Academic literature on the topic 'Koululaiset'

LUMA-keskus Saimaan KEY-kehityshankkeessa koululaiset tutustuvat kiviin, energiaan ja ympäristöön. Minä Vaikuttaja! – osuus innostaa ottamaan haltuun kestävän kehityksen periaatteita ja toimintatapoja. Yläkoululaiset herätellään pohtimaan omia valintojaan ja tekemään arjessa pieniä valintoja kestävän kehityksen puolesta. Harjoitukset on jaoteltu kahteen teemaan: energian säästäminen ja vastuullinen kuluttaminen. Kiehtovat kivet – osuudessa innostetaan perehtymään kiviin ja kivialaan. Osuudessa toteutetaan kaksi erilaista kaupunkisuunnistusta kohderyhminä esi- ja alkuopetsu sekä yläkoulun 9.luokka. Kaupunkisuunnistus tutustuttaa koululaisia kivien maailmaan, tuo näkyväksi kiven käyttöä mm. rakennusmateriaalina ja kertoo kivialan ammateista.

Maalle oppimaan - maaseutulähtöisen ympäristökasvatuksen verkosto Suomessa ja Virossa onyhteistyöhanke, jossa on kehitetty paikallistason yhteistyötä koulujen ja maatilojen välillä.Tavoitteena on edistää kestävää kehitystä kiinnittämällä huomio erityisesti lapsiin ja nuoriin.Hankkeen toivotaan lisäävän heidän tietouttaan kulttuurin ja luonnon keskinäisestävuorovaikutuksesta, vahvistavan siteitä koulun ja sen lähiympäristön välillä sekä luovan uusiatoimintamalleja maaseutulähtöiseen kestävän kehityksen kasvatukseen.Suomessa hankkeen tutkimusosiossa on tarkasteltu paikallistason koulumaatilayhteistyöntoteutettavuutta, sen soveltuvuutta maatilojen toimintaan ja koulujenopetussuunnitelmaan sekä mahdollisuuksia kehittää yhteistyötä molempia osapuoliahyödyttävällä tavalla, opetussuunnitelman suuntaviivojen mukaisesti. Tutkimukseen osallistuikymmenen luokkaa peruskoulun alaluokilta. Koulut lähimaatiloineen sijaitsivat Vihdissä,Forssassa, Tammelassa ja Jokioisilla. Koululaiset vierailivat maa- tai metsätilalla opettajan jamaatilayrittäjän yhdessä suunnitteleman ohjelman mukaisesti ja osallistuivat tilan arkipäivään.Tutkimusaineisto kerättiin tarkkailemalla toimintaa, haastattelemalla mukana olevia opettajia jayrittäjiä sekä opettajien päiväkirjojen avulla.Tulokset osoittavat, että paikallistason koulu-maatilayhteistyö on kiinnostavamahdollisuus sekä maatiloille että kouluille. Maatilayrittäjälle yhteistyö on ennen kaikkeaoivallinen tilaisuus suhdetoimintaan. Tutkimukseen osallistuville tiloille maksettiin oppilaidenlukumäärään perustuva korvaus vaivannäöstä. Oppilaat puolestaan saivat mieleenpainuviaelämyksiä maatilalta ja oppivat omakohtaisten kokemusten kautta maatilan arjesta ja työtavoista.Opetus maatilalla oli helposti hyödynnettävissä koulun useissa oppiaineissa jaaihekokonaisuuksissa. Opettajat pitivät koulu-maatilayhteistyötä erittäin myönteisenäkokemuksena, joka kannattaisi kirjata koulun opetusohjelmaan. Opettajien mukaan oppilaatoppivat maatiloilla elämästä tavalla, jota eivät mitkään kirjat tai koulussa annettava opetus voikorvata.

