutoksesta onkin tullut pysyvä olotila, jota enenevässä määrin ohjaavat myös kansainväliset vaikutukset. Terveydenhuollossa luovuutta ja itseohjautuvuutta edistävät mekanismit nähdäänkin organisaatioiden keskeisiksi menestystekijöiksi. Tarve uudenlaiselle johtamisen kulttuurille on tunnistettu. Johtamisjärjestelmiä tukevat teoriat pyrkivät selittämään ja tarjoamaan viitekehyksiä, joihin tukeutumalla jatkuvaan kehittämiseen orientoituvat organisaatiot pyrkivät sopeutumaan alati uudistuviin olosuhteisiin, joissa julkisen ja yksityisen sektorin hybridit edustavat uudenlaista hallintamallia. Artikkelin tehtävänä on kuvata terveydenhuollon keskeisiä muutosajureita kansainvälisen kirjallisuuskatsauksen avulla. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii luovan hallinnan teoria (Creative Governance). Tutkimus syventää ymmärrystämme terveydenhuollon keskeistä muutosajureista, kuten tehokkuusvaatimusten seurauksena integroituvista arvoverkoista, valinnanvapauden kautta lisääntyvästä kilpailusta sekä informaatioteknologian uusista mahdollisuuksista. Yhteistä muutosajureille näyttää olevan, että ne saavat voimansa terveydenhuollon toimialan kasvavasta taloudellisesta painoarvosta sekä sen seurauksena syntyvästä tarpeesta uudistaa henkilöstöintensiivisen toimialan johtamista. Tutkimus vahvisti osaltaan teoreettisen viitekehyksen oletuksia terveydenhuollon strategisesta, operatiivisesta sekä innovaatiojohtamisesta ja vahvisti näkemystä, että eri maiden lainsäädäntöjen ja käytäntöjen yhtenäistyessä luovan hallinnan teoria on sovellettavissa kansainvälisesti.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

23

Liisa, Laitinen, Sarvilinna A., and Jormola J. "Maatalousalueiden perattujen purojen luonnonmukainen kunnostus ja hoito - kohti kestävämpiä maatalouden kuivatuskäytäntöjä." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76663.

Full text

Abstract:

Maatalouden kuivatustoimenpiteet ovat muuttaneet voimakkaasti puroluonnon tilaa maassamme. Suoristetut ja peratut uomat kärsivät heikosta vedenlaadusta, virtaamien äärevöitymisestä ja tulvadynamiikan muutoksista sekä uomamorfologian yksipuolistumisesta ja eliöstön elinolosuhteiden heikkenemisestä. Peratut ja suoristetut purot ovat myös maisemallisesti hyvin yksipuolisia. Uomista joudutaan poistamaan lietettä säännöllisesti uomien kuivatus- ja tulvasuojeluhyötyjen säilyttämiseksi. Uudelleenkaivulisää kustannuksia ja heikentää entisestään peltouomien eliöstön elinolosuhteita ja alapuolisten vesistöjen veden laatua.Suomen ympäristökeskus käynnisti vuonna 2005 tutkimushankkeen "Maatalousalueiden perattujen purojen luonnonmukainen kunnostus ja hoito" yhteistyössä Uudenmaan ympäristökeskuksen, Uudenmaan TE-keskuksen ja Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskuksen kanssa. Hankkeessa selvitetään mahdollisuuksia maatalousalueiden pienten, peruskuivatuksessa muutettujen uomien tilan parantamiseen. Hankkeen aikana kunnostetaan yhdeksän maatalousalueiden kuivatustoimista kärsinyttä koekohdetta ympäri maata. Keskeisin testattavista menetelmistä on uomien kaksitasoinen poikkileikkaus, jossa pieni, mutkitteleva alivesiuoma takaa eliöstölle riittävät vedenkorkeudet myös alivirtaamilla.Alivesiuomaa ympäröivät tulvatasanteet, jotka puolestaan varmistavat uoman vedenjohtokyvyn tulvavirtaamien aikana. Muita menetelmiä ovat syöpymistä ehkäisevät pohjakynnykset sekä uoman kunnostus kevyempien toimenpiteiden avulla, pääosin uoman omaa kulumisen ja kasautumisen dynamiikkaa hyödyntämällä. Tutkimuksessa arvioidaan myös kunnostusmenetelmien käytöstä seuraavia taloudellisia, ekologisia ja maisemallisia vaikutuksia.Uomien kunnostuksilla voidaan saavuttaa monia vedenlaadullisia, ekologisia, maisemallisia ja taloudellisia hyötyjä. Merkittävimpiä vaikutuksia ovat uomien ja niiden alapuolisten vesistöjen veden laadun paraneminen sekä uoman rakenteen, virtausolojen ja eliöstön monipuolistuminen. Koti- ja ulkomaisten (esim. tanskalaisten) kokemusten mukaan maatalousalueiden uomilla voi olla tärkeä ekologinen ja taloudellinen merkitys puro- ja meritaimenen sekä rapujen elinympäristönä. Purovesistön kunnostamisesta on konkreettista hyötyä myös viljelijöille, sillä uoman uudenlainen rakenne parantaa uoman itsepuhdistuskykyä ja vähentää liettymisestä aiheutuvaa uomien uudelleenperkaustarvetta.Monimuotoiset uomat ovat tärkeitä myös maisemallisesti ja vesistöjen virkistyskäytön kannalta. Maatalouden vesiensuojelutoimenpiteet, kuten suojavyöhykkeiden perustaminen, kosteikkojen rakentaminen ja pienimuotoisten tulva-alueiden palauttaminen tukevat uomien kunnostamista ja lisäävät uomien ja niiden lähialueiden ekologista ja maisemallista merkitystä.Ympäristön tilan huomioiminen sisältyy uusiin ojitustoimitusohjeisiin ja sen merkitys tulee entisestään korostumaan maatalouden ympäristötukijärjestelmän- ja peruskuivatuksen ohjeiden uudistamisen yhteydessä. Uudet ohjeet sitovat kaikkia, mutta käytännön hankkeiden yhteydessä toteutettujen esimerkkikohteiden puuttuessa luonnonmukaisten toimenpiteiden käyttö on jäänyt hyvin vähäiseksi. Tämän tutkimuksen keskeisenä tavoitteena on tarkastella luonnonmukaisten menetelmien käytöstä aiheutuvia vaikutuksia käytännössä ja tuloksia hyödyntäen tuottaa ohjeita ja suosituksia maatalousalueiden purojen kestävää käyttöä ja hoitoa varten. Näin varmistetaan uusien, ympäristön kannalta kestävämpien käytäntöjen saaminen osaksi modernin maatalouden kuivatuskäytäntöjä.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

24

Hyytiäinen, Kari, Jarkko K. Niemi, Kauko Koikkalainen, Taru Palosuo, and Tapio Salo. "Jaetusta lannoituksesta keino typen vesistökuormituksen hillitsemiseksi?" Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75466.

Full text

Abstract:

Vesiensuojelun tarpeet kiristävät vaatimuksia maatalouden vesistökuormituksen vähentämiseksi ja lisäävät kysyntää uusille vesiensuojelua edistäville keinoille. Jaettu lannoitus on varteenotettava ja Suomessa vähän sovellettu keino vesistökuormituksen hillitsemiseksi. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin jaetun lannoituksen taloudellisia vaikutuksia ja vesistökuormitusta viljelijän päätöksentekomallin avulla. Malli kalibroitiin mallasohralle ja eteläsuomalaiselle savipellolle. Mallin avulla voidaan laskea optimaalisia typpilannoitusohjelmia erilaisilla viljan hinnoilla, kustannustasoilla ja ympäristöpainotuksilla. Malli ottaa myös huomioon vaihtelevien sääolojen vaikutuksen satoon, viljelijän saamiin tuloihin, typen huuhtoutumiseen ja epävarmuuden vaikutuksen rationaalisesti toimivan viljelijän päätöksiin. Kylvön yhteydessä tehtävän sijoituslannoituksen lisäksi viljelijä voi päättää lisälannoituksesta kasvukauden aikana kolmena ajanhetkenä ottaen huomioon kasvuston sekä maaperän typpivarasto suuruuden. Tulostemme mukaan viljelijän ei kannatta siirtyä jaettuun typpilannoitukseen, kun päätöksentekoa tarkastellaan pitkän aikavälin keskiarvoihin asetetuilla viljan ja tuotantopanosten hinnoilla. Peltolohkon tuottoa maksimoivan viljelijän kannattaa laittaa sijoituslannoituksessa riittävä määrä typpeä koko kasvukauden tarpeisiin. Toisaalta, jos viljelijä ottaa typen huuhtoutumisen ympäristövaikutukset huomioon, vaikka hyvinkin pienellä painolla, kannattaa lannoitus jakaa useampaan osaan. Jaetulla lannoituksella saadaan suuremmat keskiarvoiset sadot vuosittain pienemmällä typen vesistökuormituksella, mutta hiukan suuremmin kustannuksin. Jaettu lannoitus on ollut puutarhaviljelyssä käytössä jo vuosikymmeniä. Peltoviljelyssä sitä on sovellettu lähinnä intensiivisen peltoviljelyn maissa. Viime aikoina kohonneet viljan ja tuotantopanosten hinnat sekä kansalaisten huoli vesistöjemme tilasta voivat kuitenkin luoda kysyntää menetelmän sovelluksille myös Suomessa. Menetelmällä on potentiaalia etenkin huuhtoutumisherkimmillä vesistöihin rajoittuvilla pelloilla, jotka halutaan kuitenkin pitää viljelyssä hyvätuottoisuutensa tai muiden syiden takia. Kasvukauden aikaisen lannoituksen suotuisat ympäristövaikutukset on kuitenkin syytä varmentaa koejärjestelyin, ennen kuin Suomessa vähän sovellettu menetelmä otetaan laajamittaisempaan käyttöön. Jaettu lannoitus on luontevaa kytkeä täsmäviljelyyn, jossa lannoituksen määrää vaihdellaan pellon eri osien tuotantopotentiaalin ja huuhtoutumisherkkyyden perusteella.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

25

Salminen, Hannele. "Suomalaisten koulutusuudistusten ja talouden yhteyksistä." Aikuiskasvatus 19, no. 3 (September 15, 1999): 220–30. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93235.

Full text

Abstract:

Onko taloudellinen kasvu edellytys koulutuksen kehitykselle vai koulutus edellytys talouden kehitykselle? Kumpi oli ensin, muna vai kana? Artikkelissa käsitellään koulutuspoliittisten uudistusten ja kansantalouden välistä yhteyttä. Koulutuksen vaikutuksia talouteen ei voi selittää yksiviivaisesti, vaikka koulutusta pidetäänkin kansantalouden kehitysveturina ja sille on asetettu tavoitteeksi turvata yhteiskunnan suotuisa taloudellinen kehitys. Koulutuspoliittisiin uudistuksiin yhteiskunnassa on valmiutta talouden kasvukausina, kun taas laskukausina koulutus ja koulutuspolitiikka on potenut hengenahdistusta. Kirjoittaja ottaa tapausesimerkit keskiasteen tutkinnonuudistuksesta, nuorisoasteen koulutuskokeilusta ja ammattikorkeakoulujärjestelmän luomisesta. Artikkelissa esitellään koulutusreformien voimakentät ruotsalaisen Islingin malliin (1980) pohjaavana reformien analyysimallina.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

26

Pietola, Kyösti, Sami Myyrä, and Eija Pouta. "Fiscal and trade distorting effects of capital gains tax on land sales -empirical evidence from agricultural land market in Finland." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75713.

Full text

Abstract:

Luovutusvoittojen verotus on keskeinen osa rikkaiden maiden verojärjestelmiä varsinkin korkean veroasteen pohjoismaissa, kuten Suomessa. Luovutusvoittojen verottaminen kuitenkin vääristää markkinoita vähentämällä myyntejä, jotka laukaisevat ajan mukana syntyneestä arvonnoususta kannettavan veronmaksun (=lock-in effect). Ilmiötä on tutkittu aikaisemmin pääasiassa osakeomistuksen kohdalla, mutta myös viljelysmaan kohdalla ongelma on ilmeinen. Viljelysmaan kohdalla ongelma korostuu, koska se aiheuttaa merkittäviä kustannuksia reaalitalouteen. Maanomistus pirstaloituu samalla kun aktiiviviljely keskittyy yhä pienempään määrään ammattiviljelijöitä. Maan vuokraus lisääntyy, maan tuottavuuskasvu pysähtyy ja ympäristöohjelmien tehokkuus heikkenee. Tässä tutkimuksessa haetaan keinoja vauhdittaa peltokauppoja verotuksen keinoin ja arvioidaan verotuksellisten keinojen vaikutusta verokertymään. Selvitämme luovutusvoitosta kannettavan veron ja siihen kohdistuvan, määräaikaisen verohuojennuksen vaikutukset peltokauppoihin ja valtion verokertymään kahdesta eri näkökulmasta ja kahdella eri menetelmällä. Ensimmäinen menetelmä on maanomistajan myyntitilannetta kuvaava matemaattinen optimointimalli, jonka tulokset osoittavat, että yksin taloudellisesta näkökulmasta katsottuna myyntivoittoverotuksella on keskeinen merkitys myyntien ajoitukseen. Toinen menetelmä on ekonometrinen malli, jolla selvitetään maanomistajien omat näkemykset siitä, millä tavoin he reagoisivat myyntivoittoveron huojennuksiin. Tässä osassa hyödynnetään Suomalainen pellonomistaja -tutkimuksen kyselyaineistoa ja sen pohjalta laadittuja malleja pellonomistajien reaktioista veromuutoksiin. Omistajien reaktiot veromuutoksiin tarjoavat mahdollisuuden tarkastella verohuojennuksen verokertymävaikutuksia ja optimoida kertymää. Tulosten mukaan luovutusvoittojen verotuksella on merkittävä vaikutus peltomarkkinoihin. Määräaikainen luovutusvoiton verohuojennus voisi tuottaa nykyisen verokertymän ja samalla oikaista verotuksen peltomarkkinoille aiheuttamaa vääristymää siitäkin huolimatta, että pellon myyntihalukkuus on yleisesti ottaen heikko. Peräti 87 % omistajista ei myisi peltoaan, vaikka vero poistuisi kokonaisuudessaan. Verotasojen muutoksilla olisi kuitenkin huomattavia vaikutuksia nykyisin kovin ohuilla peltomarkkinoilla. Kolmanneksen verotason alennus johtaisi 50 prosentin nousuun myyntien todennäköisyydessä. Veron tilapäinen poistaminen nelinkertaistaisi myyntien todennäköisyyden. Näin ollen voidaan todeta pellonomistajien reagoivan varsin joustavasti myyntivoittoveron huojennuksiin. Verohuojennukset olisi kuitenkin saatava nopeasti voimaan, koska markkinoilla oleva tieto tai epäilys tulossa olevasta huojennuksesta pysäyttää peltokaupat kokonaan siihen saakka, kunnes huojennus astuu voimaan.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

27

Hyytiä, Nina. "Infrastruktuuriparannusten vaikutukset Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois- Karjalan aluetalouksiin." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75810.

