Zeitschriftenartikel zum Thema „Sosiaalinen muutos“
Um die anderen Arten von Veröffentlichungen zu diesem Thema anzuzeigen, folgen Sie diesem Link: Sosiaalinen muutos.
Geben Sie eine Quelle nach APA, MLA, Chicago, Harvard und anderen Zitierweisen an
Machen Sie sich mit Top-40 Zeitschriftenartikel für die Forschung zum Thema "Sosiaalinen muutos" bekannt.
Neben jedem Werk im Literaturverzeichnis ist die Option "Zur Bibliographie hinzufügen" verfügbar. Nutzen Sie sie, wird Ihre bibliographische Angabe des gewählten Werkes nach der nötigen Zitierweise (APA, MLA, Harvard, Chicago, Vancouver usw.) automatisch gestaltet.
Sie können auch den vollen Text der wissenschaftlichen Publikation im PDF-Format herunterladen und eine Online-Annotation der Arbeit lesen, wenn die relevanten Parameter in den Metadaten verfügbar sind.
Sehen Sie die Zeitschriftenartikel für verschiedene Spezialgebieten durch und erstellen Sie Ihre Bibliographie auf korrekte Weise.
1
Laukkanen, Anne-Maria, und Teija Waaramaa. „Suomalaisten naisopiskelijoiden luennan perustaajuuden muutos 1990-luvulta 2010-luvulle“. Puhe ja kieli, Nr. 2 (29.07.2020): 123–34. http://dx.doi.org/10.23997/pk.97221.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Puhekorkeus on sekä yksilöllinen ja tilannekohtainen että myös sosiaalinen muuttuja. Eri maissa on viimeisen sadan vuoden aikana raportoitu naisten puhekorkeuden laskua. Puhekorkeuden muutoksen oletetaan heijastelevan yhteiskunnallisia muutoksia. Keskimääräistä puhekorkeutta mitataan usein perustaajuuden keskiarvolla ja mediaanilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten yliopistossa opiskelevien naisten perustaajuuden (fo) keskiarvoa ja mediaania 160-sanaisessa, noin minuutin mittaisessa neutraalissa tekstiluennassa, joka on äänitetty 1990- ja 2010-luvuilla. Tutkimuksen aineisto on peräisin Tampereen yliopiston Puheen ja äänen tutkimuksen laboratorion äänitearkistosta. Tutkimukseen valittiin satunnaisesti 136 (N) 20–25-vuotiasta naista, joilla ei ollut tiedossa ääntöelimistön tai kuulon sairauksia, ja joiden ääni oli kuulonvaraisesti arvioituna normaali. Näytteet oli taltioitu vaimennetussa äänitysstudiossa digitaalisesti mittamikrofonia käyttäen, ja ne analysoitiin Praat-ohjelmalla. Perustaajuuden keskiarvo näyttää nousseen aiemmasta 195,7 Hz:stä 210,6 Hz:iin ja mediaani 190,9 Hz:stä 203,2 Hz:iin. Muutokset ovat tilastollisesti merkitseviä (Studentin t-testi, p = < 0,001 molemmissa). Vieraiden kielten ja globaalin viihdekulttuurin vaikutus voinee osaltaan selittää muutosta.
2
Latva-Kyyny, Marjo, Seppo Vehkamäki, Matti Ylätalo und Matti Ryhänen. „Yrittäjyyden ja resurssien käytön muutos eteläpohjalaisilla maitotiloilla 2000-luvun alussa“. Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, Nr. 26 (31.01.2010): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75716.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkelin tavoitteena oli tarkastella maidontuottajien yrittäjyyttä ja resurssien käyttöä sekäa näissä tapahtuneita muutoksia vuosien 2003 ja 2009 välillä. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella millaisia yrittäjäryhmiä löytyy resurssien ja yrittäjyyden suhteen. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat Etelä-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan alueeseen kuuluva Kyrönmaan seutukunnan maidontuotantotilat. Tutkimuksessa käytettiin vuonna 2003 ja vuonna 2009 hankittuja aineistoja. Molemmat aineistot hankittiin postikyselyllä. Vuoden 2009 kyselyn saaneista yrittäjistä osa oli vuoden 2003 kyselyn saaneita yrittäjiä, minkä lisäksi otosta täydennettiin satunnaisotannalla. Lopullisessa aineistossa vuonna 2003 oli 191 tilaa ja 258 tilaa vuonna 2009. Tutkimusote oli kvantitatiivinen ja aineiston analysoinnissa käytettiin ensi sijassa faktori- ja ryhmittelyanalyysiä. Tutkimuksessa yrittäjyyttä tarkasteltiin maitotilayrittäjien työhön liittyvien arvojen, maatilaa koskevan tavoitteellisuuden ja yrittäjyysmotivaation avulla. Tarkastelu tehtiin faktorianalyysin avulla. Merkittävimmiksi faktoreiksi osoittautuivat yrittäjän oma osaaminen, tuotannon jatkuvuus, sosiaalinen arvostus, yrityksen kasvu, haasteellisuus, itsenäinen työ, vapaa-aika ja karjan kehittäminen. Suuria muutoksia yrittäjyydessä vuosien 2003 ja 2009 välillä ei kuitenkaan löytynyt. Resurssien osalta tutkimuksen tulokset osoittavat keskimääräisen viljelmä- ja karjakoon kasvaneen tarkastelujaksolla. Suurin muutos oli tapahtunut maidon keskituotoksessa, joka kasvoi lähes 10 %. Suurissa karjakokoluokissa maidon keskituotos oli pieniä karjakokoluokkia suurempi. Myös nuorten yrittäjien osuus viljelijöistä oli hieman kasvanut ja sen mukana yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen taso. Maitotiloilla oli investoitu aktiivisesti, sillä vain viidellä prosentilla kyselyyn vuonna 2009 vastanneista tiloista ei oltu investoitu viimeisen viiden vuoden aikana. Tiloilla oli investoitu erityisesti koneisiin, rakennuksiin ja peltoon. Näihin investointikohteisiin aiotaan myös lähitulevaisuudessa panostaa eniten. Voimakkaasti tuotantoaan aikoo laajentaa 10 % yrittäjistä samanaikaisesti, kun 9 % yrittäjistä aikoo luopua maataloustuotannosta. Laajentamista eniten rajoittaviksi tekijöiksi yrittäjät nimesivät pellon saatavuuden, vallitsevan maatalouspolitiikan, ajan riittävyyden ja riskin suuruuden. Yrittäjätoimintaa tutkittiin ryhmittelyanalyysillä. Ryhmittelyanalyysin muuttujina käytettiin yrittäjyyden kuvaamisessa faktorianalyysissä saatuja faktoripisteitä sekä yrittäjiä että resurssia kuvaavina muuttujina yrittäjien ikää, ammatillista koulutusta, kokemusta tilanpidosta, peltopinta-alaa, lehmien lukumäärää ja keskituotosta, yrittäjien jatkoaikomuksia, puolisoiden osallistumista tilan töihin, ulkopuolisten työntekijöiden käyttöä ja sukupolvenvaihdoksen ajankohtaisuutta. Vuoden 2009 aineistosta saatu ryhmittelyanalyysin tulos poikkeaa vuoden 2003 tuloksesta, koska vuoden 2009 ryhmissä resurssit ja yrittäjyys kuvasivat yrittäjätoimintaa selkeämmin kuin aikaisempana tarkasteluajankohtana. Lisäksi vuoden 2009 ryhmissä kävi ilmi yrittäjien elinkaaren vaikutus tuloksiin siten, että yrittäjät voitiin nimetä jatkajiin, kehittäjiin, nykytuotannolla jatkaviin ja jäähdyttelijöihin.
3
Juuti, Pauli. „Viimeaikaisia näkymiä organisaation kehittämisestä“. Aikuiskasvatus 19, Nr. 1 (15.02.1999): 23–36. http://dx.doi.org/10.33336/aik.93200.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Postmoderni on muuttanut organisaation käsitettä. Modernin näkökulmasta katsottuna organisaatio nähtiin pitkään byrokratian ihannemallin mukaisena rakenteena. Postmodernissa sillä voidaan ymmärtää sosiaalisten toimijoiden kontekstuaalisissa diskursseissa tuottamaa yhteisöä, joka vaikuttaa jäsentensä tapaan ymmärtää ja tulkita maailmaa. Sosiaalisena konstruktiona se myös tuottaa oman kielensä ja kielipelinsä. Artikkelissa tarkastellaan organisaation muutosta kielen ja mielikuvien näkökulmasta. Kirjoittaja käsittelee organisaation muutosta kolmesta peruslähestymistavasta käsin: Morganin organisaatioita kuvaavista vertauskuvista, Foucaultin valtasuhteista ja demokraattisesta dialogista.
4
Hakonen, Marko, und Janne Tienari. „Näköala fuusioon: Aalto-yliopisto, kampusmuutto ja identiteetit“. Työelämän tutkimus 19, Nr. 2 (15.06.2021): 119–46. http://dx.doi.org/10.37455/tt.101899.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Vastaamme tässä artikkelissa kysymykseen siitä, miten akateemisten työntekijöiden paikkaan ja sosiaalisiin ryhmiin kiinnittyneet identiteetit rakentuvat organisaation toimintojen keskittämiseen tähtäävässä muutossa, joka on osa yliopistojen fuusiota. Tämä on monimutkainen prosessi, jota avaamme Aalto-yliopiston toimintojen keskittämisen ja Aallon kauppakorkeakoulun Etu-Töölöstä Otaniemen kampukselle tapahtuneen muuton kautta. Aikaisempi tutkimus on kuvannut paikkaidentiteetin ja sosiaalisen identiteetin yhteyksiä ja vuorovaikutusta muuttuvassa – tässä fuusioprosessin ja kampusmuuton kokeneessa – organisaatiossa varsin rajoittuneesti. Tuomme ”näköalan” käsitteen avulla esiin identiteettien kerrostumisen ulottuvuuksia muutostilanteissa. Ydinlöydöksemme on, että paikka- ja ryhmäsidonnaiset identiteetit kietoutuvat toisiinsa ja kerrostuvat monimutkaisemmin kuin aikaisempi tutkimus on esittänyt. Väitämme, että ”näköala” eli ihmisten kontekstisidonnainen henkilöhistoria auttaa ymmärtämään näitä yhteyksiä. Tämä tuo uusia ulottuvuuksia akateemisten identiteettien tutkimukseen.
5
Kallio, Saara-Maija. „Lasten kaupalliset kasvot: Sharenting-ilmiö äitien blogeissa“. Media & viestintä 44, Nr. 3 (30.09.2021): 52–72. http://dx.doi.org/10.23983/mv.111509.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Lasten kasvojen näkyminen on yksi tärkeimmistä valinnoista, joita lapsistaan kuvia ja tietoja sosiaalisen median alustoilla jakavat, niin sanottua sharentingia harjoittavat vanhemmat joutuvat tekemään. Tässä artikkelissa tarkastellaan sitä, miten kaupallista yhteistyötä tekevät bloggaajaäidit merkityksellistävät lastensa kuvien jakamista. Tutkimus ammentaa teoreettisesti sekä kasvokuvien tutkimuksesta että lasten mainoskuvien tutkimuksesta. Artikkelin empiirinen aineisto koostuu kymmenen suomalaisen bloggaajaäidin teemahaastatteluista. Sisällönanalyysin avulla aineistosta on tunnistettu neljä teemaa: kasvojen muutos, kasvojen kaupallinen arvo, kasvojen tunnistettavuus sekä kasvojen kontrolloitavuus. Tutkimus tuottaa uutta ymmärrystä sharenting-ilmiön ja promootiokulttuurin rajapinnasta tuomalla esiin, että lasten kasvokuvilla on erityistä arvoa äitien blogibrändeille ja että erityisesti vauvojen ja leikki-ikäisten kuvat osallistuvat kasvojen kiertoon blogeissa ja katoavat niiden visuaalisuudesta kasvojen muutoksen myötä. Tutkimus osoittaa, että iän lisäksi myös sosiaalisen median alusta vaikuttaa siihen, jaetaanko lapsista tunnistettavia kasvokuvia vai ei, ja kontrolloidaanko jakamista aktiivisesti vai ei.
6
Nummi, Pilvi. „"Ei kaupunkisuunnittelu ole mikään tykkäämisjuttu" – Sosiaalisen median mahdollisuudet ja esteet kaupunkisuunnittelussa“. Yhdyskuntasuunnittelu-lehti 57, Nr. 2 (15.07.2019): 26–46. http://dx.doi.org/10.33357/ys.83676.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkeli tutkii sosiaalisen median roolia suomalaisen kaupunkisuunnittelun vuorovaikutteisten käytäntöjen parissa toimiville kohdistetun kyselytutkimuksen ja työpajan avulla. Tutkimuksen viitekehyksenä sovelletaan vuorovaikutteisen suunnittelun yhteistoiminnallisen rationaliteetin konseptia sekä sähköisen osallistumisen kaksijakoisuuden mallia, joka korostaa hallintolähtöisen osallistamisen ja ihmisten itseorganisoituvan osallistumisen eroja. Tulokset osoittavat, että sosiaalisen median rooli kaupunkisuunnittelussa on ristiriitainen ja vasta muotoutumassa. Hallintolähtöisen ja itseorganisoituvan sähköisen osallistumisen integroituminen yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi edellyttäisi suunnittelukulttuurin muutosta erityisesti käytäntöjen ja asenteiden tasolla.
