To see the other types of publications on this topic, follow the link: Sosiaalinen vastuu.
Journal articles on the topic 'Sosiaalinen vastuu'
Create a spot-on reference in APA, MLA, Chicago, Harvard, and other styles
Consult the top 23 journal articles for your research on the topic 'Sosiaalinen vastuu.'
Next to every source in the list of references, there is an 'Add to bibliography' button. Press on it, and we will generate automatically the bibliographic reference to the chosen work in the citation style you need: APA, MLA, Harvard, Chicago, Vancouver, etc.
You can also download the full text of the academic publication as pdf and read online its abstract whenever available in the metadata.
Browse journal articles on a wide variety of disciplines and organise your bibliography correctly.
1
Tervola, Maija. "Lääkärin työtilanteiden kielellisen vaativuuden määrittäminen." Puhe ja kieli, no. 2 (October 5, 2018): 83–107. http://dx.doi.org/10.23997/pk.65094.
Full textAbstract:
Työelämän kielitaidon koulutuksen ja testauksen tueksi tarvitaan tarkempaa tietoa siitä, millaista kielitaitoa eri aloilla ja ammateissa vaaditaan. Nykyään vallalla on näkemys, jossa kielitaitoa pidetään tilanteisena taitona, mutta tilanteen käsitettä ei ole juurikaan määritelty eikä tilanteiden ominaisuuksia eritelty. Tässä artikkelissa tarkastellaan lääkärin työtehtävien kielellistä vaativuutta työyhteisön jäsenten haastatteluiden avulla. Terveydenhuollon ammattilaisten ryhmähaastatteluista (n = 32) etsittiin temaattisen sisällönanalyysin avulla sellaisia työtilanteiden ominaisuuksia, jotka ovat yhteydessä maahanmuuttajataustaisten lääkärien kielelliseen suoriutumiseen. Löydetyt ominaisuudet liittyvät muun muassa tilanteen seurausten vakavuuteen sekä tilanteen osallistujiin. Analyysin tulosten perusteella muotoiltiin kymmenen kriteeriä lääkärin työtilanteiden kielellisen vaativuuden määrittämiseksi: kriittisyys, sosiaalinen vastuu, yhteinen taustatieto, sosiaalinen variaatio, sosiaalinen tuttuus, kommunikoinnin monisuuntaisuus, tilanteen harvinaisuus, kiireellisyys, kieliriippuvuus ja häiriötekijät. Kriteerien tarkoituksena on parantaa erityisalojen kielikoulutuksen ja -testauksen validiutta suhteessa työssä vaadittavaan kielitaitoon. Kriteerit on abstrahoitu aineistosta siten, että niitä voi soveltaa muihinkin ammatteihin, mutta toisaalta muiden ammattien konteksteista saattaa nousta esiin myös uudenlaisia kriteereitä.
2
Tervola, Maija. "Lääkärin työtilanteiden kielellisen vaativuuden määrittäminen." Puhe ja kieli, no. 2 (October 5, 2018): 83–107. http://dx.doi.org/10.23997/pk.75368.
Full textAbstract:
Työelämän kielitaidon koulutuksen ja testauksen tueksi tarvitaan tarkempaa tietoa siitä, millaista kielitaitoa eri aloilla ja ammateissa vaaditaan. Nykyään vallalla on näkemys, jossa kielitaitoa pidetään tilanteisena taitona, mutta tilanteen käsitettä ei ole juurikaan määritelty eikä tilanteiden ominaisuuksia eritelty. Tässä artikkelissa tarkastellaan lääkärin työtehtävien kielellistä vaativuutta työyhteisön jäsenten haastatteluiden avulla. Terveydenhuollon ammattilaisten ryhmähaastatteluista (n = 32) etsittiin temaattisen sisällönanalyysin avulla sellaisia työtilanteiden ominaisuuksia, jotka ovat yhteydessä maahanmuuttajataustaisten lääkärien kielelliseen suoriutumiseen. Löydetyt ominaisuudet liittyvät muun muassa tilanteen seurausten vakavuuteen sekä tilanteen osallistujiin. Analyysin tulosten perusteella muotoiltiin kymmenen kriteeriä lääkärin työtilanteiden kielellisen vaativuuden määrittämiseksi: kriittisyys, sosiaalinen vastuu, yhteinen taustatieto, sosiaalinen variaatio, sosiaalinen tuttuus, kommunikoinnin monisuuntaisuus, tilanteen harvinaisuus, kiireellisyys, kieliriippuvuus ja häiriötekijät. Kriteerien tarkoituksena on parantaa erityisalojen kielikoulutuksen ja -testauksen validiutta suhteessa työssä vaadittavaan kielitaitoon. Kriteerit on abstrahoitu aineistosta siten, että niitä voi soveltaa muihinkin ammatteihin, mutta toisaalta muiden ammattien konteksteista saattaa nousta esiin myös uudenlaisia kriteereitä.
3
Paananen, Jaana, Inkeri Pesonen, Merja Isoniemi, Johanna Mäkelä, Sirpa Kurppa, and Sari Forsman-Hugg. "Laatu- ja vastuukysymysten kohtaaminen elintarvikeketjun rajapinnoilla." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 21 (January 31, 2006): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76103.
