Academic literature on the topic 'EU-politiikka'

Suomalaiset ja norjalaiset maitotilat ovat kooltaan pieniä ja toimivat ilmaston kannalta haastavissa olosuhteissa. Suomen EU-jäsenyyden alkuun saakka Suomessa ja Norjassa noudatettiin samankaltaista maatalouspolitiikkaa, jonka ytimenä olivat korkeahintalinja ja ulkomaiselta tuonnilta suojatut markkinat. Molemmissa maissa 1980-luvulla käyttöön otetut tilakohtaiset kiintiöt rajoittivat myös voimakkaasti maitotilojen kehittämistä. EU-jäsenyyden myötä Suomessa on harjoitettu EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa. Jäsenyyden alussa useimpien maataloustuotteiden hinnat laskivat voimakkaasti. Suomessa on ollut mahdollisuus käyttää monia kansallisia toimia maatalouden toimintaedellytysten turvaamiseksi. Lisäksi investointituet ovat olleet merkittäviä. Norjassa on puolestaan harjoitettu kansallista maatalouspolitiikkaa, mutta EU:n politiikka ja maatalouskaupan vapauttamiseen tähtäävät toimet ovat osaltaan suunnanneet myös Norjassa harjoitettua maatalouspolitiikkaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella ja verrata suomalaisten ja norjalaisten maitotilojen tuottavuuden ja kannattavuuden kehitystä kirjanpitoaineistojen pohjalta. Ajanjaksona ovat vuodet 1991 – 2008. Maitotila-aineisto sisältää yhteensä yli 10 000 havaintoa. Aineisto sisältää keskeiset tilakohtaiset panos-, tuotos- ja tukimuuttujat sekä hinnat/hintaindeksit sekä eräitä yleis- ja aluetaloudellista kehitystä kuvaavia muuttujia. EU-jäsenyyden vaikutusta ei luonnollisesti voida yksityiskohtaisesti erottaa muista kehitykseen vaikuttaneista tekijöistä, vaan mahdolliset kehityserot tilojen tuottavuudessa ja kannattavuudessa kytkeytyvät kaikkiin ajanjaksolla tehtyihin toimenpiteisiin. EU-jäsenyys ja sen mukaiset politiikkamuutokset ovat kuitenkin keskeisessä asemassa suomalaisten maatilojen toimintaympäristön muutoksissa. Tilojen kehitystä tarkastellaan kannattavuuden kehittymisen näkökulmasta. Kannattavuuden/voitollisuuden muutoksen osatekijöiden määrittämisessä tarvittavat joustot ja tekninen tehokkuus määritetään stokastisia panosetäisyysfunktioita käyttäen. Voitollisuuden muutos jaotellaan hintasuhteiden ja tuottavuuden/tehokkuuden muutosten mukaisiin osatekijöihin. Norjalaiset maitotilat ovat suomalaisia tiloja pienempiä ja monipuolisempaa kotieläintuotantoa harjoittavia. Norjalaiset maitotilat ovat myös kasvaneet hitaammin kuin suomalaiset. Tulosten mukaan tuottavuuskehitys on ollut suomalaisilla tiloilla keskimäärin nopeampaa kuin norjalaisilla tiloilla. Tuottavuuskehitykseen vaikuttaa myös se, miten tuet otetaan huomioon ja mitä tilaryhmää tarkastellaan. Merkittävä osa tuottavuuden paranemisesta on saavutettu yrityskoon kasvun kautta. Hintasuhteiden kehitys on ollut norjalaistiloilla suomalaistiloja suotuisampaa.