7
Koho, Tuomo. „6.- ja 7. -luokkalaisten informaatiokäyttäytyminen harrastuneisuudessa“. Ainedidaktiikka 7, Nr. 1 (08.06.2023): 73–97. http://dx.doi.org/10.23988/ad.109688.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Tutkimus selvittää suomalaisten lasten ja nuorten harrastuneisuudessa ilmenevää informaatiokäyttäytymistä keskittyen sosiaaliseen mediaan. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että nuoret integroivat teknologiaa vapaa-aikaansa, myös harrastuksiinsa, yhä kasvavissa määrin. Tämä tutkimus osoittaa kuudesluokkalaisten ja seitsemäsluokkalaisten eroja harrastus- ja teknologiakäyttäytymisessä, tutkii teknologian integrointia eri harrastuksiin sekä eri harrastemuotojen välisiä yhteyksiä. Tulokset osoittavat, että erityisesti luovat harrastukset (esimerkiksi kuvataide, kuvaaminen, kirjoittaminen ja musiikki) ovat yhteydessä toisiinsa ja että tietokonepelaaminen rajoittaa muuta harrastelua. Lisäksi 12- ja 13-vuotiaiden sosiaalisen median käyttö on vielä melko vähäistä, mutta vaikuttaa kasvavan iän myötä. Sosiaalisen median sovellukset kuitenkin korreloivat useiden harrasteiden kanssa. Information behaviour in leisure time activities among 6th and 7th graders Abstract This pilot study explores the information behaviour, more specifically the use of social media, occurring in the leisure time activities of Finnish children and adolescents. It highlights leisure time activities as well as information behaviour in leisure time activities. Earlier studies have shown that young people integrate technology into their leisure time elements, including hobbies, with an increasing rate. This study illuminates differences between 6th and 7th graders in both their leisure time activities as well as in their information behaviour related to these activities, demonstrates the integration of information technology to leisure time activities and portrays correlations between leisure time activities. The results illustrate, for example, that there is a correlation between creative activities (such as arts, photography, writing and music), and that computer gaming hinders participation in other leisure time activities. In addition, twelve- and thirteen-year-olds do not seem to use social media markedly although the usage is increasing with older participants. Social media applications do, however, correlate with various leisure time activities. Keywords: Leisure time, information technology, hobbies
8
Niskanen, Vilma, und Petteri Pietikäinen. „Rikollisuus ja sosiaalisen disorganisaation teoria Chicagon sosiologisen koulukunnan tutkimuksissa 1918-1948“. Kriminologia 1, Nr. 1 (25.05.2021): 60–84. http://dx.doi.org/10.54332/krim.109020.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkeli tarkastelee sosiaalisen disorganisaation käsitteen ja teorian alkuperää ja kehitystä aatehistoriallisesta näkökulmasta. Lähdeaineistona ovat keskeiset Chicagon sosiologisen koulukunnan julkaisut vuosien 1918 ja 1948 välillä. Kirjoittajien erityishuomio on kohdistunut ensinnäkin sosiaalisen disorganisaation käsitteen esille tuloon ja varhaiseen soveltamiseen William I. Thomasin, Robert E. Parkin ja muiden Chicagon sosiologien kirjoituksissa, ja toiseksi käsitteen ja teorian hyödyntämiseen Clifford R. Shaw’n ja Henry D. McKayn merkittävässä kriminologisessa tutkimuksessa Juvenile Delinquency and Urban Areas (1942). Artikkelissa esitetään, että sosiaalisen disorganisaation teorialla oli keskeinen osa Chicagon sosiologien tutkimuksissa, joissa yhteiskunnallista muutosta ja sosiaalista kontrollia käsitteellistettiin nopeasti kasvavan Chicagon kaupunkielämään keskittyvän empiirisen havainnoinnin pohjalta. Teoria oli laajassa käytössä yhdysvaltalaisessa kriminologiassa ja muissa yhteiskuntatieteissä siksi, että sen avulla kyettiin antamaan uskottavia sosiologisia selityksiä (suur)kaupunkien kasvun ja muutoksen tuomista ongelmista. Teoria joutui suurelta osin marginaaliin 1960-luvulla, mutta 1980-luvulla kriminologinen kiinnostus sosiaaliseen disorganisaatioon alkoi jälleen kasvaa, ja nykyisin teoriaa käytetään kriminologian lisäksi aluetutkimuksessa, kaupunkisosiologiassa ja psykiatriassa.
Vilma Niskanen and Petteri Pietikäinen: Crime and the theory of social disorganization in the studies of the Chicago School of Sociology between 1918 and 1948.
This article examines the origin and development of the concept and theory of social disorganization from the methodological perspective of intellectual history. Based on the study of publications of the main representatives of the Chicago School of Sociology between the years 1918 and 1948, the article analyses the ways in which social disorganization was first discussed by William I. Thomas, Robert E. Park and other Chicago sociologists, and how the concept and theory was later used in Shaw’s and McKay’s influential criminological study Juvenile Delinquency and Urban Areas (1942). At the outset, the notion of social disorganization was central to the Chicago sociologists’ conceptualization of social change and social control that they observed first-hand in the streets of the rapidly growing City of Chicago. The authors argue that theory was widely used in American social science, including criminology, between the 1920s and 1950s, because it had strong explanatory force in the study of social problems in urban areas undergoing changes and re-organization. After becoming marginalized as a theory in the 1960s, a criminological interest in social disorganization increased through the 1980s, and at present it is used not only in criminology but also in area studies, urban sociology and psychiatry.
Keywords: social disorganisation – Chicago school of sociology – history of sociology and criminology – urban sociology
9
Niemi, Liisa, Minna Koivula, Salla-Maaria Laaksonen und Mikko Villi. „Vaakakupissa vaarat ja vastuu: Julkisen palvelun median arvot sosiaalisen median alustojen paineessa“. Media & viestintä 44, Nr. 2 (27.06.2021): 23–44. http://dx.doi.org/10.23983/mv.109858.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Sosiaalisen median alustat ovat muovanneet media-alan prosesseja ja käytäntöjä merkittävästi. Alustayritysten toimintaa ohjaavat erilaiset arvot ja tavoitteet kuin mediaorganisaatioita, mikä aiheuttaa toimijoiden välille ristiriitaa. Toimintatavoistaan ja arvoistaan sosiaalisessa mediassa joutuvat neuvottelemaan erityisesti julkisen palvelun mediayhtiöt, joiden peruskivenä ovat julkisen palvelun arvot. Tarkastelemme tässä artikkelissa suomalaisen julkisen palvelun mediayhtiön Yleisradion alustasuhdetta laadullisen haastatteluaineiston avulla. Kysymme, miten Yleisradiossa kuvataan ja perustellaan suhdetta sosiaalisen median alustoihin ja minkälaiseen arvopuheeseen suhteen kuvaaminen kytkeytyy. Analyysimme perusteella Ylen alustasuhde näyttäytyy tasapainotteluna. Ylen toiminta sosiaalisen median alustoilla pohjautuu sen oman legitimiteetin varmistamisen lisäksi eettisyyteen ja vahvaan julkisen palvelun eetokseen. Arvopuheen osalta nousevat esiin ennen kaikkea universaaliuteen, riippumattomuuteen ja yhteiskunnan palvelemiseen liittyvät arvot. Alustasuhteen tasapainotteleva, neuvotteleva olemus korostuu niin puheessa kuin haastateltavien kuvaamissa työkäytännöissä. Alustat eivät vain yksipuolisesti muuta media-alan prosesseja, vaan osin myös olemassaolollaan ohjaavat arvopohjaiseen keskusteluun ja pohdintaan.
10
Malinen, Antti. „"Hyvä antaa vähästäkin". Sukulaisten tarjoama tilapäismajoitus sotienjälkeisessä Helsingissä 1944-1948“. Väki Voimakas, Nr. 28 (02.11.2023): 175–95. http://dx.doi.org/10.55286/vv.122911.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Antti Malinen käsittelee artikkelissaan sukulaisten tarjoamaa tilapäismajoitusta sosiaalisen tuen muotona Helsingissä jatkosodan jälkeen. Kuten Malinen toteaa, syksyllä 1944 Helsinkiin muutti ja palasi muutamassa kuukaudessa arviolta kymmeniä tuhansia uusia ja vanhoja kaupunkilaisia. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että lieventääkseen valtavaa asuntopulaa kaupunki joutui turvautumaan sekä pakotettuun (esim. pakkoalivuokraus) että vapaaehtoiseen solidaarisuuteen. Olosuhteiden pakottama yhdessä asuminen jo valmiiksi ahtaissa työläisasunnoissa lisäsi myös erilaisia sosiaalisia ja psykologisia stressitekijöitä. Näin esimerkiksi sota-avioliiton solmineiden parien yhteiselo vanhempien kanssa saattoi kärjistää välejä, mikä puolestaan näkyi kaupungin ja kirkon tarjoaman avioliittoneuvonnan kysynnän kasvuna.
11
Hänninen, Juho. „Uuden aallon voimalla“. Etnomusikologian vuosikirja 33 (08.12.2021): 41–66. http://dx.doi.org/10.23985/evk.102517.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Viimeaikainen tutkimus on osoittanut, että nuorisokulttuuri säilyy osalle osallistujista merkityksellisenä läpi elämänkulun ja vaikuttaa elämänkulun muototutumiseen. Tutkin tässä artikkelissa, miten Lepakkoluolan skenen toimijat ovat rakentaneet nuoruuden omaehtoisesta toiminnasta itselleen työuran. Aineistoni muodostuu viiden Lepakkoluolan skenen toimijan elämäntarinahaastattelusta, jotka analysoin elämänkulkuanalyysin, muistitietotutkimuksen ja grounded theoryn avulla. Erittelen haastatteluaineistoa viiden elämänkulun aksiooman, ajoittumisen, toimijuuden, sosiaalisten suhteiden, elämänkulun kertyvän luonteen ja historiallisten rakenteiden, valossa. Osoitan, että omaehtoiset urat (DIY career) rakentuvat neljän vaiheen kautta. Vaiheet ovat ensikosketus, uppoutuminen, toteutuminen ja ylläpito. Eri vaiheiden aikana henkilö tutustuu nuorisokulttuuriin, alkaa tuottaa sitä, saa työpaikan sen tuotannossa ja lopulta jatkaa uran ylläpitoa kertyneiden tietojen ja taitojen varassa. Uria leimaa skenen sosiaalisten suhteiden vahvistama toimijuus, prekaarius ja epävarmuus sekä nuorisokulttuurin parissa alkanut halu edistää kulttuuriin asemaa yhteiskunnassa. Kaupunki- ja populaarikulttuurin kasvanut suosio on mahdollistanut haastateltavieni urat, mutta samalla he ovat olleet toteuttamassa tätä yhteiskunnallista muutosta.
12
Laine, Kirsi. „Väistyvien perillisten elämänkulku ja lounaissuomalaisten maatilojen perinnönjakostrategia 1700–1900“. Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 24, Nr. 2 (28.05.2024): 3–20. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.143264.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Lounais-Suomen peltoviljelyalueella käytetty perinnönjakostrategia pyrki säilyttämään maatilat jakamattomina ja suosi vanhinta poikaa maatilan jatkajaksi. Perinnönjako kohteli perillisiä epätasa-arvoisesti, ja jatkajan sisaruksia uhkasi aleneva säätykierto. Tämä artikkeli käsittelee perinnönjakostrategian sosiaalisia seurauksia väistyvien perillisten kannalta. Jatkajien sisarusten elämänkulkuja seurataan Huittisissa ja Loimaalla 1700- ja 1800-luvuilla. Elämänkulkujen avulla esitetään, minkälaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja oli niillä maatilojen lapsilla, jotka eivät jatkaneet kotitilansa emäntänä tai isäntänä. Yli puolet väistyvistä perillisistä päätyi tilallisiksi eli samaan asemaan kuin vanhempansa. Väestönkasvua seurannut taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntyminen tutkitulla ajalla vaikeutti tilallisasemaan pääsemistä, ja muutos vaikutti erityisesti poikien mahdollisuuksiin. Lisäksi väistyvien perillisten elämään vaikutti kotitilan kameraalinen koko. Suurten tilojen lapsilla oli parhaat mahdollisuudet sosiaalisen aseman säilyttämiseen. Tilan jakaminen perillisten kesken mahdollisti lyhyellä tähtäimellä usealle perilliselle aseman tilallisena, mutta heikensi tilojen talouden perustaa ja siten myös seuraavan sukupolven mahdollisuuksia sijoittua sosiaalisesti hyvään asemaan. 1800-luvulla perinnönjakokäytäntö tuki maanomistuksen keskittymistä, mikä entisestään kiihdytti maaseutuväestön eriarvoistumisen kierrettä. The article focuses on the inheritance practice of peasant farms and its social consequences in Southwest Finland. Holdings were kept undivided and the eldest son had priority in order of succession of the farm. The possibilities and options of other children are studied by following the life course of successor’s siblings in Huittinen and Loimaa in the 18th and 19th centuries. More than a half of the non-succeeding siblings managed to become farmers in some other way. Population growth increased economic and social inequality during the period and made it more difficult to maintain the social position, especially for sons. In addition to gender, social success was influenced by the economic features of the home farm. Children from large farms maintained social position most likely. The partitioning of the farm between two or more heirs weakened the economy of the farms and the possibilities of the next generation to reach a socially desirable position. Instead, the possibilities of the offspring were improved by acquiring several holdings, so that the concentration of land ownership accelerated the cycle of inequality.
13
Mielityinen, Laura, Eeva Kalliokoski, Sari Hautamäki und Venla Hakala. „Nuoret kostajina: Kosto-orientaation yhteys nuorten tekemään väkivaltarikollisuuteen“. Kriminologia 2, Nr. 1 (29.11.2022): 22–38. http://dx.doi.org/10.54332/krim.120336.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Kosto-orientaatiolla on aiemmassa tieteellisessä tutkimuksessa todettu olevan yhteys väkivaltarikollisuuteen, mutta ilmiöstä tarvitaan vielä lisätutkimusta etenkin nuorten osalta. Kosto-orientoituneisuudella tarkoitetaan henkilön yleistä valmiutta ja halukkuutta kostaa kokemansa vääryys tai haitta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kosto-orientaation yhteyttä nuorten tekemiin väkivaltarikoksiin. Lisäksi tarkastellaan, onko kosto-orientaation ja väkivaltarikosten yhteydessä eroja tyttöjen ja poikien välillä. Tutkimus perustuu Nuorisorikollisuuskysely 2016 -kyselyaineistoon, johon vastasi 6061 yhdeksäsluokkalaista nuorta eri puolilta Suomea. Analyysimenetelmänä käytetään logistista regressioanalyysia. Tutkimustulosten mukaan aiemmasta tutkimuksesta tunnetut riskitekijät kuten sukupuoli, aiemmat uhrikokemukset, riskinotto, riskirutiinit, vanhempien sosiaalinen kontrolli ja koulun ja koulumatkan turvallisuus ovat yhteydessä väkivaltarikoksiin. Kun muut väkivaltaa selittävät tekijät vakioitiin, kosto-orientaatio oli heikosti yhteydessä väkivaltarikosten tekemiseen. Moderaatioanalyysissa sukupuolten välillä ei ollut merkitsevää eroa kosto-orientaation ja väkivaltarikosten yhteydessä.
