Zeitschriftenartikel zum Thema „Arkistot“
Um die anderen Arten von Veröffentlichungen zu diesem Thema anzuzeigen, folgen Sie diesem Link: Arkistot.
Geben Sie eine Quelle nach APA, MLA, Chicago, Harvard und anderen Zitierweisen an
Machen Sie sich mit Top-50 Zeitschriftenartikel für die Forschung zum Thema "Arkistot" bekannt.
Neben jedem Werk im Literaturverzeichnis ist die Option "Zur Bibliographie hinzufügen" verfügbar. Nutzen Sie sie, wird Ihre bibliographische Angabe des gewählten Werkes nach der nötigen Zitierweise (APA, MLA, Harvard, Chicago, Vancouver usw.) automatisch gestaltet.
Sie können auch den vollen Text der wissenschaftlichen Publikation im PDF-Format herunterladen und eine Online-Annotation der Arbeit lesen, wenn die relevanten Parameter in den Metadaten verfügbar sind.
Sehen Sie die Zeitschriftenartikel für verschiedene Spezialgebieten durch und erstellen Sie Ihre Bibliographie auf korrekte Weise.
1
Paloposki, Outi. „Arki löytyy arkistosta: arkistot ja niiden käyttö käännöstutkimuksessa“. Mikael: Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen aikakauslehti 8 (01.12.2014): 119–33. http://dx.doi.org/10.61200/mikael.129510.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
To write about past translators, we need to rely on archival material. This article sets out to look at Finnish archives and how they can be used in translation research to produce a microhistory of translators and translations. Archives are first discussed on a more general level and examples are then given to illustrate the different aspects of translators’ lives that become visible through archival study. The examples are from different archives and by different translators and are based on previous research of the present author. The aim is, thus, to give an overview of the aspects that a microhistory of translators and translations might consist of, rather than present an in-depth study of one single translator. The examples have been chosen to shed light on the Finnish translators’ working decisions and practices but also on their friendships, hardships, family matters and joys. The material used consists of letters, notes and manuscripts.
2
Hokka, Jenni, und Kimmo Laine. „Audiovisuaaliset arkistot“. Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 25, Nr. 1 (01.01.2012): 3–6. http://dx.doi.org/10.23994/lk.121123.
Der volle Inhalt der Quelle
3
Nissinen, Sari Päivikki, Satu Soini, Timo Leino, Hanna Hakulinen und Kaija Saranto. „Kanta-arkiston käyttökokemuksia työterveyshuollossa“. Finnish Journal of eHealth and eWelfare 10, Nr. 1 (08.03.2018): 102–12. http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.67815.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Sosiaali- ja terveysministeriön laatiman Sote-tieto hyötykäyttöön -strategian tarkoituksena on mahdollistaa, että terveydenhuollon ammattilaisella on käytössään ajantasainen potilastieto ja työtä tukevat tietojärjestelmät. Tietojen vaihto yli organisaatiorajojen toteutetaan valtakunnallisen Potilastiedon arkiston (Kanta-arkiston) avulla. Arkistoon on tallennettu tietoja lähes kaikista suomalaisista ja sen käyttö lisääntyy terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa koko ajan.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Kanta-arkiston käyttöä työterveyshuollossa. Sähköinen kysely lähetettiin työterveyslääkäreille, työterveyshoitajille, työfysioterapeuteille ja työterveyspsykologeille kesällä 2017 ja siihen vastasi yhteensä 359 henkilöä.
Tulokset osoittavat, että Kanta-arkistoa pidetään hyvänä ideana, mutta sitä käytetään vielä vähän. Vastaajat kokevat, että tietojen haku on hidasta, tarvittavan tiedon löytäminen hankalaa ja potilastietojen tallentumisessa Kanta-arkistoon on ajoittain viivettä. Lisäksi Kanta-arkistossa näkyvät potilaskäyntien päivämäärät eivät aina välttämättä vastaa käynnin todellista ajankohtaa. Työterveyshuollon ammattilaiset uskovat muiden ammattilaisten hyödyntävän työterveyshuollossa syntyneitä tietoja, vaikka kokevatkin, että Kanta-arkiston avulla kokonaiskuvan saaminen potilaan hoidon tilanteesta ei onnistu helposti.
Tietojen ajantasainen kirjaaminen ja niiden tallentuminen Kanta-arkistoon mahdollistaa potilaalle parhaan mahdollisen hoidon, kun ammattilaiset saavat tarvittaessa esille potilaan koko terveys- ja sairaushistorian. Vaikka Kanta-arkiston käyttö on vielä osin hankalaa ja tietojen löytämisessä on vaikeutta, voidaan kuitenkin sanoa sen täyttävän tarkoituksensa ja hyödyttävän työterveyshuollon ammattilaisen työtä. Tulevaisuudessa tilanne tulee paranemaan, kun Kanta-arkistoon toteutettavan tiedonhallintapalvelun kautta saadaan ammattilaisille käyttöön kooste potilasta koskevista keskeisistä terveystiedoista.
4
Miettinen, Hanna, und Suvi Raatinen. „Arkistot ja kirjallisuudentutkimus – metodisia avauksia“. AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti, Nr. 3 (01.09.2008): 84–86. http://dx.doi.org/10.30665/av.74744.
Der volle Inhalt der Quelle
5
Toivanen, Anna-Leena. „Kirjallisuudentutkijain Seuran historian keruukutsu“. AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 16, Nr. 1 (25.03.2019): 91. http://dx.doi.org/10.30665/av.79344.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Hyvä KTS:n jäsen, entinen jäsen tai seuran toiminnassa mukana ollut,
Onko Sinun hallussasi tai oppiaineesi hyllyssä Kirjallisuudentutkijain Seuran historiaan liittyvää materiaalia – valokuvia, pöytäkirjoja, valmisteluaineistoa, kirjeenvaihtoa, vuosiseminaariohjelmia tms.? KTS kokoaa aineistoaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon, jossa sitä on ennestään KTS:n perustamisvuodesta 1927 lähtien. Toivomme aineiston karttuvan jatkossakin mahdollisimman täydellisenä.
Tieteellisten seurojen aineistojen arkistointi oli esillä myös Tieteiden talolla 2.11.2018 järjestetyssä tieteellisten seurojen edustajien tapaamisessa. Tieteellisten seurojen arkistoaineistojen talteen saaminen olisi tärkeää tieteenalojen historiankirjoituksen kannalta, mutta vaatii vaivannäköä, jotta aineistot eivät katoaisi oppiaineiden muuttaessa ja luottamushenkilöiden vaihtuessa.
Kirjallisuudentutkijain Seuran arkiston tilanne on yleisesti ottaen hyvä, sillä suuri osa aineistosta on jo arkistossa, toisin kuin monen muun tieteellisen seuran. KTS:n aineistoa on SKS:n arkistossa yhteensä 1,64 hyllymetriä, ja aineisto on osin järjestetty. Arkisto sisältää pöytäkirjoja ja esityslistoja, talousasiakirjoja, seminaari- ja juhla-aineistoja, sääntöjä, vuosikertomuksia, jäsenluetteloita, kirjeenvaihtoa ja painotuotteita. Lisäksi yksittäisiä Kirjallisuudentutkijain Seuran tilaisuuksia on valokuvattu ja äänitetty.
Aineistojen talteen saaminen tulevaisuudessakin edellyttää aktiivisuutta. Jos Sinulla tai oppiaineesi tiloissa on Kirjallisuudentutkijain seuran arkisto-aineistoa (esim. pöytäkirjoja, valmisteluaineistoa, vuosiseminaarien ohjelmia), ota yhteyttä KTS:n sihteeriin Kasimir Sandbackaan (sihteeri.kts@gmail.com) tai suoraan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon (arkisto@finlit.fi) aineiston luovuttamiseksi. Jos hallussasi on seuran toimintaan tai tilaisuuksiin liittyviä valokuvia, jotka voisit luovuttaa, ota yhteyttä SKS:n arkistoon (arkistokuvat@finlit.fi). Voit vapaasti luovuttaa itse ottamiasi valokuvia. Mikäli kuvat ovat jonkun toisen ottamia, kerro se kuvia luovuttaessasi, sillä valokuviin liittyy tekijänoikeus. Liitä mukaan myös tieto siitä, missä ja milloin kuvat on otettu. Valokuvat olisivat hieno lisä KTS:n aineistoon!
KTS:n hallitus
6
Ijäs, Ulla. „Eljas Orrman & Jyrki Paaskoski (eds.), Vanhan Suomen arkistot – Arkiven från Gamla Finland, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1385/Tieto, Arkistolaitoksen toimituksia 13 (Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012). 400 pp.“ Sjuttonhundratal 10 (31.08.2013): 230. http://dx.doi.org/10.7557/4.2654.
Der volle Inhalt der Quelle
7
Ruotsalainen, Hille. „Suurten kuvakokoelmien saatavuuden parantaminen - esimerkkikokoelmana SA-kuva-arkisto“. Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 22, Nr. 4 (05.12.2022): 67–74. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.124798.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
SA-kuva-arkisto on ainutlaatuinen valokuvakokoelma vuosilta 1939-1945. Artikkeli esittelee Tampereen yliopiston IPALIA-tutkimusprojektia, jonka esimerkkikokoelmana oli SA-kuva-arkisto. Tutkimusprojektissa selvitettiin, miten suurten kuvakokoelmien saatavuutta olisi mahdollista parantaa. Suosituin hakutapa käyttäjien keskuudessa oli sanahaku. Käyttäjät olivat suhteellisen tyytyväisiä SA-kuvan hakutoimintoihin, vaikka eivät aina löytäneet etsimäänsä. SA-kuvan käyttäjistä löydettiin aiemmin vähän tutkittu käyttäjäryhmä, ns. serious leisure -käyttäjät.
8
Sund, Ann-Helen. „Konsten att sticka“. Budkavlen 99 (10.11.2020): 193–95. http://dx.doi.org/10.37447/bk.99547.
Der volle Inhalt der Quelle
9
Lillbroända-Annala, Sanna. „Stadsbilder i tid“. Budkavlen 85 (13.06.2023): 101. http://dx.doi.org/10.37447/bk.130432.