Saksalaisen Georg Joseph Voglerin 1700-luvun lopun Tukholmassa säveltämän Hoosianna-hymnin suosion vuoksi ensimmäinen adventtisunnuntai on tänäkin päivänä yksi suosituimpia juhlapyhiä Suomessa. Alun perin palmusunnuntain kuorolauluksi tarkoitettu sävellys vakiintui 1800-luvulla Ruotsissa, Suomessa ja Inkerinmaalla osaksi adventinviettoa. Alkuun sitä esittivät Suomen kirkoissa koululaiset, mutta vähitellen alettiin varta vasten koota kuoroja sen laulamiseksi. Tapa lähti liikkeelle koulukaupungeista, mutta levisi jo varhain myös ruotsinkieliselle maaseudulle. Vielä 1800-luvulla Hoosianna liittyi myös muihin kirkollisiin juhlatilaisuuksiin, kuten uusien kirkkojen vihkiäisiin. Säätyläiskodeissa sitä esitettiin myös piano- tai huilukappaleena. Suomenkielisille alueille ja Inkerinmaalle Hoosianna alkoi levitä 1870-luvulla. Kansakoulujen yleistyessä se saavutti myös paikan koulujen adventin- ja joulunvietossa. Hoosiannaa alettiin julkaista 1800-luvun jälkipuoliskolla monissa kuorokokoelmissa, moniäänisissä koululaulukirjoissa sekä messusävelmistöjen ja koraalikirjojen lopussa. Vähitellen se yleistyi myös yhteislauluun tarkoitetuissa laulukirjoissa, mutta löysi tiensä virsikirjaan vasta vuonna 1986. Hoosiannan suosiota selittää paljolti sen tarttuva melodia, joka poikkesi voimakkaasti oman aikansa muun jumalanpalvelusmusiikin tyylistä ja ihanteista. Tämän melodian pohjalta muokattiin 1800-luvun aikana myös ainakin kolme ehtoollisjumalanpalveluksen Pyhä-hymnin sävelmää, joista Fredrik August Ehrströmin tekemä oli käytössä vuoteen 2000 asti. Georg Joseph Vogler’s Hosanna from late-eighteenth-century Stockholm is the reason why the First Advent Sunday is one of the most popular Sundays in Finland. Hosanna, originally a choral song for Palm Sunday, became established in nineteenth-century Sweden, Finland, and Ingria as part of the celebration of Advent. At first, it was performed by schoolchildren, but gradually choirs began to be assembled to sing it. The tradition started in the school towns and spread to the countryside. Hosanna was also performed in other celebrations, such as the inaugurations of new churches, and as an instrumental piece. It gained an irreplaceable place in the Advent and Christmas celebrations of primary schools. Hosanna began to be published in many choral collections, school songbooks, collections of liturgical melodies, and chorale books. Gradually, it also became common in songbooks intended for community singing but did not find its way into the Hymnal until in 1986. Hosanna’s popularity is predominantly explained by its catchy melody, which strongly differed from the style and ideals of liturgical music of its own time. Based on this melody, during the nineteenth century, at least three melodies of the Sanctus for the Communion Service were formed.

Artikkeli käsittelee lasten ja nuorten kokemusta sisällissodan jakamasta yhteisöstä Tampereella keväällä 1918. Artikkelissa tarkastellaan, miten lasten ja nuorten maailma repesi kahteen toisilleen vihamieliseen osapuoleen. Miten osapuolet määriteltiin ja kuinka tiukasti ero tehtiin? Kuinka varmasti osapuolet tunnistettiin ja miten ne nimettiin? Kahtiajaon osoittamiseen hyödynnetään muun muassa tyttöjen kertomuksia väkivaltakokemuksistaan, niiden selittämistä ja arvottamista. Myös mahdolliset poikkeamat pyritään osoittamaan, tilanteet, joissa ehdoton jako punaisiin ja valkoisiin hämärtyi tai menetti merkityksensä. Artikkelin lähdemateriaali koostuu syys-lokakuussa 1918 kirjoitetuista kouluaineista, joissa tamperelaisen tyttökoulun oppilaat kertaavat edellisen kevään tapahtumia. Opettajan antama otsikko kuului ”Muistelmia kapina-ajalta”, ja aiheesta kirjoitti 340 koulun 427 oppilaasta, mikäli oletamme kaikkien kirjoitelmien tulleen tallennetuksi. Artikkelia varten analysoitiin noin kolmannes (N noin 120) eli ensisijaisesti 14–19-vuotiaiden koululaisten tekstejä. Otantaperuste oli, että käytetty kansainvälinen vertailuaineisto käsitteli tämän ikäryhmän kokemuksia.