Kotimaisen elintarvikeketjun tulevaisuuteen vaikuttavat lähitulevaisuudessa mm. EU-politiikan muutospaineet, rakennekehityksen jatkuminen, alkutuotannon ja yrittäjyyden muutokset, elintarvikemarkkinoilla tapahtuvat äkilliset hintamuutokset sekä energia- ja ympäristökysymykset. Suomen maataloutta ovat viime aikoina keskusteluttaneet mm. maitokiintiöistä luopumiseen, alkutuotannon kannattavuuteen sekä kaupan vapauttamiseen liittyvät kysymykset. Tässä tutkimuksessa sovellettiin tulevaisuudentutkimuksessa paljon käytettyä Delfoi-menetelmää, joka on kyselyihin, haastatteluihin ja ryhmäkeskusteluihin perustuva asiantuntijanäkemysten keruu- ja jäsentämistekniikka. Tutkimuksessa kartoitettiin elintarvikeketjun asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, miltä kotimainen maa- ja elintarviketalous näyttää tulevaisuudessa, mitkä ovat sen kehityksen kannalta keskeisimmät muutokset, muutostekijät ja trendit, ja mitä politiikkahaasteita toimintaympäristön muutos tuo mukanaan edettäessä kohti vuotta 2030. Delfoi-tutkimus toteutettiin joulukuun 2008 ja huhtikuun 2009 välisenä aikana haastatteluina ja kyselyillä. Kyselyssä muutostekijöitä tarkasteltiin neljässä teemassa: 1) politiikka ja instituutiot, 2) alkutuotanto ja yrittäjätoiminta, 3) elintarvikkeet ja markkinat sekä 4) energia ja ympäristö. Kyselyissä asiantuntijoilta pyydettiin arvioita muutostekijöiden tärkeydestä, toivotusta ja todennäköisestä muutoksesta sekä todennäköisen muutoksen varmuudesta. Ensimmäisellä kierroksella kysely lähetettiin 248 asiantuntijalle, ja lisäksi 26 haastateltiin (vastaus-% 40,1). Toisella kierroksella täsmennettiin ensimmäisen kierroksen tulevaisuudenkuvia. Kysely lähetettiin 105 ensimmäisellä kierroksella vastanneelle asiantuntijalle ja lisäksi 5 heistä haastateltiin (vastaus-% 55,5). Politiikkahaasteiden tulkitsemiseksi kysytyt muutostekijät, muutokset ja trendit luokiteltiin strategisten haasteiden nelikenttään. Tutkimuksen kannalta keskeisimpiä muutostekijöitä ovat ne, joilla on suuri merkitys tulevaisuuden kehitykseen, ja joilla politiikkaristiriitojen todennäköisyys on suuri. Kokonaisaineistossa tärkeimmäksi muutosvoimaksi arvioitiin makean veden varannot maailmassa. Energia ja ympäristökysymyksissä tulevaisuuden politiikkahaasteina asiantuntijat pitivät koko maailmaa koskettavia ilmasto- ja ympäristömuutoksia sekä energian kokonaiskulutusta maataloudessa. Asiantuntijat arvioivat toisella, tarkentavalla kierroksella tärkeimmiksi muutosvoimiksi maatilojen kannattavuuden kehityksen Suomessa, EU:n vaikutuksen Suomen kansalliseen maatalous- ja maaseutupolitiikkaan, kotimaisten elintarvikkeiden osuuden kokonaiskulutuksesta Suomessa, EU:n maatalousbudjetin rahoituskaudella 2014 – 2020 sekä maatalouden vesistöihin tuottaman fosforikuormituksen Suomessa. Kyselyn tulokset osoittivat, että maatalouden rakennekehitys jatkuu yksikkökokojen yhä kasvaessa ja tilojen vähetessä. Rakennekehitys ei kuitenkaan yksistään ratkaise maatalouden kannattavuuteen liittyviä ongelmia vaan voi jopa osaltaan lisätä haasteita niin yrittäjän liikkeenjohdollisen osaamisen kuin työssä jaksamisen suhteen. Asiantuntijat arvioivat, että tulevaisuuden näkymiin vaikuttavat merkittävästi niin kansalliset kuin kansainväliset maatalous- ja kauppapoliittiset päätökset. Kannattavuutta ja taloutta käsittelevien muutostekijöiden osalta ruoka- ja talouskriisit korostuivat asiantuntijoiden perusteluissa.