14
Holopainen, Mika. „Pääkirjoitus: Tekoälyn lukutaito vaatii pysähtymistä ja pohdintaa“. Signum 57, Nr. 2 (04.06.2024): 3. http://dx.doi.org/10.25033/sig.146129.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Informaatiolukutaito ja siihen liittyvät koulutukset ovat olleet kirjastojen arkipäivää jo yli 20 vuotta. Vähitellen myös muut lukutaidon muodot ja niihin liittyvät käsitteet, kuten datalukutaito ja tekoälyn lukutaito, ovat hivuttautuneet kieleen, vaikka emme niiden määritelmiä välttämättä muista. Datalukutaidossa kyse on dataan liittyvien keskeisten teknisten, oikeudellisten ja sosiaalisten kysymysten tiedostamista ja ymmärtämistä. Tekoälyn lukutaito puolestaan voidaan lyhyesti määritellä kykynä ymmärtää ja käyttää tekoälysovelluksia vastuullisesti sekä arvioida laajasti tekoälyn vaikutuksia yhteiskuntaan.
15
Karttunen, Janne, und Risto Rautiainen. „Tapaus-verrokkitutkimus työtapaturmien ja ammattitautien riskitekijöistä suomalaisten maidontuottajien keskuudessa“. Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, Nr. 28 (31.01.2012): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75663.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa työtapaturmien ja ammattitautien esiintyvyyden suhteen toisistaan merkittävästi poikkeaville maatalousyrittäjille tyypillisiä riskitekijöitä ja suojelevia tekijöitä. Tutkimus rahoitettiin Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen työturvallisuusapurahalla. Kohdehenkilöiden tuli olla maidontuottajia, olla peltoalan suhteen vähintään keskikokoisilta tiloilta, kuulua työterveyshuoltoon ja olla ollut vähintään kymmenen vuotta vakuutettuina. Lisäksi tilalla tuli olla vakuutettuna tasan kaksi yrittäjää. Tutkimukseen soveltuvat vapaaehtoiset henkilöt allekirjoittivat henkilökohtaisen tiedote- ja suostumusasiakirjan. Kohdehenkilöille lähetettiin saatekirje ja kyselylomake, jonka vastaukset kerättiin puhelimitse. Lopullinen tapausryhmä koostui 19 pariskunnasta, joissa kummallekin yrittäjälle oli korvattu vakuutetun työuran aikana vähintään neljä työtapaturmaa tai ammattitautia. Verrokkiryhmän 12 pariskunnassa kummallekaan yrittäjälle ei ollut korvattu yhtään vahinkoa. Kartoitetuista 92 muuttujasta 34 oli vakioimattomassa logistisessa regressiomallissa tilastollisesti suuntaa-antavasti (p<0,10) ja niistä 25 oli merkitsevästi (p<0,05) yhteydessä kohonneeseen työtapaturmariskiin. Ammattitautiriskin suhteen vastaavia muuttujia oli 21 ja 14 kappaletta. Tilan tukialueen ja vakuutusvuosien (molemmat merkitseviä riskitekijöitä) suhteen vakioituihin malleihin otettiin mukaan kaikki muut yksittäin tarkasteltuina vähintään suuntaa-antavasti merkitsevät muuttujat. Seuraavat 13 muuttujaa olivat malleissa merkitsevästi yhteydessä kohonneeseen työtapaturmariskiin (alenevassa merkittävyysjärjestyksessä): alentuneeksi koettu nykyinen työkyky, vähintään satunnainen alkoholin käyttö, hylättyjen korvaushakemusten olemassaolo, useimpien maatilatalouden töiden teko pariskunnan yhteisvoimin, hengityselin- tai tuki- ja liikuntaelinsairauksien tai kiputilojen olemassaolo, ylioppilastutkinnon puuttuminen, lomittajien puutteellinen ohjeistus, riittämätön maataloustöiltä jäävä vapaa-aika, kuivan heinän päivittäinen käyttö nautojen ruokinnassa, aktiivinen sosiaalinen elämä, melko tai erittäin suureksi koettu ammattitautiriski, sarvekas karja ja päivittäinen lääkkeiden käyttö. Riskitekijöiden vetosuhteet vaihtelivat vakioiduissa malleissa 5.03–33.33 välillä. Kohonneeseen ammattitautiriskiin olivat merkitsevästi yhteydessä tule-sairauksien tai kiputilojen olemassaolo, useimpien maatilatalouden töiden teko pariskunnan yhteisvoimin, päivittäinen lääkkeiden käyttö sekä aktiivinen sosiaalinen elämä (vetosuhteet välillä 15.49–26.75). Tutkimuksen heikkous oli osallistujien odotettua alhaisempi määrä, mikä rajoitti aineiston tilastollista tarkastelua. Vahvuus oli ainutlaatuinen tapa muodostaa tutkimusryhmät, mikä edisti ryhmien välisten erojen esilletuloa. Todettujen riskitekijöiden avulla laadittiin kuvaukset kohonneen ja alentuneen riskin omaavista maidontuottajista. Suuri osa riskitekijöistä soveltuu myös muiden tuotantosuuntien edustajien ryhmittelyyn ja työsuojelutoimenpiteiden tarkennettuun kohdentamiseen, mikä voi lisätä toimenpiteiden kustannustehokkuutta.
16
Rikkonen, Lassi, und Pekka Isotalus. „Twitter-diplomatiasta“. Prologi 18, Nr. 1 (28.11.2022): 6–26. http://dx.doi.org/10.33352/prlg.119361.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Kansainvälisten suhteiden viestintäympäristö on käynyt viime vuosikymmenten aikana läpi valtavia muutoksia. Viime vuosina erityistä huomiota on saanut Twitterin nousu julkisen diplomatian ja maailmanpolitiikan merkittäväksi areenaksi. Valtiojohtajat, hallitukset ja ulkoministeriöt ympäri maailman ovat valinneet Twitterin keskeiseksi sosiaalisen median viestintäkanavakseen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten ulkopolitiikan ammattilaisten (N = 125) viestintätoimijuutta ja vuorovaikutusosallisuutta Twitterissä. Lisäksi tavoitteena oli tutkia heidän käsityksiään Twitter-diplomatian hyödyistä Suomen kannalta. Viestintätoimijuuden suhteen tarkastelun keskipisteessä olivat henkilökohtaiselle osallistumiselle annetut merkitykset. Vuorovaikutusosallisuus taas liittyy ennen kaikkea yksilön kykyyn olla osana viestintätilannetta ja siten suhteessa muihin viestijöihin. Se tarjoaakin Twitter-diplomatiaan osallistumista selventävän käsitteellisen viitekehyksen, koska siinä ilmenevät viestintäosaamisen kaikki tasot tulkintaosaamisesta viestiosaamiseen. Twitter-diplomatian hyötyjen osalta tarkastelun kohteena olivat mediajulkisuuteen, suhteiden rakentamiseen sekä maineeseen ja maakuvaan liittyvät asiat. Verkkokyselylomakkeella kerätyn aineiston analyysissa yhdisteltiin määrällisiä ja laadullisia tutkimusmenetelmiä. Tulosten mukaan Twitteriä työssään käyttävät diplomaatit ja muut ulkopolitiikan ammattilaiset suhtautuvat positiivisesti sen tarjoamiin hyötyihin julkisen diplomatian kannalta. Osallistujat jaoteltiin viestintätoimijuuden suhteen kolmeen viestijätyyppiin riippuen siitä, korostuivatko heidän vastauksissaan vuorovaikutukseen (julkiset diplomaatit) vai viestinnän näkyvyyteen ja tehokkuuteen (tiedottaja-diplomaatit) liittyvät asiat tai pitivätkö he henkilökohtaista osallistumista lainkaan tärkeänä (häivediplomaatit). Vuorovaikutusosallisuus oli sitä korkeampaa, mitä tärkeämpänä henkilökohtaista osallistumista pidettiin. Vuorovaikutusosallisuus oli myös yhteydessä korkeampiin arvioihin Twitter-diplomatian kokonaishyödyistä sekä suhteiden rakentamiseen ja ylläpitoon liittyvistä hyödyistä.
17
Eskola, Päivi, Outi Jolanki, Lina Van Aerschot und Mari Aaltonen. „Muistisairauden aiheuttamat käyttäytymisen muutokset ja parisuhteen vastavuoroisuus“. Gerontologia 36, Nr. 4 (09.12.2022): 344–61. http://dx.doi.org/10.23989/gerontologia.114513.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Muistisairauksiin usein liittyvät kognitiiviset ja persoonallisuuden muutokset sekä itseilmaisun vaikeudet saattavat ilmetä käyttäytymisen muutoksina. Puoliso ja muut läheiset kohtaavat nämä muutokset ensimmäisinä. Laadullisessa tutkimuksessamme selvitimme, millaisissa tilanteissa muistisairauden aiheuttamia ongelmallisina ja kielteisinä koettuja käyttäytymisen muutoksia ilmaantuu, ja miten ne vaikuttavat parisuhteen vastavuoroisuuteen. Käyttäytymisen muutoksista käytetään termiä ’käytösoireet’. Aineiston analyysissä hyödynsimme sosiaalisen vaihdon teoriaa. Käyttäytymisen muutokset tulivat puheeksi vain niissä haastatteluissa, joissa muistisairautta sairastava puoliso oli aviomies. Vaikka puoliso-omaishoitajat osasivat odottaa puolison käyttäytymisen muuttuvan sairauden myötä, muutokset tulivat yllätyksenä. Käytösoireet liittyivät tilanteisiin, joissa puoliso-omaishoitaja neuvoi, ohjasi tai rajoitti muistisairaan puolisonsa arkirutiineissa toimimista, sekä tilanteissa, joissa muistisairautta sairastava joutui kohtaamaan sairautensa. Sosiaalisen vaihdon teorian mukainen vastavuoroisuus ei toteudu parisuhteessa, jossa toisella puolisoista on etenevään muistisairauteen liittyviä ongelmalliseksi koettuja käytösoireita. Puoliso-omaishoitaja joutuu taiteilemaan arjessa välttyäkseen konfliktitilanteilta, eikä muistisairas puoliso välttämättä tunnista näitä tilanteita. Usein pitkään parisuhteeseen liittyvät vahvat tunnesiteet saavat jatkamaan yhteistä elämää. Behavioural changes caused by dementia and the reciprocity of a couplehood Usually, the spouse is the first to face the cognitive and personality changes associated with their partner´s dementia, which may manifest as behavioural changes. In this qualitative study, we examined in which situations disruptive behavioural symptoms caused by dementia appear and how they affect the reciprocity of spouses. The theory of social exchange was used to interpret the data. Disruptive symptoms were mentioned only in interviews of couples in which the spouse with dementia was the husband. Although the spousal carers expected that their partner’s behaviour might change with the illness, the behavioural symptoms came as a surprise. Behavioural symptoms appeared in situations where the partner with dementia tried to control the activities of their spousal carer, when the spousal carer had to advise and guide the partner´s daily routines, or limit what the partner with dementia was doing. Behavioural changes also appeared when the partner with dementia had to face his own illness. The theory of social exchange emphasizes reciprocity as the basis of an intimate relationship. When one of the spouses had dementia that causes disruptive behavioural changes, reciprocity was not possible. The spousal carer has to come up with various strategies to cope with daily life and avoid conflicts. These situations and efforts may not be recognized at all by the person with dementia. The strong emotional ties associated with a long-term intimate relationship make the spousal carers stay in the relationship.
18
Hyytiä, Nina, und Jukka Kola. „Asenteet monivaikutteista maataloutta kohtaan“. Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, Nr. 21 (31.01.2006): 1–7. http://dx.doi.org/10.33354/smst.75991.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia suomalaisten kuluttajien asenteita monivaikutteista maataloutta kohtaan ja selvittää, millainen suhde näillä asenteilla ja estimoidulla maksuhalukkuudella oli. Lisäksi tarkasteltiin asenteiden, maksuhalukkuuden ja sosioekonomisten tekijöiden välisiä suhteita. Tutkimuksessa käytettiin vuonna 2002 kerättyä aineistoa (N=1300), josta on aiemmin estimoitu maksuhalukkuus contingent valuation –menetelmällä. Asenneulottuvuudet selvitettiin faktorianalyysin avulla. Faktorianalyysissä päädyttiin neljän faktorin ratkaisuun. Vastaajat jaettiin ryhmiin klusteriana-lyysissä asenneulottuvuuksista laskettujen faktoripisteiden pohjalta. Klusterianalyysissä vastaajista muodostui kuusi erilaista ryhmää, joiden välistä merkitsevyyttä testattiin maksuhalukkuutta ja sosio-ekonomisia tekijöitä vasten.Vastaajien korkea sosiaalinen asema heijastui myönteisinä asenteina, mutta matalana maksuhalukkuutena. Naisten maksuhalukkuus oli miehiä suurempi, mutta miesten asenteet olivat naisia myönteisempiä. Eteläsuomalaiset ja Vaasan läänin alueella asuvilla oli kaikkein myönteisimmät asenteet, mutta alhainen maksuhalukkuus.Olisi todennäköistä, että ihmiset, joilla on myönteiset asenteet, esittäisivät myös korkeita maksuhalukkuuksia. Tässä tutkimuksessa näiden välillä ei kuitenkaan havaittu positiivista riippuvuutta. Korkein maksuhalukkuus oli ryhmissä, jonka jäsenten asenteet kuvastivat välinpitämättömyyttä tai jopa kielteisyyttä monivaikutteista maataloutta kohtaan. Koska suurin osa maanviljelijöistä kuului tähän ryhmään, voidaan olettaa, että viljelijät eivät pidä monivaikutteisuutta tai ainakaan kaikkia sen osia tärkeinä. Viljelijöiden korkeiden maksuhalukkuuksien taustalla voi olla myös halu varmistaa tukien jatkuminen tulevaisuudessa. Kuluttajien kohdalla myönteisten asenteiden esittäminen yhdessä alhaisen maksuhalukkuuden kanssa voi kuvastaa ihmisten halua antaa itsestään edullinen kuva toisten silmissä. Aiemmissa tutkimuksissa tällaista toimintaa on selitetty strategisella käyttäytymisellä.Kuluttajatutkimuksessa on usein törmätty ihmisten asenteiden ja käyttäytymisen väliseen ristiriitaan. Tätä on selitetty sosiaalisilla ja psykologisilla tekijöillä. Tällainen usein todettu epäjohdonmukaisuus ihmisten toiminnassa on aiheellista ottaa huomioon myös talous- ja politiikkatutkimuksessa.Suomalaiset haluavat edelleen ensisijaisesti tukea kotimaista maataloutta puhtaan ja turvallisen ruoan tuottajana. Monivaikutteisen maatalouden muut tuotokset eivät ole kansalaisille yhtä tärkeitä, vaikkakin huomattavalla osalla suomalaisista on myönteiset asenteet näitä maatalouden tuottamia ulkoisvaikutuksia kohtaan.