WHO-Koululaistutkimus on Suomessa käytetty nimi Health Behaviour in School-aged Children (HBSC) -tutkimukselle, jonka kyselyyn vastasi 11-, 13- ja 15-vuotiaita koululaisia yli 50 maasta aineistokeräyksessä 2021/2022. Ensimmäisen aineistonkeräys oli 40 vuotta sitten vuonna 1983 ja vuonna 2022 aineistoa kerättiin 11. kerran. Suomessa anonyymiin kyselyyn vastaavat koululaiset ovat perusopetuksen 5., 7. ja 9. luokalta. WHO-Koululaistutkimuksen tavoitteena on tuottaa kansainvälisesti vertailukelpoista ja kansallisesti tärkeää tietoa koululaisten terveyskäyttäytymisestä, terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niiden taustalla olevista tekijöistä. Lisäksi tavoitteena on lisätä ymmärrystä terveyden eriarvoisuudesta ja arvioida terveyden eriarvoisuuden kehittymistä eri aineistonkeruuvuosien välillä. Tutkimus tuottaa tietoa lasten ja nuorten terveyden edistämisen käytänteiden ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tutkimuksesta vastaa tutkijaryhmä Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa toimivasta Terveyden edistämisen tutkimuskeskuksesta. Tutkimusta johtavat apulaisprofessori Leena Paakkari ja yliopistonlehtori Nelli Lyyra. Tässä raportissa esitetään WHO-Koululaistutkimuksen 2022 tuloksia 5-, 7- ja 9-luokkalaisten koululaisten koetusta terveydestä, yksinäisyydestä, mielen hyvinvoinnista, koulukokemuksista, terveystottumuksista sekä terveyttä vaarantavasta käyttäytymisestä ja terveyden voimavaroista. Ajallisia muutoksia tarkastellaan vertaamalla vuoden 2022 tuloksia vuosiin 2014 ja 2018. Raportti sisältää myös suomen- ja ruotsinkielisten nuorten hyvinvoinnin vertailua vuoden 2022 tulosten perusteella. Raportti päättyy terveyden ylläpitämiselle ja edistämiselle tärkeän terveyden lukutaidon tilan sekä sen ja koetun terveyden ja terveyskäyttäytymisen välisten yhteyksien tarkasteluun.

Selvitimme tutkimuksessamme nykypäivän massoittuneeseen, uusliberalistiseen ja digitalisoituvaan yliopistoon saapuvien uusien opiskelijoiden tulkintoja opintojen alkuvaiheesta ja vertaistuen merkityksestä. Tarkastelimme sitä, millä tavoin ensimmäisen vuoden opiskelijat rakentavat kertomuksissaan käsitystä itsestään yliopisto-opiskelijoina, millaisena opintojen alkuvaihe näyttäytyy fuksin näkökulmasta sekä sitä, millaisia merkityksiä ainejärjestö ja yliopisto yhteisönä laajemminkin opiskelijoiden kertomuksissa saavat. Tutkimusaineistomme muodostui 64 ensimmäisen vuoden opiskelijan vastauksista puolistrukturoituun opintojen alkuvaihetta koskevaan kirjoituskutsuun. Käsittelimme aineistoa pieninä kertomuksina ja hyödynsimme identiteetin ulottuvuuksien, kategorioiden ja positioinnin käsitteitä. Opiskelijoiden tuottamista pienistä kertomuksista erottui useita itsen asemoinnin tapoja, jotka nimesimme perinteisen akateemisen, asiakkaan, koululaisen ja vierailijan positioiksi. Erilaiset tavat positioitua olivat yhteydessä erilaisiin kategorioihin. Esimerkiksi kertomuksissa perinteisestä akateemisesta ja koululaisfuksista niin sanottu ”hyvän opiskelijan” kategoria oli yhteneväinen, mutta kirjoittajan suhde siihen rakentui erilaiseksi. Asiakkaan positiosta käsin kertomuksissa rakennettiin opiskelusta instrumentaalista ”omaa projektia”. Vierailijan positiosta tarkasteltuna suhde opintoihin ja opiskeluympäristöön esittäytyi kokonaisuudessaan ristiriitaisena. Pohdimme tuloksiemme merkitystä yliopisto-opintojen alkuvaiheen ymmärtämisen sekä alkuohjauksen kehittämisen kannalta.