Full text

Abstract:

Kuljetuskustannukset ovat yksi tärkeimmistä tekijöistä, jotka määrittävät ja rajoittavat yritysten sijoittumista ja menestymisen edellytyksiä syrjäisillä alueilla. Infrastruktuurin kohentaminen on nostettu keskeiseksi keinoksi edistämään syrjäisempien alueiden kilpailukykyä, vähentämään alueiden välistä epätasa-arvoa ja edistämään taloudellista ja sosiaalista koheesiota. Infrastuktuurin parantaminen onkin keskeinen politiikkatavoite alueellisella, kansallisella ja Euroopan Unionin tasolla.Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kahden suhteellisen syrjäisen maaseutualueen Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan välisiä eroja kuljetuskustannusten laskiessa ja/tai infrastruktuurin parantuessa. Koko maakuntien lisäksi tarkastellaan eroja maakuntien keskusten Seinäjoen ja Joensuun ja näitä ympäröivän muun maakunnan välillä. Yhtenä tavoitteena on selvittää, menevätkö hyödyt parannuksista kaupunkikeskuksiin vai maaseutualueille. Politiikka- ja muita vaikutuksia ja eroja maaseutu- ja kaupunkialueilla analysoidaan numeerisen, yleisen tasapainon -mallin avulla. Mallin pohja-aineistona ovat maaseutualueen ja kaupunkialueen erottelevat sosiaalisen tilinpidon matriisit.Infrastruktuurin parannuksia ei tässä tutkimuksessa mallinnettu antamalla sektoreille suoria tukia vaan sitä vastoin etsittiin mekanismeja, jotka vaikuttaisivat yritysten kustannuksiin siten, että politiikkatoimilla olisi pysyviä vaikutuksia. Tuloksia esitellään kahdesta erilaisesta simulaatiosta. Ensimmäisessä simulaatiossa koko kuljetussektorin tehokkuutta on parannettu nostamalla CES-tuotantofunktion ns. tehokkuusparametrin arvoa 10%. Toisessa simulaatiossa kaikkien sektoreiden kuljetuskustannuksia on laskettu 10%. Maakuntia ja kaupunki-ja maaseutualueita vertaillaan mm. alueellisen arvonlisäyksen, investointien, työllisyyden, pääoman korkojen, tuotannontekijätulojen, paikallisen tuotannon, viennin, tuonnin, verojen ja kotitaluksien kulutuksen avulla. Sektoreita tarkastellaan erikseen ja alkutuotantoon, teollisuuteen ja palveluihin aggregoituina.Tehokkuuden parantaminen antoi samansuuntaisia tuloksia kummastakin maakunnasta. Alueellinen arvonlisäys nousi kummassakin maakunnassa kuitenkin niin, että Etelä-Pohjanmaalla kaupunkialue hyötyi maaseutualuetta enemmän kun taas Pohjois-Karjalassa suurempi hyöty tuli maaseudulle. Työllisyys parani kummassakin maakunnassa. Kuljetuskustannusten alentaminen sen sijaan vaikutti eri tavoin Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa johtuen mm. alueiden erilaisesta elinkeinorakenteesta. Etelä-Pohjanmaalla maaseutualue hyötyi, mutta kaupunkialueella arvonlisäys laski hieman. Pohjois-Karjalassa tulos oli päinvastainen. Kuljetuskustannusten lasku mahdollisti raaka-aineiden ja alhaisen jalostusasteen tuotteiden viemisen maakunnan ulkopuolelle. Vienti lisääntyi, mutta paikalliset myyntimäärät laskivat. Aikaisempien tutkimusten tapaan infrastuktuuriparannuksilla ei saatu yksiselitteisiä ja samansuuntaisia vaikutuksia eri maakunnissa, vaan erilaiset toimenpiteet ja alueiden elinkeinorakenteen ja sijainnin erilaisuus vaikuttivat lopputuloksiin merkittävästi.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

28

Elo, Kari, Sanna Keski-Nisula, Jaana Tähtinen, Hilppa Hietanen, and Matti Ojala. "Siniketun taloudellisesti tärkeiden ominaisuuksien geenikartoitus." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75982.

Full text

Abstract:

Siniketulle laadittiin geneettinen kytkentäkartta käyttäen mikrosatelliittimerkkejä. Yhteensä 130 koiran mikrosatelliittimerkin toimivuus ja muuntelun määrä testattiin siniketulla. Näistä merkeistä 102 voitiin genotyypittää kartoituspopulaatiossa. Kartoituspopulaatio koostui kolmen sukupolven aineistosta. Lähtöpopulaatiossa neljä urosta paritettiin 16 naaraan kanssa. Näiden jälkeläisistä (F1) paritettiin 10 urosta 33 naaraan kanssa kahtena peräkkäisenä vuotena. F2 -sukupolvessa oli 392 jälkeläistä. Yhteensä kartoituspopulaatiossa oli yksilöitä 455. Laaditussa kytkentäkartassa on 87 merkkiä 17 kytkentäryhmässä ja kartan kokonaispituus on 1658 senttiMorgania (cM). Kytkentäkartat laskettiin kummallekin sukupuolelle erikseen sekä keskiarvokarttana. Yksittäisten kytkentäryhmien pituudet sukupuolten keskiarvokartassa vaihtelivat 4,9 – 322,2 cM välillä. Taloudellisesti tärkeistä ominaisuuksista tutkittiin eläimen kokoa ja turkin laatuominaisuuksia. Eläimen koko mitattiin yksilön painona ja takajalan pituutena. Turkin laatuominaisuuksia olivat turkin massakkuus, värisävyn puhtaus ja turkin peittävyys. Näiden ominaisuuksien ja kytkentäkartan välistä yhteyttä tutkittiin etsimällä kvantitatiivisen ominaisuuden lokuksia (QTL:iä). Koska kykentäkartassa merkkien välisten etäisyyksien keskiarvo on 18,6 cM, niin löydetyt QTL:t vastaavat melko laajoja kromosomialueita. Tutkimuksessa löydettiin eläimen kokoon vaikuttava kromosomialue kytkentäryhmästä S5. Kokoon vaikuttava kromosomialue löytyi sekä eläimen painolle että takajalan pituudelle samasta kromosomin kohdasta mikrosatelliittimerkkien FH2364 ja D-INRA2 välistä. Kokoon vaikuttavan QTL:n alleeleilla esiintyy sekä additiivinen vaikutus että dominanssivaikutus. Additiivisen vaikutuksen suuruus on painolle 657 g ja takajalan pituudelle 0,45 cm ja vastaavasti dominanssivaikutukset -530 g ja -0,29 cm.Turkin massakkuuteen vaikuttavia kromosomialueita löytyi kahdesta kytkentäryhmästä S3 ja S11. Kytkentäryhmässä S3 additiivinen vaikutus on 0,20 pistettä, ja dominanssivaikutus 0,45 pistettä. Kytkentäryhmän S11 QTL:n alleelilla on vain additiivinen vaikutus massakkuuteen, ja sen suuruus on -0,34 pistettä. Värisävyn puhtauteen ja turkin peittävyyteen vaikuttavat kromosomialueet löytyivät kytkentäryhmistä S10 ja S4. Värisävyn puhtauteen vaikuttavan QTL:n alleelien additiivinen vaikutus ja dominanssivaikutus ovat 0,12 ja 0,16 pistettä. Turkin peittävyyden QTL:n vaikutus on pelkästään additiivinen ja sen suuruus on 0,22 pistettä.Tehty tutkimus luo yleisesti pohjaa siniketun taloudellisesti tärkeiden ominaisuuksien taustalla olevien geneettisten tekijöiden kartoittamiselle ja ymmärtämiselle. Tässä tutkimuksessa tehty kytkentäkartta toimii perustana kaikille siniketulla tehtäville QTL -kartoitustutkimuksille, joissa voidaan analysoida muitakin kuin kokoon ja turkinlaatuun liittyviä ominaisuuksia. Jatkotutkimuksissa voidaan hyödyntää koiran genomin yksityiskohtaista informaatiota, jota on saatavilla julkisissa tietokannoissa (esimerkiksi NCBI:n ja ENSEMBL:n DNA -sekvenssitietokannoissa). Käyttämällä apuna koiran ja siniketun genomien vertailevaa tutkimusta sekä tämän tutkimuksen tuloksia olisi jatkotutkimuksissa todennäköisesti mahdollista löytää uusia siniketun kokoon ja turkinlaatuun vaikuttavia geneettisiä tekijöitä. Lisäksi tässä tutkimuksessa muodostettujen kytkentäryhmien perusteella voidaan päätellä siniketun ja koiran kromosomien evoluutiossa tapahtuneita muutoksia.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

29

Niemi, Jyrki. "Yhteisen maatalouspolitiikan soveltamisen hyvinvointivaikutukset Suomessa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76055.

Full text

Abstract:

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) soveltaminen on vaikuttanut Suomessa maataloustuotteiden tuottajien ja kuluttajien sekä veronmaksajien hyvinvointiin. YMP:n aiheuttamien hyvinvointivaikutusten määrittämiseksi vuosien 1995-2003 toteutunutta kehitystä on verrattu hypoteettiseen tilanteeseen, jossa Suomi olisi vuosina 1995-2003 ollut EU:n ulkopuolella ja jatkanut kansallisen maatalouspolitiikkansa harjoittamista. Hinta- ja tukipolitiikan muutosten vaikutuksia maataloustuotteiden tuotantoon ja kulutukseen on arvioitu staattisen kysyntätarjontamallin avulla. Hyvinvointivaikutukset on mitattu metodologisesti kuluttajan ja tuottajan hyvinvointifunktioista. Hyvinvoinnin mittarina on käytetty hyvinvointitalousteorian ylijäämäkäsitteitä: tuottajan ja kuluttajan ylijäämää. Taloudellisilla ylijäämäkäsitteillä on arvioitu euromääräisesti, kuinka paljon kukin ryhmä on politiikan muutoksen seurauksena hävinnyt tai voittanut. Vaikka taloudellisia ylijäämäkäsitteitä on arvosteltu niiden puutteiden takia, ne ovat edelleen käyttökelpoinen tapa määrittää eri politiikkavaihtoehtojen vaikutukset yhteiskunnan eri ryhmien kannalta. Tuottajan ylijäämä ilmaisee viljelijän tuotantotoiminnastaan saaman voiton ja kiinteitä kustannuksia kattamaan jäävän osuuden kokonaistulosta. Kuluttajan ylijäämä kuvaa puolestaan hyödykkeen markkinahinnan ja kuluttajan maksuhalukkuuden välistä eroa. Vaikeutena hyvinvointianalyysin tekemisessä on tarvittavien kysyntä- ja tarjontafunktioiden estimointi. Tämä on yleensä rajoittava tekijä, koska hintasäätely sekä erilaiset ohjaus- ja tukijärjestelmät vääristävät maataloustuotteiden tarjonta- ja kysyntäreaktioita. Tässä tutkimuksessa maatalousmarkkinoita on tarkasteltu kahdeksan eri maataloustuotteen osalta: maito, naudanliha, sianliha, siipikarjanliha, kananmunat, vehnä, ohra ja kaura. Näiden tuotteiden osuus Suomen maatalouden markkinahintaisesta tuotosta oli vuonna 2003 yli 90%. EU-jäsenyyden vaikutusten saamiseksi esille on tarjonnan ja kysynnän joustojen avulla konstruoitu ensin hypoteettiset estimaatit kulutuksen ja tuotannon määrille, jotka olisivat toteutuneet ilman EU-jäsenyyttä. Saatujen estimointitulosten pohjalta on sen jälkeen määritelty tuottajien, kuluttajien ja veronmaksajien hyvinvointimuutokset integraalilaskennan avulla. Tutkimuksen mukaan tuottajat ovat kärsineet noin 570-600 miljoonan euron hyvinvointitappion EU- jäsenyyden seurauksena. Kuluttajat ovat sitä vastoin saaneet yhteensä 815-875 miljoonaa euroa hyvinvointivoittoa maataloustuotteiden hintojen laskun myötä. Valtion varoista maksettujen tukien lasku on puolestaan tuottanut veronmaksajille noin 470-580 miljoonaa euroa hyvinvointivoittoa. Veronmaksajien hyvinvointivoitto on seurausta muun muassa vientikustannusmaksujen siirtymisestä EU:n budjetin kautta rahoitettaviksi. Koko yhteiskunnalle on koitunut EU-jäsenyyden seurauksena noin 500-700 miljoonaa euroa hyvinvointivoittoa.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

30

Rahikka, Anne, Virpi Annaniemi, and Saini Suutari. "Ikääntyvien naisten kokema yksinäisyys." Gerontologia 34, no. 2 (May 25, 2020): 103–16. http://dx.doi.org/10.23989/gerontologia.77397.

