Academic literature on the topic 'Ennallistaminen'

Ihmistoiminnasta aiheutuvat ekologisesti haitalliset vaikutukset voidaan kompensoida tuottamalla luonnon kannalta hyötyjä, esimerkiksi ennallistamalla elinympäristöjä tai perustamalla uusia luonnonsuojelualueita. Elinympäristön ennallistaminen mahdollistaa elinympäristön palautumisen kohti luonnontilaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voitaisiinko jo aiemmin suojelluilla alueilla tehtävällä ennallistamisella saavuttaa ekologisessa kompensaatiossa tarvittava luontohyöty. Voi ehkä vaikuttaa siltä, että tällä tavoin tuotetut hyödyt eivät ole luonnon kannalta lisäisiä, koska toimenpiteet kohdistuvat alueisiin, jotka ovat jo suojeltu. Suomessa on kuitenkin tällä hetkellä monia suojelualueita, joilla tehtävät ennallistamistoimet tuottaisivat luontohyötyjä, mutta joihin ei ole taloudellisia resursseja. Ihmisen toiminnasta aiheutuvia ekologisesti haitallisia vaikutuksia ei pääsääntöisesti kompensoida lainkaan. Näin ollen elämme tilanteessa, jossa vapaaehtoiset kompensaatiot olisivat joka tapauksessa lisäisiä, sillä vaihtoehtoisesti ennallistamista ei tehtäisi lainkaan. Tässä työssä esitetään myös laskentamalli suojelualueilla tuotettavien ennallistamishyötyjen arviointiin.

Viherrakentamisen ja ennallistamisen kasvilajien valinta ja saatavuus on pohjoisen vaativissa kasvuolosuhteissa usein ongelma. Syksyllä 2007 päättyi laaja pohjoisille matkailualueille keskittynyt EU LIFE ympäristörahaston hanke Matkailualueet maisemalaboratorioina – Työvälineitä kestävän matkailun edistämiseen (LANDSCAPE LAB). Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha oli hankkeessa mukana yhtenä kumppanina ja toteutti yhteistyössä Lapin ammattiopiston luonto- ja ympäristöalan toimipisteen kanssa Kestävän viherrakentamisen ja ennallistamisen kasvimateriaali, (LABPLANT) osahankkeen. Osahankkeen tavoitteina oli etsiä ja valita pohjoiseen viherrakentamiseen ja ennallistamiseen sopivaa kasvimateriaalia, kehittää kasvien lisäysmenetelmiä ja tuottaa kestävää kasvimateriaalia, perustaa näytealueita pohjoisiin matkailukeskuksiin ja kirjoittaa opaskirja pohjoisen matkailuympäristön kestävistä kasveista.Kestävien kasvien valinta perustui oleellisesti jo olemassa olevaan, aiemmista projekteista tulleeseen tietoon sekä Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ja Lapin ammattiopiston Metsäruusun toimipisteen kasvikokoelmiin. Esiteltävän kasvimateriaalin valinnan kriteerit olivat ilmastollinen kestävyys sekä käyttökelpoisuus pohjoisessa ympäristössä. Kasvimateriaali koostuu perinteisistä viherrakentamisen kasveista, luonnonkasveista ja potentiaalisista uusista viherrakentamisen kasveista. Osahankkeen aikana lisättiin yhteensä lähes sata eri lajia tai kantaa monivuotisia ruohokasveja, varpuja, pensaita ja puita.Osatehtävän aikana perustettiin yhteensä kuusi näyteistutusaluetta, näistä kaksi Leville, kaksi Ylläkselle ja kaksi Pallakselle. Näytealueilla esitellään kasvien käyttöä erilaisissa pohjoisissa matkailuympäristöissä. Valmistunut opaskirja, Pohjoisen matkailuympäristön kestävät kasvit, kertoo pohjoisen ympäristön ja kasvien ominaispiirteistä sekä siitä, miten pohjoisen matkailukeskusten ympäristöistä voidaan kehittää viihtyisämpiä ja ekologisesti kestävämpiä. Opaskirjassa esitellään yli 300 pohjoisilla alueilla käyttökelpoista ja kestävää luonnon- ja viherrakentamisen kasvia lisäys- ja saatavuustietoineen.