Lectio praecursoria kasvatustieteen väitöskirjaan Välittävä kasvatus ja opetus peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden kokemana, Turun Yliopistossa 3.12.2021. KT, Maarit Hosion väitöskirjassa Välittävä kasvatus ja opetus peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden kokemana (Hosio, 2021) määritellään koulussa ilmenevän välittämisen käsitettä ja selvitetään oppilaille syntyneitä välittämisen kokemuksia. Tutkimuksessa tarkastellaan välittämisen käsitettä eettisenä, koulun arvoja ilmentävänä toimintana tarkastellen koulussa välittämistä kasvatuksen ja opetuksen näkökulmista. Tutkimus toteutettiin laadullisella tutkimusotteella haastattelemalla 51 yhdeksäsluokkalaista koululaista. Aineiston hankintamenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua teemahaastattelua. Tutkimushenkilöt toivat esiin sekä opetustilanteissa että henkilökohtaisessa vuorovaikutustilanteessa ilmeneviä välittämisen tilanteita. Välittävä kasvatus merkitsee tutkimustulosten mukaan opettajan ja oppilaan välistä vuorovaikutusta sekä kasvatuksellisissa että opetuksellisissa tilanteissa, luottamuksellista suhdetta opettajan ja oppilaan välillä sekä tasapuolista kohtelua ja hyvästä ilmapiiristä huolehtimista. Välittävä opetus määritellään tutkimuksessa oppilaan mielenkiintoa herättäväksi ja ylläpitäväksi tapahtumaksi, jossa oppilas saa ohjausta ja tukea. Välittävään opetukseen kuuluu myös arvostava palaute ja oikeudenmukainen arviointi.

Tutkimuksessa verrataan 15–16-vuotiaiden ulkomaalais- ja suomalaistaustaisten yläkoululaisten alkoholin käyttöä, kannabiskokeiluja, tupakkatuotteiden käyttöä ja rahapeliautomaateilla pelaamista. Lisäksi selvitetään nuorten päihteiden käyttöön ja rahapelaamiseen yhteydessä olevia tekijöitä. Aineisto on kerätty keväällä 2015 suomalaisista kouluista (n=258) 4049 oppilaalta (ulkomaalaistaustaisia n=135) eurooppalaista koululaisten päihteiden käyttöä koskevaa kyselytutkimusta (ESPAD) varten. Aineiston tilastollisessa analyysissa käytettiin ristiintaulukointia, χ²-testiä ja logistista regressioanalyysia ottaen otanta-asetelma huomioon. Alkoholin käyttö oli yleisempää suomalais- kuin ulkomaalaistaustaisten nuorten keskuudessa. Kannabiksen ja vesipiipun käyttö oli yleisempää ulkomaalaistaustaisten nuorten (erityisesti poikien) keskuudessa. Kaveripiirin päihteiden käyttö ja runsas ajanvietto kavereiden kanssa vapaa-ajalla lisäsivät päihteiden käytön todennäköisyyttä tytöillä ja pojilla. Ulkomaalaistaustaisilla nuorilla kavereiden kannabiksen käytöllä oli voimakkaampi yhteys omaan kannabiksen käyttöön kuin suomalaistaustaisilla nuorilla. Suomalais- ja ulkomaalaistaustaisten poikien viikoittaisessa rahapeliautomaateilla pelaamisessa ei ollut eroja, mutta raha-automaattipelaaminen oli merkitsevästi yleisempää ulkomaalais- kuin suomalaistaustaisilla tytöillä. Päihteiden käyttöön ja rahapelaamiseen yhteydessä olevat tekijät olivat pitkälti samoja kaikilla nuorilla. Ulkomaalaistaustasta riippumatta päihteiden käyttöön liittyvien riskien pitäminen suurina pienensi päihteiden käytön riskiä tytöillä ja pojilla. Myös se, että vanhemmat tiesivät nuorten perjantai-illan viettotavoista, pienensi päihteiden käytön riskiä. Rahapelaamisen riski oli suurempi pojilla ja niillä, jotka käyttivät muita päihteitä, hengailivat kavereiden kanssa ja joiden vanhemmat eivät tienneet nuortensa perjantai-illan viettotavoista.