Dissertations / Theses on the topic 'Ajman'

Objectives: The objective of the quantitative research was to estimate the prevalence of Early Childhood Caries (ECC) and severe Early Childhood Caries (s-ECC) and the severity of Early Childhood Caries (ECC) in the primary dentition of young children in Ajman, UAE, and investigate their association with child and family characteristics, dietary habits, fluoride use, oral hygiene practices and dental services utilization. The purpose of the qualitative research was to obtain information that could explain some of the findings of the quantitative stage in order to progress towards determining a strategy to control ECC in this population. Methods: A two-stage cluster sample was used to randomly select children aged 5 or 6 years old who were enrolled in public or private schools in Ajman, UAE. Clinical examinations for caries were conducted by a single examiner using WHO criteria. Parents completed questionnaires seeking information on child and family characteristics, dietary habits, oral hygiene, fluoride use and dental service utilization. Bivariate and multivariate analyses were used to identify risk markers and risk indicators for caries experience. To complement the quantitative findings, the second (qualitative) stage of the research was conducted with six chosen groups of mothers from different educational backgrounds and different nationalities. Each group contained between six and ten mothers - some of whose children had been examined in the quantitative section of the project. The mothers were invited to comment on the significance for them of those risk indicators identified in the earlier section of the research. The manual thematic coding method of analysis was used. Problems concerning the dental health of children were identified based on the results of both stages. Results: The total number of children sampled was 1297. Dental examination and questionnaire data were obtained for 1036 (79.9%), of whom 50.0% were female. The prevalence of ECC in 5- and 6-year-old children was 72.9% (95% CI, 61.8, 83.9) and 80.0% (95% CI, 76.0, 84.4) respectively, with mean dmft scores of 4.0 (sd, 4.1) and 4.9 (sd, 4.3) respectively (P<0.05). The overall prevalence of s-ECC was 31.1% (95% CI, 23.6, 38.9). Multivariate analysis indicated that frequency of snacking between meals per day, snack consumption level and the frequency of brushing had a significant effect on the severity of ECC, while only the snack consumption level and the frequency of brushing had a significant effect on plaque score. There was a strong association between plaque score and the severity of ECC. The total number of mothers who contributed to the qualitative study was 42. The findings of the qualitative stage showed that some mothers had a negative perception toward the primary dentition and unhelpful attitudes towards their children�s diets (through promoting a high consumption of cariogenic food), while the use of fluoride (other than in toothpaste) was rare. However, many mothers were in favor of bottled water fluoridation once they understood the benefits of such a scheme and supported the idea of a dental preventive program beng provided through their children�s schools. Conclusions: The prevalence and severity of ECC in young children in Ajman is high, with child and family characteristics, dietary habits, oral hygiene practices and dental utilization being important determinants. Young children in Ajman would benefit from health promotion strategies directed towards appropriate dietary practices and oral hygiene measures framed within culturally specific guidelines.

Diplomityöni, Ajatuksia ajasta ja arkkitehtuurista, alkoi henkilökohtaisten tilakokemusten pohdiskelulla. Miksi joissain paikoissa ajan kulku tuntui hidastuvan ja joissain nopeutuvan? Miksi joissain tiloissa menetin ajantajuni? Kiinnostuin ajan kulusta henkilökohtaisena kokemuksena, sekä ajatuksesta, että arkkitehti voisi vaikuttaa siihen, miten ihminen kokee jotain niin perustavanlaatuista, kuin aika. Diplomityöni ensimmäinen, kirjallinen osuus pohjautuu pääosin neljään teokseen, jotka käsittelevät eri osa-alueita aiheeni, ajan kulun kokemisen, ympäriltä. Ensimmäinen on Martin Heideggerin länsimaisen filosofian merkkiteos Oleminen ja aika (1927), jossa Heidegger käsittelee eksistentiaalisia, olemassaoloon liittyviä kysymyksiä sekä niiden linkittymistä aikaan ja ajan kokemiseen. Toinen teos on kaupunkisuunnittelija sekä akateemikko Kevin Lynchin What Time is This Space? (1972). Kirjaa on pidetty eräänä mielenkiintoisimpana sekä kokonaisvaltaisimpana teoksena, jossa vertaillaan ajan ja arkkitehtuurin suhdetta (Aura ja Stenros 1987). Ajatukseni ihmisen ja ympäristön välisestä suhteesta pohjautuu vuoropuhelulle Seppo Auran, Liisa Horellin ja Kalevi Korpelan Ympäristöpsykologian perusteet -teoksen (1997) kanssa. Uusin teos on professori Juhani Pallasmaan, professori Harry Francis Mallgraven ja professori Michael Arbibin esseekokoelma Architecture and Neuroscience (2013). Työni toisessa, suunnitelma-osassa esittelen kirjoittamisen ohella syntyneet kolme paviljonkia, joiden avulla olen pyrkinyt ymmärtämään ajan kulun kokemista suunnittelun keinoin. Työni kolmannessa osassa olen sijoittanut rakennelmat ympäristöön, Oulujärven Ärjänsaareen.

Kandidaatin tutkielmani tarkoituksena on avata kotikasvatukseen vaikuttavia tekijöitä vuosien 1939–1944 ajoilta, jolloin Suomessa käytiin talvi- ja jatkosota. Tarkastelen erityisesti kotikasvatukseen vaikuttavien tekijöiden periytyvyyttä ylisukupolven. Tavoitteeni on avata ja tuoda esille tekijöitä, jotka mahdollisesti vaikuttavat tämän päivän kasvatukseen. Tutkielmani osoittaa, että sota-ajan tapahtumista vaikeneminen oli yleistä koko yhteiskunnassa. Vaikeneminen on yksi vaikuttava tekijä kasvatukseen, kun tarkastellaan sota-ajan kasvatusta, taakkasiirtymiä ja traumoja sekä niiden ylisukupolven periytymistä. Tutkielmani tulosten mukaan yksi merkittävimmistä periytymiseen vaikuttavista tekijöistä on sosiaalisen ulottuvuuden huomioiminen ja affektiivisen toimintamallin periytyminen ylisukupolven. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt narratiivista kirjallisuuskatsausta, jossa kertomukset ovat tapa ymmärtää omaa elämäänsä ja lisätä elämässä tapahtuvien tapahtumien merkityksellisyyttä. Tutkielmassani tämä tarkoittaa, että kuvaan Suomen talvi- ja jatkosodan vaikuttavuutta kasvatukseen ja hoivaan. Kuvaan kasvatuksen ja hoivan historiallista kehittymistä ja tapahtumakulkua siitä, miten kosketus, syli ja hoiva ovat rakentuneet. Tutkielmani pyrkimyksenä on myös herättää tarkastelemaan oman historiansa vaikuttavuutta itseensä niin ihmisenä kuin kasvattajana. Tutkielmani mukaan on tärkeää tiedostaa oman historiansa vaikuttavuus itseensä. Tutkielmani korostaa, että historian tunteminen on edellytys itsensä tuntemiseen. Tarkastelen tutkielmassani miten ihmisen oma historia vaikuttaa kasvattajaan ja kasvatukseen sekä kosketukseen, syliin ja hoivaan. Tarkoitukseni on tuoda kasvattajille tietoutta kuinka tärkeää on huomioida sylin, hoivan ja kosketuksen vaikuttavuus lapsen kasvuun, kehitykseen ja hyvinvointiin. Tutkielmani mukaan voidaan todeta, että kosketuksella ja läheisyydellä on merkittävä vaikutus lapsen kehitykselle varhaisten vuosien aikana.