Der volle Inhalt der Quelle
10
Piipponen, Timo. „Pyydä mahdotonta : Kansanperinteen arkiston kokemuksia äänimateriaalin säilytyksestä“. Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 25, Nr. 1 (01.01.2012): 70–76. http://dx.doi.org/10.23994/lk.121131.
Der volle Inhalt der Quelle
11
Storå, Nils. „Renskötsel i förändring 1930–1995“. Budkavlen 84 (13.06.2023): 76–77. http://dx.doi.org/10.37447/bk.130532.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Recension av: Helena Ruotsala. Muuttuvat palkiset. Elo, työ ja ympäristö Kittilän Kyrön paliskunnassa ja Kuolan Luujärven poronhoitokollektiiveissa vuosina 1930–1995. Helsinki, Suomen Muinaismuistoyhdistys 2002 (Kansatieteellinen arkisto 49). 472 s., ill.
12
Aatsinki, Ulla. „Vallankumouksen ja sosialismin lapset. Uuden työläissukupolven kasvattaminen Suomessa ja Tampereella 1919–1930“. Väki Voimakas, Nr. 31 (01.06.2018): 181–212. http://dx.doi.org/10.55286/vv.122433.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkelissa tutkitaan työväenliikkeen kasvatustyötä Järjestönuorten kautta sisällissodan jälkeisessä Suomessa. Artikkelissa on kolme teemaa, joista ensimmäinen käsittelee kasvatukseen liittyviä valtakysymyksiä sekä niiden käytännön vaikutuksia työväenliikkeessä. Kiistoja kasvatustyössä aiheuttivat tavoitteiden asettelu ja toimintamallit, joiden taustalla vaikuttivat milloin ideologiset suuntaukset, milloin sukupuolittuneet tai sukupolvittuneet eriävät näkemykset. Mitä nämä kiistat olivat, miten ne konkretisoituivat ja miksi ne pääsivät kehittymään? Toinen teema käsittelee sosialistisen kasvatuksen tavoitteita, sisältöä ja toimintaa 1920-luvulla. Mitä ja miten lapsille opetettiin, millaisilla foorumeilla opetus tapahtui ja millainen vaikuttavuus opetuksella oli yksittäisten lasten, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta? Kolmantena teemana käsitellään työläislapsia Suomen kansalaisina ja heidän kansalaisuutensa toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa. Millaisena yhteiskunta nähtiin Järjestönuorissa, miten siihen pyrittiin vaikuttamaan ja toisaalta, miten valkoisen Suomen politiikka vaikutti Järjestönuorten tavoitteisiin, ohjaajien käytännön työhön ja lasten kehittyvään maailmankuvaan?
Artikkelin ensisijaista aineistoa ovat Kansan Arkiston ja Työväen Arkiston kokoelmat Työväen Järjestönuorten Liitosta ja Päivän Nuorista sekä järjestöjen jäsenlehdet Punalippu ja Sarastus. Myös 1920-luvulla lasten poliittisessa toiminnassa mukana olleiden muistelmia hyödynnetään.
13
Pirhonen, Lotta. „Isorokko vuoden 1918 Urjalassa“. Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 23, Nr. 2 (01.06.2023): 88–97. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.129404.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Vuosina 1918–1919 esiintyi Suomessa poikkeavan korkeaa kuolleisuutta, johon olivat syinä sisällissota, poikkeusoloista johtuva ravinnon puute, monet kulkutautiepidemiat, lääkkeiden ja lääkärien vähyys ja rokotussuojan puutteet. Yksi vakavista ja paljon kuolleisuutta aiheuttavista kulkutaudeista oli isorokko. Tämä katsaus käsittelee isorokkoepidemiaa Pirkanmaalla Urjalassa vuonna 1918. Tarkastelen aihetta kirjallisuuden lisäksi Urjalan vuoden 1918 kunnalliskertomuksen, Tammelan piirilääkärin arkiston ja vuoden 1918 Urjalan Sanomien avulla.
14
Jormanainen, Vesa. „Valtakunnallisten Kanta-palvelujen käyttöönotto apteekeissa ja kuntien julkisessa perusterveydenhuollossa vuosina 2010–2016“. Finnish Journal of eHealth and eWelfare 11, Nr. 3 (05.05.2019): 169–82. http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.77601.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Tutkimuksessa selvitettiin valtakunnallisten Kanta-palvelujen (resepti-palvelu ja Potilastiedon arkisto) käyttöönottoa apteekkien ja terveyskeskusten käyttöönottojen päivämäärien aineistossa vuosina 2010–2016. Palvelujen käyttöönottoa tarkasteltiin valtakunnallisesti, erityisvastuualueittain (erva) ja sairaanhoitopiireittäin (shp) sekä sähköisten potilaskertomusten tuotemerkkien ja terveyskeskusten lukumäärän mukaan. Kaksi valtakunnallista Kanta-palvelua saatiin käyttöön 5,5 vuodessa (keskimäärin 4,6 vuodessa erva:lla ja 3,6 vuodessa shp:ssä). Resepti-palvelu saatiin käyttöön apteekeissa ja terveyskeskuksissa valtakunnallisesti 3,4 vuodessa (keskimäärin 2,3 vuodessa erva:lla ja 1,1 vuodessa shp:ssä). Ahvenanmaalla palvelu otettiin käyttöön 7.12.2016 viimeisenä julkisessa terveydenhuollossa. Resepti-palvelun saaminen käyttöön apteekeissa valtakunnallisesti kesti 2,4 vuotta (keskimäärin 1,3 vuotta erva:lla ja 0,6 vuotta shp:ssä) sekä 3,4 vuotta terveyskeskuksissa (keskimäärin 2,0 vuotta erva:lla ja 0,6 vuotta shp:ssä). Potilastiedon arkisto (PTA) on käytössä Manner-Suomessa, mutta ei Ahvenanmaalla. Valtakunnallisesti PTA saatiin käyttöön 2,0 vuodessa (keskimäärin 1,5 vuodessa erva:lla ja 0,6 vuodessa shp:ssä). Kuntien terveyskeskuksissa oli vuosina 2010–2016 käytössä viisi sähköisen potilaskertomuksen tuotemerkkiä. PTA:n valtakunnallinen käyttöönotto kesti sitä pitempään, mitä enemmän sähköisiä potilaskertomuksia käyttäviä kuntia (terveyskeskuksia) kuului käyttöönoton piiriin. Yleisesti mitä vähemmän shp:ssä oli käytössä sähköisten potilaskertomusten eri tuotemerkkejä, sitä lyhyempi oli käyttöönottojen kesto.
15
Keinonen, Heidi. „KAVA:n radio- ja tv-arkisto : ohjelmavirtaa ja talletuksia tutkimuskäyttöön“. Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 25, Nr. 1 (01.01.2012): 53–57. http://dx.doi.org/10.23994/lk.121127.
Der volle Inhalt der Quelle
16
Huttunen, Suvi. „”Juhannuksena sää saattaa olla lämmin”“. Alue ja Ympäristö 49, Nr. 1 (12.06.2020): 3–18. http://dx.doi.org/10.30663/ay.83871.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Ilmasto konkretisoituu ihmisten arkeen sään kautta; ilmaston merkitys välittyy sään kokemisessa ja säälle annetuissa paikallisissa merkityksissä. Näin sään ja sille annettujen kulttuuristen merkitysten tutkiminen tuo arvokkaan lisän ilmastonmuutoksen arkisten seurausten hahmottamisessa ja voi auttaa ymmärtämään erilaisia ilmastonmuutosnäkemyksiä ja näistä juontuvia ilmastopolitiikan konflikteja. Tämän vuoksi kiinnostus arkisten sääkokemusten tutkimukseen on kasvanut viime vuosina. Artikkeli tarjoaa katsauksen tähän kansainvälisesti kehittyvään kulttuurisen ilmastotutkimuksen kenttään, sekä tarkastelee empiirisesti sään kulttuurisia merkityksiä Suomessa sanomalehtiaineiston avulla. Empiirinen analyysi pohjaa sääuutisointiin erikoisena säävuonna 2018 kahdessa sanomalehdessä: Helsingin Sanomissa ja Maaseudun Tulevaisuudessa. Sääuutisoinnista nostetaan esiin kolme keskeistä piirrettä: kesän sään merkityksellisyys, sään epätavallisuuden ja ongelmallisuuden korostaminen sekä sääpuheen kontekstisidonnaisuus. Ilmastonmuutoksen näkökulmasta tutkimus tarjoaa eväitä sopeutumistarpeiden paremmalle ymmärtämiselle.
17
Korkiakangas, Pirjo. „The Many-Voiced Factory Community“. Ethnologia Fennica 45 (25.12.2018): 118–22. http://dx.doi.org/10.23991/ef.v45i0.76837.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Maria Vanha-Similä 2017. Yhtiöön, yhtiöön! Lapsiperheiden arki Forssan tehdasyhteisössä 1950–1970-luvuilla. [To the firm, to the firm! The everyday life of families who worked in the Forssa textile industry from the 1950s to the 1970s.] Kansatieteellinen Arkisto 58. Helsinki: The Finnish Antiquarian Society. 250 pp. Diss. ISBN 978-952-6655-05-5 (print). ISBN 978-952-6655-06-2 (electronic). ISSN 0355-1830.
18
Holmqvist, Carolina. „Röster, intervjuer och tolkningar“. Budkavlen 88 (01.06.2023): 108–9. http://dx.doi.org/10.37447/bk.130181.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Recension av: Outi Fingerroos & Tuulikki Kurki (toim.) 2008: Ääniä arkistosta. Haastattelut ja tulkinta [Röster ur arkiven. Intervjuer och tolkning]. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1194.) Helsinki, SKS. 298 s.