Suomen alkuperäisestä 10,4 miljoonan hehtaarin suoalasta yli puolet on ojitettu metsä- ja maatalouden sekä turvetuotannon tarpeisiin. Etelä-Suomessa ojitus on ollut voimakkainta: keskimäärin noin 75 prosenttia ja monin paikoin vielä suurempi osa soista on ojitettu. Suot ovat Euroopan luontotyypeistä kaikkein uhanalaisin luontotyyppiryhmä ja Suomella on erityisvastuu soiden suojelusta. Kaikkiaan 54 prosenttia Suomen 50 suoluontotyypistä on uhanalaisia ja lisäksi 20 prosenttia on silmällä-pidettäviä. Ensisijaisesti Suomen soilla elävistä lajeista 11 prosenttia eli yhteensä 120 lajia on uhanalaisia. Uhanalaisilla lajeilla ja luontotyypeillä on korkea riski hävitä Suomesta. Mittava ojitus näkyy suolajiston ja -luontotyyppien uhanalaisuuden lisäksi myös vesistöhaittoina, soilta hävinneenä hiilivarastona ja muina heikentyneinä ekosysteemipalveluina. Uutena uhkana suoluonnolle on rahkasammaleen kuoriminen suon pinnasta. Soita ennallistetaan eli palautetaan kohti luonnontilaa ojia tukkimalla ja patoamalla sekä vesiä uudelleen ohjailemalla ja poistamalla ylimääräistä puustoa. Ennallistamisella pyritään ensisijaisesti suoluontotyyppien tilan parantamiseen ja suolajiston palauttamiseen. Tutkimusten valossa ennallistaminen johtaa suon oleellisten ekologisten toimintojen palautumiseen nopeasti, pääsääntöisesti vajaassa vuosikymmenessä. Lajiston palautuminen vaikuttaa lupaavalta, mutta on toimintojen palautumista hitaampaa. Kaikki ennallistamisen vaikutukset eivät ole myönteisiä lyhyellä aikavälillä. Soiden ennallistaminen lisää metaanipäästöjä, jonka seurauksena kokonaiskasvihuonekaasupäästöt voivat kasvaa seuraavan 10–20 vuoden aikana. Pitkällä aikavälillä päästöt alkavat kuitenkin usein vähentyä ja etenkin rehevät suot ennallistuvat hiilinieluiksi. Karuilla suoluontotyypeillä ilmastovaikutus voi olla pitkään kielteinen. Vesistöjen ravinne-kuormitus voi kasvaa etenkin rehevien soiden ennallistamisen seurauksena, mutta haitallinen vaikutus on pääsääntöisesti lyhyt, ja jo vuosikymmenen kuluttua ennallistettu suo puhdistaa valuma-alueen vesiä ja toimii luonnontilaisen suon tavoin tasaten valumia. Ennallistaminen on tärkeä työkalu historiallisten luontohaittojen korjaamisessa ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Ennallistamisen hyödyissä ja haitoissa on joitakin tietopuutteista johtuvia epävarmuuksia, mutta vaikuttaa siltä, että soiden pitkäjänteinen ennallistaminen on kokonaisuuden kannalta suoluonnolle, vesistöille ja ilmastolle parempi ratkaisu kuin ennallistamatta jättäminen. Luontopaneeli korostaa, että nimenomaan soiden ennallistamiskysymyksessä on tärkeää ymmärtää, että hiilensidontaa ja ilmaston-muutosta hillitseviä ratkaisuja voidaan tehdä monilla erilaisilla soista riippumattomilla keinoilla, mutta suoluontotyyppien erityispiirteet ja lajisto eivät ole turvattavissa ilman soiden ennallistamista. Ennallistamisen lisäksi luonnontilaisen kaltaisena säilyneen suoluonnon lisäsuojeluun tulee panostaa merkittävästi. Suomen Luontopaneeli on laatinut tämän yhteenvedon suositukset luontopolitiikan suunnittelun ja päätöksenteon tueksi perustuen asettamansa asiantuntijatyöryhmän kattavaan vertaisarvioituun selvitykseen soiden ennallistamisen suoluonto-, vesistö- ja ilmastovaikutuksista