19
Tuomisto, Leena, Paula Martiskainen, Arto Huuskonen, Leena Ahola, Jaakko Mononen und Risto Kauppinen. „Maitorotuisten sonnien laiduntaminen b) Vaikutus käyttäytymiseen“. Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote, Nr. 21 (31.01.2006): 1–6. http://dx.doi.org/10.33354/smst.76761.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää laiduntamisen vaikutusta maitorotuisten sonnien käyttäytymiseen. Kokeessa käytettiin yhteensä 19 maitorotuista ayrshire- ja holstein-friisiläissonnia. Laidunkauden alkaessa sonnit olivat noin 15 kuukauden ikäisiä. Kaksi ryhmää (4 ja 5 sonnia) siirrettiin kahdelle laidunlohkolle (0,1 ha/eläin). Kaksi viiden sonnin ryhmää jätettiin eristämättömään pihattoon kahteen osakuivikepohjaiseen ryhmäkarsinaan (6,4 m2/eläin). Laitumet kasvoivat yksivuotista kaura-raiheinänurmea tai monivuotista timoteinurmea. Pihatossa sonneille annettiin vapaasti säilörehua. Kaikille eläimille annettiin lisäksi ohraa 5 kg/sonni/vrk ja kivennäistä 150 g/sonni/vrk. Sonnien käyttäytymistä tarkkailtiin yhden vuorokauden ajan heinäkuun alussa ja heinäkuun lopussa. Tarkkailujen aikana laidunsonnit olivat yksivuotisilla kaura-raiheinänurmea kasvavilla lohkoilla. Laitumella tarkkailut tehtiin suoralla seurannalla ja pihatossa videonauhoilta. Tarkkailumenetelmänä käytettiin hetkellistä seurantaa kuuden minuutin otantavälillä.Laidunsonnit käyttivät syömiseen (laiduntaminen, rehun syöminen ruokintakaukalosta) enemmän aikaa kuin pihattosonnit. Rakenteiden nuolemiseen ja nakertamiseen käytetyssä ajassa ei ollut eroa koeryhmien välillä heinäkuun alussa, mutta heinäkuun lopussa rakenteiden manipuloimista ha-vaittiin enemmän pihatossa. Stereotyyppistä kielenpyöritystä esiintyi hyvin harvoin, eivätkä koeryhmät eronneet sen määrässä. Heinäkuun alussa märehtimistä esiintyi enemmän pihatossa kuin laitumella, mutta heinäkuun lopussa koeryhmien välinen ero tasoittui. Sosiaalisen puskemis- ja nuolemiskäyt-täytymisen määrässä ei ollut eroa koeryhmien välillä. Muuta sosiaalista käyttäytymistä (seurustelu, seksuaalinen käyttäytyminen) oli heinäkuun alussa enemmän laidunsonneilla kuin pihattosonneilla, mutta heinäkuun lopussa eroa ei enää ollut. Hankaamista esiintyi enemmän pihatossa kuin laitumella. Itsensä nuolemisessa ei ollut eroa koeryhmien välillä. Joutilaana tai tarkkaavaisena seisoskelussa ei ollut eroa koeryhmien välillä. Myöskään joutilaana makaamiseen tai nukkumiseen käytetyssä ajassa ei ollut eroa koeryhmien välillä.Ero syömiseen käytetyssä ajassa johtuu ryhmien erilaisista ruokinnoista. Laidunsonnit keräsivät itse ravintonsa laitumelta kun taas pihattosonneille säilörehu tarjottiin valmiiksi silputtuna. Ahtaampi pihattoympäristö ei lisännyt pihattosonnien puskemiskäyttäytymistä. Laitumella sonnien saama liikun-ta parantanee eläinten lihaskuntoa ja voi siten edistää eläinten hyvinvointia. Laitumella sonnien mahdollisuuksista turkin hoitoon tulisi huolehtia tarjoamalla niille sopivia hankaamiskohteita. Tässä vertailussa molemmat kasvatusympäristöt osoittautuivat hyväksyttäviksi sonnien hyvinvoinnin kannalta, koska vakavista hyvinvointiongelmista kertovia käyttäytymismuutoksia ei havaittu kummassakaan ympäristössä. Täytyy ottaa kuitenkin huomioon, että tässä tutkimuksessa sonneilla oli myös pihatossa tilavammat olot kuin tavanomaisessa naudanlihantuotannossa.
20
Kolamo, Sami, und Jani Vuolteenaho. „”Hankkiutukaa eroon Saudi-Arabian lipuistanne!”“. Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 36, Nr. 3-4 (09.01.2024): 44–67. http://dx.doi.org/10.23994/lk.142493.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Englannin Valioliiga on maailman seuratuin ja rahallisesti arvokkain kansallinen jalkapallosarja. Viimeisen reilun kahdenkymmenen vuoden aikana Valioliiga on muuttunut hyperkaupalliseksi kulttuurituotteeksi. Tämän kehityksen vanavedessä liikemaailman toimintatavat hyväksyvät markkinapragmatistiset asenteet ovat normalisoituneet englantilaisseuroissa myös perinnetietoisten kannattajien keskuudessa.Tässä läpeensä markkinoituneessa ja medioituneessa nykykontekstissa fanien toivottu, ”oikeanlainen” emotionaalinen osallistuminen on entistä tärkeämpää Valioliigan tuotantokoneistolle eli lähinnä seurajohtajille, sponsoreille ja mediayhtiöille. Analysoimme artikkelissa Valioliigan tuotantokoneiston ja fanien välistä suhdetta puhumalla autenttisuussopimuksesta, joka on alati vaarassa kriisiytyä. Autenttisuuskriisin käsitteellä viittaamme tuotannon ja fanien välisiin tulehtuneisiin neuvottelutilanteisiin, jotka pakottavat osapuolia pohtimaan lajin ja ”meidän seuramme” arvoja sekä toimintaehtoja ja vallankäytön oikeudenmukaisuutta.Tapausesimerkkeinä autenttisuuskriiseistä nostamme esiin korona-ajan televisiolähetykset ja Newcastle Unitedin siirtymisen Saudi-Arabian valtiollisen sijoitusrahaston (PIF) omistukseen. Käsitämme nämä kaksi tapausta malliesimerkeiksi siitä, millä tavoin kaupallistuneessa ja medioituneessa nykyjalkapallossa tuotantokoneiston ja fanien välisen autenttisuussopimuksen reunaehtoja ja sisältöjä neuvotellaan sekä merkityksellistetään uudelleen.Tapausesimerkkimme osoittavat, että autenttisuuden rajanvedot ovat nykyjalkapallossa paitsi tilannesidonnaisia myös jatkuvuutta ja muutosta generoivia tapahtumia, jotka voivat yhtäältä vahvistaa jo vakiintuneita toimintatapoja mutta toisaalta myös sysätä liikkeelle uusia laji- ja fanikulttuurien kehityskulkuja. Analyysissa hyödynnämme ottelulähetyksiä, lehdistötiedotteita ja -tilaisuuksia, sosiaalisen median keskusteluja ja muita verkon media-aineistoja sekä kenttätutkimusmatkaa Newcastlessa.Avainsanat: jalkapallo, Englannin Valioliiga, fanit, autenttisuussopimus, autenttisuuskriisi“Get Rid of Your Saudi Flags!” – The Authenticity Crises of Fandom in the Hyper-Commercial English Premier LeagueThe English Premier League is the most followed and financially valuable national football league in the world. Over the last twenty years the Premier League has become a hyper-commercial cultural product. In the wake of this development, business-oriented market pragmatist attitudes have become normalised in English clubs, even among tradition-aware supporters.In this thoroughly commodified and mediatized context, the desired, “real” emotional involvement of fans is even more important for the Premier League production machinery, aka mainly club directors, sponsors, and media companies. In this article, we analyse the relationship between the Premier League production machinery and the fans via the lens of authenticity, and recurrently threatened cultural contracts around it. By the concept of authenticity crisis, we refer to a ruptured state of relations and negotiations between production machinery and fans, which drives both parties to reflect on the values of football and “our club”, as well as the questions of power and justice.As case studies of authenticity crises, we highlight the television broadcasts of the Covid-19 pandemic era and the takeover of Newcastle United by the Public Investment Fund (PIF) of Saudi Arabia. We conceive these two cases as typical examples of the ways in which the boundaries and contents of the authenticity contract between the production apparatus and the fans are being negotiated and resignified in commercialised and mediatised football.Our case studies show that the interpretations of authenticity in contemporary football are not only situational, but also incidents that generate continuity and change, which can both reinforce established practices and trigger new developments in football and fan cultures. In our analysis, we draw on match broadcasts, press releases and events, social media discussions and other online media materials, as well as a research trip to Newcastle.Keywords: football, English Premier League, fans, authenticity contract, authenticity crisis
21
Puranen, Kristiina, Paula Reiterä, Anna-Maija Kauppila, Susanna Tallqvist, Aki Vainionpää, Eerika Koskinen, Jari Arokoski et al. „Suomalaisten selkäydinvammaisten henkilöiden kokemukset sosiaali- ja terveyspalveluista ovat myönteisiä, FinSCI-tutkimus“. Kuntoutus 46, Nr. 4 (18.12.2023): 18–32. http://dx.doi.org/10.37451/kuntoutus.142109.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Tavoite. Selkäydinvammaisten henkilöiden hoidon keskittämisasetuksen jälkeisten sosiaali- ja terveyspalvelukokemuksien selvittäminen.
Menetelmät. Finnish Spinal Cord Injury (FinSCI) -tutkimuksen vastaajat poimittiin HUS:n (Helsingin yliopistollinen sairaala), Tays:n (Tampereen yliopistollinen sairaala) ja OYS:n (Oulun yliopistollinen sairaala) selkäydinvammapoliklinikoiden asiakkaista. FinSCI-kyselyyn sisältyi THL:n sosiaali- ja terveyspalveluita koskevia väestötutkimuskysymyksiä. Aineisto analysoitiin kuvailevin tilastollisin menetelmin logistisella regressioanalyysillä.
Tulokset. FinSCI-kyselytutkimukseen vastanneiden (n = 884, vastausprosentti 50) kokemukset sosiaali- ja terveyspalveluista olivat enimmäkseen myönteisiä, erityisesti terveyspalvelukäyntien osalta, eivätkä taloudelliset tekijät vaikeuttaneet suurimmalla osalla hoitoon pääsyä. Kielteisin kokemus liittyi palveluprosessin sujumattomuuteen. Kokemuksiin olivat yhteydessä eniten muut tekijät kuin selkäydinvammaan liittyvät tekijät. Yksin asuvilla ja naisilla ja niillä, joiden selkäydinvamma oli sairausperäinen, oli suurempi todennäköisyys kielteiseen kokemukseen verrattuna referenssiluokkiin. Verkostot ja sosiaalinen tuki näytti suojelevan kielteisiltä kokemuksilta.
Johtopäätökset. Suomalaisten selkäydinvammaisten henkilöiden kokemukset sosiaali- ja terveyspalveluista olivat pääosin myönteisiä. Erityisesti terveyspalvelukäynnit sekä asiakkaan ja henkilökunnan välinen hoidossa toteutuva vuorovaikutus koettiin myönteisinä. Palvelusprosesseja tulee jatkossa kehittää sujuvammiksi. Tämä sisältää niin hoidon saatavuuden ja saavutettavuuden kuin myös tiedonkulun edistämistä. Jatkossa tulisi kiinnittää huomiota sellaisten henkilöiden kokonaisvaltaiseen hyvään hoivaan, joiden selkäydinvamma on sairausperäinen.
Abstract
Finnish people with spinal cord injury have positive experiences of social and health care services, FinSCI study
Background. To explore social and health care service experiences among individuals with spinal cord injury after Health Care Act reform.
Methods. Finnish Spinal Cord Injury (FinSCI)-study respondents were from the three spinal cord injury outpatient clinics registers: HUS (Helsinki University Hospital), Tays (Tampere University Hospital) and OYS (Oulu University Hospital). Questions related to social and health care services were chosen from National Survey of Health, Well-being and Service that is organized by The Finnish Institute for Health and Welfare. Analyses were done by descriptive variables and logistic regression analysis.
Results. The response rate in the survey was 50 per cent (n=884). Experiences of social and health care services were mainly positive. Health care service visits were the most positive experiences. Also, most of the respondents did not have any financial challenges to receive treatment. The most negative experience was connected to processes of services. Factors that were connected to experiences, were mainly other factors than factors explaining spinal cord injury. There was a higher probability for negative experience if person was living alone, was a woman or spinal cord injury was caused by non-trauma compared to reference category. The networks and social support would seem to preserve from negative experiences.
