Academic literature on the topic 'Medialukutaito'

Yhteistoiminnallinen lukutaito rakentuu vertaistoiminnan ja vuorovaikutuksen pohjalle. Siinä tieto leviää keskustelun ja tiedonvälityksen kautta. Perinteisten tiedon ryhmittelyjen sijaan on tullut hierarkkisista rakenteista riippumaton tiedon jakaminen, joka perustuu sosiaalisiin verkostoihin digitaalisessa avaruudessa sekä avoimien avainsanojen, tagien, jakamiseen. Sosiaaliset mediat tuovat esiin uudenlaisen tiedonkäsityksen. Siinä kukaan ei enää auktorisoi tietoa ja vakuuta sen oikeellisuutta. Siksi tarvitaan myös uudenlaista lukutaitoa.

Digitalisaatio on nimetty hallituksen strategiaa läpileikkaavaksi teemaksi, mikä kasvattaa odotuksia kansalaisten medialukutaidosta. Lasten ja nuorten mediakasvatuksen lisäksi myös aikuisten mediataitoja tulisi edistää.

Dokumenttielokuva genrenä sijoittuu usein ihmisten mielikuvissa jonnekin uutisten ja fiktioelokuvien välimaastoon. Joillekin se saattaa olla todellisuuden taltiointia ja näyttämistä suoraan ja sellaisenaan. Toisille se on elokuvantekijän subjektiivinen näkökulma tai kokemus maailmasta. Kolmansille taas elokuva itsessään muovaa todellisuutta – oli se faktaa tai fiktiota. Yhteistä on kuitenkin ajatus dokumenttielokuvan erityisestä suhteesta todellisuuden kanssa. Katsauksessa dokumenttielokuvaa käsitellään mediakasvatuksen työkaluna, jonka avulla voi kehittää kriittistä medialukutaitoa, kriittistä ajattelua ja itsetuntemusta.

Senioreiden medialukutaitoja koskeva tutkimus on viime vuosina lisääntynyt. Aiempi tutkimus on kuitenkin ongelma- ja vajekeskeistä, eikä se ole riittävästi huomioinut senioreiden taitoja kriittisesti arvioida medioita. Artikkeli vastaa tähän tutkimustiedon tarpeeseen, ja siinä tarkastellaan voimavaranäkökulmasta, kuinka seniorit kuvailevat ja arvioivat medioita ja mediasisältöjä. Tutkimusaineistona on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa yhteistyössä järjestettyyn kirjoitustapahtumaan osallistuneen 54 seniorin (65–91-vuotiaat) kirjoitukset, jotka sisälsivät sekä kuvauksen yhdestä mediapäivästä että mediasta osana kirjoittajan elämänhistoriaa. Kirjoituksia analysoitiin medialukutaidon jäsennyksiä hyödyntäen sen suhteen, miten niissä arvioitiin medioiden ja mediasisältöjen painottuneisuutta, valikoituneisuutta, näkökulmaisuutta, laatua, luotettavuutta ja henkilökohtaista merkitystä. Tutkimuksen päätulos on, että tutkimukseen osallistuneet seniorit kuvailivat ja arvioivat medioita ja niiden sisältöjä temporaalisesti, kriittisesti ja tunteikkaasti. Tutkimuksen merkittävin uusi tulos on senioreiden medialukutaidon temporaalisuus, jolla tarkoitetaan, että seniorit kuvailivat ja arvioivat nykymedioita ajallisesta näkökulmasta, vertaamalla niitä menneisyyden medioihin ja mediasisältöihin. Temporaalisuuden käsite tekee ymmärrettäväksi sen, miksi esimerkiksi joidenkin nykyisten radio- ja TV-toimittajien puheviestintä näyttäytyy osalle senioreita ”lärpätyksenä”.

Genren käsite on osoittautunut hedelmälliseksi mediakasvatuksessa, sillä sen avulla voidaan yhdistää mediaesityksen sisällön, tuotannon ja vastaanoton näkökulmat. Genreajattelun tuominen esimerkiksi peruskouluihin edellyttää etenkin luovaan tekemiseen sitoutuvassa opetuksessa sitä, että työskentelyn lähtökohdaksi on olemassa oppilaille tuttu genre tai edes jonkinlainen alustava tyypittely. Aiemmin luodut genreytykset voivat tukea tulkintaa myös kuva-analyysiin perustuvassa opetuksessa, jonka haasteeksi muodostuvat kuitenkin ristiriitaiset genrekuvailut. Artikkeli perustuu design-tutkimukseen, jossa suunnitellaan konstruktiiviseen oppimiseen soveltuva journalististen valokuvien genreytysmalli itseopiskeluun ja koulukäyttöön. Genre voidaan ajatella tulkintakehykseksi ja siten työkaluksi. Genret voivat auttaa oppijaa suuntaamaan huomiota valokuvan tulkinnassa. Journalististen valokuvien erilaisten funktioiden pohjalta konstruoidaan neljä genreä, joita kehitetään edelleen dokumentaarisen elokuvan genretutkimuksessa ilmennyttä moodiajattelua soveltaen. Artikkelin tavoitteena on medialukutaidon edistäminen valokuvien tulkinnassa.