Full text

Abstract:

Tässä artikkelissa tarkastellaan ikääntyvien 60–76-vuotiaiden naisten kokemaa yksinäisyyttä sekä heidän yksinäisyydelle antamiaan merkityksiä. Lisäksi artikkelin keskeisenä kysymyksenä on niukan toimeentulon vaikutukset yksinäisyyden kokemuksiin. Tutkimusaineisto koostuu yhdeksästä ikääntyvän naisen teemahaastattelusta, jotka suoritettiin pääkaupunkiseudulla kevään 2018 aikana. Analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Ikääntyvien naisten kokema yksinäisyys oli ajoittaista ja tilanteista, ja se nimettiin yksinäisyyden aaltomaiseksi vaihteluksi. Yksinäisyyden taustalla olivat elämäntilanteessa tapahtuneet muutokset. Nykyisistä sosiaalisista suhteista huolimatta naiset kaipasivat samanhenkistä seuraa. Olemassa oleva sosiaalinen verkosto ei pystynyt täyttämään heidän sosiaalisiin suhteisiin kohdistamiaan odotuksia. Niukka toimeentulo vahvisti naisten kokemaa yksinäisyyttä, koska se rajoitti vaihtoehtoisia keinoja ratkaista yksinäisyyttä. Niukkaan toimeentuloon yhdistyi lisäksi ulkopuolisuuden tunne, kun naiset joutuivat kieltäytymään heitä kiinnostavista harrastuksista ja tapahtumista. Yksinäisyyden kietoutuminen niukkaan toimeentuloon huolestutti suurinta osaa naisia ja elämänkulun janalla tulevaisuus näyttäytyi epävarmana. Yksinäisyys on yksilöllinen ja monimerkityksellinen ilmiö suhteessa aikaan ja elämäntilanteeseen. Yksinäisyyden ja taloudellisen toimeentulon välistä kytköstä tulisi selvittää lisää, jotta pystytään paremmin kehittämään toimivia interventioita yksinäisyyden ehkäisemiseksi.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

31

Huuskonen, Arto, and Maiju Pesonen. "Väkirehun koostumuksen ja elävän hiivan lisäyksen vaikutukset sonnivasikoiden kasvuun ja rehun syöntiin." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 33 (January 31, 2016): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75147.

Full text

Abstract:

Tämän tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli verrata kotoista väkirehuseosta (ohra, rypsi, kivennäinen) ja teollista väkirehua vasikoiden alkukasvatuksessa. Toisena tavoitteena oli selvittää teolliseen väkirehuseokseen lisätyn elävän hiivan (Saccharomyces cerevisiae) mahdolliset vaikutukset. Kokeessa vertailtavat kolme väkirehuvaihtoehtoa olivat: 1) kotoinen viljapohjainen seos (litistetty ohra, rypsi, kivennäinen), 2) teollinen väkirehu, jossa ei käytetty elävää hiivaa ja 3) teollinen väkirehu, jossa oli lisättynä elävää hiivaa. Kokeessa oli koe-eläiminä maitorotuisia sonnivasikoita yhteensä 20 kappaletta kullakin koeruokinnalla. Kokeen alussa vasikat painoivat keskimäärin 56 kg ja olivat 21 päivän ikäisiä. Ternikasvatuskausi kesti kokeen alusta eläinten juotolta vieroitukseen noin 2,5 kuukauden ikään. Tämän jälkeinen teinikasvatuskausi kesti eläinten 6 kuukauden ikään saakka. Ternikaudella vasikat saivat 7 litraa juomarehua vuorokaudessa. Vasikat saivat koesuunnitelman mukaista väkirehua koko ruokintakokeen ajan. Ternikauden ajan väkirehun saanti oli vapaata. Teinikaudella väkirehun saanti rajoitettiin määrään 3 kg/pv/eläin. Vasikat saivat vapaasti esikuivattua nurmisäilörehua ja vettä koko ruokintakokeen ajan. Teollinen väkirehu paransi vasikoiden päiväkasvua ternikauden aikana kotoiseen väkirehuseokseen verrattuna (684 vs. 792 g/pv). Tämä johtui todennäköisesti ainakin osittain vasikoiden suuremmasta raakavalkuaisen saannista teollisella väkirehuruokinnalla (276 vs. 326 g/pv), koska kotoisen väkirehun raakavalkuaispitoisuus oli hieman teollista väkirehua matalammalla tasolla (167 vs. 198 g/kg ka). Lisäksi vasikat söivät ternikaudella teollista väkirehua jonkin verran enemmän kuin kotoista väkirehuseosta (0,52 vs. 0,68 kg ka/pv), mikä ilmeisesti johtui teollisen väkirehun paremmasta maittavuudesta. Ternikaudella syntynyt ero päiväkasvuissa tasoittui teinikasvatuskaudella, eikä koko koeajalle lasketuissa kasvuissa tai elopainoissa kokeen lopussa ollut tilastollisesti merkitsevää eroa väkirehuruokintojenvälillä. Numeerisesti kotoisella väkirehulla ruokitut vasikat olivat kokeen lopussa 10 kg kevyempiä kuin teollisella väkirehulla ruokitut vasikat (237 vs. 247 kg). Väkirehuvaihtoehtojen valinnan järkevyyden ratkaisee viime kädessä taloudellinen kannattavuus. Tulos riippuu rehujen hin nasta ja vasikoiden hinnoittelusta. Raportointihetkellä voimassa olleen vasikkahinnaston mukaan kotoisella väkirehulla ruokitun vasikan myyntihinnaksi olisi muodostunut 655 € ja teollisella väkirehulla ruokitun vastaavasti 675 €. Elävän hiivan lisäyksellä teolliseen väkirehuseokseen ei tässä tutkimuksessa havaittu olevan mitään vaikutuksia vasikoiden tuotokseen tai terveyteen. Kirjallisuuden perusteella elävän hiivan tarjoamisesta voidaan saada hyötyä, jos tuotanto-olosuhteet ovat haasteelliset. On todennäköistä, että suomalaisissa tuotanto-olosuhteissa hiivalisäyksellä ei ole saavutettavissa kaikkia niitä hyötyjä, joita ulkomaisissa tutkimuksissa on raportoitu.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

32

Huuskonen, Arto, Pekka Pihamaa, Hannele Khalili, Erkki Joki-Tokola, Janne Kiljala, and Kyösti Pietola. "Väkirehutason ja valkuaislisän vaikutus tuotantoon ja tuotannon talouteen kasvavien lihanautojen seosrehuruokinnassa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75989.

Full text

Abstract:

Suomessa naudanlihantuotanto perustuu maitorotuiseen eläinainekseen. Kaikista teurastettavista naudoista puhtaasti liharotuisten teuraseläinten osuus on alle 10 prosenttia. Liha- ja maitorotujen risteytysten osuus on vastaavasti hieman yli 10 prosenttia. Lypsylehmien määrän väheneminen on pienentänyt lypsyrotuisiin eläimiin perustuva naudanlihantuotantopotentiaalia. Kotimaisen naudanlihantuotannon määrää on pyritty säilyttämään kotimaista kysyntää vastaavana teuraspainojen nostamisen avulla. Maitorotuiset sonnit kasvatetaankin nyt selvästi suuremmiksi kuin esimerkiksi 10 vuotta aikaisemmin. Tämän vuoksi tarvitaan tutkimustietoa raskaiden, maitorotuisten nautojen kasvuominaisuuksista ja rehunkäyttökyvystä. Tutkimuksella selvitettiin väkirehutason ja valkuaislisän vaikutusta naudanlihantuotannon taloudelliseen tulokseen, lihanautojen kasvuun, rehun syöntiin ja ruhon teuraslaatuun. MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla tehtiin kasvatuskoe (90 lihanautaa), jossa vertailtavina koetekijöinä olivat väkirehuruokinnan intensiteetti ja ruokinnan valkuaistäydennys. Kokeen kolme väkirehutasoa olivat 30, 50 ja 70 % päivittäisestä kuiva-aineen syönnistä. Valkuaisrehuruokinnan vertailtavana koetekijänä oli rypsilisäys: sonnit saivat väkirehuna joko pelkkää ohraa tai ohran ja rypsin seosta. Teuraspainotavoite oli kokeessa 340 kg. Sonnit saivat vapaasti seosrehua, joka sisälsi edellä mainitussa suhteessa karkearehua ja väkirehua. Karkearehuna oli hyvälaatuinen nurmisäilörehu. Sonnien kasvu oli nopeinta eniten väkirehua saaneilla eläimillä. Tulosten perusteella väkirehutason nostaminen 30 prosentista 50 prosenttiin ei aiheuttanut ruokinnallisia ongelmia. Sen sijaan 70 prosentin väkirehutasolla havaittiin voimakasta heikkenemistä kuidun sulatuksessa. Kuitenkin sonnit kasvoivat parhaiten 70 prosentin väkirehutasolla, joten voimakkaasta ruokinnasta ei tässä tutkimuksessa aiheutunut merkittäviä ongelmia. Tämä johtunee ainakin osittain kokeessa käytetystä seosrehuruokinnasta, jolla voimakkaan väkirehuruokinnan haitallisia vaikutuksia voidaan lieventää. Rypsilisäyksellä ei ollut vaikutusta tuotantotuloksiin. Tämän perusteella yli puolen vuoden ikäisille lihasonneille annettu valkuaislisä on tarpeeton, jos karkearehuna käytetään hyvälaatuista nurmisäilörehua. Taloudellisessa vertailussa 70 prosentin väkirehutasolla saavutettiin korkein katetuotto. Katetuottolaskelmien perusteella lisävalkuaisen antamiselle ei ollut perusteita. Tuloksien perusteella estimoitiin rehun kysyntä- ja kasvufunktiot. Nämä funktiot sijoitettiin dynaamisen ohjelmoinnin algoritmiin. Dynaamisen ohjelmoinnin tulosten perusteella optimaalinen teuraspaino vuonna 2006 olisi noin 300 kiloa. Myös dynaamisen ohjelmoinnin tulosten perustella optimiruokinnassa korkein väkirehutaso tuottaisi suurimman taloudellisen ylijäämän. Väkirehun osuuden lisääminen ja rypsin käyttö lisäsivät eläinten fosforin saantia ja eritystä sontaan, mikä on ympäristön kannalta negatiivinen tulos. Erilaisten ruokintojen paremmuutta vertailtaessa tulisikin ottaa huomioon myös ympäristökuormitusnäkökohdat. Erityisesti lisävalkuaisen antamisesta kasvaville sonneille tulisi pidättäytyä, koska se ei ole perusteltua myöskään eläinten tuotantotulosten kannalta.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

33

Ylilehto, Marja, Pia Liljamo, Lasse Raatiniemi, and Outi Kanste. "Johtajien käsitykset e-palveluiden yleistymisen vaikutuksista hoidon tarpeen arviointitoimintaan – laadullinen tutkimus erikoissairaanhoidon yhteispäivystyksestä." Finnish Journal of eHealth and eWelfare 13, no. 1 (February 27, 2021): 32–48. http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.96161.

