Academic literature on the topic 'Esittävät taiteet'

Olen dramaturgi, kirjoittaja ja luovan kirjoittamisen ohjaaja. Toimin nykytaiteen, esittävän taiteen ja kirjallisuuden kentillä. Minua kiehtoo tanssiva, henkinen ruumis, joka on sinut eläimyytensä kanssa. Ajatteluni nojaa transfeminismiin ja spekuttamiseen, mahdottomien todellisuuksien esiinpuljaamiseen ja mahdollistamiseen.

Ikääntyneiden kulttuuripalvelut ymmärretään usein konkreettisten toimintojen ja niitä perustelevien hyvinvointivaikutusten näkökulmasta. Ikääntyneiden kulttuuripalveluiden merkitykset muodostuvat kuitenkin laajemmista yhteiskunnallisista rakenteista ja tekijöistä. Tämä tutkimus yhdistää kulttuuripolitiikan kulttuurigerontologiaan. Hyvinvointiperusteinen kulttuuripolitiikka sekä ikääntyneiden yksilöllisiä kulttuurisia valintoja esiin tuova kulttuurigerontologia tuottavat merkityksiä ikääntyneiden kulttuuripalveluille, (uuden) markkinoita huomiovan julkisjohtamisen kontekstissa. Tässä artikkelissa tutkitaan Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Sosiaali- ja terveysministeriön kahdeksastatoista asiakirjasta vuosilta 2010-2017, kuinka ikääntyneiden kulttuuripalveluita kuvaava käsitteistö jäsentyy niitä kuvaaviksi merkityksiksi. Merkityksiä luokitellaan ominaispiirteiden ja käyttöalueiden avulla. Analyysin tuloksena ikääntyneiden kulttuuripalvelut muodostavat neljä käyttöaluetta: rakenteellisuuteen ja suunnitelmallisuuteen pyrkivä käyttöalue, ihmis- ja asiakaskeskeinen käyttöalue, asiantuntijuuden käyttöalue sekä yhteiskunnallinen käyttöalue. Tulokset esittävät tutkimuskohteen moniulotteisuuden: ikääntyneiden kulttuuripalveluiden muotoutumisen taustalla vaikuttavat arvopohja, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, taiteilijoiden työllisyystilanne ja käsitykset ammattilaisuudesta sekä pyrkimys pysyvyyteen ja yhteistyörakenteisiin. Yhteistyörakenteet muuntavat taiteen asemaa ja kieltä hoidon kontekstissa, joka aiheuttaa osaltaan kriittistä keskustelua taiteen ja hyvinvoinnin yhteyksistä.

Tarkastelemme artikkelissamme laadullisen aineiston avulla turvallisuuskulttuuria esittävissä taiteissa Suomessa. Kysymme, miksi esittävän taiteen alalla työskentelevät kokevat joutuvansa tinkimään työturvallisuudesta ja -hyvinvoinnista. Tarkastelemme alan turvallisuuskulttuuria turvallisuudesta tinkimistä kuvaavien esimerkkien kielellisten ja kerronnallisten piirteiden kautta. Aineistonamme ovat vastaukset laajempaan tutkimuskyselyyn kuuluneeseen avoimeen kysymykseen, jossa pyydettiin vastaajia kertomaan esimerkki turvallisuudesta tinkimisestä taiteellisten ratkaisujen vuoksi. Avovastausten laadullinen sisällönanalyysi ja semioottinen tekstianalyysi osoittavat, että turvallisuudesta tinkimistä taiteellisten ratkaisujen vuoksi kuvataan yhtäältä ainutkertaisena tai harvinaisena, toisaalta yleisenä, jopa alaan kuuluvana välttämättömyytenä. Alan valtarakenteet näkyvät turvallisuudesta tinkimisessä esimerkiksi ammattilaisten välisinä hierarkioina. Tuloksista käy ilmi, että turvallisuudesta ei tingitä vain taiteellisista syistä, vaan taiteelliset, tuotannolliset ja taloudelliset ratkaisut kietoutuvat toisiinsa.