Puheenvuoro tarkastelee hyvinvointitalouden idean leviämistä kansalaisyhteiskunnasta ja kansallisvaltion politiikka-agendalta EU-politiikkaan. Suomen EU-puheenjohtajuuden aikana sosiaali- ja terveysministeriön sekä Suomen EU-edustuston johdolla hyvinvointitalous nostettiin EU-keskusteluihin ja politiikkaprosesseihin. Tavoitteena oli vaikuttaa ja nostaa uusia näkökulmia EU:n sosiaali-, terveys-, työllisyys- ja talouspolitiikkaan. Hyvinvointitalouden idean kautta haluttiin lisätä politiikan hyvinvointilähtöisyyttä ja osoittaa hyvinvoinnin merkitys kestävälle taloudelliselle kehitykselle. Hyvinvointitalouden idean edistäminen nojasi vahvasti kansainvälisiin keskusteluihin ja kansainvälisten talousorganisaatioiden tukeen. Määrätietoinen toiminta, oikeiden institutionaalisten kanavien löytäminen sekä kansainvälisen episteemisen yhteisön muodostuminen ovat olleet keskeisiä tekijöitä hyvinvointitalouden idean leviämisessä osaksi EU-politiikkaa. Hyvinvointitalouden idean vaikutus EU:n politiikkaprosesseihin ja politiikkaparadigmoihin on vielä auki, ja idean selvittäminen vaatii lisätutkimusta. Alustavat havainnot kuitenkin antavat olettaa, että esimerkiksi Euroopan komission valintoihin hyvinvointitalouden idealla ja siihen liittyvällä vaikuttamistyöllä on ollut vaikutusta. Suomen EU-puheenjohtajuuskauden hyvinvointitalousprosessia voidaankin pitää onnistuneena.

Artikkeli tarkastelee asiantuntijahaastatteluihin perustuen, miten erilaiset mutta toisiinsa limittyneet toiminnalliset logiikat ohjasivat EU:n ja sen jäsenvaltioiden, erityisesti Suomen, politiikkaa pandemian ensimmäisen runsaan puolentoista vuoden aikana. Logiikkoja hahmottuu kolme – itsekkyys, matkiminen ja koordinaatio – mutta ne muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jota voidaan kuvata syklisen eurooppalaisuuden käsitteellä. Vaikka eurooppalaistumisen normatiivinen perusajatus ei kriisissä näytä horjuneen, koronatoimet toivat näkyväksi jännitteen toimivallaltaan rajoitetun ja eurooppalaisia ratkaisuja etsivän komission sekä itsekkäästi käyttäytyvien jäsenmaiden välillä. Samalla jäsenmaat ovat yhteisessä tilanteessa ja yksiselitteisen tieteellisen tiedon puuttuessa matkineet toisiaan sekä oppineet toisiltaan. Vaikka ongelmia oli, artikkeli osoittaa, että EU:n kyky yhdistää joustavasti erilaisia toimintatapoja ja -logiikoita muodostivat eurooppalaisuutta eteenpäin vievän voiman. Tämä konkretisoi puhetta siitä, kuinka EU kehittyy kriisien kautta.

Oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen on Euroopan unionin (EU) perus­arvo ja jäsenyyden keskeinen ehto. Periaatteella on tärkeä merkitys kansalais­ten perusoikeuksien toteutumiselle ja sujuvalle oikeudelliselle yhteistyölle sekä EU:n uskottavuudelle arvojen puolustajana. Viime vuosina oikeusvaltio­ periaate on kokenut takaiskuja useissa jäsenmaissa ja on puhuttu jopa laajem­masta oikeusvaltion kriisistä. Tilanne on edellyttänyt EU:lta toimia yhteisen arvoperustan suojaamiseksi. Tässä artikkelissa tarkastelen EU:n instituu­tioiden oikeusvaltioperiaatteen puolustustoimia toimijakohtaisella analyysilla sekä arvioin näiden toimien mahdollisuuksia vastata haastamiseen. Lähestyn oikeusvaltioperiaatekiistaa normien haastamista käsittelevän kirjallisuuden valossa. Kirjallisuudessa EU:n instituutiot tulkitaan aiempaa selkeämmin yhteisten normien ja arvojen puolustajina eriasteisia horjutuspyrkimyksiä vastaan. Artikkeli tuo esiin oikeusvaltioperiaatekeskustelun politisoituneen luonteen ja vaikeudet periaatteen puolustamisessa. Tuloksien valossa yli­ kansallinen arvojen puolustaminen on vahvistunut, mutta teema säilyy jä­ senmaille ja instituutioille vaikeana. Viime vuosien kehitys antaa kuitenkin toivoa yhteisen ymmärryksen ja tehokkaampien välineiden löytymisestä oi­keusvaltioperiaatteen puolustamiseksi.