Tiivistelmä. Aurinkokello oli 1500–1700-luvun tieteiden tutkituin ja yhteiskunnan symbolisin esine. Tämä aikakaudellaan keskeinen esine on kuitenkin jäänyt lähes huomiotta maailmankuvaa ja aikakäsitystä koskevassa tutkimuksessa. Pitkän käyttöajan esineenä aurinkokellojen kautta on mahdollista tarkastella muutoksia maailmankuvassa, yksilökäsityksessä, tieteissä ja aikakäsityksessä. Suensaaren aurinkokello osoittaa, miten aurinkokellojen kautta voidaan tutkia varhaismodernin Tornion asukkaiden maailmankuvan muutosta. Aurinkokellojen kautta näkyy mm. kuinka yksilökeskeisyyden lisääntyessä ja aseman osoittaminen korostuu, aika muuttuu henkilökohtaisemmaksi ja lopulta keinotekoiseksi. Tutkimus tarkastelee myös varhaisten julkisten kellojen merkitystä ja suhdetta aurinkokelloihin. Tutkimuksen ytimessä on Tornion Suensaaresta löydetty hiekkakivinen tähtiaurinkokello. Kello on todennäköisesti valmistettu Groningenissa, Hollannissa, missä on ulkonäöltä, että kellon toimintaperiaatteilta vastaavia kelloja edelleen. Malli on erittäin harvinainen ja rajoittuu ko. alueelle. Suensaaren kello on kuitenkin näitä kelloja vanhempi, ollen luultavasti 1500–1600-luvun alusta. Tornion korkeudelle päätyessään kello on mahdollisesti ollut jo vanha ja se on muokattu alueelle sopivaksi. Tähtiaurinkokellon kulkeutuminen Tornioon liittyy todennäköisesti Könkään ruukin saksalais-hollantilaisten omistajien Jacob ja Abraham Reenstierna-Momman toimintaan. On mahdollista, että juuri tämä tähtikello aikanaan seisoi heidän kartanonsa puutarhassa. Viimeistään ennen isonvihan alkua aurinkokello todennäköisesti päätyi Suensaaren maaperään ja säästyi tuhoilta palaen kaupungin mukana ja hautautuen maan alle. Suensaaren aurinkokello on osa aikakauden kulttuuria, jota kulkeutui varhaisen eurooppalaisen kolonisaation mukana. Kauppiaat käyttivät kotimaansa kulttuurisia elementtejä luoden hybriditilan uusille asuinsijoille niin Könkäällä kuin Kapkaupungissa. Samalla tavoin kruunun vaatima kaupunkitila Tornion keskustassa edusti samaa mallia koneellisine kelloineen kuin muutkin kaupungit tuolla aikakaudella. Tähtiaurinkokello kertoo aikakaudelle tyypillisten symbolien ja arvojen kulkeutumisesta ja käytöstä Torniossa. Se kertoo myös varhaismodernin globalisaation ulottumisesta napapiirin tuntumaan alueelle, joka tarkasteluaikakaudella oli kaikkea muuta kuin syrjäseutua.

Monet suomalaiset lapset elivät lapsuuttaan sodan keskellä vuosina 1939–1945. Elämä ei sodan loputtua palannut hetkessä ennalleen, sillä pula-aika jatkui koko 1940-luvun ja sotakorvauksia maksettiin 1950-luvulle saakka. Tässä pro gradu -tutkielmassani tarkastelen neljän henkilön lapsuutta maaseudulla ja selvitän, mitä 1930–40-luvuilla syntyneet kertovat lapsuudestaan maaseudulla. Tutkimuskysymykseni kuuluu: mitä 1930–40-luvuilla syntyneet henkilöt kertovat lapsuudestaan maaseudulla? Tutkielman alkuosan kahdessa pääluvussa tarkastelen Suomea ja erityisesti maaseutua toisen maailmansodan aikaan sekä Suomen asemaa toisessa maailmansodassa. Lisäksi selvitän lastensiirtojen toteutusta ja syitä. Toisessa pääluvussa käsittelen lapsuutta yleisesti sekä lapsikäsitystä toisen maailmansodan aikaan. Tutkielmassani tarkastelen sota-ajan lapsuutta maaseudulla keräämäni aineiston, aiempien tutkimusten sekä kirjallisuuden vuoropuhelussa. Taustalla peilaan sosiaalis-kognitiivista teoriaa lapsen kehityksestä. Tutkielmani lähestymistapa on kerronnallinen. Aineisto koostuu kolmesta kerronnallisesta haastattelusta ja yhdestä kirjoitetusta tekstistä. Hyödynnän tutkielmassani aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmää. Analyysivaihe on kaksiosainen. Aluksi jokaisen haastateltavan kerronnan pohjalta luon uudet tiivistetyt tarinat, joiden tarkoitus on kuvata jokaisen henkilön lapsuutta kokonaisuutena. Analyysin toisessa vaiheessa analysoin aineistosta esiin nousevia teemoja, joita on yhteensä kuusi: köyhyys ja sota-aika, työ ja työkasvatus, vapaa-aika ja leikki, pelko ja suru, onnelliset muistot sekä yhteisöllisyys. Hyödynnän aineiston analyysissä myös narratiivista sekä narratiivien analyysiä. Tutkielmaani osallistuneet henkilöt muistavat lapsuutensa työntäyteisenä. Leikille ei usein jäänyt aikaa, ja sodan aiheuttama köyhyys tuntui maaseudulla esimerkiksi pulana ruuasta ja vaatteista. Haastateltavat muistavat yllättävän tarkasti lapsuuden tapahtumia, niin iloisia kuin surullisiakin. Moni lapsi on kokenut läheisten menetyksiä, ja tutkielmaani osallistuneet henkilöt muistelevat jääneensä surunsa kanssa usein yksin. Yhteisöllisyyden merkitys nousi arvokkaaseen asemaan, kun sodasta alettiin toipua. Tutkielmaani osallistuneiden henkilöiden muistot eivät käsittele sotatapahtumia lainkaan, ainoastaan sodasta aiheutuneita vaikutuksia lapsuuteen. Sota-ajan lasten kokemusten tarkastelu on ajankohtaisesti merkityksellistä, sillä nykyinen globaali pakolaiskriisi koskettaa monia lapsia. Tutkielmani lisää ymmärrystä siihen, miten lapset selviävät vaikeiden aikojen keskellä, ja mitkä asiat voivat toimia voimavaroina selviytymisessä.