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata koululaisten tehohoitoon liittyviä pelkoja ja niitä lievittäviä tekijöitä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa uutta tieteellistä tietoa kouluikäisten lasten kokemista tehohoitoon liittyvistä peloista ja pelkoa lievittävistä tekijöistä sekä kehittää saadun tiedon avulla yksilö- ja perhekeskeistä hoitotyötä lasten tehohoidossa ja parantaa hoidon laatua. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä erään yliopistollisen sairaalan lasten teho-osastolla hoidossa ollutta 7–13-vuotiasta koululaista. Haastateltavat valittiin harkinnanvaraisesti erillisten kriteerien mukaisesti. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Tutkimustulokset osoittavat koululaisten pelkäävän tehohoidon aikana. Pelkoa aiheutti turvattomuuden, kivun ja epätietoisuuden kokeminen. Turvattomuus johtui vanhemmista erossa olemisesta, tuntemattomien ihmisten kohtaamisesta sekä omatoimisuuden rajoittumisesta. Kipua aiheuttivat pistäminen, lääkkeiden antaminen laskimokanyyliin, asennon vaihtaminen sekä sairauden tai vamman tuottamat muutokset. Koululaisten kokemusten mukaan vieras hoitoympäristö, tehohoidossa tehdyt tutkimukset ja toimenpiteet, asennon vaihtaminen ja mahdolliset hoitokomplikaatiot aiheuttivat epätietoisuutta ja pelkoa. Tutkimustulosten mukaan pelkoa voitiin lievittää koululaisten omien, vanhempien tai hoitohenkilökunnan käyttämien erilaisten keinojen avulla. Yleisimmin pelkoa voitiin lievittää suuntaamalla huomio toisaalle, luomalla turvallisuuden tunnetta, ilmaisemalla pelkoa sekä tuen tai rauhoittavien lääkkeiden avulla. Koululaisten kuvaamat pelot ja pelkojen lievittämiskeinot olivat hyvin samansuuntaisia iästä tai sukupuolesta riippumatta. Pelkojen ja niiden lievittämiskeinojen tunnistaminen olisi ensiarvoisen tärkeää, sillä pelottavien ja ahdistavien kokemusten on todettu voivan lisätä kivun kokemista, kipu- ja sedaatiolääkkeiden tarvetta, pidentää toipumisaikaa sekä aiheuttaa pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää hoitotyön kehittämisen lisäksi opiskelijoiden ja uusien työntekijöiden perehdyttämiseen sekä lasten ja vanhempien ohjaamiseen. Myös hoitotyön opettajat voivat hyödyntää tutkimustuloksia osana lasten ja nuorten hoitotyön koulutusta tai täydennyskoulutusta
The aim of the study was to describe the fears and anxiety of schoolchildren associated with intensive care and the relieving factors thereof. The goal was to produce new scientific information about intensive care related anxiety experienced by school age children and the factors that relieve anxiety, and to develop individual and family-centred care work in pediatric intensive care based on the information received and improve the quality of care. The research material was collected by interviewing ten schoolchildren aged 7–13 being treated in a university hospital’s pediatric intensive care unit. The interviewees were chosen using discretion, based on separate criteria. The material was analyzed using inductive content analysis. The results indicate that schoolchildren experience anxiety during intensive care. Anxiety was caused by feelings of insecurity, pain, and uncertainty. Insecurity was caused by being separated from parents, meeting unfamiliar people, and restrictions on independent initiative. Pain was caused by injections, providing medication through a venous