Taiteilija-allianssilla pyritään helpottamaan luovien alojen epävarmoissa ja lyhyissä työsuhteissa toimivien freelancereiden työolosuhteita tarjoamalla osin julkisin varoin ammatillista, taloudellista ja sosiaalista turvaa työsuhteiden muodossa. Allianssimallin käyttöönotolle ei ole aikaisemman selvityksen mukaan Suomessa oikeudellisia esteitä, mutta silti mallista ei ole toteutettu edes kokeilua. Tarkastelemme artikkelissamme, millainen Koskisen selvityksessä ehdotettu allianssimalli on ja minkälaista kritiikkiä mallille esitettiin kulttuurialan sidosryhmien edustajilta pyydetyissä lausunnoissa. Tarkastelemme, miten allianssille kohdistettu kritiikki näyttäytyy suhteessa tutkimuksen tunnistamiin taiteen työelämän olosuhteisiin sekä taiteen ammattilaisten näkemyksiin niiden parantamisesta. Empiirisen aineiston analyysimenetelmänä sovellamme sisällönanalyysiä. Analyysissä oli mukana 33 lausuntoa kulttuurialan edunvalvojilta (n=13), valtionhallinnon edustajilta (n=16), työntekijöiden keskusjärjestöiltä (n=3) ja työnantajien keskusjärjestöltä (n=1). Allianssimallista on esitetty kolmivuotista kokeilua näyttelijöille, tanssijoille ja muusikoille. Lausunnoissa allianssin kokeilemista pitivät kannattavana kuusi kulttuurialan edunvalvojaa, yksi valtionhallinnon edustaja ja yksi työntekijöiden keskusjärjestö. Vaikka allianssia kritisoitiin, vain viiden kaikista 33 lausunnonantajasta voi tulkita selkeästi vastustavan allianssia tai siitä suunniteltua pilottia. Yksi kulttuurialan edunvalvoja suhtautui kokeiluun kriittisesti, kolme valtionhallinnon edustaa sekä yksi työnantajien keskusjärjestö olivat mallia vastaan. Lausunnoissa näkemykset erosivat erityisesti allianssityön työsuhteeseen, allianssityön sisältöihin ja valintakriteereihin liittyen. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyen kulttuurialan edustajasta 54 % ja valtionhallinnon edustajaista 44 % olivat yhteneväisellä linjalla: allianssia ei nähty yhdenvertaisena eikä tasa-arvoa lisäävänä. Kulttuurialan edustajien(69 %) mukaan allianssikokeilun onnistuessa malli tulisi harkita laajennettavaksi esittävän taiteen suunnitteluun, sirkustaiteilijoihin, musiikintekijöihin, kirjailijoihin, säveltäjiin ja kuvataiteilijoihin. Kulttuurialalla kaivataan ratkaisuja alalla pitkään vallinneisiin ongelmiin. Kritiikkiä annettiin erityisesti yhdenvertaisuudesta, jonka puute on aito ongelma. Ongelma voisi kuitenkin olla ratkaistavissa kansainvälisiä malleja seuraamalla. Mallin todellinen potentiaali voidaan todentaa vasta kokeilun kautta.

