Academic literature on the topic 'Läänit'

1900-luvun alussa historioitsijat Martti Kovero ja J. R. Danielson-Kalmari kirjoittivat Savon ja Karjalan läänin viranomaisten vakavista väärinkäytöksistä 1800-luvun taitteessa. Läänin ylimmät virkamiehet olivat keränneet isojako- ja verollepanotoimitusten varjolla asukkailta kohtuuttoman suuria maksuja sekä kantaneet verotuloja itselleen. Seudun hallinto oli joutunut alennustilaan ja talouselämä vaikeuksiin. Sittemmin historian professori Matti Klinge on pitänyt edellä mainittuja kuvauksia liioiteltuina. Klingen mukaan alueen väärinkäytökset olivat oire yhteiskuntaa modernisoivien maanomistus- ja verouudistusten läpiviennin haasteista kaskiviljelysalueilla. Artikkeli analysoi oikeudenkäyntiaineistojen avulla tämän korruptioskandaalin taustoja ja selvitysprosessin etenemistä. Savon ja Karjalan läänin uudeksi maaherraksi vuonna 1803 nimitetty Olof Wibelius sai tehtäväkseen siivota läänin hallinto. Wibelius onnistui tehtävässään, vaikka väärinkäytöksiä selvittäneet syyttäjät, tuomarit ja itse maaherrakin joutuivat jatkuvan häirinnän kohteiksi. Syynä olivat omalaatuiset lojaaliussuhteet, joita erilaiset laittomat sopimukset olivat luoneet vanhan virkakunnan ja asukkaiden välille. Vaasan hovioikeus tuomitsi keväällä 1806 edellisen maaherran ja lääninhallituksen virastojen johtajat ankariin rangaistuksiin. Artikkeli luo aiempaa kokonaisvaltaisemman kuvan kustavilaisen ajan oikeuslaitoksen keinoista ja mahdollisuuksista puuttua läänin korkeiden virkamiesten vakaviin väärinkäytöksiin. Mittavan rikosvyyhden analyysi mahdollistaa kokonaistulkinnan siitä, kuinka aluehallintoon oli muodostunut virkamiesjohtoinen varjoyhteiskunta. Se oli pystynyt toimimaan vuosien ajan keskitetyn valtiovallan ulkopuolella ja noudattanut omia, lakiin perustumattomia sääntöjään. Tämä oli yksi seuraus keskushallinnon komentosuhteiden hämärtymisestä ja viranomaisten toiminnan keskitetyn valvonnan heikkenemisestä kustavilaisella ajalla.

Artikkelissa analysoidaan sosiaalityön näkökulmasta Uudenmaan läänin terveydenhuollon opetuskentän toimijoiden välisiä jännitteitä 1950-luvulla. Rockefeller-säätiön tukeman ja ohjaaman opetuskentän ta­voitteena oli terveydenhuoltotyön käytännönopetuksen tehostamisen lisäksi edistää kansanterveyttä koko maassa hyödyntämällä innovatiivisesti eri alojen asiantuntijoiden yhteistyötä. Analyysi lähestyy tätä vähän tutkittua aihetta ensimmäistä kertaa sosiaalityön näkökulmasta, sillä tutkimusaineistona ovat opetusken­tällä toimineen sosiaalityöntekijän, pitkäaikaisen sosiaalityön vaikuttajan, Helmi Mäen henkilökohtainen arkisto, artikkelit sekä muistelmat. Aineistoa on täydennetty Tyyne Luoman ja Rockefeller-säätiön arkisto­aineistoilla. Opetuskentän analyysissä hyödynnetään toimijaverkoston ja kenttäkamppailun käsitteitä. Ai­neistoihin sovelletaan lähdekriittistä ja kvalitatiivista lukutapaa. Sosiaalialan asiantuntijan tehtäviin kuului mm. sosiaalihuollon ja terveydenhuollon yhteistyön edistäminen. Tulosten mukaan hänen toimijuuteensa vaikuttivat etenkin eri toimijoiden väliset suhteet ja niissä ilmenneet jännitteet, jotka liittyivät esimerkiksi opetuskentän hierarkkiseen organisaatioon ja lääkärikeskeisyyteen sekä Yhdysvalloista omaksutun sosiaa­lityön kotouttamisvaikeuksiin niissä oloissa, joissa 1950-luvun suomalaisessa terveydenhuollossa toimittiin.

