Academic literature on the topic 'Kansalliseepokset'

Suomen kansalliseepos Kalevala ilmestyi vuosina 1835 (Vanha Kalevala) ja 1849 (Uusi Kalevala). Se on yksi harvoja suomalaisen kirjallisuuden edustajia, joiden voidaan katsoa kuuluvan maailmankirjallisuuteen. Kalevala on Elias Lönnrotin (1802–1884) luomus, ja se on käännetty tähän päivään mennessä yli 60 kielelle. Kalevalan käännökset koostuvat runomuotoisten käännösten lisäksi erilaisista proosakäännöksistä, lyhennetyistä laitoksista sekä kokonaan tai osittain mukautetuista käännöksistä. Tämä artikkeli käsittelee Kalevalan ruotsinkielistä käännöshistoriaa, joka on jäänyt aiemmassa tutkimuksessa vähälle huomiolle. Tutkimustehtävämme on kahtalainen: laadimme kansalliseepoksen ruotsinkielisen käännöshistorian 1800-luvulta 2000-luvulle ja tarkastelemme käännösten sisältämiä peritekstejä ensisijaisesti kääntäjän näkökulmasta. Ajallinen kaari on näin ollen laaja, ja analyysissamme käännöshistoriallinen katsaus edeltää peritekstianalyysia. Kirjallisuus- ja käännöstieteessä peritekstillä tarkoitetaan tekstiä välittömästi ympäröivää tekstimateriaalia (Hosiaisluoma 2003). Selvitämme, mitä peritekstejä Kalevalan ruotsinnoshistoriasta löytyy ja mitä niiden avulla on mahdollista sanoa kääntäjien tekemistä valinnoista. Keskiöön nousevat muun muassa kysymykset kääntäjien strategiasta, intentiosta ja kohderyhmästä. Analysoimme peritekstejä kvalitatiivisen lähiluvun menetelmin ja saamme näin lisätietoa siitä, miten Kalevalaa on käännetty ruotsiksi eri aikakausina. Aineistomme koostuu sekä kirjamuodossa julkaistujen Kalevala-ruotsinnosten ensimmäisistä painoksista (12 kpl) että sanoma- ja aikakauslehdissä ilmestyneistä yksittäisistä runokäännöksistä (23 kpl) 1800-luvulta 2000-luvulle (ks. Laukkanen – Lönnroth 2018, jossa dokumentoimme myös joitakin Kalevalan julkaisemattomia ruotsinnoksia). Tutkimuksemme uutuusarvo on ennen kaikkea vanhemman sanoma- ja aikakauslehdistön hyödyntäminen Kalevalan käännöshistorian ja peritekstien näkökulmasta. Kalevalan kääntäjiä ja käännöksiä tutkineen E. N. Setälän (1909, 166) mukaan oli ”luonnollista, että ruotsi oli se kieli, jolle Kalevalaa ensinnä yritettiin kääntää, ja luonnollista myös, että kääntäjät olivat kaikki suomalaisia”. Käännöshistoriallista tutkimusta Kalevalan ruotsinnoksista ei Setälän toteamuksesta huolimatta kuitenkaan ilmaantunut. Kalevalan yleisen käännöshistorian kannalta keskeisiä julkaisuja ovat Setälän lisäksi Rauni Purasen The Kalevala abroad. Translations and Foreign-language Adaptations of the Kalevala (1985), Pertti Anttosen ja Matti Kuusen Kalevala-lipas (uusi laitos 1999) ja Petja Aarnipuun toimittama Kalevala maailmalla. Kalevalan käännösten kulttuurihistoria (2012). Artikkelimme perustuu siihen tutkimukseen, jonka teimme kootessamme Kalevalan ruotsinkielisten käännösten bibliografiaa vuosilta 1835–2018 (Laukkanen – Lönnroth 2018). Viimeisin Kalevalan käännöshistoriaa käsittelevä tutkimus on Kaisa Häkkisen artikkeli Matthias Alexander Castrénin Kalevalan ruotsinnoksesta (2019). Näkökulmamme on kulttuurihistoriallisesti kontekstualisoiva, mikä korostaa käännösten historian, kirjallisuushistorian ja kulttuurihistorian välistä vuorovaikutussuhdetta (esim. Riikonen 2007, 2010). Emme vertaile käännettyjä tekstejä keskenään, vaan nostamme esiin tekstejä, jotka osaltaan tuovat lisävalaistusta Kalevalan ruotsinkieliseen käännöshistoriaan. Esittelemme käännösten yhteydessä kääntäjiä ja kustantajia sekä analysoimme erityisesti kääntäjien esipuheita ja muita tekstejä, joissa he valottavat käännöstensä funktioita ja kohderyhmiä. Läheskään kaikissa käännöksissä ei kuitenkaan ole varsinaista esipuhetta, mutta niissä on usein esimerkiksi takakansiteksti, joka avaa käännöksen tarkoitusta lähinnä kustantamon näkökulmasta. Suojapaperit sen sijaan melkein poikkeuksetta kadonneet. Peritekstit kertovat kääntäjän näkemyksestä omaan käännöstyöhönsä sekä nivovat käännöksen osaksi omaa aikaansa ja kulttuurista kontekstiaan.