cannula, shifting position, and changes brought on by illness or injury. According to the experiences of the schoolchildren, unfamiliar care environment, examinations and operations performed during intensive care, shifting position, and potential complications produced uncertainty and anxiety. According to the findings, anxiety could be relieved through various methods used by the schoolchildren themselves, parents or health personnel. The most generally applicable methods for relieving anxiety were directing attention elsewhere, creating sense of security, expressing fear, and providing support or sedatives. The fears and anxiety and the methods for relieving them described by the schoolchildren were very similar regardless of age or gender. Identifying fears and methods for relieving them would be extremely important, because frightening and oppressive experiences have been found to increase the sensation of pain and demand for pain relieving and sedative medicine, lengthening recovery, and causing longterm negative effects. In addition to care work development, the research results can be utilized for familiarizing students and new employees, and to instruct children and parents. Care work teachers can also utilize the results as part of pediatric and youth care work education or continuing training

Tiivistelmä. Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää esikoulusta kouluun siirtymistä lasten näkökulmasta. Tutkimuskysymyksemme oli: Miten lapset kokevat esikoulusta kouluun siirtymisen arjessa? Siirtymää on tutkittu enemmän aikuisten näkökulmasta, joten lasten ääni ei ole päässyt riittävästi kuuluviin lapsille merkityksellisen elämänvaiheen tutkimisessa. Tutkimuksellamme pyrimme vastaamaan tähän tarpeeseen. Tutkimuksemme on laadullinen ja metodologisesti fenomenologinen sen kokemusta tutkivan luonteensa vuoksi. Keskeisenä taustateoriana on Bronfenbrennerin bioekologinen malli, jonka mukaan lapsen rooli kehittyy lähiprosesseissa hänen ympäristönsä kanssa. Keräsimme aineistomme haastattelemalla kolmea esikoululaista ja neljää ensiluokkalaista, eli yhteensä seitsemää lasta. Haastattelut olivat rakenteeltaan puolistrukturoituja teemahaastatteluja. Toteutimme ne kahta haastattelua lukuun ottamatta lasten omissa kodeissaan. Kaksi haastattelua tapahtui lasten sukulaiskodeissa. Haastateltavat olivat meille entuudestaan tuttuja. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytimme fenomenologishermeneuttista IPA-menetelmää. Tutkimuksemme osoittaa, että lasten arki koostuu useista eri ulottuvuuksista. Osa näistä ulottuvuuksista saattaa pysyä suhteellisen muuttumattomina läpi koko ajanjakson esikoulusta ensiluokalle, kuten esimerkiksi kaverisuhteiden merkitys arjessa korostui läpi tutkimuskontekstin ajallisen ulottuvuuden. Lapset kokivat myös muutoksia useissa arjen ulottuvuuksissa, kuten uuteen toimintakulttuuriin siirtymisessä. Esikoulun arki koettiin hyvin leikkikeskeiseksi sekä vapaamuotoiseksi, kun taas ensiluokan arki koettiin oppimiskeskeiseksi tehtävien tekemisen tilaksi. Leikki ei kuitenkaan täysin kadonnut ensiluokalle siirryttäessä, vaan sen tila oli vain rajoittuneempi, sillä sitä ilmeni pääasiassa vain välitunneilla. Lisäksi vastuun lisääntyminen ensiluokkalaisen rooliin siirryttäessä oli selkeä muutos, jonka siirtymä toi mukanaan. Yksi merkittävimmistä havainnoistamme oli se, että tulevaa ensiluokan opettajaa