Full textAbstract:
Laatutyö on olennainen osa suomalaista elintarvikeketjua. Tuotteiden ja toiminnan laadun ohella viime vuosina keskusteluissa on nostettu esiin yhteiskuntavastuullisen toimintatavan vahvistaminen elintarvikeketjussa. Myös Suomen kansallisessa laatustrategiassa vastuullisuus on kirjattu keskeiseksi elintarviketaloutta ohjaavaksi arvoksi. Yhteiskuntavastuulla tarkoitetaan yrityksen aktiivista vastuullisuutta, joka perustuu yrityksen omista lähtökohdista asetettuihin arvoihin ja strategioihin. Yhteiskuntavastuun kantaminen tarkoittaa yritykseen kohdistettujen odotusten täyttämistä. Laatu- ja vastuukysymyksiä eri toimijoiden rajapinnoilla tarkastelevassa tutkimuksessa eräänä teoreettisena lähtökohtana oli yhteiskuntavastuu käsitteenä. Kirjallisuuden mukaan yhteiskuntavastuu jaetaan kolmeen osa-alueeseen: taloudelliseen vastuuseen, sosiaaliseen vastuuseen ja ympäristövastuuseen. Tavoitteena oli tutkia miten elintarvikeketjun eri toimijat määrittelevät laatu- ja vastuukysymyksiä ja miten laaja-alaiseksi vastuu koetaan oman yrityksen tai organisaation näkökulmasta suhteessa muihin toimijoihin. Tarkastelua suunnattiin erityisesti toimijoiden välisiin vuorovaikutussuhteisiin, miten laatu- ja vastuukäsitykset kohtaavat ketjun toimijoiden rajapinnoilla. Tämän tarkastelun teoreettisena lähtökohtana tutkimuksessa oli ketju- ja verkostojohtamisen näkökulma (Chain ja network management). Tutkimusta varten haastateltiin henkilökohtaisesti kaikkiaan 61 toimijaa elintarvikeketjun eri osista: panosteollisuuden edustajat, viljelijät, elintarviketeollisuuden ja –kaupan edustajat, kuluttajat sekä viranomaiset ja elinkeinon edunvalvojat. Haastattelujen pohjana oli yhtenäinen teemarunko, jota tarpeen mukaan räätälöitiin haastateltavan ja hänen edustamansa tahon mukaan. Haastattelurunko sisälsi seuraavat pääteemat: 1) laatu, 2) tuoteturvallisuus, 3) jäljitettävyys ja alkuperä, 4) elintarvikeketjun läpinäkyvyys 5) vastuu yleisesti, 6) ympäristövastuu, 7) sosiaalinen vastuu, 8) taloudellinen vastuu, 9) vastuusta viestiminen ketjun rajapinnoilla sekä 10) vastuu ja vaikutusmahdollisuudet. Tutkimusta varten valittiin kolme esimerkkituotetta, jotka ohjasivat haastateltavien valintaa ja joiden avulla konkretisoitiin laatuun ja vastuuseen liittyviä kysymyksiä. Esimerkkituotteet olivat marinoidut broilerinfileet, tuore mansikka / mansikkahillo sekä juustokermaperunat. Aineiston käsittelyssä hyödynnettiin kehysanalyysiä. Ensimmäisessä vaiheessa aineisto luokiteltiin teemoittain ja toimijoittain. Tämän jälkeen eri toimijoiden samaan teemaan kuuluvat aineistot järjestettiin tulkintakehikkoon sisällön tarkastelua varten. Tulkintakehikon avulla tarkasteltiin erityisesti eri käsitteiden sisältöä ja ulottuvuuksia. Tulokset ovat tässä vaiheessa osittain alustavia. Tulokset kertovat, minkä tekijöiden kautta vastuuta elintarvikeketjussa voidaan jäsentää. Tutkimus osoittaa, että elintarvikeketjun eri toimijoiden toiminnan vastuullisuus omassa yrityksessä tai organisaatiossa liittyy keskeisesti tuotelaatuvastuuseen ja vastuuseen tuotteen turvallisuudesta. Alkutuotannon ja teollisuuden rooli on tuotelaadun tuottaminen, ja elintarvikekaupan ja kuluttajien tehtävänä on hyvän tuotelaadun säilyttäminen. Käsitykset vastuukysymyksistä elintarvikeketjussa ja kuluttajilla olivat osin jaettuja, osin näkemykset vaihtelivat. Käsitteiden tarkastelun lisäksi esityksessä tullaan ottamaan kantaa myös siihen, miten yhteiskuntavastuu ja kotimaisen elintarvikeketjun laatutyö linkittyvät toisiinsa ja mitkä ovat niitä rajapintoja, joissa laatu- ja vastuukysymyksistä kommunikointi aiheuttaa ongelmia.
4
Myllykoski-Laine, Siru, Mari Murtonen, and Liisa Postareff. "Korkeakoulupedagogiikan kehittäjien käsityksiä yhteisöllisyydestä pedagogisen kehittymisen kontekstissa." Kasvatus 55, no. 2 (April 15, 2024): 200–214. http://dx.doi.org/10.33348/kvt.130705.
Full textAbstract:
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan pedagogiikan kehittäjien käsityksiä yhteisöllisyydestä ja sen merkityksestä pedagogisen kehittymisen kontekstissa korkeakoulutuksessa. Yhteisöllisyydellä on merkityksellinen rooli työyhteisöjen kehittymisen mahdollistajana, mutta korkeakoulutuksessa sitä on tutkittu vasta vähän. Tutkimuksessa hyödynnettiin fenomenografista lähestymistapaa pedagogiikan kehittäjien käsitysten ja käsitysten variaatioiden tunnistamisessa. Aineisto kerättiin avokysymyksiä sisältäneellä kyselyllä sekä työpajakeskusteluilla. Tulosten mukaan yhteisöllisyyttä käsitteellistettiin kolmen näkökulman kautta: yhteisöllisyyden ilmeneminen vuorovaikutteisena kokemuksena, yhteisöllisyys yksilöllisinä sekä yhteisöllisinä edellytyksinä ja yhteisöllisyys pedagogisen kehittymisen mahdollistajana. Yhteisöllisyyden käsitykset jäsentyivät yksilöllisten ja yhteisöllisten tekijöiden vuorovaikutuksena, johon kytkeytyivät niin yksilön toimijuus ja sosiaalinen vastuu yhteisön jäsenenä kuin sosiokulttuuriseen kontekstiin liittyvät tekijät. Erityisesti korostui yhteisön jäsenten yhteenkuuluvuuden mahdollisuudet työyhteisössään. Yhteisöllisyyden merkitys yhteisön pedagogiselle kehittymiselle näyttäytyi positiivisena, mikä korostaa systemaattisten toimien tärkeyttä yhteisöllisyyden vahvistamisessa korkeakouluyhteisöissä.
5
Myllyntaus, Oona. "Julkisen taiteen pedagogiikkaa: Julkisen taiteen käyttö ja merkitys laajentuvissa oppimisympäristöissä." Kasvatus 53, no. 2 (April 22, 2022): 171–86. http://dx.doi.org/10.33348/kvt.115924.
Full textAbstract:
Tässä artikkelissa paneudutaan kouluissa, oppilaitoksissa ja niiden lähiympäristöissä esillä olevaan taiteeseen kasvatuksen näkökulmasta sekä kartoitetaan erityisesti kuvataideopettajien julkisen taiteen opetuskäyttöä 2010-luvulla. Kyselytutkimuksessa (2017–2018) kuvataideopettajat (n=45) määrittelivät julkisen taiteen opetuksessaan paitsi kansalaiskasvatuksen kulttuurisena resurssina myös itseisarvoisena sekä hyödyllisenä opetusvälineenä ja oppimateriaalina. Ammattitaiteilijoiden teosten ohella myös oppilastöitä pidettiin julkisena taiteena niiden ollessa esillä koulujen ja oppilaitosten puolijulkisessa tilassa. Käsitys julkisesta taiteesta opetuksessa ulottui kattamaan lisäksi formaalien oppimistilojen ulkopuolisen taiteen, sillä teokset julkisessa kaupunkitilassa sekä taidenäyttelyissä kaupungin taidemuseossa ja gallerioissa kuuluivat opettajien toteuttaman julkisen taiteen pedagogiikan piiriin. Kuvataideopettajat edistivät julkisen taiteen tarkastelun avulla yleisimmin oppijoiden argumentointitaitoa ja tunneilmaisua sekä niin kutsuttuja 2000-luvun taitoja, kuten useimmin mainitut luovuus ja innovatiivisuus sekä kulttuuritietoisuus ja sosiaalinen vastuu. Kuvataideopettajat pyrkivät tarkoilla aistihavainnoilla syventämään kokemusta todellisuudesta, jossa oppijat elävät sekä edistivät kulttuuristen merkitysjärjestelmien opiskelua. Näin erityisesti yläkoulun ja lukion opetuksessa korostettiin oppijoiden erilaisten näkökantojen esittämistä sekä kykyä arvioida vastuullisesti inhimillistä kokemusta.
6
Forsman-Hugg, Sari, Juha-Matti Katajajuuri, Johanna Mäkelä, Jaana Paananen, Inkeri Pesonen, and Päivi Timonen. "Vastuullisuus elintarvikeketjussa." Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, no. 23 (January 31, 2008): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75855.
