Academic literature on the topic 'Maataloustieteet'

Jalkasairaudet, joiden kliininen oire ontuminen on, ovat yksi merkittävimmistä lypsylehmien tuotantosairauksista. Ontuminen heikentää lehmien hyvinvointia, ja aiheuttaa tuotantotappioita. Tämän tutki-muksen tavoitteena oli selvittää ontumisen esiintyvyyttä ja sille altistavia tekijöitä suomalaisissa lämpimissä makuuparsipihatoissa. Tutkimusaineistona käytettiin 92 tilaa, joilla oli lämmin makuuparsipihatto joka oli otettu käyttöön vuosien 1990–2002 aikana. Eläinlääkäri arvioi lehmien käynnin viisiportaisella ontumisen arviointiasteikolla lypsyn yhteydessä lehmän poistuessa asemalta. Aineistona käytettiin sekä tilakäyntien aikana kerättyjä tietoja, sekä karjantarkkailudataa. Kaikkiaan arvioitiin 4145 lehmää 92 karjassa. Ontumisen prevalenssi vaihteli huomattavasti karjojen välillä. Kun ontumisen raja-arvoksi asetettiin ≥ 3 (vähintään kohtalainen ontuma) tilojen välinen keskiarvo vaihteli 2:n ja 53 prosentin välillä, keskiarvon ollessa 19 %. Lehmä- ja karjakohtaisten altistavien tekijöiden ja tuotantoympäristön vaikutus ontumisen esiintyvyyteen tullaan mallintamaan mixed – mallien avulla. Alustavien tulosten mukaan sekä arvioinnin suorittaja että arviointialusta tulee huomioida mallissa sekoittavina tekijöinä. Tulosten analysointi on osittain kesken ja valmistuu vuoden 2005 loppuun mennessä. Lopulliset tulokset ja johtopäätökset tullaan esittelemään Maataloustieteen Päivien esityksessä.

Viimeaikaiset typpilannoitteiden suuret hintavaihtelut ovat herättäneet mielenkiinnon palkokasvienviljelyyn ja parempaan hyödyntämiseen. Nautakarjatiloilla viljellään usein pääasiassa monivuotisianurmia ja vilja voidaan korjata kokoviljasäilörehuksi. Yksivuotiset kasvit tuovat viljelykiertoonmonipuolisuutta, lisäävät lannanlevitysalaa ja mahdollistavat pellon perusparannusten tekemisensatojen suuremmin kärsimättä. Palkokasvien kuten herneiden ja virnojen lisääminen viljan sekaankokoviljasäilörehun tuotannossa vähentää väkilannoitetypen tarvetta. Tällaiset seokset tuottavat hyvinpelkällä karjanlannalla ja typpeä jää vielä seuraavienkin kasvien käyttöön.MTT:llä tutkittiin vuosina 2005−2007 erilaisia palkokasvien ja viljojen seoksiakokoviljasäilörehun raaka-aineeksi. Kenttäkokeissa testattiin viljoista kevätvehnää, kauraa, ohraa sekäkevät- ja syysruista ja palkokasveista rehu- ja vihantarehuhernettä sekä rehu- että ruisvirnaa. Kokeettoteutettiin osaruutukokeina, joissa osaruutuina oli kolme eri sadonkorjuuajankohtaa. Lisäksi 12 eteläsavolaisellatilalla testattiin kyseisinä vuosian seosta. jossa oli kauraa, vehnää, virnoja sekävihantarehuhernettä ja italianraiheinää. Sadoista määritettiin kokonaiskuiva-ainesato,kasvilajikoostumus sekä kasvilajeittain raakavalkuaisen määrä sekä orgaanisen aineen sulavuus.Rehuarvotulokset raportoidaan rinnakkaisartikkelissa (Nykänen ym. Maataloustieteen Päivät 2010).Suurimmat sadot saatiin seoksista, joissa oli vehnää ja hernettä ja enimmillään ne tuottivat 6 500kg ha-1 kuiva-ainesadot (KA), mitkä vastasivat 6 000 kg:n rehuyksikkösatoja (RY). Myös ruista javirnaa sisältävät seokset tuottivat enimmillään 6 000 kg:n hehtaarikuiva-ainesatoja, mutta niidensulavuus oli sen verran alhainen, että rehuyksikkösadot olivat noin 5 100 RY ha-1. Heikoimmat sadotsaatiin kaura-virna-kasvustosta sekä kuiva-ainesatoina (4 100 kg ha-1 KA) että rehuyksikkösatoina(3 700 RY ha-1 KA). Kasvustojen sisältämät typpisadot vaihtelivat 84 ja 120 kg ha-1 välilläkorjuuajasta ja seoksesta riippuen. Näin ollen kasvustoissa korjattiin keskimäärin saman verran typpeäkuin sinne oli perustamisvaiheessa karjanlannan mukana laitettu eli noin 100 kg ha-1 kokonaistyppeä.Näin ollen maahan jäi palkokasvien juuriston ja sängen sisältämän typpimäärän verranylimäärätyppeä.Tiloilla viljellyn monipuolisen seoksen sadot vaihtelivat erittäin paljon 2 000–11 000 kg ha-1 KAja suurimpana ongelmana koettiin rikkakasvit, joiden hallintaan täytyy kiinnittää huomiota.Palkokasvien ottaminen siemenseokseen on lisäkustannus, joka on kuitenkin pieni verrattuna viljelynkokonaiskustannuksiin ja siihen, että ne parantavat kokonaissadontuottoa ja vähentävätostolannoitteiden tarvetta karjatilalla. Näin varsinkin, kun kasvilajit valitaan pellon olosuhteisiinsopiviksi eli vehnä-herneseokset suotuisammille ja kaura-virnaseokset vaatimattomammillekasvupaikoille.

