Academic literature on the topic 'Harrastajat'

Tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä siitä, miten kalastusmatkailuelämyksen arvo muodostuu ja millaisia sisältöjä arvon eri ulottuvuudet edustavat. Tavoitteena on myös tunnistaa erilaisia kalastusmatkailijatyyppejä sen perusteella, mitkä arvokomponentit koetaan tärkeimmiksi kalastusmatkailuelämyksen muodostumisessa. Tutkimuksen kohteena ovat suomalaiset vakavasti harrastukseensa suhtautuvat kalastuksen harrastajat, jotka tekevät säännöllisesti kalastusmatkoja sekä kotimaassa että ulkomailla. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin narratiivista haastattelua, jossa haastateltavia rohkaistiin kertomaan esimerkkejä ikimuistoisista kalastusmatkoistaan. Haastateltavat valittiin lumipallo-otannalla. Kolmentoista haastattelun aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla Shethin, Newmanin ja Grossin (1991) kulutusarvoteorian viitekehyksessä, täydennettynä Komppulan ja Gartnerin (2013) esittämällä yhteisöllisyyden arvolla. Tulosten mukaan kalastuselämyksen muodostuminen oli vahvasti kytköksissä neljään tekijään: 1) kalastamiseen ja saaliin saamiseen (funktionaalinen arvo), 2) luontoon ja luonnonläheisyyteen (emotionaalinen arvo), 3) ystävien ja/tai oman perheen kanssa vietettyyn aikaan (yhteisöllinen arvo) sekä 4) henkiseen hyvinvointiin (emotionaalinen arvo). Yhteisöllisyyden arvo, emotionaalinen arvo ja elämyksen dimensioihin liittyvät aistihavainnot olivat kaikilla haastatelluilla tärkeitä elämysarvoa tuottavia asioita. Yhdessä oleminen ja tekeminen oli sidoksissa henkiseen hyvinvointiin. Kaveriporukassa kalastavat olikin aineistossa yleisin kalastusmatkailijatyyppi. Toiseksi eniten haastatelluissa oli luonnosta nauttijoita, jotka arvostavat luontoa ja kohteen autenttisuutta. Uutuusarvoa arvostavilla tutkimusmatkailijoilla kalastuselämyksen ydin rakentuu tuntemattomissa kohteissa saavutettaviin uusiin kokemuksiin. Harvinaisin tyyppi, jota edusti vain yksi henkilö, oli harrastukseen sitoutunut kalastusmatkailija. Hänelle elämyksen ydin on suurten kalojen saaminen. Tutkimuksen johtopäätöksenä esitetään, että Shethin, Newmanin ja Grossin (1991) malli, täydennettynä yhteisöllisyyden kaksiulotteisella (perheyhteisö, kaveriyhteisö) arvolla, soveltuu aiempia matkailuelämyksen viitekehyksiä paremmin harrastuspohjaisen matkailuelämyksen tarkasteluun. Vaikka monissa harrasteissa itse suoritus tapahtuu yksin, kokemusten jakaminen jonkin yhteisön kanssa voi olla tärkeää.

Tietokonelehti MikroBitin pitkäaikainen päätoimittaja Markku Alanen kuoli yllättäen toukokuun lopussa. Tietotekniikan harrastajille Alanen jäi mieleen lehden tärkeänä innovaattorina, joka jätti lähtemättömän ja vahvan vaikutuksen koko Suomen tietokonekulttuuriin.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että nimien muistaminen on selvästi vaikeampaa kuin muiden sanojen. Vähälle huomiolle on kuitenkin jäänyt nimien muistettavuus eli se, millaiset nimet muistetaan hyvin tai huonosti. Tässä artikkelissa nimien muistettavuutta tarkastellaan empiirisen koeaineiston avulla. Suomalaisessa verkkopeliyhteisö Aapelissa sijaitsevan Minigolf-nimisen pelin 33 harrastajaa osallistui kahteen kokeeseen, joissa testattiin, kuinka hyvin he muistavat pelissä esiintyvien ratojen nimiä. Koetulosten kvalitatiivisen analyysin perusteella erottui useita muuttujia, jotka vaikuttavat nimien muistettavuuteen. Niistä tarkempaan kvantitatiiviseen analyysiin valittiin viisi: nimeämisperuste, ns. ratasarjaan kuuluminen, nimen kieli, nimen pituus sekä radan pelillinen tärkeys ja kiinnostavuus. Analyysi osoittaa, että kaikilla näillä muuttujilla on tilastollisesti merkitsevä vaikutus nimen muistamiseen. Muistettavuus syntyy siis usean eri tekijän summana.