Full textAbstract:
Yhteiskuntavastuu on viime vuosina noussut liiketoiminnan keskiöön myös suomalaisessa keskustelussa. Yhteiskuntavastuu (vastuullisuus, yritysvastuu) tuo uudenlaisia ulottuvuuksia ja haasteita myös elintarvikealan yritysten johtamiseen; yritysten tulee muun muassa osoittaa toimintansa vastuullisuus käytännön todennettavina tekoina ja avoimuuden lisäämisenä. Ketjunäkökulma tekee vastuullisuudesta entistä moniulotteisemman. Kun elintarvikeketjuun monesti sisältyy useita raaka-aineketjuja ja yritykset toimivat globaaleilla markkinoilla, ketjun ja informaation hallinta niin ympäristön, sosiaalisten kuin taloudellistenkin kysymysten kannalta on entistä haasteellisempaa. Ruoan tuottaminen vastuullisesti edellyttää, että koko elintarvikeketju huolehtii toimintansa vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan. Vastuullisuuden sisällön rakentamiseksi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) ja Kuluttajatutkimuskeskus selvittävät yhteistyössä elintarvikealan yritysten ja sidosryhmien kanssa, mitä vastuullisuus elintarvikeketjussa tarkoittaa ja miten sitä voisi mitata. Hankkeessa arvioidaan ja kehitetään vastuullisuutta ja vastuullisuuden tuotteistamista suomalaisessa elintarvikeketjussa ja osallistutaan vastuullisuuden jaetun käsityksen rakentamiseen. Vastuullisuutta lähestytään Triple Bottom Line (TBL) –kolmijaon mukaan taloudellisen vastuun, sosiaalisen vastuun ja ympäristövastuun näkökulmista. Artikkelin tavoitteena on yhtäältä kuvata vastuullisuuden sisällön rakentamista iteratiivisena prosessina ja sidosryhmädialogina ja toisaalta muodostaa käsitys vastuullisuuden sisällöstä kolmen esimerkkituotteen – ruisleipä, margariini ja broilerituotteet – ja niiden tuotantoketjujen osalta. Vastuullisuuden sisältöä rakennetaan hankkeessa yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa tutkijoiden, mukana olevien yritysten ja niiden sidosryhmien - mukaan lukien kuluttajat - sekä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Hanke yhdistää useita lähestymistapoja ja menetelmiä, muun muassa monipuolista aineistonkeruuta, toimintatutkimusta, konstruktiivista teknologian arviointia (CTA) ja työpaja-työskentelyä. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kerättiin ketjukohtaista aineistoa esimerkkituotteiden tuotantoketjusta erityisesti vastuullisuuden näkökulmasta. Tämän pohjalta laadittiin tausta-aineistot sidosryhmätyöpajoja varten. Artikkelissa esitetään sidosryhmädialogin tuotoksia perustuen kolmeen tapauskohtaiseen työpajaan, joissa tuotettiin vastuullisuuteen liittyviä ideoita, jäsenneltiin ideoita TBL-ulottuuvuuksien alle ja arvotettiin niitä. Sidosryhmädialogin perusteella ympäristöasiat ovat vastuullisuuden kannalta keskeisessä roolissa. Huoli ympäristöstä on yhteinen ja jaettu kaikkien esimerkkiketjujen osalta. Vastuullisuuteen liitettiin vahvasti myös oikeudenmukainen tulonjako ketjussa, terveellisyys, puhtaus ja tuoteturvallisuus, kuluttajan vastuu sekä broileriketjun kohdalla eläinten hyvinvointi. Sidosryhmädialogissa oli jonkin verran tapauskohtaisia eroja. Elinkaarilähtöinen ajattelutapa vastuullisuuden arviointiin sai kannatusta sidosryhmäkeskusteluissa. Ketjulähtöinen vastuullisuuden tarkastelu edellyttäisi elinkaariajattelun laajentamista myös sosiaalisen vastuun kysymyksiin. Hanke vahvistaa sidosryhmädialogin tarvetta vastuullisuuden sisällön rakentamisessa, vaikka konsensuksen saavuttaminen vastuullisuuden jaetun käsityksen rakentamiseksi onkin haasteellinen ja pitkä prosessi. Tulokset auttavat elintarvikealalla toimivia yrityksiä hahmottamaan, millä vastuullisuuden osa-alueella olisi eniten merkitystä kuluttajille ja muille sidosryhmille. Hanke tarjoaa myös aineksia vastuullisuudesta käytävään yhteiskunnalliseen ja poliittiseen keskusteluun.
7
Niemi, Liisa, Minna Koivula, Salla-Maaria Laaksonen, and Mikko Villi. "Vaakakupissa vaarat ja vastuu: Julkisen palvelun median arvot sosiaalisen median alustojen paineessa." Media & viestintä 44, no. 2 (June 27, 2021): 23–44. http://dx.doi.org/10.23983/mv.109858.
Full textAbstract:
Sosiaalisen median alustat ovat muovanneet media-alan prosesseja ja käytäntöjä merkittävästi. Alustayritysten toimintaa ohjaavat erilaiset arvot ja tavoitteet kuin mediaorganisaatioita, mikä aiheuttaa toimijoiden välille ristiriitaa. Toimintatavoistaan ja arvoistaan sosiaalisessa mediassa joutuvat neuvottelemaan erityisesti julkisen palvelun mediayhtiöt, joiden peruskivenä ovat julkisen palvelun arvot. Tarkastelemme tässä artikkelissa suomalaisen julkisen palvelun mediayhtiön Yleisradion alustasuhdetta laadullisen haastatteluaineiston avulla. Kysymme, miten Yleisradiossa kuvataan ja perustellaan suhdetta sosiaalisen median alustoihin ja minkälaiseen arvopuheeseen suhteen kuvaaminen kytkeytyy. Analyysimme perusteella Ylen alustasuhde näyttäytyy tasapainotteluna. Ylen toiminta sosiaalisen median alustoilla pohjautuu sen oman legitimiteetin varmistamisen lisäksi eettisyyteen ja vahvaan julkisen palvelun eetokseen. Arvopuheen osalta nousevat esiin ennen kaikkea universaaliuteen, riippumattomuuteen ja yhteiskunnan palvelemiseen liittyvät arvot. Alustasuhteen tasapainotteleva, neuvotteleva olemus korostuu niin puheessa kuin haastateltavien kuvaamissa työkäytännöissä. Alustat eivät vain yksipuolisesti muuta media-alan prosesseja, vaan osin myös olemassaolollaan ohjaavat arvopohjaiseen keskusteluun ja pohdintaan.
8
Paaso, Laura, and Antti Maunu. "Osaamisidentiteetin rakennusaineksia." Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 23, no. 1 (August 29, 2022): 41–70. http://dx.doi.org/10.30675/sa.103014.
