Academic literature on the topic 'Haastattelut'

Ikääntyneelle on tärkeää saada käyttää omia vahvuuksiaan ja taitojaan, saada myönteisiä kokemuksia sekä kokea yhteenkuuluvuutta ja merkityksellisyyden tunnetta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla kotihoidossa olevien ikääntyneiden kokemuksia omista vahvuuksista, voimavaroihin vaikuttavista tekijöistä sekä kotihoidosta. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä ikääntyneiden vahvuuksien hyödyntämisestä voimavaroina, sekä herätellä ikääntyvien parissa työskenteleviä pohtimaan ikääntyvien oikeutta tulla kuulluksi ja kohdatuksi, sekä otetuksi huomioon yksilöllisten vahvuuksien ja voimavarojen kautta. Tutkimusaineisto koostui kotihoidon asiakkaan (n=10) haastattelusta. Aineisto analysoitiin eksistentiaalista fenomenologiaa soveltaen. Tutkimusmenetelmän valinta perustui holistiseen ihmiskäsitykseen sekä inhimillisen kokemuksen ontologiseen analyysiin. Haastattelut toteutettiin avoimena haastatteluna, koska tutkittavien haluttiin kuvaavan yksilökohtaisia ja yksityiskohtaisia kokemuksiaan. Ikääntyneen elämänhistorian tunteminen, yksilöllisten vahvuuksien, voimavarojen ja toiveiden huomioiminen mahdollistaa arvokkaan elämän sekä laadukkaan vanhustyön toteutumisen. Kotihoidossa ikääntyneen kuulluksi tuleminen ja kohtaaminen auttavat havaitsemaan yksilölliset tarpeet ja elämäntilanteet. Tämän avulla voidaan arvioida ikääntyneen tarvitsemaansa yksilöllistä tukea ja palveluntarvetta. Sosiaalisiin suhteisiin liittyvät seikat ovat merkittävässä asemassa, kun tarkastellaan ikääntyneiden vahvuuksia, voimavaroja tai heidän toiveitansa.

Haastattelu on ollut viime vuosikymmeninä hyvin suosittu tutkimusmenetelmä ihmis- ja yhteiskuntatieteissä. Menetelmän tutkimusta on kuitenkin leimannut näille tieteille tavallinen kiinnostuksen aaltoliike, välillä tieto haastattelusta on karttunut hitaammin ja lähinnä empiirisen tutkimuksen sivutuotteena. Erityisen vilkkaasti haastattelusta on keskusteltu naistutkimuksen piirissä. Artikkelissa esitetäänkin näihin keskusteluihin osin nojautuen alustava katsaus tutkimussuhteeseen ja tutkimuksen representaatioon liittyviin teemoihin, jotka ovat osoittautuneet haastaviksi nykytilanteessa, jossa haastattelu elää muutosten keskellä, omia ”vaihdevuosiaan”. Tutkijan ja tutkittavan suhde on tullut kenties tasa-arvoisemmaksi, mutta myös monimuotoisemmaksi. Esimerkiksi seurauksellisuuden kysymykset ja tutkimussuhteen emotionaaliset viritykset ovat kiinnostavaa tutkimuskenttää. Haastattelututkimuksessa kiintoisa suhde rakentuu myös puhutun, keskustelun, ja siitä kirjoitettujen tekstien eli litteraation ja tutkimusraportin välille. Viimeaikainen haastattelukritiikki on nostanut esiin jo pari vuosikymmentä sitten esitetyn paradoksin, että haastattelun vuorovaikutuksellinen luonne usein sivuutetaan. Artikkelissa korostetaankin haastatteluvuorovaikutuksen eri puolien auki kirjoittamisen tarvetta.

Artikkelissa kysytään, miten lasten kotihoidosta ja sen tukemisesta keskustellaan paikallisesti. Kun-nat tuottavat lasten kotihoidon merkityksellistämiselle erityisen kontekstin. Kunnat vastaavat niin varhaiskasvatuspalvelujen järjestämisestä kuin lasten kotihoidon tuen rahoittamisesta kuitenkin niin, että oikeus kotihoidon tukeen syntyy palveluun kytkeytyvän oikeuden käyttämättä jättämisestä. Analyysi pohjautuu 32 kunnallisen luottamushenkilön haastatteluun. Haastattelut toteutettiin kym-menessä kunnassa keväällä 2016. Analyysi paikantaa aineistosta kehysanalyysin keinoin kaksi lasten kotihoitoa merkityksellistävää tulkintakehystä: talous-rationaalisen ja kulttuuris-normatiivisen tul-kintakehyksen. Talous-rationaalisen tulkintakehyksen sisällä kotihoitoa pohditaan kustannussäästönä sekä kustannustehokkuuden ja kustannusohjauksen kysymyksinä. Kulttuuris-normatiivisessa tulkin-takehyksessä kotihoito näyttäytyy arvovalintana ja elämäntapakysymyksenä.

