Academic literature on the topic 'Poliittiset kriisit'

Tämä artikkelikokoelma osoittaa, että työläisperheen historian valossa on mahdollista tarkastella monia sellaisia kysymyksiä, jotka ovat ajankohtaisia tänäänkin. Perheen, arjen ja työn yhdistämisen kysymykset, perheenjäsenten mahdollisuudet kouluttautua, tai vaikkapa poikkeavat perhejärjestelyt ovat sellaisia ajankohtaisia ongelmia, jotka ovat olleet olennaisesti läsnä myös menneisyyden työtätekevien perheiden elämässä. Sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset muutokset sekä erilaiset kriisit ovat historian aikana vaikuttaneet eri tavoin perheiden ja yksittäisten perheenjäsenten olosuhteisiin, näkökulmasta riippuen joko rajoittaen mahdollisuuksia tai synnyttäen erilaisia toimintatapoja ja -strategioita. Työn ja talouden realiteetit ovat keskeisesti vaikuttaneet siihen, miten työläisperheissä on orientoiduttu tulevaisuuteen.

Artikkelissa analysoidaan 1980-lukua käsittelevän suomalaisen historiantutkimuksen ja presidentti Mauno Koiviston muistelmien pohjalta muodostuvia historiakuvia. Lähtökohtana artikkelissa on arkikäsitykseen pohjautuva vuosikymmenjaottelu, jonka avulla tarkastellaan historiantutkimuksen kohdistumista 1980-luvun eri aihepiirien tutkimukseen. Suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneita merkittäviä rakenteellisia muutoksia oli 1980-luvulla sisäpoliittisten voimasuhteiden muuttuminen, talouselämän sääntelyn ja ideologisen ajattelun muutokset sekä media-alan murros. Ulkopolitiikassa sen sijaan korostettiin jatkuvuutta. Koiviston tyyli kuvata tapahtumat muistelmissaan rauhallisina, vailla paniikkia ja kriisitunnelmia, on korostanut 1980-luvusta vallitsevaa vakauden vaikutelmaa. Muistelmissa heijastuu Koiviston ”matalan profiilin” poliittinen strategia 1980-luvun tapahtumahistorian kuvauksessa. Kansallisesta näkökulmasta vuosikymmen ei sisällä suurta dramatiikkaa syksyn 1981 presidentin virkakauden ennenaikaisen päättymisen ja syksyn 1989 kansainvälisten murrosten välisenä ajanjaksona, mutta 1980-lukua käsittelevä historiantutkimus heijastaa yhteiskunnan eri osa-alueilla tapahtuneita laaja-alaisia muutoksia. Tapahtuneiden muutosten hidastempoisuus on saanut muutokset näyttämään vakailta ja hallituilta, jolloin vuosikymmen näyttäytyy poikkeuksellisen kriisittömänä ajanjaksona Suomen 1900-luvun historiassa.

Artikkeli tutkii Venäjän Feminististä sodanvastaista liikettä (FAS), joka perustettiin helmikuussa 2022. Liikettä määrittää aktivistien maastapako ja liikkeen aktioiden sijoittuminen yhtaikaa niin Venäjälle kuin sen rajojen ulkopuolelle. Artikkelin aineistona toimivat liikkeen aktivistien haastattelut ja mediadata. Analyysissa sovelletaan mediatutkimuksen näkökulmia sosiaalisten liikkeiden tutkimukseen hyödyntäen mediavälittyneisyyden mahdollisuusrakenteen (Cammaerts 2012) teoreettista kehystä ja arvioidaan, miten FAS käyttää ylirajaista mediaa pääasiallisena toiminnan kenttänään sotilaallisen kriisin aikana. Tulokset paljastavat, että FAS hyödyntää taitavasti mediatyökaluja jäsenten hankintaan, kansainvälisen mediahuomion kiinnittämiseen ja poliittisten vaatimustensa levittämiseen. Lisäksi liike on käynnistänyt hankkeita, jotka tarjoavat suoraa apua sodan ja poliittisen sorron kohteeksi joutuneille. Se on myös määritellyt diskursiivisesti uudelleen feminismin roolia sota-aikana. Mediaan toiminnan kenttänä liittyy kuitenkin myös merkittäviä haasteita, jotka toisinaan rasittavat aktivistien sisäistä dynamiikkaa ja heikentävät liikkeen ydinsanomia. Analyysi valottaa mediavälitteisen feministisen aktivismin monimutkaisia prosesseja sota-ajan kontekstissa ja Venäjän feministisen liikkeen merkitystä oppositioyhteisöjen ylläpitämisessä voimakkaan repressiivisissä olosuhteissa. This article investigates Feminist Anti-War Resistance (FAR), a transnational project launched by Russian feminists opposing the full-scale invasion of Ukraine since February 2022. Using interviews with activists and media data, it applies the Mediation Opportunity Structure framework (Cammaerts 2012) to assess how FAR has navigated the media landscape to amplify its influence amidst a political crisis. The findings reveal that FAR has skilfully used media tools to recruit activists, garner international media attention and disseminate its agenda. Furthermore, the movement has launched projects providing direct aid to those affected by war and political repression and discursively redefined the role of feminism in wartime. However, the media also present challenges, sometimes straining internal dynamics among activists and diluting the movement’s core messages. The analysis sheds light on the complex processes of mediated feminist activism within a wartime context and its significance for maintaining oppositional communities under oppressive conditions.