Full text

Abstract:

Sähköisten terveydenhuoltopalveluiden (e-palvelut) yleistyminen muuttaa hoidon tarpeen arviointitoimintaa erikoissairaanhoidon yhteispäivystyksessä. Päivystyksellisellä hoidon tarpeen arvioinnilla tarkoitetaan ammattilaisen suorittamaa arviota potilaan tarvitsemasta päivystyshoidosta. E-palveluiden yleistyessä ihmiset arvioivat yhä useammin itse omaa hoidon tarvettaan sähköisillä työkaluilla ennen päivystykseen saapumista ja ilman kontaktia terveydenhuollon ammattilaiseen. E-palveluiden käyttöönotto on haasteellista ilman ymmärrystä teknologian, ihmisten ja toimintaympäristön välisistä suhteista. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata johtajien käsityksiä 1) päivystyksen hoidon tarpeen arviointitoiminnasta, 2) e-palveluiden yleistymisen vaikutuksista hoidon tarpeen arviointitoimintaan, 3) e-palveluiden yleistymisestä aiheutuvaan toiminnan muutokseen varautumisesta ja 4) toiminnan muutoksen onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. Tutkimusaineisto kerättiin syksyllä 2019 teemahaastattelulla viiden yliopistosairaanhoitopiirin yhteispäivystyksen operatiivisesta johtamisesta vastaavilta hoitotyön johtajilta ja lääkärijohtajilta (n=10). Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Tulosten mukaan e-palveluiden yleistymisen vaikutukset kohdistuvat yhteispäivystyksessä ihmisiin ja toimintaan. Ammattilaisten työ, asiakkaiden toimintamallit sekä hoidon tarpeen arviointitoiminta muuttuvat ja päivystystoiminta kehittyy. Johtajat ymmärtävät e-palveluiden yleistymisen vaikutukset sosioteknisen lähestymistavan mukaisena, koko yhteispäivystystä koskevana toiminnan muutoksena. E-palveluiden yleistymisestä aiheutuvaan toiminnan muutokseen on varauduttu, mutta siinä on myös haasteita. Varautumista pyritään edistämään ja siihen tarvitaan tukea. Yhteispäivystyksessä toiminnan muutoksen onnistumiseen vaikuttavat esimerkiksi asenne, hyötyjen osoittaminen, toimintaympäristö ja resurssit. Edellytykset e-palveluiden käyttöönoton onnistumiselle yhteispäivystyksen hoidon tarpeen arviointitoiminnassa ovat optimistiset. Toiminnan muutokseen on tärkeää varautua ja huomioida muutoksen onnistumista edesauttavat ja estävät tekijät. Ilman riittävää taloudellista varautumista toiminnan muutoksen onnistuminen voi olla vaikeaa. Tuloksia voidaan hyödyntää e-palveluiden käyttöönotossa ja kehittämisessä yhteispäivystyksen hoidon tarpeen arviointitoimintaa tukeviksi sekä toiminnan muutosten ennakoinnissa ja johtamisen tehostamisessa.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

34

Wathén, Aino, Marketta Rinne, and Anna-Maija Heikkilä. "Optimaalisesti rehua ja maitoa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75894.

Full text

Abstract:

Kotimaisen maidontuotannon kilpailukyvyn säilyttäminen edellyttää tuotannon sopeuttamista markkinoilla ja tukipolitiikassa tapahtuviin muutoksiin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia rehuyhdistelmiä käyttämällä maidontuotannon lehmäkohtainen katetuotto on paras mahdollinen ja miten markkinahintojen sekä tukien muutokset vaikuttavat tähän optimiin.Tutkimusongelman ratkaisua varten rakennettiin dynaaminen optimointimalli, jolla maksimoitiin päiväkohtaista katetuottoa kiinteille kustannuksille. Tässä yhteydessä kiinteiksi kustannuksiksi oletettiin kaikki muut kustannukset paitsi mallissa mukana olevat rehukustannukset. Mallilla kuvattiin keskimääräisen suomalaisen lehmän rehunkulutusta ja tuotantoa kolmannella lypsykaudella. Optimointimenetelmänä käytettiin verkkoteoriaan perustuvaa lyhimmän polun menetelmää.Käytetyt väkirehut olivat rehuvilja (ohra ja kaura 1:1) ja rypsirouhe. Lisäksi mallissa oli mukana kaksi säilörehua kerrallaan; yhteensä tutkittiin viittä erilaatuista säilörehua. Maito-, valkuais- ja rasvatuotosfunktioina käytettiin koelypsymallin pohjalta muotoiltuja yhtälöitä. Rehuannoksen väkirehupitoisuuden ja väkirehun raakavalkuaispitoisuuden vaikutukset tuotokseen määritettiin ns. Tuotosvastehankkeen tulosten pohjalta.Perusoletusten mukaisilla rehujen ja maidon komponenttien hintasuhteilla optimiratkaisussa käytettiin tarjolla olleista halvempaa säilörehua (D-arvo 60–62). Rypsirouheen käyttö oli runsasta, koska sen antama valkuaistuotosvaste on erittäin hyvä. Korkea valkuaispitoisuus nosti maidon hintaa, joten valkuaisrehua kannatti käyttää suhteellisen paljon.Maidon komponenttien hintasuhteiden muutoksen vaikutukset optimiin olivat vähäiset, sillä maidon koostumuksen muuttaminen ruokinnan avulla on kallista.Viljan hinnan vaihdellessa välillä 15,0–18,3 snt/kg viljaa käytettiin sitä vähemmän, mitä korkeampi hinta oli. Vastaavasti rypsirouheen käyttö lisääntyi viljan hinnan noustessa. Molempien väkirehujen hintojen noustessa voimakkaasti maitotuotos pieneni. Samalla maidon rasvapitoisuus nousi selvästi. Kun väkirehujen hinnat nousivat 70 %, täytettiin mahdollisimman suuri osa lehmän energian ja valkuaisen tarpeesta kalliimman säilörehun (D-arvo 69 %) avulla.Mallin antamien tulosten perusteella säilörehun korkean D-arvon tavoittelulle ei löydetty taloudellisia perusteita, elleivät väkirehujen hinnat nouse huomattavasti säilörehujen hintojen säilyessä ennallaan. Sekä viljaa että valkuaisrehua kannattaisi käyttää ruokinnassa nykyistä enemmän. Lehmä ei välttämättä käytännössä kykene syömään mallin valitsemia huomattavan suuria rypsirouhemääriä. Optimointimenetelmän kehittämistä voidaan jatkaa edelleen lisäämällä malliin muun muassa uusia syöntirajoitteita.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

35

Niemelä, Jukka, Leena Koivusilta, Noora Elonen, and Antti Saloniemi. "Työvoimapolitiikka ja hyvinvointi - kuka hyötyy toimenpiteistä?" Työelämän tutkimus 18, no. 4 (December 22, 2020): 340–56. http://dx.doi.org/10.37455/tt.98597.

Full text

Abstract:

Tutkimme aktiivisten työvoimapoliittisten toimenpiteiden (palkkatuetun työn, kuntouttavan työtoiminnan, työkokeilun ja työvoimakoulutuksen) yhteyttä pitkäaikaistyöttömien hyvinvoinnin muutokseen. Hyvinvoinnin mittareina käytimme psyykkistä toimintakykyä (GHQ:ta) ja itsearvioitua terveyttä. Selittävät muuttujat olivat sukupuoli, ikä, perherakenne, koulutus, toimenpiteen tyyppi ja kokemus sen hyödyllisyydestä sekä hyvinvointi ennen toimenpiteisiin osallistumista. Aineisto kerättiin kyselytutkimuksella ennen henkilön osallistumista toimenpiteeseen ja sen jälkeen (n = 138). Koko aineiston tasolla muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Sen sijaan alaryhmittäisessä tarkastelussa tilanne muuttui. Hyvinvointi parani merkitsevästi niillä, joilla se ennen toimenpiteeseen osallistumista oli luokiteltavissa heikentyneeksi. Työvoimapolitiikan normaaleilla toimenpiteillä on suotuisia vaikutuksia hyvinvointiin juuri niiden ihmisten keskuudessa, joilla hyvinvoinnin vajeet ovat lähtötilanteessa ilmeisimmät. Tässä mielessä siis hyöty näyttää kohdentuvan oikeudenmukaisesti. Lisäksi toimenpiteiden laadulla oli merkitystä. Positiivisia hyvinvointivaikutuksia oli nimenomaan toimenpiteillä, joita työttömät pitivät omaa osaamistaan, työllistymismahdollisuuksiaan, itseluottamustaan, elämäntilannettaan ja taloudellista tilannettaan parantavina. Tällaisia kokemuksia oli palkkatukityötä tehneillä enemmän kuin muihin toimenpiteisiin osallistuneilla. Kokonaisuudessaan tulokset korostavat työttömien omien toiveiden ja tavoitteiden vakavasti ottamista toimenpiteiden tehokkuuden takaamiseksi. Lisäksi tutkimustuloksemme täydentävät ja täsmentävät aikaisempia teorioita ja havaintoja aktivointitoimenpiteiden merkityksestä.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

36

Saastamoinen, Markku. "Hevosalan nykytila, haasteet ja tutkimustarpeet." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75704.

Full text

Abstract:

Hevostalous on ainoa kotieläintuotannon ala, joka kasvaa. Kaikissa EU-maissa on nähtävänä samankaltainen hevosalan kehitys, myös niissä, joissa se on jo entuudestaan merkittävää toimintaa. Hevosia on Suomessa noin 75 000, ja määrä lisääntyy vuosittain noin tuhannella. Hevosen voidaan arvioida vaikuttavan lähes 500 000 henkilön elämään elinkeinotoiminnan, harrastuksen ja hevosenomistuksen kautta. Hevosalan yritystoiminnasta Suomessa kolme neljäsosaa tapahtuu maaseudulla. Hevosala työllistää meillä koko- tai osa-aikaisesti 15 000 – 16 000 ihmistä. Koko EU:n alueella alan työllistävä vaikutus on 300 000 henkilöä. Euroopan eri maissa työllisyysvaikutuksen arvioidaan olevan yksi ihminen 3 – 10 hevosta kohti. Maaseudun yritys- ja elinkeinotoiminnan monipuolistamisessa voimakkaasti kasvava hevostalous eri toimintamuotoineen on merkittävä mahdollisuus. Hevosrehujen tuotanto ja hevosten omistajille ja hevosharrastajille tarjottavat palvelut ovat tästä esimerkkejä. Myös hevostoiminnassa käytettävien tarvikkeiden tuotannosta voi syntyä maaseudulle ja maatiloille pienyritystoimintaa. Alan nopea kasvu tuo mukanaan paljon haasteita. Sekä harrastaja- että yrittäjäjoukkoon tulee jatkuvasti uusia ihmisiä, joiden kokemustausta sekä alasta että hevosista on entistä vähäisempi. Tämä ei ole ongelma yksin Suomessa, vaan kaikkialla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Hevosalan keskeiseksi yhteiskunnalliseksi ja ympäristöhaasteeksi ovat nousseet maankäyttökysymykset. On luonnollista, että talliyritykset sijoittuvat lähelle asiakkaitaan, jolloin hevosilla liikutaan lähellä asutusta ja muuta elinkeinotoimintaa. On lisäksi tyypillistä, että monille alueille on syntynyt talliyritysten keskittymiä, jolloin hevosten ympäristövaikutukset kasvavat huomattavasti. Hevosalan toimijoiden huolenaiheena ja yhteisenä haasteena on ollut alan huono tuntemus ja arvostuksen puute viranomaisten ja muun yhteiskunnan taholta tai osana maataloussektoria. Hevostalouden merkitystä ja esimerkiksi työllistävää ja sosiaalisia vaikutuksia ei tunneta ja tunnusteta edelleenkään riittävästi. Tämä näkyy mm. tutkimusrahoituksen suuntaamisessa. Hevosalan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa korostuvat erityisesti hevosten hyvinvointiin liittyvä tutkimus sekä alan yhteiskunnallisen ja taloudellisen merkityksen tutkimus. Myös ympäristöasiat ovat keskeisessä roolissa. Yhteiskunnallinen tutkimus on tärkeätä kehitettäessä ohjaustoimia, jotka mahdollistavat hevosalan taloudellisen ja hyvinvointipoliittisen potentiaalin saamisen käyttöön laajasti yhteiskunnassa. Sen avulla alan näkemykset välittyvät yhteiskunnallisiin päätöksiin ja päätöksentekijät saavat tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi. Hevostutkimuksessa kansainvälinen yhteistyö tulee lisääntymään, koska kasvavan alan haasteet ovat eri maissa samankaltaisia. On tärkeätä, että hevostalous otetaan osaksi EU:n maaseutupolitiikkaa ja sen puiteohjelmia. Jatkossa hevosala tulee ottaa paremmin huomioon myös Suomessa yliopistotasoisessa opetuksessa ja tutkijakoulutuksessa. Hevosalan tutkimus-, kehittämis-, opetus- ja erilaiset asiantuntijatehtävät tarvitsevat alan yliopistotutkinnon suorittaneita osaajia.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

37

Hänninen, Sari, Jakko Mononen, Ilpo Pölönen, and Maija Miettinen. "Minkkien ryhmäkasvatus kiipeilyhäkissä." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75984.