Artikkeli käsittelee oppimisen kokemuksia selkomukautetun kaunokirjallisuuden parissa kotoutumiskoulutuksen lukupiirissä. Aineistona ovat lukupiirien 24 osallistujan haastattelut. Haastattelut on tehty osallistujien toisella kielellä tai lingua franca -englannilla, ja niitä lähestytään fenomenologista ajattelutapaa hyödyntäen kertomuksina oppimisen kokemuksista. Kokemukset vaihtelevat yksilöllisesti, ja tärkeimmiksi merkityskokonaisuuksiksi nousevat sanat, kielen rakenteet ja kielenkäyttö. Kokemusten yksilöllisyyttä voidaan selittää sosiokulttuurisesta teoriasta käsin: vaikka selkomukautettu kaunokirjallisuus tarjoaa lukijalleen runsaasti kielellisiä affordansseja, tarjoumia, kukin lukija tarttuu niihin omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan käsin. Oppijat kokevat, että kirja on heille keskeinen kielenoppimisympäristö. Lukupiiri tukee lukemista, erityisesti siinä alkuun pääsemistä. Lukupiiriläiset ymmärtävät kompleksista sisältöä selkokielellä esitettynä, joten selkomukautettu kaunokirjallisuus on sopivaa luettavaa aikuisille kotoutumiskoulutuksen lukupiiriin.

Recension av: Outi Fingerroos & Tuulikki Kurki (toim.) 2008: Ääniä arkistosta. Haastattelut ja tulkinta [Röster ur arkiven. Intervjuer och tolkning]. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1194.) Helsinki, SKS. 298 s.

Tässä artikkelissa tarkastelen vertaisryhmätoimintaan osallistuneiden äitien kokemuksia ryhmän tarjoamasta omasta ajasta. Kysyn, mitä vertaisryhmän tarjoama oma aika äideille merkitsee. Tutkimuksen aineistona ovat kahdenkymmenenkolmen ryhmän toimintaan osallistuneen äidin haastattelut ja osallistuvan havainnoinnin perusteella kirjatut muistiinpanot. Aineisto on analysoitu fenomenologis-hermeneuttista lähestymistapaa soveltaen. Tulosten mukaan oma aika merkitsee äideille ensinnäkin hengähdystaukoa, joka tarkoittaa irtaantumista lapsen hoivasta. Se antaa mahdollisuuden irtiottoon, joka merkitsee arjesta irtaantumista. Vaikeissa elämäntilanteissa irtiotto saa merkityksensä henkireikänä. Tutkimuksen perusteella vertaisryhmän tarjoama oma aika voidaan ymmärtää kokonaisvaltaisena irtaantumisena niin hoivatyöstä kuin muustakin arkielämästä.

Tässä artikkelissa tarkastelemme kansainvälisten yliopisto-opiskelijoiden kokemuksia opiskeluarjen rakentumisesta yliopistotilojen sulkeuduttua covid-19-pandemian myötä keväällä 2020. Koronapandemian alkuajan opiskeluarkea lähestytään sosiomateriaalisesta näkökulmasta tarkastellen opiskeluarjen kietoumia. Tutkimuksen aineistona oli keväällä 2020 tuotetut (n=33) suomalaisissa yliopistoissa opiskelevien kansainvälisten maisterivaiheen opiskelijoiden haastattelut, joita analysoitiin käsitekarttoja hyödyntämällä. Opiskeluarjessa painottui arjen ajallisuuden, materiaalisuuden ja tilallisuuden muutokset, jotka yhdessä muovasivat uudenlaisia opiskelun tila-aikakietoumia. Opiskeluarjen muutokset johtivat opiskelijoiden vastuun ja vapauden lisääntymiseen omien opintojen etenemisestä ja opiskeluarjesta. Koronapandemia toi esiin opiskeluarjen moninaiset ajalliset ja tilalliset todellisuudet.