Työ tehtiin osana Espoon ja Pohjois-Suomen turvapuistojen realistisen vaikuttavuuden arvioinnin projektia, jonka rahoittajana Työsuojelurahasto toimi. Työn tavoitteena oli saada tietoa koti- ja vapaa-ajan turvallisuudesta, koti- ja vapaa-ajan tapaturmien tilastoinnista, miten koti- ja vapaa-ajan tapaturmia tulisi ehkäistä ja olisiko koti- ja vapaa-ajan rasti (esittelypiste) turvapuistoon sopiva ja millainen sen tulisi olla. Tutkimukseen kuuluu kirjallisuuskatsaus, projektin yleishaastattelut, diplomityön omat yrityshaastattelut (n = 5) sekä kysely (n = 44). Yleishaastattelut suorittivat Työterveyslaitoksen, Ramboll Finland Oy:n, Pohjois-Suomen Turvapuiston sekä Oulun yliopiston edustajat. Kyselyn sekä yrityshaastattelut suoritti diplomityön tekijä. Yrityshaastatteluihin osallistui kemian-, energia- ja metalliteollisuuden yritykset sekä työterveys- ja kiinteistöalanyritykset. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään koti- ja vapaa-ajan tapaturmia, niiden määrää ja syntymekanismeja, niihin vaikuttavia tekijöitä, niiden kustannuksia, ehkäisyä sekä muita vastaavia tutkimuksia niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Haastatteluilla kartoitettiin koti- ja vapaa-ajan tapaturmien tilastoinnin yleisyyttä, asenteita, toimia koti- ja vapaa-ajan tapaturmien vähentämiseksi, tapaturmien tiedon kulkua, eroa koti- ja vapaa-ajan sekä työssä käyttäytymisen välillä sekä tietoa siitä, minkälainen rasti turvapuistoon olisi tarpeellinen. Suomessa, tutkimuksesta riippuen, koti- ja vapaa-ajan tapaturmat vastaavat 60–70 % kaikista tapaturmista ja ovat merkittävä kustannuserä niin yrityksille, yhteiskunnalle kuin yksilöille itselleen. Kyselyn tapaturmista kaikki olivat koti- ja vapaa-ajan tapaturmia. Haastatteluissa ja kyselyssä selvisi vastaajien mielipiteen olevan, että työntekijä itse voi parhaiten ehkäistä ja vaikuttaa koti- ja vapaa-ajan tapaturmien syntyyn. Lisäksi haastatteluissa selvisi, että ihmiset käyttäytyvät töissä ja kotona eri tavalla. Kotona henkilösuojaimia ja muita suojavarusteita käytetään vähemmän ja työtavat voivat olla riskialttiimpia. Yritykset tekevät töitä koti- ja vapaa-ajan turvallisuuden parantamiseksi muun muassa lainaamalla henkilösuojaimia ja turvallisuusvarusteita, kouluttamalla henkilöstöä sekä antamalla liukuesteitä ja pyörien talvirenkaita yrityksen henkilöstölle. Liikenne, varsinkin työmatkat, koettiin riskialttiimmaksi kuin työ, koti tai vapaa-aika. Kurssit, koulutukset ja informaatio koettiin vaikuttaneen positiivisesti käyttäytymiseen ja ne koettiin parhaiksi keinoiksi vaikuttaa koti- ja vapaa-ajan turvallisuuteen, mutta myös henkilösuojainten ja turvallisuusvarusteiden lainaamisen mahdollisuus koettiin tärkeäksi. Turvapuiston koti- ja vapaa-ajan turvallisuuteen liittyvä rasti koettiin niin haastatteluissa kuin kyselyssä hyväksi lisäksi turvapuistoon. Sen sisällöksi toivottiin yleisimpien tapaturmien esittämistä, mieluiten oikeasta elämästä otetuilla esimerkeillä, ja niiden torjunnan mahdollisuuksia. Suoja- ja turvallisuusvarusteiden käytön esittämistä kotona ja vapaa-ajalla, tilastoja tapaturmista ja niiden kustannuksista sekä sähkötöiden ja liikunnan turvallisuuden mahdollisuuksien esittämistä toivottiin myös rastille.

Tutkimuksessa tarkastellaan roomalaisten gallialaiskuvaa tasavallan kauden lopulla ja keisariajan alussa, noin vuodesta 80 eaa. vuoteen 9. Lähdeaineistona on käytetty latinankielisiä lähteitä, jotka ovat asettaneet ajallisen rajauksen alkupisteen. Ajanjaksoa varhaisemmilta ajoilta roomalaisten gallialaisia kuvaavasta kirjallisuudesta on säilynyt vain fragmentteja. Myös häilyvä päätepiste on lähteiden asettama, sillä monet käytetyistä lähteistä on kirjoitettu ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Tarkoituksena on kuitenkin tutkia gallialaiskuvaa ennen kuin kelttiläinen maailma muodostui keisarikaudella kiinteäksi osaksi Rooman valtakuntaa. Tutkimus perustuu historiallisen kuvatutkimuksen metodeihin. Kuvaa tarkastellaan tällöin kuvan luojasta käsin ja sen selittämisessä on otettava huomioon kuvan luojan asema ja intressit yhteiskunnassa sekä toisaalta hänen ympäristönsä vallitsevat sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset olosuhteet. Tutkimustehtävänä on selvittää, minkälainen kuva roomalaisilla oli gallialaisiksi kutsumistaan kelteistä ja miksi se oli sellainen kuin oli. Avainkysymys on, mitkä piirteet gallialaisille katsottiin ominaisiksi. Vallitseva teema on gallialaiskuvan peilaaminen roomalaista arvojärjestelmää vasten. Tällöin voidaan selvittää, missä valossa roomalaiset mahdollisesti näkivät gallialaiset, eli oliko kuva negatiivinen, neutraali vai positiivinen. Moraalia käytettiin roomalaisessa kirjallisessa traditiossa niin historiallisten ja yhteiskunnallisten kysymysten sekä melkein kaikkien muidenkin elämän osa-alueiden selittämiseen, joten lähestymistapa on tältä osin oikeutettu. Lähteet muodostuvat Rooman latinankielisen yläluokan kirjoittamista puheista ja historiateoksista. Lähteiden perusteella on muodostettavissa varsin yhtenäinen ja vakiintuneen oloinen käsitys gallialaiskuvasta. Sen voidaan olettaa johtuvan retorisesta traditiosta, joka korosti pysyvien teemojen käyttöä. Uskottava esitys ei voinut liiaksi poiketa vakiintuneista käsityksistä. Toisaalta lähteiden kirjoittajien intressit vaikuttavat hyvin samankaltaisilta, joten valtavirran vastaisen kuvan muodostamiseen tuskin edes oli tarvetta. Sisällöltään kuva oli huomattavan negatiivinen ja roomalaisen arvojärjestelmän vastainen. Roomalaisten silmissä kenties huomattavin piirre gallialaisissa oli heidän itsehillintänsä puute, jolla oli mahdollista selittää muita heille ominaisiksi katsottuja piirteitä. Näitä olivat arvaamattomuus ja impulsiivisuus käytöksessä sekä yletön ja kohtuuton elämäntapa. Vuosisatoja jatkuneet vihollisuudet olivat muodostaneet roomalaisten mieliin käsityksen gallialaisista uhkana, joka oli käyttökelpoinen retoriikassa vielä varsinaisen uhan hälvettyäkin. Rooman vihollisina käsitys gallialaisista oli voimakkaan dualistinen, sotilaallisen voiman ja heikkouden esiintyessä siinä saman aikaisesti. Kuvauksissa kansojen välisistä kohtaamisista gallialaisten tehtävänä oli roomalaisten heikompina vihollisina ilmentää näiden moraalista kumpuavaa ylivoimaa ja glorifioida heidän saavutuksiaan.