Monet totutut arjen käytännöt ja harrastukset joutuivat pakotetulle tauolle maaliskuussa 2020 maailmanlaajuisten pandemiarajoitusten myötä. Poikkeusolosuhteet pysäyttivät, mutta antoivat toisaalta tilaa monille perheen ja kodin piirissä toteutetuille harrastuksille ja aktiviteeteille, kuten käsitöille. Artikkelissa tarkastellaan käsitöiden näyttäytymistä Instagramissa pandemian aikana. Tutkimuksen aineistona ovat Instagramissa julkaistut koronakäsityöaiheiset julkaisut keväästä 2020 vuoden 2021 loppuun sekä yhdeksän kuvia julkaisseen harrastajan haastattelut. Analyysin tuloksena todetaan käsityön näyttäytyneen reaktiivisena, ilmaisullisena ja kokemuksellisena ajanvietteenä, jonka kautta merkityksellistettiin koettua korona-arkea. Käsityötä tehtiin koronan aikana kotien materiaalien innoittamana ja rajoittamana, kuten viimeistelemällä kesken jääneitä käsitöitä ja käyttämällä loppuun kotoa löytyneitä materiaalivarastoja. Myös ”neuloosi” korostui korona-ajan käsityöjulkaisuissa. Koronakäsityöjulkaisujen digitaalinen materiaalisuus korosti käsitöiden tuotteisuutta ja mahdollisti myös käsitöiden etenevän, päiväkirjamaisen dokumentoinnin sekä prosessin jakamisen.

Ensimmäiset suomenkieliset väitöskirjat julkaistiin humanistisilta aloilta 1850-luvulla, lääketieteestä 1860-luvulla mutta muilta aloilta aikaisintaan 1880- ja 1890-luvuilla. Eri alojen esikoistöitä on tuotu esiin tämän katsauksen pohjana olevissa oppihistoriallisissa yleisesityksissä (kuten The History of Learning and Science in Finland 1828–1918 -sarjan niteissä) ja erillistutkimuksissa. Näissä ei kuitenkaan ole hahmoteltu, miten eri tieteenalojen välille hahmottuva kronologia heijastaa väitöskirjaa edeltävää kunkin alan julkaisutoimintaa, ennen kaikkea sitä, millaisia tieto- tai oppikirjoiksi katsottavia alan julkaisuja oli jo olemassa ja kuinka riittäviä kirjakielen sanastolliset resurssit olivat tällaisten laadintaan. Historian alan julkaisutoiminta käynnistyi muita varhemmin, koska tätä voitiin harrastaa pitkälti kielessä jo vanhastaan olleen sanaston pohjalta, kun taas luonnontieteitä varten piti ensin luoda suomenkielinen terminologia. Katsauksen lopuksi tarkastellaan vielä kokoavasti, millaiset syyt saivat katsauksessa tarkasteltujen alojen ensimmäisten suomenkielisten väitöskirjojen tekijät laatimaan opinnäytteensä suomeksi, vaikka tämä saattoi johtaa vaikeuksiin eikä läheskään aina edes onnistunut.