19
Moilanen, Teppo. „Moottoriajoneuvot museoajoneuvoina ja museo-objekteina“. Tekniikan Waiheita 39, Nr. 1 (05.03.2021): 44–57. http://dx.doi.org/10.33355/tw.103128.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Tässä artikkelissa käsittelen moottoriajoneuvojen museaalisuutta. Museaalisten esineiden merkitykset muodostuvat hyvin erilaisista lähtökohdista. Museoajoneuvoiksi entisöityihin vanhoihin moottoriajoneuvoihin liittyvä keskeinen pyrkimys on niiden toiminnallisuuden ylläpitäminen. Hyötyajoneuvojen kohdalla museoajoneuvoksi entisöimisen lopputulos on ristiriitainen. Kun ajoneuvo entisöidään, se palautetaan tilaan, jollainen se ei ole koskaan ollut. Tiettyä käyttötarkoitusta varten valmistetun laitteen käytön jäljet ja käytettävyyden menneisyys katoavat. Museokokoelmien objekteilla toiminnallisuus on yleensä toissijaista. Niissä arvokkaimpana pidetään käyttöhistoriaa ja autenttisuutta todisteina.
Esittelen myös lyhyesti Tie- ja vesirakennushallituksen hankinta-arkistoa ja Tiehallinnon kokoelmaa esimerkkinä laajasti kadonneen materiaalisen kulttuurin runsaasti kontekstualisoidusta kokonaisuudesta. Kokoelmiin kuuluu tienhoitokalustoa ja niiden hankintaan liittyviä asiakirjoja usealta vuosikymmeneltä. Museaalisesti nämä ovat siten arvokas kokonaisuus.
20
Kaisto, Heta, und Katja Lautamatti. „Satavuotias yö: Radioteos sisällissodan muistitietoarkistoista“. Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 31, Nr. 1 (21.05.2018): 64–72. http://dx.doi.org/10.23994/lk.70452.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Aalto-yliopiston tohtoriopiskelijat Heta Kaisto ja Katja Lautamatti tekivät radioteoksen ”Satavuotias yö” (2018), joka julkaistiin Yle Radio 1:n Radio Variaatiossa sunnuntaina 6.5.2018. Radioteos on molempien väitöstutkimusten taiteellinen osuus. Teos on osa laajempaa monialaista Koneen säätiön rahoittamaa hanketta ”Hysteeriset oireet – Suomen sisällissodan ylimääräiset liuskat”, jossa tutkitaan taiteen ja journalismin keinoin sisällissodan arkistoja.
21
Kuokkanen, Tiina, und Noora Hemminki. „Varjakan saha (1900–1929) lasten ja nuorten työympäristönä“. Tekniikan Waiheita 41, Nr. 1 (17.08.2023): 6–27. http://dx.doi.org/10.33355/tw.120463.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Teollisuusarkeologia on keskittynyt pitkään rakennetun ympäristön tutkimiseen. Viime vuosikymmeninä nouseva tutkimustrendi on ollut teolliseen menneisyyteen liittyvien kysymysten laajentaminen sosiaaliarkeologian alueelle; enää ei olla kiinnostuneita vain teollisuuskohteiden rakennuksista ja niiden suojelusta, vaan myös noilla kohteilla eläneistä ja työskennelleistä ihmisistä. Myös menetelmät ovat laajentuneet. Edelleen tutkimuksen keskiössä on materiaalinen kulttuuri, mutta tutkittavien ilmiöiden lisäksi käytettävät aineistot voivat olla yhä moninaisemmat. Tässä tutkimuksessa Varjakan sahalla Oulunsalossa työskennelleitä lapsia ja nuoria lähestytään dokumentaarisen arkeologian menetelmin. Tärkein lähteemme on Varjakan höyrysahan arkiston Luettelo sahalla työssä olevista nuorista henkilöistä (1910–1924). Tutkimme Varjakan sahan tapausesimerkin kautta millainen työnteon maailma oli lapsille ja nuorille 1900-luvun alussa. Mitä työtä he tekivät, minkä ikäisinä ja millaisessa ympäristössä? Teoreettisena työkaluna käytämme lapsisystävällisen ympäristön kriteeristöä. Lopuksi asetamme lasten ja nuorten työnteon lainsäädännölliseen ympäristöönsä.
22
Mutka, Sari, und Mirja Satka. „Uudenmaan läänin terveydenhuollon opetuskentän jännitteet sosiaalityön pioneerin näkökulmasta“. Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 26, Nr. 1 (05.03.2018): 21–39. http://dx.doi.org/10.30668/janus.63231.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkelissa analysoidaan sosiaalityön näkökulmasta Uudenmaan läänin terveydenhuollon opetuskentän toimijoiden välisiä jännitteitä 1950-luvulla. Rockefeller-säätiön tukeman ja ohjaaman opetuskentän tavoitteena oli terveydenhuoltotyön käytännönopetuksen tehostamisen lisäksi edistää kansanterveyttä koko maassa hyödyntämällä innovatiivisesti eri alojen asiantuntijoiden yhteistyötä. Analyysi lähestyy tätä vähän tutkittua aihetta ensimmäistä kertaa sosiaalityön näkökulmasta, sillä tutkimusaineistona ovat opetuskentällä toimineen sosiaalityöntekijän, pitkäaikaisen sosiaalityön vaikuttajan, Helmi Mäen henkilökohtainen arkisto, artikkelit sekä muistelmat. Aineistoa on täydennetty Tyyne Luoman ja Rockefeller-säätiön arkistoaineistoilla. Opetuskentän analyysissä hyödynnetään toimijaverkoston ja kenttäkamppailun käsitteitä. Aineistoihin sovelletaan lähdekriittistä ja kvalitatiivista lukutapaa. Sosiaalialan asiantuntijan tehtäviin kuului mm. sosiaalihuollon ja terveydenhuollon yhteistyön edistäminen. Tulosten mukaan hänen toimijuuteensa vaikuttivat etenkin eri toimijoiden väliset suhteet ja niissä ilmenneet jännitteet, jotka liittyivät esimerkiksi opetuskentän hierarkkiseen organisaatioon ja lääkärikeskeisyyteen sekä Yhdysvalloista omaksutun sosiaalityön kotouttamisvaikeuksiin niissä oloissa, joissa 1950-luvun suomalaisessa terveydenhuollossa toimittiin.
23
Kippola-Pääkkönen, Anu, Aila Järvikoski und Kristiina Härkäpää. „ICF ja käyttäytymisen muutosteoriat kuntoutuksessa“. Kuntoutus 45, Nr. 3 (12.10.2022): 38–48. http://dx.doi.org/10.37451/kuntoutus.122240.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus (International Classification of Functioning, Disability and Health, ICF) tarjoaa eri ammattiryhmien käyttöön soveltuvan biopsykososiaalisen viitekehyksen ja luokitusjärjestelmän toimintakyvyn arviointiin ja kuvaamiseen. Kuntoutuksessa ja kuntoutumisprosessissa tavoitellaan usein myönteistä muutosta ihmisen toimintakykyyn ja selviytymiseen. Muutosteorioilla pyritään selittämään sitä, kuinka ja millaisin keinoin muutosta saadaan aikaan ja millaisia yksilöön ja ympäristöön liittyviä mekanismeja muutosten taustalla on vaikuttamassa. Tässä katsauksessa kuvataan ICF-viitekehyksen ja luokitusjärjestelmän käyttöä sekä keskeisiä käyttäytymisen muutosteorioita ja niiden hyödyntämistä kuntoutuksessa. Eri lähestymistapojen integrointi voi tarjota lisäymmärrystä arkisten kuntoutusinterventioiden toimeenpanoon ja toteutukseen sekä osaltaan edistää vaikuttavampaa kuntoutusta.
24
Rantala, Heli. „Ylioppilaan matkassa“. Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 22, Nr. 1 (04.04.2022): 38–55. http://dx.doi.org/10.37449/ennenjanyt.113431.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkeli käsittelee kävelemistä 1800-luvun alun Suomen maantiellä sekä kaupungissa. Kävelemistä tarkastellaan artikkelissa ensisijassa mikrotason ilmiönä, yksilön kirjoittamana kokemuksena. Lähdemateriaalina artikkelissa hyödynnetään Anders Johan Sjögrenin (1794–1855) päiväkirja-aineistoa. Vuonna 1813 Sjögren käveli noin 26 peninkulman pituisen matkan kotiseudultaan Iitistä Turkuun aloittaakseen yliopisto-opinnot. Tämän yksittäisen kävelyn lisäksi Sjögren merkitsi päiväkirjaansa arkista liikkumistaan Turussa opiskeluvuosiensa aikana. Sjögrenin kävelyrutiinien kautta artikkeli nostaa esille kävelemisen historiaa koskevassa tutkimuksessa vähemmän käsitellyn arkisen ja toisteisen kävelemisen.
25
Takala-Roszczenko, Maria. „Papin käskyläisistä ammattimuusikoiksi?“ Koulu ja menneisyys 60, Nr. 1 (11.12.2023): 50–83. http://dx.doi.org/10.51811/km.129830.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Suomen ortodoksien asema muuttui ratkaisevasti sosialistisen vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen seurauksena, kun yhteys kirkon venäläiseen hallintoon katkesi. Paasikiven hallituksen asetuksella 26.11.1918 järjestetyn kirkkokunnan odotettiin todistavan lojaalisuutensa Suomen valtiolle. Sotienvälistä kautta määrittivätkin kirkollisten rakenteiden ja ilmaisumuotojen suomalaistamispyrkimykset. Kansallistamisen kaudella kirkkolauluun kiinnitettiin erityistä huomiota, koska sen toivottiin sitouttavan ortodokseja kirkkoonsa. Sen myös uskottiin torjuvan ortodoksien näkökulmasta huolestuttavia uhkia kuten sekularisaatio tai herätysliikkeet. Ortodoksiset kanttorit olivat huonosti valmennettuja vastaamaan ajan haasteisiin. Kanttoreina työskenteli pääasiassa hengellisissä oppilaitoksissa alkeellisen musiikkikoulutuksen saaneita miehiä tai itseoppineita. Vaikka kanttoreita kritisoitiin, säännöllistä täydentävää koulutusta heille alettiin tarjota lyhytkursseina vasta vuodesta 1932 alkaen. Tässä artikkelissa tarkastellaan ortodoksisen kanttorin ammatillisen toiminnan kehitystä sotienvälisenä kautena siihen kohdistuneiden odotusten valossa. Artikkeli täyttää tutkimuksessa esiintyvän aukon kanttorikoulutuksen kehityksen osalta. Se perustuu kirkolliseen arkisto- ja lehtiaineistoon, jonka pohjalta tarkastellaan erityisesti arkkipiispa Hermanin käynnistämiä kehittämistoimenpiteitä ja tarkastellaan eri toimijoiden tuottamia merkityksiä kanttoreista ja heitä odotetusta toiminnasta osana laajempaa yhteiskunnallista kehityspyrkimystä.