Full text

Abstract:

Minkkien hallikasvatus yleistyy Suomessa. Hallien rakennuskustannukset ovat korkeammat verrattuna perinteisiin varjotaloihin, ja siksi hallipinta-alan tehokas käyttö on tärkeää. Hollannissa on jo yleisessä käytössä kahdessa tasossa oleva häkkimalli (ns. kiipeilyhäkki), jossa voidaan kasvattaa useampia eläimiä siten, että lainsäädännön sanelemat pinta-alavaatimukset eläintä kohden täyttyvät lattiapinta-alan kasvamatta. Samalla eläinten saama liikkumatila lisääntyy, fyysinen häkkiympäristö monipuolistuu ja eläimet saavat sosiaalisia virikkeitä. Kiipeilyhäkki saattaisi olla edistysaskel paitsi eläinten myös ympäristön kannalta, koska monien häkkivarusteiden tai aikaisemmin taloudellisesti kannattamattomien investointien (esim. automaattiset lannanpoistojärjestelmät) kustannukset eläinpaikkaa kohti laskettuna puolittuvat. Tässä tutkimuksessa oli tarkoituksena selvittää kiipeilyhäkin vaikutuksia eläinten tuotanto-ominaisuuksiin.Tutkimus tehtiin nuorilla minkeillä, jotka olivat mukana kokeessa vieroituksesta nahkomiseen. Osa minkeistä kasvatettiin urosnaaraspareina standardihäkeissä (häkki 84 x 31 x 45 cm, koppi 30 x 31 x 40 cm, P x L x K) ja osa kahden uroksen ja kahden naaraan ryhminä kiipeilyhäkeissä, joita varten standardihäkkiin rakennettiin toinen kerros (56 x 31 x 45 cm). Kasvatuskaudella 2003 kokeessa oli mukana kolme värityyppiä, kaudella 2004 vain yksi. Kasvattaja sai valita koe-eläimistä haluamansa yksilöt siitokseen, ja loput eläimet nahkottiin. Tulokset ovat nahkotuista eläimistä. Häkkityypillä oli vaikutusta minkin ruumiinpainoon vain yhdellä värityypillä ensimmäisenä vuonna. Standardihäkissä kasvaneet mahogany urokset olivat painavampia kuin kiipeilyhäkissä kasvaneet urokset. Nahanpituudessa ei ollut eroa häkkityyppien välillä millään värityypillä kumpanakaan vuonna. Vuonna 2003 naarasnahkojen massakkuus oli huonompi kiipeilyhäkissä kaikilla värityypeillä, urosnahoissa ero oli vain mahoganeilla. Vuonna 2004 ei eroa massakkuudessa ollut. Häkkityyppi ei vaikuttanut nahkojen laatuluokkaan muulloin kuin vuoden 2003 mahogany värityypin uroksilla. Kiipeilyhäkissä kasvaneiden urosten laatuluokka oli standardihäkissä kasvaneita huonompi. Häkkityyppi ei vaikuttanut nahoista huutokaupassa maksettuun hintaan tilastollisesti merkitsevästi, mutta tuloksissa oli havaittavissa viitteitä hieman alentuneesta hinnasta. Tätä mahdollisesti alentunut hinta ei kuitenkaan välttämättä vaikuta minkinkasvattajien kokonaistuloihin. Eläinpaikkaa kohti laskettuna rakennuskustannukset ovat alhaisemmat ja hoitotöihin kuluva aika todennäköisesti vähäisempi kiipeilyhäkissä kuin perinteisessä häkissä. Minkkien kasvattajan kokemukset kiipeilyhäkistä sekä hoitotöiden että eläinten tuottavuuden kannalta ovat olleet positiivisia. Kiipeilyhäkki näyttäisi olevan tuottajan näkökulmasta toimiva vaihtoehto minkin kasvatukselle. Ryhmäkasvatuksen vaikutuksia minkkien hyvinvointiin (etenkin aggressiivisuuden mahdollisesti aiheuttamat ongelmat) ei kuitenkaan vielä riittävästi tunneta, joten lisätutkimukset ovat tarpeen.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

38

Helin, Janne, Kari Hyytiäinen, Mikko Kuussaari, and Eeva-Liisa Alanen. "Voidaanko peltoviljelyn valinnoilla edistää samanaikaisesti vesiensuojelua ja luonnon monimuotoisuutta?" Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75451.

Full text

Abstract:

Vesistöjen ravinnekuormitus ja maatalousluonnon köyhtyminen ovat täpeltoviljelyn negatiivisia ympäristövaikutuksia. Monimuotoisuutta ja vesiensuojelua edistetään osaksi samoilla toimenpiteillä, esimerkiksi kesannoimalla. Ympäristö- ja maatalouspolitiikan kannalta on kiinnostavaa, kuinka suuria kustannussäästöjä on saavutettavissa, jos nämä toimenpiteet suunnitellaan alueellisesti koordinoidusti sekä monimuotoisuutta että vesiensuojelua silmälläpitäen. Tätä kysymystä voidaan tarkastella alueellisesti heterogeenisen pellonkäytönn optimointimallin avulla. Tutkimuksessa haettiin kustannustehokkaita toimenpideyhdistelmiä monimuotoisuuden ja vesiensuojelun yhteistuotannolle valuma-aluetasolla. Esimerkkialueena oli Lepsämänjoen valuma-alue Vantaanjoen vesistössä. Mallissamme viljelijä tekee päätöksiä peltojen maankäytöstä (ohranviljelyn ja erilaisten kesantojen välillä) sekä lannoituksen määrästä ohranviljelyaloilla. Malli sisältää kuvauksen erilaisten peltolohkojen ravinnekuormitusalttiudesta sekä asiantuntija-arvioihin perustuvan kuvauksen viljelypäätösten ja peltolohkojen ominaisuuksien vaikutuksesta peltoluonnon monimuotoisuuteen. Aineisto alueen maankäytöstä ja peltojen ominaisuuksista tallennettiin paikkatietojärjestelmään. Tämä tieto yhdistettiin toimenpiteiden vaikuttavuuden kanssa optimointimallissa. Tulostemme mukaan koordinoitu monimuotoisuuden ja vesiensuojelun suunnittelu tuottaa kustannussäästöjä verrattaessa tilanteeseen, jossa toimenpiteet suunnitellaan toisistaan riippumatta. Lannoituksen vähentäminen on tehokkain tapa aloittaa vesiensuojelu. Korkeampiin vesiensuojelullisiin tavoitteisiin pyrittäessä on kustannustehokasta yhdistää lannoituksen vähentämistä ohra-alalla viherkesantoalan kasvattamisee huuhtoutumisherkimmillä peltolohkoilla. Monimuotoisuuden edistämisessä tehokkain keino on niittykasviseoksella perustettu kesanto. Näitä kesantoja perustettiin tulosten mukaan ensin jyrkkärinteisimmille, metsään rajoittuville ja etelään avautuville peltolohkoille. Sekä vesiensuojelua että monimuotoisuutta edistävät taloudellisesti tehokkaat toimenpideyhdistelmät koostuivat sekä lannoituksen vähentämisestä että niittykasvialan lisäämisestä ja kohdentamisesta. Koordinoidulla monimuotoisuuden ja vesiensuojelun suunnittelulla saavutettavat kustannussäästöt ovat ehdollisia laskentamallin oletuksille, valuma-alueen ominaisuuksille, vaihtoehtoisten toimenpiteiden määrille ja niiden vaikuttavuudelle sekä myös sille missä suhteessa yhteiskunta arvostaa vesien- ja monimuotoisuuden suojelua.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

39

Lätti, Markku, Kauko Koikkalainen, Miia Kuisma, Timo Lötjönen, and Arja Nykänen. "Luomutilojen erikoistuminen yhteistyön avulla." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–8. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76698.

Full text

Abstract:

Tutkimuksessa selvitetään miten luomutuotantoa harjoittavien tilojen olisi mahdollista tehostaa tuotantoaantuottajien välisen yhteistyön avulla säilyttäen tilan tuotannossa luomutuotannon vaatima monipuolisuustai jopa lisäten sitä. Tutkimuksessa kartoitetaan luomutilojen yhteistyön taloudellisia, teknologisia,ekologisia sekä sosiaalisia hyötyjä ja esteitä. Tilamallinnuksen tavoitteena on saada rakennettavientuotantomallien avulla selville tilojen välisen yhteistyön vaihtoehtoja sekä osoittaa havainnollisestieri toimintojen muuttuminen ja vaikutukset, jos yhteistyöhön ryhdytään.Staattisella mallinnuksella, Excel-taulukkolaskentaohjelmalla, rakennettujen tilamallien avullahavainnollistettiin tuotannollisen yhteistyön vaihtoehtoja luomutuotannossa saman tuotantosuunnansekä eri tuotantosuuntien tilojen välillä. Yksittäisten tuotantosuuntien mallien pohjalta rakennettiinvarsinaiset yhteistyötilamallit. Luotuja malleja validoitiin vertaamalla niiden antamia tuloksia aiempientilatason mallinnusten tuottamiin tuloksiin (mm. TTS:n työnkäyttölaskelmat ja ProAgrian sekäMTT Taloustutkimuksen talouslaskelmat).Eri tuotantosuuntien välistä tuotannollista yhteistyötä on mallinnettu maidon- ja vihannestuotantotilansekä naudanlihan- ja viljantuotantotilan välisenä. Saman tuotantosuunnan yhteistyön vaikutuksiaon tarkasteltu maidontuotantotilojen välisessä yhteistyössä. Eri tuotantosuuntien välinen yhteistyö,erityisesti kasvin- ja kotieläintuotantotilojen välillä, lisää viljelykierron monipuolisuutta. Kasvinviljelytilanviherlannoituskasvustot tulevat hyödynnetyiksi karjan rehuna ja myyntikasveille vapautuu lisäätuotantoalaa, kun yhteistä nurmialaa voidaan viljelykierrossa vähentää. Ravinnetaseiden avulla tarkasteltaessaravinteidenkäytön tehostuminen ja potentiaalisten ravinnehuuhtoumien vähentyminen onhavaittavissa. Eri tuotantosuuntien välinen yhteistyö lisää kokonaistyömäärää tiloilla tuotannon kasvaessa,mutta tuotettua yksikköä kohden työnkäyttö tiloilla tehostuu.Saman tuotantosuunnan tilojen yhteistyöllä erityisesti karjantuotannossa pystytään tekemäänkustannustehokkaampia ja isompia investointeja (esim. yhteisnavetat) ja sitä kautta erikoistumaantuotannon johonkin osa-alueeseen. Työnjako tällaisissa tapauksissa vähentää myös osakkaiden työmäärääyksin toimimiseen verrattuna ja lisää jaksamisen kannalta tärkeää vapaa-aikaa.Yhteistyötä suunniteltaessa on keskeistä valita, mihin yhteistyöllä pyritään: mitä tuotantosuuntaa,myyntikasvimäärää tai työhuipun tasoittamista yhteistyön avulla tavoitellaan kehitettäväksi ja mihinsuuntaan. Näillä valinnoilla voidaan vaikuttaa mm. tilojen tuloihin, työmääriin, tarvittaviin investointeihinja ravinteidenkäytön tehokkuuteen haluttuun suuntaan.Näin kattavia luomutilamalleja ei ole aiemmin tehty eikä luomutilojen yhteistyötä ole mallinnettujuuri lainkaan. Luomutilamallien rakentamisen haasteena on viljelykierron mallintaminen ja mm. biologisentypensidonnan arviointi. Yhteistyömallien haasteena on myös kustannusten ja tuottojen jakaminenoikeudenmukaisesti osakkaiden kesken. Tärkeintä yhteistyössä on, että osapuolet kokevat saavansayhteistyöstä jotain hyötyä ja toiminta on näin ollen kannattavampaa kuin toimiminen yksin.Käytännössä kaikki osapuolet harvoin voivat saada samansuuruisen hyödyn yhteistyöstä.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

40

Hakonen, Tuomas. "Kosteuden vaikutus energiapuun polton kannattavuuteen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75442.

Full text

Abstract:

Maatilat ovat merkittäviä hakkeen käyttäjiä, joten energiapuun polton taloudellisuus on niille erityisen tärkeää. Kosteus on yksi merkittävimmistä hakkeen käytön kannattavuuteen vaikuttavista tekijöistä. Kosteus vaikuttaa hakkeesta saatavaan energiamäärään sekä tehollisen lämpöarvon että polton hyötysuhteen kautta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin laskennallisesti eri kosteusprosentteja omaavien tasakokoisten hake-erien energiasisältöjä. Puun lämpöarvo eri kosteuksissa on selvitetty aiemmalla tutkimuksella varsin kattavasti ja myös polttolaitosten energiasta saama keskimääräinen hinta on tiedossa. Näitä tietoja yhdistämällä tehtiin laskelmia kosteuden vaikutuksesta hakkeen polton kannattavuu-teen. Selvitys tehtiin kirjallisuustutkimuksena. Hakekuorman (120 i-m3) sisältämän energian myyntitulot tuoreelle hakkeelle (kosteus 55 %) ovat 2747 €. Vastaava lukuarvo kosteusprosentilla 40 on 2971 €. Lukuarvot perustuvat energiankulutuksen mukaisiin maksuihin. Esitettyjä lukuarvoja vertaamalla havaitaan, että jo yhdessä hakekuormassa kuivauksen hyöty on vähintään 224 €. Hyvissä olosuhteissa energiapuuta kuivaamalla päästään kuitenkin varsin helposti alle 40 % kosteuksiin. Esimerkiksi 30 % tasolla kuivauksella saatava hyöty olisi 321 €. Jos vastaava vertailu tehdään huomioiden hakeauton kantavuus, mikä estää kuljetustilavuuden täysimääräisen hyödyntämisen korkeilla kosteusprosenteilla, ovat hyödyt jo 589 € (kosteus % 40) ja 686 € (kosteus % 30). Voidaan siis sanoa, että jo yhdessä hakekuormassa kuivauksella saatava taloudellinen hyöty on merkittävä. Korkotuottoja tarkastelemalla päädytään samaan lopputulokseen. Tavanomaisella vuoden kuivatusajalla päästään helposti yli 10 % lisätuottoon, mikä on erinomainen prosentti, kun verrataan sitä esimerkiksi pankkien pääomalle maksamaan korkoon. Tässä tutkimuksessa korkotuotto laskettiin myyntituloista.Energian myyntihinta tulee todennäköisesti tulevaisuudessa nousemaan, jolloin kuivattamisesta saatava hyöty kasvaa. Kun vielä ajatellaan metsäenergian suuria tulevaisuuden käyttötavoitteita, joihin pääseminen on muutoinkin haasteellista, ei ole järkevää heittää energiaa hukkaan polttamalla kosteaa haketta. Kuivauksella saatava tuotto on ehdottomasti järkevää hyödyntää.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

41

Sipiläinen, Timo, Mika Kortelainen, Sami Ovaska, and Matti Ryhänen. "Maitotilojen kehittämispotentiaalin arviointi." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75719.