Hevostalous on ainoa kotieläintuotannon ala, joka kasvaa. Kaikissa EU-maissa on nähtävänä samankaltainen hevosalan kehitys, myös niissä, joissa se on jo entuudestaan merkittävää toimintaa. Hevosia on Suomessa noin 75 000, ja määrä lisääntyy vuosittain noin tuhannella. Hevosen voidaan arvioida vaikuttavan lähes 500 000 henkilön elämään elinkeinotoiminnan, harrastuksen ja hevosenomistuksen kautta. Hevosalan yritystoiminnasta Suomessa kolme neljäsosaa tapahtuu maaseudulla. Hevosala työllistää meillä koko- tai osa-aikaisesti 15 000 – 16 000 ihmistä. Koko EU:n alueella alan työllistävä vaikutus on 300 000 henkilöä. Euroopan eri maissa työllisyysvaikutuksen arvioidaan olevan yksi ihminen 3 – 10 hevosta kohti. Maaseudun yritys- ja elinkeinotoiminnan monipuolistamisessa voimakkaasti kasvava hevostalous eri toimintamuotoineen on merkittävä mahdollisuus. Hevosrehujen tuotanto ja hevosten omistajille ja hevosharrastajille tarjottavat palvelut ovat tästä esimerkkejä. Myös hevostoiminnassa käytettävien tarvikkeiden tuotannosta voi syntyä maaseudulle ja maatiloille pienyritystoimintaa. Alan nopea kasvu tuo mukanaan paljon haasteita. Sekä harrastaja- että yrittäjäjoukkoon tulee jatkuvasti uusia ihmisiä, joiden kokemustausta sekä alasta että hevosista on entistä vähäisempi. Tämä ei ole ongelma yksin Suomessa, vaan kaikkialla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Hevosalan keskeiseksi yhteiskunnalliseksi ja ympäristöhaasteeksi ovat nousseet maankäyttökysymykset. On luonnollista, että talliyritykset sijoittuvat lähelle asiakkaitaan, jolloin hevosilla liikutaan lähellä asutusta ja muuta elinkeinotoimintaa. On lisäksi tyypillistä, että monille alueille on syntynyt talliyritysten keskittymiä, jolloin hevosten ympäristövaikutukset kasvavat huomattavasti. Hevosalan toimijoiden huolenaiheena ja yhteisenä haasteena on ollut alan huono tuntemus ja arvostuksen puute viranomaisten ja muun yhteiskunnan taholta tai osana maataloussektoria. Hevostalouden merkitystä ja esimerkiksi työllistävää ja sosiaalisia vaikutuksia ei tunneta ja tunnusteta edelleenkään riittävästi. Tämä näkyy mm. tutkimusrahoituksen suuntaamisessa. Hevosalan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa korostuvat erityisesti hevosten hyvinvointiin liittyvä tutkimus sekä alan yhteiskunnallisen ja taloudellisen merkityksen tutkimus. Myös ympäristöasiat ovat keskeisessä roolissa. Yhteiskunnallinen tutkimus on tärkeätä kehitettäessä ohjaustoimia, jotka mahdollistavat hevosalan taloudellisen ja hyvinvointipoliittisen potentiaalin saamisen käyttöön laajasti yhteiskunnassa. Sen avulla alan näkemykset välittyvät yhteiskunnallisiin päätöksiin ja päätöksentekijät saavat tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi. Hevostutkimuksessa kansainvälinen yhteistyö tulee lisääntymään, koska kasvavan alan haasteet ovat eri maissa samankaltaisia. On tärkeätä, että hevostalous otetaan osaksi EU:n maaseutupolitiikkaa ja sen puiteohjelmia. Jatkossa hevosala tulee ottaa paremmin huomioon myös Suomessa yliopistotasoisessa opetuksessa ja tutkijakoulutuksessa. Hevosalan tutkimus-, kehittämis-, opetus- ja erilaiset asiantuntijatehtävät tarvitsevat alan yliopistotutkinnon suorittaneita osaajia.