Entisen Mikkelin läänin koulut on verkotettu kuva- ja ääniyhteyteen tietokoneisiin asennettujen videoneuvottelulaitteiden avulla. Projektin 19 miljoonan markan kustannuksista kolmasosa on saatu EU-rahoituksena. Lopusta vastaavat opetusministeriö, projektiin osallistujat ja muutama alueen yritys. Tavoitteena on tarjota harvaanasutun alueen ihmisille suurten taajamien oppimismahdollisuudet. Etäopiskelun ansiosta opettajat ja yritysten työntekijät on saatu pienin kustannuksin koulutuksen piiriin.

Artiklis pööratakse tähelepanu kolmele episoodile Ida-Euroopa mõistmises ja „kodustamises“ rahvusvahelises kunstidialoogis. Vaadeldakse Lääne- ja Ida-Euroopa kunstnike ja teoreetikute lähenemiskatseid 1990. aastatel läbi kolme dialoogi otsiva episoodi. Neist üks käsitleb meililisti Syndicate lagunemist ja vahetumist listiga Spectre. Teine käsitleb konflikti 1996. aastal näitusel „Interpol – a global network from Stock- holm and Moscow“. Kolmas juhtum on seotud Peeter Linnapi korraldatud näitusega „Le Top 50“ (1994), kus prooviti astuda otsekontakti lääne kuns- timaailma tippudega. Viimase näite täiendusena käsitletakse Kaisa Eiche 2021. aastal läbiviidud eksperimenti. Artikkel näitab, et Ida-Euroopast pole enam võimalik rääkida „lähedase Teise“ võtmes. Ta on „mitte-Teine“.

This article analyses the trends and spatial patterns of i) the mean age at first marriage and ii) the proportion of people who remained single by the age of 45 for Estonian men and women born in the latter half of the 19th century. First, trends in these two indicators and for the two sexes are analysed for people born in 1850–99. Second, spatial patterns for both indicators and both genders are investigated at the municipality level for the cohorts of 1875–94. Third, this spatial data is linked to other socio-economic and cultural variables derived mostly from the censuses in order to explain the causes of the spatial clustering of marriage indicators. The theoretical reasoning for this article rests on the work of Thomas Robert Malthus and John Hajnal. Malthus is famous for explaining the demographic-economic dynamics of a traditional agrarian society in which periodic increases in mortality occur, lowering population numbers that have reached the carrying capacity (limit of available food) of an agrarian society. But Malthus (1798) was also the first to describe a phenomenon that was present in the upper and middle classes of his contemporary Britons, which also resulted in containing population growth. To be more precise, Malthus observed that people got married in their late twenties (thus postponing the start of their childbearing period); and that a considerable proportion of people remained single (thus they did not bear any children at all). Thomas Hajnal (1965) used considerable census material from the late 19th and early 20th centuries to place these observations on a sounder foundation. He claimed that a unique marriage system was prevalent in the countries of Western Europe. Namely, people married late (women around the age of 25, men around the age of 29) and 10 or more percent of the population remained single. Hajnal hypothesised that European uniqueness in this regard could in fact be linked to a higher standard of living in Europe from the Early Modern period onwards. Several economic historians have recently claimed that this was in fact the case, and that the Western European marriage pattern was one of the causes of European economic headway compared to other regions of the world (for example van Zanden, de Moor and Carmichel 2019). In the case of Estonia, little research has been conducted on the prevailing marriage system. Heldur Palli (1984, 1988) has studied the demographic situation in a few parishes during the 18th century and has shown that the Western European marriage pattern was present in the Estonian countryside in the late 18th century, if it can be assumed that these parishes constitute a representative sample of the country. Later researchers have cited Palli and early 20th century census and population statistics material to make the same claim. Here a novel data set, the Estonian Family Register, is used to analyse marital dynamics during the time of general societal modernisation in the late 19th and early 20th centuries. Gortfelder (2020) has previously used and described the Family Register. Its main advantage is that cohort analysis can be used, which makes it possible to precisely pinpoint the values of mean age at people first married and the proportion of persons remaining unmarried by the age of 45. There are also disadvantages, the greatest of which is the issue that the data for some municipalities is wholly or partially missing due to the ravages of the Second World War. The analysis shows that for men and women born in 1850–1899, the mean age at first birth was stable. For men it was at 29–30 and for women at 25–26 years of age. Regarding persons who remained unmarried, change was slightly more pronounced. The proportion of women rose from 15 to 18 percent, while that of men rose from 9 to 13 percent. Spatial patterns of mean age at first marriage are mostly the same for both men and women. Namely, marital age is higher in urban areas and in the counties of Viljandi, Valga, Tartu, and Võru. The greatest sex differences are found in the West Estonian islands. From the perspective of women, marriage occurred relatively late in these areas; for men the situation is the opposite. The youngest marital ages are evident in Petseri County. The picture is mostly the same regarding the proportion of persons who were not married by the age of 45. In the studied cohorts, there are more single people (by the age of 45) in urban areas and the counties of Viljandi, Valga, and Tartu. Regarding women, Lääne County also had high values. Once again, the western islands have a very different rank by sex. A sizeable proportion of women remained single by the age of 45, while only a small percentage of men remained bachelors. Finally, a number of variables can explain the spatial patterns of mean age at first marriage and the proportion of persons remaining single by the age of 45. For example, the sex ratio of young adults is a crucial factor. If there were relatively few men in an area, more women remained single and married late. Also, variables related to economics are important. Agrarian areas with a more market-oriented economic structure featured later marriage and a larger percentage of single men.