Mitä tapahtuu, kun kolme yhteiskuntatieteilijää ja kolme esittävän taiteen ammattilaista järjestävät lähiökuppilassa maahanmuuttoa ja rasismia käsittelevän tapahtuman? Tutkijoiden ja taiteilijoiden yhteistyönä syntyneet Puhekupla-tilaisuudet perustuivat osallistavan teatterin käytäntöihin ja dialogisuuden periaatteisiin. Tavoite oli luoda tila, jossa eri tavoin ajattelevat ihmiset voivat jakaa maahanmuuttoon ja kulttuurien kohtaamiseen liittyviä kokemuksia ja näkemyksiä. Tässä käytäntökuvauksessa esittelemme tapahtumakonseptin taustaa ja sisältöä sekä reflektoimme tutkijoiden ja taiteilijoiden yhteistyön edellytyksiä ja seurauksia. Erittelemme tapahtumien meissä herättämiä tunteita sekä reflektoimme projektimuotoisen työskentelyn ominaispiirteitä. Kehystämme Puhekupla-tilaisuudet julkiseksi sosiaalipedagogiikaksi, joka edistää ihmisten kokoontumista yhteen ja elvyttää vapauden ja moniarvoisuuden ihanteisiin pohjautuvia yhteisöllisen keskustelun ja julkisen pohdinnan perinteitä. Tilaisuuksissa kokemuksellisuus, tunteet ja leikki sekä maahanmuuttokysymyksiin liittyvä tutkimustieto ja yhteinen pohdinta harjaannuttivat dialogista keskustelutapaa, joka on yksi demokratian elinvoimaisuuden edellytys.

Vuoden 2017 alussa joukko yhteiskuntatieteilijöitä ja tanssi- ja teatteriammattilaisia järjesti kaksi maahanmuuttoaiheista Puhekupla-tilaisuutta helsinkiläisessä lähiöbaarissa. Tilaisuuksissa käsiteltiin maahanmuuttoa tutkimustietoon perustuen, esittävän taiteen keinoin, yhdessä baarin asiakkaiden kanssa. Taustamateriaalina käytettiin sosiaalipsykologian alan tutkimuksia, jotka tarkastelivat maahanmuuttajienidentiteettiä ja asemaa Suomessa sekä maahanmuuttajien ja suomalaisten tapoja käsitellä monikulttuurisuutta ja jäsenyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tavoitteena oli lähestyä tätä ajankohtaista ja kiistanalaistakin aihepiiriä draaman ja keskustelun kautta, tavalla, joka purkaa rajalinjoja ja vastakkainasettelun sijaan tuottaa epätodennäköisiä kohtaamisia, aidosti vastavuoroisia oppimiskokemuksiaja uudenlaisia näkökulmia kaikille osapuolille. Menetelmällisesti tilaisuuksien suunnittelua inspiroivat yhteiskunnallisen ja osallistavan teatterin käytännöt, erityisesti brasilialaisen Augusto Boalin (1931–2009) kehittämät yleisön osallistumiseen perustuvat toimintamallit, kuten forumteatteri. Tässä katsaustekstissä esittelemme Puhekupla-tilaisuuksiin johtanutta prosessia ja reflektoimme siitä kertyneitä kokemuksia Tavoitteemme on kirjata läpikäymämme prosessi näkyväksi, pohtia sen merkityksiä sekä onnistumisten ja ongelmien paikkoja, oppia itse ja olla inspiraationa muille. Katsausteksti tarjoaa myös uudenlaisen näkökulman tieteen popularisoimiseen. Kyse ei ole vain tiedon välittämisestä uusille yleisöille vaan tieteen- ja taiteentekijöiden yhdessä yleisön kanssa luomasta kokonaisvaltaisesta prosessista, jossa yhteiskunnallisestimerkittäviä asioita työstetään osallistavan teatterin keinoin, tutkimustietoa hyödyntäen ja sitä edelleen prosessoiden.

Independent Performing Arts Sector as a Part of the Third Sector inTransition This article examines the Finnish independent performing arts sector as a part of the so-called third (non-profit and voluntary) sector. The independent performing arts sector is analyzed from the viewpoint of the changing nature of the new third sector as identified in recent research. The aim of the article is to describe the agents in the manifold independent sector of performing arts and to analyze what kind of forms the elements important to the so-called new third sector, organizational membership and paid labour, take in the independent performing arts. From the genres of performing arts, theatre, dance, circus and performance art are investigated. There are two sets of data. Quantitative data consists of the number of productions performed in the Helsinki region during 2009–2011 by the independent performing arts sector and the number of the artists participating in those productions. The qualitative data includes case studies from 16 independent performing arts groups from around Finland. In addition to case studies, research methods include typification and network analysis. This article is concerned especially with four identified transitions in the third sector: from volunteerism to professionalism, from institutions to informal groups, from influencing to performing services and from traditional membership to different forms of participation. We conclude that the independent sector in the performing arts consists of a variety of forms of organization, and the volume of productions by groups that are not formally organized is significant. Membership has several different meanings, and they often differ from the traditional notion of the concept. In the independent sector of the arts different forms of employment and labour are mixed. The independent performing arts sector uses many familiar third sector features such as forms of organization, tradition of volunteering and light administration to organize and fund its activities, but it also moves freely outside the third sector conventions, borrows and creates its own ways, which are sometimes again borrowed by actors outside the arts sector. Keywords: Independent arts sector, performing arts, third sector