Tämän selvityksen tarkoituksena on tuottaa kirjallisuuskatsaus ja siihen pohjautuvia johtopäätöksiä soiden ennallistamisen ilmasto-, vesistö- ja suoluontovaikutuksista. Selvitys pyrkii erityisesti kasaamaan yhteen uusimpia tutkimustuloksia ja aineistoja ennallistamisen vaikutuksiin liittyen ja toisaalta muodostamaan kokonaiskuvan laaja-alaisempaa soiden ennallistamisstrategiaa silmällä pitäen. Suoekosysteemit reagoivat kokonai-suutena varsin hyvin perinteisiin ennallistamistoimiin. Ennallistaminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta, sillä ennallistamistoimet eli yleensä kaivin- ja metsäkonetyöt sekä ennallistamisen jälkeisen alkuvaiheen voimakkaat ekosysteemin muutokset voivat aiheuttaa yhteiskunnan ja lähiekosysteemien kannalta negatiivisia vaikutuksia, erityisesti ilmastoon ja vesistöihin. Myös yksityiskohtaisten lajistollisten tavoitteiden saavuttaminen voi tämänhetkisillä kustannustehokkailla, mutta melko yksinkertaisilla ja karkeilla ennallistamismenetelmillä olla epätodennäköistä. Tämänhetkiset ennallistamismenetelmät ja -resurssit sekä toiminnallinen kapasiteetti tai yhteiskunnalliset mahdollisuudet huomioiden tarvitaan huolella priorisoitua toimien kohdentamista luonnon monimuotoisuuden kannalta vaikuttavan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Rehevimmät suot ovat houkuttelevimpia ennallistamiskohteita, kun otetaan huomioon sekä monimuotoisuus- että ilmastonäkökulmat. Rehevillä soilla piilee kuitenkin riski isompaan ennallistamistoimenpiteiden aiheuttamaan vesistökuormitukseen, joten vesistöriskien tunnistaminen ja tehokas minimointi on tärkeää. Ristiriidoista huolimatta ennallistaminen vaikuttaa kustannustehokkaalta tavalta käynnistää palautuminen kohti luonnontilaista suota.

Tämän selvityksen tarkoituksena on tuottaa kirjallisuuskatsaus ja siihen pohjautuvia johtopäätöksiä soiden ennallistamisen ilmasto-, vesistö- ja suoluontovaikutuksista. Selvitys pyrkii erityisesti kasaamaan yhteen uusimpia tutkimustuloksia ja aineistoja ennallistamisen vaikutuksiin liittyen ja toisaalta muodostamaan kokonaiskuvan laaja-alaisempaa soiden ennallistamisstrategiaa silmällä pitäen. Suoekosysteemit reagoivat kokonai-suutena varsin hyvin perinteisiin ennallistamistoimiin. Ennallistaminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta, sillä ennallistamistoimet eli yleensä kaivin- ja metsäkonetyöt sekä ennallistamisen jälkeisen alkuvaiheen voimakkaat ekosysteemin muutokset voivat aiheuttaa yhteiskunnan ja lähiekosysteemien kannalta negatiivisia vaikutuksia, erityisesti ilmastoon ja vesistöihin. Myös yksityiskohtaisten lajistollisten tavoitteiden saavuttaminen voi tämänhetkisillä kustannustehokkailla, mutta melko yksinkertaisilla ja karkeilla ennallistamismenetelmillä olla epätodennäköistä. Tämänhetkiset ennallistamismenetelmät ja -resurssit sekä toiminnallinen kapasiteetti tai yhteiskunnalliset mahdollisuudet huomioiden tarvitaan huolella priorisoitua toimien kohdentamista luonnon monimuotoisuuden kannalta vaikuttavan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Rehevimmät suot ovat houkuttelevimpia ennallistamiskohteita, kun otetaan huomioon sekä monimuotoisuus- että ilmastonäkökulmat. Rehevillä soilla piilee kuitenkin riski isompaan ennallistamistoimenpiteiden aiheuttamaan vesistökuormitukseen, joten vesistöriskien tunnistaminen ja tehokas minimointi on tärkeää. Ristiriidoista huolimatta ennallistaminen vaikuttaa kustannustehokkaalta tavalta käynnistää palautuminen kohti luonnontilaista suota.