Kiihtyvä ilmastokriisi, ikääntyvä ja keskittyvä väestö, digitalisaatio ja sen aiheuttama työn murros sekä globaalistuva ja muuttuva talous haastavat kuitenkin hallinnon rakenteita ja toimenpiteitä, jotka on luotu pääasiassa viime vuosisadan aikana. Lisääntyvät kriisit ja poikkeustilanteet haastavat demokraattisen järjestelmän kykyä toimia ja ohjata yhteiskunnallista kehitystä. Ne nostavat esiin jännitteitä esimerkiksi demokraattisen päätöksenteon ja yli vaalikausien ulottuvien kehityskaarien sekä asiantuntijatiedon ja poliittisen päätöksenteon välille. Siksi tarvitaan uusia tapoja varmistaa hyvinvointi kestävällä tavalla. Julkisen hallinnon strategia rakentaa suomalaisen hallinnon uudistamisen kehyksen, jotta suomalaisella yhteiskunnalla on valmiuksia kehittää vastauksia tämän vuosikymmenen isoihin periaatteellisiin kysymyksiin ja vahvistaa demokraattisen oikeusvaltion tulevaisuutta. Strategian kuusi päämäärää määrittävät suomalaisen hallinnon uudistamiselle yhteisen suunnan. Sen toimintalinjaukset puolestaan tunnistavat konkreettiset muutoksen kohteet, joilla lisätään hallinnon toimintaedellytyksiä ja kyvykkyyksiä, jotta suomalainen yhteiskunta on valmis vastaamaan tämän vuosikymmenen akuutteihin haasteisiin ja muutoksiin. Nämä molemmat näkökulmat ja uudistamisen tasot tarvitaan, jotta suomalainen hallinto kykenee luomaan kestävää hyvinvointia vielä 2030-luvulla.

