Academic literature on the topic 'Dokumenttielokuvat'

Dokumenttielokuva genrenä sijoittuu usein ihmisten mielikuvissa jonnekin uutisten ja fiktioelokuvien välimaastoon. Joillekin se saattaa olla todellisuuden taltiointia ja näyttämistä suoraan ja sellaisenaan. Toisille se on elokuvantekijän subjektiivinen näkökulma tai kokemus maailmasta. Kolmansille taas elokuva itsessään muovaa todellisuutta – oli se faktaa tai fiktiota. Yhteistä on kuitenkin ajatus dokumenttielokuvan erityisestä suhteesta todellisuuden kanssa. Katsauksessa dokumenttielokuvaa käsitellään mediakasvatuksen työkaluna, jonka avulla voi kehittää kriittistä medialukutaitoa, kriittistä ajattelua ja itsetuntemusta.

Ihmisten asenteet ja mielikuvat saattohoidosta vaikuttavat siihen, millaisia elämän loppuvaiheen hoitovaihtoehtoja he toivovat itselleen tai läheisilleen. Mediaesitykset, kuten dokumenttielokuvat, muokkaavat omalta osaltaan näitä mielikuvia. Marikan kuolema (2021) on tuore kotimainen dokumenttielokuva, jossa on kuvattu kuolevan ihmisen viimeisiä kuukausia saattohoitokodissa. Vaikka saattohoitoprosessit eivät ole elokuvan merkittävin teema, siihen liittyvät kuvaukset tarjoavat katsojilleen tarttumapintaa ymmärtää saattohoitoa ja heijastaa elokuvaan omia asenteitaan elämän loppuvaiheen hoidosta.Tutkin saattohoitoon liittyviä mielikuvia laadullisen vastaanottotutkimuksen keinoin. Aineistona toimivat elokuvan pohjalta tehdyt ryhmähaastattelut (48 osallistujaa) ja Vauva.fi-sivustolla käyty verkkokeskustelu (493 viestiä). Aineistosta paljastui, että saattohoidon kokonaisvaltaisuuteen ja moniammatillisuuteen liittyy väärinymmärryksiä saattohoidon merkitessä monelle kuolemista piilossa ja pois muiden tieltä. Keskustelijat myös kritisoivat, ettei suomalaisessa saattohoidossa osata kohdata kuolevaa ja hänen läheisiään yksilöinä, vaan hoidettavina potilaina ja lääketieteellisenä ongelmana.Saattohoitoon liittyi siten eettisiä kysymyksiä ja pelon tunteita. Ahdistus nousi yhtä lailla siitä, miten meistä kukin pystyy kohtamaan kuolevaisuutta, ja siitä, pystyykö suomalainen yhteiskunta tarjoamaan arvokasta kuolemaa kansalaisilleen. Marikan kuolema -dokumenttielokuvan vastaanotossa korostuivat negatiiviset mielikuvat suomalaisesta saattohoidosta.Avainsanat: saattohoito, kuolema, dokumenttielokuvat, välittäminen, etiikka, vastaanottotutkimusAudience’s Perception of Finnish Hospice Care in the Documentary Film Marika’s PassingPeople’s attitudes and images of hospice care affect what end-of-life care options they wish for themselves or their loved ones. Media presentations, such as documentary films, shape these images. Marika’s Passing (2021) is a recent Finnish documentary film that depicts the last months of a dying person in a hospice home. Although hospice care is not a significant theme of the film, the related descriptions offer viewers potential to understand hospice care and reflect their own attitudes about end-of-life care.I study Finnish audience’s perceptions of hospice care using qualitative reception research. The data includes focus group interviews (48 participants) and an online discussion on the Vauva.fi website (493 messages). The data reveales that there are misunderstandings associated with hospice care’s comprehensiveness and multi-professionalism when some viewers see hospice care as a result of taboo death where death is hidden from the public view. The discussants also criticized that Finnish hospice care does not know how to face the dying people as individuals.Thus, dying people are treated as patients and as medical problems, and hospice care became associated with fear and anxiety over the provided care. Audience’s anxiety focused on how each of us is able to face mortality and whether Finnish society is able to offer a dignified death to its citizens. In the reception of the documentary film Marika’s Passing, the viewers expressed rather negative images of hospice care in Finland.Keywords: hospice, palliative care, death, documentary films, care, ethics, reception, reception studies