Ekologiset kompensaatiot ovat keino, jonka avulla voidaan estää kokonaisheikennyksen syntymistä luonnolle. Kompensaation tarve luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi on tunnistettu kansainvälisesti ja sittemmin myös Suomessa luonnon-suojelulain toimivuusarvioinnissa (kts. hallituksen esityksen luonnos, Valtioneuvosto 2021). Alue ja Ympäristö -lehdessä julkaistu tutkimuksemme ”Ekologisten haittojen hyvittäminen suojelualueita ennallistamalla” (Mustajärvi ym. 2019) tarkasteli jo aiemmin suojeltujen, mutta ihmistoiminnan heikentämien alueiden soveltumista kompensaatiossa tarvittavien luontohyötyjen tuottamiseen. Sen keskeisenä tavoitteena oli selvittää, voidaanko jo aiemmin suojellulla alueella toteutetun ennallistamisen tuottamia luontohyötyjä pitää aidosti lisäisinä, eli sellaisina, joita ei olisi syntynyt muutenkin. Toisin sanoen selvitettävänä oli, tehtäisiinkö ennallistamis-toimet suojelualueille joka tapauksessa jo olemassa olevien velvoitteiden seurauksena. Tutkimuskysymys liitettiin käytäntöön suoluontoon kohdistetun tapaustutkimuksen avulla, ja tuotetun lisäisen hyvityksen määrää arvioitiin elinympäristöjen tilan edistämistyöryhmän kehittämään niin sanottuun ELITE-malliin pohjautuen (Kotiaho ym. 2015).

Helmi-elinympäristöohjelma on EU:n biodiversiteettistrategiaan kytkeytyvä kansallinen luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ohjelma, joka lisää merkittävästi Suomen luonnon ennallistamiseen, kunnostukseen ja hoitoon käytettäviä resursseja. Valtioneuvoston periaatepäätöstä varten toteutettua Helmi-elinympäristöohjelman vaikutusten arviointia käsitellään artikkelissa laajemmin työkaluna biodiversiteetin ja ekologisen siirtymän monitasohallinnoinnin ymmärtämiseen. Asiantuntijoiden tunnistamia taloudellisia, viranomais-, ympäristö- ja muita yhteiskunnallisia vaikutuksia tarkastellaan suhteessa eri valtion toimijoiden ajamiin tavoitteisiin sekä toimijoiden välisiin valtasuhteisiin. Helmi-elinympäristöohjelmalla on potentiaalia tehostaa valtionhallinnon toimijoiden toimintaa, mutta samalla se nostaa esiin jännitteitä liittyen luonnonvarojen käytön ja luonnon suojelun välisiin intressiristiriitoihin ja pyrkimyksiin häivyttää niitä, mittaamisen tapojen ja tietojärjestelmien kytkeytymisestä päätöksenteon legitimiteettiin, sekä eri toimijoiden rooleihin. Vaikka ennallistamis- ja kunnostamistoimet luovat edellytyksiä luontoarvojen palautumiselle luoden samalla yritystoimintaa, Helmi-elinympäristöohjelman vapaaehtoisuus ja talousvaikutusten arvioinnin korostuminen nähdään merkkinä luonnonsuojeludiskurssin alisteisuudesta talousdiskurssille, mikä asettaa reunaehtoja ohjelman vaikuttavuudelle, ja lisää myös arvioinnissa tunnistettuja epävarmuuksia. Ekologisen siirtymän edellyttämä kokonaisvaltaisempi hallintorakenteiden muutos vaatii toimijoiden roolien ja valtasuhteiden uudelleenmäärittymistä, ja näiden rakenteiden näkyväksi tekeminen muun muassa tutkimuksen keinoin edistää ekologisen siirtymän saavuttamista. Helmi-elinympäristöohjelman rooli monitasoisena ja hallinnonalojen rajat ylittävänä ohjelmana tuo esiin siihen liittyviä haasteita, mutta myös mahdollistaa muutosta hallinnon toimintatapoihin, monimuotoisuuden ympärillä käytävään diskurssiin, ja Suomen monimuotoisuuden tilaan.