Artikkelissa tarkastellaan omaishoidon sopimuksellisuutta puheessa rakentuvana ilmiönä. Katse kiinnittyy siihen, millaista sopijuutta omaishoidon ohjaajat rakentavat haastattelupuheessa omaishoidontuen sopimusosapuolille. Aineistona on eri kuntien omaishoidon ohjauksessa työskentelevien 10 työntekijän haastattelut. Analyysimenetelmänä on käytetty diskurssianalyysiä. Analyysissa tarkastellaan, millaisilla selonteoilla omaishoidon ohjaajat sopimuksellisuudesta puhuvat ja millaista sopijuutta kielenkäytön avulla sopimusosapuolille rakennetaan. Kielellisen tarkastelun näkökulmasta omaishoitosopimus ei rakennu vain omaishoitajan ja omaishoidon ohjaajan väliseksi välineeksi, jolla sovitaan hoivanjaon ehdoista, vaan sopijuutta rakennetaan myös suhteessa yhteiskunnallisiin ja poliittisiin odotuksiin. Sopijuuden kautta esimerkiksi uusinnetaan kotihoidon ensisijaisuutta ja kuntien säästötavoitteita asiakaslähtöisyyden kustannuksella.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suomalaista varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen arkea keskusteluttamalla kolmea osa-aineistoa keskenään ja suhteessa teoriaan. Tarkastelua suuntasi kysymys, millainen liikkumavara lapselle jää varhaiskasvatuksessa. Aineistot olivat yksittäisen lapsen kasvunkansioihin liittyvät haastattelut, pienten lasten ryhmässä koottu dokumentointiaineisto ja kymmenessä päiväkodissa toteutetun kehittämishankkeen dokumentointiaineisto. Aineisto analysoitiin laadullisilla menetelmillä aineistolähtöisesti. Keskeiseksi vaiheeksi nousi aineiston tarkastelu yhteisöllisen, normittavan ja yksilöllisen eetoksen valossa. Johtopäätöksenä esitetään, että kolmen eetoksen tasapainoinen esiintyminen varhaiskasvatuksessa tukee lapsen liikkumavaraksi luonnehdittua aluetta varhaiskasvatuksen arjessa. Aineiston kriittinen tarkastelu avaa näkökulmia varhaiskasvatuksen uudistamiseen ja alan koulutuksen kehittämiseen.

Artikkelissa tarkastellaan tilapäiseen asumispalveluun kuulumisen tunteen saamia merkityksiä sekä kuulumisen tunnetta vahvistavia ja heikentäviä tekijöitä asunnottomien kokemana. Tutkimus paikantuu tunteiden maantieteen tutkimusperinteeseen. Aineiston muodostavat tilapäisessä asumispalvelussa majoittuvan 19 asunnottoman kanssa tehdyt haastattelut. Tutkimuksen tulosten mukaan asunnottomat kuvaavat asumispalveluihin kuulumisen tunteen saamia merkityksiä neljän repertuaarin kautta, joissa kuuluminen rakentuu suhteessa muihin asumisyksikön asukkaisiin, arvostavassa ja kunnioittavassa kohtaamisessa suhteessa työntekijöihin, oman oven ja tilan mahdollistamasta kuulumisen tunteen säätelystä sekä toiminnan ja tekemisen kautta rakentuvasta kuulumisesta. Asumispalveluja järjestettäessä tulisi huomioida nämä kuulumisen tunteen eri ulottuvuudet (relationaalisuus, materiaalisuus ja toiminnallisuus) asunnottoman paikkaan kuulumisen tunteen vahvistamiseksi.

Tiivistelmä. Tämän kandidaatintutkielman tarkoitus oli kuvailla arvostavan haastattelun menetelmän käyttöä muutosjohtamisessa terveydenhuollon kontekstissa. Aiheen valintaan vaikutti käsitys siitä, että arvostavan haastattelun menetelmä ei ole laajasti tunnettu malli muutosjohtamisen työvälineenä suomalaisessa terveydenhuollon ympäristössä. Aineistona tutkielmassa oli viisi vertaisarvioitua tutkimusartikkelia, jotka olivat julkaistu akateemisissa julkaisuissa vuosien 2007–2016 välillä. Arvostavan haastattelun käyttöä muutosjohtamisessa analysoitiin sisällönanalyysia mukaillen. Arvostavan haastattelun menetelmä oli tehokasta terveydenhuollon ympäristössä muutosjohtamisen apuvälineenä erityisesti työpaikan sosiaaliseen rakenteeseen liittyvien tekijöiden osalta. Näitä olivat vuorovaikutuksen ja yhteistyön lisääntyminen, vaikuttamismahdollisuuksien ja osallisuuden tunteen lisääntyminen sekä sairaanhoitajien työtyytyväisyyden lisääntyminen. Arvostavan haastattelun luonne tasa-arvoa edistävänä ja demokraattisena menetelmänä oli tutkielman aineiston mukaan tärkeää. Arvostavan haastattelun menetelmän käyttämisen edellytyksenä nähtiin erittäin vahva ammatillinen menetelmäosaaminen sekä arvostavan haastattelun taustateorioiden syvä tuntemus. Arvostavan haastattelun menetelmällä edistettiin tieteellisen, näyttöön perustuvan tiedon käyttöä terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa. Arvostavan haastattelun arvioitiin vähentävän liian byrokraattisuuden rakentumisen riskiä, lisäävän tehokkuutta sekä alentavan muutosvastarintaa. Pitkän aikavälin organisaatiokulttuurin muutosten onnistumisen arviointi oli tutkielman aineiston perusteella hankalaa. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että arvostavan haastattelun menetelmää kannattaa käyttää terveydenhuollon toimintaympäristössä muutosjohtamisessa erityisesti silloin, kun halutaan vaikuttaa yksikön tai organisaation sosiaaliseen rakenteeseen ja uusien käytäntöjen syntymiseen.

Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää, millaista vuorovaikutusta ohjatussa perheliikunnassa ilmeni sekä millaisia kokemuksia vanhemmilla oli ryhmissä tapahtuvasta vuorovaikutuksesta. Perheliikunta kannustaa perheitä liikkumaan enemmän yhdessä, mikä auttaa vahvistamaan vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutussuhdetta. Tutkimamme perheliikunta järjestettiin Oulun kaupungin LAPANEN-hankkeen toimesta, jonka avulla pyritään edistämään lapsiperheiden hyvinvointia tarjoamalla ilmaisia liikuntapalveluita. Aiheen valintaan vaikuttivat vähäinen tutkimustieto perheliikunnasta ja kiinnostuksemme aihetta kohtaan. Tutkimuskysymyksemme olivat: 1) Millaista lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus on perheliikunnassa? 2) Millaista perheiden välinen vuorovaikutus ja yhteistyö ovat perheliikunnassa? 3) Millaista ohjaajan ja perheen välinen vuorovaikutus on perheliikunnassa? Haastattelu- ja havainnointitutkimus toteutettiin syksyllä 2015. Tutkimusaineisto koostui neljän tutkimusperheen haastatteluista ja kymmenellä kerralla tehdyistä osallistuvista havainnoinneista. Suoritimme havainnoinnin kirjaamalla havainnot havainnointipäiväkirjoihin ja -kaavakkeisiin. Keräsimme vanhempien kokemuksia perheliikunnassa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta teemahaastatteluiden ja perheliikunnan yhteydessä käytyjen keskusteluiden avulla. Analysoimme tutkimusaineiston aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Käsittelimme havainnointikaavakkeet laskemalla kaavakkeen arvoista keskiarvoja. Tulokset osoittivat, että perheliikunnassa tapahtuva vuorovaikutus tuki lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutussuhdetta. Lapsen ja vanhemman välisessä vuorovaikutuksessa ilmeni paljon katse- ja kosketuskontakteja. Perheiden välillä oli eroja, kuinka paljon he kannustivat, antoivat positiivista palautetta ja puuttuivat lapsen toimintaan. Perheiden välinen vuorovaikutus ja yhteistyö toiminnassa olivat vähäistä. Myöskään lasten välistä vuorovaikutusta ei ilmennyt. Perheliikunnassa tehtävän yhteistyön tekemisen mahdollisuus kasvoi syksyn aikana, mutta se ei lisännyt vuorovaikutusta. Ryhmän ilmapiiri kehittyi syksyn aikana ja vanhemmat kokivat ilmapiirin hyväksi. Vanhemmat korostivat ohjaajan persoonaa ja tapaa ohjata tärkeiksi, jotta lapsi osallistui toimintaan. Tulokset tukevat käsitystä, että perheliikunta vahvistaa lapsen varhaista vuorovaikutusta vanhempaan sekä lapsen ja vanhemman välistä kiintymyssuhdetta. Tulosten perusteella ohjaaja pystyy toiminnallaan vaikuttamaan perheliikunnassa tapahtuvan vuorovaikutuksen laatuun. Tulokset antavat tärkeää tietoa Oulun kaupungin LAPANEN-hankkeen eri tahoille ja perheliikunnan ohjaajille perheliikunnassa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta.