Conclusion. Finnish people with spinal cord injury had mainly positive experiences of social and health care services. The most positive experiences were related to health care visits and communication during visits with health-care personnel. Still, we need to develop structural factors like availability, accessibility and flow of information. Especially we need to pay attention to the service processes on people whose spinal cord injury is caused by non-trauma.
Keywords: people with spinal cord injury, social and health care experiences, traumatic spinal cord injury, non-traumatic spinal cord injury
22
Uotila, Hanna, und Outi Jolanki. „Kotona asuvien 60 vuotta täyttäneiden ihmisten yksinäisyys koronapandemian aikana“. Gerontologia 36, Nr. 3 (30.09.2022): 271–90. http://dx.doi.org/10.23989/gerontologia.111969.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Koronapandemia on vaikuttanut monella tavalla yhteiskuntien ja yksittäisten kansalaisten elämään kaikkialla maailmassa. Pandemian hillitsemiseksi asetetut tapaamis ja liikkumisrajoitukset nostivat keskusteluun ikääntyneiden ihmisten yksinäisyyden. Tässä kuvailevassa kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan 60 vuotta täyttäneiden kotona asuvien ihmisten yksinäisyyttä koronapandemian aikana. Aineiston muodostavat 22 kansainvälistä artikkelia, jotka valikoituivat järjestelmällisen kirjallisuushaun avulla neljästä tietokannasta. Artikkelien mukaan 60 vuotta täyttäneiden ihmisten yksinäisyys oli pandemiaaikana yleisempää kuin ennen pandemiaa ja lisääntyi erityisesti laajimpien rajoitusten aikana. Pandemiaaika kavensi sosiaalista verkostoa siten, että sosiaalisia kontakteja oli harvempiin ihmisiin kuin aiemmin ja kontaktit olivat lyhempikestoisia sekä epäsäännöllisiä. Yhteydenpito etäyhteyksin lisääntyi, mutta teknologian käytössä oli suuria eroja. Vain osa ihmisistä oli kyennyt korvaamaan menetettyjä tapaamis ja kommunikaatiomahdollisuuksia teknologian avulla. Huoli sairastumisesta, rajoituksiin liittyvä itsemääräämisoikeuden menettäminen ja pandemiaan liittyvät muut pelot olivat yhteydessä yksinäisyyden kokemuksiin. Yllättävänä voi pitää tulosta, että pandemiaajalla oli ollut myös myönteisiä seurauksia, kuten uusien sosiaalisten kontaktien syntyminen naapuruston asukkaisiin ja etäyhteyksien avulla kauempana asuviinkin. Myönteisenä seurauksena voi pitää myös vahvistunutta kiitollisuuden tunnetta olemassa olevista iloa tuottavista asioista. Loneliness of people aged 60 and over living at home during the COVID-19 pandemic The COVID-19 pandemic has affected societies and individual citizens’ lives around the world in many ways. Recommended restrictions to minimize face-to-face contact and socialization outside the home fueled the discussion of loneliness and isolation of older adults. This descriptive literature review examines loneliness of people aged 60 and over living at home during the COVID-19 pandemic. The data consists of 22 international articles selected from four databases through systematic literature search. According to the articles, loneliness of people aged 60 and over was more common during the COVID-19 pandemic than before the pandemic, and it increased especially during the most extensive lockdown and stay-at-home orders. The pandemic narrowed social networks so that there were fewer social contacts with fewer people, and contacts were more irregular and shorter than before. The use of remote connections for communication increased, but there were large differences in the use of technology. Only some people were able to replace the lost face-to-face meeting and communication opportunities through technology. Concerns about illness, loss of autonomy and other fears during the pandemic were associated with experiences of loneliness. The studies showed that the pandemic was also associated with positive consequences, such as the emergence of new social relationships with residents in the neighborhood and, through remote connections, even with those living further away. Another positive consequence was enhanced gratitude for existing sources of joy and enjoyment.
23
Lehto, Ulla-Sisko, Markku Ojanen, Tarja Nieminen und Taina Turpeenniemi-Hujanen. „Sosiaalisten resurssien vaikutus hyvinvointiin ja terveyteen: sairausspesifi sosiaalinen pääoma“. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 54, Nr. 4 (04.12.2017). http://dx.doi.org/10.23990/sa.67759.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Sosiaaliset eli ihmisten väliset suhteet ja terveys ovat olleet pitkään tieteellisen tutkimuksen kohteena, mutta sosiaalisen pääoman käsite nousi terveystutkimuksessa esiin vasta 1990-luvulla. Sosiaalista pääomaa tutkitaan usean eri tieteenalan piirissä, mutta määritelmästä ei olla yksimielisiä; sen kuitenkin ajatellaan tuottavan hyötyjä, muun muassa parempaa hyvinvointia ja terveyttä. Sosiaalinen pääoma koostuu useasta eri alakäsitteestä ja yleensä se tarkoittaa ihmissuhteista saatavia resursseja, jotka koostuvat sosiaalisista verkostoista (rakenne) sekä niissä jaetuista arvoista, uskomuksista, käsityksistä ja asenteista (sisältö), kuten luottamus ja vastavuoroisuus. Sosiaalista pääomaa tutkitaan sekä yksilön ominaisuutena (kuinka yksilöt hyötyvät) että yhteisön ominaisuutena (miksi jotkut yhteisöt pärjäävät toisia paremmin). Yksilötason sosiaalista pääomaa mitataan yksilön sosiaalisina verkostoina ja niiden sisältönä, mm. luottamuksena. Yhteisöllisessä sosiaalisessa pääomassa taas mitataan yhteisöjen, esim. alueiden, ominaisuuksia. Kehittämämme uuden teoreettisen mallin mukaan vakavaan tai pitkäaikaiseen somaattiseen sairauteen sairastuneiden sosiaalista pääomaa tutkittaessa yksilötason sosiaalinen pääoma tulee jakaa yleiseen ja tilannesidonnaiseen eli sairausspesifiin pääomaan. Jälkimmäisen sosiaalisen pääoman rakenteen muodostavat ne sosiaaliset verkostot, joiden kanssa henkilö on ollut vuorovaikutuksessa sairautensa johdosta. Se muodostuu henkilöllä jo ennen sairautta olleen sosiaalisen pääoman pohjalta sekä niistä sosiaalisista verkostoista ja niiden sisällöstä, jotka syntyvät sairauden ja sen hoitojen seurauksena. Sairastumisen aiheuttama muutos sosiaalisissa verkostoissa johtaa sairauspesifin sosiaalisen pääomaan muodostumiseen. Selkeytämme mallissamme myös eri luottamuskäsitteiden vaikutusta sosiaalisen pääoman osatekijöinä.
24
Marttinen, Heta. „”Vad ska man göra när folk är offline?”“. AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 18, Nr. 4 (30.12.2021). http://dx.doi.org/10.30665/av.107619.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkelissa tarkastellaan teknologiavälitteisen kommunikaation muotoja ja merkityksiä Kaj Korkea-ahon ja Ted Forsströmin nuortenromaanisarjassa Zoo! (2017–2019). Kirjasarjan kerronta rakentuu henkilökertoja Atlaksen sähköpostiviesteistä ystävälleen Elliottille, mutta sosiaalinen media on keskeisesti läsnä kertomuksen kokonaisuudessa sekä tarinamaailman sisäisenä että kerronnallisena elementtinä. Viestintämuotojen funktioita pohditaan yhtäältä lajiteoreettisesta, toisaalta henkilöhahmojen välisen dynamiikan rakentumisen näkökulmasta. Aluksi eritellään kirjasarjan lajityypillisiä piirteitä kirje- ja sähköpostiromaanin viitekehyksessä ja hahmotellaan sähköpostiromaanin ominaislaatua kirjeromaanin perinteenjatkajana sosiaalisen median aikakaudella. Tämän jälkeen tarkastellaan miten erilaiset sosiaalisesta mediasta kumpuavat vaikenemisen, vastaamattomuuden ja kohtaamattomuuden muodot vaikuttavat henkilökertojan ihmissuhteisiin aktuaalissa tarinamaailmassa. Ilmiötä jäsennetään sosiaalisen median aikakaudella yleistyneen paitsi jäämisen pelon (fear of missing out, FoMO) sekä kyberostrakismin ja kyberstalkkauksen käsitteiden avulla. Kyberostrakismilla viitataan paitsi eristämiseen, myös vastaamattomuuteen ja blokkaamiseen sosiaalisen median alustoilla, kyberstalkkaamisella puolestaan pakonomaiseen tietyn käyttäjän sosiaalisen median sisällön seuraamiseen sekä siihen, millaisia tunteita ja reaktioita se sisällön tuottajassa herättää. Artikkelissa osoitetaan, että vuorovaikutuksen välineellisyyttä alleviivaavina ja tematisoivina elementteinä sähköposti ja sosiaalinen media ovat merkittävä osa henkilöhahmojen välisten suhteiden sekä juonen rakentumista. Sosiaalinen media on enemmän kuin pelkkä väline vuorovaikutussuhteiden ylläpitoon: sosiaalisella medialla on merkittävä rooli henkilökertojan määrittäessä ja muodostaessa ihmissuhteitaan ja käsityksiään muista henkilöhahmoista myös aktuaalissa tarinamaailmassa. Vastaavasti sähköposti ei ole vain kertojan 1990-luvun jäänteeksi luonnehtima viestintämuoto, vaan keino pyrkiä irtautumaan sosiaalisen median impulsiivisuudesta ja ylittämään välimatkat, joita ei muutoin voi ylittää.
25
Villi, Mikko. „Sosiaalinen kuratointi verkossa“. Media & viestintä 34, Nr. 4 (01.04.2011). http://dx.doi.org/10.23983/mv.62899.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkelin aiheena on yleisön rooli mediayhtiöitten tuottamien sisältöjen valikoijana ja jakelijana. Verkkoympäristö ja sosiaalisen median työkalut mahdollistavat sen, että yleisö pystyy helposti ja vaivattomasti – esimerkiksi linkkaamalla, twiittaamalla tai suosittelemalla – kertomaan tutuilleen tai seuraajilleen mielenkiintoisina ja merkityksellisinä pitämistään mediasisällöistä. Tästä toiminnasta käytetään käsitettä sosiaalinen kuratointi. Artikkelissa otetaan sosiaalinen kuratointi käsitteellisesti haltuun yleisö ja kulutustutkimuksen kontekstissa. Lisäksi selvitetään, millainen merkitys sosiaalisella kuratoinnilla on osallistavassa yleisöydessä. Teoreettisen osan tukena hyödynnetään suomalaisessa sanomalehdessä tehtyä haastattelututkimusta, jonka tulosten perusteella voi todeta, että yleisön harjoittamalla kuratoinnilla on lehden kannalta tärkeä rooli sisältöjen kulutuksessa sekä myös yleisön kiinnostusten ja agendan luotauksessa. Keskeinen johtopäätös artikkelissa on, että sisällöntuotanto ei ole hyödyllisin näkökulma ymmärtää yleisön roolia osallistavan yleisöyden leimaamassa mediaekosysteemissä, vaan muut osallistumisen muodot – sosiaalinen kuratointi kenties tärkeimpänä – ovat olennaisempia mediayhtiöille.
26
Maunu, Antti, und Anu Katainen. „Sosiaalisia suhteita ja konkreettisia käytäntöjä“. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 58, Nr. 2 (27.05.2021). http://dx.doi.org/10.23990/sa.97016.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Ammattiin opiskelevien nuorten terveyskäyttäytyminen on ollut huolenaiheena lukuisissa tutkimuksissa ja terveyden edistämistyössä, mutta sitä ohjaavista sosiaalisista merkityksistä ja käytännöistä tiedetään vähän. Tutkimme fokusryhmähaastatteluiden avulla ja kehysanalyysiä hyödyntäen, mistä näkökulmista ja millaisten merkitysten varassa ammattiin opiskelevat kehystävät toimintatapoja ja käytäntöjä, joilla tiedetään olevan terveysvaikutuksia: tupakointia, alkoholin käyttöä, liikuntaa sekä kasvisten syöntiä. Näkökulmana hyödynnämme terveyden lukutaidon keskusteluita, jotka kytkevät terveyteen liittyvän tai vaikuttavan käyttäytymisen osaksi muuta elämäntapaa, näkemyksiä ja kokemuksia. Analyysin perusteella ammattiin opiskelevat eivät tulkitse terveyteen vaikuttavia käytäntöjä somaattisen terveyden tai terveellisyyden näkökulmasta. Sen sijaan heidän näkökulmissaan korostuvat tarkasteltujen tilanteiden sosiaaliset ulottuvuudet, toimintojen kytkeytyminen osaksi arkielämän rutiineja ja etenkin kasvisten syömisen osalta sen sopivuus omaan kulttuuriseen identiteettiin. Analyysi kertoo, että terveyden viitekehys sinänsä on ammattiin opiskeleville epärelevantti. Toisaalta tulosta voidaan tulkita ammattiin opiskelevien herkkyytenä sosiaalisen osallisuuden ja kiinnittymisen teemoille, millä on tutkimusten mukaan myös vahvoja terveysvaikutuksia. Tämä haastaa laajentamaan terveyden, terveyden lukutaidon sekä terveyden edistämisen kenttää somaattisesta terveydestä sekä sen päämäärärationaalisesta tavoittelusta sosiaalisiin suhteisiin, arjen rutiineihin ja käytäntöihin sekä näiden tukemiseen.