Oulun läänin talousseura sai valtioneuvostolta tehtäväkseen muodostaa katokomiteat vuosina 1948 ja 1952. Katokomitean tehtävänä oli selvittää kuinka laajalla alueella kato oli esiintynyt ja paljonko se oli aiheuttanut vahinkoa viljelyskasveille. Katokomiteassa oli yhdeksästä yhteentoista jäsentä, jotka tekivät yhteistyötä kuntien ja maanviljelysseurojen kanssa. Katokomitea lähetti kyselyitä useille maanviljelysseuroille, joiden alueilla se arveli olevan viljelyksille hallan aiheuttamia tuhoja. Katokomitea perusti työvaliokunnan, jonka tehtävänä oli kadon tutkimiseen tarkoitettujen lomakkeiden laatiminen. Katokomitean kehotuksesta kunnat muodostivat alueilleen katotoimikuntia. Katotoimikunnat valitsivat kaksi luotettavaa arviomiestä, joiden tehtävänä oli katoarvion suorittaminen tiloilla paikan päällä. He merkitsivät lomakkeisiin, minkä verran viljat olivat kärsineet hallan aiheuttamista tuhoista. Katotoimikunnat lähettivät täytetyt lomakkeet katokomitealle. Katokomitean tehtävänä oli valvoa, että arviot tiloilla olivat oikein suoritettuja. Katokomitea tarkisti maanviljelys- ja talousseuroilta normaalisti saadun sadon määrän, peltopinta-alan ja paljonko arvioijat olivat merkinneet sadon menetykseksi. Merkinnöissä oli runsaasti virheitä, jotka katokomitea joutui oikaisemaan. Oikeiksi tarkistettujen arviointien perusteella katokomitea oli yhteydessä maatalousministeriöön ja pyysi lupaa tarkistuttaa siementen itävyys. Myönteisen luvan saatuaan, katokomitea ilmoitti kunnille, että viljelijät voivat lähettää siemenviljaansa tutkittavaksi siementarkastuslaitokselle. Seuraavan kesän sadon onnistumiseksi, siementen itävyys oli välttämätöntä. Katokomitean tehtävänä oli myös yleisten töiden rahoituksen järjestäminen. Valtiovalta antoi yleisten töiden ministeriölle varoja järjestää töitä katoalueille. Yleisimpiä töitä olivat tietyöt ja hakkuut. Viljelijöille ansaitut työtulot olivat erittäin tärkeitä. Niiden turvin he elättivät perheensä seuraavaan satokauteen saakka. Valtio myönsi pienituloisimmille viljelijöille avustuksia. Avustukset maksettiin ostotositteina, joilla viljelijät saivat hakea kaupoista siemenviljaa. Toisille viljelijöille valtio myönsi lainaa. Lainoja saavat viljelijät voivat käyttää ostotositteensa myös työkalujen ostoon. Katokomitea valitsi avustuksia ja lainoja saavat viljelijät. Pankit lunastivat ostotositteet ja valtiovarainministeriö maksoi niiden keskuspankille ostotositteiden suuruisen summan. Katokomitea onnistui työtavoillaan selvittämään kadon laajuuden ja apua tarvitsevien viljelijöiden määrän. Maanviljelysseurojen tarkkojen tilakohtaisten tietojen avulla katokomitea sai tietoonsa hallan aiheuttamien vahinkojen suuruuden eri viljalajeille ja perunalle. Varmasti suurena apuna oli katokomitean henkilöiden vankka koulutus ja perehtyminen maatalouteen.