Mediaesitysten tapaa muokata kuolemaan liittyviä käytänteitä ja rituaaleja on kutsuttu kuoleman mediatisaatioksi. Mediatisaation prosessia on pohdittu julki­sen kuoleman ja suremisen kautta. Sen sijaan arkipäiväinen kuoleminen (sairau­teen tai vanhuuteen kuoleminen) on jäänyt vähemmälle huomiolle siitä huoli­matta, että suurin osa ihmisistä kohtaa tällaisia kuolemia itse tai läheistensä kautta. Tässä artikkelissa lähestyn arkipäiväisen kuolemisen mediatisoitumista analysoimalla katsojien keskusteluja Marikan kuolema ­dokumenttielokuvasta (2021), joka käsittelee syöpäsairaan naisen valmistautumista kuolemaan. Tutkin, millaisia asioita katsojat toivovat ja odottavat hyvältä dokumentaariselta kuvauk­selta kuolemisesta. Liitän keskustelut osaksi dokumenttielokuvien vastaanoton tutkimusta. Se ponnistaa oletuksesta, että vastaanotto on jatkuvaa arviointia kat­sojan pohtiessa, käsitteleekö elokuva uskottavasti, luotettavasti ja todenmukaisesti aihettaan. Analyysini osoittaa, että Marikan kuolema herättää normatiivista keskustelua kuolemisesta, koska elokuva edustaa katsojilleen laajempaa ilmiötä kuin yksittäisen kokemuksen kuvausta. Kuolemisen mediatisoitumista rakentaa­kin mediaesitysten ohella yleisön arvioiva lähestymistapa.

Kiehumispiste (Hirvonen, 2017) tarkastelee maahanmuuton aiheuttamaa jyrkkenevää polarisaatiota suomalaisessa yhteiskunnassa. Elokuvassa kohtaavat kansalliset, poliittiset ja globaalit teemat, joita lähestytään identiteettipolitiikan tarjoaman prisman läpi. Kiehumispiste asettuu osaksi suomalaisen dokumenttielokuvan trendiä, jossa tunteet nostetaan poliittista kontekstia, tosiasioita tai analyysiä keskeisemmiksi. Hirvosen mukaan yhteiskunnan jakaantumista käsiteltäessä ei ylipäätään pidä tavoitella konsensusta, vaan keskeisenä tavoitteena tulisi olla dialogi. Kyseenalaistan artikkelissani elokuvan lähestymistavan hyödyntämällä analyysissäni Susanna Helken teoriaa suomalaisen dokumenttielokuvan emotiivisesta käänteestä sekä Slavoj Žižekin teoriaa politiikan kulturalisaatiosta. Esitän, että valitessaan dialogisen lähestymistavan Kiehumispiste korostaa tunteiden ja yksilöllisen valinnan roolia. Tämä näkökulma ei kuitenkaan huomioi niitä laajempia poliittisia ja taloudellisia rakenteita, jotka vaikuttavat ihmisten valintoihin. Politics of individuality in Elina Hirvonen’s documentary film Boiling Point Boiling Point (Hirvonen, 2017) explores a Finnish society that is increasingly polarised by immigration. The film is a meeting of national, political and globally relevant themes but they are explored through the prism of identity politics. The results are a documentary that speaks to the emerging ‘emotive’ trends in Finnish documentary film culture. Hirvonen’s diagnosis is that consensus should not be the overall objective when tackling social division. Rather, dialogue should occupy the fundamental role. However, I challenge the documentary’s approach by drawing on the work of Susanna Helke and Slavoj Žižek and their respective theories on the emotive turn in Finnish documentary film culture and the culturalization of politics. I claim that Kiehumispiste emphasises the role of emotion and personal choice when engaging in this dialogue. However, this approach does not account for the role of wider political and economic structures in influencing people’s choices.

Virpi Suutarin ohjaama dokumenttielokuva Havumetsän lapset osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun metsistä ja metsäluonnonsuojelusta. Elokuva herättää pohtimaan, millaista on elää nuoruutta ja toimia luonnonsuojelun eteen 2020-luvun Suomessa. Tässä tekstissä tuon esiin dokumenttielokuvan avaamia näkökulmia (metsä)luonnonsuojeluun ja nuorten ympäristöaktivismiin kolmen teeman kautta. Nämä kolme toisiinsa kietoutuvaa teemaa ovat usein suurelle yleisölle näkymättömäksi jäävä ympäristöaktivismin monimuotoisuus, vaikeasti sanoitettava, mutta sitäkin selvemmin aistittavissa oleva ympäristöaktivismin tunnemaisema sekä ympäristöaktivismin paikat ja tilallisuus. Lopuksi pohdin, millaisiin maantieteen ja yhteiskunnallisen ympäristötutkimuksen kentillekin soveltuviin kysymyksenasetteluihin nämä teemat voisivat nivoutua.