jännitettiin yleisesti. Arjen tutkimisen kannalta on merkityksellistä toiminnan roolin painottuminen lasten kokemuksissa. Lasten kokemusten tutkiminen on tärkeää, sillä lapsen asenne koulunkäyntiä kohtaan muodostuu suhteellisen pysyväksi ensimmäisen kouluvuoden aikana, millä on vaikutusta myös lapsen tulevaan koulumenestykseen. Tutkimuksen luotettavuuden kannalta oli tärkeää antaa lapsille tilaa kertoa kokemuksistaan ja mahdollisuus ohjata keskustelujen kulkua haastatteluiden aikana. Myös haastatteluympäristön valinnalla pyrimme lisäämään tutkimuksemme luotettavuutta, sillä lapsi kokee kodin omaksi turvalliseksi ympäristökseen. Haastateltavien anonymiteetti on säilytetty läpi tutkimuksen teon. Olemme kysyneet sekä haastateltavien lasten että heidän vanhempien suostumukset heiltä henkilökohtaisesti. Tutkimuksen uskottavuutta lisää se, että aiemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa on päädytty samansuuntaisiin tuloksiin.

Abstract In this study I examine how the parents describe the child's starting school as an ecological transition from pre-school to school growth environments. This concept is based on Bronfenbrenner's ecological theory. In terms of time-frames starting school is understood as a transition process which begins in the pre-school year, continues during the first school year and includes changes in the child's growth environment as well as in the child's role. The data derives from interviews with 21 parents of children from diverse educational contexts and the journals and interviews of parents from an additional three families. In this study, a child's growth environment changed during the transition process from a child-centred, play- and learning environment to a goal-oriented learning and teaching environment directed by the teacher; from a social growth environment to a more individual working environment; and from a preparatory working culture (directed towards school-attendance) to an educative working culture aimed at citizenship. The child's role changed in the process from that of a pre-schooler to a school beginner, to a school child. This study brings in the school beginner's role. The transition process was most flexible for pre-schoolers from the combined class, secure and multi-phased for pre-schoolers from the pre-school and school co-operation unit. For the Montessori child the transition was natural and quick, for pre-schoolers from the day-care unit, it was longest and most problematic. In conclusion, my research suggests that, although our school system aims to be equal for all, this is not the reality during the pre-school and school starting phases. However, by the end of the first school year all the children in this study had adjusted to the school context. They had fulfilled the criteria and expectations set for the role of the school child: such as becoming an academic learner; a performer of tasks, an object of evaluation; a responsible, concerned and well-behaved pupil, and a school companion. In summary, the school working-culture had a powerful homogenizing effect, adjusting the child to the school and to the role of school child