Abstract The purpose of this research is to examine the history of elementary schools held by the Church as well as the history of primary schools, comprehensive schools and secondary schools in various municipalities in Lapland up to the end of school year 1998-99. This is a basic research. The examination proceeds from the founding of the first educational institution of each school type. The first itinerant catechists of Finland began teaching in Utsjoki in 1751. The first primary school was founded in Rovaniemi in 1870. Lapland changed over to comprehensive school system in 1972. The Tornio Pedagogium was granted founding permit in 1630. The schools held by the Church were either permanent or itinerant. The importance of permanent schools was insignificant in Lapland. Itinerant school system consisted of two categories; catechist schools and itinerant schools. Their educational aims were uniform. Catechists received their salary from the state whereas itinerant schools were maintained mainly by parishes. Catechist schools were founded only in the parishes of Northern and Eastern Lapland. In other parishes instruction was given by itinerant schools. Even in the beginning of the 1920's the amount of school-aged children in Lapland was higher in itinerant schools than in primary ones. The last catechist school was closed in Inari in 1954. The history of the primary school and comprehensive school can be divided into four periods. The starting point was the year 1866 when the Regulation on Primary Schools was issued. This first period came to an end in 1898 when each municipality of Lapland became obliged to divide its area into school districts. The Regulation on Primary Schools didn't oblige rural municipalities to found schools but made it possible for them. In school year 1897-98 only 24 schools gave instruction in Lapland. The obligation to form school districts brought schools even to the biggest villages in peripheral areas. In school year 1920-21 there were 96 schools in Lapland. The Compulsory Education Act was issued in 1921. The inhabitants of Lapland were active and hence in the autumn 1929 there were already 205 primary schools. The years subsequent to the war meant rapid progress in society with the result that more than 160 new primary schools were founded in Lapland. In school year 1957-58 the amount of schools was at its highest, 425. The fourth period in the history of the primary school and comprehensive school comprises the school years 1958-99. At that time the Primary Schools Act and Comprehensive Schools Act were in force. In the 1960's Finland and first of all Lapland were met by a severe crisis. Until now the increase of population had been strong. Now, however, it began to decrease. The inhabitants of peripheral areas began migrating to towns, Southern Finland and Sweden. In 1974-75 the amount of lower levels of the comprehensive school was no more than 313. The situation improved to some extent for 15 years due to the measures taken by the state. Consequently, in 1989-90 there were still 281 schools. In the 1990's Finland was shaken up by depression. In Lapland, then, unemployment increased, which resulted in migration. In autumn 1998 there were 200 lower levels of the comprehensive school. The only secondary school in Lapland was for a long time in Tornio. The next secondary school was founded in the town of Kemi in 1897. In autumn 1939 there were three educational institutions in Lapland enabling the students to continue their studies at university. After the war, especially in the 1960's, plenty of secondary schools were founded in Lapland