Tiivistelmä. Opinnäytteessäni tutkin nuoria pohjoissaamelaisia, jotka määrittelevät noudattavansa joko vegaanista tai sámevegaanista ruokavaliota. Sámevegaani syö vegaanisen ruokavalion ulkopuolelta myös poronlihaa, itsepyydettyä kalaa ja riistaa. Opinnäytteeni tavoite on tuottaa tietoa uudesta ilmiöstä, sillä saamelaisten vegaaniutta ei ole aikaisemmin tutkittu. Vegaanius, sámevegaanius ja saamelaisuus voidaan määritellä sosiaalisiksi identiteeteiksi, joita ihmisellä voi olla useita. Sosiaalisen identiteetin käsitteen lisäksi peilaan työssäni yleisiin vegaanitutkimusten tuloksiin, joiden mukaan ihminen alkaa vegaaniksi tavallisesti joko terveydellisistä, eettisistä tai ympäristöön liittyvistä syistä. Tutkimuksessani pyrin selvittämään, millaisia kokemuksia saamelaisnuorilla on vegaanisen ja samelaisen identiteetin yhdistämisestä ja aiheuttaako se ristiriitoja. Tutkimuskysymyksiäni olivat 1) Millaisin syin saamelaisnuoret ovat alkaneet vegaaneiksi tai sámevegaaneiksi? 2) Millä tavoin sámevegaaniutta perustellaan? ja 3) Aiheuttaako kulttuuri- ja ruokavalioidentiteetin kohtaaminen ristiriitoja sosiaalisen identiteetin osalta, ja jos aiheuttaa, millaisia ne ovat?. Tutkimuksen materiaalina on haastatteluaineisto, eli kolmen haastattelamani saamelaisnuorten haastattelut vuosilta 2018–2019. Lähestyin materiaalia sisällönanalyysin keinoin. Tutkimukseni osoitti haastateltavieni ryhtyneen noudattamaan vegaanista ruokavaliota samoista syistä kuin aikaisemmissa vegaanitutkimuksissakin on osoitettu, eli terveydellisistä, eettisistä ja ympäristöön liittyvistä syistä. Sámevegaaniuden perusteluissa on myös samoja piirteitä samoista syistä, minkä lisäksi perusteluissa on selkeä yhteys saamelaiseen kulttuuriin. Tutkimuksessa kävi ilmi, että saamelaisen ja vegaanisen identiteetin yhdistäminen saattaa aiheuttaa ristiriidan tunnetta, jotka perustuvat henkilökohtaisten arvojen ja kultturiin väliseen ristiriidan kokemukseen. Sámevegaanit eivät kuvanneet vastaavia ristiriidan tunteita, mistä huolimatta tulkitsin sámevegaaniuden voivan olla seuraus sisäisestä ristiriidasta. Vegaanisen ja saamelaisen identiteetin yhdistäminen ei siis kaikissa tapauksissa ole ongelmatonta ja sitä käsitellään eri keinoin.

Abstract Background: Confirmation bias is the tendency to search for evidence that confirms a person’s preconceptions. Confirmation bias among software testers is their tendency to validate the correct functioning of the program rather than testing it to reveal errors. Psychology literature suggests that time pressure may promote confirmation bias because time pressure impedes analytical processing of the task at hand. Time pressure is perceived negatively for its effects in software engineering (SE), therefore, its effect on confirmation bias may exacerbate software quality. Objective: We aim to examine confirmation bias among software testers. Additionally, we examine the effect of time pressure on confirmation bias and how time pressure affects the testers’ perception of the performance. We also question what other antecedents to confirmation bias exist in software testing and how they lead to it. Method: We first examined the state of the art research on cognitive biases in SE using systematic mapping. Then, we empirically examined the feasibility of using students in further experiments. An experiment with 42 students (novice professionals) investigated the manifestation of confirmation bias and whether time pressure promotes it. Another experiment with 87 novice professionals examined the perception of the performance of software testers under time pressure. A grounded theory study based on the interview-data of 12 practitioners explored other antecedents to confirmation bias in software testing and how they lead to it. Results: Time pressure emerged as a major antecedent to confirmation bias in the grounded theory. Testers prefer to validate the correct functioning of the program under time pressure. However, time pressure could not significantly promote confirmation bias among testers. Software testers significantly manifest confirmation bias irrespective of time pressure. The perception of performance is also sustained irrespective of time pressure. Conclusion: Testers should develop self-awareness of confirmation bias and improve their perception of performance to improve their actual testing. In the industry, automated testing may alleviate confirmation bias due to time pressure by rapidly executing the test suites
Tiivistelmä Tausta: Vahvistusharha tarkoittaa taipumusta hakea ennakko-odotuksia vahvistavaa todistusaineistoa. Ohjelmistotestaajien vahvistusharha tarkoittaa taipumusta varmistaa ohjelmiston oikea toiminta mieluummin kuin hakea siitä virheitä. Psykologinen tutkimus esittää, että aikataulupaine voi lisätä vahvistusharhaa heikentämällä työn analyyttista tarkastelua. Aikataulupainetta pidetään ohjelmistotekniikan soveltamiseen kielteisesti vaikuttavana asiana, minkä johdosta sen vaikutus vahvistusharhaan voi heikentää ohjelmiston laatua. Tavoite: Tarkastelimme ohjelmistotestaajien vahvistusharhaa tutkimalla aikataulupaineen vaikutusta vahvistusharhaan ja testaajien käsitykseen testauksen tehokkuudesta. Lisäksi kysymme, mitkä muut tekijät johtavat ohjelmistotestauksen vahvistusharhaan, ja millä tavoin. Menetelmä: Ensiksi tarkastelimme ohjelmistotekniikan kognitiivisten harhojen viimeisintä tutkimusta systemaattista kirjallisuuskartoituksella. Sitten tutkimme kokeellisesti, miten yliopisto-opiskelijat soveltuvat käytettäväksi tutkimusjoukkona vahvistusharhan kokeellisessa tutkimuksessa. Kokeellinen tutkimus, johon osallistui 42 opiskelijaa (aloittelevaa ammattilaista), tarkasteli vahvistusharhan lisääntymistä aikataulupaineen vaikutuksesta. Toinen kokeellinen tutkimus, johon osallistui 87 aloittelevaa ammattilaista, tarkasteli ohjelmistotestaajien käsitystä testauksen tehokkuudesta aikataulupaineen alla. Kahdeltatoista ammattilaiselta haastattelemalla kerätystä tutkimusaineistosta tarkasteltiin ankkuroidun teorian menetelmällä muiden mahdollisten tekijöiden vaikutusta vahvistusharhaan. Tulokset: Ankkuroidussa teoriassa aikataulupaine osoittautui merkittäväksi vahvistusharhan tekijäksi. Ammattimaiset ohjelmistotestaajat haluavat mieluummin validoida ohjelmiston oikean toiminnan aikataulupaineessa. Toisessa kokeellisessa tutkimuksessa aikataulupaine ei kuitenkaan lisännyt merkittävästi testaajien vahvistusharhaa, vaan testaajien vahvistusharha ilmeni merkittävästi aikataulupaineista riippumatta. Myös käsitys työn tehokkuudesta säilyi riippumatta aikataulupaineesta. Johtopäätös: Ohjelmistotestaajien on syytä kehittää tietoisuuttaan vahvistusharhasta ja parantaa käsitystään työn tehokkuudesta parantaakseen testaustyötä. Teollisuudessa automaattinen testaus voi lieventää aikataulupaineen aiheuttamaa vahvistusharhaa nopeuttamalla testisarjoja