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten alaikäisen maahanmuuttajan vapaa-ajan liikunnan tai urheilun harrastaminen vaikuttaa kotoutumiseen. Lisäksi tarkasteltiin, miten kotouttamista edistävää liikuntaa tulisi toteuttaa. Tehokkaita kotoutumista edistäviä käytäntöjä nähtiin tarpeelliseksi selvittää kasvavan Suomeen muuton aiheuttaman tarpeen vuoksi. Suomeen muuttaneet maahanmuuttajat ovat ikärakenteeltaan nuoria, joten alaikäisten maahanmuuttajien kotoutumiseen on tarpeellista kiinnittää huomiota. Tutkielmassa käytetyt lähteet osoittivat, että liikuntaa ja urheilua käytetään alaikäisten maahanmuuttajien kotoutumisen välineenä Suomessa. Liikunnan sopivuutta kotoutumisen tukijana käsittävissä tutkimuksissa alaikäiset olivat harvoin tutkimuksen kohteina. Tämän tutkielman avulla selvitetään, voiko vapaa-ajan liikunnan ja urheilun harrastaminen toimia kotouttavana mekanismina. Tutkielma ottaa myös kantaa yhteiskunnassa vallitsevaan liikunnan ja urheilun positiiviseen eetokseen. Kannan ottaminen tapahtuu aiempien tutkimustulosten kokoamisella ja niiden vertailulla. Tutkielman avulla pystyy hahmottamaan kokonaiskuvan alaikäisten maahanmuuttajien liikunnan kentästä. Lähteinä tutkielmassa toimivat Suomalaiset liikunnan ja urheilun, sekä kotoutumisen yhdistävät tutkimukset. Suurin osa lähteinä käytetyistä tutkimuksista ei fokusoitunut suoraan alaikäisiin maahanmuuttajiin. Lähteiden käytössä käytettiin siksi hyvin kriittistä otetta. Täten niiden perusteella löydettiin alaikäisten kotoutumista koskevia yleistyksiä. Lähteinä toimi myös muutamia ulkomaalaisia tutkimuksia. Etenkin teoreettisen viitekehyksen kohdalla nämä korostuivat. Tutkielma osoittaa, että vapaa-ajan liikunta ja urheilu voivat toimia kotoutumista edistävänä välineenä. Vaikutukset kotoutumiselle ovat kuitenkin yksilöllisiä. Toiminnan tulee hyötyjen saavuttamiseksi olla hyvin järjestettyä ja kulttuurisesti sensitiivistä. Liikunta ja urheilu tulisi järjestää kohderyhmälähtöisenä, matalan kynnyksen toimintana. Monikulttuuriset ryhmät edistivät parhaiten kotoutumista. Tutkielma osoittaa, että liikkumaan pääsemisen esteet ovat moninaisia. Siksi erityistä huomiota tulisikin kiinnittää siihen, miten maahanmuuttajat liikunnan ja urheilun pariin pääsevät. Ilman liikkumaan pääsemistä ei voida saavuttaa sen kotoutumista edistäviä mekanismeja.

Abstract Finnish male teacher has been viewed related to e.g. their low number, suspicions of criminal record and salary policy in the past years' teacher discussion. This educational-historical study examines Finnish male teachers' autobiographies and films on them by using narrative approach. The period in focus is the time of independence. Honest attitude towards life, an attempt to serve and please are reflected in the narratives of male teachers' autobiographies. Views on cooperation and voluntary work are emphasised in the narratives of older generation. Conflicts in working and private life increase in narratives describing the period after the war. All teacher generations mention the valuing of teachers' work but the meaning of valuing decreases towards the time of comprehensive school. Finnish school management has been remembered and investigated in the data based on both idyll and conflict. In so far as films are considered, the prevalence of conflict is significant. A mediated solution is often found for conflicts. Many films criticise school as a collective upbringing and educational community. Negative features of school are transferred to screen by many films. Based on the films, the teaching personnel seem to be divided. One group of teachers lean on to the strong institution in their use of power in educating and teaching whereas the other group of teachers presented by the films seem to understand the meaning of individual teaching and upbringing. Impression based on the watched films is that the values and aims of general school discussion are seen on the screen. At times, films also criticise school values. During the period in focus, model teaching has changed from Christianity-based model towards a pluralistic educator influenced by democracy. If films are studied based on their writers, a group of Finnish film directors seem to have a rather negative view on their male teachers. The role of female writers has also had an effect on the descriptions of males. However, the narratives of autobiographies do not strengthen the message conveyed from film texts, for there is no authority based drive towards teaching nor unreasonable keeping under discipline in teachers' narratives. In this study I investigated male teachers in historical context based on films and autobiographies. The general fading of role model and model teaching of male teachers after the war can be seen in the data. Teacher profession is becoming more and more women's profession in Finland. Current interpretation of equality regulations and salaries that are fallen behind strengthen this development. The meanings and hidden expectations set on male teachers in Finnish educational system are continuously transferred to women. Based on the data, it is possible to see the usefulness of male teacher in school. At the same time, many questionable practices that gender-based authority building can include, are seen. Male teacher in his profession has had to function under a strong obligation and control set by the society and the people using school services. This has often resulted in the forming of divided self concept. Teacher's private and working life have often been controversial
Tiivistelmä Viime vuosien opettajapuheessa suomalaista miesopettajaa on sivuttu muun muassa lukumääräisen vähyyden, rikostaustaepäilyjen ja palkkauspolitiikan yhteydessä. Tämä kasvatushistoriallinen tutkimus tarkastelee narratiivisessa kehyksessä suomalaisten miesopettajien omaelämäkertoja ja heitä esittäviä elokuvia. Tarkasteltava jakso on ollut maan itsenäisyyden aika. Miesopettajien omaelämäkertojen kerronnassa kuvastuvat rehellinen elämänasenne, pyrkimys palvella ja miellyttää. Vanhemmalla sukupolvella korostuvat näkemykset yhteistyöstä ja talkoohengestä. Sodan jälkeistä aikaa esittelevässä kerronnassa kasvavat ristiriidat työpaikoilla ja työn ulkopuolisessa elämässä. Kaikki opettajapolvet mainitsevat opettajan työn arvostuksesta, mutta arvostuksen merkitys vähenee peruskoulua kohden tultaessa. Suomalaista koulunpitoa on muisteltu ja tarkasteltu lähdeaineistossa niin idyllin kuin konfliktin perspektiivistä. Elokuvien osalta konfliktivoittoisuus on merkitsevää. Ristiriidoille löytyy usein soviteltu ratkaisu. Useat elokuvat kritisoivat koulua kollektiivisena kasvatus- ja koulutusyhteisönä. Koululaitoksen negatiiviset kaiut siirtyvät valkokankaalle monien elokuvajaksojen välityksellä. Opettajakunta näyttäisi elokuvien mukaan olevan kaksijakoista. Toiset tukeutuvat kasvattavassa ja opettavassa vallankäytössään vankkaan laitosinstituutioon. Toinen elokuvan näyttämä opettajaryhmä sen sijaan ymmärtää yksilöllisen opetus- ja kasvatustavan merkityksen. Katsotun elokuva-aineiston perusteella jää vaikutelma, että yleisen koulupuheen arvot ja tavoitteet näkyvät valkokankaalla. Välillä elokuva myös kritisoi koulun arvomaailmaa. Tarkasteltavalla ajanjaksolla esikuvallinen opettajuus on muuttunut kristillisyyden sävyttämästä esimerkistä kohti demokratian muovaamaa moniarvoista kasvattajaa. Mikäli elokuvaa tarkastellaan tekijälähtöisesti, on suomalaisen elokuvan ohjaajakunnalla melko negatiivinen näkemys miesopettajistaan. Naiskäsikirjoittajien kynän jälki on myös värittänyt mieskuvauksia. Omaelämäkertojen tekstit sen sijaan eivät elokuvatekstejä vahvista, sillä opettajien kerronnassa ei ole virkaintoista paloa opetustehtäviin eikä oppilaiden perusteetonta kurittamista. Tutkimuksessa tarkastelin miesopettajaa historiallisessa kontekstissa elokuvalähteitten ja omaelämäkertojen mukaan. Miesopettajien roolimalli- ja esikuvaopettajuuden yleinen himmeneminen sodan jälkeen näkyy lähteiden valossa. Opettajan ammatti on Suomessa yhä enenevästi naisten ammatti. Nykyhetken tasa-arvosäädösten tulkinta ja palkkauksen jälkeenjääneisyys varmistavat kehitystä. Merkitykset ja piilo-odotukset, joita miesopettajalle on suomalaisessa koulujärjestelmässä asetettu, siirtyvät enenevästi naiselle. Tutkimuslähteiden valossa on mahdollista nähdä miesopettajan tarpeellisuutta koulussa. Samalla on myös nähtävissä kyseenalaisia käytänteitä, joita sukupuolellinen auktoriteettimuodostus voi pitää sisällään. Miesopettaja ammatissaan on joutunut toimimaan yhteiskunnan ja koulupalveluita kuluttavan väestön vahvan velvoitteen ja kontrollin alaisena. Tämä on vaikuttanut usein kaksijakoisen minäkuvan muovautumiseen. Opettajan siviilielämä ja työelämä ovatkin usein olleet ristiriitaisia