Abstract Peatland drainage affects about half the peatland area in Finland. Drainage changes natural peatland hydrology and affects water quality through effects on peat decomposition, mineralization, and enhanced mobilization. Runoff water from degraded peatlands transports metals and nutrients and impairs downstream water quality. Peatland restoration through drain blocking can reverse or minimize the negative effects and return degraded peatlands to their natural state over time. In this thesis, a before-after-control-impact study was applied at national scale to 44 boreal peatlands representative of a south-north boreal climate gradient, to study peatland watertable and pore water quality responses to drainage and restoration. Runoff dynamics, watertable levels, and associated characteristics were studied after peatland forestry drainage and subsequent restoration at seven sites. Analysis of watertable-related hydrological responses of 24 drained and restored sites and 19 undisturbed control sites revealed that restoration generally returned watertable levels and fluctuations at restored sites to near-undisturbed levels. This created favorable high-watertable conditions under which peatland species typically flourish. Examination of drainage/restoration effects on local geochemical conditions by studying pore water quality at the same sites revealed that, compared with undisturbed sites, forestry drainage increased dissolved organic carbon (DOC), total phosphorus (Ptot), and total nitrogen (Ntot). Nutrient concentrations continued to increase in the first year after restoration because of significant peatland disturbance, but DOC and nutrient concentrations declined to near-undisturbed levels over time. Watertable level, soil and air temperature, peatland class, and trophic level influenced pore water quality. An investigation of catchment-scale runoff processes in response to drainage and restoration revealed the complexity of runoff dynamics in peatlands. The amount of event runoff water varied between sites, but disturbed sites had higher mean runoff efficiency than undisturbed sites. Raising the watertable increased mean runoff efficiency compared with drained and undisturbed control sites, as shown by higher mean event runoff coefficient. In periods of no rainfall, low flow in all treatment conditions (disturbed, restored, undisturbed) was similar. During rainfall, the drainage networks at disturbed sites created short flow paths and water reached the outlets faster. Watertable-related storage (i.e., specific yield) at disturbed sites was significantly smaller than at other sites, but restoration raised the watertable to near-undisturbed levels into the layer of less decomposed and significantly higher specific yield. Comparing the success of restoration against peatland ecological functions revealed some improvements to restoration techniques that could improve restoration efficiency. However, better hydrological indicators of peatland disturbance are needed