Kotovaraisen eli tiloilla itse kasvatetun rehuvalkuaisen tuottaminen on alkanut kiinnostaa viimeaikoina yhä enemmän viljelijöitä ja kotieläintuottajia. Kaupallisen valkuaisrehun hinnan vaihtelut jalaatu- ja saatavuusongelmat tuovat epävarmuutta, lisäkuluja ja riskejä kotieläinten ruokinnanhallintaan ja suunnitteluun. Nautakarjatiloilla on joissain tapauksissa luovuttu puitavan viljanviljelystä. Viljelykierrossa mukana oleva vilja korjataan silloin kokoviljasäilörehuksi ja tämä suuntaustulee jatkossa todennäköisesti lisääntymään. Kokoviljasäilörehun alhainen valkuaispitoisuus jasulavuus (D-arvo) voivat olla ongelmia erityisesti lypsylehmien ruokinnassa. Yksivuotiset palkokasvitkuten herneet ja virnat viljojen seassa tuovat apua tähän ongelmaan. Samalla pystytään vähentämäänostovalkuaisrehun tarvetta.MTT:llä tutkittiin vuosina 2005−2007 erilaisia palkokasvien ja viljojen seoksiakokoviljasäilörehun raaka-aineeksi. Kenttäkokeissa testattiin viljoista kevätvehnää, kauraa, ohraa sekäkevät- ja syysruista ja palkokasveista rehu- ja vihantarehuhernettä sekä rehu- että ruisvirnaa. Kokeettoteutettiin osaruutukokeina, joissa pääruutuina olivat seokset ja osaruutuina oli kolme erisadonkorjuuajankohtaa. Sadoista määritettiin kokonaiskuiva-ainesato, kasvilajikoostumus sekäkasvilajeittain raakavalkuaisen (RV) pitoisuus ja orgaanisen aineen sulavuus (OAS). Satotulokset onraportoitu rinnakkaisartikkelissa (Nykänen & Jauhiainen, Maataloustieteen Päivät 2010).Lypsylehmille syötettävän karkearehun OAS:n tulisi olla noin 720-740 g kg-1. Tällaista rehuasaatiin joistakin seoksista, joissa oli hernettä ja ohraa. RV-pitoisuus puolestaan oli suositellun 140 gkg-1:n suuruinen tai korkeampi seoksissa, joissa oli mukana virnaa. Kasvikohtaisissa analyyseissähavaittiinkin, että palkokasvien sulavuus ja valkuaispitoisuus on selkeästi korkeampi kuin viljojen.Kasvukauden edetessä niiden pitoisuudet myös mieluummin nousevat kuin laskevat, joten ne lisäävätmyös joustoa korjuuaikaan puhtaisiin viljoihin verrattuna.Siemenseoksia suunniteltaessa täytyy ottaa huomioon kasvien ominaisuudet. Kasvilajivalintatäytyy tehdä myös sen mukaan, tarvitaanko tilalla hyvin sulavaa ja valkuaispitoista rehualypsylehmille ja lihanaudoille vai onko tilalla hiehoja ja emolehmiä, jotka tarvitsevat yleensävähemmän energiaa ja valkuaista.