Tiivistelmä Tutkimuksessa lähestyn lapsen koulunaloittamista ekologisena siirtymänä esiopetuksen kasvuympäristöstä perusopetuksen kasvuympäristöön ja tarkastelen millaiseksi vanhemmat kuvaavat tämän siirtymän. Koulunaloittaminen ekologisena siirtymänä perustuu Bronfenbrennerin ekologiseen teoriaan. Ajallisesti koulunaloittaminen ymmärretään siirtymäprosessina, joka alkaa esiopetusvuotena ja jatkuu ensimmäisen kouluvuoden aikana. Siirtymäprosessi sisältää lapsen kasvuympäristön ja lapsen roolin muutoksen. Erityisesti tarkastelen millaiseksi 21 oululaista vanhempaa kuvaavat kasvuympäristön kulttuurisen muutoksen esikoulun toimintakulttuurista koulun toimintakulttuuriksi ja lapsen roolin muutoksen esikoululaisesta koululaiseksi. Tutkimus on lähestymistavaltaan ekologinen, ja tarkastelun kohteena ovat arkielämän kontekstissa tapahtuvat yksilön ja kasvuympäristön vastavuoroiset vuorovaikutus- ja muutosprosessit. Koulunaloittaminen siirtymäprosessina on lapsen ja kasvuympäristön keskinäinen muutos- ja sopeutumisprosessi. Kasvuympäristön kulttuurisen muutoksen tarkastelu muodostaa tutkimukseni taustan ja lähtökohdan. Roolimuutosta tutkin kunnallisen päiväkodin, esi- ja alkuopetuksen yhteistoimintayksikön, montessoripainotteisen päiväkodin ja esi- ja alkuopetuksen yhdysluokan esiopetuskontekstissa sekä koulukontekstissa. Tutkimusaineisto koostuu 13 perheen vanhempien haastatteluista ja kolmen perheen vanhempien kirjoittamista päiväkirjadokumenteista ja heidän haastatteluistaan. Vanhempien mukaan lapsen kasvuympäristö muuttui esikoulusta kouluun siirryttäessä lapsikeskeisestä, leikki- ja oppimisympäristöstä opettajajohtoiseksi, tavoitteelliseksi oppimis- ja opetusympäristöksi, sosiaalisesta kasvuympäristöstä enemmän yksin työskentely -ympäristöksi ja kouluun valmentavasta toimintakulttuurista kansalaiskasvatuksen toimintakulttuuriksi. Tämän muutoksen rinnalla vastaavasti lapsen rooli muuttui prosessinluonteisesti esikoululaisesta koulunaloittajaksi ja koululaiseksi. Koulunaloittajan roolin löytyminen oli yksi tutkimukseni päätulos. Roolimuutos kaikkinensa oli vähäisin esi- ja alkuopetuksen yhdysluokan esikoululaisilla, jotka olivat harjoitelleet koululaisen roolia koulukontekstissa jo esiopetusvuoden aikana. Suurin ja jyrkin roolimuutos oli kunnallisesta päiväkodista sekä montessoripainotteisesta päiväkodista siirtyneillä esikoululaisilla, joille koulukonteksti ja koululaisen rooli olivat etukäteen vieraita. Yksilöllinen ja vaihteleva roolimuutos oli esi- ja alkuopetuksen yhteistoimintayksiköstä siirtyneillä esikoululaisilla, jotka olivat etukäteen tutustuneet koulun sosiaaliseen ja akateemiseen ympäristöön. Kouluun siirtyminen lapsen ja kasvuympäristön keskinäisenä muutos- ja sopeutumisprosessina oli joustavin, helpoin ja yksilöllisin esi- ja alkuopetuksen yhdysluokan esikoululaisilla, turvallinen ja monivaiheinen esi- ja alkuopetuksen yhteistoimintayksikön esikoululaisilla, luonteva ja nopea montessorilapsella ja pitkäkestoisin ja ongelmallisin päiväkodin esikoululaisilla. Tulosten johtopäätöksenä voidaan todeta, että vaikka koulutusjärjestelmämme pyrkii olemaan kaikille yhdenvertainen, se ei ole sitä esiopetus- ja koulunaloitusvaiheessa. Kuitenkin ensimmäisen kouluvuoden päättyessä kaikki tutkimuksen lapset olivat sopeutuneet koulukontekstiin ja täyttivät koululaisen roolille asetetut kriteerit ja odotukset akateemisena oppijana, tehtävien suorittajana, arvioitavana, vastuullisena, huolehtivana ja hyvin käyttäytyvänä koulunkävijänä ja koulukaverina. Koulun toimintakulttuurilla oli vahva sopeuttava ja yhdenmukaistava merkitys lapsen kouluun sopeutumisessa ja koululaiseksi kasvussa