Tiivistelmä Suomessa on ojitettu iso pinta-ala turvemaita. Ojituksen seurauksena turvemaiden hydrologia on muuttunut ja valumavesien laatu heikentynyt orgaanisen aineksen hajoamisen, mineralisaation ja ravinteiden liikkeellelähdön seurauksena. Valumavedet sisältävät usein metalleja ja ravinteita, jotka heikentävät alapuolisten vesistöjen laatua ja ekologista tilaa. Turvemaiden ennallistaminen ojia tukkimalla tai patoamalla voi vähentää näitä haitallisia vaikutuksia ja palauttaa suoekosysteemin luonnollisen toiminnan ajan saatossa. Tässä väitöstyössä hyödynnettiin kansallista soiden ennallistamisen monitorointiverkostoa, jossa on vedenlaadusta, valunnasta ja vesipintojen korkeudesta aineistoa ennen ja jälkeen soiden ennallistamisen sekä vastaavaa aineistoa luonnontilaisilta vertailualueilta. Tämä aineisto mahdollisti ojituksen ja ennallistamisen hydrologisten vaikutusten tutkimisen ”Ennen-Jälkeen-Kontrolli” – asetelmalla. Tutkimuksessa oli 44 tutkimuskohdetta, jotka edustivat kattavasti Suomen eri ilmastovyöhykkeitä. Näistä seitsemällä kohteella tutkittiin myös valunnan muodostumisen dynamiikkaa turvemetsätalousmailla, ennallistetuilla soilla sekä luonnontilaisilla soilla. Tutkimuksen havaittiin, että ennallistamisen seurauksena vesipintojen taso ja vaihtelu palautui (24 kohdetta) lähelle luonnon tilaa (19 kohdetta). Tulos osoittaa, että kunnostus mahdollistaa suoekosysteemille tyypillisten kasvien palautumisen. Vedenlaatuun liittyvät selvitykset sen sijaan osoittivat, että ojituilla alueilla liuennut orgaaninen hiili (DOC), kokonaisfosfori (Ptot) ja kokonaistyppi (Ntot) pitoisuudet olivat korkeita huokosvesissä. Ravinnepitoisuudet kohosivat edelleen ensimmäisenä vuotena ennallistamisen jälkeen, sillä varsinaiset ennallistamistoimet (puiden kaato, ojien tukkiminen) aiheuttivat häiriötä alueella. Tästä huolimatta DOC ja ravinnepitoisuudet laskivat lähemmäksi luonnontilaisia vertailualueita seuraavina vuosina. Aineiston perusteella, vesikorkeus, maaperän ja ilman lämpötila, suotyyppi ja suon ravinnetaso vaikuttivat veden laatuun. Valunnan vasteet valuma-alueella osoittivat monimutkaisia valunta-sadantaprosesseja turvemailla. Nuoren veden osuus valunnasta sateiden jälkeen vaihteli suuresti tutkimuskohteilla, mutta ojitetuilla/myöhemmin ennallistetuilla kohteilla oli keskimääräistä suurempi valunnan osuus kuin luonnontilaisilla vertailualueilla. Vesikorkeuden nosto ennallistuksessa lisäsi valunnan määrää verrattuna ojitettuun tilanteeseen tai luonnontilaiseen tilanteeseen. Ajanjaksoilla, ilman sadantaa, valuntaprosessit olivat hyvin samankaltaiset ojitetuilla ja myöhemmin ennallistetuilla sekä luonnontilaisilla vertailualueilla. Sateiden jälkeen ojaverkosto muodosti lyhyitä virtausreittejä ja viipymää valuma-alueella. Vesivarastoa kuvaava ominaisantoisuus oli ojitetuilla aluilla merkittävästi heikompi kuin luonnontilaisilla kohteilla. Ennallistaminen vedenkorkeutta nostamalla sen sijaan näkyi merkittävästi korkeampana ominaisantoisuutena. Tätä selittää heikommin maatunut turvekerros suon pinnalla. Työn tulokset edistävät tietoa suokunnostuksen hydrologiasta. Tuloksia voidaan käyttää arvioimaan ja suunnittelemaan soiden ennallistamisen toimenpiteitä ja vaikutuksia