Tutkielma tarkastelee nuorten vapaa-ajan tilankäyttöä, sekä nuorisotalotoiminnan roolia ja merkitystä nuorten vapaa-ajan tilankäytön valinnassa. Tutkielma sijoittuu kulttuurimaantieteen alaan. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella nuoria julkisen tilan ja erityisesti nuorisotalojen käyttäjinä. Tutkielman teoreettisessa osassa tarkastellaan nuoruutta aika- ja kulttuurisidonnaisena ikävaiheena, nuorisotyön historiaa ja kehittymistä kohti 2010-luvun nuorisotyön toimintamuotoja, sekä nuorten vapaa-ajan tilankäytön ominaispiirteitä. Tutkimus on pääosin kvalitatiivinen, mutta tutkielmassa on käytetty sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusmenetelmää rinnakkain. Tutkielman aineisto koostuu Oulun Pateniemen, Rajakylän ja Ritaharjun nuorisotaloilla käyville nuorille suunnatuista survey-kyselystä, sekä fokus ryhmiin perustuvista teemahaastatteluista. Tutkielman kohderyhmänä ovat yllä mainituilla kolmella nuorisotalolla käyvät 13–17-vuotiaat nuoret. Tutkielman analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Missä sijaitsevat nuorten vapaa-ajan tilat ja paikat, sekä mitkä tekijät määrittävät niiden valintaa ja käyttöä? 2) Mikä on nuorisotalotoiminnan rooli ja merkitys nuorten vapaa-ajan tilankäytössä? Tutkimusaineistoa tuloksineen, on teemoittelun avulla luokiteltu yhtenäisiin teemakokonaisuuksiin. Tulosten perusteella yleisimpiä nuorten vapaa-ajan tiloja ovat nuorisotalot, ulkoympäristöt ilman tarkoin määriteltyjä tiloja tai paikkoja, sekä nuorten omat tai kavereiden kodit. Tulosten perusteella tutkimukseen osallistuneet oululaiset nuoret eivät osanneet nimetä tarkkoja vapaa-ajan tiloja tai paikkoja, varsinkaan julkisesta tai puolijulkisesta ulko- ja kaupunkiympäristöstä. Tutkielman tuloksista ilmenee nuorten tyytymättömyys nuorille suunnattujen vapaa-ajan tilojen vähyyteen. Nuorten vapaa-ajan tilojen valintaan vaikuttavat eniten kaverit. Vapaa-aikaa vietetään eniten siellä, missä suurin osa kavereista milloinkin on. Myös vuodenaika vaikuttaa vapaa-ajan tilojen käyttöön. Varsinkin talvella vapaa-aikaa vietetään eniten sisätiloissa. Tulosten perusteella nuorisotalotoiminta koettiin tutkimukseen osallistuneiden nuorten keskuudessa tärkeäksi, yleiseksi, sekä monipuoliseksi osaksi vapaa-aikaa ja siihen liittyvää tilankäyttöä. Nuorisotalo koettiin pääasiassa tekemisen tilana, jossa oli helppoa tavata kavereita, sekä luoda uusia sosiaalisia suhteita niin toisten nuorten, kuin aikuisten ohjaajienkin kanssa. Myös nuorisotalon kykyä toimia nuorten yleisen olemisen- eli niin sanotun hengailuntoimintaympäristönä, arvostettiin tutkielmaan vastanneiden nuorten mielipiteissä. Tutkielman tuloksista ilmeni nuorisotalojen olevan tärkeitä varsinkin nuorisotalojen läheisyydessä asuville nuorille.

Tutkimuksen tarkoitus oli tutkia pitkien oppituntien liikunnallistamista. Tutkimus on osa Virpiniemen liikuntaopiston kanssa tehtävää työelämän projektia. Tutkimuksen aineisto kerättiin lukuvuoden 2012–2013 aikana ja kohderyhmänä olivat Lintulammen koulun kaksi 4.luokkaa (n=38). Käytetyt aineistonkeruumenetelmät olivat havainnointi ja videointi, lasten ja opettajien haastattelut sekä lasten tuottamat fyysisen aktiivisuuden aikajanapäiväkirjat. Pääongelmat, joihin tutkimuksessa etsittiin vastauksia, olivat: Millainen on lasten fyysinen aktiivisuus koulupäivän aikana?, Miten pitkän oppitunnin rakenne tulee järjestää, jotta liikunta oppitunnilla mahdollistuisi?., Miten oppilaat ovat kokeneet liikuntaneuvojat ja liikuntaa lisäävät välineet luokissaan? ja Miten oppilaat kokevat osallistumisensa luokkatilassa? Tutkimuksen aikana pitkillä 90 minuutin oppitunneilla kokeiltiin liikuntanurkkaa, jumppapalloja tuolien sijaan sekä erilaisia liikuntavälipaloja. Fyysisen aktiivisuuden aikajanapäiväkirjat täytettiin tutkimuksen alussa sekä aivan sen lopussa. Lapset saivat osallistua oppituntien liikunnallistammiseen. Tutkimuksessa ilmeni, että lasten koulupäivän aikainen liikunta lisääntyi lukuvuoden 2012–2013 aikana. Tärkeintä oli kuitenkin se, että istumisen laatu muuttui eli istumisjaksot lyhenivät. Opettajat kokivat, että käytetyt liikunnallistammiskeinot olivat hyvä lisä heidän omaan työhönsä. Liikuntaneuvojat rikastivat tavallisia oppitunteja kehittämällä erilaisia jumppaohjeita muun muassa liikuntanurkkausta ja jumppapalloja varten. Oppilaat kokivat, että varsinkin pimeänä aikana liikuntavälipalat auttoivat jaksamisessa. Tutkimus ei tuonut tiettyä kaavaa, jolla pitkät oppitunnit olisi paras järjestää, vaan opettajan tulee oma luokkansa ja omat toimintatapansa tuntien rakentaa itselleen sopivin malli. Tässä tutkimuksessa käytetyt liikunnallistammiskeinot ovat yksinkertaiset, joten ne on helppo ottaa sellaisinaan tai itse sovellettuna käyttöön päivittäiseen koulutyöhön.