Tiivistelmä Tavoitteenani on selvittää Lapin kirkollisten alkuopetuskoulujen sekä kansa-, perus- ja oppikoulujen historiaa kuntakohtaisesti lukuvuoden 1998-99 loppuun saakka. Kyseessä on perustutkimus. Tarkastelu alkaa kunkin koulumuodon ensimmäisen oppilaitoksen käynnistymisestä. Vuoden 1750 tienoilla aloittivat Utsjoella Suomen ensimmäiset kiertävät katekeetat opetustyönsä. Ensimmäinen kansakoulu avattiin Rovaniemellä 1870. Lappi siirtyi peruskoulujärjestelmään 1972. Tornion pedagogio sai perustamisluvan 1630. Kirkolliset koulut olivat kiinteitä tai kiertäviä. Kiinteiden koulujen merkitys Lapissa oli vähäinen. Kiertävät koulut ryhmitellään katekeetta- ja kiertokouluiksi. Niiden opetustavoitteet olivat yhteneväiset. Katekeettojen palkat maksoi valtio. Kiertokoulujen toiminnan rahoittivat lähinnä seurakunnat. Katekeettakouluja perustettiin vain Pohjois- ja Itä-Lapin seurakuntiin. Muissa seurakunnissa opetuksesta vastasivat kiertokoulut. Lapin kiertävissä kouluissa oli vielä 1920-luvun alussa enemmän kouluikäisiä kuin kansakouluissa. Viimeinen katekeettakoulu suljettiin Inarissa 1954. Kansa- ja peruskoulujen toiminta-aika jakaantuu luontevasti neljään jaksoon. Lähtöpiste on kansakouluasetuksen syntymävuosi 1866, ja ensimmäinen etappi päättyy 1898 piirijakoasetuksen antamiseen. Kansakouluasetus ei määrännyt maalaiskuntia perustamaan kansakouluja, mutta teki sen mahdolliseksi. Lukuvuonna 1897-98 oli Lapissa vain 24 koulua. Piirijakoasetus toi kouluja myös suurimpiin sivukyliin. Lukuvuonna 1920-21 kouluja oli 96. Oppivelvollisuuslaki annettiin 1921. Lapin asukkaat olivat aktiivisia, ja syksyllä 1929 kansakouluja oli jo 205. Väkevästi elettyinä sodanjälkeisinä vuosina Lapissa käynnistettiin vielä yli 160 uutta kansakoulua. Lukuvuonna 1957-58 kouluja oli ennätysmäärä 425. Neljäs tarkastelukausi käsittää lukuvuodet 1958-99, jolloin kansa- ja peruskoululait olivat voimassa. Suomea ja ennenkaikkea Lappia kohtasi 1960-luvulla suuri murros. Väestön voimakas kasvu pysähtyi kääntyen laskuun. Muuttoliike suuntautui maatalouskylistä kaupunkeihin, Etelä-Suomeen ja Ruotsiin. Ala-asteita oli 1974-75 enää 313. Valtion toimenpitein tilanne tasoittui 15 vuodeksi, ja kouluja oli 1989-90 vielä 281. Lama ravisteli 1990-luvulla Suomea. Lapissakin työttömyys kasvoi aiheuttaen poismuuttoaallon. Syksyllä 1998 ala-asteita oli 200. Torniossa oli pitkään Lapin ainoa oppikoulu. Kemistä tuli oppikoulukaupunki 1897. Syksyllä 1939 oli Lapissa kolme yliopistoon johtavaa oppilaitosta. Sodan jälkeen, erityisesti 1960-luvulla, perustettiin Lappiin runsaasti oppikouluja

Abstract The purpose of this research is to examine the history of elementary schools held by the Church as well as the history of primary schools, comprehensive schools and secondary schools in various municipalities in Lapland up to the end of school year 1998-99. This is a basic research. The examination proceeds from the founding of the first educational institution of each school type. The first itinerant catechists of Finland began teaching in Utsjoki in 1751. The first primary school was founded in Rovaniemi in 1870. Lapland changed over to comprehensive school system in 1972. The Tornio Pedagogium was granted founding permit in 1630. The schools held by the Church were either permanent or itinerant. The importance of permanent schools was insignificant in Lapland. Itinerant school system consisted of two categories; catechist schools and itinerant schools. Their educational aims were uniform. Catechists received their salary from the state whereas itinerant schools were maintained mainly by parishes. Catechist schools were founded only in the parishes of Northern and Eastern Lapland. In other parishes instruction was given by itinerant schools. Even in the beginning of the 1920's the amount of school-aged children in Lapland was higher in itinerant schools than in primary ones. The last catechist school was closed in Inari in 1954. The history of the primary school and comprehensive school can be divided into four periods. The starting point was the year 1866 when the Regulation on Primary Schools was issued. This first period came to an end in 1898 when each municipality of Lapland became obliged to divide its area into school districts. The Regulation on Primary Schools didn't oblige rural municipalities to found schools but made it possible for them. In school year 1897-98 only 24 schools gave instruction in Lapland. The obligation to form school districts brought schools even to the biggest villages in peripheral areas. In school year 1920-21 there were 96 schools in Lapland. The Compulsory Education Act was issued in 