27
Lauranto, Yrjö. „Suunvuoro“. Virittäjä 124, Nr. 2 (18.06.2020). http://dx.doi.org/10.23982/vir.94411.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Maailma, jossa elämme, on ennalta arvaamaton. Se on koettu tänä vuonna hyvin konkreettisella tavalla ympäri maapalloa, kun koronavirusepidemia on sulkenut kokonaisia valtioita, jopa maanosia. Kukapa olisi keväällä 2019 uskonut, että vuoden kuluttua joudumme elämään pitkään eristyksissä muista? Tällaisissa tilanteissa ja olosuhteissa todellisuuttamme leimaava ennalta-arvaamattomuus tulee kiistattoman näkyväksi. Se liittyy kuitenkin kaikkeen monimutkaiseen: mitä enemmän on muuttujia, sitä vaikeampi on ennakoida, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, sillä mielikuvituksemme ei kykene rakentelemaan kaikkia mahdollisia syy-seuraussuhteita – eikä siihen riittäisi aikammekaan.
Kielentutkijalle sosiaalisen todellisuuden ennalta-arvaamattomuus on erityisen tuttua: sitä edustaa myös kielen muutos. Ei ole sellaista kielitieteellistä metodia, jonka avulla pystyttäisiin varmasti ennustamaan yksittäisen kielen tuleva kehitys. Menneisyyden tapahtumakulut voidaan toisinaan kirjata jälkikäteen, mutta emme me niidenkään kohdalla tunne kaikkia syitä emmekä taustatekijöitä. Ennaltaarvaamattomuus on tavallaan sisään rakennettuna myös itse kielijärjestelmään. Tätä sanasto-kieliopin ominaisuutta on kuvattu luonnontieteistäkin – ja kaiketi alun perin nimenomaan sieltä – tutulla emergenssin käsitteellä, Urho Määtän sanoin: ”Emergenssissä on yksinkertaistaen kyse siitä, että kompleksisten systeemikokonaisuuksien myötä syntyy ominaisuuksia, joita ei voida palauttaa elementtien ominaisuuksiksi.” (Virittäjä 4/2000.) Tämä kielijärjestelmän inherentti piirre, sen systeemitasolla ilmenevä epälineaarisuus, on rakentunut kieleen niin syvälle kuin ylipäätään on mahdollista rakentua, niin sanottuun kaksoisjäsennykseen. Mitä todenmukaisempi kuva kielestä järjestelmien järjestelmänä halutaan antaa, sitä kiinteämmin ja näkyvämmin systeeminen epälineaarisuus pitää rakentaa mukaan – M. A. K. Hallidayn termein − ”grammatiikkaan” (grammatics), kieliopin mallinnukseen.
Samaan tapaan kuin kielen muutos sukupolvien välillä, osin ennalta arvaamatonta on myös kielen muutos yhden yksilön elämän aikana. Tähän liittyy vahvasti kielen oppiminen. Jos kielenopettaja haluaa kehittää opetustaan funktionaaliseen suuntaan, hänen on tunnistettava ja ainakin tunnustettava kielenkäyttöön, oppimiseen ja omaan opetukseensakin kytkeytyvä ennalta-arvaamattomuus. Sen hyväksyminen tarkoittaa myös siirtymistä pois keskiöstä: ”Se, mitä opiskelijani oppivat, ei ole välttämättä sitä, mitä minä opetan – tai haluan heidän oppivan.” Tämä ei tarkoita sitä, ettei opetuksen ja oppimisen välillä olisi syy-seuraussuhteita, vaan sitä, että nämä suhteet ovat hyvin monimutkaiset, ja siksi ne usein yllättävät. Tällaisen ennalta-arvaamattomuuden pohtimisessa piilee kielenopetuksen funktionaalisuuden siemen.
Huonosta, jopa toivottomalta tuntuvasta, tilanteesta voi syntyä – ja usein syntyykin – jotain ennalta arvaamatonta hyvää. Sellaiset sosiaalisen todellisuuden kuvaajat kuin J. R. R. Tolkien ovat ilmiömäisiä muun muassa siksi, että he ovat ymmärtäneet todellisuuden ennalta-arvaamattomuuden ja monimutkaisten järjestelmien inherentin epälineaarisuuden – ja osaavat myös pukea ymmärryksensä kauniiksi sanoiksi. Tolkienille katastrofin vastavoima on eukatastrofi, ennakoimaton mutta lähemmin tarkasteltuna loogiselta ja jopa väistämättömältä tuntuva käänne hyvään toivottomuuden keskellä.
Pidin osan tämän kevään luennoistani Zoom-videoviestintäpalvelussa niin kuin moni muukin kollegani eri yliopistoissa. Kun Zoom-tapaamiset olivat jatkuneet muutaman viikon, eräs opiskelija nosti luennon alussa puheeksi kasvokkaistapaamisten tärkeyden ja kuvaili osuvin sanoin kontaktiopetuksen merkitystä. Moni muukin esitti kantansa, ja keskustelu laajentui siinä kohtaa sellaiseksi, mitä en ollut osannut suunnitella. Yliopisto-opetuksen ja yliopistossa oppimisen ytimessä on kasvokkaisvuorovaikutus – myös ja ennen kaikkea se opiskelijoiden kanssa käytävä käsikirjoittamaton luentokeskustelu, joka tuntuu toisinaan aikaa vievältä, toisten mielestä joskus jopa pelottavalta, mutta joka ennalta arvaamattomine tuloksineen on välttämätöntä asiantuntijuuteen kasvamisessa. Aitoa keskustelua asiantuntijan ja oppilaan välillä eivät korvaa kirjalliset tehtävät eivätkä myöskään oppilaiden keskinäiset keskustelut, niin hyviä ja välttämättömiä osia kuin ne kokonaisuudessa ovatkin. Koronavirusepidemia pakotti minut käyttämään videoviestintäpalvelua. Siellä syntyneen keskustelun herättämät ajatukset ovat minun pienen todellisuuteni viimeisin eukatastrofi.
Yrjö Lauranto
Virittäjä järjestää tulevan juhlavuoden kunniaksi kirjoituskilpailun opiskelijoille, joiden pro gradu -tutkielmakäsittelee suomea tai jotakin muuta suomalais-ugrilaista kieltä. Kilpailun osallistujat voivat olla tulevia opettajia, tutkijoita, kääntäjiä tai muita kieliasiantuntijoita. Osallistujat saavat kirjoituksistaan palautetta, ja parhaat kirjoitukset julkaistaan vuoden 2021 numeroissa. Kilpailun voittaja saa lahjaksi Virittäjän vuosikerran. Luvassa on myös kirjapalkintoja.
Kirjoituskilpailu on suunnattu ensi kertaa Virittäjän kirjoituskilpailuun osallistuville, pro gradu ‑tutkielmaansa kirjoittaville opiskelijoille tai vastikään työnsä loppuun saattaneille. Kilpailu on mahdollisuus akateemiseen keskusteluun ainakin kahdella tapaa: osallistujat saavat asiantuntijaraadilta palautetta kirjoituksestaan, ja sopivimmat kirjoitukset myös julkaistaan, jolloin niistä tulee osa tiedeyhteisön julkista keskustelua.
Kirjoitukset pitää lähettää viimeistään 5.10.2020 sähköpostitse osoitteeseen yrjo.lauranto@helsinki.fi. Tulokset julkistetaan joulukuussa 2020. Lisätietoa saa Virittäjän verkkosivuilta, ja siellä on myös tarkat kirjoitusohjeet.
28
Neuvonen, Riku, und Kari Karppinen. „Uudet oikeudet internetissä: mistä ne tulevat ja keitä ne velvoittavat?“ Tiede & edistys, Nr. 2 (31.08.2023). http://dx.doi.org/10.51809/te.127932.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Erityisesti sosiaalisen median alustojen vallan ja haittavaikutusten seurauksena on tapahtunut niin sanottu internetin sääntelykäänne. Sillä tarkoitetaan muutosta, jossa internetin vapautta korostavasta politiikasta on siirrytty tiukempaan sääntelyyn. Osana tätä keskustelua niin tutkimuksessa kuin kansalaisjärjestöissä on käyty vilkasta keskustelua uusista periaatteista ja oikeuksista, joihin sääntelyn pitäisi pohjautua. Tässä katsauksessa tarkastellaan, miksi keskustelu halutaan kehystää juuri yksilön oikeuksiksi ja millaisista oikeuksista on kyse. Oikaisu: Puheenvuoron painetussa versiossa Neuvosen ja Karppisen kirjoittajatiedot on ilmoitettu väärin. Oikeat tiedot korjattu oheiseen verkkoversioon.
29
Nieminen, Jiri. „Maskuliininen pääoma hyvässä ja pahassa sekä sosiaalityön tutkimuksessa“. Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 31, Nr. 2 (08.06.2023). http://dx.doi.org/10.30668/janus.115796.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkelissa hahmotellaan ajatusta maskuliinisesta pääomasta bourdieulaisen sosiaalisen pääoman teorian laajennuksena ja kysytään, mitä annettavaa sillä voisi olla sosiaalityölle ja sen tutkimukselle. Metodologisesti artikkelissa luetaan aikaisempia tutkimuksia, neljää miehiä sekä maskuliinisuuksia käsittelevää tai sivuavaa sosiaalityön väitöskirjaa sekä yhtä muuta tutkimusta vuosilta 2003–2021.Artikkelissa esitetään, että maskuliinisen pääoman käsitteen voisi jakaa eksklusiiviseen ja inklusiiviseen maskuliiniseen pääomaan, joista edellinen johtaa yksiulotteiseen käsitykseen mieheydestä, jälkimmäinen luo näkökulman sosiaalityön asiakkaiden autonomian vahvistamiseen ehkäisten sellaisia toiminnanmalleja, jotka aiheutuvat ongelmia miehen lähipiirille, yhteiskunnalle ja ennen kaikkea miehelle itselleen.
30
Nykänen, Elise. „Maailma tuhon jälkeen“. AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 21, Nr. 1 (09.04.2024). http://dx.doi.org/10.30665/av.141663.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkelini tarkastelee dynaamisen utopian keinoja ja tehtäviä Siiri Enorannan nuortenromaanissa Maailmantyttäret (2022). Suomalaisessa nykykirjallisuudentutkimuksessa utopiaa on tutkittu ensisijaisesti suhteessa dystopiaan. Kyseenalaistaessaan käsityksen utopiasta staattisena ihanneyhteiskuntana osa utopiatutkijoista on kritisoinut käsitystä utopiasta väistämättä totalitarismiin johtavana visiona. He ovat lähestyneet utopiaa spekulaationa, joka nykyhetkeä kritisoidessaan esittää täydellistymän sijaan vaihtoehtoja vallitsevalle järjestelmälle. Analyysini osoittaa, että Enorannan teos ilmentää feministisille nykyutopioille ominaista, muutosta lukijassa esiin kutsuvaa dynaamisuutta, joka ilmenee monien minäkertojien ääniä yhdistävässä kerrontatilanteessa ja lukijapositioiden moneudessa. Maailmantyttäret nojaa yhteiskunnalliseen unelmointiin vilpittömästi osallistuvan tekijän empaattiseen viestintään. Dynaamisen utopian pyrkimyksenä on valaa nuoriin (vähemmistö)lukijoihin tulevaisuudenuskoa ja kutsua esiin erimielisten välistä diplomatiaa. Nykyaikakritiikin osalta teos hyödyntää affektiivis-retorisina keinoina vieraannuttamista, satiiria ja ironista etäännyttämistä. Esitän, että vaihtoehtona dystopian vaikuttamisen keinoille teos korostaa kollektiivisen unelmoinnin merkitystä: tuhon kuvitteleminen ja siitä varoittaminen eivät tuota toivottua tulosta yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi, sillä usko sosiaaliseen muutokseen ennakoi muutosta edistäviä tekoja.
31
Parjanen, Matti. „Täydennyskoulutus – puskuri työn ja tieteen välissä“. Aikuiskasvatus 8, Nr. 2 (15.05.1988). http://dx.doi.org/10.33336/aik.96555.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkelissa käsitellään korkeakoulujen täydennyskoulutuksen suhdetta työelämään akateemisen koulutuksen ja tutkimustoiminnan puserruksissa. Täydennyskoulutuksen tulisi ottaa suunnitelmissaan huomioon ne sosiaaliset ilmiöt, jotka työn maailmassa kunakin ajankohtana on havaittavissa. Täydennyskoulutus osaa seurata työuralla menestyvien koulutustarpeita, mutta monet muut työelämän tutkijoiden käyttämät typologiat ovat vieraita koulutussuunnittelijoille. Myös korkeakoulu- ja tiedepoliittisten koulukuntien suhtautumista korkea-asteen täydennyskoulutuksen lajeihin esitellään.