26
Heikkinen, Hannu L. T., Tomi Kiilakoski, Mervi Kaukko und Stephen Kemmis. „Miten muuttaa käytäntöjä ihmisen ja luonnon kannalta kestäviksi? Ekososiaalinen sivistys käytäntöarkkitehtuuriteorian valossa“. Kasvatus 54, Nr. 1 (18.02.2023): 64–76. http://dx.doi.org/10.33348/kvt.127187.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Aikamme suurin haaste ei ole luotettavan tiedon puuttuminen vaan toimintatapojemme muuttaminen. Kasvatus ja koulutus ovat ratkaisevia, jotta käytäntöjämme voisi muuttaa sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämmiksi maapallon ekosysteemien ollessa kriisissä. Tässä artikkelissa hahmotellaan käytäntöteoreettista näkökulmaa kestävän elämänmuodon edistämiseksi kasvatuksen ja sivistyksen avulla. Ratkaisuksi ongelmaan on ehdotettu ekososiaalisen sivistyksen lisäämistä. Perinteinen tulkinta sivistyksestä on kuitenkin ongelmallinen sen ollessa kognitiivisesti painottunutta, abstraktia ja ihmiskeskeistä. Ehdotamme sivistyksen tulkintaa, joka painottaa käytäntöjen ontologista ensisijaisuutta. Huomio kohdistuu tällöin erityisesti käytäntöjen ennakkoehtoihin, jotka estävät tai mahdollistavat käytäntöjen muuttamisen. Kutsumme näitä käytäntöarkkitehtuureiksi, jotka ovat sosiaalisten käytäntöjen järjestäytymismuotoja samanaikaisesti rajaten ja mahdollistaen arkisten toimintatapojen muuttamista. Muutoksen edellytyksenä on, että tiedostamme näiden käytäntöarkkitehtuurien luonteen ja niiden merkityksen käytäntöjen muuttamiselle kestävään suuntaan. Tämä tuo uusia haasteita myös kouluille.
27
Gustafsson Burgmann, Marianne. „Suomalainen kirkkokonsertti 1850–1917 ja keskieurooppalaiset asetelmat: näkökulma Suomen musiikkikulttuurin muotoutumiseen ja katsaus esitettyyn urkuohjelmistoon“. Trio 13, Nr. 1 (28.06.2024): 7–33. http://dx.doi.org/10.37453/tj.143603.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Kirkkokonsertit eli hengelliset konsertit olivat tärkeä osa suomalaisen musiikkielämän rakentumista Suomen autonomian aikana. Miten vuosina 1850–1917 esitetty urkuohjelmisto poikkeaa nykypäivän konserttiohjelmistosta, ja mitkä syyt olivat muutoksen takana? Artikkelin kirjoittaja tarkastelee artikkelin tutkimuskysymyksiä aikakauden aatteiden ja ideoiden kautta. Tutkimusaineisto koostuu kansalliskirjaston sanomalehtien digitaalisesta tietokannasta ja Sibeliusmuseon arkistosta kerätyistä konserttiohjelmista, lehtiarvosteluista ja muista lehtikirjoituksista, jotka kertovat paitsi esitetystä ohjelmistosta, myös aikakauden asenneilmapiiristä ja tärkeistä tapahtumista. Helsingin musiikkiopiston saksalainen konservatoriomalli mahdollisti lukkari-urkurikoulujen urkujensoiton opetuksen rinnalla suomalaisten urkureiden musiikillisen peruskoulutuksen kotimaassa. Richard Faltinin ja Oskar Merikannon akateeminen verkostoituminen muualle Eurooppaan olivat avuksi heidän urkuoppilaidensa hakeutumisessa ulkomaille jatko-opintoihin. Artikkeli havainnollistaa eurooppalaisten muusikkojen verkostoitumista ja ylirajaista liikettä, jonka ansiosta uudet vaikutteet saapuivat Suomeen nopeasti. Idealistisen estetiikan ja pietistisen uskonsuunnan vaikuttama ahdas kirkkomusiikkikäsitys sai 1800-luvun loppuvuosikymmeninä rinnalleen sinfonisen urkutyylin, jonka ansiosta urut vapautuivat kulttisoittimen imagosta ja kehittyivät solistiseksi konserttisoittimeksi.
28
Niukko, Kirsi, und Katri Viitasalo. „Tiedostavan ajattelun seurauksena tapahtuva taloudellinen vapautuminen“. Aikuiskasvatus 44, Nr. 2 (19.06.2024): 94–105. http://dx.doi.org/10.33336/aik.131892.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Moni taloudellisesti heikkoon asemaan joutunut ihminen tarvitsee tukea talousvaikeuksista selviytymiseen, velkaantuneisuudesta ja vähävaraisuudesta irti pääsemiseen ja saavuttaakseen taloudellisen itsenäisen elämän. Sosiaalipalveluissa on totuttu tukemaan avunhakijoita rahansiirtoina toteutettavan toimeentulotuen keinoin, mutta taloudellisen emansipaation näkökulma on uusi. Tarkastelemme taloudellista voimaantumista talousvaikeuksiin joutuneiden sosiaalityön asiakkaiden kertomana. Tutkimus toteutuu kriittiseen realismiin pohjautuvassa teoreettisessa viitekehyksessä. Kysymme, kuinka taloudellisen tiedostamisen transformaatiomalli jäsentää asiakas- ja työntekijäsuhteen välisessä dialogissa tapahtuvaa muutosta. Tutkimusaineisto koostuu sosiaalityön asiakkaiden (N = 12) haastatteluista, jotka analysoimme dialektiseen kriittiseen realismiin perustuvaa muutosvaihemallia hyödyntäen. Taloudellisen tiedostamisen herääminen on monitasoinen prosessi, joka rakentuu sekä asiakkaan sisäisessä muutosprosessissa että asiakkaan ja ammattilaisen välisessä dialogissa. Dialogissa on olennaista talousvaikeuksien tunnistaminen monin eri tavoin ilmenevinä hyvinvointirajoitteina, kuten puheena, stigmana tai terveydellisinä ongelmina. Vuorovaikutussuhteen tulee perustua luottamuksellisuuteen ja käytännön tukeen arkisten taloustaitojen harjoittelussa. Sisäinen muutosprosessi perustuu tiedostavan ajattelun heräämiseen, jolloin ihminen kokee itsensä omaa taloudellista elämäänsä koskevien ratkaisujen subjektiksi. Oikea-aikainen tuki herättää tiedostavan ajattelun ja johtaa parhaimmillaan emansipaatioon ja taloudellisesti itsenäiseen elämään.
29
Hyppönen, Annikki, Merja Koskela und Minna-Maarit Jaskari. „Verkkopankkipalveluiden saavutettavuus: emotionaalisen ulottuvuuden huomioiminen asiakaskokemuksen kehittämisessä“. Kulutustutkimus.Nyt 17, Nr. 1-2 (11.12.2023): 122–48. http://dx.doi.org/10.54333/kulutustutkimus.128096.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Digitalisaation myötä asiakaskokemus syntyy yhä useammin vuorovaikutuksessa digitaalisen sovelluksen kanssa. Tavanomaiset, arkiset pankkipalvelut eivät ole tästä poikkeus. Saavutettavuudella pyritään varmistamaan, että palvelu on tasa-arvoisesti kaikkien asiakkaiden käytettävissä heidän mahdollisista tiedollisista, taidollisista tai muista rajoituksistaan huolimatta. Erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat kuluttajat saattavat jäädä joko kokonaan palvelujen ulkopuolelle tai heidän asiakaskokemuksensa ei rakennu positiiviseksi. Tämän artikkelin tavoitteena on rakentaa ymmärrystä saavutettavuuden merkityksestä osana asiakaskokemusta erityisesti verkkopankkipalveluiden kontekstissa. Tutkimus yhdistää saavutettavuustutkimusta ja asiakaskokemuksen tutkimusta haavoittuvassa asemassa olevien kuluttajien näkökulmasta. Kaksiosainen tutkimusaineisto koostuu verkkopankkipalvelujen saavutettavuudesta vastaavien pankin asiantuntijoiden haastatteluista ja Suomi24-keskustelufoorumin verkkokeskusteluista. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty temaattista analyysiä ja sisällönanalyysiä. Tulokset osoittavat, että tekninen saavutettavuus toteutuu jo varsin hyvin, mutta kognitiiviseen ja sosiaaliseen saavutettavuuteen ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Lisäksi emotionaalinen saavutettavuus, joka liittyy läheisesti asiakaskokemukseen, jää enimmäkseen huomiotta. Johtopäätöksenä ehdotammekin uuden, emotionaalisen saavutettavuuden lajin lisäämistä saavutettavuuskirjallisuuteen. Lisäksi korostamme, miten haavoittuvassa asemassa olevia kuluttajia koskevaa tutkimusta tulisi lisätä asiakaskokemuksen rakentumisen ymmärtämiseksi.