Tiivistelmä. Tässä tutkielmassa on tarkoitus tarkastella adoptiovanhempien kertomuksia heidän kiintymyssuhteestaan adoptiolapseensa. Kyseessä on narratiivinen tutkimus ja aineistona toimii adoptiovanhempien kanssa toteutetut haastattelut. Haastattelut on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksessa käsitellään ensin kiintymyssuhteen määritelmää ja sen kehitystä ja sitten siirrytään keskustelemaan vanhemmuudesta, adoptiovanhemmuudesta sekä kasvatustyyleistä sekä sanoittamaan vanhemmuuden sekä kiintymyssuhteen yhteyttä. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla nostetaan esiin ne seikat, jotka määrittelevät adoptiovanhempien kiintymyssuhdetta adoptiolapsiin. Kiintymyssuhteella on merkittävä vaikutus lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle. Turvallinen kiintymyssuhde on seurausta ensisijaisen hoitajan sensitiivisyydestä sekä responsiivisuudesta lapsen tarpeita kohtaan. Kiintymyssuhdemallien on ajateltu pysyvän yksilön mukana koko tämän elämän ajan ja siten myös aikuisten kiintymyssuhdemalleja on pyritty tutkimaan. Vanhemmat, joilla on taustallaan turvallinen kiintymyssuhde, ovat yleensä sensitiivisempiä sekä responsiivisempia lapsiaan kohtaan ja täten myös heidän lapsillaan on todennäköisemmin turvallinen kiintymyssuhde. He myös ennemmin valitsevat autoritatiivisen, eli lämpimän kasvatustyylin. Siksi vanhemman kiintymyssuhteella on merkitystä lapsi-vanhempi suhteelle. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin perusteella vanhemmat kertoivat keskeisiksi tekijöiksi kiintymyssuhteessaan lapseensa viisi eri teemaa: lasten aiemmat hylkäämiskokemukset ja niiden merkitys lapsi-vanhempi suhteelle, turvallisuuden merkitys suhteessa, suhteen vahvistuminen yhteisen ajan ja kokemusten myötä, halu olla perhe yhdessä sekä lapsen tarpeiden ymmärtäminen. Vanhemmat tiedostivat lastensa aiemmat kokemukset instituutio-oloissa sekä hylkäämiskokemukset ja niiden merkityksellisyyden heidän suhteelleen. Tästä johtuen he korostivat turvallisuutta sekä luottamusta muodostaessaan kiintymyssuhdetta lapseensa. Vanhemmat olivat tehneet tietoisen päätöksen hakeutua adoptioprosessiin ja tulla perheeksi ja he pitivät tärkeänä viettää aikaa lapsensa kanssa ja sitä kautta tutustua häneen. Ajan kautta he uskoivat myös oppivansa tuntemaan lapsensa paremmin ja pystyivät vastaamaan lapsensa tarpeisiin välittömämmin. Lapsen aiempien hylkäämiskokemusten merkitys, erityisesti deprivaatio eli hoivan puute, vaikutti lapsi-vanhempi suhteeseen. Vanhempien oma kiintymyssuhdetausta korostui tuloksissa, sillä he olivat sensitiivisiä lapsiaan kohtaan ja vastasivat heidän tarpeisiinsa nopeasti, ilman kehotusta. Kasvatuksessa he vaikuttivat suosivan autoritatiivista kasvatustyyliä, eli lämmintä vuorovaikutussuhdetta lapseensa.Adoptive parents’ narratives on the attachment between them and their adopted child. Abstract. The goal of this master’s thesis is to explore the narratives of adoptive parents related to the attachment between them and their adopted children. This research uses a narrative approach and is based on the interviews conducted with four adoptive parents. The interviews have been analyzed using data-based content analysis. First, the research concentrates on attachment as understood by Harry Harlow, John Bowlby and Mary Ainsworth, all of whom have contributed significantly to the creation of the term. After that, the focus is drawn on parenting, adoptive parenting and parenting styles where it shifts to discuss the connections between attachment and parenting. Data-based content analysis is used to analyze the parents’ narratives in order to bring out the factors that determine the attachment between adoptive parents and their children. Attachment has considerable effects on the child’s overall well-being. Secure attachment is achieved when the parent responds to the child’s need sensitively and effectively. Considering that the patterns of attachment secured in the early childhood are thought to stay with a person through one’s whole life, adult attachment has also been researched. Parents, who have a secure attachment, are more responsive and sensitive towards their children, which in turn helps the child to ensure a secure attachment to them. Secure parents are also more likely to choose authoritative, warm parenting styles when raising their child. With the help of the content analysis, five major themes rose from the interviews with the parents: the effects of the child’s early abandonment experiences to parent-child relationship, the emphasis of security, strengthening the bond with the help of time and shared experiences, the desire to be a family and understanding the needs of the child. Parents were aware of the effects the child’s early experiences in the institution might have had on him and understood how these effects could be seen in their relationship. Due to this, they emphasized security and trust in their interviews. Parents had made a conscious decision to adopt and it was important to them to spend time with their children and to be a family together. With time, they understood their child better and were able to answer to her needs. Child’s early experiences, especially deprivation during the time in the institution, influenced the child-parent relationship. Parents’ secure attachment contributed significantly to the relationship, because they were able to be more responsive and sensitive towards their child. They also endorsed authoritative parenting and therefore had a warm relationship with their child.

Abstract This material culture study focuses on the residents of Oulu via small clothing-related items (buttons, buckles, pins). The source material is comprised of not only excavation material, but also of the probate inventories of the townsfolk. Gender archaeology, previously unused in Finnish urban archaeology, is used as the theoretical framework. This study discusses early modern clothing from the perspective of identity with particular emphasis on gender and class; why did townsfolk dress as they did in the 18th century Oulu? Although clothing was mainly tied to class and gender in early modern Oulu, on a personal level there was room for negotiation and transgression. Classes were an integral part of society in the 18th century, and the abolishment of the class system was still ahead. However, the signs of the formation of the middle class and the deterioration of the strict class boundaries are visible in the research material. Sumptuary laws notwithstanding, identity could be expressed through clothing, in particular with small details, and clothing gave people some leeway to negotiate their position in the community
Tiivistelmä Valtaosassa 1700-luvun pukeutumista käsittelevässä suomalaisessa tutkimuskirjallisuudessa pukeutuminen jaetaan säätyläisten ja rahvaan pukuun. Tässä materiaalisesta kulttuurista ammentavassa historiallisen ajan arkeologian tutkimuksessa näkökulma on toinen; keskiössä on kaupunkilaisten pukeutuminen uuden ajan kynnyksellä. Tutkimus ei lähde liikkeelle säädyistä, vaan pukeutumisesta kertovasta kaivausaineistosta ja kaupunkilaisten perukirjoista. Tutkimus kohdentuu Suomen historiallisen ajan arkeologiassa vain vähän huomiota saaneisiin esineryhmiin (napit, neulat, soljet) yhdistäen arkeologisen ja dokumentaarisen lähdemateriaalin. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään Suomen kaupunkiarkeologiassa aiemmin hyödyntämätöntä sukupuoliarkeologiaa. Tutkimus käsittelee varhaismodernia pukeutumista identiteetin näkökulmasta keskittyen erityisesti sukupuoleen ja luokkaan; miksi 1700-luvun Oulussa pukeuduttiin niin kuin pukeuduttiin? Vaikka varhaismodernissa Oulussa ihmisten pukeutuminen oli pitkälti sääty- ja sukupuolisidonnaista, henkilökohtaisella tasolla oli tilaa neuvottelulle ja rajanylityksille. Säädyt olivat 1700-luvulla olennainen osa yhteiskuntajärjestystä ja säätyjärjestelmän lakkauttamiseen oli vielä runsaasti aikaa, mutta merkit keskiluokan muodostumisesta ja tiukkojen säätyrajojen murenemisesta ovat havaittavissa tutkimusaineistossa. Ylellisyysasetuksista huolimatta omaa identiteettiä oli mahdollista ilmaista pukeutumisella, erityisesti pienillä yksityiskohdilla, ja pukeutumisen avulla ihmisten oli jossain määrin mahdollista neuvotella omasta asemastaan yhteisössä