Abstract There is a broad consensus in the software engineering (SE) research community that understanding system desiderata and design creativity is critical for the success of software projects. This has motivated a plethora of research in SE to improve requirements engineering (RE) processes. However, little research has investigated the relationship between the way desiderata are presented (i.e., framed) and creative design performance. This dissertation, therefore, examines the effects of more formal presentations of desiderata on design creativity. The research was conducted in three phases. The first consisted of summarizing the available literature on cognitive biases in SE to build a comprehensive body of knowledge, understand the current state of research, and identify the relevant literature to position and delineate subsequent investigations involving the framing effect and fixation. This research phase also investigated how creativity is conceptualized (i.e., understood, assessed and improved) in SE by exploring the perceptual differences and similarities between SE researchers and practitioners. In the second phase, two controlled experiments were conducted to investigate the impact of framing desiderata first as requirements (in general) and then as prioritized requirements on design creativity (i.e., the originality and practicality of a design). The third phase involved a protocol study to explore the underlying cognitive mechanisms that may explain why framing desiderata as formal requirements affects creativity. The empirical evidence from the second and third phases was interpreted together to propose a theoretical framework that explains the effect of specification formality on design creativity. While the results of the experiments show that specification formality is negatively related to design creativity (i.e., desiderata framed as requirements or prioritized requirements result in designs that are less creative), the findings from the protocol study indicate that the negative relationship between specification formality and design creativity is mediated by fixation (i.e., more formal presentation of desiderata induces fixation and hinders critical thinking). Overall, the results of this dissertation suggest that more formal and structured presentations of desiderata cause requirements fixation—the tendency to attribute undue confidence and importance to desiderata presented as formal requirements statements—that affects design creativity, and thus undermines software engineering success
Tiivistelmä Ohjelmistotuotannon tutkijoiden keskuudessa on laaja yksimielisyys järjestelmän tarpeiden ja suunnittelun luovuuden ymmärtämisen kriittisyydestä ohjelmistoprojektien menestyksessä. Tämä on motivoinut monia ohjelmistotuotannon vaatimusmäärittelyprosessien parantamiseen liittyviä tutkimuksia. Harvassa on tarkasteltu tarpeiden esitystavan (eli muotoilun) ja luovan suunnittelun lopputuloksen välistä yhteyttä. Tässä väitöskirjassa tarkastellaan tarpeiden muodollisempien esitystapojen vaikutuksia suunnittelun luovuuteen. Tutkimus oli kolmivaiheinen. Ensin referoitiin ohjelmistotuotannossa kognitiivisiin harhoihin liittyvä kirjallisuus kartoittamaan nykytutkimuksen tila ja merkityksellinen kirjallisuus myöhempien, kehysvaikutuksen ja fiksaation sisältävien tutkimusten sijoittamiseen ja rajaamiseen. Lisäksi tarkasteltiin luovuuden käsitteellistämistä (eli ymmärrettävyyttä, arviointia ja parantamista) tutkimalla katsannollisia eroja ja yhtäläisyyksiä tutkijoiden ja ammattilaisten välillä. Toisessa vaiheessa tehtiin kaksi kontrolloitua koetta tarpeiden muotoilun vaikutuksien tutkimiseksi, ensin vaatimuksina (yleisesti) ja sitten tärkeysjärjestykseen laitettuina vaatimuksina suhteessa suunnittelun luovuuteen (eli omaperäisyyteen ja käytännöllisyyteen). Lopuksi, protokollatutkimuksella selvitettiin taustalla olevia kognitiivisia mekanismeja selittämään syitä muodollisina vaatimuksina esitettyjen tarpeiden vaikutuksista luovuuteen. Toisesta ja kolmannesta vaiheesta saatujen empiiristen aineistojen tulkittiin yhdessä muodostavan teoreettisen viitekehyksen, joka selittää määrittelyn muodollisuuden vaikutusta suunnittelun luovuuteen. Vaikka kokeiden tulokset osoittavat määrittelyjen muodollisuuden vaikuttavan negatiivisesti suunnittelun luovuuteen (eli tarpeiden muotoilu vaatimuksina tai priorisoituina vaatimuksina vähentää suunnitelmien luovuutta), protokollatutkimuksen tulokset viittaavat fiksaation vaikuttavan negatiiviseen yhteyteen määrittelyjen muodollisuuden ja suunnittelun luovuuden välillä (eli tarpeiden muodollisempi esitystapa aiheuttaa fiksaatiota ja vaikeuttaa kriittistä ajattelua). Kaiken kaikkiaan, väitöskirjan tulokset esittävät muodollisempien ja strukturoidumpien tarpeiden esitystapojen aiheuttavan vaatimusten fiksaatiota, taipumusta pitää luottamusta ja tärkeyttä tarpeiden muodollisten vaatimusten ilmaisun ansioina, joka vaikuttaa suunnittelun luovuuteen heikentäen ohjelmistotuotannon menestymisen mahdollisuutta