Full text

Abstract:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli suomalaisten maitotilojen kehittämispotentiaalin arviointi ja sellaisten tekijöiden etsiminen, jotka selittävät olemassa olevia tuottavuuseroja. Kuten tunnettua, tekniset ja taloudelliset tulokset vaihtelevat merkittävästi tilojen välillä. Vaihtelun olemassa olo viittaa siihen, että tehokkuuden kehittäminen on mahdollista ja että yrittäjien voisi olla mahdollista oppia muiden tilojen parhaista käytännöistä. Tutkimuksen tutkimusaineistona käytettiin ProAgrian maidontuotannon tulosaineistoa vuodelta 2005. Aineistoa käytettiin, koska siihen sisältyy useita tuotantoa kuvaavia muuttujia, joita ei ole saatavissa muista aineistoista. Ongelmana toisaalta on, että aineisto on ainoastaan yhdeltä vuodelta. Tällöin poikkeavien havaintojen huomioon ottaminen on erityisen tärkeää. Tämä ei koske pelkästään poikkeuksellisen hyviä vaan myös poikkeuksellisen heikkoja tuloksia. Poikkeaviin havaintoihin on kiinnitettävä erityistä huomiota, koska maataloustuotantoon liittyy säänvaihtelujen vuoksi satunnaisuutta. Edelleen monet tuotantoresurssit (mm. maa) ovat laadultaan heterogeenisia. Maidontuotannon tehokkuutta ja sen vaihtelua selittäviä tekijöitä tarkastellaan useilla eri menetelmillä. Tutkimuksessa sovelletaan ei-parametrisen DEA (verhokäyrä)menetelmän ohella myös order-m osittaisrintamamenetelmää sekä parametrista stokastista rintamamenetelmää tehokkuuden mittaamiseen, joita käytettäessä tehdään erilaisia oletuksia tehokkuusrintamaan ja tehottomuuden jakaumaan liittyen. Edellä mainittuihin tehokkuusmittauksiin yhdistettiin tehokkuuden selitysmallit. Tarkastelussa olivat mukana sekä parametrinen, semiparametrinen että kokonaan ei parametrinen lähestymistapa. Vertailukohtana käytettiin kaksivaiheista DEA - katkaistu regressio –mallia, joka on helppo estimoida mutta jonka käyttöön liittyy eräitä tilastollisia ongelmia. Tämän selitysmalliyhdistelmän lisäksi käytettiin order-m ja tavanomaista regressiota, stokastista tehokkuusvaikutusmallia sekä ehdollisen tehokkuuden selitysmallia. Nämä mallit ovat kukin tilastollisten oletustensa osalta oikeampia kuin ensin mainittu DEA/katkaistu regressio yhdistelmä. Ehdollinen tehokkuuden selitysmalli on kehitetty aivan viime vuosina ja sen etuna on, että panos-tuotostasoihin ja tehokkuuteen vaikuttavien tekijöiden ei tarvitse olettaa olevan toisistaan erillisiä. Eri mallit tuottavat varsin yhdenmukaisia tuloksia tehokkuusjärjestyksen ja tehokkuuteen vaikuttavien tekijöiden suhteen. Sen sijaan tehokkuuden tasot poikkeavat määritysmenetelmittäin huomattavasti toisistaan. Tulokset osoittavat myös, että tuottavuuspotentiaalia arvioitaessa tuotanto-olosuhteet on otettava huomioon realististen vertailukohtien saavuttamiseksi. Useimmat tuotantoprosessia kuvaavat indikaattorimuuttujat eivät olleet merkitseviä tuotannon tehokkuuden kannalta. Sen sijaan keskituotos on merkitsevä tehokkuustekijä, mutta korkeimmilla tuotostasoilla se ei enää paranna tehokkuutta. Separoituvuusoletuksella on merkitystä maidon rasvapitoisuuden vaikutuksen kannalta. Rasvapitoisuus on merkitsevä tehokkuuteen vaikuttava tekijä kaikissa muissa paitsi ehdollisen tehokkuuden malleissa. Näin ollen maidon korkea rasvapitoisuus ei välttämättä ole yhteydessä tuotannon tehokkuuteen.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

42

Moilanen, Ulla, and Sofia Paasikivi. "Esihistoriallisten tartuntatautien ja epidemioiden tutkimusmahdollisuudet Suomessa." Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 23, no. 2 (June 1, 2023): 5–18. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.125929.

Full text

Abstract:

Epidemioiden historiallinen tutkimus painottaa usein kirjallisia lähteitä, mutta tartuntataudit ovat olleet ihmisten seuralaisina esihistoriallisista ajoista lähtien. Käsittelemme artikkelissa esihistoriallisten epidemioiden tutkimuskeinoja. Keskitymme muinaisten taudinaiheuttajien luonnontieteellisiin analyysimenetelmiin ja arkeologisessa aineistossa näkyviin epidemioiden epäsuoriin vaikutuksiin. Epidemioilla voi olla demografisia, poliittisia, sosiaalisia, uskonnollisia ja taloudellisia vaikutuksia, vaikka myös muut tekijät voivat laukaista kriisejä. Mahdollisista kriiseistä kertovat ilmiöt ovat usein monitulkintaisia, mutta minkä tahansa kriisiajanjakson tunnistaminen voi johtaa myös epidemian jäljille, sillä epidemiat liittyvät tyypillisesti muihin väestökriiseihin. Myös ilmastotekijät vaikuttavat tautien esiintymiseen. Esitämme, että arkeologisen aineiston monitieteisellä tutkimuksella voidaan tehdä päätelmiä kriisien kokonaisvaikutuksista ja että paras tapa esihistoriallisten epidemioiden tutkimukseen on kiinnittää huomiota sekä laajoihin että paikallisiin, pienimuotoisiin ilmiöihin ja arkeologisen aineiston piirteisiin monesta eri näkökulmasta. Historical research of epidemics often emphasises literary sources, but infectious diseases have accompanied humans since prehistoric times. This article discusses the ways prehistoric epidemics can be identified and studied. We focus on scientific analyses of ancient pathogens and the indirect impact of epidemics that may be visible in archaeological material. Epidemics can have demographic, political, social, religious and economic impacts, although other factors can also trigger similar crises. The phenomena are often complicated and challenging to identify and interpret. However, identifying any period of crisis in prehistory can also lead to the identification of an epidemic, since epidemics are typically linked to other population crises. Climate factors may also influence the emergence of diseases. The interdisciplinary study of archaeological data allows conclusions to be drawn about the overall impact of crises. Thus, the best way to study prehistoric epidemics is to focus on both large-scale and local, small-scale phenomena.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

43

Sulkava, Mika, Arto Latukka, Aleksi Lehtonen, Sanna Pitkänen, Kristiina Regina, and Olli Salminen. "Tilakohtainen kasvihuonekaasupäästöjen laskenta Taloustohtorissa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 33 (January 31, 2016): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75255.

Full text

Abstract:

Maatalouden tuottamat kasvihuonekaasupäästöt raportoidaan YK:n Ilmastosopimuksen ja Kioton pöytäkirjan mukaisesti osana Suomen kokonaispäästöjä. Yhteensä kaikki maatalousperäiset päästöt ovat noin 20 % Suomen kokonaispäästöistä. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n ohjeiden mukainen päästölaskenta on rakennettu niin, että metsätaloutta, maataloutta ja tilojen energiankäyttöä tarkastellaan erillään toisistaan. Raportointisektorit ylittävä tarkastelu mahdollistaisi maatilan tarkastelun kokonaisuutena. Tilan omistaja on paras asiantuntija valitsemaan toteuttamiskelpoiset päästövähennystoimet omalla tilallaan. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole ollut mahdollista arvioida tilannetta ja tehtyjen toimien vaikuttavuutta tilakohtaisesti. Luonnonvarakeskuksen (Luke) Taloustohtori-verkkopalvelu (www.luke.fi/taloustohtori) tarjoaa suuren määrän kannattavuuskirjanpitotilojen tietojen pohjalta laskettuja maa- ja puutarhatalousyritysten tulostietoja. Tässä MMM:n rahoittamassa hankkeessa rakennetaan Luken Taloustohtori-järjestelmään verkkopalvelu, joka antaa kannattavuuskirjanpitotiloille mahdollisuuden tarkastella oman tilan kasvihuonekaasulaskelmia, verrata tuloksia eri tilaryhmien keskiarvotuloksiin sekä arvioida vaihtoehtoisten toimintatapojen vaikutuksia. Uusi verkkopalvelu sisältää maatalouden, puutarhatalouden sekä soveltuvasti myös metsätalouden ja näihin liittyvän energiankäytön. Kannattavuuskirjanpitotiloille lasketaan maatalouden kasvihuonekaasulaskentatulokset taannehtivasti vuodesta 2000 lähtien. Kannattavuuskirjanpidon raportointijärjestelmillä nämä tulokset painotetaan yleistettäväksi alueellisiksi keskiarvo- ja kokonaistuloksiksi, joten verkkopalvelu tarjoaa tietoa kaikille maatiloille ja myös maatalouspoliittiselle päätöksenteolle. Myös päästövähennysten taloudellisten vaikutusten tarkastelua voidaan kehittää, koska kannattavuuskirjanpitoaineisto sisältää sekä taloustiedot että tuotantotiedot. Kasvihuonekaasupäästöjen laskenta tapahtuu automaattisesti lennossa SAS-ohjelmistossa. Suurin osa laskennassa tarvittavista tiedoista on Taloustohtorin tietokannassa. Tilojen puustovarannot ja metsän kasvu lasketaan Luken NettiMELA-palvelussa. Kasvihuonekaasujen laskenta noudattaa IPCC:n 2006 Guidelines -ohjeistoa ja rakennetaan yhdenmukaiseksi Suomen kasvihuonekaasuinventaariossa käytettävien menetelmien kanssa. Kasvihuonekaasuinventaariossa käytettyjä menetelmiä yksinkertaistetaan hieman esimerkiksi käyttämällä keskiarvotietoja tietystä päästölähteestä perustuen raportoituihin päästöihin, jotta järjestelmän ylläpitotyömäärä pysyy kohtuullisena. Näin myöskään laskennassa tarvittava tietomäärä ei nouse kohtuuttoman suureksi. Laskennan lopputuloksena raportoidaan sekä tilakohtaisesti että alueellisesti 1. metaanipäästöt tuotantoeläimistä ja lannasta, 2. dityppioksidipäästöt lannasta ja maaperästä, 3. hiilidioksidipäästöt kalkituksesta, 4. hiilidioksidipäästöt ja -nielut biomassasta ja maaperästä. 5. hiilidioksidipäästöt maatilan energiankäytöstä.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

44

Pesonen, Maiju, and Arto Huuskonen. "Naudanlihantuotannon ympäristövaikutukset." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 33 (January 31, 2016): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75219.

Full text

Abstract:

Tämän kirjallisuusselvityksen tarkoituksena oli selvittää naudanlihantuotannon ympäristövaikutuksia sekä mahdollisuuksia parantaa tuotannon ympäristötehokkuutta. Selvityksen perusteella suomalaisen naudanlihantuotannon vahvuus on tehokas nurmentuotanto. Tuotannossa tulisi tavoitella intensiivistä tuotantoa, jossa nurmi- ja eläinresurssit on hyödynnetty maksimaalisesti. Toinen vaihtoehto on keskittyä laajaperäisempään tuotantoon, jossa tuotannon tukijalkana ovat tuottavat ja pitkäikäiset laidunnurmet. Nopea kasvu ja lyhyt kasvatusaika ovat ympäristön kannalta edullisia. Nautojen teurasikä tulisi pitää noin 16 kuukaudessa. Korkeiden teuraspainojen tavoittelu aiheuttaa enemmän ympäristökuormitusta kuin eläinten teuraskypsyyden saavuttaminen nopeasti ennen kasvun hidastumista. Lyhyen kasvatusajan saavuttaminen karkearehuvaltaisella ruokinnalla voi olla haasteellista. Karkearehun ravitsemuksellisen ja säilönnällisen laadun tulisi olla koko kasvatuskauden ajan erinomaista. Nautojen valkuaisruokinnassa on selkeästi tarkastelun paikka. Valkuaisrehujen käytön vähentäminen on kannattavaa sekä ympäristön että tuottajan kannalta. Ruokinnan matalampi valkuaistaso vähentää virtsan ja sonnan typpipäästöjä. Suomessa tyypillisesti käytettävillä, säilörehua ja viljaa sisältävällä ruokinnoilla yli 200 kg:n painoisten kasvavien nautojen pötsimikrobien typen tarve täyttyy säilörehun ja viljan kautta. Tutkimusaineistojen perusteella valkuaislisällä saadut tuotannolliset hyödyt liittyvät tilanteisiin, joissa eläinten energian saanti ja kasvu ovat heikkoja perusruokinnalla eli eläimet on ruokittu heikkolaatuisilla karkearehuilla ja vähäisellä määrällä väkirehua. Tällöin valkuaislisää vastaavat hyödyt voidaan saavuttaa energian saantia (väkirehun määrää) lisäämällä. Noin 80 % Suomessa tuotetusta naudanlihasta tuotetaan maidontuotannon sivutuotteena. Ympäristöjalanjälki on sivutuotteena tuotetussa naudanlihassa pienempi kuin emolehmiin perustuvassa erikoistuneessa naudanlihantuotannossa, koska kuormitus jakaantuu sekä maidon että naudanlihantuotannolle. Emolehmätuotannon ympäristöjalanjälkeä lisää emon pitkä ylläpitokausi, jossa emojen ruokinta perustuu ravintoarvoltaan heikkoihin karkearehuihin. Sulavuudeltaan heikoista karkearehuista muodostuu puolestaan runsaasti metaania. Emojen ruokinnan toinen haaste on matala ylläpitoajan ravintoaineiden tarve, jossa yliruokinta aiheuttaa ravintoaineiden hukkaantumista. Ravintoaineiden ylimäärä lisää lannasta muodostuvia kasvihuonekaasuja. Naudanlihantuotannon ympäristökuormitus pienenee samansuuntaisilla toimenpiteillä, joilla voidaan parantaa tuotannon taloudellista kannattavuutta. Ympäristöjalanjäljen pienentämissä korostuu kokonaisuuden hallinta. Yksittäisillä toimenpiteillä voidaan saavuttaa pieniä vaikutuksia, mutta kokonaisuuden hallitsemisella ympäristökuormitus voi muodostua huomattavasti pienemmäksi. Olemassa olevien resurssien mahdollisimman hyvä hyödynnys parantaa kannattavuutta, mutta on myös ympäristöteko.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