Hevosala on viime vuosina ollut kasvussa. Hevosten lukumäärä on kasvanut noin tuhannella yksilöllä vuodessa, hevosmäärän ollessa vuonna 2005 noin 70 000. Hevosalalle on tullut uusia harrastajia ja yrittäjiä. Kasvusuunnassa olevalla toimialalla on ollut tarvetta valtakunnalliseen koko toimialaa koskevaan tutkimukseen, jossa tarkastelun kohteena ovat alan kehityssuunta, investoinnit ja yritystoiminta.Hevosalan investoinnit ja yrittäjyyden muutokset -tutkimuksessa on tarkastelun kohteena TE-keskusalueittain alan investoinnit ja yritystoiminta ajanjaksolla 2000-2010. Tutkimusaineistona olevan kyselyn on toteuttanut Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Muilta osin tutkimuksen toteuttaa Laurea-ammattikorkeakoulu vuosien 2005-2006 aikana. Kyselyn tilaajana on ollut hevosalan järjestöjen ja toimijoiden kanssa yhteistyössä toteutunut Hevosalan yrittäjyyden kehittämishanke (2004-2005), joka on saanut rahoitusta Uudenmaan TE-keskuksen kautta ALMA-ohjelmasta, jonka rahoituslähteenä on Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahasto (EMOTR).Suomen Gallup Elintarviketieto toteutti valtakunnallisen kyselytutkimuksen keväällä 2005. Puhelinhaastatteluna tehtyyn kyselyyn vastasi 1 172 vähintään kolmen hevosen omistajaa. Hevosalan investoinnit ja yrittäjyyden muutokset –kyselyn vastaajajoukko kattaa noin 30 % vähintään kolmen hevosen omistajista. Hevostoimintaa yritystoimintana harjoittaa 40 % ja harrastusmuotoisena 60 % vastaajista. Kyselyn mukaan kiinnostusta yritystoiminnan aloittamiseen ja laajentamiseen on tasaisesti koko maassa. Hevostaloutta harrastavista 27 % on aikeissa todennäköisesti tai mahdollisesti aloittaa yritystoiminnan vuoteen 2010 mennessä. Tämä merkitsee toteutuessaan 1300 hevosalan yrityksen syntymistä. Puolet nykyisistä yrityksistä aikoo laajentaa toimintaa seuraavien viiden vuoden aikana. Vastauksista käy ilmi, että hevosalalla on investoitu aktiivisesti toimintaympäristöön ja hevosiin. Tallitoimintaa harjoittavista vastaajista 70 % on investoinut rakennuksiin tai olosuhteisiin vuosien 2000-2005 aikana. Eniten on investoitu hevosten ulkoilu- ja harjoittelualueisiin, vanhojen tallien peruskorjaukseen, uusien tallien rakentamiseen ja lantalainvestointeihin. Myös lähitulevaisuudessa investoidaan: toimintaympäristöön tai hevosiin kohdistuvia hankintoja suunnittelee 56 % vastaajista. Talliyksiköiden kasvu on kuitenkin maltillista, sillä vuonna 2005 keskimäärin tallissa on 18 hevospaikkaa viiden vuoden kuluttua sen ollessa 19 paikkaa. Hevosalan kasvu aiheuttaa kehittämistarpeita tiedonsiirtoon ja osaamiseen turvaamiseen. Vastaajista 70 % on osallistunut koulutus- ja infotilaisuuksiin, käyttänyt tallikohtaista neuvontaa tai asiantuntija-apua. Neuvonnan tarve korostuu erityisesti yritystoiminnan aloittamis- ja laajentamisvaiheessa. Hevosalan kilpailukyky vahvistuu osaamista lisäämällä. Yritysten parantuneesta kilpailukyvystä hyötyvät viime kädessä palvelujen käyttäjät.

Arkeologian harrastustoiminta on kehittynyt Suomessa muinaisesineiden keräilystä ja kaivauksilla avusta-misesta entistä monimuotoisemmaksi, sisältäen muun muassa muinaisjäännösten hoitoa, julkaisutoimin-taa ja ryhmämatkailua. Etenkin 1990-luvulla yleistyneet yleisökaivaukset ovat muuttaneet arkeologianharrastamisen dynamiikkaa, sillä yleisökaivauksilla arkeologian harrastajat eivät enää vain osallistu lisä-työvoimana kaivauksille, vaan kaivaukset itsessään järjestetään heitä varten. Arkeologisen yleisötyön mo-nipuolistunut kenttä on tarjonnut edellytykset arkeologian toimintaa koordinoivien harrastusyhdistystenperustamiselle. Tässä katsauksessa perehdymme arkeologian harrastajayhdistysten historiaan, yhdistystenjärjestämään toimintaan ja yhteistyöhön arkeologien kanssa.

Nuori ruotsalainen virkamies Carl Gustaf Zetterqvist ryhtyi vuonna 1842 kielelliseen suurhankkeeseen: koota niin monta käännöstä kuin mahdollista vanhasta suomalaisesta "Jos mun tuttuni tulisi" -kansanrunosta. Runsaan viidentoista vuoden aikana käännöksiä kertyi yli 460, ruotsin murteista sanskriittiin ja gootinkieleen. Käännöksiä lähettivät niin kielten harrastajat kuin ajan eturivin tieteentekijät, kirjailijat ja runoilijat. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on nyt julkaissut verkossa (https://editiot.finlit.fi/exist/apps/tuttuni) hallussaan olevan, julkaistavaksi aiotun kopion käännöskokoelmasta. Aineisto sisältää runsaat 400 käännöstä kieliryhmiin järjestettynä. Verkkojulkaisussa on kaikkien käännösten korkeatasoiset faksimilekuvat metatiedoin varustettuna.