32
Lehto, Ulla-Sisko, Mira Kohonen, Silja Lääperi, Markku Ojanen, Tommi Härkänen, Kirsi Honkalampi und Taina Turpeenniemi-Hujanen. „Syöpään sairastuneiden sosiaaliset verkostot diagnoosivaiheessa ja seuraavien kolmen vuoden aikana“. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 59, Nr. 1 (21.02.2022). http://dx.doi.org/10.23990/sa.98389.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Sosiaaliset verkostot ovat yksilöiden ja ryhmien välisiä sidoksia, jotka kuvaavat sosiaalisiin suhteisiin ja aktiviteetteihin osallistumista. Sosiaaliset verkostot edistävät terveyttä, esimerkiksi syöpäpotilailla verkostojen on todettu olevan yhteydessä hyvinvointiin ja vähentyneeseen kuolleisuuteen. Mittasimme Oulun ylipistolliseen sairaalaan (OYS) hoitoon tulleiden uusien rintasyöpä- (n=222) ja lymfoomapotilaiden (n=102) sosiaalisia verkostoja 2–5 kuukautta diagnoosin jälkeen sekä 9, 18 ja 36 kuukauden kuluttua. Kysyimme verkostojen henkilömäärää ja kuinka monen kanssa potilas oli puhunut syövästään seuraavissa osaverkostoissa: puoliso, perhe, lähipiiriin kuuluvat omaiset (aikuiset lapset perheineen, omat/puolison vanhemmat, omat/puolison sisarukset, tätä kaukaisemmat sukulaiset), läheiset ystävät, tuttavat, muut syöpäpotilaat, syöpää hoitaneet henkilöt, työyhteisö, muut hoitosuhteet, osallistuminen (uskonnollinen yhteisö, harrastukset, järjestötoiminta). Alkuvaiheessa lähes 90 %:lla oli puoliso/kumppani, neljäsosalla kotona asuvia lapsia ja kaikilla joitakin lähipiiriin kuuluvia omaisia. Kolmella neljästä oli aikuisia lapsia perheineen (nuoremmilla useammin omia/puolison vanhempia, vanhemmilla aikuisia lapsia puolisoineen ja lastenlapsia) ja lähes kaikilla sisaruksia. Useimmilla oli ystäviä. Em. lähiverkostot olivat tyypillisesti laajoja ja kaikille oli yleensä puhuttu syövästä. Neljä viidestä oli jo alkuvaiheessa puhunut tuttaville ja muille syöpään sairastuneille. Työssä olevat olivat yleensä puhuneet työyhteisössään. Seurannassa jotkin osaverkostot harvinaistuivat ja supistuivat hiukan, rintasyöpäpotilailla enemmän kuin lymfoomapotilailla, mutta lähipiiriin kuuluvien kaukaisempien sukulaisten ja ystävien määrä suureni alkuvaiheen ja yhdeksän kuukauden välillä. Muiden syöpäpotilaiden määrä lisääntyi koko ajan. Sairastuneilla oli paljon ja laajoja sosiaalisia verkostoja, joissa varsinkin läheisille oli puhuttu syövästä. Lähiverkostot olivat eri-ikäisillä erilaisia. Sairastumisen jälkeen lähipiiriin tuli lisää sukulaisia ja ystäviä, ja verkostoihin liittyi kanssapotilaita ja hoitoon osallistuvia. Vaikka osaverkostot saattoivat seurannassa vähentyä, tätä tapahtui hyvän ennusteen omaavassa syövässä (rintasyöpä) enemmän kuin vakavammassa (lymfooma). Tulkitsemme, että jälkimmäisillä oli suurempi tarve ylläpitää tukea antavia ihmissuhteita.
33
Linjakumpu, Aini. „Kaltio-tapaus pilakuvakriisin ylikansallisena muotona“. Media & viestintä 33, Nr. 4 (01.04.2010). http://dx.doi.org/10.23983/mv.62922.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkelissa tarkastellaan tapahtumaketjua, jonka aiheutti taiteilija Ville Rannan Kaltio-lehdessä julkaistu sarjakuva tanskalaisista Muhammed-pilakuvista ja niiden synnyttämästä monikansallisesta kriisistä vuonna 2006. Tapahtumia analysoidaan pelon käsitteen avulla: miten pelko tuotti ja ohjasi tietynlaista toimintaa? Analyysissa tarkastellaan pelkoon liittyvien tekijöiden ylikansallisuutta, eli sitä, miten myös suomalainen kokemusmaailma sekä sosiaalinen ja poliittinen toiminta ovat osa globaaleja virtauksia. Toisaalta pelkoa tarkastellaan toiminnan lamautumisen kannalta. Artikkelissa esitetään, että itsesensuuri on pelon kautta rakentunutta ennakoivaa toimintaa. Lopuksi arvioidaan pelkoa poliittisten käytänteiden syntymisen kannalta. Pelon politiikkaa ei voi helposti sijoittaa perinteisiin politiikan tutkimuksen kategorioihin, eikä sitä pystytä ennakoimaan kovinkaan suurella varmuudella. Ihmisten tunteisiin ja kokemuksiin liittyvä politiikka ja politiikan teoria ovatkin tapoja ymmärtää ja tehdä tulkintoja ilmiöistä, joihin monet muut politiikan tulkintatavat eivät anna riittäviä vastauksia.
34
Seuri, Olli, Riikka Era, Anu Koivunen, Maciej Janicki, Pihla Toivanen, Julius Hokkanen und Eetu Mäkelä. „Uutisvuon hallitsija“. Politiikka 63, Nr. 3 (03.09.2021). http://dx.doi.org/10.37452/politiikka.99432.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Poliittisen viestinnän ja julkisuuden muutosta on kuvattu siirtymänä hybridiin mediajärjestelmään, jolle on ominaista erilaisten toimintalogiikoiden sekoittuminen ja toimijoiden välisten rajojen hämärtyminen sisältöjen loputtomassa virrassa. Tässä artikkelissa selvitetään, miten suomalainen media (STT, Helsingin Sanomat, Iltalehti ja Yle) liikutti vallan virtoja kilpailukykysopimusta koskevassa kamppailussa vuosina 2015–2016 antamalla äänen eri toimijoille. Tutkimus osoittaa, että työmarkkinakontekstissa uutisointi on mediajärjestelmän muutoksista huolimatta hyvin perinteistä. Empiria vahvistaa eliittilähteiden ylivallan ja institutionaalisten valtapositioiden merkityksen: hallitus ja ay-liike ovat kiky-uutisoinnissa selkeitä päätoimijoita, kun taas työnantajajärjestöt, oppositio ja ulkopuoliset asiantuntijat jäävät sivutoimijoiksi, eivätkä kansalaiset juuri pääse ääneen. Hybridin mediajärjestelmän vaikutuksesta voi kuitenkin nähdä viitteitä siinä, miten media antaa toimijoille äänen. Tutkimus osoittaa, että vain yhtä toimijaa lainaavat jutut (monologit) ovat paljon yleisempiä kuin kahta tai useampaa lähdettä siteeraavat jutut. Perinteisen median valta onkin uutisvuon hallinnan valtaa eli yksittäisten toimijoiden puhetekojen rytmittämistä ja kokoamista, joka ei välttämättä ole muodoltaan paljon sen dialogisempaa kuin sosiaalisen median uutisvirta. Se kuitenkin toistaiseksi kokoaa yhteen institutionaaliset valtapelurit, mikä legitimoi sen aseman keskeisenä politiikan näyttämönä.
35
Poikela, Esa. „Jatkuva oppiminen“. Aikuiskasvatus 14, Nr. 2 (15.05.1994). http://dx.doi.org/10.33336/aik.96933.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Aikuiskoulutusta koskevassa keskustelussa on Suomessa suhteellisen lyhyen ajan kuluessa käyty läpi kolme toisistaan laadullisesti eroavaa vaihetta. 1970-luvulla vanhan kansansivistysopin läpi murtautui työn ja koulutuksen ristisiitoksena syntynyt koulutusteknologinen ajattelutapa, jonka mukaan tietoa pyrittiin tehokkaasti paketoimaan sitä tarvitseville. 1980-luvulla puhe koulutusteknologiasta vaimeni ja sen sijaan alettiin keskustella (myös kokeilla käytännössä) kognitiiviseen kurssididaktiikkaan ja toiminnan teorian didaktisiin sovelluksiin perustuvien mallien pohjalta. Rajaa vedettiin ennen muuta behavioristisen ja kognitiivisen oppimiskäsityksen välille. Ongelmaksi jäi kuitenkin kumpaankin käsitykseen sisältyvän hallinnollisen ja didaktisen rationalismin ylittäminen, jopa siinä määrin, että kriittisimmät arvostelijat pitävät kognitiivista didaktiikkaa pelkkänä koulutusteknologian laajentamisena. 1990-luvun keskustelun fokuksessa on elinikäinen kasvatus ja oppiminen, jota sävyttävät yhtäältä yksilön oppimiskyvyn psykologiset lähtökohdat ja toisaalta oppimista sääntelevät rakenteelliset, kulttuuriset, sosiaaliset ja toiminnalliset reunaehdot. Toiminnallinen suhde, jossa kokemus nähdään oppimisen perustana ja konteksti oppimisen suuntajana, on nousemassa uudella tavalla kasvatustieteellisten pohdintojen keskiöön.
36
Pollari, Milja, Johanna Hokkanen, Lasse Eronen, Helen Reijonen, Jamie Murphy, Minna Autio und Anna-Liisa Elorinne. „Perusopetuksen opettajat ruokakasvattajina – kohti kestävää ruokakäyttäytymistä edistäviä opetusmenetelmiä“. Ainedidaktiikka 5, Nr. 3 (15.08.2022). http://dx.doi.org/10.23988/ad.111284.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Kestävän ruokakasvatuksen tavoitteena on oppijoiden ruokakäyttäytymisen muutos kestävän kehityksen eri osa-alueilla. Tutkimustietoa siitä, millaisia menetelmiä opettajat käyttävät perusopetuksen ruokakasvatuksessa on niukasti. Tutkimuksessa tarkastellaan perusopetuksen opettajien ruokaan ja ruokahävikkiin liittyviä asenteita ja opettajien käyttämiä kestävän ruokakasvatuksen opetusmenetelmiä, oppimisympäristöjä ja oppimateriaaleja. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella (n = 52). Tuloksien mukaan opettajat hyödyntävät monia opettajalähtöisiä ja vain muutamia oppijakeskeisiä opetusmenetelmiä. Opettajan laaja-alaisen ruokaan ja ruokahävikkiin liittyvän vastuullisuuden havaittiin olevan positiivisessa yhteydessä useampien oppijakeskeisten menetelmien käyttöön. Muihin opettajiin verrattuna kotitalousopettajat hyödynsivät ruokakasvatuksessa merkitsevästi useammin kotia, yritysten verkkosivuja, sosiaalisen median kanavia ja verkossa olevia pelejä ja testejä. Tutkimuksen johtopäätös on, että oppijakeskeisten menetelmien ja erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntämistä tulisi lisätä, jotta siirtymä kohti kestävää ruokakäyttäytymisistä saavutetaan. Finnish schoolteachers as food educators – towards teaching methods promoting sustainable food behavior Abstract Sustainable food education seeks to improve learners' food behaviors across diverse sustainable development areas. Yet research of sustainable education methods remains scarce. This research explores Finnish comprehensive (home economics, biology, geography and classroom teachers) schoolteachers' pedagogical practices (teaching methods, learning environments and learning materials) in food education and attitudes towards food and food waste. The data stems from a convenience-sampled e-survey (n = 52). The results suggest that the responding teachers used more teacher-oriented than learner-centric teaching methods. The teachers' wide range responsibility for food and food waste correlated significantly with using learner-centric methods. Among all teachers, the most used learning environment was the school classroom. Compared to the other teachers, home economics teachers used significantly more students' homes, corporate websites, social media channels and online games in their teaching. The study argues for increasing different learner-centered methods and learning environments in order to help transition learners towards more sustainable food behaviors. Keywords: basic education, food education, home economics, teaching and learning methods, sustainability education
37
Mikkola, Laura, Anne Höytö und Marjorita Sormunen. „Aurinkosuojautuminen 16–20-vuotiaiden nuorten kokemana“. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 60, Nr. 4 (18.12.2023). http://dx.doi.org/10.23990/sa.120562.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata 16–20-vuotiaiden suomalaisnuorten aurinkosuojautumista. Tutkimus liittyy valtakunnalliseen nuorten aurinkosuojautumiskampanjaan, jota ovat yhteistyössä toteuttaneet Säteilyturvakeskus, Ilmatieteen laitos, Syöpäjärjestöt sekä Itä-Suomen yliopisto. Tutkimusaineisto muodostuu yhdentoista nuoren yksilöhaastatteluista (n=11) ja se kerättiin kaksivaiheisesti; nuorten aurinkosuojautumiskampanjan suunnitteluvaiheessa vuonna 2020 sekä kampanjan jatkuessa joulukuun 2021 ja tammikuun 2022 välisenä aikana. Tutkimuksen aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Tulosten mukaan nuoret suojautuivat auringolta pääasiassa aurinkovoiteella, päähineellä ja olemalla varjossa. Nuorten aurinkosuojautumiseen vaikuttivat aurinkoon ja auringon ottamiseen liittyvät asenteet, aurinkoon ja auringon terveysvaikutuksiin liittyvät tiedot sekä muut tekijät, kuten esimerkiksi aikaan ja paikkaan liittyvät tekijät, sosiaalinen verkosto sekä käsitykset ihon palamisesta. Aurinkoon liittyvät tiedot vaikuttivat nuorten suojautumiseen, mutta varsin hyvätkään tiedot eivät taanneet riittävää aurinkosuojautumista, sillä nuorten oli vaikeaa nähdä ihosyövän koskettavan heitä itseään. Nuorten mukaan aurinkosuojautumista olisi mahdollista edistää puhumalla aiheesta enemmän ja lisäämällä nuorten auringon haittoihin ja aurinkosuojautumiseen liittyvää tietoa niin kouluissa kuin sosiaalisessa mediassakin. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää nuorten aurinkosuojautumiseen liittyvän tiedon lisäämisessä sekä suunniteltaessa valtakunnallisia kampanjoita, joilla on mahdollista edistää nuorten terveyden kannalta turvallisempaa aurinkosuojautumista.
38
Sorjonen, Marja-Leena. „Suunvuoro“. Virittäjä 121, Nr. 4 (14.12.2017). http://dx.doi.org/10.23982/vir.67744.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Puhuttu kieli on ollut osa suomen kielen tutkimusta fennistiikan alusta alkaen, milloin keskeisemmin, milloin vähemmän keskeisesti. Tutkittavat ilmiöt, näkökulmat ja kiinnostuksen kohteet ovat muovautuneet kulloisenkin aikakauden tieteen paradigmojen, kulttuuristen ja yhteiskunnallisten kysymysten sekä yksittäisten tutkijoiden ja tutkijaryhmien tieteellisten intohimojen mukaan. Niin nytkin.
Yksi suomen kielen ja suomalaisen puhutun kielen tutkimuksen ydinalueista on jo jonkin aikaa ollut keskustelunanalyyttinen ja vuorovaikutuslingvistinen tutkimus. Vuodesta 2012 kuluvan vuoden loppuun Helsingin yliopistossa on työskennellyt Suomen Akatemian rahoittama monikielinen ja -tieteinen huippuyksikkö Intersubjektiivisuus vuorovaikutuksessa. Samoissa tiloissa työskentely on antanut mahdollisuuden tehdä intensiivistä yhteistyötä ja pohtia tutkimusta, ja niinpä spontaanien ja satunnaistenkin keskustelujen tuloksena on syntynyt uusia tutkimuskysymyksiä ja yhteistyösuhteita. Keskustelut ja aineistosessiot erikielisiä aineistoja ja erilaisia vuorovaikutusilmiöitä tutkivien kanssa ovat suhteuttaneet omaa tutkimusta. Merkittäviä ovat olleet myös resurssit avustavien työntekijöiden palkkaamiseen.