Full textAbstract:
Artikkelissa tarkastelemme, millaisia ammatillisen koulutuksen tuottaman osaamisen merkityksiä on tunnistettavissa 15–26-vuotiaiden opiskelijoiden tulevaisuuskuvauksissa. Hyödynnämme tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä osaamisidentiteetin käsitettä ja tuomme osaamisen kehittämiseen liittyvään keskusteluun nuorten näkökulmaa. Aineistona käytämme opiskelijoiden vastauksia avoimiin kysymyksiin, joissa heitä pyydettiin kuvaamaan toivottavaksi kokemaansa tulevaisuutta ja sitä, millaisia ammattilaisia he haluaisivat tulevaisuudessa olla. Tutkimuksen perusteella yksi keskeinen teema, joka tekee osaamisen kehittämisestä ammattiin opiskeleville merkityksellistä, on kokemus osaamisesta keinona kiinnittyä ja toimia aikuisen toimijan sosiaalisissa rooleissa. Opiskelijoiden toivotuksi kokemassa tulevaisuudessa osaaminen toimii porttina työelämään, mahdollistaa työuralla etenemistä sekä itselle merkityksellisten asioiden saavuttamista. Toiseksi osaamisen kehittäminen merkityksellistyy opiskelijoiden kokemusmaailmassa keinona ja resurssina päästä ammatillisten yhteisöjen arvostettuun jäsenyyteen sekä saada ja antaa niissä ammatillista tunnustusta. Tästä näkökulmasta osaaminen ilmenee opiskelijoiden kertomuksissa välineenä kiinnittyä yhteisöihin sekä työyhteisön sosiaalisen osallisuuden mahdollistajana. Vahvaan osaamiseen kytkeytyy myös odotuksia tunnustuksen, luottamuksen ja vastuun saamisesta työyhteisössä. Tutkimuksen perusteella osaaminen ja osaamisen kehittäminen merkityksellistyvät opiskelijoille sosiaalisena ilmiönä. Tämä avaa kiinnostavia näköaloja osaamisen sosiaalipedagogiselle tutkimiselle ja tukemiselle myös tulevaisuudessa.
9
Fields, Marion. "Järjestömuotoista vertaisoppimista vapaassa sivistystyössä : tapaus opintokerhot." Aikuiskasvatus 33, no. 2 (May 15, 2013): 140–45. http://dx.doi.org/10.33336/aik.94038.
Full textAbstract:
Vertaisoppiminen voidaan määritellä keskenään tasa-arvoisessa suhteessa olevien henkilöiden välisessä vuorovaikutuksessa tapahtuvaksi oppimiseksi. Se on aidosti sosiaalinen oppimisen muoto, koska oppijalla tulee aina olla kumppani, vertainen, jota vasten hän voi peilata omia ajatuksiaan ja jonka kanssa yhteistyössä hän voi omaksua uusia tietoja, taitoja ja asenteita. Aikuisten vertaisoppimisen tutkimus on pitkälti keskittynyt muuan muassa työssäoppimiseen.
10
Timonen, Päivi, and Heli Ruokamo. "Ammattikorkeakoulun verkko-opiskelijaprofiilit sekä sosiaalinen, tiedollinen ja opetusläsnäolo reaaliaikaisen yhteisöllisen verkkoopiskelun valmennuspedagogisessa mallissa." Ammattikasvatuksen aikakauskirja 24, no. 3 (November 3, 2022): 74–92. http://dx.doi.org/10.54329/akakk.123033.
Full textAbstract:
Tässä artikkelissa tarkastellaan opettajaa ja opiskelijaa tukevia verkkopedagogisia toimintatapoja, joiden avulla edistetään erilaisten verkko-opiskelijaryhmien webinaariopiskelua Tutkivan yhteisön läsnäoloissa. Tutkimus vastaa kysymyksiin: (1) Miten sosiaalinen, tiedollinen ja opetusläsnäolo tukevat reaaliaikaista yhteisöllistä verkko-opiskelua ja valmennuspedagogiikkaa? ja (2) Miten profiililtaan erilaiset opiskelijaryhmät kokevat oppivansa parhaiten webinaarissa? Määrällisen tutkimuksen aineisto kerättiin ammattikorkeakoulun verkkotutkinto-opiskelijoilta (n=94) verkkokyselynä maalis-huhtikuussa 2020. Aineisto analysoitiin pääkomponenttianalyysillä ja klusterianalyysillä. Tutkimuksen tulosten mukaan valmennuspedagogiset toimintatavat webinaariopiskelussa toteuttavat opetusläsnäoloa opiskelijan ja opettajan yhteisenä toimintana. Webinaarissa opiskelun sosiaalinen läsnäolo ilmenee opiskelijan, vertaisopiskelijoiden, opettajan ja oppimateriaalin välisenä vuorovaikutuksena. Tulosten perusteella oppimateriaalit ja oppimistehtävät olisi tärkeää tuottaa webinaareihin käänteisen oppimisen periaattein tukemaan tiedollista läsnäoloa. Tämän tutkimuksen mukaan monipuolisesti vertaisopiskelevat ja soljuvasti verkko-opiskelevat -opiskelijaryhmiin kuuluvilla yhteinen opetusläsnäolo toteutuu vuorovaikutuksena ja yhteisöllisenä vertaisoppimisena valmennusydinryhmissä. Itsenäisesti opiskelevat verkko-opiskelijat opiskelevat aktiivisesti opettajajohtoisesti. Tuloksista ilmenee myös, että kaikkiin verkko-opiskeluryhmiin kuuluvat toivoivat pedagogista suunnitelmaa etukäteen ja tallennetta webinaarista sekä käänteistä oppimista. Webinaareihin liittyvä käänteisen oppimisen hyödyntäminen onkin keskeinen tutkimustulos.
11
Siirala, Eeva. "Elämänlaajuinen investointi ihmisiin – ihmiset enemmän kuin 'inhimillisiä resursseja'." Aikuiskasvatus 23, no. 2 (May 15, 2003): 144–48. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93477.
Full textAbstract:
Euroopan komission aikuiskasvatusosaston pääjohtaja Nikolaus van der Pas myönsi haastettelun Lifelong Learning in Europe -lehden toimittajalle Eeva Siiralalle. Aikuiskasvatus julkaisee haastattelun suomeksi. Katsantokanta elinikäiseen oppimiseen on EU:ssa laajentunut merkittävästi ydinasioista, työllistettävyydestä ja joustavuudesta työelämässä. Nyt koetaan yksilö itsessään arvokkaaksi: yksilönä, kansalaisena, ammatinharjoittajana ja sosiaalisena olentona. Aktiiviseen kansalaisuuteen kuuluvat taidot ovat tärkeitä monessa mielessä, jopa sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamisessa, rasismin ja muukalaisvihan vastustamisessa, kestävien ja ympäristöä vahingoittamattomien tuotantotapojen omaksumisessa ja kehittämisessä, oikeuksien puolustamisessa työpaikalla sekä luottamustehtävien ja vastuun ottamisessa työntekijäelimissä ja -järjestöissä.
12
Kilpiä, Anni, Eija Kärnä, Katja Dindar, and Hannu Räty. "Koulunkäynninohjaajan vastaamattomuus autismikirjon oppilaan sosiaalisiin aloitteisiin." Kasvatus 53, no. 4 (October 25, 2022): 375–90. http://dx.doi.org/10.33348/kvt.122509.
Full textAbstract:
Vuorovaikutuskumppanit eivät aina vastaa autismikirjon lasten aloitteisiin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisia päällekkäistyviä vuorovaikutuksellisia projekteja koulunkäynninohjaajalla ja autismikirjon oppilaalla oli silloin, kun ohjaaja ei vastannut oppilaan sosiaaliseen aloitteeseen. Aineistona oli laadullisen sisällönanalyysin keinoin analysoidut videotaltioinnit, jotka koostuivat kolmen autismikirjon oppilaan ja heidän henkilökohtaisten koulunkäynninohjaajiensa vuorovaikutuksesta. Tulosten mukaan lähes puolessa tilanteista vastaamattomuuteen liittyi koulunkäynninohjaajan päällekkäistyvä projekti, joka esti vastaamista tai teki vastaamattomuuden ohjaajan näkökulmasta tarkoituksenmukaiseksi. Aloitteisiin vastaamattomuuden yksilökeskeinen tarkastelu ei ole näin ollen riittävää, koska vastaamattomuutta rakentavat myös vuorovaikutuskumppanin institutionaalinen rooli, kasvatukselliset tavoitteet ja projektien suhde toisiinsa.