Tässä artikkelissa tarkastelemme suomalaisten harrastaja-musiikintekijöiden tapoja asiasanottaa (tagata) omaa musiikkiaan Internetin Bandcamp-palvelussa. Kuvaamme heidän asiasanavalintojaan, motiivejaan ja näkemyksiään sanavalintojen hyödyllisyydestä potentiaalisille kuuntelijoille. Tutkimuksen pohjana on 67 verkkokyselyyn saatua määrällistä ja laadullista vastausta. Tuloksena havaitaan, ettei selkeä enemmistö artisteista käyttänyt juuri lainkaan aikaa musiikkinsa genre- tai sisällönkuvailuun ja ettei artistien iällä, koulutusasteella tai statuksella ollut merkitystä tagien valintaan. Toisaalta lähes kaikki vastaajat myös käyttivät joitakin ulkoisia lähteitä sisällönkuvailuunsa ja pyrkivät markkinointietujen hakemisen sijasta täsmällisyyteen. Keskeisimmäksi tekijäksi nousi musiikin löydettävyys, mutta noin viidennes vastaajista ilmoitti myös hakeneensa jotakin tiettyä estetiikkaa, kuten esimerkiksi huumoria tai ”asennetta” valinnoillaan. He eivät pitäneet itseään erityisen osaavina sisällönkuvaajina, mutta silti vain alle neljännes vastaajista edes harkitsi asiasanojensa vaihtamista uusiin. Analysoimalla avointa, käyttäjälähtöistä asiasanoitusta artikkeli tuottaa uutta tietoa sekä sisällönkuvailun että folksonomioiden tutkimukselle.

Kandidaatintyöni käsittelee musiikkiharrastuksen vaikutuksia nuoren identiteetin kehitykseen. Avaan työssäni aluksi nuoruuden kehitysvaiheita kehityspsykologian näkökulmasta, sekä miten musiikki on nykyään osana nuoren elämää ja kokonaisvaltaista kehitystä. Sen jälkeen määrittelen identiteetin käsitteen ja esittelen siitä aiemmin tehtyä tutkimusta. Lopuksi selvitän aiempien tutkimusten avulla kuinka erilaiset musiikkiharrastukset voivat vaikuttaa nuoren identiteetin kehitykseen. Nuoruuden kehitys voidaan kehityspsykologian näkökulmasta jakaa neljään vaiheeseen, jotka ovat biologinen, kognitiivinen, sosiaalinen ja persoonallisuus. Identiteetin kehitys liittyy vahvasti nuoren persoonallisuuden kehitykseen, mutta myöskin sosiaalinen kehitys on siinä läsnä. Nuoret kuluttavat musiikkia valtavasti ja käyttävät sitä usein selvitäkseen kehityksellisistä haasteista. Musiikki on myös suuressa osassa nuorisokulttuureja ja nuorisomusiikki toimii näin nuoria yhdistävänä tekijänä. Identiteetin tutkimusta on tehty monella eri tieteenalalla ja se on siksi tutkimusalueena kovin hajanainen. Määrittelen luvussa identiteetin käsitteen suurimmilta osin psykologian näkökulmasta ja esittelen identiteetin tutkimuksen historiaa pääpiirteittäin. Seuraavaksi perehdyn laajemmin aiheen tutkimukseen musiikkikasvatuksen kentällä ja seuraavassa luvussa esittelen tarkemmin tutkimuksia musiikkiharrastuksen vaikutuksista identiteetin kehitykseen. Lukuisat tutkimustulokset osoittavat, että musiikki voi auttaa nuoren identiteetin kehitystä monin tavoin. Erilaiset musiikkiharrastukset tukevat nuoren identiteetin muodostamista ja rakentamista eri tavoin ja siksi monipuolinen musiikinharrastaminen tukee kokonaisvaltaisimmin identiteetin kehitystä.