Artikkelimme tutkimuksellinen tavoite on syventää ymmärrystä poliisin vaikuttavuuden arvioinnista ja sen kehittämisestä sekä tarkastella poliisin määrärahojen riittävyyttä tästä laajemmasta näkökulmasta, jotta määrärahojen ja vaikuttavuuden suhteen avaaminen sekä selittää osaltaan vajetta että selkeyttää arviointia jatkossa. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen arvioinnin kehittämisen ja kehittymisenkuvaus 2000-luvun alusta suomalaiseen poliisin arviointitutkimukseen perustuen ja sisäministeriön teettämän poliisin määrärahaselvityksen tulosten analysointi tästä laajemmasta yhteiskunnallispoliittisesta näkökulmasta. Artikkelimme jälkimmäinen osa perustuu sisäministeriön (SM:n) toimeksiantona tehtyyn selvitykseen, jossa menetelminä olivat dokumenttianalyysi, poliisin tulosmittareiden tilastodatan analyysi, kaikille poliisilaitoksille suunnattu kysely sekä viiden eri poliisilaitoksen johdon haastattelut, jotka toteutettiin loppuvuodesta 2021.

Tässä artikkelissa keskitytään siihen, mitkä tekijät aikaansaivat Suomen hallituksen koronajohtamisesta ennakoitavuuden sijasta reagoivaa ja kapea-alaista ja mitä vaikutuksia sillä oli koronajohtamisen onnistumiselle. Artikkelissa ollaan erityisen kiinnostuneita siitä, miksi tietoperustainen ennakointi koronajohtamisessa on ollut haastavaa hallitukselle. Lähtökohtana on, että Suomessa – kuten monessa muussakin maassa – on pyritty ennakoitavuuteen, mutta päädytty reagoitavuuteen. Artikkeli perustuukoronatoimien johtamisen arviointihankkeessa toteutettuja ministeriöiden, keskushallinnon sekä ylimmän poliittisen johdon edustajien haastatteluja, joita on kaikkiaan 42. Artikkelin keskeinen tulos on, että Suomen hallituksen johtamista voidaan luonnehtia Herbert Simonin käsitteellä rajoitettuun rationaalisuuteen pohjautuvaksi johtamistavaksi. Tämä on ollut monilta osin onnistunutta. Rajoitetun rationaalisuuden lähtökohta tulisikin jatkossa huomioida suomalaista kriisihallinnon mallia kehitettäessä.