Artikkeli tarkastelee Friedrich Engelsin varhaista panosta marxilaisen poliittisen taloustieteen kritiikin muodostumisessa. Artikkelissa pureudutaan niiden metodologisten ja sisällöllisten ideoiden juurille, jotka pian alkoivat jäsentää erityistä marxilaista tutkimusotetta. Samalla se valottaa kysymystä, millaista tietoa ja millä tavoin Karl Marx ja Engels pyrkivät saavuttamaan kriittisen yhteiskuntatieteellisen tutkimusprojektinsa avulla. Engelsin vuoden 1843 nuoruuden kirjoitelmaa Ääriviivoja kansantaloustieteen arvosteluksi (Umrisse) voi pitää marxilaisen poliittisen taloustieteen kritiikin ensimmäisenä ituna. Marx näki Umrissen olleen “nerokas luonnostelma taloudellisten kategorioiden kritiikiksi”. Engels muotoilee teoksessa ensi kertaa metodologisia ja sisällöllisiä ideoita, jotka kuuluvat marxilaisen kapitalismikritiikin erottaviin tunnuspiirteisiin. Marxin Pääoman teoreettisten ideoiden tarkastelu Umrissessa esiintyvien muotoilujen valossa osoittaa, että Engelsin näkyvä ja näkymätön merkitys Marxin poliittisen taloustieteen kritiikin muodostumisessa on ollut moninainen. Engelsin Umrissessa esittämät muotoilut toimivat Marxille metodologisina avaimina hahmotettaessa arvolakia yhteiskunnallisena luonnonlakina, pääoman perustaa ihmistyössä ja kapitalismille ominaisten yhteiskunnallisten muotojen kehkeytymistä tältä pohjalta, arvon ja vaihtoarvon välttämätöntä eroa tavarantuotannon perustalla sekä työttömyyden sääntelelevän roolin keskeisyyttä kapitalistisessa kasautumisessa. Engelsin jälki Pääoman innoittajana tulee esiin myös epäsuorasti Marxin tavassa analysoida ḱapitalistisen kilpailun ja maankoron erityispiirteitä sekä kysynnän ja tarjonnan suhdetta ja kriisien välttämättömyyttä kapitalismissa. Vaikka Umrissea voi pitää vain hahmotelmana, joka sisältää myöhemmän arvo- ja lisäarvoteorian kannalta ristiriitaisia muotoiluja, sen avulla on mahdollista nostaa esille monia tärkeitä teemoja, joita ei ole Pääoman sisältöä ja metodologiaa tarkasteltaessa aina tarpeeksi painotettu.

Neuvostoliiton hajoaminen on 1900-luvun keskeisimpiä poliittisia tapahtumia. Yksi ratkaisevimmin prosessiin vaikuttaneista tekijöistä oli kansallisuuskysymys – erityisesti Venäjän itsenäisyyspyrkimykset. Neuvostoliiton luhistuminen merkiksi myös suurta käännettä Suomen ulkopolitiikassa. Tässä artikkelissa tarkastellaan Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden muutosta sekä Suomen Venäjä-politiikan muotoutumista vuosina 1990–1992. Tutkimus edustaa arkistolähteisiin pohjaavaa historiantutkimusta.Neuvostoliiton taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi pakotti Suomea arvioimaan uudelleen idänpolitiikan perusteita ja tavoitteita. Suomi pyrki yhtäältä tukemaan Mihail Gorbatšovia ja hänen uudistuksiaan ja toisaalta rakentamaan yhteyksiä Boris Jeltsinin Venäjään. Artikkeli tuo esiin, että maamme ulkopoliittinen johto pyrki välttämään vaikutelmaa siitä, että Suomi hyödyntää itäisen naapurimaan sekavaa tilannetta ja heikkoutta, koska sellainen toiminta

Epidemioiden historiallinen tutkimus painottaa usein kirjallisia lähteitä, mutta tartuntataudit ovat olleet ihmisten seuralaisina esihistoriallisista ajoista lähtien. Käsittelemme artikkelissa esihistoriallisten epidemioiden tutkimuskeinoja. Keskitymme muinaisten taudinaiheuttajien luonnontieteellisiin analyysimenetelmiin ja arkeologisessa aineistossa näkyviin epidemioiden epäsuoriin vaikutuksiin. Epidemioilla voi olla demografisia, poliittisia, sosiaalisia, uskonnollisia ja taloudellisia vaikutuksia, vaikka myös muut tekijät voivat laukaista kriisejä. Mahdollisista kriiseistä kertovat ilmiöt ovat usein monitulkintaisia, mutta minkä tahansa kriisiajanjakson tunnistaminen voi johtaa myös epidemian jäljille, sillä epidemiat liittyvät tyypillisesti muihin väestökriiseihin. Myös ilmastotekijät vaikuttavat tautien esiintymiseen. Esitämme, että arkeologisen aineiston monitieteisellä tutkimuksella voidaan tehdä päätelmiä kriisien kokonaisvaikutuksista ja että paras tapa esihistoriallisten epidemioiden tutkimukseen on kiinnittää huomiota sekä laajoihin että paikallisiin, pienimuotoisiin ilmiöihin ja arkeologisen aineiston piirteisiin monesta eri näkökulmasta. Historical research of epidemics often emphasises literary sources, but infectious diseases have accompanied humans since prehistoric times. This article discusses the ways prehistoric epidemics can be identified and studied. We focus on scientific analyses of ancient pathogens and the indirect impact of epidemics that may be visible in archaeological material. Epidemics can have demographic, political, social, religious and economic impacts, although other factors can also trigger similar crises. The phenomena are often complicated and challenging to identify and interpret. However, identifying any period of crisis in prehistory can also lead to the identification of an epidemic, since epidemics are typically linked to other population crises. Climate factors may also influence the emergence of diseases. The interdisciplinary study of archaeological data allows conclusions to be drawn about the overall impact of crises. Thus, the best way to study prehistoric epidemics is to focus on both large-scale and local, small-scale phenomena.