13
Kuosmanen, Voitto. "Simone Weilin inspiroimia ajatuksia eettiseksi kasvamiseen, hyvän toteutumiseen ja sosiaaliseen silloittumiseen kuudennen aallon (2010–2050) yhteiskunnassa." Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 19 (December 28, 2018): 95–104. http://dx.doi.org/10.30675/sa.77439.
Full textAbstract:
Simone Weil (1908–1943) oli ranskalainen filosofi, jota kiinnosti kysymys, kuinka elää eettisesti vastuullista elämää modernissa, ihmisen elämän edellytyksiä tuhoavassakulttuurissa. Weil ajatteli, että ihmisen ydin on hyvyys. Ongelmana on se, että ajatuksemme ja tekomme eivät enää tavoita toisiaan. Taustalla on juurista irtirepeytymisenongelma. Kun ihminen on repeytynyt irti juuristaan, hän on kadottanut vallan omaan elämäänsä.Miten oman elämän sivustakatsojaksi asettunut voisi elää eettisesti arvokasta elämää? Weil pyytää ihmistä kääntämään katseen tarpeisiinsa ja niiden tyydyttymiseen.Weil katsoi, että ihmisiä yhdistävät aidot fyysiset ja ”sielun” tarpeet. Fyysisten tarpeiden tyydyttyminen on ihmisten yhteinen intressi. Yhteiskunta voidaanrakentaa noiden tarpeiden tyydyttymisen perustalle. Kuitenkin vasta sitten, kun ihminen ottaa itse vastuun henkisten tarpeidensa tyydyttymisestä, hän silloittaa itsensätoisiin ihmisiin ja luontoon eli kasvattaa juurensa uudelleen.Ihmiskunnalla on ratkaistavana jännite sivilisaation tuhon ja kestävän tulevaisuuden välillä. Nyt elämme niin sanotussa kuudennen aallon (2010–2050) yhteiskunnassa,jossa haasteeksi nousee solidaarisuuteen perustuvien siteiden vahvistaminen ihmisten keskinäisessä toiminnassa. Tekstissä pohdin, millaisia ajatuksia SimoneWeil tarjoaa sosiaalipedagogisesti virittyneille toimijoille kestävän tulevaisuuden rakentumiseen.
14
Vähämäki, Maija. "Hierarkiasta jaettuun johtajuuteen." Prologi 6, no. 1 (December 15, 2010): 34–46. http://dx.doi.org/10.33352/prlg.95815.
Full textAbstract:
Työelämän johtamisjärjestelmät on totuttu näkemään hierarkkisina, ja tämä käsitys heijastuu väistämättä myös vuorovaikutuksen käytäntöihin työpaikoilla. Viimeaikoina johtajuuden käsitys on laajentunut sisältämään myös työntekijöiden toiminnan osana johtajuutta, ei pelkästään sen kohteena (esim. Collinson 2009; Crevani, Lindgren & Packendorff 2010; Lawler 2004). Puhutaan jaetusta johtajuudesta (Grint 2005; Pearce & Conger 2003), mikä väistämättä vaatii myös johtajuussuhteiden ja siihen liittyvien valtakäsitysten ja viestinnän demokratisoitumista. Dualistisen johtaja-alaissuhteen tilalle tulisi kehittyä dialoginen suhde, jossa kaikkien osapuolten toiminta tunnistetaan osaksi johtamisen ja organisoinnin rakentumista. Tässä artikkelissa kuvaan viisivuotista kehitysprosessia työpaikalla, jossa tuotanto järjestäytyi itseohjautuvaan tiimityöskentelyyn. Tiimeillä ei ollut nimettyä johtajaa, vaan tiimeillä oli kiertävät edustajat tuotantopalavereissa ja tiimit saivat itsenäisesti sopia omien tehtäviensä järjestelyistä. Kyseinen työpaikka oli aiemmin noudattanut perinteistä hierarkkista esimiesmallia. Kehitysprosessin aikana seurasin, minkälaiseksi tiimien itseohjautuvuus kehittyi. Erityisesti tarkastelen, miten vallan ja vastuun rajat löydetään dialogisessa neuvottelussa. Neuvottelulla tarkoitan käytännön työn eri tilanteissa tapahtuvaa sopimista. Käytäntölähtöisessä tarkastelussani huomio kiinnittyy perinteisten valtakäsitysten ja uudenlaisen, toivotun ja tasa-arvoon pyrkivän toimintatavan välisiin ristiriitoihin. Vaikka työyhteisö kehitti itselleen uuden, neuvottelevan tavan toimia, kehityksessä on nähtävissä ongelmakohtia, joissa perinteiset valtakäsitykset ja sosiaaliset normit törmäävät uuden käytännön kanssa. Tässä artikkelissa nostetaan esille osittain piiloisia, mutta merkityksellisiä vuorovaikutuksen tilanteita, joita on tulkittu haastateltavien puheesta ja ryhmäkeskustelusta intervention jälkeisellä, noin neljän vuoden ajanjaksolla. Esimerkkien avulla pohdin jaetun johtajuuden edellytyksiä perinteisen tuotantotyön kontekstissa.
15
Yli-Kaitala, Kirsi, and Minna Toivanen. "Aika on yhteistä, vastuu sen käytöstä jaettua – ajanhallinnan verkkovalmennuksen arviointi." Työelämän tutkimus 18, no. 3 (September 7, 2020). http://dx.doi.org/10.37455/tt.91531.
Full textAbstract:
Tämä katsausartikkeli on arvio asiantuntijatyöhön suunnatusta ajanhallinnan verkkovalmennuksesta. Arviointiin osallistui kolme asiantuntijatyöpaikkaa, joissa toteutettiin vuonna 2019 yhteensä neljä valmennusta (N=48). Työn irtautuminen ajasta ja paikasta on nostanut ajanhallinnan kysymykset uudella tavalla keskiöön. Erilaiset ajanhallintavalmennukset ovat keino tukea asiantuntijoita ja asiantuntijatyöpaikkoja ajankäytön ongelmissa. Tutkimus on osoittanut, että organisaatiotason aikarakenteiden ja normien merkityksen sivuuttaminen ajanhallinnan interventioissa on yksi syy siihen, miksi ne eivät aina johda työsuorituksen parantumiseen. Katsauksen kohteena olleessa valmennuksessa ajankäytön sosiaalisen rakentumisen luonne on pyritty huomioimaaan. Arviointi osoitti, että valmennuksen koettiin tarjoavan hyödyllisiä keinoja tukea omaa ajanhallintaa, jota kuitenkin kuvattiin toteutettavan niissä puitteissa, jotka työn luonne ja ja työpaikan käytännöt mahdollistavat. Arvioinnin päähuomio on, että ajanhallinnan ongelmien ratkaisun koettiin edellyttävän, että vastuu niistä jaetaan työpaikan ja työntekijöiden kesken. Valmennuksen arviointi vahvistaa käsitystä siitä, että ajanhallinnan ongelmia ei ratkaista tukemalla vain yksilön ajankäytön hallintaa, vaan se edellyttää organisaatio- ja työyksikkötason sitoutumista ja pitkäjänteistä kehittämistyötä. Arvioinnin kohteena ollut valmennus nähtiin alkuna tälle prosessille.