Abstract The aim of this dissertation was to investigate the association between family history of mental disorders, especially psychosis, and long-term social, occupational and clinical outcome in schizophrenia. In addition, the association of pregnancy, birth and early development related factors with occupational and clinical outcome in schizophrenia were analysed. Two meta-analyses and the Northern Finland Birth Cohorts 1966 and 1986 (NFBC1966 and NFBC1986) were used to gather the data. In the meta-analyses family history of psychosis was associated with poorer long-term clinical, occupational and global (i.e. combined occupational, social and clinical) outcome in schizophrenia. NFBC1966 is an unselected, population-based sample of 12,058 live-born children and includes 161 individuals with schizophrenia spectrum disorder. NFBC1986 is also an unselected, population-based cohort and consists of 9,432 live-born children and includes 189 individuals with psychosis. In the NFBC1966 study family history of any mental disorder was associated with more severe positive and emotional symptoms, but was not associated with other clinical symptoms or social, occupational or global outcome in schizophrenia. The family history of psychosis was not associated with outcomes. Regarding pregnancy, birth and early development related factors, it was found that young maternal age was associated with higher probability of being hospitalised with schizophrenia. In the NFBC1986 study a family history of any mental disorder was associated with higher number of days spent at hospital and higher number of hospitalisations, but it was not associated with occupational outcome or disability pension in psychotic disorders. A family history of psychosis was not associated with outcomes. This study suggests that family history of psychosis has a small association with clinical, occupational and global outcome in schizophrenia. There is less research regarding the association between family history of any mental disorder and outcome in schizophrenia, but based on the cohort studies family history of any mental disorder could be even stronger outcome predictor than family history of psychosis. Family history of mental disorders and especially psychosis is a strong risk factor for schizophrenia, and based on this study it seems to also associate with poorer outcome
Tiivistelmä Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena oli tutkia, miten mielenterveyshäiriöiden, erityisesti psykoosin, esiintyminen suvussa on yhteydessä pitkän ajan sosiaaliseen, kliiniseen ja työkykyyn liittyvään ennusteeseen skitsofreniassa. Lisäksi tutkittiin sitä, kuinka raskauteen, syntymään ja varhaiseen kehitykseen liittyvä tekijät ovat yhteydessä työntekoon ja kliiniseen ennusteeseen skitsofreniassa. Asiaa tutkittiin kahdessa meta-analyysissä ja Pohjois-Suomen vuoden 1966 ja 1986 syntymäkohorteissa. Meta-analyysien mukaan psykoosin sukurasitus oli yhteydessä huonompaan pitkän ajan kliiniseen, työkykyyn liittyvään ja kokonaisennusteeseen (yhdistetty sosiaalinen, kliininen ja työnteon ennuste) skitsofreniassa. Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortti on valikoitumaton, yleisväestöpohjainen kohortti, johon kuuluu 12 058 elävänä syntynyttä lasta. Kohortti sisältää 161 skitsofreniaa sairastavaa henkilöä. Pohjois-Suomen vuoden 1986 syntymäkohortti on myös valikoitumaton, yleisväestöpohjainen kohortti. Siihen kuuluu 9 432 elävänä syntynyttä lasta, joista 189:llä on psykoosi. Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortin mukaan mielenterveyshäiriön esiintyminen suvussa liittyi vakavampiin positiivisiin ja emotionaalisiin oireisiin, mutta ei liittynyt muihin kliinisiin oireisiin, työkykyyn, sosiaaliseen tai kokonaisennusteeseen. Psykoosin sukurasitus ei liittynyt ennusteeseen. Raskauteen, syntymään ja varhaiseen kehitykseen liittyvien tekijöiden osalta tutkimuksessa todettiin, että äidin nuori ikä oli yhteydessä suurempaan sairaalahoidon todennäköisyyteen skitsofreniassa. Pohjois-Suomen vuoden 1986 syntymäkohortin mukaan mielenterveyshäiriön esiintyminen suvussa liittyi suurempaan sairaalahoitopäivien ja sairaalahoitokertojen lukumäärään, mutta ei liittynyt työssäkäyntiin tai työkyvyttömyyseläkkeeseen psykoottisissa häiriöissä. Psykoosin sukurasitus ei liittynyt ennusteeseen. Näiden tulosten mukaan psykoosin sukurasituksella on pieni yhteys kliiniseen, työkykyyn liittyvään ja kokonaisennusteeseen skitsofreniassa. Minkä tahansa suvussa esiintyvän mielenterveyshäiriön yhteydestä ennusteeseen on vähemmän tutkimuksia, mutta kohorttitutkimusten perusteella millä tahansa suvussa esiintyvällä mielenterveyshäiriöllä voi olla jopa suurempi yhteys ennusteeseen kuin psykoosin sukurasituksella. Mielenterveyshäiriöiden ja etenkin psykoosin esiintyminen suvussa on voimakas skitsofrenian riskitekijä, ja tämän tutkimuksen mukaan se on myös yhteydessä huonompaan ennusteeseen