Taloustieteen, talouspolitiikan ja taloutta koskevan julkisen keskustelun tavoin myös poliittisen talouden tutkimus on Suomessa ollut varsin miehistä, eivätkä feministiset näkökulmat ole olleet sen keskiössä. Puheenvuorossaan Poliittinen talous -lehden uudet päätoimittajat Anna Elomäki ja Hanna Ylöstalo esittelevät feministisiä näkökulmia poliittisen talouden tutkimukseen. He tuovat esiin kaksi feministisen poliittisen talouden tutkimuksen erityistä kontribuutiota poliittisen talouden keskusteluun. Ensinnäkin, feministinen tutkimus on lisännyt ymmärrystä taloudesta paitsi poliittisena, myös sukupuolittuneena järjestelmänä. Toiseksi, feministinen tutkimus on haastanut talousteorialle ja talouspolitiikalle tyypillisen erottelun uusintavan ja tuottavan työn ja talouden välillä teoretisoimalla sosiaalista uusintamista ja hoivaavaa taloutta. Puheenvuorossa pohditaan myös feministisen poliittisen talouden näkökulmien selitysvoimaa käytännössä tarkastelemalla niiden avulla koronakriisiä. Koronakriisi on syventänyt sukupuolittunutta ja rodullistunutta epätasa-arvoa, lisännyt sosiaaliseen uusintamiseen kohdistuvia paineita ja vahvistanut finansialisoituneen kapitalismin ja 2010-luvun talouskurin tuottamaa sosiaalisen uusintamisen kriisiä.

Artikkeli selvittää, millaisia merkityksiä Ukrainan kriisistä suomalaisen valtavirtamedian kuvasto rakentaa. Tutkimuksen aineistona ovat Helsingin Sanomien sekä Ylen ja MTV3:n televisiouutisten Ukraina-juttujen kuvat. Havaintoja verrataan kolmen ulkomaisen julkaisun kuvallisiin esityksiin. Representaatioita tutkitaan kahdesta näkökulmasta. Erving Goffmanin kehysteorian pohjalta tutkimme kuvien tarjoamia tilannemääritelmiä sekä ja niiden taustalla vaikuttavia kehyksiä. Toiseksi analysoimme, millaisia rooleja Venäjän presidentti Vladimir Putin mediakuvissa saa ja millaisia käsityksiä Venäjästä kuvat rakentavat. Havaintoja verrataan aiempaan tutkimukseen Suomen median Venäjä-käsityksistä. Kuvien analyysi nostaa esiin kaksi hallitsevaa tulkintakehystä. Politiikka-kehyksessä kriisi määrittyy poliittiseksi ongelmaksi, jonka ratkaisu on poliittisten prosessien varassa. Humaani kehys taas kohdistaa huomion inhimillisiin menetyksiin, suruun ja väkivallan seurauksiin. Lukijaa puhutellaan empaattisena myötäeläjänä, joka samaistuu ukrainalaisten ahdinkoon. Suomen mediassa politiikan painopiste oli kansainvälisessä politiikassa, kun taas ulkomaiset julkaisut korostivat enemmän Venäjän merkitystä. Presidentti Putin esitettiin mediakuvissa syytettynä, vahvana johtajana, Ukrainan arkkivihollisena ja poliittisen kamppailun voittajana. Poliittisesti Putin asemoitiin ensin lännen (MTV3) ja Ukrainan (Yle) ja myöhemmin Ukrainan (MTV3, YLE, HS) vastapuoleksi. Havainnot heijastavat suomalaiselle Venäjä-kuvalle keskeistä toiseuden ajatusta ja irrationaalista tulkintakehystä.