16
Ruotsalainen, Juho. "Intiimiä journalismia? Diginatiivit mediat ja journalismin mahdollinen tulevaisuus." Media & viestintä 39, no. 4 (December 19, 2016). http://dx.doi.org/10.23983/mv.61408.
Full textAbstract:
Artikkeli käsittelee diskurssianalyysin avulla sitä, miten niin kutsutut diginatiivit mediat merkityksellistävät itseään ja journalismiaan toimintaansa kuvailevilla ”about”-sivuillaan. Artikkelissa käsitellään neljää aineistosta tunnistettua diskurssia: identiteettidiskurssi, niche-diskurssi, verkosto-diskurssi ja muutosdiskurssi. Diskursseja analysoidaan sosiaalisen median mediaekologian ja keskustelevan journalismiperinteen kontekstissa. Artikkelin keskeinen tulos on, että analysoitujen diginatiivien medioiden käsitys journalismista vastaa keskustelevan journalismin kriteerejä, ja että tämän tyyppisen journalismin voi väittää sopivan ”perinteistä” journalismia paremmin internetiin ja sosiaalisen median alustoille. Keskustelevuus viittaa subjektiiviseen tyyliin sekä tulkintojen ja analyysien painottumiseen objektiivisen faktaraportoinnin sijaan tai sen ohella. Nämä puolestaan voivat edesauttaa ”intiimin” suhteen muodostumista niin yleisön, toimittajien ja mediaorganisaatioiden kuin yleisön ja maailman tapahtumien välille. Voi ennakoida, että tämän tyyppinen journalismi vahvistuu tulevaisuudessa, ja että diginatiivien medioiden journalismikäsitys edustaa journalismin mahdollista tulevaisuutta.
17
Peltomäki, Isto. "Virtuaalinen vuorovaikutus ruumiillisuuden näkökulmasta – Sosiaalinen kohtaaminen ja yhteistoiminta virtuaalisessa tavoitteellisessa toiminnassa ja jumalanpalveluksessa." Diakonian tutkimus, no. 2 (December 17, 2021). http://dx.doi.org/10.37448/dt.103052.
Full textAbstract:
Koronapandemian aikana yhdessä työskentely ja opiskelu virtuaalisten alustojen avulla on lisääntynyt, kun kokoontuminen on ollut riski ja rajoitukset ovat kokoontumiset kieltäneet. Myös jumalanpalvelukset on välitetty virtuaalisesti seurattaviksi ja osallistuttaviksi. Artikkeli vastaa kysymyksiin, millaista virtuaalisessa ympäristössä toimiminen on luonteeltaan sekä miten virtuaalinen etätyöskentely soveltuu erilaisiin tavoitteellisille yhdessä toimimista edellyttäville sosiaalisille tilanteille ja uskonnolliselle toiminnalle. Tarkastelua ohjaa ruumiinfenomenologiassa huomioitu seikka, että ihminen on ruumiillinen olento. Artikkeli siis kysyy, millaista virtuaalinen toiminta on ruumiillisuuden valossa. Myös virtuaalinen yhteistyö on luonteeltaan ruumiillista toimintaa: vuorovaikutus tapahtuu myös virtuaalisesti kehollisten toimintojen ja aistien avulla. Kehollinen viestintä on kuitenkin virtuaalisissa palveluissa rajoittunutta. Parhaiten ne soveltuvat sellaiseen tavoitteelliseen yhteistoimintaan, joka rakentuu pitkille ja harkituille puheenvuoroille. Pitkän ajan pelkästään virtuaalisten palveluiden varassa toimimisella on huonoja seurauksia niin opinnoissa kuin työpaikoilla, joissa sosiaalisella toiminnalla ja niiden kautta rakentuvilla tunnesiteillä on olennainen merkitys. Jumalanpalvelukseen osallistuminen on nimenomaisesti ruumiillista toimintaa, jossa korostuu kirkossa olemisen, muiden läsnäolon ja vuorovaikutuksen merkitys. Uskonnollisuus ylipäätään on luonteeltaan ruumiillista siinä mielessä, että se on elettyä eikä intellektuaalista opin ja opetuksen omaksumista ja ymmärtämistä. Jumalanpalveluksen virtuaalisuus väistämättä hukkaa paljon tilaisuuden ruumiillisesta ulottuvuudesta, mutta ei kuitenkaan kaikkea. Jumalanpalveluksen tarkoituksesta ja merkityksestä toteutuu paljon myös virtuaalisesti välitettyyn tilaisuuteen osallistumisen kautta.
18
Jalonen, Harri, Jaanet Salminen, and Miia Tuominen. "Moniammatillinen yhteistyö opiskeluhuollossa – tasapainoilua jännitteiden välillä." Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 61, no. 2 (May 13, 2024). http://dx.doi.org/10.23990/sa.128756.
Full textAbstract:
Hyvinvointialueet ovat vastanneet vuoden 2023 alusta lähtien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Monet hyvinvointiin liittyvät tehtävät ovat kuitenkin edelleen kuntien vastuulla. Tämän vuoksi hyvinvointialueiden ja kuntien kesken tarvitaan tiivistä yhteistyötä ammattilaisten välille. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan moniammatillista yhteistyötä opiskeluhuollon kontekstissa. Opiskeluhuollolla tarkoitetaan oppilaan ja opiskelijan oppimisen, psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä koulu- ja oppilaitosyhteisössä. Aiempi tutkimus on osoittanut, että eri alojen ammattilaisten jaettu ymmärrys opiskeluhuollosta on puutteellista, reaktiivista ja ongelmakeskeistä, jonka vuoksi opiskeluhuollon on vaikea saavuttaa proaktiivisia ja oppilaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tähtääviä tavoitteita. Tässä tutkimuksessa lähestytään moniammatillisen yhteistyön haasteita jännitteisyyden näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto koostuu oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisen yhteydessä annetuista asiantuntijalausunnoista. Moniammatillista yhteistyötä ja jännitteisyyttä tarkastelevaa tutkimuskirjallisuutta hyödyntäen ja teoriasidonnaisen sisällönanalyysin avulla lausunnoista tunnistetaan kaikkiaan seitsemän jännitettä: i) terveyden edistäminen – koulu toimintaympäristönä, ii) opiskeluhuollon suunnitelmat – opiskeluhuollon käytännöt, iii) toimiva tiedonkulku – lasten ja nuorten tietosuoja, iv) opiskeluhuollon kokonaisvaltaisuus – opiskeluhuollon pilkkoutuminen, v) professioperustainen työskentely – moniammatillinen yhteistyö, vi) lapsen ja nuoren toimijuus – ammattilaisen velvollisuus ja vastuu sekä vii) ennaltaehkäisevän opiskeluhuollon tarpeet – moniammatillisen yhteistyön vaateet. Artikkelin johtopäätöksissä esitetään jännitteisyyden kohtaamisen tapoja ja pohditaan niiden implikaatiota käytännön opiskelijahuoltotyössä.
19
Jaakola, Joni. "Vaivaisia vai harmaita panttereita?" Poliittinen talous 10 (May 19, 2022). http://dx.doi.org/10.51810/pt.111848.