30
Karhunen, Maria, und Tarja Orjasniemi. „Palvelujärjestelmien toiseutta tuottavat rakenteet huumeita käyttävien asiakkuudessa - Rakenteellisen sosiaalityön näkökulma“. Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 32, Nr. 2 (31.05.2024): 114–31. http://dx.doi.org/10.30668/janus.128877.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkeli tarkastelee huumeita käyttävien ihmisten kokemuksia toiseutta tuottavista rakenteista palvelujärjestelmissä rakenteellisen sosiaalityön viitekehyksessä. Tutkimusaineisto koostuu yhdeksästä suonenisisäisesti huumeita käyttävien tai käyttäneiden haastattelusta. Heidän kokemusten pohjalta esitetään toimenpide-ehdotuksia palveluiden kehittämiseksi. Toiseutta tuottavat rakenteet konkretisoituvat sivuuttamisena, pallotteluna, poiskäännyttämisenä ja -jättäytymisenä, epäluottamuksena, leimautumisena, vastuuttamisena, salailuna sekä erilaisina sääntöinä, kategorioina ja olettamuksina. Nämä rakenteelliset epäkohdat liittyvät ammattilaisten yhteistyöhön, asiakaslähtöisyyteen, asiantuntemukseen ja palveluiden saatavuuteen. Keskeiseksi rakenteelliseksi epäkohdaksi nousee sekä palvelujärjestelmien että työntekijöiden yhteistyön puutteet.Tämä siitä huolimatta, että yhteistyön merkitys on tunnistettu ja siitä on runsaasti tutkittua tietoa. Huolimatta asiakaslähtöisyyden ideaalista, huumeita käyttävän arkiset kokemukset kohtaamisista kertovat muuta. Huumeiden käyttöä koskevan tiedon lisäksi asiakastyössä on tarpeen tiedostaa, mitä ja miten huumeidenkäyttäjistä puhutaan. Huomiota on kiinnitettävä erityisesti potilas- ja asiakastietomerkintöihin, koska niiden koetaan synnyttävän, vahvistavan ja ylläpitävän leimautumista. Palveluihin pääsyn esteenä on erityisesti mielenterveyshäiriöiden ja päihteiden käytön rinnakkaisuus sekä hoito- ja asumispalveluiden puute. Nämä rakenteelliset haasteet olisi hyvä huomioida hyvinvointialueiden palvelurakenteiden kehittämistyössä.
31
Krylov, Pavel Valentinovich. „"Как жить хорошо в "тёмное время". Рецензия на сборник статей: Hyvä elämä keskiajalla. Toim. K.Kanerva, M.Lamberg // Historiallinen arkisto. 140. Helsinki, 2014. 268 S“. Петербургский исторический журнал, Nr. 1 (2015): 254. http://dx.doi.org/10.51255/2311-603x-2015-00014.
Der volle Inhalt der Quelle
32
Valtonen, Heli. „LTaina Syrjämaa and Janne Tunturi (eds.),Eletty ja muistettu tila[Lived and Remembered Space] (Helsinki:Historiallinen Arkisto 115, SKS, 2002). 356 pp. ISBN 951-746-374-X.“ Scandinavian Journal of History 28, Nr. 3-4 (Dezember 2003): 297. http://dx.doi.org/10.1080/03468750310001994.
Der volle Inhalt der Quelle
33
Halonen, Maija. „Jälkiteolliset luontoarvot ja materialismit metsätalouden muokkaamassa maisemassa“. Alue ja Ympäristö 49, Nr. 2 (14.12.2020): 44–65. http://dx.doi.org/10.30663/ay.94540.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Luontosuhteen materialistisuutta määritettäessä huomio kiinnittyy tyypillisimmin teolliseen tuotantoon ja luontomateriaaleista valmistettuihin hyödykkeisiin. Jälkiteollista luontosuhdetta kuvaavat materialistisuudet jäävät tällöin herkemmin määrittelemättä tai tulevat niputetuiksi jälkimaterialistisina materiaalittomiksi. Tavoitteenani ei ole hylätä luonnon teollista käyttöä ja luonnosta valmistettuja hyödykkeitä materialistisen luontosuhteen arkkityyppeinä vaan rikastuttaa käsitystä jälkiteollisiksi määrittyvien hyödyntämistapojen materialistisesta perustasta ja luonnon välineellisyydestä. Tulkitsen luonnon arkista käyttöä ja luontosuhdetta kuvaavien kertomushaastattelujen pohjalta, millaisia jälkiteollisia materialismeja monitoiminnallisen metsämaiseman hyödyntämiseen liittyy. Tutkimus on toteutettu Lieksan itäisiin osiin keskittyvänä tapaustutkimuksena, jossa tarkasteltavaa luonnonvara-aluetta on lähestytty metsätalouden muokkaamana maisemana. Aineisto koostuu paikallisten asukkaiden kertomushaastatteluista, jotka muodostavat perustan materialismien analyysille. Tulosten perusteella jälkiteolliset käyttötavat ovat pitkälti vähintäänkin välillisesti erilaisiin materialismeihin kytköksissä. Lopullinen hyöty voi olla luonnosta saatu materiaaliton virkistäytymisen kokemus, mutta sen kokemuksen saavuttamiseksi tarvitaan materialistisia lisävarusteita, tai luontoa itsessään on muokattava materialistisin keinoin. Jälkiteollisen luontosuhteen materialistisuus voidaan analyysin perusteella tyypitellä neljään kategoriaan: loppuhyödyn määrittelemä hyödykeperustaisuus, luonnon muokkaaminen välilliseksi infrastruktuuriksi, luonnon kuluttaminen välillisesti infrastruktuurina ja luontosuhteen epäsuoran välillisesti mahdollistava hyödykeperustaisuus. Tutkimustulokset näyttävät hälventävän teollisten ja jälkiteollisten käyttötapojen vastakkainasettelua, vaikka arkipäivän konflikteiltakaan ei vältytä. Konsensus näyttää edellyttävän sitä, että luontoa tuhotaan ja muokataan kuhunkin tarkoitukseen muut käyttäjät huomioivalla tavalla ja vain siltä osin kuin on välttämätöntä.
34
Joutseno, Astrid. „Säveltaiteilijat kotioloissaan: Kerttu Wanne, Astrid Joutseno ja 1930-luvulla pilkahteleva outous“. SQS – Suomen Queer-tutkimuksen Seuran lehti 18, Nr. 1-2 (17.06.2024): 19–38. http://dx.doi.org/10.23980/sqs.146456.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Tässä artikkelissa nostan esiin viulisti Kerttu Wanteen (1905–1963) ja pianisti Astrid Joutsenon (1899–1962). He olivat säveltaiteilijoita ja elämänkumppaneita, jotka suomalainen musiikinhistoria on unohtanut. Elinaikanaan Wanne ja Joutseno olivat tunnettuja kansainvälisiä ammattitaiteilijoita. Joutseno on myös isoisotätini. Artikkelissa analysoin 1930-luvulla Wanteesta ja Joutsenosta kirjoitettuja suomalaisia sanomalehtiartikkeleita syventyen siihen, miten naisten taiteilijuus ja saman sukupuolinen elämänkumppanuus kerrotaan ja merkityksellistään. Pohdin myös aukkoja, sitä mikä jää vaille ilmaisua tai kirjoittuu hämärretysti, rivien välissä. Lähestymistapani pohjaa elämäkirjoitusteoriaan ja praktiikkaan sekä queer-tutkimuksen käsitteistöön. Kehitän queer-elämäkirjoituksellista positiota suhteessa historialliseen aikaan, sekä esitän argumenttini nykykieliselle queer-tulkinnalle ja elämäkirjoitukselle queeristä menneisyydestä ja tulevasta huolehtimisena. Avainsanat: elämäkirjoitus; queer-arkisto; musiikin queer-historia; taiteilijanaiset; kumppanuus Abstract In this article I highlight Finnish musician-artists and life partners violinist Kerttu Wanne (1905–1963) and pianist Astrid Joutseno (1899–1962). They have been long forgotten in the Finnish history of music. During their lives Wanne and Joutseno were well-known professionals with international careers. Wanne was also a popular poetry and aphorism writer and Joutseno a piano pedagogue. In addition, Joutseno is my great aunt. This article analyzes Finnish newspaper articles about Wanne and Joutseno, written and published in the 1930s. I ask how being artists as women and being same gender life partners is portrayed and given meaning to. I also address silences, what remains without expression or is written in-between the lines. My methods rely on life writing theory and practice as well as queer theoretical concepts. I develop a queer life writing position in relation to historical time, arguing that contemporary queer interpretations and life writing about the queer past are necessary for taking care of the future. Keywords: life-writing; queer archive; queer history of music; artist women; partnership; kinship
35
Sjö, Karoliina, und Maarit Leskelä-Kärki. „”12.7. Selim tulee luokseni” – menneiden elämien tarkastelua queer-näkökulmasta“. SQS – Suomen Queer-tutkimuksen Seuran lehti 18, Nr. 1-2 (17.06.2024): 1–18. http://dx.doi.org/10.23980/sqs.146455.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Tarkastelemme artikkelissamme menneiden elämien tutkimista queer-näkökulmasta. Lähestymme aihetta elämänkerronnan metodologisesta kehyksestä ja pohdimme aihetta aineistonamme olevissa päiväkirjoissa, almanakoissa ja kirjeissä. Pohdimme, miten queeria eli erilaisia normeja haastavaa elämää kerrotaan ja miten se näkyy tai ei näy käyttämissämme aineistoissa. Käytämme esimerkkinä kemiöläisen kansakouluopettajan Nils Oskar Janssonin (1862–1927) päiväkirjoja ja almanakkoja sekä hänelle lähetettyjä kirjeitä. Janssonin aineistot on arkistoitu pääasiassa Kemiössä sijaitsevaan Sagalundin museoon, jonka Jansson perusti vuonna 1900. Museo on säilyttänyt ja dokumentoinut Janssonin elämää perusteellisesti, mutta toisaalta Sagalund tai Janssonin elämä eivät ole laajalti tunnettuja. Janssonin elämää ei ole aiemmin kerrottu queerista näkökulmasta, vaikka kysymykset esimerkiksi mahdollisista homoseksuaalisista suhteista tulevat esille hänen elämänkerronnallisissa aineistoissaan. Kysymmekin artikkelissamme, mitä voimme päätellä menneisyyden dokumenteista ja miten sieltä löytyviä fragmentaarisia huomioita voi tulkita. Millaisia eettisiä seikkoja on otettava huomioon kerrottaessa menneistä elämistä? Avainsanat: elämänkerronta; queer; etiikka; päiväkirjat; kirjeet; museot; Sagalund; Nils Oskar Jansson Abstract This article deals with studying past lives from a queer perspective. Using the methodological perspective of life writing studies, we analyze historical diaries and letters. We discuss how historians can narrate past queer lives, lives that challenge norms, and how queer appears either as visible or invisible in our source materials. As a case study, we use the diaries and correspondences of Nils Oskar Jansson (1862–1927), a teacher from the island of Kemiönsaari. The archival materials of Jansson are kept in the museum of Sagalund at Kemiö, which Jansson himself established as an outdoor museum in 1900. The museum has kept and documented the life of Jansson very thoroughly. However, neither the museum nor Jansson’s life are well-known at present. Jansson’s life has not been narrated from a queer perspective before, although questions concerning potential homosexuality are present in his materials. In our article we ask, what can we interpret from these historical, highly fragmented materials. What kind of ethical considerations are required when telling past (queer) lives? Keywords: life writing; queer; ethics; diaries; letters; museums; Sagalund; Nils Oskar Jansson
36
Gottelier, Lena Maria. „Nykyrunouden yhteisöllisyys ja Juha Jyrkkään eeppinen soturirunoelma Ouramoinen“. Sananjalka 61, Nr. 61 (26.11.2019): 223–42. http://dx.doi.org/10.30673/sja.76278.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Nykyrunouden yhteisöllisyys ja Juha Jyrkkään eeppinen soturirunoelma Ouramoinen
Suomenkielinen nykyrunous on luonteeltaan monin tavoin yhteisöllistä, mikä ilmenee niin runoudessa itsessään, siihen liittyvässä toiminnassa ja niissä tavoissa, joilla runoudesta puhutaan. Runouden kenttä on kuitenkin jakautunut moniksi pieniksi toimijoiksi, joiden intressit runoutta kohtaan ovat osin yhteisiä ja osin eriäviä. Tutkin artikkelissani sitä, miten yhteisöllisyyden tuntu muodostuu itse runoudessa sekä puheessa runoudesta.