Abstract Physical activity with regular physical exercise (PE) has long been advocated because it lowers morbidity and mortality. However, there have been concerns about a transiently increased risk of adverse cardiac events such as sudden cardiac death (SCD) during PE. Our aim was to identify risk factors related to SCD during PE and clarify the effect of PE on cardiovascular well-being in the general population. In study I we found out that male gender as well as coronary artery disease (CAD), cardiac hypertrophy and myocardial scarring as autopsy-findings were clearly more common among exercise-related SCD. Typical northern activities in skiing and snow shoveling were among the three most common types of PE alongside cycling. In study II we analyzed the previously recorded electrocardiograms (ECG) of victims of SCD. Fragmented QRS complex (fQRS) in anterior leads was a common finding among subjects who died during exercise, especially among subjects with a prior diagnosis of CAD. In study III, we collected retrospectively out-of-hospital sudden cardiac arrest (SCA) data in Northern Ostrobothnia between the years 2007 and 2012. The subjects who suffered SCA in relation to PE were younger and previously healthier, and they had more often a shockable rhythm as the initial rhythm. There was a markedly better prognosis for hospital discharge when SCA occurred during PE. In study IV, we noticed a decrease in cardiac mortality in subjects who were physically active or became active during follow-up in a population of 1,746 stable CAD patients. A similar effect could be seen affecting SCD mortality. No increase in cardiac mortality could be seen among those with the highest levels of habitual PE. In conclusion, ischemic heart disease and male gender, especially when fQRS is present in anterior leads, are characteristics related to exercise-related SCD. On the other hand, when SCA takes place during PE, the prognosis is markedly better compared to SCA occurring at rest. An active lifestyle is also linked to decreased cardiac mortality
Tiivistelmä Säännöllinen aktiivinen elämäntapa on yhteydessä pienempään fyysisten ja psyykkisten sairauksien riskiin. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu raskaampaan liikuntaan liittyvä väliaikaisesti lisääntynyt akuutin sydäntapahtuman, kuten äkkikuoleman, riski. Väitöskirjatutkimuksessa tutkitaan rasitukseen liittyvän sydänperäisen äkkikuoleman erityispiirteitä ja fyysisen aktiivisuuden merkitystä hyvinvoinnille. Ensimmäisessä osajulkaisussa havaittiin, että rasitukseen liittyvissä kuolemissa oli ruumiinavauslöydöksenä merkittävästi enemmän sepelvaltimotautia, sydänlihaksen arpeutumista ja sydänlihaksen liikakasvua verrattuna äkkikuolemiin levossa. Miessukupuoli oli selkeästi yliedustettuna rasituspopulaatiossa, sillä peräti 94 % oli miehiä. Yleisimmät rasitusmuodot olivat hiihto, pyöräily ja lumenluonti. Toisessa osatutkimuksessa tutkittiin edeltävien EKG-muutosten yhteyttä rasitusperäisiin äkkikuolemiin. Havaitsimme, että QRS-kompleksin pirstoutuminen etuseinäkytkennöissä oli selkeästi yleisempi löydös rasitusryhmässä. Tämä löydös oli erityisen merkittävä sepelvaltimotautipotilailla. Kolmas julkaisu sisältää tiedot sairaalan ulkopuolisista sydänpysähdyksistä Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2007–2012. Tässä aineistossa havaitsimme, että rasitukseen liittyvän sydänpysähdyksen alkurytmi oli useammin defibrilloitava, potilaat olivat nuorempia ja terveempiä, ja maallikkoelvytys aloitettiin useammin. Rasituksessa elottomaksi menneillä oli suhteellisen hyvä selviämisennuste. Neljännessä tutkimuksessa havaitsimme selkeästi paremman ennusteen niillä stabiilia sepelvaltimotautia sairastaneilla, jotka olivat liikunnallisesti aktiivisia. Sydänperäinen kuolleisuus oli pienempi myös niillä potilailla, jotka onnistuivat lisäämään liikunnallista aktiivisuuttaan. Samankaltainen tulos todettiin sydänperäisten äkkikuolemien osalta. Sepelvaltimotauti ja miessukupuoli ovat hyvin yleisiä löydöksiä, kun sydänperäinen äkkikuolema tapahtuu rasituksessa. Myös QRS-kompleksin pirstoutuminen etuseinäkytkennöissä liittyi rasitusperäisiin kuolemiin. Toisaalta potilaan ennuste selvitä on selkeästi parempi sydänpysähdyksen tapahtuessa rasituksessa. Osoitimme myös, että liikunnallinen aktiivisuus ja sen pienikin lisäys parantavat sepelvaltimotautipotilaiden ennustetta

Abstract Despite advances in treatment of cardiovascular diseases, coronary heart disease (CHD) remains the most common cause of death in the Western countries; and its first manifestation is often sudden cardiac death (SCD). The development of CHD is a lifelong process, the pace of which is governed by the burden of several risk factors. The purpose of this study was to investigate the association of levels of cardiorespiratory fitness (CRF), exercise-induced myocardial ischemia and physical activity with the risk of CHD-related death, including SCD events among men with different risk factor profiles. This study is based on the population of the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study, which recruited a sample of 2682 men aged 42–60 years. Their CRF was assessed with a maximal exercise test using respiratory gas analysis. Exercise-induced ST segment depression was defined as a ≥1 mm ST segment depression on the electrocardiogram. Anthropometric measurements, blood sample analyzes and questionnaires regarding leisure-time physical activity (LTPA) and smoking were performed at baseline. Men with both low CRF and exercise-induced ST segment depression were at higher risk of death from CHD and SCD than men with high CRF without ST segment depressions. Men with low CRF and low LTPA were at higher risk of SCD than men with low CRF and high LTPA. The amount of LTPA did not alter the incidence on SCD among men with high CRF. These findings were adjusted for age, type 2 diabetes and CHD, smoking, alcohol consumption, body mass index, systolic blood pressure, serum low density lipoprotein cholesterol, and serum C-reactive protein level. These findings emphasize the importance of physical activity and treatment of other modifiable risk factors, especially among the men with low CRF
Tiivistelmä Sydän- ja verisuonisairauksien ennaltaehkäisystä ja hoidon edistysaskeleista huolimatta sepelvaltimotauti on edelleen kehittyneiden maiden yleisin kuolinsyy, sydänperäisen äkkikuoleman ollessa usein taudin ensimmäinen ilmentymä. Sepelvaltimotaudin syntyminen on pitkäaikainen prosessi, jossa riskitekijät määrittävät suurelta osin taudin etenemisen nopeuden. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kliinisessä rasituskokeessa todetun aerobisen suorituskyvyn, sydänlihasiskemian sekä fyysisen aktiivisuuden yhteyttä sepelvaltimotautikuolemiin ja sydänperäisiin äkkikuolemiin eri sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijäyhdistelmien omaavien miesten keskuudessa. Tämä tutkimus perustuu Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study- aineistoon, johon kuuluu 2682 42–60 vuotiasta miestä. Tutkittavien aerobista suorituskykyä arvioitiin kliinisessä rasituskokeessa mittaamalla hapenkulutus suoraan hengityskaasuista. Sydänlihasiskemian merkkinä pidettiin rasituksen provosoimaa ≥1 mm ST-välin laskua tutkittavien EKG:ssa. Tutkittavilta kartoitettiin alussa antropometriset mittaukset, verikokeet sekä kyselylomakkeilla selvitettiin mm. vapaa-ajan liikunnan määrää ja tupakointia. Miehet, joilla todettiin huono suorituskyky sekä samanaikainen rasituksen aiheuttama sydänlihasiskemia olivat suuremmassa vaarassa menehtyä sepelvaltimotautiin ja sydänperäiseen äkkikuolemaan verrattuna miehiin, joilla todettiin hyvä suorituskyky eikä rasituksen aiheuttamaa sydänlihasiskemiaa. Miehet joilla todettiin huono suorituskyky, mutta harrastivat enemmän liikuntaa vapaa-ajalla, olivat pienemmässä vaarassa sydänperäiseen äkkikuolemaan kuin huonokuntoiset miehet, jotka harrastivat vähemmän liikuntaa vapaa-ajallaan. Vapaa-ajan liikunnan määrä ei muuttanut sydänperäisen äkkikuoleman esiintyvyyttä hyväkuntoisten miesten keskuudessa. Nämä tulokset vakioitiin iän, tyypin 2-diabeteksen, todetun sepelvaltimotaudin, tupakoinnin, alkoholin kulutuksen, painoindeksin, systolisen verenpaineen, seerumin LDL-kolesterolin ja C-reaktiivisen proteiinin suhteen. Nämä löydökset korostavat liikunnan harrastamisen tärkeyttä muiden riskitekijöiden hoidon ohessa, erityisesti lähtötasoltaan huonokuntoisilla miehillä