Artikkeli käsittelee vertaillen ja kontekstualisoiden kirjailija ja taidehistorioitsija Carl Einsteinin (1885–1940) kahta tekstiä: vuoden 1915 klassikkoteosta Negerplastik ja vuonna 1930 Documents-julkaisussa ilmestynyttä artikkelia "L'enfance néolithique". Artikkeli kysyy niiden osalta miten ja mistä syistä afrikkalaisen kulttuurin, Einsteinin teksteissään esittämän taidenäkemyksen ja historiankirjoituksen suhde – toisin sanoen afrikkalaisen kulttuurin historiografinen paikka – määräytyy näissä teksteissä niiden esittämällä tavalla, ja mistä syistä näiden kahden tekstin kohdalla tämä suhde tulee esiin varsin eri tavoin? Tämä kysymys johdattaa lukijan Einsteinin kirjoittajanuran laajoihin yhteiskunnallisiin teemoihin sekä avaa afrikkalaisen kulttuurin ja nk. primitiivisen taiteen merkitystä modernismille ja sen sisäisille vastareaktioille. Matkan varrella käsitellään teemoja mm. koskien formalistisen taidehistorian metodiikkaa, taiteen poliittista voimattomuutta ja etnografisen tutkimuksen vastuita. Artikkeli osoittaa Einsteinin käyttäneen huomattavasti toisistaan poikkeavia strategioita käsitellyissä kahdessa eri konsteksteissa pyrkiessään tarkastelemaan länsimaisen taidekäsityksen suhdetta ja modernismin suuntaviivoja suhteessa afrikkalaisiin visuaalisiin kulttuureihin ja aikansa länsimaiseen fantasiaan niistä.

Artikkeli tarkastelee Suomen kansallismuseon kokoelmiin kuuluvan myöhäiskeskiaikaisen Kalannin alttarikaapin merkitystä suomalaisessa taidehistorian kentässä sekä analysoi teoksen ajoitukseen ja tekijäkysymykseen liittyviä seikkoja. Taidehistorian kirjoituksessa merkittäväksi nostettua teosta tulkittiin historiallisissa vaiheissa eri tavoin ja 1940-luvulla se haluttiin nähdä erillisenä Suomen taiteen historiasta. Artikkelissa selvennetään, että teoksen nykyinen, useiden tutkijoiden esittämä myöhäisempi ajoitus 1430-luvulle on lähellä saksalaisessa tutkimuksessa ohitetun K. K. Meinanderin jo 1900-luvun alussa tekemää ajoitusehdotusta. Tiivistäen viimeaikaisten tutkimusten tuloksia alttarikaapin provenienssista, artikkelissa osoitetaan, että teos todennäköisesti tilattiin Kalannin kirkkoon sen valmistumisen jälkeen 1430-luvulla. Kirkon 1700-luvun lopun arkistolähteissä siitä kirjoitetaan vanhanaikaisena. Edelleen artikkelissa argumentoidaan, että uudet ehdotukset attribuoida Kalannin alttarikaapin maalaukset Konrad von Vechta -nimiselle taiteilijalle eivät ole vakuuttavia, ja vaikka emme tiedäkään mitään mestari Francke -nimellä tunnetun henkilön elämästä, tämä on kuitenkin edelleen hyödyllinen tekijänimi.