45

Tuovinen, Jyri, Hannu Viitala, Seppo Mönkkönen, Janne Räisänen, Jarkko Partanen, Risto Kauppinen, Maiju Pesonen, and Arto Huuskonen. "eMulli – Ruokinnan suunnittelu- ja tulosennusteohjelma lihanautojen loppukasvatukseen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 33 (January 31, 2016): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75260.

Full text

Abstract:

Luonnonvarakeskus (Luke) ja Savonia-ammattikorkeakoulu tuottivat Kehitystä naudanlihantuotantoon -hankkeessa pilottiversion lihanautojen rehun syöntipotentiaaliin perustuvasta ruokinnan suunnittelu ja tulosennusteohjelmasta. eMulli-ohjelma kehitettiin lihanautatilan strategisen suunnittelun tarpeisiin, ja se ennustaa valitulla kasvatusstrategialla saavutettavan kasvun, teuraspainon, lihakkuus ja rasvaluokan sekä teurastilin. Ohjelman sisältämiin biologisiin malleihin on linkitetty tiedot rehukustannuksesta, lihan hinnasta sekä kasvatettavien eläinten kiertonopeuden ja tukipolitiikan vaikutuksista. Hankkeessa asetettujen tavoitteiden mukaisesti eMulli toimii tällä hetkellä loppukasvatettavien sonnien osalta. Myöhemmin on mahdollista laajentaa kokonaisuutta käsittämään myös teurashiehojen kasvatus.Työn pohjaksi haluttiin luotettava arvio kasvavan naudan rehun syöntikyvystä. Meillä nykyisin käytössä olevat ruokinnan suunnittelun välineet eivät ota kantaa eläimen syöntikykyyn, vaan laskelmat perustuvat tiettyyn kasvutasoon tarvittavaan laskennalliseen energiamäärään. Tässä uudessa mallissa lähtökohdaksi haluttiin ottaa eläimen rehun syöntipotentiaali vapaalla seosrehuruokinnalla. Syöntipotentiaali määritetään syöntikykyä ennustavan mallin sekä rehuarvojen (analyysitulokset ja taulukkoarvot) perusteella. Laskentaohjelmassa toteutettava ruokinnan suunnittelu perustuu käytettävissä oleviin kotoisiin rehuihin sekä ostorehuihin. eMullin rehuvarastossa oleville rehuille syötetään rehuanalyysitulosten mukaiset arvot tai käytetään virallisten rehutaulukoiden rehuarvoja. Ohjelma laskee rehuannoksen koostumuksen ja syöntipotentiaalin perusteella, paljonko eläin syö rehua kussakin elopainoluokassa. Syöntimäärän ja rehuseoksen energiapitoisuuden perusteella muodostuu energian saanti (MJ/pv), joka puolestaan määrittää sen kasvutason, joka kyseisellä ruokinnalla voidaan saavuttaa. Energian saantia vastaava kasvutaso lasketaan rehutaulukoiden ja ruokintasuositusten perusteella. Kasvutuloksen perusteella lasketaan, missä ajassa eläin saavuttaa tietyn teuraspainon, ja paljonko kyseiseen tulokseen pääsemiseen tarvitaan rehua. Tietojen pohjalta voidaan valita haluttu kasvatusaika tai teuraspaino sekä saadaan tietoon tarvittava rehukomponenttien määrä. Laskurissa olevat rehujen hinnat ovat päivitettäviä tietoja, jotka kertovat rehukustannuksen kasvatuskauden aikana. Ohjelma tuo uusia keinoja lihanautojen loppukasvatuksen ruokinnan suunnitteluun ja tuloksen hallintaan. Se antaa mahdollisuudet tuloksen suunnitteluun ennakolta. On tärkeää, että tuottaja voi rehun ja lihan hintojen vaihdellessa testata etukäteen ruokinnan ja kasvunopeuden vaikutuksia taloudelliseen tulokseen ruokintajaksoittain ja vuositasolla. Ohjelmaa testataan edelleen erilaisissa suunnittelutilanteissa todellisilla tilaaineistoilla. Tämänhetkinen versio on saatavilla Maatila2020-sivustolla osoitteessa maatila2020.savonia.fi ja Luke Ruukin hankesivustolla osoitteessa www.mtt.fi/ruukki.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

46

Jalli, Marja, Erja Huusela-Veistola, Heikki Jalli, and Lauri Jauhiainen. "Viljelykierron vaikutus vehnän kasvintuhoojien esiintymiseen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 28 (January 31, 2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75471.

Full text

Abstract:

Viljelyn tehostaminen on lisännyt yksipuolista viljelyä. Vaikka viljelykierron edut mm. maan viljavuuden lisääjänä ja kasvintuhoojien hillitsijänä tiedostetaan, yksipuolinen vehnän viljely on yleistä Suomessa. Siirtyminen perinteisestä muokkauksesta suorakylvöön muuttaa kasvintuhoojien elinympäristöä. On oletettavaa, että yksipuolisen viljelyn ongelmat korostuvat, kun yksi kasvintuhoojia rajoittava viljelytoimenpide eli muokkaus jää pois. Viljelykasvien monipuolinen viljely voi vähentää kasvintuhoojien haittavaikutuksia. Viljelykierto on merkittävä osa integroitua kasvinsuojelua, koska se on ympäristöystävällinen ja taloudellinen keino kasvintuhoojien hallintaan. Viljelykierto vaikuttaa isäntävalikoivan kasvintuhoojan esiintymiseen häiritsemällä tuhoojan elinkiertoa. Toisaalta luonnon monimuotoisuus voi toimia myös uusien kasvintuhoojien lähteenä. Suomessa vehnää vioittavat yleisesti laikkutaudit, tyvitaudit sekä tähkähomeet. Suurin osa viljakasvien lehtilaikkutautien aiheuttajista on isäntävalikoivia, jolloin viljakasvilajeja vuorottelemalla voidaan vaikuttaa lehtilaikkutautien esiintymisen runsauteen. Suorakylvössä viljelykierron merkitys korostuu. Toisaalta suorakylvö voi myös pienentää kasvitautiriskiä ruokkimalla maaperän muita pieneliöitä, jotka kilpailevat taudinaiheuttajien kanssa samasta elintilasta. Viljelykierron merkitys tuhoeläinten torjunnassa riippuu kahdesta tekijästä: tuhoeläimen liikkumiskyvystä ja sille sopivien ravintokasvien määrästä. Eniten lohkokohtaisesta viljelykierrosta hyötyvät suhteellisen vähän liikkuvat, maassa talvehtivat lajit, joiden ravintokasvivalikoima on suppea. Kun lohkolla viljellään vuorovuosina eri viljelykasvia, tiettyyn viljelykasviin erikoistuneet kasvintuhoojat eivät pääse runsastumaan. Yksipuolisessa vehnän viljelyssä ongelmia aiheuttavat hesseninsääski, tähkäsääski ja vehnäsääski. Viljelykierrosta ei ole apua sellaisten lajien hallinnassa, jotka liikkuvat helposti pitkiä matkoja (kirvat) tai joilla on viljely-ympäristössä paljon isäntäkasveja (kahukärpänen). Rikkakasvien hallinnassa kasvinvuorotuksen vaikutus on suurinta, kun käytettävissä on mahdollisimman suuri valikoima erilaisia kasveja. Tällöin kasvien kilpailukyky ja mahdolliset torjuntatoimet vaihtelevat vuosittain, eivätkä tiettyihin oloihin sopeutuneet rikkakasvit pääse lisääntymään eikä herbisidiresistenssiä synny. Tässä työssä esitämme tuloksia Jokioisiin vuonna 2005 perustetusta viljelykiertokokeesta. Kentällä tutkittiin erityyppisten kevätvehnäpohjaisten viljelykiertojen vaikutuksia kasvituhoojien hallintaan suorakylvössä sekä kynnetyllä pellolla. Kevätvehnän lisäksi kierrossa olivat ohra, herne ja rypsi. Viljelykiertokokeen tulokset vuosilta 2005–2011 osoittavat monipuolisen kierron hyödyn sekä muokatussa että muokkaamattomassa kasvualustassa. Sekä kynnettäessä että suorakylvettäessä kevätvehnän keskimääräinen sato oli suurin monipuolisessa viljelykierrossa ja heikoin monokulttuurissa. Kasvukauden olosuhteet vaikuttivat kasvintuhoojien esiintymiin ja myös viljelykierrolla saatuihin vaikutuksiin. Monipuolinen viljelykierto hillitsi erityisesti kevätvehnän pistelaikun esiintymistä.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

47

Kokkonen, Tuomo, Päivi Mäntysaari, and Pekka Huhtanen. "Lypsylehmän energiataseen mallintaminen." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–5. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75696.

Full text

Abstract:

Lypsylehmät ovat tuotoskauden alkuvaiheessa tyypillisesti negatiivisessa energiataseessa, kun energian tarve kasvaa maitotuotoksen lisääntyessä nopeammin kuin energian saanti rehusta. Energiavajausta täydentääkseen lehmät mobilisoivat kudoksiensa rasvavarastoista rasvahappoja ja glyserolia. Lehmät mobilisoivat kudoksistaan myös aminohappoja, vaikka niillä ei rasvavarastoihin verrattavissa olevia valkuaisvarastoja. Tuotoshuipun jälkeen, rehun syönnin lisääntyessä, energiatase kääntyy vähitellen positiiviseksi ja lehmät alkavat jälleen kartuttaa mobilisoituja kudosvarastojaan. Kudosvarastojen kartuttaminen jatkuu loppulypsykauden ja ummessaolokauden ajan, aina seuraavaan poikimiseen saakka. Tuotoskauden alun negatiivinen energiatase on lehmille luonnollinen sopeutumismekanismi, johon liittyy varsin monimutkainen hormonaalinen säätely. Jalostusvalinta on kuitenkin tuottanut lehmiä, joiden kyky tuottaa runsaasti maitoa perustuu osittain lisääntyneeseen taipumukseen mobilisoida kudosvarastoja, vaikka myös rehunsyöntikyky on lisääntynyt jalostusvalinnan myötä. Lisääntynyt kudosmobilisaatio ja syvempi energiataseen vaje ovat lisänneet lehmien hedelmällisyys- ja terveysongelmia. Voimakkaasti negatiivinen energiatase viivästyttää kiimakiertojen alkamista ja heikentää tiinehtyvyyttä. Runsas rasvahappojen mobilisaatio lisää rasvan kertymistä maksaan, mikä voi haitata maksan toimintaa. Lisääntyneen ketoainetuotannon on todettu heikentävän immuunijärjestelmän toimintaa. Voimakas metabolinen stressi saattaa myös vaikuttaa lehmien käyttäytymiseen ja heikentää niiden hyvinvointia. Lehmien alkulypsykauden energiavajausta pyritään yleensä vähentämään lisäämällä väkirehun osuutta ruokinnassa. Liian runsas väkirehuruokinta lisää kuitenkin pötsin happamoitumisen riskiä, heikentää karkearehun sulavuutta ja on tuotosvasteeltaan tehotonta. Myös valkuaisruokinta vaikuttaa energiataseeseen: runsas aminohappojen saanti pyrkii lisää maitotuotosta ja lisää siten energian tarvetta. Lypsykauden keski- ja loppuosa ja ummessaolokausi, jolloin lehmät ovat yleensä positiivisessa energiataseessa, ovat lehmien terveyden kannalta huomattavasti ongelmattomampia kuin tuotoskauden alku. Tässä vaiheessa on kuitenkin vältettävä yliruokintaa ja lehmien liiallista lihomista, koska lihavien lehmien energiatase poikimisen jälkeen on negatiivisempi kuin normaalikuntoisten. Yliruokinta on myös taloudellisesti tehotonta. Tutkimuksessa mallinnetaan lypsylehmän energiatasetta tuotoskauden eri vaiheissa. Aineistona käytetään aiemmissa kotimaisissa tutkimuksissa kerättyjä lehmäkohtaisia syönti- ja tuotostietoja, jotka analysoidaan meta-analyysin avulla siten, että tutkimusolosuhteiden (mm. paikka) vaikutus huomioidaan mallissa satunnaistekijänä. Väkirehun osuuden ja ruokinnan valkuaispitoisuuden vaikutusta testataan lisäämällä nämä tekijät tilastolliseen malliin. Lisäksi mallissa huomioidaan poikimakerta. Mallinnuksessa saatua tietoa energiataseen muutoksesta tuotoskauden aikana sekä ruokinnan vaikutuksesta energiataseeseen voidaan käyttää ruokinnan suunnittelun kehittämisen työkaluna. Energiataseen mallintamisen lisäksi testataan sen ennustamista tilatasolla käytettävissä olevan tiedon (kuntoluokka, maidon pitoisuuden muutokset) perusteella.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

48

Myyrä, Sami, Eija Pouta, and Kyösti Pietola. "Farmland improvement obligation: solution for land-tenure insecurity?" Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 26 (January 31, 2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75712.