Jo jonkin aikaa vuorovaikutustutkijoiden kiinnostuksen ja teoreettis-metodisten kiistojen kohteena on ollut se, missä määrin vuorovaikutuskäytänteet ovat kielikohtaisia ja sosiokulttuurisia, missä määrin puolestaan universaaleja. Empiirisen tutkimuksen menetelmät ovat vaihdelleet eksploratiivisista ja syväluotaavista analyyseista aina tiukkaa kooditusta noudattaviin tutkimuksiin ja yleistyksiin. Nämä frekvenssitietoihin perustuvat yleistykset ovat voineet muuttua jopa yksinomaiseksi totuudeksi.
Vuorovaikutuspuheen ja kirjoitetun dialogin kannalta olennaisia ovat kielen keinot, jotka osoittavat sanojansa asennoitumista muiden tilanteen osanottajien toimintaan, tiedolliseen asemaan tai affektin ilmaisuun. Suomen kielen osalta on analysoitu vilkkaasti muun muassa erilaisten partikkelien vuorovaikutustehtäviä, ja tutkimus on kansainvälisestikin tunnustettua. Tässä numerossa Aino Koivisto selvittää suomen kognitiivista muutosta ilmaisevien partikkelien (esim. aijaa, aha) semantiikkaa ja työnjakoa vuorovaikutuksessa sekä suhteuttaa suomen puhujien leksikaalistamia erontekoja muihin kieliin. Toisenlaista, lausuman osana esiintyvää vaan-partikkelia puolestaan tutkivat Outi Duvallon ja Rea Peltola. Eriaikaisten ja erityyppisten aineistojen avulla he hahmottelevat tämän diskurssinmerkitsimen merkitystä ja sen eri käyttöjen semanttista ydintä.
Puhuttua kieltä tarkastellaan myös alueellisen ja sosiaalisen vaihtelun näkökulmista. Sosiolingvistiikka ja murteentutkimus elävät monimuotoisina, ja murteiden äänne- ja muotopiirteiden vaihtelu herättää pysähtymään ja kysymään, miksi tämä on näin, mitä tällä tehdään. Marjatta Palander tarkastelee havaintokirjoituksessaan foneettista piirrettä, Toroppalan t:tä, ja pohtii myös sen matkaa nykytelevision viihdeohjelmaan.
Tällä hetkellä on aiempaakin selvemmin tarve tutkia monikulttuurista ja monikielistä vuorovaikutusta työpaikalla. Tällöin kielentutkija liikkuu siellä, missä arjen toimijatkin – esimerkiksi monikulttuurisilla lääkärinvastaanotoilla tai sairaalan lääkärinkierroilla. Johanna Komppa ja Lari Kotilainen kertovat havaintokirjoituksessaan hankkeesta, jossa testataan puheentunnistamisteknologian tuottamien litteraatioiden hyödyntämistä kielenopetuksessa.
Virittäjän historiassa ja yleisemminkin merkkipaaluna voi pitää Mirkka Salon artikkelia, joka käsittelee romanikielisen ja romanikieleen perustuvan kieliaineksen määrää, tyyppiä ja tehtäviä verkkokeskustelussa. Se on ensimmäinen Virittäjässä julkaistu artikkeli, jossa tarkastellaan Suomen romanien suomea ja joka tekee näkyväksi näin tätä kielivähemmistöämme.
Millainen kielellisen vuorovaikutuksen tutkimus on vahvistumassa, ja mitä tarvittaisiin lisää? Yksi selvästi vahvistuva tutkimuskohde on vuorovaikutuksen multimodaalisuus sekä kielellisten ja kehollisten käytänteiden yhteispeli – kehollisuuden vaikutus kieleen ja kielen keinojen valintaan. Tällä alueella FiDiPro-professorina Helsingin yliopistossa vuosina 2015–2017 toimineen Lorenza Mondadan vaikutus suomalaiseen tutkimukseen on ollut suuri. Tutkimus, jota on Suomessa tehty vielä varsin vähän ja jolle olisi tarvetta, on keskustelupuheen foneettis-prosodinen tutkimus.
Yliopistojen henkilökunta ja opiskelijat työskentelevät tällä hetkellä hämmentävien rakenteellisten muutosten keskellä. Tutkimuksessa tämän hetken perustavanlaatuiset haasteet, jotka koskevat laajemminkin aineistopohjaista ihmistieteellistä tutkimusta, liittyvät aineistojen infrastruktuuriin ja juridisiin käytänteisiin – aineistojen hankintaan, käsittelyyn, arkistointiin ja jatkokäyttöön. Kansallinen tutkimuspolitiikka, tutkimuksen rahoittajat ja EU:n aineistopolitiikka edellyttävät asianmukaista aineistonhallintaa. Siihen kuuluvat muun muassa aineiston tietosuoja, tietoturva ja aineiston käyttökelpoisuuden varmistaminen sen elinkaaren ajan. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännön toimet ovat osoittautuneet hyvinkin monisyisiksi ja hankaliksi. Vuorovaikutus- ja muutkin puhutun kielen aineistot näyttävät putoavan yliopistojen infrastruktuurijärjestelyjen väliin. Aineiston säilyttämis- ja käsittelymahdollisuuksiin liittyvien hankaluuksien lisäksi eettisten ja tietosuojakysymysten ratkaisu on tällä hetkellä hankalaa. Tarvitaan juristien ja käytännön kysymyksiä ratkovien tutkijoiden tiivistä keskusteluyhteyttä, jotta tietämättömyys puolin ja toisin vähenee ja ongelmia saadaan ratkaistua niin, että kielentutkijat ja muut ihmistieteilijät pystyvät edelleenkin hankkimaan tutkimusaineistoja.
Marja-Leena Sorjonen
39
Lappalainen, Hanna, und Maija Saviniemi. „Puhuttelu ja sen metakielinen kommentointi Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa“. Sananjalka 65, Nr. 65 (01.12.2023). http://dx.doi.org/10.30673/sja.126097.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkeli tarkastelee puhuttelua ja sen metakielistä kommentointia kaunokirjallisuudessa, tarkemmin Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa (1971–1998), joka kuvaa noin 70 vuoden aikajaksoa yhden yksilön näkökulmasta. Vaikka autofiktiivisen romaanisarjan metakielisten kommenttien ja puhuttelun representoinnin ei voikaan ajatella suoraan heijastavan historiallista todellisuutta, ne valaisevat osaltaan etenkin 1920–1950-lukujen suomalaista puhuttelukulttuuria. Tutkimus ankkuroituu aiempaan sosiopragmaattiseen puhuttelun tutkimukseen sekä metakieltä koskevaan tutkimukseen. Analyysin lähtökohtana ovat Iijoki-sarjan sähköisestä korpuksesta tehdyt haut puhutteluun liittyvillä hakusanoilla (esim. etunimi, puhutella, teitittely). Hakutuloksia on analysoitu laadullisesti. Artikkelissa tarkastellaan sekä puhuttelun roolia osana päähenkilö Kallen kielielämäkertaa että sitä, miten tehtyjä puhutteluvalintoja selitetään tai muuten kommentoidaan niin suorasanaisessa kerronnassa kuin dialogissakin. Puhuttelutapojen kommentointi osoittaa, että lapsuudessa iskostetut puhuttelunormit ovat juurtuneet Kalleen. Läpi elämänsä hän peilaa omia ja muiden tekemiä puhutteluvalintoja näitä kotiseutunsa normeja vasten. Tämä ilmenee paitsi lapsuudessa myös esimerkiksi armeijassa, työelämässä ja naissuhteissa. Puhuttelun kommentoinnin perusteella puhuttelutavan valinta liittyy ikään ja osapuolten väliseen ikäeroon, sukupuoleen, hierarkiaeroihin, alueelliseen taustaan ja puhekumppanien tekemien valintojen vaikutukseen. Erityistä haastetta aiheuttaa se, jos nämä tekijät vetävät eri suuntiin. Tutkimus nostaa esiin sinänsä tuttuja ilmiöitä sosiaalisten muuttujien ja erilaisten tilannetekijöiden vaikutuksesta puhuttelutapojen vaihteluun. Uutta tuloksissa on kuitenkin se, miten näitä tekijöitä kommentoidaan ja miten kommenteilla kuvataan sosiaalisia suhteita ja niissä tapahtuvia muutoksia – samoin kuin se, että tutkimus avaa puhuttelukäytänteitä kokonaisen kielielämäkerran näkökulmasta usean vuosikymmenen ajalta ja erilaisten sosiaalisten tilanteiden ja suhteiden kannalta. Metalinguistic commentary on forms of address in Kalle Päätalo’s autobiographical novel series Iijoki-sarjaThe article examines the use of address practices and its metalinguistic commentary in fiction, specifically in Kalle Päätalo’s Iijoki-sarja (1971—1998), a series of novels covering a period of about 70 years from the perspective of one individual. Although the metalinguistic comments and forms of address found in the autofictional series cannot be interpreted as directly reflecting historical reality, they contribute to shedding light on Finnish speech culture, especially in the 1920s and 1950s. The study is based on previous sociopragmatic research on addressing practices and research on metalanguage. The analysis is based on Iijoki-sarja digital corpus searches using keywords related to addressing (e.g. etunimi ‘first name’, puhutella ‘to address’, teitittely ‘V-form addressing’), and its results have been analysed qualitatively. The article examines both the role of addressing as part of protagonist Kalle’s linguistic biography and the way in which the choices related to forms of address are explained or otherwise commented on, both in direct narrative and dialogue. Commenting on the ways of addressing shows that its norms have been instilled and ingrained in Kalle since childhood. Throughout his life, he mirrors his own and others’ choices of address against these norms of his home region. This manifests itself not only in childhood, but also, for example, in the army, in working life and in relationships with women. The choice of how to address is influenced by age and age differences between interlocutors, gender and hierarchical differences, regional background and the choices made by interlocutors. One particular challenge arises when these factors pull in different directions. The study highlights familiar phenomena of the influence of social variables and situational factors on variation in the way of addressing. What is new, however, is the way in which these factors are commented on and how these comments describe social relationships and the changes that take place within them, as well as the fact that the study reveals address practices from the perspective of an entire linguistic biography over several decades and in different social situations and relationships.
40
Salonen, Anna Sofia, und Milja Pollari. „Syö lautanen tyhjäksi!“ Diakonian tutkimus, Nr. 1 (20.06.2024). http://dx.doi.org/10.37448/dt.143962.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Ruokahävikki on monimuotoinen ekologinen, sosiaalinen ja eettinen kysymys. Se ei ole kuitenkaan juuri noussut esiin diakonian tutkimuksen kentällä. Erityisen vähän on kiinnitetty huomiota kotitalouksien näkökulmaan, vaikka ruokahävikkiä syntyy kaikkein eniten kotitalouksissa ja vaikka perheet ovat keskeinen diakonisen työn konteksti. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme kotitalouksien ruokahävikkiä osana sukupolvien välistä kanssakäymistä. Tutkimuksen aineisto koostuu yksilö- ja ryhmähaastatteluista yhteensä 42 ihmisen kanssa Suomessa ja Kanadassa. Tulosten perusteella ruokahävikkiin liittyvistä kysymyksistä neuvotellaan osana ruokakasvatusta tavalla, johon liittyy kaksi keskenään jännitteistä ihannetta. Näistä ensimmäinen, ruoan poisheittämisen välttäminen, kiteytyy erityisesti kehotukseen syödä lautanen tyhjäksi. Toinen ihanne puolestaan liittyy tasapainoisen ruoankulutuksen tavoitteluun ja edellyttää välttämään vaatimusta syödä lautanen tyhjäksi. Jännitteet näiden kahden ihanteen välillä heijastavat muutosta ruokaan liittyvissä kasvatusihanteissa sukupolvien välillä. Ihanteiden lisäksi ruokahävikkiin liittyy tulosten perusteella myös käytäntöjä, jotka synnyttävät sukupolvien välistä kitkaa. Ihmiset eivät useinkaan haasta hävikkiin liittyviä ihanteita ja käytäntöjä avoimesti, vaan vaivihkaisesti. Ruokahävikkiin liittyvä navigointi ja neuvottelu eivät pura vallitsevia ihanteita, mutta osoittavat sekä niiden vahvuuden, että ristiriitaisuuden. Ruokahävikin tuottaminen on paitsi ongelma, myös vastarinnan ja luovan toiminnan muoto ja jopa lempeän kasvatuksen ehto. Tämän monimutkaisuuden ymmärtäminen on välttämätöntä kotitalouksien tukemiseksi kohti entistä kestävämpää ja luomakunnan rajat huomioivaa ruoankulutusta. Abstract Food waste is a complex ecological, social, and ethical issue. However, it has not been much discussed in the field of diaconal research. Particularly little attention has been paid to the household perspective, despite the fact that households are the most affected by food waste and that families are a key context for diaconal work. In this study, we look at household food waste in the context of intergenerational interactions. The data for this study consists of individual and group interviews with a total of 42 people in Finland and Canada. The results suggest that food waste issues are negotiated as part of food education in a way that involves two conflicting ideals. The first of these, avoiding throwing food waste, is crystallized in particular in the invitation to finish one's plate. The second ideal is linked to the pursuit of balanced food consumption and involves avoiding the requirement to finish one's plate. The tensions between these two ideals reflect changing educational ideals about food between generations. In addition to ideals, the results also suggest that food waste is associated with practices that create intergenerational friction. People often do not challenge food waste ideals and practices openly, but rather subtly. Navigating and negotiating food waste does not dismantle prevailing ideals but shows both their strength and their contradictions. The production of food waste is not only a problem, but also a form of resistance and creative action, and even a condition of gentle education. Understanding this complexity is essential to supporting households towards more sustainable food consumption.