Juha Jyrkkään eeppinen soturirunoelma Ouramoinen (2014) edustaa hyvin omintakeista nykyrunoutta kronologisesti etenevällä epiikallaan ja kalevalamittaa mukailevalla poljennollaan. 1950-luvun kuvapainotteisesta modernismista alkaen Ouramoisen kaltainen täysmitallisuus ei ole ollut suosiossa suomenkielisen runouden kirjoituskäytännöissä ja vastaanotossa. Lisäksi Ouramoinen on genrehybridi, jossa SKVR:n runokorpuksen ainekset yhdistyvät spekulatiiviseen fiktioon, fantasiakirjallisuuden miekka- ja magia tyyliin, sekä heavy metal -musiikkiin.
Jyrkäs on liittänyt Ouramoiseen esipuheen, jossa hän selventää teoksen syntyolosuhteita ja motiiveja, kuten nuorison innostamista kalevalamittaisen runouden kirjoittamisen pariin. Esipuheen retorisissa valinnoissa käy ilmi Jyrkkään ajatus Ouramoisen sijoittumisesta suomalaisen nykyrunouden kentällä omaan lokeroonsa, joka on esimerkiksi lähempänä edellä mainittujen fantasiakirjallisuuden ja raskaan musiikin genrejä kuin runoutta. Hän ottaa myös etäisyyttä runouden juhlallisuuteen genrenä ilmoittamalla, että kirjoitti Ouramoisen osana ”kirjoita romaani kuukaudessa” -tempausta.
Nykyrunoutta käsittelevissä kirjoituksissa käy ilmi, että niissä ei Ouramoista tai sen edustamaa kalevalamittaista runoutta ole huomioitu käytännössä katsoen ollenkaan. Näin sekä Jyrkäs että nykyrunouden kenttä ovat määritelleet omia rajojaan niissä retorisissa valinnoissa, joita ovat kirjoituksissaan käyttäneet.
Ouramoisen suhteuttaminen toiseen SKVR:n runokorpusta hyödyntävään nykyrunoteokseen, Johanna Venhon Yhtä juhlaa -runoelmaan, toi esiin sekä eroja että yhtäläisyyksiä. Molemmat teokset edustavat vähemmän vaikeaksi miellettävää nykyrunoutta johtuen siitä, että niissä on esimerkiksi selkeästi hahmotettava puhuja. Ne eivät myöskään ole tietoisesti kielellä leikitteleviä tai muuten kokeellisia. Suurin ero teosten välillä on niiden muodostamissa yhteisöllisissä merkityspotentiaaleissa. Ouramoisen runomaailma on yltiömaskuliininen sankaritarina, joka tarjoaa tällaisesta fantasiamaailmasta kiinnostuneille yhteisöllisen samastumisen kohteita. Kansanrunovaikutteet kiertyvät teoksessa osaksi sankarimyytin rakentamista, jolloin esimerkiksi naisten osa on olla sankarin valloituksen kohteita. Yhtä juhlaa puolestaan liikkuu äitiyden ja naiseuden alueilla, ja käyttää kansanrunousaineksia osana nykyäidin arkea muodostamassa yhteisöllisyyden tuntua menneitten ja nykyisten naissukupolvien välillä. Venhon runoissa ei puolestaan ole miehiä, esimerkiksi isiä missään näkyvässä roolissa.
Ouramoisen erityisyys nykyrunouden kentällä liittyy sen eeposmuotoon, kansanrunousaineksiin, mitallisuuteen ja eri genrejen sekoittumiseen. Sen yhteisölliset merkitykset ovat yhtäältä sidoksissa kansanrunouteen historiallisesti muodostuneisiin artikulaatioihin, jolloin se voi tarjota myös kansallisen yhteisöllisyyden aineksia, mikä on nykyrunoudessa harvinaista. Toisaalta teos purkaa näitä artikulaatioita yhdistelemällä eri genrejä, jotka puolestaan mahdollistavat uudenlaisia yhteisöllisen samastumisen kohteita tai heikentävät vanhoja. Esimerkiksi SKVR:n arkiston esimodernien runojen käyttö 2000-luvun kontekstissa ja osana tätä genrehybridiä muuttaa niitä merkityksiä, joilla runot tarjoavat yhteisöllisen samastumisen kokemuksia lukijoilleen.
Nykyrunouden yhteisöllisyyttä kartoittava analyysini osoitti sen, että käsitystä runouden yhteisöllisyydestä muokataan niissä käytännöissä, joissa runoutta ja runoudesta kirjoitetaan. Kuvitellut yhteisölliset merkitykset muodostuvat diskursiivisten valintojen tuloksena niin runoteoksissa kuin runokentän toimijoiden määrittelyissä. Se, millaisena kukin runoteos esittää maailman vaikuttaa siihen, millaisia yhteisöjä ne muodostavat ja millaisia sulkevat ulkopuolelleen.
37
Forsberg, Hannele, und Milla Uusitupa. „Yksikön 2. persoonan avoimen käytön levikki ja yleisyys suomen murteissa“. Sananjalka 62, Nr. 62 (30.10.2020): 7–32. http://dx.doi.org/10.30673/sja.91124.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Asiasanat: avoin viittaus, yksikön 2. persoona, imperatiivi, suomen murteet
TiivistelmäYksikön 2. persoonan avoimen käytön levikki ja yleisyys suomen murteissa
Tutkimus käsittelee yksikön 2. persoonan avointa käyttöä suomen murteissa. Avoimilla yksikön 2. persoonan lauseilla ei viitata spesifisti kuulijaan tai kehenkään muuhunkaan vaan kuvataan yleistävästi inhimillisen toimijan kokemusta jossakin tilanteessa. Artikkeli edustaa murremaantieteellistä ja funktionaalista murresyntaksin tutkimusta.Tutkimuksen aineisto käsittää 579 avointa yksikön 2. persoonan lausetta, jotka on kerätty tekstikonteksteineen Lauseopin arkistosta ja suuresta joukosta pääosin 1950–70-luvuilla tallennettuja kielennäytteitä. Yhteensä erilaisia murreaineistoja on käyty läpi noin 521 tuntia. Ilmaustyyppiä käytetään siis haastatteluaineistossa hyvin harvoin. Aineistoesiintymistä 304 on indikatiivi-, konditionaali- ja potentiaalimuotoisia Y2-lauseita ja 275 imperatiivimuotoisia IMP-lauseita. Sekä Y2- että IMP-lauseet jakautuvat edelleen useammiksi muodoltaan ja käyttöfunktioiltaan eriytyneiksi lausekonstruktioiksi.
Tutkimusaineiston ulkopuolelle on rajattu muodoltaan tai merkitykseltään epäselvät tai monitulkintaiset tapaukset sekä erilaiset yksikön 2. persoonan verbinmuotojen kiteymät ja partikkelistumat. Erilaisia rajatapauksia on kuitenkin paljon ja raja yhtäältä avoimen ja spesifin tulkinnan, toisaalta viittaavan ja kiteytyneen verbinmuodon välillä on liukuva. Yksikön 2. persoonan muotoisen lauseen tulkinta avoimeksi on selvintä silloin, kun puhe on vanhoista asioista, joista ainoastaan haastateltavalla on ensikäden tietoa. Puhehetkeen tai tulevaan viittaavien lausumien kohdalla raja avoimen ja spesifin tulkinnan välillä voi sen sijaan olla tulkinnanvaraisempi, ja monitulkintaisuutta on myös referointijaksoissa. Tulkintavihjeinä voivat toimia paitsi kontekstuaaliset tekijät (tieto puhetilanteesta, sen osallistujista ja puheenaiheesta) myös lauseen muoto- ja merkityspiirteiden konventionaalisuus. Esimerkiksi eräät interrogatiivi- ja imperatiivilausetyypit ovat eriytyneet spesifille puhuteltavalle osoitetuista kysymyksistä ja direktiiveistä konstruktioiksi, jotka ovat tunnistettavissa sekä muodoltaan että käyttöfunktioltaan.
Tulokset osoittavat, että yksikön 2. persoonan avoin käyttö on suomen murteissa itäinen piirre. Y2-lauseiden käyttö (no ko et tuntent ni sait istuu vaik koko päivä siin tuolil) on selvästi yleisintä kaakkoismurteissa, erityisesti inkerinsuomessa. Lisäksi Y2-lauseita esiintyy peräpohjalaismurteissa, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Savonlinnan seudun savolaismurteissa sekä vähemmissä määrin muissa savolaismurteissa ja kaakkoishämäläisissä murteissa. Inkerinsuomen puhujat käyttävät Y2-lauseita murrehaastatteluissa keskimäärin 13,6 kertaa tunnissa; Suomen kaakkoismurteiden puhujilla luku on 2,6/t ja peräpohjalaismurteiden puhujilla 1,2/t. Muiden murteiden aineistoissa esiintymiä on harvemmin kuin kerran kahdessa tunnissa. Eteläpohjalaismurteista ei ole yhtään esiintymää, ja lounaismurteissa, lounaisissa välimurteissa ja keski- ja pohjoispohjalaisissa murteissa ilmaisukeinon käyttö on hyvin harvinaista. Avoimissa Y2-lauseissa ei tavallisesti käytetä pronominisubjektia, mutta pronominia esiintyy jonkin verran kielialueen äärilaidoilla inkerinsuomessa ja Pohjois-Norjassa puhutuissa suomen murteissa.