Full text

Abstract:

Vuokrapeltojen tuottavuuden ja sadontuottokyvyn on todettu heikentyneen, koska niiden perusparannuksia laiminlyödään. Tämä on yhteiskunnan kannalta ongelmallista, koska vuokrapeltojen tuottavuuden laskiessa kaikkia panoksia tarvitaan yhä enemmän saman elintarvikemäärän tuottamiseen. Samalla myös maatalouden ympäristöohjelmien tehokkuus alenee, kun vuokramaiden ravinnetalous heikkenee ja suurempi osa kasviravinteista päätyy vesistöihin. Pellon hallintaoikeuteen liittyvä epävarmuus on kaventanut vuokramiehen taloudellisia kannusteita pellon kasvukuntoa parantaviin toimenpiteisiin. Vuokramarkkinat eivät ole myöskään kyllin tehokkaat, jotta pellonomistajat pystyisivät maan vuokran kautta realisoimaan perusparannusten kustannuksia niitä vastaavaksi tulovirraksi. Pellonvuokramarkkinoiden kummallakaan osapuolella ei näin ole kannusteita pitkävaikutteisten ja maatalouden tuottavuuskehitystä tukevien pellon perusparannusten tekoon. Tämän vuoksi on tarpeellista etsiä uusia ja järeitäkin keinoja perusparannustason ylläpitämiseksi. Yksi kovimmista vaihtoehdoista on perusparannusvelvoite maanomistajille. Tässä tutkimuksessa keskityttiin ensin toteutuneisiin pellonvuokrauspäätöksiin ja tuleviin vuokrausaikomuksiin. Tavoitteena oli näin luoda profiili pellonvuokraajista ja saada käsitys pellonvuokrauksen todennäköisyyttä kasvattavista tekijöistä. Toisena keskeisenä tavoitteena oli selvittää pellonomistajiin kohdistuvan pellon kunnostusvelvoitteen vaikutusta pellon käyttöön ja erityisesti pellon pois vuokraamiseen. Koska kunnostusvelvoite edustaa aivan uutta politiikkakeinoa, jonka vaikutuksia ei voida päätellä tilastojen avulla, käytettiin tutkimuksessa suomalaisiin pellonomistajiin kohdistunutta kyselyaineistoa. Postikyselyssä pellonomistajille luotiin skenaarioita kunnostusvelvoitteesta ja sen kustannusvaikutuksista. Omistajat kertoivat aikomuksensa pellonvuokraukseen olettaen kunnostusvelvoitteen toteutuvan. Toteutunutta pellonvuokrausta ja pellonvuokrausaikomusta joko ilman kunnostusvelvoitetta tai velvoitettuna kunnostuksiin mallinnettiin logit mallein. Aineiston tarkastelu kolmen vuokrauspäätöksen paneelina mahdollisti pellonomistajien heterogeenisuuden esiintuomisen. Mallinnus voitiin myös kohdistaa pellonkäyttömuotoihin yleisesti, jolloin saatiin selville kunnostusvelvoitteen vaikutus muihin käyttömuotoihin ja valintoihin, kuten pellon myyntiin. Tulokset osoittivat, että pellon vuokraus lisääntyy lähitulevaisuudessa, sillä nykyisen 56 % sijaan 62 % pellonomistajista aikoi vuokrata peltonsa pois. Vuokraamisen todennäköisyyttä lisäsivät ikä, pieni tilakoko ja käsitykset useiden vuokralle ottajien markkinoista. Kunnostusvelvoitteen euromääräinen kasvattaminen vähensi merkittävästi pellon poisvuokraamisen todennäköisyyttä. Pellonomistajat voitiin jakaa toteutuneen vuokrauksen ja aikomusten perusteella kolmeen ryhmään. ”Vuokraisännistä”, jotka olivat suurin pellonomistajaryhmä, 89 % aikoi vuokrata peltonsa pois. Viljelijäryhmässä (33 % pellonomistajista) vain 10 % harkitsi pellon poisvuokrausta. Pienin pellon poisvuokraushalukkuus (4 %) oli kolmannessa ryhmässä, joka arvosti voimakkaasti pellon omistukseen liittyviä aineettomia arvoja. Pellonomistajiin kohdistuva kunnostusvelvoite vaikuttaisi merkittävästi nykyisin peltonsa pois vuokranneiden maanomistajien valintoihin. Se lisäisi erityisesti pellon myyntiä. Tulosten perusteella voidaan todeta, että peltomarkkinat reagoivat voimakkaasti pellon kunnostusvelvoitteeseen.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

49

Alasuutari, Sakari, Reetta Palva, and Liisa Pietola. "Lietelannan kemiallinen fraktiointi: käyttö ja kannattavuus." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75875.

Full text

Abstract:

Lietelanta sisältää noin 95 % vettä. Lannan levityksessä konetyö on lähinnä veden käsittelyä. Lietelannan fraktioiminen eri osiin mekaanisen separoinnin sijaan kemiallisesti on yksi tapa ratkoa lietelannan säilytys- ja levitysongelmia. Fosforin sitominen kiintoainekseen mahdollistaisi fosforin kuljettamisen kauemmaksi tilan talouskeskuksen lähipelloilta, joiden fosforikuormitus alkaa monesti olla jo korkea. Menetelmän edellyttämät tekniset vaatimukset lannan pumppaus- ja levityskalustolle eivät ole olleet riittävän hyvin tiedossa. Naudan lietelannan kemiallista fraktiointia tutkittiin Suitian tilalla Siuntiossa tilavuudeltaan 90 m3:n kokoisessa lietealtaassa keväällä 2007. Allaskokeen tavoitteena oli selvittää fraktioinnin vaikutusta lannan käsiteltävyyteen tavanomaisella lietteenlevityskalustolla. Lietealtaaseen sekoitettiin Kemira GrowHow Oyj:n kehittämää saostusvalmistetta, jonka vaikutuksesta suuri osa lietteen kiinteästä aineesta ja fosforista erottuivat lietesäiliön pohjalle. Allas tyhjennettiin noin kahden kuukauden kuluttua. Tyhjennyksen teki urakoitsija, jolla oli käytössään 10 m3:n lietevaunu. Vaunu oli varustettu imukärsällä ja letkulevittimellä. Allaskokeen lopputuloksena syntyi kolme erilaista fraktiota. Pintaan muodostui selkeä neste, jota oli 46,8 % kokonaistilavuudesta. Kiinteä fraktio (53,2 %) jakaantui imettävissä olevaan ja levityskelpoiseen osaan (70,3 %) ja altaan pohjalle jääneeseen osaan (29,7 %). Altaan kokonaislietemäärästä (85,5 m3) saatiin poistetuksi 72 m3 eli 84,2 %. Altaan pohjalle jääneen kiinteämmän sakan (ka 14,7 %) määrä oli 13,5 m3 eli 15,8 % koko määrästä. Fosforista 83,3 % sitoutui kiinteään fraktioon. Kokonaiskuiva-aineesta kiinteän fraktion osuus oli 78,0 % ja nestefraktion osuus 22,0 %. Teoreettisen tarkastelun valossa nestefraktion sadetus olisi mahdollista, mikäli tilalla on ennestään sadetuskalusto. Vähäfosforisen nestefraktion levitys talouskeskuksen lähipelloille lievittäisi omalta osaltaan mahdollista fosforikuormitusta. Nestefraktion typpipitoisuuden vuoksi sadetusmäärät eivät voi kuitenkaan olla kovin suuria. Kaikki imettävissä ollut sakka pystyttiin levittämään letkulevittimellä ilman putkistojen tukkeutumisia. Altaan pohjalle jäi melko kiinteää sakkaa, koska se ei enää valunut imukärsälle. Kustannusten vuoksi pohjasakka kannattaisi ennemmin levittää sellaisenaan suoraan pellolle sopivalla kalustolla kuin ensin imeyttää se esimerkiksi kuiviketurpeeseen. Kolmen erilaisen lietefraktion erilainen käsittely ei ole taloudellisesti mielekästä. Fraktioinnilla tulisi päästä vain kahteen fraktioon, nesteeseen ja tavanomaisella levityskalustolla imettävään ja levitettävään sakkaan. Varsinaiseen lietelannan säilytysongelmaan ja tilantarpeeseen ei tämäkään tuo selvää ratkaisua. Kuitenkin saamalla liete kahteen ravinteiden suhteen erilaiseen fraktioon, voidaan arvioida, kuinka kannattavaa on fosforipitoisen fraktion kuljettaminen kauemmaksi. Mikäli lietteen fraktioinnista on osoitettavissa selvää säästöä tavanomaiseen lannankäsittelyyn verrattuna, kannattava kuljetusetäisyys on teoreettisesti laskettavissa.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

50

Kotilainen, Sofia. "Tuhoisa influentsa tarttui leskipastorska Pihlin kotikirjastoon: pandemian vaikutus 1800-luvun perheen kirjakokoelmaan." Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 23, no. 2 (June 1, 2023): 40–57. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.125980.

Full text

Abstract:

1800-luvulla kirjoilla oli esineinä vielä rahallista ja yhteiskunnalliseen statukseen liittyvää arvoa, ja omistajan kuolema aloitti yleensä vain uuden luvun kirjan elämässä. Tutkin kuolinpesien kirjakokoelmien kohtaloja käyttämällä esimerkkinä erästä 1800-luvun lopun tapausta, jossa leskipastorska Pihl antoi kotikirjastonsa kirjoja helsinkiläiselle Minerva-antikvariaatille myytäväksi. Mikrohistoriallinen esimerkki kertoo perheenjäsenen kuolemantapauksen vaikutuksesta eri sukupuolten ja sukupolvien kirjanomistukseen. Tarkastelen, miten säätyläisperheissä, kuten pappisperheissä, yhtäkkinen kuolema muutti kirjojen omistussuhteita, ja kuinka perheen sisällä miesten ja naisten suhtautuminen kirjallisuuteen ja lukemiseen erosivat toisistaan. Hyödynnän tutkimuksessani biografista ja mikrohistoriallista menetelmää sekä kirjahistorian lähestymistapoja. Kulkutaudin uhriksi joutuneen perheenisän äkillinen poismeno muutti kotitalouden sisäistä dynamiikkaa merkittävästi sen osalta, millaista kirjallisuutta haluttiin säilyttää perheen kotikirjastossa. Tarkastelemassani kirjakokoelmassa oli pitkälti kyse miehen ammattikirjallisuudesta, leimallisesti pappismiehen lukemistosta, jota vaimo ei ymmärrettävästi samalla tavalla tarvinnut omissa tehtävissään. Syyt luopumiseen olivat todennäköisesti osin myös taloudelliset perheen elättäjän kuoltua. Kirjallisuuden lukeminen ja omistaminen oli yhä 1800-luvun lopulla hyvin sukupuolittunutta. In the 19th century books still had monetary value and they expressed a family’s social status, and the death of their owner usually just started a new chapter in a book’s life. I analyse the destinies of the book collections of death estates by using as example case from the late 19th century, when Mrs. Pihl, a pastor’s widow, gave books from her home library to the antiquariat Minerva in Helsinki to be sold. This microhistorical example shows the impact of the death of a family member on the book-owning of different genders and generations. I consider how a sudden death in estate families, such in the families of the clergy, changed the ownership of books, and how the attitudes of men and women to literature and reading differed within the family. In my research, I utilize biographical and microhistorical methods and the approaches of book history research. The sudden death of the father, who was the victim of an influenza pandemic, significantly changed the internal dynamics of the household as to what kind of literature was desired to be kept in the family’s home library. The book collection studied here consisted mainly of the husband’s professional literature, the typical reading of a clergyman which, understandably, was not needed by his wife in the same way in her own duties. The reasons for giving these volumes up were likely also partly economic due to the death of the family provider. Reading and owning literature was still clearly gendered at the end of 19th-century Finnish society.

APA, Harvard, Vancouver, ISO, and other styles

Journal articles on the topic 'Taloudelliset vaikutukset'

Create a spot-on reference in APA, MLA, Chicago, Harvard, and other styles