Tutkimuksen kohteena on Rikosseuraamuslaitoksessa (RISE) kehitteillä olevaa uusi toimintamalli: päihdeongelmaisten sakkorangaistusvankien sijoittaminen vankilan ulkopuolisiin kuntoutuslaitoksiin. Keskiössä on RISEn työntekijöiden kokemukset ja näkemykset toiminnasta ja sen kehittämisestä. Tutkimuksessa kartoitetaan: 1. Näkemyksiä vankien ulkopuolisesta sijoituksesta 2. Uuteen toimintamalliin liittyvää osaamisen kehittämistä 3. Ulkopuoliseen sijoitustoimintaan liittyviä haasteita ja hyviä käytäntöjä 4. RISEn keskeiset toimijat ulkopuolisessa sijoitustoiminnassa sekä niiden välisiä haasteita ja hyviä käytäntöjä 5. Rikosseuraamusalan tulevaisuus Tutkimuksen käsitys toiminnasta ja oppimisesta perustuu kulttuurihistorialliseen toiminnan teoriaan ja sen pohjalta kehitettyyn kehittävän työntutkimuksen metodologiaan. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluin RISEn eri yksiköissä. Haastattelut (N=26) toteutettiin kahdessa osassa: kesäkuussa 2021 (N=10) sekä tammikuun ja maaliskuun 2022 välillä (N=16). Sakkovankien ulkopuoliseen päihdekuntoutukseen liittyvää kehitystyötä pidettiin tärkeänä, mutta sen tarkoituksenmukaisuutta, taloudellisuutta ja vaikuttavuutta kyseenalaistettiin. Toisella haastattelukierroksella monet haastateltavista ilmaisivat tyytyväisyytensä kehittämistyön etenemiseen. Erityisesti huomioitiin henkilökunnan sitoutuminen hankkeeseen, eri yksiköiden välinen yhteistyö, uudet keskustelunavaukset sekä asiakasprosessin vahvistuminen yhteisenä työnkohteena. Monet haastateltavista painottivat jatkuvan oppimisen tärkeyttä hankkeen aikana kuin myös onnistunutta työskentelyä RISElle uudella ja epätyypillisellä ketterällä tavalla. Keskeiset hyvät käytännöt ja haasteet liittyivät vankeihin tai heidän ilmaisemiinsa näkemyksiin toiminnasta, sääntöihin ja normeihin (esim. lainsäädäntö, hankkeen tavoitteiden muuttuminen, työkulttuuri), työnjakoon (esim. rajoja ylittävä työskentely, hankkeen työnjaollinen organisointi) ja välineisiin (esim. kommunikointi ja viestintä). Aineistosta nousseet osaamisen kehittämisen teemat olivat (1) osaamisen kehittämisen tarpeet (2) informaali oppiminen, (3) yhteistyö ja yhteisöllinen oppiminen sekä (4) jatkuva oppiminen, ketteryys, kokeilukulttuuri ja ratkaisukeskeisyys. RISEn keskeisiksi verkoston jäseniksi ulkopuolisessa sijoitustoiminnassa nostettiin: vankiterveydenhuolto, kunnat, päihdekuntoutuslaitokset, kolmannen sektorin toimijat ja ulosottolaitos. Toisella haastattelukierroksella kuvattiin vahvistunutta ja onnistunutta yhteistyötä eri verkoston jäsenten kanssa. Haasteina tuotiin esiin muun muassa se että sosiaali- ja terveysministeriö ei ole ollut alusta asti mukana toiminnan suunnittelemisessa, verkoston jäsenten vaikea tavoitettavuus, kuntoutuslaitosten tarjoamat hoitomuodot, jotka eivät tarkoituksenmukaisia sakkovangeille tai niitä on rajoitetusti tarjolla. RISEn johdon toivottiin osallistuvan verkostojen rakentamiseen. Tuloksista analysoitiin jännitteet, jotka ilmaisevat keskeiset kriittiset pisteet toiminnassa. Osaamisen kehittämiseen ja informaalin oppimiseen liittyvät analysoidut jännitteet olivat seuraavanlaiset: - itsenäinen ote työhön ja oppimiseen – organisaation rooli oppimisen tukemisessa - ei-perinteinen ketterä oppiminen – hierarkkiset ja siiloutuneet organisaatiorakenteet Verkostoitumiseen ja yhteistyöhön liittyvät jännitteet olivat: - yksilön vastuu ja kontaktit – systeeminen verkostoituminen jossa johto mukana - alueellinen kehittäminen – valtakunnallinen kehittäminen Yleisesti toiminnan kehittämiseen liittyvä jännite oli: - ylisektoraalinen kehittämisen tarve – yksipuolinen kehittäminen (oikeusministeriön vastuu) Haastateltavien pohdinnat rikosseuraamusalan tulevaisuudesta olivat pääasiassa myönteisiä. Heidän esiin tuomansa tulevaisuuteen liittyvät pääteemat olivat: sakkovankihankkeen tulevaisuus, vastuuvirkamiesmalli ja lähityö, verkostotyö ja kansainvälisyys, osaamisen kehittämisen tarpeet, digitalisaatio, vankiryhmät ja heidän tarpeensa sekä rangaistusten ja yhteiskunnan avoimuus. Tutkimus- ja kehittämisehdotuksiksi nousivat: (1) Sakkovankitematiikkaan liittyvä pitkittäistutkimus, joka kohdistuu sekä RISEn henkilöstön että verkoston jäsenten kokemuksiin ja kehittämisehdotuksiin ja (2) Naiserityisen työn/palvelujen kehittäminen ja tutkiminen.