Full textAbstract:
Sosiaali- ja terveysministeriö on yhdessä Kuntaliiton kanssa antanut laatusuosituksia iäkkäiden palveluiden järjestämiseksi vuodesta 2001 lähtien. Suosituksilla on pyritty turvaamaan eettisesti ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävä hoivapalveluiden tuotanto ja samalla vaikuttamaan julkisen talouden kestävyyteen. Artikkeli tutkii sitä, mitä tämä ”sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden” yhteensovittaminen käytännössä tarkoittaa. Artikkeli analysoi laatusuosituksia vuosilta 2001–2020 julkisen oikeuttamisen analyysimenetelmän avulla ja osoittaa, kuinka suositukset rakentavat ja yhteensovittavat kahta erilaista hoivapalveluiden järjestämistä ohjaavaa eetosta. Yhtäältä suosituksissa rakennetaan hyvinvoinnin eetosta eli kunnioitetaan ajatusta hoivasta universaalina perusoikeutena ja määritellään iäkäs aktiiviseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi. Toisaalta suosituksissa rakennetaan selviytymisen eetosta. Se määrittelee hoivan kulutushyödykkeeksi ja iäkkäät kotonaan teknologian avulla terveesti ikääntyviksi asiakas-yrittäjiksi, jotka kantavat vastuuta sekä omasta terveydestään että julkisen talouden kestävyydestä. Vastuun uusjako myös muotoilee hoivan poliittista taloutta uusiksi. Suosituksissa hoivapalveluiden käyttäjä on yhä vahvemmin myös niiden tuottaja. Hoivan markkinaistaminen näkyy selkeästi hoivapalveluiden järjestämistä ohjaavissa suosituksissa. Tämän seurauksena suosituksilla on ongelmia tunnistaa iäkäs vaivaisena.
20
Kovanen, Sunna. "Elinkeinotoiminnan käytännöt ja reilun siirtymän mahdollisuudet Portugalin supistuvalla maaseudulla." Alue ja Ympäristö 50, no. 2 (December 15, 2021). http://dx.doi.org/10.30663/ay.109125.
Full textAbstract:
Tämä tutkimus tarkastelee reilun siirtymän mahdollisuuksia supistuvan maaseudun kontekstissa, jossa siirtymäpolitiikan haasteiksi tunnistetaan supistumisen kokemukset ja niiden kapitalosentriset tulkinnat. Siirtymän mahdollisuuksia tutkitaan ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen pyrkivän elinkeinotoiminnan käytäntöjen sekä aluekehityksen vakiintuneiden instituutioiden näkökulmasta. Tutkimus kysyy, miten ekososiaalinen elinkeinotoiminta voi edistää reilua siirtymää supistuvan maaseudun oloissa ja millaisia jännitteitä ekososiaalisen elinkeinotoiminnan ja aluekehityksen instituutioiden välillä ilmenee, kun kapitalosentrismiä haastavat poliittiset käytännöt valtavirtaistuvat. Empiirisesti tutkimus koskee kolmen elinkeinotoimijan työtä Alentejon alueella Portugalissa. Tutkimusaineisto on kerätty laadullisten teemahaastattelujen, fokusoidun etnografian ja dokumenttianalyysin avulla vuoden 2019 aikana. Ekososiaalinen elinkeinotoiminta voi edistää reilua siirtymää kiinnittämällä nuoria, koulutettuja aktiiveja sekä globaalin kansalaistoiminnan verkostoja maaseudun paikallistalouteen ja -yhteisöihin. Samanaikaisesti elinkeinotoimijoiden haasteena on vastata puuttuvien peruspalveluiden ja toimeentulon tarpeeseen. Siinä onnistuessaan ne voivat tarjota pitkäjänteisen, tilanteisen oppimisen paikkoja taloudellisen vastuun ja kestävän hyvinvoinnin toteuttamisesta maaseudun arjessa. Tämä mahdollisuus jää toistaiseksi institutionalisoituneen kapitalosentrisen aluekehityksen kehyksessä huomaamatta, missä kehityksen ongelma määrittyy suhteellisen taantumisen kautta. Talouden supistuminen kriisin johdosta voi edesauttaa ekososiaalisten elinkeinojen skaalautumista, mutta nopea kasvu voi riskeerata niiden vakauden ja kestävyyden.
21
Jylhä, Virpi, and Tuuli Turja. "Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien teknologioiden käyttövalmiudet: READHY-FIN -mittarin käännösprosessi." Finnish Journal of eHealth and eWelfare 15, no. 2 (April 20, 2023). http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.126867.
Full textAbstract:
Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä teknologioista on tullut yhä useammalle kansalaiselle arkipäiväistä toimintaa. Kansalaisten valmiudet, kuten osaaminen, taidot, asenteet mukaan lukien luottamus ja motivaatio, määrittävät heidän kykyään hyödyntää hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä teknologioita, kuten erilaisia digitaalisia terveyspalveluja. Suuri osa kansalaisista on kokenut hankaluuksia digitaalisten terveyspalveluiden käytössä. On tärkeää ymmärtää kuinka kansalaiset pystyvät hyödyntämään terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä teknologioita ja edelleen, kuinka esimerkiksi digitaalisten palveluiden saavutettavuutta voidaan parantaa luomalla palveluista tarpeita vastaavia. Tähän tarpeeseen vastaa 13 osa-aluetta ja 65 väittämää sisältävä Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien teknologioiden käyttövalmiuksien moniulotteinen mittari (The Multidimensional Readiness and Enablement Index for Health Technology, READHY). Mittari on kansainvälisesti validoitu ja käytetty. Tämän artikkelin tarkoituksena on kuvata READHY-FIN käännösprosessin vaiheet ja suomenkielisen mittarin osa-alueet. Mittarin käännöstyö ja validointi eteni kyselyn oikeuksia hallinnoivan Swinburnen yliopiston ohjeistuksen mukaisesti. Siihen kuului kolme vaihetta: 1) kielellinen ja kulttuurinen käännöstyö, 2) kognitiiviset haastattelut ja 3) psykometrinen testaus, joiden eteneminen kuvataan tässä artikkelissa. READHY-FIN -mittari koostuu viidestä osa-alueesta: 1) Käyttäjän ja teknologian vuorovaikutus, 2) Kokemus teknologian käytöstä, 3) Käyttäjän ominaisuudet, 4) Sosiaalinen ympäristö ja 5) Terveydentilan ja tunnereaktioiden hallinta. Kukin osa-alue jakaantuu 2–4 osioon ja kussakin osiossa on 4–6 väittämää, joiden vastausasteikkona on neljäportainen Likert-asteikko. READHY-FIN -mittarin osiot näyttävät vastaavan alkuperäisen mittarin osioita ja osiot näyttävät pääsääntöisesti yhtenäisiltä. Yhteenvetona voidaan todeta, että READHY-FIN on sisällöllisesti merkityksellinen mittari, jolla mitataan ja edistetään valmiutta teknologian käyttöön eri potilasryhmissä teknologian tyypistä riippumatta.
22
Kurenlahti, Mikko. "Kuluttajuus maailmankatsomuksellisena haasteena kestävyyskriisin aikakaudella." Uskonnontutkija - Religionsforskaren 10, no. 2 (June 24, 2021). http://dx.doi.org/10.24291/uskonnontutkija.109758.