Imperatiivilauseiden avoimen käytön levikki eroaa eräiltä osin avointen Y2-lauseiden levikistä. IMP-lauseiden (ee muuta kum piästäk kalat poes, ja muuta’ aena sittem paekkoo tuas toeseem paekkaa) käyttöalue ei painotu yhtä selvästi kaakkoon kuin Y2-lauseiden, vaan kaakkoismurteiden lisäksi siihen kuuluu savolaismurteet ja niistä erityisesti pohjoisimmat ja itäisimmät. Pohjois-Savon murrehaastatteluissa IMP-lauseita esiintyy keskimäärin 1,7, Suomen kaakkoismurteissa 1,6, inkerinsuomessa 1,5, Kainuussa 1,2 ja Pohjois-Karjalan ja Savonlinnan seudun murteissa 0,8 kertaa tunnissa. Lounaismurteissa, lounaisissa välimurteissa ja eteläpohjalaisissa murteissa IMP-lauseidenkin käyttö on hyvin harvinaista ja rajoittuu lähinnä sananlaskumaisiin neuvoihin tai ohjeisiin. Muissa murteissa IMP-lauseiden esiintymistiheys vaihtelee välillä 0,5–0,2/t. Sekä Y2- että IMP-lauseiden käyttö näyttää olevan kuitenkin vahvasti myös idiolektikohtainen piirre, ja samalta murrealueeltakin kotoisin olevien puhujien välillä on huomattavia eroja.
38
Hannikainen, Juha. „Arkistoja muodostetaan ja rakennetaan – niin myös kulttuuriperintöä“. AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 20, Nr. 1 (25.04.2023). http://dx.doi.org/10.30665/av.127151.
Der volle Inhalt der Quelle
39
Karhu, Hanna, Katri Kivilaakso und Viola Parente-Čapková. „Tutkimuskohteena arkistot – uutta, vanhaa ja tulevaisuuteen kurottuvaa“. AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 20, Nr. 1 (25.04.2023). http://dx.doi.org/10.30665/av.127487.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Tämä Avaimen teemanumero avaa arkistojen merkitystä ja arkistoaineistojen käytön mahdollisuuksia tämän hetken kirjallisuudentutkimukselle tuoreiden näkökulmien ja aineistoesimerkkien kautta. Teksteissä reflektoidaan kirjallisuudentutkimuksen muuttuvaa suhdetta arkistoaineistoihin sekä historiallisiin aineistoihin kohdistuvien uusien tutkimusnäkökulmien myötä että uusien, esimerkiksi syntysähköisten aineistojen kautta. Numero esittelee myös, mitä arkistoihin kohdistuva kiinnostus voi tulevaisuudessa tarjota kirjallisuudentutkimukselle. Sillä aikaa kun kirjallisuudentutkimuksen paradigmat ovat moninaistuneet viimeisen parin kolmenkymmenen vuoden aikana, myös kirjailijoiden käyttämät välineet ja sen myötä heidän toiminnastaan syntyneet aineistot ovat digitalisaation myötä kokeneet valtavan murroksen, joka jatkuu edelleen.
40
Pitkänen, Henri. „BOBCATSSS 2023 — opiskelijat ja ammattilaiset yhdessä“. Signum 56, Nr. 3 (11.10.2023). http://dx.doi.org/10.25033/sig.137898.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
BOBCATSSS on vuosittain pidettävä eurooppalainen kirjastoja informaatioalan konferenssi, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1993. Konferenssissa ovat edustettuna kirjastot, arkistot, museot ja tietopalvelut. Järjestäjänä on aina jokin yliopisto ja sen informaatioalan opiskelijat sekä henkilökunta. Tässä artikkelissa kuvataan kokemuksia Oslossa pidetystä BOBCATSSS 2023 -konferenssista.
41
Parente-Čapková, Viola, Kati Launis und Jasmine Westerlund. „Digitaaliset metadata-arkistot ja mesoanalyysi kulttuurisen vaihdon kartoittamisessa“. AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 20, Nr. 1 (25.04.2023). http://dx.doi.org/10.30665/av.127486.
Der volle Inhalt der Quelle
42
Heikkinen, Pekka. „Varautuminen EU:n yleiseen tietosuoja-asetukseen“. Signum 49, Nr. 3 (20.12.2017). http://dx.doi.org/10.25033/sig.68828.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
EU:n yleinen tietosuoja-asetus tuli voimaan keväällä 2016 ja sitä ryhdytään soveltamaan 25.5.2018 alkaen. On tärkeää, että kirjastot ja arkistot varautuvat asetuksen vaikutuksiin jo ennalta. Asetus velvoittaa suojaamaan henkilötiedot sekä säätelee niiden käyttöä. Henkilötietoja ovat kaikki tiedot jotka voidaan yhdistää johonkin elossa olevaan yksityiseen henkilöön kuten nimitieto, osoitetieto, sähköpostiosoite, kirjastokortin numero, puhelinnumero, valokuva josta henkilö on tunnistettavissa tms.
43
Tarkiainen, Kari. „Vanhan Suomen arkistot: arkiven från Gamla Finland, toimittaneet Eljas Orrman, Jyrki Paaskoski.“ Ajalooline Ajakiri. The Estonian Historical Journal, Nr. 4 (29.12.2013). http://dx.doi.org/10.12697/aa.2013.4.05.
Der volle Inhalt der Quelle
44
Hujanen, Kaisa, Erja Ailio und Hanne Laukkanen. „Kanta-palvelujen käyttöönotto sosiaalihuollossa luo perustan tiedon hyödyntämiselle“. Finnish Journal of eHealth and eWelfare 16, Nr. 2 (27.05.2024). http://dx.doi.org/10.23996/fjhw.143469.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Sosiaalihuollon tiedonhallinnassa ollaan uuden aikakauden kynnyksellä, kun sosiaalihuollon organisaatiot liittyvät lakisääteisesti Kanta-palveluihin kuuluvan Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttäjiksi. Vuosia jatkuneessa kehittämistyössä päästään tavoitteeseen, jossa sosiaalihuollon asiakastiedot ovat käytettävissä siellä, missä niitä kulloinkin tarvitaan. Sosiaalihuollon asiakkaat pääsevät katsomaan tietojaan OmaKannan kautta ja ammattilaisilla on käytössä yhteneväiset ja ajantasaiset asiakastiedot. Asiakastieto tallentuu vertailtavassa muodossa, jolloin tietoa voidaan hyödyntää myös palvelujen kehittämisessä, tutkimuksessa ja tiedolla johtamisessa. Asiakastietolain mukaan hyvinvointialueiden sosiaalihuollon on liityttävä Kanta-palvelujen käyttäjiksi. Hyvinvointialueiden tilanne Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönoton kynnyksellä on vaihteleva. Lähes kaikki alueet ovat liittyneet Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon, mutta yhdelläkään alueella tietojärjestelmä ei täytä vielä kaikkia asiakastietolain ja asiakastietojen käsittelyn vaatimuksia. Hyvinvointialueiden muodostumisen myötä alueilla on vielä lukuisia asiakastietojärjestelmiä käytössä ja joissain asiakastietojärjestelmissä toteutusaikataulut uhkaavat viivästyä. Asiakastietolakia on esitetty muutettavaksi siten, että lakisääteisiä Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönoton siirtymäaikoja venytettäisiin puolesta vuodesta vuoteen. Lakiehdotuksen lausuntokierroksella on ehdotettu jopa pidempiä siirtymäajan pidennyksiä. Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönoton siirtymäaikojen viivästäminen viivyttäisi myös vaikuttavuustiedon saatavuutta. Hyvinvointialueita johdetaan ja kehitetään tiedolla ja Orpon hallitusohjelmaa myöten perätään sosiaali- ja terveydenhuollon vaikuttavuustietoa. Mahdolliset Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönoton viivästykset uhkaavat puolestaan lykätä niin vaikuttavuustiedon saatavuutta kuin muidenkin Kanta-palvelujen käyttöönottojen myötä realisoituvien hyötyjen saavuttamista.
45
Karhu, Hanna. „Suullisen perinteen arkistoaineistot ja kirjoituksen transmissioon liittyvä variaatio – Antti Rytkösen keräämät rekilaulut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston kokoelmissa“. Elore 26, Nr. 2 (17.12.2019). http://dx.doi.org/10.30666/elore.84544.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkeli käsittelee rekilaulumuistiinpanojen variaatiota Antti Rytkösen 1890-luvulla keräämien aineistojen avulla. Kyseiset aineistot ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston kokoelmissa. Artikkelissa verrataan arkistossa olevia erilaisia kirjoitettuja versioita samoista lauluista ja osoitetaan, että perinnearkistojen tekstianeistoissa on havaittavissa kirjoituksen prosesseihin liittyvää variaatiota. Rytkönen on siis muunnellut keräämiään laulutekstejä jonkin verran, ennen niiden lähettämistä SKS:n arkistoon.
Artikkelissa hyödynnetään tekstikritiikin ja geneettisen kritiikin näkökulmia.
46
Hamunen, Markus. „ᴍᴀᴛᴛᴀ-rakenteen kognitiivista semantiikkaa“. Virittäjä 122, Nr. 3 (10.10.2018). http://dx.doi.org/10.23982/vir.64471.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Tässä artikkelissa käsitellään mA-infinitiivin abessiivin adjunktikäyttöjen eli MATTA-rakenteen (esim. syömättä, juomatta, nukkumatta) merkityksiä lauseen kokoisissa ilmauksissa murreaineistossa. Aineistona käytetään Lauseopin arkiston (LA) ja Digitaalisen muoto-opin arkiston (DMA) kokoelmia sekä Suomen murteiden sanakirjan (SMS) osien 1–8 sana-artikkeleita. Tutkimus pureutuu muun muassa siihen, 1) millainen kiellon tyyppi adjunktina toimiva infinitiivirakenne yleisesti on ja 2) millaisia adverbiaalisia merkityksiä sille on tulkittavissa. Kysymysten selvittelyyn käytetään korpusaineiston (perinteistä) syntaktis-semanttista analyysia ja kehyssemantiikkaa konstruktiokieliopin sovellusalana.