1921. The inhabitants of Lapland were active and hence in the autumn 1929 there were already 205 primary schools. The years subsequent to the war meant rapid progress in society with the result that more than 160 new primary schools were founded in Lapland. In school year 1957-58 the amount of schools was at its highest, 425. The fourth period in the history of the primary school and comprehensive school comprises the school years 1958-99. At that time the Primary Schools Act and Comprehensive Schools Act were in force. In the 1960's Finland and first of all Lapland were met by a severe crisis. Until now the increase of population had been strong. Now, however, it began to decrease. The inhabitants of peripheral areas began migrating to towns, Southern Finland and Sweden. In 1974-75 the amount of lower levels of the comprehensive school was no more than 313. The situation improved to some extent for 15 years due to the measures taken by the state. Consequently, in 1989-90 there were still 281 schools. In the 1990's Finland was shaken up by depression. In Lapland, then, unemployment increased, which resulted in migration. In autumn 1998 there were 200 lower levels of the comprehensive school. The only secondary school in Lapland was for a long time in Tornio. The next secondary school was founded in the town of Kemi in 1897. In autumn 1939 there were three educational institutions in Lapland enabling the students to continue their studies at university. After the war, especially in the 1960's, plenty of secondary schools were founded in Lapland
Tiivistelmä Tavoitteenani on selvittää Lapin kirkollisten alkuopetuskoulujen sekä kansa-, perus- ja oppikoulujen historiaa kuntakohtaisesti lukuvuoden 1998-99 loppuun saakka. Kyseessä on perustutkimus. Tarkastelu alkaa kunkin koulumuodon ensimmäisen oppilaitoksen käynnistymisestä. Vuoden 1750 tienoilla aloittivat Utsjoella Suomen ensimmäiset kiertävät katekeetat opetustyönsä. Ensimmäinen kansakoulu avattiin Rovaniemellä 1870. Lappi siirtyi peruskoulujärjestelmään 1972. Tornion pedagogio sai perustamisluvan 1630. Kirkolliset koulut olivat kiinteitä tai kiertäviä. Kiinteiden koulujen merkitys Lapissa oli vähäinen. Kiertävät koulut ryhmitellään katekeetta- ja kiertokouluiksi. Niiden opetustavoitteet olivat yhteneväiset. Katekeettojen palkat maksoi valtio. Kiertokoulujen toiminnan rahoittivat lähinnä seurakunnat. Katekeettakouluja perustettiin vain Pohjois- ja Itä-Lapin seurakuntiin. Muissa seurakunnissa opetuksesta vastasivat kiertokoulut. Lapin kiertävissä kouluissa oli vielä 1920-luvun alussa enemmän kouluikäisiä kuin kansakouluissa. Viimeinen katekeettakoulu suljettiin Inarissa 1954. Kansa- ja peruskoulujen toiminta-aika jakaantuu luontevasti neljään jaksoon. Lähtöpiste on kansakouluasetuksen syntymävuosi 1866, ja ensimmäinen etappi päättyy 1898 piirijakoasetuksen antamiseen. Kansakouluasetus ei määrännyt maalaiskuntia perustamaan kansakouluja, mutta teki sen mahdolliseksi. Lukuvuonna 1897-98 oli Lapissa vain 24 koulua. Piirijakoasetus toi kouluja myös suurimpiin sivukyliin. Lukuvuonna 1920-21 kouluja oli 96. Oppivelvollisuuslaki annettiin 1921. Lapin asukkaat olivat aktiivisia, ja syksyllä 1929 kansakouluja oli jo 205. Väkevästi elettyinä sodanjälkeisinä vuosina Lapissa käynnistettiin vielä yli 160 uutta kansakoulua. Lukuvuonna 1957-58 kouluja oli ennätysmäärä 425. Neljäs tarkastelukausi käsittää lukuvuodet 1958-99, jolloin kansa- ja peruskoululait olivat voimassa. Suomea ja ennenkaikkea Lappia kohtasi 1960-luvulla suuri murros. Väestön voimakas kasvu pysähtyi kääntyen laskuun. Muuttoliike suuntautui maatalouskylistä kaupunkeihin, Etelä-Suomeen ja Ruotsiin. Ala-asteita oli 1974-75 enää 313. Valtion toimenpitein tilanne tasoittui 15 vuodeksi, ja kouluja oli 1989-90 vielä 281. Lama ravisteli 1990-luvulla Suomea. Lapissakin työttömyys kasvoi aiheuttaen poismuuttoaallon. Syksyllä 1998 ala-asteita oli 200. Torniossa oli pitkään Lapin ainoa oppikoulu. Kemistä tuli oppikoulukaupunki 1897. Syksyllä 1939 oli Lapissa kolme yliopistoon johtavaa oppilaitosta. Sodan jälkeen, erityisesti 1960-luvulla, perustettiin Lappiin runsaasti oppikouluja