Full textAbstract:
Sekä maalliset että uskonnolliset ympäristötoimijat näkevät yleensä vahvan yhteyden ihmiskunnan kohtaamien planetaarisen skaalan saavuttavien kestävyyshaasteiden sekä lähes globaalina standardina näyttäytyvien kulutuskeskeisten elämäntapojen välillä. Kuluttajuuden onkin elämänmuotona tulkittu asettuvan kestävyyskriisin aikakauden taustalla vaikuttavaksi juurisyyksi, jonka ratkaisemisen on nähty edellyttävän varsin laaja-alaista kulttuurimuutosta. Kuluttajuus itsessään on kuitenkin ilmiönä osoittautunut vaikeasti määriteltäväksi ja erityisesti tämän maailmankatsomuksellinen merkitys jäänyt pitkälti ilman tarkempaa analyysia suhteessa kestävyysmuutoksen mahdollistamiseen. Kestävyystieteen lähtökohtaisesti tieteidenvälisessä keskustelussa ei myöskään toistaiseksi ole hyödynnetty kuin varsin marginaalisesti uskonnontutkimuksen tarjoamia potentiaalisesti hyödyllisiä näkökulmia kuluttajuuden maailmankatsomuksellisen merkityksen lähestymiseen.
Tässä artikkelissa esitellään tieteidenvälisyyttä korostavasta näkökulmasta nykytutkimuksen keskeisiä ongelmakohtia suhteessa kuluttajuuden ymmärtämiseen maailmankatsomuksellisena haasteena. Tätä taustaa vasten tarjotaan systeemistä ymmärrystä ja eri tieteenalojen välistä dialogia peräänkuuluttava tulkinta kuluttajuudesta uskonnonkaltaisena ilmiönä. Implisiittisen uskonnon linssin läpi ilmiötä lähestytään sosiaalisesti jaettuna merkitysjärjestelmänä, jonka maailmankatsomuksellisen roolin tulkitaan kiteytyvän inhimillisiin tarpeisiin elää merkityksellistä ja arvokkaaksi tunnustettua elämää suhteessa ympäröivän yhteisön muihin jäseniin. Tästä näkökulmasta kuluttajuuden osoitetaan 1) liittävän ihmisiä tiettyyn jaettujen uskomusten ja arvojen sosiaaliseen järjestykseen, joka tarjoaa viitekehyksen arkipäiväisen elämän rakentumiselle, 2) tarjoavan välineitä merkityksellisten identiteettien sekä elämän tarkoituksellisuuden kokemusten rakentamiseen, ja 3) tarjoavan keinoja tavoittaa kokemus yksilön elämän asettumisesta osaksi itseä suurempaa kokonaisuutta. Muodostuvan näkökulman kautta kyseenalaistetaan totunnaisia tulkintoja kuluttajuudesta esimerkiksi yksilökeskeisyyteen, materialismiin ja elämän kasvavaan merkityksettömyyteen liittyvänä ilmiönä.
23
Lappalainen, Hanna, and Maija Saviniemi. "Puhuttelu ja sen metakielinen kommentointi Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa." Sananjalka 65, no. 65 (December 1, 2023). http://dx.doi.org/10.30673/sja.126097.
Full textAbstract:
Artikkeli tarkastelee puhuttelua ja sen metakielistä kommentointia kaunokirjallisuudessa, tarkemmin Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa (1971–1998), joka kuvaa noin 70 vuoden aikajaksoa yhden yksilön näkökulmasta. Vaikka autofiktiivisen romaanisarjan metakielisten kommenttien ja puhuttelun representoinnin ei voikaan ajatella suoraan heijastavan historiallista todellisuutta, ne valaisevat osaltaan etenkin 1920–1950-lukujen suomalaista puhuttelukulttuuria. Tutkimus ankkuroituu aiempaan sosiopragmaattiseen puhuttelun tutkimukseen sekä metakieltä koskevaan tutkimukseen. Analyysin lähtökohtana ovat Iijoki-sarjan sähköisestä korpuksesta tehdyt haut puhutteluun liittyvillä hakusanoilla (esim. etunimi, puhutella, teitittely). Hakutuloksia on analysoitu laadullisesti. Artikkelissa tarkastellaan sekä puhuttelun roolia osana päähenkilö Kallen kielielämäkertaa että sitä, miten tehtyjä puhutteluvalintoja selitetään tai muuten kommentoidaan niin suorasanaisessa kerronnassa kuin dialogissakin. Puhuttelutapojen kommentointi osoittaa, että lapsuudessa iskostetut puhuttelunormit ovat juurtuneet Kalleen. Läpi elämänsä hän peilaa omia ja muiden tekemiä puhutteluvalintoja näitä kotiseutunsa normeja vasten. Tämä ilmenee paitsi lapsuudessa myös esimerkiksi armeijassa, työelämässä ja naissuhteissa. Puhuttelun kommentoinnin perusteella puhuttelutavan valinta liittyy ikään ja osapuolten väliseen ikäeroon, sukupuoleen, hierarkiaeroihin, alueelliseen taustaan ja puhekumppanien tekemien valintojen vaikutukseen. Erityistä haastetta aiheuttaa se, jos nämä tekijät vetävät eri suuntiin. Tutkimus nostaa esiin sinänsä tuttuja ilmiöitä sosiaalisten muuttujien ja erilaisten tilannetekijöiden vaikutuksesta puhuttelutapojen vaihteluun. Uutta tuloksissa on kuitenkin se, miten näitä tekijöitä kommentoidaan ja miten kommenteilla kuvataan sosiaalisia suhteita ja niissä tapahtuvia muutoksia – samoin kuin se, että tutkimus avaa puhuttelukäytänteitä kokonaisen kielielämäkerran näkökulmasta usean vuosikymmenen ajalta ja erilaisten sosiaalisten tilanteiden ja suhteiden kannalta. Metalinguistic commentary on forms of address in Kalle Päätalo’s autobiographical novel series Iijoki-sarjaThe article examines the use of address practices and its metalinguistic commentary in fiction, specifically in Kalle Päätalo’s Iijoki-sarja (1971—1998), a series of novels covering a period of about 70 years from the perspective of one individual. Although the metalinguistic comments and forms of address found in the autofictional series cannot be interpreted as directly reflecting historical reality, they contribute to shedding light on Finnish speech culture, especially in the 1920s and 1950s. The study is based on previous sociopragmatic research on addressing practices and research on metalanguage. The analysis is based on Iijoki-sarja digital corpus searches using keywords related to addressing (e.g. etunimi ‘first name’, puhutella ‘to address’, teitittely ‘V-form addressing’), and its results have been analysed qualitatively. The article examines both the role of addressing as part of protagonist Kalle’s linguistic biography and the way in which the choices related to forms of address are explained or otherwise commented on, both in direct narrative and dialogue. Commenting on the ways of addressing shows that its norms have been instilled and ingrained in Kalle since childhood. Throughout his life, he mirrors his own and others’ choices of address against these norms of his home region. This manifests itself not only in childhood, but also, for example, in the army, in working life and in relationships with women. The choice of how to address is influenced by age and age differences between interlocutors, gender and hierarchical differences, regional background and the choices made by interlocutors. One particular challenge arises when these factors pull in different directions. The study highlights familiar phenomena of the influence of social variables and situational factors on variation in the way of addressing. What is new, however, is the way in which these factors are commented on and how these comments describe social relationships and the changes that take place within them, as well as the fact that the study reveals address practices from the perspective of an entire linguistic biography over several decades and in different social situations and relationships.