Auswahl der wissenschaftlichen Literatur zum Thema „Kansanlaulut“

Tarkastelemme artikkelissa rahvaan parissa suositun riimillisen laulun asemaa sekä arvostuksen puutetta pitkällä 1800-luvulla. Riimillisen kansanlaulun ongelmallisuutta käsitellään sekä kansanrunojen julkaisu- ja keruutoiminnassa että kansallisessa projektissa, jossa tarkoituksena oli ohjata rahvasta siveellisiin tapoihin. Osoitamme, ettäsivistyneistö arvosti riimillisen laulun melodioita, mutta väheksyi laulun sanoituksia ja esitystapaa. Riimillinenlauluperinne oli 1700-luvulla ollut vahvasti sidoksissa ruotsinkielisiin sävelmä- ja käännöslainoihin, ja osa sivistyneistöstä suhtautui riimilliseen lauluun vieraana, ei-suomalaisena. Erilaisia riimillisen laulun julkaisusuunnitelmia kuitenkin esiintyi esimerkiksi Elias Lönnrotilla, H. A. Reinholmilla ja Lauri Soinilla, mutta nämä hankkeet eivät laajamittaisesti toteutuneet. Esitämme, että kattavan riimillistä laulua sisältävän kansanrunokokoelman puute on heikentänyt perinteenlajin arvostusta entisestään. Lisäksi osoitamme, että riimillisen lauluperinteen hahmottamisella vain musiikillisten ominaisuuksiensakautta on pitkät juuret. Riimillistä lauluperinnettä ovatkin tutkineet pääasiassa kansanmusiikintutkijat, vaikka kyseinen lauluperinne oli 1800-luvulla vallitseva rahvaan lyyrisen itseilmaisun muoto. Aineistona käytetään kansanrunokokoelmien esipuheita, kirjeitä, tieteellisiä tekstejä sekä muuta riimilliseen lauluun liittyvää keskustelua aikakaus- ja sanomalehdissä 1810-luvulta 1920-luvulle. Artikkelin näkökulma on reseptiohistoriallinen. Asiasanat: Suullinen perinne, riimillinen laulu, väheksytty perinne, 1800-luku, arvostus, julkaisut

This study of Finnish spiritual folk hymns combined three approaches to understanding melodic expectation. The first approach was a statistical style analysis of a representative corpus of 18 hymns, which determined the relative frequencies of tone onsets and two- and three-tone transitions. The second approach was a behavioral experiment in which listeners, either familiar (experts) or unfamiliar (nonexperts) with the hymns, made judgments about melodic continuations. The third approach simulated melodic expectation with neural network models of the self-organizing map (SOM) type (Kohonen, 1997). One model was trained on a corpus of Finnish folk songs and Lutheran hymns (Finnish SOM), while another was trained with the hymn contexts used in the experiment with the correct continuation tone (Hymn SOM). The three approaches converged on the following conclusions: (1) Listeners appear to be sensitive to the distributions of tones and tone transitions in music, (2) The nonexperts' responses more strongly reflected the general distribution of tones, whereas the experts' responses more strongly reflected the tone transitions and the correct continuations, (3) The SOMs produced results similar to listeners and also appeared sensitive to the distributions of tones and tone transitions, (4) The Hymn SOM correlated more strongly with the experts' judgments than the Finnish SOM, and (5) the principles of the implication-realization model (Narmour, 1990) were weighted similarly by the behavioral data and the Hymn SOM. /// Tässä suomalaisia hengellisiä kansansävelmiä käsittelevässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään melodisia odotuksia kolmen tutkimusmenetelmän avulla. Ensimmäinen menetelmä oli kyseistä tyyliä edustavien 18 sävelmän tilastollinen analyysi, jossa määritelteltiin sävelkorkeuksien sekä kahden ja kolmen sävelen siirtymien tilastolliset jakaumat. Toinen menetelmä oli behavioraalinen koe, jossa kuulijat arvioivat sävelmien jatkoja. Kuulijat jakaantuivat kahteen ryhmään: sävelmät tunteviin (asiantuntijoihin) ja sävelmiä tuntemattomiin (ei-asiantuntijoihin). Kolmannessa menetelmässä simuloitiin melodisia odotuksia itsejärjestäytyvään karttaan (Kohonen, 1997) perustuvalla keinotekoisella hermoverkkomallilla. Ensimmäiselle mallille opetettiin joukko suomalaisia kansanlauluja ja luterilaisia virsiä (suomalainen verkko), toiselle kokeessa käytettyjä hengellisiä kansansävelmiä (hengellinen verkko). Käytetyt menetelmät tuottivat yhteneviä tuloksia ja antoivat aihetta seuraaviin johtopäätöksiin: (1) kuulijat näyttävät olevan vastaanottavaisia musiikin säveljakaumille ja sävelsiirtymille, (2) ei-asiantuntijoiden vastaukset noudattivat enemmän sävelten yleistä jakaumaa, kun taas asiantuntijoiden vastaukset heijastivat enemmän sävelsiirtymiä ja sävelmien oikeita jatkoja, (3) hermoverkot tuottivat tuloksia, jotka olivat samankaltaisia kuulijoiden arvioiden kanssa ja jotka noudattivat sävelten ja sävelsiirtymien jakaumia, (4) hengellisen verkon tulokset korreloivat suomalaisen verkon tuloksia voimakkaammin asiantuntijoiden arvioiden kanssa, ja (5) behavioraaliset tulokset ja hengellinen verkko painottavat implikaatio-realisaatio-mallin (Narmour, 1990) periaatteita samalla tavalla.

Artikkelissa osoitetaan, että Otto Mannisen (1872−1950) runotuotannolla on yhteyksiä kepeänä pidettyyn kansanlauluperinteeseen. Runouden suhdetta kansanlauluun tarkastellaan artikkelissa nimenomaan yhteydessä rekilauluperinteeseen, eli uudempiin riimillisiin, rekilaulumittaa noudattaviin kansanlauluihin, jotka olivat 1800-luvun lopun Suomessa vallitseva kansanomaisen laulun laji ja josta kirjailijat ja runoilijat kiinnostuivat 1890-luvulla. Aiemmassa tutkimuksessa Mannisen runous on nähty pitkälti oppositiossa ennen kaikkea Eino Leinon edustamaan, laulullisuutta ja soinnillisuutta korostavaan runouteen. Mannisen runoutta on käsitelty yhteydessä symbolismin poetiikkaan ja runojen konstruktivistista ja kryptistäkin luonnetta korostettu. Artikkelissa tarkastellaan erityisesti kahta Mannisen Säkeitä-esikoiskokoelman (1905) runoa, ”Pellavan kitkijää” ja ”Luistimilla”, jotka oli molemmat julkaistu jo aiemminkin (1897 ja 1900). Runoja verrataan suullisen perinteen rekilauluihin (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinteen ja nykykulttuurin kokoelman rekilaulumuistiinpanojen avulla), erityisesti runojen säkeistörakenteiden sekä suullisen perinteen formuloiden toisintamisen ja varioimisen osalta. ”Luistimilla”-runon tapauksessa sivutaan myös runon rytmiä. Artikkelissa käsitellään myös Antti Rytkösen runoa ”Järven jäällä” (1900) sekä eräitä Mannisen arkiston aineistoja.