Adverbiaalina MATTA-rakenne kiinnittyy hallitsevan rakenteen ilmaisemaan kehykseen ja sen merkitystulkinnat riippuvat infinitiivirakenteen ja finiittiverbin keskinäisistä suhteista. Tulkintaan vaikuttavia tekijöitä ovat leksikaalinen semantiikka (esim. hyponymia), subjektitulkinnat (sama- tai erisubjektisuus), temporaaliset suhteet (sama- tai eriaikaiset asiaintilat) sekä muut tapahtumien väliset kehyssemanttiset suhteet. Käy ilmi, että Te-infinitiivin instruktiivi (TEN-rakenne, esim. syöden), mA-infinitiivin adessiivi (MALLA-rakenne, esim. syömällä) sekä MATTA-rakenne muodostavat suomen infinitiivijärjestelmässä oman semanttisen ryhmänsä, joka ilmaisee erilaisia myötätapahtumisen merkityksiä, kuten tapaa, keinoa ja oheistekoa, finiittiverbillä kuvatun tapahtuman lisäksi. Ne ovat siis niin kutsuttuja lähikonstruktioita, jotka kuvaavat samoja tavan (väljästi) merkityksiä. Lisäksi MATTA-rakenteen abessiivin käsiterakenteen kompleksisuudesta seuraa se, että rakenteen suhde finiittirakenteeseen voi olla myös väljempi kuin TEN- ja MALLA-rakenteilla.
The cognitive semantics of the MATTA-construction
This article deals with the meanings of the mA-infinitive abessive (e.g. syö-mättä ‘without eating’, juo-matta ‘without drinking’, nukku-matta ‘without sleeping’) as an adjunct in phrasal expressions in the light of dialect corpora (MATTA-construction). The data has been gathered from Lauseopin arkisto (LA, Syntax Archive), Digitaalinen Muoto-opin arkisto (DMA, Digital Morphology Archive), and from volumes 1–8 of Suomen murteiden sanakirja (SMS, Dictionary of Finnish dialects). The research concentrates on issues such as 1) what type of negation the adverbial MATTA-construction constitutes on a general level and 2) what adverbial meanings can be inferred from it. To examine these questions, the author has employed the (traditional) syntactic–semantic analysis of the corpus data and Frame Semantics as a branch of Construction Grammar.
As an adverbial, the MATTA-structure is conceptually attached to a frame defined by the dominant finite structure, and its meanings depend on the relationship between the finite and the infinite structures. Factors influencing this interpretation are lexical semantics (e.g. hyponymy), subject interpretations (the same or different subjects), temporality (the same or different temporal affinities), and other frame semantic relationships between states of affairs. It becomes apparent that the Te-infinitive instructive (TEN-structure, e.g. syö-den ‘by eating’), the mA-infinitive adessive (MALLA-structure, e.g. syö-mällä ‘by (means of) eating’), and the MATTA-structure constitute a semantic subgroup, i.e. infinitives of manner and means within the Finnish infinitive system. These are associated with divergent meanings of manner. However, the MATTA-structure also carries other meanings of negation due to the complex conceptual structure of the abessive.
47
Blomster, Risto, und Kati Mikkola. „Kenen perinnettä? Romani-informantit Suomen Kansan Vanhat Runot -aineistoissa“. Etnomusikologian vuosikirja 29 (11.12.2017). http://dx.doi.org/10.23985/evk.63130.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Kansanrunouden keruun historiassa kalevalamittaan perustuvaa laulettua runoutta on pidetty vanhimpana, arvokkaimpana ja kiireellisimmin kerättävänä perinteen muotona. Kalevalamittaisen runouden kohdalla on kiistelty pitkään ja toistuvasti siitä, missä määrin perinne on karjalaista ja missä määrin sen juuret ovat Länsi-Suomessa. Suomen etnisten ja kulttuuristen vähemmistöjen rooliin vanhan runoperinteen välittäjinä ei sen sijaan ole kiinnitetty juurikaan huomiota. Tässä artikkelissa tarkastellaan Suomen romanien roolia Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran organisoimassa kansanrunouden keruussa ja sen pohjalta syntyneissä aineistoissa. Artikkelissa selvitetään, kerättiinkö romaneilta 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla vanhaa suomenkielistä runoperinnettä ja kenen perinteenä sitä pidettiin: romanien, suomalaisten vai molempien. Tutkimusaineistona ovat Suomen Kansan Vanhat Runot -julkaisusarja (34 osaa vuosina 1908–1948, 1997) ja julkaisematon SKVR-kortisto, joka sisältää 1960-luvulla luetteloidut noin 60 000 tekstiä.
Artikkelissa rakennetaan kuvaa SKVR-aineistoista löytyvien 16 romanikertojan taustoista, heidän välittämänsä perinteen sisällöstä ja muodosta sekä keruutilanteista. Tarkemmin analysoidaan yhtä romanikertojaa, August Herman Bergiä, ja hänen kohtaamisiaan kansanperinteenkerääjä Antti Valven kanssa 1910-luvun alussa. Tutkimusaineistojen avulla pyritään tavoittamaan aikanaan keruutyötä tehneiden kerääjien, romanikertojien ja arkiston työntekijöiden käsityksiä toimintansa luonteesta: mitä kerääjät olivat keräämässä, mitä kertojat ajattelivat kertovansa ja millaista aineistoa arkistoon ja ainesjulkaisuihin haluttiin. Näkemys suomalaisen perinteen ja romaniperinteen suhteesta rakentuu näin kolmesta suunnasta: kerääjien, kertojien ja arkiston näkökulmista.
Artikkelissa osoitetaan, että silloin, kun romanikertojan kertoma perinne on sopinut suomalaisen kansanperinteen kategorioihin, se on otettu aineistoihin ja kokoelmiin mukaan suomalaisena kansanperinteenä. Romanien omaa perinnettä ja romanikielisiä aineistoja ei kuitenkaan ole tietoisesti kerätty – ennen kuin vasta 1960-luvulla keruuideologiassa tapahtuneiden painopisteen muutosten myötä. Romanikertojien tarkastelu SKVR-aineistoissa tuo näkyväksi rajanvetoja sen suhteen, millaisesta aineksesta suomalaisen kansanperinteen on kulloinkin ajateltu koostuvan. Samalla se myös havainnollistaa romanien osallisuutta suomalaisesta kulttuurista ja perinteestä.
48
Katajamäki, Sakari. „Eino Leino -tutkijan perintö“. AVAIN - Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti 20, Nr. 1 (25.04.2023). http://dx.doi.org/10.30665/av.122728.
Der volle Inhalt der QuelleAnnotation:
Artikkelissa muodostetaan ensimmäistä kertaa kokonaiskuva Aarre M. Peltosesta (1920–1991) Eino Leinon tekstikriittisenä tutkijana sekä selvitetään, millainen rooli kirjailijalta säilyneillä käsikirjoituksilla oli hänen tekstikriittisessä tutkimustyössään ja millaiset tiedonintressit ohjasivat hänen työtään Leinon julkaisuihin ja arkistodokumentteihin syventyneenä tutkijana. Käytännössä tutkimuskysymys laajentuu kehämäisesti käsikirjoituslähteiden ja tekstikritiikin ulkopuolelle. Yhtäältä käsikirjoitukset muodostavat vain osan Peltosen tekstikriittisen editoinnin aineistoista, joihin kuului myös Leinon julkaistuja tekstejä. Toisaalta hänen tekstikriittisiä pyrkimyksiään on helpompi ymmärtää suhteessa hänen muihin tutkimustavoitteisiinsa ja osana kirjallisuudentutkimuksen tiedeyhteisöä. Vaikka hän ei useinkaan antanut käsikirjoitusaineistoille ensisijaista asemaa tutkimusten keskipisteinä, hän kuitenkin käytti niitä poikkeuksellisen paljon sekä suhtautui kunnianhimoisesti arkistolähteiden tuntemiseen ja niistä välittyvän tiedon jakamiseen tuleville tutkijoille.
Retrospektiivinen näkökulma Peltosen uraan valottaa paitsi Leino-tutkimuksen historiaa myös laajemmin suomalaiseen kirjallisuuteen kohdistuvaa tekstikriittistä tutkimusta, jota ei ole riittävästi huomioitu osana kirjallisuudentutkimuksen oppihistoriaa. Suomalaisen kirjallisuuden tekstikriittisenä tutkijana ja editorina Aarre M. Peltonen on toiminut tekstikritiikin ja käsikirjoitustutkimuksen edelläkävijänä Suomessa ja rakentanut pohjaa käsityksellemme Leinon laajasta tuotannosta. Siksi hänen tutkijanuransa valaisee kiinnostavilla tavoilla suomalaisen tekstikritiikin ja kirjallisuudentutkimuksen historiaa.
Peltosen dokumentaarinen, suuria aineistomassoja järjestelevä ja silti detaljeista kiinnostunut tutkimusote on oletettavasti vaikuttanut myös siihen, että häneltä itseltään on säilynyt lähes kahdeksan hyllymetrin henkilöarkisto, joka antaa paljon tietoa hänen tutkimuksestaan ja Leinon tuotannosta (SKS:n arkiston kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelma. Aarre M. Peltosen arkisto).
49
Väisänen, Jarno. „Arkisto X“. Elore 5, Nr. 1 (01.05.1998). http://dx.doi.org/10.30666/elore.78248.
Der volle Inhalt der Quelle
50
Marjatta H Oja. „Pienenergia, arkisto ja uusi aktivismi“. RUUKKU - Studies in Artistic Research, Nr. 15 (08.03.2021). http://dx.doi.org/10.22501/ruu.847012.
Der volle Inhalt der Quelle